JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
NIILO JÄÄSKINEN
11 päivänä heinäkuuta 2013 (1)
Asia C‑262/12
Association Vent De Colère! Fédération nationale,
Alain Bruguier,
Jean‑Pierre Le Gorgeu,
Marie‑Christine Piot,
Eric Errec,
Didier Wirth,
Daniel Steinbach,
Sabine Servan‑Schreiber,
Philippe Rusch,
Pierre Recher,
Jean‑Louis Moret ja
Didier Jocteur Monrozier
vastaan
Ministre de l’Écologie, du Développement durable, des Transports et du Logement
ja
Ministre de l’Économie, des Finances et de l’Industrie
(Ennakkoratkaisupyyntö – Conseil d’État (Ranska))
Valtiontuki – SEUT 107 artiklan 1 kohta – Käsite ”valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide” – Tuulisähkö – Velvollisuus ostaa sähköä markkinahintaa korkeampaan hintaan – Täysimääräinen korvaus – PreussenElektra-oikeuskäytäntö – Sähkön loppukäyttäjiltä perittävät maksut
1. Conseil d’État (Ranska) haluaa ennakkoratkaisukysymyksellään tietää, miten valtiontuen käsitteen yhtä tunnusmerkkiä eli SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide” on tulkittava sähkön sisämarkkinoilla. Pääasian oikeusriita sai alkunsa Association Vent de Colère! – Fédération nationalen ja 11 muun kantajan (jäljempänä Vent de Colère ym.) nostettua Conseil d’État’ssa kanteen kahdesta ministerin päätöksestä, joilla vahvistetaan mekaanista tuulivoimaa hyödyntävien laitosten tuottaman sähkön ostoa koskevat edellytykset (jäljempänä riidanalaiset päätökset).(2)
2. Unionin tuomioistuimelle esitetty pääasiallinen kysymys koskee tapaa, jolla rahoitetaan korvaus lisäkustannuksista, joita tuulisähkön ranskalaisille jakelijoille aiheutuu velvollisuudesta ostaa tällaista sähköä markkinahintaa korkeampaan hintaan. Mainittu velvoite on asetettu sähkönjakelijoille julkisen sähköpalvelun nykyaikaistamisesta ja kehittämisestä 10.2.2000 annetun lain nro 2000-108 (loi n° 2000-108, du 10 février 2000, relative à la modernisation et au développement du service public de l’électricité) nojalla.(3) Kyseisen lain mukaan ostovelvollisuuden aiheuttamat lisäkustannukset korvataan Caisse des dépôts et des consignationsin (jäljempänä CDC) hallinnoimasta sähköntuotannon julkisesta rahastosta, jota rahoitetaan kyseisessä laissa mainituilta sähkön tuottajilta, toimittajilta ja jakelijoilta perittävillä maksuilla.
3. Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa riitautettu järjestelmä perustuu kuitenkin lakiin nro 2000-108 tehtyyn muutokseen (jäljempänä muutettu laki nro 2000-108),(4) jonka mukaan edellä mainitusta ostovelvollisuudesta aiheutuvat lisäkustannukset korvataan täysimääräisesti ja korvaus rahoitetaan Ranskan alueelle sijoittautuneilta sähkön loppukäyttäjiltä perittävillä maksuilla. Pääasian kantajien mielestä tässä on kyseessä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtiontuki.
4. Unionin tuomioistuimen on siis ennakkoratkaisukysymykseen antamassaan vastauksessa nojauduttava yhtäältä oikeuskäytäntöön sellaisista välillisesti myönnetyistä tukijärjestelyistä, joissa on perustettu rahastoja tai elimiä hallinnoimaan rahavirtoja, jotka voivat olla SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea,(5) ja toisaalta oikeuskäytäntöön tukitoimenpiteistä, jotka on rahoitettu veronluonteisilla tai pakollisilla maksuilla.(6) On korostettava myös sitä oikeuskäytännössä omaksuttua linjausta, joka on saanut vaikutteita ratkaisusta, johon päädyttiin asiassa PreussenElektra annetussa tuomiossa;(7) kuten julkisasiamies Jacobs on huomauttanut, kyseisen tuomion mukaan summat, joilla rahoitettiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvan energian tukijärjestelmää, eivät olleet missään vaiheessa viranomaisen käytettävissä. Kyseisiä summia ei nimittäin siirretty koskaan pois yksityiseltä sektorilta.(8)
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
5. Conseil d’État’ssa riitautettu rahoitusjärjestelmä voidaan tiivistää seuraavasti.
A Velvollisuus ostaa sähköä mekaanista tuulivoimaa hyödyntäviltä laitoksilta
6. Muutetun lain nro 2000-108 10 §:n mukaan ne, jotka tuottavat Ranskan alueella sähköä, joka on peräisin erityisesti tuulivoiman kehittämiselle varatulla alueella(9) sijaitsevilta mekaanista tuulivoimaa hyödyntäviltä sähköntuotantolaitoksilta, voivat hakemuksesta ja tietyt velvollisuudet täyttäessään(10) hyötyä tällä tavoin tuotetun sähkön ostovelvollisuudesta.
