UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
19 päivänä huhtikuuta 2012 (*)
Muutoksenhaku – Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Väärinkäyttö – Käytettyjen juomapakkausten keräyslaitteiden markkinat – Päätös, jossa todetaan EY 82 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan rikkominen – Yksinoikeussopimukset, määrälliset sitoumukset ja uskollisuusalennukset
Asiassa C‑549/10 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan nojalla 18.11.2010 tehdystä valituksesta,
Tomra Systems ASA, kotipaikka Asker (Norja),
Tomra Europe AS, kotipaikka Asker,
Tomra Systems GmbH, kotipaikka Hilden (Saksa),
Tomra Systems BV, kotipaikka Apeldoorn (Alankomaat),
Tomra Leergutsysteme GmbH, kotipaikka Wien (Itävalta),
Tomra Systems AB, kotipaikka Sollentuna (Ruotsi), ja
Tomra Butikksystemer AS, kotipaikka Asker,
edustajinaan advocaat O. W. Brouwer, advokat J. Midthjell ja solicitor A. J. Ryan,
kantajina ensimmäisessä oikeusasteessa,
ja jossa vastapuolena on
Euroopan komissio, asiamiehinään E. Gippini Fournier ja N. Khan, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Lenaerts sekä tuomarit R. Silva de Lapuerta (esittelevä tuomari), E. Juhász, G. Arestis ja T. von Danwitz,
julkisasiamies: J. Mazák,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 9.11.2011 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 2.2.2012 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Valittajat (jäljempänä Tomra ym.) vaativat valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T‑155/06, Tomra Systems ym. vastaan komissio, 9.9.2010 antaman tuomion (Kok., s. II‑4361; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien vaatimuksen [EY] 82 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan mukaisesta menettelystä 29.3.2006 tehdyn komission päätöksen K(2006) 734 lopullinen (asia COMP/E-1/38.113 – ProkentTomra; jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamisesta.
Asian tausta
2 Unionin yleinen tuomioistuin on tiivistänyt sen käsiteltävänä olleen asian tosiseikat valituksenalaisessa tuomiossa seuraavasti:
”1 Tomra Systems ASA on Tomra-konsernin emoyhtiö. Tomra Europe AS koordinoi eurooppalaisten jakelua hoitavien tytäryhtiöiden toimintaa konsernin sisällä. Jakelua hoitavia tytäryhtiöitä, joita nyt käsiteltävä asia koskee, ovat Tomra Systems GmbH Saksassa, Tomra Systems BV Alankomaissa, Tomra Leergutsysteme GmbH Itävallassa, Tomra Systems AB Ruotsissa ja Tomra Butikksystemer AS Norjassa (jäljempänä yhdessä Tomra Systems ASA:n ja Tomra Europe AS:n kanssa kantajat). Tomra-konserni valmistaa juomapakkausten palautusautomaatteja (jäljempänä palautusautomaatit), jotka ovat käytettyjen juomapakkausten keräyslaitteita, jotka tunnistavat palautetun pakkauksen tiettyjen ominaisuuksien, kuten muodon ja/tai viivakoodin perusteella ja laskevat asiakkaalle suoritettavan palautuksen määrän. – –
2 Saksalainen Prokent AG -niminen yhtiö, joka toimi myös juomapakkausten keräämisen sekä siihen liittyvien tuotteiden ja palvelujen alalla, kanteli – – komissiolle 26.3.2001. Prokent pyysi komissiota selvittämään, olivatko kantajat käyttäneet määräävää asemaa väärin estämällä sen pääsyn markkinoille.
3 Komissio tarkasti 26. ja 27.9.2001 Tomra Systems GmbH:n toimitilat Saksassa ja Tomra Systems BV:n tilat Alankomaissa. Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) valvontaviranomainen tarkasti komission pyynnöstä Tomra Systems ASA:n ja sen tytäryhtiöiden tilat Norjassa. – –
4 Kantajat ilmoittivat 23.12.2002 päivätyssä komissiolle osoittamassaan kirjeessä lopettavansa yksinoikeussopimukset ja uskollisuusalennusten soveltamisen.
5 Kantajat esittivät 30.3.2004 Tomra-konsernia koskeneen ohjelman, jonka perusteella sen menettelytavat oli tarkoitus saattaa kilpailusääntöjen mukaisiksi ja jota oli määrä soveltaa 1.4.2004 alkaen.
6 Komissio osoitti 1.9.2004 Tomra Systems ASA:lle, Tomra Europe AS:lle ja Tomra-konsernin tytäryhtiöille Euroopan talousalueesta (jäljempänä ETA) tehdyn sopimuksen kuudessa sopimusvaltiossa väitetiedoksiannon, johon kantajat vastasivat 22.11.2004. – –
– –
7 Komissio teki 29.3.2006 [riidanalaisen päätöksen]. Se toteaa siinä kantajien rikkoneen EY 82 artiklaa ja [Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3; jäljempänä ETA-sopimus)] 54 artiklaa vuosina 1998–2002 toteuttamalla markkinoilta sulkevaa strategiaa palautusautomaattien kansallisilla markkinoilla Alankomaissa, Itävallassa, Norjassa, Ruotsissa ja Saksassa yksinoikeussopimusten asiakaskohtaisten määräsitoumusten ja asiakaskohtaisten takautuvien alennusjärjestelmien muodossa ja sulkenut kilpailun markkinoilta.
I Merkitykselliset markkinat
8 Riidanalaisessa päätöksessä todetaan relevanteista tuotemarkkinoista, että komissio on pitänyt arvioinnissaan lähtökohtana periaatetta, jonka mukaan oli olemassa erityiset kehittyneiden pienpalautusautomaattien ja muiden järjestelmien markkinat, jotka kattavat muun muassa kaikki palautusautomaatit, jotka voidaan asentaa seinän läpi ja liittää takahuoneen laitteistoon, ja kokonaismarkkinat, jotka kattavat sekä kehittyneemmät laitteet että perustoimintoiset laitteet. Komissio päätti kuitenkin käyttää tutkimuksensa perustana laajinta määritelmää markkinoista, sillä se johti kantajien kannalta edullisempiin lukuihin.
9 Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä merkityksellisistä maantieteellisistä markkinoista, että kilpailunedellytykset eivät olleet ETA-alueella tarkastelujaksolla yhtäläiset ja että merkitykselliset maantieteelliset markkinat olivat kansalliset.
II Määräävä asema
10 Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä aluksi muun muassa, että kantajien markkinaosuudet olivat olleet Euroopassa jatkuvasti yli 70 prosenttia ennen vuotta 1997, että ne olivat ylittäneet 95 prosenttia vuodesta 1997 lähtien ja että kantajien markkinaosuus oli kaikilla merkityksellisillä markkinoilla moninkertainen niiden kilpailijoihin verrattuna, minkä jälkeen se päätteli, että Tomra-konserni oli EY 82 artiklassa ja ETA-sopimuksen 54 artiklassa tarkoitettu määräävässä asemassa oleva yritys.
III Väärinkäyttö
11 Riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että kantajat ovat laatineet strategian, jolla on kilpailunvastainen tarkoitus tai vaikutus ja joka ilmeni sekä niiden menettelytavoissa että yhtiön sisäisissä keskusteluissa. Komissio katsoo päätöksessä, että kantajien tarkoituksena oli säilyttää määräävä asemansa ja markkinaosuutensa keinoilla, joita olivat erityisesti uusien toimijoiden markkinoille pääsyn estäminen, kilpailijoiden pitäminen pieninä rajoittamalla niiden kasvumahdollisuuksia, niiden heikentäminen ja poistaminen markkinoilta joko yritysostolla tai muilla keinoin. Tämä strategia pantiin riidanalaisen päätöksen mukaan täytäntöön allekirjoittamalla vuosina 1998–2002 kantajien ja tiettyjen supermarketketjujen välillä 49 sopimusta, jotka olivat yksinoikeussopimuksia, sopimuksia, joissa määrättiin asiakaskohtaisista määrällisistä sitoumuksista, ja sopimuksia, joissa määrättiin asiakaskohtaisista takautuvista alennusjärjestelmistä.
