Valitus, jonka Saksan liittotasavalta on tehnyt 24.7.2014 unionin yleisen tuomioistuimen (kahdeksas jaosto) asiassa T-198/12, Saksan liittotasavalta v. Euroopan komissio, 14.5.2014 antamasta tuomiosta

(Asia C-360/14 P)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: Saksan liittotasavalta (asiamiehet: T. Henze ja A. Lippstreu, avustajanaan Rechtsanwalt U. Karpenstein)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Vaatimukset

Valittaja vaatii unionin tuomioistuinta

kumoamaan Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-198/12, Saksan liittotasavalta vastaan Euroopan komissio, 14.5.2014 antaman tuomion, jolla vaadittiin kumoamaan osittain Saksan liittohallituksen tiedoksi antamista kansallisista säädöksistä, jotka säilyttävät lelujen lyijyä, bariumia, arseenia, antimonia, elohopeaa sekä nitrosamiineja ja nitrosoituvia aineita koskevat raja-arvot sen jälkeen kun lelujen turvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/48/EY soveltaminen on tullut voimaan, 1.3.2012 tehty komission päätös 2012/160/EU¹ , siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen

kumoamaan 1.3.2012 tehdyn komission päätöksen 2012/160/EU siltä osin kuin siinä ei hyväksytty lelujen lyijyä, bariumia, arseenia, antimonia, elohopeaa sekä nitrosamiineja ja nitrosoituvia aineita koskevien raja-arvojen säilyttämisestä annettuja kansallisia säännöksiä tai toissijaisesti palauttamaan asian unionin yleiselle tuomioistuimelle

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi kolmeen valitusperusteeseen.

Ensimmäinen valitusperuste: Unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi valittajan mukaan SEUT 114 artiklan 4 kohtaa kolmella tapaa virheellisesti. Se ei ottanut huomioon jäsenvaltioiden itsenäisen riskienarvioinnin periaatetta, koska se totesi valittajan ilmoittamat toimenpiteet soveltumattomiksi sillä perusteella, että niiden taustalla oli poikkeuksellinen riskienarviointi. Unionin yleinen tuomioistuin vaati myös virheellisesti näyttöä siitä, että direktiivillä 2009/48/EY annettu suoja ei sellaisenaan riitä. Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset perustuivat valittajan mukaan virheelliseen käsitykseen, sillä se jätti määrällisen, raja-arvoihin perustuvan suojatasojen vertailun suorittamatta.

Toinen valitusperuste: Unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi valittajan mukaan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklan ja 53 artiklan 1 kohdan mukaisen perusteluvelvollisuutensa. Yhtäältä sen Saksan liittotasavallan esittämää taulukkoa 1 koskevat perustelut olivat itsessään ristiriitaiset, sillä se viittasi kerran väitettyyn laskuvirheeseen tai kerran oletettuun mittausvirheeseen. Toisaalta perustelut olivat valittajan mukaan riittämättömät, koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei Saksan liittotasavallan esittämästä raja-arvojen vertailusta ilmene korkeampaa suojatasoa, tutustumatta raaputettavien materiaalien luokan merkitykseen.

Kolmas valitusperuste: Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin syyllistyi kolmesti tosiseikkojen tai todistusaineiston huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla. Se toisti valittajan esittämän taulukon 1 ilmeisen virheellisesti. Edelleen unionin yleinen tuomioistuin katsoi ilmeisen virheellisesti, että valittajien esittämä liittovaltion riskienarviointilaitoksen (Bundesinstitut für Risikobewertung) taulukko sisälsi epäasianmukaisesti yhteenlaskettuja arvoja. Lopuksi valittaja katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ymmärtäneen ilmeisen virheellisesti terveys- ja ympäristöriskejä käsittelevän tiedekomitean (SCHER) 1.7.2010 päivätyn lausunnon, koska se piti sitä biokäytettävyyden raja-arvoja tukevana lausuntona, vaikka SCHER ei ollut selvästikään sitä mieltä.

____________

¹ EUVL L 80, s. 19