Language of document : ECLI:EU:C:2017:116

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

YVES BOT

15 päivänä helmikuuta 2017 (1)

Asia C579/15

Openbaar Ministerie

vastaan

Daniel Adam Popławski

(Ennakkoratkaisupyyntö – Rechtbank Amsterdam (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat))

Ennakkoratkaisupyyntö – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Puitepäätös 2002/584/YOS – Eurooppalainen pidätysmääräys ja jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt – 4 artiklan 6 alakohta – Eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvarainen kieltäytymisperuste – Täytäntöönpano – Yhdenmukainen tulkinta – Ensisijaisuusperiaatteen soveltaminen






1.        Rechtbank Amsterdamin (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat) ennakkoratkaisupyyntö liittyy sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon Alankomaissa, jonka Sąd Rejonowy w Poznaniu (Poznańin alueellinen tuomioistuin, Puola) antoi 7.10.2013 Alankomaissa asuvasta Puolan kansalaisesta Daniel Adam Popławskista yhden vuoden pituisen vankeusrangaistuksen täytäntöön panemiseksi.

2.        Ennakkoratkaisupyynnön johdosta unionin tuomioistuin pystyy tekemään hyödyllisiä täsmennyksiä siihen, miten jäsenvaltio voi panna kansallisessa lainsäädännössään täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen, josta säädetään eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS,(2) sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS,(3) 4 artiklan 6 alakohdassa.

3.        Toinen tähän ennakkoratkaisupyyntöön liittyvä perustavanlaatuinen intressi on, että unionin tuomioistuin pystyy tarkastelemaan uudelleen Euroopan unionin aikaisemman kolmannen pilarin perusteella tehtyjen puitepäätösten luonnetta ja oikeudellista järjestelmää. EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohdassa, sellaisena kuin se on Amsterdamin sopimuksella muutettuna, määrätään, että direktiivien tavoin nämä instrumentit velvoittavat jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden mutta jättävät kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. Niistä ei sitä vastoin seuraa välitöntä oikeusvaikutusta. Vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että puitepäätösten sitovuudesta seuraa yhdenmukaista tulkintaa koskeva velvollisuus, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tässä asiassa epävarma siitä, onko sen kansallista lainsäädäntöä mahdollista tulkita unionin oikeuden mukaisesti. Jotta kyseiselle tuomioistuimelle esitettäisiin riittävä selvitys siinä tapauksessa, ettei kansallinen säännös ole puitepäätöksen 2002/584 mukainen eikä yhdenmukaisen tulkinnan periaatetta ole mahdollista soveltaa, puitepäätösten oikeudellista asemaa sääntelevien määräysten ja säännösten tulkinnassa on mentävä pidemmälle ja on tuotava esiin, saavatko kansalliset oikeusviranomaiset olla soveltamatta kansallisia säännöksiä, jotka eivät ole puitepäätöksen mukaisia.

4.        Tässä ratkaisuehdotuksessa todetaan ensinnäkin, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio panee tässä artiklassa säädetyn kieltäytymisperusteen täytäntöön siten, että

–        oikeusviranomainen on velvollinen kieltäytymään panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten sellaisesta etsitystä henkilöstä, joka oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, ilman että oikeusviranomainen pystyisi arvioimaan kyseisen henkilön konkreettisen tilanteen perusteella, onko se, että rangaistus pannaan täytäntöön tässä valtiossa, omiaan edistämään hänen sosiaalista kuntoutustaan;

–        eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisestä seuraa ainoastaan, että kyseinen jäsenvaltio ilmoittaa olevansa valmis vastaamaan rangaistuksen täytäntöönpanosta, mutta tämä ilmoitus ei vastaa täytäntöönpanoa koskevaa sitoumusta;

–        oikeusviranomainen kieltäytyy panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten sellaisesta etsitystä henkilöstä, joka oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, kun yhtäältä rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamisesta tehdylle päätökselle, joka on tehty pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskevan päätöksen jälkeen, asetetaan edellytyksiä, jotka koskevat pidätysmääräyksen antanutta jäsenvaltiota ja täytäntöönpanojäsenvaltiota sitovan sopimuksen olemassaoloa ja noudattamista sekä pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion yhteistyötä, ja kun toisaalta pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä ei aseteta kyseenalaiseksi siinä tapauksessa, että rangaistuksen täytäntöönpanosta vastaaminen on mahdotonta, koska asetetut edellytykset eivät täyty.

5.        Katson toiseksi, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan säännöksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, että kansallisen tuomioistuimen on tulkittava pääasiassa kyseessä olevia kansallisia säännöksiä mahdollisimman pitkälle unionin oikeuden mukaisesti ja että tällaisen tulkinnan osoittautuessa mahdottomaksi kansallisen tuomioistuimen on oltava soveltamatta näitä säännöksiä sen vuoksi, että ne ovat yhteensoveltumattomia puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan kanssa.

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

      Unionin oikeus

1.       Puitepäätös 2002/584

6.        Puitepäätöksen 2002/584 ensimmäisessä, viidennessä, kuudennessa, seitsemännessä ja kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(1)      Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien ja erityisesti niiden 35 kohdan mukaan jäsenvaltioiden olisi luovuttava muodollisesta rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevasta menettelystä tuomion täytäntöönpanoa pakoilevien, lopullisen tuomion saaneiden henkilöiden osalta ja olisi nopeutettava rikoksesta epäiltyjen henkilöiden luovuttamista koskevia menettelyjä.

– –

(5)      Unionille asetettu tavoite tulla vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaksi alueeksi johtaa EU:n jäsenvaltioiden välisen, rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen poistamiseen ja sen korvaamiseen oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä. Lisäksi uusien ja yksinkertaisempien järjestelyjen käyttöönotto rikoksesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi tuomioiden täytäntöönpanoa ja syytteeseen asettamista varten rikosasioissa tekee mahdolliseksi poistaa nykyiset monimutkaiset ja aikaa vievät luovuttamismenettelyt. Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella on aiheellista korvata jäsenvaltioiden tähänastiset perinteiset yhteistyösuhteet rikosoikeudellisten päätösten, sekä ennen tuomiota annettujen että lopullisten, vapaan liikkuvuuden järjestelmällä.

(6)      Tässä puitepäätöksessä säädetty eurooppalainen pidätysmääräys on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen, jota Eurooppa-neuvosto on luonnehtinut unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakiveksi, ensimmäinen konkreettinen sovellus rikoslainsäädännön alalla.

(7)      Koska tavoitteena olevaa, rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta 13 päivänä joulukuuta 1957 tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen perustuvan monenvälisen luovuttamisjärjestelmän korvaamista ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden yksipuolisin toimin, vaan se voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, neuvosto voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklassa tarkoitetun ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä puitepäätöksessä ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

– –

(10)      Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat järjestelyt perustuvat jäsenvaltioiden väliseen vankkaan luottamukseen. – –”

7.        Puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa määritellään eurooppalainen pidätysmääräys ja velvollisuus panna se täytäntöön seuraavasti:

”1.      Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.      Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.”

8.        Puitepäätöksen 2002/584 3 artikla koskee eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomia kieltäytymisperusteita ja 4 artikla harkinnanvaraisia kieltäytymisperusteita.

9.        Puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön:

– –

6)      jos eurooppalainen pidätysmääräys on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, kun etsitty henkilö oleskelee täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, ja tämä valtio sitoutuu panemaan tämän rangaistuksen tai toimenpiteen itse täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti – –”

2.       Puitepäätös 2008/909/YOS

10.      Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta rikosasioissa annettuihin tuomioihin, joissa määrätään vapausrangaistus tai vapauden menetyksen käsittävä toimenpide, niiden täytäntöön panemiseksi unionissa 27.11.2008 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2008/909/YOS(4) 28 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Ennen 5 päivää joulukuuta 2011 vastaanotettuihin pyyntöihin sovelletaan edelleen tuomittujen siirtämistä koskevia voimassa olevia säädöksiä. Pyyntöihin, jotka on otettu vastaan mainitusta päivästä alkaen, sovelletaan jäsenvaltioiden tämän puitepäätöksen mukaisesti hyväksymiä sääntöjä.

2.      Jäsenvaltio voi kuitenkin tätä puitepäätöstä tehtäessä antaa ilmoituksen, jonka mukaan se tuomion antaneena jäsenvaltiona ja täytäntöönpanojäsenvaltiona jatkaa sellaisissa tapauksissa, joissa lainvoimainen tuomio on annettu ennen sen ilmoittamaa päivämäärää, niiden voimassa olevien säädösten soveltamista, joita tuomittujen siirtämiseen sovelletaan [ennen] 5 päivää joulukuuta 2011. Jos tällainen ilmoitus on annettu, mainittuja säädöksiä sovelletaan tällöin kaikkiin muihin jäsenvaltioihin riippumatta siitä, ovatko ne antaneet samanlaisen ilmoituksen. Kyseinen päivä ei voi olla myöhäisempi kuin 5 päivä joulukuuta 2011. Mainittu ilmoitus julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Se voidaan peruuttaa milloin tahansa.”

      Alankomaiden lainsäädäntö

11.      Puitepäätös 2002/584 on saatettu osaksi Alankomaiden lainsäädäntöä luovuttamisesta 29.4.2004 annetulla lailla (Overleveringswet)(5).

12.      OLW:n 6 §:ssä, sellaisena kuin se oli ennen vapausrangaistusten ja ehdollisten rangaistusten vastavuoroisesta tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta 12.7.2012 annettua lakia (Wet wederzijdse erkenning en tenuitvoerlegging vrijheidsbenemende en voorwaardelijke sancties),(6) jolla on pantu täytäntöön puitepäätös 2008/909, säädettiin seuraavaa:

”1.      Alankomaiden kansalaisen luovuttaminen voidaan sallia sillä edellytyksellä, että tätä vaaditaan häntä vastaan vireillä olevaa rikostutkintaa varten ja että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käsityksen mukaan on varmaa, että jos hänet tuomitaan ehdottomaan vapausrangaistukseen pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa teoista, joiden perusteella luovuttaminen voidaan hyväksyä, hän voi suorittaa tämän rangaistuksen Alankomaissa.

