JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

VERICA TRSTENJAK

11 päivänä toukokuuta 2010 ¹(1)

Asia C‑467/08

Sociedad General de Autores y Editores (SGAE)

vastaan

Padawan S. L.

(Audiencia Provincial de Barcelonan (Espanja) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Direktiivi 2001/29/EY – Tekijänoikeudet ja lähioikeudet – 2 artikla – Kappaleen valmistamista koskeva oikeus – 5 artiklan 2 kohdan b alakohta – Poikkeukset ja rajoitukset – Sopiva hyvitys – Laajuus – Digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista koneista, laitteista ja tarvikkeista perittävä maksu

I       Johdanto

1.        Johannes Gutenbergin 1400-luvun puolivälissä keksimä kirjapainotaito oli merkittävä kulttuurihistoriallinen tapahtuma Euroopassa ja koko maailmassa. Tuolloin otettiin käyttöön uusi jäljentämismenetelmä, jolla oli ensi näkemältä ainoastaan teknistä merkitystä, mutta tuloksena oli mediavallankumous, joka johti Euroopan henkisen elämän merkittävään kukoistukseen. Koska ennen näkemättömän suuria tietomääriä voitiin jäljentää tarkasti, yhä useammilla kansalaisilla oli varaa hankkia tietoa ja sivistystä. Tämä edisti ajatusten laajaa levitystä ja vilkasta vaihtoa, mikä raivasi tietä renessanssikaudelle ja myöhemmin valistusajalle. Samalla tekijän merkitys lisääntyi, koska oli yhä tärkeämpää tietää, kuka oli tehnyt mitä ja missä asia- ja aikayhteydessä. Tästä syystä oli välttämätöntä suojella tehokkaasti tekijänoikeuksia sekä painotuotteiden painajien ja kustantajien oikeuksia. Näin oli syntynyt perusajatus tekijänoikeudesta. Jälkikäteen voidaan todeta, että kirjojen ja taideteosten jäljentämisen valvontaan liittyvät ongelmat ovat aivan yhtä vanhoja kuin niiden tekniset valmistusmenetelmät.(2) Kuten nyt esillä oleva asia osoittaa, nämä ongelmat ovat tulleet entistä ajankohtaisemmiksi, etenkin kun teknisen kehityksen mahdollistama siirtyminen digitaaliseen aikakauteen on tuonut mukanaan uusia menetelmiä ja laitteita, joiden avulla kaikki voivat nykyään tallentaa tietoja digitaalisesti, muuttaa niitä ja jäljentää niitä mielensä mukaan. Lainsäätäjän ja tuomioistuinten arkaluonteisena tehtävänä on kehittää näihin uusiin haasteisiin asianmukaisia ratkaisuja, joissa tekijöiden ja käyttäjien edut on otettava tasapuolisesti huomioon.

2.        Tässä EY 234 artiklan(3) mukaisessa ennakkoratkaisumenettelyssä Audiencia Provincial de Barcelona (jäljempänä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin) esittää yhteisöjen tuomioistuimelle joukon kysymyksiä, jotka koskevat tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa annetun direktiivin 2001/29/EY(4) 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitun käsitteen ”sopiva hyvitys” tulkintaa. Tämän poikkeussäännöksen mukaan tekijänoikeuksien haltijat saavat sopivan hyvityksen, jos teoksesta tai muusta aineistosta valmistetaan kappale yksityiseen käyttöön.

3.        Nämä kysymykset ovat tulleet esiin oikeusriidassa, jossa espanjalainen tekijänoikeuksia hallinnoiva yhteisö Sociedad General de Autores y Editores de España (jäljempänä SGAE) vaatii, että Padawan S. L. -yritys (jäljempänä Padawan) maksaa kiinteämääräisen hyvityksen yksityisestä kopioinnista tarkasti määritettynä ajanjaksona myymilleen tallennusvälineille.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin lainsäädäntö

4.        Direktiivin 2001/29 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Voidakseen jatkaa luovaa ja taiteellista työtään tekijöiden tai esittäjien on saatava asianmukainen korvaus työnsä käyttämisestä, kuten myös tuottajien voidakseen rahoittaa tällaista työtä. Tuotteiden kuten äänitteiden, elokuvien tai multimediatuotteiden sekä esimerkiksi tilauspalvelujen kaltaisten palvelujen tuottamiseen vaadittavat investoinnit ovat merkittäviä. Henkistä omaisuutta koskevien oikeuksien riittävä oikeudellinen suoja on tarpeen, jotta tämän korvauksen saatavuus voidaan taata ja mahdollistaa näille investoinneille riittävä tuotto.”

5.        Johdanto-osan 31 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Eri oikeudenhaltijaryhmien välisten samoin kuin eri oikeudenhaltijaryhmien ja suojatun aineiston käyttäjien välisten oikeuksien ja etujen oikeudenmukainen tasapaino on turvattava. Jäsenvaltioissa säädettyjä nykyisiä poikkeuksia ja rajoituksia näihin oikeuksiin on arvioitava uudelleen uuden sähköisen ympäristön kannalta. Tiettyjä yksinoikeustoimia koskevien poikkeusten ja rajoitusten nykyisillä eroilla on välitön kielteinen vaikutus sisämarkkinoiden toimintaan tekijänoikeuden ja lähioikeuksien alalla. Nämä erot saattavat tulla näkyvämmiksi rajojen ylitse tapahtuvan teosten hyödyntämisen ja rajat ylittävien toimien edelleen lisääntyessä. Sisämarkkinoiden asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi nämä poikkeukset ja rajoitukset olisi määriteltävä yhdenmukaisemmin. Yhdenmukaistamisen asteen olisi perustuttava vaikutukseen, joka poikkeuksilla ja rajoituksilla on sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan.”

6.        Johdanto-osan 32 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tässä direktiivissä annetaan tyhjentävä luettelo poikkeuksista ja rajoituksista kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen ja yleisölle välittämistä koskevaan oikeuteen. Eräät poikkeukset ja rajoitukset koskevat vain kappaleen valmistamista koskevaa oikeutta. Tässä luettelossa otetaan aiheellisella tavalla huomioon jäsenvaltioiden erilaiset oikeudelliset perinteet samalla kun pyritään varmistamaan sisämarkkinoiden asianmukainen toiminta. Jäsenvaltioiden olisi sovellettava näitä poikkeuksia ja rajoituksia yhdenmukaisella tavalla ja tilannetta olisi arvioitava uudelleen tarkasteltaessa sitä tulevaa lainsäädäntöä, jolla tämä direktiivi pannaan täytäntöön.”

7.        Johdanto-osan 35 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tietyissä poikkeus- tai rajoitustapauksissa oikeudenhaltijoiden olisi saatava sopiva hyvitys suojattujen teostensa tai muun aineistonsa käytön korvaamiseksi heille riittävällä tavalla. Tällaisen sopivan hyvityksen muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja mahdollista tasoa määritettäessä olisi otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet. Näitä olosuhteita arvioitaessa käyttökelpoinen peruste voi olla kyseisestä toimesta oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuva haitta. Mikäli oikeudenhaltijat ovat jo saaneet maksun jossakin muussa muodossa, esimerkiksi osana lisenssimaksua, mitään erityistä tai erillistä maksua ei voida edellyttää. Sopivan hyvityksen tason määrittämisessä olisi otettava täysin huomioon, missä määrin direktiivissä tarkoitettuja teknisiä suojaustoimenpiteitä on käytetty. Tietyissä tilanteissa, joissa oikeudenhaltijalle koituva haitta on vähäinen, ei velvoitetta maksun suorittamiseen voi syntyä.”

8.        Johdanto-osan 38 perustelukappaleessa todetaan muun muassa seuraavaa:

”Jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus säätää poikkeuksesta tai rajoituksesta kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen silloin, kun kyseessä on tietynlainen kappaleen valmistaminen äänite-, kuvatallenne- ja audiovisuaalisesta aineistosta yksityiseen käyttöön sopivaa hyvitystä vastaan. Tähän voi sisältyä oikeudenhaltijoiden menetysten korvausjärjestelmien käyttöönotto tai jatkaminen.”

9.        Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Kappaleen valmistamista koskeva oikeus

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yksinoikeus sallia tai kieltää suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi, millä keinolla ja missä muodossa tahansa kokonaan tai osittain tapahtuva kappaleen valmistaminen on:

a)       tekijöillä teostensa osalta;

b)       esittäjillä esitystensä tallenteiden osalta;

c)       äänitetuottajilla äänitteidensä osalta;

d)       elokuvien ensimmäisten tallenteiden tuottajilla elokuviensa alkuperäiskappaleiden ja niiden kopioiden osalta; ja

e)       yleisradio-organisaatioilla lähetystensä tallenteiden osalta riippumatta siitä, onko kyseessä lähetysten langallinen vai langaton siirto, tai siirto kaapelin tai satelliitin välityksellä.”

10.      Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Poikkeukset ja rajoitukset

– –

2.       Jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen seuraavissa tapauksissa:

– –

b)       kun kyseessä ovat luonnollisten henkilöiden mille tahansa välineelle valmistamat kappaleet, jotka on tehty yksityiseen käyttöön ja joiden käyttötarkoitus ei ole välittömästi tai välillisesti kaupallinen, edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen, jonka osalta otetaan huomioon 6 artiklassa tarkoitettujen teknisten toimenpiteiden soveltaminen kyseiseen teokseen tai aineistoon taikka niiden soveltamatta jättäminen.”

B       Kansallinen lainsäädäntö

11.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan direktiivin 2001/29 2 artiklaa vastaava säännös on tekijänoikeuslain konsolidoidun version hyväksymisestä 12.4.1996 annetun kuninkaan asetuksen (Real Decreto Legislativo) nro 1/1996 (Texto Refundido de la Ley de Propiedad Intelectual, jäljempänä kansallinen asetus) 17 §:ssä, jossa annetaan ”tekijälle yksinoikeus hyödyntää teostaan millä tahansa tavalla ja erityisesti kappaleen valmistamista koskevat oikeudet – –, joita ei voida käyttää ilman hänen lupaansa muissa kuin tässä laissa säädetyissä tapauksissa”, ja vastaavissa pykälissä, joissa tämä kappaleen valmistamista koskeva oikeus ulotetaan muihin immateriaalioikeuksien haltijoihin.

12.      Kansallisen asetuksen 18 §:ssä säädetään, että kappaleen valmistamisella tarkoitetaan ”teoksen tallentamista välineelle, jolla mahdollistetaan sen välittäminen ja kopioiden saaminen koko teoksesta tai sen osasta”.

13.      Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti kansallisen asetuksen 31 §:n 1 momentin 2 kohdassa sallitaan se, että jo julkaistuista teoksista voidaan valmistaa kappaleita ilman tekijän lupaa muun muassa ”kopioitsijan yksityiskäyttöön, tämän rajoittamatta lain 25 §:n ja 99 §:n a kohdan soveltamista, sillä edellytyksellä, että kopio ei ole tarkoitettu julkiseen eikä kaupalliseen käyttöön”.

14.      Kansallisen asetuksen 25 §:ssä, sellaisena kuin se oli voimassa 7.7.2006 annetun muutoslain nro 23/2006(5) voimaantuloon saakka, säädettiin hyvin yksityiskohtaisesti taloudellisesta hyvityksestä, joka immateriaalioikeuksien haltijoiden kuuluu saada kappaleen valmistamisesta ”teoksista, jotka on julkaistu kirjoina tai asetuksen mukaan kirjoihin rinnastettavina julkaisuina, sekä äänitteistä, videonauhoista ja muista äänitallenteista, kuvatallenteista tai audiovisuaalisista tallenteista”, kun valmistaminen tapahtuu ”muilla kuin typografisilla teknisillä laitteilla tai välineillä” ja yksinomaan yksityiseen käyttöön.

15.      Tämä hyvitys, jonka on oltava sopiva, suoritetaan kertamaksuna paitsi koneista ja laitteista, jotka on tarkoitettu kappaleen valmistamiseen kirjoista, äänitteistä ja videonauhoista, myös tarvikkeista, jotka on tarkoitettu äänitallenteiden, kuvatallenteiden tai audiovisuaalisten tallenteiden tekemiseen (kansallisen asetuksen 25 §:n 5 momentti). Maksu on perittävä näiden laitteiden ja tarvikkeiden valmistajilta ja maahantuojilta samoin kuin ”kyseiset tuotteet myöhemmin hankkivilta tukkumyyjiltä ja vähittäismyyjiltä” (kansallisen asetuksen 25 §:n 4 momentin a kohta), ja maksuja perivät tekijänoikeuksia hallinnoivat yhteisöt (kansallisen asetuksen 25 §:n 7 momentti).

16.      Kansallisen asetuksen 25 § on muutettu muutoslailla nro 23/2006 siten, että tämä maksu on ulotettu nimenomaisesti koskemaan digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita, laitteita ja tarvikkeita. Hyvityksen määrän määrittävät kulttuuriministeriö ja teollisuus-, matkailu- ja kauppa-asioista vastaava ministeriö yhdessä seuraavien sääntöjen mukaisesti: Ensinnäkin hallinnointia hoitaville yhteisöille ja alakohtaisille yhteenliittymille, jotka suurimmaksi osaksi edustavat maksuvelvollisia, annetaan neljän kuukauden määräaika määrittää koneet, laitteet ja tarvikkeet, joiden osalta suoritetaan sopiva hyvitys yksityisestä kopioinnista, sekä määrät, jotka on kussakin tapauksessa suoritettava. Toiseksi kulttuuriministeriö ja teollisuus-, matkailu- ja kauppa-asioista vastaava ministeriö hyväksyvät luettelon koneista, laitteista ja tarvikkeista, joihin maksua sovelletaan, sekä maksun määrät kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun ne ovat saaneet ilmoituksen sopimuksesta, tai sen jälkeen kun neljän kuukauden määräaika on päättynyt ilman sopimukseen pääsemistä (kansallisen asetuksen 25 §:n 6 momentti).

17.      Laissa vahvistetaan tätä tarkoitusta varten muutamia perusteita, jotka on otettava huomioon: a) vahinko, jota yksityistä kopiointia koskevasta kappaleen valmistamisesta on todellisuudessa aiheutunut immateriaalioikeuksien haltijoille, b) se, missä määrin koneita, laitteita ja materiaaleja käytetään tähän yksityiseen kopiointiin, c) näiden koneiden, laitteiden ja materiaalien tallennuskapasiteetti kyseistä yksityistä kopiointia varten, d) kopioiden laatu, e) teknisten menetelmien saatavuus, käyttömahdollisuudet ja tehokkuus, f) valmistettujen kappaleiden säilytysaika ja g) se, että eri koneisiin ja laitteisiin sovellettavien hyvitysten määrien on oltava taloudellisesti oikeassa suhteessa niiden keskimääräiseen lopulliseen kuluttajahintaan (kansallisen asetuksen 25 §:n 6 momentti).

18.      Edellä mainitun lain täytäntöön panemiseksi 18.6.2008 annetussa ministeriön asetuksessa nro 1743/2008(6) määritettiin koneet, laitteet ja tarvikkeet, joista on perittävä yksityistä kopiointia koskeva hyvitys, sekä määrät, jotka hyvityksen saajalle on suoritettava.

III  Tosiseikat, pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymykset

19.      Kuten alussa jo todettiin, SGAE on espanjalainen tekijänoikeuksia hallinnoiva yhteisö. Padawan myy elektronisia tallennusvälineitä, muun muassa CD-R-, CD-RW- ja DVD-R-levyjä sekä MP3-laitteita. SGAE vaatii, että Padawan maksaa kiinteämääräisen hyvityksen yksityisestä kopioinnista syyskuun 2002 ja syyskuun 2004 välisenä aikana myymilleen tallennusvälineille.

20.      Alimman oikeusasteen tuomioistuin hyväksyi kanteen ja velvoitti Padawanin maksamaan 16 759,25 euroa korkoineen. Padawan valitti tästä tuomiosta.