12 Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee myös, että vaikka tässä asiassa havaittuihin sopimuksiin, järjestelyihin ja ehtoihin sisältyy erilaisia piirteitä, kuten nimenomaisia tai tosiasiallisia yksinoikeuslausekkeita, sitoumuksia tai lupauksia ostaa määriä, jotka vastaavat huomattavaa osaa asiakkaiden tarpeista, tai asiakkaiden tarpeisiin liittyviä takautuvia alennusjärjestelmiä taikka näiden yhdistelmiä, niitä kaikkia on komission mukaan tarkasteltava kantajien yleisen toimintapolitiikan osana. Kyseisen toimintapolitiikan tavoitteena oli estää olemassa olevien ja mahdollisten kilpailijoiden tulo ja pääsy markkinoille sekä niiden kasvumahdollisuudet ja ajaa ne markkinoilta monopolia vastaavan tilanteen luomiseksi.
13 Riidanalaisessa päätöksessä todetaan ensinnäkin, että koska yksinoikeusvelvoitteilla vaaditaan asiakkaita ostamaan kaiken kysyntänsä tai merkittävän osan siitä määräävässä asemassa olevalta toimittajalta, niillä on välttämättä markkinoilta sulkeva vaikutus. Koska kantajilla on tässä tapauksessa määräävä markkina-asema ja näitä yksinoikeusvelvoitteita on sovellettu kokonaiskysynnän osuuteen, jota voitiin komission mielestä pitää merkittävänä, se päätteli tästä, että näillä kantajien tekemillä yksinoikeussopimuksilla voitiin saada aikaan ja itse asiassa saatiinkin aikaan markkinoita vääristävä sulkemisvaikutus. Riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että tässä tapauksessa ei ollut olemassa olosuhteita, joilla poikkeuksellisesti voitaisiin perustella yksinoikeus- tai vastaavat järjestelyt, ja että kantajat eivät ole myöskään kyenneet perustelemaan menettelytapojaan kustannussäästöillä.
14 Riidanalaisessa päätöksessä lisätään tämän jälkeen, että koko kysyntää tai lähes koko kysyntää vastaavista asiakaskohtaisista määristä myönnetyillä alennuksilla on sama vaikutus kuin nimenomaisilla yksinoikeuslausekkeilla. Ne nimittäin saavat asiakkaan ostamaan kaiken tai lähes kaiken tiettyjä tuotteita koskevasta tarpeestaan määräävässä asemassa olevalta toimittajalta. Sama pätee asiakasuskollisuuteen perustuviin alennuksiin, joita myönnetään, jos asiakkaat ostavat kaikki tai lähes kaikki tarpeitaan vastaavat tuotteet määräävässä asemassa olevalta toimittajalta. Kyseisten sopimusten tai ehtojen markkinoilta sulkevan luonteen kannalta ei komission mukaan ole ratkaisevaa se, onko ostomäärää koskeva sitoumus esitetty absoluuttisina lukuina tai tiettynä prosenttiosuutena. Kantajien tekemien sopimusten osalta riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että asetetut määrätavoitteet olivat asiakaskohtaisia, asiakkaan koosta tai ostovolyymistä riippumattomia sitoumuksia. Lisäksi ne vastasivat asiakkaan koko tarvetta tai suurta osaa siitä tai jopa ylittivät sen. Riidanalaisessa päätöksessä lisätään, että kantajien tapa sitoa asiakkaat, erityisesti tärkeät asiakkaat, sopimuksiin, joiden tavoitteena oli sulkea kilpailijat markkinoilta ja estää niiden kasvu, selviää kantajien strategiaan liittyvistä asiakirjoista, neuvotteluista ja asiakkaille tehdyistä tarjouksista. Kun otetaan huomioon palautusautomaattiratkaisujen markkinoiden luonne ja tuotteen erityispiirteet, erityisesti avoimuus ja laitteiden melko ennustettavissa oleva kysyntä kunkin asiakkaan osalta kunakin vuonna, komissio totesi, että kantajilla oli tarvittavat markkinatiedot voidakseen arvioida realistisesti kunkin asiakkaan taholta tulevan likimääräisen kysynnän.
15 Lisäksi komissio huomauttaa riidanalaisessa päätöksessä alennuskäytäntöjen osalta, että alennusjärjestelmät olivat asiakaskohtaisia ja alennusrajat liittyivät asiakkaan kokonaistarpeeseen tai suureen osaan siitä. Ne laadittiin asiakkaiden arvioitujen tarpeiden ja/tai aikaisemman ostovolyymin perusteella. Kannustin ostaa yksinomaan tai lähes yksinomaan kantajilta on kuitenkin erityisen vahva silloin, kun kantajien soveltamiin alennusrajoihin yhdistetään järjestelmä, jossa bonuksen tai edullisemman bonusrajan saavuttaminen otetaan huomioon ostajan kaikissa ostoissa viitekaudella eikä pelkästään rajan ylittävissä ostoissa. Takautuvassa järjestelmässä asiakkaalla, joka on aloittanut ostot kantajilta, mikä on erittäin todennäköistä kantajien vahvan markkina-aseman vuoksi, on vahva kannustin saavuttaa alennusraja saadakseen kaikki ostonsa kantajilta alhaisempaan hintaan. Tämä kannustin vahvistuu riidanalaisen päätöksen mukaan sitä mukaa kuin asiakkaan alennusraja lähenee. Komissio totesi kuitenkin, että takautuvan alennusjärjestelmän yhdistäminen koko tarvetta tai sen suurta osaa vastaavaan alennusrajaan tai vastaaviin alennusrajoihin muodosti merkittävän kannustimen ostaa kaikki tai lähes kaikki tarvittavat laitteet kantajilta. Tämä nosti keinotekoisesti toimittajan vaihdosta aiheutuvia kustannuksia, vaikka kyse olisikin ollut vain muutamasta laitteesta. Komissio päätteli, että oikeuskäytännön mukaan kuvaillut alennusjärjestelmät on luokiteltava asiakasuskollisuutta rakentaviksi ja siten uskollisuusalennuksiksi.
16 Riidanalaisessa päätöksessä todetaan lopuksi, että vaikka – – EY 82 artiklassa tarkoitetun väärinkäytön toteen näyttämiseksi riittää, että osoitetaan, että yrityksen määräävän aseman väärinkäytöllä pyritään rajoittamaan kilpailua, tai toisin sanoen, että menettelytapa on omiaan vaikuttamaan sillä tavoin, komissio on ottanut tässä asiassa tehdyssä analyysissa huomioon kantajien menettelytapojen todennäköiset vaikutukset palautusautomaattien markkinoihin. Riidanalaisessa päätöksessä todetaan tästä, että kantajien markkinaosuus pysyi koko tarkastellun ajanjakson aikana eli vuosina 1998–2002 kaikilla tarkastelluilla viisillä kansallisilla markkinoilla suhteellisen vakaana. Samaan aikaan sen kilpailijoiden asema oli melko heikko ja epävakaa. Yksi menestyvistä kilpailijoista eli kantelun tekijä poistui markkinoilta vuonna 2003 onnistuttuaan saamaan 18 prosentin markkinaosuuden Saksan markkinoilla vuonna 2001. Kantajat eliminoivat muut kilpailevat yritykset, joilla oli potentiaalia ja kykyä saada suurempi markkinaosuus, ostamalla ne. Tällaisia yrityksiä olivat Halton ja Eleiko. Tämän lisäksi kantajien markkinoilta sulkeva strategia, jota toteutettiin vuosina 1998–2002, vaikutti komission mukaan tavalla, josta ovat osoituksena muutokset sidottujen markkinoiden markkinaosuuksien jakautumisessa ja markkinatoimijoiden myynti. Eräät asiakkaat alkoivat riidanalaisen päätöksen mukaan ostaa enemmän kilpailevia tuotteita sen jälkeen, kun niiden yksinoikeussopimukset kantajien kanssa olivat päättyneet. Sen lisäksi, että kantajien menettelytapoja ei voinut esillä olevassa asiassa perustella kustannustehokkuudella, ne eivät myöskään hyödyttäneet kuluttajia. Kantajien tarjoamien palautusautomaattien hinnat eivät laskeneet myyntivolyymin kasvun myötä. Kantajien laitteiden hinnat päinvastoin pysyivät ennallaan tai nousivat tarkastelujakson aikana.
