Language of document : ECLI:EU:C:2012:637

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

NIILO JÄÄSKINEN

18 päivänä lokakuuta 2012 (1)

Asia C‑543/10

Refcomp SpA

vastaan

Axa Corporate Solutions Assurance SA,

Axa France IARD,

Emerson Network Power ja

Climaveneta SpA

(Ennakkoratkaisupyyntö – Cour de cassation (Ranska))

Toimivaltainen tuomioistuin siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Asetus (EY) N:o 44/2001 – 23 artiklan tulkinta – Valmistajan ja tavaran alkuperäisen hankkijan väliseen sopimukseen sisältyvä oikeuspaikkalauseke – Sopimus, joka kuuluu eri jäsenvaltioihin sijoittautuneiden sopimuspuolten tekemään sopimusten sarjaan – Kysymys siitä, voidaanko oikeuspaikkalausekkeeseen vedota kyseisen tavaran myöhempää hankkijaa tai tämän vakuutuksenantajaa, jolle tämän oikeudet ovat siirtyneet, vastaan – Sen mahdollinen vaikutus, ettei asetuksen 5 artiklan 1 alakohtaa sovelleta myöhemmän hankkijan suoraan valmistajaa vastaan nostamaan kanteeseen






I       Johdanto

1.        Cour de cassationin (Ranska) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 tulkintaa.(2)

2.        Ennakkoratkaisupyyntö liittyy Ranskassa tuomioistuimessa vireillä olevaan menettelyyn, jossa Italiaan sijoittautunut valmistaja on vedonnut sen ja Italiaan sijoittautuneen riidanalaisten tavaroiden alkuperäisen hankkijan välisessä myyntisopimuksessa olevaan lausekkeeseen, jossa vahvistetaan Italian tuomioistuimen toimivalta, tavaroiden myöhempää ranskalaista hankkijaa ja ranskalaista vakuutuksenantajaa, jolle tämän oikeudet on siirretty, vastaan. Tämän kysymyksen oikeudellinen merkitys ulottuu käsiteltävää asiaa pidemmälle, koska kansainvälisen kaupan toimijat vetoavat usein oikeuspaikkaa koskeviin sopimuksiin.

3.        Unionin tuomioistuinta pyydetään näin ollen lausumaan siitä, voivatko alkuperäiseen sopimukseen sisältyvän oikeuspaikkalausekkeen vaikutukset ulottua asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan perusteella Euroopan unionin eri jäsenvaltioihin sijoittautuneiden taloudellisten toimijoiden tekemien perättäisten sopimusten sarjan myöhempiin sopimuksiin, ja jos voivat, niin millä edellytyksillä.(3) Unionin tuomioistuimen on näin ollen ratkaistava konossementtiin sisältyvän oikeuspaikkalausekkeen pätevyyttä suhteessa konossementin haltijana olevaan kolmanteen henkilöön koskevan oikeuskäytäntönsä(4) perusteella, onko se, voidaanko oikeuspaikkaa koskeviin sopimuksiin vedota sellaisia kolmansia vastaan, jotka eivät ole antaneet niihin suostumustaan, määritettävä asiaan sovellettavan kansallisen lainsäädännön perusteella vai onko tästä asiasta laadittava uusi autonominen aineellinen sääntö, kuten Euroopan parlamentti on äskettäin ehdottanut asetuksen N:o 44/2001 tarkistamisen yhteydessä.(5)

4.        Ennakkoratkaisupyynnössä todetaan myös yhteys tämän problematiikan ja asiassa Handte annetun tuomion(6) välillä, joka koskee tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Brysselin yleissopimus)(7) 5 artiklan 1 kohdassa, joka vastaa sisällöltään asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa, tarkoitettua käsitettä ”sopimusta koskevassa asiassa”. Kyseisessä tuomiossa vahvistettiin, ettei valmistajan ja tavaran myöhemmän hankkijan oikeudellinen yhteys liittynyt kyseisen säännöksen tulkinnan perusteella sopimusta koskevaan asiaan, ja Cour de cassation tiedustelee, miten tähän tuomioon perustuva oikeuskäytäntö vaikuttaa siihen, voidaanko toista tällaista toimijaa vastaan vedota oikeuspaikkasopimukseen, jonka ainoastaan ensimmäinen toimija on allekirjoittanut.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

5.        Asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan, että ”tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen ennustettavuuden on oltava hyvä, ja niiden on perustuttava periaatteeseen, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti vastaajan kotipaikan perusteella, ja vastaajan kotipaikan tuomioistuin on aina toimivaltainen, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa riidan kohteen tai osapuolten sopimusvapauden vuoksi jokin muu liittymäperuste on oikeutettu – –”.

6.        Asetuksen N:o 44/2001 II luvun 2 jakson otsikkona on ”Erityinen toimivalta”, ja siinä olevan 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa säädetään, että jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä.

7.        Asetuksen N:o 44/2001 II luvun 7 jakson otsikkona on ”Tuomioistuimen toimivaltaa koskeva sopimus”, ja siinä olevan 23 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos asianosaiset, joista ainakin yhden kotipaikka on jäsenvaltiossa, ovat sopineet, että jäsenvaltion tuomioistuimen tai tuomioistuinten on ratkaistava syntynyt riita tai tietystä oikeussuhteesta syntyvät vastaiset riidat, tuolla tuomioistuimella tai tuon jäsenvaltion tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista asia. Toimivalta on yksinomainen, jos asianosaiset eivät toisin ole sopineet. Tällainen toimivaltaa koskeva sopimus on tehtävä:

a)      kirjallisesti tai, jos se on tehty suullisesti, se on vahvistettava kirjallisesti; tai

b)      sellaisessa muodossa, joka vastaa asianosaisten välille muodostunutta käytäntöä; tai

c)      kansainvälisessä kaupassa sellaista muotoa noudattaen, joka vastaa sellaista kauppatapaa, jonka asianosaiset tunsivat tai joka heidän olisi pitänyt tuntea ja joka on kyseisen tyyppisten sopimusten osapuolten kyseisellä kaupan alalla laajalti tuntema ja säännöllisesti noudattama.”

III  Pääasia, ennakkoratkaisukysymykset ja menettely unionin tuomioistuimessa

8.        SNC Doumer (jäljempänä Doumer), joka oli tehnyt vakuutussopimuksen Pariisiin (Ranska) sijoittautuneen Axa Corporate Solutions Assurance SA:n (jäljempänä Axa Corporate) kanssa, teetätti kunnostustöitä kiinteistökompleksissa, joka sijaitsi Courbevoiessa (Ranska).

9.        Töiden yhteydessä se asensi ilmastointilaitteita, joiden kompressorit

–        oli valmistanut Italiaan sijoittautunut Refcomp SpA (jäljempänä Refcomp) ja jotka

–        Italiaan sijoittautunut yhtiö Climaveneta SpA (jäljempänä Climaveneta) oli ostanut ja koonnut

–        minkä jälkeen Liebert-niminen yhtiö, jonka oikeudet ovat sittemmin siirtyneet Ranskaan sijoittautuneelle Emerson Network Power ‑yhtiölle (jäljempänä Emerson), joka on tehnyt vakuutussopimuksen Ranskaan sijoittautuneen Axa France IARD ‑nimisen yhtiön (jäljempänä Axa France) kanssa, toimitti ne Doumerille.

10.      Asennetussa ilmastointijärjestelmässä oli toimintahäiriöitä. Tuomioistuimen asiantuntija totesi häiriöiden johtuvan kompressorien valmistusvirheestä.

11.      Axa Corporate, jolle Doumerin oikeudet olivat siirtyneet ja joka oli maksanut vakuutetulleen Doumerille korvauksia, vaati Tribunal de grande instance de Paris’ssa valmistaja Refcompia, kokoaja Climavenetaa ja toimittaja Emersonia korvaamaan yhteisvastuullisesti virheeseen perustuvan vahingon.

12.      Molemmat italialaiset vastapuolet kiistivät Tribunal de grande instance de Paris’n toimivallan, minkä yhteydessä Climaveneta vetosi jakelusopimuksen, joka sitoo sen Emersoniin, sisältämään välityslausekkeeseen ja Refcomp vetosi sen ja Climavenetan tekemän myyntisopimuksen yleisiin ehtoihin sisältyneeseen lausekkeeseen, jonka mukaan Italian tuomioistuimet olivat toimivaltaisia.

13.      Tribunal de grande instance de Paris’n asian valmistelusta vastaava tuomari hylkäsi 26.1.2007 antamallaan määräyksellä Climavenetan ja Refcompin esittämät oikeudenkäyntiväitteet, joiden mukaan se ei ollut toimivaltainen. Climaveneta ja Refcomp valittivat tästä määräyksestä.

