UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
18 päivänä syyskuuta 2015 (*)
Valtiontuet – Postinjakelu – Saksan viranomaisten toimet Deutsche Post AG:n hyväksi – Päätös EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamisesta – Oikeussuojan tarve – Päätetyn menettelyn uudelleen aloittaminen – Kumoamistuomion vaikutukset
Asiassa T‑421/07 RENV,
Deutsche Post AG, kotipaikka Bonn (Saksa), edustajinaan asianajajat J. Sedemund ja T. Lübbig,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään B. Martenczuk, T. Maxian Rusche ja R. Sauer,
vastaajana,
jota tukevat
UPS Europe NV/SA, kotipaikka Bryssel (Belgia),
ja
UPS Deutschland Inc. & Co. OHG, kotipaikka Neuss (Saksa),
edustajanaan asianajaja T. Ottervanger,
väliintulijoina,
jossa vaaditaan kumoamaan 12.9.2001 tehty komission päätös, joka koskee [EY] 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamista Saksan liittotasavallan Deutsche Post AG:n hyväksi myöntämän valtiontuen osalta (valtiontuki C 36/07 (ex NN 25/07)),
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Pelikánová ja E. Buttigieg,
kirjaaja: hallintovirkamies K. Andová,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 9.1.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Pakettienjakeluyritys UPS Europe NV/SA teki 7.7.1994 Euroopan yhteisöjen komissiolle Deutsche Bundespost Postdienstiä (jäljempänä DB-Postdienst), jonka toiminnot siirtyivät 1.1.1995 kantajalle Deutsche Post AG:lle, koskevan kantelun. Tätä kantelua, joka perustui EY:n perustamissopimuksen 86 artiklaan (josta on tullut EY 82 artikla) ja EY:n perustamissopimuksen 92 artiklaan (josta on tullut EY 87 artikla), seurasi yksityisten kuriiri- ja pikapalvelujen tarjoajien yhteenliittymän Bundesverband Internationaler Express- und Kurierdienste eV:n vuonna 1997 tekemä kantelu.
2 UPS Europe ja Bundesverband Internationaler Express- und Kurierdienste moittivat DB-Postdienstiä siitä, että se harjoitti kilpailulle avoimella ovelta ovelle -pakettialalla tappiollista myyntipolitiikkaa, jota se rahoitti kirjelähetysalalta, jolla sillä oli lakisääteinen monopoli, saaduilla tuloilla tai EY 87 artiklan vastaisilla valtiontuilla.
3 Komissio ilmoitti 17.8.1999 päivätyllä kirjeellä, joka julkaistiin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä 23.10.1999 (EYVL C 306, s. 25), Saksan liittotasavallalle päätöksestään aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu muodollinen tutkintamenettely eri toimenpiteistä, joiden johdosta kantaja oli hyötynyt julkisista varoista (jäljempänä menettelyn aloittamista koskeva vuoden 1999 päätös).
4 Komissio teki 19.6.2002 Saksan liittotasavallan toimenpiteistä kantajan hyväksi päätöksen 2002/753/EY (EYVL L 247, s. 27; jäljempänä vuoden 2002 päätös), jonka sanamuoto on seuraava:
”1 artikla
Saksan [liittotasavallan] [kantajan] hyväksi myöntämä 572 miljoonan euron (1 118,7 miljoonan Saksan markan) suuruinen tuki ei sovellu yhteismarkkinoille.
2 artikla
1. Saksan [liittotasavallan] on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitetun sääntöjenvastaisesti maksetun tuen perimiseksi takaisin [kantajalta].
– –”
5 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi 1.7.2008 antamallaan tuomiolla Deutsche Post v. komissio (T-266/02, Kok., jäljempänä kumoamistuomio, EU:T:2008:235) vuoden 2002 päätöksen. Komission tästä tuomiosta tekemä valitus hylättiin 2.9.2010 annetulla tuomiolla komissio v. Deutsche Post (C‑399/08 P, Kok., EU:C:2010:481).
6 UPS Europe teki 11.5.2004 komissiolle uuden kantelun, jossa se väitti, ettei komissio ollut tarkastellut vuoden 2002 päätöksessä kaikkia vuoden 1994 kantelussa mainittuja julkisia toimenpiteitä ja että kantajan saamat edut ylittivät huomattavasti summan, jonka komissio oli määrännyt perittäväksi takaisin. TNT Post AG & Co. KG puolestaan teki 16.7.2004 kantelun, jossa se väitti, että kantajan yhdeltä tytäryhtiöistään laskuttamien palvelujen hinnat olivat suhteettoman alhaiset, koska nämä palvelut rahoitettiin kirjelähetysalalta saaduilla tuloilla.