2.      Alankomaiden kansalaisen luovuttamista ei sallita, jos luovuttamista pyydetään hänelle lainvoimaisella tuomiolla määrätyn vapausrangaistuksen täytäntöön panemista varten.

3.       Jos luovuttamisesta kieltäydytään pelkästään 6 §:n 2 momentissa säädetyn perusteella, syyttäjä ilmoittaa luovutuspyynnön tehneelle oikeusviranomaiselle valmiudesta vastata tuomion täytäntöönpanosta tuomittujen siirtämisestä – – tehdyn yleissopimuksen 11 artiklassa määrätyn menettelyn tai muun sovellettavan sopimuksen mukaisesti.

4.      Syyttäjä ilmoittaa välittömästi – – ministerille jokaisesta luovuttamisesta kieltäytymisestä, joka on annettu tiedoksi 3 momentissa tarkoitetulla ilmoituksella, jonka mukaan Alankomaat on valmis vastaamaan ulkomailla annetun tuomion täytäntöönpanosta.

5.      Edellä olevia 1–4 momenttia sovelletaan myös ulkomaalaiseen, jolla on pysyvä oleskelulupa, mikäli hänet voidaan asettaa Alankomaissa syytteeseen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana olevista teoista ja mikäli hänen osaltaan on syytä olettaa, ettei hän menetä oikeuttaan oleskella Alankomaissa hänelle luovuttamisen jälkeen määrätyn rangaistuksen tai toimenpiteen vuoksi.”

13.      Vapausrangaistusten ja ehdollisten rangaistusten vastavuoroisesta tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta annetun lain voimaantulon jälkeen OLW:n 6 §:n 3 momentin sanamuoto on seuraava:

”3.      Jos luovuttamisesta kieltäydytään pelkästään 6 §:n 2 momentissa säädetyn perusteella, syyttäjä ilmoittaa luovutuspyynnön tehneelle oikeusviranomaiselle valmiudesta vastata tuomion täytäntöönpanosta.”

II     Pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymykset

14.      Sąd Rejonowy w Poznaniu määräsi Puolan kansalaiselle Popławskille yhden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen 5.2.2007 antamallaan tuomiolla, josta tuli lainvoimainen 13.7.2007. Sama tuomioistuin määräsi 15.4.2010 tekemällään päätöksellä rangaistuksen täytäntöön pantavaksi.

15.      Sąd Rejonowy w Poznaniu antoi Popławskista 7.10.2013 eurooppalaisen pidätysmääräyksen edellä mainitun rangaistuksen täytäntöön panemiseksi.

16.      Pääasian oikeudenkäynnissä, joka koskee tämän eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa, Rechtbank Amsterdam katsoo, ettei ole olemassa muita pidätysmääräyksen kieltäytymisperusteita kuin se, josta säädetään OLW:n 6 §:n 2 ja 5 momentissa sellaisten henkilöiden osalta, jotka asuvat Alankomaissa kuten Popławski, joka on näyttänyt toteen, että hän on oleskellut laillisesti Alankomaissa yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta.

17.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että OLW:n 6 §:n 3 momentin nojalla Alankomaat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyessään ilmoittaa ”valmiudesta” vastata rangaistuksen täytäntöönpanosta sellaisen sopimuksen perusteella, joka sitoo tätä jäsenvaltiota suhteessa pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että pääasiassa tällainen vastattavaksi ottaminen riippuu Puolan tätä koskevasta pyynnöstä ja että Puolan lainsäädäntö on esteenä tällaiselle pyynnölle, jos kyseinen henkilö on Puolan kansalainen.

18.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tässä tilanteessa, että luovuttamisesta kieltäytyminen voi johtaa etsityn henkilön rangaistuksetta jäämiseen, koska luovuttamisesta kieltäytymistä koskevan ratkaisun antamisen jälkeen rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottaminen voi osoittautua mahdottomaksi, mikä ei vaikuta luovuttamisesta kieltäytymisestä annettuun ratkaisuun, johon ei voida hakea muutosta tavanomaisin muutoksenhakukeinoin.

19.      Koska Rechtbank Amsterdam on epävarma siitä, ovatko OLW:n 6 §:n 2–4 momentti puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaisia, sillä tässä sallitaan luovuttamisesta kieltäytyminen vain, jos täytäntöönpanojäsenvaltio ”sitoutuu” panemaan rangaistuksen täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, se on päättänyt keskeyttää asian käsittelyn ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Saako jäsenvaltio saattaa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan osaksi kansallista oikeuttaan siten, että

–        sen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on ilman muuta velvollinen kieltäytymään täytäntöönpanojäsenvaltion kansalaisen tai siellä vakinaisesti asuvan luovuttamisesta täytäntöönpanoa varten,

–        tästä kieltäytymisestä seuraa suoraan lain nojalla, että jäsenvaltio on valmis vastaamaan kyseiselle kansalaiselle tai maassa vakinaisesti asuvalle määrätyn vapausrangaistuksen täytäntöönpanosta,

–        päätös täytäntöönpanosta vastaamisesta tehdään kuitenkin vasta rangaistuksen täytäntöönpanoa varten tapahtuvasta luovuttamisesta kieltäytymisen jälkeen, ja myöntävä päätös riippuu 1) pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion ja täytäntöönpanevan jäsenvaltion välisessä voimassa olevassa sopimuksessa olevasta oikeudellisesta perustasta, 2) tässä sopimuksessa vahvistetuista edellytyksistä ja 3) pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion yhteistyöstä, joka ilmenee esimerkiksi vastattavaksi ottamista koskevasta pyynnöstä,

jolloin on vaarana, ettei täytäntöönpanojäsenvaltio voi täytäntöönpanoa varten tapahtuvasta luovuttamisesta kieltäytymisen jälkeen vastata rangaistuksen täytäntöönpanosta, kun taas tämä vaara ei vaikuta velvollisuuteen kieltäytyä täytäntöönpanoa varten tapahtuvasta luovuttamisesta?

2)      Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi,

a)      voiko kansallinen tuomioistuin soveltaa puitepäätöksen 2002/584 säännöksiä suoraan, vaikka [perussopimusten liitteenä olevan] siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan (N:o 36) 9 artiklan nojalla tämän puitepäätöksen oikeusvaikutukset on Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen säilytettävä, niin kauan kuin puitepäätöstä ei kumota lainsäädäntöteitse tai tuomioistuimessa tai muuteta, ja

b)      jos näin on, onko puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohta riittävän täsmällinen ja ehdoton, jotta kansallinen tuomioistuin voi soveltaa sitä?

3)      Jos ensimmäiseen kysymykseen ja toisen kysymyksen b kohtaan vastataan kieltävästi, saako jäsenvaltio, jonka kansallisessa lainsäädännössä asetetaan ulkomailla määrätyn vapausrangaistuksen täytäntöönpanosta vastaamisen edellytykseksi, että vastattavaksi ottamiselle on oikeudellinen perusta tätä koskevassa kansainvälisessä sopimuksessa, saattaa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan osaksi kansallista oikeuttaan tulkitsemalla tätä säännöstä siten, että tämä säännös itse on vaadittu sopimukseen perustuva oikeudellinen perusta, jotta vältetään rangaistuksetta jäämisen vaara, joka liittyy kansallisessa lainsäädännössä säädettyyn vaatimukseen sopimukseen perustuvan oikeudellisen perustan olemassaolosta?

4)      Jos ensimmäiseen kysymykseen ja toisen kysymyksen b kohtaan vastataan kieltävästi, saako jäsenvaltio saattaa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan osaksi kansallista oikeuttaan siten, että se asettaa täytäntöönpanojäsenvaltiossa vakinaisesti asuvan henkilön, joka on jonkin toisen jäsenvaltion kansalainen, rangaistuksen täytäntöönpanoa varten luovuttamisesta kieltäytymisen edellytykseksi, että täytäntöönpanojäsenvaltiolla on tuomiovalta eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä mainittujen tekojen osalta ja ettei sille, että täytäntöönpanojäsenvaltiossa vakinaisesti asuvaan henkilöön (mahdollisesti) kohdistetaan rikosoikeudellinen menettely täytäntöönpanojäsenvaltiossa, ole mitään tosiasiallisia esteitä (kuten se, että pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio kieltäytyy luovuttamasta rikosoikeudelliseen menettelyyn liittyviä asiakirjoja täytäntöönpanojäsenvaltiolle), kun tällaista edellytystä ei aseteta silloin, kun täytäntöönpanoa varten tapahtuvasta luovuttamisesta kieltäytyminen koskee täytäntöönpanojäsenvaltion omaa kansalaista?”

III  Arviointi asiasta

      Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

20.      Ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä on kolme osaa, joita on tarkasteltava erikseen.

1.       Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäinen osa

21.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksensä ensimmäisellä osalla varsinaisesti, saako jäsenvaltio panna puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen täytäntöön siten, että oikeusviranomainen on velvollinen kieltäytymään vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöön panemista varten annetun sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, joka on annettu etsitystä henkilöstä, joka oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti.

22.      Tähän kysymykseen vastattaessa on aluksi muistutettava, että vastavuoroisen tunnustamisen periaate, joka on oikeudellisen yhteistyön ”kulmakivi”(7) ja puitepäätöksen 2002/584 systematiikan taustalla,(8) tarkoittaa puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdan mukaan sitä, että jäsenvaltiot ovat lähtökohtaisesti velvollisia panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön.