14.      Cour d’appel de Paris muutti 19.12.2008 antamallaan tuomiolla valituksenalaista määräystä siltä osin kuin siinä oli hylätty Climavenetan oikeudenkäyntiväite. Cour d’appel de Paris totesi, ettei Tribunal de grande instance de Paris ollut toimivaltainen tutkimaan Climavenetaa vastaan esitettyä vaatimusta, koska sarjassa omistusoikeuden siirtoa koskevia sopimuksia välityslauseke tulee automaattisesti osaksi sopimusta kanneoikeuden liitännäisenä, joka puolestaan on liitännäinen luovutettuun aineelliseen oikeuteen nähden, eikä tässä ole vaikutusta kyseisten sopimusten muodostaman sarjan yhtenäisyydellä tai epäyhtenäisyydellä.

15.      Cour d’appel de Paris kuitenkin vahvisti Refcompin esittämän oikeudenkäyntiväitteen, joka koski toimivallan puuttumista, hylkäämisen. Se perusteli päätöstään sillä, ettei asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaan sisältyviä erityistä toimivaltaa sopimusoikeuden alalla koskevia sääntöjä sovelleta tavaran myöhemmän hankkijan ja valmistajan, joka ei myynyt tavaraa tälle hankkijalle, välisessä riita-asiassa, sillä tällainen riita koskee sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta, josta säädetään saman asetuksen 5 artiklan 3 alakohdassa, ja täsmensi, ettei tässä yhteydessä voida soveltaa myöskään 23 artiklaa, koska kanne ei perustu sopimukseen. Cour d’appel de Paris katsoi näin ollen, ettei valmistajan ja välittäjänä toimivan myyjän sopimaan oikeuspaikkalausekkeeseen voida vedota vakuutuksenantajaa, jolle tavaran myöhemmän hankkijan oikeudet on siirretty, vastaan ja että Ranskan tuomiostuin, jonka käsiteltäväksi asia oli saatettu, oli toimivaltainen vahingon ilmenemispaikan perusteella.

16.      Tämä Cour d’appel de Paris’n antama tuomio on Refcompin tekemän päävalituksen ja Emersonin tekemän vastavalituksen kohteena.

17.      Cour de cassation hylkäsi 17.11.2010 vastavalituksen sekä päätti lykätä Refcompin esittämän päävalituksen käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko oikeuspaikkalausekkeella, josta tavaran valmistaja ja ostaja ovat sopineet yhteisössä tehtyjen sopimusten sarjan yhteydessä asetuksen [N:o 44/2001] 23 artiklan nojalla, oikeusvaikutuksia suhteessa tavaran myöhempään hankkijaan, ja jos kysymykseen vastataan myöntävästi, niin millä edellytyksillä?

2)      Onko oikeuspaikkalausekkeella oikeusvaikutuksia suhteessa tavaran myöhempään hankkijaan ja sellaisiin vakuutusyhtiöihin, joille tämän oikeudet ovat siirtyneet, vaikka asetuksen [N:o 44/2001] 5 artiklan 1 alakohtaa ei yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C‑26/91, Handte, 17.6.1992 annetussa tuomiossa toteaman tavoin sovellettaisi myöhemmän hankkijan valmistajaa vastaan nostamaan kanteeseen?”

18.      Refcomp, Axa Corporate ja Emerson sekä Ranskan, Saksan ja Espanjan hallitukset ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

19.      Refcomp sekä Ranskan ja Saksan hallitukset ja komissio olivat edustettuina 3.5.2012 järjestetyssä suullisessa käsittelyssä.

IV     Asian arviointi

      Alustavat huomautukset

20.      Unionin tuomioistuinta pyydetään edellä esitetyillä kahdella ennakkoratkaisukysymyksellä lausumaan lähinnä oikeuspaikkalausekkeen siirtymisestä sarjassa sopimuksia, joita eri jäsenvaltioihin sijoittautuneet sopimuspuolet ovat tehneet, ja erityisesti tämän lausekkeen oikeusvaikutuksista tavaran myöhempään hankkijaan,(8) joka ei ole allekirjoittanut oikeuspaikkalausekkeen sisältävää sopimusta ja joka ei näytä ilmaisseen suostumustaan siihen asetuksen N:o 44/2001 23 artiklassa säädetyin edellytyksin.(9)

21.      Vaikka ennakkoratkaisupyyntö ei sisällä nimenomaisia perusteluja, asiakirja-aineistosta käy ilmi, että Cour de cassationin esittämät kysymykset perustuvat seuraavassa esitettäviin seikkoihin.

22.      Ongelma liittyy ensinnäkin olemassa olevaan valtion sisäisen oikeuden sääntöön eli oikeudelliseen teoriaan, jonka mukaan sopimusten vaikutus on tavanomaisesti suhteellinen, sillä ne sitovat ainoastaan niiden allekirjoittajia, mutta tästä periaatteesta poiketaan omistusoikeuden siirtämisen yhteydessä, jolloin omistusoikeus ja kaikki muut siihen liittyvät seikat siirtyvät kyseisen tavaran kaikille myöhemmille hankkijoille. Tästä seuraa, että Ranskan lainsäädännön mukaan tavaran myöhempi hankkija voi nostaa vahingonkorvauskanteen tavaran alkuperäistä tai ketä tahansa välittäjänä toiminutta myyjää vastaa taikka suoraan tavaran valmistajaa vastaan.

23.      Toiseksi ranskalaisessa oikeuskirjallisuudessa on esitetty unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella kolme seuraavaa vastakkaista näkemystä siitä, siirtyykö Euroopassa omistusoikeuden siirtymisestä tehtyjen sopimusten sarjan alkuperäiseen sopimukseen sisältyvä oikeuspaikkalauseke ehkä automaattisesti osaksi myöhempiä sopimuksia kanneoikeuden liitännäisenä, joka puolestaan on liitännäinen luovutettuun omistusoikeuteen nähden:(10)

–        jotkut kirjoittajat katsovat, että tällaiseen lausekkeeseen voidaan vedota aina liiketoimen kohteena olevan tavaran myöhempää hankkijaa vastaan, vaikka tämä ei ole kyseisen sopimuksen sopimuspuoli eikä ole siten antanut suostumustaan kyseiseen lausekkeeseen

–        toiset kirjoittajat katsovat päinvastoin, ettei lauseke siirry missään tapauksissa osaksi myöhempia sopimuksia

–        osa kirjoittajista pitää puolestaan ensisijaisena keskitien ratkaisua, jonka mukaan tällainen lauseke siirtyy joissakin tapauksissa osaksi myöhempiä sopimuksia eli silloin, kun tavaran alkuperäisen hankkijan oikeudet ja velvollisuudet ovat kokonaisuudessaan siirtyneet tavaran myöhemmille hankkijoille.

24.      Tämä problematiikka ei ole vain Ranskan oikeuden ominaispiirre, sillä sama oikeudellinen fiktio sisältyy myös joidenkin muiden jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin.(11) Lisäksi kyseiset haasteet eivät ole pelkästään teoreettisia vaan myös taloudellisia. Vastauksella, jonka unionin tuomioistuin antaa ennakkoratkaisupyyntöön, on nimittäin potentiaalisesti merkittävä vaikutus, sillä kansainvälisissä liiketoimissa laaditaan hyvin usein oikeuspaikkalausekkeita,(12) ja on täysin mahdollista, että ne ovat osa omistusoikeuden siirtämistä koskevien, eri jäsenvaltioiden alueita koskevien sopimusten sarjaa.

25.      Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymysten taustalla oleva hypoteesi koskee ”yhteisössä tehtyjen sopimusten sarjaan” sisältyvän oikeuspaikkalausekkeen soveltamista tilanteessa, jossa pääasian sopimussarjan myöhempien sopimusten sopimuspuolina olevat talouden toimijat ovat sijoittautuneet eri jäsenvaltioihin. Unionin tuomioistuimen on siis lausuttava tapauksesta, jossa oikeuspaikkalauseke kuuluu asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan soveltamisalaan. Tämän artiklan 1 kohdan nojalla lähtökohtaisesti riittää, että ainakin yhden riita-asian osapuolen, kantajan tai vastaajan, kotipaikka on Euroopan unionin jäsenvaltion alueella,(13) kuten käsiteltävässä asiassa on.

26.      Tämän lisäksi käsiteltävässä asiassa esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat ”oikeuspaikkalauseketta”, kun taas asetuksen N:o 44/2001 23 artiklalla säännellään kahdentyyppisiä ”tuomioistuimen toimivaltaa koskevia sopimuksia”, jotka käsittävät samalla mahdollisia myöhempiä riitatapauksia varten sopimuksiin sisällytetyt oikeuspaikkalausekkeet ja toimivaltaa koskevat sopimukset, jotka on tehty näiden puitteiden ulkopuolella sen jälkeen, kun riita on jo syntynyt.(14) Artiklassa hyväksytyistä kahdenlaisista sopimuksista huolimatta ja kun otetaan huomioon, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän pyynnön ulottuvuus ja pääasian täsmällinen kohde on rajattu, annettavissa vastauksissa on mielestäni kuitenkin keskityttävä tähän seikkaan ja käsiteltävä siten ainoastaan sopimuksissa in futurum olevia ”oikeuspaikkalausekkeita”.