IV Sakko
17 Riidanalaisessa päätöksessä täsmennetään, että kantajien väärinkäytöksen vakavuutta arvioitaessa on otettava huomioon se, että ne olivat tahallisesti panneet kyseiset menettelytavat täytäntöön osana markkinoilta sulkevaa strategiaansa, mutta myös tämän väärinkäytöksen maantieteellinen laajuus eli se, että se on kattanut viiden ETA-sopimukseen kuuluvan valtion alueen: Saksan, Alankomaiden, Itävallan, Ruotsin ja Norjan. Toisaalta on komission mukaan otettava myös huomioon, että kilpailusääntöjen rikkominen ei ole kattanut koko tarkasteluajanjaksoa kaikilla asianomaisilla kansallisilla markkinoilla ja että sen intensiteetti on saattanut vaihdella ajan myötä kaikilla näillä markkinoilla.
18 Riidanalaisen päätöksen 394 perustelukappaleessa täsmennetään erityisesti, että kilpailusääntöjen rikkominen koskee seuraavia alueita ja ajanjaksoja:
– Saksa: 1998–2002
– Alankomaat: 1998–2002
– Itävalta: 1999–2001
– Ruotsi: 1999–2002
– Norja: 1998–2001
19 Komissio päätteli, että kyseessä on vakava kilpailusääntöjen rikkominen, ja vahvisti sakon perusmääräksi 16 miljoonaa euroa nojautuen viiden vuoden ajanjaksoon vuodesta 1998 vuoteen 2002. Sakon laskentapohjaa korotettiin 10 prosenttia kultakin kokonaiselta vuodelta, jolloin kilpailusääntöjä rikottiin. Lopuksi riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että raskauttavia tai lieventäviä seikkoja ei ole.
20 Riidanalaisen päätöksen päätösosan sanamuoto on seuraava:
’1 artikla
[Kantajat] ovat rikkoneet [EY] 82 artiklaa ja ETA-sopimuksen 54 artiklaa ajanjakson 1998–2002 aikana toteuttamalla markkinoilta sulkevaa strategiaa palautusautomaattien kansallisilla markkinoilla Saksassa, Alankomaissa, Itävallassa, Ruotsissa ja Norjassa yksinoikeussopimusten, asiakaskohtaisten määräsitoumusten ja asiakaskohtaisten takautuvien alennusjärjestelmien muodossa ja sulkeneet kilpailun markkinoilta.
2 artikla
[Kantajille] määrätään yhteisvastuullisesti edellä mainitusta kilpailusääntöjen rikkomisesta 24 miljoonan euron suuruinen sakko.
– –’”
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
3 Kantajat vetosivat unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa kuuteen kanneperusteeseen.
4 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla kaikki kanneperusteet.
Asianosaisten vaatimukset
5 Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion
– ratkaisee asian ja kumoaa riidanalaisen päätöksen tai joka tapauksessa alentaa määrätyn sakon määrää taikka toissijaisesti, mikäli unionin tuomioistuin päättää olla ratkaisematta asiaa, palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä voi ratkaista asian unionin tuomioistuimen antaman tuomion mukaisesti
– velvoittaa komission korvaamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
6 Komissio vaatii, että valitus hylätään ja että valittajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Valitus
7 Valittajat vetoavat valituksensa tueksi viiteen valitusperusteeseen, jotka koskevat ensinnäkin oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt arvioidessaan komission toteamusta kilpailunvastaisesta aikomuksesta sulkea kilpailijat pois markkinoilta, toiseksi oikeudellista virhettä ja puutteellisia perusteluja käsiteltäessä kokonaiskysynnän osuutta, joka sopimusten oli katettava, jotta niitä voitiin pitää väärinkäyttönä, kolmanneksi menettelyvirhettä ja oikeudellista virhettä takautuvien alennusten arvioinnissa, neljänneksi oikeudellista virhettä ja puutteellisia perusteluja ratkaistaessa sitä, voitiinko sopimuksia, joiden osalta valittajat oli nimetty ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi”, pitää ”yksinoikeussopimuksina”, ja viidenneksi sakon arvioinnissa tehtyä yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen liittyvää oikeudellista virhettä.
Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt arvioidessaan komission toteamusta kilpailunvastaisesta aikomuksesta sulkea kilpailu pois markkinoilta (valituksenalaisen tuomion 33–41 kohta)
Asianosaisten lausumat
8 Tomra ym. katsovat, että arvioidessaan sitä, oliko komissio osoittanut kilpailunvastaisen aikomuksen, unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se kieltäytyi ottamasta huomioon todisteita, jotka osoittivat Tomran laatukilpailua koskevan aikomuksen. Tällainen laiminlyönti on Tomra ym:iden mukaan vastoin unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuutta tutkia perusteellisesti SEUT 102 artiklan soveltamisedellytykset.
9 Tomra ym. väittävät, että komissio on tukeutunut virheellisesti valittajien sisäisiin asiakirjoihin todetakseen niiden kilpailunvastaiset aikomukset ja jättänyt huomiotta mahdolliset todisteet siitä, että valittajat pyrkivät laatukilpailuun.
10 Tomra ym. toteavat, että riidanalaisen päätöksen 97–105 perustelukappaleesta käy ilmi, että kilpailunvastainen aikomus on ollut merkittävä tekijä kilpailunvastaisen strategian toteamisessa ja että tällä on ollut ratkaiseva merkitys kilpailusääntöjen rikkomisen toteamisessa.
11 Komissio väittää, että tämä valitusperuste on perusteeton. SEUT 102 artiklassa tarkoitettu väärinkäytön käsite on nimittäin luonteeltaan objektiivinen, joten mahdollista kilpailunvastaista aikomusta ei edellytetä.
12 Komission mielestä tällainen aikomus ei kuitenkaan ole vailla merkitystä arvioitaessa määräävässä asemassa olevan yrityksen toimintaa yleisesti. Todiste tällaisesta aikomuksesta voi näet olla merkityksellinen sakon määrää laskettaessa ja erityisesti selvitettäessä sitä, onko kilpailusääntöjen rikkominen ollut tahallista vai tuottamuksellista.
13 Lisäksi komissio kiistää valittajien väitteen, jonka mukaan subjektiivisten seikkojen arviointi olisi vaikuttanut merkittävästi SEUT 102 artiklan rikkomisen toteamiseen.
14 Tästä komissio korostaa, että valituksessa ei yksilöidä todisteita, jotka koskevat Tomra-konsernin pyrkimystä laatukilpailuun ja joita unionin yleinen tuomioistuin ei valittajien mukaan ole ottanut huomioon, eikä siinä myöskään selitetä, miten tällaisilla todisteilla voitaisiin kyseenalaistaa toteutettua markkinoilta sulkemista koskeva arviointi.
15 Komissio lisää, että valittajat eivät ole osoittaneet, että niiden käytännöt on voitu perustella kaupallisilla syillä. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on komission mukaan todennut perustellusti Tomra-konsernin kilpailunvastaisen strategian olemassaolon.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
16 Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittajat vaativat toteamaan, että unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut virheellisesti komission väitetyn toteamuksen Tomra-konsernin kilpailuvastaisen aikomuksen olemassaolosta erityisesti, koska se on jättänyt huomiotta sisäiset asiakirjat, joista on käynyt ilmi konsernin halukkuus laatukilpailuun.
17 Sen arvioimiseksi, onko tämä valitusperuste perusteltu, on huomautettava, että SEUT 102 artiklassa kielletty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on objektiivinen käsite, jolla tarkoitetaan määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen käyttäytymistä, joka estää markkinoilla, joilla juuri tällaisessa asemassa olevan yrityksen olemassaolon vuoksi kilpailuaste on jo heikentynyt, vielä olemassa olevan kilpailuasteen säilymisen tai tämän kilpailun kehittymisen siksi, että tämä yritys käyttää muita keinoja kuin niitä, joita taloudellisten toimijoiden suoritteisiin perustuvassa tavaroiden tai palvelujen normaalissa kilpailussa käytetään (ks. asia C‑52/09, TeliaSonera Sverige, tuomio 17.2.2011, Kok., s. I‑527, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
18 Komission on kuitenkin määräävässä asemassa olevan yrityksen toimintaa tutkiessaan ja määräävän aseman mahdollisen väärinkäytön tunnistamiseksi arvioitava tällaista toimintaa koskevat olosuhteet kokonaisuudessaan (ks. vastaavasti asia C‑95/04 P, British Airways v. komissio, tuomio 15.3.2007, Kok., s. I‑2331, 67 kohta).
