Language of document : ECLI:EU:C:2010:14

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

14 päivänä tammikuuta 2010 (*)

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Direktiivi 2003/41/EY – Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminta ja valvonta – Direktiivin määräajassa tapahtuvan täytäntöönpanon osittainen laiminlyönti – Kyseisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneita ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia ei ole – Jäsenvaltioiden toimivalta järjestää eläkejärjestelmänsä

Asiassa C‑343/08,

jossa on kyse EY 226 artiklaan perustuvasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevasta kanteesta, joka on nostettu 23.7.2008,

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Šimerdová ja N. Yerrell, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana,

vastaan

Tšekin tasavalta, asiamiehenään M. Smolek,

vastaajana,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: toisen jaoston puheenjohtaja J. N. Cunha Rodrigues, joka hoitaa kolmannen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit P. Lindh, A. Rosas, U. Lõhmus ja A. Ó Caoimh (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: Y. Bot,

kirjaaja: hallintovirkamies K. Malacek,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.9.2009 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 6.10.2009 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Euroopan komissio vaatii kanteellaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Tšekin tasavalta ei ole noudattanut ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta 3.6.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/41/EY (EUVL L 235, s. 10) ja erityisesti sen 22 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole saattanut täysimääräisesti kyseistä direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystään ja erityisesti koska se ei ole pannut täytäntöön kyseisen direktiivin 8, 9, 13 ja 15–18 artiklaa sekä 20 artiklan 2–4 kohtaa.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Yhteisön säännöstö

2        EY 47 artiklan 2 kohdan, EY 55 artiklan ja EY 95 artiklan 1 kohdan perusteella annetun direktiivin 2003/41 johdanto-osan 1, 6, 8, 9, 20, 21, 36 ja 37 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(1)      Rahoituspalvelujen todellisten sisämarkkinoiden luominen on välttämätöntä yhteisön taloudellisen kasvun ja työpaikkojen luomisen kannalta.

– –

(6)      Tämä direktiivi on siten ensimmäinen askel kohti Euroopan tasolla organisoituja ammatillisten lisäeläkkeiden sisämarkkinoita. Asettamalla varovaisuusperiaate perusperiaatteeksi pääomainvestointien osalta ja mahdollistamalla laitosten rajat ylittävä toiminta kannustetaan säästöjen suuntaamista ammatillisiin eläkkeisiin, mikä siten myötävaikuttaa taloudelliseen ja sosiaaliseen edistykseen.

– –

(8)      Laitoksilla, jotka toimivat täysin erillään rahoittavista yrityksistä ja jotka toimivat rahastointiperiaatteella ainoana tehtävänään tarjota eläke-etuuksia, olisi oltava palvelujen tarjoamisen vapaus sekä sijoittamisen vapaus siten, että niitä koskisivat ainoastaan yhteen sovitetut toiminnan vakautta koskevat vaatimukset, siitä riippumatta, pidetäänkö näitä laitoksia oikeudellisesti itsenäisinä kokonaisuuksina.

(9)      Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioilla pitäisi edelleen olla täysi vastuu eläkejärjestelmiensä järjestämisestä sekä eläkejärjestelmän kunkin kolmen ’pilarin’ asemaa koskevasta päätöksestä kussakin jäsenvaltiossa. Toisen pilarin yhteydessä niiden olisi myös otettava täysi vastuu ammatillisia lisäeläke-etuuksia tarjoavien laitosten, kuten toimialakohtaisten eläkerahastojen, yritysten eläkerahastojen ja henkivakuutusyhtiöiden, asemasta ja tehtävistä. Tämän direktiivin tarkoituksena ei ole asettaa kyseenalaiseksi tätä oikeutta.

– –

(20)      Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset ovat rahoituspalvelujen tarjoajia, jotka kantavat suuren vastuun ammatillisten lisäeläkkeiden maksamisesta, ja sen vuoksi niiden olisi toiminnassaan ja toimintaehdoissaan noudatettava tiettyjä toiminnan vakautta koskevia vähimmäisnormeja.

– –

(36)      Laitoksilla olisi oltava mahdollisuus tarjota palvelujaan muissa jäsenvaltioissa, rajoittamatta kuitenkaan eläkejärjestelmiä koskevan kansallisen sosiaali- ja työlainsäädännön soveltamista, mukaan lukien pakollinen jäsenyys ja työehtosopimusten vaikutukset. – –

(37)      Yhdessä jäsenvaltiossa toimivan laitoksen olisi voitava hallinnoida toisessa jäsenvaltiossa sovittua ammatillista lisäeläkejärjestelmää noudattaen samalla vastaanottavan jäsenvaltion voimassa olevaa sosiaali- ja työlainsäädäntöä siltä osin kuin se koskee ammatillisia lisäeläkkeitä, esimerkiksi eläke-etuuksien määrittämistä ja maksamista sekä eläkeoikeuksien siirrettävyyttä.”

3        Direktiivin 2003/41 1 artiklan mukaan kyseisellä direktiivillä on tarkoitus säätää ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta.