23.      Tämä vastavuoroinen tunnustaminen ei kuitenkaan merkitse ”ehdotonta velvollisuutta” panna annettu eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön, sillä kuten erityisesti puitepäätöksen 2002/584 4 artiklasta ilmenee, puitepäätöksellä luodussa järjestelmässä ”jätetään jäsenvaltioille mahdollisuus sallia erityistilanteissa se, että toimivaltaiset oikeusviranomaiset päättävät, että määrätty rangaistus on pantava täytäntöön täytäntöönpanojäsenvaltion alueella”.(9)

24.      Puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetään erityisesti eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta, jonka perusteella täytäntöönpanosta vastaava ”oikeusviranomainen” ”voi” kieltäytyä panemasta täytäntöön tällaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, kun etsitty henkilö oleskelee täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, ja tämä valtio sitoutuu panemaan tämän rangaistuksen itse täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

25.      Vaikka unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus täsmentää tämän säännöksen ulottuvuutta erityisesti määrittämällä sen henkilöllistä soveltamisalaa(10) ja edellytyksiä, joita voidaan asettaa pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymiselle,(11) se ei sitä vastoin ole vielä joutunut lausumaan suoraan siitä, merkitseekö puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen harkinnanvaraisuus, että täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on oltava harkintavaltaa sen päättäessä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.

26.      Kysymys on sen määrittämisestä, miten eurooppalaisen pidätysmääräyksen ”harkinnanvaraisuus” on ymmärrettävä. Onko tämä harkinnanvaraisuus tarkoitettu jäsenvaltioille, jotka voivat saattaessaan puitepäätöstä 2002/584 osaksi kansallista oikeuttaan päättää tai olla päättämättä, että harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet otetaan huomioon, vai onko se osoitettu täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle, jolla olisi harkintavalta päättää kullekin asialle tunnusomaisten olosuhteiden perusteella, otetaanko kieltäytymisperusteet huomioon?

27.      Olen 24.3.2009 esittämässäni ratkaisuehdotuksessa Wolzenburg(12)todennut, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaisen kieltäytymisperusteen täytäntöönpanoa kansallisessa lainsäädännössä ei ole jätetty jäsenvaltioiden harkintavaltaan, vaan se on pakollista. Käsitykseni mukaan täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella piti kansallisen oikeuden mukaan olla mahdollisuus vastustaa luovuttamista, jos kyseisessä säännöksessä mainitut edellytykset täyttyvät. Unionin tuomioistuin näyttää päätyneen eri ratkaisuun, koska se on erityisesti 5.9.2012 antamassaan tuomiossa Lopes Da Silva Jorge(13) katsonut, että ”jos(14) jäsenvaltio saattaa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan osaksi oikeusjärjestystään, sen on – – otettava huomioon, että tämän säännöksen [henkilöllistä] soveltamisala[a on] rajoit[ettu]”.

28.      Toimivalta, joka unionin tuomioistuimen mukaan jäsenvaltioilla on sen osalta, saattavatko ne harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet osaksi kansallista oikeuttaan, ei kuitenkaan merkitse, että ne voisivat silloin, kun ne päättävät saattaa puitepäätöksen 4 artiklan osaksi kansallista oikeuttaan, tulkita ilmaisua ”voi kieltäytyä” niin, että siinä asetetaan niiden oikeusviranomaisille velvollisuus kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu tämän säännöksen henkilölliseen soveltamisalaan kuuluvasta henkilöstä. Vaikka jäsenvaltioilla on tämän säännöksen täytäntöönpanossa ”selvää harkintavaltaa”,(15) tästä huolimatta sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti.(16)

29.      Puitepäätöksen 2002/584 4 artiklassa ei ole mitään viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen, joten sitä on tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti, ja tässä tulkinnassa on otettava huomioon sekä säännöksen sanamuoto että asiayhteys ja puitepäätöksellä tavoiteltu päämäärä.(17)

30.      Siltä osin kuin on kysymys ensinnäkin tämän säännöksen otsikosta, on todettava, että ranskankielisen version adjektiivi ”facultative” [suomenkielisessä versiossa ”harkinnanvaraiset”] viittaa ranskankielisen version sanaan ”non-exécution” eikä sanaan ”motifs” [suomenkielisessä versiossa kyseiset termit yhdessä ”kieltäytymisperusteet”], mistä voidaan päätellä, että harkinnanvaraista on nimenomaan pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyminen, mikä erottaa tällaisen kieltäytymisen puitepäätöksen 3 kohdassa säädetyistä ehdottoman kieltäytymisen tapauksista. On lisäksi todettava, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että toimivalta kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on annettu suoraan kansallisille täytäntöönpanosta vastaaville oikeusviranomaisille, joilla on siis oltava harkintavaltaa.

31.      Puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan sanamuodon tällainen tulkinta saa toiseksi tukea tämän säännöksen asiayhteydestä. Puitepäätöksellä on nimittäin tarkoitus ottaa käyttöön jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten välinen pakollisen luovuttamisen järjestelmä, jossa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi vastustaa luovutusta ainoastaan jonkin puitepäätöksessä nimenomaisesti säädetyn kieltäytymisperusteen nojalla. Tässä asiayhteydessä luovutus on pääsääntö, ja siitä kieltäytymisestä on tehty poikkeus, jota on tulkittava suppeasti. Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännös, jossa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen velvoitetaan kieltäytymään sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, joka koskee täytäntöönpanojäsenvaltion kansalaista tai tässä valtiossa vakinaisesti asuvaa henkilöä, kuitenkin vie automaattisuutensa vuoksi kyseiseltä viranomaiselta mahdollisuuden ottaa huomioon kullekin tapauksella tunnusomaiset olosuhteet, joiden johdosta oikeusviranomainen saattaisi katsoa, että luovuttamisesta kieltäytymisen edellytykset eivät täyty. Kun tämänluonteisella säännöksellä muutetaan pelkkä mahdollisuus todelliseksi velvollisuudeksi, sillä samaten muutetaan luovuttamisesta kieltäytymisestä muodostuva poikkeus pääsäännöksi.

32.      Kolmanneksi on todettava, että se, että täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle asetetaan velvollisuus kieltäytyä puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettujen henkilöiden luovuttamisesta, on ristiriidassa niiden tavoitteiden kanssa, joihin puitepäätöksellä pyritään.

33.      Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, tässä säännöksessä säädetyn harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen tarkoituksena on etenkin sen mahdollistaminen, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi antaa erityistä painoa mahdollisuudelle parantaa etsityn henkilön sosiaalisen kuntoutuksen mahdollisuuksia hänen suoritettuaan rangaistuksensa.(18)

34.      Merkitys, jonka unionin lainsäätäjä on antanut sosiaalista kuntoutusta koskevalle tavoitteelle, vahvistetaan nimenomaisesti muissa unionin oikeuden säädöksissä ja erityisesti puitepäätöksessä 2008/909, jonka 3 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että tämän puitepäätöksen tarkoituksena on ”tuomitun sosiaalisen kuntoutuksen helpottami[nen]”.

35.      Käsitykseni mukaan tämän tavoitteen huomioon ottaminen edellyttää, että täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle annetaan harkintavaltaa, jotta se voi määrittää etsityn henkilön tosiasialliset sosiaalisen kuntoutuksen mahdollisuudet tämän henkilön oman konkreettisen tilanteen perusteella.

36.      Näin on silloin, kun etsitty henkilö on täytäntöönpanojäsenvaltion kansalainen, sillä vaikka tämä ominaisuus osoittaa, että henkilöllä on erittäin vahva liittymä tähän valtioon, se ei kuitenkaan ole sama asia kuin kumoamaton olettama, jonka mukaan rangaistuksen täytäntöönpano tässä valtiossa on väistämättä paremmin omiaan edistämään asianomaisen sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan. Olen 28.4.2008 esittämässäni kannanotossa Kozłowski(19) näin ollen katsonut, että uudelleen sopeutumisen tavoite, johon pyritään puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdalla, ei voi olla perusteena sille, että jäsenvaltio epää oikeusviranomaisiltaan kokonaan harkintavallan, ja että silloin, kun rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys koskee täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalaista ja kun tämä vastustaa luovuttamistaan, kyseisen valtion oikeusviranomaisen on voitava tarkistaa kyseisen henkilön konkreettisen tilanteen perusteella, onko rangaistuksen täytäntöönpano mainitun valtion alueella tarpeen henkilön uudelleen sopeutumisen edistämiseksi.(20)

37.      On samoin – ellei peräti suuremmalla syyllä – myönnettävä, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että siinä annetaan täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle toimivalta valita, kieltäytyykö se luovuttamisesta, kun rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys koskee henkilöä, joka ei ole täytäntöönpanojäsenvaltion kansalainen mutta oleskelee siellä tai asuu siellä vakinaisesti. Se, että henkilö asuu vakinaisesti täytäntöönpanojäsenvaltiossa, ei nimittäin yhtäältä voi sen enempää kuin tämän valtion kansalaisuuskaan merkitä kumoamatonta olettamaa siitä, että henkilöllä on paremmat mahdollisuudet sopeutua uudelleen yhteiskuntaan tässä jäsenvaltiossa. Toisaalta sen määrittäminen, oleskeleeko etsitty henkilö täytäntöönpanojäsenvaltion alueella, edellyttää sen arvioimista, onko etsityllä henkilöllä siteitä tähän valtioon ja kuinka kiinteitä nämä siteet ovat. Tässä yhteydessä on todettava unionin tuomioistuimen katsoneen, että kun jäsenvaltio on pannut täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan asettamatta erityisiä edellytyksiä tämän säännöksen soveltamiselle, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on sen määrittämiseksi, onko etsityn henkilön ja täytäntöönpanojäsenvaltion välillä konkreettisessa tilanteessa siteitä, joiden perusteella voidaan todeta, että kyseinen henkilö asuu vakinaisesti tai oleskelee tässä valtiossa puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetulla tavalla, arvioitava kokonaisvaltaisesti useita objektiivisia seikkoja, jotka ovat ominaisia tämän henkilön tilanteelle ja joihin kuuluvat esimerkiksi etsityn henkilön oleskelun kesto, luonne ja edellytykset sekä ne perhesiteet ja taloudelliset siteet, joita hänellä on.

