JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
NIILO JÄÄSKINEN
21 päivänä marraskuuta 2013 (1)
Asia C‑559/12 P
Ranskan tasavalta
vastaan
Euroopan komissio
Muutoksenhaku – La Poste – Julkinen laitos, joka on itsenäinen oikeussubjekti – Valtiontuen olemassaolo – Implisiittinen ja rajoittamaton valtiontakaus – Edun käsite – Todistustaakka ja asetettu näyttökynnys
I Johdanto
1. Ranskan tasavalta vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-154/10, Ranska vastaan komissio, 20.9.2012 antaman tuomion (jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla tämä kumosi sen nostaman kanteen Ranskan La Postelle myöntämästä valtiontuesta C 56/07 (ex E 15/05) 26.1.2010 tehdystä komission päätöksestä 2010/605/EU(2) (jäljempänä riidanalainen päätös).
2. Käsiteltävä valitus edellyttää mielestäni yleisesti ottaen kolmen keskeisen kysymyksen arviointia. Ensimmäinen koskee La Postelle mahdollisesti myönnetyn sellaisen implisiittisen ja rajoittamattoman valtiontakauksen(3) käsitettä, jonka Euroopan komissio on luokitellut riidanalaisessa päätöksessä SEUT 107 artiklassa tarkoitetuksi sisämarkkinoille soveltumattomaksi valtiontueksi; toinen koskee todistustaakkaa ja tällaisen takauksen olemassaolon toteen näyttämiseksi asetettua näyttökynnystä ja kolmanneksi on selvitettävä, onko komission näytettävä toteen valtion myöntämästä implisiittisestä takauksesta aiheutuvan edun olemassaolo, ja tarvittaessa, miten tämä on tehtävä.
3. On aiheellista korostaa, että käsiteltävän asian erityinen luonne johtuu ennen kaikkea kyseisen tapauksen implisiittisyydestä, mikä tekee valtiontuen käsitteen tunnusmerkistön soveltamisesta erityisen vaikeaa. Totean tästä heti alkuun, että näkökohtia, jotka ovat nähdäkseni oleellisen tärkeitä asian perusteellisen tutkimisen kannalta, ei ole riitautettu, tai ainakaan niihin ei ole vedottu riittävästi tämän valituksen yhteydessä. Tämä pätee itse unionin oikeuteen sisältyvään implisiittisen takauksen käsitteeseen, jota ei ole nähdäkseni otettu pysyvästi käyttöön. Tämä pätee myös EPICejä koskevan riidanalaisen järjestelmän ja yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun käsitteen välillä mahdollisesti olevaan yhteyteen, jota on käsitelty vain hyvin suppeasta näkökulmasta.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt, riidanalainen päätös ja valituksenalainen tuomio
4. La Posten asemaa sääntelevän kansallisen oikeuden sekä tämän oikeusriidan perustana olevien tosiseikkojen kuvaus esitetään seikkaperäisesti valituksenalaisessa tuomiossa.
5. Komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa, että ”rajoittamaton valtiontakaus, jonka Ranska on myöntänyt La Poste -yhtiölle, on sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea, joka Ranskan on lopetettava 31 päivään maaliskuuta 2010 mennessä”. Saman päätöksen 2 artiklan mukaan ”komissio katsoo, että La Posten muuttaminen osakeyhtiöksi lopettaa sellaisenaan La Postelle myönnetyn rajoittamattoman takauksen. Tämän rajoittamattoman takauksen lopettaminen 31 päivään maaliskuuta 2010 mennessä on asianmukainen toimenpide 1 artiklassa todetun valtiontuen poistamiseksi unionin lainsäädännön mukaisesti”.
6. Ranskan tasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.4.2010 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista. Ranskan tasavalta väitti tässä yhteydessä, että komissio päätteli virheellisesti yhtäältä, että La Postelle on myönnetty valtiontakaus, ja toisaalta, että kyseinen toimenpide merkitsee valtiontukea, koska SEUT 107 artiklassa tarkoitetun edun olemassaoloa ei ollut näytetty toteen.(4)
7. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla kaikki Ranskan tasavallan kanneperusteet ja vahvisti siten riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuden.
III Valitusperusteet
8. Ranskan tasavalta vetoaa 5.12.2012 tekemässään valituksessa neljään valitusperusteeseen, joista toinen ja kolmas jakaantuu neljään osaan. Valittaja moittii ensimmäisessä valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se jätti sille esitettyjen kanneperusteiden merkityksen huomioimatta, kun se katsoi, että kaikki kanneperusteet liittyivät edun olemassaoloon eivätkä valtion varojen siirtoa koskevaan edellytykseen. Valittaja vetoaa toisessa valitusperusteessaan oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että komissio oli näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen, että La Postelle oli myönnetty valtiontakaus. Valittaja moittii kolmannessa valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta useista kansallisen oikeuden vääristämisistä. Neljännessä valitusperusteessaan valittaja vetoaa oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio oli näyttänyt riittävällä tavalla toteen, että väitetystä valtiontakauksesta oli syntynyt etua. Komissio puolestaan vaatii, että valitus hylätään kokonaisuudessaan.
9. Riippumatta siitä, kuinka moneen valitusperusteeseen Ranskan tasavalta on vedonnut, käsiteltävän valituksen keskeinen näkökohta liittyy mielestäni jo mainittuun problematiikkaan, joka koskee periaatteita, joita komission on noudatettava näyttääkseen toteen implisiittisen takauksen sekä siitä syntyvän edun olemassaolon. Aionkin tutkia valitusta kokoamalla esitetyt valitusperusteet yhteen näiden keskeisten näkökohtien perusteella.
A Valtiontukea merkitsevän implisiittisen takauksen olemassaolon toteen näyttäminen (toinen ja kolmas valitusperuste)
1. Asianosaisten lausumat
10. Ranskan tasavalta väittää toisessa, neljään osaan jakaantuvassa valitusperusteessaan pääsääntöisesti, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että komissio oli näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen valtiontakauksen olemassaolon.
11. Ranskan tasavalta moittii toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi virheellisesti valituksenalaisen tuomion 23 kohdassa, että komissio saattoi perustellusti kääntää todistustaakan antamalla Ranskan viranomaisten tehtäväksi osoittaa takauksen puuttuminen. Toisen valitusperusteen toisessa osassa Ranskan tasavalta moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on valituksenalaisen tuomion 73 ja 74 kohdassa vahvistanut sen, että komissio on riidanalaisen päätöksen 126 ja 131 perustelukappaleessa kääntänyt todistustaakan, samalla kun se arvostelee riidanalaiseen päätökseen väitetysti sisältyviä kielteisiä olettamia. Kolmannessa osassa Ranskan tasavalta taas arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt valituksenalaisen tuomion 119 kohdassa virheellisen tulkinnan asiassa komissio vastaan MTU Friedrichshafen annetusta tuomiosta.(5)
12. Ranskan tasavalta väittää toisen valitusperusteen neljännessä osassa, että vaikka – kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 120 kohdassa todennut – ”todisteet, jotka komission on esitettävä, riippuvat tarkasteltavasta valtion toimenpiteestä”, väitetysti yksilöidyn takauksen implisiittisyys ei saa kuitenkaan ilmetä lievempänä näyttöä koskevana vaatimuksena eikä todistustaakan kääntämisenä. Tässä mielessä unionin yleinen tuomioistuin on katsonut virheellisesti valituksenalaisen tuomion 121 kohdassa, että komissio oli positiivisesti tutkinut La Postelle myönnetyn rajoittamattoman valtiontakauksen olemassaolon ja ottanut huomioon useita yhtäpitäviä seikkoja, jotka riittivät takauksen olemassaolon toteen näyttämiseksi. Valittajan mukaan implisiittisen takauksen olemassaolo voidaan kuitenkin näyttää toteen ainoastaan positiivisesti.