4        Kyseisen direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Tätä direktiiviä sovelletaan ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoaviin laitoksiin. – –

2.      Tätä direktiiviä ei sovelleta:

a)      sosiaaliturvajärjestelmiä hallinnoiviin laitoksiin, jotka kuuluvat [sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston] asetuksen (ETY) N:o 1408/71 [(EYVL L 149, s. 2)] ja [asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21.3.1972 annetun neuvoston] asetuksen (ETY) N:o 574/72 [(EYVL L 74, s. 1)] soveltamisalaan

b)      laitoksiin, jotka kuuluvat [muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 24.7.1973 annetun ensimmäinen neuvoston] direktiivin 73/239/ETY [(EYVL L 228, s. 3)], [arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 20.12.1985 annetun neuvoston] direktiivin 85/611/ETY [(EYVL L 375, s. 3)], [sijoituspalveluista arvopaperimarkkinoilla 10.5.1993 annetun neuvoston] direktiivin 93/22/ETY [(EYVL L 141, s. 27)], [luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 20.3.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2000/12/EY [(EYVL L 126, s. 1)] ja [henkivakuutuksesta 5.11.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2002/83/EY, [(EYVL L 345, s. 1)] soveltamisalaan

c)      laitoksiin, jotka toimivat jakoperiaatteella

d)      laitoksiin, joissa rahoittavien yritysten työntekijöillä ei ole laillista oikeutta etuuksiin ja joissa rahoittava yritys voi milloin tahansa lunastaa varat takaisin täyttämättä välttämättä eläke-etuuksien maksamista koskevia velvoitteitaan

e)      yhtiöihin, jotka muodostavat kirjanpidollisia varauksia maksaakseen työntekijöille eläke-etuuksia.”

5        Direktiivin 2003/41 4 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa tiettyjä kyseisen direktiivin säännöksiä direktiivin 2002/83 piiriin kuuluvien vakuutusyritysten ammatillisia lisäeläkkeitä koskevaan liiketoimintaan.

6        Direktiivin 2003/41 5 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat myös päättää olla soveltamatta kyseistä direktiiviä tai osia siitä niiden alueille sijoittautuneisiin laitoksiin, jotka hallinnoivat eläkejärjestelmiä, joilla on yhteensä alle 100 jäsentä, sekä mahdollisiin laitoksiin, jotka tarjoavat ammatillisia lisäeläkkeitä lain nojalla ja viranomaisen takaamina.

7        Saman direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”– – [direktiivissä] tarkoitetaan

a)      ’ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavalla laitoksella’ tai ’laitoksella’ laitoksen oikeudellisesta muodosta riippumatta laitosta, joka toimii rahastointiperiaatteella, joka on perustettu erillään rahoittavista yrityksistä tai toimialoista ja jonka tehtävänä on tarjota työhön perustuvia eläke-etuuksia sopimuksen tai sovitun sitoumuksen perusteella, jotka on tehty:

–      työnantajan (työnantajien) ja työntekijän (työntekijöiden) tai heidän edustajiensa välillä tai

–      itsenäisten ammatinharjoittajien kanssa kotijäsenvaltioiden ja vastaanottavien jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisesti yksilöllisesti tai kollektiivisesti

ja jonka toiminta johtuu suoraan tästä tehtävästä

b)      ’eläkejärjestelmällä’ sopimusta, muuta perustamiskirjaa (’trust deed’) tai sääntöjä, jossa tai joissa määritellään myönnettävät eläke-etuudet ja niiden myöntämisedellytykset

c)      ’rahoittavalla yrityksellä’ ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavalle laitokselle maksuosuuksia maksavaa yritystä tai muuta elintä riippumatta siitä, onko yrityksen osana tai muodostaako sen yksi tai useampi työnantajana tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö tai näiden yhdistelmä

– –

i)      ’kotijäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jossa sijaitsee laitoksen rekisteröity kotipaikka ja keskushallinto tai, jos sillä ei ole rekisteröityä kotipaikkaa, sen keskushallinto

j)      ’vastaanottavalla jäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jonka ammatillisia lisäeläkkeitä koskevi[a] järjestelmiä koskevaa sosiaali- ja työlainsäädäntöä sovelletaan rahoittavan yrityksen ja jäsenten väliseen suhteeseen.”

8        Direktiivin 2003/41 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että rahoittava yritys ja ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoava laitos on erotettu oikeudellisesti toisistaan, jotta rahoittavan yrityksen mahdollisessa konkurssissa laitoksen varat on suojattu jäsenten ja edunsaajien edun mukaisesti.

9        Saman direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki niiden alueella sijaitsevat ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset noudattavat tiettyjä toimintaehtoja ja että muun muassa toimivaltainen valvonnasta vastaava viranomainen on kirjannut laitoksen kansalliseen rekisteriin tai laitos on hyväksytty, että laitosta johtavat hyvämaineiset henkilöt, jotka itse täyttävät ammattipätevyyttä ja kokemusta koskevat edellytykset tai joiden palveluksessa on tarvittavan ammattipätevyyden ja kokemuksen omaavia henkilöitä ja että kyseisiä laitoksia varten on olemassa asianmukaiset säännöt. Saman artiklan 5 kohdassa säädetään, että kun kyse on rajat ylittävästä toiminnasta, laitokselta edellytetään kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ennakolta myöntämää lupaa.

10      Direktiivin 2003/41 10 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on vaadittava, että kaikki sen alueelle sijoittautuneet laitokset laativat vuositilinpäätöksen ja vuosikertomuksen, joissa otetaan huomioon jokainen laitoksen hallinnoima eläkejärjestelmä.

11      Saman direktiivin 12 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että jokainen sen alueella sijaitseva laitos laatii sijoituspolitiikkansa periaatteita koskevan kirjallisen selvityksen.

12      Kyseisen direktiivin 13 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on tarvittavat valtuudet ja keinot valvoa sen alueella sijaitsevien laitosten toimintaa.

13      Saman direktiivin 15–18 artiklassa säädetään, että kotijäsenvaltioiden on varmistettava, että kukin ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoava laitos muodostaa eri eläkejärjestelmien osalta riittävän vakuutusteknisen vastuuvelan, että kyseisillä laitoksilla on riittävästi asianmukaisia varoja tämän vastuuvelan kattamiseksi sekä puskurina toimivia ylimääräisiä varoja ja että ne tekevät sijoituksensa varovaisuusperiaatetta noudattaen.