21.      Valitusta käsittelevä kansallinen tuomioistuin on ennakkoratkaisupyynnössään todennut olevansa epävarma direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvän käsitteen ”sopiva hyvitys” oikeasta tulkinnasta. Se pohtii, voidaanko Espanjan kuningaskunnassa voimassa olevan järjestelmän, jossa digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista koneista, laitteista ja tarvikkeista peritään yksityistä kopiointia koskeva maksu erotuksetta, katsoa olevan sopusoinnussa direktiivin kanssa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen esittämiin kysymyksiin annettavat vastaukset vaikuttavat pääasian ratkaisuun, sillä niistä riippuu, onko SGAElla oikeus vaatia, että yksityistä kopiointia koskeva sopiva hyvitys suoritetaan kaikista Padawanin edellä mainittuna ajanjaksona myymistä CD-R-, CD-RW- ja DVD-R-levyistä ja MP3-laitteista vai ainoastaan niistä digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista laitteista ja tarvikkeista, joita todennäköisesti käytetään yksityiseen kopiointiin.

22.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on näin ollen lykännyt asian käsittelyä ja esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan käsite ’sopiva hyvitys’ yhdenmukaistettu käsite, jonka osalta merkitystä ei ole jäsenvaltioille annetulla mahdollisuudella valita maksunperimisjärjestelmät, joita ne pitävät asianmukaisina immateriaalioikeuksien haltijoiden ’sopivaa hyvitystä’ koskevan oikeuden toteuttamiseksi tilanteissa, joissa tähän oikeuteen vaikuttaa kappaleen valmistamista koskevasta oikeudesta tehty yksityistä kopiointia koskeva poikkeus?

2)      Onko, riippumatta siitä, millainen on järjestelmä, jota kukin jäsenvaltio käyttää määrittääkseen sopivan hyvityksen, siinä noudatettava oikeudenmukaista tasapainoa asianomaisten kesken eli yhtäältä niiden immateriaalioikeuksien haltijoiden, joiden oikeuksiin yksityistä kopiointia koskeva poikkeus vaikuttaa, eli kyseisen hyvityksen saajien, ja toisaalta välittömästi ja välillisesti maksuvelvollisten kesken, ja onko tämän tasapainon määrittämisessä ratkaiseva merkitys sopivan hyvityksen perustelulla eli yksityistä kopiointia koskevasta poikkeuksesta aiheutuvan vahingon korvaamisella?

3)      Onko niissä tapauksissa, joissa jäsenvaltio valitsee järjestelmän, jossa digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista koneista, laitteista ja tarvikkeista peritään maksu, tämän maksun (sopiva hyvitys yksityisestä kopioinnista) välttämättä liityttävä direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 2 kohdan b alakohdalla tavoitellun päämäärän ja kyseisen säännöksen asiayhteyden mukaisesti näiden koneiden ja tarvikkeiden oletettavaan käyttämiseen sellaisessa kappaleiden valmistuksessa, jolle on myönnetty yksityistä kopiointia koskeva poikkeus, jolloin maksun periminen olisi perusteltua silloin, kun digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita, laitteita ja tarvikkeita oletettavasti käytetään yksityiseen kopiointiin, mutta ei päinvastaisessa tapauksessa?

4)      Mikäli jäsenvaltio valitsee järjestelmän, jossa yksityisestä kopioinnista peritään maksu, onko ’sopivan hyvityksen’ käsitteen mukaista, että kyseistä maksua sovelletaan erotuksetta yrityksiin ja ammatinharjoittajiin, jotka hankkivat digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita ja tarvikkeita selvästi muuhun tarkoitukseen kuin yksityiskäyttöön tapahtuvaan kopiointiin?

5)      Onko Espanjan valtion käyttöön ottama järjestelmä, jossa yksityistä kopiointia koskeva maksu peritään erotuksetta kaikista digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista koneista, laitteista ja tarvikkeista, ristiriidassa direktiivin 2001/29/EY kanssa sen vuoksi, että sopivan hyvityksen ja sen perusteena olevan, yksityisen kopioinnin muodossa tapahtuvan oikeuden rajoittamisen välillä ei ole asianmukaista vastaavuutta, koska sitä sovelletaan suuressa määrin myös erilaisissa tilanteissa, joissa ei ole olemassa sellaista oikeuksien rajoittamista, joka on taloudellisen hyvityksen perusteena?”

IV     Oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa

23.      Ennakkoratkaisupyyntöpäätös, joka on päivätty 15.9.2008, saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 31.10.2008.

24.      Perussäännön 23 artiklan mukaisessa määräajassa kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, Espanjan kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Helleenien tasavallan, Ranskan tasavallan, Suomen tasavallan ja Portugalin tasavallan hallitukset, Centro Español de Derechos Reprográficos (CEDRO), Entidad de Gestión de Derechos de los Productores Audiovisuales (EGEDA), Asociación de Artistas Intérpretes o Ejecutantes – Sociedad de Gestión de España (AIE), Asociación de Gestión de Derechos Intelectuales (AGEDI) sekä komissio.

25.      Suullisessa käsittelyssä, joka pidettiin 4.3.2010, huomautuksia esittivät pääasian asianosaisten, EGEDAn, AIEn, AGEDIn, CEDROn, Espanjan kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Helleenien tasavallan sekä komission edustajat.

V       Asianosaisten pääasialliset lausumat

A       Ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottaminen

26.      Espanjan hallitus ja CEDRO katsovat, että unionin tuomioistuimen on jätettävä ennakkoratkaisupyyntö tutkimatta, koska ennakkoratkaisupyynnössä kyseessä olevaan oikeusriitaan sovelletaan niiden mielestä säännöstä, joka edelsi säännöksiä, joilla Espanja on pannut direktiivin 2001/29 täytäntöön. Espanjan hallituksen ja CEDROn mukaan asiaan voidaan soveltaa yksinomaan ennen muutoslain nro 23/2006 voimaantuloa voimassa olleita kansallisen asetuksen 25 §:n säännöksiä. Niiden mielestä pääasian ratkaiseminen ei näin ollen edellytä mahdollisia tulkintaohjeita direktiiviin 2001/29 sisältyvän käsitteen ”sopiva hyvitys” tulkinnasta.

27.      Myös SGAE katsoo, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, kuitenkin toisesta syystä. Sen mielestä on selvää, että yksityisestä kopioinnista suoritettavaa hyvitystä on yhdenmukaistettu erittäin vähän. Se toteaa, ettei direktiivissä 2001/29 säädetä yksityisestä kopioinnista suoritettavan sopivan hyvityksen laskentamenetelmästä, määritetä koneita, laitteita ja tarvikkeita, joiden myynnistä on oikeus vaatia sopiva hyvitys, eikä säädetä konkreettisista edellytyksistä, joiden täyttyessä hyvitys on jätettävä perimättä.

B       Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

28.      Komissio, Yhdistyneen kuningaskunnan, Saksan ja Suomen hallitukset, EGEDA ja AIE katsovat, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvää käsitettä ”sopiva hyvitys” on tulkittava yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa ja että jokaisen jäsenvaltion on sovellettava sitä yhteisön oikeudessa ja erityisesti kyseessä olevassa direktiivissä säädetyissä rajoissa.

29.      Espanjan, Ranskan ja osittain myös Kreikan hallitus, SGAE, CEDRO sekä AGEDI sen sijaan katsovat, että yhteisön lainsäätäjä selvästikin haluaa rajoittaa käsitteen ”sopiva hyvitys” yhdenmukaistamista, koska sitä ei ensinnäkään tarvitse välttämättä sisällyttää jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön ja koska se ei toiseksi sisällä niitä oleellisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin määrittää oikeussuhteen osapuolet, kohde ja sisältö, mitä käsitteen yhdenmukaistaminen kaikkialla Euroopassa edellyttäisi. Niiden mukaan tästä seuraa, ettei direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvään käsitteeseen ”sopiva hyvitys” liity yhteisön laajuista yhdenmukaistamista.

C       Toinen ennakkoratkaisukysymys

30.      Yhdistyneen kuningaskunnan ja Kreikan hallitukset, Padawan, EGEDA ja AGEDI väittävät, että kaikissa ”sopivan hyvityksen” määrän laskentaa koskevissa jäsenvaltioiden järjestelmissä on otettava tasapuolisesti huomioon tekijät ja käyttäjät sekä henkilöt, joilta tämä maksu peritään suoraan tai välillisesti, siten, että tekijöille yksityisen kopioinnin sallimisesta mahdollisesti aiheutuva vahinko tai haitta otetaan huomioon. Ranskan ja Saksan hallitukset toteavat erityisesti, että ”sopivan hyvityksen” laskennalla on mahdollistettava se, että tekijät saavat kohtuullisen korvauksen teostensa käytöstä.

31.      Espanjan hallitus ja CEDRO sen sijaan väittävät, ettei direktiivin 2001/29 sanamuodosta voida johtaa tasapainoisuutta koskevaa edellytystä. Ne toteavat lisäksi, ettei tällaisen hyvityksen tavoitteena voi olla ainoastaan vahingon korvaaminen, etenkin kun vahingon korvaaminen voi olla ainoastaan ”käyttökelpoinen peruste”, mikä ei tarkoita, että se on ainoa huomioon otettava tai ratkaiseva peruste taloudellista hyvitystä määritettäessä. Saksan hallitus puolestaan katsoo, ettei direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohta ole esteenä kohtuullista korvausta koskevalle jäsenvaltion järjestelmälle, jossa tavallisesti yksityiseen kopiointiin käytettävien laitteiden oletettavasta käytöstä peritään kiinteämääräinen maksu, jos tämä menetelmä ei ole suhteellisuusperiaatteen vastainen.

32.      Komissio katsoo, että koska direktiivissä 2001/29 ei säädetä 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun sopivan hyvityksen rahoituksesta, jäsenvaltiot voivat vapaasti määrittää tämän korvauksen rahoitusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt ja – jos se rahoitetaan maksulla – tämän maksun yksityiskohdat. Niiden on kuitenkin aina noudatettava yhteisön oikeutta, erityisesti perusoikeuksia ja yleisiä oikeusperiaatteita.

D       Kolmas ennakkoratkaisukysymys

33.      Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan hallitukset, Padawan ja AGEDI katsovat, että jos jäsenvaltio päättää ottaa käyttöön maksujärjestelmän, jossa koneista, laitteista ja tarvikkeista peritään maksu, jotta tekijät saavat 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyn tavoitteen mukaisesti hyvityksen heille aiheutuvasta vahingosta tai haitasta, tämän maksun on liityttävä digitaaliseen kappaleen valmistamiseen liittyvien koneiden ja laitteiden oletettavaan käyttöön.

34.      Espanjan, Suomen ja Kreikan hallitukset, EGEDA ja CEDRO sen sijaan katsovat, että jäsenvaltiot voivat harkintavaltansa perusteella ottaa käyttöön erilaisia hyvitysjärjestelmiä, kuten ne ovatkin tehneet. Niiden mukaan tällaisia järjestelmiä voidaan näin ollen ottaa käyttöön sillä perusteella, että koneella tai laitteella voidaan objektiivisesti tarkasteltuna valmistaa kopioita yksityiskäyttöön. Niiden mielestä on myös asianmukaista olettaa, että jo laitteen valmistus tai maahantuonti mahdollistaa taloudellisen vahingon aiheuttamisen tekijöille, riippumatta mahdollisuudesta mukauttaa kyseistä perustetta, kuten Espanjan lainsäädännössä jo tehtiin konkreettisten seikkojen ja muiden näkökohtien perusteella.

35.      Komissio ja AIE toteavat, että direktiivin 2001/29 mukaan jäsenvaltiot päättävät, kuka rahoittaa ”sopivan hyvityksen” ja missä muodossa. Niiden mukaan direktiivi ei ole esteenä sille, että niiltä, jotka hyötyvät tekijöiden, taiteilijoiden, esittäjien, tuottajien tai joukkoviestintää harjoittavien yritysten tekijänoikeuksien poikkeuksista ja rajoituksista, peritään maksu yhteisön oikeudesta johtuvia edellytyksiä noudattaen.

E       Neljäs ennakkoratkaisukysymys

36.      Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan hallitukset sekä Padawan katsovat, että maksun soveltaminen erotuksetta yrityksiin ja ammatinharjoittajiin, jotka hankkivat digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita ja tarvikkeita selvästi muuhun tarkoitukseen kuin yksityiskäyttöön tapahtuvaan kappaleen valmistukseen, on ristiriidassa käsitteen ”sopiva hyvitys” kanssa. Etenkin jos jäsenvaltio on valinnut järjestelmän, jossa digitaaliseen kappaleen valmistamiseen liittyvistä koneista, laitteista ja välineistä peritään maksu, Suomen hallituksen mukaan on perusteltua, ettei yksinomaan ammattikäyttöön tarkoitetuista laitteista peritä maksua.

37.      Espanjan ja Kreikan hallitukset, EGEDA, CEDRO ja AGEDI sen sijaan katsovat, että vaikka koneen tai laitteen objektiivista soveltuvuutta koskevaa perustetta voitaisiin mukauttaa myös ostajatyypin perusteella (jos taataan, ettei ostaja käytä sitä yksityiseen kopiointiin), tätä subjektiivista elementtiä ei olisi perusteltua soveltaa ratkaisevana kriteerinä, etenkin kun laitteen lopullinen käyttötarkoitus ei ole helposti todettavissa. Niiden mukaan direktiivissä 2001/29 ei velvoiteta jäsenvaltioita vapauttamaan tiettyjä ostajaryhmiä hyvityksen maksamisvelvollisuudesta. Kreikan hallitus katsoo, ettei ammatillisiin tarkoituksiin käytettäviä koneita ja laitteita saa vapauttaa hyvitysmaksusta, koska niiden tosiasiallista käyttöä ei voida valvoa.

38.      Komissio ja AIE huomauttavat, ettei direktiivi 2001/29 estä jäsenvaltiota, jonka käyttöön ottamassa järjestelmässä peritään maksu koneista, laitteista ja välineistä, jotka liittyvät yksityiskäyttöön tehtävän suojatun teoksen kappaleen digitaaliseen valmistamiseen, soveltamasta kyseistä järjestelmää siitä riippumatta, onko ostaja yksityishenkilö, yritys vai ammatinharjoittaja.

F       Viides ennakkoratkaisukysymys

39.      Espanjan ja Ranskan hallitukset, SGAE, EGEDA, CEDRO ja AGEDI katsovat, että Espanjan lainsäätäjän käyttöön ottama järjestelmä on sopusoinnussa direktiivin 2001/29 kanssa. Komissio ei ole ottanut nimenomaisesti kantaa tähän ennakkoratkaisukysymykseen, mutta sekin näyttää pitävän Espanjan järjestelmää yhteensoveltuvana direktiivin 2001/29 kanssa.

40.      Padawan sen sijaan katsoo, että yksityistä kopiointia koskeva Espanjan järjestelmä on ristiriidassa direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan sekä yhteisön oikeudessa säädettyjen suhteellisuus- ja syrjimättömyysperiaatteiden kanssa siltä osin kuin sitä sovelletaan erotuksetta kaikkiin digitaaliseen kappaleen valmistamiseen liittyviin koneisiin, laitteisiin ja tarvikkeisiin siitä riippumatta, käytetäänkö niitä tosiasiallisesti teosten ja muun suojatun aineiston yksityiseen kopiointiin (eikä kaupallisiin tarkoituksiin).

VI     Oikeudellinen arviointi

A       Alustavat huomautukset

41.      Direktiivi 2001/29, joka tuli voimaan 23.6.2001 ja jolla yhteisössä pantiin täytäntöön vuonna 1996 tehty WIPOn tekijänoikeussopimus,(7) muodostaa yhdessä kuuden muun direktiivin kanssa Euroopan unionin tekijänoikeuden perustan.(8) Direktiivi on yhteisön lainsäätäjän vastaus tietotekniikan kehitykseen, joka yhtäältä mahdollistaa oikeudenhaltijoille uusia tuotanto- ja hyödyntämismuotoja,(9) mutta toisaalta aiheuttaa uusia haasteita henkisen omaisuuden suojaamiselle, koska teoksia ja muuta suojattua aineistoa voidaan väärentää, jäljitellä ja jäljentää luvattomasti.(10) Direktiivissä pyritään samalla ottamaan huomioon yleisön oikeutettu intressi saada käyttöönsä suojattua aineistoa. Yhteisön lainsäätäjä pyrkii näin ollen saattamaan direktiivissä 2001/29 oikeudenhaltijoiden ja yleisön edut keskenään sopusointuun.(11) Se liittyy johdanto-osan toisen perustelukappaleen mukaan lainsäädäntötoimiin, joista Eurooppa-neuvosto päätti Korfussa 24. ja 25.6.1994 pitämässään kokouksessa ja joilla pyritään luomaan yhteisön tasolla yleinen ja joustava oikeudellinen kehys tietoyhteiskunnan kehityksen edistämiseksi Euroopassa.

