YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
25 päivänä maaliskuuta 2009 (*)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus sanamerkin BUDWEISER rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisemmat kansainvälisiksi tavaramerkeiksi rekisteröidyt sanamerkki ja kuviomerkit BUDWEISER ja Budweiser Budvar – Suhteelliset hylkäysperusteet – Asetuksen N:o (EY) 40/94 8 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta – Aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö – Asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohta – Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen – Perustelut – Asetuksen N:o 40/94 73 artikla –Asiakirjojen esittäminen liian myöhään – Asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaan perustuva harkintavalta
Asiassa T‑191/07,
Anheuser-Busch, Inc., kotipaikka Saint Louis, Missouri (Yhdysvallat), edustajinaan asianajajat V. von Bomhard ja A. Renck,
kantajana,
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), asiamiehenään A. Folliard-Monguiral,
vastaajana,
jossa toisena asianosaisena SMHV:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on
Budějovický Budvar, národní podnik, kotipaikka České Budějovice (Tšekin tasavalta), edustajanaan asianajaja K. Čermák,
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu SMHV:n toisen valituslautakunnan 20.3.2007 tekemästä päätöksestä (asia R 299/2006‑2), joka koskee Budějovický Budvar, národní podnikin ja Anheuser-Busch, Inc:n välistä väitemenettelyä,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tiili sekä tuomarit F. Dehousse (esittelevä tuomari) ja I. Wiszniewska-Białecka,
kirjaaja: hallintovirkamies N. Rosner,
ottaen huomioon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 31.5.2007 toimitetun kannekirjelmän,
ottaen huomioon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 5.10.2007 jätetyn SMHV:n vastineen,
ottaen huomioon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 8.10.2007 toimitetun väliintulijan vastineen,
ottaen huomioon 30.9.2008 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Anheuser-Busch, Inc. teki 1.4.1996 sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1) nojalla, sellaisena kuin kyseinen asetus on muutettuna.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki BUDWEISER.
3 Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 32 ja vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Olut, ale, portteri, alkoholia sisältävät ja alkoholittomat mallasjuomat”.
4 Tämä yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskeva hakemus julkaistiin 28.6.1999 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 50/99.
5 Budějovický Budvar, národní podnik -niminen yhtiö (jäljempänä Budvar) teki 28.9.1999 asetuksen N:o 40/94 42 artiklan perusteella haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan väitteen kaikkien rekisteröintihakemuksessa mainittujen tavaroiden osalta.
6 Budvar vetosi väitteensä tueksi ensinnäkin asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan perusteella seuraaviin oikeuksiin:
– kansainväliseksi tavaramerkiksi ”kaikille olutlajeille” rekisteröity sanamerkki BUDWEISER (R 238 203), jonka rekisteröinti on voimassa Saksassa, Itävallassa, Benelux-maissa ja Italiassa
– kansainväliseksi tavaramerkiksi tavaroille ”mallas” ja ”olut” rekisteröity kuviomerkki (nro 674 530), jonka rekisteröinti on voimassa Itävallassa, Benelux-maissa, Ranskassa ja Italiassa ja joka vastaa seuraavaa kuvausta:
– kansainväliseksi tavaramerkiksi (nro 614 536) tavaroille ”oluet” rekisteröity kuviomerkki, jonka rekisteröinti on voimassa Saksassa, Itävallassa, Benelux-maissa, Ranskassa ja Italiassa ja joka vastaa seuraavaa kuvausta:
7 Budvar vetosi toiseksi asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdan perusteella useisiin sanan ”budweiser” sisältäviin alkuperänimityksiin.
8 Anheuser-Busch vaati 8.7.2002 asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti Budvaria esittämään todisteet väitteen tueksi vedottujen tavaramerkkien tosiasiallisesta käytöstä. Budvar vastasi tähän pyyntöön 8.11.2002.
9 Väiteosasto hyväksyi 10.6.2004 tehdyllä ensimmäisellä päätöksellään Budvarin väitteen ja hylkäsi tämän seurauksena kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen. Väiteosasto arvioi pääasiallisesti, että haetun tavaramerkin ja kansainväliseksi tavaramerkiksi numerolla 674 530 rekisteröidyn aikaisemman kuviomerkin välillä oli olemassa sekaannusvaara Itävallassa ja Ranskassa.
10 Anheuser-Busch valitti 23.6.2004 väiteosaston päätöksestä SMHV:ssa asetuksen N:o 40/94 57–62 artiklan perusteella.
11 SMHV:n toinen valituslautakunta hyväksyi Anheuser-Buschin valituksen 11.7.2005 tehdyllä päätöksellään (asia R 509/2004‑2). Valituslautakunta katsoi, että väiteosasto oli tehnyt virheen todetessaan, että kansainväliseksi tavaramerkiksi numerolla 674 530 rekisteröity aikaisempi kuviomerkki oli suojattu Itävallassa ja Ranskassa 5.12.1960 lähtien, vaikka kyseinen merkki sai näissä maissa suojaa 19.5.1997 alkaen eli suoja oli alkanut vasta sen jälkeen, kun mainitun yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskeva hakemus tehtiin.
12 Valituslautakunta palautti asian väiteosaston käsiteltäväksi.
13 Väiteosasto hyväksyi 22.12.2005 tekemällään toisella päätöksellä uudelleen Budvarin tekemän väitteen ja hylkäsi tämän seurauksena kyseisen yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen.
14 Väiteosasto totesi ensinnäkin, että kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) tosiasiallista käyttöä koskevat todisteet eivät olleet riittäviä.
15 Väiteosasto päätti näin ollen rajoittaa tutkintansa haetun tavaramerkin ja kansainväliseksi tavaramerkiksi numerolla 614 536 rekisteröidyn aikaisemman kuviomerkin väliseen vertailuun, jossa se ilmoitti ottavansa huomioon Budvarin väitteensä tueksi esittämät asiakirjat.
16 Tässä yhteydessä väiteosasto arvioi pääasiallisesti, että haetun tavaramerkin ja kansainväliseksi tavaramerkiksi numerolla 614 536 rekisteröidyn aikaisemman kuviomerkin välillä oli olemassa sekaannusvaara Saksassa, Itävallassa, Benelux-maissa, Ranskassa ja Italiassa.
17 Anheuser-Busch valitti 13.2.2006 väiteosaston tästä toisesta päätöksestä SMHV:ssa asetuksen N:o 40/94 57–62 artiklan perusteella.
18 SMHV:n toinen valituslautakunta hylkäsi valituksen 20.3.2007 tehdyllä päätöksellä (asia R 299/2006-2; jäljempänä riidanalainen päätös), joka annettiin Anheuser-Buschille tiedoksi 22.3.2007.
19 Valituslautakunta ei kiistänyt väiteosaston sen arvioinnin oikeellisuutta, joka koski sekaannusvaaraa haetun tavaramerkin ja kansainväliseksi tavaramerkiksi numerolla 614 536 rekisteröidyn aikaisemman kuviomerkin välillä, mutta toisin kuin väiteosasto, se katsoi, että kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröity aikaisempi sanamerkki BUDWEISER (R 238 203) voitiin ottaa huomioon. Tässä yhteydessä valituslautakunta katsoi Budvarin toimittamien asiakirjojen perusteella, että kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) tosiasiallisesta käytöstä oli esitetty todisteet.
20 Valituslautakunta totesi seuraavaksi, että haettu tavaramerkki oli samanlainen kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) kanssa ja että kyseisessä yhteisön tavaramerkkiä koskevassa hakemuksessa tarkoitetut tavarat eli ”olut, ale, portteri, alkoholia sisältävät mallasjuomat”, olivat samanlaisia kuin aikaisemman tavaramerkin rekisteröinnin kattamat tavarat, eli ”kaikki olutlajit”, ja että väite voitiin hyväksyä näiden tavaroiden osalta asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella. Muiden samassa hakemuksessa tarkoitettujen tavaroiden osalta (”alkoholittomat juomat”) valituslautakunta katsoi, että kun otetaan huomioon kyseisten tavaramerkkien samankaltaisuus ja tavaroiden huomattava samankaltaisuus, väite voitiin niiden osalta hyväksyä asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella.
Asianosaisten vaatimukset
21 Anheuser-Busch vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– toissijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä hyväksytään väite tavaroiden ”alkoholittomat juomat” osalta
– velvoittaa SMHV:n ja Budvarin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22 SMHV ja Budvar vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa Anheuser-Buschin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
1. Ensisijaiset vaatimukset
23 Anheuser-Busch vetoaa ensisijaisina esittämiensä vaatimusten osalta kolmeen kanneperusteeseen, jotka perustuvat ensiksikin oikeuden tulla kuulluksi loukkaamiseen, toiseksi asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan rikkomiseen ja kolmanneksi asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkomiseen.
Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu oikeuden tulla kuulluksi loukkaamiseen
Asianosaisten lausumat
24 Anheuser-Busch väittää, että kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinti ja voimassaolo eivät olleet asian osapuolten välisen oikeusriidan kohteena.
25 Sen mukaan Budvar kyllä mainitsi valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä toimittaneensa väiteosastolle 21.1.2004 todisteet kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamisesta. Anheuser-Busch myöntää, ettei se lausunut tämän kysymyksen osalta valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä. Anheuser-Busch toteaa kuitenkin, ettei sillä ollut mitään syytä olettaa, että valituslautakunta hyväksyisi kyseiset todisteet, jotka oli esitetty kaksi vuotta sen jälkeen, kun alkuperäinen määräaika oli 26.2.2002 päättynyt. Anheuser-Busch viittaa tältä osin kahteen SMHV:n päätökseen, joissa sen mukaan jätettiin ottamatta huomioon määräajan päättymisen jälkeen esitetyt asiakirjat. Anheuser-Buschin mukaan tämä päätöskäytäntö on vakiintunut ja SMHV:n väitemenettelyä koskevien ohjeiden sekä erityisesti niiden 1.5.1 kohdan mukainen.