27.      Lisäksi täsmennän, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta yleisesti, mitä oikeudellisia ”vaikutuksia” oikeuspaikkalausekkeella on suhteessa tavaran myöhempään hankkijaan, tässä ratkaisuehdotuksessa unionin tuomioistuimelle esitettävä vastausehdotus liittyy ainoastaan kysymykseen, joka koskee tämäntyyppisen lausekkeen mahdollista täytäntöönpanoa kolmatta osapuolta vastaan, eikä siinä tutkita hypoteettista tilannetta, jossa tämä vetoaisi lausekkeeseen itsensä hyväksi.(15) Viimeksi mainitusta näkökulmasta annettava vastaus ei nimittäin olisi pääasian kohde huomioon ottaen hyödyllinen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuimen on näin ollen lausuttava ainoastaan siitä, voidaanko oikeuspaikkalausekkeeseen vedota tavaran myöhempää hankkijaa vastaan, eikä tämän lausekkeen mahdollisista muista vaikutuksista.

28.      Lopuksi muistutan, että Brysselin yleissopimusta koskevassa oikeuskäytännössä annettuja vastauksia voidaan soveltaa asetuksen N:o 44/2001 osalta siltä osin kuin ennakkoratkaisukysymyksen kohteena olevien asetuksen N:o 44/2001 säännösten sisältö vastaa yhteisöjen tuomioistuimen tulkitsemia yleissopimuksen määräyksiä.(16) Käsiteltävässä asiassa Brysselin yleissopimuksen 17 artiklan määräykset ja asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan säännökset vastaavat pääpiirteissään toisiaan, vaikka niissä on joitain eroja. Nämä erot eivät niiden sisällön perusteella kuitenkaan poista niiden merkityksellisten seikkojen vastaavuutta, joiden perustella voidaan vastata unionin tuomioistuimelle käsiteltävässä asiassa esitettyihin kysymyksiin.

      Alkuperäisen myyntisopimuksen sisältämän oikeuspaikkalausekkeen mahdollinen sitova vaikutus tavaran myöhempään hankkijaan

29.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään unionin tuomioistuimelta lähinnä, voiko jäsenvaltioon sijoittautunut valmistaja, joka on sopimuspuolena sopimussarjan ensimmäisessä sopimuksessa, joka sisältää oikeuspaikkalausekkeen, vedota asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan mukaisesti tähän lausekkeeseen kiistääkseen sen tuomioistuimen, jossa eri jäsenvaltioon sijoittautunut, sopimukseen nähden kolmantena osapuolena oleva tavaran myöhempi hankkija on nostanut kanteen häntä vastaan sopimuksen noudattamatta jättämisestä, toimivallan ratkaista asia.

30.      Käsiteltävän asian väliintulijat ovat esittäneet ennakkoratkaisukysymyksiin erilaisia vastausvaihtoehtoja. Refcompista poiketen Axa Corporate ja Emerson pitävät täysin pois suljettuna sitä, että oikeuspaikkalausekkeen vaikutukset siirtyisivät tällaisessa asiayhteydessä koskemaan tavaran myöhempää hankkijaa. Espanjan ja Saksan hallitukset katsovat puolestaan, että asetuksen N:o 44/2001 23 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti tehdyllä sopimuslausekkeella on vaikutuksia tavaran myöhempään hankkijaan, kun jonkin alkuperäisen sopimuspuolen oikeudet ja velvollisuudet ovat asiaan sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan siirtyneet kokonaisuudessaan tälle kolmannelle osapuolelle. Ranskan hallitus ja komissio katsovat puolestaan, että tällaiseen lausekkeeseen voidaan vedota tavaran myöhempää hankkijaa vastaan ainoastaan sillä edellytyksellä, että tämä on antanut suostumuksensa kyseiseen lausekkeeseen mainitussa artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti, ja näin on asiaan sovellettavasta kansallisesta lainsäädännöstä riippumatta.

1.       Aineellisen tulkintasäännön antamisen tarkoituksenmukaisuus

31.      Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole muotoillut ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä tällä tavoin, sen taustalla oleva keskeinen problematiikka liittyy, kuten väliintulijoiden edellä mainituista näkemyksistä käy ilmi, siihen, onko unionin tuomioistuimen esitettävä asetuksen N:o 44/2001 23 artiklasta tulkinta, joka vaihtelee riita-asiaan mahdollisesti sovellettavan kansallisen lainsäädännön säännösten mukaisesti, vai tulkinta, joka on pätevä näiden säännösten sisällöstä riippumatta.

32.      Viimeksi mainittu menetelmä merkitsisi käsiteltävässä asiassa, että unionin tuomioistuin määrittää, voidaanko tapauksissa, joissa sovelletaan 23 artiklaa, oikeuspaikkalausekkeeseen vedota kolmatta vastaan pääasian kaltaisissa olosuhteissa, eikä viittaa vaikutuksiin, joita kulloisenkin jäsenvaltion lainsäädännöllä voi olla kyseiseen oikeussuhteeseen.(17)

33.      Mielestäni sen avulla, että unionin oikeuden oman aineellisen säännön antaminen asetetaan etusijalle, voitaisiin taata asetuksessa N:o 44/2001 säädettyjen toimivaltasääntöjen aiempaa parempi toimivuus. Unionin tuomioistuin on nimittäin toistuvasti todennut, että kyseisen asetuksen käsitteitä tulkittaessa ei ole tukeuduttava ainoastaan kyseessä olevan yksittäisen jäsenvaltion oikeuteen vaan niitä on lähtökohtaisesti tulkittava itsenäisesti käyttäen perustana tekstin järjestelmää ja tavoitteita, jotta taataan asetuksen tehokkuus ja yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa.(18) Katson, että unionin tuomioistuimen olisi tulkittava asetuksen N:o 44/2001 säännöksiä tämän menetelmän mukaisesti paitsi silloin, kun se pelkästään määrittelee asetuksen sisältämät termit, ilmaisut ja käsitteet, myös silloin, kun sitä kehotetaan määrittämään näiden säännösten tavoite tai ulottuvuus.(19)

34.      Jos käsiteltävässä asiassa otettaisiin huomioon kyseiseen oikeussuhteeseen sovellettavan kansallisen lainsäädännön sisältö, käsiteltävään oikeuspaikkalausekkeen siirtymistä koskevaan kysymykseen annettava vastaus ei olisi yhdenmukainen, vaan se vaihtelisi sen mukaan, millainen näkemys jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on omaksuttu tavaran valmistajan ja sen myöhemmän hankkijan välisen suhteen oikeudellisesta luonteesta(20) ja erityisongelmasta, joka koskee lausekkeen vaikutusten mahdollista ulottumista tähän kolmanteen osapuoleen, joka ei ole antanut suostumustaan lausekkeeseen.

35.      Tämän lisäksi jäsenvaltioiden tuomioistuinten tehtävä helpottuisi, jos unionin tuomioistuin laatisi asiasta aineellisen säännön. Kun otetaan huomioon, ettei sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annetussa asetuksessa(21) säädetä oikeuspaikkalausekkeiden pätevyydestä eikä vaikutuksista, mahdollinen viittaus kansalliseen lainsäädäntöön pakottaisi kyseiset tuomioistuimet määrittämään, mihin oikeusjärjestykseen on tässä yhteydessä tukeuduttava. Ongelma, joka koskee sovellettavan lainsäädännön valitsemista ja soveltamisen ajankohtaa, on eittämättä klassinen vedottaessa oikeuspaikkalausekkeeseen tilanteessa, johon liittyy rajat ylittäviä tekijöitä, mutta vaikeus vedota lainvalintasääntöihin on entistä suurempi, kun sopimuksia on useita, kuten pääasiassa, sillä tällöin on useita lainsäädäntöjä, joihin voidaan tukeutua.(22)

36.      Riita-asiassa kummankin osapuolen etujen mukaista olisi myös välittömästi tietää, onko jokin tuomioistuin toimivaltainen sellaiseen sopimukseen, jota kantaja ei ole allekirjoittanut, sisältyvän oikeuspaikkalausekkeen perusteella, ilman että on epävarmuutta, joka aiheutuisi siitä, että osapuolet vetoavat jäsenvaltioissa voimassa oleviin erilaisiin käsityksiin. Käsitykseni mukaan asetuksen N:o 44/2001 23 artiklaa olisi tulkittava siten, ettei toimivaltaisen tuomioistuimen määrittäminen riippuisi epävarmoista ja satunnaisista seikoista, mihin unionin tuomioistuin on kiinnittänyt erityistä huomiota.(23)

37.      Koska asetuksella N:o 44/2001 hylättiin asiassa Industrie Tessili Italiana Como annetussa tuomiossa(24) sovellettu lainvalintasääntöihin perustuva menetelmä kannatettavan yksinkertaistamisen tavoitteen mukaisesti,(25) olisi lisäksi tuskin unionin lainsäätäjän tavoitteleman kehityksen kanssa yhteensopivaa ottaa uudelleen käyttöön tähän menetelmään perustuva tulkinta.