42.      Kyseinen direktiivi, joka on annettu EY 95 artiklan, EY 47 artiklan 2 kohdan ja EY 55 artiklan nojalla, edistää sen johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen mukaan vääristymättömän kilpailun varmistamista sisämarkkinoilla. Johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen mukaan yhteisön tasolla suoritettavalla yhdenmukaistamisella on nimittäin tarkoitus torjua oikeudelliseen suojaan liittyvistä eroista johtuvaa sisämarkkinoiden pirstoutumista. Johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan, että direktiivin 2001/29 tavoitteena on tekijänoikeuden ja lähioikeuksien oikeudellisten puitteiden yhdenmukaistaminen, joka lisää oikeusvarmuutta ja täyttää henkisen omaisuuden korkeatasoisen suojan vaatimukset sekä edistää siten merkittäviä investointeja luovuuteen ja innovaatioon, mukaan lukien verkostoinfrastruktuuriin, mikä puolestaan johtaa Euroopan teollisuuden kasvuun ja sen kilpailukyvyn parantumiseen.

43.      Sääntelypolitiikan kannalta direktiivi 2001/29 on kompromissi,(12) jossa yhdenmukaistamista koskevasta tavoitteesta huolimatta otetaan riittävästi huomioon Euroopan unionin jäsenvaltioiden erilaiset oikeudelliset perinteet ja näkemykset – erityisesti anglosaksinen copyright-käsite ja mannereurooppalainen tekijänoikeussuojan käsite(13) – esimerkiksi siten, että direktiiviin sisältyy lukuisia poikkeussäännöksiä(14) ja että siinä myönnetään jäsenvaltioille laaja täytäntöönpanoon liittyvä harkintavalta.(15)

44.      Tämä pätee myös direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan, jonka nojalla jäsenvaltiot voivat suojattujen teosten tai muun aineiston yksityiseen käyttöön valmistettavien kappaleiden yhteydessä säätää oikeusjärjestyksissään poikkeuksesta tai rajoituksesta, jolloin jäsenvaltiot ovat kuitenkin nimenomaisesti velvollisia varmistamaan, että oikeudenhaltijat saavat ”sopivan hyvityksen”. Päätös siitä, otetaanko tällainen poikkeus tai rajoitus käyttöön, on vapaaehtoinen, kuten kyseisen säännöksen sanamuodosta (”voivat”) voidaan jo päätellä, eli se kuuluu jäsenvaltioiden harkintavaltaan.(16) Kyseisen direktiivin säännöksen sanamuodon perusteella ei sen sijaan voida helposti vastata nyt esillä olevassa asiassa keskeiseen kysymykseen siitä, miten tällainen hyvitysjärjestelmä on tarkalleen toteutettava. Siihen vastaaminen edellyttää direktiivin yksityiskohtaista tulkintaa, jossa on otettava huomioon kaikki unionin tuomioistuimen käytettävissä olevat tulkintamenetelmät.

45.      Kun ennakkoratkaisukysymyksiä arvioidaan järkevästi, ennakkoratkaisupyynnössä pohjimmiltaan tiedustellaan unionin tuomioistuimelta, millaiset rajat yhteisön oikeudessa asetetaan täytäntöönpanoon liittyvälle jäsenvaltioiden harkintavallalle ja mitä perusteita jäsenvaltioiden on otettava huomioon, kun ne varmistavat ”sopivan hyvityksen” siten, että direktiivin säätäjän asettamat edellytykset täyttyvät. Selkeyden vuoksi käsittelen kysymyksiä oikeudellisen arvioinnin yhteydessä siinä järjestyksessä kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ne esittänyt. Kolmatta, neljättä ja viidettä ennakkoratkaisukysymystä on tarkasteltava yhdessä, koska ne liittyvät tiiviisti toisiinsa.

B       Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen

1.       Tulkinnan kohteen tutkittavaksi ottaminen ja ennakkoratkaisupyynnön merkityksellisyys asian ratkaisun kannalta

46.      Ennen ennakkoratkaisukysymysten tarkastelua on kuitenkin käsiteltävä Espanjan hallituksen, CEDROn ja SGAEn esittämiä väitteitä siitä, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta.

47.      Espanjan hallitus ja CEDRO väittävät lähinnä, ettei ennakkoratkaisukysymyksillä ole merkitystä pääasian ratkaisun kannalta, koska siihen sovelletaan direktiivin 2001/29 täytäntöönpanoa koskevien Espanjan säännösten sijaan niitä edeltäviä säännöksiä. SGAE puolestaan huomauttaa, että direktiivissä 2001/29 säädetään yhdenmukaistamisen vähimmäistasosta, minkä vuoksi se, miten on laskettava sopiva hyvitys kappaleiden valmistamisesta yksityiskäyttöön, ei ole yhteisön lainsäädäntöön vaan kansalliseen lainsäädäntöön liittyvä kysymys. SGAEn mukaan tästä seuraa, että merkitystä on ainoastaan asiaa koskevien jäsenvaltioiden säännösten tulkinnalla.

48.      On todettava, että edellä mainittujen asianosaisten väitteet siitä, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, perustuvat perusteluissa olevista selvistä eroista huolimatta lähinnä siihen, ettei pääasiaa ratkaista tulkitsemalla yhteisön lainsäädäntöä vaan kansallista lainsäädäntöä. Oikeudellisesti tarkasteltuna asianosaiset kyseenalaistavat näin ollen sekä tutkittavaksi otettavan tulkinnan kohteen olemassaolon että ennakkoratkaisupyynnön merkityksellisyyden asian ratkaisun kannalta. Tästä syystä ne myös katsovat, ettei unionin tuomioistuin ole toimivaltainen tulkitsemaan kansallisia oikeussääntöjä.

49.      Viimeksi mainittu väite pitää tosin paikkansa ja on myös vakiintuneen oikeuskäytännön(17) mukainen, mutta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, ettei unionin tuomioistuin lähtökohtaisesti voi arvioida syitä, joiden vuoksi kansallinen tuomioistuin on esittänyt tietyn ennakkoratkaisukysymyksen.(18) Oikeuskäytännössä on todettu useaan otteeseen, että EY 234 artiklan mukaisessa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen siinä vireillä olevan asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta.(19)

50.      Jos kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat yhteisön oikeuden säännöksen tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siis lähtökohtaisesti vastattava kysymyksiin,(20) ellei ole ilmeistä, että ennakkoratkaisupyynnöllä pyritään todellisuudessa saamaan unionin tuomioistuimelta ratkaisu näennäisen oikeudenkäyntiasian avulla taikka neuvoa-antava lausunto yleisluonteisista tai hypoteettisista kysymyksistä tai että pyydetyllä yhteisön oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä asian tosiseikkoihin tai kohteeseen taikka että unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.(21)

51.      Tässä ennakkoratkaisumenettelyssä unionin tuomioistuinta selvästikin pyydetään ensinnäkin tulkitsemaan direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaa. Kyseinen tulkinnan kohde voidaan epäilemättä ottaa tutkittavaksi EY 234 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdan nojalla. Ennakkoratkaisupyynnön merkityksellisyydestä asian ratkaisun kannalta todettakoon, ettei ole mitään perusteita katsoa, ettei ennakkoratkaisukysymyksillä ole mitään yhteyttä pääasiaan. Asia näyttää olevan pikemminkin päinvastoin, etenkin kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ennakkoratkaisupyynnössään(22) useaan otteeseen, että ennakkoratkaisukysymyksiin annettava vastaus vaikuttaa ennakkoratkaisupyynnön perustana olevan asian ratkaisuun, koska siitä riippuu, missä määrin SGAElla on oikeus sopivaan hyvitykseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan siitä nimittäin riippuu, onko voimassa oleva Espanjan järjestelmä konkreettisessa muodossaan ylipäätään sopusoinnussa yhteisön oikeudessa säädetyn käsitteen ”sopiva hyvitys” kanssa eli täyttääkö se toisin sanoen direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyt ”sopivaa hyvitystä” koskevat vaatimukset.

52.      Arvioitaessa nyt esillä olevan ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä on lähtökohtaisesti merkityksetöntä, mitä kansallisia säännöksiä pääasiaan tarkalleen ottaen sovelletaan. Tämän arviointi kuuluu sen kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan, jonka asiana on tulkita kansallista lainsäädäntöä ja soveltaa sitä pääasiaan.

53.      Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.

2.       Väite, joka koskee käsitteen ”sopiva hyvitys” sisällyttämistä jälkikäteen Espanjan tekijänoikeuslainsäädäntöön

54.      Täydellisyyden vuoksi tarkastelen tässä yhteydessä Espanjan hallituksen väitettä, jonka mukaan nyt esillä olevan asian ratkaiseminen ei edellytä direktiivin 2001/29 tulkintaa, koska direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu käsite ”sopiva hyvitys” (”compensación equitativa”) sisällytettiin kansallisen asetuksen 25 §:ään vasta 7.7.2006 annetulla lailla nro 23/2006 siten, että sillä korvattiin siihen asti käytössä ollut käsite ”sopiva korvaus” (”remuneración equitativa”).

55.      Ensinnäkin on todettava, ettei Espanjan hallitus ole esittänyt eikä näyttänyt toteen, missä määrin Espanjan lainsäädännössä aiemmin käytetty käsite eroaa normatiiviselta sisällöltään käsitteestä ”sopiva hyvitys”. Epäselvää on erityisesti se, pyrkikö Espanjan lainsäätäjä tekemään tällä muutoksella ainoastaan semanttisen täsmennyksen muuttaakseen kansallisen tekijänoikeuslainsäädännön terminologian direktiivin 2001/29 mukaiseksi. Tämä vaikuttaa todennäköiseltä, koska sanamuotoon on tehty vain vähäisiä muutoksia.(23)

56.      Lisäksi on muistutettava, että EY 234 artiklan mukainen menettely perustuu unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten yhteistyöhön, jonka yhteydessä unionin tuomioistuimen asiana ei ole ottaa kantaa kansallisten säännösten tulkintaan ja ratkaista, onko kansallisen tuomioistuimen esittämä tulkinta oikea.(24) Unionin tuomioistuimen tehtävänä on unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon puitteissa ottaa huomioon ennakkoratkaisukysymykseen liittyvät tosiasiat ja oikeudelliset seikat prosessioikeudellisesti lähtökohtaisesti sellaisina kuin kansallinen tuomioistuin on ne määritellyt.(25) Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole käsitellyt tätä ongelmaa, jäljempänä on katsottava, ettei sillä ole merkitystä tässä ennakkoratkaisumenettelyssä.

57.      Koska kansallisen tuomioistuimen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin on annettava hyödyllinen vastaus,(26) nähdäkseni on kuitenkin varalta todettava, että jos pääasiaan ajallisesti sovellettava kansallinen lainsäädäntö on määritettävä tarkasti – erityisesti siksi, että Espanjan aineellinen oikeus on mukautettu direktiivin säännöksiin –, on otettava huomioon, että tämän oikeusriidan aiheuttaneet tosiseikat ovat tapahtuneet syyskuun 2002 ja syyskuun 2004 välisenä aikana eli suurimmaksi osaksi ajankohtana, jona direktiivi 2001/29 oli jo voimassa ja jäsenvaltioiden oli myös saatettava voimaan tarvittavat täytäntöönpanosäännökset. Direktiivin 2001/29 13 artiklan 1 kohdasta nimittäin ilmenee, että jäsenvaltioiden oli saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan ennen ajankohtaa 22.12.2002.

58.      Jos käsite ”sopiva hyvitys” sisällytettiin Espanjan tekijänoikeuslainsäädäntöön vasta jälkikäteen eli 7.7.2006 annetulla muutoslailla nro 23/2006 ja jos se ei ole oikeudellisesti identtinen sitä edeltäneen käsitteen kanssa, on huomautettava, että espanjalaiset tuomioistuimet olivat direktiivin täytäntöönpanolle asetetun määräajan päätyttyä joka tapauksessa velvollisia tulkitsemaan kyseistä käsitettä direktiivin mukaisesti. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansallisilla tuomioistuimilla on nimittäin direktiivin täytäntöönpanolle asetetun määräajan päätyttyä yleinen velvollisuus tulkita kansallista oikeutta yhdenmukaisesti direktiivin kanssa.(27) Direktiivin kanssa yhdenmukaista tulkintaa koskeva velvollisuus tarkoittaa sitä, että kansalliset tuomioistuimet tulkitsevat kansallista oikeutta niin pitkälti kuin mahdollista kyseisen direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti sillä tavoiteltujen tulosten saavuttamiseksi ja että ne antavat etusijan sellaiselle kansallisten säännösten tulkinnalle, joka on yhdenmukaisin tämän tarkoituksen kanssa, jotta ne näin päätyisivät kyseisen direktiivin säännösten kanssa yhteensoveltuvaan ratkaisuun.(28)

C       Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

59.      Ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan käsite ”sopiva hyvitys” yhdenmukaistettu ja onko kyseessä yhteisön oma käsite, jota on tulkittava itsenäisesti yhteisön oikeuden mukaisesti.

60.      Direktiiviin 2001/29 ei sisälly kyseisen käsitteen lakisääteistä määritelmää. Näin ollen herää kysymys, estääkö tämä luokittelun yhteisön oikeuden käsitteeksi.

61.      Yhteisön oikeuden käsitteeksi luokittelemista puoltaa ensinnäkin kaiketi jo vakiintunut oikeuskäytäntö,(29) jonka mukaan sekä yhteisön oikeuden yhtenäisen soveltamisen periaate että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että sellaisen yhteisön oikeuden säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja soveltamisalan määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko yhteisössä itsenäisesti ja yhdenmukaisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys ja kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä. Jos yhteisön lainsäätäjä kuitenkin viittaa yhteisön säädöksessä implisiittisesti kunkin maan tapoihin, tuomioistuimen asiana ei ole esittää käytetylle käsitteelle yhdenmukaista, yhteisön oikeuteen perustuvaa määritelmää.(30)

62.      Kun käsitettä selvitetään viittaamalla implisiittisesti kansallisiin tapoihin tai säännöksiin, luovutaan näin yhteisön oikeuteen perustuvasta käsitteen määritelmästä. Kansallisella oikeudella on tällöin tulkintavaikutus yhteisön oikeudessa. Tällaiset viittaukset ovat välttämättömiä erityisesti silloin, kun yhteisö ei ole luonut yhdenmukaista terminologiaa yhteisön oikeudessa jollakin erityisalalla sen vuoksi, että se ei ole käyttänyt lainsäädäntövaltaansa tai että sillä ei ole lainsäädäntövaltaa kyseisellä alalla. Ne ovat siten seurausta yhteisön oikeuteen EY 5 artiklan nojalla olennaisesti kuuluvista rajoitetun erityistoimivallan ja toissijaisuuden periaatteista.(31)

63.      Koska direktiivissä 2001/29 ei nimenomaisesti viitata jäsenvaltioiden oikeuteen, lähtökohtaisesti voidaan katsoa, että kyseessä on yhteisön oikeuden käsite.