13. Komissio puolestaan vastaa ensinnäkin, ettei se ole suinkaan kääntänyt todistustaakkaa. Komissio väittää toiseksi, että negatiivisten olettamien tai otaksumien väitettyyn käyttöön liittyvät riitautukset ovat ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen väitteiden pelkkiä toistoja. Kolmanneksi komissio väittää, että edellä mainittuun asiaan komissio vastaan MTU Friedrichshafen perustuvaan oikeuskäytäntöön viittaamalla haluttiin ottaa huomioon, kuten asiassa komissio vastaan Scott annetussa tuomiossa on tunnustettu,(6) sen monitahoisen tehtävän vaikeus, jonka edessä komissio oli käsiteltävässä asiassa. Lopuksi komissio esittää valituksenalaisen tuomion 120 ja 121 kohtaa koskevan arvostelun hylkäämistä tehottomana ja perusteettomana.
14. Ranskan tasavalta moittii kolmannessa valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon kansallisen oikeuden, jonka eri kohdat olivat lähtökohtana komission päättelylle implisiittisen ja rajoittamattoman takauksen olemassaolon toteamiseksi. Tämän kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittaja kyseenalaistaa näkemyksen, jonka mukaan Ranskan oikeudessa ei ole suljettu pois valtion mahdollisuutta antaa EPICille implisiittinen takaus. Kolmannen valitusperusteen toisessa osassa Ranskan tasavalta arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se otti Ranskan oikeuden huomioon vääristyneellä tavalla, kun se hyväksyi komission päätelmät lain nro 80‑539(7) soveltamisen vaikutuksista. Perustelujen puutteellisuuteen viitaten Ranskan tasavalta arvostelee kolmannen valitusperusteen kolmannessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se rinnasti virheellisesti valtion vastuun syntymisen edellytykset takausjärjestelmään Conseil d’État’n asiassa Société fermière de Campoloro ym. antaman tuomion,(8) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Société de gestion du port de Campoloro ja Société fermière de Campoloro vastaan Ranska antaman tuomion(9) ja Conseil d’État’n vuonna 1995 laatiman muistion(10) perusteella. Neljännessä osassa valittaja viittaa problematiikkaan, jota unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut valituksenalaisen tuomion 102 kohdassa ja joka koskee julkista palvelua koskevaan tehtävään liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien siirtämistä.
15. Vastauksessaan näihin väitteisiin komissio huomauttaa, että kolmannella valitusperusteella – joka on lähinnä unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyn toisen kanneperusteen toisto – vaaditaan todellisuudessa, että unionin tuomioistuin arvioi uudelleen tosiseikat ja todisteet, minkä vuoksi kyseisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.
2. Asian arviointi
16. Johdantona on syytä korostaa, ettei takauksen käsitettä määritellä yksiselitteisesti unionin oikeudessa, vaikka se ensi näkemältä siinä tunnetaankin. Komissio toteaa SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina antamassaan tiedonannossa,(11) että ”yleisimmässä muodossaan takaukset liittyvät lainaan tai muuhun rahoitussitoumukseen, josta lainanottaja sopii lainanantajan kanssa. Takaukset voidaan myöntää yksittäisinä takauksina tai takausjärjestelmiin kuuluvina”, mutta samalla se on katsonut myös, että takauksina myönnettävää valtiontukea ovat myös ”tavanomaista edullisemmat rahoitusehdot sellaisille yrityksille, joiden oikeudellinen muoto sulkee pois konkurssin tai muut maksukyvyttömyysmenettelyt taikka nimenomaan mahdollistaa valtiontakauksen tai sen, että valtio kattaa tappiot”.(12) Komissio erottaa lisäksi ”sopimukseen” tai ”muuhun oikeudelliseen lähteeseen” liittyvät takaukset ”takauksista, joiden muoto ei ole yhtä ilmeinen”.
17. Käsiteltävässä asiassa on siten ratkaisevaa, että kyseessä oleva implisiittinen ja rajoittamaton takaus kuuluu välillisiin toimenpiteisiin, joissa valtion sitomat varat eivät näy automaattisesti vastaavana etuna tuensaajille. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa implisiittiset takaukset, jotka perustuvat edunsaajaan sovellettavaan erityiseen oikeudelliseen järjestelmään taikka aiesopimuksiin tai takausilmoituksiin.
18. Tästä on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan tukena pidetään muun muassa valtion toimenpiteitä, jotka eivät ole avustuksia sanan suppeassa merkityksessä mutta jotka eri tavoin alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan avustusten kaltaisia.(13) Oikeuskäytännöstä ilmenee, että valtion toimenpide, jonka perusteella yritykset, joihin sitä sovelletaan, voivat päästä parempaan asemaan kuin muut ja luoda riittävän konkreettisen riskin valtiolle tulevaisuudessa syntyvistä lisäkustannuksista, voi rasittaa valtion varoja.(14) SEUT 107 artiklaan sisältyvää ilmausta ”muodossa tai toisessa myönnetty tuki” on tulkittu nimittäin niin, että sitä sovelletaan etuihin, ilman että tällaisen yksipuolisen edun oikeudellisella luonteella tai tavoitteella olisi merkitystä. Unionin tuomioistuin on näin ollen katsonut, että valtiontakauksen muodossa annetuista eduista voi seurata lisäkustannuksia valtiolle.(15)
19. Pääasiassa kyseessä olevan implisiittisen takauksen olemassaolo, joka on erityisesti toisen valitusperusteen neljännessä osassa esitetyn väitteen kohteena ja jota aion käsitellä ensimmäiseksi, aiheuttaa erityisen ongelman, koska yhdessäkään Ranskan laissa ei ole säädetty nimenomaisesti mainitun takauksen olemassaolosta. Riidanalainen tuki ei näet perustu erilliseen toimenpiteeseen vaan pikemminkin siihen, ettei EPICeihin sovelleta yleistä konkurssijärjestelmää tai ettei tätä varten ole otettu käyttöön erityisjärjestelmää, sekä siihen, ettei väitetysti ole olemassa tilannetta, jossa itsenäisen oikeussubjektin asemassa olevilla julkisilla elimillä olisi maksamatta jääneitä velkoja velkojille. Näin ollen tutkittuaan ensin useita lähteitä komissio nojautui eri seikkoihin päätyäkseen siihen, että kyse oli implisiittisestä ja rajoittamattomasta takauksesta.
20. Esitän omalta osaltani kyseisestä järjestelmästä seuraavat huomautukset, jotka koskevat tutkintamenetelmää ja asetettua näyttökynnystä sekä unionin tuomioistuinten suorittaman valvonnan tehokkuutta.
