JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JULIANE KOKOTT
29 päivänä marraskuuta 2012 (1)
Asia C‑440/11 P
Euroopan komissio
vastaan
Stichting Administratiekantoor Portielje ym.
Muutoksenhaku – Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – EY 81 artiklan 1 kohta ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta – Yrityksen käsite – Yhtiön kartellirikkomuksen lukeminen sellaisen säätiön syyksi, jolla on suoraan tai välillisesti määräysvalta mainitun yhtiön koko osakekantaan mutta joka ei itse harjoita taloudellista toimintaa – Muuttopalvelujen alan kartelli – Kansainvälisten muuttopalvelujen markkinat Belgiassa
I Johdanto
1. Esillä oleva asia antaa unionin tuomioistuimelle uuden mahdollisuuden kehittää oikeuskäytäntöään erittäin kiistanalaisissa ongelmissa, jotka koskevat emoyhtiöiden vastuuta kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden kartellirikkomuksista. Pohjimmiltaan tässä on kyse siitä, edellyttääkö tällainen kartellioikeudellisen vastuun jakaminen sitä, että emoyhtiö harjoittaa omaa taloudellista toimintaa eli että sitä on jo sellaisenaan pidettävä unionin kilpailuoikeudessa tarkoitettuna yrityksenä, vai riittääkö se, että tytäryhtiö harjoittaa tällaista taloudellista toimintaa ja emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat yhdessä yrityksen.
2. Kysymys liittyy muuttopalvelujen alan kartelliin, jonka Euroopan komissio sai selville kansainvälisten muuttopalvelujen markkinoilla Belgiassa joitakin vuosia sitten ja josta se teki 11.3.2008 sakkopäätöksen (jäljempänä myös riidanalainen päätös).(2) Komissio katsoi Gosselin Group NV:n (jäljempänä Gosselin) syyllistyneen yhdeksän muun yrityksen tai konsernin ohella kartelliin osallistumiseen ja määräsi sille sakon. Lisäksi komissio määräsi, että osasta sakkoa vastaa yhdessä ja yhteisvastuullisesti Stichting Administratiekantoor Portielje (jäljempänä Portielje) eli perhesäätiö, jolla on suoraan tai välillisesti määräysvalta Gosselinin koko osakekantaan ja jonka tehtävänä on varmistaa perustajaperheen edun mukaisesti Gosselin-yhtiön yhdenmukainen hallinnointi.
3. Unionin yleinen tuomioistuin piti Portieljen yhteisvastuuta lainvastaisena ja perusteli tätä 16.6.2011 antamassaan tuomiossa (jäljempänä myös unionin yleisen tuomioistuimen tuomio tai valituksenalainen tuomio)(3) ensisijaisesti sillä, että Portielje ei sen mukaan harjoita taloudellista toimintaa eikä sen vuoksi ole yritys.
4. Komissio riitauttaa tuon tuomion nyt tekemällään valituksella. Se katsoo, että kartellioikeudellisen vastuun kohdentamisen kannalta ratkaisevaa on ainoastaan se, muodostavatko emoyhtiö ja tytäryhtiö – esillä olevassa asiassa siis Portielje ja Gosselin – yhdessä unionin kilpailuoikeudessa tarkoitetun yrityksen ja voidaanko tämän taloudellisen kokonaisuuden katsoa syyllistyneen kartelliin osallistumiseen.
5. Unionin tuomioistuimen on lähiaikoina tarkasteltava joukkoa muita oikeuskysymyksiä muissa vielä vireillä olevissa muutoksenhakumenettelyissä, jotka koskevat muuttopalvelujen alan kartellia.(4)
II Asian taustaa
6. Gosselin on yhtiö, jonka kotipaikka on Belgiassa, joka perustettiin vuonna 1983 ja joka on toiminut nykyisellä nimellään 20.12.2007 lähtien muuttopalveluja tarjoavana yrityksenä.(5)
7. Portielje on vuonna 2001 perustettu säätiö, jonka kotipaikka on Alankomaissa ja jossa Gosselinin perustajaperheeseen kuuluvat osakkaat pyrkivät varmistamaan Gosselin-yhtiön yhdenmukaisen hallinnoinnin. Portielje itse ei harjoita kaupallista toimintaa.
8. Tällä perhesäätiöllä on 1.1.2002 lähtien ollut osittain suoraan ja osittain välillisesti määräysvalta Gosselinin koko osakekantaan. Tarkemmin sanottuna Portieljen hallussa on 92 prosenttia Gosselinin osakkeista, ja jäljelle jäävät 8 prosenttia omistaa Vivet en Gosselin NV, jonka osakkeista 99,87 prosenttia puolestaan kuuluu Portieljelle.
A Tosiseikat ja hallinnollinen menettely
9. Komission tutkimusten tulosten perusteella kansainvälisten muuttopalvelujen markkinoilla Belgiassa oli vuosina 1984–2003 kartelli, johon osallistui kymmenen muuttopalveluja tarjoavaa yritystä(6) eri ajanjaksoina(7) ja eriasteisesti.
10. Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi, että mainittu kartelli oli yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen muodossa toteutettu kartellikokonaisuus,(8) joka perustui kolmentyyppisiin sopimuksiin:(9)
– hintasopimuksiin, joissa osapuolina olevat muuttopalveluja tarjoavat yritykset sopivat asiakkaille tarjottavista palveluista perittävistä maksuista
– sopimuksiin korvausjärjestelmästä tarjousten hylkäämisen tai tarjouksista pidättäytymisen tapauksissa (provisiot); niiden tarkoituksena oli varmistaa, että kansainvälisiä muuttopalveluja koskevan tarjouskilpailun voittaneen yrityksen kilpailijat saivat tavallaan rahallisen korvauksen riippumatta siitä, olivatko ne itse jättäneet tarjouksen vai eivät; mainitut provisiot päätyivät asiakkaiden huomaamatta kulloistenkin muuttopalvelujen lopulliseen hintaan
– sopimuksiin markkinoiden jakamisesta turvautumalla fiktiivisten hinta-arvioiden (peitetarjousten) järjestelmään; asiakas tai muuttava henkilö sai peitetarjouksen muuttoyhtiöltä, jolla ei ollut aikomusta suorittaa muuttoa; yritys ilmoitti kilpailijoilleen hinnan, vakuutustariffin ja varastointikulut, jotka niiden pitäisi tästä fiktiivisestä palvelusta laskuttaa.
