UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

11 päivänä syyskuuta 2014 (*)

Sisällys

Asian tausta ja riidanalainen päätös

Kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

Liitännäisvalitusten tutkittavaksi ottaminen

Asiakysymys

Päävalituksen kolmas valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä kannekirjelmän tiettyjen liitteiden tutkittavaksi ottamisen osalta

Valituksenalainen tuomio

Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Päävalituksen toinen valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä ja/tai perustelujen riittämättömyyttä siltä osin kuin kyse on sen arvioimisesta, onko MasterCardia pidettävä yritysten yhteenliittymänä

Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

– Tutkittavaksi ottaminen

– Asiakysymys

Päävalituksen ensimmäinen valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä ja/tai perustelujen riittämättömyyttä väitetyn kilpailunrajoituksen objektiivisen tarpeellisuuden arvioinnissa

Valituksenalainen tuomio

Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa

– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen toinen ja kolmas osa

– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa

– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

RBS:n liitännäisvalituksen ainoa valitusperuste ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäinen valitusperuste

Valituksenalainen tuomio

Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– RBS:n liitännäisvalituksen ainoa valitusperuste

– LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäinen valitusperuste

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

– Komission esittämät oikeudenkäyntiväitteet

– RBS:n liitännäisvalituksen ainoan valitusperusteen ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäisen valitusperusteen asiakysymys

LBG:n liitännäisvalituksen toinen valitusperuste

Valituksenalainen tuomio

LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen ensimmäinen osa

– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen toinen osa

– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen kolmas osa

– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Oikeudenkäyntikulut

Muutoksenhaku – Liitännäisvalitukset – Tutkittavaksi ottaminen – EY 81 artikla – Maksujärjestelmä, jossa käytetään maksu-, maksuaika- ja luottokortteja – Monenväliset toimitusmaksut – Yritysten yhteenliittymä – Vaikutuksiin perustuva kilpailun rajoittaminen – Tuomioistuinvalvontaa koskeva kriteeri – Liitännäisrajoituksen käsite – Objektiivinen tarpeellisuus ja oikeasuhteisuus – Hyväksyttävät ”kontrafaktuaaliset hypoteesit” – Kaksitahoiset järjestelmät – Kannekirjelmän liitteiden käsitteleminen ensimmäisessä oikeusasteessa

Asiassa C‑382/12 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 4.8.2012,

MasterCard Inc., kotipaikka Wilmington (Yhdysvallat),

MasterCard International Inc., kotipaikka Wilmington, ja

MasterCard Europe SPRL, kotipaikka Waterloo (Belgia),

edustajinaan avocat E. Barbier de la Serre, avocat V. Brophy, avocat B. Amory ja T. Sharpe, QC,

valittajina,

ja jossa valittajien vastapuolina ja muina osapuolina ovat

Euroopan komissio, asiamiehinään V. Bottka ja N. Khan,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa, sekä

Banco Santander SA, kotipaikka Santander (Espanja),

Royal Bank of Scotland plc, kotipaikka Edinburgh (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajinaan solicitor D. Liddell ja barrister M. Hoskins,

HSBC Bank plc, kotipaikka Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajanaan R. Thompson, QC,

Bank of Scotland plc, kotipaikka Edinburgh, ja

Lloyds TSB Bank plc, kotipaikka Lontoo,

edustajinaan solicitor K. Fountoukakos-Kyriakakos, solicitor S. Wisking ja J. Flynn, QC, ja

MBNA Europe Bank Ltd, kotipaikka Chester (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajanaan solicitor A. Davis,

British Retail Consortium, kotipaikka Lontoo, edustajanaan advocate R. Marchini ja barrister A. Robertson,

EuroCommerce AISBL, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajanaan advocaat J. Stuyck, ja

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään M. Holt ja C. Murrell, avustajinaan J. Turner, QC, ja barrister de J. Holmes,

väliintulijoina ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Ilešič sekä tuomarit C. G. Fernlund, A. Ó Caoimh (esittelevä tuomari), C. Toader ja E. Jarašiūnas,

julkisasiamies: P. Mengozzi,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.7.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 30.1.2014 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        MasterCard Inc. ja sen tytäryhtiöt MasterCard International Inc. ja MasterCard Europe SPRL vaativat valituksellaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion MasterCard ym. v. komissio (T-111/08, EU:T:2012:260; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla kyseinen tuomioistuin hylkäsi kanteen, jolla valittajat vaativat ensisijaisesti [EY 81] artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/34.579 – MasterCard, asia COMP/36.518 – EuroCommerce, asia COMP/38.580 – Yrityskortit) annetun komission päätöksen C(2007) 6474 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista ja toissijaisesti kyseisen päätöksen 3–5 ja 7 artiklan kumoamista.

2        Tekemillään liitännäisvalituksilla yhtäältä Royal Bank of Scotland plc (jäljempänä RBS) ja toisaalta Bank of Scotland plc (jäljempänä BoS) sekä Lloyds TSB Bank plc (jäljempänä LTSB; viimeksi mainitut kaksi yhdessä LBG), jotka ovat nyttemmin Lloyds Banking Group plc:n määräysvallassa ja toimivat yhdessä nyt esillä olevassa oikeudenkäynnissä, vaativat valituksenalaisen tuomion ja riidanalaisen päätöksen kumoamista.

 Asian tausta ja riidanalainen päätös

3        Kuten valituksenalaisen tuomion 20, 24, 27, 35, 39 ja 40 kohdasta ilmenee, Euroopan yhteisöjen komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä erityisesti lähinnä, että kansainvälisen maksuorganisaation hallinnoiman niin sanotun MasterCard-maksujärjestelmän (jäljempänä MasterCard), jota etenkin sovelletaan oletusarvoisesti rajatylittäviin pankkikorttimaksuihin Euroopan talousalueella (ETA) tai euroalueella, monenvälisten toimitusmaksujen vahvistamista oli pidettävä yritysten yhteenliittymän päätöksenä, jolla rajoitettiin kilpailua järjestelmään osallistuvien pankkien, jotka tarjoavat kauppiaille korttitapahtumien palveluja, jotka mahdollistavat sen, että kauppiaat voivat hyväksyä MasterCard- ja/tai Maestro-maksu-, maksuaika- ja luottokortteja maksuvälineinä, välillä, ja että tämä kilpailunrajoitus oli tuntuva ja se vaikutti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eivätkä kantajat olleet osoittaneet oikeudellisesti riittävällä tavalla, että monenväliset toimitusmaksut olivat objektiivisesti tarpeellisia MasterCard-järjestelmän toiminnalle ja että EY 81 artiklan 3 kohdassa tai Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) 53 artiklan 3 kohdassa asetetut edellytykset poikkeuksen myöntämiselle olisivat täyttyneet.

4        Asiakirja-aineistosta ja erityisesti valituksenalaisen tuomion 17 kohdasta ilmenee, että MasterCard-järjestelmän kaltaisessa niin kutsutussa avoimessa maksukorttijärjestelmässä kussakin pankkikortilla toteutetussa ostotapahtumassa osapuolina ovat maksujärjestelmän omistajan lisäksi kortinhaltija, ”kortteja myöntävä pankki” eli kortteja myöntävä rahoituslaitos, kauppias ja ”korttitapahtumia vastaanottava pankki” eli rahoituslaitos, joka tarjoaa kyseiselle kauppiaalle korttitapahtumien palveluja, jotka mahdollistavat sen, että kauppias voi hyväksyä kortteja maksuvälineinä.

5        Asian tausta ja päävalituksen sekä kahden liitännäisvalituksen kannalta olennaiset riidanalaisen päätöksen seikat, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisen tuomion 1–44 kohdasta, voidaan esittää tiivistetysti seuraavassa kuvatulla tavalla.

6        Valittajat vastaavat MasterCard- ja Maestro-korttimaksujärjestelmien hallinnoinnista ja koordinoinnista, mikä käsittää muun muassa järjestelmän sääntöjen vahvistamisen sekä hyväksymis- ja korvauspalvelujen tarjoamisen järjestelmään osallistuville rahoituslaitoksille. Vastuu MasterCard- ja Maestro-korttien myöntämisestä ja jäsenyyssopimusten tekeminen kauppiaiden kanssa siitä, että nämä hyväksyvät MasterCard-kortit maksuvälineenä, kuuluu näille rahoituslaitoksille.

7        Ennen 25.5.2006 järjestelmään osallistuvat rahoituslaitokset omistivat koko MasterCardin ja niillä oli sen osalta vastaava äänivalta. Kyseisenä ajankohtana MasterCard Inc. listautui listautumisannin (initial public offering, jäljempänä listautumisanti) myötä New Yorkin pörssiin (Yhdysvallat), ja tässä yhteydessä MasterCardin rakenne ja hallinto muuttuivat.

8        British Retail Consortium (jäljempänä BRC) ja EuroCommerce AISBL (jäljempänä EuroCommerce) saattoivat 30.3.1992 ja 27.6.1997 komission käsiteltäväksi kantelut, jotka koskivat muun muassa Europay International SA:ta (jäljempänä Europay), josta tuli sittemmin MasterCard Europe SPRL.

9        Europay toimitti komissiolle ilmoituksia, jotka koskivat sen maksujärjestelmää kokonaisuudessaan.

10      Komissio julkaisi 13.4.2002 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 – joka on [EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus (EYVL 1962, 13, s. 204) – 19 artiklan 3 kohdan mukaisen ilmoituksen, jossa se ilmoitti aikomuksestaan omaksua myönteisen kannan Europay-järjestelmän tiettyjen sellaisten sääntöjen osalta, joihin eivät kuitenkaan kuuluneet oletusarvoisia monenvälisiä toimitusmaksuja koskevat säännöt.

11      Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessään, että valittajat olivat rikkoneet EY 81 artiklaa ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklaa. Päätöksessä todettiin muun muassa seuraavaa:

–        Monenväliset toimitusmaksut liittyvät kortin myöntävän pankin ja korttitapahtumia vastaanottavan pankin väliseen suhteeseen, kun nämä selvittävät korttitapahtumia, ja ne vastaavat tiettyä määrää, joka pidätetään kortin myöntävän pankin hyväksi. Ne on erotettava sellaisista kuluista, joita korttitapahtumia vastaanottava pankki perii kauppiailta (merchant service charge, jäljempänä kauppiaiden palvelumaksu). Riidanalainen päätös koskee ainoastaan monenvälisiä toimitusmaksuja eikä kortin myöntävän pankin ja korttitapahtumia vastaanottavan pankin välillä sovittuja kahdenvälisiä toimitusmaksuja tai kollektiivisesti kansallisella tasolla vahvistettuja toimitusmaksuja.

–        Avointen pankkikorttijärjestelmien alalla on eroteltava toisistaan kolmet erilaiset tuotemarkkinat eli ensinnäkin niin sanotut järjestelmien väliset markkinat, joilla eri korttijärjestelmät kilpailevat, toiseksi korttien myöntämisen markkinat, joilla kortteja myöntävät pankit kilpailevat saadakseen asiakkaikseen maksukorttien haltijoita, ja lisäksi korttitapahtumien vastaanottamisen markkinat, joilla korttitapahtumia vastaanottavat pankit kilpailevat saadakseen asiakkaikseen kauppiaita. Riidanalaisessa päätöksessä määritellyt merkitykselliset markkinat muodostuvat kansallisista korttitapahtumien vastaanottamisen markkinoista ETA:n jäsenvaltioissa.

–        Valittajien päätöksiä, jotka koskevat monenvälisten toimitusmaksujen vahvistamista, on listautumisannin aiheuttamista MasterCardin rakenne- ja hallintomuutoksista huolimatta pidettävä EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina yritysten yhteenliittymän päätöksinä.

–        Monenväliset toimitusmaksut vaikuttivat siten, että ne kasvattivat kauppiaiden palvelumaksuja, koska viimeksi mainitut maksut voisivat olla alhaisempia, jos monenvälisiä toimitusmaksuja ei olisi ja jos olisi olemassa kielto, joka koskisi kortteja myöntävien pankkien suorittamaa korttitapahtumien yksipuolista jälkikäteistä hinnoittelua, eli sääntö, joka kieltää kortteja myöntäviä pankkeja ja korttitapahtumia vastaanottavia pankkeja määrittämästä monenvälisten toimitusmaksujen määrää sen jälkeen, kun joku kortteja myöntävän pankin kortinhaltija on tehnyt ostoksen joltakin korttitapahtumia vastaanottavan pankin kauppiaalta ja kun korttitapahtuma on tullut selvitettäväksi (jäljempänä jälkikäteisen hinnoittelun kielto). Monenväliset toimitusmaksut johtivat siis korttitapahtumia vastaanottavien pankkien välisen hintakilpailun rajoittumiseen kauppiaiden ja näiden asiakkaiden vahingoksi.

–        Monenvälisiä toimitusmaksuja ei voida pitää liitännäisrajoituksina, koska ne eivät ole objektiivisesti tarpeen avoimen maksukorttijärjestelmän toiminnan kannalta. Järjestelmä voi toimia yksinomaan sen perusteella, että kortinhaltijat suorittavat maksuja kortteja myöntäville pankeille, kauppiaat suorittavat maksuja korttitapahtumia vastaanottaville pankeille ja kortteja myöntävät pankit ja korttitapahtumia vastaanottavat pankit suorittavat maksuja järjestelmän omistajalle. Toisin kuin sellaiset rajoitukset, jotka ovat tarpeellisia pääjärjestelyn toteuttamiseksi, sellaisia rajoituksia, jotka ovat pelkästään toivottavia kyseisen järjestelyn kaupallisen menestyksen kannalta tai jotka tarjoavat tehokkuushyötyjä, voidaan tarkastella ainoastaan EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä.

–        MasterCard-järjestelmään sovellettavan vaatimuksen, jonka mukaan kaikki Maestro- ja MasterCard-kortit on kortin myöntäneestä pankista riippumatta hyväksyttävä (Honour All Cards Rule, jäljempänä Honour All Cards ‑sääntö), vaikutusta koskevilta osin komissio totesi, ettei monenvälisten toimitusmaksujen poistaminen merkitsisi sitä, että kortteja myöntävät pankit voisivat vapaasti ja yksipuolisesti vahvistaa toimitusmaksut, koska tällainen vaara voidaan välttää kilpailua vähemmän rajoittavalla säännöllä, kuten jälkikäteisen hinnoittelun kiellolla.

–        EY 81 artiklan 3 kohtaa koskevilta osin kantajien esittämät taloudellisia näkökohtia koskevat perustelut, jotka liittyvät monenvälisten toimitusmaksujen tehtävään MasterCard-järjestelmän tasapainottamisessa ja siitä saatavan parhaan mahdollisen hyödyn takaamisessa, ovat riittämättömiä sen osoittamiseksi, että monenvälisten toimitusmaksujen käytöllä on objektiivisia etuja. Kantajat eivät nimittäin ole osoittaneet, että oli olemassa sellaisia objektiivisia etuja, joilla tasapainotettiin niitä haittoja, joita monenvälisillä toimitusmaksuilla oli kauppiaiden ja niiden asiakkaiden kannalta.

 Kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

12      Valittajat nostivat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 1.3.2008 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen tai toissijaisesti sen 3–5 ja 7 artiklan kumoamista.

13      Kuten valituksenalaisen tuomion 73 kohdasta ilmenee, valittajat esittivät kanteensa tueksi neljä kanneperustetta, jotka liittyvät ensinnäkin EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomiseen sillä perusteella, että monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksia on arvioitu virheellisesti, toiseksi EY 81 artiklan 3 kohdan rikkomiseen, kolmanneksi EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomiseen sillä perusteella, että monenväliset toimitusmaksut luokiteltiin virheellisesti yritysten yhteenliittymän päätöksiksi, ja neljänneksi hallinnollista menettelyä rasittaviin menettelyvirheisiin ja tosiseikkoja koskeviin virheisiin.

14      Väliintulijoina unionin yleisessä tuomioistuimessa BRC, EuroCommerce ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta vaativat valittajien kanteen hylkäämistä ja Banco Santander SA, RBS, HSBC Bank plc (jäljempänä HSBC), BoS, LTSB ja MBNA Europe Bank Ltd (jäljempänä MBNA) erityisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista.

15      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla valittajien kanteen ja totesi olennaisilta osilta, etteivät valittajat olleet osoittaneet, että riidanalaista päätöstä rasitti oikeudellinen virhe tai ilmeinen arviointivirhe.

 Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

16      Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen ja

–        velvoittaa komission korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

17      RBS, HSBC, LBG ja MBNA toimittivat kukin vastineensa, joissa ne tukevat tätä valitusta, ja BRC, EuroCommerce ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta tukevat komissiota siltä osin kuin se vaatii lähinnä valituksen hylkäämistä ja toissijaisesti riidanalaisesta päätöksestä tehdyn kumoamiskanteen hylkäämistä.

18      RBS:n ja LBG:n liitännäisvalituksissaan esittämät vaatimukset ovat pääasiallisesti samat kuin päävalituksessa esitetyt vaatimukset.

19      Valittajat tukevat liitännäisvalituksissa esitettyjä vaatimuksia, ja komissio, jonka vaatimuksia BRC tukee, vaatii kyseisten liitännäisvalitusten hylkäämistä.

 Liitännäisvalitusten tutkittavaksi ottaminen

20      Komissio väittää, että RBS:n ja LBG:n tekemien liitännäisvalitusten tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat, koska ne molemmat sisältyvät samaan asiakirjaan kuin osapuolten, joita päävalitus koskee, toimittama vastine valitukseen.

21      Kuten komissio huomauttaa, 1.11.2012 voimaan tulleen unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 176 artiklan 2 kohdan mukaan ”liitännäisvalitus on tehtävä eri asiakirjassa kuin vastine valitukseen”.

22      On kuitenkin todettava, että RBS:n ja LBG:n tekemien liitännäisvalitusten sähköiset versiot saapuivat 31.10.2012 unionin tuomioistuimen kirjaamoon, jonne sittemmin RBS:n liitännäisvalituksen alkuperäiskappale toimitettiin kaksi päivää myöhemmin ja LBG:n liitännäisvalituksen alkuperäiskappale viisi päivää myöhemmin.

23      Tästä seuraa, että riippumatta siitä, sovelletaanko 1.11.2012 voimaan tulleen työjärjestyksen 57 artiklan 7 kohtaa vai siihen saakka voimassa olleen työjärjestyksen 37 artiklan 6 kohtaa, on todettava, että kyseiset liitännäisvalitukset on tehty pätevästi 31.10.2012.

24      Viimeksi mainittuna ajankohtana voimassa olleeseen työjärjestykseen ei kuitenkaan sisälly määräystä, joka vastaisi työjärjestyksen 176 artiklan 2 kohtaa, johon komissio vetoaa. Näin ollen liitännäisvalitusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten ei voida katsoa puuttuvan sillä perusteella, että ne on tehty vastineessa päävalitukseen.

25      Komission esittämiä yksityiskohtaisempia oikeudenkäyntiväitteitä tarkastellaan asianomaisten valitusperusteiden yhteydessä.

26      Siltä osin kuin komissio väittää aluksi, että päävalitus on ”olennaisilta osin” jätettävä tutkimatta, kyseinen toimielin vetoaa tosiasiassa täsmällisesti kyseisen valituksen tiettyihin osiin mutta ei kuitenkaan väitä, että valitus olisi jätettävä kokonaan tutkimatta. Näitä yksityiskohtaisia oikeudenkäyntiväitteitä on siis tarkasteltava asianomaisten valitusperusteiden yhteydessä.

 Asiakysymys

27      Valittajat arvostelevat päävalituksessaan ja RSB sekä LBG liitännäisvalituksissaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisia virheitä todetessaan pääasiallisesti seuraavaa:

–        useat kannekirjelmän liitteistä oli jätettävä tutkimatta (päävalituksen kolmas valitusperuste)

–        komissio ei tehnyt virhettä katsoessaan, että listautumisannin aiheuttamista muutoksista huolimatta MasterCard-maksujärjestelmää on pidettävä EY 81 artiklassa tarkoitettuna yritysten yhteenliittymänä (päävalituksen toinen valitusperuste)

–        riidanalaisessa päätöksessä on osoitettu oikeudellisesti riittävällä tavalla, että monenvälisillä toimitusmaksuilla on kilpailua rajoittavia vaikutuksia (RBS:n liitännäisvalitus ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäinen valitusperuste)

–        monenvälisiä toimitusmaksuja ei voida pitää objektiivisesti tarpeellisina MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta (päävalituksen ensimmäinen valitusperuste) ja

–        komissio saattoi virhettä tekemättä katsoa, etteivät valittajat olleet osoittaneet monenvälisten toimitusmaksujen täyttävän EY 81 artiklan 3 kohdassa asetettuja edellytyksiä (LBG:n liitännäisvalituksen toinen valitusperuste).

28      Päävalituksen ensimmäinen valitusperuste sekä RBS:n liitännäisvalitus ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäinen valitusperuste koskevat sitä, tekikö unionin yleinen tuomioistuin virheen hyväksyessään riidanalaiseen päätökseen sisältyvän toteamuksen, jonka mukaan monenvälisten toimitusmaksujen vahvistaminen kuuluu EY 81 artiklan 1 kohdassa määrätyn kieltoperiaatteen alaan. Näiden valitusperusteiden tutkimiseksi on tarkasteltava ensiksi päävalituksen kolmatta valitusperustetta. Koska päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen sekä RBS:n liitännäisvalituksen ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäisen valitusperusteen tutkiminen on tarpeetonta siinä tapauksessa, että päävalituksen toinen valitusperuste on perusteltu, on tarkasteltava toiseksi tätä toista valitusperustetta.

 Päävalituksen kolmas valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä kannekirjelmän tiettyjen liitteiden tutkittavaksi ottamisen osalta

 Valituksenalainen tuomio

29      Unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetystä väitteestä, joka koski komission tutkintaa valittajien riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä esittämän taloudellisia seikkoja koskevan näytön osalta, kyseinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 183 kohdassa, että kantajat arvostelivat komissiota siitä, ettei tämä tutkinut kyseistä väitettä eikä vastannut siihen. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 185 kohdassa, että kyseinen väite ”on kannekirjelmässä esitetty hyvin suppeasti ja sitä tukeva argumentaatio esitetään tosiasiassa liitteissä [A.13–A.15], jotka ovat laatineet samat asiantuntijat, jotka ovat sen taloudellisia seikkoja koskevan näytön taustalla, joka on esitetty hallinnollisessa menettelyssä ja johon kantajat yleisesti viittaavat”.

30      Valituksenalaisen tuomion 186–188 kohdassa todetaan seuraavaa:

”186      Kantajat [tyytyvät] kannekirjelmän 52–54 kohdassa toteamaan, että ne ovat hallinnollisessa menettelyssä esittäneet taloudellisia seikkoja koskevia painavia väitteitä, joihin komissio joko ei ole ottanut kantaa tai joita se ei ole ymmärtänyt, ja että ’[niiden] taloustieteilijöiden päätelmät’ tukevat niiden oikeudellista arviota siitä, että komissio oli väärässä ’päätellessään, että toimitusmaksu merkitsi kilpailun rajoittamista, keskittäessään tarkastelunsa toimitusmaksun (tai sen tasojen eron) vaikutukseen [kauppiaiden palvelumaksuihin] ottamatta huomioon vaikutusta kortinhaltijoilta perittäviin maksuihin, kiistäessään sen, että järjestelmän oli vahvistettava toimitusmaksut sellaiselle tasolle, joka maksimoi korttitapahtumien määrän, ja jättäessään ottamatta huomioon sen, että tämä ratkaisu olisi edistänyt kuluttajien hyvinvointia’.

