UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)
21 päivänä tammikuuta 2016 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EY) N:o 44/2001 – 6 artiklan 2 alakohta – Tuomioistuimen toimivalta – Kolmannen siinä tuomioistuimessa, jossa alkuperäinen kanne on vireillä, kyseisen oikeudenkäynnin asianosaista vastaan nostama takaus- tai takautumisvaatimusta tai sivullisvaatimusta koskeva kanne
Asiassa C-521/14,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka korkein oikeus (Suomi) on esittänyt 14.11.2014 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 18.11.2014, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
SOVAG – Schwarzmeer und Ostsee Versicherungs-Aktiengesellschaft
vastaan
If Vahinkovakuutusyhtiö Oy,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: kolmannen jaoston puheenjohtaja L. Bay Larsen, joka hoitaa neljännen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit J. Malenovský, M. Safjan (esittelevä tuomari), A. Prechal ja K. Jürimäe,
julkisasiamies: Y. Bot,
kirjaaja: hallintovirkamies I. Illéssy,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 24.9.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– SOVAG – Schwarzmeer und Ostsee Versicherungs-Aktiengesellschaft, edustajinaan Rechtsanwalt R. Heß, asianajaja E. Salonen ja A. Staudinger,
– If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, edustajanaan J. Tanhuanpää,
– Suomen hallitus, asiamiehenään J. Heliskoski,
– Euroopan komissio, asiamiehinään M. Wilderspin ja E. Paasivirta,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (EYVL 2001, L 12, s. 1) 6 artiklan 2 alakohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain vakuutusyhtiö SOVAG – Schwarzmeer und Ostsee Versicherungs-Aktiengesellschaft (jäljempänä SOVAG), jonka kotipaikka on Saksassa, ja vakuutusyhtiö If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (jäljempänä If), jonka kotipaikka on Suomessa, ja joka koskee vaatimusta korvata liikenneonnettomuuden uhrille korvauksena maksettu rahamäärä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee, että sen tavoitteena on sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan turvaamiseksi ottaa käyttöön ”säännökset, joiden avulla voidaan yhdenmukaistaa tuomioistuimen toimivaltaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevat säännöt ja yksinkertaistaa muodollisuudet, jotta niissä jäsenvaltioissa annetut tuomiot, joita tämä asetus sitoo, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön nopeasti ja yksinkertaisin menettelyin”.
4 Kyseisen asetuksen johdanto-osan 11–13 ja 15 perustelukappaleessa mainitaan seuraavaa:
”(11) Tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen ennustettavuuden on oltava hyvä, ja niiden on perustuttava periaatteeseen, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti vastaajan kotipaikan perusteella, ja vastaajan kotipaikan tuomioistuin on aina toimivaltainen, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa riidan kohteen tai osapuolten sopimusvapauden vuoksi jokin muu liittymäperuste on oikeutettu. Oikeushenkilöiden kotipaikka olisi määriteltävä itsenäisesti yhteisten sääntöjen avoimuuden lisäämiseksi ja toimivaltaristiriitojen välttämiseksi.
(12) Asianmukaisen lainkäytön helpottamiseksi tai tuomioistuimen ja riita-asian läheisen yhteyden vuoksi tulisi olla vaihtoehtoisia toimivaltaperusteita vastaajan kotipaikan mukaan määräytyvän toimivaltaperusteen lisäksi.
(13) Vakuutus-, kuluttaja- ja työsopimusten osalta heikompaa osapuolta olisi suojeltava hänen etujensa kannalta suotuisammilla tuomioistuimen toimivaltaa koskevilla säännöksillä kuin mitä yleiset säännökset edellyttävät.
– –
(15) Lainkäytön yhdenmukaisuus edellyttää, että rinnakkaiset oikeudenkäynnit saadaan mahdollisimman vähiin ja on varmistettava, ettei kahdessa jäsenvaltiossa anneta keskenään ristiriitaisia tuomioita. – –”
5 Toimivaltasäännökset sisältyvät mainitun asetuksen II lukuun.
6 Asetuksen N:o 44/2001 II luvun 1 jaksoon, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, sisältyvän 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimissa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.”