11. Provisioita ja peitetarjouksia koskevia sopimuksia sovellettiin kartellin koko voimassaoloajan (vuosina 1984–2003), mutta hintasopimusten täytäntöönpanolle toukokuun 1990 jälkeen ei löytynyt näyttöä.(10)
12. Komissio päätteli toteamiensa tosiseikkojen perusteella riidanalaisessa päätöksessä, että asianomaiset yritykset ovat rikkoneet EY 81 artiklan 1 kohtaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohtaa eri aikoina ”vahvistamalla kansainvälisten muuttojen hintoja Belgiassa suoraan ja välillisesti, jakamalla osan markkinoista ja manipuloimalla tarjousten jättämismenettelyä”.(11)
13. Riidanalainen päätös annettiin tiedoksi yhteensä 31 oikeushenkilölle, joille komissio lisäksi määräsi osittain oikeushenkilökohtaisesti ja osittain yhteisvastuullisesti erisuuruisia sakkoja(12) kilpailusääntöjen rikkomisesta.
14. Komission riidanalaisen päätöksen 1 artiklan c alakohdassa esittämien toteamusten mukaan Gosselin osallistui kartellikokonaisuuteen 31.1.1992–18.9.2002 ja ”yhdessä – – yrityksen Stichting Administratiekantoor Portielje kanssa” 1.1.2002–18.9.2002. Sen vuoksi Gosselinille määrättiin riidanalaisen päätöksen 2 artiklan e alakohdassa 4,5 miljoonan euron sakko, josta Portieljen määrättiin olevan yhteisvastuussa 370 000 euron osalta.
15. Komissio korjasi riidanalaista päätöstä 24.7.2009 tekemällään muutospäätöksellä(13) siten, että Gosselinille määrätty sakko alennettiin 3,28 miljoonaan euroon, josta Portieljen määrättiin nyt olevan yhteisvastuussa 270 000 euron osalta. Tämä muutos juonsi juurensa sen myynnin arvon uudelleenlaskennasta, joka komission mukaan oli otettava huomioon Gosselinille ja Portieljelle määrätyn sakon perusmäärän määrittämiseksi.
B Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinmenettely
16. Useat riidanalaisen päätöksen adressaateista hakivat päätökseen muutosta unionin yleisessä tuomioistuimessa kumoamiskanteen avulla.(14)
17. Unionin yleinen tuomioistuin päätti, että Gosselinin ja Portieljen 4.6.2008 nostamat kanteet yhdistetään suullista käsittelyä ja asian ratkaisemista varten.
18. Asiaa T-208/08 koskevan kanteen osalta unionin yleinen tuomioistuin kumosi valituksenalaisessa tuomiossa(15) riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä oli todettu Gosselinin osallistuneen rikkomiseen 30.10.1993–14.11.1996. Tämän vuoksi unionin yleinen tuomioistuin alensi Gosselinille määrätyn sakon 2,32 miljoonaan euroon. Se hylkäsi Gosselinin kanteen muilta osin ja määräsi, että asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
19. Asiaa T-209/08 koskevan kanteen osalta unionin yleinen tuomioistuin kumosi, myös valituksenalaisessa tuomiossa,(16) riidanalaisen päätöksen Portieljen osalta kokonaisuudessaan ja velvoitti komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
III Oikeudenkäynti unionin tuomioistuimessa
20. Komissio teki 25.8.2011 päivätyllä kirjelmällä unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta nyt käsiteltävän valituksen. Tämän valituksen ainoana kohteena on valituksenalaisen tuomion se osa, jossa unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi Portieljen kumoamiskanteen asiassa T-209/08.(17) Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion siten, että päätös K(2008) 926, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä K(2009) 5810, kumotaan siltä osin kuin se koskee Portieljea
– hylkää Portieljen kanteen
– velvoittaa Portieljen korvaamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
21. Portielje puolestaan vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää komission valituksen perusteettomana ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22. Valitusta käsiteltiin unionin tuomioistuimessa aluksi kirjallisesti ja sitten 24.10.2012 istunnossa.
IV Arviointi
23. EY 81 artiklaa (aiemmin ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklaa, nyt SEUT 101 artiklaa)(18) koskevassa vakiintuneessa oikeuskäytännössä on tunnustettu, että emoyhtiö on tarvittaessa yhteisvastuussa tytäryhtiönsä kartellirikkomuksista silloinkin, kun ainoastaan tytäryhtiö on ollut suoraan sekaantunut kyseessä olevaan kartelliin. Tällaista yhteisvastuuta edellytetään erityisesti silloin, kun tytäryhtiö ei ole toiminut markkinoilla itsenäisesti vaan on noudattanut olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita eli on ollut emoyhtiön ratkaisevan vaikutusvallan piirissä.(19) Jos emoyhtiö omistaa tosiseikkojen tapahtuma-aikaan tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan, oletetaan lisäksi kumottavissa olevasti, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön markkinakäyttäytymiseen(20) (ns. 100 prosentin olettama(21) tai Akzo Nobel -oikeuskäytäntö).
24. Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut näitä periaatteita esillä olevassa asiassa oikeudellisesti virheellisellä tavalla. Se nojautuu kahteen valitusperusteeseen, joista toinen koskee EY 81 artiklan henkilöllistä soveltamisalaa (ks. jäljempänä A osa) ja toinen mahdollisuuksia kumota 100 prosentin olettama (ks. jäljempänä B osa).