38.      Arviointi, joka on näin tehty sen määrittämiseksi, kuuluuko etsitty henkilö puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan henkilölliseen soveltamisalaan, vastaa arviointia, joka on tehtävä sen selvittämiseksi, onko rangaistuksen suorittaminen tässä valtiossa omiaan edistämään kyseisen henkilön sosiaalista kuntoutusta.

39.      Päättelen edellä esitetystä, että täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on oltava harkintavaltaa, jonka perusteella se voi käyttää tai olla käyttämättä sille annettua toimivaltaa kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta sosiaalista kuntoutusta koskevan tavoitteen vuoksi.

40.      Ehdotan tämän vuoksi, että ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen osaan vastataan, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio panee tässä artiklassa säädetyn kieltäytymisperusteen täytäntöön siten, että oikeusviranomainen on velvollinen kieltäytymään panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten sellaisesta etsitystä henkilöstä, joka oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, ilman että oikeusviranomainen pystyisi arvioimaan kyseisen henkilön konkreettisen tilanteen perusteella, onko se, että rangaistus pannaan täytäntöön tässä valtiossa, omiaan edistämään hänen sosiaalista kuntoutustaan.

2.       Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen toinen osa

41.      Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksensä toisella osalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy varsinaisesti, voiko jäsenvaltio panna puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen täytäntöön siten, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisestä seuraa ainoastaan, että kyseinen jäsenvaltio ilmoittaa olevansa valmis vastaamaan rangaistuksen täytäntöönpanosta, mutta tämä ilmoitus ei vastaa täytäntöönpanoa koskevaa sitoumusta.

42.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä tiedoista sekä Openbaar Ministerien (yleinen syyttäjä, Alankomaat) istunnossa esittämistä täsmennyksistä ilmenee, että kansallisessa lainsäädännössä säädetyssä järjestelmässä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on kieltäydyttävä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta jo ennen kuin tutkitaan, voidaanko rangaistus tosiasiallisesti panna täytäntöön Alankomaissa, ja että viranomainen, jolla on toimivalta tehdä tätä koskeva lopullinen päätös, on Minister van Veiligheid en Justitie (turvallisuus- ja oikeusministeri). Tässä järjestelmässä rangaistuksen täytäntöönpano Alankomaissa ei siten ole luovutuksesta kieltäytymisen edellytys, eikä kieltäytymistä kyseenalaisteta, jos osoittautuu, ettei rangaistusta voida panna täytäntöön Alankomaissa.

43.      Puitepäätöksen 2002/584 tarkastelun perusteella voidaan todeta, ettei Alankomaiden lainsäädännössä säädetyn kaltainen järjestelmä ole yhteensoveltuva tällä asiakirjalla luodun luovuttamista koskevan järjestelmän kanssa.

44.      On ensinnäkin todettava, että tuomioistuimen toimivallalle kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta asetetaan tässä artiklassa kaksi edellytystä eli yhtäältä edellytys, että etsitty henkilö on täytäntöönpanojäsenvaltion kansalainen tai oleskelee siellä tai asuu siellä vakinaisesti, ja toisaalta edellytys, että tämä valtio sitoutuu panemaan rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen itse täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

45.      Tämän säännöksen sanamuodosta itsestään ilmenee, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyminen edellyttää vastikkeeksi täytäntöönpanojäsenvaltion todellista yksipuolista sitoumusta tunnustaa tuomio ja taata rangaistuksen täytäntöönpano.

46.      Ilmoitus, jolla yleinen syyttäjä ilmoittaa valmiudestaan vastata rangaistuksen täytäntöönpanosta, ei kuitenkaan täytä tätä vaatimusta, koska se ei ole luonteeltaan päätös vaan pelkkä aikomusta koskeva ilmoitus, jonka jälkeen Minister van Veiligheid en Justitien on tehtävä varsinainen päätös. OLW:n 6 §:ssä säädetyssä menettelyssä rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottaminen ei siten ole luovuttamisesta kieltäytymisen varma ja pakollinen edellytys vaan sen mahdollinen ja harkinnanvarainen seuraus.

47.      Toiseksi on tarpeen muistuttaa, että tässä säännöksessä ilmaistulla harkinnanvaraisella kieltäytymisperusteella on erityisesti tarkoitus helpottaa vankeusrangaistusta suorittavan henkilön sosiaalista kuntoutusta mahdollistamalla se, että hän voi suorittaa rangaistuksen jäsenvaltiossa, jossa hänellä on suurimmat mahdollisuudet sosiaaliseen kuntoutukseen. Kieltäytymismahdollisuus ei anna täytäntöönpanojäsenvaltiolle toimivaltaa vapauttaa kansalaisiaan tai sen alueella oleskelevia tai vakinaisesti asuvia henkilöitä pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanosta.

48.      Kolmanneksi on todettava, että järjestelmässä, jossa pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyminen ei edellytä rangaistuksen täytäntöönpanoon sitoutumista, on täydellisessä ristiriidassa puitepäätöksessä 2002/584 säädetyn luovuttamisjärjestelmän logiikan kanssa. Tämä järjestelmä, jolla pyritään helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä, jotta autettaisiin saavuttamaan unionille asetettu tavoite tulla vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaksi alueeksi, perustuu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, joka tämän puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdan mukaan merkitsee, että jäsenvaltiot ovat lähtökohtaisesti velvollisia panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön, kun taas OLW:ssä säädetty järjestelmä päinvastoin johtaa sen sallimiseen, ettei täytäntöönpanojäsenvaltio tunnusta pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa annettua tuomiota, jolla henkilö on tuomittu vapausrangaistukseen. Se, ettei määrättyä rangaistusta panna täytäntöön, vastaa rangaistuksen muuttamista, joka on sellaisenaan ristiriidassa vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen kanssa ja joka kaiken lisäksi perustuu kansalaisuutta tai asuinpaikkaa koskevaan edellytykseen, joka on tästä syystä syrjivä.

49.      Katson edellä esitetyn perusteella, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio panee tässä artiklassa säädetyn kieltäytymisperusteen täytäntöön siten, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisestä seuraa ainoastaan, että kyseinen jäsenvaltio ilmoittaa olevansa valmis vastaamaan rangaistuksen täytäntöönpanosta, mutta tämä ilmoitus ei vastaa täytäntöönpanoa koskevaa sitoumusta.

3.       Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen kolmas osa

50.      Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksensä kolmannella osalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy varsinaisesti, voiko jäsenvaltio panna puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen täytäntöön siten, että oikeusviranomainen kieltäytyy panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten sellaisesta etsitystä henkilöstä, joka oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, kun yhtäältä rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamisesta tehtävälle päätökselle, joka tehdään pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskevan päätöksen jälkeen, asetetaan edellytyksiä, jotka koskevat pidätysmääräyksen antanutta jäsenvaltiota ja täytäntöönpanojäsenvaltiota sitovan sopimuksen olemassaoloa ja noudattamista sekä pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion yhteistyötä, ja kun toisaalta pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä ei aseteta kyseenalaiseksi siinä tapauksessa, että rangaistuksen täytäntöönpanosta vastaaminen on mahdotonta, koska asetetut edellytykset eivät täyty.

51.      Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, Rechtbank Amsterdam pitää lähtöolettamana, että Popławskille 5.2.2007 määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamisen on noudatettava pikemminkin OLW:n 6 §:n 3 momentissa säädettyjä sääntöjä, joissa viitataan sopimukseen sisältyvän oikeudellisen perustan olemassaoloon, kuin puitepäätöksen 2008/909 täytäntöönpanon yhteydessä annettuja uusia säännöksiä.

52.      Euroopan komissio on epäsuorasti kiistänyt tämän lähtöolettaman, sillä se on sekä kirjallisissa että suullisissa huomautuksissaan viitannut puitepäätökseen 2008/909, jonka se on siis implisiittisesti katsonut olevan ajallisesti sovellettavissa pääasiaan.

53.      Tässä yhteydessä on muistutettava, että vaikka puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 1 kohdassa säädetään, että rangaistusten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskeviin pyyntöihin, jotka on otettu vastaan 5.12.2011 alkaen, sovelletaan jäsenvaltioiden tämän puitepäätöksen mukaisesti hyväksymiä sääntöjä, kyseisen puitepäätöksen 28 artiklan 2 kohdassa kuitenkin sallitaan, että jäsenvaltio voi antaa ilmoituksen, jolla lykätään puitepäätöksen soveltamista.

54.      Ongelma syntyy siitä, että puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaan ilmoitus on annettava ”puitepäätöstä tehtäessä”. Alankomaiden kuningaskunnan ilmoitus kuitenkin lähetettiin neuvostolle 24.3.2009, minkä jälkeen se jaettiin neuvoston asiakirjana 30.4.2009, ennen kuin se julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 9.10.2009, kun taas Puolan tasavallan ilmoitus saapui neuvostoon 23.2.2011, minkä jälkeen se jaettiin neuvoston asiakirjana 28.2.2011, ennen kuin se julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 1.6.2011.