64.      Edellä mainittu oikeuskäytäntö on ymmärrettävä siten, että unionin tuomioistuin selvästikin puoltaa itsenäistä tulkintaa yhdenmukaisen soveltamisen ja yhdenvertaisen kohtelun välttämättömyyden vuoksi, mutta tästä näkemyksestä voidaan poiketa tietyissä olosuhteissa,(32) jos yhdenmukainen käsitteenmuodostus ei ole mahdollista(33) tai jos ainoastaan osittain toteutettu yhdenmukaistaminen edellyttää sitä.(34)

65.      Nyt esillä olevassa asiassa ei ole kuitenkaan kyse tällaisista olosuhteista, koska kyseisen käsitteen sisältö voidaan määrittää riittävän tarkasti tarkastelemalla direktiivin yksittäisiä säännöksiä, kun otetaan huomioon direktiivin systematiikka, tavoitteet ja erityisesti johdanto-osan perustelukappaleet. Oikeuskäytännön mukaan yhteisön oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on.(35)

66.      Kyseisellä direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvällä käsitteellä kuvaillaan näin ollen ”edellytyksen” sisältöä. Kuten alussa todettiin, jäsenvaltioiden on täytettävä tämä edellytys, jos ne säätävät poikkeuksista tai rajoituksista 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen. Direktiivin johdanto-osan 35 perustelukappaleessa selvitetään lisäksi sopivan hyvityksen tavoitetta. Tavoitteena on, että oikeudenhaltija saa sopivan hyvityksen suojatun teoksensa tai muun aineistonsa käytön korvaamiseksi hänelle riittävällä tavalla. Myös johdanto-osan muista perustelukappaleista, esimerkiksi 31 ja 32 perustelukappaleesta, voidaan kuitenkin päätellä yksittäisiä, tässä ratkaisuehdotuksessa jäljempänä tarkemmin käsiteltäviä yhteisön oikeudessa säädettyjä edellytyksiä, jotka jäsenvaltioiden on täytettävä, kun ne toteuttavat tällaisen hyvityksen. Direktiiviin 2001/29 sisältyvä sääntely on niin yksityiskohtainen, että lainsäädännön soveltajat voivat päättää ainakin tällaisen sopivan hyvityksen pääpiirteistä, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus perustellusti toteaa.(36)

67.      Luokittelua yhteisön oikeuden käsitteeksi puoltaa erityisesti se, että direktiivin 2001/29 tavoitteena on yhdenmukaistaa tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjä piirteitä tietoyhteiskunnassa ja siten varmistaa, etteivät jäsenvaltioiden erilaiset säännökset vääristä kilpailua sisämarkkinoilla. Lainsäädännön lähentäminen edellyttää itsenäisten yhteisön oikeuden käsitteiden kehittämistä sekä yhdenmukaista terminologiaa, jotta se saavuttaa lakisääteiset tavoitteensa.(37) Itsenäisen käsitteenmuodostuksen on oltava mahdollista siitä riippumatta, onko jäsenvaltioilla tietty liikkumavara direktiivin täytäntöönpanossa. Yhteisön lainsäätäjän huoli direktiivin 2001/29 mahdollisimman yhdenmukaisesta tulkinnasta ilmenee muun muassa direktiivin johdanto-osan 32 perustelukappaleesta, jossa jäsenvaltioita kehotetaan soveltamaan kappaleen valmistamista koskevan oikeuden poikkeuksia ja rajoituksia yhdenmukaisella tavalla. Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvän keskeisen käsitteen ”sopiva hyvitys” epäyhdenmukainen tulkinta estäisi tämän tavoitteen saavuttamisen.

68.      Edellä esitetyt toteamukset vahvistetaan asiassa SENA annetussa tuomiossa,(38) jossa yhteisöjen tuomioistuinta pyydettiin tulkitsemaan vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla annetun direktiivin 92/100(39) 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua kohtuullisen korvauksen käsitettä. Kyseisessä tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin viittasi ensinnäkin edellä mainittuun yhteisön käsitteiden itsenäistä tulkintaa koskevaan oikeuskäytäntöön(40) sekä huomautti, ettei direktiivissä 92/100 esitetä kyseisen käsitteen määritelmää.(41) Se selvästikin katsoi tässä yhteydessä, että yhteisön lainsäätäjä on tietoisesti jättänyt säätämättä yksityiskohtaisen ja normatiivisen mallin tämän korvauksen tason laskemiselle.(42) Tästä syystä yhteisöjen tuomioistuin nimenomaisesti tunnusti jäsenvaltioiden toimivallan määrätä itse yksityiskohtaisista menettelytavoista ”kohtuullisen korvauksen” määrittämisessä siten, että ne määrittävät ”asianmukaisimmat perusteet varmistaakseen yhteisön oikeuden ja erityisesti direktiivin 92/100 asettamissa rajoissa tämän yhteisön oikeuden käsitteen noudattamisen”,(43) ja kehotti jäsenvaltioita ainoastaan varmistamaan, että kohtuullisen korvauksen käsitettä sovelletaan yhteisön alueella mahdollisimman yhdenmukaisesti erityisesti direktiivin 92/100 johdanto-osan perustelukappaleissa täsmennettyjen tavoitteiden perusteella.(44) Tässä yhteydessä on korostettava, että vaikka kyseistä käsitettä on täsmennettävä kansallisessa oikeudessa määritettävillä perusteilla, yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua kohtuullisen korvauksen käsitettä on tulkittava yhdenmukaisella tavalla kaikissa jäsenvaltioissa ja kunkin jäsenvaltion on sovellettava sitä.(45) Yhteisöjen tuomioistuin päätteli näin ollen myös kyseisen asian perustana olleissa erityisolosuhteissa, että kyseessä on yhteisön oikeuden käsite ja että sitä on tulkittava itsenäisesti yhteisön oikeuden mukaisesti.

69.      Edellä esitettyjä periaatteita voidaan nähdäkseni soveltaa nyt esillä olevaan asiaan, etenkin kun siinäkin on kyse sellaisen yhteisön tekijänoikeuslainsäädäntöön liittyvän oikeudellisen käsitteen tulkinnasta, joka on yhteisön lainsäätäjän valitseman sääntelytavan vuoksi epämääräinen ja tarvitsee täsmennystä.

70.      Yhteisön oikeuden käsitteeksi luokittelua puoltaa myös seikka, joka perustuu direktiivin 2001/29 historialliseen tulkintaan. Direktiivin syntyhistoriasta voidaan päätellä, että 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvän käsitteen ”sopiva hyvitys” on tarkoitus olla ”uusi käsite”, jonka soveltamista varten neuvoston oli annettava ohjeita, koska komission ehdotuksessa ei esitetty lakisääteistä määritelmää.(46) Nämä ohjeet on sisällytetty direktiivin johdanto-osan 35 perustelukappaleeseen. Tästä seuraa, että yhteisön lainsäätäjä halusi ottaa yhteisön tasolla käyttöön uuden käsitteen, joka ei liity jo olemassa oleviin kansallisen tai kansainvälisen tekijänoikeuden käsitteisiin.(47) Tämä erottaa kyseisen käsitteen esimerkiksi direktiivin 2006/115 5 artiklassa ja 8 artiklan 2 kohdassa käytetystä kohtuullisen korvauksen käsitteestä, joka on peräisin kansainvälisestä tekijänoikeudesta(48) ja joka on sisällytetty sanatarkasti yhteisön oikeusjärjestykseen.

71.      Kun otetaan huomioon tekijälle yksityisestä kopioinnista maksettavaa korvausta koskevan uuden käsitteen syntyhistoria, täsmennystarve, riippumattomuus kansallisista ja kansainvälisistä käsitteistä sekä direktiivin 2001/29 yhdenmukaistamistavoite, vaikuttaa siltä, että valitsemalla tämän uuden käsitteen yhteisön lainsäätäjä on pyrkinyt ottamaan huomioon jo olemassa olevat, jäsenvaltioiden erilaisiin oikeudellisiin perinteisiin perustuvat kansalliset järjestelmät. Voidaan myös olettaa, että sen tarkoituksena on ollut kehittää mahdollisimman joustava käsite, jota voidaan tarkistaa säännöllisesti teknisen ja taloudellisen kehityksen mukaan.(49)

72.      Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan käsite ”sopiva hyvitys” on itsenäinen yhteisön oikeuden käsite, jota on tulkittava yhdenmukaisella tavalla kaikissa jäsenvaltioissa ja joka kunkin jäsenvaltion on pantava täytäntöön; varmistaakseen tämän yhteisön oikeuden käsitteen noudattamisen yhteisön oikeuden ja erityisesti edellä mainitun direktiivin asettamissa rajoissa kunkin jäsenvaltion on määritettävä alueellaan asianmukaisimmat perusteet.

D       Toinen ennakkoratkaisukysymys

73.      Toisessa ennakkoratkaisukysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, ovatko jäsenvaltiot velvollisia luomaan tasapainon immateriaalioikeuksien haltijoiden ja välittömästi ja välillisesti maksuvelvollisten välille. Jos tähän vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko maksettavan sopivan hyvityksen perusteena oikeudenhaltijalle aiheutuvan vahingon korvaaminen.

74.      Kysymyksen ensimmäiseen osaan on nähdäkseni vastattava lähtökohtaisesti myöntävästi. Tällaista tasapainoa edellytetään ensinnäkin direktiivin 2001/29 johdanto-osan 31 perustelukappaleessa, jossa viitataan eri oikeudenhaltijaryhmien ja suojatun aineiston käyttäjien välisten ”oikeuksien ja etujen oikeudenmukaiseen tasapainoon”. Lisäksi 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa nimenomaisesti todetaan, että yksityistä kopiointia koskeva rajoitus edellyttää ”sopivaa hyvitystä” [saksaksi ”gerechter Ausgleich” eli oikeudenmukainen hyvitys]. Oikeudenmukaisuuden käsitteeseen sisältyy jo semanttisesti tietty tasapaino keskenään ristiriidassa olevien etujen välillä. Tästä riippumatta se, että yhteisön lainsäätäjä on käyttänyt oikeudenmukaisuuden kaltaista pohjimmiltaan oikeusfilosofista käsitettä, mahdollistaa kyseisen säännöksen taustalla olevien lainsäädännöllisten perustelujen syvällisemmän ymmärtämisen. Tässä yhteydessä viitattakoon pelkästään Aristoteleeseen, joka teoksessaan ”Nikomakhoksen etiikka” yritti ensimmäisen kerran tutkia ja jäsentää kyseistä käsitettä dogmaattisesti ja totesi, ettei oikeudenmukaisuus ole ainoastaan hyve, vaan sitä on aina tarkasteltava suhteessa muihin. Aristoteleen mukaan epäoikeudenmukaisesti toimii se, joka vaatii enemmän kuin hänelle lain mukaan kuuluu. Kääntäen epäoikeudenmukaista on se, että joku saa liian vähän suoritukseensa nähden. Aristoteleen mukaan yhdenvertaisuuden ja siten oikeudenmukaisuuden luominen on tavallisesti tuomarin (dikastes) tehtävä. Tässä yhteydessä on huomionarvoista, että hän havainnollistaa kommutatiivista oikeudenmukaisuutta (iustitia commutativa) koskevia väitteitään muun muassa viittaamalla jokaisen taiteilijan oikeuteen saada teoksistaan määrällisesti ja laadullisesti asianmukainen korvaus.(50) Tästä voidaan päätellä, että oikeudenmukainen tasapaino on saavutettava punnitsemalla keskenään oikeudenhaltijoiden ja käyttäjien etuja, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on perustellusti todennut.

75.      Nämä toteamukset ovat nähdäkseni päteviä siitä huolimatta, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitse kysymyksessään nimenomaisesti ”käyttäjiä” vaan käyttää ilmaisua ”välittömästi ja välillisesti maksuvelvolliset”. Ennakkoratkaisukysymystä on tarkasteltava oikeassa asiayhteydessä, minkä vuoksi on syytä esittää joitakin täsmennyksiä. Siitä, että joku on muodollisesti velvollinen maksamaan hyvityksen, ei voida vielä päätellä mitään sellaisen direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun luonnollisen henkilön identiteetistä, joka hyödyntää yksityistä kopiointia koskevaa säännöstä. Kyseinen henkilö on nähdäkseni otettava huomioon maksuvelvollisen sijaan. Koska cuius commoda, eius incommoda -periaatteen(51) mukaan käyttäjän on vastattava hyvityksestä aiheutuvasta taloudellisesta rasitteesta, etuja punnittaessa on otettava huomioon myös käyttäjän edut. Tämä nähdäkseni vastaa direktiivin johdanto-osan 31 perustelukappaleesta ilmenevää yhteisön lainsäätäjän tarkoitusta.

76.      Edellä esitystä riippumatta direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ei säädetä, kenen ylipäätään on tarkoitus olla maksuvelvollinen. Myöskään direktiivin johdanto-osan 35 perustelukappaleesta ei ole apua tulkinnassa. Käyttäjä voi hyvinkin olla itse maksuvelvollinen tietyissä oloissa, kuten direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohdassa säädetyn ”kohtuullisen korvauksen” tapauksessa.(52) Lisäksi on otettava huomioon, että Espanjan oikeudessa säädetyn kaltaisessa järjestelmässä, joka perustuu maksulla suoritettavaan kiinteämääräiseen hyvitykseen, välittömästi maksuvelvolliset eli kansallisen asetuksen 25 §:n 4 momentin a kohdassa tarkoitetut myyjät ja maahantuojat sisällyttävät tämän maksun tavallisesti myyntihintaan ja perivät sen näin ollen asiakkailta ja siten viime kädessä käyttäjiltä.(53) Kuten Saksan hallitus perustellusti huomauttaa,(54) järjestelmä ei viime kädessä vaikuta myyjiin ja maahantuojiin. Niiden on maksettava tekijöille kiinteämääräinen hyvitys, mutta niille ei aiheudu siitä haittaa, koska käyttäjät korvaavat hyvityksen niille myyntihinnassa. Näin ollen olisi väärin ottaa huomioon pelkästään hyvitykseen velvoitettujen edut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät ne voisi olla merkityksellisiä tietyissä tilanteissa, esimerkiksi silloin kun maksuvelvolliset valvovat käyttäjien etuja.

77.      Kysymyksen ensimmäinen osa on näin ollen mielekäs vain, jos ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käyttämä ilmaus ”välillisesti maksuvelvolliset” ymmärretään epäteknisesti siten, että sillä tarkoitetaan käyttäjiä, jotka viime kädessä vastaavat hyvityksestä aiheutuvasta taloudellisesta rasitteesta. Tällöin voidaan soveltaa edellä esitettyjä toteamuksia.

78.      Kysymyksen toisesta osasta on ensinnäkin todettava, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla ”sopivalla hyvityksellä” ei ole tarkoitus esimerkiksi korvata oikeudenhaltijoille teosten ja muun suojatun aineiston luvattomaan jäljentämiseen liittyvästä laittomasta toiminnasta aiheutuvaa vahinkoa. Tekijällä on oikeus saada hyvitys ainoastaan yksityisen kopioinnin yhteydessä, jos yksityinen kopiointi sallitaan jäsenvaltioiden tekijänoikeuslainsäädännössä.(55) Sen mahdollisella toteamisella, että tekijän lähtökohtaisesti kattavaa kappaleen valmistamista koskevaa oikeutta on rikottu laajasti – esimerkiksi internetissä niin kutsuttujen P2P (”peer to peer”) -verkkojen kautta –, ei ole merkitystä kyseisen direktiivin säännöksen yhteydessä, eikä sitä voida pitää tekijänä luotaessa tasapaino oikeudenhaltijoiden ja käyttäjien etujen välille.(56) Tällä tavoin laittomasti valmistettuja kappaleita käytetään nimittäin useimmiten kaupallisiin tarkoituksiin. Niitä käytetään joka tapauksessa muihin tarkoituksiin kuin direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun yksityiseen käyttöön, eivätkä ne näin ollen kuulu oikeuksia rajoittavien säännösten soveltamisalaan.(57)

79.      Kuten Saksan hallitus perustellusti huomauttaa, direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun oikeuteen saada ”sopiva hyvitys” sisältyy ennen kaikkea se, että hyvitys on luonteeltaan korvaus.(58) Tämä ilmenee johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen ensimmäisestä virkkeestä, jonka mukaan tekijöiden tai esittäjien on saatava ”asianmukainen korvaus” työnsä käyttämisestä, että he voivat jatkaa luovaa ja taiteellista työtään. Johdanto-osan 35 perustelukappaleessa täsmennetään, että myös ”sopiva hyvitys” on luokiteltava tällaiseksi korvaukseksi, viittaamalla siihen, että tietyissä poikkeus- tai rajoitustapauksissa oikeudenhaltijoiden olisi saatava sopiva hyvitys suojattujen teostensa tai muun aineistonsa käytön korvaamiseksi heille riittävällä tavalla.