187      Näin ollen on todettava, että vaikka kannekirjelmässä esitetään kantajien väite, se ei kuitenkaan sisällä argumentaatiota väitteen tukemiseksi.

188      Komissio väittää näin ollen perustellusti, ettei kannekirjelmän tekstistä ilmene riittävän täsmällisiä seikkoja, jotta unionin yleinen tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa ja jotta komissio voisi valmistella puolustuksensa.”

31      Kannekirjelmän 111–130 kohtaan sisältyvän neljännen kanneperusteen, joka koskee valittajien puolustautumisoikeuksien loukkaamista, ensimmäisessä kohdassa valittajat arvostelivat komissiota muun muassa siitä, että komission valittajille 23.3.2007 – siis 14. ja 15.11.2006 pidetyn kuulemisen jälkeen – lähettämä [”tosiseikkojen esittelyä koskeva kirje oli] epäselvä”. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tästä valituksenalaisen tuomion 278 kohdassa, että ”kantajien argumentit ilmenevät niiden kannekirjelmästä hyvin suppeasti”. Kyseisen tuomion 280 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että koska kantajat tyytyivät kannekirjelmässään pelkästään yleisesti viittaamaan liitteeseen A.20, kyseistä liitettä ei voida ottaa huomioon.

32      Valituksenalaisen tuomion 189 ja 282 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei väitteitä, jotka koskivat yhtäältä komission tutkintaa valittajien esittämän taloudellisia seikkoja koskevan näytön osalta ja toisaalta tosiseikkojen esittelyä koskevan kirjeen epäselvyyttä, voida ottaa tutkittavaksi.

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

33      Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä useiden kannekirjelmän liitteiden tutkittavaksi ottamisen osalta. Valittajat katsovat, että toisin kuin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa edellytetään, ei ole olemassa mitään oikeudellisia perusteita sille, että unionin yleinen tuomioistuin rajoittaa tällä tavoin oikeutta saada asia tuomioistuimen käsiteltäväksi.

34      Valittajat väittävät toissijaisesti, että vaikka unionin yleisellä tuomioistuimella olisikin tällainen toimivalta, se teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että tällaista rajoitusta pitäisi soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki lisäksi arviointivirheen valituksenalaisen tuomion 188, 189 ja 278 kohdassa katsoessaan, että tietyt valittajien väitteet eivät sisältäneet riittävän täsmällisiä seikkoja, jotta niihin liittyvien liitteiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten olisi voitu katsoa täyttyvän. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi nimittäin pitänyt todeta, että kannekirjelmän 52–54 ja 122 kohta olivat riittävän täsmälliset esitettyjen väitteiden ja argumenttien osalta ja että kyseisen kannekirjelmän liitteet A.13–A.15 ja A.20 oli näin ollen tutkittava. Lisäksi valittajat väittävät, ettei unionin yleinen tuomioistuin lausunut valituksenalaisen tuomion 219 kohdassa siitä, oliko mainitun kannekirjelmän liitteet A.13 ja A.14 jätettävä tutkimatta siitä huolimatta, että se hylkäsi kyseisen tuomion 185–189 kohdassa perustelun, jossa tukeuduttiin näihin liitteisiin. Valittajat katsovat tältä osin erityisesti, että sen, että ne olivat yksilöineet yhtäältä ne nimenomaiset kannekirjelmän kohdat, joita ne halusivat täydentää liitteillä, ja toisaalta vastaavat liitteet, olisi pitänyt olla riittävää.

35      Tässä asiayhteydessä valittajat riitauttavat myös valituksenalaisen tuomion 190 kohtaan sisältyvän toteamuksen, jonka mukaan oli niin, että koska valittajien väite voitiin ymmärtää siten, että ne arvostelivat komissiota siitä, ”ettei se [ollut] ottanut huomioon sellaisia taloudellisia seikkoja koskevia argumentteja, joilla niiden mukaan voidaan osoittaa, mitä etuja [monenvälisiä toimitusmaksuilla] on [MasterCard-maksujärjestelmän], kortinhaltijoiden tai yleensäkin kuluttajien kannalta, [tällä väitteellä] ei lainkaan ole merkitystä EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevan kanneperusteen osalta”.

36      Komissio katsoo, että valittajien päävalituksen kolmannessa valitusperusteessa esittämät perustelut ovat epäselviä. Komission mukaan valittajat yhtäältä väittävät, ettei unionin yleisen tuomioistuimen asettamalla rajoituksella ole oikeudellista perustaa ja että niiden oikeutta saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on siten rajoitettu. Toisaalta valittajat väittävät, että niiden kannekirjelmän liitteisiin sisältyvät perustelut oli riittävällä tavalla esitetty tiivistetysti tässä kannekirjelmässä, mikä on komission mielestä sellainen tosiseikkoja koskeva kysymys, jota ei voida ottaa tutkittavaksi. Komissio väittää, etteivät valittajat myöskään selitä, millä tavoin valituksenalaisen tuomion ratkaisu olisi ollut toisenlainen, jos unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut kyseiset liitteet huomioon.

37      RBS ja HSBC eivät ota kantaa päävalituksen kolmanteen valitusperusteeseen. LBG ja MBNA tukevat kyseistä valitusperustetta esittämättä erityisiä perusteluja sen tueksi. BRC ja EuroCommerce kiistävät lyhyesti valitusperusteen perusteltavuuden. Yhdistynyt kuningaskunta vaatii kyseisen valitusperusteen hylkäämistä esittämättä erityisiä perusteluja.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

38      Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan, jota sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista.

39      Oikeuskäytännöstä ilmenee, että näissä määräyksissä tarkoitettu ”yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista”, joka on mainittava kanteessa, tarkoittaa sitä, että kannekirjelmässä on selitettävä, mistä kanteen perustana oleva kanneperuste koostuu (ks. tuomio Fives Lille Cail ym. v. korkea viranomainen, 19/60, 21/60, 2/61 ja 3/61, EU:C:1961:30, 588 kohta ja tuomio Grifoni v. Euratom, C‑330/88, EU:C:1991:95, 18 kohta).

40      Jotta kanne otetaan tutkittavaksi unionin yleisessä tuomioistuimessa, edellytetään siten muun muassa, että ne olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, käyvät ilmi ainakin pääpiirteittäin itse kannekirjelmän tekstistä, kunhan ne on esitetty johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi. Vaikka kannekirjelmän tekstiosaa voidaan tukea ja täydentää tietyiltä osin viittaamalla kannekirjelmän liitteenä olevien asiakirjojen kohtiin, sillä, että viitataan yleisluonteisesti muihin asiakirjoihin, vaikka ne olisivat kannekirjelmän liitteinä, ei voida korjata sitä, että kannekirjelmässä ei ole mainittu olennaisia oikeudellisia perusteita ja perusteluja, jotka siinä on edellä mainittujen määräysten mukaan mainittava (ks. vastaavasti tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 94–100 kohta ja tuomio Versalis v. komissio, C‑511/11 P, EU:C:2013:386, 115 kohta).

41      Oikeusvarmuuden ja hyvän lainkäytön takaamiseksi kantajan yhteenvedon kanteen oikeudellisista perusteista on näet oltava riittävän selkeä ja täsmällinen, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi ratkaista kanteen (ks. vastaavasti tuomio Grifoni v. Euratom, EU:C:1991:95, 18 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen asiana ei siten ole etsiä ja tunnistaa liitteistä kanneperusteita, joihin kanteen voitaisiin katsoa perustuvan (ks. tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, EU:C:2005:408, 97 ja 100 kohta). Edellytykset ovat vastaavat silloin, kun kanneperusteen, johon unionin yleisessä tuomioistuimessa vedotaan, tueksi esitetään väite (ks. tuomio Versalis v. komissio, EU:C:2013:386, 115 kohta).

42      Näin ollen valittajat ovat väärässä väittäessään, ettei lähestymistavalla, jonka unionin yleinen tuomioistuin sille toimitettujen liitteiden huomioon ottamisen osalta omaksui, ole oikeudellista perustaa.

43      Edellä 34 kohdassa toissijaisesti esitetyistä perusteluista on aluksi todettava, että – kuten valituksenalaisen tuomion 189 ja 282 kohdasta ilmenee – unionin yleinen tuomioistuin ei todennut, että kyseiset liitteet olisi jätettävä tutkimatta, kuten valittajat väittävät, vaan se katsoi, että kahden kannekirjelmässä esitetyn väitteen tueksi ei ollut esitetty riittävän täsmällisiä seikkoja, jotta kyseinen tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa ja vastaaja voisi puolustautua. Valittajat ovat siis ymmärtäneet valituksenalaisen tuomion tältä osin virheellisesti.

44      Valittajat tukeutuvat juuri tähän virheelliseen käsitykseen vedotessaan siihen, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole valituksenalaisen tuomion 219 kohdassa lausunut kannekirjelmän toisen kanneperusteen yhteydessä siitä, oliko kyseisen kannekirjelmän liitteet A.13 ja A.14 jätettävä tutkimatta, mutta hylkäsi samalla tuomion 185–189 kohdassa perustelun, jossa tukeuduttiin näihin liitteisiin.

45      Nyt esillä olevassa valituksessa valittajat eivät ole väittäneet eivätkä etenkään osoittaneet, että unionin yleinen tuomioistuin olisi valituksenalaisen tuomion 186 ja 278 kohdassa ottanut vääristyneellä tavalla huomioon kannekirjelmän kyseisten osien sisällön tai laajuuden ja todennut sitten, etteivät valittajat olleet muotoilleet näitä osia riittävän selkeästi täyttääkseen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määrätyt edellytykset ja ettei kyseisiin kannekirjelmän osiin liittyviä liitteitä voitu ottaa huomioon.

46      Siltä osin kuin – kuten edeltä 35 kohdasta ilmenee – valittajat arvostelevat valituksenalaisen tuomion 190 kohtaa, niiden perustelu on hylättävä tehottomana, sillä mainittu kohta koskee valituksenalaisen tuomion ylimääräistä perustelua, kuten lauseen aloittavasta ilmaisusta ”lisäksi” ilmenee.

47      Kun otetaan huomioon edellä esitetty, päävalituksen kolmas valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Päävalituksen toinen valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä ja/tai perustelujen riittämättömyyttä siltä osin kuin kyse on sen arvioimisesta, onko MasterCardia pidettävä yritysten yhteenliittymänä

48      Aluksi on muistutettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 259 kohdassa seuraavaa:

”On todettava, että kun otetaan huomioon edellä mainitut kaksi seikkaa, eli se, että pankit säilyttivät [listautumisannin] jälkeen päätösvallan [MasterCardissa], ja se, että kyseisen organisaation ja pankkien väliset intressit ovat [monenvälisten toimitusmaksujen] osalta yhtenevät, komissio saattoi perustellusti katsoa, että huolimatta niistä muutoksista, joita [listautumisannista] aiheutui – –, [MasterCard] jatkoi institutionaalisessa muodossa [osallistuvien] pankkien toiminnan yhteensovittamista. Näin ollen komissio saattoi oikeutetusti luokitella [MasterCardin] elinten päätökset, jotka koskivat [monenvälisten toimitusmaksujen] asettamista, yritysten yhteenliittymän päätöksiksi.” 

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

49      Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja/tai perusteli valituksenalaisen tuomion riittämättömällä tavalla todetessaan, että listautumisannin aiheuttamista MasterCardin rakenne- ja hallintomuutoksista huolimatta MasterCardia on pidettävä yritysten yhteenliittymänä silloin, kun se tekee monenvälisiin toimitusmaksuihin liittyviä päätöksiä.

50      Valittajat väittävät ensinnäkin, että Mastercardin ja osallistuvien pankkien intressien väitetty yhteneväisyys ja pankkien päätösvalta listautumisannin jälkeen muissa kuin monenvälisiä toimitusmaksuja koskevissa asioissa eivät riitä perustelemaan kantaa, jonka mukaan MasterCardia on pidettävä yritysten yhteenliittymänä silloin, kun se tekee monenvälisiin toimitusmaksuihin liittyviä päätöksiä. Valittajat korostavat, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että organisaatiota ei voida pitää EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yritysten yhteenliittymänä, jos se ei muodostu kyseisten yritysten edustajien enemmistöstä ja jos kansallisessa lainsäädännössä edellytetään, että sen on kyseisiä päätöksiä tehdessään tavoiteltava muita intressejä kuin näiden yritysten intressejä. Valittajien mukaan listautumisannin jälkeen merkittävä enemmistö Mastercardin hallituksen jäsenistä koostui henkilöistä, joilla ei ollut liityntää mihinkään rahoituslaitokseen. Toisaalta MasterCard on valittajien mukaan pankkiasiakkaistaan erillinen kaupallinen yhteisö, joka tavoittelee omaa kaupallista intressiään ja jota johtaa sen oma hallintoneuvosto, jolla on lakiin perustuva velvollisuus toimia omien, MasterCardin osakkaisiin kohdistuvien luottamusvelvollisuuksiensa mukaisesti.

51      Valittajat katsovat, että osallistuvien pankkien listautumisannin jälkeen muissa kuin monenvälisiä toimitusmaksuja koskevissa asioissa säilyttämällä päätösvallalla ei selvästikään ole merkitystä siltä osin kuin kyse on MasterCardin luonnehtimisesta yritysten yhteenliittymäksi silloin, kun se tekee monenvälisiä toimitusmaksuja koskevia päätöksiä. Vaikka oletettaisiinkin, että MasterCardia voidaan listautumisannin jälkeen edelleen pitää yritysten yhteenliittymänä silloin, kun se tekee päätöksiä, jotka koskevat muita asioita kuin monenvälisiä toimitusmaksuja, tällä yritysten yhteenliittymäksi luonnehtimisella ei valittajien mielestä ole merkitystä siltä osin kuin kyse on sen selvittämisestä, onko näin silloin, kun MasterCard tekee monenvälisiin toimitusmaksuihin liittyviä päätöksiä. Valittajat toteavat lisäksi, että osallistuvien pankkien säilyttämän päätösvallan riittämättömyys muiden kysymysten kuin monenvälisten toimitusmaksujen osalta vahvistetaan sillä, että valituksenalaisen tuomion 249 kohdassa käytetään ilmaisua ”vaikutti”, mikä osoittaa selvästi, etteivät tosiseikat riittäneet edes perustelemaan kantaa, jonka mukaan MasterCardia on pidettävä yritysten yhteenliittymänä silloin, kun se tekee päätöksiä, jotka koskevat muita asioita kuin monenvälisiä toimitusmaksuja.

52      Valittajien mukaan merkitystä ei myöskään ole Mastercardin ja osallistuvien pankkien intressien väitetyllä yhteneväisyydellä siltä osin kuin kyse on monenvälisten toimitusmaksujen vahvistamisesta korkeiksi tai niiden pysyttämisestä korkeina, eikä tämä missään tapauksessa riitä MasterCardin luonnehtimiseen yritysten yhteenliittymäksi. Valittajat väittävät, ettei valituksenalaisen tuomion 251 kohdassa mainitussa asiassa 45/85, Verband der Sachversicherer v. komissio, annetussa tuomiossa (EU:C:1987:34) perustella näkemystä, jonka mukaan intressien yhteneväisyys on merkityksellinen seikka arvioitaessa yritysten yhteenliittymän olemassaoloa. Vaikka oletettaisiin, että kyseisten pankkien ja MasterCardin intressien väitetty yhteneväisyys olisi merkityksellinen seikka sen määrittämiseksi, onko MasterCardia pidettävä yritysten yhteenliittymänä silloin, kun se tekee monenvälisiin toimitusmaksuihin liittyviä päätöksiä, tämä seikka on valittajien mukaan riittämätön tällaisen johtopäätöksen tekemiseksi. Yhtäältä EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun yritysten yhteenliittymän olemassaoloa ei nimittäin voida päätellä pelkästään siitä, että pörssiyhtiö voi ottaa huomioon kaupallisessa päätöksenteossaan myös asiakkaidensa intressejä. Toisaalta yleisemmin ottaen yritysten yhteenliittymän olemassaolon päätteleminen kilpailuoikeuden soveltamista varten pelkästään siitä, että kahdella tai useammalla yrityksellä voi olla yhteinen kaupallinen intressi, johtaisi valittajien mielestä järjenvastaisiin ja ei-toivottuihin seurauksiin etenkin keskittyneillä markkinoilla.

53      Valittajat väittävät lopuksi, ettei komission kantaa voida hyväksyä edes intressien yhtenäisyyttä koskevan kriteerin perusteella. Valittajat arvostelevat tältä osin unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se ainoastaan totesi, että korttitapahtumien vastaanottajat tavallisesti vyöryttävät kyseisen maksun kauppiaille, ja jätti näin ollen tutkimatta, oliko komission väitettä, jonka mukaan korttitapahtumia vastaanottavien pankkien intressissä ovat korkeat monenväliset toimitusmaksut, perusteltu minkäänlaisella näytöllä.

54      Komissio väittää pääasiallisesti, että edellä 50–52 kohdassa tiivistetysti esitetyillä perusteluilla – asiassa Verband der Sachversicherer v. komissio annetun tuomion (EU:C:1987:34) tulkintaa koskevia perusteluja lukuun ottamatta – pyritään saattamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskeva arviointi, ja ne on näin ollen jätettävä tutkimatta. Lisäksi komissio väittää asiakysymystä koskevassa vastineessaan, ettei päävalituksen toisessa valitusperusteessa perustella perustelujen riittämättömyyttä koskevaa väitettä.

55      Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että edellä 53 kohdassa mainitulla perustelulla ainoastaan saatetaan kyseenalaiseksi tosiseikkojen arviointi ensimmäisessä oikeusasteessa.

56      Asiakysymyksen osalta komissio katsoo, että oikeuskäytännön perusteella MasterCardia voidaan pitää yritysten yhteenliittymänä listautumisannin jälkeen ja että monenvälisiä toimitusmaksuja voidaan pitää yritysten yhteenliittymän päätöksenä. Komissio toteaa tästä muun muassa, että unionin tuomioistuimet ovat olosuhteista riippuen käyttäneet lukuisia eri kriteerejä, joita ei voida luetella tyhjentävästi, ratkaistakseen, onko kyse yritysten yhteenliittymästä. Nyt käsiteltävässä asiassa MasterCardin jäsenet koostuvat komission mukaan yksinomaan kortteja myöntävistä pankeista ja korttitapahtumia vastaanottavista pankeista, jotka ovat rajoittaneet kaupallista vapauttaan antamalla tietyt päätökset yhteiselimensä eli MasterCardin maailmanlaajuisen hallituksen – joka komission mukaan vahvisti monenväliset toimitusmaksut kyseisille pankeille – tai sen edustajien tehtäväksi. Komissio katsoo, ettei ”MasterCardin intressien yhteneväisyyden osalta suorittama monimutkainen erottelu” ole perusteltu.

57      RBS, HSBC, LBG ja MBNA tukevat päävalituksen toista valitusperustetta. HSBC katsoo erityisesti, että oikeudelliset kriteerit, joita unionin tuomioistuin vakiintuneesti soveltaa yritysten yhteenliittymien tunnistamisessa, ja etenkin edellytys siitä, että yhteenliittymä on jäsentensä edustajien määräysvallassa ja toimii yksinomaan niiden intressin mukaisesti, eivät nyt esillä olevassa asiassa täyty. LBG toteaa muun muassa, että unionin yleisen tuomioistuimen virheellisesti käyttämä ”intressien yhteneväisyyttä” koskeva kriteeri on paljon laajempi kuin ”tahtojen yhtymistä” koskeva kriteeri, jota sovelletaan sen määrittämiseksi, onko EY 81 artiklan alaan kuuluvaa sopimusta olemassa, sillä kriteeri täyttyy silloinkin, kun minkäänlaista salaista yhteistyötä ei ole olemassa.

58      BRC, EuroCommerce ja Yhdistynyt kuningaskunta kiistävät niiden perustelujen perusteltavuuden, joihin päävalituksen toisen valitusperusteen tueksi on vedottu. EuroCommerce väittää tästä muun muassa, että MasterCardin ennen listautumisantia muodostama yritysten yhteenliittymä on edelleen voimassa eikä komission ja unionin yleisen tuomioistuimen olisi näin ollen pitänyt tutkia, oliko MasterCardia listautumisannin jälkeen edelleen pidettävä yritysten yhteenliittymänä. Yhdistynyt kuningaskunta katsoo, että esillä oleva valitusperuste perustuu kohtuuttoman muotosidonnaiseen lähestymistapaan EY 81 artiklan soveltamisalaan kuuluvien toimien lajeihin nähden. Kyseisen jäsenvaltion mukaan yhteensovitettua käyttäytymistä koskeva olennainen edellytys selvästi täyttyy nyt käsiteltävässä asiassa.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

–       Tutkittavaksi ottaminen

59      Kun valittajat vetoavat päävalituksen toisessa valitusperusteessa muun muassa valituksenalaisen tuomion perustelujen riittämättömyyteen, ne tosiasiassa väittävät ainoastaan, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua yritysten yhteenliittymän käsitettä. Näin ollen esillä oleva valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska se koskee valituksenalaisen tuomion perustelujen riittämättömyyttä.

60      Myös edellä 55 kohdassa kuvattu oikeudenkäyntiväite, johon Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa, on hyväksyttävä. Tästä on muistettava, että SEUT 256 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan perusteella ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta selvitysaineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla kuitenkin toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (ks. mm. tuomio General Motors v. komissio, C‑551/03 P, EU:C:2006:229, 51 kohta ja tuomio Evonik Degussa v. komissio, C‑266/06 P, EU:C:2008:295, 72 kohta). Tästä seuraa, että koska valittajat pyrkivät edellä 53 kohdassa esitetyllä perustelullaan saamaan unionin tuomioistuimen arvioimaan uudelleen unionin yleisen tuomioistuimen määrittämiä tosiseikkoja, niiden perustelu on hylättävä.

61      Muilta osin eli siltä osin kuin edellä 50–52 kohdassa esitetyt perustelut koskevat oikeudellista virhettä sen arvioimisessa, onko MasterCardia pidettävä yritysten yhteenliittymänä, on todettava, että – päinvastoin kuin komissio väittää – valittajat eivät ainoastaan saata kyseenalaiseksi tosiseikkoja koskevaa arviointia ensimmäisessä oikeusasteessa vaan vetoavat olennaisilta osin oikeudellisiin kysymyksiin, jotka on muutoksenhakuvaiheessa otettava tutkittavaksi.