7 Komissio ilmoitti Saksan liittotasavallalle 12.9.2007 päivätyllä kirjeellä, että se oli päättänyt aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn Saksan viranomaisten Deutsche Postin hyväksi myöntämän valtiontuen osalta (valtiontuki C 36/07 (ex NN 25/07); jäljempänä riidanalainen päätös). Riidanalainen päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 19.10.2007 (EUVL C 245, s. 21) todistusvoimaisella kielellä saksaksi ja tiivistelmänä muilla virallisilla kielillä.
8 Riidanalaisen päätöksen 1 kohdassa komissio huomautti ensinnäkin vuodesta 1994 lähtien kantajaan kohdistuvista EY 87 artiklan nojalla aloitetuista menettelyistä. Se ilmoitti, että kantajalle ja tämän edeltäjälle myönnettyjen julkisten varojen aiheuttamista kilpailun kokonaisvääristymistä oli välttämätöntä toteuttaa kattava tutkimus, ja totesi, että menettelyn aloittamista koskevalla vuoden 1999 päätöksellä aloitettua muodollista tutkintamenettelyä täydennettäisiin viimeisimpien tietojen huomioon ottamiseksi ja lopullisen kannan vahvistamiseksi varojen yhteensopivuudesta EY:n perustamissopimuksen kanssa (riidanalaisen päätöksen 1–15 perustelukappale).
9 Toiseksi komissio korosti, että ”lisätutkimukset”, joihin se oli ryhtymässä, ”eivät millään tavalla [korvaisi] vuoden 2002 päätöstä”, jossa todettiin, että ”572 miljoonan euron suuruinen valtiontuki oli käytetty kaupallisten toimien ristiintukemiseen, mutta ei otettu kantaa yleiseen kysymykseen siitä, oliko [kantajalle ja sen edeltäjälle] myönnetty julkisista varoista liikaa korvauksia [yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen suorittamisesta]”. Komissio ilmoitti pyrkivänsä määrittelemään, oliko 572 miljoonan euron ylittäviä liikakorvauksia maksettu, ja tutkivansa kaikki julkiset toimenpiteet, jotka oli toteutettu mainittujen yritysten hyväksi alkaen DB-Postdienstin perustamisesta 1.7.1989 kantajan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisen oletettuun päättymispäivämäärään 31.12.2007 saakka (riidanalaisen päätöksen 15 perustelukappale).
10 Kolmanneksi komissio mainitsi kolme julkista toimenpidettä, joista DB-Postdienst ja kantaja olivat hyötyneet (riidanalaisen päätöksen 25–32, 38, 39 ja 40–48 perustelukappale).
11 Neljänneksi komissio katsoi, että edellä 10 kohdassa mainitut kolme toimenpidettä olivat tai saattoivat olla valtiontukia (riidanalaisen päätöksen 76–78 perustelukappale).
12 Viidenneksi komissio totesi, että se aikoi tutkia sen, missä määrin kantajalle ja sen edeltäjälle myönnetty korvaus oli välttämätön yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen suorittamiseksi (riidanalaisen päätöksen 80 ja 81 perustelukappale).
13 Lopuksi kuudenneksi komissio pyysi Saksan liittotasavaltaa ”ilmaisemaan kantansa kuukauden kuluessa [riidanalaisen päätöksen] vastaanottamisesta” ja ”toimittamaan kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen edellä mainittujen toimenpiteiden oikeudellisessa arvioinnissa valtiontukia koskevien säännösten valossa”.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa
14 Kantaja vaati ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 22.11.2007 toimittamallaan kannekirjelmällä riidanalaisen päätöksen kumoamista ja komission velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
15 Komissio toimitti ensimmäisen oikeusasteen kirjaamoon 6.2.2008 vastineen, jolla se vaati unionin yleistä tuomioistuinta jättämään sen käsiteltäväksi saatetun kanteen tutkimatta tai toissijaisesti hylkäämään sen perusteettomana, ja velvoittamaan kantajan korvamaan oikeudenkäyntikulut.
16 UPS Europe ja UPS Deutschland Inc. & Co. OHG (jäljempänä yhdessä UPS) pyysivät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 29.2.2008 toimittamallaan kirjeellä saada osallistua asian käsittelyyn väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia.
