Asia C-96/09 P

Anheuser-Busch Inc.

vastaan

Budějovický Budvar, národní podnik

Muutoksenhaku – Yhteisön tavaramerkki – Asetus (EY) N:o 40/49 − 8 artiklan 4 kohta − Sana- ja kuviomerkin BUD rekisteröintiä koskeva hakemus − Väite − Maantieteellinen lähtöisyysmerkintä ”bud” − Lissabonin sopimukseen ja kahta jäsenvaltiota sitoviin kahdenvälisiin sopimuksiin perustuva suoja – Käyttö liike-elämässä – Merkki, jonka vaikutusalue on laajempi kuin paikallinen

Tuomion tiivistelmä

1.        Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt rekisteröimättömän tavaramerkin tai muun liike-elämässä käytetyn merkin haltija – Edellytykset – Sellaisen aikaisemman oikeuden olemassaolo, jota ei ole todettu pätemättömäksi lopulliseksi tulleella tuomioistuimen päätöksellä

(Neuvoston asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohta)

2.        Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt rekisteröimättömän tavaramerkin tai muun liike-elämässä käytetyn merkin haltija – Merkin käyttö liike-elämässä – Käsite

(Neuvoston asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohta sekä 43 artiklan 2 ja 3 kohta)

3.        Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt rekisteröimättömän tavaramerkin tai muun liike-elämässä käytetyn merkin haltija – Merkin paikallinen vaikutusalue

(Neuvoston asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohta)

4.        Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt rekisteröimättömän tavaramerkin tai muun liike-elämässä käytetyn merkin haltija – Merkin käyttö liike-elämässä – Ajallinen kriteeri

(Neuvoston asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdan a alakohta)

5.        Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt rekisteröimättömän tavaramerkin tai muun liike-elämässä käytetyn merkin haltija – Merkki, jonka nojalla sen haltijalla on oikeus kieltää myöhemmän tavaramerkin käyttäminen – Todistustaakka

(Neuvoston asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdan b alakohta ja 74 artiklan 1 kohta)

1.        Jotta väitteen tekijä voi yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdan perusteella estää yhteisön tavaramerkin rekisteröimisen, edellytetään ja riittää, että sinä ajankohtana, jolloin sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) tarkastaa, että kaikki väitteen edellytykset ovat täyttyneet, on mahdollista vedota sellaisen aikaisemman oikeuden olemassaoloon, jota ei ole todettu pätemättömäksi lopulliseksi tulleella tuomioistuimen päätöksellä.

Vaikka viraston pitää siis silloin, kun se ottaa kantaa mainittuun asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohtaan perustuvaan väitteeseen, ottaa huomioon asianomaisten jäsenvaltioiden tuomioistuinten ratkaisut, jotka koskevat vaadittujen aikaisempien oikeuksien pätevyyttä tai luokittelua, varmistautuakseen siitä, että kyseisillä oikeuksilla on edelleen mainitussa säännöksessä edellytetyt vaikutukset, sen tehtävänä ei ole kuitenkaan korvata toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten arviointia omalla arvioinnillaan, eikä asetuksessa N:o 40/94 sille myöskään anneta tällaista toimivaltaa.

(ks. 94 ja 95 kohta)

2.        Yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdassa olevasta ilmaisusta ”liike-elämässä käytetty” on todettava, ettei kyseinen säännös koske merkin, johon väitteen tueksi vedotaan, ”tosiasiallista” käyttöä, eikä mikään mainitun asetuksen 43 artiklan 2 ja 3 kohdan sanamuodossa viittaa siihen, että tosiasiallisen käytön todistamista koskevaa vaatimusta sovelletaan tällaiseen merkkiin.

Vaikka on totta, ettei ilmaisua ”liike-elämässä käytetty” tarvitse välttämättä tulkita samalla tavalla kuin kyseisen asetuksen 9 artiklan 1 kohdan tai jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 89/104 5 artiklan 1 kohdan ja 6 artiklan 1 kohdan yhteydessä, koska on otettava huomioon kyseisten säännösten kulloinenkin tarkoitus, kyseisen ilmaisun tulkitseminen siten, että merkkiä pitää pelkästään käyttää kaupallisesti, vastaa kuitenkin sitä, miten tämä ilmaisu tavanomaisesti ymmärretään.