A EY 81 artiklan henkilöllisen soveltamisalan määrittäminen (ensimmäinen valitusperuste)
25. Ensimmäisessä valitusperusteessa otetaan esille joitakin erittäin perustavia oikeuskysymyksiä, jotka liittyvät kilpailuoikeudelliseen yrityksen käsitteeseen; toisin sanoen siinä viime kädessä käsitellään yrityksiä ja yritysten yhteenliittymiä koskevien EY 81 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 1/2003(22) 23 artiklan henkilöllistä soveltamisalaa.(23)
26. Tällä valitusperusteella komissio riitauttaa valituksenalaisen tuomion 36–50 kohdan, joissa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komissio ”ei ole näyttänyt Portieljen olleen EY 81 artiklassa tarkoitettu yritys”,(24) minkä jälkeen se hyväksyi Portieljen riidanalaisesta päätöksestä nostaman kumoamiskanteen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Portieljen itsensä on oltava yritys, jotta se voisi olla yhteisvastuussa Gosselinin osallistumisesta muuttopalvelujen alan kartelliin.(25)
1. Yrityksen käsite EY 81 artiklan yhteydessä (ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa)
27. Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on nojautunut oikeudellisesti paikkansa pitämättömään kriteeriin. Komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on asettanut tarkastelunsa painopisteen virheellisesti siihen, onko Portielje itse yritys, sen sijaan että olisi tarkastellut, muodostavatko Portielje ja Gosselin yhdessä yhden yrityksen. Tämän vuoksi komissio katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ymmärtäneen kilpailuoikeudellisen yrityksen käsitteen väärin.
28. On kiistatonta, että kilpailuoikeudessa yrityksen käsite kattaa kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta.(26) On myös selvää, että taloudellisen kokonaisuuden voi muodostaa useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö.(27)
29. Myös unionin yleinen tuomioistuin käytti tätä käsitteen määrittelyä lähtökohtanaan valituksenalaisessa tuomiossa.(28) Se kuitenkin lisäsi oitis, ”että EY 81 artiklaa rikkoneen yrityksen emoyhtiölle ei voida määrätä seuraamusta EY 81 artiklan soveltamisesta tehdyllä päätöksellä, jos se ei itse ole yritys”.(29)
30. Tästä käy ilmi perustavanlaatuinen yrityksen käsitteen väärinymmärrys, kun kyseessä on emoyhtiöiden vastuu tytäryhtiöidensä kartellirikkomuksista.
31. Emo- ja tytäryhtiön yhteisvastuuta nimittäin perustellaan sillä, että nämä yhtiöt yhdessä muodostavat kilpailuoikeudessa tarkoitetun yhden yrityksen oikeudellisen henkilöitymän, jos tytäryhtiöllä ei ole riittävää itsenäisyyttä suhteessa emoyhtiöön.(30) Tällöin ne muodostavat taloudellisen kokonaisuuden ja voivat keskinäisissä suhteissaan käyttää niin sanottua konsernietuoikeutta, toisin sanoen kartellikieltoa ei sovelleta niiden välisiin sopimuksiin.(31) Toisaalta emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat myös ulospäin taloudellisen kokonaisuuden, minkä vuoksi niiden on oltava yhteisvastuussa sen yrityksen mahdollisista kartellirikkomuksista, jonka henkilöitymän ne yhdessä muodostavat.(32)
32. Unionin yleinen tuomioistuin on siis tehnyt virheen todetessaan, että kilpailuoikeudellinen yrityksen käsite ja emoyhtiön saattaminen vastuuseen tytäryhtiönsä käyttäytymisestä ovat ”kaksi eri asiaa”.(33) Tosiasiallisesti yrityksen käsite ja kartellioikeudellisen vastuun kohdentaminen ovat saman mitalin kaksi puolta. Kuten edellä totesin, emo- ja tytäryhtiön yhteisvastuu kartellirikkomuksista ilmentää sitä, että nämä yhtiöt muodostavat yhden yrityksen oikeudellisen henkilöitymän. Se, että emo- ja tytäryhtiö muodostavat tämän taloudellisen kokonaisuuden, on välttämätön ja samalla riittävä edellytys emoyhtiön yhteisvastuulle tytäryhtiönsä tekemistä kartellirikkomuksista.
33. Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenevä oikeudellinen näkemys, jonka mukaan emoyhtiön on myös sellaisenaan oltava yritys, jotta sen voidaan katsoa olevan yhteisvastuussa tytäryhtiönsä kartellirikkomuksista, tarkoittaisi viime kädessä sitä, että kartellioikeudellisen vastuun kohdentamiselle emo- ja tytäryhtiön välillä asetettaisiin lisävaatimus, jota ei ole vielä hyväksytty tässä muodossa.
34. Mielestäni tähänastisesta oikeuskäytännöstä ei millään keinolla voida johtaa tällaista lisävaatimusta. Jos tällainen vaatimus olisi olemassa, esimerkiksi Akzo Nobel -tapauksessa, joka on viime vuosien tärkein nyt tarkasteltavina olevia ongelmia koskeva oikeustapaus, Akzo Nobel NV ei pelkkänä holdingyhtiönä(34) olisi voinut olla sakkopäätöksen adressaatti.
35. Unionin yleinen tuomioistuin ei tältä osin käsittele Akzo Nobel -tapauksessa annettua tuomiota(35) eikä muutenkaan esitä minkäänlaisia perusteluja väitteelleen mainitun lisävaatimuksen olemassaolosta. Se tyytyy mainitsemaan kolme jokseenkin umpimähkään valittua unionin tuomioistuimen tuomiota,(36) joissa sen mukaan oli ”selvää”, ”että emoyhtiö oli yritys”.(37)
36. Kun määrätään seuraamus yrityksen kartellirikkomuksista EY 81 artiklan nojalla (nyt SEUT 101 artiklaa), luettuna yhdessä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan kanssa, on kuitenkin merkityksetöntä, harjoittavatko kaikki luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka muodostavat tämän yrityksen oikeudellisen henkilöitymän, taloudellista toimintaa ja onko kutakin niistä jo sellaisenaan pidettävä yrityksenä.