17 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi UPS:n väliintulohakemuksen 9.7.2008 antamallaan määräyksellä.
18 Unionin yleinen tuomioistuin jätti 8.12.2011 antamallaan tuomiolla Deutsche Post v. komissio (T‑421/07, Rec, EU:T:2011:720) kanteen tutkimatta ja määräsi kantajan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitti sen korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut. UPS velvoitettiin vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
19 Kantaja teki unionin tuomioistuimen kirjaamoon 13.2.2012 toimittamallaan valituskirjelmällä valituksen unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan nojalla.
20 Unionin tuomioistuin kumosi 24.10.2013 antamallaan tuomiolla Deutsche Post v. komissio (C‑77/12 P; jäljempänä valituksen johdosta annettu tuomio, EU:C:2013:695) unionin yleisen tuomioistuimen tuomion, palautti asian tämän käsiteltäväksi ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Asian palauttamisen jälkeen käyty menettely ja asianosaisten vaatimukset
21 Valituksen johdosta annetun tuomion jälkeen asia osoitettiin unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 13.11.2013 tekemällä päätöksellä 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 118 artiklan 1 kohdan mukaisesti ensimmäiseen jaostoon.
22 Kantaja toimitti 23.12.2013 ja komissio 19.2.2014 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 119 artiklan 1 kohdan mukaisesti kirjalliset huomautukset. UPS luopui kirjallisten huomautusten antamisesta 17.4.2014.
23 Unionin yleinen tuomioistuin esitti asianosaisille 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena kysymyksiä, joihin asianosaiset vastasivat asetetussa määräajassa. Unionin yleinen tuomioistuin halusi erityisesti hyvän oikeudenhoidon toteuttamiseksi ja sen käsiteltävänä olevien niiden kolmen asian optimaalista käsittelyä varten, joissa vastakkain ovat kantaja ja komissio ja joista ensimmäinen on nyt käsiteltävä asia, toinen on asia T-388/11 Deutsche Post v. komissio ja kolmas on asia T-152/11 Deutsche Post v. komissio, saada osapuolten kannanotot siihen, mikä näiden asioiden käsittelyjärjestys voisi olla tai mikä sen pitäisi olla, ja siihen, onko mahdollisuutta lykätä yhden tai useamman asian käsittelyä vireillä olevien asioiden ratkaisuihin asti. Asiassa T-388/11, Deutsche Post v. komissio, kantaja vaatii kumottavaksi komission 10.5.2011 tekemän päätöksen K (2011) 3081 lopullinen, jolla komissio päätti laajentaa muodollista tutkintamenettelyä, joka koski Saksan myöntämää valtiontukea yleispalveluvelvoitteiden täyttämistä varten, koskemaan korvauksia, jotka Saksan viranomaiset olivat maksaneet kantajalle virkamiesten eläkekustannusten kattamiseksi (valtiontuki C 36/07 (ex NN 25/07). Asiassa T‑152/12, Deutsche Post vastaan komissio, kantaja vaatii toimenpiteestä C 36/07 (ex NN 25/07), jonka Saksa on myöntänyt Deutsche Post AG:n hyväksi, 25.1.2012 annetun komission päätöksen 2012/636/EU (EUVL L 289, s. 1) 1, 2 ja 4–6 artiklan kumoamista.
24 Asianosaisten huomautusten seurauksena asiaa T-388/11, Deutsche Post v. komissio, koskevalla unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtajan 15.9.2014 antamalla määräyksellä ja asiaa T-152/12, Deutsche Post v. komissio, koskevalla unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtajan 15.9.2014 antamalla määräyksellä näiden kahden asian käsittelyä lykättiin siihen saakka, kunnes nyt käsiteltävänä olevassa asiassa annettaisiin ratkaisu.
25 Osapuolten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 9.1.2015 pidetyssä istunnossa.
26 Kantaja vaatii 23.12.2013 päivätyissä huomautuksissaan, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
27 Kantaja peruutti osittain kanteensa istunnon aikana. Se luopui riidanalaisen päätöksen kumoamisvaatimuksesta siltä osin kuin päätöksellä aloitettiin muodollinen tutkintamenettely kantajan edeltäjälle ja sille itselleen myönnetyistä tietyistä valtiontakauksista. Kantaja pysytti kanteensa muilta osin eli siltä osin kuin se koski muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista muista riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetuista julkisista toimenpiteistä (jäljempänä riidanalaiset toimenpiteet).