14      Direktiivin 2003/41 20 artiklan 1–4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on sallittava alueellaan sijaitsevien yritysten rahoittaa muissa jäsenvaltioissa hyväksyttyjä ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta eläkejärjestelmiä koskevan kansallisen sosiaali- ja työlainsäädännön soveltamista, pakollinen jäsenyys ja työehtosopimusten tulokset mukaan lukien. Niiden on myös sallittava, että kyseisen valtion alueella hyväksytyt ammattieläkkeitä tarjoavat laitokset vastaanottavat rahoitusta muiden jäsenvaltioiden alueella sijaitsevilta yrityksiltä.

2.      Laitos, joka haluaa vastaanottaa rahoitusta toisen jäsenvaltion alueella sijaitsevalta rahoittavalta yritykseltä, tarvitsee 9 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun ennakolta annettavan luvan kotijäsenvaltionsa toimivaltaiselta viranomaiselta. Sen on ilmoitettava aikomuksestaan vastaanottaa rahoitusta toisen jäsenvaltion alueella sijaitsevalta rahoittavalta yritykseltä sen kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jossa se on hyväksytty.

3.      Jäsenvaltioiden on vaadittava, että niiden alueella sijaitsevat laitokset, joille toisen jäsenvaltion alueella sijaitseva yritys on ehdottanut rahoitusta, toimittavat 2 kohdan mukaisen ilmoituksensa yhteydessä seuraavat tiedot:

a)      vastaanottava jäsenvaltio tai vastaanottavat jäsenvaltiot

b)      rahoittavan yrityksen nimi

c)      rahoittavaa yritystä varten hoidettavan eläkejärjestelmän pääpiirteet.

4.      Kun kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille toimitetaan 2 kohdan mukainen ilmoitus ja jollei näillä ole syytä epäillä, etteivät laitoksen hallinnollinen rakenne tai taloudellinen tila taikka laitoksen johtajien hyvä maine tai ammatillinen pätevyys ja kokemus ole vastaanottavan jäsenvaltion asettamien vaatimusten mukaisia, niiden on kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun ne saavat kaikki 3 kohdassa tarkoitetut tiedot, toimitettava nämä tiedot vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja ilmoitettava asiasta laitokselle.”

15      Saman direktiivin 22 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan ennen 23 päivää syyskuuta 2005. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.”

16      Mainitun 22 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tietyin edellytyksin lykätä 23.9.2010 asti tiettyjen kyseisen direktiivin 17 artiklan ja 18 artiklan säännösten soveltamista alueellaan sijaitseviin ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoaviin laitoksiin.

 Kansallinen säännöstö

17      Direktiivi 2003/41 on saatettu osaksi Tšekin kansallista oikeusjärjestystä Euroopan unionin jäsenvaltioiden ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta Tšekin tasavallan alueella ja julkisesta sairausvakuutuksesta ja useiden liitännäisten lakien muuttamisesta ja täydentämisestä annetun lain nro 48/1997 muuttamisesta 24.5.2006 annetulla lailla nro 340/2006.

 Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely

18      Tšekin tasavalta ilmoitti 11.7.2006 komissiolle, että se oli saattanut direktiivin 2003/41 osaksi kansallista oikeusjärjestystään lailla nro 340/2006.

19      Komissio antoi 18.10.2006 päivätyllä kirjeellä Tšekin tasavallalle EY 226 artiklan mukaisen virallisen huomautuksen, jossa se totesi, että kyseisen direktiivin 1–5, 8, 9, 13 ja 15–21 artiklaa ei ollut pantu täytäntöön tai että ne oli pantu täytäntöön ainoastaan osittain.

20      Tšekin tasavalta vastasi tähän 18.12.2006 päivätyllä kirjeellä, jossa se ilmoitti pääasiallisesti, että koska sen alueella ei ole direktiivin 2003/41 soveltamisalaan kuuluvia ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia, lailla nro 340/2006 saatettiin osaksi sen kansallista oikeusjärjestystä kyseisen direktiivin säännöksistä ainoastaan ne, joiden tarkoituksena on mahdollistaa se, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset voivat harjoittaa Tšekin tasavallan alueelle tarjottavien palvelujen muodossa tapahtuvaa rajat ylittävää toimintaa ja mahdollistaa täten se, että kyseisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneet yritykset voivat suorittaa maksuja mainittujen eläkelaitosten tarjoamiin eläkejärjestelmiin. Tšekin tasavalta muistutti tässä yhteydessä, että jäsenvaltioilla on EY 137 artiklan 4 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla oikeus vapaasti järjestää kansallinen sosiaaliturvajärjestelmänsä.

21      Koska Tšekin tasavallan vastaus ei tyydyttänyt komissiota, se osoitti kyseiselle jäsenvaltiolle 23.3.2007 päivätyllä kirjeellä perustellun lausunnon, jossa se kehotti tätä toteuttamaan direktiivin 2003/41 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti tarvittavat toimenpiteet kyseisen direktiivin ja erityisesti sen 8, 9, 13 ja 15–18 artiklan sekä 20 artiklan 2 ja 4 kohdan täysimääräiseksi täytäntöön panemiseksi kahden kuukauden kuluessa kyseisen lausunnon tiedoksi antamisesta.

22      Tšekin tasavalta vastasi perusteltuun lausuntoon 24.7.2007 päivätyllä kirjeellä, jossa se totesi, että velvollisuus kyseisen direktiivin täytäntöön panemiseen ei voi vaikuttaa jäsenvaltioiden oikeuteen määrittää kansallisen sosiaaliturvajärjestelmänsä perusperiaatteet.

23      Koska komissio ei ollut tyytyväinen Tšekin tasavallan antamaan vastaukseen, se päätti nostaa nyt käsiteltävän kanteen.