7. Ostovelvollisia ovat sähkönjakelijat, jotka hyödyntävät verkkoa, johon laitos on kytketty, eli Électricité de France (EDF) ja muut kuin kansallistetut sähkönjakelijat,(11) jotka myyvät tällaista sähköä omilla palvelualueillaan. Kyseiset säännökset pannaan täytäntöön ostosopimuksella, johon sovelletaan laissa säädettyjä edellytyksiä.(12) Tariffin laskemista koskevat yksityiskohtaiset säännöt perustuvat kaavaan, joka on määritelty 10.5.2001 annetun asetuksen nro 2001-410 8 §:n nojalla tehdyllä ”talous- ja energia-asioista vastaavien ministerien päätöksellä” ”Conseil supérieur de l’énergien (energia-alan neuvottelukunta) ja Commission de régulation de l’énergien (energian sääntelykomitea, jäljempänä CRE) annettua lausuntonsa”. Muutetun lain nro 2000-108 10 §:n 5 momentissa EDF:lle asetetaan lisäksi velvollisuus ostaa takaisin ylijäämäsähkö niillä samoilla edellytyksillä, joita sovelletaan pakolliseen ostosopimukseen, sillä täsmennyksellä, että EDF:n takaisin ostama sähkö antaa tälle myös oikeuden saada korvaus.
B Ostovelvollisuuden piiriin kuuluvia sähköalan toimijoita koskevat korvausmekanismit
8. Muutetun lain nro 2000-108 10 §:n toiseksi viimeisen momentin perusteella lisäkustannukset, joita ostovelvollisuuden täytäntöönpano sähkönjakelijoille aiheuttaa, voidaan korvata täysimääräisesti muutetun lain nro 2000-108 5 §:n I momenttiin perustuvina ”sähköalan toimijoille asetetuista julkisen palvelun tehtävistä johtuvina kustannuksina”.
9. Mainitun säännöksen mukaisesti korvaukseen oikeuttavan lisäkustannuksen laskennassa otetaan huomioon ”EDF:ltä säästyneet kustannukset tai tarvittaessa muilta kuin kansallistetuilta jakelijoilta säästyneet kustannukset – – sähkön markkinahintojen perusteella tai, muiden kuin kansallistettujen jakelijoiden osalta, [muutetun lain nro 2000-108] 4 §:ssä mainittujen sähkönsiirtotariffien perusteella suhteessa siihen, mikä osuus sähkön kokonaishankinnasta on hankittu kyseisillä tariffeilla, vähennettyinä määrillä, jotka on hankittu [mainitun lain] 8 §:n ja 10 §:n nojalla”, myös silloin kun ”asianomaisia laitoksia hyödyntää [EDF] tai muu kuin kansallistettu jakelija – –”.
10. Asianomaisille toimijoille aiheutuvat kustannukset lasketaan näiden pitämän asianmukaisen kirjanpidon perusteella; kirjanpito laaditaan CRE:n määrittelemien sääntöjen mukaisesti ja tämän valvonnassa. Energiasta vastaava ministeri vahvistaa kustannusten määrän CRE:n vuosittaisen ehdotuksen perusteella. Kuten istunnossa todettiin, CDC:n erityistilille maksetaan ainoastaan ostovelvollisuudesta aiheutuvan kustannuksen ja sen omilta asiakkailta saatujen maksujen välinen erotus.
11. CDC maksaa korvaukseen oikeuttavia kustannuksia vastaavat rahamäärät asianomaisille toimijoille neljä kertaa vuodessa, ja sillä on tätä varten erityistili, jolle maksetaan sellaiselta loppukäyttäjältä perittävät maksut, johon CDC yhdistää nämä eri operaatiot.
C Loppukäyttäjiltä perittävät maksut
12. Ostovelvollisuuden piiriin kuuluville toimijoille maksettava korvaus vyörytetään maan alueelle sijoittautuneiden sähkön loppukäyttäjien maksettavaksi muutetun lain nro 2000-108 5 §:ssä säädettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.
13. Maksu, jonka energiasta vastaava ministeri vahvistaa vuosittain CRE:n ehdotuksesta, ”lasketaan suhteessa käytettyyn määrään” ja ”siten, että maksut kattavat kaikki kustannukset – – sekä CDC:lle aiheutuneet hallintokulut – – ja valtakunnallisen energia-asiamiehen talousarvion”; maksuun sovelletaan kahta enimmäismäärää.(13) Yhden vuoden aikana kerätyillä rahamäärillä on pääsääntöisesti katettava kaikki tähän toimintaan liittyvät kustannukset, mutta käytössä on korjausmekanismi, jonka avulla kuluvana vuonna kattamatta jääneet kustannukset voidaan kattaa seuraavana vuonna suoritettavalla maksulla.
14. Sähkönkäyttäjä suorittaa maksun toimitetun sähkön määrän perusteella sähköstä tai sähköverkkojen käytöstä maksamansa laskun yhteydessä. Maan rajojen ulkopuolelta ostettavaan sähköön sekä käyttäjiin, jotka tuottavat itse oman energiansa, tai suoraan sähköntuottajan verkkoon liitettyjen käyttäjien ostamaan sähköön sovelletaan erityissäännöksiä.
II Pääasia, ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
15. Vent de Colère ym. nostivat 6.2.2009 päivätyllä kirjelmällä kanteen Conseil d’État’ssa ja vaativat riidanalaisten päätösten kumoamista.
16. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan mekaanista tuulivoimaa hyödyntävien laitosten tuottaman sähkön hankinta sen markkina-arvoa korkeampaan hintaan on etu, joka voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja kilpailuun. Conseil d’État toteaa valtion toimenpidettä tai valtion varoilla toteutettua toimenpidettä koskevasta tunnusmerkistä, että se on soveltanut edellä mainitussa asiassa PreussenElektra annettua tuomiota asiassa UNIDEN(14) 21.5.2003 antamassaan ratkaisussa katsoessaan, että mekaanista tuulivoimaa hyödyntävien laitosten hyväksi myönnetystä ostovelvollisuudesta aiheutuva kustannus jaettiin tiettyjen yritysten kesken eikä tukea rahoitettu suoraan tai välillisesti julkisista varoista ja että näin ollen mekaanista tuulivoimaa hyödyntävien laitosten tuottaman sähkön aiempi ostojärjestelmä ei ollut SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.
17. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, mitä seurauksia lain nro 2000-108 muuttamisesta on ollut varsinkin edellä mainitussa asiassa Essent Netwerk Noord ym. annetun tuomion kannalta, kyseisessä tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että valtion sähkönostajille asettamaa, verona pidettävää lisämaksua, josta kertyvät varat jäävät valtion määräysvaltaan, on pidettävä valtion varoilla toteutettuna toimenpiteenä.
18. Näin Conseil d’État on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Kun otetaan huomioon se, että 3.1.2003 annetulla lailla nro 2003-8 on muutettu sen rahoitustavan luonnetta, jota sovelletaan korvattaessa täysimääräisesti ne kustannukset, jotka [EDF:lle] ja sähkön ja kaasun kansallistamisesta 8.4.1946 annetun lain nro 46-628 23 §:ssä mainituille muille kuin kansallistetuille sähkönjakajille aiheutuu siitä, että niillä on velvollisuus ostaa mekaanista tuulivoimaa hyödyntävien laitosten tuottama sähkö tällaisen sähkön markkinahintaa korkeampaan hintaan, onko tämä menettely [SEUT 107 artiklan 1 kohtaa] sovellettaessa katsottava tässä artiklassa tarkoitetuksi valtion toimenpiteeksi tai valtion varoilla toteutetuksi toimenpiteeksi?”
19. Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 29.5.2012. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Vent de Colère ym., Syndicat des énergies renouvelables,(15) Ranskan ja Kreikan hallitukset sekä Euroopan komissio.
20. Vent de Colère ym:ita, Syndicat des énergies renouvelablesia, Ranskan ja Kreikan hallituksia sekä komissiota on kuultu 24.4.2013 pidetyssä istunnossa.
III Asian tarkastelu
A Ennakkoratkaisukysymyksen käsittely
21. Huomautan aluksi, että eräät unionin tuomioistuimelle kirjallisia huomautuksia esittäneistä tahoista ovat pyytäneet sitä joko muotoilemaan uudelleen Conseil d’État’n esittämän kysymyksen tai täydentämään sitä.
22. Vent de Colère ym. nimittäin ehdottavat yhtäältä, että asiassa Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg annettuun tuomioon pohjautuva oikeuskäytäntö(16) sisällytetään tarkasteluun, jotta voitaisiin tarkistaa, täyttääkö pääasiassa kyseessä olevan kaltainen velvollisuus kiinteähintaisiin ostoihin kyseisen oikeuskäytännön vaatimukset. Vent de Colère ym. ottavat toisaalta esille direktiivin 2003/54/EY(17) problematiikan ja ehdottavat, että unionin tuomioistuimen pitäisi ratkaista kysymys siitä, velvoittaako mainittu direktiivi kansallisen tuomioistuimen jättämään soveltamatta sähkön ostovelvollisuutta koskevaa kansallista toimenpidettä, joka on hyväksytty kansallisen sääntelyviranomaisen eli CRE:n lausunnon vastaisesti.
23. Komissio puolestaan ehdottaa, että kysymys muotoillaan uudelleen, ja korostaa, että rahoitustavan luonteen muuttaminen ei ole esillä olevaan asiaan annettavassa vastauksessa ratkaisevaa. Se ehdottaakin, että unionin tuomioistuin antaa ratkaisunsa kansallisesta lainsäädännöstä kokonaisuudessaan ja alusta lähtien, koska kyseisen lainsäädännön mukaan direktiiviin 2009/72 2 artiklassa tarkoitetuille verkonhaltijoille aiheutuneet lisäkustannukset korvataan täysimääräisesti.
24. Tältä osin on muistutettava, että kun unionin tuomioistuimen käsiteltävänä on ennakkoratkaisupyyntö, sen tehtävänä on selventää kansalliselle tuomioistuimelle unionin säännösten soveltamisalaa, jotta kansallinen tuomioistuin voi soveltaa kyseisiä säännöksiä asianmukaisella tavalla tosiseikkoihin, jotka sen käsiteltäväksi on saatettu; unionin tuomioistuimen ei pidä soveltaa näitä säännöksiä itse varsinkaan siksi, ettei sillä ole välttämättä kaikkia tähän tarvittavia tietoja.(18)
25. Koska esillä olevan asian asiakirjoissa ei ole riittävästi tietoja, joiden perusteella voitaisiin päättää, kuuluuko kyseessä oleva ostovelvollisuuteen perustuva korvaus mahdollisesti edellä mainitussa asiassa Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg annetussa tuomiossa tarkoitetun yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun käsitteen piiriin, ja koska ennakkoratkaisumenettelyn osapuolet eivät ole toisaalta esittäneet väitteitä sen enempää yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun kuin direktiivin 2003/54 problematiikasta, unionin tuomioistuimen ei pidä ottaa kantaa tähän kysymykseen.
26. Muistutan lisäksi, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välisessä yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian.(19) Sillä, miten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päättänyt kysymyksensä muotoilla, on siis pääsääntöisesti oletettava olevan merkitystä, ja kysymyksen on oletettava olevan hyödyllinen pääasian ratkaisemisen kannalta.
27. Koska ennakkoratkaisukysymys on mielestäni selkeästi ja tarkasti muotoiltu, unionin tuomioistuimen ei tarvitse laajentaa käsiteltävää aluetta.