7 Kyseisen asetuksen 3 artiklan, joka kuuluu mainittuun 1 jaksoon, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa ainoastaan tämän luvun 2–7 jakson säännösten nojalla.”
8 Samaan jaksoon kuuluvassa 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jos vastaajan kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa, kunkin jäsenvaltion tuomioistuinten toimivalta määräytyy kyseisen jäsenvaltion lain mukaisesti, jollei 22 ja 23 artiklan säännöksistä muuta johdu.
2. Tällaista vastaajaa vastaan voi kansalaisuudestaan riippumatta jokainen, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, samalla tavoin kuin tuon valtion omat kansalaiset, vedota siinä jäsenvaltiossa voimassa oleviin tuomioistuimen toimivaltaa koskeviin säännöksiin sekä erityisesti liitteessä I mainittuihin säännöksiin.”
9 Asetuksen N:o 44/2001 II luvun 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Erityinen toimivalta”, kuuluvan 5 artiklan 5 alakohdassa säädetään, että jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa ja jos kyse on sivuliikkeen, agentuurin tai muun toimipaikan toimintaa koskevasta asiasta, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä toimipaikka sijaitsee.
10 Kyseisen asetuksen mainittuun 2 jaksoon kuuluvassa 6 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos henkilöllä on kotipaikka jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne myös:
1) jos asiassa on useampia vastaajia, siinä tuomioistuimessa, jonka alueella jollakin vastaajista on kotipaikka, edellyttäen että kanteiden välillä on niin läheinen yhteys, että niiden käsitteleminen ja ratkaiseminen yhdessä on toivottavaa, jotta kanteiden käsitteleminen eri oikeudenkäynneissä ei johtaisi ristiriitaisiin tuomioihin;
2) jos kanne koskee takaus- tai takautumisvaatimusta tai sivullisvaatimusta, siinä tuomioistuimessa, jossa alkuperäinen kanne on vireillä, jollei alkuperäistä kannetta ole nostettu ainoastaan sen vuoksi, että kanne häntä vastaan saataisiin tutkituksi muussa tuomioistuimessa kuin siinä, joka muutoin olisi ollut toimivaltainen tutkimaan häntä vastaan nostetun kanteen;
– –”
11 Mainitun asetuksen II luvun 3 jaksoon, jonka otsikko on ”Toimivalta vakuutusasioissa”, kuuluvassa 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tuomioistuimen toimivalta vakuutusta koskevissa asioissa määräytyy tämän jakson säännösten mukaan, jollei 4 artiklan ja 5 artiklan 5 [ala]kohdan säännöksistä muuta johdu.”
12 Mainittuun 3 jaksoon kuuluvassa saman asetuksen 11 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Vastuuvakuutusta koskevassa asiassa kanne vakuutuksenantajaa vastaan voidaan nostaa myös siinä tuomioistuimessa, jossa vahingon kärsinyt on nostanut kanteen vakuutettua vastaan, jos tuomioistuimen laki sen sallii.
2. Vahingonkärsineen suoraan vakuutuksenantajaa vastaan nostamaan kanteeseen sovelletaan 8, 9 ja 10 artiklan säännöksiä, milloin tällainen suora kanne on luvallinen.
3. Jos sellaiseen suoraan kanteeseen sovellettavan lain mukaan on sallittua nostaa kanne vakuutuksenottajaa tai vakuutettua vastaan, sama tuomioistuin on toimivaltainen heidänkin osaltaan.”
Suomen oikeus
13 Oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 5 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Jos asianosainen sen varalta, että hän häviää asian, haluaa esittää kolmatta vastaan takautumisvaatimuksen tai vahingonkorvausvaatimuksen tai siihen rinnastettavan muun vaatimuksen, hän saa nostaa tällaista vaatimusta koskevan kanteen käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä tuon asian kanssa.