 Kanne

 Tutkittavaksi ottaminen

24      Käsiteltävän kanteen vaatimusosan mukaan komissio vaatii tuomioistuinta toteamaan, että Tšekin tasavalta ei ole noudattanut direktiivin 2003/41 mukaisia velvoitteitaan, ”erityisesti” koska se ei ole pannut täytäntöön kyseisen direktiivin 8, 9, 13 ja 15–18 artiklaa sekä 20 artiklan 2–4 kohtaa.

25      Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuin voi tutkia viran puolesta, täyttyvätkö EY 226 artiklan edellytykset jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen nostamiselle (ks. asia C-362/90, komissio v. Italia, tuomio 31.3.1992, Kok., s. I-2353, 8 kohta; asia C-439/99, komissio v. Italia, tuomio 15.1.2002, Kok., s. I-305, 8 kohta ja asia C-98/04, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 4.5.2006, Kok., s. I-4003, 16 kohta).

26      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 38 artiklan 1 kohdan c alakohdasta ja siihen liittyvästä oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista ja että näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuin voi tarvittaessa harjoittaa valvontaansa. Tästä johtuu, että niiden oleellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen, joihin kanne perustuu, on ilmettävä johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä ja että kanteessa esitetyt vaatimukset on muotoiltava yksiselitteisesti, jottei tuomioistuin lausuisi kanteen ulkopuolelta tai jättäisi lausumatta jostakin (ks. asia C-195/04, komissio v. Suomi, tuomio 26.4.2007, Kok., s. I‑3351, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia C-412/04, komissio v. Italia, tuomio 21.2.2008, Kok., s. I‑619, 103 kohta).

27      Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että sikäli kuin komission tarkoituksena on kanteensa vaatimusosassa käyttämällään ilmaisulla ”erityisesti” laajentaa kanne koskemaan muita kuin siinä nimenomaisesti mainittuja direktiivin 2003/41 säännöksiä, kyseinen kanne ei täytä mainittuja edellytyksiä, koska siinä ei yksilöidä näitä muita säännöksiä eikä esitetä perusteita sille, että Tšekin tasavallan katsottaisiin jättäneen panematta ne täytäntöön asetetussa määräajassa.

28      Tästä seuraa, että käsiteltävä kanne otetaan tutkittavaksi ainoastaan siltä osin kuin se koskee sitä, että Tšekin tasavalta ei väitetysti ole pannut täytäntöön direktiivin 2003/41 8, 9, 13 ja 15–18 artiklaa sekä 20 artiklan 2–4 kohtaa.

 Asiakysymys

29      On riidatonta, että Tšekin tasavalta ei ole pannut täytäntöön direktiivin 2003/41 8, 9, 13 ja 15–18 artiklaa sekä 20 artiklan 2–4 kohtaa direktiivissä säädetyssä määräajassa tai perustellussa lausunnossa asetetussa määräajassa. Tšekin tasavalta, joka ei vetoa kyseisen direktiivin 22 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädettyyn osittaiseen, tiettyjä saman direktiivin 17 ja 18 artiklan säännöksiä koskevaan lykkäämismahdollisuuteen, näet myöntää, että esillä olevassa kanteessa nimenomaisesti mainittuja säännöksiä ei ole saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä mainittujen määräaikojen kuluessa. Direktiivissä 2003/41 ei kuitenkaan anneta jäsenvaltioille tai tietyille niistä mahdollisuutta täytäntöönpanon tekemättä jättämiseen.

30      Tšekin tasavalta katsoo kuitenkin, että sen ei tarvitse panna täytäntöön käsiteltävänä olevassa kanteessa nimenomaisesti mainittuja direktiivin 2003/41 säännöksiä, koska se joutuisi siinä tapauksessa muuttamaan sosiaaliturvajärjestelmänsä perusperiaatteita ottamalla eläkejärjestelmäänsä ammatillista lisäeläkettä koskevan järjestelmän, jollaista ei ole Tšekin oikeudessa, vaikka sosiaaliturvajärjestelmän järjestäminen kuuluu EY 137 artiklan 4 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla jäsenvaltioiden toimivallan piiriin.

31      Tšekin tasavalta toteaa tästä, että sen eläkejärjestelmä koostuu ainoastaan kahdesta osasta eli eläkejärjestelmän ensimmäisestä ja kolmannesta pilarista. Ensimmäinen pilari, josta säädetään eläkevakuutuksesta annetussa laissa nro 155/1995, koostuu lakisääteisestä, yleisestä ja kaikille vakuutetuille pakollisesta eläkkeestä, joka on osa kansallista sosiaaliturvajärjestelmää. Tšekin tasavallan mukaan kolmas pilari, josta säädetään valtion osittain maksamasta täydentävästä eläkevakuutuksesta annetussa laissa nro 42/1994, muodostuu vakuutettujen kyseisen lain nojalla perustettujen eläkerahastojen kanssa vapaaehtoisesti tekemistä yksittäisistä eläkevakuutussopimuksista. Kyseisten rahastojen jäsenyys ei perustu työhön, työnantajaan tai itsenäiseen ammatinharjoittamiseen. Sitä vastoin tšekkiläinen eläkevakuutusjärjestelmä ei sisällä toista pilaria, joka muodostuu sellaisista lisäeläkkeistä, joita tarjotaan palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana harjoitetun ammattitoiminnan yhteydessä.

32      Tšekin tasavalta korostaa siis, että voimassa olevan kansallisen lainsäädännön nojalla ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoava laitos ei voi sijoittautua Tšekin tasavallan alueelle harjoittamaan tätä toimintaa siellä, koska se olisi ammatillisen toiminnan harjoittamisesta rahoitusmarkkinoilla koskevan lainsäädännön vastaista ja kyseistä laitosta vastaan voitaisiin siten ryhtyä hallinnollisiin tai rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin. Tšekin tasavallalla ei myöskään ole riittävää poliittista tahtoa tai riittäviä taloudellisia mahdollisuuksia ottaa käyttöön ammatillista lisäeläkettä koskevaa järjestelmää.