B Riidanalaisen toimenpiteen luonnehtiminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide” koskevan oikeuskäytännön perusteella
28. Aluksi on täsmennettävä, että tämän menettelyn osapuolet esittävät ennakkoratkaisukysymykseen annettavan vastauksen osalta täysin vastakkaisia näkökohtia. Komissio ja Vent de Colère ym. ovat yhtä mieltä siitä, että kyseessä olevassa rahoitusmekanismissa on epäilemättä käytetty valtion varoja. Ranskan hallitus ja Syndicat des énergies renouvelables asettuvat sen sijaan päinvastaiselle kannalle. Kreikan hallitus ehdottaa, että toimenpiteen lopullinen määrittely jätetään kansallisen tuomioistuimen huoleksi.
29. Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpiteen määritteleminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää, että kaikki kyseisessä määräyksessä tarkoitetut edellytykset täyttyvät.(20) Jotta kansallinen toimenpide voidaan määritellä valtiontueksi, kyse on oltava ensinnäkin valtion toimenpiteestä tai valtion varoilla toteutetusta toimenpiteestä, toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, kolmanneksi toimenpiteellä on annettava etua sille, joka on toimenpiteen kohteena, ja neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua.(21)
30. Koska tämä ennakkoratkaisukysymys koskee yksinomaan ensimmäistä näistä edellytyksistä, on täsmennettävä, että jotta etuja voidaan pitää SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina tukina, niiden on yhtäältä oltava suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnettyjä etuja, ja toisaalta niiden on oltava seurausta valtion toiminnasta.(22) Näiden kahden edellytyksen kumulatiivisuus on vahvistettu oikeuskäytännössä.(23)
1. Toimenpiteen vastuutaho
31. Valtion toimenpiteisiin kuuluvat sekä tuet, jotka valtio on myöntänyt suoraan laajassa merkityksessä,(24) että tuet, joiden myöntämisestä vastaavat julkiset tai yksityiset elimet, jotka valtio perustaa tai nimeää tuen hallinnoimiseksi.(25) Huomautettakoon, että oikeuskäytännössä on siirrytty toimenpiteen vastuutahon tarkastelussa institutionaalisesta lähestymistavasta(26) lähestymistapaan, jonka mukaan vastuutahoa ei voida olettaa ja siis päätellä yksin siitä seikasta, että kyseessä olevasta toimenpiteestä on päättänyt julkinen yritys.(27) On kuitenkin selvää, ettei valtion määräysvaltaa arvioida viranomaisten osalta, koska ne ovat osa valtiota itseään.
32. Tässä tapauksessa esitettyjen asiakirjojen tiedot osoittavat, että riidanalaisen maksun vahvistaminen johtui Ranskan valtion vastuulla olevasta toiminnasta. Koska sähkön loppukäyttäjiltä peritty maksu otettiin käyttöön muutetulla lailla nro 2000-108, on perusteltua katsoa, että riidanalainen järjestelmä on peräisin viranomaisten toiminnasta.
2. Edellytys siitä, että varat ovat peräisin valtiolta
33. Tästä edellytyksestä muistutan, että valtion myöntämän tuen ja valtion varoista myönnetyn tuen välisen erottelun tarkoituksena on sisällyttää tuen käsitteeseen valtion suoraan myöntämän tuen lisäksi myös valtion nimeämien tai perustamien julkisten tai yksityisten elinten myöntämä tuki.(28)
34. SEUT 107 artikla koskee kaikkia rahoituskeinoja, joita valtio voi tosiasiallisesti käyttää tukeakseen yrityksiä. Se seikka, että kyseiset varat ovat jatkuvasti valtion määräysvallassa ja siis toimivaltaisten kansallisten viranomaisten käytettävissä, riittää niiden määrittelemiseksi valtion varoiksi ja niillä rahoitettavan toimenpiteen kuulumiseksi SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.(29)
35. Esillä olevassa asiassa tilanne näyttääkin olevan tällainen. Oikeudenkäyntiasiakirjoista käy nimittäin ilmi, että muutetun lain nro 2000-108 nojalla sähkön ostovelvollisuus korvataan kaikilta Ranskaan sijoittautuneilta sähkön loppukäyttäjiltä perittävillä maksuilla.(30) Maksun määrä vahvistetaan ministerin päätöksellä. Tällä tavalla kerättyjen varojen hallinnointi on uskottu CDC:lle, ja sillä on tätä varten erityistili, jolle maksetaan sellaiselta loppukäyttäjältä perittävät maksut, johon CDC yhdistää nämä eri operaatiot. CDC siirtää rahasummat, joilla rahoitetaan EDF:lle ja muille sähkönjakelijoille tuulivoiman ostovelvollisuudesta aiheutuvat lisäkustannukset, asianomaisille toimijoille neljä kertaa vuodessa. Maksun määrä lasketaan suhteessa käytetyn sähkön määrään, ja maksun sähkönkäyttöpaikkakohtainen enimmäismäärä on 500 000 euroa.
a) Valtion määräysvalta
36. Suorasta tai välillisestä määräysvallasta, jota valtio käytettyjen varojen osalta käyttää, on korostettava ensinnäkin, että julkisoikeuden piiriin kuuluvilla elimillä on tärkeä rooli muutetulla lailla nro 2000-108 perustetussa järjestelmässä.(31)
37. Esitetyistä asiakirjoista käy nimittäin ilmi, että sen maksun määrä, joka sähkön jokaisen loppukäyttäjän on Ranskassa maksettava, vahvistetaan vuosittain energiasta vastaavan ministerin päätöksellä, joka perustuu CRE:n ehdotukseen; CRE on riippumaton hallintoviranomainen, jonka tehtävänä on valvoa, että Ranskan sähkö- ja kaasumarkkinat toimivat moitteettomasti.(32) Kuten istunnossa todettiin, ministerin päätöksen puuttuessa seuraavan vuoden maksun määrää korotetaan 3 euroa megakilowattitunnilta. Istunnossa todettiin myös, että vaikka tämä järjestelmä ei todellisuudessa takaa lisäkustannusten ja sähkönjakelijoilta perityn maksun määrän tarkkaa vastaavuutta, muutetussa laissa nro 2000-108 vahvistetaan periaate kyseessä olevan ostovelvollisuuden täysimääräisestä korvaamisesta, mikä jo sinänsä osoittaa, että valtio on koko järjestelmän takaajana.