26 Anheuser-Busch myöntää, että mainittu vakiintunut päätöskäytäntö ja kyseiset ohjeet on annettu ennen tuomion antamista asiassa C-29/05 P, SMHV vastaan Kaul (tuomio 13.3.2007, Kok., s. I‑2213). Anheuser-Busch väittää kuitenkin, että sillä hetkellä, kun se jätti vastineensa valituslautakunnassa, eli 10.10.2006, olisi pitänyt soveltaa aikaisempaa säännöstöä. Lisäksi Anheuser-Busch väittää, että asia T-308/01, Henkel vastaan SMHV – LHS (UK) (KLEENCARE) (tuomio 23.9.2003, Kok., s. II-3253); asia T-164/02, Kaul vastaan SMHV – Bayer (ARCOL) (tuomio 10.11.2004, Kok., s. II‑3807); asia T-275/03, Focus Magazin Verlag vastaan SMHV – ECI Telecom (Hi-FOCuS) (tuomio 9.11.2005, Kok., s. II‑4725); asia T‑323/03, La Baronia de Turis vastaan SMHV – Baron Philippe de Rothschild (LA BARONNIE) (tuomio 10.7.2006, Kok., s. II‑2085) ja asia T‑252/04, Caviar Anzali vastaan SMHV – Novomarket (Asetra) (tuomio 11.7.2006, Kok., s. II‑2115) koskivat muita tosiseikkoihin liittyviä ja oikeudellisia näkökohtia.
27 Näissä olosuhteissa Anheuser-Busch väittää, että mikäli valituslautakunta aikoi ottaa huomioon kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203), valituslautakunnan olisi tullut ilmoittaa tästä sille, jotta se olisi voinut esittää näkemyksensä tältä osin. Anheuser-Busch katsoo, että koska valituslautakunta jätti tämän tekemättä, se laiminlöi asetuksen N:o 40/94 73 artiklan mukaiset velvollisuutensa.
28 Anheuser-Busch toteaa lisäksi, että riidanalainen päätös tehtiin ainoastaan seitsemän päivää sen jälkeen, kun edellä 26 kohdassa mainitussa asiassa SMHV vastaan Kaul julistettiin tuomio. Anheuser-Buschin mukaan valituslautakunnan olisi tullut antaa sille tilaisuus esittää näkemyksensä kyseisen tuomion mahdollisista vaikutuksista nyt esillä olevaan asiaan eli kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevien todisteiden ja muiden sellaisten todisteiden, jotka olisi pitänyt toimittaa viimeistään 26.2.2002, huomioon ottamista.
29 Anheuser-Busch väittää lisäksi, että sekaannusvaaran alalla menettelysääntöjen rikkominen voi aina mahdollisesti vaikuttaa SMHV:n päätökseen, joka on näin tällä perusteella kumottava.
30 SMHV katsoo, että Anheuser-Buschilla oli tilaisuus esittää huomautuksensa kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) osalta. SMHV:n mukaan edellä 26 kohdassa mainitussa asiassa SMHV vastaan Kaul kyse oli ainoastaan oikeussäännöksen tulkinnasta.
31 Budvar huomauttaa, että SMHV:n olisi tullut ottaa huomioon kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröity aikaisempi sanamerkki BUDWEISER (R 238 203) ja että Anheuser-Busch ei ole riitauttanut kyseisen oikeuden voimassaoloa valituslautakunnassa. Edellä 26 kohdassa mainitusta asiasta SMHV vastaan Kaul Budvar katsoo, ettei asetuksen N:o 40/94 73 artiklaa voida tulkita siten, että SMHV:lla olisi velvollisuus ilmoittaa asianosaisille päätöksistä, jotka saattavat vaikuttaa niiden vaatimuksiin.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
32 On ensinnäkin todettava, että kantaja vetoaa oikeutta tulla kuulluksi koskevan periaatteen loukkaamiseen perustuvassa kanneperusteessaan itse asiassa asetuksen N:o 40/94 73 artiklan toisen virkkeen rikkomiseen; kyseisen säännöksen mukaan SMHV:n päätökset voivat perustua ainoastaan sellaisiin syihin, joihin osapuolet ovat voineet ottaa kantaa.
33 Tämän säännöksen mukaisesti SMHV:n valituslautakunta voi perustaa päätöksensä ainoastaan sellaisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin, joihin osapuolet ovat voineet ottaa kantaa (asia C‑447/02 P, KWS Saat v. SMHV, tuomio 21.10.2004, Kok., s. I-10107, 42 kohta ja asia T‑242/02, Sunrider v. SMHV (TOP), tuomio 13.7.2005, Kok., s. II‑2793, 59 kohta).
34 Kyseisessä säännöksessä vahvistetaan puolustautumisoikeuksien suojelua koskeva yleinen periaate yhteisön tavaramerkkejä koskevalla oikeudenalalla (asia T‑320/03, Citicorp v. SMHV (LIVE RICHLY), tuomio 15.9.2005, Kok., s. II‑3411, 21 kohta ja asia T‑317/05, Kustom Musical Amplification v. SMHV (Kitaran muoto), tuomio 7.2.2007, Kok., s. II‑427, 26 kohta). Kyseisen yhteisön oikeuden yleisen periaatteen mukaan henkilöille, joihin kohdistetaan heidän etuihinsa huomattavasti vaikuttavia viranomaispäätöksiä, on varattava tilaisuus tulla asianmukaisesti kuulluksi (asia 17/74, Transocean Marine Paint Association v. komissio, tuomio 23.10.1974, Kok., s. 1063, Kok. Ep. II, s. 363, 15 kohta; asia T‑34/00, Eurocool Logistik v. SMHV (EUROCOOL), tuomio 27.2.2002, Kok., s. II-683, 21 kohta ja em. asia LIVE RICHLY, tuomion 22 kohta).
35 Oikeuskäytännön mukaan oikeus tulla kuulluksi ulottuu kaikkiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin, jotka ovat päätöksen perustana, mutta ei lopulliseen kantaan, jonka hallintoviranomainen aikoo omaksua (asia T‑16/02, Audi v. SMHV (TDI), tuomio 3.12.2003, Kok., s. II‑5167, 75 kohta ja edellä 34 kohdassa mainittu asia Kitaran muoto, tuomion 27 kohta). Näin ollen valituslautakunnalla ei ole velvollisuutta kuulla valittajaa sen tosiseikkojen arvioinnin osalta, joka valituslautakunnan lopullisesta kannasta ilmenee (asia T‑458/05, Tegometall International v. SMHV – Wuppermann (TEK), tuomio 20.11.2007, Kok., s. II‑4721, tuomion 45 kohta).
36 Nyt esillä olevassa asiassa on ensinnäkin todettava ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että Budvar vetosi SMHV:ssa 28.9.1999 päivätyllä väitteellään kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröityyn aikaisempaan sanamerkkiin BUDWEISER (R 238 203) ja että kantajan ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä ei ole tarpeen lausua siitä kysymyksestä, toimitettiinko kyseisen aikaisemman tavaramerkin rekisteröinnin uudistamista koskevat todisteet määräajassa. Budvarin SMHV:oon toimittaman Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) rekisteriotteen mukaan kyseinen tavaramerkki oli voimassa väitteen tekohetkellä.
37 Toiseksi on todettava, että Budvar nimenomaisesti esitti väitteensä perusteluissa, että haettu tavaramerkki ja kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröity aikaisempi sanamerkki BUDWEISER (R 238 203) ovat samanlaisia.
38 Kolmanneksi väiteosastolle 19.5.2003 osoittamassaan kirjeessä Anheuser-Busch muun muassa riitautti kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) voimassaolon sillä perusteella, että todisteita kyseisen tavaramerkin rekisteröinnin uudistamisesta ei ollut toimitettu 26.2.2002 päättyneen määräajan kuluessa. Budvar esitti mainitut todisteet 21.1.2004.
39 Neljänneksi Budvar vetosi väitteensä tueksi Anheuser-Buschin väiteosaston ensimmäisestä päätöksestä (ks. edellä 9 kohta) tekemän valituksen yhteydessä kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröityyn aikaisempaan sanamerkkiin BUDWEISER (R 238 203) myös 24.1.2005 päivätyssä vastineessaan.
40 Viidenneksi Anheuser-Buschin väiteosaston toisesta päätöksestä (ks. edellä 13 kohta) tekemän valituksen yhteydessä Budvar esitti 28.7.2006 päivätyssä vastineessaan, että kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröity aikaisempi sanamerkki BUDWEISER (R 238 203) oli otettava huomioon, ja koska kyseessä olevat tavarat olivat samanlaisia, väite oli hyväksyttävä kyseisen tavaramerkin perusteella.
41 Kuudenneksi on korostettava, että Anheuser-Buschilla oli valituslautakunnalle 10.10.2006 osoittamansa vastineen yhteydessä tilaisuus vastata Budvarin esittämiin argumentteihin, jotka koskivat kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröityä aikaisempaa sanamerkkiä BUDWEISER (R 238 203), mitä se ei kuitenkaan tehnyt ja minkä se ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen toimittamissaan kirjelmissä myös myönsi.
42 Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon Budvarin sekä väiteosastossa että valituslautakunnassa esittämät huomautukset sekä Anheuser-Buschille tarjotut mahdollisuudet vastata niihin, Anheuser-Buschilla oli tilaisuus esittää huomautuksensa kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) voimassaolosta, minkä se myös väiteosastossa käydyssä menettelyssä teki.
43 Asetuksen N:o 40/94 62 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että tutkittuaan valituksen hyväksyttävyyden valituslautakunta tekee valitusta koskevan päätöksen ja että se voi näin tehdessään muun muassa ”käyttää kiistetyn päätöksen tehneen osaston toimivaltaa” eli nyt esillä olevassa asiassa lausua siis itse väitteestä ja hylätä sen tai todeta sen perustelluksi ja vahvistaa tai kumota näin asiaa ensimmäisessä asteessa käsitelleen SMHV:n yksikön päätöksen. Asetuksen N:o 40/94 62 artiklan 1 kohdasta seuraa siis, että valituslautakunnan on sen käsiteltäväksi saatetun valituksen johdosta tutkittava asiasisältö uudelleen kokonaan niin oikeudellisten seikkojen kuin tosiseikkojenkin osalta (edellä 26 kohdassa mainittu asia Kaul v. SMHV, tuomion 56 ja 57 kohta).
44 Edellä esitetystä seuraa, että valituslautakunta ei laiminlyönyt asetuksen N:o 40/94 73 artiklan toisen virkkeen mukaisia velvollisuuksiaan, kun se ei nimenomaisesti kehottanut Anheuser-Buschia esittämään huomautuksiaan kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidystä aikaisemmasta sanamerkistä BUDWEISER (R 238 203).
