JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PEDRO CRUZ VILLALÒN
19 päivänä toukokuuta 2011 (1)
Asia C‑447/09
Reinhard Prigge,
Michael Fromm ja
Volker Lambach
vastaan
Deutsche Lufthansa AG
(Bundesarbeitsgerichtin (Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78/EY – Ikään perustuvan syrjinnän kielto – 2 artiklan 5 kohta – 4 artiklan 1 kohta – 6 artiklan 1 kohta – Perusoikeuskirjan 21 ja 28 artikla – Työehtosopimus, jonka mukaan lentoyhtiön lentäjien työsuhde päättyy heidän täytettyään 60 vuotta (”pakkoeläke”) – Lentoturvallisuus – Työehtosopimusvapaus – Todelliset ja ratkaisevat työhön liittyvät vaatimukset – Sosiaalipolitiikka – Suhteellisuus
I Johdanto
1. Bundesarbeitsgericht (Saksan liittovaltion työtuomioistuin) tiedustelee käsiteltävässä ennakkoratkaisukysymyksessä unionin tuomioistuimelta lähinnä sitä, onko työehtosopimus, jonka mukaan lentoyhtiön lentäjien työsuhde päättyy lentoturvallisuuden takaamiseksi lentäjien täyttäessä 60 vuotta, ristiriidassa yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY(2) tai ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevan yleisen periaatteen kanssa.
2. Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle tarjoutuu näin tilaisuus kehittää oikeuskäytäntöä, joka koskee ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaatetta työsuhteissa,(3) kun kyseessä on työehtosopimukseen sisältyvä lauseke, jonka mukaan työsuhde päättyy työntekijän tullessa tiettyyn ikään lähellä eläkeikää.(4) Tarkemmin sanottuna oikeuskäytäntöä on kehitettävä siitä, millaiseksi se on muotoutunut unionin tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa Rosenbladt vastikään antaman tuomion perusteella. Nyt käsiteltävällä asialla on kaksi olennaista erityispiirrettä. Ensinnäkin työsuhde ei pääty 65 vuoden iässä (johon unionin tuomioistuimen voidaan todeta suhtautuneen yleisesti myönteisesti, asiaa sen enempää tässä täsmentämättä) vaan selvästi aiemmin, 60 vuoden iässä, ja toiseksi asiassa on kyseessä lentäjän(5) ammatti, jonka harjoittamisella on ”takarajansa” (65 vuotta kansainvälisten säännösten mukaan). Otan lähtökohdaksi tämän viimeksi mainitun, lentäjän ammatin harjoittamista koskevan erityispiirteen ja ehdotan, että unionin tuomioistuin katsoo, että kollektiivisen neuvotteluoikeuden takaaminen kuuluu direktiivin 2000/78 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin oikeutettuihin sosiaalipoliittisiin tavoitteisiin. Tästä huolimatta esitän kuitenkin, että kun tarkastellaan riidanalaisen määräyksen ajallista ulottuvuutta oikeasuhteisuuden kannalta, sen on katsottava olevan unionin oikeuden vastainen.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Kansainvälinen sääntely
3. Euroopan ilmailuviranomaisten yhteistyöelin (Joint Aviation Authorities)(6) hyväksyi 15.4.2003 lentomiehistön lupia koskevat yhteiseurooppalaiset ilmailuvaatimukset (Joint Aviation Requirements – Flight Crew Licensing 1.060a, jäljempänä JAR-FCL 1.060a), joihin sisältyy täsmällisiä määräyksiä lentoluvan haltijoihin 60 vuoden iästä lähtien sovellettavista rajoituksista. Vaatimuksissa määrätään erityisesti, että 60–64 vuoden ikäinen lentoluvan haltija ei saa harjoittaa kaupallisen lentoliikenteen lentäjän ammattia, ellei hän ole osa useasta lentäjästä koostuvaa ohjaamomiehistöä, jossa muut lentäjät ovat alle 60-vuotiaita. Yli 65-vuotias lentoluvan haltija ei voi puolestaan harjoittaa lentäjän ammattia kaupallisessa lentoliikenteessä.
4. Saksan liikenne-, rakennus- ja kaupunkisuunnitteluministeriö julkaisi kyseisen määräyksen 29.4.2003 liittovaltion virallisessa lehdessä (Bundesanzeiger nro 80a).
B Unionin lainsäädäntö
1. Euroopan unionin perusoikeuskirja
5. Perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan mukaan ”kielletään kaikenlainen syrjintä, joka perustuu – – ikään – –”.
6. Perusoikeuskirjan 28 artiklassa määrätään, että ”työntekijöillä ja työnantajilla tai näiden järjestöillä on unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti oikeus – – neuvotella ja tehdä työ- ja virkaehtosopimuksia – –”.
2. Direktiivi 2000/78/EY
7. Direktiivin 2000/78 1 artiklassa säädetään, että direktiivin ”tarkoituksena on luoda yleiset puitteet uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa”.
8. Direktiivin 2 artiklan 5 kohdan mukaan ”direktiivi ei vaikuta sellaisiin kansallisessa lainsäädännössä säädettyihin toimenpiteisiin, jotka demokraattisessa yhteiskunnassa ovat tarpeen yleisen turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseksi ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden sekä muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi”.
9. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että sen estämättä, mitä 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa (joissa määritellään yhdenvertaisen kohtelun periaate sekä välitön ja välillinen syrjintä) säädetään, ”jäsenvaltiot voivat säätää, että erilainen kohtelu, joka perustuu johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan liittyvään ominaisuuteen, ei ole syrjintää, jos tiettyjen työtehtävien luonteen tai niiden yhteyksien vuoksi, joissa tehtävät suoritetaan, kyseinen ominaisuus on todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus, edellyttäen, että tavoite on oikeutettu ja että vaatimus on oikeasuhteinen”.
10. Direktiivin 6 artiklassa perustellaan nimenomaisesti oikeutettua ikään perustuvaa erilaista kohtelua, ja sen 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Sen estämättä, mitä 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat säätää, että ikään perustuvaa erilaista kohtelua ei pidetä syrjintänä, jos sillä on kansallisen lainsäädännön puitteissa objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu, erityisesti työllisyyspoliittinen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva oikeutettu tavoite, ja jos tämän tavoitteen toteuttamiskeinot ovat asianmukaiset ja tarpeen.
Tällaista erilaista kohtelua voi olla erityisesti:
a) erityisten työhönpääsyä ja ammatillista koulutusta koskevien ehtojen sekä työehtojen, myös irtisanomis- ja palkkaehtojen, käyttöön ottaminen nuorille ja ikääntyville työntekijöille sekä työntekijöille, joilla on huollettavia, heidän työelämään pääsynsä tukemiseksi tai heidän suojelunsa varmistamiseksi,
b) ikään, ammatilliseen kokemukseen tai palveluajan pituuteen liittyvien vähimmäisehtojen asettaminen työhönpääsylle tai tiettyjen työhön liittyvien etujen saaminen,
c) enimmäisiän vahvistaminen työhönoton edellytykseksi kyseisen toimen koulutusvaatimusten perusteella tai jotta työ voisi kestää kohtuullisen ajan ennen eläkkeelle siirtymistä.”
C Saksan lainsäädäntö
1. Osa-aikatyöstä ja määräaikaisista työsopimuksista annettu laki
11. Osa-aikatyöstä ja määräaikaisista työsopimuksista 21.12.2000 annetun lain (Gesetz über Teilzeitarbeit und befristete Arbeitsverträge, jäljempänä TzBfG)(7) 14 §:n mukaan määräaikaisen työsopimuksen tekeminen on laillista, kun siihen on perusteltu syy.
2. Yleinen tasa-arvolaki
12. Direktiivi 2000/78 on saatettu osaksi Saksan oikeusjärjestystä 14.8.2006 annetulla yleisellä tasa-arvolailla (Allgemeines Gleichbehandlungsgesetz, jäljempänä AGG).(8) Lain 8 ja 10 §:ssä toistetaan melko tarkkaan direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohta ja 6 artiklan 1 kohta.
