Language of document : ECLI:EU:C:2017:131

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

16 päivänä helmikuuta 2017 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Immateriaalioikeus – Direktiivi 2006/115/EY – 8 artiklan 3 kohta – Yleisradio-organisaatioiden yksinoikeus – Yleisölle välittäminen – Paikat, joihin yleisöllä on pääsy maksua vastaan – Lähetysten välittäminen hotellihuoneisiin sijoitettujen televisiovastaanottimien avulla

Asiassa C‑641/15,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Handelsgericht Wien (Wienin kauppatuomioistuin, Itävalta) on esittänyt 24.11.2015 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 2.12.2015, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Verwertungsgesellschaft Rundfunk GmbH

vastaan

Hettegger Hotel Edelweiss GmbH,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Ilešič sekä tuomarit A. Prechal, A. Rosas, C. Toader ja E. Jarašiūnas (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: M. Szpunar,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Verwertungsgesellschaft Rundfunk GmbH, edustajanaan S. Korn, Rechtsanwalt,

–        Hettegger Hotel Edelweiss GmbH, edustajanaan G. Kucsko, Rechtsanwalt,

–        Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään T. Scharf ja J. Samnadda,

kuultuaan julkisasiamiehen 25.10.2016 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/115/EY (EUVL L 376, s. 28) 8 artiklan 3 kohdan tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Verwertungsgesellschaft Rundfunk GmbH ja Hettegger Hotel Edelweiss GmbH ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu välittää televisio- ja radiolähetyksiä hotellihuoneisiinsa asennettujen televisiolaitteiden avulla.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Kansainvälinen oikeus

3        Esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta Roomassa 26.10.1961 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (jäljempänä Rooman yleissopimus) 13 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleisradio-organisaatioiden vähimmäissuoja”, määrätään seuraavaa:

”Radioyrityksillä on oikeus sallia tai kieltää

– –

d)      televisiolähetystensä julkinen toisintaminen, jos tämä tapahtuu paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan. Sen valtion, missä suojaa tälle oikeudelle pyydetään, sisäisen lainsäädännön asiana on määrätä oikeuden käyttämisen edellytykset.”

 Unionin oikeus

4        Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY (EYVL 2001, L 167, s. 10) 3 artiklan 1 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.”

5        Direktiivin 2006/115 johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä olisi lähennettävä siten, ettei synny ristiriitaa niiden kansainvälisten yleissopimusten kanssa, joihin useiden jäsenvaltioiden tekijänoikeudet ja lähioikeudet perustuvat.”

6        Kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden olisi voitava antaa säännöksiä tämän direktiivin säännösten mukaista suojaa laajemmasta lähioikeuksien haltijoiden suojasta yleisradioinnin ja yleisölle välittämisen osalta.”

7        Mainitun direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on säädettävä, että esittäjillä on yksinoikeus sallia tai kieltää esitystensä yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä ja niiden välittäminen yleisölle, paitsi jos esitys jo sinänsä on yleisradioitu esitys tai on peräisin tallenteelta.

2.      Jäsenvaltioiden on säädettävä oikeudesta, jolla voidaan varmistaa, että käyttäjä maksaa kohtuullisen kertakorvauksen, jos kaupallisessa tarkoituksessa julkaistua äänitettä tai sen kopiota käytetään vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin tai mihin tahansa välittämiseen yleisölle, ja varmistaa, että tämä korvaus jaetaan asianomaisten esittäjien ja äänitteiden tuottajien kesken. Esittäjien ja äänitteiden tuottajien välisen sopimuksen puuttuessa jäsenvaltiot voivat määrätä ehdot tämän korvauksen jakamiselle näiden kesken.

3.      Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yleisradio-organisaatioilla on yksinoikeus sallia tai kieltää lähetystensä uudelleen tapahtuva yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä sekä lähetystensä välittäminen yleisölle, jos tämä välittäminen tapahtuu paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.”