45 Muilla Anheuser-Buschin esittämillä argumenteilla ei aseta kyseenalaiseksi tätä päätelmää.
46 Vaikka ensiksikin Anheuser-Buschin esittämät argumentit olisi ymmärrettävä siten, että se vetoaa ensimmäisen kanneperusteensa tueksi luottamuksensuojan periaatteeseen, on huomautettava, että kyseinen periaate koskee kaikkia oikeussubjekteja, jotka ovat sellaisessa tilanteessa, josta ilmenee, että heille on yhteisön hallinnon antamien täsmällisten vakuuttelujen vuoksi syntynyt perusteltuja odotuksia (asia T‑203/96, Embassy Limousines & Services v. parlamentti, tuomio 17.12.1998, Kok., s. II‑4239, 74 kohta; asia T‑273/01, Innova Privat-Akademie v. komissio, tuomio 19.3.2003, Kok., s. II‑1093, 26 kohta ja asia T-388/04, Kachakil Amar v. SMHV (Kolmioon päättyvä pitkittäisviiva), tuomio 5.4.2006, 26 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Tällaisia vakuutteluja ovat täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät tiedot, jotka on saatu sallituista ja luotettavista lähteistä (ks. em. asia Innova Privat-Akademie v. komissio, tuomion 26 kohta ja em. asia Kolmioon päättyvä pitkittäisviiva, tuomion 27 kohta).
47 Aivan ensiksi on todettava, että Anheuser-Buschille ei ole annettu täsmällisiä vakuutteluja, joiden mukaan kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröityä aikaisempaa sanamerkkiä BUDWEISER (R 238 203) ei otettaisi huomioon väitteen tutkimisen yhteydessä. Se seikka, että väiteosasto ei toisessa päätöksessään ottanut huomioon kyseistä aikaisempaa tavaramerkkiä, ei merkitse tällaista täsmällistä vakuuttelua, koska, kuten edellä 43 kohdassa jo on todettu, valituslautakunnan on tutkittava asiasisältö uudelleen kokonaan niin oikeudellisten kuin tosiseikkojenkin osalta.
48 SMHV:n väitemenettelyä koskevien ohjeiden 1.5.1 kohdasta on lisäksi todettava, että Anheuser-Buschin toimittama rekisteriote on päivätty maaliskuulle 2004, mikä on siis sen jälkeen, kun Budvar oli tehnyt väitteen ja kun SMHV:n väitteen perustelemiselle asettamat määräajat olivat päättyneet. Mikään ei sitä paitsi anna aihetta katsoa, että SMHV:n väitemenettelyä koskevat ohjeet menisivät väitemenettelyä koskevan yhteisön säännöstön edelle. Tältä osin Anheuser-Busch ei vetoa ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä sellaiseen tosiseikkojen tapahtumahetkellä sovellettavaan asetuksen säännökseen, joka osoittaisi, että Budvarin oli pyytämättä toimitettava todisteet kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista. SMHV ei sitä paitsi nimenomaisesti pyytänyt Budvaria toimittamaan tällaista todistetta rekisteröinnin uudistamisesta. Lisäksi se seikka, että valituslautakunta saattoi soveltaa virheellisellä tavalla yhteisön oikeuden säännöstä, ei kuitenkaan merkitse luottamuksensuojan periaatteen loukkausta.
49 Aikaisemman päätöskäytännön osalta riittää, kun muistutetaan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan päätökset, jotka valituslautakuntien on tehtävä asetuksen N:o 40/94 perusteella ja jotka koskevat merkin rekisteröintiä yhteisön tavaramerkiksi, kuuluvat sidotun harkinnan eivätkä vapaan harkinnan piiriin. Valituslautakuntien päätösten laillisuutta on näin ollen arvioitava yksinomaan tämän asetuksen perusteella, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuimet ovat sitä tulkinneet, eikä valituslautakuntien aikaisemman päätöskäytännön perusteella (asia C-37/03 P, BioID v. SMHV, tuomio 15.9.2005, Kok., s. I-7975, 47 kohta; asia T-36/01, Glaverbel v. SMHV (Lasilaatan pinta), tuomio 9.10.2002, Kok., s. II-3887, 35 kohta ja asia T‑207/06, Europig v. SMHV (EUROPIG), tuomio 14.6.2007, Kok., s. II‑1961, 40 kohta). Sitä paitsi pelkkä käytäntö, vaikka se olisi kuinka yleinen tahansa, ei vastaa edellä 46 kohdassa mieliin palautetussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä tietoja (ks. vastaavasti asia T‑135/05, Campoli v. komissio, tuomio 29.11.2006, Kok. H., s. II‑A-2‑1527, 70 kohta). Lisäksi Anheuser-Busch viittaa lausumiensa tueksi ainoastaan kahteen SMHV:n valituslautakunnan päätökseen.
50 Näin ollen Anheuser-Buschin tältä osin esittämiä argumentteja ei voida hyväksyä.
51 Toiseksi ei voida hyväksyä sitäkään argumenttia, joka perustuu siihen seikkaan, että valituslautakunta ei kehottanut Anheuser-Buschia esittämään huomautuksiaan edellä 26 kohdassa mainitun asian SMHV vastaan Kaul mahdollisista vaikutuksista kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevan todistuksen sekä niiden Budvarin väitteensä tueksi esittämien asiakirjojen, jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002, huomioon ottamisesta.
52 Kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevista todisteista riittää todeta, kuten Anheuser-Busch itsekin toisen kanneperusteensa yhteydessä esittää (ks. jäljempänä 59 kohta), että riidanalaisessa päätöksessä ei viitata kyseiseen asiaan rekisteröinnin uudistamista koskevan todistuksen huomioon ottamista koskevan kysymyksen yhteydessä. Riidanalaisesta päätöksestä ja erityisesti sen 24 ja 25 kohdasta nimittäin ilmenee, että edellä 26 kohdassa mainittuun asiaan SMHV vastaan Kaul viitataan ainoastaan niiden Budvarin toimittamien asiakirjojen, jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002, huomioon ottamiseen liittyvän kysymyksen yhteydessä. Tästä seuraa, että Anheuser-Buschin tältä osin esittämät väitteet eivät perustu tosiseikkoihin.
53 Budvarin väitteensä tueksi toimittamista asiakirjoista, jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002, on ensinnäkin todettava, että Anheuser-Busch riitautti valituslautakunnassa sen, että SMHV olisi ottanut mainitut asiakirjat huomioon. Lisäksi on katsottava, että vaikka edellä 26 kohdassa mainitussa asiassa SMHV vastaan Kaul tulkitaan asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaa, kyseisessä asiassa annetulla tuomiolla ei kuitenkaan muuteta mainitun säännöksen sisältöä. Lopuksi on todettava, että vaikka oletettaisiinkin, että Anheuser-Buschin oikeutta tulla kuulluksi voidaan katsoa loukatun edellä 26 kohdassa mainitussa asiassa SMHV vastaan Kaul annetun tuomion huomioon ottamista koskevilta osin, tällainen sääntöjenvastaisuus voi aiheuttaa riidanalaisen päätöksen kumoamisen ainoastaan silloin, kun menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen lopputulokseen (ks. vastaavasti asia C‑142/87, Belgia v. komissio, tuomio 21.3.1990, Kok., s. I‑959, 48 kohta ja edellä 33 kohdassa mainittu asia KWS Saat v. SMHV, tuomion 47–50 kohta). Jäljempänä 81–91 kohdassa Anheuser-Buschin toisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä esitetyistä syistä valituslautakunta ei tehnyt virhettä, kun se sovelsi asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaa, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin sitä on tulkinnut. Vaikka näin ollen Anheuser-Buschilla olisi ollut tilaisuus esittää huomautuksensa tältä osin, tämä ei olisi johtanut erilaiseen lopputulokseen.
54 Kun otetaan huomioon kaikki nämä seikat, Anheuser-Buschin ensimmäinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
Asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan rikkomiseen perustuva toinen kanneperuste
Asianosaisten lausumat
55 Anheuser-Busch väittää, että vaikka edellä 26 kohdassa mainittu asia SMHV vastaan Kaul otettaisiin huomioon, asiakirjoja, jotka Budvar toimitti liian myöhään kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin osoittaakseen, ei olisi tullut ottaa huomioon ja että väite olisi tämän seurauksena tullut hylätä.
56 Anheuser-Busch muistuttaa tältä osin, että Budvarille väitettään tukevien todisteiden esittämiseksi asetettu määräaika päättyi 26.2.2002. Anheuser-Buschin mukaan on kuitenkin riidatonta, että tässä tarkoituksessa faksitse toimitetut asiakirjat olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002 klo 00.48 (eli 48 minuuttia myöhässä eikä 44 minuuttia myöhässä, kuten valituslautakunta totesi). Vaikka kyseisten asiakirjojen lähettäminen olisi alkanut 26.2.2002 klo 21.46, kuten Budvar väittää, on vaikeaa osoittaa, mitkä näistä asiakirjoista olivat saapuneet SMHV:oon ennen asetetun määräajan päättymistä ja mitkä kyseisen määräajan päätyttyä. Todistustaakkaa koskevien sääntöjen mukaan tämä epävarmuustekijä tulisi kuitenkin ottaa huomioon sen osapuolen, jolle todistustaakka kuuluu – eli Budvarin – vahingoksi. Anheuser-Buschin mukaan olisi näin ollen siis todettava, että kaikki Budvarin toimittamat asiakirjat on katsottava saapuneiksi 27.2.2002.
57 Anheuser-Busch korostaa, että joka tapauksessa asiakirjat, jotka Budvar toimitti väitettään tukeakseen ja jotka olivat saapuneet kokonaisuudessaan SMHV:oon 27.2.2002, eivät koske kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista. Anheuser-Buschin mukaan Budvarilla kuitenkin oli velvollisuus toimittaa todisteet kyseisen aikaisemman tavaramerkin rekisteröinnin uudistamisesta sillä hetkellä, kun se esitti väitettään tukevat asiakirjat. Sen mukaan Budvar kuitenkin toimitti todisteet kyseisen rekisteröinnin uudistamisesta vasta 21.1.2004 eli kaksi vuotta sen jälkeen, kun määräaika (26.2.2002), jonka SMHV asetti yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL L 303, s. 1) 20 säännön 2 kohdan, josta on tullut saman asetuksen, sellaisena kuin se on muutettuna, 19 säännön 4 kohta, mukaisesti, oli päättynyt. Anheuser-Buschin mukaan Budvar ei ole esittänyt mitään syytä tätä viivästymistä perustellakseen.
