Valitus, jonka Italian tasavalta on tehnyt 9.6.2014 unionin yleisen tuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) asiassa T-117/10, Italia v. komissio, 28.3.2014 antamasta tuomiosta

(Asia C-280/14 P)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Valittaja: Italian tasavalta (asiamiehet: G. Palmieri ja avvocato dello stato P. Gentili)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Vaatimukset

On kumottava unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan nojalla unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-117/10 28.5.2014 antama tuomio, joka koski kannetta, jonka Italian hallitus oli nostanut SEUT 263 ja SEUT 264 artiklan mukaisesti ja jossa se vaati kumoamaan Euroopan komission 22.12.2009 tekemän päätöksen nro K(2009) 10350, joka oli annettu tiedoksi 23.12.2009 ja joka liittyy Euroopan aluekehitysrahaston Italian tasavallalle toimintasuunnitelma POR Pugliaa, tavoite 1 2000-06, varten myöntämän rahoitustuen vähentämiseen;

tämän johdosta on kumottava unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan nojalla edellä mainittu Euroopan komission päätös ja velvoitettava Euroopan komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Italian tasavalta esittää valituksensa tueksi seuraavat perusteet.

Ensimmäinen peruste, jonka mukaan kontradiktorista periaatetta on loukattu ja perusteluvelvollisuus on laiminlyöty

Unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt kaksi ensimmäistä kanneperustetta, joita se on tarkastellut yhdessä ja jotka koskivat väitteitä, jotka komissio oli esittänyt ensimmäisen ja toisen tason tarkastuksista. Valittajan mukaan nämä kysymykset olivat kuitenkin erillisiä, koska kummastakin oli esitetty erillinen väite tarkastusten tehokkuudesta ja luotettavuudesta. Riidanalaisessa päätöksessä luetellaan alueellisia tarkastuksia koskevat erilaiset väitteet ”syytekohtina”, jotka kaikki johtavat siihen johtopäätökseen, että alueelliset tarkastukset eivät olleet luotettavia ja että unionin talousarviolle aiheutui riski, jonka vuoksi kiinteämääräinen 10 prosentin oikaisu oli perusteltu. Eri ”syytekohdat” olisi kuitenkin pitänyt tutkia erikseen, koska se, että niistä olisi suljettu pois yksi tai useampia, olisi heijastunut kokonaisuuteen. Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen suorittama erilaisten väitteiden sekava, yhdessä tapahtunut käsittely esti Italian hallituksen esittämien tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen asianmukaisen arvioinnin, ja johti myös ilmeiseen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin. Näin toimiessaan unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi esittää riittävän yksityiskohtaiset syyt siihen, minkä vuoksi se piti esitettyjä väitteitä perusteettomina.

Toinen peruste, jonka mukaan asetuksen N:o 1260/1999¹ 39 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 39 artiklan 3 kohtaa sekä asetuksen N:o 438/2001² 4 artiklaa on rikottu; todistustaakkaa koskevia periaatteita on loukattu; tosiseikkoja koskevat toteamukset ovat virheellisiä, kun niitä verrataan unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmeneviin tosiseikkoihin, ja unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetut todisteet on otettu huomioon vääristyneellä tavalla  

Valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon riidattomat tosiseikat ja asiakirja-aineistosta ilmenevät todisteet, erityisesti sen, että Italian viranomaiset oivat analysoineet yksitellen komission tarkastajien esittämät huomautukset yhdeksään ensimmäisen tason tarkastukseen liittyvistä erityisistä laiminlyönneistä. Valittajan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt myöntää, että riidanalainen päätös oli virheellinen näiden yhdeksän tarkastuksen osalta, ja siis hyväksyä Italian hallituksen esittämät väitteet siitä, että komissio oli rikkonut asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan 2 ja 3 kohtaa, kun se oli tehnyt päätöksen kiinteämääräisestä 10 prosentin oikaisusta vaikka ensimmäisen tason tarkastuksista ei ilmennyt sääntöjenvastaisuuksia, ja selvästi kohtuuttomalla tavalla kyseisessä 39 artiklassa vahvistettuun suhteellisuussääntöön nähden.

Unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt huomiotta asiakirja-aineistoon sisältyvät seikat siltä osin kuin kyse on tarkastusten etenemistä koskevista tosiseikoista, koska se ei ole ottanut huomioon vuonna 2009 suoritettujen ensimmäisen ja toisen tason tarkastusten tosiasiallista määrällistä (komission kanssa sovittu kynnys) ja laadullista kehitystä.

Unionin yleinen tuomioistuin on lopuksi ottanut vääristyneellä tavalla huomioon riidattomat tosiseikat ja asiakirja-aineistosta ilmenevät todisteet ja rikkonut edellä mainittuja artikloja, kun se on pitänyt riidanalaista päätöstä perusteltuna, koska Italian viranomaiset eivät olleet osoittaneet maksuviranomaisen kehitystä.

Kolmas peruste, jonka mukaan asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 39 artiklan 3 kohtaa sekä asetuksen N:o 438/2001 10 artiklaa on rikottu, todistustaakkaa koskevia periaatteita on loukattu, tosiseikkoja koskevat toteamukset ovat virheellisiä, kun niitä verrataan unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmeneviin tosiseikkoihin, ja unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetut todisteet on otettu huomioon vääristyneellä tavalla

Valittajan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset perustuvat toisen tason tarkastusten edistymistä ja jakautumista koskevan tosiasiallisen tilanteen täysin abstraktiin rekonstruointiin. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt kumota päätöksen osa, joka koski komission tekemää analyysia toisen tason tarkastuksista ja niiden luotettavuudesta, koska tämä analyysi ei sisältänyt päteviä todisteita EAKR:ään nähden olemassa olevasta riskistä ja sen ulottuvuudesta.

____________

¹ Rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä 21.6.1999 annettu asetus (EY) N:o 1260/1999 (EYVL L 161, s. 1).

² Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä rakennerahastoista myönnettävän tuen hallinto- ja valvontajärjestelmien osalta 2.3.2001 annettu komission asetus (EY) N:o 438/2001 (EYVL L 63, s. 21).