19 Tästä on todettava, että kun komissio arvioi määräävässä asemassa olevan yrityksen toimintaa, jota sen on välttämättä tutkittava tällaisen aseman väärinkäyttöä koskevan päätelmän tekemiseksi, komission on väistämättä arvioitava kyseisen yrityksen kaupallinen strategia. Tässä yhteydessä on normaalia, että komissio ottaa esille subjektiiviset tekijät eli kyseisen kaupallisen strategian syyt.
20 Näin ollen mahdollisen kilpailunvastaisen aikomuksen olemassaolo on vain yksi lukuisista tosiseikoista, jotka voidaan ottaa huomioon ratkaistaessa, onko määräävää asemaa käytetty väärin.
21 Komissiolla ei kuitenkaan ole minkäänlaista velvollisuutta osoittaa tällaista määräävässä asemassa olevan yrityksen aikomusta soveltaakseen EY 82 artiklaa.
22 Tästä unionin yleinen tuomioistuin on korostanut perustellusti valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, että on täysin normaalia, että riidanalaisessa päätöksessä keskitytään ensisijaisesti valittajien kilpailunvastaiseen käyttäytymiseen, koska komission tehtävänä oli nimenomaan näyttää toteen tällainen käyttäytyminen. On nimittäin niin, että vaikka pyrkimys laatukilpailuun olisi näytetty toteen, tämä ei osoita sitä, että väärinkäyttöä ei olisi tapahtunut.
23 Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin huomauttanut saman tuomion 38 kohdassa tekemättä oikeudellista virhettä, että – kuten edellä 20 kohdasta käy ilmi – väärinkäytön käsite on objektiivinen.
24 Niinpä unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt valituksenalaisen tuomion 39 kohdassa, että komissio oli todennut riidanalaisen päätöksen 97 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa perustelukappaleissa, että valittajien menettelytavat, kun niitä tutkittiin asiayhteydessään ja yhdistettyinä useisiin muihin seikkoihin, mukaan lukien niiden sisäiset asiakirjat, olivat omiaan sulkemaan pois kilpailun. Unionin yleinen tuomioistuin on myös täsmentänyt perustellusti valituksenalaisen tuomion samassa kohdassa, että komissio ei missään tapauksessa nojautunut yksinomaan valittajien aikomukseen tai strategiaan perustellakseen kilpailuoikeuden rikkomista koskevaa päätelmäänsä. Valituksenalaisen tuomion 284 perustelukappaleesta, joka on osa komission arviointiin liittyvää kyseisen päätöksen jaksoa, ja 286 perustelukappaleesta alkavasta kyseisten käytäntöjen konkreettisesta tutkinnasta nimittäin käy ilmi, että komissio on korostanut toteamansa SEUT 102 artiklan rikkomisen objektiivista luonnetta.
25 Väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut virheellisesti tietyn osan Tomra-konsernin sisäisestä kirjeenvaihdosta, kun se on tehnyt päätelmät valittajien kaupallisesta strategiasta, on todettava myös, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan kyseisiä tosiseikkoja. Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan näiden tosiseikkojen oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (ks. asia C‑535/06 P, Moser Baer India v. neuvosto, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I‑7051, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Unionin tuomioistuimella ei näin ollen ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon unionin yleinen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja todistustaakkaa sekä asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (ks. em. asia Moser Baer India v. neuvosto, tuomion 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Lisäksi vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tätä tosiseikastoa ja selvitystä (ks. em. asia Moser Baer India v. neuvosto, tuomion 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Valittajat eivät kuitenkaan ole vedonneet unionin tuomioistuimessa tällaiseen todistusaineiston vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen.
29 Näin ollen ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.
Toinen valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä ja puutteellisia perusteluja käsiteltäessä sitä kokonaiskysynnän osuutta, joka sopimusten oli katettava, jotta niitä voitiin pitää väärinkäyttönä (valituksenalaisen tuomion 238–246 kohta)
Asianosaisten lausumat
30 Tomra ym. väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja että se ei ole riittävästi perustellut kyseisen kanneperusteen hylkäämistä, kun se katsonut, että riidanalaiset sopimukset ovat koskeneet niin suurta osaa kokonaiskysynnästä, että ne ovat voineet rajoittaa kilpailua.
31 Tomra ym. katsovat, että unionin yleisen tuomioistuimen tästä tekemä päättely on perustunut sellaisiin ilmaisuihin kuin ”olennainen”, ”kaikkea muuta kuin vähäinen” ja ”erittäin suuri” osuus. Näin ollen unionin tuomioistuin ei ole perustellut asianmukaisesti tuomiotaan, kun se on käyttänyt näitä tulkinnanvaraisia termejä.
32 Tomra ym. korostavat, että unionin yleinen tuomioistuin ei esitä asianmukaisia perusteita sen määrittämiseksi, sovelletaanko kyseisiä menettelytapoja niin suureen osaan markkinoista, että markkinat suljetaan tosiasiallisesti kilpailulta. Tomra ym:iden mukaan ainoa valituksenalaisessa tuomiossa esitetty, kaiken kilpailun poistamista koskeva peruste käy ilmi unionin yleisen tuomioistuimen havainnosta, jonka mukaan valittajien kilpailijoiden piti voida kilpailla koko markkinoilla. Päätellessään, että kaikki yksinoikeussopimukset ovat sellaisia, että ne automaattisesti sulkevat kyseiset markkinat kilpailulta, unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan tehnyt oikeudellisen virheen.
33 Tomra ym. lisäävät, että komission olisi pitänyt soveltaa kriteeriä ”kannattavan toiminnan edellyttämästä vähimmäistasosta” tai mitä tahansa muuta asianmukaista menetelmää sen määrittämiseksi, voidaanko riidanalaisilla sopimuksilla sulkea kyseiset markkinat kilpailulta.
34 Komissio toteaa, ettei ole epäilystä siitä, että valittajien menettelytavat kattoivat erittäin merkittävän osan merkityksellisistä markkinoista. Valittajat ovat komission mukaan nimittäin itse myöntäneet, että kyseiset menettelytavat sitoivat keskimäärin noin 39 prosenttia kysynnästä asianomaisina viitenä vuotena ja asianomaisilla viidellä markkina-alueella, kun niitä tarkastellaan yhdessä.
35 Komissio katsoo, että riidanalaisten sopimusten vaikutukset ilmenivät useimmiten Tomra-konsernin asiakkaiden merkittävässä ohjailemisessa niiden tehdessä hankintapäätöksensä.
36 Lopuksi komissio väittää, että ”olennainen”-sanan kaltaisten ilmaisujen käyttäminen on ollut täysin perusteltua merkityksellisten tosiseikkojen valossa. Perustelujen, jotka unionin yleisen tuomioistuimen on esitettävä, on näet oltava asianmukaisia kyseiseen toimeen nähden, ja komission mukaan näin on nyt käsiteltävässä asiassa.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
37 Toinen valitusperuste koskee sitä, onko unionin yleinen tuomioistuin toiminut oikein tarkastellessaan kysymystä siitä, millaisen osan merkityksellisistä markkinoista riidanalaisten sopimusten oli katettava, jotta niitä voitiin pitää sellaisina, että ne saattaisivat sulkea markkinat kilpailulta.
38 Siltä osin kuin on kysymys kyseisen yrityksen määräävän aseman vahvuudesta tietyillä markkinoilla selvitettäessä sitä, onko yritys syyllistynyt väärinkäyttöön, edellä mainitussa asiassa TeliaSonera Sverige annetun tuomion 79 kohdasta käy ilmi, että määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan SEUT 102 artiklan mukaan tällaisessa asemassa olevan yrityksen taloudellista valta-asemaa, jonka perusteella se voi estää toimivan kilpailun merkityksellisillä markkinoilla, koska se voi toimia huomattavan itsenäisesti suhteessa kilpailijoihinsa tai asiakkaihinsa.