3. Lentolupien ajallisesta rajoittamisesta annetut säännökset
13. Ilmaliikenteen harjoittamisluvasta annetun asetuksen (Luftverkehrs-Zulassungs-Ordnung, jäljempänä LuftVZO)(9) 20 §:n 2 momentissa viitataan kaikkien lentolupaan liittyvien edellytysten sääntelyn osalta lentohenkilökuntaa koskevaan asetukseen (Verordnung über Luftfahrtpersonal) ja säädetään samalla edellä mainitun JAR-FCL 1.060ª:n soveltamisesta yksityislentäjiin, ammattilentäjiin ja usean henkilön kokoonpanoissa toimiviin liikennelentäjiin.
14. Toisaalta lentohenkilökuntaa koskevasta asetuksesta 15.4.2003 annetun ensimmäisen täytäntöönpanoasetuksen (Durchführungsverordnung zur Verordnung über Luftfahrtpersonal, jäljempänä 1. DV LuftPersV)(10) 4 §:ssä säädetään, että Saksassa myönnetyn ammattilentoluvan tai liikennelentoluvan haltija saa sen jälkeen, kun hän on täyttänyt 60 vuotta, käyttää siihen asti, kunnes hän täyttää 65 vuotta, luvan mukaisia oikeuksiaan ilma-aluksissa, joiden miehistö koostuu vähintään yhdestä lentäjästä, kun kyseessä on matkustajien, postin tai rahdin ammattimainen kuljettaminen ainoastaan Saksan liittotasavallan alueella.
4. Työehtosopimus
15. Riidanalainen kansallinen määräys on pääasian asianosaisten välisissä suhteissa sovellettavan, Deutsche Lufthansan lentomiehistöä koskevan yleisen työehtosopimuksen nro 5a (jäljempänä yleinen työehtosopimus nro 5a) 19 §:n 1 momentti. Kyseisen 19 §:n 14.1.2005 voimassa olleen version mukaan ”työsuhde lakkaa – ilman että edellytettäisiin sen irtisanomista – sen kuukauden lopussa, jolloin työntekijä täyttää 60 vuotta – –”. Tämän jälkeen määräyksen piiriin kuuluville lentäjille maksetaan siirtymävaiheen korvausta.(11)
16. Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksen mukaan Lufthansa-konsernin muissa lentoyhtiöissä lentäjät työskentelevät 65-vuotiaiksi asti.
III Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
17. Prigge, Fromm ja Lambach nostivat Arbeitsgericht Frankfurt am Mainissa (työtuomioistuin) kanteen Deutsche Lufthansa AG ‑lentoyhtiötä (jäljempänä Deutsche Lufthansa) vastaan, jonka palveluksessa he olivat työskennelleet lentäjinä ja lentokapteeneina, lentoyhtiön päätöksestä katsoa heidän työsuhteensa päättyneen heidän täytettyään 60 vuotta, joka on asetettu ikärajaksi heihin sovellettavassa työehtosopimuksessa nro 5a. Kantajien mielestä mainittu päätös on direktiivin 2000/78 ja AGG:n vastaista ikään perustuvaa syrjintää.
18. Arbeitsgericht Frankfurt am Main hylkäsi kanteen, ja Landesarbeitsgericht Hessen (alueellinen ylemmän oikeusasteen työtuomioistuin) hylkäsi tästä tehdyn muutoksenhaun. Valittajat tekivät muutoksenhausta annetusta tuomiosta Revision-valituksen Bundesarbeitsgerichtiin.
19. Koska valituksen ratkaisu riippuu direktiivin 2000/78 eri artiklojen ja ikään perustuvan syrjinnän kiellon yleisen periaatteen tulkinnasta, Bundesarbeitsgericht on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 5 kohtaa, 4 artiklan 1 kohtaa ja/tai 6 artiklan 1 kohdan ensimmäistä virkettä ja/tai ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevaa yhteisön oikeuden yleistä periaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa sallitaan työehtosopimusperusteinen lentäjiä koskeva 60 vuoden ikäraja, joka perustuu lentoturvallisuuden takaamiseen?”
IV Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
20. Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 18.11.2009.
21. Kirjallisia huomautuksia esittivät Saksan liittotasavalta, Irlanti ja komissio, ja pääasian kolme valittajaa (Prigge, Fromm ja Lambach) esittivät yhteiset kirjalliset huomautukset.
22. Priggen, Frommin ja Lambachin edustaja, komissio, Saksan liittotasavalta ja Irlanti esittivät suullisia huomautuksia 8.3.2011 pidetyssä suullisessa käsittelyssä.
V Alustavat huomautukset
23. Ennen Bundesarbeitsgerichtin ennakkoratkaisukysymykseen vastaamista on aiheellista esittää muutamia huomautuksia ensinnäkin ennakkoratkaisukysymyksen asettelusta ja sen jälkeen sekä aiheena olevasta syrjinnän kiellosta että kollektiivisen neuvotteluoikeuden roolista.
A Kysymyksenasettelu
24. Ensin on mainittava unionin oikeuden kaksi tasoa, joita asiassa pyydetään tulkitsemaan suhteessa kansallisen oikeuden säännökseen: kyseessä ovat johdetun oikeuden säädös eli direktiivi 2000/78 ja unionin oikeuden yleinen periaate eli ikään perustuvan syrjinnän kielto, johon mainittu direktiivi puolestaan perustuu ja joka on ”konkretisoitu” kyseisellä direktiivillä.
25. Jos aloitetaan ylemmästä tasosta, on aivan ensiksi todettava, että ikään perustuvan syrjinnän kielto on todellakin unionin oikeuden yleinen periaate etenkin työsuhteiden alalla. Tämä on ollut selvää ainakin vuodesta 2005, jolloin se vahvistettiin edellä mainitussa asiassa Mangold annetussa tuomiossa, eikä sitä pyritä kiistämään tässä millään tavalla. Kyseisestä tuomiosta lähtien tätä periaatetta on nimittäin sovellettu oikeuskäytännössä joko nimenomaisesti tai hiljaisesti käytännössä aina, kun asiassa on vedottu direktiiviin 2000/78.
26. Vaikka nimenomaisen ikään perustuvan syrjinnän kiellon (21 artikla) sisältävä Euroopan unionin perusoikeuskirja oli jo hyväksytty, kun asiassa Mangold annettiin tuomio, perusoikeuskirjasta tuli primaarioikeuden tasoinen oikeudellisesti velvoittava säädös vasta Lissabonin sopimuksen voimaan tullessa, ja samalla kyseisestä syrjinnän perusteesta tuli toiseksi viimeinen mainittuun artiklaan sisältyvistä nimenomaisista syrjinnän kielloista. Näin ollen, kun kyseisestä syrjinnän kiellosta tuli ”kirjoitettu säännös”, sen perustana on nähdäkseni pidettävä mainittua perusoikeuskirjan 21 artiklaa. Tämä toteamus on ymmärrettävä niin, ettei sillä rajoiteta SEU 6 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan (unionin toimivalta) ja kolmannen alakohdan (VII osasto ja selitykset) soveltamista (tämä viittaa erityisesti yhtäältä EY 13 artiklaan, josta on tullut SEUT 19 artikla, ja toisaalta perusoikeuskirjan 52 artiklaan). Toisin sanoen, vaikka asiassa Mangold annetussa tuomiossa esitettyä tulkintaa sovelletaan edelleen täysimääräisesti (ja se on toistettu asiassa Kücükdeveci annetussa tuomiossa(12), jonka mukaan ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka pohjautuu ”erilaisiin kansainvälisiin asiakirjoihin ja jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen”(13)), kyseisen periaatteen arvostus on noussut Lissabonin sopimuksessa, joten periaatteen mahdollisuudet ja niiden rajat on selvitettävä kyseisestä perustasta käsin.(14)
27. Tässä vaiheessa ei ole tarpeen lausua vielä kovinkaan yksityiskohtaisesti asiaan liittyvästä johdetun oikeuden osasta eli direktiivistä 2000/78. Tässä yhteydessä on ainoastaan todettava, että direktiivi on säädös, jolla toteutetaan unionin toimivalta tässä asiassa ja joka on tässä mielessä osoitus sen toimivallan vaikutuksesta unionissa. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, ikään perustuvan syrjinnän kieltävä unionin oikeuden yleinen periaate ”konkretisoituu” direktiivillä sen omassa soveltamisalassa.(15)
28. Kysymyksenasettelun viimeinen erikoisuus on siihen sisältyvä toteamus, jonka mukaan riidanalainen sopimuslauseke ”perustuu lentoturvallisuuden takaamiseen”. On syytä tuoda esiin, ettei asiaa tarkenneta kyseisessä sopimuslausekkeessa mitenkään, vaan kyse on pikemminkin sivuhuomautuksesta, joka perustuu siihen, että Bundesarbeitsgerichtillä on ollut tapana hyväksyä tämä perustelu kyseisen määräyksen objektiiviseksi perusteeksi. Nyt ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, onko AGG:n voimaantuloa edeltänyt oikeuskäytäntö unionin oikeuden mukainen.