38. Laissa nro 2000-108 säädetään lisäksi hallinnollisten seuraamusten järjestelmistä, joita sovelletaan silloin, kun maksu jätetään maksamatta.(33) Muutetun lain nro 2000-108 5 §:ssä nimittäin säädetään, että jos maksuvelvollinen jättää maksut suorittamatta, energiasta vastaava ministeri määrää mainitun lain 41 §:ssä säädettyjen edellytysten mukaisesti hallinnollisen seuraamuksen.(34)
39. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että jos jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti hallinnoidut ja jaetut varat saadaan jäsenvaltion lainsäädännössä määrätyistä pakollisista maksuista, ne on katsottava SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuiksi valtion varoiksi, vaikka niitä hallinnoisivatkin julkisesta vallasta erilliset laitokset.(35)
40. Unionin tuomioistuin ei ole kyseenalaistanut tätä toteamusta päättelyssään, jonka se esitti hiljattain edellä mainitussa asiassa Doux Élevage ja Coopérative agricole UKL-ARREE antamassaan tuomiossa; siinä selvitettiin, onko kansallinen viranomainen toiminut lainmukaisesti tehdessään päätöksen ulottaa kaikkiin kalkkunoiden tuotantoa ja kasvatusta harjoittaviin maatalouden ammattilaisiin toimialakohtainen sopimus, jolla otettiin käyttöön pakollinen maksu alan intressien suojaamiseksi toteutettavia toimia varten. Mainitussa asiassa viranomaiset toimivat vain ”välikappaleena” yksityisten elinten käyttöön ottamien maksujen tekemiseksi pakolliseksi.(36)
b) Varojen siirtämiseen osallistuvan elimen asema
41. Toiseksi järjestelmästä, jolla tukitoimenpiteen rahoittamiseen tarkoitettuja varoja siirrellään maksuvelvollisten ja edunsaajien välillä, on korostettava, että kaikille sähkönkäyttäjille määrätyillä maksuilla saadut varat kulkevat valtion nimenomaisesti valtuuttaman julkisoikeudellisen elimen eli CDC:n kautta.
42. Haluan tältä osin täsmentää, että vain silloin, kun edun myöntää yksityinen elin, on käytettyjen varojen valtiollista alkuperää arvioitaessa tutkittava yksityiskohtaisesti, onko valtio antanut tukijärjestelmän hallinnoinnin kyseisen yksityisen elimen tehtäväksi. Tämä edellyttää, että valtio antaa tuen hallinnointiin tarvittavat varat nimeämänsä yksityisen elimen käyttöön suoraan tai välillisesti.(37)
43. Tällainen tapaus oli kyseessä erityisesti edellä mainitussa asiassa Essent Netwerk Noord ym., jossa maksun saaja ja riitautettujen varojen hallinnoija oli lailla nimetty yhtiö (eli SEP). Mainittu yhtiö oli kuitenkin neljän kotimaisen sähköntuotantoyrityksen yhdessä omistama tytäryhtiö, joka toimi kansallisilla markkinoilla ennen niiden vapauttamista ja jonka tehtäviin kuului myös sähkön tuonti ja siirto. Tuomiossa selvitettiinkin tehtävään asetetun yhtiön riippumattomuus, ja kävi ilmi, että yhtiö oli varoja hallinnoidessaan tiukassa määräysvallassa, koska sen täytyi antaa saatuja ja siirrettyjä summia koskevat laskelmat tilintarkastajan tarkastettavaksi ja se sai käyttää kyseiset summat vain lailla säädettyihin tarkoituksiin.(38)
44. Koska nyt käsiteltävässä asiassa elin, jonka tehtäväksi varojen kirjanpito ja jakaminen on annettu, on täysin julkinen laitos(39) ja varsinkin koska kyseessä olevat varat ovat kokonaisuudessaan kansallisten viranomaisten käytettävissä,(40) CDC:n toimintaa ei mielestäni tarvitse selvittää yksityiskohtaisesti siltä kannalta, ovatko varat peräisin valtiolta.(41)
45. Täsmennän tältä osin, että esillä olevassa asiassa kyseessä oleva rahoitusmekanismi eroaa selvästi edellä mainitussa asiassa Pearle ym. annetusta tuomiosta, joka koski optikkoalan yritysten mainoskampanjan rahoitusmekanismia. Mainitussa tuomiossa varat keräsi tosiasiallisesti julkisoikeudellinen toimialajärjestö mainoskampanjasta hyötyviltä jäseniltään maksuina, jotka kohdennettiin ehdottomasti mainoskampanjan rahoittamiseen. Tuomiossa todettiin, että kyse ei ollut valtion rasitteesta eikä valtion määräysvallassa edelleen olevista varoista.(42) Siinä kuitenkin korostettiin, että aloitteen mainitun kampanjan järjestämiseksi ja toteuttamiseksi oli tehnyt yksityinen optikkojen yhdistys eikä mainittu julkisoikeudellinen toimialajärjestö. Ratkaiseva seikka edellä mainitussa asiassa Pearle ym. annetussa tuomiossa oli, ettei vastuutaho ollut Alankomaiden valtio,(43) toisin kuin esillä olevassa asiassa kyseessä olevassa mekanismissa. Mainittu julkisoikeudellinen elin toimi nimittäin ainoastaan välikappaleena kyseisellä toimialalla ennalta asetetun, puhtaasti kaupallisen tavoitteen – joka ei ollut millään tavoin osa Alankomaiden viranomaisten määrittelemää politiikkaa – toteuttamiseksi kerättyjen varojen kantamisessa ja kohdentamisessa.(44)
46. Kun otetaan huomioon edellä mainitun asian Essent Netwerk Noord ym. ja edellä mainitun asian Pearle ym. erityispiirteet, en näin ollen voi yhtyä siihen yleiseen väitteeseen, että elimen julkisoikeudellinen luonne ei tarkoita, että sen käytettävissä olevat varat on määriteltävä valtion varoiksi.(45)
47. CDC:lle annettu tehtävä tukee väitettä, että kyseessä ovat julkiset varat, huolimatta siitä, että istunnossa täsmennettiin, että CDC perii vain osan maksun saajille siirrettävistä varoista. Valtion varoja koskevan tunnusmerkin oletetaan nimittäin täyttyvän, jos nimittäin valtion vastuusta ei ole epäilystä ja jos toimenpiteen rahoittamiseen käytettävien varojen hallinnointiin osallistuvat välittäjäelimet ovat toisaalta julkisoikeudellisia elimiä.