Jos asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuille merkeille asetettaisiin tosiasiallista käyttöä koskeva vaatimus samoin edellytyksin kuin kyseisen asetuksen 43 artiklan 2 ja 3 kohdassa, tällainen tulkinta johtaisi siihen, että kyseisille merkeille asetettaisiin edellytyksiä, jotka ovat ominaisia aikaisempiin tavaramerkkeihin perustuville väitteille, ja kyseisistä väitteistä poiketen väitteen tekijän on mainitun 8 artiklan 4 kohdan yhteydessä näytettävä toteen myös se, että kyseessä oleva merkki antaa sille asianomaisen jäsenvaltion oikeuden mukaan oikeuden kieltää myöhemmän tavaramerkin käytön.

Aikaisempien tavaramerkkien osalta säädetyn tosiasiallista käyttöä koskevan edellytyksen analoginen soveltaminen mainitun asetuksen 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuihin aikaisempiin oikeuksiin loukkaisi lisäksi myös kyseisen rekisteröinnin suhteellisen hylkäysperusteen lähtökohtaisesti itsenäistä luonnetta, joka ilmenee erityislaatuisina edellytyksinä ja jota on myös tarkasteltava siltä kannalta, että tällaisen perusteen piiriin voi kuulua hyvin monimuotoisia aikaisempia oikeuksia.

Siitä, merkitseekö ilmaisu ”liike-elämässä käytetty” sitä, että maantieteellistä merkintää, johon vedotaan asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdan perusteella, on käytettävä tällaisen merkin keskeisen tehtävän mukaisesti, joka on taata kuluttajille tavaroiden maantieteellinen alkuperä tai itse merkkeihin perustuvat erityisominaisuudet, on riittävää todeta, että merkkiä, johon väitteen tueksi vedotaan, käytetään liike-elämässä, ja että se, että merkki on sama kuin tavaramerkki, ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei sitä käytettäisi liike-elämässä. Siitä tehtävästä, joka merkin käytöllä on oltava, on todettava, että merkkiä on käytettävä erottavana tekijänä siinä mielessä, että sitä on käytettävä yksilöimään sen haltijan harjoittama taloudellinen toiminta.

Maksutta tehdyt toimitukset voidaan ottaa huomioon, kun tarkastetaan aikaisemman oikeuden, johon vedotaan, käyttöä liike-elämässä koskevaa edellytystä, koska maksutta tehdyt toimitukset on voitu suorittaa sellaisen liiketoiminnan yhteydessä, jonka päämääränä on taloudellinen hyöty, eli uusien markkina-alueiden valloittaminen.

(ks. 142–149 ja 152 kohta)

3.        Merkillä, jonka suojan maantieteellinen laajuus on pelkästään paikallinen, on todellakin katsottava olevan pelkästään paikallinen vaikutusalue. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että asetuksen N:o 49/94 8 artiklan 4 kohdassa asetettu edellytys täyttyy kaikissa tapauksissa pelkästään siitä syystä, että kyseessä olevan merkin suoja koskee aluetta, jota ei voida pitää pelkästään paikallisena sen vuoksi, että suoja-alue ulottuu alkuperäaluetta pidemmälle.

Kummankin mainitussa 8 artiklan 4 kohdassa asetetun edellytyksen yhteisenä tavoitteena on näet rajoittaa merkkien välisiä ristiriitoja estämällä se, että aikaisempi oikeus, joka ei ole riittävän selvä eli tärkeä ja merkityksellinen liike-elämässä, voisi estää uuden yhteisön tavaramerkin rekisteröimisen. Tällainen väitteentekomahdollisuus on varattava merkeille, jotka ovat tosiasiassa ja todellisuudessa olemassa merkityksellisillä markkinoillaan.

Merkin vaikutusalue ei siis voi riippua pelkästään sen suojan maantieteellisestä laajuudesta, sillä jos näin olisi, merkki, jonka suojan laajuus ei ole täysin paikallinen, voisi yksin tästä syystä estää yhteisön tavaramerkin rekisteröimisen, ja näin olisi siitä huolimatta, että sitä käytetään liike-elämässä ainoastaan marginaalisesti.