29. Jos unionin tuomioistuimen vastaus rajataan näin suppeaksi, kuten ainakin komissio esittää, on mahdollista, ettei Bundesarbeitsgerichtille pystytä antamaan hyödyllistä vastausta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa mielestäni nimittäin selvittää, onko työsuhteen ennenaikaista päättymistä koskeva lauseke unionin oikeuden mukainen riippumatta perusteluista, jotka tällaisille määräyksille on hyväksytty kansallisessa oikeuskäytännössä.
30. Edellä esitetyn perusteella katson, että kysymys on muotoiltava uudelleen seuraavasti:
Onko direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 5 kohtaa, 4 artiklan 1 kohtaa ja 6 artiklan 1 kohdan ensimmäistä virkettä tulkittava perusoikeuskirjan 21 artikla huomioon ottaen siten, että ne ovat esteenä sellaisen työehtosopimuksen tekemiselle, johon sisältyy lentäjiä koskeva 60 vuoden ikäraja?
B Ikään perustuva syrjintä etenkin työsuhteissa
31. Jäsenvaltioiden valtiosääntöperinteessä on ollut jo pitkään nimenomaisia syrjinnän kieltoja. Poliittisen yhteisön jäsenet – yleistäen ihmiset – ovat arvoltaan eli ihmisarvoltaan yhdenvertaisia, ja ihmisarvon pohjalta on asetettu aluksi muutamia ja sittemmin lukuisia nimenomaisia syrjinnän kieltoja, joiden ilmenemismuoto liittyy tiiviisti valtiosääntöperinteen kulloiseenkin tilaan ja kehitykseen.(16) Tällä hetkellä perusoikeuskirjan 21 artiklassa, joka on suoraan jatkoa 20 artiklassa vahvistetulle yleiselle yhdenvertaisuuden periaatteelle, luetellaan viisitoista kiellettyä syrjinnän perustetta, joista toiseksi viimeinen on ikä.
32. Iän sijoittuminen määräykseen sisältyvän luettelon loppupäähän viittaa siihen, ettei kyseessä ole vanhin eikä perinteisin syrjinnän kielloista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sen arvo olisi muita kieltoja vähäisempi. Sen perusteella voidaan kuitenkin väittää, että kiellon kiistaton nykyaikaisuus tekee siitä vakiintumattoman syrjinnän kiellon perusteen, jolloin sen joistakin näkökohdista on päästävä sosiaaliselta ja poliittiselta kannalta yksimielisyyteen.
33. Määräyksessä ei missään tapauksessa varsinaisesti ”kohdella eri tavalla” syrjinnän eri perusteita, vaan kaikki syrjintä on samalla tavalla kiellettyä perusteesta riippumatta. Erot johtuvatkin siitä, miten paljon näistä kielloista on annettu unionin johdettua oikeutta. Oleellista on, että kaiken tämän lisäksi tilanteet, joissa syrjinnän kieltoa sovelletaan käytännössä, ovat erilaisia.
34. Iän erityisyyden ottikin esille jo julkisasiamies Jacobs asiassa Lindorfer vastaan neuvosto esittämässään ratkaisuehdotuksessa, eivätkä hänen seuraavat huomautuksensa kaipaa lisäystä: ”ajatusta yhdenvertaisesta kohtelusta ikään katsomatta koskevat hyvin monet rajoitukset ja poikkeukset, kuten erilaiset ikärajat, jotka ovat usein oikeudellisesti velvoittavia ja joita pidetään sekä hyväksyttävinä että myös suorastaan hyödyllisinä ja joskus välttämättöminä”.(17) Tämä pätee eittämättä työsuhteiden kaltaisella erityisalalla. Tästä päästäänkin toisenlaiseen näkökulmaan.
35. Perusoikeuksien ja yleisten periaatteiden soveltaminen työsuhteissa eli yksityisten (joita etenkin työnantajat suurimmaksi osaksi ovat) välisissä suhteissa liittyy nimittäin siihen, että näiden oikeuksien ja periaatteiden horisontaalisuus on suhteellisen uutta.(18)
36. Syrjinnän kielto työsuhteissa on kuulunut jo pitkään unionin oikeuteen, sekä primaarioikeuteen että johdettuun oikeuteen.(19) Viittaus ikään on kehitetty ja konkretisoitu sisällyttämällä se direktiiviin 2000/78 yhdessä kolmen muun kielletyn syrjinnän perusteen (uskonnon tai vakaumuksen, vammaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen) kanssa.(20)
37. Direktiivissä näitä neljää perustetta kohdellaan periaatteessa yhtäläisesti. Esitän kuitenkin jäljempänä, miten iän kohdalla on säädetty tietyssä tilanteessa ”oikeutetusta” erilaisesta kohtelusta (direktiivin 6 artiklan 1 kohta), mitä ei ole tehty muiden perusteiden kohdalla myöskään kahdessa muussa mainitussa direktiivissä.
38. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisukysymyksessään nimenomaisesti mainitsemat direktiivin 2000/78 kolme säännöstä voidaan jakaa tämän eron perusteella kahteen ryhmään. Kaikki kolme säännöstä rajoittavat jollain tavalla syrjinnän kiellon periaatteen soveltamisalaa tai vaikutusta työelämässä, ja näin niillä voidaan mahdollisesti perustella riidanalainen toimenpide. Niiden ulottuvuudet eroavat kuitenkin toisistaan paljon.
39. Ensimmäinen säännösten ryhmä, johon kuuluvat 2 artiklan 5 kohta ja 4 artiklan 1 kohta, koskee direktiivin kohteena olevan ammatissa ja työssä tapahtuvan syrjinnän neljää luokkaa. Niiden avulla voidaan rajoittaa ikään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän kieltoa.(21) Näissä kahdessa tapauksessa sovellettavien perusteiden onkin oltava vahvoja. Tästä syystä 2 artiklan 5 kohdassa käytetään kieltä, joka viittaa jollain tavalla perusoikeuksien rajoittamiseen (perusoikeuskirjan 52 artikla), ja 4 artiklan 1 kohdassa käytetään kahden hyvin yksiselitteisen adjektiivin yhdistelmää: ”todellinen ja ratkaiseva”.
40. Sitä vastoin 6 artiklan 1 kohdan säännös, joka muodostaa toisen mainituista ryhmistä, koskee nimenomaisesti ikään perustuvan syrjinnän – myös välittömän syrjinnän – ”oikeutusta”. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa laajennetaan siis mahdollisuutta poiketa ikään perustuvan syrjinnän kiellosta, joskin täsmällisesti, oikeasuhteisesti ja perustellusti. Tämän artiklan ja direktiivin johdanto-osan 25 perustelukappaleen nojalla iän yhteydessä voidaan käyttää ilmaisua (”oikeutettu” erilainen kohtelu), jota olisi vaikeampi hyväksyä, jos kyseessä olisi esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen tai etninen alkuperä.
C Kollektiivinen neuvotteluoikeus
41. Riidanalainen määräys sisältyy työehtosopimukseen, ja se on syntynyt työmarkkinaosapuolten käyttämän kollektiivisen neuvotteluoikeuden (perusoikeuskirjan 28 artikla) tuloksena, mikä vaikuttaa väistämättä nyt käsiteltävään asiaan, kuten myös aiemmasta oikeuskäytännöstä voidaan päätellä.(22) Edellä todetun sekä asian muiden erityispiirteiden perusteella tähän seikkaan liittyvät näkökohdat on otettava huomioon joka tapauksessa ainakin laajemmin kuin mitä unionin tuomioistuimen aiemmin ratkaisemiin muihin asioihin liittyneet seikat ovat edellyttäneet. Tässä vaiheessa onkin mielestäni aiheellista esittää alustavia huomautuksia kollektiivisen neuvotteluoikeuden ulottuvuudesta ja käsitellä vasta jäljempänä sen konkreettista roolia käsiteltävässä asiassa.