37. Ratkaisevaa on ainoastaan se, että – kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna – rikkomiseen on syyllistynyt yritys ja että kaikki luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, joille annetaan tiedoksi sakkopäätös seuraamuksen määräämiseksi rikkomisesta, muodostavat tämän yrityksen oikeudellisen henkilöitymän. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetyillä seuraamuksilla on nimittäin määrä varmistaa, että ne henkilöt, joilla on ratkaiseva vaikutusvalta kartelliin sekaantuneissa yrityksissä, saatetaan vastuuseen yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti ja että nämä henkilöt huolehtivat siitä, että yritys ei syyllisty tämänkaltaisiin rikkomisiin uudestaan.(38) Tämän tavoitteen kannalta ei ole merkitystä sillä, harjoittavatko mainitut luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt myös muutoin – eli riippumatta vaikutusvallastaan kartelliin kuuluviin yrityksiin – taloudellista toimintaa.
38. Tiivistäen voidaan siis todeta, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että yrityksen emoyhtiölle ei voida määrätä seuraamusta, jos se itse ei ole yritys, ja tutkiessaan sitten, onko Portielje sellaisenaan yritys.(39)
39. Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen perusteltu.
2. 100 prosentin olettaman sovellettavuus Portieljen ja Gosselinin väliseen suhteeseen (ensimmäisen valitusperusteen toinen osa)
40. Täydentävänä tietona tarkastelen seuraavaksi vielä ensimmäisen valitusperusteen toista osaa, jonka komissio esittää toissijaisesti. Se koskee lähinnä sitä, voiko 100 prosentin olettamalla – sellaisena kuin se ilmenee Akzo Nobel -oikeuskäytännöstä(40) – olla merkitystä Portieljen suhteessa Gosseliniin. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt virheen katsoessaan, että tätä 100 prosentin olettamaa ei voida soveltaa esillä olevassa asiassa.
41. Tämä väite kohdistuu unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 46–49 kohdassa esittämiin seikkoihin, joiden lähtökohtana on toteamus siitä, ”ettei Portielje harjoita suoraa taloudellista toimintaa”.(41) Näissä olosuhteissa Portieljen luokitteleminen yritykseksi oli unionin yleisen tuomioistuimen näkökulmasta mahdollista korkeintaan sillä perusteella, että se ”välillisesti osallistuu” Gosselinin harjoittamaan taloudelliseen toimintaan. Tämän vuoksi unionin yleinen tuomioistuin vaatii komissiolta valtiontukilainsäädäntöä koskevassa asiassa Cassa di Risparmio di Firenze annetun tuomion(42) perusteella konkreettista näyttöä siitä, että Portielje ”osallistuu” Gosselinin ”hallinnointiin”, eikä hyväksy 100 prosentin olettaman soveltamista.(43)
42. Tarkemmin sanottuna unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu tässä yhteydessä asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annetun tuomion sanamuotoon, jonka mukaan pelkkä osuuksien omistaminen, vaikka ne oikeuttaisivat määräysvaltaankin, ei sellaisenaan ole taloudellista toimintaa.(44) Sitä vastoin säätiön, joka omistaa määräysvaltaan oikeuttavia osuuksia yhtiöstä, on katsottava osallistuvan määräysvallassaan olevan ”yrityksen” taloudellisen toiminnan harjoittamiseen vasta silloin, kun se tosiasiallisesti käyttää tätä määräysvaltaa ”osallistumalla” suoraan tai välillisesti yhtiön hallinnointiin.(45)
43. Asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annetun tuomion mainitusta kohdasta unionin yleinen tuomioistuin päätteli, että todistustaakka Portieljen kaltaisen taloudellista toimintaa harjoittamattoman säätiön osallistumisesta Gosselinin kaltaisen markkinoilla toimivan yhtiön hallinnointiin on komissiolla ja että komissio ei voi täyttää todistustaakkaansa viittaamalla – Akzo Nobel -oikeuskäytäntöä soveltaen – siihen, että säätiöllä on (lähes) 100 prosentin määräysvalta yhtiöön.(46)
44. Tämä unionin yleisen tuomioistuimen arvio on oikeudellisesti virheellinen.
45. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin ilmeisesti katsoo, asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annettu tuomio ja Akzo Nobel -tapauksessa annettuun tuomioon perustuva oikeuskäytäntö vastaavat toisiaan. Kummassakin tapauksessa unionin tuomioistuin asettaa taloudellista kokonaisuutta koskevan olettaman ja siten ”emoyhtiön” ja ”tytäryhtiön” muodostaman yhden yrityksen olemassaolon edellytykseksi sen, että emoyhtiöllä on tosiasiallisesti ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiössä.(47)
46. Akzo Nobel -oikeuskäytännössä sellaisessa ”erityistapauksessa”, jossa emoyhtiö omistaa kaikki tai lähes kaikki osuudet tytäryhtiöstä, kumottavissa olevan olettaman mukaisesti emoyhtiön myös ”oletetaan käyttävän ratkaisevaa vaikutusvaltaa” tytäryhtiön käyttäytymiseen (100 prosentin olettama),(48) kun taas asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annetussa tuomiossa ei mainita tällaista olettamaa.(49)
47. Se, että 100 prosentin olettamaa ei mainita asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annetussa tuomiossa, johtunee kuitenkin ensisijaisesti kyseisestä menettelylajista: kyseessä oli ennakkoratkaisumenettely, jonka kohteena ei ollut lainkaan todisteita koskevia seikkoja. Lisäksi on syytä muistaa, että yhteisöjen tuomioistuimen tarkasteltavana ei asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. nimenomaisesti ollut 100 prosentin tai lähes 100 prosentin määräysvaltaan liittyvä erityistapaus vaan aivan yleisesti määräysvaltaan oikeuttavat osuudet, mikä käsittää myös selvästi 100 prosentin kynnysarvoa pienemmät osuudet.
