Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 7.6.2011 unionin yleisen tuomioistuimen (kahdeksas jaosto) asiassa T-382/06, Tomkins plc v. Euroopan komissio, 24.3.2011 antamasta tuomiosta

(Asia C-286/11 P)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Valittaja: Euroopan komissio (asiamiehet: F. Castillo de la Torre, V. Bottka ja R. Sauer)

Muu osapuoli: Tomkins plc

Vaatimukset

Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin

kumoaa valituksenalaisen tuomion

hylkää unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen kokonaisuudessaan

velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut tässä oikeusasteessa ja ensimmäisessä oikeusasteessa.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Komissio esittää seuraavat viisi valitusperustetta:

Ensimmäisessä valitusperusteessa se väittää, että kumoamalla osittain päätöksessä vahvistetun kilpailusääntöjen rikkomisen keston sellaisten todisteiden perusteella, joita Tomkins ei milloinkaan esittänyt, unionin yleinen tuomioistuin lausui selvästi ultra petita. Unionin tuomioistuinten oikeuskäytännössä ei tunnusteta poikkeuksia sääntöön, joka määriteltiin asiassa C-310/97 P, AssiDomän annetussa tuomiossa, sen perusteella, että kaksi kantajaa kuului samaan yritykseen. Unionin tuomioistuin on äskettäin tehnyt selväksi yhdistetyissä asioissa C-201/09 P ja C-216/09 P, ArcelorMittal Luxembourg antamassaan tuomiossa, että kartellin yhden yksikön nostama kanne ei vaikuta saman yrityksen muiden yksiköiden oikeudelliseen asemaan.

Toisessa valitusperusteessa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki niin ikään oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että Peglerin (tytäryhtiö, asiassa T-386/06) ja Tomkinsin (emoyhtiö, asiassa T-382/06) vaatimuksilla oli "sama kohde". Vaikka Tomkinsin riitauttama ajanjakso oli paljon lyhyempi kuin Peglerin erillisessä tapauksessa riitauttama ajanjakso, kummallekin yhtiölle myönnettiin sama vähennys keston osalta. Paitsi että Pegler riitautti paljon pidemmän ajanjakson se myös perusti kanteensa Tomkinsiin verrattuna erilaisiin ja jopa vastakkaisiin perusteisiin. Riitauttaessaan alkuperäisen kilpailusääntöjen rikkomisen keston Peglerin tavoitteena oli osoittaa itsensä syyttömäksi ja Tomkins syylliseksi, kun taas Tomkinsin tavoite oli varsin suppea eli niiden todisteiden riitauttaminen, jotka koskivat ensimmäistä 38 päivää (mikä ei edes olisi vaikuttanut sakkoa varten huomioon otettuun rikkomisen kestoon).

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi perustuu lisäksi virheelliseen tosiseikkoja koskevaan lähtökohtaan, jonka mukaan Tomkins olisi vaatinut, että "jos [kyseinen päätös] oli kumottava Peglerin osalta, se oli myös kumottava kantajan osalta" (valituksenalaisen tuomion 42 kohta). Tomkins ei vaatinut tällaista kanteessa eikä vastauksessaan (mikä olisi joka tapauksessa ollut liian myöhäistä). Tämä merkitsee kantajan esittämän perusteen vääristämistä, mikä jo itsessään riittää valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.

Kolmas valitusperuste koskee sen huomiotta jättämistä, että Tomkins kuului yritykseen, joka eittämättä syyllistyi kilpailusääntöjen rikkomiseen. Unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, koska se katsoi yksikön (emoyhtiö Tomkins) vastuun "Tomkins-yrityksen" sisällä vähäisemmäksi sillä perusteella, että rikkomisen kestoa lyhennettiin kyseisen yrityksen toisen osan eli Peglerin osalta. Se, että Peglerin katsottiin olevan vähemmän vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, perustui Peglerin asemaan "pöytälaatikkoyhtiönä" eikä siihen, että asianomainen konserni ei osallistunut rikkomiseen. Komission näkemyksen mukaan se, että konsernin tämä nimenomainen tytäryhtiö (Pegler) ei ehkä ollut oikea adressaatti kyseisessä konsernissa tiettynä ajanjaksona, koskee yksinomaan kyseistä tytäryhtiötä eikä se vapauta vastuusta koko "yritystä". Tämä pitää erityisesti paikkansa tilanteessa, jossa unionin yleinen tuomioistuin (tai Tomkins itse) ei kiistänyt sitä, että Tomkinsin johtama yritys osallistui rikkomiseen suurimman osan relevanttia ajanjaksoa.

Komissio perustaa neljännen valitusperusteensa valituksenalaisen tuomion perustelujen puuttumiseen ja sen ristiriitaisuuksiin. Neljäs valitusperuste on toissijainen ensimmäiseen nähden eli vaikka unionin yleinen tuomioistuin ei olisi lausunut ultra petita, tuomio on silti kumottava, koska siinä ei perustella riittävästi ja selkeästi osittaista kumoamista (perustelujen puuttuminen). Valituksenalainen tuomio on epäselvä ainakin kahdelta merkittävältä osaltaan.

Ensinnäkin kun unionin yleinen tuomioistuin kuvailee poikkeusta, joka on sen mukaan tehtävä AssiDomän oikeuskäytännöstä, tämä poikkeamisen edellytykset ovat epäselvät ja ristiriitaiset.

Toinen epäyhtenäisyys tai epäselvä seikka unionin yleisen tuomioistuimen perusteluissa on se, että valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa, joka koskee korotuskerrointa varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi, komissiota kehotetaan "SEUT 266 artiklan mukaisesti tekemään päätelmät kyseisestä virheestä ja kantajan yhteisvastuusta sakon maksamisessa". Tuomion 59 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin käyttää kuitenkin rajatonta harkintavaltaansa sakon osalta ja määrittää Tomkinsiin sovellettavan sakon. Valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmassa toistetaan sakon lopullinen määrä mainitsematta mitenkään tarvetta muuttaa tätä määrää edelleen. Tuomion 57 kohdan täsmällisestä merkityksestä riippumatta komissio toteaa, että sillä, että korotuskerroin varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi kumottiin asiassa T-386/06, Pegler vastaan komissio annetussa tuomiossa, ei tulisi olla mitään vaikutusta Tomkinsin korotuskertoimeen.

Komissio väittää lopuksi viidennessä valitusperusteessa, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi "kontradiktorista menettelyä koskevaa periaatetta" ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, koska se ei antanut komission kommentoida aikomustaan alentaa Tomkinsin sakkoa Peglerin erillisessä asiassa esittämien perusteiden perusteella.

____________