42. Perusoikeuskirjan 28 artiklaan tällä hetkellä sisältyvä oikeus sisältää työehtosopimusvapauden käsitteen. Työehtosopimusvapaus on ollut keskeisellä sijalla eurooppalaisen työoikeuden kehittymisessä, sen pohjalta ovat muotoutuneet demokraattista edustusjärjestelmää koskevat säännöt ja sen perusteella on määritetty lain rajat suhteessa ammatillisen järjestäytymisen vapauteen.(23) Työehtosopimusten kansallisista eroista riippumatta(24) työehtosopimusvapaus on tunnustettu erityisesti jäsenvaltioiden oikeusperinteessä.(25)
43. Kollektiivisen neuvotteluoikeuden takaaminen edellyttää, että työehtosopimusten tunnustetaan olevan keskeisessä asemassa niille luontaisella vaikutusalalla eli työsuhteiden sääntelyssä siten, että samalla varmistetaan koko ajan työehtosopimusten ja lain ja erityisesti työehtosopimusten ja unionin oikeuden välinen järkevä tasapaino. Oikeuskäytäntöä tarkastelemalla voidaan todeta, että unionin tuomioistuin on pyrkinyt takaamaan tämän vaikeasti saavutettavan tasapainon.
44. Unionin tuomioistuin onkin todennut, että jäsenvaltiot voivat jättää työmarkkinaosapuolten tehtäväksi huolehtia tällä alalla annetun direktiivin sosiaalipoliittisten tavoitteiden toteutumisesta, ja täsmentänyt lisäksi, ettei tämä mahdollisuus kuitenkaan vapauta niitä velvollisuudesta taata, että direktiivissä säädetty suoja taataan täydellisesti kaikille yhteisön työntekijöille.(26)
45. Oikeuskäytännössä on samoin lukuisia tapauksia, joissa kollektiivinen neuvotteluoikeus, jota voidaan käyttää ”kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti”,(27) rajoittuu unionin oikeuden soveltamiseen. Asiassa Albany(28) annetussa tuomiossa todettiinkin, ettei työolojen- ja työehtojen parantamiseen tähtääviin työehtosopimuksiin sovelleta SEUT 101 artiklan (aiempi 81 artikla) 1 kohdan kilpailua koskevia määräyksiä. Sitä vastoin useissa tuomioissa on vahvistettu, etteivät työehtosopimukset jää perussopimuksissa suojattuja vapauksia koskevien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle(29) ja, vielä konkreettisemmin, että miespuolisten ja naispuolisten työntekijöiden välisen palkkasyrjinnän kiellon periaatetta, sellaisena kuin se on vahvistettu perussopimuksissa (EY 119 ja EY 141 artikla, nykyinen SEUT 157 artikla) ja johdetussa oikeudessa, sovelletaan työehtosopimuksiin velvoittavana määräyksenä.(30) SEUT 19 artikla ei ole, toisin kuin SEUT 157 artikla, jäsenvaltioille osoitettu määräys (vaan määräys toimivallan myöntämisestä neuvostolle), mutta sekä direktiivi 2000/78 että tietenkin perusoikeuskirjan 21 artikla ovat oikeuskäytännössä vaaditulla tavalla pakottavia.
46. Edellä esitetyn perusteella on todettava, että vaikka työehtosopimukset kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan (eivätkä ne kansallisen oikeuden näkökulmasta kuulu alalle, joka on ehdottomasto vapautettu lain noudattamisesta), työehtosopimusvapautta on valvottava asianmukaisesti unionissa.
VI Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
47. Bundesarbeitsgerichtin kysymyksessä pyydetään tarkastelemaan peräkkäin, kuuluuko riidanalainen määräys direktiivin 2000/78 2 artiklan 5 kohdan, 4 artiklan 1 kohdan tai 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, sellaisina kuin ne ovat perusoikeuskirjan 21 artiklan yhteydessä tulkittuina.
A Direktiivin 2 artiklan 5 kohta: yleisen turvallisuuden takaamiseksi ja terveyden turvaamiseksi tarpeellisten kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen toimenpiteiden jättäminen pois direktiivin soveltamisalasta
48. Direktiivin 2000/78 2 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Tämä direktiivi ei vaikuta sellaisiin kansallisessa lainsäädännössä säädettyihin toimenpiteisiin, jotka demokraattisessa yhteiskunnassa ovat tarpeen yleisen turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseksi ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden sekä muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.” Tätä säännöstä sovelletaan kaikkiin direktiivin kattamiin syrjinnän perusteisiin, ja sillä unionin lainsäätäjä tunnustaa, että työn alalla voi syntyä jännite yhdenvertaisen kohtelun yleisen periaatteen suojaamisen sekä muiden perusoikeuksien ja ‑arvojen takaamiseksi toteutettavien toimenpiteiden välillä, jolloin viimeksi mainitut asetetaan poikkeuksellisesti etusijalle.
49. Artiklassa luetellaan erityisesti kolmentyyppisiä demokraattisessa yhteiskunnassa tarvittavia toimenpiteitä: yleisen turvallisuuden takaamiseksi tarpeelliset toimenpiteet (joista mainitaan erityisesti järjestyksen takaaminen ja rikollisuuden estäminen), terveyden turvaamiseksi tarpeelliset toimenpiteet ja yleisesti kansalaisten oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi tarpeelliset toimenpiteet.
50. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, voidaanko riidanalaista toimenpidettä perustella tähän säännökseen liittyvällä lentoturvallisuuden turvaamisella. On vaikeaa kiistää, että lentoturvallisuuden turvaamista voidaan pitää sekä yleisen turvallisuuden varmistamiseksi että kansalaisten (miehistön jäsenten, lentomatkustajien ja lentoreitillä asuvien asukkaiden) terveyden turvaamiseksi toteutettavana toimenpiteenä, kuten Saksan hallitus ehdottaa. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lentoturvallisuuden takaamiseksi toteutettava toimenpide voi mahdollisesti perustua 2 artiklan 5 kohtaan.
51. Ensinnäkin tässä säännöksessä edellytetään, että toimenpide on säädetty ”kansallisessa lainsäädännössä”, mikä on tarkoituksellisesti rajoittavampi ilmaisu kuin ”jäsenvaltiot voivat säätää”, jota käytetään direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdassa ja 6 artiklan 1 kohdassa, kuten jäljempänä nähdään. Vaikka käytetty terminologia ei ole täysin yksiselitteistä, tästä ilmaisusta, luettuna yhdessä virkkeen muun osan kanssa, voidaan päätellä, että direktiivistä poikkeavien toimenpiteiden on oltava joka tapauksessa vähintään julkisen vallan toteuttamia.(31) Mikäli näin on, työmarkkinaosapuolten itsenäisesti toteuttama tämäntyyppinen toimenpide ei vaikuta täyttävän direktiivin 2 artiklan 5 kohdan edellytyksiä.
52. Toisaalta, vaikka työmarkkinaosapuolet voivat tietenkin ottaa työehtosopimusneuvotteluissa huomioon tavoitteita, jotka eivät lähtökohtaisesti kuulu niiden toimialaan, 2 artiklan 5 kohdassa viitataan nimenomaisesti toimenpiteisiin, jotka ovat ”tarpeen” mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällä ilmaisulla viitataan mielestäni siihen, että asianomaisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta ilmoitettuun tavoitteeseen nähden on valvottava, ja lisäksi siitä käy ilmi, että toimenpiteen on oltava välttämätön tavoitteen saavuttamiseksi. Syrjinnän kiellon periaatteesta poikkeaminen (josta tässä artiklassa on kyse) on aina poikkeuksellista, joten kyseessä eivät voi olla toimenpiteet, jotka ainoastaan edistävät osaltaan turvallisuuden takaamista tai terveyden turvaamista, vaan se koskee säännöksiä, jotka on annettu nimenomaisesti näitä erityistä turvaamista edellyttäviä tavoitteita varten.