38.      Myös parlamentti, joka on paneutunut juuri käsiteltävän asian kohteena olevaan ongelmaan asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan meneillään olevan tarkistamisen yhteydessä, on puoltanut aineellisen säännöksen antamista edellytyksistä viittaamatta jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin, jotta rajoitetaan mahdollisuutta vedota tässä artiklassa säädettyihin toimivaltaa koskeviin sopimuksiin sellaisia kolmansia osapuolia vastaan, jotka eivät ole antaneet nimenomaista suostumustaan näihin sopimuksiin, kun otetaan huomioon päinvastaisessa tapauksessa olemassa oleva riski loukata näiden henkilöiden oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa.(26) Ehdotan, että unionin tuomioistuin noudattaa tätä näkemystä.

2.       Asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan sanamuodon mukainen tulkinta

39.      Asetuksen N:o 44/2001 23 artiklassa säädetään sen sanamuodon mukaisesti tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sopimusten pätevyyden perustana olevista muotoa ja sisältöä koskevista edellytyksistä, mutta siinä ei säädetä tyhjentävästi näiden sopimusten ulottuvuudesta ja vaikutuksista. Siinä ei etenkään täsmennetä sitä, keitä voidaan pitää tällaisen sopimuksen sopimuspuolina, eikä sitä, voiko yhden sopimuksen sopimuspuolia koskeva oikeuspaikkalauseke siirtyä tavaran omistusoikeuden liitännäisenä koskemaan toisen sopimuksen sopimuspuolia.(27)

40.      Nykyisessä muodossaan artiklassa mainitaan oikeuspaikkalausekkeiden oikeusvaikutuksista nimenomaisesti ainoastaan se, että sopimuspuolten nimeämän tuomioistuimen toimivalta on yksinomainen.(28) Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuta näiden lausekkeiden mahdolliseen sitovaan vaikutukseen kolmansiin osapuoliin nähden.

41.      Terminologiasta huomautan, että kun asetuksen N:o 44/2001 23 artiklassa viitataan tapauksiin, joissa ”asianosaiset – – ovat sopineet, että jäsenvaltion tuomioistuimen – – on ratkaistava syntynyt riita” (kursivointi tässä), siinä vaaditaan, että osapuolten välillä on ollut ”sopimus” toimivaltaisesta tuomioistuimesta. Näin riidan osapuolten ilmaiseman tahdon autonomian kunnioittaminen on perusteena sille, että sopimuspuolet ovat määrittäneet toimivaltaiseksi tuomioistuimeksi eri tuomioistuimen kuin sen, joka olisi asetuksen mukaisesti ollut toimivaltainen, kuten asetuksen johdanto-osan 11 perustelukappaleessa täsmennetään, mutta lisäksi edellytetään, että sekä kantaja että vastaaja selkeästi tahtovat sitä, että tämä tuomioistuin ratkaisee riidan.

42.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut vastaavasta Brysselin yleissopimuksen määräyksestä,(29) asetuksen N:o 44/2001 23 artiklassa säädetyillä muotoa koskevilla edellytyksillä osoitetaan, että asianosaisten, joita vastaan oikeuspaikkalausekkeeseen vedotaan, suostumuksesta tehdään tuomioistuimen toimivallan pätevyyden osoittava keskeinen tekijä. Tästä seuraa, että mikäli tuomioistuimen toimivalta kiistetään, tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia saatetaan, on lähtökohtaisesti käytännössä tutkittava sen henkilön antaman hyväksynnän asianmukaisuus, jota vastaan kyseiseen lausekkeeseen vedotaan.

43.      Yhteisöjen tuomioistuin on tosin myöntänyt, että oikeuspaikkalausekkeella voi olla oikeudellisia vaikutuksia henkilöön, joka ei ole antanut siihen muodollista suostumustaan, mutta ainoastaan erityisissä olosuhteissa, nimittäin konossementtituomioissa, joita käsittelen jäljempänä. Kuten Refcomp huomauttaa, yhteisöjen tuomioistuin on eittämättä todennut, että tämäntyyppisen lausekkeen hyväksyminen saattaisi johtua yhtiöjärjestyksestä,(30) mutta näin ei missään tapauksessa ole käsiteltävässä asiassa. Yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt tällaisten vaikutusten olemassaolon myös vakuutusalalla antamissaan tuomioissa, mutta ainoastaan kolmannen osapuolen eduksi(31) ja perustaen käsityksensä siihen, että tämä osapuoli hyötyisi muita koskevasta ehdosta, ja asiaa koskevien toimivaltasääntöjen(32) tavoitteeseen, jonka mukaan on suojeltava heikompaa osapuolta.(33) Käsiteltävän asian tosiseikoissa ei ole kyse vastaavasta mekanismista tai tavoitteesta.(34)

44.      Huomautan vielä, että asetuksen N:o 44/2001 23 artiklassa edellytetään, että tuomioistuimen toimivaltaa koskeva sopimus on syntynyt ”tietystä oikeussuhteesta”. Koska unionin lainsäätäjä on laatinut asetuksen tavanomaisia toimivaltasääntöjä koskevat poikkeukset suppeasti, oikeuspaikkalausekkeen ulottuvuus ei voi olla liian laaja.(35) Kuten Axa Corporate huomauttaa, tavaran valmistajan ja myöhemmän hankkijan yhdistävän kaltainen Euroopassa tehtyjen sopimusten sarja ei myöskään muodosta ”tiettyä oikeussuhdetta” vaan useita suhteita, joissa ”osapuolten sopimusvelvoitteet voivat lisäksi vaihdella sopimuksen mukaan”, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut.(36)

3.       Asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan teleologinen tulkinta

45.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksiä, joiden tulkintaa pyydetään, on arvioitava myös niiden antamisen taustalla olevien tavoitteiden mukaisesti, mikä pätee erityisesti asetuksessa N:o 44/2001 säädettyihin toimivaltasääntöihin.(37)

46.      Asetuksen johdanto-osan 8 ja 12 perustelukappaleesta käy ilmi, että siinä asetetaan etusijalle toimivallan määrittämistä koskevat menetelmät, joilla mahdollistetaan erityisen läheinen liittymä riita-asian ja asian ratkaisevan tuomioistuimen välillä. Epäilen kuitenkin, että tämän tavoitteen vastaista olisi sallia pääasian kaltaisessa tilanteessa se, että oikeuspaikkalauseke voisi sitoa paitsi sen tehneitä sopimuspuolia myös kolmansia henkilöitä. Pitää paikkansa, että asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan mukaan tällaisen sopimuksen sopimuspuolet voivat esimerkiksi neutraalisuuden varmistamiseksi valita tuomioistuimen, jolla ei ole läheistä liittymää riita-asian keskukseen(38) ja joka näin ollen epätodennäköisemmin toteuttaa nopeasti toimenpiteitä, kuten teettää asiantuntijalausunnon riidanalaisten tavaroiden virheistä. Tätä läheisen liittymän puuttumista koskevaa riskiä ei kuitenkaan ole vapaasti hyväksytty tilanteessa, jossa tällaiseen sopimukseen vedotaan sellaista kolmatta osapuolta vastaan, joka ei oletettavasti ole osallistunut tuomioistuimen valintaan ja jonka edut saattavat sijaita eri jäsenvaltioissa kuin sopimuspuolten edut. Lisäksi tämä riski kasvaa Euroopassa tehtyjen sopimusten sarjassa, sillä se on sitä suurempi mitä enemmän on niitä välittäviä sopimuksia, joita on tehty oikeuspaikkalausekkeen sisältävän sopimuksen ja sen sopimuksen välillä, jonka valmistusvirheeseen vetoava tavaran myöhempi hankkija on tehnyt.

47.      Toinen asetuksen N:o 44/2001 perustavoite on yhdenmukaistaa unionin jäsenvaltioissa sovellettavat tuomioistuimen toimivaltaa koskevat säännöt. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on ensinnäkin annettava ”tuomioistuimen toimivaltaa koskevia yhteisiä sääntöjä”, kuten asetuksen johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan, ja toiseksi ilmaistava näiden sääntöjen tulkintaperiaatteet, joiden avulla ne voidaan panna täytäntöön samalla tavoin kaikissa jäsenvaltioiden tuomioistuimissa. Asetuksen N:o 44/2001 23 artiklassa säänneltyjen oikeuspaikkalausekkeiden yhteydessä ei mielestäni voida riittävällä tavalla varmistaa tätä tulosta, jos näiden lausekkeiden soveltamista ja erityisesti sitä, voidaanko niihin vedota kolmansia osapuolia vastaan, olisi arvioitava vakiintuneeseen aineelliseen sääntöön perustuvan periaatteen sijasta vetoamalla jäsenvaltioiden erilaisiin oikeusjärjestyksiin.