–       Asiakysymys

62      Sanotun vaikuttamatta taloudellisten toimijoiden oikeuteen sopeutua tehokkaasti kilpailijoidensa todettuun tai odotettuun käyttäytymiseen (ks. tuomio Suiker Unie ym. v. komissio, 40/73–48/73, 50/73, 54/73–56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, EU:C:1975:174, 174 kohta; tuomio Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, C‑89/85, C‑104/85, C‑114/85, C‑116/85, C‑117/85 ja C‑125/85–C‑129/85, EU:C:1993:120, 71 kohta ja tuomio Asnef-Equifax ja Administración del Estado, C‑238/05, EU:C:2006:734, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) EY 81 artikla kattaa yritysten yhteistoiminnan ja salaisen yhteistyön kaikki muodot, joilla pyritään tuottamaan niitä vaikutuksia, joita tällä määräyksellä pyritään poistamaan, mukaan lukien yhteenliittymän kaltaisen ryhmärakenteen tai yhteisen elimen välityksellä harjoitetun yhteistoiminnan (ks. vastaavasti tuomio Nederlandse Vereniging voor de fruit en groentenimporthandel ja Frubo v. komissio, 71/74, EU:C:1975:61, 30 kohta; tuomio van Landewyck ym. v. komissio, 209/78–215/78 ja 218/78, EU:C:1980:248, 88 kohta ja tuomio Eurofer v. komissio, C‑179/99 P, EU:C:2003:525, 23 kohta).

63      Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee siten, että vaikka EY 81 artiklassa erotetaan ”yritysten yhdenmukaistettujen menettelytapojen” käsite ”yritysten välisten sopimusten” tai ”yritysten yhteenliittymien päätösten” käsitteistä, tarkoituksena on, että tämän määräyksen kiellot kattaisivat yritysten markkinakäyttäytymisen yhteensovittamisen eri muodot (ks. mm. tuomio Imperial Chemical Industries v. komissio, 48/69, EU:C:1972:70, 64 kohta; tuomio komissio v. Anic Partecipazioni, C‑49/92 P, EU:C:1999:356, 112 kohta ja tuomio Asnef-Equifax ja Administración del Estado, EU:C:2006:734, 32 kohta) ja estettäisiin se, että yritykset voisivat välttyä kilpailusääntöjen soveltamiselta pelkästään sen muodon perusteella, jota käyttäen ne sovittavat yhteen toimintansa markkinoilla.

64      Kuten muun muassa valituksenalaisen tuomion 238 kohdasta ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että ennen listautumisantia MasterCardia voitiin pitää EY 81 artiklassa tarkoitettuna yritysten yhteenliittymänä. Kyseisestä tuomion kohdasta ilmenee myös, että ensimmäisessä oikeusasteessa esittämässään kolmannessa kanneperusteessa valittajat arvostelivat komissiota erityisesti siitä, ettei se ollut ottanut huomioon listautumisannin aiheuttamia MasterCardin rakenne- ja hallintomuutoksia. Kuten valituksenalaisen tuomion 244 kohdasta käy ilmi, kolmas kanneperuste, johon unionin yleisessä tuomioistuimessa vedottiin, koski siis sitä, voitiinko MasterCardia listautumisannista aiheutuneista muutoksista huolimatta edelleen pitää ”pankkien toimintaa yhteensovittavana institutionaalisen yhteistoiminnan muotona”.

65      Päävalituksen toisessa valitusperusteessa esitettyjä perusteluja on tarkasteltava tässä asiayhteydessä.

66      Valituksenalaisen tuomion 259 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 238 kohdassa mainitut valittajien perustelut, joiden mukaan listautumisannista aiheutuneet MasterCardin rakenne- ja hallintomuutokset johtivat siihen, ettei kyseistä organisaatiota riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä enää voitu pitää EY 81 artiklassa tarkoitettuna yritysten yhteenliittymänä, tukeutuen yhtäältä siihen, että pankit säilyttivät listautumisannin jälkeen päätösvallan MasterCardissa, ja toisaalta siihen, että kyseisen organisaation ja pankkien väliset intressit ovat monenvälisten toimitusmaksujen osalta yhtenevät.

67      Edellä 51 ja 52 kohdassa tiivistetysti esitetyistä perusteluista on yksityiskohtaisemmin todettava ensinnäkin, että niitä kahta seikkaa, joihin unionin yleinen tuomioistuin kolmatta kanneperustetta koskevassa tarkastelussaan keskittyy, on tarkasteltava yhdessä. Kuten valituksenalaisen tuomion 238 kohdasta käy ilmi, valittajat nimittäin väittivät yhtäältä, että listautumisannin jälkeen pankit eivät enää käyttäneet määräysvaltaa MasterCardissa ja että ne päättivät monenvälisistä toimitusmaksuista yksipuolisesti. Toisaalta kyseisen tuomion 239 kohdasta ilmenee, että komissiota arvosteltiin siitä, ettei se ollut osoittanut, että MasterCard jatkoi monenvälisiä toimitusmaksuja asettaessaan toimimista pankkien – pikemminkin kuin MasterCard Inc:n osakkaiden – edun mukaisesti tai niiden nimissä.

68      Tästä unionin yleinen tuomioistuin totesi tosiseikkoja yksinomaisen toimivaltansa mukaisesti arvioidessaan valituksenalaisen tuomion 245–249 kohdassa ensinnäkin lähinnä, että riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä – siinäkin tapauksessa, etteivät MasterCardin jäsenpankit osallistuneet kyseisen organisaation monenvälisiä toimitusmaksuja koskevaan päätöksentekomenettelyyn – ”[MasterCard] vaikutti pikemminkin jatkavan toimintaansa Euroopassa yritysten yhteenliittymänä, jossa pankit eivät olleet pelkästään asiakkaita tarjottujen palvelujen osalta vaan osallistuivat kollektiivisesti ja hajautetulla tavalla kaikkeen olennaiseen päätöksentekoon”. Tästä on todettava, että siitä huolimatta, että unionin yleinen tuomioistuin käytti tässä asiayhteydessä epäasianmukaisesti ilmaisua ”vaikutti”, on niin, että kun valituksenalaisen tuomion 245–249 kohtaa luetaan kokonaisuutena, siitä käy ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin tosiasiallisesti tutki sen, että riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä pankit jatkoivat kollektiivisesti päätösvallan käyttämistä MasterCard-maksuorganisaation toimintaa koskevien olennaisten tekijöiden suhteen myös listautumisannin jälkeen, mikä teki niistä vaikutuksista, joita listautumisannista on katsottava aiheutuneen, varsin suhteellisia. Toiseksi valituksenalaisen tuomion 250–258 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi myös, että komissio saattoi pätevästi katsoa, että monenväliset toimitusmaksut heijastivat olennaisesti pankkien intressejä sillä perusteella, että MasterCardin, sen osakkaiden sekä pankkien intressit olivat tässä suhteessa yhtenevät.

69      Kun näitä kahta valituksenalaisen tuomion 259 kohdassa tiivistetysti kuvattua seikkaa tarkastellaan yhdessä, niillä selittyy syy siihen, että MasterCardin monenvälisten toimitusmaksujen vahvistaminen jatkoi unionin yleisen tuomioistuimen mielestä listautumisannista aiheutuneista muutoksista huolimatta edelleen toimimista ”pankkien toimintaa yhteensovittavana institutionaalisen yhteistoiminnan muotona”. Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa seuraaman päättelyn mukaisesti oli nimittäin niin, että koska MasterCardin ja MasterCard Inc:n osakkaiden intressit olivat monenvälisten toimitusmaksujen vahvistamisen suhteen yhtenevät, osallistuvat pankit saattoivat antaa näiden maksujen vahvistamisen muun toimijan tehtäväksi mutta samalla säilyttää päätösvaltansa monilta muilta osin.

70      Kun valituksenalaisen tuomion 238–260 kohtaa ja erityisesti sen 243–245, 249 ja 259 kohtaa luetaan yhdessä, käy sitä paitsi ilmi, että tutkiessaan sitä, oliko MasterCardin ennen listautumisantia käyttämä institutionaalisen yhteistoiminnan muoto lakannut mainitun tapahtuman jälkeen, unionin yleinen tuomioistuin katsoi yksinomaisen toimivaltansa mukaisesti riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä valinneiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella, että nämä kaksi kriteeriä olivat merkityksellisiä, ja sen arviointi liittyi sen arvioitavaksi saatettua tosiseikastoa laajempaan tosiseikkoja koskevaan asiayhteyteen.

71      Unionin yleinen tuomioistuin arvioi erityisesti, että intressien yhteneväisyyden olemassaolo oli nyt käsiteltävässä asiassa merkityksellinen paitsi sillä perusteella, että asianomaisten pankkien ja MasterCardin intressit ovat teoreettisesti yhtenevät, myös sen seurauksena, että se otti yksinomaisen toimivaltansa mukaisessa tosiseikkojen arvioinnissa huomioon sellaisia erityisiä tosiseikkoja koskevia olosuhteita, joiden osalta ei ole väitetty, että ne olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, eli ensinnäkin erityisesti – kuten osapuolten perusteluista, sellaisena kuin ne on esitetty valituksenalaisen tuomion 238 ja 239 kohdassa, ilmenee – sen seikan, että oli riidatonta, että MasterCard toimi ennen listautumisantia pankkien intressien mukaisesti, ja toiseksi – kuten valituksenalaisen tuomion 256 kohdasta ilmenee – sen, että listautumisannin jälkeen todettu kehitys osoittaa, että kyseinen organisaatio tosiasiallisesti ottaa edelleen huomioon pankkien konkreettiset intressit vahvistaessaan monenvälisten toimitusmaksujen tason, sekä kolmanneksi sen, ettei – kuten kyseisen tuomion 258 kohdasta ilmenee – MasterCardin osakkaiden ja pankkien välillä ole minkäänlaista intressiristiriitaa.

72      Unionin yleinen tuomioistuin saattoi näin ollen nyt käsiteltävän asian erityisissä olosuhteissa ja kyseisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä esitettyjen perustelujen perusteella katsoa, että sekä pankeilla listautumisannin jälkeen säilynyt päätösvalta muissa kuin monenvälisiä toimitusmaksuja koskevissa asioissa että MasterCardin ja pankkien intressien yhteneväisyys olivat merkityksellisiä ja riittäviä sen arvioimiseksi, voitiinko MasterCardia listautumisannin jälkeen edelleen pitää EY 81 artiklassa tarkoitettuna yritysten yhteenliittymänä.

73      Siitä, että valituksenalaisen tuomion 251 kohdassa viitataan asiassa Verband der Sachversicherer v. komissio annettuun tuomioon (EU:C:1987:34, 29 kohta), on todettava, että tällä pyritään ainoastaan vastaamaan valituksenalaisen tuomion 239 kohdassa toistettuun arvosteluun, jonka mukaan MasterCardin ja pankkien intressien yhteneväisyyttä koskeva kriteeri ei perustu minkäänlaiseen oikeuskäytäntöön. Päinvastoin kuin valittajat tässä asiayhteydessä antavat ymmärtää muistuttaessaan, että ”unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa – –, että intressien yhteneväisyys tai yhteinen intressi on relevantti seikka arvioitaessa sitä, onko kyse EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yritysten yhteenliittymän päätöksestä”, unionin yleisen tuomioistuimen tarkoituksena ei ole ollut vahvistaa yleistä eikä etenkään yksinomaista kriteeriä.

74      Toiseksi edellä 50 kohdassa tiivistetysti kuvatuista perusteluista on todettava, että on totta, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että sellainen elin, jolla on sääntelyvaltaa tietyllä alalla, voi jäädä EY 81 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle silloin, kun tämä elin koostuu valtaosin julkisen vallan edustajista ja tekee kyseisen päätöksen tiettyjä julkista etua koskevia arviointiperusteita noudattaen (ks. mm. tuomio Pavlov ym., C‑180/98–C‑184/98, EU:C:2000:428, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75      Oikeuskäytäntö, johon tätä edeltävässä kohdassa viitataan, koski kuitenkin lähinnä sitä, oliko kyseisiä ainakin osittain tietyn alan taloudellisista toimijoista koostuvia elimiä pidettävä yritysten yhteenliittyminä vai päinvastoin julkista valtaa käyttävinä eliminä silloin, kun ne hyväksyvät tiettyä sääntelyä. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleisessä tuomioistuimessa ei noussut esiin tällaista kysymystä. Myöskään tapauksessa Wouters ym. annetun tuomion (C‑309/99, EU:C:2002:98) antamiseen johtaneessa asiassa esille nousseet tosiseikat ja oikeudelliset ongelmat sekä niitä koskevat vaatimukset eivät olleet rinnastettavissa nyt esillä olevan asian tosiseikkoihin ja oikeudellisiin ongelmiin sekä siinä esitettyihin vaatimuksiin.

76      Kun otetaan huomioon kaikki edellä todettu, on todettava, kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa toteaa, että valittajat eivät voi väittää, ettei MasterCardin kaltaista elintä voida pitää yritysten yhteenliittymänä sen tehdessä monenvälisiin toimitusmaksuihin liittyviä päätöksiä, koska edellä todetusta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustellusti todeta, että kyseiset yritykset pyrkivät päätöksenteossaan sovittamaan yhteen markkinakäyttäytymisensä – tai ainakin hyväksyvät sen – näiden päätösten avulla ja että niiden kollektiiviset intressit ovat yhteneviä kyseisiä päätöksiä tehtäessä huomioon otettujen intressien kanssa, etenkin esillä olevan kaltaisissa olosuhteissa, joissa asianomaiset yritykset ovat useiden vuosien ajan tavoitelleet sitä, että ne voisivat yhdessä säännellä markkinoita saman organisaation puitteissa, vaikkakin eri muodoissa.

77      Edellä esitetyn perusteella päävalituksen toinen valitusperuste on hylättävä.

 Päävalituksen ensimmäinen valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä ja/tai perustelujen riittämättömyyttä väitetyn kilpailunrajoituksen objektiivisen tarpeellisuuden arvioinnissa

78      Unionin yleinen tuomioistuin arvioi valituksenalaisessa tuomiossa ensin monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta ja tarkastelee sitten kysymystä siitä, onko näillä toimitusmaksuilla kilpailua rajoittavia vaikutuksia. Näin ollen tässä tuomiossa on syytä tutkia valitusperustetta, joka koskee monenvälisten toimitusmaksujen liitännäisyyttä MasterCard-maksujärjestelmään nähden, ennen kuin tarkastellaan kyseisten toimitusmaksujen mahdollisia kilpailunvastaisia vaikutuksia koskevaa valitusperustetta.

79      Päävalituksen ensimmäinen valitusperuste on esitetty neljässä osassa, joista toinen, kolmas ja neljäs osa ovat toissijaisia sen ensimmäiseen osaan nähden.

 Valituksenalainen tuomio

80      Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kannekirjelmän ensimmäinen kanneperuste koostui pääasiallisesti kahdesta osasta. Sen ensimmäisessä osassa valittajat väittivät, että komissio oli virheellisesti katsonut, että monenvälisillä toimitusmaksuilla oli kilpailua rajoittavia vaikutuksia. Toisessa osassa ne väittivät, että komission olisi pitänyt todeta, että monenväliset toimitusmaksut olivat objektiivisesti tarpeellisia MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta.

81      Tutkiessaan ensin kanneperusteen toista osaa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa seuraavaa:

”– – tietyn rajoituksen objektiivisen tarpeellisuuden arviointi on suhteellisen abstrakti toimenpide. Ainoastaan sellaisten rajoitusten, jotka ovat [tarpeellisia], jotta pääjärjestely voi ylipäätään toimia, voidaan katsoa kuuluvan liitännäisrajoitusten teorian soveltamisalaan. Näin ollen sellaiset näkökohdat, jotka liittyvät siihen, onko rajoitus välttämätön kyseisillä markkinoilla vallitsevassa kilpailutilanteessa, eivät kuulu rajoituksen liitännäisrajoitukseksi määrittämisen piiriin – – ”

82      Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, että ”se seikka, että [monenvälisten toimitusmaksujen] puuttumisella voi olla haitallisia vaikutuksia MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta, ei sellaisenaan tarkoita sitä, että [monenvälisiä toimitusmaksuja] on pidettävä objektiivisesti tarpeellisina, jos MasterCard-järjestelmän tarkastelu sen taloudellisessa ja oikeudellisessa toimintaympäristössä osoittaa, että järjestelmä voi toimia ilman niitä”. Tuomion 91 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”komission arviointiin, jossa sen perusteella, että MasterCard-järjestelmä voisi toimia ilman [monenvälisiä toimitusmaksuja], katsotaan, etteivät [monenväliset toimitusmaksut] ole objektiivisesti [tarpeellisia], ei näin ollen liity minkäänlaista oikeudellista virhettä”.

83      Valituksenalaisen tuomion 94–99 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien perustelun, jossa väitettiin olennaisilta osin, että monenväliset toimitusmaksut ovat objektiivisesti tarpeellisia korttitapahtumien vakioselvitysmenetelmänä, koska ilman monenvälisiä toimitusmaksuja Honour All Cards ‑sääntö johtaisi siihen, että korttitapahtumia vastaanottavat pankit jätettäisiin niin sanotusti kortteja myöntävien pankkien armoille.

84      Unionin yleinen tuomioistuin totesi tässä asiayhteydessä ensin, ettei siihen, että komissio turvautui edellä 11 kohdan neljännessä luetelmakohdassa kuvattuun jälkikäteistä hinnoittelua koskevaan kieltoon, sisälly ”minkäänlaista ilmeistä arviointivirhettä”, ja arvioi tämän jälkeen valituksenalaisen tuomion 96 kohdassa, että ”se, että on olemassa sellaisia korttitapahtumien vakioselvitysmenetelmiä, jotka rajoittavat kilpailua vähemmän kuin [monenväliset toimitusmaksut], estää – – sen, että [monenvälisiä toimitusmaksuja] voitaisiin pitää objektiivisesti [tarpeellisina] MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta pelkästään sen perusteella, että ne ovat korttitapahtumien vakioselvitysmenetelmä”. Valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa todetaan muun muassa, että ”komission asiana oli arvioida sitä, oliko ilman [monenvälisiä toimitusmaksuja] toimiva MasterCard-järjestelmä taloudellisesti elinkelpoinen ratkaisu ja voitiinko se näin ollen ottaa vertailussa huomioon”. Tuomion saman kohdan mukaan sitä vastoin ”komissio ei kuitenkaan ollut velvollinen näyttämään toteen, että markkinavoimat pakottaisivat kortteja myöntävät pankit ja korttitapahtumia vastaanottavat pankit päättämään itse sellaisen säännön vahvistamisesta, joka rajoittaisi kilpailua vähemmän kuin monenväliset toimitusmaksut”.

85      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 120 kohdassa ensin, että komissio saattoi perustellusti katsoa, etteivät monenväliset toimitusmaksut olleet objektiivisesti tarpeellisia MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta, ja hylkäsi sitten ensimmäisen kanneperusteen toisen osan.

 Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa

–       Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

86      Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisellä tavalla rajoituksen ”objektiivista tarpeellisuutta” koskevaa kriteeriä. Sen sijaan, että se olisi soveltanut kriteeriä, jonka mukaan tietty kaupallisen itsemääräämisoikeuden rajoitus on objektiivisesti tarpeellinen, jos pääjärjestelyä on ilman sitä mahdotonta tai hankalaa toteuttaa, tuomioistuin sovelsi muun muassa valituksenalaisen tuomion 89 ja 90 kohdassa puutteellista kriteeriä, jonka mukaan rajoitus on objektiivisesti tarpeellinen ainoastaan, jos pääjärjestely ei voi toimia ilman sitä. Valittajat tukeutuvat tältä osin asiassa M6 ym. v. komissio annetun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion (T-112/99, EU:T:2001:215) 109 kohtaan, jonka mukaan silloin, jos pääjärjestely olisi ilman rajoitusta hankalasti toteutettavissa tai jos sitä ei voitaisi toteuttaa, rajoitusta voidaan pitää järjestelyn toteuttamisen kannalta objektiivisesti arvioiden tarpeellisena. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin sekoitti valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa keskenään rajoituksen liitännäisyyden määrittämiseen sovellettavan objektiivista tarpeellisuutta koskevan kriteerin ja EY 81 artiklan 3 kohdassa asetetun välttämättömyyttä koskevan kriteerin.

87      Komissio katsoo, että ainoastaan rajoitusten tarpeellisuuden perusteella voidaan tehdä ero yhtäältä sellaisen rajoituksen, joka voi olla oikeutettu EY 81 artiklan 3 kohdan perusteella, ja toisaalta rajoituksen, joka voi liitännäisyytensä perusteella välttyä EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamiselta, välillä, sillä muutoin erottelu niin kutsuttujen liitännäisrajoitusten ja EY 81 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen välttämättömien rajoitusten välillä tehtäisiin turhaksi.

88      RBS, HSBC, LBG ja MBNA tukevat päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäistä osaa. Komissiota tukevat BRC, EuroCommerce ja Yhdistynyt kuningaskunta väittävät puolestaan olennaisilta osin, että valittajat ymmärtävät kyseisen kriteerin väärin.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

89      Oikeuskäytännöstä ilmenee, että jos tietty järjestely tai toiminta jää kilpailuvaikutustensa neutraaliuden tai myönteisyyden vuoksi EY 81 artiklan 1 kohdassa määrätyn kieltoperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle, tähän järjestelyyn tai toimintaan osallistuvan toimijan tai toimijoiden kaupallisen itsemääräämisoikeuden rajoitus ei myöskään kuulu mainitun kieltoperiaatteen soveltamisalaan, jos kyseinen rajoitus on objektiivisesti tarpeellinen asianomaisen järjestelyn tai toiminnan toteuttamiseksi ja oikeassa suhteessa järjestelyn tai toiminnan tavoitteisiin (ks. vastaavasti mm. tuomio Remia ym. v. komissio, 42/84, EU:C:1985:327, 19 ja 20 kohta; tuomio Pronuptia de Paris, 161/84, EU:C:1986:41, 15–17 kohta; tuomio DLG, C‑250/92, EU:C:1994:413, 35 kohta ja tuomio Oude Luttikhuis ym., C‑399/93, EU:C:1995:434, 12–15 kohta).

90      Silloin, kun tällaista pääjärjestelyn tai päätoiminnan rajoitusta ei voida erottaa järjestelyn tai toiminnan olemassaoloa tai sen tarkoitusta vaarantamatta, on tarkasteltava rajoituksen yhteensoveltuvuutta EY 81 artiklan kanssa yhdessä sen pääjärjestelyn tai päätoiminnan yhteensoveltuvuuden kanssa, jonka liitännäisrajoituksena tätä rajoitusta on pidettävä, siitä huolimatta, että erikseen tarkasteltuna samanlainen rajoitus voi ensiarviolta vaikuttaa kuuluvan EY 81 artiklan 1 kohdan kieltoperiaatteen alaan.

