Asia C-135/10

Società Consortile Fonografici (SCF)

vastaan

Marco Del Corso

(Corte d’appello di Torinon esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Tekijänoikeudet ja lähioikeudet tietoyhteiskunnassa – Rooman yleissopimuksen, TRIPS-sopimuksen ja WIPOn esitys- ja äänitesopimuksen välitön sovellettavuus unionin oikeusjärjestyksessä – Direktiivi 92/100/EY – 8 artiklan 2 kohta – Direktiivi 2001/29/EY – Yleisölle välittämisen käsite – Hammaslääkärin vastaanotolla radioitse levitettyjen äänitteiden välittäminen yleisölle

Tuomion tiivistelmä

1.        Kansainväliset sopimukset – Teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehty sopimus (TRIPS) – Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) esitys- ja äänitesopimus – Sovellettavuus unionin oikeusjärjestyksessä – Ei välitöntä oikeusvaikutusta

(TRIPS-sopimus; Maailman henkisen omaisuuden järjestön esitys- ja äänitesopimus)

2.        Kansainväliset sopimukset – Esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta Roomassa tehty kansainvälinen yleissopimus – Ei voida soveltaa unionin oikeusjärjestyksessä – Välilliset oikeusvaikutukset

(Esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta Roomassa tehty kansainvälinen yleissopimus)

3.        Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Tekijänoikeus ja lähioikeudet –Direktiivit 92/100 ja 2001/29 – Yleisölle välittämisen käsite – Tulkinta kansainvälisen oikeuden kannalta katsoen

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/29; neuvoston direktiivi 92/100)

4.        Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Tekijänoikeus ja lähioikeudet – Suojattujen teosten vuokraus- ja lainausoikeudet – Direktiivi 92/100 – Yleisölle välittämisen käsite – Hammaslääkärin vastaanotolla tapahtuva äänitteiden maksuton levittäminen ei kuulu sen soveltamisalaan

(Neuvoston direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohta)

1.        Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C olevan teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen (TRIPS-sopimus) ja Maailman henkisen omaisuuden järjestön esitys- ja äänitesopimuksen määräykset ovat sovellettavissa unionin oikeusjärjestyksessä.

Yksityiset eivät voi vedota suoraan edellä mainittuihin kansainvälisiin sopimuksiin.

(ks. 56 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)

2.        Koska esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta Roomassa tehty kansainvälinen yleissopimus ei ole unionin oikeusjärjestyksen osa, sitä ei voida soveltaa unionissa. Se tuottaa siellä kuitenkin välillisiä oikeusvaikutuksia, koska unionilla on Maailman henkisen omaisuuden järjestön esitys- ja äänitesopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen nojalla velvollisuus olla rajoittamatta jäsenvaltioille kyseisen yleissopimuksen nojalla kuuluvia velvoitteita.

Yksityiset eivät voi vedota suoraan edellä mainittuun kansainväliseen sopimukseen.

(ks. 50 ja 56 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

3.        Vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla annetussa direktiivissä 92/100 ja tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa annetussa direktiivissä 2001/29 olevaa yleisölle välittämisen käsitettä on tulkittava Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C olevan teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehtyyn sopimukseen (TRIPS-sopimus), Maailman henkisen omaisuuden järjestön esitys- ja äänitesopimukseen ja esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta Roomassa tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen sisältyvien vastaavien käsitteiden avulla.

Tätä käsitettä on tulkittava siten, että se pysyy yhteensoveltuvana edellä mainittujen kansainvälisten sopimusten kanssa, ja tällöin on huomioon otettava myös se asiayhteys, jossa nämä käsitteet esiintyvät, ja henkisen omaisuuden alaa koskevilla merkityksellisillä sopimusmääräyksillä tavoiteltu päämäärä.

(ks. 56 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)

4.        Vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla annetun direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua yleisölle välittämisen käsitettä on tulkittava siten, ettei se kata hammaslääkärin vastaanotolla itsenäisen ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvaa äänitteiden maksutonta levittämistä asiakaskunnalle, joka kuuntelee niitä omasta tahdostaan riippumatta. Tällainen levittäminen ei näin ollen anna äänitetuottajille oikeutta korvaukseen.

Hammaslääkärin asiakkaat muodostavat nimittäin yleensä kokoonpanoltaan hyvinkin vakiintuneen henkilökokonaisuuden ja siis määritettävissä olevan potentiaalisten vastaanottajien kokonaisuuden, koska muut henkilöt eivät lähtökohtaisesti pääse ensin mainitun hoitoon. He eivät näin ollen ole ”yleisesti ketä tahansa henkilöitä”. Niiden henkilöiden, joiden kuultavaksi hammaslääkäri saattaa levittämänsä äänitteen, määrän merkityksestä on todettava, että koska nämä henkilöt ovat hammaslääkärin asiakkaita, heidän määrällään on vain vähän – jos ollenkaan – merkitystä siitä syystä, että hänen vastaanotollaan samanaikaisesti läsnä olevien henkilöiden piiri on yleensä hyvin suppea. Vaikka lisäksi nämä kukin vuorollaan läsnä olevat asiakkaat saapuvat toinen toisensa jälkeen, he eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kuule samoja äänitteitä, etenkään yleisradioituina. Potilaidensa läsnä ollessa äänitteitä taustamusiikkina levittävä hammaslääkäri ei voi järkevästi odottaa, että vastaanotettava asiakaskunta lisääntyisi pelkästään tämän levittämisen vuoksi, eikä hän voi korottaa antamiensa hoitojen hintoja. Kyseinen levittäminen sinänsä ei näin ollen millään tavoin vaikuta kyseisen hammaslääkärin tuloihin. Hammaslääkärin asiakkaat nimittäin tulevat hammaslääkärin vastaanotolle ainoastaan hoidettaviksi, eikä äänitteiden levittäminen ole hammashoitoihin kiinteästi kuuluva osa. He kuulevat tiettyjä äänitteitä satunnaisesti ja tahdostaan riippumatta aina sen mukaan, millä hetkellä he saapuvat vastaanotolle, miten pitkään he siellä odottavat ja minkä luonteista hoitoa he saavat. Näin ollen ei voida olettaa, että hammaslääkärin normaali asiakas olisi vastaanottavainen kyseiselle levittämiselle. Kyseisellä levittämisellä ei näin ollen tavoitella voittoa.

(ks. 95–99 ja 102 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)