c) Kyseessä olevien varojen luonne
48. Kolmanneksi määritettäessä mahdollisesti valtiontueksi katsottavan toimenpiteen rahoittamiseen käytettävien varojen alkuperää ja laajuutta on korostettava – vastoin eräiden osapuolten argumentteja, joiden mukaan tässä tapauksessa ei esiinny valtion varoja –, että esillä olevaa asiaa ei pidä rinnastaa mekanismiin, jota tarkasteltiin asiassa PreussenElektra annetussa tuomiossa; siinä katsottiin, että kyseessä oleva järjestely ei aiheuttanut valtion varojen siirtoja sähköntuotantoyrityksille.(46)
49. Kyseisessä asiassa annetussa tuomiossa tarkasteltiin yksityisille sähkönjakeluyrityksille asetettua velvollisuutta ostaa sähköä jakelualueeltaan vähimmäishinnoilla, jotka olivat korkeampia kuin tällaisen sähkön todellinen markkina-arvo. Kyseisen mekanismin mukaan tästä velvollisuudesta aiheutuvat kustannukset jaettiin mainittujen sähkönjakeluyritysten ja yksityisten sähköverkko-operaattoreiden kesken. Valtio ei ollut myöskään valtuuttanut yrityksiä hoitamaan valtion varoja, vaan niitä sitoi velvollisuus tehdä ostot omilla varoillaan;(47) yksittäisistä maksuista saatuja varoja ei kerätty yhteen ja erotettu asianomaisten yritysten omaisuudesta, varoja ei hoitanut erillinen elin, eivätkä loppukäyttäjät rahoittaneet kyseistä mekanismia yhdenmukaisesti määritellyllä ja yleisesti sovellettavalla maksulla.(48)
50. Tärkein seikka, joka erottaa esillä olevan asian edellä mainitussa asiassa PreussenElektra annetussa tuomiossa käsitellystä mekanismista(49) on siis se, että maksu, jolla on tarkoitus rahoittaa velvollisuus ostaa tuulisähköä markkinahintaa korkeampaan hintaan, koskee kaikkia sähkönkäyttäjiä Ranskassa riippumatta siitä, ostavatko ne vihreää energiaa vai eivät, kun otetaan huomioon, että vapautetuilla sähkömarkkinoilla, joiden loppuun saattaminen on yksi unionin ensisijaisista tavoitteista,(50) esiintyy energian tuottajien ja toimittajien välistä kilpailua.
51. Vaikka eri lähteistä peräisin oleva energia sulautuu yhteen jakeluverkossa, huomautan kuitenkin, että pääasiassa kyseessä olevassa mekanismissa sähkön toimittajat eivät voi eriyttää tariffeja eri käyttäjäluokkien perusteella ja etteivät kuluttajat voi halutessaan kieltäytyä ostamasta uusiutuvaa energiaa. Vapautetuilla sähkön sisämarkkinoilla sovellettavien sääntöjen tarkoituksena on tarjota kuluttajille todellinen mahdollisuus tehdä valintansa kohtuullisten ja kilpailukykyisten hintojen perusteella, edistää puhtaan energian tuotantoa ja lisätä energian toimitusvarmuutta. Sähköntuotannossa käytettyjä energialähteitä koskevien tietojen ilmoittamista pidettiin nimittäin tärkeänä jo direktiivissä 2003/54.(51)
52. Muutetulla lailla nro 2000-108 perustettua järjestelmää voidaan luonnehtia ”avoimeksi”, toisin kuin maatalouskoodeksilla perustettua rahoitusjärjestelmää, jonka unionin tuomioistuin tutki edellä mainitussa asiassa Doux Élevage ja Coopérative agricole UKL-ARREE antamassaan tuomiossa ja jota julkisasiamies Wathelet piti ”suljettuna” järjestelmänä siinä mielessä, että yksityiset elimet hallinnoivat ja valvovat rahasummia jatkuvasti.(52)
53. Huomionarvoista on, että edellä mainitussa asiassa Doux Élevage ja Coopérative agricole UKL-ARREE annetussa tuomiossa, jossa noudatetaan selvästi edellä mainitussa asiassa Pearle ym. omaksuttua oikeuskäytäntöä, maksut olivat peräisin yksityisiltä taloudellisilta toimijoilta, jotka olivat tai eivät olleet kyseisen toimialajärjestön jäseniä mutta harjoittivat taloudellista toimintaa asianomaisilla markkinoilla. Varat eivät myöskään kulkeneet valtion budjetin kautta tai muun julkisen elimen kautta, joten unionin tuomioistuin päätyi katsomaan, että niiden yksityinen luonne säilyy niiden koko elinkaaren ajan.(53)
54. Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että muutetulla lailla nro 2000-108 perustetulla järjestelmällä otetaan käyttöön sähkönkäyttövero, joka rahoitetaan valtion yhdenmukaisesti vahvistamien sääntöjen mukaisella yleisellä maksulla ja joka koskee kaikkia maan alueella olevia sähkönkäyttäjiä. Maksu on kokonaisuudessaan sellainen, ettei sitä voida mitenkään luokitella tietyntyyppisiin yrityksiin rajoittuvaksi järjestelyksi, jonka ovat määränneet ja jota hallinnoivat ja valvovat yksityiset toimijat.