48. Tätä taustaa vasten unionin yleinen tuomioistuin on pannut liikaa painoa sille, että asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annetussa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin ”ei ole vahvistanut kumottavissa olevaa olettamaa – – ’osallistumisesta’”,(50) sellaisena kuin se tunnetaan Akzo Nobel -oikeuskäytännössä.
49. Mikään seikka ei viittaa siihen, että yhteisöjen tuomioistuin olisi asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. jättänyt 100 prosentin olettaman hyväksymättä nimenomaan siksi, että ”emoyhtiöitä” itseään ei voitu luokitella yrityksiksi tai että ne olivat luonteeltaan säätiöitä.
50. Vaikka unionin tuomioistuin ei viime aikoina ehkä olekaan täysin sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että taloudellisen kokonaisuuden käsite valtiontukien alalla poikkeaa muilla kilpailuoikeuden aloilla sovellettavasta taloudellisen kokonaisuuden käsitteestä,(51) se on kuitenkin tähän asti aina pitänyt tärkeänä yrityksen käsitteen ehdottoman yhdenmukaista tulkintaa kaikilla kilpailuoikeuden aloilla,(52) erityisesti myös asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annetussa tuomiossa.(53) Tästä linjasta unionin tuomioistuimen on syytä pitää kiinni myös esillä olevassa asiassa.
51. Erityisesti asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annetussa tuomiossa ja Akzo Nobel -oikeuskäytännössä on lähtökohtana sama yrityksen käsite, minkä osoittavat myös eräät ristikkäisviittaukset näiden kahden oikeuskäytäntölinjan välillä.(54) Komissio on perustellusti viitannut tähän seikkaan esillä olevassa asiassa.
52. Kaiken kaikkiaan asiassa Cassa di Risparmio di Firenze ym. annettu tuomio ei siis estä 100 prosentin olettaman soveltamista Portieljen kaltaisen säätiön ja Gosselinin kaltaisen yhtiön välisessä suhteessa.
53. Lisäksi 100 prosentin olettama ei johda todistustaakan kääntämiseen, toisin kuin Portielje esittää. Se sisältää pikemminkin ainoastaan säännöstön todisteiden arviointiin emo- ja tytäryhtiön kartellioikeudellisen vastuun kohdentamisen yhteydessä. Koska se, että emoyhtiö omistaa kokonaan (tai lähes kokonaan) tytäryhtiönsä, mahdollistaa prima facie -päätelmän, jonka mukaan emoyhtiö myös tosiasiassa vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä käyttäytymiseen, emoyhtiön on esitettävä tätä päätelmää vastaan pitävät vastatodisteet; muussa tapauksessa päätelmä on riittävä täyttämään oikeusvaltiolle ominaiset todisteluvaatimukset. Kyseessä on toisin sanoen näyttötaakkojen vaihtelu, joka edeltää objektiivista todistustaakkaa koskevaa kysymystä.(55)
54. Toisin kuin Portielje esittää, 100 prosentin olettaman soveltamisalaa ei suinkaan laajenneta liikaa soveltamalla sitä esillä olevan kaltaiseen asiaan. Tämän olettaman tavoitteena on nimittäin helpottaa perussopimusten kilpailusääntöjen tehokasta soveltamista noudattaen samanaikaisesti yksilöllisen vastuun periaatetta ja luoda oikeusvarmuus.(56) Tätä taustaa vasten Portieljen – jonka tehtävänä on varmistaa määräysvallassaan olevan yhtiön ”yhdenmukainen hallinnointi” – kaltaisen säätiön tilannetta ei ole syytä arvioida toisin kuin ”perinteisen” emoyhtiön tilannetta suhteessa tytäryhtiöönsä tai holdingyhtiön tilannetta suhteessa määräysvallassaan oleviin konserniin kuuluviin yhtiöihin. Kaikilla näillä emoyhtiöillä on huomattava taloudellinen intressi tytäryhtiöidensä konkreettista toimintaa kohtaan markkinoilla. Se, että niiden välillä tehtäisiin ero kartellioikeudellisen vastuun osalta, olisi vastoin yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
55. Kun tarkastellaan emoyhtiöiden vastuuta alaisuudessaan olevien yhtiöiden liiketaloudellisesta käyttäytymisestä, ei ole merkitystä sillä, harjoittavatko määräysvaltaa käyttävät yksiköt – olivatpa ne säätiöitä, holdingyhtiöitä tai muunlaisia emoyhtiöitä – omaa taloudellista toimintaa. Päinvastoin konsernijohdon tehokas yhteisvastuu alaisuudessaan olevien konsernin osien kartellirikkomuksista olisi täysin mahdollista kiertää, jos taloudellista toimintaa itse harjoittamattomat säätiöt tai holdingyhtiöt haluttaisiin yleisesti sulkea 100 prosentin olettaman ulkopuolelle, vaikka ne pitäisivätkin koko konsernin ”lankoja käsissään”.(57)
56. Paikkansapitämätön on myös Portieljen väite, jonka mukaan 100 prosentin olettaman soveltaminen esillä olevan kaltaiseen asiaan johtaisi järjenvastaisiin seurauksiin sellaisissa muissa tapauksissa, joissa valtio on osallisena yhtiössä. Siinä nimittäin tarkastellaan täysin hypoteettista ongelmaa, jota esillä olevassa asiassa ei edes nouse esiin. Portielje ei ole lähimainkaan valtioon sijoittajana verrattavassa tilanteessa, sillä sen toiminta – käytettävissä olevien tietojen perusteella – rajoittuu yhden ainoan perheyrityksen yhdenmukaisen hallinnoinnin varmistamiseen. Lisäksi unionin tuomioistuin on jo todennut ottavansa huomioon valtion erityisen tilanteen valtion määräysvallassa olevien yritysten mahdollisia kartellirikkomuksia koskevan vastuun yhteydessä.(58) Portieljen ilmaisemaan huoleen ei siis ole syytä.