48.      Asetuksella N:o 44/2001 pyritään myös takaamaan tuomioistuinten toimivallan ennustettavuus, kuten sen johdanto-osan 11 perustelukappaleesta käy ilmi,(39) ja siten kunkin riidan osapuolen oikeusvarmuus(40) erityisesti oikeuspaikkalausekkeiden yhteydessä.

49.      Asianosaisten oikeusvarmuutta koskevaa perustetta ei mielestäni pystytä helposti soveltamaan käsiteltävässä asiassa, koska se, mikä on vastaajan ennustettavissa, ei välttämättä ole kantajan ennustettavissa, ja päinvastoin. Yhtäältä vastaajana oleva italialainen valmistaja on sisällyttänyt oikeuspaikkalausekkeen yleisiin myyntiehtoihin voidakseen ennakoida tuomioistuimen, jossa sen ja riidanalaisten tavaroiden alkuperäisen italialaisen hankkijan tekemää sopimusta koskeva asia voidaan panna vireille. Toisaalta tavaran myöhempi ranskalainen hankkija ei ole allekirjoittanut tämän lausekkeen sisältävää sopimusta, eikä hankkija ole välttämättä tiennyt lausekkeen olemassaolosta, ennen kuin siihen vedottiin tuomioistuimessa sitä vastaan menettelyssä, joka koskee Ranskan alueelle asennettuja tavaroita.

50.      Jos ennustettavuuden vaatimusta arvioidaan yleisemmin ja objektiivisemmin, toisin sanoen riidan osapuolten näkemyksistä riippumatta,(41) on pidettävä mielessä, että lainvalintamenetelmän mahdollinen käyttäminen aineellisen säännön antamisen sijasta olisi vastoin tätä pakottavaa vaatimusta. Tämä menetelmä nimittäin lisäisi ongelmatilanteita, kun otetaan huomioon, kuinka vaikeaa olisi määrittää pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen oikeuspaikkalausekkeeseen sovellettava lainsäädäntö, ja epävarmuutta, joka syntyisi kulloinkin sovellettavaan kansalliseen lainsäädäntöön perustuvista erilaisista määritelmistä.(42)

51.      Korostan lisäksi asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan varsinaisesta tavoitteesta, että se mahdollistaa myös muiden tuomioistuinten toimivallan kuin niiden, joiden pitäisi asetuksen säännösten perusteella lähtökohtaisesti ratkaista asia.(43) Tällainen pelkästään asianosaisten tahtoon perustuva tuomioistuimen toimivaltaa koskeva sopimus on luonteeltaan poikkeuksellinen,(44) minkä perusteella kyseistä artiklaa on unionin tuomioistuimen vakiintuneen näkemyksen mukaisesti tulkittava suppeasti.(45) Unionin tuomioistuin on lisäksi yleisemmin todennut, että yleisestä periaatteesta poikkeavia toimivaltasääntöjä ei voida tulkita laajentavasti koskemaan muita kuin asetuksessa N:o 44/2001 nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita.(46) Tästä voidaan päätellä, että näillä lausekkeilla voi olla sitova vaikutus kolmansiin osapuoliin nähden ainoastaan asetuksessa N:o 44/2001 säädetyissä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetuissa tapauksissa, minkä vuoksi ne eivät voi sitoa kolmansia osapuolia, ellei ole osoitettu, että asianomainen on antanut niihin suostumuksensa artiklassa määritetyin edellytyksin.

4.       Unionin tuomioistuimen aiempiin tuomioihin perustuva erilainen tulkinta

52.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei mainitse tätä päätöksensä perusteluissa, mutta Refcompin esittämistä huomautuksista käy ilmi, että viimeksi mainittu perustaa toimivallan puuttumista koskevan väitteensä lähinnä tuomioihin, joita yhteisöjen tuomioistuin on antanut meriliikenteen alalla tehdyistä sopimuksista. Näissä tuomioissaan yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että oikeuspaikkalauseke, josta rahdinkuljettaja ja lastinantaja ovat sopineet ja joka on sisällytetty konossementtiin, on pätevä myös myöhemmin konossementin siirronsaajaan nähden, eikä tuomioistuimen ole tarpeen tutkia, onko tämä kolmas antanut suostumustaan oikeuspaikkalausekkeeseen, mikäli lastinantajan oikeudet ja velvollisuudet ovat siinä valtiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, voimassa olevien lainvalintasääntöjen perusteella sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan siirtyneet konossementin hankkimisen yhteydessä kolmannelle osapuolelle.(47) Refcomp sekä Espanjan ja Saksan hallitukset päättelevät tästä yleisen säännön, jonka mukaan tämäntyyppisen lausekkeen vaikutusten siirtyminen olisi riippuvainen niiden oikeuksien ja velvollisuuksien siirtymisestä, joita se koskee.

53.      Katson kuitenkin Axa Corporaten, Emersonin, Ranskan hallituksen ja komission tapaan, ettei näissä tuomioissa esitettyjä ratkaisuja voida soveltaa käsiteltävään asiaan. Kun otetaan jälleen huomioon oikeuspaikkalausekkeeseen perustuvan toimivallan poikkeuksellinen luonne ja suppea lähestymistapa, jota on noudatettava asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan säännösten ulottuvuutta määriteltäessä,(48) katson, ettei tätä oikeuskäytäntöä voida laajentaa sen kohteena olevan konossementtien erityisalan ulkopuolelle. On nimittäin pidettävä mielessä, että pääasia koskee suoraa korvauskannetta, joka perustuu myyntisopimusten sarjaan, ja että pääasiassa tavaran omistus on siirtynyt hankkijalta toiselle eikä konossementtiin perustuvassa kolmen osapuolen välisessä suhteessa, jolla on hyvin erityinen oikeudellinen luonne. 

54.      On nimittäin syytä muistaa, että konossementti on meriliikenteen kuljettajan antama kuitti tavaran lähettäjälle eli lastinantajalle vahvistukseksi kyseisen lastin ottamisesta kuljetettavaksi ja sitoumuksesta toimittaa se kyseisen asiakirjan esittämistä vastaan. Konossementissa mainitaan erityisesti osapuolten sopiman kuljetussopimuksen pääehdot, joihin saattaa sisältyä oikeuspaikkalauseke. Useimmissa kansallisissa oikeusjärjestyksissä, jotka ovat yhdenmukaisia tässä asiassa, konossementti on myyntikelpoinen ja siirrettävissä oleva arvopaperi, jonka avulla lastin omistaja voi luovuttaa tavarat niiden kuljetuksen aikana hankkijalle, josta tulee konossementin haltijana tavaroiden vastaanottaja ja lastinantajan kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien haltija suhteessa tavarankuljettajaan. Näyttää siltä, että siirretyn arvopaperin haltijan, vaikka se on kolmas suhteessa alkuperäiseen kuljetussopimukseen, jota se ei ole tehnyt, on noudatettava tämän sopimuksen pääsisältöä ja erityisesti oikeuspaikkalauseketta siltä osin kuin lastinantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät asiaan sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti sille.

55.      Perättäisten myyntisopimusten yhteydessä sen sijaan tavaran hankkiminen ei johda alkuperäisen sopimuspuolen kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien siirtymiseen kolmannen osapuolen hyväksi ja vastuulle siten, että tämä tulisi alkuperäisen sopimuspuolen asemaan. Toisin kuin konossementin haltijana oleva kolmas osapuoli erillisen sopimuksen allekirjoittanut tavaran myöhempi hankkija ei tosiasiassa ole osapuolena alkuperäisessä oikeussuhteessa, vaikka joissakin kansallisissa oikeusjärjestyksissä, kuten Ranskan oikeusjärjestyksessä, hänellä on oikeus hakea korvausta suoraan valmistajalta. Katson näin ollen, että koska tavaran myöhempi hankkija säilyy kolmantena suhteessa oikeuspaikkalausekkeen sisältävään sopimukseen, tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi riita-asia on saatettu, on varmistettava, onko se voinut pätevästi sitoutua tähän valmistajan sopimaan lausekkeeseen asetuksessa N:o 44/2001 säädettyjen edellytysten mukaisesti.