Jos joku sen johdosta, minkä lopputuloksen asia voi saada asianosaisten välillä, haluaa nostaa 1 momentissa tarkoitettua vaatimusta koskevan kanteen toista tai molempia asianosaisia vastaan, hän saa nostaa kanteen käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä tuon asian kanssa.”
14 Tapaturmavakuutuslain (20.8.1948/608) 61 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Sillä, joka on saanut korvausta tämän lain mukaan, on oikeus muun lain nojalla saada vamman seurauksista korvausta sen tuottajalta tai muulta korvausvelvolliselta. Älköön kuitenkaan sillä tavoin määrättäkö maksettavaksi enempää, kuin minkä verran täysi korvaus on tämän lain mukaan myönnettyä korvausta suurempi.
Vakuutuslaitoksella, joka on joutunut tämän lain mukaisesti korvaamaan vahingon, on oikeus saada suorittamansa määrä takaisin 1 momentissa tarkoitetulta korvausvelvolliselta, ei kuitenkaan siltä, joka oli jo täyttänyt korvausvelvollisuutensa vilpittömässä mielessä, eikä siltä, joka on vahingonkorvausvelvollinen tuotevastuulain nojalla.
Vakuutuslaitokselle tulevaa korvausta ei kuitenkaan voi määrätä suuremmaksi, kuin mitä vahingoittunut tai hänen omaisensa olisivat olleet oikeutetut saamaan.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
15 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Saksassa liikenneonnettomuuteen joutunut A nosti SOVAGia, joka oli vakuuttanut vahingosta vastuullisen ajoneuvon, vastaan kanteen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. A vaati kanteellaan muun muassa sen vahvistamista, että hän oli saanut vaikean aivovamman ja kaularankavamman ja joutunut kyseisen vahingon seurauksena pysyvästi työkyvyttömäksi.
16 Koska kyseinen liikennevahinko oli myös tapaturmavakuutuslain mukainen työtapaturma, If on maksanut A:lle kyseisen lain perusteella korvausta mainitusta vahingosta.
17 A:n SOVAGia vastaan nostaman kanteen vireille tulon jälkeen If itse nosti kyseistä yhtiötä vastaan oman kanteensa samassa käräjäoikeudessa. Se vaati toteamaan, että A:lle oli aiheutunut muiden vammojen ohella vaikea aivovamma ja kaularankavamma, joiden seurauksena hän oli joutunut pysyvästi työkyvyttömäksi. Lisäksi If vaati tapaturmavakuutuslain 61 §:n 2 momentin perusteella toteamaan, että SOVAGin on suoritettava sille sen A:lle kyseessä olevan liikennevahingon perusteella aikaisemmin tai tulevaisuudessa maksamat korvaukset korkoineen.
18 If vaati myös, että sen kanne käsitellään samassa oikeudenkäynnissä A:n SOVAGia vastaan nostaman kanteen kanssa. SOVAG puolestaan vetosi siihen, ettei suomalaisilla tuomioistuimilla ole toimivaltaa tutkia Ifin nostamaa kannetta.
19 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus jätti 20.12.2012 tekemällään päätöksellä Ifin SOVAGia vastaan nostaman kanteen tutkimatta asetuksen N:o 44/2001 II luvun 3 jakson säännösten perusteella suomalaisten tuomioistuinten toimivallan puuttumisen vuoksi.
20 Kyseinen tuomioistuin katsoi, että kyseisen asetuksen 8 artiklan mukaan tuomioistuimen toimivalta voi vakuutusasioissa määräytyä ainoastaan mainitun asetuksen II luvun 3 jakson säännösten perusteella, jollei saman asetuksen 4 artiklan ja 5 artiklan 5 alakohdan säännöksistä muuta johdu.