39 Kyseisen tuomion 80 ja 81 kohdasta käy lisäksi ilmi, että kyseisellä määräyksellä ei oteta käyttöön mitään erottelua eikä mitään astevaihtelua määräävän aseman käsitteen osalta. Kun yrityksellä on SEUT 102 artiklassa edellytetyn kaltainen taloudellinen vahvuus, jotta voidaan osoittaa, että se on määräävässä asemassa tietyillä markkinoilla, sen menettelyä on arvioitava kyseisen määräyksen perusteella. Markkinavoiman vahvuudella on kuitenkin lähtökohtaisesti seurauksia lähinnä kyseisen yrityksen menettelyn vaikutusten ulottuvuudelle eikä väärinkäytön olemassaololle sellaisenaan.
40 On kyllä niin, kuten valituksenalaisen tuomion 239 kohdasta ilmenee, että komissio ei ole vahvistanut täsmällistä kynnystä, jonka ylittyessä Tomra-konsernin menettelytavat olisivat omiaan sulkemaan sen kilpailijat pois kyseisiltä markkinoilta.
41 Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin valituksenalaisen tuomion 240 kohdassa vahvistanut perustellusti komission näkemyksen, jonka mukaan Tomra-konserni on markkinoiden olennaisen osan sulkiessaan rajannut markkinoille pääsyn yhteen tai muutamaan kilpailijaan ja näin ollen rajoittanut kilpailun määrää koko markkinoilla.
42 On nimittäin niin, kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 241 kohdassa todennut, että sitä, että määräävässä asemassa oleva yritys sulkee olennaisen osan markkinoista, ei voida perustella sillä, että osoitetaan, että voitettavissa oleva osa markkinoista on vielä riittävän suuri siten, että markkinoilla on tilaa vähäiselle määrälle kilpailijoita. Yhtäältä asiakkailla, joiden osalta markkinat on suljettu, pitäisi olla mahdollisuus hyötyä täysimääräisesti kaikesta mahdollisesta kilpailusta markkinoilla, ja kilpailijoiden pitäisi kyetä kilpailemaan suoritteilla koko markkinoilla eikä vain niiden jollakin osalla. Toisaalta määräävässä asemassa olevan yrityksen asiana ei ole määritellä, kuinka monella elinkelpoisella kilpailijalla on lupa kilpailla siitä kysynnän osuudesta, joka on vielä voitettavissa.
43 Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt valituksenalaisen tuomion 242 kohdassa, että ainoastaan tapauksen olosuhteita tarkastelemalla, kuten komissio on riidanalaisessa päätöksessä tehnyt, voidaan todeta, ovatko määräävässä asemassa olevan yrityksen menettelytavat omiaan sulkemaan kilpailun pois. Olisi kuitenkin keinotekoista vahvistaa etukäteen, mikä on se sidottujen markkinoiden osuus, jonka ylityttyä määräävässä asemassa olevan yrityksen menettelytavoilla voi olla kilpailijat pois sulkeva vaikutus.
44 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on katsonut tapauksen olosuhteiden arvioinnin päätteeksi valituksenalaisen tuomion 243 kohdassa, että merkittävä osuus – kaksi viidennestä – kokonaiskysynnästä tutkitun ajanjakson aikana tutkinnan kohteena olevissa maissa suljettiin kilpailun piiristä.
45 On katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tässä päätelmässään tehnyt oikeudellista virhettä.
46 Valittajien väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt soveltaa kriteeriä kannattavan toiminnan edellyttämästä vähimmäistasosta, riittää, kun todetaan, että yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin on katsonut perustellusti, että markkinoiden sulkemista koskevan sellaisen täsmällisen kynnyksen vahvistaminen, jonka ylittyessä kyseisiä menettelytapoja on pidettävä väärinkäyttönä, ei ole ollut tarpeen SEUT 102 artiklan soveltamiseksi ja että toisaalta valituksenalaisen tuomion 243 kohdassa tehtyjen päätelmien valossa on nyt käsiteltävässä asiassa joka tapauksessa osoitettu oikeudellisesti riittävällä tavalla, että markkinat on kyseisillä menettelytavoilla suljettu kilpailulta.
47 Lopuksi valittajien väitteestä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen perustelut ovat olleet puutteelliset sen kokonaiskysynnän osalta, joka riidanalaisten sopimusten on pitänyt kattaa, jotta niitä on voitu pitää väärinkäyttönä, on huomautettava, että perusteluvelvollisuus ei velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, ja että perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt asianosaisten argumentteja, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (ks. mm. asia C‑385/07 P, Der Grüne Punkt – Duales System Deutschland v. komissio, tuomio 16.7.2009, Kok., s. I‑6155, 114 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Kaikesta edellä esitetystä ja erityisesti tämän tuomion 46 kohdassa esitetystä siitä tosiseikasta, että markkinoiden sulkemista koskevan täsmällisen kynnyksen vahvistaminen ei ole ollut tarpeen, seuraa se, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan hylätessään valittajien edellä mainitut väitteet.
49 Näissä olosuhteissa toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
Kolmas valitusperuste, joka koskee menettelyvirhettä ja oikeudellista virhettä takautuvien alennusten arvioinnissa (valituksenalaisen tuomion 258–272 kohta)
Asianosaisten lausumat
50 Tomra ym. väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt menettelyvirheen, koska se on ottanut takautuvia alennuksia koskevat väitteet huomioon vääristyneellä tavalla. Lisäksi valituksenalaista tuomiota rasittaa valittajien mukaan oikeudellinen virhe siltä osin kuin komissio ei ole osoittanut, että takautuvat alennukset johtivat kustannuksia alempaan hinnoitteluun.
51 Tomra ym. katsovat, että komissio ei ole tutkinut merkityksellisiä kuluja sen tason selvittämiseksi, jonka alittaessaan valittajien soveltamilla hinnoilla oli markkinoilta sulkevia vaikutuksia. Hintojen ja kulujen vertailu olisi kuitenkin ollut ensiarvoisen tärkeää sen arvioimiseksi, pystyttiinkö takautuvilla alennuksilla rajoittamaan kilpailua.
52 Valittajat vetoavat myös komission tiedonantoon ”Ohjeita komission ensisijaisista täytäntöönpanotavoitteista sovellettaessa [EY] 82 artiklaa yritysten määräävän aseman väärinkäyttöön perustuvaan markkinoiden sulkemiseen” (EUVL 2009, C 45, s. 7; jäljempänä ohjeet) ja toteavat, että näissä ohjeissa määrätään nimenomaan tällaisesta vertailusta silloin, kun väitetty väärinkäyttö on seuraus määräävässä asemassa olevan yrityksen harjoittamasta hinnoittelusta.
53 Tomra ym. katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin ei puolestaan ole myöskään tutkinut, sovelsivatko valittajat omakustannushintoja alempia hintoja. Unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan jättänyt erityisesti huomiotta väitteen, jonka mukaan komission oli osoittaakseen, että alennuksilla saattoi olla markkinoilta sulkevia vaikutuksia, näytettävä toteen se, että hinnat olivat niin alhaisia, että ne olivat omakustannushintoja alhaisemmat.
54 Komission mukaan kolmas valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska sitä ei ole tuotu asianmukaisesti esiin unionin yleisessä tuomioistuimessa.
55 Asiakysymyksestä komissio toteaa, että tämä valitusperuste on tehoton ja joka tapauksessa perusteeton.
56 Komissio toteaa, että vaikka oletettaisiin, että valittajat olivat oikeassa väittäessään, että ”negatiiviset hinnat” eivät olleet olennainen osa niiden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä perusteluja – asia ei komission mukaan ole näin –, valittajat eivät kiistä valitusvaiheessa unionin yleisen tuomioistuimen päätelmää, jonka mukaan sen selvittäminen, oliko kilpailijoiden pakko tarjota ”negatiivisia hintoja”, ei ollut ratkaisevan tärkeää todettaessa, että Tomra-konsernin käyttöön ottamaa takautuvien alennusten järjestelmää oli pidettävä väärinkäyttönä.
57 Komissio huomauttaa, että riidanalaisia alennuksia sovellettiin yleisesti määriin, jotka vastasivat kaikkia jokaisen asiakkaan tarvitsemia tuotteita tai suurta osaa niistä tietyn viiteajanjakson aikana.