28 Komissio, jota UPS tukee, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– toteaa, että lausunnon antaminen kanteesta raukeaa
– toissijaisesti hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Oikeussuojan tarve
29 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanteen kohdetta koskevan kantajan oikeussuojan tarpeen on oltava olemassa kannetta nostettaessa, tai muuten kanne jätetään tutkimatta. Lisäksi kantajalla on oltava intressi asian voittamiseen tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka, tai muuten lausunnon antaminen asiassa raukeaa (ks. vastaavasti tuomio 16.12.1963, Forges de Clabecq v. korkea viranomainen, 14/63, Kok., EU:C:1963:60, 748 kohta ja tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, Kok., EU:C:2007:322, 42 kohta).
30 Asian palauttamisen jälkeen esittämissään huomautuksissa komissio väittää, että kantajalla ei enää ollut oikeussuojan tarvetta riidanalaiseen päätökseen nähden vuoden 2002 päätöksen kumoamisen vuoksi, ja se vaatii unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että lausunnon antaminen kanteesta raukeaa.
31 Komissio huomauttaa unionin tuomioistuimen katsoneen valituksen johdosta annetussa tuomiossa, että kanteen tutkittavaksi ottamista koskevat edellytykset täyttyivät sen nostamishetkellä 22.11.2007 huolimatta siitä, että vuoden 2002 päätös oli kumottu, koska tuona päivänä kyseistä kumoamista ei vielä ollut tapahtunut. Unionin tuomioistuin ei komission mukaan kuitenkaan ole lausunut siitä, oliko kanne, kun otetaan huomioon tämä kumoaminen, jäänyt myöhemmin vaille kohdetta. Komissio toteaa tästä yhtäältä, että menettelyn aloittamista koskevalla vuoden 1999 päätöksellä aloitettu muodollinen tutkintamenettely koski riidanalaisia toimia, ja että toisaalta riidanalaisen päätöksen ainoa oikeusvaikutus eli Saksan liittotasavallan velvollisuus keskeyttää vireillä olevat riidanalaiset toimet, oli seuraus jo menettelyn aloittamista koskevasta vuoden 1999 päätöksestä. Vuoden 2002 päätöksen 1.7.2008 tapahtuneesta kumoamisesta seurasi kuitenkin vuoden 1999 päätöksellä aloitetun menettelyn uudelleen aloittaminen kokonaisuudessaan. Lisäksi komissio toteaa, että se oli vuoden 2002 päätöksen kumoamisen jälkeen velvollinen toteuttamaan EY 233 artiklan nojalla kaikki kumoamistuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet mukaan lukien vireillä olevan muodollisen tutkintamenettelyn päättämisestä tehtävät lopullinen päätös. Komissio toteaa tästä, että riidanalainen päätös ei enää ole omiaan tuomaan kantajalle minkäänlaista etua, koska yhtäältä muodollinen tutkintamenettely jatkuu ja se pitäisi päättää lopullisella päätöksellä, ja koska toisaalta velvollisuus täytäntöönpanotoimien lykkäämiseen on vielä voimassa.
32 Kantaja kiistää komission väitteet ja väittää, että sillä on edelleen intressi riidanalaisen päätöksen kumoamiseen.
33 Tästä on huomautettava, että edellä 29 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukainen oikeussuojan tarve on tutkittavaksi ottamisen edellytys ja sen on jatkuttava valitustapauksessa siihen asti, kunnes tuomioistuin on antanut ratkaisun pääasiassa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan oikeussuojan tarve on olemassa silloin, jos valituksen lopputulos voi tuottaa valittajalle etua (tuomio 14.9.2010, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio, C-550/07, Kok., EU:C:2010:512, 22 ja 23 kohta).
34 Koska yhtäältä vuoden 2002 päätöksen kumoaminen on tapahtunut 1.7.2008 eli ennen valituksen johdosta annetun tuomion julistamista ja koska toisaalta unionin tuomioistuin on maininnut tämän kumoamisen tuomiossaan eikä siis ole voinut olla tietämättä sen vaikutuksista, onkin todettava, että unionin tuomioistuin on ottaessaan kantajan tekemän valituksen tutkittavaksi katsonut implisiittisesti mutta väistämättä, että kantajalla oli oikeussuojan tarve riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi senkin jälkeen, kun vuoden 2002 päätös oli kumottu.
