Language of document : ECLI:EU:C:2013:509

Asia C‑545/10

Euroopan komissio

vastaan

Tšekin tasavalta

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Liikenne – Direktiivi 91/440/ETY – Yhteisön rautateiden kehittäminen – 10 artiklan 7 kohta – Sääntelyelin – Toimivalta – Direktiivi 2001/14/EY – Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen – 4 artiklan 1 kohta – Hinnoitteluperiaatteet – 6 artiklan 2 kohta – Toimenpiteet, joilla rataverkon haltijaa kannustetaan vähentämään infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan sen käytöstä perittäviä maksuja – 7 artiklan 3 kohta – Vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista palveluihin pääsyä varten perittävien maksujen vahvistaminen – Rautatieliikenteen harjoittamisesta suoraan aiheutuvat kustannukset – 11 artikla – Suorituskannustinjärjestelmä – 30 artiklan 5 kohta – Sääntelyelin – Toimivalta – Hallinnollinen muutoksenhaku sääntelyelimen päätöksistä

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 11.7.2013

1.        Liikenne – Rautatiekuljetukset – Direktiivi 2001/14 – Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu – Infrastruktuurin käytön hinnoittelu – Jäsenvaltioiden velvollisuudet – Rataverkon haltijan riippumattomuuden kunnioittaminen – Ulottuvuus – Sitä, että jäsenvaltio vahvistaa rautatieinfrastruktuurin käyttömaksujen enimmäismäärän, ei voida hyväksyä

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 4 artiklan 1 kohta ja 8 artiklan 2 kohta)

2.        Liikenne – Rautatiekuljetukset – Direktiivi 2001/14 – Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu – Jäsenvaltioiden velvollisuudet – Sellaisten mekanismien käyttöön ottaminen, joilla rataverkon haltijaa kannustetaan vähentämään infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan sen käytöstä perittäviä maksuja – Mekanismien yhteensopivuus infrastruktuuripalvelujen turvallisuutta ja laatutasoa koskevien vaatimusten kanssa

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 6 artiklan 2 ja 3 kohta)

3.        Liikenne – Rautatiekuljetukset – Direktiivi 2001/14 – Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu – Infrastruktuurin käytön hinnoittelu – Maksujen vahvistaminen suoraan aiheutuvien kustannusten perusteella – Rautatieliikenteen harjoittamisesta suoraan aiheutuvien kustannusten käsite – Täytäntöönpano ja soveltaminen – Jäsenvaltioiden harkintavalta

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 7 artiklan 3–5 ja 8 kohta)

4.        Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne – Komission on osoitettava, että jäsenvaltio ei ole noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan – Olettamat, joita ei voida hyväksyä

(SEUT 258 artikla)

5.        Liikenne – Rautatiekuljetukset – Direktiivi 2001/14 – Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu – Infrastruktuurin käytön hinnoittelu – Jäsenvaltioiden velvollisuudet – Suorituskannustinjärjestelmän käyttöön ottaminen – Ulottuvuus

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 11 artiklan 1 kohta)

6.        Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne – Unionin tuomioistuimen arviointi siitä, onko kanne perusteltu – Huomioon otettava tilanne – Tilanne perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä

(SEUT 258 artiklan toinen kohta)

7.        Liikenne – Rautatiekuljetukset – Direktiivi 2001/14 – Jäsenvaltioiden velvollisuudet – Rautatiemarkkinoiden sääntelyelimen käyttöön ottaminen – Elimen päätöksiä koskeva tuomioistuinvalvonta – Tuomioistuinvalvontaa edeltävää hallinnollista muutoksenhakua ei voida hyväksyä

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 30 artikla)

8.        Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne – Kannekirjelmä – Väitteiden ja kanneperusteiden ilmaiseminen – Muotovaatimukset – Vaatimusten selkeä muotoilu

(SEUT 258 artikla; unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäinen kohta; Euroopan unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 120 artiklan c alakohta)

9.        Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne – Oikeudenkäynnin kohteen määrittäminen oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä – Kohdetta ei voida myöhemmin laajentaa

(SEUT 258 artikla)

1.        Jäsenvaltio, joka vahvistaa rautatieinfrastruktuurin käyttömaksujen enimmäismäärän ei noudattanut rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14 4 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

Rautatieinfrastruktuurin käytöstä perittävän enimmäismaksun vahvistamisesta vuotuisella päätöksellä on nimittäin seurauksena rataverkon haltijan harkintavallan rajoittuminen direktiivin 2001/14 tavoitteiden vastaisesti. Erityisesti on todettava, että direktiivin 2001/14 8 artiklan 2 kohdan mukaan rataverkon haltijan on voitava määrätä tai pitää voimassa korkeampia maksuja, jotka perustuvat tiettyjen investointihankkeiden pitkän aikavälin kustannuksiin.