55.      Sen kannan mukaisesti, jota puolsin 12.10.2016 esittämässäni ratkaisuehdotuksessa van Vemde,(21) katson, että Alankomaiden kuningaskunnan ja Puolan tasavallan ilmoituksilla ei niiden myöhäisyyden vuoksi voi olla oikeusvaikutuksia, joten Popławskille määrätyn rangaistuksen tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon on sovellettava Alankomaiden puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti hyväksymiä sääntöjä.

56.      Siitä riippumatta, miltä kannalta unionin tuomioistuin lopulta päättää tutkia kysymystä, vastauksen on mielestäni oltava sama, sillä senkaltaiset säännökset, joita Alankomaiden lainsäätäjä antoi sekä ennen puitepäätöstä 2008/909 että sen jälkeen, johtavat siihen, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetty rangaistuksen täytäntöönpanoa koskeva sitoumus mitätöityy.

57.      Kuten olen jo tähdentänyt,(22) tämä säännös on ymmärrettävä siten, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisen vastikkeena on oltava täytäntöönpanojäsenvaltion sitoumus panna pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty rangaistus tai turvaamistoimenpide täytäntöön. Kuten komissio on perustellusti todennut, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen täytäntöönpano ja tarve poistaa rangaistuksetta jäämisen vaara edellyttävät sen huomioon ottamista, että jos rangaistuksen täytäntöönpanosta vastaaminen ei – mistä tahansa syystä – ole mahdollista täytäntöönpanojäsenvaltiossa, eurooppalainen pidätysmääräys on pantava täytäntöön.

58.      Tästä seuraa, että aina ennen kuin luovuttamisesta kieltäydytään, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on varmistuttava siitä, että rangaistus on todella mahdollista panna täytäntöön sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

59.      Jos kansallisessa lainsäädännössä viitataan pätevästi rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamista koskeviin sopimuksiin, joita sovellettiin ennen puitepäätöksellä 2008/909 käyttöön otettua järjestelmää, ja jos siinä siten edellytetään pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion ja täytäntöönpanojäsenvaltion yhteistyötä, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain, jos molemmat kyseessä olevat jäsenvaltiot pääsevät yhteisymmärrykseen rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamisesta.

60.      Jos kansallisessa lainsäädännössä pannaan täytäntöön puitepäätöksestä 2008/909 ilmenevä järjestelmä, luovuttamisesta kieltäytyminen edellyttää, että kaikki tässä puitepäätöksessä säädetyt edellytykset täyttyvät, jotta pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty rangaistus voidaan panna täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön panevassa jäsenvaltiossa. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön paneva jäsenvaltio voi toisin sanoen kieltäytyä luovuttamisesta vain, jos se ei aio vedota johonkin niistä tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteista, joista säädetään puitepäätöksen 2008/909 9 artiklassa.

61.      Vastaavasti on todettava, että tämän puitepäätöksen 25 artiklassa, jonka otsikko on ”Rangaistusten täytäntöönpano eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen johdosta”, säädetään, että ”tämän puitepäätöksen säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin, sikäli kuin ne ovat puitepäätöksen 2002/584 – – säännösten mukaisia, rangaistusten täytäntöönpanoon tapauksissa, joissa jäsenvaltio sitoutuu panemaan rangaistuksen täytäntöön mainitun puitepäätöksen 4 artiklan 6 [ala]kohdan mukaisesti – – sanotun kuitenkaan rajoittamatta puitepäätöksen 2002/584 – – soveltamista”.(23) Puitepäätöksen 2008/909 12 perustelukappaleen mukaan ”tämä merkitsee muun muassa sitä, että täytäntöön paneva valtio voi todentaa tämän puitepäätöksen 9 artiklassa säädettyjen kieltäytymisperusteiden olemassaolon, mukaan lukien kaksoisrangaistavuuden tarkistaminen, sikäli kuin täytäntöönpanovaltio on antanut tämän puitepäätöksen 7 artiklan 4 kohdan mukaisen ilmoituksen tuomion tunnustamisen ja täytäntöönpanon edellytyksenä sen tarkastelemiseksi, luovutetaanko henkilö vai pannaanko rangaistus täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 – – 4 artiklan 6 [ala]kohdan mukaisissa tapauksissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta viimeksi mainitun puitepäätöksen soveltamista”.

62.      Käsitykseni mukaan puitepäätöksen 2008/909 25 artiklasta, jota selvennetään kyseisen puitepäätöksen 12 perustelukappaleessa, ilmenee selvästi unionin lainsäätäjän tahto olla sallimatta, että jäsenvaltio voi kieltäytyä etsityn henkilön luovuttamisesta vetoamalla ratkaisujen tunnustamisen ja rangaistusten täytäntöönpanon edellytyksiin, jotka ovat seurausta tämän puitepäätöksen saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä. Jos on olemassa tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen peruste, joka estää täytäntöönpanojäsenvaltiota sitoutumasta rangaistuksen täytäntöönpanoon, tällä jäsenvaltiolla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin panna eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön ja näin ollen luovuttaa etsitty henkilö.

63.      Katson edellä esitetyn perusteella, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio panee tässä artiklassa säädetyn kieltäytymisperusteen täytäntöön siten, että oikeusviranomainen kieltäytyy panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten sellaisesta etsitystä henkilöstä, joka oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, kun yhtäältä rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamisesta tehtävälle päätökselle, joka tehdään pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskevan päätöksen jälkeen, asetetaan edellytyksiä, jotka koskevat pidätysmääräyksen antanutta jäsenvaltiota ja täytäntöönpanojäsenvaltiota sitovan sopimuksen olemassaoloa ja noudattamista sekä pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion yhteistyötä, ja kun toisaalta pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä ei aseteta kyseenalaiseksi siinä tapauksessa, että rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottaminen on mahdotonta, koska asetetut edellytykset eivät täyty.

      Toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys

64.      Toisella ja kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy varsinaisesti, voiko puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan säännöksillä olla välitön oikeusvaikutus, ja jos tähän vastataan kieltävästi, voidaanko kansallisia sääntöjä tulkita näiden säännösten mukaisesti siten, että kun jäsenvaltio asettaa vapausrangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamisen edellytykseksi sen, että kansainvälisessä sopimuksessa on sille oikeudellinen perusta, tämä artikla itse on kansallisessa lainsäädännössä edellytetty sopimukseen perustuva oikeudellinen perusta.

65.      On todettava, ettei puitepäätöksellä 2002/584 ole välitöntä oikeusvaikutusta, koska se on annettu unionin aikaisemman kolmannen pilarin perusteella, erityisesti EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla, sellaisena kuin tämä on Amsterdamin sopimuksella muutettuna; tässä määräyksessä määrätään yhtäältä, että puitepäätökset velvoittavat jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden mutta jättävät kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot, ja toisaalta, ettei niistä seuraa välitöntä oikeusvaikutusta.

66.      On syytä muistuttaa vielä, että perussopimusten liitteenä olevan siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan (N:o 36)(24) 9 artiklan mukaan ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksyttyjen, Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen perustuvien unionin toimielinten, elinten ja laitosten toimien oikeusvaikutukset säilyvät niin kauan kuin näitä toimia ei kumota lainsäädäntöteitse tai tuomioistuimessa tai muuteta perussopimusten nojalla.

67.      Puitepäätöstä 2002/584 ei kuitenkaan ole tällä tavoin kumottu lainsäädäntöteitse tai tuomioistuimessa tai muutettu Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen, ja tässä yhteydessä on täsmennettävä, että vaikka tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2012/13/EU(25) vahvistetaan merkittävästi kaikkien epäiltyjen ja syytettyjen tiedonsaantioikeutta, direktiivin 5 artiklassa rajoitutaan säätämään eurooppalaista pidätysmääräystä koskevien menettelyjen osalta, että tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa varten pidätettävälle henkilölle on viipymättä toimitettava asianmukainen oikeuksia koskeva ilmoitus, joka sisältää tietoja oikeuksista, jotka hänellä on ”puitepäätöksen – – täytäntöönpanoa varten kyseisessä jäsenvaltiossa annetun lainsäädännön mukaisesti”. Direktiivillä 2012/13 ei siis muuteta puitepäätöstä 2002/584 muodollisesti eikä aineellisesti, vaan tällä edelleen on oikeusvaikutuksensa EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, sellaisena kuin tämä on muutettuna Amsterdamin sopimuksella.

68.      Yhteisöjen tuomioistuimen 16.6.2005 antaman tuomion Pupino(26) jälkeen on samaten muodostunut vakiintuneeksi oikeuskäytännöksi, että puitepäätöksiin voidaan vedota, jotta kansallista oikeutta tulkittaisiin niiden mukaisesti jäsenvaltioiden tuomioistuimissa. Yhdenmukaista tulkintaa koskeva velvollisuus ei nimittäin riipu unionin oikeussäännön mahdollisesta välittömästä oikeusvaikutuksesta, vaan se on seurausta oikeussäännön sitovuudesta. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, ”puitepäätöksillä ei voi EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohdan[, sellaisena kuin se on muutettuna Amsterdamin sopimuksella,] mukaan olla välitöntä oikeusvaikutusta, mutta niiden sitovan luonteen vuoksi kansallisilla viranomaisilla ja erityisesti kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus tulkita kansallista oikeutta niiden mukaisesti”.(27)

69.      Kansallisen tuomioistuimen on kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta tällä tarkoitettu tulos saavutettaisiin. Tämä velvollisuus tulkita kansallista oikeutta yhdenmukaisesti puitepäätöksen kanssa on ”erottamaton osa EUT-sopimuksella luotua järjestelmää, sillä näin kansalliset tuomioistuimet voivat toimivaltansa rajoissa varmistaa unionin oikeuden täyden tehokkuuden, kun ne ratkaisevat käsiteltäväkseen saatettuja asioita”.(28) Kuten unionin tuomioistuin on ilmaissut asian, tämä yhdenmukaisen tulkinnan velvollisuus edellyttää, että kansalliset tuomioistuimet ”tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen(29) ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseessä olevan puitepäätöksen täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on puitepäätöksellä tavoitellun päämäärän mukainen”.(30)

70.      Unionin tuomioistuin on 19.4.2016 antamassaan tuomiossa DI(31) lisäksi täsmentänyt, että yhdenmukaisen tulkinnan velvollisuus edellyttää, että kansallisten tuomioistuin on muutettava tai oltava soveltamatta vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos tämä perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei sovi yhteen unionin oikeuden kanssa. Yhdenmukaisella tulkinnalla siten on tietyllä tavalla sellainen vaikutus, että se sulkee pois oikeuskäytännön mukaisen tulkinnan, joka on unionin oikeuden vastainen.