58 Anheuser-Busch myöntää, että asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin sitä on tulkinnut, perusteella SMHV:lla on harkintavaltaa siltä osin, ottaako se huomioon asiakirjoja, joita ei ole toimitettu määräajassa. Se katsoo kuitenkin, että nyt esillä olevassa asiassa SMHV käytti tätä harkintavaltaa väärin.
59 Kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevan todistuksen osalta Anheuser-Busch viittaa SMHV:n neljännen valituslautakunnan päätökseen, jolla sen mukaan jätettiin liian myöhään toimitetut tavaramerkin rekisteröinnin uudistamista koskevat todisteet ottamatta huomioon toisessa asiassa. Anheuser-Busch väittää, että samaa ratkaisua olisi sovellettava nyt esillä olevaan asiaan. Se katsoo, ettei sitä, että valituslautakunnat soveltavat erilaisia ratkaisuja vastaavanalaisissa asioissa, voida hyväksyä. Anheuser-Buschin mukaan kyse on tällöin harkintavallan väärinkäytöstä. Lisäksi syyt, jotka riidanalaisessa päätöksessä on esitetty rekisteröinnin uudistamista koskevan todistuksen huomioon ottamiselle, eivät sen mukaan tue päätöksessä omaksuttua ratkaisua. Yksinomaan se seikka, että kyseinen todistus on toimitettu menettelyn kuluessa, ei riitä perusteluksi kyseisen todistuksen huomioon ottamiselle asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan perusteella. Anheuser-Busch väittää tältä osin, ettei valituslautakunta tehnyt päätöstään kyseisen säännöksen perusteella. Näin ollen esille nousee kysymys siitä, onko valituslautakunta myöntänyt, että sen oli käytettävä sille tältä osin kuuluvaa harkintavaltaa. Anheuser-Busch huomauttaa tältä osin, että valituslautakunnan edellä 26 kohdassa mainittua asiaa SMHV vastaan Kaul koskevat toteamukset eivät koske kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamisesta koskevaa todistusta vaan ainoastaan niitä asiakirjoja, jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002.
60 Budvarin väitteensä tueksi esittämistä asiakirjoista, jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002, Anheuser-Busch korostaa, että valituslautakunta arvioi toimittamisessa tapahtuneen ”44 minuutin pituisen” viiveen merkityksettömäksi neljästä syystä. Anheuser-Busch väittää tältä osin ensinnäkin, että SMHV:ssa käydyn menettelyn kestoa ei tulisi käyttää vertailukohtana sen arvioimiseksi, voidaanko viivettä pitää merkityksettömänä. Toiseksi Anheuser-Busch väittää, ettei ole näytetty, että lähettäminen faksitse olisi aloitettu ennen määräajan päättymistä, eikä SMHV voi vedota tähän. Huomioon tulisi ottaa yksinomaan kyseisten asiakirjojen saapumisajankohta. Anheuser-Busch toteaa lisäksi, että on törkeän huolimatonta aloittaa 336 sivua käsittävän asiakirja-aineiston lähettäminen faksitse vasta vähän ennen puoltayötä kyseisen määräajan viimeisenä päivänä. Sitä paitsi Budvarilla säilyi edelleen mahdollisuus tehdä hakemus kyseisen tavaramerkin julistamiseksi mitättömäksi. Kolmanneksi Anheuser-Busch katsoo, että pelkästään se seikka, että kyseiset asiakirjat ovat riidanalaisen päätöksen tekemisen kannalta merkityksellisiä, ei sinällään riitä perusteluksi niiden huomioon ottamiselle.
61 SMHV ja Budvar katsovat, että valituslautakunnan ei tullut jättää ottamatta huomioon Anheuser-Buschin tarkoittamia asiakirjoja. SMHV väittää erityisesti, ettei kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevia todisteita toimitettu määräajassa. Budvarin toimittamista asiakirjoista, jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002, SMHV ja Budvar korostavat, että valituslautakunta käytti harkintavaltaansa oikealla tavalla.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
62 Toisen kanneperusteen tutkimiseksi on erotettava toisistaan kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskeva todistus, joka toimitettiin 21.1.2004, ja asiakirjat, jotka Budvar toimitti väitettään tukeakseen ja jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002.
– Kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskeva todistus
63 Kuten asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdasta käy ilmi, SMHV voi olla ottamatta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin osapuolet eivät ole vedonneet tai joita ne eivät ole esittäneet ajoissa.
64 Tästä seuraa, että asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan soveltaminen nyt käsiteltävänä olevassa asiassa edellyttää, että yksi tai useampi SMHV:ssa käydyn menettelyn osapuolista ei ole vedonnut tosiseikkoihin tai ei ole esittänyt todisteita ”ajoissa”.
65 Nyt esillä olevassa asiassa riidanalaisesta päätöksestä ei kuitenkaan ilmene, että valituslautakunta olisi katsonut, ettei kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevaa todistusta olisi toimitettu ajoissa.
66 Valituslautakunta toteaa riidanalaisen päätöksen 22 kohdassa eritoten seuraavaa:
”Väitteentekijä toimitti valituslautakunnalle 21.1.2004 osoittamiensa huomautusten liitteenä WIPO:n antaman rekisteriotteen, jossa todistetaan, että rekisteröinti on uusittu 5.12.2000. Väiteosastolla oli näin ollen todisteet siitä, että riidanalaisen päätöksen tekohetkellä [kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröity aikaisempi sanamerkki BUDWEISER (R 238 203)] oli edelleen voimassa.”
67 Riidanalaisesta päätöksestä ei ilmene, että valituslautakunta olisi soveltanut asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaa ottaakseen huomioon kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevan todistuksen, toisin kuin se oli tehnyt niiden asiakirjojen osalta, jotka Budvar toimitti väitettään tukeakseen ja jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002.
68 Viimeksi mainittujen asiakirjojen osalta valituslautakunta viittasi riidanalaisen päätöksen 24 ja 25 kohdassa nimenomaisesti asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaan ja edellä 26 kohdassa mainittuun asiaan SMHV vastaan Kaul.
69 Lisäksi Anheuser-Busch korostaa itse kirjelmissään sitä seikkaa, että valituslautakunta ei perustanut päätöstään kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevaa todistusta koskevilta osin asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaan. Anheuser-Busch toteaa lisäksi, että edellä 26 kohdassa mainittuun asiaan SMHV vastaan Kaul liittyvät toteamukset eivät koskeneet kyseisen todistuksen huomioon ottamista.
70 Jäljempänä 78 ja 79 kohdassa mainituista syistä on sitä paitsi katsottava, että kun otetaan huomioon tosiseikkojen tapahtumahetkellä sovellettava säännöstö, kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskeva todistus on toimitettu ajoissa.
71 Tästä seuraa, että asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan rikkomiseen ei voida vedota riidanalaista päätöstä vastaan kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevan todistuksen huomioon ottamista koskevilta osin.
72 Anheuser-Buschin tältä osin esittämät argumentit ovat siis selvästi perusteettomia.
73 Joka tapauksessa, vaikka oletettaisiinkin, että Anheuser-Busch viittaa asetuksen N:o 2868/95 20 säännön 2 kohtaan, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen kuin sitä muutettiin 29.6.2005 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1041/2005 (EUVL L 172, s. 4) ja josta tuli tämän muutoksen jälkeen saman asetuksen 19 säännön 4 kohta, ja katsoo tämän perusteella, että valituslautakunnalla oli velvollisuus jättää kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskeva todistus ottamatta huomioon ja että se ei voinut soveltaa asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaa, on korostettava, että mainitussa säännöksessä SMHV:lle annetaan harkintavaltaa määräajan päättymisen jälkeen toimitettujen asiakirjojen huomioon ottamisessa (asia T‑334/01, MFE Marienfeld v. SMHV – Vétoquinol (HIPOVITON), tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2787, 57 kohta ja edellä 26 kohdassa mainittu asia Asetra, tuomion 36 kohta). Lisäksi komissio on antanut asetuksen N:o 2868/95 asetuksen N:o 40/94 140 artiklan 1 kohdan nojalla, minkä vuoksi kyseisiä säännöksiä on tulkittava viimeksi mainitun asetuksen mukaisesti (em. asia HIPOVITON, tuomion 57 kohta). Näin ollen Anheuser-Buschin argumentit, mikäli ne on ymmärrettävä tällä tavalla, merkitsisivät sitä, että se vetoaa täytäntöönpanoasetuksen säännön sellaiseen tulkintaan, joka on ilmeisessä ristiriidassa yleisasetuksen selvän sanamuodon kanssa (ks. vastaavasti edellä 26 kohdassa mainittu asia Asetra, tuomion 36 kohta).
74 Ylimääräisenä huomautuksena on todettava, että asetus N:o 1041/2005 tuli voimaan 25.7.2005 eli ensinnäkin väitteen tekemisen jälkeen, toiseksi väitteen täydentämiselle asetettujen määräaikojen päätyttyä sekä kolmanneksi sen jälkeen, kun Budvar oli toimittanut todisteet kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamisesta.
75 Oikeusvarmuuden periaate pääsääntöisesti kuitenkin estää sen, että yhteisön säädöksen soveltamisen alkamisajankohta on aikaisempi kuin sen julkaisuajankohta. Tilanne voi poikkeuksellisesti olla toinen, jos yleisen edun mukainen päämäärä sitä edellyttää ja jos asianomaisten perusteltua luottamusta kunnioitetaan asianmukaisella tavalla (asia 98/78, Racke, tuomio 25.1.1979, Kok., s. 69, 20 kohta ja yhdistetyt asiat 212/80–217/80, Meridionale Industria Salumi ym., tuomio 12.11.1981, Kok., s. 2735, 10 kohta). Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut, tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa myös tapauksessa, jossa säädöksessä itsessään ei ole nimenomaisesti säädetty taannehtivista vaikutuksista mutta jossa tällaiset vaikutukset seuraavat sen sisällöstä (asia C-368/89, Crispoltoni, tuomio 11.7.1991, Kok., s. I-3695, 17 kohta ja yhdistetyt asiat C-487/01 ja C-7/02, Gemeente Leusden ja Holin Groep, tuomio 29.4.2004, Kok., s. I-5337, 59 kohta).