80.      Tällaista hyvitystä ei sen sijaan voida ilman muuta vahvistaa oikeudellisesti pelkäksi vahingonkorvauksen saamista koskevaksi oikeudeksi, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selvästikin sisällyttää sopivan hyvityksen käsitteeseen. Direktiivin 2001/29 2 artiklassa säädetty kappaleen valmistamista koskeva yksinoikeus on tosin tekijän henkisen omaisuuden ilmentymä. Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kyseisestä oikeudesta tehtävän poikkeuksen tai sen rajoituksen voidaan näin ollen katsoa loukkaavan tätä yhteisön oikeudessa säädettyä perusoikeutta.(59) Vahinkoa koskevaa perustetta ei kuitenkaan tarvitse välttämättä soveltaa sopivaa hyvitystä määritettäessä. Direktiivissä ainoastaan mahdollistetaan vahingon tai haitan huomioon ottaminen, mutta siitä ei tehdä sitovaa perustetta.(60)

81.      Direktiivin johdanto-osan 35 perustelukappaleen toisesta virkkeestä ilmenee, että tällaisen sopivan hyvityksen muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja mahdollista tasoa määritettäessä olisi otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet, joita arvioitaessa ”käyttökelpoinen peruste” voi olla oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuva haitta. Tästä voidaan päätellä – kuten Espanjan hallitus perustellusti huomauttaa –, ettei mahdollista haittaa voida pitää ainoana eikä ratkaisevana perusteena tällaista ”sopivaa hyvitystä” määritettäessä, vaan se on ainoastaan yksi monista perusteista, jotka jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon sopivan hyvityksen laskennassa. Lisäksi voidaan ottaa huomioon muita direktiivin johdanto-osan 35 perustelukappaleessa mainittuja perusteita, kuten jo jossakin muussa muodossa saadut maksut, teknisten suojaustoimenpiteiden käyttöaste tai koituneen haitan vähäisyys. Tätä luetteloa ei kuitenkaan voida missään tapauksessa pitää tyhjentävänä.(61)

82.      Direktiivissä 2001/29 puolletaan tietyssä määrin yksityistä kopiointia, koska johdanto-osan 38 perustelukappaleen ensimmäisessä virkkeessä todetaan, että jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus säätää poikkeuksesta tai rajoituksesta kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen silloin, kun kyseessä on tietynlainen kappaleen valmistaminen äänite-, kuvatallenne- ja audiovisuaalisesta aineistosta yksityiseen käyttöön sopivaa hyvitystä vastaan. Direktiivissä kuitenkin myönnetään jäsenvaltioille laaja harkintavalta sopivaa hyvitystä koskevien kansallisten järjestelmien toteuttamisessa,(62) sillä esimerkiksi johdanto-osan 38 perustelukappaleen toisessa virkkeessä todetaan, että tähän voi sisältyä oikeudenhaltijoiden menetysten korvausjärjestelmien käyttöönotto tai jatkaminen.

83.      Tällainen sääntelytapa vastaa direktiivin oikeudellista luonnetta, sillä EY 249 artiklan kolmannen kohdan nojalla direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden mutta jättää muodon ja keinot pitkälti jäsenvaltioiden valittavaksi.(63) Direktiivissä 2001/29 on erityistä se, että siihen sisältyy yksittäisiä, osittain epämääräisiä yhteisön oikeuden säännöksiä, jotka koskevat esimerkiksi sen johdanto-osan 35 perustelukappaleen mukaan ”sopivan hyvityksen” muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja tasoa. Kaikkien direktiivien täytäntöönpanoon liittyy jokaisen jäsenvaltion velvoite saavuttaa tietty tulos,(64) joka direktiivin 2001/29 tapauksessa on taloudellisen hyvityksen varmistaminen tekijöiden ja käyttäjien välillä, jos jäsenvaltio päättää säätää 5 artiklan 2 artiklassa b alakohdan nojalla poikkeuksista tai rajoituksista tekijöiden kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen.(65)

84.      Edellä esitetyn perusteella toisen ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen osaan on vastattava, että riippumatta siitä, millainen on järjestelmä, jota kukin jäsenvaltio käyttää määrittääkseen sopivan hyvityksen, siinä on noudatettava oikeudenmukaista tasapainoa asianomaisten kesken eli yhtäältä niiden immateriaalioikeuksien haltijoiden, joiden oikeuksiin yksityistä kopiointia koskeva poikkeus vaikuttaa, eli kyseisen hyvityksen saajien, ja toisaalta välittömästi ja välillisesti maksuvelvollisten kesken. Kysymyksen toiseen osaan on vastattava, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan käsite ”sopiva hyvitys” on ymmärrettävä oikeudenhaltijan saamana suorituksena, joka kaikkien sallitun yksityisen kopioinnin olosuhteiden perusteella on asianmukainen korvaus suojatun teoksen tai muun aineiston käytöstä.

E       Kolmas, neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys

85.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmas, neljäs ja viides kysymys koskevat sellaisen järjestelmän toteuttamista, joka jäsenvaltioiden, kun ne ottavat käyttöön direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun poikkeuksen tai rajoituksen, on luotava, jotta ne täyttävät sopivaa hyvitystä koskevan edellytyksen. Näissä kysymyksissä unionin tuomioistuimelta tiedustellaan, mitkä yhteisön oikeudessa säädetyt vaatimukset sellaisen – kuten Espanjassa sovellettavan – kansallisen järjestelmän on täytettävä, jossa oikeudenhaltijalle maksetaan kiinteämääräinen korvaus oletettavasti yksityiseen kopiointiin käytettyjen koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden käytöstä. Kiistanalainen kysymys tällaisen kansallisen järjestelmän yhteensoveltuvuudesta yhteisön oikeuden, ennen kaikkea direktiivin 2001/29, kanssa liittyy erityisesti siihen, että järjestelmää sovelletaan erotuksetta useisiin erilaisiin henkilöihin ja teknisiin laitteisiin.

86.      EY 234 artiklan nojalla vireille saatetun menettelyn yhteydessä unionin tuomioistuimen asiana ei ole ratkaista kansallisten oikeussääntöjen yhteensopivuutta yhteisön oikeussääntöjen kanssa, mutta sillä on toimivalta esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset yhteisön oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joiden avulla kansallinen tuomioistuin voi arvioida kyseisten oikeussääntöjen yhteensopivuutta yhteisön säännöstön kanssa.(66)

1.       Hyvityksen ja yksityiseen kopiointiin tapahtuvan oletettavan käytön välistä yhteyttä koskeva edellytys

87.      Kolmas ennakkoratkaisukysymys on periaatteellinen, minkä vuoksi sitä on tarkasteltava ensin. Siinä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko maksun, jolla sopiva hyvitys on tarkoitus rahoittaa, ja edellä mainittujen laitteiden ja tallennusvälineiden oletettavan käytön välillä oltava yhteys. Se toisin sanoen tiedustelee, onko menetelmä, jonka mukaan oikeudenhaltijalle maksetaan kiinteämääräinen korvaus, yhteisön oikeuden mukainen.

a)       Yhteys kirjoittamattomana perusteena

88.      Kuten edellä on jo esitetty, direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua poikkeusta tai rajoitusta voidaan pitää yhteisön oikeudessa sallittuna puuttumisena oikeudenhaltijan kappaleen valmistamista koskevaan yksinoikeuteen.(67) Kyseisessä direktiivin säännöksessä edellytetään, että tekijä saa tällaisessa tapauksessa hyvityksen. Jos jäsenvaltio saattaa tämän säännöksen osaksi kansallista lainsäädäntöään, luonnollisen henkilön suorittamaa yksityistä kopiointia voidaan pitää oikeuteen puuttuvana toimintana, jonka vuoksi oikeudenhaltijalla on oikeus saada taloudellinen hyvitys, jos muut lakisääteiset perusteet täyttyvät.

89.      Edellä esitetyn perusteella yksityisen kopioinnin ja maksettavan korvauksen välillä on selvästikin yhteys. Tähän ei vaikuta se, miten yksityisestä kopioinnista suoritettavaa hyvitystä koskeva jäsenvaltion korvausjärjestelmä on tarkalleen ottaen toteutettu ja rahoitetaanko hyvitys maksulla. Yhteisön oikeuden perusteella on näin ollen edellytettävä, että kyseisen maksun ja edellä mainittujen laitteiden ja tallennusvälineiden käytön välillä on aina riittävän läheinen yhteys.

90.      Toisaalta tässä yhteydessä ei voida myöskään asettaa liian tiukkoja vaatimuksia siten, että edellytettäisiin kyseisten laitteiden tosiasiallista käyttöä yksityiseen kopiointiin. Käyttömahdollisuuden olisi jo oltava riittävä peruste. Vastaavanlaisia päätelmiä esitetään asiassa SGAE annetussa tuomiossa,(68) jossa yhteisöjen tuomioistuin tulkitsi direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua epämääräistä yleisölle välittämisen käsitettä ja piti riittävänä sitä, että teos voidaan saattaa yleisön saataville, kyseisessä tapauksessa televisiovastaanotinten avulla.(69) Yhteisöjen tuomioistuin ei sen sijaan pitänyt ratkaisevana sitä, etteivät jotkut käyttäjät olleet hyödyntäneet tätä mahdollisuutta, koska he eivät olleet avanneet televisiovastaanotinta.(70) Erittäin hyödyllisiksi osoittautuvat myös julkisasiamies Sharpstonin toteamukset ratkaisuehdotuksessa, jossa hän muistuttaa, että tekijänoikeutta koskevien perusperiaatteiden mukaan oikeudenhaltija ei saa korvausta teoksen tosiasiallisesta käytöstä vaan pelkästä oikeudellisesta mahdollisuudesta teoksen käyttöön.(71)

b)       Yhteyden toteutuminen maksujärjestelmässä, jossa peritään kiinteämääräinen korvaus

91.      On kyseenalaista, täyttyykö oikeuden käytön ja yksityisestä kopioinnista maksettavan taloudellisen hyvityksen välistä riittävän läheistä yhteyttä koskeva edellytys kansallisessa maksujärjestelmässä, jossa peritään kiinteämääräinen korvaus.

92.      Riittävän läheistä yhteyttä koskeva edellytys ei missään tapauksessa estä täytäntöönpanoa koskevaa laajaa harkintavaltaa käyttäviä jäsenvaltioita ottamasta käytännön näkökohtien perusteella käyttöön järjestelmää, jossa ei oteta huomioon tosiasiallista yksityistä kopiointia vaan se, miten paljon kopioinnin teknisesti mahdollistavien laitteiden käyttäjät oletettavasti valmistavat yksityisiä kopioita, ja näin ollen laskemasta direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua ”sopivaa hyvitystä” arvion perusteella. Jäsenvaltioiden on todennäköisesti otettava käyttöön tällainen järjestelmä, etenkin kun on lähestulkoon mahdotonta valvoa tehokkaasti tällaisten kappaleiden valmistamista ja tilastoida yksityisten kopioiden tarkat määrät.(72) Näin ollen on oletettava, ettei oikeudenhaltija yleensä tiedä, kopioidaanko hänen teostaan yksityisesti ja kuka sitä kopioi. Maksua ei siis voida periä suoraan käyttäjältä käytännön syistä.(73) Espanjan, Kreikan, Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset viittaavat nimenomaisesti näihin vaikeuksiin.

93.      Espanjan oikeudessa säädetyssä oikeudenhaltijalle suoritettavassa kiinteämääräisessä korvauksessa, joka liittyy laitteiden ja tallennusvälineiden oletettavaan käyttöön, nämä käytännön vaikeudet on poistettu objektiivisella tavalla. Kappaleiden valmistamiseen yleensä tosiasiallisesti käytettävän laitteen tai tallennusvälineen valmistaja, maahantuoja tai myyjä maksaa välittömästi kiinteämääräisen maksun, jolla kaikille oikeudenhaltijoille suoritetaan hyvitys yksityisestä kopioinnista. Edellä mainittu henkilöryhmä on maksuvelvollinen tosiasiallisten käyttäjien sijaan. Kuten on jo todettu, on kuitenkin katsottava, että tämä kiinteämääräinen maksu peritään myyntihinnassa laitteen tai tallennusvälineen ostajalta ja näin ollen käyttäjältä.(74) Näin ollen korvaus liittyy loppujen lopuksi siihen, että laitetta tai tallennusvälinettä käytetään yleensä tosiasiallisesti yksityiseen kopiointiin.

94.      Kuten Espanjan hallitus toteaa kirjallisissa huomautuksissaan,(75) sen huomioon ottaminen, että laite objektiivisesti tarkasteltuna soveltuu yksityiseen kopiointiin, perustuu tietyssä määrin lailliseen olettamaan, jonka mukaan ostaja erittäin todennäköisesti käyttää tätä mahdollisuutta.(76) Riittävän läheistä yhteyttä koskeva edellytys näin ollen täyttyy niin kauan kuin kyseistä olettamaa ei osoiteta vääräksi konkreettisten näkökohtien perusteella. Tässä laillisessa olettamassa otetaan huomioon direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa edellytetty yhteys oikeuden käytön ja sopivan hyvityksen välillä. Menetelmää, jossa oikeudenhaltija saa kiinteämääräisen hyvityksen, on näin ollen lähtökohtaisesti pidettävä yhteisön oikeuden mukaisena.

c)       Päätelmä

95.      Edellä esitetyn perusteella kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen on näin ollen vastattava, että jos jäsenvaltio valitsee järjestelmän, jossa digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista koneista, laitteista ja tarvikkeista peritään maksu, tällainen maksu voi perustua direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan ainoastaan silloin, kun koneita, laitteita ja tarvikkeita oletettavasti käytetään sellaisessa kappaleen valmistuksessa, jolle on myönnetty yksityistä kopiointia koskeva poikkeus.

2.       Maksun soveltaminen erotuksetta yrityksiin ja ammatinharjoittajiin

96.      Neljäs ennakkoratkaisukysymys on hieman erityislaatuisempi, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo siinä esiin erään Espanjan maksujärjestelmän erityispiirteen. Se pohtii, onko ”sopivan hyvityksen” käsitteen mukaista, että maksu peritään Espanjan järjestelmässä erotuksetta erityisesti yrityksiltä ja ammatinharjoittajilta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin olettaa tässä yhteydessä, että yritykset ja ammatinharjoittajat hankkivat digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita ja tarvikkeita selvästi muuhun tarkoitukseen kuin yksityiskäyttöön tapahtuvaan kopiointiin.(77) Ennakkoratkaisukysymykseen sisältyy näin ollen oleellinen tosiseikkoja koskeva toteamus, joka unionin tuomioistuimen on otettava huomioon oikeudellisessa arvioinnissaan.

a)       Kunkin tapauksen erityisolosuhteiden huomioon ottamista koskeva edellytys

97.      Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan perusteella maksua ei voida periä erotuksetta ottamatta asianmukaisesti huomioon, että kyseessä olevia laitteita voidaan alakohtaisten seikkojen vuoksi hankkia muuhun tarkoitukseen kuin yksityiskäyttöön tapahtuvaan kopiointiin. Kyseessä ei ole edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettu ”sopiva hyvitys”, etenkin kun johdanto-osan 35 perustelukappaleessa jäsenvaltioita nimenomaisesti kehotetaan(78) ottamaan huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet määritettäessä sopivan hyvityksen muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja mahdollista tasoa. Tämä edellytys ei täyty nyt esillä olevassa asiassa.

b)       Yksityisen kopioinnin ja hyvityksen välistä yhteyttä koskeva edellytys

98.      Tällaisessa järjestelmässä kunkin tapauksen olosuhteissa jätetään pitkälti huomiotta myös yhteys, joka oikeuksiin puuttumiseen ja siitä perittävän taloudellisen hyvityksen välillä on direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan oltava. Nyt esillä olevassa asiassa hyvitykselle ei nimittäin olisi edes oikeudellista perustaa. Edellä mainitun säännöksen mukaan hyvityksen pääasiallisena perusteena ovat ”luonnollisten henkilöiden – – valmistamat kappaleet, jotka on tehty yksityiseen käyttöön ja joiden käyttötarkoitus ei ole välittömästi tai välillisesti kaupallinen”.