53. Yleisen turvallisuuden ja järjestyksen sekä kansanterveyden alalla tehtävät päätökset kuuluvat mielestäni niiden luonteen vuoksi kansallisten viranomaisten toimivaltaan, ja ne jäävät pääosin varsinaisten työehtosopimusneuvottelujen ulkopuolelle lukuun ottamatta mahdollisia välillisiä ja joka tapauksessa toissijaisia vaikutuksia. Näitä aloja ei voi missään tapauksessa jättää osapuolten vapaasti päätettäviksi, ja näin ollen ne ylittävät työmarkkinaosapuolten laillisen toimivallan rajat.(32) Direktiivin 2 artiklan 5 kohdan tavoitteet edellyttävät toimilta lähes ehdotonta yhdenmukaisuutta, joten työehtosopimukset jäävät sen ulkopuolelle, koska työehtosopimuksissa sääntely on väistämättä monimuotoista.(33)
54. Edellä todetun perusteella katson siis, ettei direktiivin 2000/78 2 artiklan 5 kohdalla voida perustella työehtosopimukseen sisältyvää määräystä, jonka mukaan lentoturvallisuuden takaamiseksi lentäjien työsuhde päättyy heidän täyttäessään 60 vuotta.
B Direktiivin 4 artiklan 1 kohta: yhtenäiset työhön liittyvät todelliset ja ratkaisevat vaatimukset
55. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ”säätää, että erilainen kohtelu, joka perustuu johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan liittyvään ominaisuuteen, ei ole syrjintää, jos tiettyjen työtehtävien luonteen tai niiden yhteyksien vuoksi, joissa tehtävät suoritetaan, kyseinen ominaisuus on todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus, edellyttäen, että tavoite on oikeutettu ja että vaatimus on oikeasuhteinen”.
56. Tähän artiklaan sisältyvälle säännökselle (joka on saatettu osaksi Saksan lainsäädäntöä AGG:n 8 §:llä ja jota on mahdollista soveltaa puolestaan kaikkiin direktiivin kattamiin syrjinnän perusteisiin) on asetettu hyvin tiukat edellytykset: ensinnäkin syrjivän toimenpiteen tavoitteen on oltava ”oikeutettu”, toiseksi sen on perustuttava syrjinnän perusteeseen ”liittyvään ominaisuuteen”, ja kolmanneksi tämän syrjivän ominaisuuden on oltava ”todellinen ja ratkaiseva” sekä oikeasuhteinen työhön liittyvä vaatimus.
1. Oikeutettu tavoite
57. Väitetystä tavoitteesta eli lentoturvallisuudesta voidaan todeta ensinnäkin vain, että se voitaisiin katsoa kyseisessä artiklassa tarkoitetuksi oikeutetuksi tavoitteeksi, ottamatta vielä kantaa siihen, voidaanko tavoitteeseen vedota työehtosopimusneuvotteluissa.
2. Syrjinnän perusteeseen ”liittyvään ominaisuuteen” perustuva erilainen kohtelu
58. Toiseksi on muistettava, että 4 artiklan 1 kohdalla voidaan perustella erilaista kohtelua, ”joka perustuu johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan liittyvään ominaisuuteen”. Tässä sanamuodossa voidaan tehdä ero varsinaisen syrjinnän perusteen ja siihen liittyvän ominaisuuden välillä. Perusteeseen liittyvän ominaisuuden, ei siis varsinaisen syrjinnän perusteen, on oltava ”todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus”, jotta sillä voitaisiin perustella erilaista kohtelua.(34)
59. Nyt käsiteltävässä asiassa syrjinnän perusteena on luonnollisesti ikä, joten siihen liittyviä ominaisuuksia ovat tässä tapauksessa tietyt fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet, joiden heikentyminen liittyy ikääntymiseen, minkä perusteella ikäraja on tässä tapauksessa asetettu.
3. ”Todellinen ja ratkaiseva” työhön liittyvä vaatimus
60. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa edellytetty ”todellinen ja ratkaiseva” työhön liittyvä vaatimus on eittämättä yksiselitteinen: kaksi adjektiivia yhdessä, ”todellinen ja ratkaiseva”, edellyttävät selvästi säännöksessä säädettyjen mahdollisuuksien suppeaa tulkintaa, ”koska se merkitsee poikkeusta direktiivillä vahvistetusta yksilön oikeudesta”.(35) Sama käy ilmi direktiivin 2000/78 johdanto-osan 23 perustelukappaleesta, jonka mukaan 4 artiklan 1 kohtaa voidaan soveltaa vain ”erittäin rajoitetuissa tilanteissa”, jotka on joka tapauksessa ”esitettävä tiedoissa, jotka jäsenvaltiot antavat komissiolle”.
61. Oikeuskäytännössä tätä poikkeusta on käytetty maltillisesti ja sitä on pyritty tulkitsemaan suppeasti, mutta samalla on kuitenkin myönnetty, että se kattaa myös tapaukset, joissa kyseessä olevan ammatin erityisen luonteen vuoksi ikään tai muuhun syrjinnän perusteeseen liittyvä ominaisuus vähentää merkittävästi (tai artiklan termejä käyttäen, todellisella ja ratkaisevalla tavalla) henkilön kykyä harjoittaa kyseistä ammattia asianmukaisesti ja tehokkaasti.
62. Edellä mainitussa asiassa Wolf annettu tuomio on ainoa, jossa unionin tuomioistuin on toistaiseksi arvioinut direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdan soveltamista tällaisessa tapauksessa. Kyseessä oli tarkemmin sanottuna ikään perustuvaa syrjintää koskeva asia, jossa todettiin, että kyseisellä säännöksellä voidaan perustella kansallinen lainsäädäntö, jossa asetetaan 30 vuoden enimmäisikä otettaessa hakijoita keskitason paloteknisen yksikön palvelukseen. Asiassa Wolf annetun tuomion perusteluissa viitataan nimenomaisesti direktiivin 2000/78 johdanto-osan 18 perustelukappaleeseen, jossa täsmennetään, että direktiivin ”seurauksena ei voi olla, että puolustusvoimat, poliisiviranomaiset, vankila- tai pelastusorganisaatiot olisivat velvollisia ottamaan palvelukseen tai pitämään palveluksessa henkilöitä, joilla ei ole vaadittavia valmiuksia suoriutua niistä tehtävistä, joita heiltä voidaan edellyttää ottaen huomioon oikeutettu tavoite säilyttää näiden organisaatioiden toiminnan ominaislaatu”.(36) Mielestäni on todennäköistä, että asian Wolf liittyminen yleisen turvallisuuden suojelemiseen, joka on kyseisen johdanto-osan perustelukappaleen ilmeinen tavoite, on vaikuttanut jollain tavalla unionin tuomioistuimen silloiseen ratkaisuun, jonka mukaan sovellettu toimenpide on oikeutettu 4 artiklan 1 kohdan perusteella, sen sijaan että se olisi viitannut 6 artiklan 1 kohtaan, johon osapuolet vetosivat.(37)
63. Tämän oikeuskäytännön perusteella ei kuitenkaan pitäisi olla ainakaan lähtökohtaisesti estettä sille, että direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan luettaisiin ammatin harjoittamista koskeva ikäraja, jonka tavoitteena on lentoturvallisuuden takaaminen ja jota sovelletaan ominaisuuksiltaan niinkin erityiseen kuin lentäjän ammattiin. Ongelmana on kuitenkin se, ettei tämä ole tarkalleen ottaen riidanalaisen kansallisen toimenpiteen merkitys eikä laajuus.
64. On luonnollisesti vaikeaa kyseenalaistaa iän merkitystä lentäjän ammatin harjoittamisessa.(38) Lisäksi se, että JAR-FCL 1.060a:n kaltaisessa kansainvälisessä määräyksessä asetetaan 60–65-vuotiaille lentäjille tiettyjä rajoituksia (lentäjä voi lentää vain, jos miehistön kokoonpanoon kuuluu toinen alle 60-vuotias lentäjä), voi olla viite siitä, että lentäjän ammatti edellyttää tiettyjä erityisiä fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia ja että 60 vuoden täyttämisellä voi olla tältä osin tiettyjä seurauksia.
65. Kun kuitenkin on niin, että sekä kansallisen lainsäädännön että kansainvälisten sääntöjen mukaan lentäminen on sallittua tietyin rajoituksin aina 65 vuoden ikään asti, sitä alhaisemman ikärajan ei voida katsoa kuuluvan direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan.