56.      Edellä esitetyn perusteella katson, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 44/2001 23 artiklaa on tulkittava siten, että tavaran valmistajan ja yhden tavaran hankkijan tämän artiklan mukaisesti sopimalla oikeuspaikkalausekkeella ei ole sitovia vaikutuksia tavaran myöhempään hankkijaan, joka ei ole tämän lausekkeen sisältävän sopimuksen sopimuspuolena, eikä vakuutuksenantajaan, jolle tavaran myöhemmän hankkijan oikeudet ovat siirtyneet,(49) ellei voida osoittaa, että tavaran myöhempi hankkija on antanut suostumuksensa lausekkeeseen artiklassa säädetyin edellytyksin.

57.      Aineellinen sääntö, jonka kehotan unionin tuomioistuinta antamaan, olisi näin sopusoinnussa useimmissa kansallisissa oikeusjärjestyksissä pätevän, sopimus sitoo ainoastaan sopimuspuolia -periaatteen kanssa. Se olisi hyödyllinen myös siksi, että se on samansuuntainen asetuksen N:o 44/2001 ja erityisesti sen 23 artiklan parhaillaan käynnissä olevan tarkistamisen kanssa, josta olen maininnut edellä.(50)

58.      Kun otetaan huomioon, että kysymykseen on ehdotettu kieltävää vastausta, ei mielestäni ole tarpeen tutkia tarkemmin ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen toista osaa, joka koskee toissijaisesti niiden olosuhteiden määrittämistä, joissa tämäntyyppinen lauseke voisi siirtyä sopimusten sarjassa automaattisesti koskemaan kolmatta, kun pidetään mielessä, että se, onko kyseinen henkilö antanut pätevästi suostumuksensa lausekkeeseen, on nähdäkseni ratkaiseva peruste arvioitaessa, voidaanko lausekkeeseen vedota häntä vastaan.

       Sen, ettei tavaran myöhemmän hankkijan suoraan valmistajaa vastaan nostama kanne liity sopimusta koskevaan asiaan, mahdolliset vaikutukset

59.      Toinen ennakkoratkaisukysymys koskee sitä, mitä vaikutuksia yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa Handte antamassa tuomiossa omaksumalla näkemyksellä on oikeuspaikkalausekkeen oikeusvaikutuksiin pääasian kaltaisissa olosuhteissa. Vaikka ennakkoratkaisupyynnössä ei täsmennetä käsiteltävän ja aiemmin käsitellyn problematiikan välistä suhdetta, Cour de cassationin käyttämän sanamuodon(51) perusteella vaikuttaa sitä, että toinen kysymys on esitetty erityisesti siltä varalta, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi eli toisin kuin suositan.

60.      Mainitun tuomion mukaan(52) Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdassa, joka vastaa asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa, tarkoitettua ”sopimusta koskevan asian” toimivaltasääntöä ei sovelleta, kun kyseessä on kanne, jonka tavaran myöhempi hankkija on nostanut suoraan valmistajaa vastaan ja joka koskee hankitun tavaran virheellisyyttä tai soveltumattomuutta käyttöön, johon se on tarkoitettu. Tästä seuraa a contrario, että tällainen kanne on nostettu 5 artiklan 3 kohdassa tai vastaavasti 5 artiklan 3 alakohdassa tarkoitetussa ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa”,(53) ja kyseisen säännön mukaan toimivaltainen on sen paikkakunnan tuomioistuin, missä vahinko sattui.

61.      Komissio katsoo, että problematiikka, joka koskee oikeuspaikkalausekkeeseen vetoamista kolmatta vastaan, liittyy läheisesti viimeksi mainitun ja oikeuspaikkalausekkeen sisältävän sopimuksen sopimuspuolen välisen suhteen oikeudelliseen luonteeseen. Sen mukaan tavaran myöhemmän hankkijan ja valmistajan välisen sopimussuhteen puuttuminen, jonka yhteisöjen tuomioistuin totesi edellä mainitussa asiassa Handte antamassaan tuomiossa, johtaa siihen, etteivät nämä voineet ”sopia” tästä lausekkeesta asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Emerson väittää lisäksi, että se, että unionin tuomioistuin määrittelee tavaran myöhemmän hankkijan valmistajaa vastaan nostaman kanteen koskevan sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta, johtaa väistämättä siihen, ettei tähän lausekkeeseen voida vedota tavaran myöhempää hankkijaa vastaan.

62.      Ranskan hallitus katsoo sitä vastoin, että edellä mainitun asiassa Handte annetun tuomion sisältö ei estä asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan soveltamista. Refcomp sekä Espanjan ja Saksan hallitukset katsovat niin ikään, että kysymys siitä, liittyykö tavaran myöhemmän hankkijan nostama suora korvauskanne sopimusta koskevaan asiaan, on oikeudellisesti erillinen kysymyksestä, joka koskee oikeuspaikkalausekkeen vaikutuksia tavaran myöhempään hankkijaan.

63.      Katson, ettei toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ole tarpeen vastata, koska asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa olevan sopimusta koskevan asian määritelmä, joka perustuu edellä mainitussa asiassa Handte annettuun tuomioon, ei vaikuta välittömästi asetuksen 23 artiklan tulkintaan, kun otetaan huomioon, että ensin mainitussa luetellaan asiaa koskevat erityiset toimivaltasäännöt eikä siinä käsitellä sopimukseen sisältyvän oikeuspaikkalausekkeen oikeusvaikutuksia kolmanteen osapuoleen nähden. Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomiostuimessa vireillä oleva riita-asia koskee nimittäin ainoastaan viimeksi mainittua problematiikkaa, josta yhteisöjen tuomioistuin ei lausunut asiassa Handte antamassaan tuomiossa, eikä mistään kyseisessä tuomiossa esitetystä perustelusta voida johtaa, että siinä esitettyä päättelyketjua voitaisiin laajentaa tai sitä voitaisiin analogisesti soveltaa myös käsiteltävään asiaan.

64.      Jos unionin tuomioistuin katsoo kuitenkin hyödylliseksi vastata esitettyyn kysymykseen, mielestäni ei olisi kovinkaan loogista todeta

–        yhtäältä edellä mainitussa asiassa Handte annetun tuomion tapaan, että tavaran myöhemmän hankkijan valmistajaa vastaan sopimussarjan yhteydessä nostama kanne ei unionin oikeuden mukaan liity sopimusta koskevaan asiaan, koska nämä kaksi osapuolta eivät ole sitoutuneet siihen vapaaehtoisesti(54)

–        ja toisaalta, että valmistaja, jota vastaan nostettavan kanteen on kyseisen tuomion perusteella perustuttava sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaan asiaan, voi vedota sopimukseen perustuvassa oikeussuhteessa vahvistettuun oikeuspaikkalausekkeeseen tavaran myöhempää hankkijaa vastaan pelkästään sen perusteella, että tämä lauseke on siirtynyt sopimussarjassa liitännäisenä osaksi myöhempiä sopimuksia.

65.      Todettakoon, että asetuksen N:o 44/2001 toimivaltasääntöjen ja kansallisen oikeuden aineellisten sääntöjen, joihin pääasiassa on vedottu, yhdistelmä saattaa käsiteltävässä asiassa johtaa melko paradoksaaliseen tilanteeseen. Koska nimittäin tavaran myöhempää hankkijaa, joka ei ole antanut suostumustaan, vastaan ei voida asetuksen 23 artiklan nojalla – unionin tuomioistuimelle ehdottamani tulkinnan mukaisesti – vedota valmistajan sopimaan oikeuspaikkalausekkeeseen, valmistajan on edellä mainitussa asiassa Handte annetun tuomion mukaisesti puolustauduttava kyseistä kannetta vastaan jäsenvaltiossa, johon tämä ei ole sijoittautunut ja jonka tuomioistuimen toimivalta perustuu asetuksen säännöksiin, joita sovelletaan sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa mutta ei sopimusta koskevassa asiassa, kun taas valmistajan on puolustauduttava sellaista kannetta vastaan, joka on nostettu sitä vastaan sopimusta koskevassa asiassa eikä sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa, Ranskan lainsäädännön mukaisesti.

V       Ratkaisuehdotus

66.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Cour de cassationin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 23 artiklaa on tulkittava siten, ettei tavaran valmistajan ja alkuperäisen hankkijan tekemään myyntisopimukseen, joka kuuluu eri jäsenvaltioihin sijoittautuneiden sopimuspuolten allekirjoittamien sopimusten sarjaan, sisältyvään oikeuspaikkalausekkeeseen voida vedota tavaran myöhempää hankkijaa vastaan eikä vakuutuksenantajaa, jolle tämän oikeudet ovat siirtyneet, vastaan, ellei voida osoittaa, että tämä kolmas on antanut tosiasiallisen suostumuksensa lausekkeeseen kyseisen artiklan edellytysten mukaisesti.


1 – Alkuperäinen kieli: ranska.


2 – EYVL 2001, L 12, s. 1.