71.      Yhdenmukaisen tulkinnan periaatteella on kuitenkin tietyt rajat, joihin kuuluu erityisesti se, ettei tämä periaate voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle.(32)

72.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei pääasian oikeudenkäynnissä yhdy yleisen syyttäjän kantaan, jonka mukaan yhdenmukainen tulkinta on mahdollinen ja edellyttää pelkästään, että OLW:n 6 §:n 3 momenttia tulkitaan siten, että ilmoitusta ”valmiudesta vastata tuomion täytäntöönpanosta” on pidettävä todellisena pakottavana sitoumuksena. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo päinvastoin, että koska kansallisessa lainsäädännössä asetetaan täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle velvollisuus kieltäytyä luovuttamisesta mutta ei aseteta tämän kieltäytymisen edellytykseksi rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevaa sitoumusta, mikä tahansa tulkinta, jonka mukaan täytäntöönpanosta kieltäytyminen edellyttää tällaista sitoumusta, on väistämättä contra legem ‑tulkinta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa tässä yhteydessä, ettei kansallisen lainsäädännön mukaan ole mahdollista, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen välttyy velvollisuudelta kieltäytyä luovuttamisesta, kun ilmenee, ettei Alankomaat voi vastata rangaistuksen täytäntöönpanosta.

73.      Jotta kansallista lainsäädäntöä pystyttäisiin tulkitsemaan asiassa merkityksellisten unionin oikeuden säännösten mukaisesti, olisi nimittäin katsottava yleisen syyttäjän ehdottamin tavoin, ettei ilmoitus ”valmiudesta vastata tuomion täytäntöönpanosta” ole pelkkä ilmoitus aikomuksesta vaan että se on todellinen sitoumus, joka on annettu sen jälkeen, kun on varmistuttu siitä, että vastattavaksi ottaminen on todella mahdollista, ja että Minister van Veiligheid en Justitiella on tämän jälkeen sidottu harkintavalta, jolloin se voi hyväksytä tai hylätä vastattavaksi ottamisen voimatta arvioida, onko se perusteltu.

74.      On viime kädessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana arvioida, onko kansallista lainsäädäntöä todella mahdoton tulkita unionin oikeuden mukaisesti. Tässä yhteydessä on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys, voidaanko OLW:n 6 §:n 3 momentin ilmaisua ”sovellettava – – sopimu[s]” tulkita niin, että sillä viitataan puitepäätökseen 2002/584, on kansallisen lainsäädännön tulkintaa koskeva kysymys, jonka ratkaiseminen kuuluu vain kyseiselle tuomioistuimelle. Tätä kysymystä ei siis ole tarkasteltava tässä ratkaisuehdotuksessa.

75.      On ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tulkintaan vaikuttamatta tähdennettävä, että puitepäätöksen 2002/584 mukainen Alankomaiden lainsäädännön tulkinta edellyttää joka tapauksessa, että myönnetään, että OLW:n 6 §:n sanamuoto voidaan lukea niin, ettei siinä säädetä oikeusviranomaisen velvollisuudesta vaan pelkästä toimivallasta kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta ja että siinä sallitaan tämän toimivallan käyttö vain, jos on todella mahdollista, että rangaistuksen täytäntöönpanosta vastataan Alankomaissa.

76.      Koska ei ole varmaa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi päätyä sellaiseen kansallisen lainsäädäntönsä tulkintaan, joka on unionin oikeuden mukainen, on käsitykseni mukaan kuitenkin tarpeen määrittää sen varalta, ettei tällainen unionin oikeuden mukainen tulkinta ole mahdollinen, mitä konkreettisia päätelmiä kansallisen tuomioistuimen on tehtävä siitä, etteivät OLW:n 6 §:n 2 ja 3 momentin säännökset ole puitepäätöksen 2002/584 mukaisia.

77.      Jos kyseisiä kansallisia säännöksiä ei voida tulkita unionin oikeuden mukaisesti, kansallisen tuomioistuimen on lähtökohtaisesti oltava soveltamatta niitä voidakseen soveltaa unionin oikeutta täysimääräisesti.

78.      Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka unionin tuomioistuin on jo lausunut Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston, joka koskee poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa, yhteydessä annettujen asiakirjojen oikeudellisesta ulottuvuudesta, se on 16.6.2005 antamassaan tuomiossa Pupino(33) pelkästään ulottanut yhdenmukaista soveltamista koskevan periaatteen koskemaan näitä instrumentteja tunnustamalla, että puitepäätös voidaan tällä tasolla rinnastaa direktiiviin.

79.      Unionin tuomioistuin ei sitä vastoin ole vielä lausunut siitä, aiheuttaako se, ettei kansallinen sääntö ole puitepäätöksen mukainen, kansalliselle tuomioistuimelle velvollisuuden olla soveltamatta kansallista sääntöä, jos tätä ei voida tulkita puitepäätöksen mukaisesti.

80.      Kuten olen todennut 28.4.2008 esittämässäni kannanotossa Kozłowski,(34) syitä, joiden vuoksi yhteisöjen tuomioistuin katsoi 15.7.1964 antamassaan tuomiossa Costa,(35) että suostuttuaan vapaaehtoisesti toimivaltansa siirtämiseen yhteisölle jäsenvaltiot eivät voi asettaa mitään oman sisäisen oikeusjärjestyksensä säädöstä etusijalle yhteisön sitovaan toimeen nähden, voidaan soveltaa myös puitepäätökseen. Käsitykseni mukaan puitepäätös, kuten kaikki muutkin unionin oikeuden sitovat toimet, on ensisijainen suhteessa mihin tahansa kansalliseen oikeussäännökseen, jopa valtiosääntöön tai perustuslakiin kuuluvaan säännökseen. Näin ollen unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate velvoittaa kansallisen tuomioistuimen varmistamaan unionin oikeuden täyden vaikutuksen ”niin, että se tarvittaessa jättää omasta aloitteestaan soveltamatta kaikkia unionin oikeuden vastaisia kansallisia säännöksiä”.(36)

81.      Useat näkökohdat puoltavat ensisijaisuusperiaatteen tunnustamista kolmannen pilarin yhteydessä annettujen puitepäätösten osalta.(37)

82.      Ensimmäinen näkökohta liittyy sanamuotoon. Tässä yhteydessä on todettava, että puitepäätösten välittömän oikeusvaikutuksen puuttumista koskevaa varaumaa lukuun ottamatta unionin lainsäätäjä on kopioinut puitepäätöksiä koskevan järjestelmän direktiivien järjestelmästä määräämällä, että puitepäätökset ”velvoittavat jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden, mutta jättävät kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot”.(38) Koska puitepäätösten ehdoton erityislaatuisuus koskee vain niiden välittömän oikeusvaikutuksen puuttumista,(39) ei ole mitään syytä sulkea muilta osin pois niiden ensisijaisuutta siitä syystä, että ne kuuluvat hallitustenvälisen yhteistyön alaan.

83.      Toinen näkökohta liittyy siihen, että unionin tuomioistuin on tunnustanut, että kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus turvautua yhdenmukaisen tulkinnan tekniikkaan taatakseen puitepäätösten täyden tehokkuuden ja päätyäkseen puitepäätöksillä tavoitellun päämäärän mukaiseen ratkaisuun.

84.      Osoittaakseen yhdenmukaisen tulkinnan periaatteen soveltamisen perustelluksi unionin tuomioistuin ei kylläkään ole tukeutunut ensisijaisuusperiaatteeseen vaan lojaalin yhteistyön periaatteeseen. Se on siten todennut, että lojaalin yhteistyön periaatteen, joka sisältää erityisesti sen, että jäsenvaltiot toteuttavat kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia niille unionin oikeudesta johtuvien velvoitteiden täyttämisen varmistamiseksi, on velvoitettava myös rikosasioissa tehtävässä poliisiyhteistyössä ja oikeudellisessa yhteistyössä, joka lisäksi perustuu täysin jäsenvaltioiden ja toimielinten väliseen yhteistyöhön.(40) Tätä päättelyn logiikkaa noudatettiin jo 10.4.1984 annetussa tuomiossa von Colson ja Kamann,(41) koska tässä tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin erityisesti johti yhdenmukaista tulkintaa koskevan velvollisuuden jäsenvaltioiden velvollisuudesta toteuttaa kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia niiden velvollisuuksien täyttämisen varmistamiseksi, joita jäsenvaltioille aiheutuu unionin oikeudesta, ja se täsmensi, että unionin oikeus velvoittaa kaikkia kansallisia viranomaisia ja myös tuomioistuimia niiden toimivallan rajoissa.(42)

85.      Yhdenmukaisen tulkinnan vaatimus, jonka unionin tuomioistuin katsoo vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olevan ”erottamaton osa EUT-sopimuksella luotua järjestelmää, sillä näin kansalliset tuomioistuimet voivat toimivaltansa rajoissa varmistaa unionin oikeuden täyden tehokkuuden, kun ne ratkaisevat käsiteltävikseen saatettuja asioita”,(43) johtuu kuitenkin unionin oikeuden tehokkuutta koskevasta vaatimuksesta ja tarpeesta taata unionin oikeuden ensisijaisuus suhteessa jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön.(44) Se, että yhdenmukaisen tulkinnan periaate tunnustetaan lojaalin yhteistyön periaatteen välityksellä, edellyttää sitä paitsi välttämättä, että myönnetään – vaikka vain taustalla – unionin oikeuden ensisijaisuus. Miten unionin oikeudesta johtuva lojaalin yhteistyön velvollisuus voisi nimittäin tehdä perustelluksi sen, että kansallisen tuomioistuimen on muutettava kansallisen lainsäädäntönsä merkityssisältöä unionin oikeuden mukaiseksi, jollei katsottaisi, että tämän velvollisuuden on oltava tärkeämpi kuin kansallisen tuomioistuimen velvollisuuden ratkaista asia kansalliseen lainsäädäntöönsä sisältyvien sääntöjen mukaisesti?