Tästä seuraa, että jotta merkki, johon väitteen tueksi vedotaan, voi estää uuden merkin rekisteröimisen, sitä on pitänyt tosiasiassa käyttää riittävän merkittävällä tavalla liike-elämässä ja sen maantieteellisen laajuuden on oltava laajempi kuin paikallinen, mikä silloin, kun kyseisen merkin suoja-aluetta voidaan pitää muuna kuin paikallisena, edellyttää sitä, että merkkiä on pitänyt käyttää kyseisen alueen merkittävällä osalla.

Jotta voidaan selvittää, onko tilanne tällainen, on otettava huomioon kyseisen merkin käytön kesto ja intensiteetti erottavana osana sen adressaateille, joita ovat sekä ostajat ja kuluttajat että tavarantoimittajat ja kilpailijat. Tältä osin merkityksellisenä on pidettävä etenkin merkin käyttöä mainoksissa ja liikekirjeenvaihdossa.

Lisäksi merkille myönnetään sovellettavassa oikeudessa yksinoikeuksia, jotka saattavat olla ristiriidassa yhteisön tavaramerkin kanssa, ainoastaan merkin suoja-alueella riippumatta siitä, onko kyse kyseisestä alueesta kokonaisuudessaan vai vain osasta sitä. Liike-elämässä käyttöä koskevaa edellytystä on arvioitava erikseen kunkin alueen osalta, jolla oikeutta, johon väitteen tueksi vedotaan, suojataan. Merkin vaikutusaluetta ei siis voida päätellä sellaisen kumulatiivisen arvioinnin perusteella, joka koskee merkin käyttöä kahdella merkityksellisellä alueella.

(ks. 156–160, 162 ja 163 kohta)

4.        Merkin, johon väitteen tueksi vedotaan, liike-elämässä käyttöä koskevaan edellytykseen on sovellettava samaa ajallista kriteeriä, josta säädetään nimenomaisesti yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdan a alakohdassa siltä osin kuin on kyse oikeuden saamisesta mainittuun merkkiin, eli päivää, jona yhteisön tavaramerkin rekisteröintihakemus on tehty.

Kun otetaan huomioon etenkin se, että rekisteröintihakemuksen tekemisen ja sen julkaisemisen välillä voi kulua huomattavasti aikaa, saman kriteerin soveltamisella voidaan taata paremmin se, että kyseessä olevan merkin käyttö, johon vedotaan, on todellista käyttöä eikä käytäntö, jonka tavoitteena on ollut ainoastaan estää uuden tavaramerkin rekisteröiminen.

Lisäksi kyseessä olevan merkin käyttö, joka tapahtuu yksinomaan tai suurelta osalta yhteisön tavaramerkin rekisteröintihakemuksen tekemisen ja kyseisen hakemuksen julkaisemisen välisen ajanjakson aikana, ei pääsääntöisesti riitä osoittamaan, että kyseistä merkkiä on käytetty liike-elämässä siten, että sillä voidaan osoittaa olevan riittävä vaikutusalue.

(ks. 166–168 kohta)

5.        Yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdan b alakohdassa vahvistetaan edellytys siitä, että merkkiin, johon kyseisen säännöksen perusteella vedotaan, sovellettavan jäsenvaltion oikeuden mukaan kyseinen merkki antaa haltijalleen oikeuden kieltää myöhemmän tavaramerkin käytön. Mainitun asetuksen 74 artiklan 1 kohdan mukaan todistustaakka siitä, että kyseinen edellytys on täyttynyt, kuuluu lisäksi väitteen tekijälle sisämarkkinoiden harmonisointivirastossa (tavaramerkit ja mallit).

Tässä yhteydessä aikaisempien oikeuksien osalta on huomioitava muun muassa kansallinen säännöstö, johon väitteen tueksi vedotaan, ja kyseessä olevassa jäsenvaltiossa annetut tuomioistuinratkaisut. Tällä perusteella väitteen tekijän on osoitettava, että kyseinen merkki kuuluu sen jäsenvaltion oikeuden, johon on vedottu, soveltamisalaan ja että sen nojalla voidaan kieltää myöhemmän tavaramerkin käyttö. Tästä seuraa, että väitteen tekijän on yksinomaan osoitettava, että sillä on käytettävissään oikeus kieltää myöhemmän tavaramerkin käyttö, ja että väitteen tekijältä ei voida edellyttää, että se osoittaa, että kyseistä oikeutta on käytetty, toisin sanoen, että väitteen tekijä on tosiasiassa onnistunut hankkimaan tällaista käyttöä koskevan kiellon.

(ks. 188–191 kohta)