UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
23 päivänä lokakuuta 2012 (*)
Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettava vakuutus – Direktiivi 72/166/ETY – 3 artiklan 1 kohta – Direktiivi 84/5/ETY – 2 artiklan 1 kohta – Direktiivi 90/232/ETY – 1 artikla – Oikeus saada korvausta moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta – Vakuutetun vahingonkorvausvastuu – Vahinkoa kärsineen myötävaikutus – Korvausoikeuden rajoittaminen
Asiassa C‑300/10,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Tribunal da Relação de Guimarães (Portugali) on esittänyt 22.4.2010 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 17.6.2010, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Vítor Hugo Marques Almeida
vastaan
Companhia de Seguros Fidelidade-Mundial SA,
Jorge Manuel da Cunha Carvalheira,
Paulo Manuel Carvalheira ja
Fundo de Garantia Automóvel,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti V. Skouris, varapresidentti K. Lenaerts, jaostojen puheenjohtajat A. Tizzano, R. Silva de Lapuerta, L. Bay Larsen, A. Rosas, M. Berger ja E. Jarašiūnas sekä tuomarit E. Juhász, J.-C. Bonichot, A. Arabadjiev (esittelevä tuomari), A. Prechal ja C. G. Fernlund,
julkisasiamies: V. Trstenjak,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Ferreira,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 22.5.2012 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Vítor Hugo Marques Almeida, edustajanaan advogada A. Novo,
– Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes ja S. Nunes de Almeida,
– Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja F. Wannek,
– Euroopan komissio, asiamiehinään P. Guerra e Andrade, N. Yerrell ja G. Braun,
kuultuaan julkisasiamiehen 5.7.2012 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24.4.1972 annetun neuvoston direktiivin 72/166/ETY (EYVL L 103, s. 1; jäljempänä ensimmäinen direktiivi) 3 artiklan 1 kohdan, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30.12.1983 annetun toisen neuvoston direktiivin 84/5/ETY (EYVL 1984, L 8, s. 17; jäljempänä toinen direktiivi) 2 artiklan 1 kohdan sekä moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14.5.1990 annetun kolmannen neuvoston direktiivin 90/232/ETY (EYVL L 129, s. 33; jäljempänä kolmas direktiivi) 1 ja 1 a artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajana on Vítor Hugo Marques Almeida ja vastaajina Companhia de Seguros Fidelidade-Mundial SA (jäljempänä Fidelidade-Mundial), Jorge Manuel da Cunha Carvalheira, Paulo Manuel Carvalheira ja Fundo de Garantia Automóvel ja joka koskee korvausta, joka viimeksi mainittujen on maksettava moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun perusteella vahingoista, joita Marques Almeidalle on aiheutunut tieliikenneonnettomuudessa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava – – tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, joilla on pysyvä kotipaikka sen alueella. Vakuutetun vastuun laajuus sekä vakuutusturvan ehdot määräytyvät näiden toimenpiteiden mukaisesti.”
4 Toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että mitään [ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti tehdyn vakuutuskirjan sisältämää lakisääteistä määräystä tai sopimuslauseketta, jolla evätään korvaus tapauksissa, joissa ajoneuvoja käyttävät tai kuljettavat:
– henkilöt, joilla ei ole nimenomaista tai muutoin annettua lupaa siihen,
– henkilöt, joilla ei ole kyseisen ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia, tai
– henkilöt, jotka ovat rikkoneet kyseisen ajoneuvon kuntoa ja turvallisuutta koskevia lakisääteisiä teknisiä vaatimuksia,
ei sovelleta [ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahinkoa kärsineiden kolmansien korvausvaatimuksiin.
Edellä ensimmäisessä luetelmakohdassa mainittua säännöstä tai lauseketta voidaan kuitenkin soveltaa sellaisten henkilöiden vahingoksi, jotka ovat vapaaehtoisesti menneet vahingon tai vamman aiheuttaneeseen ajoneuvoon, jos vakuutuksenantaja voi osoittaa heidän tienneen ajoneuvon olleen varastettu.