 Itävallan oikeus

8        Tekijänoikeuslain (Urheberrechtsgesetz, jäljempänä UrhG) 76a §:ssä, jonka otsikko on ”Yleisradiolähetykset” ja jonka tarkoituksena on panna Itävallan oikeudessa täytäntöön direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohta, säädetään seuraavaa:

”(1)      Sillä, joka lähettää ääntä tai kuvaa yleisradion kautta tai vastaavalla tavalla (17 §, yleisradioyritys), on laissa säädetyin rajoituksin yksinoikeus välittää lähetys samanaikaisesti toisen lähetyslaitteen kautta ja käyttää sitä 18 §:n 3 momentissa tarkoitettuun yleisölle välittämiseen paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan – –

– –”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys

9        Verwertungsgesellschaft Rundfunk on tekijänoikeuksia hallinnoiva yhteisvalvontajärjestö, jonka edustamina oikeuksien haltijoina on useita Itävallan tasavaltaan tai muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneita yleisradio-organisaatioita. Se on valtuutettu käyttämään edustamilleen oikeuksien haltijoille kuuluvia tiettyjä immateriaalioikeuksia muun muassa silloin, kun on kyse yleisradioinnin avulla tapahtuvasta yleisölle välittämisestä.

10      Hettegger Hotel Edelweiss on Itävallan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka pitää Grossarlissa (Itävalta) hotelli Edelweissia, jolla on kaapelitelevisioantenni, jonka kautta eri televisio- ja radio-ohjelmia, muun muassa sellaisia ohjelmia, jotka Verwertungsgesellschaft Rundfunkin edustamat oikeuksien haltijat ovat tuottaneet ja joita ne ovat levittäneet, välitetään uudelleen samanaikaisesti, muuttamattomina ja kokonaisuudessaan kaapeleiden avulla hotellihuoneisiin asennettuihin televisiovastaanottimiin.

11      Verwertungsgesellschaft Rundfunk nosti Handelsgericht Wienissä (Wienin kauppatuomioistuin, Itävalta) kanteen Hettegger Hotel Edelweissin velvoittamiseksi yhtäältä toimittamaan sille tietoja vastaanotettavissa olevista radio- ja televisio-ohjelmista ja kyseisen hotellin hotellihuoneiden lukumäärästä ja toisaalta maksamaan sille vahingonkorvauksia.

12      Verwertungsgesellschaft Rundfunk toi esiin mainitussa tuomioistuimessa, että saattaessaan televisiovastaanottimia saataville hotellinsa huoneissa ja välittäessään televisio- ja radiolähetyksiä kyseisten vastaanotinten avulla Hettegger Hotel Edelweiss suorittaa UrhG:n 76a §:ssä ja direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun välitystoimen. Verwertungsgesellschaft Rundfunkin mukaan huoneen hintaa on pidettävä kyseisissä säännöksissä tarkoitettuna pääsymaksuna, koska se, että hotelli tarjoaa television, vaikuttaa kyseiseen hintaan. Se väittää näin ollen, että mainittuun sen edustamien oikeudenhaltijoiden lähetysten välittämiseen yleisölle on saatava oikeudenhaltijoilta lupa ja että siitä on maksettava korvausta.

13      Hettegger Hotel Edelweiss kiistää kyseiset väitteet ja vetoaa siihen, että jotta kyseessä olisi UrhG:n 76a §:ssä tarkoitettu yleisölle välittäminen, välittämisen pitäisi tapahtua paikassa, johon yleisö pääsee pääsymaksua vastaan, ja mainittu ilmaus viittaa pääsymaksuun, joka vaaditaan erityisesti kyseisestä välittämisestä. Hotellin asiakkaan yöpymisestä maksamaa hintaa ei näin ollen voida sen mukaan pitää pääsymaksuna.

14      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohdan tulkinta on tarpeen pääasiassa kyseessä olevan riidan ratkaisemiseksi ja ettei mainittu tulkinta ole niin ilmeinen, ettei siitä jäisi mitään perusteltua epäilystä.

15      Näissä olosuhteissa Handelsgericht Wien päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”Täyttyykö direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohdassa säädetty tunnusmerkki ’pääsymaksua vastaan’, kun

–        yksittäisiin hotellihuoneisiin on sijoitettu televisiovastaanottimet ja hotellitoiminnan harjoittaja mahdollistaa eri televisio- ja radio-ohjelmien signaalin vastaanottamisen näiden laitteiden välityksellä (jäljempänä hotellihuoneen televisio) ja

–        hotellitoiminnan harjoittaja perii huoneen (jossa on televisio) käytöstä jokaiselta yöpymiseltä maksun (jäljempänä huonehinta), joka sisältää myös televisiovastaanottimen käytön ja sen kautta vastaanotettavissa olevat televisio- ja radio-ohjelmat?”

 Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

16      Kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään lähinnä, onko direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohtaa tulkittava niin, että televisio- ja radiolähetysten välittäminen hotellihuoneisiin asennettujen televisiovastaanotinten avulla on välittämistä paikassa, johon yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.

17      On muistutettava siitä, että 7.12.2006 annetussa tuomiossa SGAE (C‑306/05, EU:C:2006:764, 47 ja 54 kohta) on todettu, että majoitusliikkeen televisiovastaanottimien avulla suorittamassa signaalien lähettämisessä edelleen kyseisen majoitusliikkeen huoneisiin majoittuneille asiakkaille on, käytetystä signaalin lähetystekniikasta riippumatta, kyse direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yleisölle välittämisestä ja että majoitusliikkeen huoneiden yksityinen luonne ei estä sitä, että näin tapahtuvassa teoksen välittämisessä on kyse mainitussa säännöksessä tarkoitetusta yleisölle välittämisestä.

18      Direktiivistä 2006/115, jonka tulkintaa on pyydetty, unionin tuomioistuin on katsonut myös 15.3.2012 antamassaan tuomiossa Phonographic Performance (Ireland) (C‑162/10, EU:C:2012:141, 47 kohta), että hotellitoiminnan harjoittaja, joka laittaa hotellihuoneisiinsa televisio- ja/tai radiovastaanottimia, joihin se jakelee yleisradioitua lähetyssignaalia, toteuttaa yleisölle välittämisen kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

19      Koska molemmissa direktiiveissä käytetyillä käsitteillä on sama merkitys, ellei Euroopan unionin lainsäätäjä ole ilmaissut tahtovansa muuta (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2011, Football Association Premier League ym., C‑403/08 ja C‑429/08, EU:C:2011:631, 188 kohta ja tuomio 31.5.2016, Reha Training, C‑117/15, EU:C:2016:379, 33 kohta), signaalin tarjoaminen hotellihuoneisiin asennettujen televisio- ja radiovastaanotinten välityksellä on myös, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 16 kohdassa, direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua yleisradio-organisaatioiden lähetysten välittämistä yleisölle.

20      Kuitenkin – toisin kuin direktiivin 2006/115 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyjen esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien yksinoikeuden osalta – kyseisen 8 artiklan 3 kohdassa säädetty yleisradio-organisaatioiden yksinoikeus rajoittuu tilanteisiin, joissa yleisölle välittäminen tapahtuu paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.

21      Käsitteen ”paikka, johon yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan” tulkinnasta on todettava, että direktiivin 2006/115 johdanto-osan seitsemännestä perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisen direktiivin tarkoituksena on lähentää jäsenvaltioiden lainsäädäntöä siten, ettei synny ristiriitaa muun muassa Rooman yleissopimuksen määräysten kanssa. Vaikkei mainittu yleissopimus olekaan osa unionin oikeusjärjestystä, direktiiviin 2006/115 sisältyviä käsitteitä on tulkittava erityisesti mainitun yleissopimuksen valossa, jotta ne pysyvät yhteensoveltuvina mainittuun yleissopimukseen sisältyvien vastaavien käsitteiden kanssa, ja tällöin on huomioon otettava myös se asiayhteys, jossa nämä käsitteet esiintyvät, ja merkityksellisillä sopimusmääräyksillä tavoiteltu päämäärä (ks. vastaavasti tuomio 15.3.2012, SCF, C‑135/10, EU:C:2012:140, 53–56 kohta).