76 Mikään asetuksen N:o 1041/2005 sanamuodossa tai yleisessä rakenteessa ei mahdollista sitä, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa voitaisiin katsoa, että kyseisellä asetuksella käyttöön otettuja säännöksiä on sovellettava taannehtivasti.
77 Näin ollen asetuksen N:o 2868/95 19 säännön 4 kohta, joka on annettu asetuksella N:o 1041/2005 ja jonka mukaan ”[SMHV] ei ota huomioon sellaisia asiakirjoja tai muuta kirjallista aineistoa taikka niiden osia, joita ei ole jätetty tai käännetty menettelyssä käytettävälle kielelle [SMHV:n] asettaman määräajan kuluessa”, ei voi tulla sovellettavaksi.
78 Asetuksen N:o 2868/95 20 säännön 2 kohdassa, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen kyseisen säännöksen muuttamista asetuksella N:o 1041/2005, säädettiin, että ”jos väitteentekijä ei ole toimittanut 16 säännön 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja seikkoja, todisteita ja perusteluja, [SMHV] kehottaa väitteentekijää toimittamaan tämän aineiston [SMHV:n] asettaman määräajan kuluessa” ja että ”kaikista väitteentekijän toimittamista tiedoista ilmoitetaan hakijalle, jolle varataan tilaisuus vastata [SMHV:n] asettaman määräajan kuluessa”.
79 Vaikka muun muassa asetuksen N:o 2868/95 16 ja 20 säännöstä, sellaisina kuin ne olivat ennen niiden muuttamista asetuksella N:o 1041/2005, seuraa, että SMHV voi pyytää todisteita aikaisemman tavaramerkin rekisteröinnin uudistamisesta silloin, kun kyseisen tavaramerkin voimassaolo päättyy väitteen tekopäivän jälkeen (ks. vastaavasti asia T‑191/04, MIP Metro v. SMHV – Tesco Stores (METRO), tuomio 13.9.2006, Kok., s. II‑2855, 41 kohta), kyseisessä säännöksessä ei velvoiteta väitteentekijää toimittamaan mainittuja todisteita pyytämättä. Kyseisessä säännössä ei myöskään säädetä, että SMHV:n tulisi jättää ottamatta huomioon asiakirja, joka on saatettu sen tietoon liian myöhään. Käsiteltävänä olevassa asiassa väiteosasto ei pyytänyt Budvaria nimenomaisesti toimittamaan tietyn määräajan kuluessa todistusta kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamisesta. Sitä paitsi Budvar toimitti pyytämättä todisteet kyseisen rekisteröinnin uudistamisesta sen jälkeen, kun Anheuser-Busch oli esittänyt huomautuksen, joka herätti epäilyjä tämän aikaisemman tavaramerkin rekisteröinnin voimassaolosta. Näissä olosuhteissa ei voida katsoa, että valituslautakunnalla olisi ollut velvollisuus jättää ottamatta huomioon kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskeva todistus ja että valituslautakunta ei voisi soveltaa asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaa.
80 Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetyt seikat, Anheuser-Buschin argumentit on hylättävä siltä osin kuin ne koskevat kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskevaa todistusta.
– Asiakirjat, jotka Budvar toimitti väitettään tukeakseen ja jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002
81 Osapuolten välillä on riidatonta, että asiakirjoja, jotka Budvar toimitti väitettään tukeakseen ja jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002, ei toimitettu ajoissa, minkä myös valituslautakunta on riidanalaisen päätöksen 24 ja 25 kohdassa todennut. Osapuolet ovat sitä vastoin erimielisiä siitä, oliko SMHV:lla oikeus ottaa kyseiset asiakirjat huomioon.
82 Tältä osin on muistutettava, että asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ilmenee, että pääsääntöisesti ja ellei erikseen ole toisin säädetty, asian osapuolet voivat esittää tosiseikkoja ja todisteita niiden määräaikojen päättymisen jälkeen, jotka niiden esittämiselle on asetuksella N:o 40/94 asetettu, eikä SMHV:a ole millään tavoin kielletty ottamasta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin on vedottu tai jotka on esitetty tällä tavalla liian myöhään. Sitä vastoin tämän säännöksen sanamuodosta käy yhtä selvästi ilmi, että tosiseikkoihin vetoaminen tai todisteiden esittäminen liian myöhään ei anna osapuolelle, joka toimii näin, ehdotonta oikeutta siihen, että SMHV ottaa tällaiset tosiseikat tai todisteet huomioon. Asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdassa todetaan, että SMHV ”voi” tällaisessa tapauksessa päättää olla ottamatta huomioon tällaisia tosiseikkoja ja todisteita, ja annetaan näin SMHV:lle laaja harkintavalta päättää perustellen tältä osin päätöksensä, onko ne otettava huomioon vai ei. Niiden huomioon ottaminen on perusteltua erityisesti silloin, kun SMHV:n on ratkaistava asia väitemenettelyssä ja kun se katsoo, että yhtäältä liian myöhään esitetyt seikat ovat ensi arviolta mahdollisesti todella merkityksellisiä sen käsiteltävänä olevan väitteen ratkaisun kannalta ja että toisaalta menettelyvaihe, jossa tällainen liian myöhäinen esittäminen tapahtuu, ja tähän liittyvät olosuhteet eivät ole esteenä niiden huomioon ottamiselle (edellä 26 kohdassa mainittu asia SMHV v. Kaul, tuomion 42–44 kohta).
83 Nyt esillä olevassa asiassa on todettava ensinnäkin, ettei Anheuser-Busch vetoa mihinkään muuhun asetuksen säännökseen, jota voitaisiin soveltaa kyseessä oleviin tosiseikkoihin ja jonka perusteella voitaisiin katsoa, että SMHV:n tuli jättää kyseiset asiakirjat ottamatta huomioon sen vuoksi, että ne oli toimitettu liian myöhään.
84 Lisäksi kyseisillä asiakirjoilla oli tarkoitus muun muassa esittää todisteita edellä 7 kohdassa mainittujen sanan ”budweiser” sisältävien alkuperänimitysten käytöstä. Budvarin 8.11.2002 päivätyssä vastauksessa Anheuser-Buschin esittämään pyyntöön saada todisteet väitteen tueksi vedottujen aikaisempien tavaramerkkien tosiasiallisesta käytöstä ja SMHV:n tältä osin esittämään kehotukseen Budvar viittasi nimenomaisesti kyseisiin asiakirjoihin ja katsoi, että nämä asiakirjat koskivat myös kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröityä aikaisempaa sanamerkkiä BUDWEISER (R 238 203). Anheuser-Busch ei ole kiistänyt tätä Budvarin tekemää viittausta. Tämä viittaus oli oikeutettu erityisesti sillä perusteella, että väiteosasto oli antanut 30.5.2002 Budvarille kirjallisen vakuutuksen siitä, että kyseiset asiakirjat otettaisiin huomioon. Jos näin ollen oletetaan, että väiteosaston tuli jättää mainitut asiakirjat ottamatta huomioon ja että se oli ilmoittanut tästä Budvarille, Budvar saattoi 8.11.2002 päivätyllä kirjeellään toimittaa uudelleen kyseiset asiakirjat väiteosastolle.
85 Toiseksi riidanalaisen päätöksen 24 ja 25 kohdassa perustellaan erityisesti mainittujen asiakirjojen huomioon ottamista.
86 Kolmanneksi valituslautakunnan perustelujensa yhteydessä esittämät seikat oikeuttavat sen päätöksen ottaa kyseiset asiakirjat huomioon asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan nojalla.
87 Valituslautakunta huomauttaa ensiksikin, että kyseisten asiakirjojen lähettäminen faksitse oli aloitettu ennen asetetun määräajan päättymistä. Valituslautakunnan tosiseikkoja koskeva arviointi on tältä osin oikea, sillä päivämäärä ja kellonaika, jolloin mainittu lähetys alkoi (26.2.2002 klo 21.46), on tallentunut SMHV:n vastaanottimelle. Anheuser-Busch ei esitä mitään konkreettisia seikkoja, joiden perusteella tämän seikan paikkansapitävyys olisi kiistettävissä. Lisäksi tämä tosiasioita koskeva seikka kuuluu olosuhteisiin, jotka liittyvät mainittujen asiakirjojen liian myöhäiseen toimittamiseen. Toisin kuin Anheuser-Busch väittää, valituslautakunnan toteama tosiasioita koskeva seikka on näin ollen merkityksellinen, koska se antaa lisätietoja niistä olosuhteista, jotka liittyvät mainittujen asiakirjojen liian myöhäiseen toimittamiseen.
88 Valituslautakunta toteaa seuraavaksi, että kyseisten asiakirjojen lähettäminen faksitse saatiin päätökseen 44 minuuttia sen jälkeen, kun väiteosaston asettama määräaika oli päättynyt. Valituslautakunnan mukaan tämä viive oli merkityksetön. Tämä valituslautakunnan toteamus on hyväksyttävä. Lisäksi Anheuser-Busch on muodollisesti asettanut mainitun toteamuksen kyseenalaiseksi ainoastaan siltä osin kuin se arvioi, että kyseinen viive oli pituudeltaan 48 minuuttia eikä 44 minuuttia, millä ei ole merkitystä asian ratkaisun kannalta. Valituslautakunnan arviointia on tarkasteltava sen SMHV:n kirjelmissään korostaman seikan perusteella, että Anheuser-Busch ei olisi saanut kyseisiä asiakirjoja nopeammin siinä tapauksessa, että ne olisivat saapuneet SMHV:oon joitakin minuutteja ennen määräajan päättymistä.
89 Valituslautakunta korostaa tämän jälkeen, että kyseiset asiakirjat voivat olla merkityksellisiä. Anheuser-Busch ei varsinaisesti kiistä valituslautakunnan toteamuksen paikkansapitävyyttä mutta katsoo, että näiden asiakirjojen huomioon ottaminen ei voi olla perusteltua pelkästään ja itsessään sen seikan vuoksi, että ne ovat merkityksellisiä. Tältä osin riittää, että todetaan, että valituslautakunta ei perustanut päätöstään ottaa kyseiset asiakirjat huomioon yksinomaan siihen seikkaan, että ne ovat merkityksellisiä, vaan myös muihin seikkoihin.