Jäsenvaltiot saavat olla soveltamatta niiden alueella tapahtuviin vahinkoihin ensimmäisen alakohdan säännöstä, jos vahingonkärsinyt voi saada korvausta vahingostaan sosiaaliturvalaitokselta.”
5 Kolmannen direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”[Ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta vakuutuksesta on korvattava ajoneuvon käytöstä kaikille matkustajille paitsi kuljettajalle aiheutuneet henkilövahingot, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta [toisen direktiivin] 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan soveltamista.
– –”
6 Kolmannen direktiivin 1 a artiklassa, joka lisättiin siihen moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta 11.5.2005 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2005/14/EY (EUVL L 149, s. 14), säädetään seuraavaa:
”[Ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun vakuutuksen on katettava sellaisille jalankulkijoille, pyöräilijöille sekä muille motorisoimattomille tienkäyttäjille aiheutuneet henkilö- ja omaisuusvahingot, jotka sellaisen liikennevahingon seurauksena, jossa moottoriajoneuvo on osallisena, ovat oikeutettuja korvaukseen kansallisen yksityisoikeuden mukaisesti. Tämä artikla ei vaikuta siviilioikeudelliseen vastuuseen eikä vahingonkorvauksen määrään.”
Portugalin lainsäädäntö
7 Portugalin siviililain (Código Civil) 503 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Se, joka tosiasiallisesti hallitsee mitä tahansa maaliikenneajoneuvoa ja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa, myös kolmatta apuna käyttäen, vastaa ajoneuvon käyttämisestä aiheutuvasta vaarasta johtuvista vahingoista, vaikka ajoneuvo ei olisi liikenteessä.”
8 Kyseisen lain 504 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Vastuu ajoneuvojen aiheuttamista vahingoista on olemassa kolmansia henkilöitä ja kuljetettuja matkustajia kohtaan.”
9 Mainitun lain 505 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Edellä 503 §:n 1 momentissa tarkoitettu vastuu sulkeutuu pois vain silloin, jos onnettomuus on uhrin tai kolmannen aiheuttama tai jos se on seurausta ajoneuvon toimintaan liittymättömästä ylivoimaisesta esteestä, tämän kuitenkaan rajoittamatta 570 §:n säännösten soveltamista.”
10 Saman lain 570 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Jos uhrin tuottamus on myötävaikuttanut vahinkojen syntymiseen tai vakavoitumiseen, toimivaltaisen tuomioistuimen on ratkaistava, onko korvaus myönnettävä täysimääräisenä vai vähennettynä vai jätettävä myöntämättä, kun otetaan huomioon molempien osapuolten tuottamuksen aste ja aiheutuneet seuraukset.
2. Jos vastuu perustuu yksin tuottamusolettamaan, uhrin tuottamus sulkee korvausvelvollisuuden pois, ellei toisin säädetä.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
11 Ajoneuvo, jossa Marques Almeida oli matkustajana, törmäsi 12.6.2004 ajoneuvoon, joka kuului da Cunha Carvalheiralle ja jota ajoi Carvalheira.
12 Törmäyksen yhteydessä etupenkillä istunut matkustaja Marques Almeida, joka ei ollut kiinnittänyt turvavyötä, sinkoutui päin tuulilasia, mistä aiheutui hänelle syviä viiltohaavoja päähän ja kasvoihin.
13 Törmäysajankohtana sen ajoneuvon omistaja, jonka matkustajana Marques Almeida oli, oli ottanut Fidelidade-Mundialista kyseisen ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta liikennevakuutuksen. Sitä vastoin da Cunha Carvalheiralle kuuluvan ajoneuvon osalta ei ollut otettu liikennevakuutusta.
14 Kyseisen onnettomuuden johdosta Marques Almeida nosti toimivaltaisessa portugalilaisessa tuomioistuimessa kanteen, jotta Fidelidade-Mundial, da Cunha Carvalheira ja Carvalheira sekä Fundo de Garantia Automóvel velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti maksamaan hänelle 65 000 euroa korvausta niistä vahingoista, joita hänelle oli onnettomuudessa aiheutunut, sekä määrän, joka tulisi maksettavaksi hänelle mahdollisesti tehtävistä kirurgisista operaatioista.