3 – Tässä ratkaisuehdotuksessa ”jäsenvaltiolla” tarkoitetaan asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 3 kohdan mukaisesti kaikkia unionin jäsenvaltioita, lukuun ottamatta Tanskan kuningaskuntaa.


4 – Asia 71/83, Russ, tuomio 19.6.1984 (Kok., s. 2417); asia C‑159/97, Castelletti, tuomio 16.3.1999 (Kok., s. I‑1597) ja asia C‑387/98, Coreck, tuomio 9.11.2000 (Kok., s. I‑9337).


5 – Euroopan parlamentin 7.9.2010 annettu päätöslauselma asetuksen N:o 44/2001 täytäntöönpanosta ja tarkistamisesta (2009/2140(INI)), P7_TA(2010)0304, johdanto-osan O perustelukappale ja 13 kohta.


6 – Asia C‑26/91, tuomio 17.6.1992 (Kok., s. I‑3967, Kok. Ep. XII, s. I‑181).


7 – EYVL 1972, L 299, s. 32, sellaisena kuin se on muutettuna uusien jäsenvaltioiden liittymisestä tehdyillä myöhemmillä sopimuksilla (EYVL L 304, s. 1).


8 – Täsmennettäköön, että pääasiassa kanteen valmistajaa vastaan on tosiasiassa nostanut vakuutuksenantaja, jolle tavaran myöhemmän hankkijan oikeudet ovat siirtyneet, mutta tämä oikeudellinen tilanne vastaa tilannetta, jossa tavaran myöhemmin hankkinut on itse nostanut kanteen.


9 – Ennakkoratkaisupyyntö koskee ainoastaan asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan säännöksiä, jotka ovat yleisluonteisia. Se ei koske asetuksen erityisiä säännöksiä oikeuspaikkalausekkeista, joita voidaan sisällyttää heikompien osapuolten tekemiin sopimuksiin, kuten vakuutussopimuksiin (13 ja 14 artikla), kuluttajasopimuksiin (17 artikla) tai työsopimuksiin (21 artikla).


10 – Ks. tästä asiayhteydestä avocat général référendaire Chevalierin Cour de cassationille pääasiassa esittämän kannanoton otteet, jotka julkaistiin artikkelissa ”Transmission des clauses de compétence dans les chaînes communautaires de contrats: la CJUE va pouvoir trancher” (La Semaine Juridique – édition générale, 2010, nro 52, s. 2438) ja joissa todetaan, että ”asiayhteyksissään tarkasteltuina [edellä mainituissa] asioissa Handte ja Russ annetut tuomiot näyttävät oikeuttavan kummankin analyysin oikeudellisesta järjestelmästä, jota sovelletaan [tällaiseen] oikeuspaikkalausekkeen siirtymiseen myöhemmälle hankkijalle sopimussarjassa”, ja joissa mainitaan Ranskan oikeuskirjallisuudessa tästä esitetyt eriävät näkemykset.


11 – Julkisasiamies Jacobs totesi edellä alaviitteessä 6 mainitussa asiassa Handte 8.4.1992 esittämänsä ratkaisuehdotuksen 18 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, että kyseisenä ajankohtana ainoastaan Belgiassa, Luxemburgissa ja Ranskassa tavaran myöhemmän ostajan nostaman kanteen valmistajaa vastaan katsottiin liittyvän sopimusta koskevaan asiaan.


12 – Komission 14.12.2010 päivätyssä työasiakirjassa, jonka otsikkona on ”Tiivistelmä vaikutusten arvioinnista ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi N:o 44/2001 tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla” (SEK(2010) 1548 lopullinen), 2.3.1 kohdassa todetaan seuraavaa: ”Valtaosa rajatylittävää liiketoimintaa harjoittavista EU:n yrityksistä käyttää oikeuspaikkasopimuksia (lähes 70 % kaikista yrityksistä ja 90 % suuryrityksistä).”


13 – Pantakoon merkille, että tilanne muuttuu, kun 30.6.2005 tehty Haagin yleissopimus oikeuspaikkasopimuksista (jäljempänä Haagin vuoden 2005 yleissopimus, jonka teksti löytyy internetosoitteesta www.hcch.net) tulee voimaan, koska siinä edellytetään, että kaikki asianosaiset ovat sijoittautuneet unioniin, jotta asetuksen N:o 44/2001 säännökset ovat ensisijaisia suhteessa yleissopimuksen määräyksiin. Yleissopimuksen allekirjoittaminen Euroopan yhteisön puolesta hyväksyttiin neuvoston 26.2.2009 tekemällä päätöksellä 2009/397/EY (EUVL L 133, s. 1).


14 – Toimivaltaa koskevan sopimuksen kohteena voi olla ”syntynyt riita tai – – syntyvät vastaiset riidat”.


15 – Näin voisi olla siinä tapauksessa, että kolmas osapuoli arvioi, että oikeuspaikkalausekkeesta johtuva tuomioistuimen toimivaltaa koskeva sopimus voi olla hänen etujensa mukainen esimerkiksi nimetyn tuomioistuimen tavanomaisen oikeuskäytännön perusteella tai tuomioistuimen jäsenvaltiossa lainvalintasääntöjen mukaisesti sovellettavan oikeuden perusteella.


16 – Yhdistetyt asiat C-509/09 ja C-161/10, eDate Advertising ja Martinez, tuomio 25.10.2011 (Kok., s. I‑10269, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


17 – Haagin vuoden 2005 yleissopimukseen ei sisälly mainintaa siitä, voidaanko tähän lausekkeeseen vedota. T. Hartley ja M. Dogauchi puoltavat yleissopimusta koskevassa selvityksessään konfliktimenetelmän käyttöä (ks. 94 kohta: ”Jos alkuperäiset sopimuspuolet antavat suostumuksensa oikeuspaikkaa koskevalle sopimukselle, sopimus voi olla sitova sellaisiin kolmansiin osapuoliin nähden, jotka eivät ole antaneet siihen nimenomaista suostumustaan, jos niiden mahdollisuus nostaa kanne riippuu siitä, ovatko jonkin alkuperäisen sopimuspuolen oikeudet ja velvollisuudet siirtyneet heille. Se, onko näin, määritetään kansallisen lainsäädännön perusteella”, 142, 143 ja 294 kohta).


18 – Ks. mm. unionin tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa C‑133/11, Folien Fischer ja Fofitec, 19.7.2012 esittämäni ratkaisuehdotuksen 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


19 – Näin ollen tämän asetuksen 23 artiklassa olevan käsitteen ”tuomioistuimen toimivaltaa koskeva sopimus” määrittäminen voi vaikuttaa sen oikeudellisten vaikutusten määrittämiseen, kuten asiassa C‑214/89, Powell Duffryn, 10.3.1992 annettu tuomio (Kok., s. I‑1745, Kok. Ep. XII, s. I‑29, 11 kohta ja sitä seuraavat kohdat) osoittaa.


20 – Ks. edellä alaviitteessä 6 mainitussa asiassa Handte esitetyn ratkaisuehdotuksen 18 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


21 – Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) (EUVL L 177, s. 6). Tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdan e alakohdassa jätetään oikeuspaikkaa koskevat sopimukset asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.


22 – Sen jäsenvaltion lainsäädäntö, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, sen jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa oikeuspaikkalausekkeessa tarkoitettu tuomioistuin sijaitsee, tai lainsäädäntö, jota sovelletaan tämän lausekkeen sisältävään alkuperäiseen sopimukseen, taikka lainsäädäntö, jota sovelletaan kolmannen osapuolen, jota vastaan lausekkeeseen vedotaan, tekemään sopimukseen (kuten Espanjan hallitus esittää).


23 – Ks. analogisesti Brysselin yleissopimuksesta asia C‑51/97, Réunion européenne ym., tuomio 27.10.1998 (Kok., s. I‑6511, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


24 – Asia 12/76, tuomio 6.10.1976 (Kok., s. 1473, Kok. Ep. III, s. 185).


25 – Ks. komission ehdotus, joka johti asetuksen N:o 44/2001 antamiseen ja jossa todetaan seuraavaa: ”Sopimusta koskevassa asiassa sovellettavaa vaihtoehtoista toimivaltaista tuomioistuinta koskevaa 5 artiklan 1 alakohtaa on tarkistettu. Tarkistuksen jälkeen paikkakunnalle, jolla hakemuksen perusteena oleva velvoite on täytettävä, annetaan itsenäinen määritelmä kahden sopimustyypin – irtaimen kaupan ja palvelujen tarjoamisen – osalta. Täten vältetään viittaus sen valtion kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöihin, jossa asia pannaan vireille.” (KOM(1999) 348 lopullinen, 4.2 kohta).


26 – Edellä alaviitteessä 5 mainitun päätöslauselman 2009/2140(INI) johdanto-osan O perustelukappale ja 13 kohta.