55. Muistutan lopuksi, että valtion toimenpiteitä ei voida jättää katsomatta tueksi yksinomaan niiden tavoitteen perusteella. SEUT 107 artiklan 1 kohdassa ei nimittäin tehdä eroa valtion toimenpiteiden syiden tai tavoitteiden perusteella vaan niiden vaikutusten perusteella.(54)
56. En siis voi yhtyä Ranskan hallituksen kantaan sen korostaessa, että ostovelvollisuus on valtion talousarvioon kohdistuvilta vaikutuksiltaan neutraali siinä mielessä, että valtio ei jätä tuloja kantamatta,(55) ja sen väittäessä, että loppukäyttäjiltä perittävä maksu on ainoastaan tapa organisoida tuulisähkön ostovelvollisille koituvien lisäkustannusten vyöryttäminen. Ranskan hallituksen mukaan CDC:n nimeäminen elimeksi, jonka tehtävänä on keskittää maksut ja jakaa kerätyt varat, johtuu käytännön syistä, jotka liittyvät ostovelvollisuuden piiriin kuuluvien yritysten lukumäärään. Tällaisilla kansallisen lainsäätäjän vaikuttimia selittävillä argumenteilla ei kuitenkaan voida tukea väitettä siitä, että kyseessä olevassa rahoitusmekanismissa ei käytetä valtion varoja. Lisäksi on huomattava, että vaikka CDC:n rooli vaikuttaa olevan tekninen ja kirjanpidollinen, sekä tulojen jakaminen että kustannusten määrittäminen järjestelmässä riippuvat Ranskan valtion päätöksistä, jotka tehdään toimivaltaisen ministerin päätösten muodossa.
57. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että muutettuun lakiin nro 2000-108 perustuva mekanismi kuuluu SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide” piiriin.
IV Ajallisten vaikutusten rajoittamista koskeva pyyntö
58. Mikäli unionin tuomioistuin katsoo, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella kansallisella lainsäädännöllä säädetty rahoitustapa on valtion varoilla toteutettu toimenpide, Ranskan hallitus pyytää unionin tuomioistuinta rajoittamaan tuomionsa ajallisia vaikutuksia. Ranskan hallitus täsmensi istunnossa, että sen mielestä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo valtiontuen käsitteen muiden edellytysten täyttyvän, mikä johtaa siihen, että riidanalainen järjestelmä määritellään valtiontueksi, ja koska sitä ei ole ilmoitettu komissiolle, se katsotaan sääntöjenvastaiseksi.
59. Todettakoon aluksi, että pyyntö unionin tuomioistuimen tuomion ajallisten vaikutusten rajoittamisesta vaikuttaa perusteettomalta kahdesta syystä.
60. Pyyntöä ei ensinnäkään voida hyväksyä ennakkoratkaisukysymyksen laajuuden perusteella, koska unionin tuomioistuin antaa esillä olevassa asiassa ratkaisunsa vain yhdestä valtiontuen käsitteen osatekijästä.
61. Vaikuttaa tosin siltä, että Conseil d’État on tutkinut SEUT 107 artiklan 1 kohdassa määritellyt tunnusmerkit. Kansallisen tuomioistuimen mahdollinen päätelmä toimenpiteen luonnehtimisesta valtiontueksi on kuitenkin vain yksi näkökohta valtiontukien valvonnan monitahoisessa menettelyssä.
62. Esitetyistä asiakirjoista käy mielestäni lisäksi ilmi, että Conseil d’État ei ole antanut ratkaisua yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua koskevaan problematiikkaan.
63. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että valvottaessa, noudattavatko jäsenvaltiot niille SEUT 107 ja SEUT 108 artiklassa asetettuja velvoitteita, on otettava huomioon, että kansallisilla tuomioistuimilla ja komissiolla on toisiaan täydentävät ja erilliset tehtävät.(56) Yhteensoveltuvuuden arviointi kuuluu komission yksinomaiseen toimivaltaan, jonka käyttämistä unionin tuomioistuin valvoo, kun taas kansalliset tuomioistuimet huolehtivat oikeussubjektien oikeuksien suojaamisesta siinä tapauksessa, että SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrättyä velvoitetta ilmoittaa valtiontuista etukäteen komissiolle on rikottu. Kansallinen tuomioistuin voi sen vuoksi joutua tulkitsemaan tuen käsitettä.(57)
64. Kansallisten tuomioistuinten on nimittäin pääsääntöisesti hyväksyttävä SEUT 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti maksettujen tukien palauttamista koskeva vaatimus.(58) Niiden on siis taattava, että SEUT 108 artiklan 3 kohdan viimeisen virkkeen rikkomisesta määrätään kaikki kansallisen lainsäädännön mukaiset seuraamukset sekä tukien täytäntöönpanotoimien pätevyyden osalta että tämän määräyksen vastaisesti myönnettyjen taloudellisten tukien takaisin perimisen osalta.(59)
65. Korostettakoon kuitenkin, että Conseil d’État’n toteamus, jonka mukaan muutettuun lakiin nro 2000-108 perustuva järjestelmä kuuluu valtiontuen käsitteen piiriin, ei estä komissiota tekemästä myönteistä päätöstä, mikäli se tutkii järjestelmän saatuaan siitä ilmoituksen.