33      Tšekin tasavalta katsoo, että koska EY 137 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa annetaan jäsenvaltioille oikeus määrätä kansallisen sosiaaliturvajärjestelmänsä perusrakenteesta, ei voida edellyttää sellaista direktiivin 2003/41 täytäntöön panemista, joka vaikuttaisi primaarioikeudessa taattuun oikeuteen. Tšekin tasavalta katsoo, että koska nyt käsiteltävässä kanteessa nimenomaisesti mainituilla kyseisen direktiivin säännöksillä asetetaan nimenomaan velvoitteita niille jäsenvaltioille, joiden alueella sijaitsee ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia, kyseisten säännösten täytäntöön paneminen johtaisi väistämättä sellaisten oikeussääntöjen luomiseen, jotka ovat tarpeen Tšekin tasavallan alueella sijaitsevien ammatillisten lisäeläkkeiden alalla toimivien yritysten toiminnalle, ja siten toisen pilarin käyttöön ottamiseen mainitussa jäsenvaltiossa, mikä vaikuttaisi vakavasti kansallisen eläkejärjestelmän rahoituksen yleiseen tasapainoon.

34      Tšekin tasavalta mainitsee tästä esimerkkinä direktiivin 2003/41 9 artiklan 1 kohdan, jossa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus kirjata ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset kansalliseen rekisteriin tai hyväksyä ne. Tšekin tasavallan mukaan asianmukaisen rekisterin tai hyväksymisjärjestelmän luominen edellyttäisi välttämättä vastaavien säännösten antamista. Pelkkä tällaisten säännösten antaminen ottamatta käyttöön ammatillista lisäeläkettä monitahoisena järjestelmänä eli määrittelemättä muun muassa sopimusosapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia ei Tšekin tasavallan mukaan ole mahdollista.

35      Kyseinen jäsenvaltio toteaa olevansa tietoinen siitä seikasta, että ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia ei voida yleisesti ottaen samastaa eläkejärjestelmien toiseen pilariin. Sen mukaan nämä laitokset muodostavat kuitenkin olennaisen osan tätä toista pilaria ja puitteiden luominen kyseisten laitosten perustamiselle aiheuttaisi väistämättä muutoksia itse eläkejärjestelmiin.

36      Tšekin tasavalta korostaa lisäksi, että lailla nro 340/2006 toteutetulla direktiivin 2003/41 täytäntöönpanolla saavutetaan kyseisen direktiivin tavoite. Sen mukaan mainitulla lailla nimittäin saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä kaikki ne säännökset, jotka koskevat muissa jäsenvaltioissa sijaitsevien ammatillisten lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten tarjoamia rajat ylittäviä palveluja, millä mahdollistetaan siten se, että Tšekin tasavallan alueella sijaitsevat yritykset voivat suorittaa maksuja kyseisten laitosten tarjoamiin eläkejärjestelmiin ja samalla nämä laitokset voivat tarjota asianmukaisia palveluja Tšekin tasavallassa.

37      Tästä seuraa, että Tšekin tasavalta pyrkii tällä argumentaatiollaan lähinnä perustelemaan sitä, että se ei ole pannut täytäntöön kyseisiä direktiivin 2003/41 säännöksiä, yhtäältä sillä seikalla, että sen alueella ei sijaitse ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia siitä syystä, että tällaiset laitokset on kielletty Tšekin lainsäädännössä, ja toisaalta sillä seikalla, että kyseisten säännösten täytäntöön paneminen johtaisi siihen, että kansallista eläkejärjestelmää olisi välttämätöntä muuttaa lisäämällä siihen toinen pilari, vaikka EY 137 artiklan 4 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaan jäsenvaltioilla on oikeus järjestää itse kansalliset eläkejärjestelmänsä.

38      Näin ollen on tutkittava, voidaanko nyt käsiteltävässä kanteessa nimenomaisesti mainittujen direktiivin 2003/41 säännösten täytäntöönpanon laiminlyöntiä perustella esitetyillä yhtäältä kansallisen oikeuteen ja toisaalta yhteisön oikeuteen perustuvilla näkökohdilla.

39      Tässä yhteydessä väitteestä, jonka mukaan Tšekin tasavallan alueella ei sijaitse ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että jossakin tietyssä jäsenvaltiossa ei harjoiteta tiettyä direktiivissä mainittua toimintaa, ei vapauta tätä jäsenvaltiota velvollisuudesta antaa lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä kaikkien tämän direktiivin säännösten riittävän täytäntöönpanon varmistamiseksi (ks. asia C-214/98, komissio v. Kreikka, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I‑9601, 22 kohta; asia C-372/00, komissio v. Irlanti, tuomio 13.12.2001, Kok., s. I‑10303, 11 kohta; asia C-441/00, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 30.5.2002, Kok., s. I-4699, 15 kohta ja asia C-71/05, komissio v. Luxemburg, tuomio 8.6.2006, 12 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

40      Sekä oikeusvarmuuden periaate että sen seikan varmistamisen välttämättömyys, että direktiivejä sovelletaan täysimääräisesti, eikä vain tosiasiallisesti vaan myös oikeudellisesti, näet edellyttävät, että kaikki jäsenvaltiot toistavat asianomaisen direktiivin säännökset selvillä, täsmällisillä ja yksiselitteisillä oikeudellisilla puitteilla, joissa on sitovia säännöksiä direktiivin kattamalla alueella (ks. vastaavasti asia C-339/87, komissio v. Alankomaat, tuomio 15.3.1990, Kok., s. I-851, 22 ja 25 kohta ja em. asia komissio v. Kreikka, tuomion 23 kohta).