66. Mielestäni lentäjän ammatissa, jota säännellään nykyisin kansainvälisesti, alle 65 vuoden ikä on direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus lentäjän ammatin harjoittamiseksi. Pelkästään se, että JAR-FCL 1.060a:n kaltaisessa kansainvälisessä määräyksessä esitetään tämä ikäraja ehdottomana ja yleisenä, riittää osoittamaan kyseisessä direktiivin säännöksessä vaadittujen edellytysten täyttymisen.
67. Nyt käsiteltävä asia on kokonaan toinen kysymys, sillä siinä lentäjien työsuhde päättyy tietyssä lentoyhtiössä automaattisesti, kun lentäjä täyttää 60 vuotta. Koska kansainvälisten sääntöjen mukaan lentäminen on sallittua myös yli 60-vuotiaille lentäjille, joskin tietyin edellytyksin, tältä kannalta ei vaikuta loogiselta, että alle 60 vuoden ikä olisi direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”todellinen ja ratkaiseva” työhön liittyvä vaatimus. Yli 60-vuotiaille lentäjille asetetuilla edellytyksillä ei voi olla muuta vaikutusta kuin se, joka niiden sanamuodosta seuraa. Näiden edellytysten yhteydessä lentäjän ammatin harjoittamista ei estä minkään muun sellaisen vaatimuksen täyttymättä jääminen, johon olisi ollut mahdollista vedota, joten on todettava, ettei riidanalaista määräystä voida perustella direktiivin 4 artiklan 1 kohdalla.
68. Edellä esitetyn perusteella katson, ettei direktiivin kohteena olevien syrjinnän kieltojen ulottuvuuden rajoittamiseen tarkoitettujen direktiivin kummankaan säännöksen, tarkemmin sanottuna 2 artiklan 5 kohdan tai 4 artiklan 1 kohdan, perusteella voida katsoa, että työehtosopimukseen sisältyvä lauseke olisi unionin oikeuden mukainen. Lauseketta on tarkasteltava vielä 6 artiklan kannalta, jonka tarkoituksena on lisätä joustovaraa ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaatteen soveltamisessa. Kyseiseen direktiivin säännöstä koskevaan kysymykseen vastaaminen on jonkin verran monimutkaisempaa.
C Direktiivin 6 artiklan 1 kohta: ikään perustuva oikeutettu erilainen kohtelu
69. Direktiivin 2000/78 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että ”ikään perustuvaa erilaista kohtelua ei pidetä syrjintänä, jos sillä on kansallisen lainsäädännön puitteissa objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu, erityisesti työllisyyspoliittinen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva oikeutettu tavoite, ja jos tämän tavoitteen toteuttamiskeinot ovat asianmukaiset ja tarpeen”. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään siis kahta seikkaa, joiden perusteella erilaista kohtelua voidaan pitää oikeutettuna: on olemassa oikeutettu tavoite, ja toimenpide on asianmukainen ja tarpeellinen eli toisin sanoen oikeasuhteinen.
1. Oikeutettu tavoite
70. Ensimmäisessä näistä kahdesta edellytyksestä viitataan varsinaisesti tavoitteeseen, joka on ”asianmukaisesti perusteltu, erityisesti työllisyyspoliittinen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva oikeutettu tavoite”.
71. Lentoturvallisuuden esittäminen riidanalaisen toimenpiteen tavoitteeksi edellyttää, että ensin selvitetään, kuuluuko tällainen tavoite 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Sen jälkeen on kuitenkin tarkasteltava mahdollisuutta lukea työehtosopimusvapauden suojelu oikeutetuksi sosiaalipoliittiseksi tavoitteeksi käsiteltävän kaltaisessa erityisessä tilanteessa.
a) Lentoturvallisuuden tavoite
72. Säännöksen kirjaimellisen tulkinnan perusteella soveltamisalaan voisi kuulua millainen tahansa oikeutettu tavoite: säännöksessä käytetty ilmaisu ”erityisesti”(39) vaikuttaa viittaavan siihen, että sitä seuraava luettelo on esimerkinomainen, ei tyhjentävä eikä täydellinen, ja samassa säännöksessä luetellaan jäljempänä samalla tavoin esimerkinomaisesti erilaisen kohtelun eri muotoja, jotka voivat olla tällä perusteella oikeutettuja.(40) Direktiivissä esitettyjen esimerkkien perusteella voidaan kuitenkin selventää jonkin verran näiden oikeutuksien luonnetta.
73. Näin voidaan selittää se, miksi oikeuskäytännössä on puollettu säännöksen suppeampaa tulkintaa ja rajoitettu se koskemaan varsinaisesti yleisiä sosiaalipoliittisia tavoitteita. Edellä mainitussa Age Concern -tapauksessa todettiinkin nimenomaisesti, että ”direktiivin 2000/78 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, että ne tavoitteet, joita voidaan pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla ’oikeutettuina’ ja joilla täten voidaan perustella poikkeaminen ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevasta periaatteesta, ovat sosiaalipoliittisia tavoitteita, kuten työllisyyspolitiikkaan, työmarkkinoihin tai ammatilliseen koulutukseen liittyvät tavoitteet” (tuomion 46 kohta).(41)
74. Mielestäni tästä oikeuskäytännöstä esiin nouseva ajatus on se, ettei 6 artiklan 1 kohdan luettelo ole itsessään tyhjentävä, ettei se rajoitu ”työllisyyspoliittisiin, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeviin” tavoitteisiin (jotka ovat ainoita nimenomaisesti mainittuja) eikä sen soveltamisalaa voida laajentaa myöskään laajalta tai yleiseltä kannalta tarkasteltuihin sosiaalipoliittisiin tavoitteisiin, joista siinä luetellut tavoitteet ovat pelkkiä esimerkkejä.
75. Tämä tulkinta vastaa täysin oikeuskäytäntöä, jonka mukaan työmarkkinaosapuolten 6 artiklan 1 kohdan yhteydessä toteuttamat toimenpiteet ovat sallittuja.(42) Koska kyseinen säännös on laadittu niin, että siihen sisältyvät työehtosopimusneuvottelujen varsinaiseen toimialaan liittyvän sosiaali- tai työllisyyspolitiikan näkökohtiin perustuvat toimenpiteet, on loogista, että työmarkkinaosapuolet voivat soveltaa säännöstä.(43)
76. Edellä todetun perusteella katson, että lentoturvallisuuden kaltaista tavoitetta, jolla ei selvästi ole yhteyttä sosiaalipolitiikkaan eikä työsuhteisiin, ei voida pitää direktiivin 2000/78 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”oikeutettuna tavoitteena”, sellaisena kuin tätä säännöksen loppuosaa on oikeuskäytännössä tulkittu. Kuten jo todettiin, lentoturvallisuuden kaltaisen tavoitteen luonnollisena perustana olisi 2 artiklan 5 kohta.
77. Koska Bundesarbeitsgericht pitää lentoturvallisuutta nimenomaisesti riidanalaisen toimenpiteen tavoitteena, asiaa ei ole tarpeen tarkastella enää mainitun 6 artiklan 1 kohdan kannalta. Lopulta on tietenkin kansallisen tuomioistuimen, ”jolla ainoana on toimivalta arvioida sen käsiteltävänä olevan asian tosiseikkoja ja tulkita sovellettavaa kansallista lainsäädäntöä, tehtävänä selvittää kyseessä olevan toimenpiteen voimassapitämisen syy ja siis yksilöidä se tavoite, johon sillä pyritään”.(44) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen lopullista toimivaltaa kyseenalaistamatta katson, kuten olen jo todennut, että jotta sille voitaisiin antaa hyödyllinen vastaus, jonka avulla se pystyy ratkaisemaan kansallisen riita-asian, esitetyn kysymyksen tarkastelun ei pidä rajoittua ainakaan 6 artiklan 1 kohdan osalta siihen oletukseen, että riidanalaisen toimenpiteen tavoitteena on lentoturvallisuus, vaan myös muita mahdollisuuksia on tutkittava.
b) Työehtosopimusvapauden säilyttäminen direktiivin 2000/78 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna oikeutettuna sosiaalipoliittisena tavoitteena
78. Asian kohteena olevaa työsuhteen ”ennenaikaista” päättymistä ei ole sisällytetty kansalliseen oikeusjärjestykseen millään säädöksellä, kuten ei muissakaan unionin tuomioistuimen tarkastelemissa vastaavissa asioissa, vaan siitä on määrätty työehtosopimuksessa. Tästä syystä voidaan mielestäni tutkia, millä muilla tavoilla riidanalaisella toimenpiteellä mahdollisesti tavoiteltu oikeutettu tavoite voidaan selvittää.(45) Lähtökohdaksi voidaan ottaa muutamia unionin tuomioistuimen aiempia tuomioita tällä alalla ”kehittämällä niitä luonnollisella tavalla”.