15 Kanne hylättiin Portugalin siviililain 570 §:n perusteella siitä syystä, että Marques Almeidalle aiheutuneet vahingot johtuivat hänen tuottamuksestaan eli siitä, ettei hän ollut kiinnittänyt turvavyötä Portugalin tieliikennelain 82 §:n 1 momentin vastaisesti.
16 Marques Almeida valitti tästä päätöksestä Tribunal da Relação de Guimarãesiin.
17 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että vallitsevan kansallisen oikeuskäytännön mukaan, jota alioikeus oli soveltanut, tieliikenneonnettomuuden uhrin vastuu hänelle aiheutuneiden vahinkojen syntymisessä voi Portugalin siviililain 505 ja 570 §:n mukaan sulkea pois kyseessä ollutta ajoneuvoa tosiasiallisesti kuljettaneen henkilön objektiivisen vastuun, sellaisena kuin se on mainitun lain 503 §:n 1 momentin perusteella.
18 Tästä olisi seurauksena, että pääasian kaltaisissa olosuhteissa silloin, kun ei ole osoitettu yhteen törmänneiden moottoriajoneuvojen kuljettajien tuottamusta mutta sitä vastoin osoitetaan, että onnettomuuden uhriksi joutuneen matkustajan vahingot johtuvat hänen tuottamuksestaan, mainitulle matkustajalle ei voida määrätä korvausta Portugalin siviililain 503 §:n 1 momentissa tarkoitetun objektiivisen vastuun perusteella.
19 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ja erityisesti asiassa C‑537/03, Candolin ym., 30.6.2005 annetusta tuomiosta (Kok., s. I-5745) ja asiassa C‑356/05, Farrell, 19.4.2007 annetusta tuomiosta (Kok., s. I-3067) ilmenee, että unionin tuomioistuin pyrkii suojelemaan erityisesti onnettomuuden kohteina olleiden ajoneuvojen matkustajia. Oikeuskäytännössä on näin ollen katsottu, että on jätettävä soveltamatta lain säännöksiä ja sopimuslausekkeita, jotka jäsenvaltiossa ensimmäisen, toisen ja kolmannen direktiivin vastaisesti poikkeavat tietyissä olosuhteissa velvollisuudesta maksaa korvausta mainituille matkustajille.
20 Tribunal da Relação de Guimarãesilla on unionin tuomioistuimen kyseisen oikeuskäytännön perusteella epäselvyyttä siitä, onko pääasiassa sovellettava vahingonkorvausvastuujärjestelmä yhteensoveltuva asiaa koskevien unionin oikeuden säännösten kanssa.
21 Tässä tilanteessa Tribunal da Relaçâo de Guimarães on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohtaa, [toisen direktiivin] 2 artiklan 1 kohtaa ja [kolmannen direktiivin] 1 ja 1 a artiklaa tulkittava siten, että niiden vastaista on se, että kansallisessa siviilioikeudessa, erityisesti Portugalin siviililain 503 §:n 1 momentissa sekä 504, 505 ja 570 §:ssä, säädetään, että kun kyseessä on kahden ajoneuvon yhteentörmäys, jota ei ole luettava kummankaan kuljettajan syyksi ja jossa toisen ajoneuvon matkustajalle (vahingonkorvausta vaativa vahingon kärsinyt henkilö) aiheutuu henkilövahinkoja, vahingonkorvaus, johon hänellä on oikeus, evätään tai sitä rajoitetaan sillä perusteella, että kyseinen matkustaja myötävaikutti vahinkojen syntymiseen, koska hän istui ajoneuvossa kuljettajan vieressä kiinnittämättä turvavyötä, jonka käyttäminen on kansallisen lainsäädännön mukaan pakollista:
– vaikka asiassa on näytetty toteen, että kahden ajoneuvon yhteentörmäyksessä matkustaja löi yhteentörmäyksen seurauksena ja sen vuoksi, että hän ei ollut kiinnittänyt turvavyötä, päänsä niin voimakkaasti auton tuulilasiin, että tämä särkyi, mistä aiheutui hänelle syviä viiltohaavoja päähän ja kasvoihin
– ja huomioon on otettava myös se, että koska toisella onnettomuuteen osallisella ajoneuvolla ei onnettomuusajankohtana ollut voimassa olevaa ja asianmukaista vakuutusta, vastaajina ovat toisen onnettomuuteen osallisen ajoneuvon vakuutuksenantajan lisäksi vakuuttamattoman ajoneuvon omistaja, sen kuljettaja ja Fundo de Garantia Automóvel, jotka, koska kyseessä on objektiivinen vastuu, voidaan velvoittaa maksamaan mainittu vahingonkorvaus yhteisvastuullisesti?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