41      Jäsenvaltioilla on tällainen velvollisuus, jotta estetään muutokset jäsenvaltioissa tiettynä hetkenä vallitsevassa tilanteessa ja taataan se, että kaikki oikeussubjektit yhteisössä – mukaan lukien niiden jäsenvaltioiden oikeussubjektit, joissa tiettyä direktiivissä tarkoitettua toimintaa ei harjoiteta, tietävät selvästi ja täsmällisesti – mitkä heidän oikeutensa ja velvollisuutensa kaikissa olosuhteissa ovat (ks. vastaavasti em. asia komissio v. Kreikka, tuomion 27 kohta; em. asia komissio v. Irlanti, tuomion 12 kohta; em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 30.5.2002, 16 kohta ja em. asia komissio v. Luxemburg, tuomion 13 kohta).

42      Oikeuskäytännön mukaan ainoa poikkeus direktiivin täytäntöönpanon pakollisuudesta on tilanne, jossa täytäntöönpano olisi maantieteellisistä syistä vailla merkitystä (ks. em. asia komissio v. Irlanti, tuomion 13 kohta ja em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomion 17 kohta).

43      Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että kuten muun muassa direktiivin 2003/41 johdanto-osan ensimmäisestä, kuudennesta ja kahdeksannesta perustelukappaleesta ilmenee, kyseisellä EY 47 artiklan 2 kohdan ja EY 55 artiklan ja EY 95 artiklan nojalla annetulla direktiivillä on tarkoitus luoda ammatillisten lisäeläkkeiden sisämarkkinat, joilla ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavilla laitoksilla on palvelujen tarjoamisen vapaus ja sijoittamisen vapaus.

44      Direktiivin 2003/41 20 artiklan 1 kohdassa säädetään tämän vuoksi, että jäsenvaltioiden on yhtäältä sallittava alueellaan sijaitsevien yritysten turvautua muissa jäsenvaltioissa hyväksyttyjen ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten palveluihin, ja toisaalta sallittava, että kyseisen valtion alueella hyväksytyt ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset tarjoavat palveluja muiden jäsenvaltioiden alueelle sijaitseville yrityksille.

45      Kuten direktiivin 2003/41 johdanto-osan 7 ja 20 perustelukappaleesta ilmenee, tällaisen rajatylittävän toiminnan harjoittamiseksi kyseisessä direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot velvoittavat alueellaan sijaitsevat ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset noudattamaan toiminnassaan ja toimintaehdoissaan tiettyjä toiminnan vakautta koskevia vähimmäissääntöjä taatakseen suojan korkean tason niille tuleville eläkeläisille, joiden on tarkoitus hyötyä kyseisten laitosten palveluista.

46      Nämä säännöt koostuvat direktiivin 2003/41 8, 9, 13 ja 15–18 artiklan mukaan muun muassa rahoittavan yrityksen ja ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavan laitoksen erottamisesta oikeudellisesti toisistaan, jotta kyseisten laitosten varat voidaan turvata rahoittavan yrityksen konkurssissa, toimintaehdoista, joilla pyritään takaamaan ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten asiallisuus ja joihin kuuluvat muun muassa kirjaaminen kansalliseen rekisteriin, laitosten johtamisen uskominen hyvämaineisille henkilöille, asianmukaisten toimintasääntöjen olemassaolo, asiantuntijan hyväksymän vakuutusteknisen vastuuvelan muodostaminen, tietojen antaminen rahoittajille, luettelo toimivaltaisille viranomaisille annettavista tiedoista sekä riittävien varojen olemassaolo ja hallinta kyseisten laitosten sitoumusten kattamiseksi.

47      Direktiivin 2003/41 20 artiklan 2–4 kohdassa säädetään lisäksi menettelystä, jota tietyssä jäsenvaltiossa hyväksytyn ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavan laitoksen on noudatettava, mikäli se haluaa tarjota palvelujaan toisessa jäsenvaltiossa, sekä toimivaltaisten viranomaisten tehtävästä tässä tilanteessa. Saman artiklan 2 kohdassa – kuten myös kyseisen direktiivin 9 artiklan 5 kohdassa – säädetään erityisesti, että ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten, joiden aikomuksena on harjoittaa mainitunlaista rajatylittävää toimintaa, on hankittava ennakkoon lupa kotijäsenvaltion, eli sen jäsenvaltion, jossa laitoksen rekisteröity kotipaikka ja/tai keskushallinto sijaitsee, toimivaltaisilta viranomaisilta.

48      Kuten Tšekin tasavalta toteaa, tästä seuraa, että nyt käsiteltävässä kanteessa nimenomaisesti mainituissa direktiivin 2003/41 säännöksissä eli sen 8, 9, 13 ja 15–18 artiklassa sekä 20 artiklan 2–4 kohdassa asetetaan velvollisuuksia niille jäsenvaltioille, joiden alueella sijaitsee ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia.

49      Kyseinen jäsenvaltio toteaa tosin myös, että ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset eivät voi laillisesti sijoittautua sen alueelle.

50      Tämän tuomion 39–41 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan – ja kun ei ole olemassa maantieteellistä syytä, jonka vuoksi kyseisten säännösten täytäntöönpano olisi vailla merkitystä – on kuitenkin tärkeää, että siinä tapauksessa, että Tšekin tasavalta päättää täydentää kansallista eläkejärjestelmäänsä toiseen pilariin kuuluvalla ammatillisia lisäeläkkeitä koskevalla säännöstöllä, oikeussubjektit Tšekin tasavallassa voivat yhteisön alueen muiden oikeussubjektien tavoin tietää, mitkä ovat niiden oikeudet ja velvollisuudet.