86.      Kolmas näkökohta liittyy oikeussääntöjen kehitykseen, joka on seurausta perussopimusten liitteenä olevassa siirtymämääräyksistä tehdyssä pöytäkirjassa (N:o 36) määrätyn siirtymäajan päättymisestä. Tämän pöytäkirjan 10 artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdassa mainitun siirtymätoimenpiteen noudattaminen on lakannut viiden vuoden kuluttua Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivästä eli 30.11.2014. Kolmannen pilarin lopullinen sulautuminen alaan, josta määrätään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevassa EUT-sopimuksen kolmannen osan V osastossa, edellyttää ”yhteisön tulkintaa”.(45) Tässä yhteydessä on todettava erityisesti, että vaikka aikaisemman EU 35 artiklan mukainen unionin tuomioistuimen toimivalta heijasti kolmannen pilarin yhteydessä harjoitetun yhteistyön hallitustenvälistä luonnetta, unionin tuomioistuimella on edellä mainitusta päivämäärästä lähtien automaattinen ja pakottava toimivalta antaa ennakkoratkaisuja, koska sitä ei enää koske julistus, jolla kukin jäsenvaltio tunnustaa tämän toimivallan ja jossa se ilmoittaa kansalliset tuomioistuimet, jotka voivat pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua. Tässä yhteydessä on kiinnostavaa todeta, että yhteisöjen tuomioistuin on 16.6.2005 antamassaan tuomiossa Pupino(46)tukeutunut ”yhteisöjen tuomioistuimen EU 35 artiklan mukaisen ennakkoratkaisun antamista koskevan toimivallan tärkeyt[een]” osoittaakseen perustelluksi, että yksityisille on tunnustettava oikeus vedota puitepäätöksiin, jotta kansallista oikeutta tulkittaisiin niiden mukaisesti jäsenvaltioiden tuomioistuimissa.(47) Se, että unionin tuomioistuimelle tunnustetaan samanlainen toimivalta kuin sillä oli ensimmäisen pilarin yhteydessä, on osoitus näiden kahden pilarin välisestä vahvasta lähenemisprosessista, jonka vuoksi on perusteltua antaa puitepäätöksille samat vaikutukset kuin direktiiveillä on, lukuun ottamatta tietenkin välitöntä oikeusvaikutusta, joka on nimenomaisesti suljettu pois.

87.      Päättelen edellä esiin tuoduista näkökohdista, että ensisijaisuusperiaatteen perusteella puitepäätös on ensisijainen suhteessa kansalliseen oikeussäännökseen, joka on ristiriidassa sen kanssa.

88.      Katson ”sijaantulo”-vaikutuksen ja ”mahdollisuuden vedota soveltamatta jättämiseksi(48) toisistaan irrottamisen logiikan mukaisesti, ettei puitepäätöksen välittömän oikeusvaikutuksen puuttuminen tarkoita, ettei kansallisella tuomioistuimella ole velvollisuutta olla soveltamatta unionin oikeuden kanssa yhteensoveltumattomia kansallisen lainsäädäntönsä säännöksiä. Tämä velvollisuus seuraa nimittäin suoraan siitä, että unionin oikeus on etusijalla niihin kansallisiin säännöksiin nähden, jotka ovat esteenä sen täydelle tehokkuudelle.

89.      Tämä päätelmä on sitäkin väistämättömämpi pääasiassa, sillä siinä vastapuolina ei ole kaksi yksityistä oikeussubjektia, joista toinen vetoaisi toista vastaan puitepäätöksen 2002/584 säännöksiin, vaan siihen päinvastoin liittyy vertikaalinen näkökulma. Asiassa ovat nimittäin vastapuolina Alankomaiden valtio ja Popławski.(49) Se vetoaa lisäksi yksinomaan kansalliseen lainsäädäntöön. Se ei vetoa puitepäätökseen käyttääkseen tällä sen hyväksi luotua oikeutta, josta on tullut osa sen säännöstöä.

90.      Näin ollen on pääteltävä, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan säännöksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, että kansallisen tuomioistuimen on tulkittava pääasiassa kyseessä olevia kansallisia säännöksiä mahdollisimman pitkälle unionin oikeuden mukaisesti ja että tällaisen tulkinnan osoittautuessa mahdottomaksi kansallisen tuomioistuimen on oltava soveltamatta näitä säännöksiä sen vuoksi, että ne ovat yhteensoveltumattomia puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan kanssa.

91.      Jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin saisi kattavan selvityksen, täsmennän, että pääasiassa se, että kansallisten säännösten, joilla pannaan täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetty harkinnanvarainen kieltäytymisperuste, soveltamatta jättäminen merkitsee, että on sovellettava muita Alankomaiden lainsäädännön säännöksiä, joilla puitepäätös pannaan täytäntöön. Käytännössä tästä seuraa, että kansallisen tuomioistuimen on määrättävä eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön pantavaksi.

      Neljäs ennakkoratkaisukysymys

92.      Neljännellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy varsinaisesti, saako täytäntöönpanojäsenvaltio puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan täytäntöönpanon yhteydessä asettaa toisen jäsenvaltion kansalaisesta annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisen edellytykseksi, että täytäntöönpanojäsenvaltiolla on tuomiovalta käsitellä uudelleen teko, josta toisen jäsenvaltion kansalainen on tuomittu, ja ettei ole olemassa mitään tosiasiallisia esteitä asettaa häntä uudelleen syytteeseen, kun taas silloin, kun on kyse täytäntöönpanovaltion omasta kansalaisesta, tämän valtion toimivaltainen oikeusviranomainen on ehdoitta velvollinen kieltäytymään luovuttamisesta.

93.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pystyäkseen tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöään puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaisesti se voisi tulkita OLW:n 6 §:n 5 momenttia siten, että toisen jäsenvaltion kansalaisen luovuttamisesta voitaisiin kieltäytyä vain sillä edellytyksellä, että näytetään toteen paitsi se, että tämä kansalainen voidaan asettaa syytteeseen samoista teoista, joista hänet on jo tuomittu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, myös se, että tällaisten syytteiden nostamiselle Alankomaissa ei ole mitään tosiasiallisia esteitä, kuten se, ettei pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio luovuta kyseistä henkilöä koskevia rikosoikeudelliseen menettelyyn liittyviä asiakirjoja.

94.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämän tulkinnan etu on, että sillä vältetään etsityn henkilön jääminen rangaistuksetta, koska siinä tapauksessa, ettei rangaistusta, jonka täytäntöön panemiseksi eurooppalainen pidätysmääräys on annettu, voida panna täytäntöön Alankomaissa, etsitty henkilö voitaisiin kuitenkin asettaa syytteeseen samoista teoista. Tällä tulkinnalla olisi sitä vastoin se huono puoli, että muiden jäsenvaltioiden kansalaisia ja Alankomaiden kansalaisia kohdeltaisiin eri tavalla, koska viimeksi mainittujen osalta eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on kieltäydyttävä ilman, että kieltäytyminen edellyttää sen takaamista, että uusia syytteitä voidaan nostaa.

95.      Katson komission tavoin, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen päättelyn lähtökohta on virheellinen. Puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa ei nimittäin säädetä, että täytäntöönpanojäsenvaltion sitoumuksen panna rangaistus täytäntöön vaihtoehto on, että se sitoutuu asettamaan etsityn henkilön uudelleen syytteeseen samoista teoista. Toisin sanoen ei voida katsoa, että tällä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen perustuvalla säännöksellä pelkästään pannaan täytäntöön aut dedere, aut judicare (luovuttaa tai nostaa syyte) ‑periaate, joka luovuttamista koskevassa lainsäädännössä antaa pyynnön vastaanottaneelle valtiolle mahdollisuuden valita, luovutetaanko rikoksentekijä vai käsitelläänkö asia tuomioistuimessa luovutuspyynnön esittäneessä valtiossa annetusta tuomiosta huolimatta.

96.      Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ehdottama kansallisen lainsäädännön tulkinta ei missään tapauksessa ole puitepäätöksen 2002/584 mukainen, ei ole syytä pohtia, olisiko tästä tulkinnasta seuraava erilainen kohtelu unionin oikeuden mukaan kiellettyä.