Alustavat huomautukset
22 Aluksi on todettava, ettei kolmannen direktiivin, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2005/14, 1 a artiklaa sovelleta pääasian tosiseikkoihin aineellisesti eikä ajallisesti, kuten Saksan hallitus on perustellusti huomauttanut. Yhtäältä tämä säännös koskee vain jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja muiden motorisoimattomien tienkäyttäjien oikeutta korvaukseen. Marques Almeida oli kuitenkin moottoriajoneuvon matkustaja yhteentörmäyksessä, josta aiheutui hänelle vahinkoja.
23 Toisaalta kyseinen säännös lisättiin kolmanteen direktiiviin direktiivillä 2005/14, jonka 7 artiklassa säädetään, että se tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, eli 11.6.2005, ja jonka 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että sen noudattamiseksi tarvittavat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset on saatettava voimaan viimeistään 11.6.2007. Pääasiaan johtanut tieliikenneonnettomuus tapahtui kuitenkin 12.6.2004.
24 Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisukysymys koskee vain ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan, toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan ja kolmannen direktiivin 1 artiklan tulkintaa.
Esitetyn kysymyksen tarkastelu
25 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähtökohtaisesti, onko ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa, toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa ja kolmannen direktiivin 1 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansallisille säännöksille, jotka mahdollistavat kahden moottoriajoneuvon yhteentörmäystapauksessa, josta on aiheutunut toisen ajoneuvon matkustajalle henkilövahinkoja ilman, että mainitun ajoneuvon kuljettajan tuottamusta voidaan todeta, sen, että vakuutettujen vahingonkorvausvastuuta rajoitetaan tai suljetaan se pois ja näin ollen rajoitetaan kyseisen matkustajan oikeutta saada korvausta liikennevakuutuksesta tai se suljetaan pois ainoastaan sillä perusteella, että hän on myötävaikuttanut kyseisten vahinkojen syntymiseen.
26 Tässä yhteydessä on huomattava, että ensimmäisen ja toisen direktiivin johdanto-osista ilmenee, että direktiiveillä pyritään ensinnäkin sekä ajoneuvojen, joiden pysyvä kotipaikka on Euroopan unionin alueella, että niiden kyydissä olevien henkilöiden vapaan liikkuvuuden varmistamiseen ja toiseksi sen takaamiseen, että näillä ajoneuvoilla aiheutetuista vahingoista kärsineet saavat samanlaisen kohtelun riippumatta siitä, missä unionin alueella onnettomuus on tapahtunut (ks. asia C‑129/94, Ruiz Bernáldez, tuomio 28.3.1996, Kok., s. I-1829, 13 kohta; asia C‑348/98, Mendes Ferreira ja Delgado Correia Ferreira, tuomio 14.9.2000, Kok., s. I-6711, 24 kohta; asia C‑484/09, Carvalho Ferreira Santos, tuomio 17.3.2011, Kok., s. I‑1821, 24 kohta ja asia C‑409/09, Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomio 9.6.2011, Kok., s. I‑4955, 23 kohta).
27 Ensimmäisessä direktiivissä, sellaisena kuin se on tarkennettuna ja täydennettynä toisella ja kolmannella direktiivillä, asetetaan näin ollen jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa, että sellaisten moottoriajoneuvojen, joilla on pysyvä kotipaikka jäsenvaltion alueella, käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, ja tarkennetaan erityisesti, minkälaatuiset vahingot ja ketkä kolmannet vahingonkärsijät vakuutuksen on katettava (ks. em. asia Mendes Ferreira ja Delgado Correia Ferreira, tuomion 27 kohta; em. asia Carvalho Ferreira Santos, tuomion 27 kohta ja em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 24 kohta).