27 – Artiklassa ei ole määritelty siinä käytettyä ”asianosaisten” käsitettä, mutta se voi lähinnä tarkoittaa joko toimivaltaa koskevan sopimuksen sopimuspuolia tai riidan asianosaisia siinä tuomioistuimessa, jossa asia pannaan vireille.


28 – Toisin sanoen on kiellettyä ratkaista asia tuomioistuimissa, jotka olisivat asetuksen N:o 44/2001 nojalla toimivaltaisia ilman tällaista lauseketta, elleivät asianosaiset ole muuta päättäneet.


29 – Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että Brysselin yleissopimuksen 17 artiklan muotovaatimusten tarkoituksena on taata näyttö siitä, että toimivaltaisesta tuomioistuimesta on tosiasiallisesti sovittu sopimuspuolten välillä. Ks. asia C‑106/95, MSG, tuomio 20.2.1997 (Kok., s. I‑911, 15 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


30 – Edellä alaviitteessä 19 mainitussa asiassa Powell Duffryn annetussa tuomiossa todettiin, että yhtiöjärjestykseen sisältyvään oikeuspaikkalausekkeeseen voidaan vedota osakkaita vastaan sillä perusteella, että yhtiöjärjestyksiä on pidettävä sopimuksena ja yhtiön osakkeenomistajaksi tullessaan osakas sitoutuu hyväksymään kaikki yhtiön yhtiöjärjestykseen sisältyvät määräykset, vaikkei tämä hyväksyisikään joitakin näistä.


31 – Yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut, että vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan tekemän vakuutussopimuksen kolmannet edunsaajat voivat vedota tällaiseen sopimukseen sisältyvään lausekkeeseen, vaikka ne eivät ole allekirjoittaneet sitä (asia 201/82, Gerling Konzern Speziale Kreditversicherung ym., tuomio 14.7.1983, Kok., s. 2503), mutta se on sulkenut pois sen, että lausekkeeseen voitaisiin vedota sellaista kolmatta edunsaajaa vastaan, joka ei ole sitä hyväksynyt (asia C‑112/03, Société financière et industrielle du Peloux, tuomio 12.5.2005, Kok., s. I‑3707).


32 – Ks. tästä tehty tiivistelmä edellä alaviitteessä 4 mainitussa asiassa Russ, tuomion 23 kohta.


33 – Asetuksen N:o 44/2001 13 artiklan 2 kohdassa sallitaan nimenomaisesti se, että oikeuspaikkalauseketta sovelletaan paitsi vakuutuksenottajan tai vakuutetun hyväksi myös vakuutuksen edunsaajan hyväksi, vaikka tämä ei olisi allekirjoittanut sopimusta.


34 – En myöskään ole samaa mieltä Saksan hallituksen väitteestä, jonka mukaan asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan 4 kohdassa säädetään oikeuspaikkalausekkeen vaikutuksista trustin perustajaan, trusteeseen ja trustin edunsaajaan tekemättä eroa sen suhteen, ovatko nämä alkuperäisiä trustin jäseniä tai edunsaajia. Mielestäni tämän tekstin erityisenä kohteena ovat trustit eikä sitä voida ulottaa koskemaan tavaran valmistajan ja myöhemmän hankkijan välisiä suhteita.


35 – Tällaista lauseketta ei näin ollen pidä muotoilla niin yleisesti, että se kattaisi kaikki sopimuspuolten välillä mahdollisesti syntyvät riidat riippumatta siitä, millaisia sopimuksia he ovat tehneet.


36 – Ks. edellä alaviitteessä 6 mainittu asia Handte, tuomion 17 kohta.


37 – Viimeksi mm. asia C‑154/11, Mahamdia, tuomio 19.7.2012, 60 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


38 – Ks. edellä alaviitteessä 4 mainittu asia Castelletti, tuomion 46 kohta ja sitä seuraavat kohdat oikeuskäytäntöviittauksineen, jossa huomautetaan, että Brysselin yleissopimuksen 17 artiklassa, joka vastaa mainittua 23 artiklaa, ei oteta huomioon mitään objektiivisesti määriteltyä liittymää riidan ja määrätyn tuomioistuimen välillä.


39 – Siinä todetaan, että ”tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen ennustettavuuden on oltava hyvä”.


40 –      Asia C‑533/07, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, tuomio 23.4.2009 (Kok., s. I‑3327, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


41 – Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 25 mainitun ehdotuksen KOM(1999) 348 lopullinen 1.1 kohta, jonka mukaan ”sisämarkkinoiden moitteeton toiminta edellyttää – – tuomioistuimen toimivaltaa koskevaa oikeusvarmuutta”.


42 – Ks. tuomioistuinten toimivallan itsenäisen määritelmän sekä yhdenmukaistamista ja ennakoitavuutta koskevien tavoitteiden välisestä yhteydestä mm. asia C‑19/09, Wood Floor Solutions Andreas Domberger, tuomio 11.3.2010 (Kok., s. I‑2121, 23 kohta).


43 – Asetuksen N:o 44/2001 II luvun 1 jaksoon sisältyvien yleisten toimivaltasääntöjen tai seuraavissa jaksoissa säädettyjen erityisten toimivaltasääntöjen nojalla.


44 – Asetuksen johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan, että ”vastaajan kotipaikan tuomioistuin on aina toimivaltainen, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa – – osapuolten sopimusvapauden vuoksi jokin muu liittymäperuste on oikeutettu” (kursivointi tässä).


45 – Ks. Brysselin yleissopimuksen 17 artiklasta asia 24/76, Estasis Salotti di Colzani, tuomio 14.12.1976 (Kok., s. 1831, Kok. Ep. III, s. 227, 7 kohta) ja asia 25/76, Galeries Segoura, tuomio 14.12.1976 (Kok., s. 1851, Kok. Ep. III, s. 235, 6 kohta).


46 – Asia C‑347/03, Vorarlberger Gebietskrankenkasse, tuomio 17.9.2009 (Kok., s. I‑8661, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


47 – Edellä alaviitteessä 4 mainitut asia Russ, tuomion 24 kohta ja sitä seuraavat kohdat; asia Castelletti, tuomion 41 kohta ja sitä seuraavat kohdat ja asia Coreck, tuomion 23–27 ja 30 kohta.


48 – Ks. edellä alaviitteessä 45 mainituissa asiassa Estasis Salotti di Colzani ja asiassa Galeries Segoura annetut tuomiot.


49 – Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkastelee ongelmaa, joka koskee oikeuspaikkalausekkeen vaikutuksia vakuutuksenantajaan, jolle kolmannen – ei alkuperäisen sopimuspuolen – oikeudet ovat käsiteltävässä asiassa siirtyneet, vasta toisessa ennakkoratkaisukysymyksessään, vaikka tosiasiassa se voitaisiin esittää samoin sanamuodoin ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä. Vaikuttaa selvältä, että mikäli oikeudet ovat siirtyneet asiaan sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, vakuutuksenantaja, joka on maksanut korvauksia myöhemmälle hankkijalle, on tullut tämän tilalle siten, että se voi samoin edellytyksin käyttää lähtökohtaisesti kaikkia viimeksi mainitulle kuuluneita oikeuksia katetusta vahingosta mahdollisesti vastaavaa henkilöä vastaan erityisesti tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen osalta.


50 – Huomattakoon, että parlamentti tuo edellä alaviitteessä 5 mainitussa päätöslauselmassaan 2009/2140(INI) esiin erityisesti ne tapaukset, joissa konossementeissa oleva oikeuspaikkalauseke voi sitoa kolmansia osapuolia, ja ehdottaa tätä koskevan aineellisen säännöksen antamista epäilemättä juuri konossementteja koskevien erityispiirteiden vuoksi.


51 – ”Onko oikeuspaikkalausekkeella oikeusvaikutuksia suhteessa myöhempään hankkijaan ja sellaisiin vakuutuksenantajiin, joille tämän oikeudet ovat siirtyneet, vaikka – –?” (kursivointi tässä).


52 – Ks. erityisesti 16 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


53 – Tämä käsite kattaa nimittäin kaikki vaatimukset, joilla pyritään kyseenalaistamaan vastaajan vastuu ilman liittymäkohtia sopimuksiin. Ks. analogisesti kanteesta, jolla tavaroiden vastaanottaja on hakenut korvausta siltä, jota hän pitää tosiasiallisena kuljetuksen suorittajana, edellä alaviitteessä 23 mainittu asia Réunion européenne ym., tuomion 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


54 – Kun pidetään mielessä, että tällainen suostumus on peruste, johon nojautuen unionin tuomioistuin on toistuvasti esittänyt itsenäisen määritelmän Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdassa ja siten asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta käsitteestä ”sopimusta koskevassa asiassa”. Ks. asia C‑27/02, Engler, tuomio 20.1.2005 (Kok., s. I‑481, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).