99.      Yksityisestä kopioinnista suoritettavaa hyvitystä koskevan maksun periminen erotuksetta yritykseltä ei olisi perusteltua, koska yksityiseen käyttöön tehtyjen kappaleiden on ensinnäkin oltava ”luonnollisten henkilöiden” valmistamia, joten ”yrityksen” valmistamat kappaleet eivät kuulu kyseisen säännöksen soveltamisalaan ainakaan sen sanamuodon perusteella. Vaikka käytännön tarkastelun perusteella katsottaisiin, että kappaleen valmistaisi väistämättä luonnollinen henkilö, esimerkiksi yrityksen työntekijä, yrityksen asettaminen vastuuseen kappaleen valmistamisesta herättäisi oikeudellisia kysymyksiä, joihin ei voida vastata tyhjentävästi. Toisaalta 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan merkityksestä ja tavoitteesta käy epäsuorasti ilmi, että kyseessä oleva kappale on joka tapauksessa tarkoitettu tietyn henkilön yksityiseen käyttöön. Näin ollen kyseessä ei voisi olla esimerkiksi yksityinen kopiointi oikeushenkilön käyttöön, jos katsotaan, että kappaletta käyttää tällöin useampi henkilö.(79)

100. Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamisedellytykset eivät kuitenkaan täyttyisi, vaikka kysymykseen yrityksen asettamisesta vastuuseen kappaleen valmistamisesta vastattaisiin poikkeuksellisesti myöntävästi. Kyseisessä säännöksessä suljetaan nimenomaisesti pois kaikenlainen kopiointi kaupallisiin tarkoituksiin siitä riippumatta, onko kyse laillisista (esimerkiksi varmuuskopioinnista) vai laittomista kaupallisista tarkoituksista (esimerkiksi musiikin laiton kopiointi). Jos yritykset ja ammatinharjoittajat – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo – hankkivat digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita ja tarvikkeita ”selvästi muuhun tarkoitukseen kuin yksityiskäyttöön”, esimerkiksi ammatillisiin tarkoituksiin, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsema tapaus ei kuulu 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa olevan oikeuksia rajoittavan säännöksen soveltamisalaan.(80) Oikeudenhaltijalle suoritettavassa rahallisessa korvauksessa ylitettäisiin muuten direktiivissä 2001/29 ”sopivan hyvityksen” varmistamiselle tosiasiallisesti asetetut edellytykset.(81)

101. Oikeudellisesti tarkasteltuna riidanalaisessa kansallisessa järjestelmässä laajennetaan direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamisalaa henkilöiden ja sääntelyn kohteiden osalta, koska siinä säädetty hyvitysvelvollisuus ulotetaan ensinnäkin muihin kuin luonnollisiin henkilöihin ja toiseksi tapauksiin, joita ei voida pitää kappaleen valmistamisena ”yksityiseen käyttöön”.

c)       ”Sopivan hyvityksen” tyhjentävä sääntely 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa

102. Edellä esitetystä aiheutuvat seuraukset riippuvat lähinnä siitä, säädetäänkö yksityisestä kopioinnista suoritettavasta ”sopivasta hyvityksestä” tyhjentävästi direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa.

103. Jos direktiivissä säädetään tyhjentävästi tietystä asiasta, jäsenvaltioiden lainsäädäntöön ei voi sisältyä pitemmälle meneviä samaa asiaa koskevia säännöksiä. Sitä, onko direktiivissä tarkoitus säätää tyhjentävästi tietystä asiasta, on arvioitava yksittäisessä tapauksessa direktiivin sanamuodon, tavoitteen ja sääntelyjärjestelmän perusteella.(82) Direktiiviin voi sisältyä sekä luonteeltaan tyhjentäviä säännöksiä että säännöksiä, joissa jäsenvaltioille jätetään harkintavaltaa esimerkiksi säännöksen suojan tason osalta.(83)

104. Tässä yhteydessä on jälleen todettava, että kyseessä olevassa direktiivin säännöksessä tarkoitettu ”sopiva hyvitys” on riittävän selkeästi määritetty yhteisön oikeuden käsite. Huolimatta direktiivin 2001/29 melko alhaisesta yhdenmukaistamisasteesta, joka on verrattavissa puitedirektiivin yhdenmukaistamisasteeseen, 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa määritetään selkeästi, missä olosuhteissa oikeudenhaltijalla on oikeus hyvitykseen. Maksuvelvollinen voidaan lisäksi selvittää tarkasti kyseisen säännöksen merkityksen ja tavoitteen perusteella. Se on epäselvissä tapauksissa yksityistä kopiointia koskevasta säännöksestä hyötyvä käyttäjä.(84) Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyy yksityisestä kopioinnista suoritettavaa ”sopivaa hyvitystä” koskeva tyhjentävä yhteisön säännös, jonka vuoksi jäsenvaltiot eivät – ainakaan yksityisen kopioinnin yhteydessä – voi laajentaa maksuvelvollisten ryhmää yksipuolisesti muihin henkilöryhmiin, kuten yrityksiin ja ammatinharjoittajiin, jotka kokemuksen perusteella hankkivat digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita ja tarvikkeita muuhun tarkoitukseen kuin yksityiskäyttöön.

105. Näin ollen korvausta, jonka oikeudenomistajat saavat, kun maksua sovelletaan yksityistä kopiointia koskevan säännöksen nojalla erotuksetta yrityksiin ja ammatinharjoittajiin, ei voida myöskään pitää direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuna ”sopivana hyvityksenä”.

106. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei tekijänoikeuteen liittyvää maksua voitaisi lähtökohtaisesti periä yrityksiltä ja ammatinharjoittajilta direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla. Kyseisellä direktiivillä yhdenmukaistetaan ainoastaan tekijänoikeuden tiettyjä piirteitä. Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohta on näin ollen esteenä ainoastaan sellaiselle kansalliselle järjestelmälle, jossa yrityksiltä ja ammatinharjoittajilta peritään laitteista, välineistä ja koneista maksu hyvitykseksi yksityisestä kopioinnista, jos voidaan olettaa, ettei näillä laitteilla, tarvikkeilla ja koneilla valmisteta direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja yksityiseen käyttöön tehtäviä kappaleita. Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohta ei sen sijaan ole esteenä sellaiselle kansalliselle järjestelmälle, jossa maksu peritään muista syistä.(85)

d)       Päätelmä

107. Edellä esitetyn perusteella neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, ettei korvaus, jonka oikeudenhaltijat saavat, kun maksua sovelletaan yksityistä kopiointia koskevan säännöksen nojalla erotuksetta yrityksiin ja ammatinharjoittajiin, missään tapauksessa vastaa direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua ”sopivaa hyvitystä”.

3.       Espanjan maksujärjestelmän yhteensoveltuvuus direktiivin 2001/29 kanssa

108. Viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen, joka koskee Espanjassa voimassa olevan kaltaisen maksujärjestelmän yhteensoveltuvuutta direktiivin 2001/29 kanssa, on vastattava edellä esitettyjen toteamusten perusteella ja ottaen huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät toteamukset.

109. Maksuilla rahoitettava yksityisestä kopioinnista suoritettavaa hyvitystä koskeva järjestelmä, jossa ”sopivaksi hyvitykseksi” määritetään käytännön näkökohtien perusteella kiinteämääräinen maksu, on jäsenvaltioiden laajan harkintavallan vuoksi lähtökohtaisesti sopusoinnussa direktiivin 2001/29 kanssa. Kansallisen lainsäätäjän on kuitenkin pitkälti säilytettävä 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa edellytettävä vastaavuus oikeudenhaltijalle myönnetyn kappaleen valmistamista koskevaan sinänsä kattavaan oikeuteen puuttumisen ja siitä perittävän taloudellisen hyvityksen välillä.(86)

110. Jos tällaista vastaavuutta ei enää ole esimerkiksi siksi, että kyseistä maksua sovelletaan suuressa määrin eri tilanteissa, joissa ei ole olemassa sellaista oikeuksien rajoittamista, joka on taloudellisen hyvityksen perusteena, oikeudenhaltijoille suoritettava korvaus ei ole missään tapauksessa direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu ”sopiva hyvitys”.

111. Edellä esitetyn perusteella viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että kansallinen järjestelmä, jossa yksityistä kopiointia koskeva maksu peritään erotuksetta kaikista digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista koneista, laitteista ja tarvikkeista, on ristiriidassa direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan kanssa sen vuoksi, että sopivan hyvityksen ja sen perusteena olevan, yksityisen kopioinnin muodossa tapahtuvan oikeuden rajoittamisen välillä ei ole asianmukaista vastaavuutta, koska sitä sovelletaan suuressa määrin myös erilaisissa tilanteissa, joissa ei ole olemassa sellaista oikeuksien rajoittamista, joka on taloudellisen hyvityksen perusteena.

VII  Ratkaisuehdotus

112. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Audiencia Provincial de Barcelonan esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa annetun direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan käsite ”sopiva hyvitys” on itsenäinen yhteisön oikeuden käsite, jota on tulkittava yhdenmukaisella tavalla kaikissa jäsenvaltioissa ja joka kunkin jäsenvaltion on pantava täytäntöön; varmistaakseen tämän yhteisön oikeuden käsitteen noudattamisen yhteisön oikeuden ja erityisesti edellä mainitun direktiivin asettamissa rajoissa kunkin jäsenvaltion on määritettävä alueellaan asianmukaisimmat perusteet.

2)      Käsite ”sopiva hyvitys” on ymmärrettävä oikeudenhaltijan saamana suorituksena, joka kaikkien sallitun yksityisen kopioinnin olosuhteiden perusteella on asianmukainen korvaus suojatun teoksen tai muun aineiston käytöstä. Riippumatta siitä, millainen on järjestelmä, jota kukin jäsenvaltio käyttää määrittääkseen sopivan hyvityksen, siinä on noudatettava oikeudenmukaista tasapainoa asianomaisten kesken eli yhtäältä niiden immateriaalioikeuksien haltijoiden, joiden oikeuksiin yksityistä kopiointia koskeva poikkeus vaikuttaa, eli kyseisen hyvityksen saajien, ja toisaalta välittömästi ja välillisesti maksuvelvollisten kesken.

3)      Jos jäsenvaltio valitsee järjestelmän, jossa digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista koneista, laitteista ja tarvikkeista peritään maksu, joka on sopiva hyvitys yksityisestä kopioinnista, tämän maksun on välttämättä liityttävä direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdalla tavoitellun päämäärän ja kyseisen säännöksen asiayhteyden mukaisesti näiden koneiden ja tarvikkeiden oletettavaan käyttämiseen sellaisessa kappaleiden valmistuksessa, jolle on myönnetty yksityistä kopiointia koskeva poikkeus, jolloin maksun periminen on perusteltua silloin, jos digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita, laitteita ja tarvikkeita oletettavasti käytetään yksityiseen kopiointiin.

4)      Yksityistä kopiointia koskevaan säännöstöön perustuvan maksun soveltaminen erotuksetta yrityksiin ja ammatinharjoittajiin, jotka hankkivat digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitettuja koneita ja tarvikkeita selvästi muuhun tarkoitukseen kuin yksityiskäyttöön tapahtuvaan kopiointiin, ei vastaa direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua käsitettä ”sopiva hyvitys”.

5)      Kansallinen järjestelmä, jossa yksityisestä kopioinnista suoritettavaa hyvitystä koskeva maksu peritään erotuksetta kaikista digitaaliseen kappaleen valmistamiseen tarkoitetuista koneista, laitteista ja tarvikkeista, on ristiriidassa direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan kanssa sen vuoksi, että sopivan hyvityksen ja sen perusteena olevan, yksityisen kopioinnin muodossa tapahtuvan oikeuden rajoittamisen välillä ei ole asianmukaista vastaavuutta, koska ei voida olettaa, että tällaisia koneita, laitteita ja välineitä käytetään yksityiseen kopiointiin.

1 – Alkuperäinen kieli: saksa.

2 – Ks. vastaavasti myös Falcón Tella, R., ”El llamado ’canon por derechos de autor’ (Copyright Levy) o compensación equitativa por copia privada (I): antecedentes y configuración en la Ley 23/2006, de 7 julio (RCL 2006, 1386)”, Quincena Fiscal Aranzadi, nro 15/2006, s. 1, jossa viitataan eri jäljentämismenetelmien kehitykseen. Ks. myös Ortega Díaz, J. F., ”Medidas tecnológicas y derechos de autor”, Noticias de la Unión Europea, 2008, nro 286, s. 67, jossa viitataan tekijänoikeuden suojaan liittyviin haasteisiin, jotka johtuvat esim. valokopiokoneen ja musiikkikasetin keksimisestä 1980-luvulla sekä tietokoneen keksimisestä nk. tietoyhteiskunnan aikakaudella.

3 – Ennakkoratkaisumenettelyyn sovelletaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta 13.12.2007 tehdyn Lissabonin sopimuksen (EUVL C 306, s. 1) mukaisesti nykyään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklaa.

4 – Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/29/EY (EYVL L 167, s. 10).

5 – BOE nro 162, 8.7.2006, s. 25561.

6 –      BOE nro 148, 19.6.2008, s. 27842.

7 – WIPOn tekijänoikeussopimus on Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) vuonna 1996 hyväksymä Bernin yleissopimuksen 20 artiklassa tarkoitettu erityissopimus, joka muodostaa puitteet kansallisten tekijänoikeuslakien mukauttamiselle digitaalisten verkkotiedotusvälineiden vaatimuksiin. Julkaistu EYVL:ssä 2000, L 89, s. 8.

8 – Tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta 23.4.2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/24/EY (EUVL L 111, s. 16), vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla 12.12.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/115/EY (EUVL L 376, s. 28), tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta 27.9.1993 annettu neuvoston direktiivi 93/83/ETY (EYVL L 248, s. 15), tekijänoikeuden ja tiettyjen lähioikeuksien suojan voimassaoloajasta 12.12.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/116/EY (EUVL L 372, s. 12), tietokantojen oikeudellisesta suojasta 11.3.1996 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 96/9/EY (EYVL L 77, s. 20) sekä alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeudesta jälleenmyyntikorvaukseen 27.9.2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/84/EY (EYVL L 272, s. 32).

9 – Ks. johdanto-osan viides perustelukappale.

10 – Ks. johdanto-osan 22 perustelukappale.

11 – Ks. esim. direktiivin johdanto-osan 9, 14 ja 23 perustelukappale sekä WIPOn tekijänoikeussopimuksen johdanto-osan viides perustelukappale, jonka mukaan on tarpeen ”säilyttää tasapaino tekijöiden oikeuksien ja laajemman yleisen edun, erityisesti opetuksen, tutkimuksen ja tiedonsaannin, välillä Bernin yleissopimuksesta ilmenevällä tavalla”.

12 – Buhrow, A., ”Richtlinie zum Urheberrecht in der Informationsgesellschaft”, European Law Reporter, 2001, nide 10, s. 313, pitää direktiivin 2001/29 5 artiklaa poliittisena kompromissina, jossa erilaiset oikeudelliset perinteet ja näkemykset tulevat esiin. Hänen mukaansa yhdenmukaistamisen tosiasiallinen laajuus on direktiivin lopulliseen täytäntöönpanoon saakka kyseenalaista kaikissa jäsenvaltioissa lukuisten oikeuksia rajoittavien säännösten vuoksi.

13 – Ullrich, J. N., ”Clash of Copyrights – Optionale Schranke und zwingender finanzieller Ausgleich im Fall der Privatkopie nach Art. 5 Abs. 2 Buchst. b Richtlinie 2001/29/EG und Dreistufentest”, Gewerblicher Rechtsschutz und Urheberrecht – Internationaler Teil, 2009, nide 4, s. 283, toteaa, että tietoyhteiskunnassa on Euroopassa, kuten muuallakin maailmassa, useita kansallisia tekijänoikeusjärjestelmiä, joissa tekijänoikeuden suojan perusajatus, toteutus ja rajoitukset poikkeavat osittain merkittävästi toisistaan. Em. tekijän mukaan mannereurooppalaisen tekijänoikeussuojan käsitteen ja anglosaksisen copyright-käsitteen välisten erojen poistaminen on suurin haaste sekä nyt että tulevaisuudessa.

14 – Philapitsch, F., Die digitale Privatkopie, Graz, 2007, s. 85, viittaa lainsäädäntöprosessin aikana syntyneiden oikeuksia rajoittavien säännösten suureen määrään. Direktiiviehdotuksessa niitä oli yhdeksän, mutta toisessa muutetussa ehdotuksessa jo 11 ja yhteisessä kannassa lopulta 22.