28 On kuitenkin muistettava, että moottoriajoneuvoja käyttämällä kolmansille aiheutettuihin vahinkoihin liittyvää vastuuta koskeva vakuuttamisvelvollisuus on eri asia kuin se, kuinka laajalti heille korvataan tällainen vahinko vakuutetun vahingonkorvausvastuun perusteella. Ensin mainittu määritellään ja taataan unionin oikeudessa, kun taas toisesta säädetään pääasiallisesti kansallisessa oikeudessa (em. asia Carvalho Ferreira Santos, tuomion 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 25 kohta).
29 Oikeuskäytännön mukaan ensimmäisen, toisen ja kolmannen direktiivin tarkoituksesta sekä niiden sanamuodosta seuraa, ettei niillä pyritä yhdenmukaistamaan jäsenvaltioiden vahingonkorvausvastuusäännöstöä ja että nykyisin voimassa olevan unionin oikeuden mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, millaista vahingonkorvausvastuusäännöstöä sovelletaan sellaisiin vahinkotapahtumiin, jotka ovat aiheutuneet ajoneuvojen käyttämisestä (em. asia Carvalho Ferreira Santos, tuomion 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 26 kohta).
30 Jäsenvaltioiden on näin ollen taattava se, että kansallisen oikeuden mukainen moottoriajoneuvojen käytöstä johtuva vahingonkorvausvastuu katetaan edellä mainittujen kolmen direktiivin säännösten mukaisella vakuutuksella (em. asia Mendes Ferreira ja Delgado Correia Ferreira, tuomion 29 kohta; em. asia Farrell, tuomion 33 kohta; em. asia Carvalho Ferreira Santos, tuomion 34 kohta ja em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 27 kohta).
31 Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että jäsenvaltioiden on käyttäessään tätä toimivaltaansa noudatettava unionin oikeutta ja että kansalliset vahingonkorvausoikeuden säännökset, jotka sääntelevät ajoneuvon käyttämisestä aiheutuvien vahinkojen korvaamista, eivät voi poistaa ensimmäisen, toisen ja kolmannen direktiivin tehokasta vaikutusta (em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 28 kohta).
32 Kuten oikeuskäytännössä on täsmennetty, mainittujen direktiivien tehokas vaikutus poistetaan, jos kansallisessa säännöstössä yleisin ja abstraktein kriteerein joko evätään uhrilta oikeus saada korvausta pakollisesta liikennevakuutuksesta tai rajoitetaan tätä oikeutta suhteettomasti sillä perusteella, että uhri on myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. Niinpä vahingonkärsijälle maksettavan korvauksen laajuutta voidaan rajoittaa vain poikkeuksellisissa olosuhteissa ja tapauskohtaisen arvioinnin perusteella (em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 29 kohta).
33 Oikeuskäytännössä on siis katsottu, että toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohta ja kolmannen direktiivin 1 artikla ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka perusteella voidaan ainoastaan siitä syystä, että matkustaja on myötävaikuttanut aiheutuneen vahingon syntymiseen, evätä matkustajan oikeus saada korvausta pakollisesta liikennevakuutuksesta tai rajoittaa sitä suhteettomasti (ks. vastaavasti em. asia Candolin ym., tuomion 35 kohta ja em. asia Farrell, tuomion 35 kohta).
34 On kuitenkin todettava, että erotuksena edellä mainitussa asiassa Candolin ym. ja edellä mainitussa asiassa Farrell kyseessä olleisiin tilanteisiin pääasiassa tieliikenneonnettomuuden uhrien korvauksen saamista koskevan oikeuden rajoittaminen ei perustu moottoriajoneuvon käyttöön liittyvän vahingonkorvausvastuun laajuuden rajoittamiseen vakuutussäännöksillä vaan edellä mainitussa asiassa Carvalho Ferreira Santos ja edellä mainitussa asiassa Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio annettuun tuomioon johtaneiden tapausten tavoin moottoriajoneuvo-onnettomuuksia koskevaan kansalliseen vahingonkorvausjärjestelmään.