– Implisiittinen takaus
21. Huomautan ensinnäkin tutkintamenetelmästä, että ilmaus ”implisiittinen takaus”, jonka käsitettä valittaja ei ole kiistänyt, on pikemminkin metaforinen ilmaus ja sinänsä ristiriitainen, koska takauksen käsite vastaa yleensä sellaista tosiseikkaa tai oikeustoimea merkitsevää takuuta tai lupausta, joka aiheuttaa tai on omiaan aiheuttamaan erityisiä seurauksia adressaatilleen. Velkoja ei voi näet vedota implisiittiseen takaukseen samaan tapaan kuin nimenomaiseen takaukseen. Vaikka oletettaisiin, että tällaiseen ”sitoumukseen” voidaan vedota takaajaa vastaan, sen perusta löytyy minusta ennemminkin siviilioikeudellisen vastuun yleisistä periaatteista.
22. Jos siis oletetaan, että kyseinen ilmaus perustuu kilpailuoikeuteen,(16) on katsottava, ettei ”implisiittisen takauksen” käsite ole SEUT 107 artiklaa sovellettaessa puhtaasti oikeudellinen käsite, vaan se riippuu myös tosiseikkojen tarkastelusta. ”Implisiittisen takauksen” käsite liittyy näet unionin kilpailuoikeuteen siltä osin kuin käsitteellä kuvataan yhdenmukaisesti kansallisten viranomaisten ”menettelyä”, joka taloudellisten vaikutustensa vuoksi tarkoittaa mahdollisesti valtiontukea tuensaajalle.
23. Keskeinen ongelma liittyy sekä oikeudellisiin että tosiseikkoja koskeviin indisioihin sisältyvän kyseessä olevan takauksen implisiittisyyteen. Implisiittisessä takauksessa on siten kyse sekä johdetusta että oletetusta ilmiöstä.(17) Tämän käsitteen käyttöä valtiontukioikeudessa perustellaan pääasiassa sillä, että kyseinen järjestelmä luo samanlaisen taloudellisen tilanteen kuin siitä aiheutuva tilanne, että jäsenvaltio myöntää eksplisiittisen ja rajoittamattoman takauksen yritykselle niin, ettei tämän yrityksen tarvitse maksaa sen taloudellista arvoa vastaavaa takausmaksua.
24. Näin ollen indisioiden muodostamaan kokonaisuuteen perustuva menetelmä vaikuttaa minusta erityisen sopivalta tällaisen implisiittisen toimenpiteen olemassaolon toteen näyttämiseksi,(18) ja tätä menetelmää sovelletaan toisaalta myös valtiontukien alalla.(19)
25. Unionin tuomioistuin on näet myöntänyt, ettei voida yleisesti ottaen sulkea pois komission mahdollisuutta nojautua sellaisiin seikkoihin, jotka ovat kokonaisuudessaan omiaan osoittamaan tukiohjelman tosiasiallisen olemassaolon.(20) Komission on kuitenkin esitettävä lainsäädännöllisiä, hallinnollisia, rahoitusta koskevia tai taloudellisia seikkoja, joilla on voitu määritellä riidanalainen tuki.(21)
26. Haluan tehdä tässä yhteydessä kaksi täsmennystä. Toisin kuin komission kanta näyttää olevan olen yhtäältä sitä mieltä, että toimenpiteen ”implisiittinen” luonne sulkee pois varmuuden sen olemassaolosta. Indisioiden muodostamasta kokonaisuudesta johdetun implisiittisen takauksen on siten katsottava olevan olemassa niin kauan, kunnes on esitetty vastanäyttöä siitä, ettei sitä ole olemassa. Käsiteltävässä asiassa olisi suhteellisen helppoa esittää tällainen näyttö viittaamalla konkreettisiin tapauksiin, joissa EPICin tai Ranskan alueellisen julkisyhteisön velat ovat jääneet pysyvästi maksamatta, ja näin siitä huolimatta, ettei muodollista konkurssi- tai maksukyvyttömyysmenettelyä ole aloitettu. Tämäntapainen jäsenvaltion puolustus näet johtaisi siihen, että komission päätöksen katsotaan perustuvan virheelliseen tosiseikastoon.(22)
27. Unionin yleinen tuomioistuin on toisaalta velvollinen selvittämään, muodostavatko todisteet merkityksellisten seikkojen kokonaisuuden, joka on otettava huomioon arvioitaessa mainittua kansallisten viranomaisten ”menettelyä”, ja voidaanko näillä tiedoilla tukea väitettä, jonka mukaan yritys saa implisiittistä valtiontukea.
28. Kuten unionin tuomioistuin on muistuttanut, ilmeinen arviointivirhe voi näet johtua siitä, että komissio nojautuu todisteisiin, jotka ”eivät muodosta merkityksellisten seikkojen kokonaisuutta, joka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa”.(23)
29. Näin ollen edellytys, jonka mukaan takauksen olemassaolo ”on näytettävä toteen positiivisesti”, täyttyy, jos komissio toteuttaa hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti moitittujen toimenpiteiden tutkintamenettelyn huolellisesti ja puolueettomasti, jotta sillä on lopullista päätöstä tehdessään käytettävissään mahdollisimman kattavat ja luotettavat tiedot.(24) Tämä edellyttää nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa tarvetta koota yhteen kaikki tiedot, jotka voivat tukea kumulatiivisesti ja uskottavasti valtiontukea mahdollisesti merkitsevän toimenpiteen olemassaoloa. Tämä olemassaolo on johdettavissa myös sellaisten tietojen puuttumisesta, joilla kyseinen olemassaolo voitaisiin kumota.
30. Huomautan tästä, että muistutettuaan ensin valituksenalaisen tuomion 119 kohdassa komission velvollisuuksista suhteessa seikkoihin, joilla voidaan perustella päätelmä, jonka mukaan yritys on saanut valtiontukea merkitsevän edun, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 120 kohdassa, että niiden todisteiden luonne, jotka komission on esitettävä, riippuu toimenpiteen luonteesta. On selvää, että unionin yleinen tuomioistuin on tällä tavoin ilmaissut ajatuksen valtiontukea mahdollisesti merkitsevien toimenpiteiden monipuolisuudesta loukkaamatta kuitenkaan todistustaakka ja näyttökynnystä ohjaavia periaatteita. Riidanalaisen implisiittisen toimenpiteen olemassaolon osalta unionin yleinen tuomioistuin mukautti edellä mainittua toteamusta katsomalla perustellusti mainitussa 120 kohdassa, että implisiittisen takauksen olemassaolo voidaan johtaa useista samansuuntaisista seikoista. Unionin yleinen tuomioistuin luetteli lopuksi ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn toisen kanneperusteen yhteydessä kaikki valtiontuen olemassaolon toteamisen perustana olleet yhtäpitävät seikat.
31. On syytä huomauttaa, ettei ole nimenomaisesti kiistetty, ettei EPICeihin sovelleta yleistä tai erityistä konkurssijärjestelmää tai maksukyvyttömyysmenettelyä. Tästä seuraa, ettei unionin yleisen tuomioistuimen huomioon ottaman yksittäisen indision todenperäisyyden kyseenalaistamisen voida katsoa riittävän sen osoittamiseksi, ettei ole olemassa toimenpidettä, jonka olemassaolo perustuu indisioiden muodostamaan kokonaisuuteen perustuvaan menetelmään. Implisiittisen takauksen olemassaolon kumoavan konkreettisen vastaesimerkin puuttuessa valittajan on tosin kiistettävä kukin indisio vuoron perään. Riitauttava osapuoli on kuitenkin mielestäni velvoitettava osoittamaan, että indisioina pidettävien seikkojen kokonaisuus tukee sitä, ettei implisiittistä ja rajoittamatonta valtiontakausta ole olemassa.