90 Valituslautakunta toteaa vielä, että kyseiset asiakirjat toimitettiin 35 kuukautta ennen kuin väiteosasto teki päätöksensä. Väiteosastolla oli siten mahdollisuus ottaa kyseiset asiakirjat huomioon, ja tavaramerkin hakijalla oli mahdollisuus esittää huomautuksensa sitä kysymystä koskevilta osin, ovatko ne merkityksellisiä. Tältä osin on katsottava, että toisin kuin Anheuser-Busch väittää, valituslautakunnan toteamus on merkityksellinen, koska se liittyy siihen arviointiin, joka koskee sitä menettelyvaihetta, jossa kyseisten asiakirjojen liian myöhäinen esittäminen tapahtui.
91 Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetyt seikat, Anheuser-Buschin esittämät väitteet eivät voi vaikuttaa valituslautakunnan sen päätöksen laillisuuteen, joka koskee niiden asiakirjojen huomioon ottamista, jotka Budvar toimitti väitettään tukeakseen ja jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002.
92 Kun otetaan huomioon edellä esitetty, Anheuser-Buschin toinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
Asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkomiseen perustuva kolmas kanneperuste
Asianosaisten lausumat
93 Anheuser-Busch katsoo, että Budvarin esittämät seikat eivät riitä todisteiksi kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) tosiasiallisesta käytöstä.
94 Anheuser-Busch korostaa tältä osin, että ainoat huomioon otettavat asiakirjat ovat 8.11.2002 toimitetut asiakirjat, jotka koostuvat yksinomaan Saksassa ja Itävallassa tuotettujen mainostekstien jäljennöksistä. Asianomaisten tavaroiden myynnistä ei ole esitetty lainkaan todisteita. Mainitut 8.11.2002 toimitetut asiakirjat eivät täten yksinään täytä asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohdassa eivätkä asetuksen N:o 2868/95 22 säännössä asetettuja vaatimuksia.
95 Anheuser-Busch väittää lisäksi, ettei valituslautakunta voinut ilman määräajan päätyttyä 27.2.2002 toimitettujen asiakirjojen huomioon ottamista päätyä toteamaan, että kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröityä aikaisempaa sanamerkkiä BUDWEISER (R 238 203) on tosiasiallisesti käytetty. Anheuser-Busch väittää tältä osin, että valituslautakunta arvioi Saksassa ja Itävallassa lähetetyt laskut riittäviksi. Tällaiseen päätelmään päätyäkseen valituslautakunnan olisi kuitenkin pitänyt tukeutua muihin seikkoihin, kuten kyseisen aikaisemman tavaramerkin käytön luonteeseen asianomaisissa maissa. Tämä ei kuitenkaan käy ilmi mainituista laskuista ja ilmenee vain heikosti toimitetuista mainosnäytteistä. Erityisesti mainitun käytön luonteesta tynnyreiden tai merkinnällä NRW varustettujen tavaroiden osalta ei Anheuser-Buschin mukaan ole esitetty mitään todisteita.
96 SMHV ja Budvar väittävät, että kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) tosiasiallinen käyttö on näytetty toteen. SMHV toteaa erityisesti, että kyseisen aikaisemman tavaramerkin käytön luonne eli käyttäminen olut-tavaralajille käy selvästi ilmi Budvarin toimittamista mainoksista.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
97 Kuten asetuksen N:o 40/94 yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee, lainsäätäjä on katsonut, että aikaisemman tavaramerkin suojaaminen on perusteltua ainoastaan siltä osin kuin näitä tavaramerkkejä todella käytetään. Tämän perustelukappaleen mukaisesti asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään, että yhteisön tavaramerkin hakija voi pyytää todisteet siitä, että aikaisempaa tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty alueella, jolla se on suojattu, sitä yhteisön tavaramerkkiä, jonka osalta on esitetty väite, koskevan hakemuksen julkaisemista edeltäneiden viiden vuoden aikana (jäljempänä merkityksellinen ajanjakso).
98 Asetuksen N:o 2868/95 22 säännön 2 kohdan (josta on tullut 3 kohta) nojalla käyttöä koskevista todisteista on ilmettävä aikaisemman tavaramerkin käytön paikka, aika, laajuus ja laji.
99 Tosiasiallisen käytön käsitettä tulkittaessa on otettava huomioon se, että sen vaatimuksen tarkoituksena, joka koskee aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä, jotta sen johdosta voidaan esittää väite yhteisön tavaramerkkiä koskevaa hakemusta kohtaan, on rajoittaa ristiriitoja kahden merkin välillä, sikäli kuin ei ole oikeutettua taloudellista syytä, joka johtuu tavaramerkin todellisesta tehtävästä markkinoilla (asia T-174/01, Goulbourn v. SMHV – Redcats (Silk Cocoon), tuomio 12.3.2003, Kok., s. II-789, 38 kohta). Edellä mainitun säännöksen tarkoituksena ei sitä vastoin ole kaupallisen menestyksen arvioiminen eikä yrityksen taloudellisen strategian valvominen eikä myöskään tavaramerkkisuojan varaaminen ainoastaan niitä tilanteita varten, joissa kaupallinen hyödyntäminen on määrältään huomattavaa (asia T‑203/02, Sunrider v. SMHV – Espadafor Caba (VITAFRUIT), tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2811, 38 kohta ja asia T-169/06, Charlott v. SMHV – Charlo (Charlott France Entre Luxe et Tradition), tuomio 8.11.2007, 33 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
100 Tavaramerkin käyttö on tosiasiallista silloin, kun sitä käytetään sen keskeisen tehtävän – jona on sen takaaminen, että niillä tavaroilla tai palveluilla, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, on tietty alkuperä – mukaisesti luomaan tai säilyttämään markkinat näille tavaroille ja palveluille ja kun käyttö ei ole pelkästään näennäistä käyttöä, jolla ainoastaan pyritään säilyttämään tavaramerkin rekisteröinnin tuottamat oikeudet (asia C‑234/06 P, Il Ponte Finanziaria v. SMHV, tuomio 13.9.2007, Kok., s. I‑7333, 72 kohta; ks. analogisesti myös asia C‑40/01, Ansul, tuomio 11.3.2003, Kok., s. I‑2439, 43 kohta). Tältä osin tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskeva ehto edellyttää, että merkkiä – sellaisena kuin se on asianomaisella alueella suojattuna – käytetään julkisesti ja ulospäin (edellä 99 kohdassa mainittu asia Silk Cocoon, tuomion 39 kohta; edellä 99 kohdassa mainittu asia VITAFRUIT, tuomion 39 kohta ja edellä 99 kohdassa mainittu asia Charlott France Entre Luxe et Tradition, tuomion 34 kohta; ks. analogisesti myös em. asia Ansul, tuomion 37 kohta).
101 Tavaramerkin käytön tosiasiallisuuden arvioinnin on perustuttava kaikkiin niihin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin, joiden avulla voidaan osoittaa tavaramerkkiä todella kaupallisesti hyödynnettävän; tällaisia ovat eritoten sellaiset käyttötavat, joita voidaan pitää kyseisellä talouden alalla perusteltuina markkinaosuuksien säilyttämiseksi tai luomiseksi tavaroille tai palveluille, joita tavaramerkillä suojataan, näiden tavaroiden tai palvelujen luonne, kyseessä olevien markkinoiden ominaispiirteet sekä tavaramerkin käytön laajuus ja taajuus (edellä 99 kohdassa mainittu asia VITAFRUIT, tuomion 40 kohta ja edellä 99 kohdassa mainittu asia Charlott France Entre Luxe et Tradition, tuomion 35 kohta; ks. analogisesti myös edellä 100 kohdassa mainittu asia Ansul, tuomion 43 kohta).
102 Aikaisemman tavaramerkin käytön laajuuden osalta on otettava etenkin huomioon yhtäältä kaikkien käyttöä merkitsevien toimien kaupallinen määrä ja toisaalta sen ajanjakson pituus, jonka aikana käyttöä merkitsevät toimet on suoritettu, ja kyseisten toimien taajuus (edellä 99 kohdassa mainittu asia VITAFRUIT, tuomion 41 kohta ja edellä 99 kohdassa mainittu asia Charlott France Entre Luxe et Tradition, tuomion 36 kohta).
103 Sen ratkaiseminen, onko käyttö määrällisesti riittävää markkinaosuuksien säilyttämiseksi tai luomiseksi tavaroille tai palveluille, joita tavaramerkillä suojataan, riippuu siis useista tekijöistä ja tapauskohtaisesta harkinnasta. Harkinnassa voidaan ottaa huomioon muun muassa tavaroiden tai palvelujen ominaispiirteet, käytön taajuus tai säännöllisyys, se seikka, käytetäänkö tavaramerkkiä sen haltijan kaikkien samanlaisten tavaroiden tai palvelujen myynnissä vai ainoastaan eräiden tavaroiden tai palvelujen myynnissä, sekä vielä tavaramerkin käyttöä koskeva näyttö, jonka esittäminen kuuluu sen haltijalle (asia C‑416/04 P, Sunrider v. SMHV, tuomio 11.5.2006, Kok., s. I‑4237, 71 kohta).
104 Sen tutkimiseksi, onko aikaisempaa tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti, on suoritettava kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon kaikki esillä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset tekijät (edellä 99 kohdassa mainittu asia VITAFRUIT, tuomion 42 kohta ja edellä 99 kohdassa mainittu asia Charlott France Entre Luxe et Tradition, tuomion 37 kohta; ks. analogisesti myös edellä 100 kohdassa mainittu asia Ansul, tuomion 39 kohta).
105 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että tavaramerkin tosiasiallista käyttöä ei voida näyttää toteen todennäköisyyksillä tai olettamilla, vaan näytön on perustuttava konkreettisiin ja objektiivisiin seikkoihin, jotka todistavat tavaramerkin todellisesta ja riittävästä käytöstä asianomaisilla markkinoilla (asia T‑39/01, Kabushiki Kaisha Fernandes v. SMHV – Harrison (HIWATT), tuomio 12.12.2002, Kok., s. II-5233, 47 kohta).
106 Nyt esillä olevassa asiassa valituslautakunta katsoi, että Budvarin esittämät todisteet selvästi riittivät näytöksi kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) tosiasiallisesta käytöstä. Valituslautakunta viittasi eritoten mainoksiin, joissa esiintyi kuvia Budvarin tavaramerkillä BUDWEISER varustetuista oluista, asiakkaille Saksassa ja Itävallassa osoitettuihin laskuihin sekä siihen seikkaan, että mainitut mainokset ja laskut koskivat merkityksellistä ajanjaksoa. Valituslautakunta arvioi myös, että mainitut laskut olivat merkityksellisiä erityisesti, kun otetaan huomioon asiassa C‑259/02, La Mer Technology 27.1.2004 annettu määräys (Kok., s. I‑1159). Valituslautakunta huomauttaa, että kyseisessä asiassa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että tavaramerkin erittäin vähäinenkin käyttö tai se, että tavaramerkkiä käyttää ainoastaan yksi maahantuoja kyseisessä jäsenvaltiossa, voi olla riittävää, mikäli tällaiselle käytölle on todellinen kaupallinen peruste (riidanalaisen päätöksen 26 kohta).