91      Kun kyse on sen määrittämisestä, voiko kilpailunvastainen rajoitus välttyä EY 81 artiklan 1 kohdassa säädetyn kiellon soveltamiselta sillä perusteella, että sitä on pidettävä sellaisen pääjärjestelyn liitännäisrajoituksena, joka ei ole kilpailunvastainen, on tutkittava, olisiko tämän järjestelyn toteuttaminen mahdotonta ilman kyseistä rajoitusta. Päinvastoin kuin valittajat väittävät, se seikka, että kyseinen järjestely olisi ilman tätä rajoitusta hankalasti toteutettavissa tai kannattamattomampi, ei tee tästä rajoituksesta liitännäisrajoitukseksi luonnehtimisen edellyttämällä tavalla objektiivisesti tarpeellista. Tällainen tulkinta merkitsisi nimittäin kyseisen käsitteen ulottamista sellaisiin rajoituksiin, jotka eivät ole ehdottoman tarpeellisia pääjärjestelyn toteuttamiseksi. Tällaisella lopputuloksella vaarannettaisiin EY 81 artiklan 1 kohdassa määrätyn kiellon tehokas vaikutus.

92      Tämä tulkinta ei kuitenkaan johda siihen, että sekoitettaisiin keskenään yhtäältä oikeuskäytännössä asetetut edellytykset, joita sovelletaan rajoituksen liitännäisyyden määrittämiseksi EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamista varten, ja toisaalta välttämättömyyttä koskeva kriteeri, jota EY 81 artiklan 3 kohdassa edellytetään, jotta kiellettyyn rajoitukseen voitaisiin soveltaa poikkeusta.

93      Tästä riittää kun muistutetaan, että näillä kahdella määräyksellä tavoitellaan eri päämääriä ja että viimeksi mainittu kriteeri liittyy kysymykseen siitä, voidaanko sellaista yritysten välistä yhteistoimintaa, joka vaikuttaa kilpailutekijöihin tuntuvan epäedullisesti, kuten erityisesti tuotteiden tai palvelujen hintaan, määrään ja laatuun, ja joka kuuluu siten EY 81 artiklan 1 kohdassa määrätyn kieltoperiaatteen soveltamisalaan, kuitenkin pitää EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä välttämättömänä tuotannon tai jakelun tehostamiseksi taikka teknisen tai taloudellisen kehityksen edistämiseksi siten, että kuluttajille jää kohtuullinen osuus näin saatavasta hyödystä. Kuten edeltä 89 ja 90 kohdasta ilmenee, kyseisissä kohdissa tarkoitettu objektiivista tarpeellisuutta koskeva kriteeri sitä vastoin liittyy kysymykseen siitä, onko sellainen pääjärjestely tai päätoiminta, joka ei kuulu EY 81 artiklan 1 kohdassa määrätyn kiellon soveltamisalaan ja jonka osalta tietty kaupallisen itsemääräämisoikeuden rajoitus on toisarvoinen, ilman tätä rajoitusta vaarassa jäädä toteutumatta tai lakata.

94      Unionin yleinen tuomioistuin ei siis tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa, että ”ainoastaan sellaisten rajoitusten, jotka ovat tarpeellisia, jotta pääjärjestely voi ylipäätään toimia, voidaan katsoa kuuluvan liitännäisrajoitusten teorian soveltamisalaan”, ja valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, että ”se seikka, että [monenvälisten toimitusmaksujen] puuttumisella voi olla haitallisia vaikutuksia MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta, ei sellaisenaan tarkoita sitä, että [monenvälisiä toimitusmaksuja] on pidettävä objektiivisesti tarpeellisina, jos MasterCard-järjestelmän tarkastelu sen taloudellisessa ja oikeudellisessa toimintaympäristössä osoittaa, että järjestelmä voi toimia ilman niitä”.

95      Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.

 Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen toinen ja kolmas osa

–       Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

96      Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen toisessa ja kolmannessa osassa, joita on syytä käsitellä yhdessä, valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se tutkinut kilpailunrajoitusta, jonka monenväliset toimitusmaksut sen mukaan muodostivat, eikä näin ollen niiden objektiivista tarpeellisuutta todellisessa asiakehyksessään, mikä merkitsi sitä, että komissio saattoi vedota ”[kontrafaktuaaliseen] hypoteesiin”, nimittäin jälkikäteisen hinnoittelun kieltoon perustuvaan hypoteesiin, joka valittajien mukaan ei koskaan tosiasiallisesti toteutuisi. Komission teoria, jonka mukaan tietyt monenvälisten toimitusmaksujen poistamisesta aiheutuvat ongelmat voitaisiin ratkaista jälkikäteisen hinnoittelun kiellolla, on valittajien mielestä hyvin erilainen kuin arviointi siitä, mitä monenvälisten toimitusmaksujen poistamisesta tosiasiassa seuraisi. Valittajat väittävät, ettei unionin yleinen tuomioistuin vastannut perusteluun, jonka mukaan tällaista kieltoa ei ilman sääntelyn muodossa tapahtuvaa väliintuloa yksinkertaisesti ole olemassa, vaan ainoastaan totesi, ettei tällaisen tilanteen pitäisi olla markkinavoimien tuote. Sisällyttäessään analyysiinsä fiktiivisen edellytyksen, eli kyseisen jälkikäteisen hinnoittelun kiellon, komissio ei valittajien mukaan kuitenkaan noudattanut sille kuuluvaa velvollisuutta arvioida monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksia suhteessa siihen, mitä vaikutuksia näiden maksujen puuttumisesta tosiasiassa aiheutuisi. Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta myös perusteluvelvollisuuden laiminlyönnistä, koska komissio ei selittänyt, millä tavoin jälkikäteisen hinnoittelun kielto poikkesi merkittävästi MasterCardin nykyisin soveltamista monenvälisistä toimitusmaksuista.

97      Valittajat väittävät lisäksi lähinnä, ettei unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt hyväksyä sitä, mitä se totesi valituksenalaisen tuomion 96 kohdassa eli sitä, että ”on olemassa sellaisia korttitapahtumien vakioselvitysmenetelmiä, jotka rajoittavat kilpailua vähemmän kuin [monenväliset toimitusmaksut]”, kun taas komissio oli riidanalaisessa päätöksessä ensin pyrkinyt selvittämään, miten kyseinen järjestely toimisi ilman oletussääntöä. Valittajien mukaan komissio tyytyi riidanalaisessa päätöksessä ainoastaan korvaamaan oletusarvoisen hinnoittelun toisella – joskin kauppiaiden näkökulmasta heikommalla – hinnoittelulla.

98      Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta lisäksi siitä, että se luonnehti virheellisesti ”kontrafaktuaaliseksi hypoteesiksi” hypoteesin, johon komissio tukeutui unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jonka mukaan sekä kortteja myöntävät pankit että korttitapahtumia vastaanottavat pankit vastaavat omista kuluistaan eikä jälkikäteisen hinnoittelun kiellon muodostamalle oletussäännölle ole tarvetta.

99      Valittajat väittävät lopuksi, että unionin yleinen tuomioistuin korvasi monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskevassa tarkastelussaan komission arvioinnin omalla arvioinnillaan. Valittajien mukaan komission arviointi perustuu useiden riidanalaisen päätöksen 550–648 perustelukappaleessa esitettyjen toteamusten yhdistelmään. Ne katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin teki virheen tukeutuessaan rajattuun määrään näistä toteamuksista, joista sen huomioon ottamilla toteamuksilla oli vain toissijainen merkitys kyseisessä päätöksessä, kun se sivuutti komission analyysin ydinosan eikä tunnustanut sitä, että kyseinen päätös koostui näytön muodostamasta kokonaisuudesta, jolla voidaan perustella komission toteamukset ainoastaan, jos se otetaan huomioon kokonaisuutena.

100    Komissio väittää, että päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen toinen ja kolmas osa on jätettävä tutkimatta.

101    Komission mukaan valittajat yhtäältä riitauttavat ensimmäisen valitusperusteen toisella ja kolmannella osalla unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman tosiseikkojen ja selvitysaineiston arvioinnin.

102    Toisaalta komissio katsoo, etteivät valittajat voi monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskevan päävalituksen valitusperusteen tueksi vedota sellaisiin perusteluihin, jotka on alun perin esitetty toisen ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn kanneperusteen perustelemiseksi ja joita unionin yleinen tuomioistuin tämän vuoksi tarkasteli tämän toisen kanneperusteen asiayhteydessä. Komissio toteaa, ettei päävalitus sisällä mitään sellaista valitusperustetta, jossa kiistettäisiin – kuten ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisessä osassa – se, että monenvälisillä toimitusmaksuilla on kilpailua rajoittavia vaikutuksia. Komissio väittää näin ollen lähinnä, että on jätettävä tutkimatta perustelut, joihin on vedottu monenvälisten toimitusmaksujen objektiivisen tarpeellisuuden tutkinnan yhteydessä sitä väitettä vastaan, jonka mukaan jälkikäteisen hinnoittelun kielto on kontrafaktuaalisena hypoteesina realistinen.

103    Asiakysymyksestä komissio korostaa muun muassa sitä seikkaa, että oikeuskäytännössä, joka koskee sitä, mitä tarkastelun kohteena olevasta sopimuksesta oletusarvoisesti seuraa, käsitellään aluksi sitä, rajoittaako tämä sopimus kilpailua. Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä kyse on sitä vastoin sen määrittämisestä, onko sopimus, jota on joka tapauksessa pidettävä tällaisena kilpailunrajoituksena, kuitenkin liitännäisrajoituksena tarpeellinen laajemman sopimuksen asianmukaisen toiminnan kannalta. Komissio muistuttaa tässä yhteydessä, etteivät valittajat riitauta valituksellaan lähestymistapaa, jonka mukaan monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskeva kriteeri edellyttää sen tutkimista, ovatko kyseiset toimitusmaksut oikeasuhteisia MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta, minkä pitäisi johtaa pohdintaan siitä, onko olemassa muita ratkaisuja, jotka ovat vähemmän rajoittavia ja joita voidaan soveltaa objektiivisesti.

104    RBS, HSBC, LBG ja MBNA tukevat päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen toista ja kolmatta osaa. BRC, EuroCommerce ja Yhdistynyt kuningaskunta saattavat kyseenalaisiksi valittajien näiden osien tueksi esittämät perustelut.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

105    Toisin kuin komissio väittää, valittajat eivät pelkästään saata kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen suorittamaa tosiseikkojen arviointia vetoamatta selvitysaineiston huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla, vaan ne myös esittävät oikeudellisia seikkoja koskevia kysymyksiä, joihin muutoksenhaussa voidaan sinällään vedota.

106    Seuraavaksi on todettava, että edellä 102 kohdassa tiivistetysti esitetyt komission oikeudenkäyntiväitteet eivät voi menestyä, koska komissio väittää näillä oikeudenkäyntiväitteillään ainoastaan, että tietyt unionin yleisessä tuomioistuimessa toisen kanneperusteen yhteydessä jo esitetyt perustelut on sittemmin esitetty toisen valitusperusteen yhteydessä. Kuten edeltä 96 ja 97 kohdasta ilmenee, valittajat arvostelevat asiakysymyksen osalta unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se tukeutui jälkikäteisen hinnoittelun kieltoon perustuvaan hypoteesiin, joka valittajien mukaan toteutuisi monenvälisten toimitusmaksujen puuttuessa ainoastaan sääntelyn muodossa väliintulon kautta ja joka ei missään tapauksessa eroa siitä, mitä monenvälisten toimitusmaksujen olemassa ollessa tapahtui, perustellakseen valituksenalaisen tuomion 96 kohdassa esittämäänsä toteamusta, jonka mukaan ”se, että on olemassa sellaisia korttitapahtumien vakioselvitysmenetelmiä, jotka rajoittavat kilpailua vähemmän kuin [monenväliset toimitusmaksut], estää nimittäin sen, että [monenvälisiä toimitusmaksuja] voitaisiin pitää objektiivisesti välttämättöminä MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta”.

107    Tästä on muistutettava, että – kuten edeltä 89 ja 90 kohdasta käy ilmi – arvioitaessa EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamista varten tietyn kaupallisen itsemääräämisoikeuden rajoituksen liitännäisyyttä suhteessa pääjärjestelyyn tai päätoimintaan, on tarkasteltava paitsi tämän rajoituksen tarpeellisuutta pääjärjestelyn tai päätoiminnan toteuttamisen kannalta myös rajoituksen oikeasuhteisuutta tämän järjestelyn tai toiminnan taustalla oleviin tavoitteisiin nähden.

108    On korostettava, että riippumatta siitä asiayhteydestä tai päämäärästä, jonka vuoksi tiettyyn kontrafaktuaaliseen hypoteesiin on turvauduttu, tämän hypoteesin on oltava esillä olevaan kysymykseen nähden asianmukainen ja sen tarkoituksena on oltava asian selventäminen eikä se voi perustua epärealistiselle olettamalle.

109    Komissio voi näin ollen edellä 89 ja 90 kohdassa tarkoitettua rajoituksen liitännäisyyttä koskevan väitteen hylätäkseen tukeutua sellaisten realististen vaihtoehtojen olemassaoloon, jotka ovat kilpailua vähemmän rajoittavia kuin kyseinen rajoitus.

110    Kuten edeltä 97 kohdasta ilmenee, valittajat väittävät tästä muun muassa, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen jättäessään määräämättä seuraamuksia siitä, ettei komissio riidanalaisessa päätöksessä pyrkinyt selvittämään, miten kilpailu toimisi ilman monenvälisiä toimitusmaksuja ja ilman jälkikäteisen hinnoittelun kieltoa, jota valittajat eivät olisi ottaneet soveltaakseen sääntelyn muodossa tapahtuvan väliintulon puuttuessa.

111    Ne vaihtoehdot, joihin komissio voi tukeutua rajoituksen objektiivista tarpeellisuutta koskevassa arvioinnissaan, eivät kuitenkaan rajoitu tilanteeseen, joka syntyisi ilman kyseistä rajoitusta, vaan ne voivat ulottua myös muihin kontrafaktuaalisiin hypoteeseihin, jotka perustuvat erityisesti sellaisiin realistisiin tilanteisiin, jotka voivat syntyä ilman mainittua rajoitusta. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa siis perustellusti, että komission esittämä kontrafaktuaalinen hypoteesi voitiin ottaa huomioon monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskevassa arvioinnissa, koska se oli realistinen ja mahdollisti MasterCard-järjestelmän taloudellisen elinkelpoisuuden.

112    Edellä 96 kohdassa esitetystä valittajien argumentista, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, on todettava, että tällainen perustelu on perusteeton. Kuten valituksenalaisen tuomion 95 ja 96 kohdasta käy ilmi, unionin yleinen tuomioistuin totesi tosiseikkoja yksinomaisen toimivaltansa mukaisesti arvioidessaan, että komissio saattoi perustellusti todeta, että jälkikäteisen hinnoittelun kielto rajoittaa kilpailua vähemmän, koska siinä ei aseteta vähimmäishintatasoa järjestelmän kullekin puolelle, ja se perusteli täten oikeudellisesti riittävällä tavalla valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa esittämänsä toteamuksen. Tästä on muistutettava, että unionin yleiselle tuomioistuimelle kuuluva perusteluvelvollisuus ei velvoita sitä esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan osapuolten esittämiä päätelmiä (tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 372 kohta).

113    Lopuksi on komission toteaman tavoin katsottava, että valittajien perusteluilla, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin korvasi monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskevassa tarkastelussaan komission arvioinnin omalla arvioinnillaan, saatetaan tosiasiassa kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen suorittama selvitysaineistoa koskeva arviointi. Valituksenalaisen tuomion 94–120 kohdassa esitetyillä perusteluilla unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi tosiseikkoja yksinomaisen toimivaltansa mukaisesti arvioituaan – mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhaun yhteydessä –, että ”komissio saattoi perustellusti katsoa, etteivät [monenväliset toimitusmaksut] olleet objektiivisesti [tarpeellisia] MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta”. Nämä perustelut on siis jätettävä tutkimatta.

114    Kun otetaan huomioon edellä esitetty, päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen toinen ja kolmas osa on hylättävä, koska niillä pyritään saattamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskevassa arvioinnissa käyttämä kontrafaktuaalinen hypoteesi ja unionin yleisen tuomioistuimen näyttöä koskeva arviointi tämän analyysin yhteydessä.

 Päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa

–       Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

115    Valittajat väittävät, ettei unionin yleinen tuomioistuin noudattanut edellytettyä tuomioistuinvalvonnan tasoa. Valittajien mukaan siinä tapauksessa, että on tehtävä monitahoisia taloudellisia arviointeja, tätä käsitettä olisi tulkittava suppeasti, ja kun otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artikla, unionin yleinen tuomioistuin ei voi laiminlyödä komission päätösten kokonaisvaltaisen ja perinpohjaisen valvonnan toteuttamista. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin toteutti kuitenkin monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskevassa analyysissään erittäin suppean tutkinnan. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin rajasi komission toteamusten valvonnan ”ilmeistä virhettä” koskevaan arviointiin vaikkei näihin toteamuksiin liittynyt todellisia monitahoisia taloudellisia arviointeja. Vaikka oletettaisiinkin, että ilmeistä virhettä koskevaa kriteeriä sovelletaan, unionin yleinen tuomioistuin sovelsi valittajien mukaan uutta kriteeriä, jolla se tutki komission päätelmän ”perusteltavuuden”. Valittajat katsovat, että tämä valvonnassa käytetty virheellinen kriteeri johti siihen, että unionin tuomioistuimen tarkastelu kattoi ainoastaan pienen osan riidanalaisessa päätöksessä esitetyistä perusteluista, ja että se antoi näille ratkaisevasti enemmän painoarvoa kuin komissio itse.

116    Komissio katsoo, että päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on tehoton, koska sen tueksi kehitellyissä perusteluissa toistetaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty kanneperuste, joka liittyi kilpailunrajoituksen puuttumiseen ja joka ei kuulu päävalituksen tueksi esitettyihin valitusperusteisiin.

117    Asiakysymyksestä komissio väittää, ettei sitä, että valituksenalaisessa tuomiossa käytettiin ilmaisua ”ilmeinen virhe”, voida millään tavoin moittia. Valituksenalaisen tuomion 77–122 kohtaan sisältyi sen mukaan pitkä osio, jossa arvioitiin monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta ja hylättiin MasterCardin pääasialliset perustelut.

118    RBS, HSBC, LBG ja MBNA tukevat päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen neljättä osaa. BRC, EuroCommerce ja Yhdistynyt kuningaskunta vaativat kanneperusteen kyseisen osan hylkäämistä.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

119    On todettava yhtäältä, että siltä osin kuin valittajat arvostelevat päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa esittämillään perusteluilla unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se noudattanut sitä tuomioistuinvalvonnan tasoa, jota siltä edellytettiin niitä kriteerejä koskevassa analyysissä, joita komissio oli soveltanut monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta arvioidessaan, unionin yleinen tuomioistuin vahvisti perustellusti – kuten edeltä 89–95 kohdasta ilmenee – komission päättelyn, jonka mukaan se, etteivät monenväliset toimitusmaksut olleet objektiivisesti tarpeellisia, voitiin päätellä siitä, että MasterCard-järjestelmä voisi toimia ilman niitä. Näin ollen on niin, että siltä osin kuin valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että sen harjoittaman tuomioistuinvalvonnan taso oli liian rajoitettu sen vahvistaessa kyseisen oikeudellisen arviointiperusteen, niiden perustelut ovat tehottomia, ja ne on siten hylättävä.

120    Toisaalta siltä osin kuin kantajat pyrkivät tällä ensimmäisen valitusperusteen neljännellä osalla saattamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman tuomioistuinvalvonnan tason mainitun arviointiperusteen soveltamisessa nyt esillä olevan asian tosiseikkoihin on todettava, että tältä osin esitetyt perustelut ovat pääasiallisesti samoja kuin edellä 99 kohdassa mainitut perustelut, joihin päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa on vedottu. Nämä perustelut on näin ollen edellä 113 kohdassa esitetyistä syistä jätettävä tutkimatta.

121    Koska päävalituksen ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on osin tehoton ja osin jätettävä tutkimatta, se on hylättävä. Tästä seuraa, että päävalituksen ensimmäinen valitusperuste on kokonaisuudessaan hylättävä.

 RBS:n liitännäisvalituksen ainoa valitusperuste ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäinen valitusperuste

 Valituksenalainen tuomio

122    Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 123–193 kohdassa ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn ensimmäisen kanneperusteen, joka koski arviointivirheitä monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksia koskevassa analyysissä.

123    Valituksenalaisen tuomion 132 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”edellä [kyseisen tuomion] 94–120 kohdassa mainituista syistä se seikka, että ilman [monenvälisiä toimitusmaksuja] – ja ainoastaan jälkikäteisen hinnoittelun kiellon perusteella – toimiva MasterCard-järjestelmä on taloudellisesti ilmeisen elinkelpoinen, riittää sen perustelemiseen, että se otetaan huomioon arvioitaessa [monenvälisten toimitusmaksujen] kilpailuvaikutuksia”.

124    Valituksenalaisen tuomion 142 ja 143 kohdassa todetaan seuraavaa:

”142      Kantajat väittävät – –, ettei sillä seikalla, että [monenväliset toimitusmaksut] vaikuttavat [kauppiaiden palvelumaksujen] määrään, ole kuitenkaan vaikutusta korttitapahtumien vastaanottajien väliseen kilpailuun, koska niitä sovelletaan samalla tavalla kaikkiin korttitapahtumien vastaanottajiin ja ne toimivat kaikille yhteisenä sisääntulohintana. Kantajat toteavat näin ollen, että jälkikäteisen hinnoittelun kielto merkitsisi tosiasiallisesti [monenvälisten toimitusmaksujen] vahvistamista nollatasolle, mikä kilpailun kannalta olisi vastaava ja yhtä avoin kuin nykyinen monenvälinen toimitusmaksu, ainoana erona se taso, jolle kyseinen maksu on vahvistettu.

143      Tällainen väite ei voi menestyä. Koska on todettu, että [monenvälisillä toimitusmaksuilla] asetetaan [kauppiaiden palvelumaksuille] kynnysarvo – ja vaikka komissio saattoi perustellusti todeta, että ilman [monenvälisiä toimitusmaksuja] toimiva MasterCard-järjestelmä säilyisi taloudellisesti elinkelpoisena – tästä seuraa välttämättä, että niillä on kilpailua rajoittava vaikutus. Verrattuna siihen, millaiset korttitapahtumien vastaanottamisen markkinat olisivat, jos [monenvälisiä toimitusmaksuja] ei olisi, [monenväliset toimitusmaksut] rajoittavat sitä painetta, jota kauppiaat voivat kohdistaa korttitapahtumia vastaanottaviin pankkeihin niiden neuvotellessa [kauppiaiden palvelumaksuista], koska [monenväliset toimitusmaksut] pienentävät mahdollisuutta siitä, että hinnat putoaisivat tietyn kynnyksen alapuolelle.”

125    Valituksenalaisen tuomion 150, 157 ja 158 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio oli todennut perustellusti, etteivät kauppiaat kykene kylliksi rajoittamaan monenvälisten toimitusmaksujen määriä, koska sitä on mahdollista käyttää vain sellaisen kauppiaiden kannalta hyväksyttävän korkeimman kynnysarvon yläpuolella, jonka kohdalla transaktiokulut muuttuvat huomattavammiksi kuin sellaiset haitalliset vaikutukset kauppiaiden asiakkaiden kannalta, jotka aiheutuvat siitä, ettei kyseistä maksuvälinettä hyväksytä, tai tältä osin harjoitetusta syrjinnästä.