21 Turun hovioikeus, johon If valitti mainitusta päätöksestä, kumosi sen 24.4.2013 antamallaan päätöksellä.
22 Turun hovioikeuden mukaan pääasiaan oli sovellettava asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohtaa eikä sen II luvun 3 jakson säännöksiä, sillä Ifin SOVAGiin kohdistamalla kanteella oli välitön yhteys A:n ja SOVAGin väliseen riita-asiaan.
23 SOVAG valitti kyseisestä päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.
24 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kyse on siitä, kattaako asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohta pääasian kaltaisen tilanteen, jossa kolmas osapuoli nostaa kanteen jotakin alkuperäisen oikeudenkäynnin asianosaista vastaan.
25 Tässä tilanteessa korkein oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [asetuksen N:o 44/2001] 6 artiklan 2 alakohtaa tulkittava siten, että se koskee kannetta, jossa on kysymys edellä kuvatun kaltaisesta takautumisoikeuteen perustuvasta tai muusta siihen rinnastuvasta, alkuperäiseen kanteeseen läheisesti liittyvästä vaatimuksesta ja jonka kolmas osapuoli kansallisen lainsäädännön sallimin tavoin nostaa toista asianosaista vastaan käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohtaa tulkittava siten, että sen soveltamisalaan kuuluu kolmannen osapuolen alkuperäisen oikeudenkäynnin vastaajaa vastaan kansallisten säännösten mukaisesti nostama kanne, jossa on kyse alkuperäiseen kanteeseen läheisesti liittyvästä vaatimuksesta, jolla vaaditaan kolmannen osapuolen mainitun alkuperäisen oikeudenkäynnin kantajalle maksamien korvausten korvaamista.
27 Aluksi on muistutettava, että asetuksen N:o 44/2001 8 artiklassa, jonka mukaan toimivalta vakuutusasioissa määräytyy sen 8–14 artiklan perusteella, jollei mainitun asetuksen 4 artiklasta ja 5 artiklan 5 alakohdasta muuta johdu, ei mainita saman asetuksen 6 artiklan 2 alakohtaa.
28 SOVAGin mukaan viimeksi mainittua säännöstä ei voida soveltaa, koska asetuksen N:o 44/2001 II luvun 3 jaksossa säädetään vakuutusasioihin sovellettavasta itsenäisestä tuomioistuinten toimivallan jakamista koskevasta järjestelmästä.
29 On kuitenkin muistutettava, että kyseisen jakson tavoite on asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 13 perustelukappaleen mukaan heikomman osapuolen eli vakuutetun, edunsaajan tai vakuutuksenottajan suojaaminen hänen etujensa kannalta yleisiä säännöksiä suotuisammilla tuomioistuimen toimivaltaa koskevilla säännöksillä.
30 Pääasiassa kyseessä oleva vaatimus liittyy kuitenkin vakuutusalan ammattilaisten välisiin suhteisiin eikä vaikuta heikompana pidettävän osapuolen asemaan oikeudenkäynnissä. Koska heikomman osapuolen suojaamisen tavoite on täytetty, kun toimivalta on määritetty asetuksen N:o 44/2001 II luvun 3 jakson nojalla, pelkästään ammattilaisten välisiä suhteita koskevat myöhemmät menettelyvaiheet eivät kuulu kyseisen jakson soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio GIE Réunion européenne ym., C‑77/04, EU:C:2005:327, 20 ja 23 kohta ja tuomio Vorarlberger Gebietskrankenkasse, C‑347/08, EU:C:2009:561, 42 kohta).
31 Koska mainittu jakso ei koske pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kannetta, jonka vakuutuksenantaja on nostanut toista vakuutuksenantajaa vastaan, asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohtaa sovelletaan tällaiseen kanteeseen, jos se kuuluu mainitussa säännöksessä tarkoitettuihin tilanteisiin.
32 Tältä osin on otettava ensimmäiseksi huomioon asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohdan sanamuoto.
33 Kyseisen säännöksen useissa kieliversioissa, muun muassa saksankielisessä, ranskankielisessä, suomenkielisessä ja ruotsinkielisessä versiossa, ei suljeta pois sitä, että tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi alkuperäinen kanne on saatettu, voisi olla toimivaltainen tutkimaan kolmannen osapuolen jotakin alkuperäisen kanteen asianosaista vastaan nostaman kanteen.