79. Aluksi on siis palautettava mieliin, että työehtosopimuksilla on tunnustettu olevan oma tehtävänsä jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksessä direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi (direktiivin johdanto-osan 36 perustelukappale ja 18 artikla). Kyse ei ole kuitenkaan tästä. Kysymys kuuluu, onko tämän kiistattoman tehtävän lisäksi tavoitteella, joka koskee neuvotteluvaran jättämistä työehtosopimusneuvotteluissa tällä alalla (eli määritettäessä työsuhteen päättymisen konkreettista hetkeä eläkeoikeuden saamisen yhteydessä), direktiivissä tarkoitettuun sosiaalipoliittiseen oikeutettuun tavoitteeseen liittyviä ominaisuuksia.
80. On syytä huomata, ettei tässä pyritä esittämään uutta näkemystä siitä kiistellystä painotuksesta, käytetäänkö ilmaisua ”perusoikeudet” vai ”perusvapaudet”. Kysymys on vaatimattomampi, koska siinä pyritään ainoastaan muodostamaan työehtosopimusneuvotteluista sosiaalipoliittinen ”oikeutettu tavoite”, jolla voidaan rajoittaa ikään perustuvan syrjinnän kiellon yleisen periaatteen ulottuvuutta tapauskohtaisesti. Tämä näkemys on mielestäni hyväksyttävä sekä uusimman oikeuskäytännön että käsiteltävään asiaan liittyvien seikkojen perusteella. Ensinnäkin oikeuskäytännöstä on todettava, että edellä mainitussa asiassa Palacios de la Villa annetusta tuomiosta lähtien edellä mainitussa asiassa Rosenbladt annettuun tuomioon saakka oikeuskäytännössä on vaikuttanut vallitsevan suuntaus, jonka mukaan työehtosopimuksiin sisältyvät työsuhteen päättymistä työeläkeoikeuden saamisen yhteydessä koskevat sopimuslausekkeet ovat direktiivin kannalta hyväksyttäviä siltä osin, kuin ne vastaavat implisiittisesti oikeutettua tavoitetta antaa olennaisella tavalla tuleville sukupolville mahdollisuus käyttää oikeuttaan työhön.(46) Tämä liittyy nykyisin perusoikeuskirjassa taattuun työehtosopimusneuvottelujen tehtävään sekä työehtosopimuksen tarjoamaan joustavuuteen.(47)
81. Edellä mainitussa asiassa Rosenbladt annetussa tuomiossa unionin tuomioistuin nimittäin katsoi, että työehtosopimuksessa voidaan määrätä työsuhteen automaattisesta päättymisestä myös silloin, kun on täysin selvää, että työn toteuttamisessa tarvittavat tietyt edellytykset täyttyvät edelleen, kun työntekijällä on mahdollisuus alkaa saada vanhuuseläkettä. Tällaisen lausekkeen katsotaan vastaavan oikeutettua tavoitetta antaa nuoremmille sukupolville mahdollisuus päästä työhön.
82. Tätä oikeuskäytäntöä ei mielestäni voida ymmärtää täydellisesti eikä kattavasti, ellei oteta huomioon sitä seikkaa, että kyseessä on työehtosopimusneuvotteluista seurannut toimenpide, mikä vahvistaa toimenpiteen oikeutusta.(48) Näin ollen kehotan unionin tuomioistuinta oikeuskäytännön perusteella hyväksymään kollektiiviselle neuvotteluoikeudelle ominaisen neuvotteluvaran säilyttämisen mahdollisena sosiaalipoliittisena oikeutettuna tavoitteena tietyissä olosuhteissa.(49)
83. Tästä lähtökohdasta käsin on toiseksi otettava huomioon asian olosuhteet eli lentäjän ammatin harjoittaminen. Valittajat vaativat nimittäin alkuperäisessä kanteessaan lupaa jatkaa lentämistä yli 60-vuotiailta vaadituin edellytyksin siihen asti, kun heidän lentolupansa päättyy JAR-FCL 1.060a:n mukaisesti, mikä poistaa työmarkkinaosapuolilta kaiken mahdollisen oikeutetun neuvotteluvaran tässä konkreettisessa tilanteessa. Nyt käsiteltävässä asiassa on nimittäin yksi erityispiirre, joka erottaa sen aiemmasta oikeuskäytännöstä: lentäjän ammatin harjoittamista rajoitetaan yleisesti ja kansainvälisillä määräyksillä ikärajalla, jonka ylittyessä ammattia ei voi enää harjoittaa. Kun otetaan siis huomioon yksi tässä menettelyssä esitetty perustelu, lentäjien neuvottelemat työehtosopimukset on laadittava muista ammateista poiketen välttämättä niin, että työsuhteen automaattisen päättymisen ajankohta vastaa lentoluvan voimassaolon päättymisajankohtaa.
84. Tässä yhteydessä ei ole tarpeen tarkastella, johtaako tämä lentäjän ammatin ja monien muiden ammattien väliseen perusteettomaan syrjintään, eikä myöskään ole tarpeen punnita näitä kahta oikeutta; vaikuttaa kuitenkin olevan selvää, että neuvotteluvaran säilyttäminen työehtosopimusneuvotteluissa tällä alalla voidaan lähtökohtaisesti tunnustaa direktiivin 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuksi sosiaalipoliittiseksi oikeutetuksi tavoitteeksi.
85. Katson näin ollen asiaa täsmentämättä, että työehtosopimuksilla on oma toiminta-alansa, jolla niitä voidaan käyttää oikeutetusti, ja että työsuhteen päättymistä koskevat säännöt kuuluvat luonnollisesti tähän työehtosopimusneuvottelujen keskeiseen toiminta-alaan. Jo pelkästään se, että työehtosopimusneuvotteluissa puututaan tähän alaan ja näihin asioihin, on merkittävä tekijä neuvotteluissa aikaan saatujen päätösten hyväksyttävyyden kannalta, mutta edes tällöin ei neuvotteluissa voida toimia täysin vapaasti, sillä vaikka tavoitteen todettaisiin olevan oikeutettu, jolloin voidaan soveltaa 6 artiklan 1 kohtaa, on vielä tutkittava työehtosopimukseen sisältyvän toimenpiteen oikeasuhteisuus. Tämä tarkoittaa, että lentäjän ammattiin liittyvissä olosuhteissa oletus alle 65 vuoden ikään liittyvästä neuvotteluvarasta työehtosopimusneuvotteluissa ei ole lähtökohtaisesti ristiriidassa direktiivin 2000/78 kanssa, jos se todetaan oikeasuhteiseksi.
2. Toimenpiteen oikeasuhteisuus
86. Ennen oikeasuhteisuuden arvioimista on kuitenkin hylättävä väite, jonka mukaan toimenpide ei olisi johdonmukainen, koska sitä ei sovelleta kaikkiin saksalaisiin lentäjiin(50) eikä edes kaikkiin Lufthansa-konsernin lentäjiin, vaan ainoastaan Deutsche Lufthansan lentäjiin. Koska riippumattomuus on olennainen osa työehtosopimusneuvotteluja, on mielestäni erittäin ongelmallista vaatia johdonmukaisuutta eri työehtosopimusten välillä. Tämä ei ole sattumalta pääasiallinen syy siihen, miksi olen katsonut, että työehtosopimukseen on mahdotonta sisällyttää yleisen turvallisuuden takaamisen tavoitteita. Kyse on kuitenkin siitä, että kyseessä olevien eri työehtosopimusten neuvottelijoiden on väitetty olleen samat, ja asiassa Enderby annetussa tuomiossa todettiin, että samassa yrityksessä ja samassa ammattiliitossa työehtosopimusvapaus ei ole riittävä peruste poiketa kahden eri työehtosopimuksen välisen johdonmukaisuuden vaatimuksesta.(51) Ei vaikuta kuitenkaan siltä, että tämä osapuolten erillisyys pätisi täysin nyt käsiteltävään asiaan: yhtäältä, vaikka on esitetty, että Cockpit-ammattiliitto on neuvotellut kaikki Lufthansa-konsernissa sovellettavat työehtosopimukset, tämän perusteella ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että neuvottelijat vaihtuisivat sen mukaan, mihin yhtiöön mikäkin sopimus vaikuttaa; toisaalta nimenomaan yrityksen kannalta tarkasteltuna katson, ettei Deutsche Lufthansan kuuluminen yhdessä muiden lentoyhtiöiden kanssa Lufthansa-konserniin merkitse sitä, että työehtosopimuksen neuvottelee varsinaisesti yhtiöistä muodostuva konserni, vaan pikemminkin ne neuvotellaan erikseen kussakin siihen kuuluvassa yhtiössä.