58 Komissio väittää, että valittajat tulkitsevat riidanalaista päätöstä virheellisesti, kun ne olettavat, että ”negatiivisten hintojen” olemassaolon todistaminen oli edellytys sille, että uskollisuusjärjestelmiä voitiin pitää väärinkäyttönä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
59 Aluksi on korostettava, että kolmas valitusperuste liittyy erityisesti siihen, että valituksenalaisessa tuomiossa ei ole tutkittu valittajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä väitteitä, jotka koskevat valittajien soveltamien hintojen ja niiden kulujen välisen vertailun välttämättömyyttä.
60 Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin valittajien mukaan keskittynyt komission suorittamaan tutkintaan Tomra-konsernin soveltamista hinnoista sovellettujen alennusten yhteydessä ja erityisesti sen selvittämiseen, pakotettiinko kyseisen konsernin kilpailijat näillä alennuksilla veloittamaan konsernin asiakkailta ”negatiivisia hintoja”.
61 Valittajat siis moittivat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se on tehnyt valituksenalaisessa tuomiossa menettelyvirheen, kun se ei ole tutkinut Tomra-konsernin kulujen ja hintojen väliseen yhteyteen perustuvia väitteitä, sekä toiseksi siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole edellyttänyt asiakysymyksen osalta, että komissio ottaa huomioon sen seikan merkityksen, olivatko sovelletut hinnat pitkällä aikavälillä keskimääräisiä rajakustannuksia alhaisemmat vai eivät tarkasteltaessa sitä, voitiinko valittajien soveltamia alennuksia pitää väärinkäyttönä.
62 Kolmannen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisesta on todettava aluksi, että valitusperuste koskee unionin yleisen tuomioistuimen arviointia ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen toisen ja neljännen kanneperusteen kolmannesta osasta, ja unionin yleinen tuomioistuin on ryhmitellyt nämä kanneperusteet yhdeksi kanneperusteeksi (ks. valituksenalaisen tuomion 198 kohta). Kyseinen osa koski todisteita ja olettamia, joiden väitettiin olevan virheellisiä ja harhaanjohtavia ja joihin komission väitettiin tukeutuneen arvioidessaan merkitystä, joka takautuvilla alennuksilla oli ollut kilpailun poissulkemisessa.
63 Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 247 ja 248 kohdassa toistanut valittajien sille esittämät perustelut sellaisina kuin ne ilmenevät kannekirjelmän 102–131 kohdasta.
64 Kyseisten perustelujen tiivistelmästä käy ilmi, että valittajat väittivät muun muassa, että komission näkemys takautuvista alennuksista perustui arvioon, jonka mukaan Tomra-konserni saattoi näiden alennusten avulla soveltaa ”negatiivisia hintoja” tai ”erittäin alhaisia hintoja”. Kannekirjelmän 105 kohdasta käy kuitenkin ilmi, että Tomra ym. moittivat komissiota siitä, että tämä ei ollut tutkinut niiden kuluja. Tomra ym. ovat nimittäin todenneet kannekirjelmässä, että komissio oli riidanalaisen päätöksen 165 perustelukappaleessa tukeutunut alennuksiin, jota johtivat ”erittäin alhaisiin ja jopa negatiivisiin hintoihin”, mutta että se ei ollut tutkinut Tomra-konsernin kuluja määrittääkseen tason, jonka alittaessaan hinnat olisivat pois sulkevia hintoja tai saalistushintoja.
65 Näiden seikkojen perusteella on todettava, että kolmannen valitusperusteen kohteena olevat perustelut on tuotu asianmukaisesti esiin unionin yleisessä tuomioistuimessa.
66 Näin ollen kyseinen valitusperuste on otettava tutkittavaksi.
67 Asiakysymyksestä on todettava, että komission mukaan se, että valituksenalaisessa tuomiossa ei ole tutkittu perusteluita, jotka koskevat sitä, olivatko Tomra-konsernin soveltamat hinnat alemmat kuin niiden keskimääräiset rajakustannukset pitkällä aikavälillä, ei ole vaikuttanut mitenkään unionin yleisen tuomioistuimen päätelmään, jonka mukaan komission arvio valittajien soveltamien alennusten väärinkäyttönä pitämisestä oli perusteltu.
68 Unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut valituksenalaisen tuomion 289 kohdassa, että SEUT 102 artiklassa tarkoitetun määräävän aseman väärinkäytön todistamiseksi riittää, että osoitetaan, että yrityksen määräävän aseman väärinkäyttö voi johtaa kilpailun rajoittumiseen tai että se on omiaan vaikuttamaan sillä tavoin.
69 Oikeuskäytännössä on korostettu määräävässä asemassa olevien yritysten myöntämistä alennuksista, että ne voivat olla ristiriidassa SEUT 102 artiklan kanssa, vaikka ne eivät vastaisi mitään kyseisen artiklan toisessa kohdassa mainittua esimerkkiä (ks. vastaavasti em. asia British Airways v. komissio, tuomion 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
70 Tilanteesta, jossa määräävässä asemassa oleva yritys myöntää asiakkailleen alennuksia, oikeuskäytännössä on katsottu, että yritys käyttää tätä asemaansa väärin, jos se soveltaa joko ostajien kanssa tekemiensä sopimusten nojalla tai yksipuolisesti uskollisuusalennusjärjestelmää eli hyvityksiä, joiden myöntäminen edellyttää sitä, että asiakas – riippumatta ostojensa rahallisesta arvosta, olipa se huomattava tai vähäinen – hankkii kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä kyseiseltä määräävässä asemassa olevalta yritykseltä, vaikkei ostajaa sidokaan mainittuun yritykseen muodollinen velvoite (ks. asia 85/76, Hoffmann-La Roche, tuomio 13.2.1979, Kok., s. 461, Kok. Ep. IV, s. 341, 89 kohta ja asia 322/81, Nederlandsche Banden-Industrie-Michelin v. komissio, tuomio 9.11.1983, Kok., s. 3461, Kok. Ep. VII, s. 339, 71 kohta).
71 Tässä yhteydessä on otettava huomioon olosuhteet kokonaisuudessaan ja erityisesti alennusten myöntämistä koskevat kriteerit ja yksityiskohdat sekä tutkittava, annetaanko alennuksilla etuja, jotka eivät perustu mihinkään oikeuttavaan taloudelliseen suoritukseen, ja poistetaanko niillä näin ostajalta vapaus hankintalähteiden valintaan tai rajoitetaanko niillä tätä vapautta, estetäänkö niillä kilpailijoiden pääsy markkinoille tai lujitetaanko niillä määräävää asemaa vääristyneellä kilpailulla (ks. em. asia Nederlandsche Banden-Industrie-Michelin v. komissio, tuomion 73 kohta).
72 Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 213 kohdasta ilmenee, että alennusjärjestelmää on pidettävä SEUT 102 artiklan vastaisena, jos sillä estetään se, että määräävässä asemassa olevan yrityksen asiakkaat tekevät hankintojaan kilpailevilta tuottajilta.
73 Toisin kuin valittajat väittävät, ”negatiivisten hintojen” eli omakustannushintoja alempien hintojen laskuttaminen asiakkailta ei ole edellytys sille, että määräävässä asemassa olevan yrityksen takautuvien alennusten järjestelmää voitaisiin pitää väärinkäyttönä.
74 Kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti huomauttanut valituksenalaisen tuomion 258 kohdassa, toisen ja neljännen kanneperusteen kolmas osa perustuivat virheelliseen lähtökohtaan. Sitä seikkaa, että takautuvien alennusten järjestelmät pakottavat kilpailijat laskuttamaan negatiivisia hintoja alennuksia saavilta valittajien asiakkailta, ei nimittäin voida pitää yhtenä niistä seikoista, joihin riidanalaisessa päätöksessä nojaudutaan sen osoittamiseksi, että valittajien takautuvien alennusten järjestelmät ovat omiaan vaikuttamaan kilpailua rajoittavasti. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on todennut perustellusti valituksenalaisen tuomion 259 kohdassa, että riidanalaisessa päätöksessä nojauduttiin lukuisiin muihin näkökohtiin, jotka liittyivät valittajien soveltamiin takautuviin alennuksiin, kun siinä pääteltiin, että tämäntyyppiset menettelytavat olivat omiaan sulkemaan kilpailijat pois SEUT 102 artiklan vastaisesti.