34 Toisissa kyseisen säännöksen kieliversioissa, muun muassa englanninkielisessä, sen sijaan rajoitetaan säännöksen soveltamisala kolmatta osapuolta vastaan nostettuihin kanteisiin (”a person domiciled in a Member State may also be sued: – – as a third party”).
35 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säädöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (tuomio Jakutis ja Kretingalės kooperatinė ŽŪB, C-103/14, EU:C:2015:752, 103 kohta).
36 Toiseksi on otettava huomioon asetuksen N:o 44/2001 systematiikka ja tavoite.
37 Tässä yhteydessä on mainittava, että vaikka erityistä toimivaltaa koskevia sääntöjä on tulkittava suppeasti eikä niiden voida tulkita koskevan muita kuin asetuksessa N:o 44/2001 nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita (ks. vastaavasti tuomio CDC Hydrogen Peroxide, C‑352/13, EU:C:2015:335, 18 kohta), useat kyseisen asetuksen tavoitteista puoltavat tulkintaa, jonka mukaan myös kolmannen osapuolen jotakin alkuperäisen oikeudenkäynnin asianosaista vastaan nostama kanne kuuluu asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohdan soveltamisalaan.
38 Mainitun asetuksen johdanto-osan 15 perustelukappaleessa korostetaan, että lainkäytön yhdenmukaisuus edellyttää rinnakkaisten oikeudenkäyntien saamista mahdollisimman vähiin ja sen varmistamista, ettei kahdessa jäsenvaltiossa anneta keskenään ristiriitaisia ratkaisuja, kun taas saman asetuksen johdanto-osan 12 perustelukappaleessa muistutetaan tarpeesta täydentää vastaajan kotipaikan mukaan määräytyvää toimivaltaperustetta muilla hyväksytyillä toimivaltaperusteilla asianmukaisen lainkäytön helpottamiseksi tai tuomioistuimen ja riita-asian läheisen yhteyden vuoksi.
39 Alkuperäisen kanteen ja kolmannen osapuolen jotakin kyseisen oikeudenkäynnin asianosaista vastaan nostaman kanteen, joka liittyy läheisesti ensimmäiseen kanteeseen, käsitteleminen samassa oikeudenkäynnissä voi edistää edellä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamista tilanteessa, jossa vahingonkärsijä on nostanut kanteen vahingoista vastuussa olevan henkilön vakuutuksenantajaa vastaan ja jossa toinen vakuutuksenantaja, joka on jo korvannut osittain kyseiset vahingot mainitulle henkilölle, pyrkii saamaan ensimmäiseltä vakuutuksenantajalta suorituksen mainituista korvauksista.
40 Ilman tällaista mahdollisuutta riskinä olisi, että kaksi tuomioistuinta päätyy samassa asiassa erilaisiin ratkaisuihin, joiden tunnustaminen ja täytäntöönpano olisi näin ollen epävarmaa.
41 Lisäksi unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus lausua tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 Brysselissä allekirjoitetun yleissopimuksen (EYVL 1972, L 299, s. 32) yhteydessä, että vakuutetun vakuutuksenantajaa vastaan vahingon seurausten korvaamiseksi nostamaa kannetta ja kannetta, jolla mainittu vakuutuksenantaja haastaa korvauksen saadakseen vastaajaksi toisen vakuutuksenantajan, joka on antanut vakuutuksen saman tapahtuman varalta, on pidettävä saman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuina alkuperäisenä kanteena ja takautumisvaatimusta koskevana kanteena (ks. vastaavasti tuomio GIE Réunion européenne ym., C‑77/04, EU:C:2005:327, 27 kohta).
42 Unionin tuomioistuin tukeutui tältä osin kyseisestä yleissopimuksesta tehtyyn Jenardin selvitykseen (EYVL 1979, C 59, s. 1 ja erityisesti s. 27).