126    Valituksenalaisen tuomion 181 ja 182 kohdassa todetaan seuraavaa:

”181      Siltä osin kuin on toiseksi kyse arvostelusta, joka koskee sitä, ettei markkinoiden [kaksitahoisuutta] ole otettu huomioon, on todettava, että kantajat korostavat tässä yhteydessä [monenvälisistä toimitusmaksuista] koituvia taloudellisia etuja. Kantajat väittävät näin ollen, että [monenvälisten toimitusmaksujen] avulla MasterCard-järjestelmän toiminta voidaan optimoida rahoittamalla sellaisia menoja, joiden tarkoituksena on kannustaa kortinhaltijoiden hyväksymistä ja korttien käyttöä. Ne päättelevät tämän perusteella, ettei ole myöskään pankkien edun mukaista asettaa [monenvälisiä toimitusmaksuja] liian korkealle tasolle ja että kauppiaat hyötyvät [monenvälisistä toimitusmaksuista]. Kantajat arvostelevat myös sitä, että komissio jätti ottamatta huomioon päätöksensä vaikutuksen kortinhaltijoihin, kun se keskittyi yksinomaan kauppiaisiin. Eräät väliintulijat toteavat tästä lisäksi, että ilman [monenvälisiä toimitusmaksuja] toimivassa järjestelmässä ne olisivat pakotettuja leikkaamaan kortinhaltijoille myönnettyjä etuja tai jopa vähentämään liiketoimintaansa.

182      Tällaisilla väitteillä ei ole merkitystä käsiteltäessä EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevaa kanneperustetta, koska ne merkitsevät sitä, että [monenvälisten toimitusmaksujen] kilpailua rajoittavia vaikutuksia – joiden olemassaolon komissio on pätevästi todennut – punnitaan suhteessa [monenvälisistä toimitusmaksuista] mahdollisesti saataviin taloudellisiin etuihin. Rajoituksen kilpailua edistäviä ja kilpailua rajoittavia vaikutuksia voidaan kuitenkin verrata vain EY 81 artiklan 3 kohdan mukaisen tarkastelun yhteydessä (ks. vastaavasti – – [tuomio] Van den Bergh Foods v. komissio, [T‑65/98, EU:T:2003:281], 107 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).”

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

–       RBS:n liitännäisvalituksen ainoa valitusperuste

127    RBS katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä kilpailua rajoittavan vaikutuksen olemassaolon arvioinnissa, kun se tukeutui yleisluonteisiin arviointeihin ja hypoteeseihin.

128    RBS väittää ensinnäkin, että komission tutkiessaan kysymystä siitä, onko tietyllä päätöksellä kilpailua rajoittava vaikutus, olisi pitänyt tutkia, mikä kontrafaktuaalinen hypoteesi tosiasiallisesti toteutuisi ilman monenvälisiä toimitusmaksuja. RBS katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja sekoitti keskenään yhtäältä objektiivista tarpeellisuutta ja toisaalta kilpailuvaikutuksia koskevat oikeudelliset edellytykset, kun se muun muassa valituksenalaisen tuomion 132 kohdassa jätti määräämättä seuraamuksia tästä laiminlyönnistä ja tukeutui siten ainoastaan jälkikäteisen hinnoittelun kiellon taloudelliseen elinkelpoisuuteen eikä arviointeihin tällaisen kiellon asettamisen todennäköisyydestä.

129    RBS väittää toiseksi, että valituksenalaisessa tuomiossa seuratun päättelyn mukaan monenvälisten toimitusmaksujen oletetaan aiheuttavan kilpailua rajoittavan vaikutuksen, koska niillä vahvistetaan toimitusmaksujen taso kaikille korttitoimintoja vastaanottaville pankeille. Vaikka tällainen suppea analyysi saattaisi riittää EY 81 artiklan 1 kohdan niin kutsutun tarkoitukseen perustuvan rikkomisen osalta, jossa kilpailunrajoitus on niin ilmeinen, ettei ole tarpeen ottaa huomioon sen vaikutuksia, tilanteessa, jossa komissio ei ole osoittanut tällaisen rikkomisen olemassaoloa, tämä lähestymistapa on RBS:n mielestä täysin soveltumaton vaikutusten analysoimiseksi. RBS väittää, ettei komissio eikä unionin yleinen tuomioistuin ole perustanut analyysiään kilpailuvaikutuksista täsmällisiin ja konkreettisiin todisteisiin. Se katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki näin ollen erityisesti valituksenalaisen tuomion 143 kohdassa virheen, kun se sovelsi vaikutuksiin perustuvan menetelmän sijaan tarkoitukseen perustuvaa menetelmää.

130    Lopuksi RBS viittaa valituksenalaisen tuomion 143, 150, 157 ja 158 kohtaan ja esittää, että unionin yleisen tuomioistuimen analyysiä monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksista rasitti joka tapauksessa oikeudellinen virhe ja analyysi perustui valituksenalaisen tuomion kanssa ristiriidassa olevaan hypoteesiin eli hypoteesiin, jonka mukaan kauppiaat voivat kohdistaa korttitapahtumia vastaanottaviin pankkeihin painetta niiden neuvotellessa kauppiaiden palvelumaksuista.

131    Valittajat tukevat RBS:n liitännäisvalituksen ainoaa valitusperustetta. Edellä 129 kohdassa esitettyjen perustelujen osalta valittajat väittävät, että ainoa ero monenvälisten toimitusmaksujen ja kontrafaktuaalisen hypoteesin, johon valituksenalaisessa tuomiossa niiden mukaan tukeudutaan, välillä on monenvälisten toimitusmaksujen taso. Valittajien mukaan jälkikäteisen hinnoittelun kiellosta, kuten monenvälisistä toimitusmaksuistakin, päättää MasterCard, niitä sovelletaan oletusarvoisesti ja niiden seurauksena pankkien välillä laskutettava hinta vahvistetaan nollatasolle. Valittajat katsovat, että monenvälisten toimitusmaksujen vahvistamisella nollatasolle on sama kynnysarvon vahvistamista merkitsevä vaikutus kuin monenvälisillä toimitusmaksuilla vaikkakin maksujen taso vahvistetaan kauppiaille edullisemmaksi ja kortinhaltijoille vähemmän edulliseksi. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei valittajien mielestä perustellut toteamustaan, jonka mukaan monenvälisillä toimitusmaksuilla on kilpailua rajoittava vaikutus, kun se ei selittänyt, miten komission valitsemalla kontrafaktuaalisella hypoteesilla jälkikäteisen hinnoittelun kiellosta olisi kilpailua vähemmän rajoittava vaikutus kuin monenvälisillä toimitusmaksuilla.

132    Komissio väittää, että vaikka RBS tukeutuu liitännäisvalituksessaan yleisluonteisesti valituksenalaisen tuomion 123–182 kohtaan, mihinkään virheeseen ei kuitenkaan ole vedottu muutoin kuin 132 kohdan osalta, ja kyseinen liitännäisvalitus on siten otettava tutkittavaksi ainoastaan siltä osin kuin se koskee mainittua 132 kohtaa.

133    Asiakysymyksestä komissio väittää lähinnä, että RBS tukeutuu virheelliseen käsitykseen valituksenalaisesta tuomiosta. Komission mukaan on täysin ilmeistä, että valituksenalaisen tuomion 132 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa unionin yleinen tuomioistuin tutki monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutusta suhteessa sellaisiin kilpailuolosuhteisiin, joissa kyseisiä toimitusmaksuja ei ole.

134    Komission mielestä näkemys, jonka mukaan monenväliset toimitusmaksut eivät rajoita kilpailua, ei itsessään ole uskottava. Komissio katsoo, ettei RBS ota tässä huomioon todellista asiakehystä. Komissio väittää tästä, että monenvälisten toimitusmaksujen taustalla on yritysten yhteenliittymän päätös hintojen vahvistamisesta ja että näiden maksujen rajoittavat vaikutukset ovat ilmeisiä.

135    Komissio katsoo, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi, että jälkikäteisen hinnoittelun kielto voi toimia realistisena pohjana päättelylle ja mahdollistaa vertailun yhtäältä tilanteen, jossa monenväliset toimitusmaksut ovat olemassa, ja toisaalta tilanteen, jossa niitä ei ole, välillä. Komission mielestä MasterCard-järjestelmä on keinotekoinen konstruktio. Komissio väittää, että järjestelmä on tarpeen kaksitahoisten markkinoiden toiminnalle ainoastaan silloin, kun näiden markkinoiden toinen puoli maksaa palkkioita toiselle puolelle, kun taas valittajat eivät ole valinneet tällaista toteutustapaa järjestelmälleen. Komissio katsoo, että kun otetaan huomioon valituksenalaisen tuomion 107–110 kohta, unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se käytti jälkikäteisen hinnoittelun kieltoa ratkaisuna monenvälisten toimitusmaksujen korvaamiseksi.

136    Komissio kiistää lisäksi sen väitteen oikeellisuuden, jonka mukaan valituksenalainen tuomio perustuu olettamalle siitä, että nämä korkeat hinnat itsessään merkitsisivät EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomista. Komission mukaan kyseisessä tuomiossa vahvistetaan se, että korkeat hinnat ovat seuraus kilpailua rajoittavasta sopimuksesta.

137    Lisäksi komissio kiistää sen väitteen paikkansapitävyyden, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei tukeutunut analyysissään erityisiin ja konkreettisiin todisteisiin, sekä väitteen edellä 130 kohdassa esitettyjen perustelujen ristiriitaisuudesta.

–       LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäinen valitusperuste

138    LBG väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä valituksenalaisen tuomion 123–193 kohtaan sisältyvässä monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksia koskevassa analyysissä.

139    LBG katsoo ensinnäkin, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt merkityksellisiä perusteluja eikä sille esitettyjä seikkoja eikä esittänyt asianmukaisia perusteluja sille, miten monenväliset toimitusmaksut vaikuttavat kilpailuun korttitapahtumien vastaanottamisen markkinoilla, samalla kun korttien myöntämisen markkinoiden osalta vedottiin ”hintojen vahvistamiseen”. LBG väittää erityisesti, ettei unionin yleinen tuomioistuin selittänyt, miten monenväliset toimitusmaksut vaikuttavat kilpailuun korttitapahtumien vastaanottamisen markkinoilla, joilla ne toimivat kaikille kilpailijoille yhteisenä sisääntulohintana.

140    Osapuolten perusteluista ja erityisesti taloudellisia seikkoja koskevasta näytöstä LBG väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä jättäessään erinäisiä seikkoja analyysinsä ulkopuolelle. LBG:n mukaan unionin yleinen tuomioistuin erityisesti ei ole EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevassa tutkinnassaan ottanut huomioon muiden maksujärjestelmien korttien myöntämisen markkinoille luomien rajoitusten merkitystä eikä markkinoiden kaksitahoisuutta, joita unionin yleinen tuomioistuin piti merkityksellisinä ainoastaan EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä. LBG katsoo nimittäin, että jotta unionin yleinen tuomioistuin olisi voinut todeta komission osoittaneen oikeudellisesti riittävällä tavalla kilpailunrajoituksen olemassaolon, sen olisi pitänyt varmistautua siitä, että komissio oli tutkinut väitettyä kilpailusääntöjen rikkomista sen omassa asiayhteydessä.

141    LBG katsoo lopuksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin noudattanut asianmukaista tuomioistuinvalvonnan tasoa. LBG:n mukaan unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama tuomioistuinvalvonta oli valituksenalaisen tuomion 169 kohdasta ilmenevän tavoin nimittäin tasoltaan erittäin rajoitettua ja poikkesi tuomiossa komissio v. Tetra Laval (C‑12/03 P, EU:C:2005:87, 39 kohta) ja tuomiossa KME Germany ym. v. komissio (C‑272/09 P, EU:C:2011:810, 94, 102 ja 103 kohta) ilmenevästä tuomioistuinvalvonnan tasosta.

142    Valittajat tukevat tätä valitusperustetta samankaltaisilla perusteluilla kuin ne perustelut, joihin RBS:n liitännäisvalituksen tueksi on vedottu.

143    Komissio katsoo muun muassa, että vaikka BoS:llä ja LTSB:llä oli väliintulijoina unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä lupa kehitellä uusia perusteluja, ne eivät voineet vedota merkityksellisten markkinoiden määrittelyä koskevaan täysin uuteen kumoamisperusteeseen, sillä riidanalaiseen päätökseen sisältyvää markkinoiden määrittelyä ei ollut riitautettu ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyssä kanteessa. Komissio väittää tästä, että valituksenalaisen tuomion 168 kohtaa, jonka mukaan ”kantajat ja useat väliintulijat arvostelevat komissiota siitä, ettei se ole perusteluissaan ottanut huomioon kyseisten markkinoiden kaksitahoisuutta, ja ne riitauttavat komission esittämän tuotemarkkinoita koskevan määritelmän”, rasittaa virhe.

144    Unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman taloudellisia seikkoja koskevaan näyttöön kohdistuneen tuomioistuinvalvonnan tasosta komissio väittää, ettei LBG:n liitännäisvalitus täytä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa määrättyjä edellytyksiä. Lisäksi komissio katsoo, että tuomiolla KME Germany ym. v. komissio (EU:C:2011:810) ei ole juurikaan merkitystä, sillä se koskee valitusta, joka koskee ainoastaan sakkoa ja johon sisältyy ainoastaan ylimääräisiä huomautuksia päätösten laillisuusvalvonnan tasosta.

145    Komissio väittää myös, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi LBG:n ”yhteiseen sisääntulohintaan” liittyvän perustelun valituksenalaisen tuomion 142 ja 143 kohdassa, joita LBG ei ole riitauttanut unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

146    Lopuksi komissio katsoo, että edellä 140 kohdassa esitetty arvostelu, jonka mukaan valituksenalaisessa tuomiossa ei ollut otettu huomioon muiden maksujärjestelmien aiheuttamien rajoitusten merkitystä eikä järjestelmän kaksitahoisuutta, ei myöskään noudata työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohtaa, ja sillä pyritään saamaan unionin tuomioistuin arvioimaan tosiseikkoja uudelleen.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

–       Komission esittämät oikeudenkäyntiväitteet

147    Edellä 132 kohdassa esitetty oikeudenkäyntiväite perustuu paikkansapitämättömään tulkintaan RBS:n liitännäisvalituksesta. Päinvastoin kuin komissio väittää, RBS ei pelkästään viittaa yleisluonteisesti unionin yleisen tuomioistuimen analyysiin monenvälisten toimitusmaksujen rajoittavista vaikutuksista vaan se vetoaa edeltä 129 ja 130 kohdasta ilmenevien perustelujensa tueksi täsmällisiin valituksenalaisen tuomion kohtiin.

148    Siltä osin kuin RBS arvostelee edellä 128 kohdassa esitetyllä perustelullaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä laiminlöi tietyn analyysin tekemisen, on muistutettava, että kun valittaja muutosta hakiessaan väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole käsitellyt tiettyä perustetta, valittajaa ei voida arvostella valitusperusteen tutkittavaksi ottamista tarkasteltaessa siitä, että valittaja ei mainitse mitään sellaista valituksenalaisen tuomion kohtaa tai osaa, jota valittajan väite erityisesti koskee, kun asiassa juuri vedotaan kyseisen perusteen käsittelemättä jättämiseen (ks. tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, C-238/99, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja 254/99 P, EU:C:2002:582, 423 kohta).

149    Edellä 143 kohdassa esitetyistä perusteluista riittää, kun todetaan, että tällaiset perustelut perustuvat virheelliseen tulkintaan LBG:n liitännäisvalituksesta. Kuten edeltä 139–142 kohdasta ilmenee, LBG tyytyi esittämään monenvälisten toimitusmaksujen kilpailua rajoittavien vaikutusten puuttumiseen liittyviä perusteluja saattamatta markkinoiden määrittelyä sellaisenaan kyseenalaiseksi. Näin ollen edellä 143 kohdassa esitetty oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

150    Edellä 144–146 kohdassa esitetyistä komission perusteluista on muistutettava, että LBG:n liitännäisvalitus on tehty 31.10.2012, kuten edeltä 23 kohdasta ilmenee. Unionin tuomioistuimen työjärjestys, jonka 169 artiklan 2 kohtaan komissio tukeutuu, tuli voimaan vasta tätä seuraavana päivänä. Koska kyseisessä määräyksessä asetetaan tutkittavaksi ottamista koskeva edellytys määräämällä, että muutoksenhaussa ”oikeudellisissa perusteluissa ja perusteissa, joihin vedotaan, on yksilöitävä täsmällisesti, mitkä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelujen kohdat riitautetaan”, sitä ei voida soveltaa taannehtivasti.

151    SEUT 256 artiklasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta, sellaisena kuin ne olivat voimassa LBG:n liitännäisvalituksen tekemishetkellä, seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (ks. mm. tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, EU:C:2002:582, 497 ja 618 kohta ja tuomio EFIM v. komissio, C‑56/12 P, EU:C:2013:575, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Valitusperuste, joka on liian epäselvä, jotta siihen voitaisiin vastata, ei täytä näitä edellytyksiä, ja se on jätettävä tutkimatta (ks. mm. tuomio Thyssen Stahl v. komissio, C‑194/99 P, EU:C:2003:527, 101 ja 106 kohta; tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, C‑501/11 P, EU:C:2013:522, 43–45 kohta ja tuomio EFIM v. komissio, EU:C:2013:575, 21 kohta).

152    Nyt käsiteltävässä asiassa LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäisessä valitusperusteessa nimenomaisesti yksilöidään se valituksenalaisen tuomion osa, jota valitus koskee – eli valituksenalaisen tuomion 169 kohta – sillä perusteella, ettei tuomioistuinvalvonnan tasoa ole noudatettu, ja selvät perustelut tämän argumentin tueksi. Koska LBG arvostelee tällä valitusperusteellaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole ottanut huomioon järjestelmän kaksitahoisuutta, koska se piti tämän huomioon ottamista merkityksellisenä ainoastaan EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä, on riittävän selvää, että tämä arvostelu kohdistuu valituksenalaisen tuomion 181 ja 182 kohtaan, joissa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että valittajien arvosteluilla, jotka koskevat järjestelmän kaksitahoisuutta, on merkitystä ainoastaan mainitun määräyksen erityisessä asiayhteydessä. Lisäksi siltä osin kuin LBG moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ottanut huomioon muiden maksujärjestelmien aiheuttamien rajoitusten merkitystä, LBG:tä ei edellä 148 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella voida arvostella siitä, ettei se ole luetellut niitä valituksenalaisen tuomion kohtia, joita valitus koskee. Lopuksi on todettava, että toisin kuin komissio edellä 146 kohdassa mainitun mukaisesti esitti, tällaisilla perusteluilla ei pelkästään saateta kyseenalaiseksi tosiseikkoja koskevaa arviointia vaan niitä on pidettävä sellaisina uusina oikeudellisina kysymyksinä, jotka voidaan ottaa tutkittavaksi muutoksenhakuvaiheessa, koska näissä perusteluissa nousee esille seikkoja, jotka pitäisi ottaa huomioon monenvälisten toimitusmaksujen rajoittavia vaikutuksia koskevassa analyysissä EY 81 artiklan 1 kohdan perusteella.

153    Tästä seuraa, että on hylättävä myös edellä 144–146 kohdassa kuvatut oikeudenkäyntiväitteet.

–       RBS:n liitännäisvalituksen ainoan valitusperusteen ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäisen valitusperusteen asiakysymys

154    Kuten edeltä 141 kohdasta ilmenee, LBG arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se noudattanut asianmukaista tuomioistuinvalvonnan tasoa muun muassa valituksenalaisen tuomion 169 kohdassa.

155    Tuomioistuinvalvonnan laajuudesta on muistutettava, että unionin tuomioistuinten oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun unionin yleinen tuomioistuin käsittelee SEUT 263 artiklan nojalla kumoamiskannetta EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisesta tehdystä päätöksestä, sen tehtävänä yleisesti on niiden seikkojen perusteella, jotka kantaja on esittänyt kanneperusteiden tueksi, harjoittaa kokonaisvaltaista valvontaa sen suhteen, täyttyvätkö EY:n perustamissopimuksen kilpailumääräysten soveltamisedellytykset vai eivät (ks. vastaavasti tuomio Remia ym. v. komissio, EU:C:1985:327, 34 kohta; tuomio Chalkor v. komissio, C‑386/10 P, EU:C:2011:815, 54 ja 62 kohta ja tuomio Otis ym., C-199/11, EU:C:2012:684, 59 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen on myös tarkistettava viran puolesta, onko komissio perustellut päätöksensä (ks. vastaavasti tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Otis ym., EU:C:2012:684, 60 kohta).

156    Unionin yleinen tuomioistuin ei voi tässä tuomioistuinvalvonnassa tukeutua harkintavaltaan, joka komissiolle EU-sopimuksessa ja EUT-sopimuksessa sille kilpailupolitiikan alalla annetun tehtävän perusteella kuuluu, perusteena sille, ettei se harjoita oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa (ks. vastaavasti tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 62 kohta ja tuomio Otis ym., EU:C:2012:684, 61 kohta).

157    Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin käytti monenvälisten toimitusmaksujen rajoittaviin vaikutuksiin liittyvää kysymystä koskevassa arvioinnissaan valituksenalaisen tuomion 169 kohdassa ilmaisua ”[valvoa] rajoitetusti”, mistä voisi saada sen käsityksen, että se harjoitti riidanalaisen päätöksen osalta rajoitetumpaa tuomioistuinvalvontaa kuin edellä 155 ja 156 kohdassa kuvatussa oikeuskäytännössä edellytetään.

158    Tällainen ilmaisu ei kuitenkaan itsessään voi välttämättä osoittaa, ettei unionin yleinen tuomioistuin tosiasiallisesti harjoittanut edellytettyä tuomioistuinvalvontaa. Nyt käsiteltävässä asiassa on näin ollen tutkittava edelleen unionin tuomioistuimelle esitettyjä valitusperusteita (ks. analogisesti mm. tuomio KME Germany ym. v. komissio, EU:C:2011:810, 108 ja 109 kohta).

159    Nyt käsiteltävässä asiassa LBG tukeutui tuomioistuinvalvonnan epäasianmukaiseen tasoon liittyvällä perustelullaan erityisesti ainoastaan valituksenalaisen tuomion 169 kohtaan, joka on esitetty niitä väitteitä, joilla riitautettiin komission määritelmä tuotemarkkinoista, koskevan unionin yleisen tuomioistuimen analyysin yhteydessä. Nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä valittajat eivät kuitenkaan ole suoraan saattaneet kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen arviointia tästä määritelmästä eli tuotemarkkinoiden määrittelemisestä korttitapahtumien vastaanottamisen markkinoiksi.