15 – Metzger, A. ja Kreutzer, T., ”Richtlinie zum Urheberrecht in der Informationsgesellschaft – Privatkopie trotz technischer Schutzmaßnahmen?”, Multimedia und Recht, 2002, nide 3, s. 139, katsovat, että direktiivissä myönnetään jäsenvaltioille laaja täytäntöönpanoon liittyvä harkintavalta. Tämä johtuu heidän mukaansa siitä, ettei EU:n tulevan tekijänoikeusjärjestelmän keskeisistä kysymyksistä päästy yhteisymmärrykseen. Guntrum, S., Zur Zukunft der Privatkopie in der Informationsgesellschaft, Hampuri, 2007, s. 126, katsoo, että Euroopassa sovellettavan yksityisen kopioinnin muodostaman rajoituksen vapaaehtoisuuden ja sanamuodon sekä johdanto-osan vastaavien perustelukappaleiden perusteella yksityisen kopioinnin muodostaman rajoituksen yhteydessä on laaja liikkumavara.

16 – Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 15 mainittu Guntrum, S., s. 118, 125; Plaza Penadés, J., ”Propiedad intelectual y sociedad de la información”, Contratación y nuevas tecnologías, Madrid, 2005, s. 147; Bércovitz Rodríguez-Cano, R., ”El canon de copia privada: escaramuza sobre el fuero”, Aranzadi Civil, nro 14/2009, s. 1 ja Hugenholtz, B., Guibault, L. ja van Geffen, S., ”The Future of Levies in a Digital Environment”, 2003, saatavilla internetissä (http://www.ivir.nl/publications/other/DRM&levies-report.pdf), s. 32, jotka toteavat, ettei direktiivissä 2001/29 velvoiteta jäsenvaltioita ottamaan käyttöön yksityistä kopiointia koskevaa poikkeussäännöstä. Heidän mukaansa kansallinen lainsäätäjä voi näin ollen joko kieltää yksityisen kopioinnin kokonaan tai sallia sen osittain.

17 – Ks. asia 38/77, Enka, tuomio 23.11.1977 (Kok., s. 2203, 20 kohta).

18 – Ks. Middeke, A., Handbuch des Rechtsschutzes in der Europäischen Union, 2. painos, München, 2003, s. 226, 38 kohta. Asia 244/78, Union Laitière Normande, tuomio 12.7.1979 (Kok., s. 2663, 5 kohta).

19 – Ks. mm. yhdistetyt asiat C‑297/88 ja C‑197/89, Dzodzi, tuomio 18.10.1990 (Kok, s. I‑3763, Kok. Ep. X, s. 555, 33 ja 34 kohta); asia C‑231/89, Gmurzynska-Bscher, tuomio 8.11.1990 (Kok., s. I‑4003, 18 ja 19 kohta); asia C‑28/95, Leur-Bloem, tuomio 17.7.1997 (Kok., s. I‑4161, 24 kohta); asia C‑275/06, Promusicae, tuomio 29.1.2008 (Kok., s. I‑271, 36 kohta) ja asia C‑2/06, Kempter, tuomio 12.2.2008 (Kok., s. I‑411, 42 kohta).

20 – Ks. mm. asia C‑379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001 (Kok., s. I‑2099, 38 kohta); asia C‑18/01, Korhonen ym., tuomio 22.5.2003 (Kok., s. I‑5321, 19 kohta); asia C‑380/01, Schneider, tuomio 5.2.2004 (Kok., s. I‑1389, 21 kohta); asia C‑295/05, Asemfo, tuomio 19.4.2007 (Kok., s. I‑2999, 30 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑261/07 ja C‑299/07, VTB-VAB, tuomio 23.4.2009 (Kok., s. I‑0000, 32 kohta).

21 – Ks. mm. asia 244/80, Foglia v. Novello, tuomio 16.12.1981 (Kok., s. 3045, Kok. Ep. VI, s. 251, 18 kohta); yhdistetyt asiat C‑422/93–C‑424/93, Zabala Erasun ym., tuomio 15.6.1995 (Kok., s. I‑1567, 29 kohta); asia C‑415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995 (Kok., s. I‑4921, 61 kohta); asia C‑314/96, Djabali, tuomio 12.3.1998 (Kok., s. I‑1149, 19 kohta); edellä alaviitteessä 20 mainitut asia PreussenElektra, tuomion 39 kohta ja asia Schneider, tuomion 22 kohta; asia C‑212/06, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, tuomio 1.4.2008 (Kok., s. I‑1683, 29 kohta) ja edellä alaviitteessä 20 mainitut yhdistetyt asiat VTB-VAB, tuomion 33 kohta.

22 – Ks. ennakkoratkaisupyyntö, s. 2 ja 13.

23 – Ks. 7.7.2006 annetun lain nro 23/2006 johdanto-osa (I luvun neljäs kohta), josta ilmenee, että saatettaessa direktiivi 2001/29 osaksi Espanjan lainsäädäntöä pyrittiin noudattamaan ensisijaisesti periaatteita, joiden mukaan direktiivi pannaan täytäntöön sanatarkasti ja voimassa olevaa lainsäädäntöä muutetaan mahdollisimman vähän. Ruiz Zapatero, G., ”Naturaleza y límites constitucionales de la compensación equitativa por copia digital privada establecida en la Ley 23/2006 de modificación del texto refundido de la Ley de Propiedad Intelectual”, Jurisprudencia Tributaria Aranzadi, 2007, nide 7, katsoo, ettei kansallisen asetuksen 25 §:n alkuperäistä sanamuotoa voitu enää säilyttää, koska siinä olevat käsitteet poikkesivat direktiiviin 2001/29 sisältyvistä käsitteistä. Laissa nro 23/2006 tehtiin hänen mukaansa tarvittavat täsmennykset, jotka olivat luonteeltaan lähinnä teknisiä. Edellä alaviitteessä 2 mainittu Falcón Tella, R., s. 4, toteaa, että kansallisen asetuksen 25 §:ssä siihen asti käytössä ollutta käsitettä ”sopiva korvaus” muutettiin, jotta se olisi direktiivin 2001/29 terminologian mukainen.

24 – Ks. vastaavasti asia C‑58/98, Corsten, tuomio 3.10.2000 (Kok., s. I‑7919, 24 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑482/01 ja C‑493/01, Orfanopoulos ja Oliveri, tuomio 29.4.2004 (Kok., s. I‑5257, 42 kohta).

25 – Ks. asia C‑475/99, Ambulanz Glöckner, tuomio 25.10.2001 (Kok., s. I‑8089, 10 kohta); asia C‑153/02, Neri, tuomio 13.11.2003 (Kok., s. I‑13555, 34 ja 35 kohta); edellä alaviitteessä 24 mainitut yhdistetyt asiat Orfanopoulos ja Oliveri, tuomion 42 kohta ja asia C‑267/03, Lindberg, tuomio 21.4.2005 (Kok., s. I‑3247, 41 ja 42 kohta).

26 – Oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin tuomioistuin pyrkii antamaan hyödyllisiä vastauksia sille esitettyihin kysymyksiin. Ks. yhdistetyt asiat C‑402/07 ja C‑432/07, Sturgeon ym., tuomio 19.11.2009 (Kok., s. I‑2119, 28 kohta); asia C‑445/06, Danske Slagterier, tuomio 24.3.2009 (Kok., s. I‑0000, 29 kohta) ja asia C‑41/90, Höfner ja Elsner, tuomio 21.4.1991 (Kok., s. I‑1979, Kok. Ep. XI, s. I-147, 16 kohta).

27 – Asia C‑212/04, Adeneler ym., tuomio 4.7.2006 (Kok., s. I‑6057, 115 kohta) ja asia C‑304/08, Plus Warenhandelsgesellschaft, tuomio 14.1.2010 (Kok., s. I‑0000, 17 kohta).

28 – Ks. yhdistetyt asiat C‑397/01–C‑403/01, Pfeiffer ym., tuomio 5.10.2004 (Kok., s. I‑8835, 115, 116, 118 ja 119 kohta) ja edellä alaviitteessä 27 mainittu asia Adeneler ym., tuomion 111 kohta.

29 – Ks. mm. asia 327/82, Ekro, tuomio 18.1.1984 (Kok., s. 107, 11 kohta); asia C‑287/98, Linster, tuomio 19.9.2000 (Kok., s. I‑6917, 43 kohta); asia C‑357/98, Yiadom, tuomio 9.11.2000 (Kok., s. I‑9265, 26 kohta); asia C‑245/00, SENA, tuomio 6.2.2003 (Kok., s. I‑1251, 23 kohta); asia C‑55/02, komissio v. Portugali, tuomio 12.10.2004 (Kok., s. I‑9387, 45 kohta); asia C‑188/03, Junk, tuomio 27.1.2005 (Kok., s. I‑885, 27–30 kohta) ja asia C‑306/05, SGAE, tuomio 7.12.2006 (Kok., s. I‑11519, 31 kohta).

30 – Ks. edellä alaviitteessä 29 mainittu asia Ekro, tuomion 14 kohta.

31 – Ks. 3.5.2007 esittämäni ratkaisuehdotus asiassa C‑62/06, Zefeser (tuomio 18.12.2007, Kok., s. I‑11995, 32 ja 33 kohta).

32 – Tällaisen näkemyksen esittää Riesenhuber, K., Europäische Methodenlehre, Berliini, 2006, s. 247, 7 kohta.

33 – Ks. kansalaisuuden käsitteeseen liittyvä asia C‑369/90, Micheletti, tuomio 7.7.1992 (Kok., s. I‑4239, Kok. Ep. XIII, s. I-11, 10–15 kohta) ja täyttämispaikkakunnan käsitteeseen liittyvä asia 12/76, Tessili, tuomio 6.10.1976 (Kok., s. 1473, Kok. Ep. III, s. 185, 14 kohta) tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehdyn yleissopimuksen yhteydessä.

34 – Ks. asia 105/84, Danmols Inventar, tuomio 11.7.1985 (Kok., s. 2639, 22–27 kohta), jossa tarkastellaan työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14.2.1977 annetussa neuvoston direktiivissä 77/187/ETY tarkoitettua työntekijän käsitettä.

35 – Ks. mm. asia C‑156/98, Saksa v. komissio, tuomio 19.9.2000 (Kok., s. I‑6857, 50 kohta); asia C‑53/05, komissio v. Portugali, tuomio 6.7.2006 (Kok., s. I‑6215, 20 kohta) ja edellä alaviitteessä 29 mainittu asia SGAE, tuomion 34 kohta.

36 – Ks. Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen kirjelmä, 16 kohta.

37 – Edellä alaviitteessä 32 mainitun Riesenhuber, K:n, s. 246, 6 kohta, mukaan lainsäädännön lähentäminen edellyttää itsenäisen yhteisön oikeuden käsitteen luomista. Se edellyttää myös yhden arviointiperusteen käyttöönottoa. Em. kirjoittajan mukaan dynaamiset viittaukset kulloiseenkin kansalliseen tulkintaan heikentävät yhteisön oikeuden itsenäisyyttä, mutta staattiset viittaukset alkuperäiseen tulkintaan kivettävät sen. Rott, P., ”What is the Role of the ECJ in EC Private Law?”, Hanse Law Review, nro 1/2005, s. 8, toteaa, että itsenäisen tulkinnan periaate aiheuttaa vaikeuksia tapauksissa, joissa yhteisön oikeuteen sisältyy yleisiä lausekkeita. Kirjoittaja vastustaa tiukasti sitä, että jäsenvaltioiden annetaan tulkita kyseistä käsitettä haluamallaan tavalla. Tällaista lähestymistapaa ei hänen mielestään voida hyväksyä, jos yhteisön tavoitteena on yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöä esimerkiksi EY 95 artiklan nojalla. Kirjoittaja pitää yleisten lausekkeiden käyttöä mannereurooppalaisessa oikeusjärjestyksessä tavanomaisena sääntelytekniikkana, jota sovelletaan silloin, kun tiettyjä tunnusmerkkejä ei voida määrittää etukäteen. Tällöin ei kuitenkaan voida pyrkiä rajoittamaan yhteisön oikeuden vaikutusta jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin.

38 – Mainittu edellä alaviitteessä 29.

39 – EYVL L 346, s. 61.

40 – Edellä alaviitteessä 29 mainittu asia SENA, tuomion 21 kohta.

41 – Ibid., tuomion 7, 25 ja 34 kohta.

42 – Ibid., tuomion 32 kohta.

43 – Ibid., tuomion 34 kohta.

44 – Ibid., tuomion 36 kohta.

45 – Ibid., tuomion 38 kohta.

46 – Ks. neuvoston Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen 28.9.2000 vahvistama yhteinen kanta (EY) N:o 48/2000 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa (EYVL C 344, s. 1), 19 kohta.

47 – Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön oikeuden säännöksiä ja määräyksiä on tulkittava niin pitkälti kuin mahdollista kansainvälisen oikeuden mukaisesti erityisesti silloin, kun yhteisön oikeussääntöjen tarkoituksena on nimenomaan panna täytäntöön yhteisön tekemä kansainvälinen sopimus (ks. mm. asia C‑61/94, komissio v. Saksa, tuomio 10.9.1996, Kok., s. I‑3989, 52 kohta; asia C‑341/95, Bettati, tuomio 14.7.1998, Kok., s. I‑4355, 20 kohta ja edellä alaviitteessä 29 mainittu asia SGAE, tuomion 35 kohta). Joidenkin kansainvälistä tekijänoikeutta koskevien yleissopimusten nojalla sopimusvaltiot voivat säätää teosten tekijöille myönnettyjen oikeuksien rajoituksista tai poikkeuksista tietyissä erityistapauksissa. Tällainen oikeus myönnetään esim. tarkistetussa Bernin yleissopimuksessa (9 artikla), WIPOn tekijänoikeussopimuksessa (10 artikla) sekä teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyssä sopimuksessa (TRIPS) (13 artikla). Niistä ei kuitenkaan löydy käsitettä, joka vastaisi täysin direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua käsitettä ”sopiva hyvitys”.

48 – Ks. tarkistetun Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklan 2 kappale ja 13 artiklan 1 kappale.

49 – Vastaavasti myös Carbajo Cascón, F., ”Copia privada y compensación equitativa”, Noticias de la Unión Europea, nro 286/2008, s. 34 ja 35.

50 – Ks. Aristoteles, Nikomachische Ethik, V kirja, 7. luku – Kommutative Gerechtigkeit, 322 eKr., 1132b. Siinä todetaan seuraavaa: ”Edellä sanottu on otettava huomioon myös toisessa asiayhteydessä, nimittäin eri taiteiden suorituksissa. Ne olisivat mennyttä, jos taiteilija ei aktiivisesti loisi tuotetta, jota voidaan arvioida määrällisesti ja laadullisesti, ja jos hän ei saisi siitä vastaavaa määrällistä ja laadullista korvausta.” (Käännetty unionin tuomioistuimessa.)

51 – Tämän roomalaisen oikeusperiaatteen mukaan se, joka hyötyy jostakin toiminnasta, vastaa myös siitä aiheutuvasta haitasta. Espanjan hallituksen mukaan Espanjan hyvitysjärjestelmä perustuu tähän periaatteeseen.

52 – Direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on säädettävä oikeudesta, jolla voidaan varmistaa, että käyttäjä maksaa kohtuullisen kertakorvauksen, jos kaupallisessa tarkoituksessa julkaistua äänitettä tai sen kopiota käytetään vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin tai mihin tahansa välittämiseen yleisölle, ja varmistaa, että tämä korvaus jaetaan asianomaisten esittäjien ja äänitteiden tuottajien kesken.”

53 – Näin selvästikin olettaa Falcón Tella, R., ”El llamado ‚canon por derechos de autor‘ (Copyright Levy) o compensación equitativa por copia privada (II): antecedentes y configuración en la Ley 23/2006, de 7 julio (RCL 2006, 1386)”, Quincena Fiscal Aranzadi, nro 17/2006, s. 1, jonka mielestä maksun merkitys ja tavoite on se, että digitaaliseen kappaleen valmistamiseen liittyvien koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden myyjät ja niiden kautta myös ostajat osallistuvat sopivaan hyvitykseen. Ks. myös edellä alaviitteessä 49 mainittu Carbajo Cascón, F., s. 26, joka toteaa, että maksuvelvolliset valmistajat, maahantuojat ja myyjät tavallisesti perivät kyseisen maksun asiakkailta sisällyttämällä sen myyntihintaan ja varmistavat näin tasapainon tekijöiden ja käyttäjien etujen välillä. Vastaavasti myös Bércovitz Rodríguez-Cano, R., ”Compensación equitativa por copia privada”, Aranzadi Civil, nro 16/2007, s. 2, ja saman tekijän edellä alaviitteessä 16 mainittu julkaisu, s. 1.

