Language of document :

Valitus, jonka Gascogne Sack Deutschland GmbH ja Gascogne S.A. ovat tehneet 22.3.2017 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu kolmas jaosto) asiassa T-577/14, Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne v. Euroopan unioni, 10.1.2017 antamasta tuomiosta

(Asia C-146/17 P)

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Asianosaiset

Valittajat: Gascogne Sack Deutschland GmbH ja Gascogne S.A. (edustajat: F. Puel ja E. Durand, avocats)

Muut osapuolet: Euroopan unioni, Euroopan unionin tuomioistuimen edustamana, ja Euroopan komissio

Vaatimukset

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

kumoaa osittain valituksenalaisen tuomion, joka on annettu tiedoksi valittajien oikeudenkäyntiasiamiehille e-Curia-sovelluksella 16.1.2017 ja jolla unionin yleinen tuomioistuin oli tosin todennut, että tuomioilla 16.11.2011, Groupe Gascogne v. komissio (T-72/06) ja Sachsa Verpackung v. komissio (T-79/06) ratkaistuissa asioissa oli ylitetty oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ja että valittajille oli aiheutunut kohtuullisen keston ylittämisestä aineellisia ja aineettomia vahinkoja, mutta kuitenkin velvoittanut unionin maksamaan vahingonkorvauksen, joka on riittämätön eikä kata tästä aiheutuneita vahinkoja kokonaisuudessaan

antaa täyden harkintavaltansa nojalla lopullisen ratkaisun valittajille aiheutuneiden aineellisten ja aineettomien vahinkojen johdosta maksettavista taloudellisista korvauksista

velvoittaa vastapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Ensimmäisessä valitusperusteessa Gascogne vetoaa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt ilmeisen oikeudellisen virheen ultra petita –kiellon periaatteen tulkinnassa ja soveltamisessa kieltäytyessään tuomitsemasta korvausta 30.5.2011 edeltäneenä ajanjaksona aiheutuneesta aineellisesta vahingosta sillä perusteella, ettei se voinut lausua ultra petita.

Toisessa valitusperusteessa Gascogne vetoaa siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisussa on nimenomainen ristiriita ja unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt omat päätelmänsä käytännössä merkityksettömiksi, koska unionin yleinen tuomioistuin on päättänyt ottaa aineellisen vahingon määrän laskemisen perusteeksi Gascognen takaisinlaskennalla määrittämän perusteen, joka perustui Gascognen arvioon oikeudenkäynnin kohtuullisen keston ylittymisestä 30 kuukaudella, ja omasta puolestaan arvioinut sen ylittyneen 20 kuukaudella ja sen vuoksi tuominnut Gascognelle aiheutuneesta aineellisesta vahingosta maksettavaksi korvausta kuudelta kuukaudelta, vaikka unionin yleinen tuomioistuin on toisaalta nimenomaisesti katsonut, että aiheutunut aineellinen vahinko on johtunut pankkitakauksen kulujen maksamisesta ajanjaksolta, joka vastaa kohtuullisen käsittelyajan ylitystä (eli 20 kuukauden ajanjaksolta).

Kolmannessa valitusperusteessa Gascogne vetoaa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut puolustautumisoikeuksia soveltaessaan aineellisen vahingon määrän laskemiseen eri menetelmiä kuin valittajat olivat alun perin esittäneet, vaikkei valittajilla ole ollut tilaisuutta lausua tämän laskentatavan mahdollisista seurauksista.

Neljännessä valitusperusteessa valittajat vetoavat siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on katsoessaan, ettei se voinut tuomita maksettavaksi aineettomasta vahingosta korvausta, jonka määrä olisi liian suuri suhteessa Euroopan komission määräämään sakkoon, koska unionin tuomioistuimet eivät oikeuskäytännön mukaan voi oikeudenkäynnin kohtuullisen keston noudattamatta jättämisen vuoksi kyseenalaistaa sakon määrää kokonaan tai osittain, tehnyt oikeudellisen virheen kyseisen oikeuskäytännön tulkitsemisessa ja soveltamisessa.

Viidennessä valitusperusteessa valittajat vetoavat siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt SEUT 256 artiklan 1 kohdan ja SEUT 340 artiklan toisen kohdan määräykset ja oikeuden tehokkaaseen oikeussuojaan tuomioistuimissa ilman tehokasta vaikutusta sekä rikkonut niitä kieltäytyessään hyväksymästä aiheutuneen aineettoman vahingon korvaamista koskevaa vaatimusta siksi, että valittajien vaatiman korvauksen tuomitseminen maksettavaksi johtaisi vaaditun korvauksen tason vuoksi tosiasiallisesti valittajille määrätyn sakon määrän kyseenalaistamiseen.

Kuudennessa valitusperusteessa valittajat vetoavat siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisussa on nimenomainen ristiriita, koska unionin yleinen tuomioistuin on tuominnut valittajille maksettavaksi 5 000 euroa korvaukseksi niille aiheutuneesta aineettomasta vahingosta, vaikka unionin yleinen tuomioistuin on yhtäältä katsonut, ettei aineettoman vahingon korvaaminen saa johtaa komission määräämän sakon määrän kyseenalaistamiseen osittainkaan, ja toisaalta nimenomaisesti vahvistanut, että valittajille oli aiheutunut aineetonta vahinkoa, joka oli korvattava ottaen huomioon ˮoikeudenkäynnin kohtuullisen keston ylityksen pituusˮ ja tarve varmistaa ˮtämän kanteen tehokkuusˮ.

Seitsemännessä valitusperusteessa valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin on laiminlyönyt perusteluvelvollisuuden katsoessaan ilman mitään tämän tueksi esitettyä perustetta yhtäältä, että toteamus, jonka mukaan oikeudenkäyntien kohtuullinen kesto ylittyi, olisi, kun otetaan huomioon tämän rikkomisen kohde ja vakavuus, joka tapauksessa riittävä valittajien maineelle väitetysti aiheutuneen vahingon hyvittämiseksi, ja toisaalta, että 5 000 euron vahingonkorvaus on riittävä hyvitys aiheutuneesta aineettomasta vahingosta.

____________