51      Kansallisen eläkejärjestelmän kehittymistä tällä tavalla ei voida sulkea pois pelkästään hypoteettisena sen vuoksi, että tällaista muutosta ei voida toteuttaa pelkällä tosiasiallisten esteiden poistamisella vaan se edellyttää sovellettavien oikeussääntöjen muuttamista. Kaikki lainsäädäntö on näet muutettavissa. Esillä olevassa asiassa Tšekin tasavallan omista kirjelmistä sitä paitsi ilmenee, että kyseisessä jäsenvaltiossa on ennen direktiivin 2003/41 täytäntöönpanoa valmisteltu lakialoitteita, joilla on ollut tarkoitus ottaa toinen pilari kansalliseen eläkejärjestelmään, että Tšekin talous- ja sosiaaliministeri esitti vuonna 1993 lakialoitteen kyseisen valtion hallitukselle, joka päätyi lopulta eri ratkaisuun – eli antamaan lain valtion osittain maksamasta täydentävästä eläkevakuutuksesta –, ja että Tšekin hallitus antoi parlamentille ammatillista lisäeläkettä koskevan lakiehdotuksen vuonna 2001. Lisäksi Tšekin tasavalta myönsi suullisessa käsittelyssä, että toinen pilari voidaan tulevaisuudessa ottaa käyttöön, jos tähän on poliittista tahtoa.

52      Tästä seuraa, että vaikka sovellettavan kansallisen säännöstön mukaan ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset eivät voi laillisesti sijoittautua Tšekin tasavallan alueelle toisen pilarin puuttuessa kansallisesta eläkejärjestelmästä, kyseisellä jäsenvaltiolla on velvollisuus panna täytäntöön direktiivin 2003/41 8, 9, 13 ja 15–18 artikla sekä 20 artiklan 2–4 kohta täysimääräisesti antamalla ja saattamalla voimaan kansallisessa oikeusjärjestyksessään tältä osin tarpeelliset lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

53      Toisin kuin Tšekin tasavalta väittää, mainittu täytäntöönpanovelvollisuus ei vaikuta kyseisen jäsenvaltion toimivaltaan, joka koskee kansallisen eläkejärjestelmän järjestämistä ja sen rahoituksen tasapainon säilyttämistä, siten, että kyseinen jäsenvaltio pakotettaisiin tämän täytäntöönpanon yhteydessä ottamaan käyttöön tällainen toinen pilari sille EY 137 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa taattujen oikeuksien vastaisesti.

54      Ensinnäkin kyseisten direktiivin 2003/41 säännösten täytäntöön paneminen kansallisessa oikeudessa ei millään tavoin velvoita Tšekin tasavaltaa muuttamaan kansallista eläkejärjestelmäänsä.

55      Tässä Tšekin tasavalta on väärässä väittäessään, että mainittu täytäntöön paneminen johtaisi ipso facto toisen pilarin luomiseen Tšekin kansalliseen eläkejärjestelmään.

56      Tšekin tasavallan vastauksena tuomioistuimen tältä osin esittämiin kirjallisiin kysymyksiin antamien selitysten mukaan tällaiseen monitahoiseen järjestelmään kuuluvan toisen pilarin luominen edellyttää näet sitä, että kansallinen lainsäätäjä säätää kansallisen säännöskokonaisuuden, jossa määritetään muun muassa ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten perustamista Tšekin tasavallan alueella koskevat tarpeelliset ehdot ja oikeudelliset suhteet niin kansallisen eläkejärjestelmän toisen pilarin ja muiden pilarien välillä kuin toisen pilarin sisällä pilarin eri osien, eli työnantajien, työntekijöiden, valvonta- ja seurantaelinten ja mahdollisten muiden valtionhallinnon elinten, välillä.

57      On kuitenkin todettava, että missään esillä olevassa kanteessa nimenomaisesti mainitussa direktiivin 2003/41 säännöksessä tai muussa kyseisen direktiivin säännöksessä ei velvoiteta jäsenvaltioita panemaan täytäntöön tällaista säännöstöä.

58      Toisin kuin Tšekin tasavalta väittää, vaikka direktiivin 2003/41 9 artiklan 1 kohdan ottaminen osaksi kansallista oikeusjärjestystä toki edellyttää muun muassa sitä, että kaikki jäsenvaltiot säätävät kansallisessa lainsäädännössään alueellaan sijaitsevien ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten kirjaamisesta rekisteriin tai niiden hyväksymisestä, kyseinen säännös ei siis sisällä sääntöä, jossa velvoitettaisiin jäsenvaltiot sallimaan mainittujen laitosten sijoittautuminen alueelleen.

59      Kuten tämän tuomion 43–47 kohdasta ilmenee, direktiivi 2003/41, jolla otettiin Euroopan tasolla käyttöön tiettyjä vähimmäisvaatimuksia koskevia sääntöjä, on näet ainoastaan ensimmäisen askel kohti ammatillisten lisäeläkejärjestelmien sisämarkkinoita. Kyseisellä direktiivillä ei sitä vastoin ole tarkoitus yhdenmukaistaa edes osittain kansallisia eläkejärjestelmiä velvoittamalla jäsenvaltiot muuttamaan tai kumoamaan niiden eläkejärjestelmien järjestämistä itsessään koskevia kansallisen oikeuden sääntöjä.

60      Kyseisen direktiivin johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa korostetaan siten nimenomaisesti toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sitä, että vastuu kansallisten eläkejärjestelmien järjestämisestä ja oikeus päättää kunkin näihin järjestelmiin kuuluvan pilarin tehtävästä ja näin myös toisen pilarin tehtävästä säilyy kokonaisuudessaan jäsenvaltioilla, eikä direktiivi näin ollen missään tapauksessa vaikuta mainittuihin jäsenvaltioille kuuluviin oikeuksiin.