107 On ensinnäkin todettava, että valituslautakunta arvioi lähinnä, että Budvarin hallinnollisessa menettelyssä esittämät asiakirjat riittivät osoittamaan kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) käytön osalta tavaroiden luonteen (oluet) sekä paikan (Saksa ja Itävalta), ajan (merkityksellinen ajanjakso) ja laajuuden (esitetyt laskut ja viittaus edellä 106 kohdassa mainittuun asiaan La Mer Technology).
108 Toiseksi merkityksellinen ajanjakso alkoi 28.6.1994 ja päättyi 27.6.1999, sillä kyseinen yhteisön tavaramerkiksi rekisteröintiä koskeva hakemus julkaistiin 28.6.1999. Tältä osin on muistutettava, että asetuksen N:o 40/94 15 artiklan 1 kohdassa säädettyjä seuraamuksia sovelletaan ainoastaan tavaramerkkeihin, joiden tosiasiallinen käyttö on ollut viisi vuotta jatkuvasti keskeytyksissä. Näin ollen edellä mainittujen seuraamusten välttämiseksi riittää, että tavaramerkkiä on käytetty tosiasiallisesti tietyn aikaa merkityksellisen ajanjakson aikana (edellä 99 kohdassa mainittu asia VITAFRUIT, tuomion 45 kohta ja edellä 99 kohdassa mainittu asia Charlott France Entre Luxe et Tradition, tuomion 41 kohta).
109 Kolmanneksi Anheuser-Busch pyysi 8.7.2002 asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 kohdan perusteella Budvaria esittämään todisteet väitteensä tueksi vedottujen tavaramerkkien tosiasiallisesta käytöstä. SMHV kehotti 10.9.2002 päivätyllä kirjeellä Budvaria toimittamaan kyseiset todisteet muun muassa kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) osalta 11.11.2002 päättyneen määräajan kuluessa. Budvar vastasi tähän pyyntöön 8.11.2002 ja toimitti seuraavat asiakirjat:
– itävaltalaisessa aikakauslehdessä vuonna 1995 julkaistu mainos, jonka julkaisuajankohta ilmenee kyseisen lehden kansilehteen merkitystä päivämäärästä; sana ”budweiser” esiintyy mainoksessa useaan kertaan eri muodoissa; asianomaiset tavarat ovat oluita
– vuosina 1996–1998 saksalaisissa aikakauslehdissä julkaistut kahdeksan mainosta, joiden julkaisuajankohta ilmenee kyseisten lehtien kansilehtiin merkityistä päivämääristä tai muista tiedoista; sana ”budweiser” esiintyy mainoksissa useaan kertaan eri muodoissa; asianomaiset tavarat ovat oluita.
110 Anheuser-Busch ei kiistä sitä, että mainituissa asiakirjoissa esitetään sanan ”budweiser” käytön osalta todisteita tavaroiden luonteesta (olut), paikasta (Saksa ja Itävalta) ja ajasta (Itävallassa vuonna 1995 ja Saksassa vuosina 1996–1998). Anheuser-Busch ei myöskään kiistä sitä seikkaa, että sanan ”budweiser” käytön eri muodoissa Budvarin tuottamissa mainoksissa voidaan katsoa perustuvan kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröityyn aikaisempaan sanamerkkiin BUDWEISER (R 238 203).
111 Neljänneksi Budvar toimitti faksilla, joka oli saapunut SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002, tiettyjä asiakirjoja esittääkseen todisteet edellä 7 kohdassa mainittujen sanan ”budweiser” sisältävien alkuperänimitysten käytöstä. Budvarin 8.11.2002 päivätyssä vastauksessa Anheuser-Buschin esittämään pyyntöön saada todisteet väitteen tueksi vedottujen aikaisempien tavaramerkkien tosiasiallisesta käytöstä Budvar viittasi nimenomaisesti kyseisiin asiakirjoihin ja katsoi, että ne koskivat muun muassa kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröityä aikaisempaa sanamerkkiä BUDWEISER (R 238 203). Mainitut asiakirjat koostuivat Itävallan osalta seitsemästä mainoksesta, jotka oli julkaistu sanoma- ja aikakauslehdissä vuosien 1995–1997 aikana, sekä 23:sta vuosien 1993–2000 aikana lähetetystä laskusta. Saksan osalta Budvar toimitti kahdeksan vuosien 1996–1998 aikana sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistua mainosta sekä 14 vuosien 1993–1997 aikana lähetettyä laskua.
112 Anheuser-Busch ei kiistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa sitä seikkaa, että kyseiset asiakirjat koskevat kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) käyttöä. Anheuser-Busch ei myöskään aseta kyseenalaiseksi sitä seikkaa, että mainitut asiakirjat sisältävät todisteita kyseisen tavaramerkin käytön paikkaa, aikaa ja laajuutta koskevilta osin; nämä seikat sitä paitsi ilmenevät asiakirjoista selvästi.
113 Anheuser-Buschin argumentti, jonka mukaan valituslautakunta ei voinut ottaa näitä asiakirjoja huomioon, on hylättävä toisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä esitettyjen syiden vuoksi.
114 Siitä Anheuser-Buschin esittämästä argumentista, jonka mukaan valituslautakunnan olisi tarvinnut tukeutua muihin seikkoihin, kuten kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) käytön luonteeseen Saksassa ja Itävallassa, riittää todeta, että valituslautakunta viittasi mainoksiin, joissa esiintyi kuvia kyseisellä aikaisemmalla tavaramerkillä varustetusta Budvarin oluesta. Toisin kuin Anheuser-Busch väittää, kyseisen tavaramerkin käytön luonne ilmenee tältä osin selvästi Budvarin esittämistä mainoksista. Selkeästi valtaosassa kyseisistä mainoksista erityisesti mainitaan sana ”Bier”. Kun valituslautakunta viittasi asiakkaille Saksassa ja Itävallassa lähetettyihin laskuihin, se katsoi implisiittisesti mutta väistämättä, että ne koskivat tavaraa ”olut”. On sitä paitsi todettava, että sanat ”pivo”, ”Bier” tai ”des Bieres” myös esiintyvät Saksassa ja Itävallassa tapahtunutta myyntiä koskevissa laskuissa.
115 Kun otetaan huomioon kaikki nämä edellä esitetyt seikat, Anheuser-Buschin kolmas kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
2. Toissijaiset vaatimukset
Asianosaisten lausumat
116 Anheuser-Busch vetoaa toissijaisten vaatimustensa tueksi yhteen kanneperusteeseen, joka perustuu asetuksen N:o 40/94 73 artiklan mukaisen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin.
117 Anheuser-Busch korostaa, että asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista sekaannusvaaraa koskevaa arviointia suorittaessaan valituslautakunta arvioi, että kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin kattaman ”oluen” ja kysymyksessä olevan yhteisön sanamerkin rekisteröinnin kattamien ”alkoholittomien juomien” välillä on ”huomattavia samankaltaisuuksia”.
118 Tätä toteamusta sinällään ei Anheuser-Buschin mukaan voida pitää asetuksen N:o 40/94 73 artiklan mukaisina perusteluina.
119 Anheuser-Buschin mukaan ei sitä paitsi voida pitää ilmeisenä, että alkoholittomat juomat ja olut olisivat samankaltaisia. Se viittaa tältä osin asiassa T-296/02, Lidl Stiftung vastaan SMHV – REWE-Zentral (LINDENHOF) 15.2.2005 annettuun tuomioon (Kok., s. II‑563), jossa todettiin, että alkoholipitoiset juomat sinällään eroavat selvästi alkoholittomista juomista ja että keskivertokuluttaja, jonka oletetaan olevan tavanomaisesti valistunut sekä kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen, on tottunut tähän alkoholipitoisten ja alkoholittomien juomien väliseen erotteluun ja kiinnittää siihen huomiota, mikä on lisäksi välttämätöntä, koska tietyt kuluttajat eivät halua tai voi käyttää alkoholia (tuomion 54 kohta).
120 SMHV myöntää, että valituslautakunta ei ole selvittänyt yksityiskohtaisesti niitä kriteerejä, joiden perusteella se arvioi, että kyseiset tavarat olivat samankaltaisia. SMHV kuitenkin viittaa edellä 26 kohdassa mainittuun asiaan LA BARONNIE (tuomion 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja katsoo, ettei kantajalla ole perusteltua intressiä päätöksen kumoamiseen menettelyvirheen perusteella silloin, kun tämä kumoaminen voi johtaa ainoastaan aineellisesti samansisältöisen päätöksen tekemiseen. SMHV:n mukaan näin on asianlaita nyt esillä olevassa asiassa.
121 SMHV painottaa erityisesti, että Anheuser-Busch muuntelee tosiseikkoja väittäessään, että kyseistä yhteisön tavaramerkkiä haettiin ”alkoholittomia juomia” varten. Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus kattoi nimittäin ”alkoholia sisältävät ja alkoholittomat mallasjuomat”. Sen mukaan Anheuser-Busch haki siis rekisteröintiä yhteisön tavaramerkiksi alkoholittomia ”mallasjuomia” varten.
122 Tältä pohjalta SMHV katsoo, että alkoholittomat mallasjuomat viittaavat alkoholittomiin oluisiin, vaikka onkin mahdollista, että ne kattavat myös muita tavaroita. Valituslautakunnan tehtävänä ei sen mukaan ollut jaotella alkoholittomia mallasjuomia erilaisiin alalajeihin.
123 SMHV:n mukaan on ilmeistä, että oluet ja alkoholia sisältävät ja alkoholittomat mallasjuomat (mukaan lukien alkoholittomat oluet) ovat keskenään hyvin samankaltaisia, koska ne ovat luonteeltaan samoja (juomia), niillä on sama tarkoitus (janon sammuttaminen) ja samat markkinointikanavat (supermarketit, baarit ja ravintolat) ja ne kilpailevat tietyiltä osin keskenään. Lisäksi SMHV:n mukaan on tavanomaista, että samat olutmarkkinoilla toimivat yritykset osallistuvat samanaikaisesti sekä alkoholipitoisen että alkoholittoman oluen valmistukseen.