57. Myös ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on näin ollen kokonaisuudessaan perusteltu.
B Ratkaisevan vaikutusvallan käyttämistä koskevan olettaman kumoaminen (toinen valitusperuste)
58. Toinen valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 51–59 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin päättelee, että Portielje on esillä olevassa asiassa onnistunut kumoamaan 100 prosentin olettaman esittämällä ”todisteita”.(59) Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että Portielje ei ole käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Gosselinissa tai ettei se ole edes kyennyt käyttämään tällaista vaikutusvaltaa.
59. Mainittu valituksenalaisen tuomion kohta on osa, jossa unionin yleinen tuomioistuin ainoastaan tutkii ”ylimääräisenä seikkana”, voidaanko Portielje saattaa vastuuseen Gosselinin käyttäytymisestä.(60) Koska valituksenalaisen tuomion ensimmäistä osaa, jossa käsitellään yrityksen käsitettä, ei kuitenkaan voida hyväksyä,(61) esillä olevan asian ratkaisu riippuu ratkaisevalla tavalla toisen osan oikeudellisesta tutkinnasta.
60. On kiistatonta, että olettama, jonka mukaan tytäryhtiö tosiasiallisesti käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan tai lähes kokonaan omistamassaan tytäryhtiössä (100 prosentin olettama), on Akzo Nobel -oikeuskäytännön mukaan kumottavissa oleva olettama.(62)
61. Komissio kuitenkin väittää toisessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan Portieljen perustelut tämän olettaman kumoamiseksi. Pohjimmiltaan komissio moittii sitä, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole kiinnittänyt riittävästi huomiota siihen, että Portieljessa ja Gosselinissa on osittain samoja henkilöitä. Tältä osin se esittää yhteensä kolme väitettä, joita sen toisen valitusperusteen kolme osaa koskevat. Jäljempänä tarkastelen niitä siten, että käsittelen toista ja kolmatta osaa yhdessä.
62. Ensiksi on syytä muistaa, että unionin tuomioistuimella ei muutoksenhakumenettelyssä – vääristelyyn liittyviä seikkoja lukuun ottamatta – ole toimivaltaa tarkastella unionin yleisen tuomioistuimen tekemää tosiseikkojen ja todisteiden arviointia.(63) Muutoksenhakumenettelyssä unionin tuomioistuimen yhtenä tehtävänä on kuitenkin tarkastaa unionin yleisen tuomioistuimen suorittama tosiseikaston oikeudellinen luonnehdinta.(64) Tähän sisältyy sen arviointi, sovelsiko unionin yleinen tuomioistuin asianmukaisia oikeudellisia perusteita arvioidessaan tosiseikkoja ja todisteita.(65)
1. Väite, jonka mukaan on otettu vääristyneellä tavalla huomioon selvitysaineisto, kun on kyse siitä, millä tavoin ja missä laajuudessa Portieljessa ja Gosselinissa on osittain samoja henkilöitä (toisen valitusperusteen ensimmäinen osa)
63. Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio esittää, että unionin yleinen tuomioistuin ”on ottanut selvitysaineiston selvästi vääristyneellä tavalla huomioon” niiden Gosselinin hallituksen kolmen jäsenen aseman ja vaikutusvallan osalta, jotka samanaikaisesti kuuluivat Portieljen hallitukseen.
64. Tarkemmin sanottuna komissio puuttuu unionin yleisen tuomioistuimen toteamukseen, jonka mukaan ”Portieljen hallituksen kuudesta jäsenestä vain puolet istuu myös Gosselinin hallituksessa”(66) ja toisaalta ”kolme henkilöä, jotka muodostavat Gosselinin hallituksen, – – edustavat vain puolta Portieljen hallituksesta”.(67) Tämän vuoksi komissio katsoo unionin yleisen tuomioistuimen virheellisesti olettaneen, että mainituilla kolmella Gosselinin hallituksen jäsenellä ”ei ole voinut olla määräävää vaikutusvaltaa Portieljen politiikan osalta”.
65. Selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla ainoastaan, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevaa selvitysaineistoa on arvioitu ilmeisen virheellisesti.(68)
66. Esillä olevassa asiassa unionin yleinen tuomioistuin ei valituksenalaisen tuomion missään kohdassa, myöskään 56 ja 57 kohdassa, tehnyt komission olettamaa päätelmää, jonka mukaan mainituilla kolmella Gosselinin hallituksen jäsenellä ”ei ole voinut olla määräävää vaikutusvaltaa Portieljen politiikan osalta”. Näin ollen väite tätä koskevasta selvitysaineiston huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla on hylättävä.
67. Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on siis perusteeton.
2. Portieljen ja Gosselinin elinten muodollisten päätösten puuttuminen (toisen valitusperusteen toinen ja kolmas osa)
68. Toisen valitusperusteen toisessa ja kolmannessa osassa komissio moittii sitä, että unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan arvioinut Portieljen mahdollisuuksia vaikuttaa Gosseliniin yksinomaan yhtiöoikeudellisten näkökohtien perusteella.
69. Tosiasiallisesti unionin yleinen tuomioistuin perustelee päätelmänsä, jonka mukaan 100 prosentin olettama on kumottu, etupäässä sillä, että Portieljen hallitus teki muodollisia päätöksiä vasta rikkomisen päätyttyä; unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että ”pelkästään tällä perusteella on poissuljettua”, että Portielje olisi käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Gosseliniin.(69) Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että ajanjaksona 1.1.2002–18.9.2002, jolloin Portieljen katsottiin riidanalaisen päätöksen mukaan syyllistyneen kartellirikkomukseen, ei pidetty yhtään Gosselinin osakkeenomistajien yhtiökokousta, jossa Portieljella olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa Gosselinin liiketoimintapolitiikkaan.(70) Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan Portieljella ei kyseisenä ajanjaksona ollut mitään vaikutusvaltaa Gosselinin hallituksen kokoonpanoon eikä Gosselinin hallituksen kokoonpanoa muutettu Portieljen kehotuksesta.(71)
70. Nämä unionin yleisen tuomioistuimen esittämät seikat osoittavat, että unionin yleinen tuomioistuin on ymmärtänyt 100 prosentin olettaman ja sen kumoamista koskevat oikeudelliset vaatimukset perustavalla tavalla väärin.