35 Tästä on todettava lisäksi, että kantaja säilyttää oikeussuojan tarpeen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi, kun otetaan huomioon käsiteltävän asian erityisolosuhteet eli useat peräkkäiset komission vuodesta 1999 alkaen tekemät päätökset, jotka ovat koskeneet sen hyväksi päätettyjä toimenpiteitä, ja erityisesti se seikka, että kantajan esittämien tiettyjen kohtuullista määräaikaa koskevien perusteiden hyväksyminen voisi paitsi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen myös vaikuttaa komission velvollisuuteen ottaa se huomioon näitä toimenpiteitä myöhemmin tutkittaessa.
36 Komission esittämä vaatimus lausunnon antamisen raukeamisesta on näin ollen hylättävä.
Asiakysymys
37 Riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista koskevan vaatimuksensa tueksi kantaja esittää kolme kanneperustetta, jotka komissio UPS:n tukemana riitauttaa. Näistä kanneperusteista ensimmäinen koskee perustavanlaatuisten menettelyllisten periaatteiden loukkaamista, toinen perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä ja kolmas EY 87 artiklan 1 kohdan ja EY 88 artiklan rikkomista.
38 Ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä kantaja esittää useita väitteitä. Ensimmäisellä väitteellä, joka on käsiteltävä ensin, kantaja kyseenalaistaa komission mahdollisuuden aloittaa muodollinen tutkintamenettely riidanalaisten toimenpiteiden osalta, koska niihin on kohdistettu jo päätetty muodollinen tutkintamenettely ja koska kohtuullinen aika vaaditun tutkimuksen suorittamiselle on ylitetty. Yhtäältä kantaja väittää, että oikeuskäytännön mukaan komissio ei voi vaatia sääntöjenvastaisen tuen takaisinperintää kohtuuttoman pitkään jatkuneen toimimattomuuden jälkeen, jotta luottamuksensuojan periaate voidaan turvata. Toisaalta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 659/1999 sekä yleiset menettelylliset periaatteet ja erityisesti oikeusvarmuuden periaate ovat kantajan mukaan esteenä päätetyn menettelyn uudelleen aloittamiselle.
39 Komissio vastaa, että ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä kulunut aika on kohtuullinen, kun otetaan huomioon yhtäältä DB-Postdienstin ja kantajan 20 vuoden aikaisten menojen ja tulojen tutkimisen monimutkaisuus, ja toisaalta se seikka, että komissio oli saanut vuoden 2002 päätöksen tekemisen jälkeen uusia kysymyksiä herättäviä tietoja. Lisäksi asetuksen N:o 659/1999 15 artiklan 1 kohdassa säädetään komission mukaan sääntöjenvastaisten tukien kymmenen vuoden pituisesta vanhentumisajasta, eikä luottamuksensuoja perustu määräaikojen umpeutumiseen silloin, kun vanhentumisajasta on nimenomaisesti säädetty. Komissio huomauttaa myös, että se oli velvollinen aloittamaan uudelleen muodollisen tutkintamenettelyn vuoden 2002 päätöksen kumoamisen jälkeen, mitä riidanalainen päätös vain ennakoi, ja että koska lopullista päätöstä ei voitu asetuksen N:o 659/1999 9 artiklan nojalla peruuttaa, ei päätös välttämättä ollut luonteeltaan lopullinen.
40 Aluksi on tutkittava, onko komissio rikkonut asetusta N:o 659/1999 ja oikeusvarmuuden periaatetta tehdessään riidanalaisen päätöksen.
41 Ensinnäkin on todettava, että komissio on vahvistanut valituksen johdosta annettua tuomiota koskevissa huomautuksissaan ja kantaja on vahvistanut unionin yleisen tuomioistuimen edellä 23 kohdassa tarkoitettuihin prosessinjohtotoimiin antamassaan vastauksessa sekä istunnossa, että riidanalaiset toimenpiteet olivat jo vuoden 1999 päätöksellä aloitetun muodollisen tutkintamenettelyn kohteena, kuten unionin yleinen tuomioistuin on jo aiemmin todennut edellä 18 kohdassa mainitun tuomion Deutsche Post v. komissio (EU:T:2011:720) 56–60 kohdassa, ilman että unionin tuomioistuin olisi valituksen johdosta annetussa tuomiossa tuonut esille mitään tätä koskevaa virhettä.
42 Näin ollen on katsottava, että riidanalaisia toimenpiteitä koskeva muodollinen tutkintamenettely on aloitettu vuonna 1999.