160    LBG:n esittämä perustelu on näin ollen joka tapauksessa tehoton siltä osin kuin siinä arvostellaan unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman tuomioistuinvalvonnan tasoa tässä osassa sen analyysiä. Muilta osin LBG:n tuomioistuinvalvontaan liittyvä perustelu on jätettävä tutkimatta, koska siinä ei yksilöidä täsmällisesti, mitä valituksenalaisen tuomion osia se koskee.

161    Edellä 128 kohdassa tiivistetysti esitetystä RBS:n arvostelusta, jonka mukaan komission olisi tutkiessaan sitä, onko päätöksellä todella kilpailua rajoittava vaikutus, pitänyt tutkia, mikä kontrafaktuaalinen hypoteesi tosiasiallisesti toteutuisi ilman monenvälisiä toimitusmaksuja, on todettava, että unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että arvioitaessa, onko jotakin sopimusta pidettävä kiellettynä sen kilpailua vääristävien vaikutusten vuoksi, on tutkittava, millaisiksi todelliset kilpailuolosuhteet muodostuisivat ilman riidanalaista sopimusta (ks. tuomio LTM, 56/65, EU:C:1966:38, 360 kohta; tuomio Béguelin Import, 22/71, EU:C:1971:113, 16 ja 17 kohta; tuomio Lancôme ja Cosparfrance Nederland, 99/79, EU:C:1980:193, 26 kohta; tuomio L’Oréal, 31/80, EU:C:1980:289, 19 kohta; tuomio ETA Fabriques d’Ébauches, 31/85, EU:C:1985:494, 11 kohta; tuomio Bagnasco ym., C‑215/96 ja C‑216/96, EU:C:1999:12, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio General Motors v. komissio, EU:C:2006:229, 72 kohta). Kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 128 kohdassa perustellusti totesi, sama pätee EY 81 artiklassa tarkoitettuun yritysten yhteenliittymän päätökseen.

162    Erityisesti valituksenalaisen tuomion 132 kohdasta kuitenkin ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin tukeutui monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutusten arvioinnissa ”[hypoteesiin] ilman [monenvälisiä toimitusmaksuja] – ja ainoastaan jälkikäteisen hinnoittelun kiellon perusteella – [toimivasta MasterCard-järjestelmästä]” eli samaan kontrafaktuaaliseen hypoteesiin, jota se sovelsi tutkiessaan, voitiinko monenvälisiä toimitusmaksuja pitää edellä 89 ja 90 kohdassa tarkoitettuna liitännäisrajoituksena suhteessa MasterCard-maksujärjestelmään.

163    Kuten edeltä 108 kohdasta ilmenee, sama kontrafaktuaalinen hypoteesi ei kuitenkaan välttämättä sovellu käsitteellisesti erillisiin kysymyksiin. Kun kyse on siitä, onko monenvälisillä toimitusmaksuilla kilpailuvaikutuksia, se seikka, voisiko MasterCard-järjestelmän kaltainen avoin maksujärjestelmä olla ilman näitä toimitusmaksuja pelkän jälkikäteisen hinnoittelun kiellon vaikutuksesta elinkelpoinen, ei nimittäin sinällään ole ratkaiseva.

164    Tätä varten on sitä vastoin arvioitava monenvälisten toimitusmaksujen vahvistamisen vaikutusta kilpailutekijöihin, kuten erityisesti tuotteiden tai palvelujen hintaan, määrään ja laatuun. Edellä 161 kohdassa mieleen palautetun vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti on siis tutkittava, millaisiksi todelliset kilpailuolosuhteet muodostuisivat ilman tällaisia toimitusmaksuja.

165    Oikeuskäytännössä tästä on jo korostettu että yritysten yhteistoiminnan vaikutusten arvioimiseksi EY 81 artiklan perusteella on otettava huomioon se konkreettinen kehys, johon päätös kuuluu, erityisesti se taloudellinen ja oikeudellinen asiayhteys, jossa kyseessä olevat yritykset toimivat, vaikutuksen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen luonne sekä kyseessä olevien markkinoiden toiminnan tosiasialliset edellytykset ja markkinoiden rakenne (ks. vastaavasti mm. tuomio Delimitis, C‑234/89, EU:C:1991:91, 19–22 kohta; tuomio Oude Luttikhuis ym., EU:C:1995:434, 10 kohta; tuomio Asnef-Equifax ja Administración del Estado, EU:C:2006:734, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Erste Group Bank ym. v. komissio, C‑125/07 P, C‑133/07 P, C‑135/07 P ja C‑137/07 P, EU:C:2009:576, 54 kohta).

166    Tästä seuraa, että teorian siitä tilanteesta, joka toteutuisi ilman kyseisiä yhteistoimintakeinoja, on oltava realistinen. Tämän vuoksi voidaan tarvittaessa ottaa huomioon markkinoilla mahdollisesti toteutuva kehityskulku näiden keinojen puuttuessa.

167    Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin ei analyysissään monenvälisten toimitusmaksujen kilpailua rajoittavista vaikutuksista kuitenkaan käsitellyt lainkaan jälkikäteisen hinnoittelun kiellon todennäköisyyttä tai uskottavuutta siinä tapauksessa, että näitä toimitusmaksuja ei olisi. Erityisesti se ei käsitellyt edellä 155 ja 156 kohdassa kuvatun oikeuskäytännön vaatimusten mukaisesti kysymystä siitä, miten kortteja myöntäviä pankkeja voitaisiin ilman monenvälisiä toimitusmaksuja kannustaa luopumaan toimitusmaksujen vaatimisesta pankkikortilla toteutettujen ostotapahtumien selvittämisen yhteydessä, kun otetaan huomioon muun muassa kauppiaille ja korttitapahtumia vastaanottaville pankeille Honour All Cards ‑säännön perusteella kuuluvat velvoitteet.

168    Pitää paikkansa, että – kuten edeltä 111 kohdasta käy ilmi – unionin yleisen tuomioistuimen ei tarvinnut monenvälisten toimitusmaksujen edellä 89 ja 90 kohdassa tarkoitettua liitännäisyyttä tutkiessaan tutkia, oliko todennäköistä, että tällaisten toimitusmaksujen puuttuessa käyttöön tulisi jälkikäteisen hinnoittelun kielto. Edellä 161 ja 165 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön perusteella sama ei kuitenkaan päde silloin, kun kyse on sen kysymyksen erillisestä asiayhteydestä, aiheutuuko monenvälisistä toimitusmaksuista kilpailua rajoittavia vaikutuksia.

169    Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa on perustellusti väitetty, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se tukeutui muun muassa valituksenalaisen tuomion 132 ja 143 kohdassa yksinomaan taloudellista elinkelpoisuutta koskevaan kriteeriin perustellakseen jälkikäteisen hinnoittelun kiellon huomioon ottamista analyysissään monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksista ja jätti näin ollen selittämättä tässä analyysissään, oliko todennäköistä, että tällainen kielto tulisi käyttöön monenvälisten toimitusmaksujen puuttuessa muuten kuin sääntelyn muodossa tapahtuvan väliintulon kautta.

170    On kuitenkin muistutettava, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen esittämät perustelut olisivat joltain osin unionin oikeuden vastaisia, mutta tuomiolauselman tueksi on esitetty sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu, ei tätä päätöstä voida kumota tällaisen unionin oikeudenvastaisuuden perusteella ja perustelut on korvattava (ks. vastaavasti tuomio Lestelle v. komissio, C‑30/91 P, EU:C:1992:252, 28 kohta, tuomio FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, C‑120/06 P ja C‑121/06 P, EU:C:2008:476, 187 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

171    Nämä edellytykset täyttyvät käsiteltävänä olevassa asiassa. Valituksenalaisen tuomion 94 kohdasta ilmenevät valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämät perustelut, jotka liittyivät monenvälisten toimitusmaksujen objektiiviseen tarpeellisuuteen ja joita ei nyt esillä olevassa valituksessa ole saatettu kyseenalaiseksi, perustuivat lähinnä väitteeseen, jonka mukaan korttitapahtumien vastaanottajat olisivat kortteja myöntävien pankkien armoilla ja viimeksi mainitut pankit voisivat päättää toimitusmaksun suuruudesta yksipuolisesti, koska kauppiaiden ja korttitapahtumia vastaanottavien pankkien on hyväksyttävä ostotapahtumat.

172    Valituksenalaisen tuomion 95 ja 96 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti – kuten edeltä 78–121 kohdasta ilmenee –, että komissio saattoi perustellusti todeta, että ”pelkoon siitä, että jotkin kortteja myöntävät pankit voisivat käyttää hyväkseen korttitapahtumien vastaanottajia, joita sitoo [Honour All Cards ‑sääntö], on ratkaistavissa verkostosäännöllä, joka on kilpailun kannalta vähemmän rajoittava kuin MasterCardin nykyinen ratkaisu, joka perustuu tietyntasoisen monenvälisen toimitusmaksun soveltamiseen. Vaihtoehtoinen ratkaisu olisi sääntö, jossa otetaan käyttöön jälkikäteistä hinnoittelua koskeva kielto ja joka kohdistuu pankkeihin silloin, kun näiden välillä ei ole kahdenvälistä järjestelyä”.

173    Kuten valituksenalaisen tuomion 94–96 kohdasta käy ilmi, ainoa ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty sellainen muu vaihtoehto, joka mahdollistaisi MasterCard-järjestelmän toiminnan ilman monenvälisiä toimitusmaksuja, oli näin ollen hypoteesi yksinomaan jälkikäteisen hinnoittelun kiellon perusteella toimivasta MasterCard-järjestelmästä. Näin ollen kyseistä kieltoa voidaan pitää kontrafaktuaalisena hypoteesina, joka ei ole pelkästään taloudellisesti elinkelpoinen MasterCard-järjestelmän yhteydessä, vaan joka on myös uskottava tai jopa todennäköinen, kun otetaan huomioon, ettei valituksenalaisesta tuomiosta ilmene – ja että on riidatonta, ettei unionin yleisessä tuomioistuimessa ole esitetty –, että MasterCard antaisi mieluummin järjestelmänsä luhistua kuin ottaisi käyttöön vaihtoehtoisen ratkaisun eli jälkikäteisen hinnoittelun kiellon.

174    Tästä seuraa, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että se seikka, että jälkikäteisen hinnoittelun kielto MasterCard-järjestelmän yhteydessä on taloudellisesti elinkelpoinen, riitti sen perustelemiseen, että kyseinen kielto otetaan huomioon monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutusten analyysissä nyt käsiteltävän asian olosuhteiden – sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisesta tuomiosta – kaltaisissa olosuhteissa, se saattoi tukeutua tähän samaan kontrafaktuaaliseen hypoteesiin, jota se oli käyttänyt toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskevassa analyysissään, tarkastellakseen monenvälisten toimitusmaksujen kilpailua rajoittavia vaikutuksia, vaikkakin muilla perusteilla kuin unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 132 ja 143 kohdassa esittämillä perusteilla. Näin ollen edellä 169 kohdassa todettu oikeudellinen virhe ei vaikuta unionin yleisen tuomioistuimen tämän kontrafaktuaalisen hypoteesin perusteella tekemään analyysiin kilpailua rajoittavista vaikutuksista.

175    Tämä virhe ei myöskään vaikuta valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmaan, joka perustuu muille oikeudellisille perusteluille.

176    Edellä 140 kohdassa tiivistetysti esitetystä perustelusta, jolla LBG arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole ottanut huomioon muiden maksujärjestelmien aiheuttamien rajoitusten merkitystä, on riittävää korostaa, että valituksenalaisen tuomion 137 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin nimenomaisesti totesi, että komissio toimi perustellusti ottaessaan monenvälisten toimitusmaksujen vaikutuksia analysoidessaan huomioon järjestelmien välisen kilpailun. Tämä perustelu perustuu virheellisen käsitykseen valituksenalaisesta tuomiosta, ja se on näin ollen hylättävä (ks. vastaavasti tuomio Ojha v. komissio, C‑294/95 P, EU:C:1996:434, 48 ja 49 kohta).

177    Samoin edellä 140 kohdassa esitetystä perustelusta, jolla LBG arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi järjestelmän kaksitahoisuudella olevan merkitystä ainoastaan EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä, on muistutettava, että kuten edeltä 161 kohdasta ilmenee ja kuten myös LBG esittää, unionin yleisen tuomioistuimen oli varmistauduttava siitä, että komissio oli tutkinut väitetyn kilpailusääntöjen rikkomisen todellisessa asiakehyksessään. Arvioitaessa, onko yritysten yhteistoimintaa pidettävä kiellettynä sen kilpailua vääristävien vaikutusten vuoksi, on edellä 165 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti otettava huomioon kaikki siihen taloudelliseen ja oikeudelliseen asiayhteyteen, jossa kyseinen yhteistoiminta tapahtuu, liittyvät merkitykselliset seikat, muun muassa kyseisten palvelujen luonne sekä kyseessä olevien markkinoiden toiminnan tosiasialliset edellytykset ja markkinoiden rakenne, eikä merkitystä ole sillä, kuuluvatko tällaiset seikat merkityksellisiin markkinoihin vai eivät.

178    Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 173 kohdassa – eikä tätä ole nyt käsiteltävässä valituksessa saatettu suoraan kyseenalaiseksi –, että komissio saattoi pitää monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksia koskevassa analyysissään merkityksellisinä markkinoina korttitapahtumien vastaanottamisen markkinoita. Kuten valituksenalaisen tuomion 176 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin lisäksi totesi yksinomaisen toimivaltansa mukaisessa tosiseikkojen arvioinnissa, jota ei ole riitautettu nyt käsiteltävässä valituksessa, että ”myöntämiseen” ja ”vastaanottamiseen” liittyvien näkökohtien välillä on toki tiettyjä rajapintoja, kuten se, että näitä koskevat palvelut täydentävät toisiaan, ja sellaisten välillisten verkkovaikutusten olemassaolo, joka perustuu siihen, että se, kuinka kauppiaat hyväksyvät kortteja, ja käytössä olevien korttien määrä vaikuttavat toisiinsa.

179    Näin ollen kyseisen yhteistoiminnan taloudelliseen ja oikeudelliseen asiayhteyteen liittyy – valittajien, RBS:n ja LBG:n esittämän mukaisesti – avoimen MasterCard-maksukorttijärjestelmän kaksitahoisuus erityisesti, koska on riidatonta, että järjestelmän kahden eri puolen välillä on rajapintoja (ks. analogisesti tuomio Delimitis, EU:C:1991:91, 17–23 kohta, ja tuomio Allianz Hungária Biztosító ym., C‑32/11, EU:C:2013:160, 42 kohta).

180    Kuten valituksenalaisen tuomion 181 ja 182 kohdasta ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyihin perusteluihin – joita ei ole riitautettu nyt käsiteltävässä valituksessa – ei sisältynyt sitä LBG:n sittemmin nyt esillä olevan valituksen yhteydessä esittämää perustelua, jonka mukaan kilpailurajoituksen arvioimiseksi omassa asiayhteydessään oli otettava huomioon kyseisen järjestelmän kaksitahoisuus. Ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyistä arvosteluista, jotka koskevat sitä, ettei markkinoiden kaksitahoisuutta ollut otettu huomioon, päinvastoin ainoastaan korostettiin monenvälisistä toimitusmaksuista koituvia taloudellisia etuja. Kuten edeltä 93 kohdasta ja EY 81 artiklan sanamuodosta ilmenee, on niin, että kun on todettu, että tietty toimenpide voi vaikuttaa tuntuvan epäedullisesti kilpailutekijöihin, kuten erityisesti tuotteiden tai palvelujen hintaan, määrään ja laatuun, ja se kuuluu siten EY 81 artiklan 1 kohdassa määrätyn kieltoperiaatteen soveltamisalaan, tällaisia etuja voidaan arvioida ainoastaan EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä.

181    Kun otetaan huomioon tämä toteamus, unionin yleinen tuomioistuin saattoi siis perustellusti todeta valituksenalaisen tuomion 182 kohdassa, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyillä arvosteluilla, jotka koskevat kyseisen järjestelmän kaksitahoisuutta, ei ole merkitystä käsiteltäessä EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevaa kanneperustetta, koska ne merkitsevät taloudellisten etujen huomioon ottamista tämän määräyksen yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin myös totesi perustellusti, että monenvälisistä toimitusmaksuista mahdollisesti aiheutuvat taloudelliset edut ovat merkityksellisiä vain EY 81 artiklan 3 kohdan mukaisen tarkastelun yhteydessä.

182    Tästä seuraa, että LBG:n kyseisen järjestelmän kaksitahoisuuteen liittyvä argumentti perustuu virheelliseen käsitykseen valituksenalaisesta tuomiosta eikä se näin ollen ole perusteltu.

183    Edellä 129 kohdassa tiivistetysti esitetyn RBS:n arvostelun, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki monenvälisten toimitusmaksujen vaikutuksista suppean analyysin erityisesti valituksenalaisen tuomion 143 kohdassa, osalta komissio esitti vastaavasti – kuten edeltä 134 kohdasta ilmenee –, että monenväliset toimitusmaksut juontuvat yritysten yhteenliittymän päätöksestä vahvistaa hintoja ja että niiden kilpailua rajoittavat vaikutukset ovat ilmeisiä.

184    Oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että tietyntyyppinen yritysten välinen yhteistoiminta on riittävän vahingollista kilpailun suhteen, jotta voidaan katsoa, ettei niiden vaikutusten tutkiminen ole tarpeen (ks. vastaavasti mm. tuomio LTM, EU:C:1966:38, 359 ja 360 kohta; tuomio Beef Industry Development Society ja Barry Brothers, C‑209/07, EU:C:2008:643, 15 kohta ja tuomio Allianz Hungária Biztosító ym., EU:C:2013:160, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

185    Tämä oikeuskäytäntö liittyy siihen, että tiettyjen yritysten välisten yhteistoiminnan muotojen voidaan jo luonteensa puolesta katsoa haittaavan kilpailun normaalia toimintaa (ks. vastaavasti mm. tuomio Allianz Hungária Biztosító ym., EU:C:2013:160, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

186    On kuitenkin muistutettava, että – kuten valituksenalaisen tuomion 27 ja 141 kohdasta käy ilmi – riidanalainen päätös ei perustu tarkoitukseen perustuvan EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen olemassaoloon vaan monenvälisten toimitusmaksujen vaikutuksiin.

187    Edellä 184 kohdassa esitetyn oikeuskäytännön perusteella ei näin ollen voida – toisin kuin komissio antaa ymmärtää – tukeutua pelkkiin oletuksiin tai väitteisiin, joiden mukaan monenvälisten toimitusmaksujen kilpailua rajoittavat vaikutukset ovat ”ilmeisiä” (ks. vastaavasti mm. tuomio Compagnie royale asturienne des mines ja Rheinzink v. komissio, 29/83 ja 30/83, EU:C:1984:130, 16 ja 20 kohta).

188    Perusteluista, joita käsitellään edellä 131, 139 ja 142 kohdassa ja jotka ovat tietyssä määrin päällekkäisiä edellä 129 kohdassa esitetyn RBS:n perustelun kanssa, on muistutettava, että velvollisuus perustella tuomiot perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklaan, jota sovelletaan perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 81 artiklan nojalla unionin yleiseen tuomioistuimeen (ks. mm. tuomio Deutsche Telekom v. komissio, C‑280/08 P, EU:C:2010:603, 135 kohta).

189    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomion perusteluista pitää selkeästi ja yksiselitteisesti ilmetä unionin yleisen tuomioistuimen päättely siten, että niille, joita asia koskee, selviävät sen syyt ja että unionin tuomioistuin harjoittaa laillisuusvalvontaansa (ks. mm. tuomio France Télécom v. komissio, C‑202/07 P, EU:C:2009:214, 29 kohta ja tuomio Ziegler v. komissio, C‑439/11 P, EU:C:2013:513, 81 kohta). Kuten edellä 112 kohdassa on jo todettu, perusteluvelvollisuus ei velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan osapuolten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siis olla implisiittisiä, kunhan niille, joita asia koskee, selviävät perustelujen avulla syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt niiden väitteitä, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se pystyy harjoittamaan valvontaansa (ks. mm. tuomio Ziegler v. komissio, EU:C:2013:513, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

190    Vaikka pitääkin paikkansa – kuten edeltä 169 kohdasta käy ilmi –, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen EY 81 artiklan 1 kohdan tulkinnassa, kun otetaan huomioon, että perustelut on korvattu edellä tuomion 171–175 kohdassa, perustelut, joilla arvostellaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se suoritti suppean analyysin monenvälisten toimitusmaksujen vaikutuksista ja perusteli valituksenalaisen tuomion tältä osin puutteellisesti, eivät voi pohjautua pelkästään tähän ainoaan virheeseen.

191    Muilta osin edellä 188 kohdassa mainittuja perusteluja ei voida hyväksyä, sikäli kuin niillä arvostellaan unionin yleistä tuomioistuinta monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksia koskevista riittämättömästä analyysistä tai riittämättömistä perusteluista.

192    Tukeutuessaan perustellusti kontrafaktuaaliseen hypoteesiin jälkikäteisen hinnoittelun kiellon perusteella toimivasta järjestelmästä unionin yleinen tuomioistuin ei katsonut – toisin kuin RBS väittää –, että monenväliset toimitusmaksut jo luonteensa puolesta haittaisivat kilpailun normaalia toimintaa vaan ryhtyi tutkimaan kyseisten toimitusmaksujen vaikutuksia. On korostettava, ettei unionin yleisen tuomioistuimen analyysi tältä osin käy ilmi yksinomaan valituksenalaisen tuomion 143 kohdasta, kuten RBS vaikuttaa esittävän, vaan se kattaa myös kyseisen tuomion 123–193 kohdassa esitetyn tarkastelun kokonaisuudessaan.

193    Erityisesti on niin, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin selitti selkeästi valituksenalaisen tuomion 143 kohdassa, että monenvälisillä toimitusmaksuilla oli kilpailua rajoittava vaikutus, koska ne ”rajoittavat sitä painetta, jota kauppiaat voivat kohdistaa korttitapahtumia vastaanottaviin pankkeihin niiden neuvotellessa [kauppiaiden palvelumaksuista], koska [monenväliset toimitusmaksut] pienentävät mahdollisuutta siitä, että hinnat putoaisivat tietyn kynnyksen alapuolelle”, unionin yleinen tuomioistuin ei ainoastaan olettanut, että monenvälisillä toimitusmaksuilla vahvistetaan kynnysarvo kauppiaiden palvelumaksuille, vaan se päinvastoin suoritti valituksenalaisen tuomion 157–165 kohdassa yksityiskohtaisen tutkinnan selvittääkseen, pitikö tämä paikkansa.

194    Tästä seuraa, että RBS:n perustelu, jonka mukaan vaikutusten analyysi voidaan rinnastaa tarkoitukseen perustuvan rajoituksen analyysiin, perustuu valituksenalaisen tuomion pelkän tietyn osan tulkinnalle, koska siinä keskityttiin ainoastaan kyseisen tuomion 143 kohtaan eikä otettu huomioon sitä täysimääräisempää tarkastelua, jonka osana tämä kohta on.