71. Sitä, voiko tytäryhtiö määrätä markkinakäyttäytymisestään itsenäisesti vai onko se emoyhtiön ratkaisevan vaikutusvallan piirissä, ei voida arvioida ainoastaan asiaa koskevan yhtiöoikeuden perusteella. Muutoin asianomaisten tytäryhtiöiden olisi helppoa vapautua kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden kartellirikkomuksia koskevasta vastuusta pelkästään yhtiöoikeudellisten seikkojen perusteella.
72. On kuitenkin otettava huomioon, mitä valtuuksia osallistuvien yhtiöiden elimillä on, milloin ne mahdollisesti tekivät päätöksiä ja mikä oli näiden mahdollisten päätösten sisältö. Viime kädessä ratkaisevia ovat kuitenkin taloudelliset realiteetit. Kilpailuoikeuden lähtökohtana eivät nimittäin ole muotoseikat vaan yritysten tosiasiallinen käyttäytyminen.
73. Kuten komissio huomauttaa osuvasti, olisi liian muodollista ja taloudellisiin realiteetteihin nähden kohtuutonta, jos kysymyksiä emoyhtiön ja tytäryhtiön välisestä vaikutusvallasta arvioitaisiin yksinomaan yhtiöoikeudellisten toimien perusteella.
74. Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin sortunut juuri tällaiseen kaavamaisuuteen, kun se – kantajan perusteluja myötäillen – piti ainoastaan yhtiöoikeudellista näkökulmaa ratkaisevana sen toteamiseksi, oliko Portieljella ratkaisevaa vaikutusvaltaa Gosselinissa. Supistaessaan arviointiperusteensa pelkästään yhtiöoikeudellisiin kriteereihin unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen. Unionin yleinen tuomioistuin jätti huomiotta varsinkin sen, että emo- ja tytäryhtiön muodostaman taloudellisen kokonaisuuden olemassaolo ei välttämättä edellytä yhtiön elinten tekemiä muodollisia päätöksiä. Tällainen kokonaisuus voidaan päinvastoin perustaa myös epämuodollisesti, nimittäin sillä perusteella, että näissä kahdessa yhtiössä on osittain samoja henkilöitä.
75. Unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli kylläkin sivumennen myös sitä, että Gosselinissa ja Portieljessa on osittain samoja henkilöitä, mutta tällöinkin se käytti lähtökohtana ainoastaan yhtiöoikeudellisia näkökohtia. Tällöin tarkasteltavina oli kaksi melko teoreettiselta kuulostavaa kysymystä eli ensinnäkin se, käyttävätkö ”Portieljen tärkeimmät hallituksen jäsenet – – Gosselinin yhtiökokouksen välityksellä vaikutusvaltaa viimeksi mainitun hallitukseen”, ja toiseksi se, pitäisikö ”kaikki yritykset, joissa nämä kolme Gosselinin hallituksen jäsentä ovat niin ikään edustettuina tässä ominaisuudessa, – – katsoa tästä syystä Gosselinin emoyhtiöiksi”.(72)
76. Ratkaisevaa olisi kuitenkin ollut tutkia irrallaan kaikista yhtiöoikeuteen liittyvistä muotoseikoista sen seikan tosiasiallisia vaikutuksia yrityksen arkeen, että Gosselinissa ja Portieljessa on osittain samoja henkilöitä, ja arvioida yksinomaan tosiseikkojen perusteella, määräsikö Gosselin – vastoin 100 prosentin olettamaa – liiketoimintapolitiikastaan todellakin itsenäisesti. Tästä asiasta ei valituksenalaisessa tuomiossa valitettavasti todeta sanaakaan.
77. Lisäksi on hylättävä Portieljen väite, jonka mukaan 100 prosentin olettamaa ”ei voida kumota”, jos otetaan huomioon vaikutusmahdollisuudet asianomaisten oikeushenkilöiden elinten ulkopuolella. Ensinnäkään Portielje ei ole perustellut tätä väitettä millään tavalla. Toiseksi on ilmeistä, että yrityksen arkeen kuuluvista tapahtumista, myös oikeushenkilöiden elinten ulkopuolisista tapahtumista, voidaan hyvin saada selvitysaineistoa esimerkiksi sisäisen kirjeenvaihdon ja asiakirjojen, keskustelumuistioiden ja todistajanlausuntojen perusteella.(73) Aina kulloisenkin sisällön mukaan tällainen selvitysaineisto voi johtaa joko 100 prosentin olettaman kumoamiseen tai vahvistamiseen.
78. Näin ollen toisen valitusperusteen toinen ja kolmas osa ovat perusteltuja.
C Välipäätelmä
79. Kaiken kaikkiaan voidaan siis todeta, että ensimmäisen valitusperusteen molemmat osat sekä toisen valitusperusteen toinen ja kolmas osa ovat perusteltuja.
80. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan silloin, kun muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi, unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun. Näin ollen on kumottava valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 4 ja 6 kohta, joissa unionin yleinen tuomioistuin ratkaisi Portieljen asiassa T-209/08 nostaman kanteen. Tämä ei koske valituksenalaisen tuomion jäljelle jäävää osaa, joka ei ole tämän muutoksenhakumenettelyn kohteena.
V Ratkaisu Portieljen kumoamiskanteesta
81. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin tuomioistuin voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
82. Esillä olevassa asiassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli tuomiossaan Portieljen ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä asiassa T-209/08 esittämiä kanneperusteita kattavasti. Toiseksi asianosaisilla on unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä ollut mahdollisuus vaihtaa näkemyksiään kaikista tämän asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisistä näkökannoista. Myöskään tosiseikkoja ei ole tarpeen selvittää enempää. Asia on siis ratkaisukelpoinen.