43 Toiseksi on huomautettava yhtäältä, että asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdan nojalla sääntöjenvastaisia tukia koskevaan menettelyyn, mukaan muodollinen tutkintamenettely päätetään päätöksellä saman artiklan 2–5 kohdan mukaisesti paitsi asianomaisen jäsenvaltion peruuttaessa ilmoituksensa, ja toisaalta, että unionin tuomioistuin on katsonut valituksen johdosta antamassaan tuomiossa, että komissio oli vuoden 2002 päätöksellä päättänyt vuonna 1999 aloitetun muodollisen tutkintamenettelyn kokonaisuudessaan (valituksen johdosta annetun tuomion 56–64 kohta).
44 Riidanalainen päätös on siis katsottava riidanalaisiin toimenpiteisiin nähden kokonaisuudessaan päätetyn muodollisen tutkintamenettelyn uudelleen aloittamista koskevaksi päätökseksi.
45 Kolmanneksi on todettava, että asetuksen N:o 659/1999 9 artikla mahdollistaa muodollisen tutkintamenettelyn päättämisestä tehdyn päätöksen peruuttamisen vain, jos päätös on perustunut menettelyn aikana annettuihin virheellisiin tietoihin, jotka ovat olleet päätöksen kannalta ratkaisevia. Tässä artiklassa todetaan myös, että ennen päätöksen peruuttamista ja uuden päätöksen tekemistä on aloitettava muodollinen tutkintamenettely.
46 On kyllä totta, että asetuksen N:o 659/1999 9 artikla ei ole komission ainoa keino muuttaa muodollisen tutkintamenettelyn päättämisestä tehtyä päätöstä.
47 Kyseinen säännös on nimittäin pelkästään nimenomainen ilmaus siitä yleisestä oikeusperiaatteesta, jonka mukaan sellaisen sääntöjenvastaisen hallintotoimen, jolla on luotu subjektiivisia oikeuksia, peruuttaminen taannehtivin vaikutuksin on sallittu erityisesti silloin, kun kyseinen hallintotoimi on tehty asianosaisen toimittamien puutteellisten tai virheellisten tietojen perusteella. Mahdollisuus peruuttaa taannehtivin vaikutuksin sääntöjenvastainen hallintopäätös, jolla on luotu subjektiivisia oikeuksia, ei kuitenkaan koske yksinomaan tällaisia olosuhteita vaan peruuttaminen voidaan toteuttaa aina, edellyttäen, että kyseisen päätöksen tehnyt toimielin ottaa huomioon edellytykset, jotka koskevat kohtuullisen ajan ja päätöksen sellaisen edunsaajan, joka on voinut luottaa kyseisen toimen lainmukaisuuteen, luottamuksen suojan kunnioittamista (ks. tuomio 12.9.2007, González y Díez v. komissio, T‑25/04, kok., EU:T:2007:257, 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Komissiolla ei kuitenkaan ole koskaan ollut aikomusta peruuttaa tai vetää takaisin vuoden 2002 päätöstä, kuten komissio on kirjelmissään myöntänyt, eikä se ole väittänyt, että tämä päätös perustuisi epätarkkoihin tietoihin, vaan se on perustellut uuden muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista vuonna 1999 aloitetun menettelyn täydentämisen tarpeellisuudella hiljattain saatujen tietojen mukaan ottamiseksi (riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappale). Lisäksi komission on riidanalaisen päätöksen 15 perustelukappaleessa todennut, että tämä päätös ei korvannut vuoden 2002 päätöstä (ks. edellä 9 kohta).
49 Riidanalaisen päätöksen ei siis voida katsoa olevan vuoden 2002 päätöksen peruuttava tai sen takaisin vetävä päätös, perustuipa se asetuksen N:o 659/1999 9 artiklaan tai siihen yleiseen oikeusperiaatteeseen, jonka mukaan lainvastaisen hallintotoimen taannehtiva peruuttaminen on sallittu tietyissä tilanteissa.
50 Neljänneksi on todettava, että missään asetuksen N:o 659/1999 säännöksessä ei anneta komissiolle mahdollisuutta aloittaa jo päätetty muodollinen tutkintamenettely uudelleen ja tehdä uusi päätös peruuttamatta tai vetämättä takaisin päättämisestä tehtyä päätöstä.
51 On kyllä niin, että tällaista uudelleen aloittamista ei ole asetuksessa N:o 659/1999 nimenomaisesti kielletty. Uudelleen aloittaminen olisi kuitenkin vastoin oikeusvarmuuden periaatetta sekä kyseisen asetuksen henkeä; asetuksen johdanto-osan 3 perustelukappale osoittaa, että oikeusvarmuuden lisääminen on ollut yksi asetuksen antamisen syy, ja asetuksen johdanto-osan 9 perustelukappaleessa todetaan, että muodollinen tutkintamenettely päätetään ”lopullisella” päätöksellä.