195    Valittajat eivät myöskään voi arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se selittänyt, miten sen käyttämällä hypoteesilla olisi kilpailua vähemmän rajoittavia vaikutuksia kuin monenvälisillä toimitusmaksuilla, kun otetaan huomioon, että ainoa ero näiden kahden tilanteen välillä oli monenvälisten toimitusmaksujen taso. Kuten komissio perustellusti korostaa, valituksenalainen tuomio ei näet perustu olettamalle siitä, että korkeita hintoja itsessään on pidettävä EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisena. Kuten mainitun 143 kohdan sanamuodosta käy ilmi, korkeat hinnat ovat päinvastoin ainoastaan seuraus siitä, että monenväliset toimitusmaksut rajoittavat sitä painetta, jota kauppiaat voivat kohdistaa korttitapahtumia vastaanottaviin pankkeihin, mistä seuraa korttitapahtumia vastaanottavien pankkien välisen kilpailun vähentyminen kauppiaiden palvelumaksujen määriä koskevilta osin.

196    Unionin tuomioistuin voi näin ollen harjoittaa valvontaansa valituksenalaisen tuomion 143 kohdassa esitettyjen toteamusten taustalla olevan analyysin osalta. Kun otetaan huomioon edellä 183–195 kohdassa todettu, unionin yleinen tuomioistuin perusteli oikeudellisesti riittävällä tavalla analyysinsä monenvälisten toimitusmaksujen kilpailuvaikutuksista.

197    Tätä toteamusta ei voida saattaa kyseenalaiseksi perustelulla, joka koskee edellä 130 kohdassa kuvattua RBS:n esittämää argumenttia väitetystä perustelujen ristiriitaisuudesta. Riittää, kun todetaan, ettei unionin yleisen tuomioistuimen päättelyyn sisälly mitään ristiriitaa siltä osin kuin kyseinen tuomioistuin katsoi, että kauppiaat voivat kohdistaa tiettyjä rajoituksia monenvälisten toimitusmaksujen määrään, ja samalla arvioi, ettei tämä paine riittänyt estämään sitä, että monenvälisillä toimitusmaksuilla vahvistetaan kynnysarvo ja vähennetään siten kilpailua korttitapahtumia vastaanottavien pankkien välillä. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin selitti valituksenalaisen tuomion 158 kohdassa selkeästi, että komissio saattoi todeta, että kyseinen rajoitus oli riittämätön, koska sitä on mahdollista käyttää vain kauppiaiden kannalta hyväksyttävän korkeimman kynnysarvon yläpuolella. Kyse on itsenäisistä arvioinneista, jotka eivät ole keskenään ristiriidassa, mikä merkitsee sitä, ettei esillä oleva perustelu ole perusteltu (ks. analogisesti määräys Piau v. komissio, C‑171/05 P, EU:C:2006:149, 85 kohta).

198    Edellä todetun perusteella on todettava, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen – kuten edellä 169 kohdassa on todettu – valituksenalaista tuomiota ei kuitenkaan voida kumota tämän virheen perusteella, kun otetaan huomioon se, että perustelut on korvattu edellä 171–175 kohdassa. Muilta osin RBS:n liitännäisvalituksen ainoan valitusperusteen ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä esitetyt perustelut ovat osittain tehottomia ja osittain perusteettomia.

199    RBS:n liitännäisvalituksen ainoa valitusperuste ja LBG:n liitännäisvalituksen ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä.

 LBG:n liitännäisvalituksen toinen valitusperuste

200    LBG:n liitännäisvalituksen toinen valitusperuste, joka koskee EY 81 artiklan 3 kohdan rikkomista, koostuu kolmesta osasta. Valittajat tukevat tätä valitusperustetta ja esittävät samalla lisähuomautuksia.

 Valituksenalainen tuomio

201    Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty kanne koostui pääasiallisesti kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa kantajat arvostelivat komissiota siitä, että komissio asetti niille EY 81 artiklan 3 kohdan mukaisten edellytysten täyttymisen osoittamisen osalta kohtuuttoman todistustaakan. Kanneperusteen toisessa osassa kantajat väittivät, että komission analyysiin näiden edellytysten täyttymisestä liittyy ilmeisiä arviointivirheitä. Koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että oli mahdotonta tarkastella kanneperusteen ensimmäistä osaa abstraktisti, se tarkasteli toisen kanneperusteen molempia kahta osaa yhteisesti.

202    Valituksenalaisen tuomion 207 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”koska [monenväliset toimitusmaksut] eivät ole liitännäisiä rajoituksia MasterCard-järjestelmään nähden, komissio saattoi – – perustellusti tutkia, syntyikö nimenomaan [monenvälisten toimitusmaksujen] perusteella merkittäviä objektiivisia etuja. Näin ollen sillä, että komissio myöntää riidanalaisen päätöksen 679 perustelukappaleessa, että MasterCard-järjestelmän kaltaiset maksukorttijärjestelmät merkitsevät teknistä ja taloudellista kehitystä, ei ole merkitystä sen kannalta, täyttävätkö [monenväliset toimitusmaksut] EY 81 artiklan 3 kohdan ensimmäisen edellytyksen”.

203    Valituksenalaisen tuomion 208–216 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli kantajien perusteluja, jotka koskivat monenvälisten toimitusmaksujen tasapainottavaa tehtävää MasterCard-järjestelmään sisältyvien korttien myöntämiseen liittyvän puolen ja korttitapahtumien vastaanottamiseen liittyvän puolen välillä. Saman tuomion 217 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”kun edellä esitetty otetaan huomioon, on todettava, että komissio saattoi ilmeistä arviointivirhettä tekemättä hylätä ne väitteet, jotka kantajat esittivät osoittaakseen, että MasterCard-järjestelmästä koituvat objektiiviset edut liittyvät siihen osaan, joka [monenvälisillä toimitusmaksuilla] on”.

204    Valituksenalaisen tuomion 220 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi, että vaikka mainittujen todisteiden perusteella voitaisiinkin katsoa, että monenväliset toimitusmaksut lisäävät MasterCard-järjestelmän tuottavuutta, tämä ei sellaisenaan riitä osoittamaan, että ne täyttävät EY 81 artiklan 3 kohdassa määrätyn ensimmäisen edellytyksen. Tuomion 221 kohdassa kyseinen tuomioistuin huomautti tästä, että tällaisesta tuottavuuden kasvusta hyötyvät ensisijaisesti MasterCard-maksuorganisaatio ja siihen osallistuvat pankit ja että EY 81 artiklan 3 kohdan mukaisena tehostamisena ei kuitenkaan voida pitää kaikkia sellaisia etuja, joita osapuolet saavat sopimuksen perusteella tuotanto- tai jakelutoiminnassaan.

205    Valituksenalaisen tuomion 222–225 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli sitä, oliko olemassa monenvälisistä toimitusmaksuista johtuvia merkittäviä objektiivisia etuja kauppiaisiin nähden, ja totesi tuomion 226 kohdassa, että ”koska ei ole näytetty toteen, että monenvälisten toimitusmaksujen ja kauppiaiden saamien objektiivisten etujen välillä olisi riittävän läheinen yhteys, se, että monenväliset toimitusmaksut saattavat edistää MasterCard-järjestelmän tuotoksen kasvua, ei sellaisenaan riitä osoittamaan, että ensimmäinen EY 81 artiklan 3 kohdassa määrätyistä edellytyksistä täyttyy”.

206    Valituksenalaisen tuomion 227–229 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ellei näyttöä monenvälisistä toimitusmaksuista johtuvasta edusta kauppiaille – jotka muodostavat toisen niistä kahdesta käyttäjäryhmästä, joihin maksukortit vaikuttavat – esitetä, valittajien arvostelu, joka koski sitä, että monenvälisten toimitusmaksujen perusteella kortinhaltijoille koituvat edut on otettu riittämättömästi huomioon, on tehoton.

207    Valittajien niiden perustelujen yhteydessä, joissa komissiota arvosteltiin siitä, että komissio toimi monenvälisten toimitusmaksujen osalta ”hintojen säännöstelijänä”, unionin yleinen tuomioistuin totesi tuomionsa 230–232 kohdassa, että komissio oli tutkinut kantajien hallinnollisessa menettelyssä esittämät perustelut ja hylännyt ne asianmukaisesti ja että vaikka sellaisten tietojen puuttuminen, joilla voitaisiin saavuttaa komission edellyttämä taloudellisia seikkoja koskevan näytön taso, näytettäisiin toteen, se ei kuitenkaan merkitsisi sitä, että todistustaakkaa kevennettäisiin tai että se peräti käännettäisiin.

208    Lopuksi valituksenalaisen tuomion 236 ja 237 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin päätti EY 81 artiklan 3 kohdan rikkomista koskevaa toista kanneperustetta koskevan tarkastelunsa ja totesi seuraavaa:

”236      Kun edellä esitetty otetaan huomioon, on katsottava, etteivät kantajat ole osoittaneet, että komission perustelut, jotka koskivat EY 81 artiklan 3 kohdassa määrätyistä edellytyksistä ensimmäistä, olivat lainvastaisia. Koska kyseisessä artiklassa määrätyt edellytykset on täytettävä, jotta artiklaa voidaan soveltaa, kanneperusteen toinen osa on hylättävä, eikä tältä osin ole tarvetta tutkia kantajien esittämää muuta kyseiseen artiklaan perustuvaa arvostelua.

237      Näin ollen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka liittyy siihen, että kantajille asetettu todistustaakka on liian raskas, on myös hylättävä. Edellä esitetyistä selvityksistä nimittäin ilmenee, että komissio on tutkinut kantajien esittämät argumentit ja todisteet, ja se on nyt käsiteltävän asian olosuhteissa voinut pätevästi katsoa, ettei kyseisten argumenttien ja todisteiden perusteella voitu osoittaa, että EY 81 artiklan [3 kohdassa] soveltamisedellytykset täyttyivät. Koska komissio saattoi pätevästi katsoa, etteivät kantajat olleet esittäneet näyttöä siitä poikkeuksesta, johon ne vetosivat, on aiheellista hylätä myös in dubio pro reo ‑periaatteen loukkaamista koskeva väite.”

 LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen ensimmäinen osa

–       Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

209    LBG väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin soveltanut todistustaakan osalta asianmukaista kriteeriä eli todennäköisyysarviointia. LBG viittaa unionin yleisessä tuomioistuimessa EY 81 artiklan 3 kohdan osalta esittämiinsä huomautuksiin ja väittää, että kyseisen tuomioistuimen olisi pitänyt arvioida koko MasterCard-järjestelmää, josta koitui merkittäviä etuja kuluttajille ja kauppiaille. LBG:n mielestä unionin yleisen tuomioistuimen ei olisi pitänyt vaatia MasterCardia perustelemaan monenvälisten toimitusmaksujen täsmällistä tasoa vaan yksinkertaisesti perustelemaan MasterCardin monenvälisten toimitusmaksujen vahvistamisessa soveltaman menetelmän.

210    Komissio katsoo, että LBG:n liitännäisvalituksensa toisen valitusperusteen yhteydessä esittämät kolme pääasiallista moitetta on jätettävä tutkimatta, koska ne perustuvat epämääräisiin ja yleisluonteisiin väitteisiin, joiden perusteella ei voida unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa asetettujen edellytysten mukaisesti yksilöidä niitä valituksenalaisen tuomion kohtia, joita se moittii, eikä oikeudellista perustaa, joihin väitteissä tukeudutaan. Komission mielestä LBG ei osoita selkeästi unionin yleisen tuomioistuimen tekemää oikeudellista virhettä vaan ainoastaan toistaa ensimmäisessä oikeusasteessa jo esitetyt perustelut.

211    Komissio esittää liitännäisvalituksensa toisen valitusperusteen ensimmäisen osan tueksi erityisesti, ettei LBG osoita tiettyä valituksenalaisen tuomion kohtaa eikä ota kantaa oikeuskäytäntöön, johon unionin yleinen tuomioistuin vetoaa asianmukaisen näyttökynnyksen osalta.

212    Asiakysymyksen osalta komissio väittää näyttötaakkaa koskevan ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn toisen kanneperusteen ensimmäisestä osasta, että unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valituksenalaisen tuomion 196 ja 206 kohdassa asianmukaisesti vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan yrityksen, joka vetoaa EY 81 artiklan 3 kohdasta johtuvaan etuun, on vedottava vakuuttaviin perusteluihin ja todisteisiin, jotka komission on tutkittava. Komission mukaan LBG:n esittämää todennäköisyysarviointia koskevaa kriteeriä ei sitä vastoin ole perusteltu millään oikeuskäytännöllä.

213    Komissio katsoo lisäksi, että siltä osin kuin LBG vaikuttaa kyseenalaistavan tosiasiallisen rajoituksen ja tehokkuushyötyjen välisen syy-yhteyden olemassaolon, tämä perustelu on tehoton, koska LBG ei riitauta merkityksellistä valituksenalaisen tuomion kohtaa eli sen 207 kohtaa. Komission mukaan tällainen vaatimus on joka tapauksessa oikeuskäytännön mukainen ja näin ollen LBG:n perustelut, joiden mukaan yhtäältä MasterCard-järjestelmästä koituu merkittäviä etuja kuluttajille ja kauppiaille ja toisaalta unionin yleinen tuomioistuin sovelsi EY 81 artiklan 3 kohdan osalta liian ankaraa kriteeriä, eivät voi menestyä.

214    Lopuksi komissio väittää, ettei kyse ole monenvälisten toimitusmaksujen täsmällisen tason perustelemisesta vaan pikemminkin sen ratkaisemisesta, aiheutuuko monenvälisistä toimitusmaksuista objektiivisia tehokkuushyötyjä.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

215    Kuten edeltä 150 ja 151 kohdasta ilmenee, on niin, että vaikkei unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohtaa, johon komissio vetoaa, voida soveltaa taannehtivasti LBG:n liitännäisvalitukseen, liitännäisvalituksen tekemishetkellä voimassa olleista määräyksistä ja erityisesti SEUT 256 artiklasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi.

216    Tätä edellytystä ei täytä valitus, jossa vain kerrataan tai toistetaan sanasta sanaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt kanneperusteet ja perustelut, mukaan luettuina ne, jotka perustuivat tuon tuomioistuimen nimenomaisesti hylkäämiin seikkoihin. Koska tällaiseen valitukseen ei sisälly perusteluja, joilla erityisesti arvosteltaisiin valituksenalaista tuomiota, sitä on pidettävä tosiasiallisesti pelkkänä vaatimuksena saada unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne uudelleen käsitellyksi, mikä jää Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan nojalla sen toimivallan ulkopuolelle (ks. tuomio Deere v. komissio, C‑7/95 P, EU:C:1998:256, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

217    Vaikka LBG väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, koska se ei soveltanut EY 81 artiklan 3 kohtaa koskevaa todistustaakkaa koskevana kriteerinä todennäköisyysarviointia, on kuitenkin todettava, ettei kyseisessä liitännäisvalituksessa osoiteta eikä sen perusteella voida yksilöidä täsmällisesti, mitä valituksenalaisen tuomion kohtia tai osia siinä arvostellaan.

218    On myös todettava, että koska LBG viittaa ensimmäisessä oikeusasteessa tekemäänsä väliintulokirjelmään, se toistaa samoja perusteluja, joita se on esittänyt jo asiaa unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltäessä, ja että se pyrkii tosiasiassa saamaan ne uudelleen tutkittaviksi yrittämättäkään esittää vaatimuksensa tueksi sellaisia oikeudellisia perusteita, jotka erityisesti osoittaisivat unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen (ks. vastaavasti tuomio Deere v. komissio, EU:C:1998:256, 41 kohta).

219    Näin ollen oikeudenkäyntiväite, johon komissio vetoaa, on perusteltu, ja LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on siten jätettävä tutkimatta.

 LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen toinen osa

–       Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

220    LBG, jota valittajat tukevat, väittää liitännäisvalituksensa toisen valitusperusteen toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 233 kohdassa oikeudellisen virheen keskittyessään ainoastaan kauppiaille aiheutuviin etuihin siitä huolimatta, että se oli todennut tuomion 228 kohdassa, että kyseisen sopimuksen edut voidaan ottaa huomioon kaikkien sellaisten markkinoiden ja palvelujen kannalta, jotka voivat hyötyä sopimuksen olemassaolosta, ja sen 176 kohdassa, että kortinhaltijoiden ja kauppiaiden välillä oli yhteys. Näin toimiessaan unionin yleinen tuomioistuin on LBG:n mielestä sivuuttanut yhtäältä ne merkittävät edut, jotka seuraavat MasterCard-järjestelmästä ja monenvälisistä toimitusmaksuista kortinhaltijoille, ja toisaalta markkinoiden kaksitahoisuuden sekä järjestelmän toiminnan optimoinnin, johon monenvälisillä toimitusmaksuilla myötävaikutetaan.

221    Valittajat yhtyvät LBG:n päättelyyn ja katsovat lisäksi, että valituksenalaisen tuomion perustelut perustuvat kehäpäätelmään ja ovat ristiriitaisia sekä riittämättömiä siltä osin kuin niissä vahvistetaan se, ettei riidanalaisessa päätöksessä otettu huomioon monenvälisistä toimitusmaksuista kortinhaltijoille koituvia etuja. Niiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin erityisesti myönsi valituksenalaisen tuomion 107, 110 ja 118 kohdassa, että kortinhaltijoiden maksettaviksi tulevat maksut olisivat korkeampia siinä tapauksessa, että monenväliset toimitusmaksut poistettaisiin tai niitä alennettaisiin, ja kyseisen tuomion 178 ja 233 kohdassa, että kauppiaiden kortteja myöntäville pankeille niiden suorittamista palveluista maksama rahallinen vastike on perusteltu, sekä tuomion 182 ja 228 kohdassa, että monenvälisten toimitusmaksujen toiminnasta seuraava kortinhaltijoille koituvien kulujen pienentyminen oli otettava huomioon EY 81 artiklan 3 kohdan perusteella. Valittajat katsovat, että näin ollen on mahdotonta ymmärtää, miten unionin yleinen tuomioistuin saattoi tämän jälkeen todeta, että ”kantajien esittämä arvostelu, joka koskee sitä, että [monenvälisten toimitusmaksujen] perusteella kortinhaltijoille koituvat edut on otettu riittämättömästi huomioon, ei näin ollen voi missään tapauksessa menestyä”.

222    Valittajat väittävät myös, että unionin yleinen tuomioistuin lausui valituksenalaisen tuomion 233 kohdassa ristiriitaisesti, kun se katsoi, että kauppiaiden kortteja myöntäville pankeille niiden suorittamista palveluista maksama rahallinen vastike oli perusteltu vaikkei ollutkaan mahdollista osoittaa täsmällisesti, missä määrin näin oli, ja totesi samalla, ettei MasterCard ollut ”[yksilöinyt] maksu-, maksuaika- tai luottokortteja myöntävien pankkien [palveluja], joita voidaan kauppiaiden kannalta pitää objektiivisina etuina”.

223    Valittajat väittävät lisäksi, että vaikka oletettaisiinkin, etteivät ne olleet onnistuneet esittämään riittävästi näyttöä siitä, että kauppiaille koituu monenvälisistä toimitusmaksuista merkittäviä objektiivisia etuja, unionin yleinen tuomioistuin ei selittänyt syitä sille, miksi valituksenalaisen tuomion 228 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella EY 81 artiklan 3 kohdan kahta ensimmäistä edellytystä ei voitaisi täyttää tukeutumalla pelkästään monenvälisistä toimitusmaksuista seuraaviin etuihin kortinhaltijoille, eikä sille, miksi kaikkien kuluttajaryhmien on saatava sama osuus hyödystä.

224    Niiden yleisluonteisempien tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumista koskevien perusteiden ohella, joihin komissio vetoaa ja jotka on esitetty edellä 210 kohdassa, kyseinen toimielin katsoo, että LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen toinen osa on riittämättömästi perusteltu. Komission mukaan LBG riitauttaa tiettyjen tehokkuusetujen tai hyödystä kohtuullisen kuluttajien eduksi koituvan osuuden puuttumisen mutta ei kuitenkaan väitä miltään osin, että nämä seikat olisi otettu vääristyneellä tavalla huomioon.

225    Asiakysymyksestä komissio katsoo, ettei se, että useilla markkinoilla syntyy tehokkuusetuja, takaa sitä, että kohtuullinen osa hyödystä koituu kuluttajille EY 81 artiklan 3 kohdassa määrätyn toisen edellytyksen mukaisesti. Komission mielestä se, ettei kohtuullinen osa hyödystä kohdistu kuluttajiin, on tosiseikkoja koskeva toteamus, johon ei voida hakea muutosta. Se katsoo, ettei LBG missään tapauksessa selitä, millä tavoin unionin yleisen tuomioistuimen toteamus siitä, ettei kohtuullinen osa hyödystä koidu kuluttajien eduksi, on oikeudellisesti virheellinen. Komission mukaan markkinoiden keskinäinen riippuvuus kaksitahoisessa järjestelmässä ei vähennä sen yleisen säännön tehoa, jonka mukaan kohtuullisen osan tehokkuuseduista on kohdistuttava ainakin niihin kuluttajiin, joille tästä rajoituksesta aiheutuu vahinkoa.

226    Komissio katsoo lisäksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin sivuuttanut kortinhaltijoille koituvia etuja, järjestelmän parhaan mahdollisen tuottavuuden takaamista eikä järjestelmän kaksitahoisuutta vaan ainoastaan hylkäsi valituksenalaisen tuomion 208–229 kohdassa niihin liittyvät perustelut. Komission mukaan tältä osin esitettyihin tosiseikkoja koskeviin toteamuksiin ei voida hakea muutosta eikä niihin missään tapauksessa liity minkäänlaista oikeudellista virhettä.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

227    Komission esittämää oikeudenkäyntiväitettä, jonka mukaan LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen toista osaa ei ole perusteltu riittävän yksityiskohtaisesti, ei voida hyväksyä. Riittää näet, kun todetaan, että LBG yksilöi valituksenalaisen tuomion täsmällisen kohdan, jota väitetty oikeudellinen virhe rasitti – eli valituksenalaisen tuomion 233 kohdan –, ja perusteli väitteensä vetoamalla täsmällisiin kyseisen tuomion kohtiin ja niiden tueksi esitettyihin oikeudellisiin perusteluihin. Tästä seuraa, että LBG:n tältä osin esittämät perustelut täyttävät edellä 215 ja 216 kohdassa mainituissa määräyksissä ja oikeuskäytännössä asetetut edellytykset.

228    On myös todettava, että – päinvastoin kuin komissio väittää – LBG ei toisen valitusperusteensa toisessa osassa pelkästään saata kyseenalaiseksi tosiseikkoja koskevaa arviointia ensimmäisessä oikeusasteessa vaan vetoaa olennaisilta osin kysymykseen siitä, miltä markkinoilta on katsottava syntyvän objektiivisia etuja, jotka voidaan ottaa huomioon EY 81 artiklan 3 kohdassa määrättyä ensimmäistä edellytystä koskevassa arvioinnissa. Tällainen kysymys on otettava tutkittavaksi muutoksenhakuvaiheessa.

229    Asiakysymyksestä on muistutettava, että LBG – jota valittajat tukevat – arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se keskittyi ainoastaan niihin etuihin, joita monenvälisistä toimitusmaksuista koituu kauppiaille, ja sivuutti siten MasterCard-järjestelmästä ja monenvälisistä toimitusmaksuista kortinhaltijoille koituvat edut, järjestelmän kaksitahoisuuden sekä järjestelmän toiminnan optimoinnin, johon monenvälisillä toimitusmaksuilla myötävaikutetaan.

230    Aluksi on hylättävä perustelu, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin virheellisesti sivuutti MasterCard-järjestelmästä kortinhaltijoille koituvat edut. Tästä on muistutettava, että EY 81 artiklan 1 kohdan vastainen yritysten yhteenliittymän päätös voi olla EY 81 artiklan 3 kohdan mukaisen poikkeuksen kohteena ainoastaan, jos se täyttää kyseiseen määräykseen sisältyvät edellytykset, mukaan lukien edellytyksen siitä, että päätöksen on tehostettava tuotantoa tai tuotteiden jakelua tai edistettävä teknistä tai taloudellista kehitystä (ks. vastaavasti tuomio Remia ym. v. komissio, EU:C:1985:327, 38 kohta). Lisäksi – kuten edeltä 89 ja 90 kohdasta käy ilmi – silloin, kun yritysten yhteenliittymän päätöstä ei voida erottaa sen pääjärjestelyn tai päätoiminnan olemassaoloa tai sen tarkoitusta vaarantamatta, johon päätös liittyy, on tarkasteltava sen yhteensopivuutta EY 81 artiklan kanssa yhdessä sen pääjärjestelyn tai päätoiminnan yhteensoveltuvuuden kanssa, jonka liitännäisrajoituksena tätä rajoitusta on pidettävä.

231    Sitä vastoin silloin, kun todetaan, ettei tällainen päätös ole objektiivisesti tarpeen tietyn järjestelyn tai toiminnan toteuttamiseksi, EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä voidaan ottaa huomioon ainoastaan nimenomaan tästä päätöksestä seuraavat objektiiviset edut (ks. analogisesti tuomio Remia ym. v. komissio, EU:C:1985:327, 47 kohta).

232    Kuten edeltä 78–121 kohdasta ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin saattoi oikeudellista virhettä tekemättä todeta valituksenalaisen tuomion 120 kohdassa, etteivät monenväliset toimitusmaksut olleet objektiivisesti tarpeen MasterCard-järjestelmän toiminnan kannalta. Tämän toteamuksen perusteella on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin myös totesi perustellusti tuomion 207 kohdassa, että EY 81 artiklan 3 kohdassa asetetun ensimmäisen edellytyksen arviointi edellytti nimenomaan monenvälisten toimitusmaksujen – eikä koko MasterCard-järjestelmän – perusteella syntyvien objektiivisten etujen huomioon ottamista. Tästä seuraa, että perustelu, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin virheellisesti sivuutti MasterCard-järjestelmästä kortinhaltijoille aiheutuvat edut, ei voi menestyä.

233    Perustelusta, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin sivuutti MasterCard-järjestelmän optimoinnin, johon monenvälisillä toimitusmaksuilla myötävaikutetaan, on muistutettava, että valituksenalaisen tuomion 208–219 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli kantajien perusteluja, jotka koskivat monenvälisten toimitusmaksujen tasapainottavaa tehtävää järjestelmään sisältyvien korttien myöntämiseen liittyvän puolen ja korttitapahtumien vastaanottamiseen liittyvän puolen välillä ja hylkäsi perustelun, jonka mukaan monenväliset toimitusmaksut lisäävät kyseisen järjestelmän tuottavuutta. Tästä seuraa, että LBG:n tältä osin esittämä argumentti perustuu virheelliseen käsitykseen valituksenalaisesta tuomiosta eikä siis ole perusteltu.

234    Niistä perusteluista, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin virheellisesti sivuutti kyseisen järjestelmän kaksitahoisuuden ja monenvälisistä toimitusmaksuista kortinhaltijoille koituvat edut, on ensinnäkin todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna tehostamisena ei voida pitää kaikkia sellaisia etuja, joita osapuolet saavat kyseisen sopimuksen perusteella tuotanto- tai jakelutoiminnassaan. Tämän tehostamisen on synnytettävä merkittäviä objektiivisia etuja, jotka voivat kompensoida sopimuksen aiheuttamia kilpailuhaittoja (ks. tuomio Consten ja Grundig v. komissio, 56/64 ja 58/64, EU:C:1966:41, 502 kohta).

235    Seuraavaksi on muistutettava, että sopimuksen tutkiminen sen määrittämiseksi, myötävaikuttaako se tuotannon tai tavaroiden jakelun tehostamiseen tai teknisen tai taloudellisen kehityksen edistämiseen ja aiheuttaako kyseinen sopimus huomattavaa objektiivista hyötyä, on tehtävä yritysten esittämien tosiseikkoja koskevien perustelujen ja todisteiden valossa (ks. vastaavasti EY 81 artiklan 3 kohdan mukaista poikkeuslupahakemusta koskevilta osin tuomio GlaxoSmithKline Services ym. v. komissio ym., C‑501/06 P, C‑513/06 P, C‑515/06 P ja C‑519/06 P, EU:C:2009:610, 102 kohta).

236    Tällainen tutkimus voi edellyttää sen alan, jota sopimus koskee, ominaisuuksien ja mahdollisten erityispiirteiden huomioon ottamista, jos nämä ominaisuudet ja erityispiirteet ovat ratkaisevia tutkimuksen lopputuloksen kannalta (ks. tuomio GlaxoSmithKline Services ym. v. komissio ym., EU:C:2009:610, 103 kohta). EY 81 artiklan 3 kohdan perusteella on otettava huomioon se, onko vaikutus merkityksellisillä markkinoilla myönteinen kaikkien kuluttajien kannalta (ks. vastaavasti tuomio Asnef-Equifax ja Administración del Estado, EU:C:2006:734, 70 kohta).

237    Tästä seuraa, että kun olemassa on MasterCard-järjestelmän kaltainen kaksitahoinen järjestelmä, sen arvioimiseksi, voiko toimenpide, joka lähtökohtaisesti loukkaa EY 81 artiklan 1 kohdassa määrättyä kieltoa sen vuoksi, että siitä aiheutuu rajoituksia toiselle järjestelmään liittyvistä kahdesta kuluttajaryhmästä, täyttää EY 81 artiklan 3 kohdassa määrätyn ensimmäisen edellytyksen, on otettava huomioon se järjestelmä, johon tämä toimenpide kuuluu, ja tarvittaessa kaikki toimenpiteestä aiheutuvat objektiiviset edut paitsi niihin markkinoihin nähden, joilla rajoitus on todettu, myös niillä markkinoilla, jotka käsittävät toisen järjestelmään liittyvän kuluttajaryhmän, erityisesti silloin, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – on riidatonta, että kyseisen järjestelmän kahden eri puolen välillä on rajapintoja. Tätä varten on arvioitava tarvittaessa, voivatko tällaiset edut kompensoida tämän toimenpiteen aiheuttamia kilpailuhaittoja.

238    Nyt käsiteltävässä asiassa LBG:n perustelua, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin sivuutti virheellisesti järjestelmän kaksitahoisuuden, ei kuitenkaan voida hyväksyä. Kuten edellä 233 kohdassa on todettu, valituksenalaisen tuomion 208–219 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli kantajien perusteluja, jotka koskivat monenvälisten toimitusmaksujen tasapainottavaa tehtävää MasterCard-järjestelmään sisältyvien korttien myöntämiseen liittyvän puolen ja korttitapahtumien vastaanottamiseen liittyvän puolen välillä, ja totesi tässä yhteydessä nimenomaisesti tuomion 210 kohdassa, että kyseisen järjestelmän kahden eri puolen välillä oli rajapintoja. Se, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi perustelun, jonka mukaan monenväliset toimitusmaksut lisäävät kyseisen järjestelmän tuottavuutta, ei muuta millään tavoin sitä seikkaa, että se otti tarkastelussaan huomioon kyseisen järjestelmän kaksitahoisuuden.

239    Vastaavasti tutkiessaan monenvälisistä toimitusmaksuista kauppiaille koituvia etuja unionin yleinen tuomioistuin myös otti huomioon kyseisen järjestelmän kaksitahoisuuden muun muassa valituksenalaisen tuomion 222 ja 223 kohdassa, joissa se myönsi, että liikenteessä olevien korttien määrä voi lisätä MasterCard-järjestelmän hyötyä kauppiaiden kannalta, vaikka kyseinen tuomioistuin tosiseikkoja yksinomaisen toimivaltansa perusteella arvioissaan totesi myös, että kielteisiä vaikutuksia koskeva vaara kauppiaille on sitä suurempi, mitä enemmän kortteja on liikenteessä.

240    Erityisesti siitä LBG:n perustelusta, jossa LBG moittii unionin yleistä tuomioistuinta monenvälisistä toimitusmaksuista kortinhaltijoille koituvien etujen sivuuttamisesta, on todettava, että edellä 234–236 kohdassa todetun perusteella unionin yleisen tuomioistuimen piti lähtökohtaisesti EY 81 artiklan 3 kohdassa määrättyä ensimmäistä edellytystä koskevassa tarkastelussaan ottaa huomioon kaikki toimenpiteestä aiheutuvat objektiiviset edut paitsi merkityksellisillä markkinoilla – eli korttitapahtumien vastaanottamisen markkinoilla – myös erillisillä korttien myöntämisen liitännäismarkkinoilla.

241    Tästä seuraa, että siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin olisi katsonut, että kauppiaalle koituu monenvälisistä toimitusmaksuista merkittäviä objektiivisia etuja, ja vaikka nämä edut eivät itsessään riittäisi kompensoimaan EY 81 artiklan 1 kohdan perusteella todettuja rajoituksia, kokonaisuutena kaikki kyseisillä kaksilla MasterCard-järjestelmän käyttäjien markkinoilla – mukaan lukien siis kortinhaltijoiden markkinat – ilmenevät edut olisivat tarvittaessa riittäneet monenvälisten toimitusmaksujen perustelemiseen, jos näillä eduilla voitiin kokonaisuutena arvioiden kompensoida toimitusmaksujen rajoittavat vaikutukset.

242    Kuten edellä 234 kohdassa muistutetaan, EY 81 artiklan 3 kohdassa määrättyä ensimmäistä edellytystä koskevassa tarkastelussa kuitenkin nousee esille kysymys siitä, voidaanko kyseisestä toimenpiteestä aiheutuvilla eduilla kompensoida siitä aiheutuvat haitat. Nyt käsiteltävänä olevan tapauksen kaltaisessa tapauksessa, jossa rajoittavia vaikutuksia on todettu ainoastaan yksillä kaksitahoisen järjestelmän markkinoista, pelkillä rajoittavasta toimenpiteestä sellaisilla erillisillä liitännäismarkkinoilla koituvilla eduilla, jotka myös liittyvät tähän järjestelmään, ei voida kompensoida tästä toimenpiteestä aiheutuvia haittoja, kun tästä toimenpiteestä johtuvista merkittävistä objektiivisista eduista merkityksellisillä markkinoilla ei ole mitään näyttöä, erityisesti – kuten valituksenalaisen tuomion 21 ja 168–180 kohdasta ilmenee –, kun kuluttajat mainituilla markkinoilla eivät pääasiallisesti ole samoja.

243    Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin näet totesi valituksenalaisen tuomion 226 kohdassa – eikä tämän osalta ole väitetty, että tosiseikat olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla –, ettei kauppiaiden monenvälisistä toimitusmaksuista saamia etuja ollut näytetty toteen. Näin ollen ei ollut tarpeen tutkia monenvälisistä toimitusmaksuista kortinhaltijoille aiheutuvia objektiivisia etuja, koska pelkästään niillä ei voida kompensoida näistä toimitusmaksuista aiheutuvia haittoja. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi siis perustellusti valituksenalaisen tuomion 229 kohdassa, että ”kantajien esittämä arvostelu, joka koskee sitä, että [monenvälisten toimitusmaksujen] perusteella kortinhaltijoille koituvat edut on otettu riittämättömästi huomioon, ei näin ollen voi missään tapauksessa menestyä”.

244    Edellä 221 kohdassa esitettyjä kantajien perusteluja, joiden mukaan valituksenalaisen tuomion perustelut perustuvat kehäpäätelmään ja ovat ristiriitaisia sekä riittämättömiä tältä osin, ei voida hyväksyä.

245    Siinäkin tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin olisi monenvälisten toimitusmaksujen objektiivista tarpeellisuutta koskevassa analyysissään katsonut, että kortinhaltijoille aiheutui sellaisia etuja, jotka voidaan lähtökohtaisesti ottaa huomioon EY 81 artiklan 3 kohdan perusteella, nyt käsiteltävässä asiassa ei ollut tarpeen tarkastella tällaisia etuja, kuten edeltä 240–243 kohdasta käy ilmi. Unionin yleisen tuomioistuimen tätä seikkaa koskeva päättely erityisesti valituksenalaisen tuomion 229 kohdassa ei siis ole ristiriitaista.

246    On todettava, että edellä 222 kohdassa esitetty perustelu, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin lausui valituksenalaisen tuomion 233 kohdassa ristiriitaisesti, perustuu valikoiviin viittauksiin, jotka siis seuraavat kyseisen tuomion väärin ymmärtämisestä. Ilmaisulla ”rahallinen vastike” unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin viittaa valittajien väittämän tavoin kauppiaiden saamiin objektiivisiin etuihin vaan kauppiaiden palvelumaksuihin. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis katsonut, että kauppiaiden kortteja myöntäville pankeille niiden suorittamista palveluista maksama rahallinen vastike olisi perusteltu, vaan ainoastaan totesi, että kantajien oli yksilöitävä ne edut, joiden voitaisiin katsoa perustelevan kauppiaiden palvelumaksut.

247    Valittajien perustelusta, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei selittänyt syitä sille, miksi EY 81 artiklan 3 kohdan kahta ensimmäistä edellytystä ei voitaisi täyttää tukeutumalla pelkästään monenvälisistä toimitusmaksuista seuraaviin etuihin kortinhaltijoille, riittää, kun viitataan edelle 240–245 kohtaan.

248    Lopuksi siltä osin kuin valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se selittänyt syitä sille, miksi kaikkien kuluttajaryhmien on saatava sama osuus monenvälisistä toimitusmaksuista aiheutuvasta hyödystä, riittää, kun todetaan, että tämä arvostelu perustuu valituksenalaisen tuomion väärin ymmärtämiseen. Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin katsonut, että jokaisen kuluttajaryhmän pitäisi saada sama osuus hyödystä, vaan se ainoastaan huomautti, että koska kauppiaat muodostavat toisen maksukorttien käyttäjäryhmän, myös niiden on saatava monenvälisistä toimitusmaksuista seuraavia merkittäviä objektiivisia etuja. Käyttäessään valituksenalaisen tuomion 228 kohdassa ilmaisua ”myös” unionin yleinen tuomioistuin totesi siten perustellusti, että myös kauppiaiden oli saatava etua monenvälisistä toimitusmaksuista, ”kuten myös” kortinhaltijoiden – eikä ”samassa määrin” kuin kortinhaltijat.

249    On siis todettava, että valittajien perustelut, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei esittänyt oikeudellisesti riittäviä perusteluja monenvälisistä toimitusmaksuista kortinhaltijoille koituvien etujen sivuuttamiselle, ovat perusteettomia.

250    Edellä todetun perusteella LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä.

 LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen kolmas osa

–       Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

251    LBG väittää liitännäisvalituksensa toisen valitusperusteen kolmannessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin antaa valituksenalaisen tuomion 233 kohdassa ymmärtää, että arvioitaessa, onko monenväliset toimitusmaksut vahvistettu asianmukaiselle tasolle, voidaan ottaa huomioon ainoastaan kauppiaiden kortteja myöntäville pankeille maksama korvaus pankeille niille tarjotuista palveluista aiheutuneista kuluista sekä kortteja myöntävien pankkien saamat muut tulot. LBG moittii komissiota tämän nyt käsiteltävässä asiassa omaksumasta suppeasta lähestymistavasta, jonka komissio sen mielestä vaikutti omaksuneen myös asiassa Visa MIF (asia COMP/39.398 – Visa MIF, C(2010) 8760). LBG viittaa unionin yleiselle tuomioistuimelle EY 81 artiklan 3 kohdan perusteella esittämiinsä kirjallisiin huomautuksiin ja väittää, että komission olisi pitänyt omaksua sama lähestymistapa, jonka se on omaksunut muilla verrattavissa olevilla aloilla, joilla se hyväksyy EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä huomattavasti laajempia perusteluja.

252    LBG väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hyväksyessään EY 81 artiklan 3 kohdan yhteydessä liian ankaran kriteerin, jossa ei oteta huomioon kortinhaltijoiden ja kauppiaiden MasterCard-järjestelmästä ja monenvälisistä toimitusmaksuista saamia etuja. LBG katsoo myös, että unionin yleisen tuomioistuimen omaksuma menetelmä ei myöskään voisi toimia käytännössä, sillä se edellyttäisi täsmällisten todisteiden esittämistä monenvälisten toimitusmaksujen erityisten määrien perustelemiseksi, ja tällaisia todisteita tuskin voitaisiin esittää. Komissio tai unionin yleinen tuomioistuin eivät LBG:n mielestä ole esittäneet minkäänlaista selitystä siitä, mitä täsmällistä menetelmää MasterCardin pitäisi noudattaa vahvistaakseen monenväliset toimitusmaksut hyväksyttävälle tasolle. LBG:n mukaan tämä epäselvyys aiheuttaa merkittävää epävarmuutta markkinoiden toimijoille ja voi aiheuttaa vahinkoa kuluttajalle estämällä innovoinnin markkinoilla.

253    Edellä 210 kohdassa kuvattujen komission esittämien yleisluonteisimpien oikeudenkäyntiväitteiden lisäksi komissio väittää, että LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen kolmannen osan tueksi esitetyt perustelut väitetystä unionin yleisen tuomioistuimen antaman ohjeistuksen puuttumisesta ovat tehottomia.

254    Asiakysymyksestä komissio katsoo, että LBG:n perustelu, joka liittyy monenvälisten toimitusmaksujen asianmukaista tasoa koskevan ohjeistuksen puuttumiseen, merkitsee todistustaakan kääntämistä eikä siihen liity minkäänlaista oikeudellista virhettä. Komission mielestä LBG:n perustelut ovat ristiriitaisia, koska se viittaa valituksenalaisen tuomion 233 kohtaan, joka koskee näyttöä, jonka kantajat olisivat voineet esittää täyttääkseen EY 81 artiklan 3 kohdassa määrätyn ensimmäisen edellytyksen. Lopuksi komissio katsoo, ettei edellä 251 kohdassa mainitulla viittauksella tapaukseen Visa MIF ole merkitystä nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

255    Ensinnäkin LBG:n esittämästä perustelusta, jonka mukaan komissio omaksui nyt käsiteltävässä asiassa liian suppean lähestymistavan, edellä 251 kohdassa mainitun asian Visa MIF omaksumansa lähestymistavan tavoin, riittää, kun todetaan, ettei tässä perustelussa mainita, miltä kaikilta osin valituksenalaisen tuomion kumoamista vaaditaan, ja se on näin ollen jätettävä tutkimatta.

256    Toiseksi perustelu, jolla LBG moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen hyväksyessään liian ankaran kriteerin, jossa ei oteta huomioon kortinhaltijoiden ja kauppiaiden MasterCard-järjestelmästä ja monenvälisistä toimitusmaksuista saamia etuja, on pääasiallisesti sama kuin LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen toisen osan yhteydessä jo tutkitut perustelut. Tämä perustelu on siten hylättävä samoista syistä kuin edellä 227–250 kohdassa esitetyt syyt.

257    Lopuksi on todettava, että perusteluilla, joiden mukaan unionin yleisen tuomioistuimen soveltama menetelmä ei myöskään voisi toimia käytännössä, sillä se edellyttäisi täsmällisten todisteiden esittämistä monenvälisten toimitusmaksujen erityisten määrien perustelemiseksi, ja tällaisia todisteita tuskin voitaisiin esittää, eivätkä komissio tai unionin yleinen tuomioistuin olleet esittäneet minkäänlaista selitystä siitä, mitä täsmällistä menetelmää MasterCardin pitäisi noudattaa vahvistaakseen monenväliset toimitusmaksut hyväksyttävälle tasolle, ei pyritä arvostelemaan unionin yleistä tuomioistuinta mistään oikeudellisesta virheestä. Tällaiset perustelut on näin ollen jätettävä tutkimatta.

258    LBG:n liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen kolmas osa on siis hylättävä. Näin ollen LBG:n liitännäisvalituksen koko toinen valitusperuste on hylättävä.

259    Edellä todetusta seuraa, että päävalitus sekä RBS:n ja LBG:n tekemät kaksi liitännäisvalitusta on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

260    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

261    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla muutoksenhakumenettelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

262    Koska yhtäkään valittajien esittämää valitusperustetta ei ole hyväksytty ja koska komissio on vaatinut valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, valittajat on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja lisäksi korvaamaan komissiolle päävalituksesta aiheutuneet kulut.

263    Koska yhtäkään RBS:n eikä LBG:n liitännäisvalituksissaan esittämää valitusperustetta ei ole hyväksytty ja koska komissio on vaatinut RBS:n ja LBG:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, RBS ja LBG on kukin velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja lisäksi korvaamaan komissiolle omasta liitännäisvalituksestaan aiheutuneet kulut.

264    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 140 artiklan 3 kohdan ja 184 artiklan 1 kohdan nojalla nyt käsiteltävässä asiassa valittajat on velvoitettava vastaamaan niille liitännäisvalituksista aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan ja RBS ja LBG on kukin velvoitettava vastaamaan omista toistensa liitännäisvalituksista aiheutuneista oikeudenkäyntikuluistaan.

265    Työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdan nojalla HSBC, MBNA, BRC ja EuroCommerce vastaavat päävalituksesta ja liitännäisvalituksista aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan. Koska Banco Santander SA ei ole osallistunut menettelyyn unionin tuomioistuimessa, tästä menettelystä aiheutuneita kuluja ei voida määrätä sen korvattaviksi.

266    Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdassa, jota myös sovelletaan mutatis mutandis muutoksenhakumenettelyyn saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Tämän vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Päävalitus ja molemmat liitännäisvalitukset hylätään.

2)      MasterCard Inc., MasterCard International Inc. ja MasterCard Europe SPRL velvoitetaan vastaamaan päävalituksesta ja liitännäisvalituksista aiheutuvista omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Euroopan komissiolle päävalituksesta aiheutuvat kulut.

3)      Royal Bank of Scotland plc, Bank of Scotland plc ja Lloyds TSB Bank plc velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Euroopan komissiolle kukin omasta liitännäisvalituksestaan aiheutuvat kulut.

4)      HSBC Bank plc, MBNA Europe Bank Ltd, British Retail Consortium, EuroCommerce AISBL ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Allekirjoitukset

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.