54 – Ks. Saksan hallituksen kirjelmä, s. 11, 26 kohta.

55 – Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 49 mainittu Carbajo Cascón, F., s. 31, joka ei pidä laittoman aineiston jäljentämistä (esim. internetissä tapahtuvan musiikin laittoman kopioinnin yhteydessä) kansallisen asetuksen 31 §:n 2 momentissa olevassa Espanjan säännöksessä tarkoitettuna yksityisenä kopiointina. Hän viittaa tässä yhteydessä kyseisen säännöksen yksiselitteiseen sanamuotoon (”– – a partir de obras a las que haya accedido legalmente – –”).

56 – Edellä alaviitteessä 14 mainittu Philapitsch, F., s. 91, katsoo, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetty ”sopiva hyvitys” koskee ainoastaan direktiivissä tarkoitettua laillista yksityistä kopiointia. Laajasti tulkittua laittomasta kopioinnista aiheutuvaa vahinkoa ei ole tarkoitus korvata tällaisella hyvityksellä, eikä se näin ollen ole myöskään hyväksyttävä peruste hyvitysjärjestelmästä päätettäessä.

57 – Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 16 mainitut Hugenholtz, B., Guibault, L. ja van Geffen, S., s. 32, joiden mukaan yksityistä käyttöä laajempi kopiointi (esim. musiikin laiton kopiointi) ei kuulu tämän poikkeussäännöksen soveltamisalaan.

58 – Edellä alaviitteessä 14 mainittu Philapitsch, F., s. 90, käyttää direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa olevan poikkeussäännöksen yhteydessä ilmausta ”kappaleen valmistamista koskeva korvaus”. Edellä alaviitteessä 49 mainittu Carbajo Cascón, F., s. 26, käyttää yksityisen kopioinnin yhteydessä ilmausta ”hyvityksen käsite”.

59 – Omaisuudensuojan piiriin kuuluva henkistä omaisuutta koskeva oikeus on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perusoikeus, joka on yhteisön oikeusjärjestyksessä suojattu yhteisön oikeuden yleisenä periaatteena (ks. vastaavasti asia C‑479/04, Laserdisken, tuomio 12.9.2006, Kok., s. I‑8089, 65 kohta ja edellä alaviitteessä 19 mainittu asia Promusicae, tuomion 62 kohta). Myös direktiivin 2001/29 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan, että henkisen omaisuuden tunnustetaan olevan erottamaton osa omaisuuden käsitettä.

60 – Vastaavasti myös edellä alaviitteessä 13 mainittu Ullricht, J. N., s. 291. Kirjoittaja toteaa, että ottamalla käyttöön vahinkoa koskevan perusteen yhteisön lainsäätäjä on halunnut ottaa huomioon anglosaksisen oikeudellisen perinteen, jossa yksityisestä kopioinnista aiheutuvalla vahingolla on keskeinen merkitys päätettäessä taloudellisen hyvityksen suuruudesta. Koska mannereurooppalaisessa tekijänoikeudessa vahingolla ei sen sijaan ole merkitystä asianmukaista korvausta määritettäessä, yhteisön lainsäätäjä on edellä mainitun kirjoittajan mukaan päättänyt saattaa molemmat oikeudelliset perinteet keskenään sopusointuun siten, että direktiivissä mahdollistetaan vahingon tai haitan huomioon ottaminen, mutta siitä ei tehdä sitovaa perustetta. Hänen mukaansa johdanto-osan 35 perustelukappaleessa kuitenkin todetaan yleissitovasti, että jos oikeudenhaltijalle aiheutuu poikkeussäännöksen perusteella tapahtuvasta yksityisestä kopioinnista haittaa, jota ei voida pitää vähäisenä, oikeudenhaltijan on kaikkien oikeudellisten perinteiden mukaan saatava taloudellinen hyvitys.

61 – Ks. julkisasiamies Tizzanon 26.9.2002 esittämä ratkaisuehdotus edellä alaviitteessä 29 mainitussa asiassa SENA, 35 kohta.

62 – Myös Lehmann, M., teoksessa Handbuch des Urheberrechts (toim. Ulrich Loewenheim), 1. painos, München, 2003, s. 878, 46 kohta, katsoo, että jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, miten direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu ”sopiva hyvitys” on laskettava ja konkreettisesti järjestettävä.

63 – Ks. Dreier, T., ”Die Umsetzung der Urheberrechtsrichtlinie 2001/29/EG in deutsches Recht”, Zeitschrift für Urheber- und Medienrecht, 2002, s. 28, jonka mukaan direktiivi 2001/29 velvoittaa luonteensa vuoksi ainoastaan saavutettavaan tulokseen nähden mutta jättää muodon ja keinot jäsenvaltioiden valittavaksi. Kirjoittaja toteaa tässä yhteydessä, että direktiivissä jätetään kansalliselle lainsäätäjälle toisinaan huomattava liikkumavara, ja muistuttaa, että oikeuksia rajoittavia säännöksiä on kaikkiaan 21, joista 20 on vapaaehtoisia. Edellä alaviitteessä 49 mainittu Carbajo Cascón, F., s. 26, pitää direktiivin säännöksiä liian epämääräisinä, mikä on hänen mielestään yhdenmukaistamista koskevan tavoitteen vastaista. Edellä alaviitteessä 13 mainittu Ullrich, J. N., s. 291, toteaa, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaa laatiessaan yhteisön lainsäätäjä on ottanut asiaa koskevat jäsenvaltioiden säännökset yksityiskohtaisesti huomioon. Yhteisön lainsäätäjä on hänen mukaansa todennut tässä yhteydessä, että jos niissä säädetään hyvityksestä, se suoritetaan kaikkien jäsenvaltioiden yhdenmukaisen oikeudellisen perinteen mukaan rahallisena korvauksena, jossa on ainoastaan muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja suuruutta koskevia eroja. Kirjoittajan mukaan yhteisön lainsäätäjä halusi vahvistaa tämän pienimmän yhteisen nimittäjän 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja jättää maksun muodon ja yksityiskohtaiset järjestelyt edelleen jäsenvaltioiden säänneltäviksi. Kirjoittaja perustelee väitteensä johdanto-osan 35 perustelukappaleen toisella virkkeellä.

64 – EY 249 artiklan kolmannen kohdan saksankielisessä toisinnossa oleva käsite ”tavoite” (Ziel) ymmärretään myös saksankielisessä oikeuskirjallisuudessa direktiivissä säädetyn ”tuloksen” merkityksessä. Tätä käsitystä tukee muissa kieliversioissa käytetty sanamuoto (”résultat”, ”result”, ”resultado”, ”risultato”, ”resultaat”). Jäsenvaltioiden on näin ollen luotava direktiivissä edellytetty oikeustila (ks. tältä osin Schroeder, W., teoksessa EUV/EGV – Kommentar (toim. Rudolf Streinz), München, 2003, EY 249 artikla, 77 kohta s. 2178, ja Biervert, B., teoksessa EU-Kommentar (toim. Jürgen Schwarze), Baden-Baden, 2000, EY 249 artikla, 25 kohta, s. 2089). Tästä syystä oikeuskirjallisuudessa on alettu käyttää ranskankielistä käsitettä ”obligation de résultat” (ks. Lenaerts, K. ja Van Nuffel, P., Constitutional Law of the European Union, 2. painos, Lontoo, 2006, 17–123 kohta, s. 768).

65 – Häuser, M., ”Pauschalvergütung und digitale Privatkopie”, Computer und Recht, 2004, s. 830, katsoo, että direktiivistä käy yksiselitteisesti ilmi, että jos kansallinen lainsäätäjä päättää sallia yksityisen kopioinnin, se on velvollinen varmistamaan, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen. Kirjoittajan mukaan on näin ollen selvää, että yksityisen kopioinnin muodostama rajoitus ja hyvitysvelvoitetta koskeva järjestelmä ovat saman asian kaksi eri puolta, joita ei voida erottaa toisistaan.

66 – Ks. mm. asia 6/64, Costa, tuomio 15.7.1964 (Kok., s. 1251, 1268, Kok. Ep. I, s. 211); edellä alaviitteessä 17 mainittu asia Enka, tuomion 22 kohta; asia C‑292/92, Hünermund, tuomio 15.12.1993 (Kok., s. I‑6787, Kok. Ep. XIV, s. I-515, 8 kohta); asia C‑17/00, De Coster, tuomio 29.11.2001 (Kok., s. I‑9445, 23 kohta) ja asia C‑265/01, Pansard ym., tuomio 16.1.2003 (Kok., s. I‑683, 18 kohta).

67 – Ks. edellä 80 kohta.

68 – Edellä alaviitteessä 29 mainittu asia SGAE.

69 – Ibid., tuomion 37, 38, 43 ja 44 kohta.

70 – Ibid., tuomion 43 kohta.

71 – Ks. julkisasiamies Sharpstonin 13.7.2006 esittämä ratkaisuehdotus edellä alaviitteessä 29 mainitussa asiassa SGAE, 67 kohta. Hän viittaa siinä julkisasiamies La Pergolan toteamuksiin tämän 9.9.1999 esittämässä ratkaisuehdotuksessa asiassa C‑293/98, Egeda (tuomio 3.2.2000, Kok., s. I‑629, ratkaisuehdotuksen 22 kohta). Julkisasiamies La Pergola toteaa seuraavaa: ”Väite [jonka mukaan kyse ei voi olla yleisölle välittämisestä, koska yleisradioidun teoksen vastaanottaminen riippuu asiakkaan henkilökohtaisesta toiminnasta] on ristiriidassa erään tekijänoikeutta koskevan perusperiaatteen kanssa: kyseisen periaatteen mukaan oikeudenhaltija ei saa korvausta teoksen tosiasiallisesta käytöstä vaan pelkästä oikeudellisesta mahdollisuudesta teoksen käyttöön. Esimerkiksi kustantajan on maksettava tekijälle sovitut palkkiot myydyistä kirjoista riippumatta siitä, lukevatko ostajat ostamansa kirjat. Vastaavasti hotelli, joka lähettää sisäisesti kaapelin välityksellä – samanaikaisesti, lyhentämättömänä ja muuttamattomana – alun perin satelliitin välityksellä lähetetyn ohjelman, ei voi kieltäytyä maksamasta tekijälle hänelle kuuluvia korvauksia väittäen, että yleisradioitu teos ei ole tosiasiallisesti saavuttanut niitä mahdollisia katsojia, jotka voivat käyttää hotellihuoneisiin sijoitettuja televisioita.”

72 – Ks. tältä osin komission kertomus ”Fair compensation for acts of private copying”, 14.2.2008, saatavilla internetissä (http://ec.europa.eu/internal_market/copyright/docs/levy_reform/background_en.pdf). Siinä yksityisestä kopioinnista perittävä maksu määritellään eräänlaiseksi oikeudenhaltijoille suoritettavaksi vahingonkorvaukseksi, joka perustuu siihen, ettei yksityistä kopiointia voida käytännön syistä lisensoida, minkä vuoksi oikeudenhaltijalle aiheutuu taloudellista vahinkoa. Lisäksi siinä todetaan, että jäsenvaltioissa on otettu käyttöön yksityistä kopiointia koskeva maksujärjestelmä, koska teosten kappaleiden valmistamista yksityiskäyttöön ei ole voitu valvoa tehokkaasti ja mahdollisesti sallia.

73 – Vastaavasti Geerlings, J., ”Das Urheberrecht in der Informationsgesellschaft und pauschale Geräteabgaben im Lichte verfassungs- und europarechtlicher Vorgaben”, Gewerblicher Rechtsschutz und Urheberrecht, 2004, nide 3, s. 208, jossa tarkastellaan Saksassa jo vuodesta 1965 lähtien (tekijänoikeuslain (Urheberrechtsgesetz) vanhan version 53 §:n 5 momentti / muutetun lain 54 ja 54a §) sovellettua kiinteämääräisiin maksuihin perustuvaa järjestelmää, jossa on tältä osin yhtäläisyyksiä Espanjan järjestelmän kanssa. Myös Saksan järjestelmä perustuu siihen, ettei maksun perimistä suoraan käyttäjältä pidetä käytännöllisenä ratkaisuna, minkä vuoksi maksuvelvollisuuden perusteena ei ole varsinainen kappaleen valmistaminen vaan yksityisen kopioinnin mahdollistavien laitteiden hankkiminen.

74 – Ks. edellä 76 kohta.

75 – Ks. Espanjan hallituksen kirjelmä, s. 19, 44 kohta.

76 – Ks. edellä alaviitteessä 16 mainittu Bércovitz Rodríguez-Cano, R., s. 2, jonka mukaan kansallisen asetuksen 25 § perustuu maksun perintää koskevaan kumottavissa olevaan olettamaan (iuris tantum), jonka mukaan hankitut laitteet ja tallennusvälineet on tarkoitettu yksityiseen kopiointiin.

77 – Näin olettaa myös komissio edellä alaviitteessä 72 mainitussa kertomuksessa ”Fair compensation for acts of private copying”, jossa se viittaa useamman tekijänoikeuksia hallinnoivan yhteisön toteamuksiin, 4.2 kohta, s. 12.

78 – Johdanto-osan 35 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: ”Tällaisen sopivan hyvityksen muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja mahdollista tasoa määritettäessä olisi otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet.”

79 – Ks. edellä alaviitteessä 16 mainittu Plaza Penadés, J., s. 152, jonka mukaan direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamisalaan ei kuulu kappale, jonka luonnollinen henkilö valmistaa (julkisoikeudellisen tai yksityisoikeudellisen) oikeushenkilön käyttöön, jos katsotaan, että kappaletta käyttää tällöin useampi henkilö. Kirjoittajan mielestä yksityistä kopiointia koskevaa säännöstä voidaan sen sijaan selvästikin soveltaa myös oikeushenkilöön, jos kappale tulee ainoastaan oikeushenkilön yksityiseen käyttöön.

80 – Ks. edellä alaviitteessä 16 mainittu Plaza Penadés, J., s. 152, jonka mukaan se, että oikeushenkilö käyttää kappaletta kaupallisiin tarkoituksiin, ei kuulu direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamisalaan.

81 – Ks. tässä yhteydessä sisämarkkinoista ja palveluista vastanneen komission jäsenen McCreevyn 19.9.2007 antama vastaus Euroopan parlamentin jäsenen Romeva i Ruedan 5.6.2007 esittämään kirjalliseen kysymykseen digitaalimaksun soveltamisesta Espanjassa (E-2864/07). Komission jäsen esittää vastauksessaan komission näkemyksen, jonka mukaan maksu voidaan periä ainoastaan sellaisista laitteista ja koneista, jotka soveltuvat yksityiseen kopiointiin ja joita tosiasiallisesti käytetään siihen. Komissio katsoo lisäksi, ettei (esim. yritysten tai viranomaisten) kaupallisiin tarkoituksiin käyttämistä koneista pitäisi periä maksua, koska tällöin mentäisiin selkeästi direktiivissä edellytettyä sallitusta toiminnasta (yksityisestä kopioinnista) suoritettavaa hyvitystä pitemmälle.

82 – Vastaavasti Herrnfeld, H.-H., EU-Kommentar (toim. Jürgen Schwarze), 2. painos, Baden-Baden, 2009, 94 artikla, s. 1127, 42 kohta.

83 – Ks. asia C‑11/92, Gallagher, tuomio 22.6.1993 (Kok., s. I‑3545, 11 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja asia C‑323/93, Crespelle, tuomio 5.10.1994 (Kok., s. I‑5077, Kok. Ep. XVI, s. I-209, 33 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

84 – Ks. edellä 75–78 kohta.

85 – Tällainen yksityisestä kopioinnista direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla suoritettavaan hyvitykseen liittymätön maksu, joka ei luultavasti kuuluisi direktiivin 2001/29 soveltamisalaan, ei vaikuttaisi jäsenvaltioiden sääntelyvaltuuksiin, jos muista yhteisön oikeudessa säädetyistä rajoituksista ei muuta johdu (ks. asia C‑285/08, Moteurs Leroy Somer, tuomio 4.6.2009, Kok., s. I‑0000, 31 kohta).

86 – Ks. edellä 94 kohta.