52 On nimittäin niin, että yhtäältä tällainen uudelleen aloittaminen merkitsisi kahden keskenään ristiriitaisen päätöksen olemassaoloa oikeusjärjestyksessä. Toisaalta sen hyväksyminen, että komissiolla on mahdollisuus aloittaa päätetty muodollinen tutkintamenettely uudelleen ja tehdä uusi päätös peruuttamatta tai vetämättä sitä ennen takaisin päättämisestä tehtyä päätöstä mahdollistaisi sen, että komissio voisi milloin tahansa muuttaa tätä päätöstä, minkä johdosta osapuolilla, joita päätetty menettely koskee, ei olisi minkäänlaista varmuutta oikeusasemastaan.
53 Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että riidanalainen päätös on tehty asetuksen N:o 659/1999 ja oikeusvarmuuden periaatteen vastaisesti, koska sillä on aloitettu uudelleen kokonaisuudessaan vuoden 2002 päätöksellä päätetty muodollinen tutkintamenettely uuden päätöksen tekemiseksi ilman, että aiempi päätös peruutetaan tai vedetään takaisin.
54 Komissio on myöntänyt istunnossa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kokonaisuudessaan päätetyn muodollisen tutkintamenettelyn uudelleen aloittaminen on lainvastaista, mikäli päättämisestä tehtyä päätöstä ei peruuteta tai vedetä takaisin. Komissio katsoo kuitenkin, että nyt käsiteltävässä asiassa on otettava huomioon se seikka, että vuoden 2002 päätöksen kumoamisen seurauksena vuonna 1999 aloitetun muodollisen tutkintamenettelyn päättämisestä tehty päätös poistui taannehtivasti oikeusjärjestyksestä. Riidanalainen päätös on siis komission mukaan lainmukainen.
55 Tästä on huomautettava, että toimen lainmukaisuutta on arvioitava sen tekemishetken mukaan (tuomio 7.2.1979, Ranska v. komissio, 15/76 ja 16/76, Kok., EU:C:1979:29, 7 kohta). Riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä vuonna 2007 ei vuonna 2008 julistettua kumoamistuomiota kuitenkaan vielä ollut olemassa eikä komissio voinut ottaa sitä huomioon. Vuoden 2002 päätöksen myöhempi taannehtiva kumoaminen ei myöskään estä sitä, että se otetaan huomioon arvioitaessa kyseistä kumoamista ennen vallinnutta prosessuaalista tilannetta, kuten käy ilmi valituksen johdosta annetusta tuomiosta, jossa unionin tuomioistuin toteaa, että tehtäessä riidanalaista päätöstä oli vuoden 2002 päätös vielä osa Euroopan unionin oikeusjärjestystä ja vielä voimassa (valituksen johdosta annetun tuomion 65 ja 66 kohta).
56 Seuraavaksi on todettava, että riidanalainen päätös on tehty sen olettaman perusteella, että vuoden 2002 päätös ei ollut lopullisesti päättänyt menettelyä ja että näin ollen riidanalaiseen päätökseen johtaneen menettelyn jatkaminen on ollut ”lisätutkimus” (ks. edellä 9 kohta). Kuten unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut valituksen johdosta antamassaan tuomiossa, tämä olettama oli virheellinen ja komissiolla ei ollut oikeutta tehdä riidanalaista päätöstä tämän olettaman perusteella (ks. edellä 53 kohta).
57 On kyllä totta, että EY 231 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos kumoamiskanne on aiheellinen, unionin tuomioistuimet kumoavat riitautetun toimen. Vakiintunen oikeuskäytännön mukaan tästä seuraa, että unionin tuomioistuinten antamalla kumoamispäätöksellä poistetaan taannehtivasti riitautettu toimi kaikkien yksityisten oikeussubjektien suhteen (tuomio 1.6.2006, P & O European Ferries (Vizcaya) ja Diputación Foral de Vizcaya v. komissio, C‑442/03 P ja C‑471/03 P, Kok., EU:C:2006:356, 43 kohta ja tuomio 12.2.2008, CELF ja ministre de la Culture et de la Communication, C‑199/06, Kok., EU:C:2008:79, 61 kohta). Näin ollen vuoden 2002 päätös on poistunut taannehtivasti kumoamistuomion antamisesta lähtien.