61      Samasta syystä direktiivin 2003/41 20 artiklan 1 kohdassa säädetään kyseisen direktiivin johdanto-osan 36 ja 37 perustelukappaleen mukaisesti, että ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten rajatylittävän toiminnan harjoittamisella ei rajoiteta vastaanottavien jäsenvaltioiden kansallisten eläkejärjestelmien järjestämistä koskevaa kansallista sosiaali- ja työlainsäädäntöä.

62      Tästä seuraa, että – toisin kuin komissio esitti myös kirjelmissään – direktiiviä 2003/41 ei sellaisenaan voida tulkita siten, että sillä velvoitetaan Tšekin tasavallan kaltaiset jäsenvaltiot, jotka kieltävät ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten sijoittautumisen alueelleen sen vuoksi, että niiden eläkejärjestelmiin ei sisälly toista pilaria, kumoamaan mainittu kielto ja sallimaan ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten sijoittautuminen alueelleen, jotta nämä voisivat tarjota sellaisia palveluja, jotka kiistatta kuuluvat kansallisten eläkejärjestelmien toiseen pilariin.

63      Mainitunlaisen kansalliseen oikeuteen kuuluvan kiellon on toki oltava EY:n perustamissopimuksessa määrättyjen vapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen – kuten sijoittautumisvapautta koskevien määräysten –, joissa lähtökohtaisesti kielletään tämän vapauden harjoittamista koskevat rajoitukset, mukainen (ks. vastaavasti asia C‑372/04, Watts, tuomio 16.5.2006, Kok., s. I‑4325, 92 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia C-228/07, Petersen, tuomio 11.9.2008, Kok., s. I-6989, 42 kohta), elleivät kyseiset rajoitukset ole perusteltuja perustamissopimuksessa mainituista yleistä etua koskevista pakottavista syistä; näihin kuuluu muun muassa sosiaaliturvajärjestelmän rahoituksen tasapainon vakavan järkkymisen vaaran olemassaolo (ks. vastaavasti mm. asia C-158/96, Kohll, tuomio 28.4.1998, Kok., s. I‑1931, 41 kohta ja asia C-350/07, Kattner Stahlbau, tuomio 5.3.2009, 85 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

64      Koska nyt käsiteltävänä kanne koskee ainoastaan direktiivin 2003/41 säännösten täytäntöönpanon laiminlyöntiä eikä mahdollista perustamissopimuksen määräysten – joihin komissio ei ole väitteissään missään vaiheessa vedonnut – rikkomista, sen arvioimiseksi, onko kyseinen kanne perusteltu, ei ole tarpeen tutkia, onko Tšekin lainsäädännön mukainen kielto, jonka mukaan ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset eivät voi sijoittautua Tšekin tasavallan alueelle, vapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen vastainen, eikä näin ollen sitä, missä määrin kyseinen jäsenvaltio voitaisiin mahdollisesti velvoittaa sisällyttämään toisen pilarin kansalliseen eläkejärjestelmäänsä näiden sääntöjen noudattamiseksi.

65      Toiseksi on todettava, että – toisin kuin Tšekin tasavalta väittää – velvollisuus panna täytäntöön direktiivi 2003/41 täysimääräisesti saattamalla kyseisen direktiivin 8, 9, 13 ja 15–18 artiklan sekä 20 artiklan 2–4 kohdan säännökset osaksi kyseisen jäsenvaltion kansallista oikeusjärjestystä ei ole miltään osin ristiriidassa EY 137 artiklan 4 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan kanssa.

66      Tästä on todettava, että EY 137 artiklan 4 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaan kyseisen artiklan nojalla annetut säännökset ”eivät rajoita jäsenvaltioille tunnustettua oikeutta määritellä sosiaaliturvajärjestelmiensä perusperiaatteet, eivätkä ne saa vaikuttaa olennaisesti näiden järjestelmien rahoituksen tasapainoon”.

67      On kuitenkin todettava ensinnäkin, että direktiiviä 2003/41, joka on nyt käsiteltävän kanteen kohteena, ei ole annettu EY 137 artiklan perusteella, joka on se perustamissopimuksessa määrätty oikeudellinen perusta, jota käytetään jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämiseen toteuttamiseen sosiaalipolitiikan alalla. Kuten edellä tämän tuomion 43 kohdassa on todettu, kyseisen direktiivin oikeudellisena perustana on itse asiassa EY 47 artiklan 2 kohta, EY 55 artikla ja EY 95 artikla, jotka koskevat sisämarkkinoiden toteuttamista tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja sijoittautumisvapauden avulla.

68      Toiseksi direktiivin 2003/41 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan kyseistä direktiiviä ei sovelleta sosiaaliturvajärjestelmiä hallinnoiviin laitoksiin, eikä kyseisen direktiivin säännöksillä siten ole vaikutusta näihin laitoksiin.

69      Tämän seurauksena on todettava, että Tšekin tasavalta ei ole noudattanut direktiivin 2003/41 22 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut säädetyssä määräajassa kaikkia kyseisen direktiivin 8, 9, 13 ja 15–18 artiklan sekä 20 artiklan 2–4 kohdan noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä. Kanne on hylättävä muilta osin.

 Oikeudenkäyntikulut

70      Työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Tšekin tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja Tšekin tasavalta on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Tšekin tasavalta ei ole noudattanut ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta 3.6.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/41/EY 22 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut säädetyssä määräajassa kyseisen direktiivin 8, 9, 13 ja 15–18 artiklan sekä 20 artiklan 2–4 kohdan noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

2)      Kanne hylätään muilta osin.

3)      Tšekin tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Allekirjoitukset


* Oikeudenkäyntikieli: tšekki.