75 Tästä unionin yleinen tuomioistuin on lausunut erityisesti, että riidanalaisessa päätöksessä todetaan ensinnäkin, että kannustin tehdä hankintoja yksinomaan tai lähes yksinomaan valittajilta on erityisen voimakas silloin, kun valittajien soveltamien kaltaiset kynnykset yhdistetään järjestelmään, jonka nojalla hyöty tapauksen mukaan palkkiokynnyksen tai jonkin edullisemman kynnyksen ylittämisestä koituu kaikille ostoille, joita asiakas tekee asianomaisen ajanjakson aikana, eikä yksinomaan sille ostomäärälle, joka ylittää kyseisen kynnyksen (valituksenalaisen tuomion 260 kohta). Toiseksi asiakaskohtainen alennusjärjestelmä yhdistettynä kynnyksiin, jotka vahvistettiin asiakkaan arvioitujen tarpeiden ja/tai aikaisemmin toteutuneiden myyntimäärien perusteella, oli merkittävä kannustin hankkia kaikki tai lähes kaikki tarvittavat laitteet valittajilta ja lisäsi keinotekoisesti toiseen toimittajaan vaihtamisen kustannuksia jo pienenkin yksikkömäärän osalta (valituksenalaisen tuomion 261 ja 262 kohta). Kolmanneksi takautuvia alennuksia sovellettiin usein tiettyihin Tomra-konsernin suurimpiin asiakkaisiin niiden uskollisuuden varmistamiseksi (valituksenalaisen tuomion 263 kohta). Lopuksi valittajat eivät unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ole osoittaneet, että niiden käyttäytyminen oli objektiivisesti perusteltavissa tai että siitä koitui olennaisia tehokkuushyötyjä, jotka ylittivät kuluttajille aiheutuneet kilpailua rajoittavat vaikutukset (valituksenalaisen tuomion 264 kohta).
76 Näin ollen valituksenalaisen tuomion 206–264 kohdassa esitetyistä ja edellä toistetuista seikoista käy ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin on päätynyt lopputulokseen, jonka mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen toisen ja neljännen kanneperusteen kolmas osa perustuivat virheelliseen lähtökohtaan sillä perusteella, että kyseisen alennusjärjestelmän erityispiirteet osoittavat kyseisen alennusjärjestelmän kilpailunvastaiseksi riippumatta sovelletusta tarkasta hintatasosta.
77 Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin jatkanut päättelyään ja todennut valituksenalaisen tuomion 266 kohdassa, että komissio ei riidanalaisessa päätöksessä yhtäältä mitenkään vahvista sitä, että takautuvien alennusten järjestelmä johti järjestelmällisesti negatiivisiin hintoihin ja että komissio ei toisaalta myöskään katso, että mainitun seikan osoittaminen olisi edellytys sille, että näitä alennusjärjestelmiä voitiin pitää väärinkäyttönä.
78 Unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt tästä valituksenalaisen tuomion 267 kohdassa, että takautuvista alennuksista koostuva pois sulkeva mekanismi ei edellytä myöskään sitä, että määräävässä asemassa oleva yritys uhraa voittoja, sillä alennuksen kustannukset jakautuvat useille yksiköille. Kun alennus myönnetään takautuvasti, määräävässä asemassa olevan yrityksen saama keskihinta voi erittäin hyvin olla huomattavasti kustannuksia suurempi ja tuottaa suuren keskimääräisen katteen. Takautuvien alennusten järjestelmä aiheuttaa kuitenkin sen, että viimeisten yksiköiden todellinen hinta on asiakkaalle erittäin alhainen imuvaikutuksen vuoksi. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt tehottomina valittajien väitteet tosiseikkoja koskevista virheistä arvioinnissa, joka riidanalaisessa päätöksessä on tehty sovelletusta hintatasosta.
79 Niinpä unionin yleinen tuomioistuin on katsonut perustellusti valituksenalaisen tuomion 269–271 kohdassa, että uskollisuusjärjestelmä perustui tähän tavarantoimittajan mahdollisuuteen syrjäyttää kilpailijat valtaamalla itselleen kilpailun alainen osa kysynnästä. Kun on olemassa tällainen kaupallinen väline, ei ole näin ollen tarpeen arvioida alennusten todellisia vaikutuksia kilpailuun, koska SEUT 102 artiklassa tarkoitetun väärinkäytön toteamiseksi riittää, että osoitetaan, että kyseinen toiminta on omiaan vaikuttamaan näin, kuten tämän tuomion 68 kohdassa on todettu.
80 Siitä, että väitetään, että valituksenalaisessa tuomiossa ei ole tutkittu valittajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä väitteitä, jotka koskevat niiden soveltamien hintojen ja niiden kulujen vertailun tarpeellisuutta – tämä tutkimatta jättäminen on perustana sekä menettelyvirhettä että oikeudellisesta virhettä koskeville väitteille –, ei kuitenkaan seuraa, että valituksenalaisessa tuomiossa olisi tehty oikeudellinen virhe. Komissio on näet osoittanut määräävän aseman väärinkäytön tukeutuen valituksenalaisen tuomion 260–264 kohdassa esitettyihin muihin arvioihin, ja unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että tämä arviointi oli asianmukainen ja riittävä tällaisen väärinkäytön toteamiseksi. Näin ollen komissiolla tai unionin yleisellä tuomioistuimella ei kummallakaan ole ollut velvollisuutta tutkia sitä, olivatko Tomra-konsernin soveltamat hinnat niiden pitkän aikavälin keskimääräisiä rajakustannuksia alhaisemmat, ja tämän vuoksi tämä valitusperuste ei voi menestyä nyt käsiteltävässä valituksessa.
81 Valittajien väitteillä, joiden mukaan komission ohjeissa (ks. tämän tuomion 52 kohta) määrätään hintojen ja kulujen vertailusta, ei voida heikentää tätä arviota. On nimittäin niin, kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 37 kohdassa, että vuonna 2009 julkaistut ohjeet eivät ole merkityksellisiä vuonna 2006 tehdyn riidanalaisen päätöksen oikeudellisessa arvioinnissa.
82 Edellä esitetyn perusteella kolmas valitusperuste on hylättävä.
Neljäs valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä ja puutteellisia perusteluja ratkaistaessa sitä, voitiinko sopimuksia, joiden osalta valittajat oli nimetty ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi”, pitää yksinoikeussopimuksina (valituksenalaisen tuomion 55–67 kohta)
Asianosaisten lausumat
83 Tomra ym. katsovat ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut eikä riittävästi perustellut sitä, pyrittiinkö kaikilla sopimuksilla, joiden osalta sopimuspuolet katsoivat valittajat ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi” ja jotka komissio katsoi yksinoikeussopimuksiksi, tosiasiallisesti hankintoja koskevaan valittajien yksinoikeuteen.
84 Toiseksi Tomra ym. katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt tutkimatta sen, oliko sopimuksissa, jotka eivät sisältäneet yksinoikeutta koskevaa muodollista velvoitetta, muita tekijöitä, jotka saattoivat kannustaa valittajien asiakkaita tekemään hankinnat yksinomaan valittajilta.
85 Komissio väittää, että neljäs valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska siinä riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemä tosiseikkoja koskeva arviointi. Komission mukaan tässä valitusperusteessa nimittäin tyydytään vain riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen toteamus siitä, että sopimukset, joissa valittajat nimettiin ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi”, merkitsivät yksinoikeussitoumusta. Kysymys siitä, pitivätkö asianomaiset sopimuspuolet näitä sopimuksia tällaisena sitoumuksena, on komission mielestä tosiasiakysymys, joka on ratkaistava käytettävissä olevan näytön perusteella eikä kyseisiä sopimuksia sääntelevän kansallisen oikeuden säännösten perusteella.
86 Komissio korostaa, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut myös sen, oliko riidanalaisissa sopimuksissa muita tekijöitä, jotka saattoivat kannustaa valittajien asiakkaita tekemään hankinnat yksinomaan Tomra-konsernilta. Kyse on komission mielestä uudesta väitteestä, joka on valituksen yhteydessä jätettävä tutkimatta.