87. Epäjohdonmukaisuutta koskeva väite on siis kumottu, joten on arvioitava toimenpiteen oikeasuhteisuutta. Tätä varten on otettava huomioon erilaisia toimenpiteelle ominaisia seikkoja.
88. Ensinnäkin on muistettava, että kyseessä olevat lentäjät saavat lentoyhtiöltä työsuhteen ennenaikaisesta päättymisestä 60-vuotiaana siihen asti, kunnes he alkavat saada vanhuuseläkettä 63-vuotiaana, siirtymäajan korvausta, joka on noin 60 prosenttia eläkevakuutusmaksuista.(52)
89. Toiseksi on otettava huomioon toimenpiteen kesto, viisi vuotta, jonka aikana lentäjä voisi jatkaa ammattinsa harjoittamista toisessa yhtiössä (tosin tietyin rajoituksin) 65 vuoden ikään asti. Mielestäni tämä on riidanalaisen toimenpiteen merkittävin ristiriita oikeasuhteisuuden kannalta tarkasteltuna, sillä se koskee lentämisen yläikärajan (65 vuotta) täyttymistä edeltävää ajanjaksoa ja lisäksi siinä aikaistetaan työsuhteen päättymistä automaattisesti 60 ikävuoden täyttyessä.
90. Ei siis voida väittää, että kyseessä on sattumanvarainen ajanjakso. Varotoimea (toisen lentäjän mukana oloa) vaaditaan 60 vuoden iästä lähtien, joten kyseinen varotoimi on ainakin luonteeltaan sellainen, jossa huomiota kiinnitetään ihmisen vanhenemiseen. Tällaiset varotoimet eivät kuitenkaan voi olla ratkaisevalla tavalla rajoituksettomia, kuten on jo todettu.
91. Koska yleinen turvallisuus ei ole varsinainen syy, jonka vuoksi työmarkkinaosapuolet ovat sopineet tästä toimenpiteestä (vaikka se liittyykin sen järkevyyteen tai logiikkaan), on arvioitava, onko työsuhteen päättymisen aikaistaminen näin huomattavasti eli viidellä vuodella henkilön ammatillisen uran kannalta oikeasuhteista verrattuna oikeutettuun tavoitteeseen säilyttää työehtosopimusneuvotteluissa tietty neuvotteluvara.
92. Tältä osin olen sitä mieltä, että kyseessä on kohtuuton määräys ainakin lentäjän ammatin harjoittamiseen liittyvissä olosuhteissa. Ensinnäkin on huomattava, että työntekijälle aiheutuu enemmän haittaa, kun 65-vuotiaana päättyvästä työurasta menetetään viisi vuotta. Toiseksi ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaate on nykyisin riittävän vakiintunut unionin oikeudessa, niin että sillä on etusija tässä konkreettisessa asiassa työehtosopimusneuvotteluissa. Tarkoitan tällä ainoastaan sitä, että ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaatteen perusteista ei tarvitse luopua sen enempää kuin mikä on välttämätöntä asian olosuhteiden kannalta. Lopuksi on vielä todettava, vaikka tätä seikkaa ei ole tarkasteltu nyt käsiteltävässä asiassa, että työsuhteen ennenaikaista päättymistä koskevilla aloitteilla on vaikutusta oikeuteen tehdä työtä etenkin kyseessä olevissa ikäryhmissä.
93. Edellä esitetyn perusteella katson, että kyseisessä työehtosopimuksessa on ylitetty se toimintamarginaali, joka sille lähtökohtaisesti kuuluu, kun siinä on rajattu työsopimus päättymään 60 ikävuoden täyttyessä. Tämän vuoksi riidanalainen toimenpide ei ole oikeutettu myöskään direktiivin 2000/78 6 artiklan 1 kohdan perusteella.
VII Yhteenveto
94. Nyt käsiteltävässä asiassa tarkasteltavan kaltainen kansallinen määräys, joka sisältyy työehtosopimukseen ja jonka mukaan lentoyhtiön lentäjien työsuhde päättyy automaattisesti lentäjän täyttäessä 60 vuotta, ei ole luonteeltaan sellainen kansallisessa lainsäädännössä säädetty toimenpide, joka olisi direktiivin 2000/78 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla tarpeen demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden tai terveyden turvaamiseksi.
95. Käsiteltävän asian olosuhteissa lentäjien työsopimuksen päättyminen automaattisesti heidän täyttäessään 60 vuotta ei voi perustua myöskään direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohtaan etenkään siksi, ettei lentäjän ammatin harjoittamisessa vaadittuihin edellytyksiin pidä liittää sellaisia vaikutuksia, jotka ylittävät sen, mitä näissä edellytyksissä ilmaistaan. Sitä vastoin on katsottava, että lentäjän ammatin harjoittamisen rajoittamista alle 65-vuotiailta on pidettävä kansainvälisten nykysääntöjen perusteella mainitussa säännöksessä tarkoitetun todellisen ja ratkaisevan työhön liittyvän vaatimuksen ilmauksena ja seurauksena.
96. Näin ollen liikennelentäjän kaltaisessa ammatissa, jossa on olemassa ikärajavaatimus, joka ilmentää todellista ja ratkaisevaa työhön liittyvää vaatimusta, direktiivi 2000/78 ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohta eivät ole esteenä sille, että työehtosopimuksessa määrätään oikeasuhteisuuden periaatetta noudattaen työsuhteen automaattisesta päättymisestä työntekijän tullessa ikään, joka on alhaisempi kuin mainitussa todellisessa ja ratkaisevassa työhön liittyvässä vaatimuksessa asetettu ikäraja, kun sosiaalipoliittisena tavoitteena on säilyttää työehtosopimusneuvottelujen neuvotteluvara. Tällöin on välttämätöntä, että kyseinen työntekijä saa työsuhteen päättymisen hetkellä oikeuden vanhuuseläkkeeseen tai että hänelle myönnetään eläkeoikeuden alkamiseen asti asianmukainen siirtymäajan korvaus. On kansallisen tuomioistuimen tehtävä selvittää, onko kyseinen työehtosopimuksen määräys oikeasuhteinen mainittuun tavoitteeseen nähden, ja tässä on kiinnitettävä huomiota sekä siihen, miten paljon aikaisemmin työsuhde päättyy, että siirtymäajan korvauksen määrään.
97. Joka tapauksessa direktiivi 2000/78 on esteenä tässä asiassa käsitellyn kaltaiselle määräykselle, joka on vastoin oikeasuhteisuuden periaatetta, kun otetaan huomioon erityisesti lentäjän ammatin harjoittamiselle asetettu aikarajoitus, koska määräyksessä aikaistetaan työsuhteen päättymistä viidellä vuodella siitä iästä, joka on vahvistettu ilmaisemaan lentoyhtiöiden lentäjien todellista ja ratkaisevaa työhön liittyvää vaatimusta.
VIII Ratkaisuehdotus
98. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesarbeitsgerichtin (Saksa) ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Yhdenvertaisesta kohtelusta työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annettu neuvoston direktiivi 2000/78/EY ja erityisesti sen 2 artiklan 5 kohta, 4 artiklan 1 kohta ja 6 artiklan 1 kohta ovat Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan yhteydessä tulkittuina esteenä sille, että työehtosopimuksessa määrätään kaupallisen lentoyhtiön lentäjien työsuhteen automaattisesta päättymisestä lentäjien täyttäessä 60 vuotta.