A Portieljen ensimmäinen kanneperuste asiassa T-209/08
83. Portielje väittää asiassa T-209/08 esittämässään ensimmäisessä kanneperusteessa, ettei se ole kilpailuoikeudessa tarkoitettu yritys, minkä vuoksi sen ja Gosselinin välillä ei ole emo- ja tytäryhtiön välistä suhdetta.(74)
84. Tämä kanneperuste on hylättävä edellä esitetyistä syistä.(75)
B Portieljen toinen kanneperuste asiassa T-209/08
85. Portielje väittää asiassa T-209/08 esittämässään toisessa kanneperusteessa, ettei sen voida katsoa olevan vastuussa Gosselinin toteuttamista toimista, koska se ei ole käyttänyt lainkaan ratkaisevaa vaikutusvaltaa Gosselinissa.(76)
86. Tähän on huomautettava, että Portieljella on kiistatta määräysvalta Gosselinin koko tai lähes koko osakekantaan.(77) Akzo Nobel -oikeuskäytännön mukaan(78) on kumottavissa olevasti oletettava, että Portielje on käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Gosselinissa.
87. Kantaja pyrkii kumoamaan tämän olettaman täysin muodollisesti Portieljen ja Gosselinin elimiä koskevilla säätiö- ja yhtiöoikeudellisilla säännöksillä ja määräyksillä. Se viittaa Gosselinin hallituksen jäsenten lakisääteiseen velvollisuuteen toimia ainoastaan tämän yhtiön edun mukaisesti ja korostaa, että Portieljen ja Gosselinin hallitukset ovat kollegiaalisia elimiä, joissa olevat henkilöt ovat vain osittain samoja.
88. Kuten edellä kuitenkin totesin,(79) tällainen väite ei ole sellaisenaan todistusvoimainen, koska se riippuu ratkaisevalla tavalla tosiasiallisesta tilanteesta ja taloudellisista realiteeteista. Tämä pätee sitä suuremmalla syyllä esillä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa Portieljen ja Gosselinin hallitusten jäsenet eivät ole täysin samoja mutta jossa näissä kahdessa oikeushenkilössä on huomattavan monta samaa henkilöä, sillä niillä on kolme yhteistä hallituksen jäsentä. Kun otetaan tämä henkilöiden päällekkäisyys huomioon, ensivaikutelma Gosselinin puutteellisesta itsenäisyydestä suhteessa Portieljeen ja niiden kulloistenkin intressien samansuuntaisuudesta vahvistuu entisestään.
89. Kantajan tehtävänä olisi ollut osoittaa,(80) että esillä olevassa asiassa ”emoyhtiö” Portielje on pidättäytynyt vaikuttamasta ”tytäryhtiöönsä” Gosseliniin, joten viimeksi mainittu määräsi markkinakäyttäytymisestään itsenäisesti huolimatta siitä, että se oli kokonaan ensin mainitun määräysvallassa.(81)
90. Kyseessä ei suinkaan ole probatio diabolica, joka edellyttäisi tytäryhtiöltä näyttöä negatiivisista tosiseikoista.(82) Kuten edellä jo mainitsin,(83) pikemminkin voidaan selvittää yrityksen arkea koskevien konkreettisten todisteiden avulla, missä määrin tytäryhtiö määräsi liiketoimintapolitiikastaan ja markkinakäyttäytymisestään itse ja toimi itsenäisesti eli emoyhtiöstään riippumatta.
91. Koska Portielje ei kuitenkaan – lukuun ottamatta itsepintaisesti esillä pitämiään säätiö- ja yhtiöoikeudellisia asiayhteyksiä – ole esittänyt mitään konkreettisia seikkoja 100 prosentin olettaman kumoamiseksi eikä varsinkaan ole tarkastellut sen seikan tosiasiallisia vaikutuksia, että Portieljessa ja Gosselinissa on osittain samoja henkilöitä, myös sen toinen kanneperuste on perusteeton.
C Muita kysymyksiä
92. Muista Portieljen asiassa T-209/08 esittämistä kanneperusteista voidaan todeta, että unionin yleinen tuomioistuin piti niitä kaikkia perusteettomina. Olen tutkinut nämä kanneperusteet ja pidän niitä – olennaisilta osin samoista syistä kuin unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisessa tuomiossa – myös perusteettomina.
93. Myöskään sakon alentaminen, jonka unionin yleinen tuomioistuin on päättänyt Gosselinin hyväksi, ei voi vaikuttaa Portieljeen. Tämä seuraamuksen lieventäminen nimittäin koskee ajanjaksoa 30.10.1993–14.11.1996, kun taas Portielje on riidanalaisen päätöksen mukaan yhteisvastuussa ainoastaan ajanjakson 1.1.2002–18.9.2002 osalta.
94. En voi myöskään havaita muita näkökohtia, jotka viittaisivat Portieljelle määrätyn sakon virheelliseen laskentaan, sen suhteettomuuteen tai yksinkertaisesti sen kohtuuttomuuteen. Näin ollen esillä olevassa asiassa ei ole mitään syytä kumota sakkoa tai määrittää sitä uudelleen silloinkaan, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen täysi harkintavalta (SEUT 261 artikla luettuna yhdessä asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan kanssa).
D Välipäätelmä
95. Näin ollen Portieljen kumoamiskanne asiassa T-209/08 on siis hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.
VI Oikeudenkäyntikulut
96. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.(84)
97. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan ja 184 artiklan 1 kohdan nojalla asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut, että Portielje on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska Portieljen vaatimukset hylättiin molemmissa oikeusasteissa, Portielje on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.
VII Ratkaisuehdotus
98. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1) Yhdistetyissä asioissa T-208/08 ja T-209/08, Gosselin Group NV ym. vastaan komissio, 16.6.2011 annetun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion tuomiolauselman 4 ja 6 kohta kumotaan.
2) Stichting Administratiekantoor Portieljen asiassa T-209/08 nostama kumoamiskanne hylätään.
3) Stichting Administratiekantoor Portielje velvoitetaan korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäyntikulut asiassa T-209/08 sekä tämän muutoksenhakumenettelyn oikeudenkäyntikulut.