124 Budvar väittää, että esillä olevassa asiassa syntyy väistämättä sekaannusvaara.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
125 Asetuksen N:o 40/94 73 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaan SMHV:n päätökset on perusteltava. Tämän velvollisuuden ulottuvuus on yhtä laaja kuin EY 253 artiklassa tarkoitetun velvollisuuden (yhdistetyt asiat T-124/02 ja T-156/02, Sunrider v. SMHV – Vitakraft-Werke Wührmann ja Friesland Brands (VITATASTE ja METABALANCE 44), tuomio 28.4.2004, Kok., s. II-1149, 72 kohta ja asia T‑214/04, Royal County of Berkshire Polo Club v. SMHV – Polo/Lauren (ROYAL COUNTY OF BERKSHIRE POLO CLUB), tuomio 21.2.2006, Kok., s. II‑239, 16 kohta).
126 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että yksittäispäätöksiä koskevalla perusteluvelvollisuudella on kaksi tavoitetta: antaa asianomaiselle tieto toteutettujen toimenpiteiden perusteluista, jotta asianomainen voi puolustaa oikeuksiaan, ja antaa yhteisöjen tuomioistuimille mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus (ks. edellä 125 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat VITATASTE ja METABALANCE 44, tuomion 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tutkittaessa sitä, täyttävätkö päätöksen perustelut nämä vaatimukset, on päätöksen sanamuodon lisäksi otettava huomioon myös asiayhteys ja kaikki kyseistä alaa koskevat oikeussäännöt (asia C-122/94, komissio v. neuvosto, tuomio 29.2.1996, Kok., s. I-881, 29 kohta; asia T-188/98, Kuijer v. neuvosto, tuomio 6.4.2000, Kok., s. II-1959, 36 kohta ja edellä 125 kohdassa mainittu asia ROYAL COUNTY OF BERKSHIRE POLO CLUB, tuomion 17 kohta).
127 Erityisesti silloin kun SMHV hylkää merkin rekisteröinnin yhteisön tavaramerkiksi, sen on perustellakseen päätöksensä ilmoitettava ehdoton tai suhteellinen hylkäysperuste, jonka nojalla se hylkää rekisteröinnin, sekä säännös, johon tämä peruste perustuu, ja esitettävä tosiseikat, joita se on pitänyt toteen näytettynä ja joiden perusteella se katsoo, että säännös, johon se on vedonnut, tulee sovellettavaksi (asia T‑304/06, Reber v. SMHV – Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli (Mozart), tuomio 9.7.2008, 46 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
128 Valituslautakuntia ei kuitenkaan voida vaatia esittämään perusteluja, joissa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi valituslautakunnan päätös on tehty, ja toimivaltaisella tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (edellä 127 kohdassa mainittu asia Mozart, tuomion 55 kohta).
129 Esillä olevaa kanneperustetta on tarkasteltava näiden näkökohtien perusteella.
130 Nyt käsiteltävässä asiassa valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 27 kohdassa seuraavaa:
”Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haetaan, on samanlainen kuin kansainväliseksi tavaramerkiksi numerolla 238 203 luokkaan 32 kuuluvia ’kaikenlaisia oluita’ varten rekisteröity tavaramerkki. Näin ollen väite on hyväksyttävä [asetuksen N:o 40/94] 8 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella tavaroiden ’olut, ale, portteri, alkoholia sisältävät mallasjuomat’ osalta, koska kyse on samanlaisista tavaroista. Muiden tavaroiden (’alkoholittomat juomat’) osalta väite on hyväksyttävä [asetuksen N:o 40/94] 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella. Kun otetaan huomioon kyseisten tavaramerkkien samanlaisuus ja tavaroiden välillä olevat huomattavat samankaltaisuudet, merkityksellisellä alueella on olemassa sekaannusvaara; itävaltalaiset ja saksalaiset kuluttajat väistämättä olettavat, että tavaramerkillä BUDWEISER markkinoiduilla alkoholittomilla juomilla on sama alkuperä kuin tavaramerkillä BUDWEISER markkinoidulla oluella.”
131 Anheuser-Busch riitauttaa erityisesti sen valituslautakunnan toteamuksen, jonka mukaan tavaramerkkihakemuksen kattamien ”muiden tavaroiden” eli muiden tavaroiden kuin ”oluen, alen, portterin, alkoholia sisältävien mallasjuomien” kanssa olisi ”huomattavia samankaltaisuuksia”. Valituslautakunta totesi tältä osin, että ”muut tavarat” koostuivat ”alkoholittomista juomista”.
132 On ensiksikin todettava, että valituslautakunta viittaa ilmaisulla ”alkoholittomat juomat” itse asiassa ”alkoholittomiin mallasjuomiin”. Kyseistä rekisteröintiä yhteisön tavaramerkiksi on nimittäin haettu tavaroille ”olut, ale, portteri, alkoholia sisältävät ja alkoholittomat mallasjuomat”. Tästä kuvauksesta käy selvästi ilmi, että adjektiivi ”alkoholittomat” liittyy ”mallasjuomiin”. Kyseistä rekisteröintiä haetaan siis muun muassa ”alkoholittomille mallasjuomille”. Asianosaiset eivät ole riitauttaneet tätä seikkaa. Koska valituslautakunta viittasi edellä mainitun 27 kohdan toisessa virkkeessä tavaroihin ”olut, ale, portteri, alkoholia sisältävät mallasjuomat”, sen käyttämä ilmaisu ”muut tavarat” voi näin ollen tarkoittaa ainoastaan ”alkoholittomia mallasjuomia”.
133 On kiistatonta, että ”kaikenlaiset oluet”, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kattaa alkoholittoman oluen, joka on määritelmänsä mukaisesti alkoholiton mallasjuoma. Tältä osin on todettava, että Budvar totesi 28.9.1999 esittämissään väitteen perusteluissa nimenomaisesti, että ”alkoholittomat mallasjuomat” ja ”kaikenlaiset oluet” ovat samanlaisia juuri sen vuoksi, että viimeksi mainitut tavarat tarkoittavat itse asiassa ”mallasjuomia”. Kyseisen tavaramerkin hakija, joka on tunnettu ammattilainen asianomaisella alalla, oli täysin tietoinen näistä seikoista. Lisäksi Anheuser-Busch ei esittänyt tältä osin huomautuksia väiteosastossa, vaikka myös väiteosasto katsoi – – joskin toisen, mutta myöskin oluita varten rekisteröidyn aikaisemman tavaramerkin osalta – että kyseiset tavarat olivat ”samanlaisia tai erittäin samankaltaisia”. Näissä olosuhteissa Anheuser-Buschilla oli mahdollisuus ymmärtää ne syyt, joiden perusteella valituslautakunta päätyi toteamaan, että kyseiset tavarat olivat ”huomattavan samankaltaisia”.
134 Lisäksi on todettava, että vaikka Budvar viittaa SMHV:oon toimittamissaan kirjelmissä erityisesti kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) osalta asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan a alakohtaan väitteensä tueksi, se viittasi väitelomakkeessa, joka kattaa kaikki vedotut aikaisemmat oikeudet, kyseisten tavaramerkkien ja tavaroiden samanlaisuuden (väitelomakkeen kohta nro 93) lisäksi sekaannusvaaran olemassaoloon (väitelomakkeen kohta nro 94). Lisäksi Budvar viittasi väitettä koskevissa perusteluissaan nimenomaisesti kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) osalta tavaroiden samankaltaisuuteen. On lisäksi todettava, että asetuksen N:o 40/94 42 artiklan 1 kohdan a alakohdassa viitataan väitteen perustana muun muassa saman asetuksen 8 artiklan 1 kohtaan tekemättä eroa kyseisen kohdan a ja b alakohdan välillä. Samaten asetuksen N:o 2868/95 15 säännössä, sellaisena kuin sitä sovellettiin tosiseikkojen tapahtumishetkellä, viitataan tilanteeseen, jossa väitteen perustana on aikaisemman tavaramerkin olemassaolo, ilman että kyseisen 8 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan välillä tehdään eroa. Tässä säännöksessä ei myöskään säädetä, että silloin, kun väite perustuu useamman kuin yhden aikaisemman tavaramerkin olemassaoloon, väitteen perustana olevien perustelujen yksityiskohtaisen kuvauksen tulisi koskea jokaista tavaramerkkiä. Näissä olosuhteissa valituslautakunta saattoi perustellusti perustaa päätöksensä kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) osalta asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, mitä Anheuser-Busch ei sitä paitsi ole riitauttanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.
135 Kun otetaan huomioon edellä esitetty, se asiayhteys, jossa riidanalainen päätös on tehty, sekä esillä olevan asian olosuhteet, on katsottava, että valituslautakunta täytti perusteluissaan asetuksen N:o 40/94 73 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaiset velvollisuutensa.
136 Anheuser-Buschin toissijaisten vaatimustensa tueksi esittämä kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.
137 Kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
138 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
139 Koska Anheuser-Busch on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut SMHV:n ja Budvarin vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Anheuser-Busch, Inc. vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan SMHV:n ja Budějovický Budvar, národní podnikin oikeudenkäyntikulut.
Tiili | Dehousse | Wiszniewska-Białecka |
Julistettiin Luxemburgissa 25 päivänä maaliskuuta 2009.
Allekirjoitukset
Sisällysluettelo
Asian tausta
Asianosaisten vaatimukset
Oikeudellinen arviointi
1. Ensisijaiset vaatimukset
Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu oikeuden tulla kuulluksi loukkaamiseen
Asianosaisten lausumat
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
Asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan rikkomiseen perustuva toinen kanneperuste
Asianosaisten lausumat
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
– Kansainväliseksi tavaramerkiksi rekisteröidyn aikaisemman sanamerkin BUDWEISER (R 238 203) rekisteröinnin uudistamista koskeva todistus
– Asiakirjat, jotka Budvar toimitti väitettään tukeakseen ja jotka olivat saapuneet SMHV:oon kokonaisuudessaan 27.2.2002
Asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkomiseen perustuva kolmas kanneperuste
Asianosaisten lausumat
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
2. Toissijaiset vaatimukset
Asianosaisten lausumat
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
Oikeudenkäyntikulut