58 Vuoden 2002 päätöksen kumoaminen kumoamistuomiolla on velvoittanut komission ryhtymään tämän tuomion täytäntöönpanemiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin EY 233 artiklan mukaisesti. Tämän vuoksi komission on otettava huomioon, että tämä päätös on poistunut taannehtivasti.
59 Tästä viimeisestä seikasta on huomautettava, että kumotun toimen toteuttaneen toimielimen on tuomion noudattamiseksi ja pannakseen sen kaikilta osin täytäntöön paitsi noudatettava tuomion tuomiolauselmaa myös otettava huomioon siihen johtaneet perustelut, jotka ovat sen tarpeellinen tuki, sillä perustelut ovat välttämättömiä tuomiolauselman täsmällisen sisällön määrittämiseksi. Juuri perusteluissa yksilöidään nimenomainen toimen kohta, jota pidetään lainvastaisena, ja juuri niistä käyvät tarkasti ilmi ne tuomiolauselmassa todetun lainvastaisuuden syyt, jotka asianomaisen toimielimen on otettava huomioon, kun se korvaa kumotun toimen toisella toimella (tuomio 26.4.1988, Asteris ym. v. komissio 97/86, 99/86, 193/86 ja 215/86, Kok., EU:C:1988:199, 27 kohta).
60 Näin ollen on todettava päätetyn muodollisen tutkintamenettelyn uudelleen aloittamisesta, että kun komissio aloittaa uudelleen tällaisen menettelyn päättämisestä tehdyn päätöksen kumoamisen johdosta, se on oikeudellisesti erilaisessa tilanteessa kuin missä se oli tehtäessä riidanalaista päätöstä, joka ei perustunut vuoden 2002 päätöksen puuttumiseen.
61 Näin ollen komissio ei voi perustellusti vedota kumoamistuomioon riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuden tueksi, kun riidanalainen päätös on tehty ottaen huomioon vuoden 2002 päätös, joka on kumottu kyseisellä tuomiolla. Riidanalaista päätöstä ei myöskään voida näissä olosuhteissa katsoa – toisin kuin komissio väittää – kumoamistuomion ”ennakoinniksi”.
62 Lopuksi on todettava, että muodollisen tutkintamenettelyn päättämisestä tehdyn päätöksen kumoaminen on katsottava tämän päätöksen peruuttamisen tai takaisin vetämisen puuttuessa kyseisen menettelyn uudelleen aloittamisen kannalta välttämättömäksi muodolliseksi ennakkoedellytykseksi. Muodollisen tutkintamenettelyn osapuolet olisivat muuten epävarmassa tilanteessa uudelleen aloittamista koskevan päätöksen luonteen osalta, mikä olisi yhteensopimatonta oikeusvarmuuden lisäämisen tarpeen – joka on yksi asetuksen N:o 659/1999 antamisen syistä (ks. edellä 51 kohta) – kanssa.
63 Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että komissiolla ei ollut oikeutta tehdä riidanalaista päätöstä ennen vuoden 2002 päätöksen kumoamista. Näin ollen kantajan esittämä ensimmäinen kanneperuste on perusteltu.
64 Koska ensimmäinen kanneperuste hyväksytään, riidanalainen päätös on kumottava ilman, että olisi tarpeen tutkia muita kantajan vaatimuksiensa tueksi esittämiä kanneperusteita, väitteitä ja perusteluja.
Oikeudenkäyntikulut
65 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, ne velvoitetaan korvaamaan kumoamisvaatimukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien muutoksenhakumenettelystä unionin tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, kantajan vaatimusten mukaisesti.
66 UPS vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamisesta Saksan liittotasavallan Deutsche Post AG:n hyväksi myöntämän valtiontuen osalta (valtiontuki C 36/07 (ex NN 25/07)) 12.9.2001 tehty komission päätös kumotaan siltä osin kuin sillä on aloitettu kyseisiä julkisia toimenpiteitä koskeva muodollinen tutkintamenettely lukuun ottamatta Deutsche Bundespost Postdienstille ja Deutsche Postille myönnettyjä valtiontakauksia.
2) Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Deutsche Postille aiheutuneet kumoamisvaatimukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut mukaan lukien unionin tuomioistuimessa käydystä muutoksenhakumenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
3) UPS Europe NV/SA ja UPS Deutschland Inc. & Co. OHG vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Kanninen | Pelikánová | Buttigieg |
Julistettiin Luxemburgissa 18. päivänä syyskuuta 2015.
Allekirjoitukset