32. Edellä esitetystä seuraa, että toisen valitusperusteen yhdessä osassa ja koko kolmannessa valitusperusteessa esitetyt väitteet voitaisiin siten hylätä suoralta kädeltä tehottomina siltä osin kun niissä ei kyseenalaisteta kokonaisvaltaista päätelmää implisiittisen takauksen olemassaolosta vaan ne koskevat eri indisioita erikseen.
– Todistustaakka ja asetettu näyttökynnys
33. Toiseksi todistustaakan osalta on kiistatonta, että komission tehtävänä on osoittaa valtiontukena mahdollisesti pidettävän toimenpiteen olemassaolo. Unionin yleinen tuomioistuin on siten tulkinnut aivan oikein komission roolia, koska se on tarkistanut valituksenalaisessa tuomiossa useaan otteeseen komission keräämien todisteiden riittävyyden(25) sen oikeuskäytännön perusteella, jonka mukaan komission on aina tutkittava kaikki riidanalaisen toimen kannalta merkitykselliset seikat ja niiden asiayhteys,(26) päätyäkseen valituksenalaisen tuomion 120 ja 121 kohdassa esitettyyn päätelmään yhtään oikeudellista virhettä tekemättä. Toisin kuin Ranskan tasavalta väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei siis ole kääntänyt todistustaakkaa.
34. Tarkasteltaessa asetettua näyttökynnystä,(27) joka ymmärretään vaatimustasona, jota tuomioistuin soveltaa tutkiessaan sille toimitetut todisteet, on aiheellista viitata lyhyesti kilpailuoikeutta koskevaan oikeuskäytäntöön laajassa mielessä sekä common law -periaatteisiin. Vaikka sovellettavasta näyttökynnyksestä ei ole yhtenäistä määritelmää, unionin tuomioistuin edellyttää kilpailuoikeudessa omaksutun käytännön mukaan(28) tosiseikkojen todistamista ”oikeudellisesti riittävällä tavalla”(29) tai ”riittävän täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita”,(30) ja se soveltaa myös ”useiden varteenotettavien, täsmällisten ja yhtäpitävien indisioiden” menetelmää valmistajien välisen yhteistoiminnan osoittavien asiakirjojen puuttuessa.(31) Unionin tuomioistuin soveltaa lisäksi keskittymiä koskevassa tulevaisuuteen suuntautuvassa arvioinnissa ”suurimman todennäköisyyden”(32) arviointiperustetta. Sitä vastoin common law -järjestelmässä erotetaan toisistaan yhtäältä siviilioikeudellisissa asioissa sovellettava lievempi ”vaatimustaso”, joka tunnetaan nimellä ”balance of probabilities” ja joka tarkoittaa sitä, että asianosaisen on vakuutettava tuomioistuin siitä, että seikka, johon hän vetoaa, on ”enemmän todennäköinen kuin epätodennäköinen”, sekä toisaalta rikosoikeudellisissa asioissa sovellettava ankarampi ”vaatimustaso”, josta käytetään ilmausta ”beyond a reasonable doubt” ja joka tarkoittaa sitä, ettei tuomioistuimella voi olla todisteiden rationaalisen tarkastelun jälkeen mitään järkevää epäilyä rikostunnusmerkistön täyttymisestä.(33)
35. Katson, että jos kyseessä on implisiittinen takaus, jonka olemassaolo voidaan johtaa eri seikoista muodostuvasta kokonaisuudesta, näyttökynnyksen on perustuttava varteenotettavan todennäköisyyden ja riittävän näytön kynnykseen. Sovellettava kynnys olisi siten ankarampi kuin pelkkä todennäköisyys mutta samalla lievempi kuin järkevän epäilyn puuttumisen kynnys. Unionin yleinen tuomioistuin on nähdäkseni tehnyt perustellusti tällaisen arvion komission esittämistä seikoista.
36. Tämä lähestymistapa näyttää minusta lisäksi vastaavan viimeaikaista oikeuskäytäntöä, josta ilmenee, että komission on todettava riittävän suora yhteys yhtäältä tuensaajalle myönnetyn edun ja toisaalta valtion talousarvion pienentymisen tai jopa valtion talousarvioon kohdistuvien kustannusten riittävän konkreettisen taloudellisen riskin välillä,(34) mutta tällöin ei vaadita, että tällainen pienentyminen tai riski vastaisi mainittua etua, että edun vastikkeena olisi tällainen pienentyminen tai riski ja että kyseinen etu olisi edes luonteeltaan samanlainen kuin niiden valtion varojen sitominen, josta se johtuu.(35)
37. Muistuttaisin seuraavaksi unionin tuomioistuinten suorittaman valvonnan tehokkuudesta, että vaikka komissiolla on harkintavaltaa valtiontukiasioissa silloin, kun ne edellyttävät taloudellisten kysymysten monitahoista arviointia, unionin tuomioistuinten harjoittama monitahoisiin taloudellisiin arviointeihin kohdistuva valvonta on rajoitettua valvontaa, joka kohdistuu välttämättä ainoastaan siihen, että menettelyä ja perusteluvelvollisuutta koskevia sääntöjä on noudatettu, että tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti eikä harkintavaltaa ole käytetty väärin.(36) Unionin tuomioistuinten asiana ei siis ole korvata komission tehtävää ja näyttää itse toteen tuen olemassaolo ja määrä.(37)
38. On kuitenkin kiistatonta, että implisiittisen ja rajoittamattoman takauksen sekä siitä syntyvän edun olemassaolon toteen näyttäminen on edellyttänyt komissiolta monitahoista arviointia.
39. Tästä näkökulmasta katsottuna väitteet, joka valittaja on esittänyt yleisesti toisessa valitusperusteessa ja erityisesti sen neljännessä osassa, on hylättävä siltä osin kuin niihin ei sisälly yhtään seikkaa, jonka perusteella unionin yleistä tuomioistuinta voitaisiin arvostella oikeudellisesta virheestä. Valituksenalaisen tuomion perusteluista sen sijaan ilmenee, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole soveltanut virheellisesti todistustaakkaa ja näytön laajuutta koskevia edellä mainittuja sääntöjä ja että se on voinut asianmukaisesti perustaa päätelmänsä implisiittisen valtiontakauksen olemassaoloa tukevaan indisioiden muodostamaan kokonaisuuteen.
– Ylimääräisinä seikkoina tutkitut väitteet
40. Huomauttaisin toisen valitusperusteen kolmesta ensimmäisestä osasta ensinnäkin, että valittajan arvostelu perustuu valituksenalaisen tuomion 23 kohdan virheelliseen tulkintaan; unionin yleinen tuomioistuin on tyytynyt tuossa kohdassa toistamaan asian tosiseikkojen kuvailun kannalta oleelliset seikat lausumatta todistustaakan jakautumisesta. Toiseksi totean, että Ranskan tasavallan esittämät argumentit rajoittuvat riidanalaiseen päätökseen kohdistuvaan arvosteluun, minkä vuoksi ne on jätettävä tutkimatta. Lisäksi valituksenalaisen tuomion 73 ja 74 kohta liittyvät ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyyn toiseen kanneperusteeseen ja koskevat kansallisen oikeuden tulkintaa, jonka arviointi ei kuulu unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin, paitsi jos selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla,(38) mitä valittaja ei ole käsiteltävässä asiassa näyttänyt toteen.