22      Nyt käsiteltävässä asiassa direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohdassa säädetyn yleisölle välittämistä koskevan oikeuden ulottuvuus on sama kuin Rooman yleissopimuksen 13 artiklan d kohdassa määrätyn oikeuden ulottuvuus; tässä määräyksessä rajataan mainitun 8 artiklan 3 kohdassa toistetussa muodossa yleisölle välittämistä koskeva oikeus niin, että se koskee ”paikko[ja], joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan” (ks. vastaavasti tuomio 4.9.2014, komissio v. neuvosto, C‑114/12, EU:C:2014:2151, 94–96 kohta). Unionin lainsäätäjän tahto on nimittäin ollut – kuten 30.4.1992 päivätty muutettu direktiiviehdotuskin (KOM(92) 159 lopullinen, s. 12), jonka pohjalta on 19.11.1992 annettu neuvoston direktiivi 92/100/ETY vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla (EYVL 1992, L 346, s. 61), joka on kumottu ja kodifioitu direktiivillä 2006/115, vahvistaa – seurata laajalti Rooman yleissopimuksen määräyksiä vähimmäissuojasta, jotta unionissa saavutetaan yhtenäinen vähimmäissuoja, ja ottamalla direktiiviehdotuksen 6 a artiklan 3 kohdan esikuvaksi Rooman yleissopimuksen 13 artiklan d kohta säätää televisiolähetysten yleisölle välittämistä koskevasta yksinoikeudesta kyseisessä yleissopimuksessa mainituin edellytyksin.

23      Rooman yleissopimuksen 13 artiklan d kohdassa määrätystä pääsymaksun maksamista koskevasta edellytyksestä on todettava, että Rooman yleissopimuksen ja Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) esitys- ja äänitesopimuksen ohjeen (Guide to the Rome Convention and to the Phonograms Convention of the World Intellectual Property Organisation), joka on WIPO:n laatima asiakirja, joka ei ole oikeudellisesti sitova mutta jossa annetaan selityksiä mainitun yleissopimuksen määräysten alkuperästä, tavoitteesta, luonteesta ja ulottuvuudesta ja jonka 13.5 ja 13.6 kohta koskevat mainittua artiklaa, mukaan mainittu vaatimus edellyttää sellaista maksua, jota vaaditaan erityisesti vastikkeeksi televisiolähetyksen yleisölle välittämisestä ja että sitä, että ravintolassa tai baarissa, jossa levitetään televisiolähetyksiä, maksetaan ateria tai juomia, ei pidetä pääsymaksun maksamisena mainitussa määräyksessä tarkoitetulla tavalla.

24      On todettava, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 26–30 kohdassa, ettei hotellihuoneen hinta ole ravintolapalvelun hinnan tavoin pääsymaksu, joka vaadittaisiin erityisesti vastikkeeksi televisio- tai radiolähetyksen yleisölle välittämisestä, vaan se on pääasiassa vastike majoituspalvelusta, johon hotellin luokituksen mukaan liittyy tiettyjä lisäpalveluja, kuten televisio- ja radiolähetysten välittäminen huoneissa olevien sellaisten vastaanotinten kautta, jotka yleensä sisältyvät erotuksetta yöpymisen hintaan.

25      Vaikka siis signaalin jakelua hotellihuoneisiin laitettujen televisio- ja radiovastaanotinten välityksellä on pidettävä sellaisena lisäpalvelujen tarjoamisena, joka vaikuttaa hotellin luokitukseen ja siten huonehintaan, kuten on todettu 7.12.2006 annetussa tuomiossa SGAE (C‑306/05, EU:C:2006:764, 44 kohta) ja 15.3.2012 annetussa tuomiossa Phonographic Performance (Ireland) (C‑162/10, EU:C:2012:141, 44 kohta), tutkittaessa sitä, onko kyseessä direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa ja direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yleisölle välittäminen, ei voida katsoa, että mainittu lisäpalvelu on tarjottu viimeksi mainitun direktiivin 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa paikassa, johon yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.

26      Näin ollen televisio- tai radiolähetyksen yleisölle välittäminen hotellihuoneisiin asennettujen televisio- ja radiovastaanotinten kautta ei kuulu direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohdassa säädetyn yleisradio-organisaatioiden yksinoikeuden soveltamisalaan.

27      Kun kaikki edellä esitetty otetaan huomioon, esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohtaa on tulkittava niin, että televisio- ja radiolähetysten välittäminen hotellihuoneisiin asennettujen televisiovastaanotinten avulla ei ole välittämistä paikassa, johon yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.

 Oikeudenkäyntikulut

28      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/115/EY 8 artiklan 3 kohtaa on tulkittava niin, että televisio- ja radiolähetysten välittäminen hotellihuoneisiin asennettujen televisiovastaanotinten avulla ei ole välittämistä paikassa, johon yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: saksa.