IV     Ratkaisuehdotus

97.      Ehdotan edellä esitetyn perusteella, että unionin tuomioistuin vastaa Rechtbank Amsterdamin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 4 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio panee puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna, 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen täytäntöön siten,

–        että oikeusviranomainen on velvollinen kieltäytymään panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten sellaisesta etsitystä henkilöstä, joka oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, ilman että oikeusviranomainen pystyisi arvioimaan kyseisen henkilön konkreettisen tilanteen perusteella, onko se, että rangaistus pannaan täytäntöön tässä valtiossa, omiaan edistämään hänen sosiaalista kuntoutustaan,

–        että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisestä seuraa ainoastaan, että kyseinen jäsenvaltio ilmoittaa olevansa valmis vastaamaan rangaistuksen täytäntöönpanosta, mutta tämä ilmoitus ei vastaa täytäntöönpanoa koskevaa sitoumusta, ja

–        että oikeusviranomainen kieltäytyy panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten sellaisesta etsitystä henkilöstä, joka oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, kun yhtäältä rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamisesta tehtävälle päätökselle, joka tehdään pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskevan päätöksen jälkeen, asetetaan edellytyksiä, jotka koskevat pidätysmääräyksen antanutta jäsenvaltiota ja täytäntöönpanojäsenvaltiota sitovan sopimuksen olemassaoloa ja noudattamista sekä pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion yhteistyötä, ja kun toisaalta pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä ei aseteta kyseenalaiseksi siinä tapauksessa, että rangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottaminen on mahdotonta, koska asetetut edellytykset eivät täyty.

2)      Puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna, 4 artiklan 6 alakohdan säännöksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta. Kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin tulkittava pääasiassa kyseessä olevia kansallisia säännöksiä mahdollisimman pitkälle unionin oikeuden mukaisesti, ja jos tällainen tulkinta osoittautuu mahdottomaksi, kansallisen tuomioistuimen on oltava soveltamatta näitä säännöksiä sen vuoksi, että ne ovat yhteensoveltumattomia puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna, 4 artiklan 6 alakohdan kanssa.


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      EYVL 2002, L 190, s. 1.


3      EUVL 2009, L 81, s. 24; jäljempänä puitepäätös 2002/584.


4      EUVL 2008, L 327, s. 27.


5      Stb. 2004, nro 195; jäljempänä OLW.


6      Stb. 2012, nro 333.


7      Ks. mm. tuomio 10.11.2016, Kovalkovas (C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 28 kohta).


8      Ks. mm. tuomio 5.9.2012, Lopes Da Silva Jorge (C‑42/11, EU:C:2012:517, 30 kohta).


9      Ks. tuomio 21.10.2010, B. (C‑306/09, EU:C:2010:626, 50 ja 51 kohta). Ks. myös tuomio 28.6.2012, West (C‑192/12 PPU, EU:C:2012:404, 64 kohta).


10      Ks. tuomio 17.7.2008, Kozłowski (C‑66/08, EU:C:2008:437); tuomio 6.10.2009, Wolzenburg (C‑123/08, EU:C:2009:616) ja tuomio 5.9.2012, Lopes Da Silva Jorge (C‑42/11, EU:C:2012:517).


11      Yhteisöjen tuomioistuin on erityisesti täsmentänyt 6.10.2009 antamassaan tuomiossa Wolzenburg (C‑123/08, EU:C:2009:616, 53 kohta), että jäsenvaltiot eivät voineet unionin kansalaisen osalta asettaa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen soveltamisen edellytykseksi muita hallinnollisia edellytyksiä, kuten edellytystä pysyvästä oleskeluluvasta.


12      C‑123/08, EU:C:2009:183.


13      C‑42/11, EU:C:2012:517, 35 kohta.


14      Kursivointi tässä.


15      Ks. tuomio 5.9.2012, Lopes Da Silva Jorge (C‑42/11, EU:C:2012:517, 33 ja 37 kohta).


16      Ks. tuomio 17.7.2008, Kozłowski (C‑66/08, EU:C:2008:437, 42 kohta).


17      Ks. analogisesti tuomio 10.11.2016, Kovalkovas (C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 33 kohta), joka koskee puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa käytetyn oikeusviranomaisen käsitteen tulkintaa.


18      Ks. tuomio 17.7.2008, Kozłowski (C‑66/08, EU:C:2008:437, 45 kohta); tuomio 6.10.2009, Wolzenburg (C‑123/08, EU:C:2009:616, 62 ja 67 kohta); tuomio 21.10.2010, B. (C‑306/09, EU:C:2010:626, 52 kohta) ja tuomio 5.9.2012, Lopes Da Silva Jorge (C‑42/11, EU:C:2012:517, 32 kohta).


19      C‑66/08, EU:C:2008:253.


20      Kannanotto Kozłowski (C‑66/08, EU:C:2008:253, 79 ja 80 kohta).


21      C‑582/15, EU:C:2016:766.


22      Ks. edellä 49 kohta.


23      Kursivointi tässä.


24      EUVL 2016, C 202, s. 321.


25      EUVL 2012, L 142, s. 1.


26      C‑105/03, EU:C:2005:386.


27      Ks. tuomio 5.9.2012, Lopes Da Silva Jorge (C‑42/11, EU:C:2012:517, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


28      Ks. tuomio 8.11.2016, Ognyanov (C‑554/14, EU:C:2016:835, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


29      Kursivointi tässä.


30      Ks. tuomio 28.7.2016, JZ (C‑294/16 PPU, EU:C:2016:610, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


31      C‑441/14, EU:C:2016:278.


32      Ks. viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä tuomio 28.7.2016, JZ (C‑294/16 PPU, EU:C:2016:610, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


33      C‑105/03, EU:C:2005:386.


34      C‑66/08, EU:C:2008:253.


35      6/64, EU:C:1964:66.


36      Ks. tuomio 5.7.2016, Ognyanov (C‑614/14, EU:C:2016:514, 34 kohta).


37      Ks. vastaavasti Lenaerts, K. ja Corthaut, T., ”Of birds and hedges: the role of primacy in invoking norms of EU law”, European Law Review, Sweet and Maxwell, Lontoo, 2006, s. 287–315. Ks. päinvastoin Peers, S., ”Salvation outside the church: judicial protection in the third pillar after the Pupino and Segi judgments”, Common Market Law Review, nro 44, osa 4, Wolters Kluwer Law and Business, Alphen aan den Rijn, 2007, s. 883–929, erityisesti s. 920, jossa katsotaan, että jos ensisijaisuutta ja välitöntä oikeusvaikutusta koskevia periaatteita sovelletaan kolmanteen pilariin, perussopimusten laatijoiden aikomukset sivuutetaan. Kyseinen kirjoittaja myöntää kuitenkin, että unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen tunnustaminen kolmannen pilarin yhteydessä vahvistaisi tehokkuusperiaatetta eikä sillä rikottaisi nimenomaisesti perussopimusten sanamuotoa (s. 917).


38      EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohta, sellaisena kuin se on muutettuna Amsterdamin sopimuksella.


39      Prechal, S. ja Marguery, T. pitävät puitepäätösten välittömän oikeusvaikutuksen puuttumista ”pienenä erityispiirteenä” kirjoituksessaan ”La mise en œuvre des décisions-cadres une leçon pour les futures directives pénales?”, L’exécution du droit de l’Union, entre mécanismes communautaires et droits nationaux, Bruylant, Bryssel, 2009, s. 225–251, erityisesti s. 250.


40      Ks. tuomio 16.6.2005, Pupino (C‑105/03, EU:C:2005:386, 42 kohta).


41      14/83, EU:C:1984:153.


42      Ks. tuomio 10.4.1984, von Colson ja Kamann (14/83, EU:C:1984:153, 26 kohta).


43      Ks. viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä tuomio 28.1.2016, BP Europa (C‑64/15, EU:C:2016:62, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


44      Ks. vastaavasti Simon, D., ”La panacée de l’interprétation conforme: injection homéopathique ou thérapie palliative?”, De Rome à Lisbonne: les juridictions de l’Union européenne à la croisée des chemins, Mélanges en l’honneur de Paolo Mengozzi, Bruylant, Bryssel, 2013, s. 279–298. Tämä kirjoittaja katsoo, että ”yhdenmukaista tulkintaa koskevan velvollisuuden korottaminen asemaan, jossa sen on katsottava olevan ’perussopimuksen järjestelmään kuuluva periaate’, on suora seuraus [unionin oikeuden] ensisijaisuudesta jäsenvaltioiden oikeuteen nähden” (s. 282). Hän toteaa lisäksi, että ”osoituksena yhteydestä unionin oikeuden ensisijaisuuteen yleisesti, ei ainoastaan erityisesti direktiivien täytäntöönpanoon, on velvollisuus varmistaa yhdenmukainen eurooppalainen tulkinta paitsi direktiivin täytäntöönpanotoimen osalta myös koko kansallisen oikeuden osalta siitä riippumatta, onko se annettu ennen direktiiviä vai sen jälkeen” (s. 283) [vapaa käännös].


45      Prechal, S. ja Marguery, T., ”La mise en œuvre des décisions-cadres une leçon pour les futures directives pénales?”, L’exécution du droit de l’Union, entre mécanismes communautaires et droits nationaux, Bruylant, Bryssel, 2009, s. 225–251, erityisesti s. 232.


46      C‑105/03, EU:C:2005:386.


47      Tuomio 16.6.2005, Pupino (C‑105/03, EU:C:2005:386, 37 ja 38 kohta).


48      Tästä erosta ks. erityisesti Simon, D., ”L’invocabilité des directives dans les litiges horizontaux: confirmation ou infléchissement?”, Revue Europe, nro 3, LexisNexis, Pariisi, 2010. Ks. myös Dougan, M., ”When worlds collide! Competing visions of the relationship between direct effect and supremacy”, Common Market Law Review, nro 44, osa 4, Wolters Kluwer Law and Business, Alphen aan den Rijn, 2007, s. 931–963.


49      Suuremmin vääristelemättä voidaan katsoa, että asiassa on – kylläkin välillisesti – vastapuolina kaksi jäsenvaltiota eli Puola eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneena jäsenvaltiona ja Alankomaat täytäntöönpanojäsenvaltiona.