66. On sen sijaan selvää, että jotta SEUT 108 artiklan 3 kohdan viimeisen virkkeen välitöntä oikeusvaikutusta ei heikennettäisi, komission lopullisesta päätöksestä ei seuraa, että kyseisen tuen täytäntöönpanotoimien, jotka olivat pätemättömiä sen vuoksi, että ne oli toteutettu 108 artiklassa tarkoitetun kiellon vastaisesti, pätemättömyys korjaantuisi jälkikäteen. Muunlainen tulkinta johtaisi siihen, että kyseessä oleva jäsenvaltio hyötyisi tämän määräyksen noudattamatta jättämisestä ja että tämän määräyksen tehokas vaikutus jäisi toteutumatta.(60)
67. Asiassa CELF ja ministre de la Culture et de la Communication annetussa tuomiossa(61) katsottiin, että kun SEUT 108 artiklan 3 kohdan viimeiseen virkkeeseen perustuvaa vaatimusta tutkitaan sen jälkeen, kun komissio on tehnyt myönteisen päätöksen, kansallisen tuomioistuimen on otettava kantaa tuen täytäntöönpanotoimien pätevyyteen ja myönnettyjen taloudellisten tukien takaisin perimiseen siitä huolimatta, että kyseinen tuki on todettu yhteismarkkinoille soveltuvaksi. Unionin oikeudessa ei kuitenkaan aseteta tällaisessa tapauksessa kansalliselle tuomioistuimelle velvollisuutta periä sääntöjenvastainen tuki takaisin kokonaisuudessaan,(62) vaan siinä vaaditaan, että kansallinen tuomioistuin määrää yhteen soveltuvan mutta sääntöjenvastaisesti täytäntöön pannun tuen saajan maksamaan korkoa sääntöjenvastaisuuden ajalta.(63)
68. Muistutan toiseksi, että tulkinnalla, jonka unionin tuomioistuin SEUT 267 artiklassa sille annettua toimivaltaa käyttäen antaa unionin oikeussäännölle, selvennetään ja täsmennetään kyseisen oikeussäännön merkitystä ja ulottuvuutta niin, että unionin tuomioistuimen tulkinnasta ilmenee, miten tätä oikeussääntöä täytyy tai olisi täytynyt tulkita ja soveltaa sen voimaantulosta lähtien. Tästä seuraa, että tuomioistuimet voivat ja niiden täytyy soveltaa näin tulkittua sääntöä myös oikeussuhteisiin, jotka ovat syntyneet ja jotka on perustettu ennen tulkintapyynnöstä annettua tuomiota, jos edellytykset kyseisen oikeussäännön soveltamista koskevan asian käsittelylle toimivaltaisissa tuomioistuimissa muuten täyttyvät.(64)
69. Unionin tuomioistuin voi ainoastaan poikkeustapauksissa unionin oikeusjärjestykseen kuuluvaa yleistä oikeusvarmuuden periaatetta soveltaen rajoittaa kaikkien asianomaisten henkilöiden mahdollisuutta vedota sen tulkitsemaan oikeussääntöön vilpittömässä mielessä perustettujen oikeussuhteiden pätevyyden kyseenalaistamiseksi. Jotta tällainen rajoittava päätös voitaisiin tehdä, kahden olennaisen edellytyksen, eli asianomaisten vilpittömän mielen ja vakavien vaikeuksien uhan, on täytyttävä.(65)
70. Unionin tuomioistuin on tullut tällaiseen tulokseen vain hyvin täsmällisesti määritetyissä olosuhteissa erityisesti, kun vaarana ovat olleet vakavat taloudelliset seuraukset, joita aiheutuisi erityisesti vilpittömässä mielessä perustettujen sellaisten oikeussuhteiden lukuisuudesta, jotka perustuivat pätevästi voimassa olevana pidettyyn säännöstöön, ja kun oli ilmeistä, että objektiivinen ja huomattava epäselvyys – johon oli mahdollisesti myötävaikuttanut myös muiden jäsenvaltioiden tai komission toiminta – unionin säännösten ulottuvuudesta oli saanut yksityiset ja kansalliset viranomaiset toimimaan unionin oikeuden vastaisesti.(66)
71. Vaikka voisin hypoteettisesti katsoa, että riidanalaisen lainsäädännön nojalla perustettujen oikeussuhteiden merkittävää määrää koskeva tunnusmerkki täyttyy esillä olevassa asiassa, valtiontukiin sovellettaviin unionin säännöksiin ja varsinkaan SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaiseen ilmoitusvelvoitteeseen ei voida katsoa sisältyvän mitään epävarmuutta.(67)
72. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää pyynnön tuomionsa ajallisten vaikutusten rajoittamisesta.
V Ratkaisuehdotus
73. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Conseil d’État’n esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Julkisen sähköpalvelun nykyaikaistamisesta ja kehittämisestä 10.2.2000 annettuun lakiin nro 2000-108, sellaisena kuin se on muutettuna, perustuvan järjestelyn kaltainen mekanismi, jolla rahoitetaan mekaanista tuulivoimaa hyödyntävien laitosten tuottaman sähkön ostovelvollisuus ja joka perustuu kaikilta maan alueelle sijoittautuneilta sähkön loppukäyttäjiltä perittävään maksuun, kuuluu SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide” piiriin.