35 Pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella säännöstöllä määritellään vain uhrin oikeus saada korvausta vakuutetun vahingonkorvausvastuun perusteella ja tämän oikeuden mahdollinen laajuus. Sitä vastoin sillä ei voida rajoittaa vakuutetun liikennevakuutuksen kattavuutta.
36 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee toisaalta, että Portugalin siviililain 503 ja 504 §:ssä säädetään liikenneonnettomuuksia koskevasta objektiivisesta vastuusta mutta että saman lain 505 §:n mukaan mainitun lain 503 §:n 1 momentissa säädetty vaarantamisvastuu sulkeutuu pois, jos uhri tai kolmas osapuoli on aiheuttanut onnettomuuden tai jos se johtuu ylivoimaisesta esteestä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun lain 570 §:n soveltamista. Portugalin siviililain 570 §:n 1 momentissa täsmennetään, että jos uhrin tuottamuksellinen menettely on myötävaikuttanut vahinkojen syntymiseen tai vakavoitumiseen, tämän oikeus saada korvausta voidaan toimivaltaisen tuomioistuimen arvioinnin perusteella evätä kokonaan tai osittain tuottamuksen asteen ja aiheutuneiden seurausten mukaisesti (ks. vastaavasti em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 32 kohta).
37 Toisin kuin edellä mainitun asian Candolin ym. ja edellä mainitun asian Farrell oikeudellisissa asiayhteyksissä, mainitulla kansallisella säännöstöllä ei siis siinä tilanteessa, että tieliikenneonnettomuuden uhri, nyt käsiteltävässä asiassa tällaisessa onnettomuudessa osallisena olleen ajoneuvon matkustaja, on myötävaikuttanut kärsimäänsä vahinkoon, suljeta automaattisesti pois tai rajoiteta suhteettomasti kyseisen uhrin oikeutta korvaukseen onnettomuudessa mukana olleen ajoneuvon kuljettajan pakollisesta liikennevakuutuksesta (ks. em. asia Carvalho Ferreira Santos, tuomion 43 kohta ja em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 34 kohta).
38 Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on todettava, ettei pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö vaikuta unionin oikeudessa säädettyyn takeeseen siitä, että kansallisen oikeuden mukaan sovellettava moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvä vahingonkorvausvastuu katetaan ensimmäisen, toisen ja kolmannen direktiivin säännösten mukaisella vakuutuksella (ks. em. asia Carvalho Ferreira Santos, tuomion 44 kohta ja em. asia Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, tuomion 34 kohta).
39 Tästä seuraa, että esitettyyn kysymykseen on vastattava, että pääasian kaltaisissa olosuhteissa ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa, toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa ja kolmannen direktiivin 1 artiklaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansallisille säännöksille, joiden perusteella kahden moottoriajoneuvon yhteentörmäyksessä, jossa on aiheutunut henkilövahinkoja toisen ajoneuvon matkustajalle ilman, että mainittujen ajoneuvojen kuljettajien tuottamusta voidaan todeta, vakuutettujen vahingonkorvausvastuuta voidaan rajoittaa tai se voidaan sulkea pois.
Oikeudenkäyntikulut
40 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Pääasian kaltaisissa olosuhteissa moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24.4.1972 annetun neuvoston direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohtaa, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30.12.1983 annetun toisen neuvoston direktiivin 84/5/ETY 2 artiklan 1 kohtaa ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14.5.1990 annetun kolmannen neuvoston direktiivin 90/232/ETY 1 artiklaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansallisille säännöksille, joiden perusteella kahden moottoriajoneuvon yhteentörmäyksessä, jossa on aiheutunut henkilövahinkoja toisen ajoneuvon matkustajalle ilman, että mainittujen ajoneuvojen kuljettajien tuottamusta voidaan todeta, vakuutettujen vahingonkorvausvastuuta voidaan rajoittaa tai se voidaan sulkea pois.
Allekirjoitukset