(ks. 36, 37 ja 40 kohta)

2.        Vaikka on totta, että jäsenvaltioiden on rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14 6 artiklan 3 kohdan mukaan otettava kyseisen direktiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamisen yhteydessä huomioon infrastruktuurin kunto ja että käyttöön otettavien kannustintoimenpiteiden valinnan ja erityisesti jäsenvaltion niillä tavoittelemien konkreettisten päämäärien on oltava turvallisuuteen ja rautatieinfrastruktuurin laatutasoon liittyvien vaatimusten mukaisia, niiden on myös joko huolehdittava siitä, että toimenpiteitä, joilla rataverkon haltijaa kannustetaan vähentämään infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan sen käytöstä perittäviä maksuja, sisältäviä monivuotisia rahoitussopimuksia tehdään, tai ryhdyttävä tätä koskeviin aiheellisiin valvontatoimenpiteisiin.

(ks. 50, 52 ja 54 kohta)

3.        Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 7 artiklan 3 kohdan mukaan vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista palveluihin pääsyä varten perittävät infrastruktuurimaksut on vahvistettava niiden kustannusten perusteella, jotka aiheutuvat suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun direktiivin 7 artiklan 4 tai 5 kohdan tai 8 artiklan soveltamista.

Taloustieteeseen perustuvasta käsitteestä ˮsuoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvat kustannuksetˮ, jonka soveltamiseen liittyy huomattavia käytännön vaikeuksia, on todettava, ettei direktiiviin sisälly sen määritelmää eikä missään unionin oikeuden säännöksessä tai määräyksessä määritetä kyseisen käsitteen piiriin kuuluvia tai sen ulkopuolelle jääviä kustannuksia. Niinpä on katsottava, että unionin oikeuden nykytilassa jäsenvaltioilla on tietty harkintavalta mainitun käsitteen saattamisessa osaksi kansallista oikeutta ja sen soveltamisessa osana kansallista oikeutta.

(ks. 62, 64 ja 65 kohta)

4.        Ks. tuomion teksti.

(ks. 70, 72, 116 ja 123 kohta)

5.        Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14 11 artiklan 1 kohdasta seuraa yhtäältä, että jäsenvaltioiden on otettava infrastruktuurin hinnoittelujärjestelmiin suorituskannustinjärjestelmä, jolla sekä rautatieyrityksiä että rataverkon haltijaa kannustetaan parantamaan verkon suorituskykyä. Toisaalta jäsenvaltioilla säilyy niiden kannustintoimenpiteiden tyypin osalta, joita ne voivat toteuttaa, vapaus valita järjestelmään kuuluvat konkreettiset toimenpiteet, kunhan nämä toimenpiteet muodostavat johdonmukaisen ja avoimen kokonaisuuden, joka voidaan luokitella ”suorituskannustinjärjestelmäksi”.

Direktiivin 2001/14 11 artiklan täysimääräisenä ja asianmukaisena täytäntöönpanotapana ei voida pitää sellaisen rahoituskorvausjärjestelmän käyttöön ottamista, jossa sovelletaan molemminpuolisia sopimusperusteisia seuraamuksia ja jonka periaatteista on määrättävä sopimuksella, sillä tällainen järjestelmä on luonteeltaan vain vapaaehtoinen, koska sen soveltaminen on jätetty sopijapuolten valittavaksi. Samoin kansallisella säännöksellä, jossa säädetään ainoastaan sakkojen määräämisestä joko siinä tapauksessa, että verkon käytön varmistamiseen liittyviä velvoitteita ei noudateta, tai siinä tapauksessa, että toimenpiteisiin verkon häiriöiden minimoimiseksi ei ryhdytä, ei voida katsoa otetun käyttöön mainitussa 11 artiklassa tarkoitettua infrastruktuurin hinnoittelujärjestelmään sisällytettyä suorituskannustinjärjestelmää. Sama koskee säännöstä, jossa säädetään ainoastaan rahoituksen myöntämisestä rautatieinfrastruktuurin kunnon ylläpitämiseksi tai parantamiseksi.

(ks. 80 ja 82–84 kohta)

6.        Ks. tuomion teksti.

(ks. 85 ja 86 kohta)

7.        Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 30 artiklaa on tulkittava siten, että sääntelyelimen, joka jäsenvaltioiden on saman artiklan 1 kohdan mukaan perustettava, hallinnolliset päätökset voidaan saattaa vain tuomioistuimen tutkittavaksi. Niinpä mainitun direktiivin 30 artikla on esteenä sille, että sääntelyelimen päätökset on ehdottomasti alistettava ennen niiden mahdollista tuomioistuinvalvontaa toisen hallintoelimen valvontaan.

(ks. 100 ja 102–104 kohta)

8.        Ks. tuomion teksti.

(ks. 108 ja 109 kohta)

9.        Ks. tuomion teksti.

(ks. 125 ja 132 kohta)