43 Unionin tuomioistuimen mainitun yleissopimuksen määräyksistä antama tulkinta pätee myös asetuksen N:o 44/2001 säännöksiin, mikäli kyseisten määräysten ja säännösten voidaan katsoa vastaavan toisiaan (tuomio CDC Hydrogen Peroxide, C‑352/13, EU:C:2015:335, 60 kohta), mikä on tilanne saman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohdan osalta.
44 Edellä 41 kohdassa esitetyn tulkinnan ja edellä 38 ja 39 kohdassa mainittujen tavoitteiden perusteella on katsottava, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohtaa sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen kanteeseen, minkä vahvistaa myös mainitusta Jenardin selvityksestä ilmenevä toteamus, jonka mukaan sivullisvaatimus voi käsittää myös tilanteet, joissa kolmas osapuoli liittyy oikeudenkäyntiin omien intressiensä suojaamiseksi.
45 Koska asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohdassa edellytetään yhteyttä yhtäältä alkuperäisen kanteen ja toisaalta siinä tarkoitetun sivullisvaatimuksen taikka takaus- tai takautumisvaatimuksen välillä, kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi alkuperäinen kanne on saatettu, tehtävänä on tutkia tällaisen yhteyden olemassaolo varmistuakseen siitä, ettei sivullisvaatimusta taikka takaus- tai takautumisvaatimusta ole esitetty ainoastaan sen vuoksi, että kanne kyseistä vastaajaa vastaan saataisiin tutkituksi muussa tuomioistuimessa kuin siinä, joka muutoin olisi ollut toimivaltainen tutkimaan häntä vastaan nostetun kanteen (ks. vastaavasti tuomio GIE Réunion européenne ym., C-77/04, EU:C:2005:327, 30 ja 32 kohta).
46 Tässä yhteydessä on todettava, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohdan kiertäminen voidaan varmasti välttää sillä, että oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 5 §:n 2 momentin kaltaisen kansallisen säännöksen mukaan kolmas osapuoli voi nostaa kanteen jo vireillä olevan oikeudenkäynnin yhteydessä ainoastaan, jos tällaisella kanteella on yhteys alkuperäiseen kanteeseen.
47 Esitettyyn kysymykseen on näin ollen vastattava, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava siten, että sen soveltamisalaan kuuluu kolmannen osapuolen alkuperäisen oikeudenkäynnin vastaajaa vastaan kansallisen lainsäädännön säännösten mukaisesti nostama kanne, jossa on kyse alkuperäiseen kanteeseen läheisesti liittyvästä vaatimuksesta, jolla vaaditaan kolmannen osapuolen mainitun alkuperäisen oikeudenkäynnin kantajalle maksamien korvausten korvaamista, jos kyseistä kannetta ei ole nostettu ainoastaan sen vuoksi, että kanne kyseistä vastaajaa vastaan saataisiin tutkituksi muussa tuomioistuimessa kuin siinä, joka muutoin olisi ollut toimivaltainen tutkimaan häntä vastaan nostetun kanteen.
Oikeudenkäyntikulut
48 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava siten, että sen soveltamisalaan kuuluu kolmannen osapuolen alkuperäisen oikeudenkäynnin vastaajaa vastaan kansallisen lainsäädännön säännösten mukaisesti nostama kanne, jossa on kyse alkuperäiseen kanteeseen läheisesti liittyvästä vaatimuksesta, jolla vaaditaan kolmannen osapuolen mainitun alkuperäisen oikeudenkäynnin kantajalle maksamien korvausten korvaamista, jos kyseistä kannetta ei ole nostettu ainoastaan sen vuoksi, että kanne kyseistä vastaajaa vastaan saataisiin tutkituksi muussa tuomioistuimessa kuin siinä, joka muutoin olisi ollut toimivaltainen tutkimaan häntä vastaan nostetun kanteen.
Allekirjoitukset