41. Kolmanneksi totean valituksenalaisen tuomion 119 kohtaan sisältyvästä edellä mainitussa asiassa komissio vastaan MTU Friedrichshafen annetun tuomion tulkinnasta, että kyseisessä tuomiossa vahvistetaan kielto, jonka mukaan komissio ei voi perustaa päätöstään kielteisiin olettamiin, jos ei ole olemassa tietoja, joiden perusteella voitaisiin tehdä päinvastainen päätelmä. Kyseistä tuomiota ei siis voida soveltaa kokonaisuudessaan käsiteltävässä asiassa. Kuten komissio huomauttaa, unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin voinut muistuttaa kiellosta korostaakseen sen monitahoisen tehtävän vaikeutta, jonka edessä komissio oli pyrkiessään osoittamaan implisiittistä ja rajoittamatonta takausta koskevan järjestelmän olemassaolon.
42. Huomautan kolmannesta valitusperusteesta, että Ranskan tasavalta arvostelee tulkintaa, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt indisioiden muodostamaan kokonaisuuteen kuuluvista seikoista La Postelle myönnetyn takauksen olemassaolon arvioinnin yhteydessä. Muistutan tästä, että kansallisen oikeuden virheellistä arviointia koskeva väite voidaan ottaa tutkittavaksi, jos unionin yleistä tuomioistuinta on moitittu tämän oikeuden ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla.(39) Pitää siis paikkansa, että tutkiessaan valituksen yhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen esittämiä toteamuksia kansallisen oikeuden säännöksistä unionin tuomioistuin on ensinnäkin toimivaltainen tarkistamaan, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole sille esitettyjen asiakirjojen ja muiden todisteiden perusteella ottanut vääristyneellä tavalla huomioon kyseessä olevien kansallisen oikeuden säännösten sanamuotoa taikka niitä koskevan kansallisen oikeuskäytännön tai oikeuskirjallisuuden sisältöä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt näiden todisteiden perusteella toteamuksia, jotka ovat ilmeisessä ristiriidassa niiden sisällön kanssa, sekä lopuksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole kaikkia seikkoja tutkiessaan antanut asianomaisen kansallisen oikeuden säännösten sisällön toteamiseksi jollekin tietylle seikalle sellaista merkitystä, jota sille ei muihin seikkoihin nähden kuuluisi antaa, sikäli kuin tämä on ilmeistä asiakirja-aineiston perusteella.(40)
43. Tämä ei kuitenkaan päde nyt käsiteltävän valitusperusteen kolmessa ensimmäisessä osassa esitettyihin väitteisiin. On näet syytä todeta heti alkuun, että vaikka Ranskan tasavalta vetoaa oikeudellisiin virheisiin, se pyrkii todellisuudessa kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikoista esittämän arvioinnin sekä erityisesti kiistämään niiden tosiseikkojen ja asiakirjojen tulkinnan, jonka perusteella kyseinen tuomioistuin päätyi implisiittisen takauksen olemassaoloon. Mainitut väitteet ovat itse asiassa unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyn arvostelun toistoa, joten ne on jätettävä tutkimatta. Joka tapauksessa on niin, että koska esitettyä selvitysaineiston ottamista huomioon vääristyneellä tavalla ei ole näytetty toteen eikä se ole ilmeinen, mainitut väitteet on hylättävä. Tarkasteltaessa kolmannen valitusperusteen kolmannessa osassa esitettyä perustelujen puutteellisuutta koskevaa väitettä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Société de gestion du port de Campoloro ja Société fermière de Campoloro vastaan Ranska antamaan tuomioon perustuvaan oikeuskäytäntöön liittyen huomautan, että unionin yleinen tuomioistuin vastasi siihen oikeudellisesti riittävällä tavalla valituksenalaisen tuomion 96–99 kohdassa. Kolmannen valitusperusteen neljäs osa puolestaan kohdistuu ylimääräiseen perusteluun, minkä vuoksi se on hylättävä tehottomana.
44. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että unionin yleinen tuomioistuin on täyttänyt asianmukaisesti tehtävänsä, kun otetaan huomioon se, että implisiittisen takauksen olemassaoloa koskeva valvonta on rajoitettua. Näin ollen ehdotan, että toinen ja kolmas valitusperuste hylätään.
B Implisiittisestä takauksesta aiheutuvan edun toteen näyttäminen (neljäs valitusperuste)
1. Asianosaisten lausumat
45. Neljännessä valitusperusteessaan Ranskan tasavalta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että komissio oli näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen La Postelle väitetysti myönnetystä valtiontakauksesta syntyneen edun olemassaolon. Valittaja väittää ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti todistustaakkaa ja näyttökynnystä säänteleviä sääntöjä edun olemassaolon osoittamisen osalta, koska se on katsonut valituksenalaisen tuomion 123 ja 124 kohdassa, ettei komissio ollut velvollinen osoittamaan voimassa olevan tuen todellisia vaikutuksia, vaan se saattoi olettaa ne. Vaikka lisäksi oletettaisiin, ettei unionin oikeudessa vaadita näyttämään toteen voimassa olevan tuen todellisia vaikutuksia, komission on osoitettava vähintäänkin mahdollisten vaikutusten olemassaolo. Tämä on valittajan mukaan suljettu virheellisesti pois vuoden 2008 tiedonannon 1.2 kohdassa. Tässä mielessä unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt myös oikeudellisen virheen pitäessään valituksenalaisen tuomion 106 ja 108 kohdassa komission arviointia perusteltuna.
46. Ranskan tasavalta väittää toissijaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut todisteet huomioon vääristyneellä tavalla katsoessaan valituksenalaisen tuomion 110 ja 123 kohdassa, että komissio – joka oli viitannut luottoluokituslaitosten käyttämiin luokitusmenetelmiin ainoastaan vahvistaakseen edun olemassaolon, eikä näyttääkseen sen toteen – oli esittänyt riittävästi seikkoja sen toteen osoittamiseksi, että riidanalainen takaus oli todella muodostanut edun. Valittaja arvostelee tässä yhteydessä mainitun tuomion 111–116 kohtaa.
47. Valittaja täsmentää lisäksi, ettei se ole myöntänyt, kuten valituksenalaisen tuomion 106 kohdasta ilmenee, että se, ettei yritykseen sovelleta sen oikeudellisen aseman vuoksi konkurssimenettelyä tai vastaavaa menettelyä, merkitsee ”automaattisesti” edun myöntämistä.
48. Komissio vastaa tähän, että voimassa olevien ja uusien tukien arvioinnissa on perusteltua käyttää samaa menetelmää, jonka mukaan komissio ei ole velvollinen osoittamaan tällaisten toimenpiteiden todellisia vaikutuksia. Vuoden 2008 tiedonannon riitauttamisesta komissio on puolestaan sitä mieltä, ettei sitä voida ottaa tutkittavaksi etenkään siksi, ettei unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä ollut esitetty lainvastaisuusväitettä. Komissio toteaa valituksenalaisen tuomion 106 kohdasta, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut kyseisen lausuman perusteella kuin hylätä sille esitetyn kolmannen kanneperusteen.
2. Asian arviointi
49. Kuten olen jo edellä esittänyt, aivan aluksi on lähdettävä siitä, että nyt käsiteltävän riita-asian taustalla olevassa tapauksessa on kyse ”oikeudellisesta ja tosiasiallisesta tilanteessa”, joka vastaa tilannetta, jossa on olemassa nimenomainen takaus. Kyse on nimittäin tilanteesta, josta puuttuu ”toimenpide” sanan tavanomaisessa merkityksessä, joten implisiittiseen takaukseen liittyy se erikoisuus, että ”toimenpide” ja sen vaikutukset sekoittuvat keskenään. Asian arvioimiseksi on siten tärkeää ajatella niin, että implisiittisestä takauksesta aiheutuu vastaavia vaikutuksia kuin nimenomaisesta takauksesta, jossa on kyse suoraan yksilöitävästä toimenpiteestä ja jolla saattaa määritelmänsä mukaan olla tiettyjä vaikutuksia.
50. Oikeuskäytännön mukaan sen toteamiseksi, onko toimenpidettä pidettävä valtiontukena, on määritettävä, saako edunsaajayritys sellaista taloudellista etua, jota se ei olisi saanut normaaleissa markkinaolosuhteissa.(41) On kuitenkin todettava, ettei tällainen lähestymistapa edun olemassaoloa selvitettäessä vastaa mielestäni pääasiassa kyseessä olevan valtiontakauksen erityisyyttä.(42)
51. On myös kiistatonta, ettei SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tehdä eroa valtion toimenpiteiden syiden tai tavoitteiden perusteella, vaan ne määritellään niiden vaikutusten mukaan.(43) Arvioitaessa toimenpidettä SEUT 107 artiklan perusteella on otettava huomioon vaikutukset, jotka toimenpide voi aiheuttaa,(44) sekä kaikki merkitykselliset seikat ja asiayhteys.(45) Oikeuskäytäntö ei kuitenkaan anna tyhjentävää vastausta kysymyksiin siitä tavasta, jolla komission on näytettävä toteen etu ja toimenpiteen vaikutusten luonne, jotka sen on osoitettava silloin, kun se toteaa, että implisiittisestä toimenpiteestä aiheutuu etua.
– Edun olemassaolo
52. Ensinnäkin on huomautettava siitä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa esittämästä toteamuksesta, jonka mukaan valtiontakauksesta aiheutuvan edun todelliset vaikutukset voidaan olettaa, että ratkaiseva kohta unionin yleisen tuomioistuimen päättelyssä komission arvioinnin vahvistamiseksi ja edun olemassaolon myöntämiseksi käsiteltävässä asiassa ilmenee pääsääntöisesti valituksenalaisen tuomion 106 kohdasta – luettuna yhdessä 108 kohdan kanssa – jossa unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että rajoittamattoman valtiontakauksen ansiosta sen edunsaaja hyötyy edullisemmista rahoitusehdoista kuin mitkä sille olisi myönnetty pelkästään sen oman rahoitusaseman perusteella, ja näin ollen valtiontakauksella voidaan alentaa edunsaajalle aiheutuvaa taloudellista rasitetta.
53. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan on näet niin, että sellaisen muun kuin markkinaehtoisen takauksen, kuten rajoittamaton takaus ilman vastavakuuksia, myöntäminen voi olla omiaan antamaan sen saajalle etua siinä mielessä, että sen seurauksena parannetaan edunsaajan taloudellista tilannetta alentamalla sen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia.(46)
54. Muistutan tästä, että unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt, että ellei voida osoittaa valtiolle aiheutuvaa lisäkustannusta, jolla annetaan kyseessä oleville yrityksille tietty etu, jota ei voida automaattisesti päätellä,(47) poikkeusjärjestelmän soveltamista tavalliseen konkurssimenettelyyn sekä kieltoa käyttää erillisiä täytäntöönpanokeinoja asianomaisten yritysten verovelkaan ja sakkoihin voidaan pitää valtiontukena.(48) Tällaisista jäsenvaltion lainsäätäjän antamista eduista voisi myös seurata lisäkustannuksia julkiselle vallalle sitä kautta, että julkisista saatavista tosiasiassa luovutaan, yritys vapautetaan velvollisuudesta maksaa sakot tai muut rangaistusluonteiset maksut tai siihen sovelletaan tavanomaista pienempää verokantaa.(49)
55. Erityisesti edun arviointiperusteesta unionin tuomioistuin on edellä mainituissa asioissa Ecotrade ja Piaggio ensin todennut, että ”yritykset, joihin kyseistä sääntelyä sovelletaan, voivat päästä tämän sääntelyn vuoksi parempaan asemaan kuin muut yritykset”, minkä jälkeen se on tutkinut asiaa siltä kannalta, olisiko asianomaisella yrityksellä mahdollisuus jatkaa taloudellista toimintaansa tilanteessa, jossa tätä mahdollisuutta ei olisi ollut yleisiä konkurssisäännöksiä sovellettaessa. Oikeuskäytännössä nähdäkseni jo myönnetään mahdollisuus olettaa edun olemassaolo, jos se ilmenee uskottavasti kyseessä olevien yritysten toimintaa sääntelevistä kansallisista säännöksistä.
56. Käsiteltävä asia ei näytä minusta koskevan selvästi myöskään yksittäistä tukea, vaan se liittyy pikemminkin tukijärjestelmään, joka EPICeihin sovellettuna vaikuttaisi La Posten oikeudelliseen asemaan. Näin ollen olisi sovellettava analogisesti tukiohjelmia koskevaa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan komissio voi tutkia ainoastaan näiden ohjelmien ominaispiirteitä arvioidakseen päätöksen perusteluissa, annetaanko niissä niitä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen vuoksi edunsaajille olennaista etua verrattuna niiden kilpailijoihin ja voivatko ne hyödyttää olennaisesti sellaisia yrityksiä, jotka toimivat jäsenvaltioiden välisessä kaupassa. Kunkin kyseessä olevan yrityksen yksilöllistä tilannetta on tutkittava vasta siinä vaiheessa, kun tukia peritään takaisin.(50)
57. Huomautan vielä, että nimenomaista takausta koskevassa asiassa Residex Capital IV(51) annetusta tuomiosta käy selvästi ilmi, että ”kun jäsenvaltion viranomaiset takaavat luottolaitoksen lainanottajalle myöntämän lainan, tämä lainanottaja saa – – tavallisesti taloudellisen edun ja siten EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, koska sille aiheutuvat taloudelliset kustannukset ovat pienemmät kuin ne, jotka sille olisivat aiheutuneet, jos sen olisi pitänyt hankkia tämä sama rahoitus ja tämä sama takaus markkinahintaan”.
58. Niinpä minusta näyttääkin siltä, että jos unionin tuomioistuin hyväksyy yleisesti käsitteen ”implisiittinen takaus” ja myöntää käsiteltävässä asiassa sen olemassaolon, edun olemassaolo voitaisiin olettaa samoin edellytyksin kuin jos kyseessä olisi nimenomainen takaus, toisin sanoen katsomalla, että tällainen takaus on omiaan parantamaan edunsaajayrityksen taloudellista tilannetta. Kyse on luonnollisesti yksinkertaisesta olettamasta. Unionin yleinen tuomioistuin on siten katsonut perustellusti valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa, että takaukset saattavat tuottaa etua niiden edunsaajille.
– Taloudellinen tilanne
59. Edellä esitetty toteamus ei kuitenkaan vapauta komissiota eikä unionin yleistä tuomioistuinta ottamasta huomioon niitä oikeudellisia ja taloudellisia olosuhteita, joissa etua oletetusti saava yksikkö toimii.(52) Kuten olen jo edellä todennut, komission on näet pystyttävä arvioimaan kyseessä oleva etu.(53)
60. Ranskan tasavalta moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että komissio viittasi perustellusti luottoluokituslaitoksiin voidakseen ”vahvistaa”, eikä ”osoittaa” La Posten hyväksi myönnetyn edun olemassaolon.
61. Pitää paikkansa, että osoittaakseen, että La Poste oli edullisempien rahoitusehtojen vuoksi edullisemmassa asemassa kuin missä se olisi ollut ilman Ranskan valtion rajoittamattoman takauksen järjestelmää, komissio viittasi ensisijaisesti luottoluokituslaitosten tietoihin sekä niiden käyttämiin menetelmiin.(54) Komissio katsoi niin ikään, että La Poste sai myös valtiolle maksettavan takausmaksun puuttumisesta syntynyttä etua.(55)
62. Huomautan tästä aluksi, että lähdettäessä siitä, että edun olemassaolo voidaan käsiteltävässä asiassa olettaa, luottoluokituslaitoksilta peräisin olevien tietojen vahvistava luonne sopii täydellisesti olettaman logiikkaan. Luottoluokituslaitosten menetelmien ja tietojen käyttöön liittyvien todisteiden puutteellisuutta koskevaa väitettä on näin ollen pidettävä perusteettomana.
63. Kaiken lisäksi komissio viittasi luottoluokituslaitosten menetelmiin ja tietoihin nimenomaan saadakseen oikean kuvan riidanalaisen takauksen taustalla olleesta taloudellisesta tilanteesta. Olen tästä sitä mieltä, että komission olisi voitava käyttää arviointinsa perustelemiseksi laajaa kirjoa eri välineitä, paitsi jos käsiteltävässä asiassa ei sovelleta yksityistä sijoittajaa koskevaa arviointiperustetta. Näin ollen edullisemmat rahoitusehdot on hyväksyttävä luottoluokituslaitosten tietojen tukemina. Unionin yleinen tuomioistuin vahvisti siis perustellusti valituksenalaisen tuomion 115–117 kohdassa luottoluokituslaitosten tietojen merkityksellisyyden hyläten samalla sille esitetyn kehäpäätelmää koskevan moitteen. Siltä osin kuin käsiteltävä väite liittyy sen menetelmän problematiikkaan, jota komission on sovellettava edun olemassaolon toteen näyttämiseksi valtiontakausasiassa, aion kuitenkin vielä myöhemmin palata siihen obiter dictum.
– Jo myönnettyjen tukien vaikutukset
64. Uusien ja voimassa olevien tukien vaikutuksista puolestaan riidanalaisen päätöksen ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on katsonut kyseessä olleen toimenpiteen kuuluvan voimassa olevan tuen käsitteen piiriin.(56) Niiden kysymysten ohella, joita tällainen määritelmä saattaa ensi arviolta herättää,(57) huomautan ensin, että implisiittisen takauksen kaltaisen järjestelyn ajallisia vaikutuksia on vaikea määrittää, koska mainittu takaus ei perustu täsmälliseen ja havaittavaan toimeen vaan se päätellään yhtäpitävien indisioiden muodostaman kokonaisuuden perusteella. Koska vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontuen käsite liittyy kuitenkin objektiiviseen tilanteeseen, joka arvioidaan ajankohtana, jolloin komissio tekee päätöksensä, tuomioistuinvalvonnan suorittamisessa on otettava huomioon tuona ajankohtana tehdyt arvioinnit.(58)
65. Unionin yleinen tuomioistuin on viitannut valituksenalaisen tuomion 123 kohdassa oikeuskäytäntöön, jonka mukaan komissio ei ole päätöksessään velvollinen osoittamaan jo myönnettyjen tukien todellisia vaikutuksia.(59) Unionin tuomioistuin on kyllä todennut, että jos komission pitäisi osoittaa jo myönnettyjen tukien todellinen vaikutus, tämän seurauksena suosittaisiin jäsenvaltioita, jotka maksavat tukia ilmoittamisvelvollisuutta noudattamatta, niiden jäsenvaltioiden kustannuksella, jotka ilmoittavat tuista suunnitteluvaiheessa.(60)
66. Paitsi että edellä esitetyllä oikeuskäytännöllä(61) ei kuitenkaan ole yhteyttä voimassa olevien tukien tutkimiseen, unionin tuomioistuin viittaa ennen kaikkea erityisesti tapaan määrittää tuen käsitteen kaksi muuta arviointiperustetta, joita ovat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan sekä kilpailuun kohdistuvat vaikutukset sekä tietysti edun problematiikka. Tämä vastaa näet sitä perinteistä lähestymistapaa, jonka mukaan komission on ainoastaan tutkittava, saattaako tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää kilpailua, eikä sen tarvitse osoittaa, että kyseessä oleva toimenpide todellisuudessa vaikuttaa näihin kahteen arviointiperusteeseen.(62)
67. Pitää paikkansa, että unionin tuomioistuin on jo vahvistanut kauppaan kohdistuvien vaikutusten ja kilpailun vääristymisen osalta, että kahta tukien tyyppiä, eli voimassa olevia tukia ja tukia, jotka on myönnetty ilman, että niistä olisi ensin ilmoitettu komissiolle on kohdeltava samalla tavalla.(63) Tämän oikeuskäytännön merkityksellisyyttä edun vaikutusten määrittelyssä ei sitä vastoin ole tunnustettu. Valituksenalaisen tuomion 123 kohdasta ei myöskään käy selvästi ilmi, oliko unionin yleisen tuomioistuimen aikomuksena erottaa toisistaan edun määrittely ja muiden arviointiperusteiden määrittely vai onko asiaan Boussac Saint Frères ja yhdistettyihin asioihin P&O European Ferries (Vizcaya) ja Diputación Foral de Vizcaya vastaan komissio perustuva oikeuskäytäntö mainittu sitä vastoin ainoastaan komission vapauttamiseksi analogisesti velvollisuudesta esittää todisteet riidanalaisen toimenpiteen edullisista vaikutuksista.
68. Toteaisin lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen esittämistä perusteluista käyvän ilmi, että samalla, kun unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 123 kohdassa tarpeen tarkastaa voimassa olevien ja sääntöjenvastaisten tukien todelliset vaikutukset, se totesi 124 kohdassa, että valtiontakauksesta aiheutuvan edun todelliset vaikutukset voidaan olettaa.
69. Kun otetaan huomioon edellä esitetyt unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset, joita leimaavat epäselvyys ja oikeuskäytännön sekava soveltaminen, on todettava, että valituksenalaisen tuomion 123 kohdassa oleva päättely sisältää oikeudellisen virheen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy kuitenkin ilmi, että unionin yleisen tuomioistuimen tekemä oikeudellinen virhe ei voi johtaa siihen, että valituksenalainen tuomio on pätemätön, jos kyseisen tuomion tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu.(64)
70. Koska valituksenalainen tuomio perustuu kuitenkin oikeutetusti näkemykseen, jonka mukaan takauksen tuottama etu voidaan olettaa, kyseinen virhe ei voi vaikuttaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmaan. Tiedonannon 1.2 kohtaa koskevasta mahdollisesta lainvastaisuusväitteestä on lisäksi katsottava, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi.
71. Neljännessä valitusperusteessaan valittaja arvostelee valituksenalaisen tuomion 106 kohtaa ja tarkentaa, ettei se ole myöntänyt istunnossa, että se, ettei yritykseen sovelleta konkurssimenettelyä, synnyttää ”automaattisesti” edun. Tämä arvostelu perustuu mielestäni valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin ole maininnut mitään edun automaattisuudesta. Valittajan väitteisiin ei sisälly myöskään viittausta siihen, että selvitysaineisto olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, minkä vuoksi käsiteltävä väite ei voi menestyä.
72. Näin ollen neljäs valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.
– Yksityistä sijoittajaa koskevaan arviointiperusteeseen liittyvät ylimääräiset huomautukset
73. Haluan ylimääräisenä huomautuksena valituksenalaista tuomiota kyseenalaistamatta ottaa esille erään menettelyllisen kysymyksen, joka liittyy menetelmään, jota komission on noudatettava edun olemassaolon todetessaan. Kuten näet niin oikeuskäytännöstä kuin komission tiedonannostakin ilmenee, sen määrittämiseksi, seuraako takauksesta tai takausjärjestelmästä etua, komission on nojauduttava ”markkinataloussijoittajaa” koskevaan periaatteeseen, joka edellyttää ottamaan huomioon edunsaajayrityksen mahdollisuudet saada vastaavaa rahoitusta pääomamarkkinoilta.(65) Koska yksityistä sijoittajaa koskeva arviointiperuste kohdistuu kohtuullisen kannattavuuden kriteeriin, on siis tutkittava, onko toimi toteutettu normaaleissa markkinaolosuhteissa, ja samalla on otettava huomioon talouden eri toimijoiden välinen vuorovaikutus.(66)
74. Vaikka oikeuskäytännöstä käy ilmi, että antaessaan käytännesääntöjä komissio rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä se voi poiketa näistä säännöistä sillä uhalla, että sille määrätään tästä seuraamus,(67) komissio ei ole soveltanut riidanalaisessa päätöksessä edellä mainittua arviointiperustetta, eikä unionin yleinen tuomioistuin ole puuttunut tähän. Näin ollen on pohdittava, olisiko unionin yleinen tuomioistuin voinut ottaa tällaisen perusteen omasta aloitteestaan huomioon ilmoitettuaan siitä ensin asianosaisille.(68) Koska mainitun arviointiperusteen sovellettavuuteen ei ole vedottu käsiteltävässä valituksessa, unionin tuomioistuin voisi vedota tehokkaasti tällaiseen problematiikkaan ainoastaan SEUT 263 artiklan mukaisen olennaisen menettelymääräyksen rikkomisen kannalta perusteluvelvollisuuden laiminlyöntinä.(69)
75. Huomautan lisäksi, että valtiontukia tarkastellessaan unionin tuomioistuin tekee eron kahdenlaisten tilanteiden välillä: niiden, joissa valtion toimenpide on luonteeltaan taloudellinen, ja niiden, joissa valtion toimenpide kuuluu julkisen vallan käyttöön,(70) ja yksityistä sijoittajaa koskevaa arviointiperustetta sovelletaan ainoastaan ensiksi mainitussa tapauksessa. Unionin tuomioistuin on kuitenkin hiljattain todennut, että taloudellista etua – myös silloin, kun se on myönnetty verotuksellisilla keinoilla – on arvioitava muun muassa yksityistä sijoittajaa koskevan arviointiperusteen valossa, jos mahdollisesti tarpeellisessa kokonaisarvioinnissa ilmenee, että kyseinen jäsenvaltio on siitä huolimatta, että tilanteessa on käytetty tällaisia julkisen vallan piiriin kuuluvia keinoja, kuitenkin myöntänyt tämän edun omistamansa yrityksen osakkeenomistajan ominaisuudessa.(71)
76. Haluan korostaa tästä, että yksityistä sijoittajaa koskevan arviointiperusteen soveltaminen ei sovellu implisiittisen valtiontakauksen tapaukseen, ja se olisikin suljettava pois etenkin sillä perusteella, että tällainen takaus kuuluu yleensä julkisen vallan toimien tai laiminlyöntien piiriin eikä sellaisten toimien piiriin, joita on toteutettu omaisuuteen liittyvien etujen haltijana asianomaisessa yrityksessä, tässä tapauksessa La Postessa. Sitä vastoin katson, että unionin yleinen tuomioistuin olisi voinut lausua tästä kysymyksestä ottamalla sen huomioon omasta aloitteestaan.
C Unionin yleisessä tuomioistuimessa vedottujen kanneperusteiden merkitys (ensimmäinen valitusperuste)
77. Valittaja moittii ensimmäisessä valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi valituksenalaisen tuomion 53–57 kohdassa, että kaikki kumoamiskanteen tueksi esitetyt perusteet liittyivät edun olemassaolon määrittämiseen ja että valtion varojen siirtoa koskevan edellytyksen virheellistä soveltamista koskeva väite oli siten jätettävä tutkimatta, koska se oli asian käsittelyn kuluessa esitetty uusi kanneperuste. Tässä yhteydessä valittaja väittää lisäksi, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin väittää valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa, valittaja ei myöntänyt istunnossa, että sen väitteet koskivat ainoastaan edun olemassaoloon liittyvää edellytystä.
78. Totean heti alkuun, että istunnon pöytäkirjasta, jonka todenperäisyyttä Ranskan tasavalta ei ole kyseenalaistanut, ilmenee varmasti, että Ranskan tasavalta oli todennut vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen, ettei se kiistä kyseessä olleen valtion varat, jos unionin yleinen tuomioistuin päätyy implisiittisen ja rajoittamattoman takauksen olemassaoloon. Ranskan tasavalta on lisäksi vahvistanut unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyn istunnon jälkeisessä kirjeenvaihdossa,(72) että ”jos unionin yleisen tuomioistuimen on päätettävä, että kyse on implisiittisestä ja rajoittamattomasta takauksesta, kyse on valtion varoista”. Ranskan tasavalta on tässä samassa kirjeessä vielä täsmentänyt, minkälaisia todisteita komission pitäisi sen mielestä esittää voidakseen päätyä tällaisen takauksen olemassaoloon. Päättelen tästä, ettei Ranskan tasavalta kumoa istunnossa esittämäänsä kantaa. Todisteiden mahdollisen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on lisäksi ilmettävä selvästi asiakirja-aineistoon kuuluvista asiakirjoista ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tosiseikastoa ja todisteita.(73) Tällaisesta tilanteesta ei kuitenkaan tässä ole kysymys.
79. Olen lisäksi sitä mieltä, että kun unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi problematiikan, joka koskee valtion varojen sitomisen arviointiperusteen kaltaista valtiontuen käsitteestä erillistä arviointiperustetta, se noudatti ainoastaan oikeuskäytäntöä, joka koskee kieltoa määrittää kanteen kohde uudelleen.(74) Vaikka näet jotkin kanteen kohdat liittyvät valtion varojen siirtoon, valituksenalaisen tuomion 49 kohdasta, jossa esitetään yhteenveto Ranskan tasavallan argumenteista, käy selvästi ilmi, ettei yhdessäkään unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyssä kanneperusteessa ole nimenomaisesti viitattu mainitun arviointiperusteen arviointiin. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei kuitenkaan mielestäni ole muotoilla uudelleen sen käsiteltäväksi saatettuja perusteita kannekirjelmän eri osiin sisältyvien hajanaisten toteamusten pohjalta.(75) Tämän vuoksi myös ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.
IV Ratkaisuehdotus
80. Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin
– hylkää Ranskan tasavallan tekemän valituksen
– velvoittaa Ranskan tasavallan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.