87 Lopuksi komissio väittää, että neljäs valitusperuste ei täytä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 38 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimuksia. On nimittäin niin, että valittajat viittaavat valituksessaan sopimuksiin, joissa Tomra ym. on nimetty ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi” ja joita ne väittävät unionin yleisen tuomioistuimen arvioineen virheellisesti, ainoastaan yhdessä alaviitteessä, jossa pelkästään luetellaan muutamia sopimuksia niitä sen enempää selittämättä. Tällaista esitystä ei kuitenkaan voida pitää työjärjestyksen edellä mainitussa määräyksessä tarkoitettuna riittävästi perusteltuna valitusperusteena.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
88 Valittajat kyseenalaistavat neljännessä valitusperusteessa yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin siitä, että riidanalaisilla sopimuksilla, joissa valittajat nimettiin ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi”, pyrittiin tosiasiallisesti hankintoja koskevaan yksinoikeuteen, ja toisaalta sen, että unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut sitä, oliko sopimuksissa, jotka eivät sisältäneet yksinoikeutta koskevaa muodollista velvoitetta, muita järjestelyjä, kuten määrällisiä sitoumuksia tai alennuksia, jotka saattoivat kannustaa Tomra-konsernin asiakkaita tekemään hankinnat yksinomaan siltä.
89 Tästä on todettava, että valitusperuste liittyy arviointeihin, jotka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt valittajien ja niiden asiakkaiden välisten sopimussuhteiden erityispiirteistä. Komissio on arvioinut näitä piirteitä riidanalaisessa päätöksessä ja ottanut huomioon suuren määrän näitä suhteita koskevia tosiseikkoja.
90 Unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa, että komissio oli käytettävissään olevien todisteiden perusteella riidanalaisessa päätöksessä luonnehtinut valittajien tekemiä eri sopimuksia ”yksinoikeussopimuksiksi” tai ”suosituimmuussopimuksiksi” ja että ne ymmärrettiin tällaisiksi sopimuksiksi riippumatta siitä, olivatko ne kansallisen sopimusoikeuden perusteella täytäntöönpanokelpoisia.
91 Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin on esimerkiksi tehnyt valituksenalaisen tuomion 58–66 ja 88–197 kohdassa lukuisia arviointeja Tomra-konsernin ja sen asiakkaiden välisistä kaupallisista suhteista. Arviointeja tehdessään unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut perusteellisesti valittajien esittämät väitteet näitä suhteita koskevista yksityiskohdista ja katsonut, ettei niillä ole merkitystä komission näistä suhteista tekemän luonnehdinnan kannalta.
92 Tästä seuraa, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 60 kohdassa korostanut, että kaikki nämä arvioinnit koskivat Tomra-konsernin menettelyjen vaikutuksia ja tätä koskevia unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjä todisteita erityisesti siltä osin kuin kyse oli järjestelyistä, joilla pyrittiin kannustamaan eri asiakkaita tekemään hankinnat yksinomaan valittajilta.
93 Näin ollen tätä koskevilla valittajien väitteillä pyritään kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat arvioinnit.
94 On kuitenkin niin, että ainoastaan viimeksi mainittu on toimivaltainen yhtäältä määrittämään tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikaston arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sellaisenaan kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasteena harjoittaman valvonnan piiriin (ks. yhdistetyt asiat C‑280/99 P–C‑282/99 P, Moccia Irme ym. v. komissio, tuomio 21.6.2001, Kok., s. I‑4717, 78 kohta ja yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I‑123, 48 ja 49 kohta).
95 Tähän on lisättävä, että valittajat eivät ole vedonneet siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla.
96 Edellä esitetystä seuraa lisäksi, että – toisin kuin valittajat väittävät – unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut yksityiskohtaisesti sen, oliko riidanalaisissa sopimuksissa kannustimia hankintojen tekemiseen yksinomaan Tomra-konsernilta, joten valituksenalaisen tuomion perustelut eivät tältä osin ole puutteelliset.
97 Lopuksi väitteestä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon muut valittajien asiakkaille kannustimina toimivat tekijät, on todettava, kuten julkisasiamies on katsonut ratkaisuehdotuksensa 71 ja 72 kohdassa, että unionin yleistä tuomioistuinta ei sille esitetyissä suullisissa lausumissa ollut pyydetty tutkimaan tätä väitettä.
98 Näin ollen tämä väite on katsottava uudeksi oikeudelliseksi perusteeksi.
99 Oikeuskäytännössä on kuitenkin todettu, että jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa vaatimuksilleen perusteita, joihin hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden. Unionin tuomioistuin on nimittäin valitusasioissa toimivaltainen tutkimaan ainoastaan oikeudellisen ratkaisun, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista (ks. asia C‑136/92 P, Brazzelli Lualdi ym., tuomio 1.6.1994, Kok., s. I‑1981, 59 kohta).
100 Näin ollen neljäs valitusperuste on jätettävä tutkimatta.
Viides valitusperuste, joka koskee sakon arvioinnissa tehtyä yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen liittyvää oikeudellista virhettä (valituksenalaisen tuomion 310–321 kohta)
Asianosaisten lausumat
101 Tomra ym. väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on määrännyt valittajille huomattavasti suuremman sakon kuin muille vastaavassa tilanteessa oleville yrityksille.
102 Komissio katsoo, että valittajien esittämillä perusteilla ei ole oikeudellista perustaa. Komission aiempi päätöskäytäntö ei voi sellaisenaan olla oikeudellisena kehyksenä kilpailualalla määrättäville sakoille.
103 Komissio väittää, että kilpailusääntöjen rikkominen, johon valittajien väitetään syyllistyneen, oli selvä ja tahallinen. Sakon alentamiseen oikeuttavia erityisiä olosuhteita ei sen mukaan ollut käsillä. Lisäksi sakon perusmäärä, joksi vahvistettiin nyt käsiteltävässä asiassa 16 miljoonaa euroa, sijoittuu komission mukaan selvästi vakavia rikkomuksia koskevaan luokkaan.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
104 On huomautettava, että oikeuskäytännössä on toistuvasti katsottu, että komission aiempi päätöskäytäntö ei ole sakkojen määrittämiseen sovellettava oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla ja että muita asioita koskevat päätökset ovat luonteeltaan vain viitteellisiä syrjinnän osalta (ks. asia C‑167/04 P, JCB Service v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I‑8935, 205 kohta ja yhdistetyt asiat C‑125/07 P, C‑133/07 P, C‑135/07 P ja C‑137/07 P, Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomio 24.9.2009, Kok., s. I‑8681, 233 kohta).
105 Se, että komissio on aikaisemmin soveltanut tietyntasoisia sakkoja tietynlaisiin rikkomisiin, ei voi merkitä sitä, etteikö se voisi nostaa tätä sakkojen tasoa, jos tämä on tarpeen unionin kilpailupolitiikan toteuttamisen varmistamiseksi; kilpailupolitiikka määritellään yksinomaan [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 227 kohta).
106 Unionin tuomioistuin on nimittäin korostanut, että kyseisen politiikan soveltaminen edellyttää sitä, että komissio voi mukauttaa sakkojen tasoa tämän alan politiikan vaatimuksia vastaavaksi (ks. yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 109 kohta).
107 On lisättävä, että kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus on määritettävä useiden seikkojen perusteella, joihin kuuluvat erityisesti asiaan liittyvät erityisolosuhteet, asiayhteys ja sakkojen ennalta ehkäisevä vaikutus, mutta niistä perusteista, jotka on välttämättä otettava huomioon, ei kuitenkaan ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa (ks. asia C‑219/95 P, Ferriere Nord v. komissio, tuomio 17.7.1997, Kok., s. I‑4411, 33 kohta).
108 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 314 kohdassa perustellusti hylännyt valittajien väitteen, joka koski Tomra-konsernille määrätyn sakon ja komission muissa kilpailualan päätöksissä määräämien seuraamusten vertailua.
109 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei ole määrätyn sakon määrää arvioidessaan loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
110 Valittajien valituksensa tueksi esittämä viides valitusperuste ei siis voi menestyä.
111 Kaiken edellä esitetyn perusteella valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
112 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 118 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja nämä ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) Tomra Systems ASA, Tomra Europe AS, Tomra Systems GmbH, Tomra Systems BV, Tomra Leergutsysteme GmbH, Tomra Systems AB ja Tomra Butikksystemer AS velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset