JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
HENRIK SAUGMANDSGAARD ØE
9 päivänä marraskuuta 2017 (1)
Asia C-359/16
Ömer Altun,
Abubekir Altun,
Sedrettin Maksutogullari,
Yunus Altun,
Absa NV,
M. Sedat BVBA ja
Alnur BVBA
vastaan
Openbaar Ministerie
(Ennakkoratkaisupyyntö – Hof van Cassatie (ylin tuomioistuin, Belgia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Siirtotyöntekijät – Sosiaaliturva – Sovellettava lainsäädäntö – Asetus (ETY) N:o 1408/71 – 14 artiklan 1 kohdan a alakohta – Lähetetyt työntekijät – Asetus (ETY) N:o 574/72 – 11 artiklan 1 kohta – E 101 ‑todistus – Sitovuus – Todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti
I. Johdanto
1. ”Oikeus päättyy siihen, mistä vääryys alkaa.” Tämä ranskalaisen oikeustieteen professorin Marcel Ferdinand Planiolin(2) käyttämä määritelmä kuvaa hyvin Hof van Cassatien (ylin tuomioistuin, Belgia) pohdittavana olevaa kysymystä. Käsiteltävä asia on jatkoa useille muille tapauksille, joista annetun jo hyvin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan E 101 ‑todistus, jolla osoitetaan, että Euroopan unionin alueella liikkuva työntekijä kuuluu todistuksen antaneen laitoksen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään, on luonteeltaan sitova.(3)
2. Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee näet, että niin kauan kuin jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen asetuksen (ETY) N:o 1408/71(4) täytäntöönpanomenettelystä annetun asetuksen (ETY) N:o 574/72(5) 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti antamaa E 101 ‑todistusta ei ole peruutettu tai mitätöity, kyseisellä todistuksella on sitova vaikutus sen jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä, jonne palkattu työntekijä menee työskentelemään, ja se sitoo näin ollen tämän jäsenvaltion laitoksia. Tästä seuraa, ettei vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimella ole oikeutta tutkia E 101 ‑todistuksen pätevyyttä tämän todistuksen myöntämisen perustana olevien seikkojen osalta.(6)
3. Kansallinen tuomioistuin haluaa ennakkoratkaisupyynnöllään lähinnä selvittää, sovelletaanko tätä oikeuskäytäntöä tilanteessa, jossa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että E 101 ‑todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti.(7)
4. Selvitän tässä ratkaisuehdotuksessa syyt, joiden perusteella katson, ettei E 101 ‑todistus sido vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuinta, jos se toteaa, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti, ja että kyseinen tuomioistuin voi tällaisessa tapauksessa jättää E 101 ‑todistuksen huomiotta.(8)
II. Unionin oikeus
A. Asetus N:o 1408/71
5. Asetuksen N:o 1408/71 II osastoon, jonka otsikko on ”Sovellettava lainsäädäntö”, sisältyvän 13 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset säännöt”, 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jollei 14 c tai 14 f artiklasta muuta johdu, henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Tämä lainsäädäntö määrätään tämän osaston säännösten mukaisesti.
2. Jollei 14–17 artiklasta muuta johdu:
a) jäsenvaltion alueella työssä oleva työntekijä on tämän valtion lainsäädännön alainen, vaikka hän asuu toisen jäsenvaltion alueella tai jos hänen työnantajanaan toimivan yrityksen tai yksityisen henkilön kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella.”
6. Asetuksen N:o 1408/71 II osastossa olevan 14 artiklan, jonka otsikko on ”Palkatussa työssä olevia muita henkilöitä kuin merimiehiä koskevat erityissäännöt”, 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Edellä 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa olevaa sääntöä sovelletaan ottaen huomioon seuraavat poikkeukset ja olot:
a) jäsenvaltion alueella toimivan yrityksen palveluksessa tavallisesti työskentelevään henkilöön, jonka tämä yritys lähettää toisen jäsenvaltion alueelle suorittamaan siellä työtä tämän yrityksen palveluksessa, sovelletaan edelleen ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädäntöä edellyttäen, että tämän työskentelyn arvioitu kesto ei ole enempää kuin 12 kuukautta ja että häntä ei lähetetä korvaamaan toista työntekijää, jonka komennus on päättynyt.”
7. Asetus N:o 1408/71 kumottiin ja korvattiin asetuksella (EY) N:o 883/2004 1.5.2010 alkaen.(9)
B. Asetus N:o 574/72
8. Asetuksen N:o 574/72 III osastoon, jonka otsikko on ”Sovellettavan lainsäädännön määräämistä koskevien asetuksen säännösten täytäntöönpano”, sisältyvän 11 artiklan, jonka otsikko on ”Muodollisuudet lähetettäessä työntekijää muualle asetuksen 14 artiklan 1 kohdan ja 14 b artiklan 1 kohdan mukaisesti sekä asetuksen 17 artiklan mukaan tehtyjen sopimusten mukaisesti”, 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Sellaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen nimeämän laitoksen, jonka lainsäädäntöä sovelletaan, on annettava todistus siitä, että työntekijään sovelletaan tätä lainsäädäntöä määrättyyn päivään asti:
a) työntekijän tai hänen työnantajansa pyynnöstä asetuksen 14 artiklan 1 kohdassa ja 14 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa;”
9. Asetus N:o 574/72 kumottiin ja korvattiin asetuksella (EY) N:o 987/2009 1.5.2010 alkaen.(10)
III. Pääasia, ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
10. Sociale Inspectie (sosiaaliturvan tarkastusviranomainen, Belgia) suoritti Absa NV:ssä, joka on Belgian oikeuden mukaan perustettu rakennusalan yritys, henkilöstön työhönottoa koskevan tarkastuksen. Tarkastuksessa ilmeni, ettei Absa NV:llä ollut vuodesta 2008 lähtien ollut palveluksessaan käytännössä lainkaan henkilöstöä ja että kaikki ruumiillinen työ oli ulkoistettu bulgarialaisille yrityksille. Näillä bulgarialaisilla yrityksillä ei ollut juuri lainkaan toimintaa Bulgariassa, vaan ne lähettivät alihankkijoina työntekijöitä Absa NV:lle, osittain muiden belgialaisten yritysten välityksellä ja yhteistyössä näiden kanssa. Ne eivät olleet ilmoittaneet kyseisten työntekijöiden työhönottoa sosiaalivakuutusmaksujen perimisestä vastaavalle Belgian laitokselle, koska kyseisillä työntekijöillä oli Bulgarian toimivaltaisen laitoksen antamat E 101 ‑todistukset, joilla todistettiin heidän kuuluvan Bulgarian sosiaaliturvajärjestelmään.
11. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Belgian viranomaiset esittivät Bulgarian toimivaltaiselle laitokselle perustellun pyynnön peruuttaa E 101 ‑todistukset, mutta jälkimmäinen ei ottanut millään tavoin kantaa kyseiseen pyyntöön. Belgian hallitus täsmentää, että E 101 ‑todistusten peruuttamispyyntö lähetettiin Bulgarian toimivaltaiselle laitokselle 12.11.2012 ja että tämä antoi 9.4.2013 vastauksen, jossa ”oli vain yhteenveto annettujen E 101 ‑todistusten sisällöstä ja voimassaoloajoista ja ilmoitettiin, että hallinnollisesti tarkasteltuna työhön lähettämisen edellytykset olivat täyttyneet sinä ajankohtana, jona asianomaiset bulgarialaiset yritykset olivat hakeneet E 101 ‑todistuksia, mutta jossa ei käsitelty tai otettu huomioon Belgiassa todettuja ja toteen näytettyjä seikkoja”.
12. Belgian viranomaiset nostivat pääasian valittajina olevia Ömer Altunia, Abubekir Altunia, Sedrettin Maksutogullaria, Yunus Altunia, Absaa, M. Sedat BVBA:ta ja Alnur BVBA:ta (jäljempänä yhdessä Altun ym.) vastaan syytteet ensinnäkin siitä, että nämä olivat työnantajan taikka sen edustajan tai asiamiehenasemassa teettäneet sovellettavien säännösten vastaisesti työtä ulkomaan kansalaisilla, joilla ei ollut maahantulolupaa tai oikeutta oleskella Belgiassa yli kolmea kuukautta tai asettua sinne ilman, että he ovat saaneet tätä varten etukäteen työluvan, toiseksi laiminlyöneet työntekijöiden palvelukseen ottamisen yhteydessä lakisääteisen ilmoituksen tekemisen sosiaalivakuutusmaksujen perimisestä vastaavalle laitokselle ja kolmanneksi laiminlyöneet työntekijöiden vakuuttamisen kansallisessa sosiaaliturvalaitoksessa (Belgia).
13. Correctionele rechtbank Limburgin (lieviä rikosasioita käsittelevä Limburgin alioikeus) Hasseltin osasto vapautti Altun ym:t syytteistä 27.6.2014 antamallaan tuomiolla. Belgian hallituksen kirjallisista huomautuksista ilmenee, että asianosaisille annettu vapauttava tuomio perustui siihen, että ”tähän mennessä säännönmukaisesti ja laillisesti annetuiksi katsottavilla E 101/A 1-todistuksilla katettiin bulgarialaisten työntekijöiden työskentely kaikilta osin”. Syyttäjä haki tuomioon muutosta.
14. Hof van beroep te Antwerpen (Antwerpenin ylioikeus) antoi pääasian valittajille langettavan tuomion 10.9.2015. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kertoman mukaan mainittu ylioikeus totesi, että ”E 101 ‑todistukset oli hankittu vilpillisesti tosiseikkoja vääristämällä tarkoituksena kiertää yhteisön lainsäädännössä työvoiman lähettämiselle säädettyjä edellytyksiä ja saada siten etua, jota ei olisi saatu ilman tätä vilpillistä järjestelyä”.
15. Valittajat tekivät tuomiosta kassaatiovalituksen Hof van Cassatieen, joka päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Voiko jokin muu tuomioistuin kuin lähettävän jäsenvaltion tuomioistuin mitätöidä tai jättää huomiotta E 101 ‑todistuksen, joka on annettu – – asetuksen N:o 574/72 11 artiklan 1 kohdan nojalla, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen kyseisen asetuksen kumoamista – – asetuksen N:o 987/2009 96 artiklan 1 kohdalla, jos tuomioistuimen arvioitavaksi esitettyjen seikkojen nojalla voidaan todeta, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisin keinoin?”
16. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Altun ym., Belgian, Irlannin, Ranskan, Unkarin ja Puolan hallitukset sekä Euroopan komissio. Nämä asianosaiset ja muut osapuolet ovat esittäneet suulliset lausumansa 20.6.2017 pidetyssä istunnossa.
IV. Tapauksen tarkastelu
A. Ennakkoratkaisupyynnön kohde ja tulkittavat unionin oikeuden säännökset
17. Aluksi on todettava, että ennakkoratkaisukysymyksessä pyydetään tulkitsemaan asetuksen N:o 574/72 11 artiklan 1 kohtaa sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen kyseisen asetuksen kumoamista asetuksella N:o 987/2009.
18. Belgian hallitus väittää kuitenkin, että ennakkoratkaisukysymystä olisi laajennettava koskemaan asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdan ja 19 artiklan 2 kohdan tulkintaa. Sen mukaan myös näitä säännöksiä voidaan näet soveltaa ajallisesti pääasiaan, koska teot, joista pääasian valittajia syytettiin, tapahtuivat osittain 1.5.2010 jälkeen eli sen päivämäärän jälkeen, jolloin asetus N:o 574/72 kumottiin ja korvattiin edellä mainitulla asetuksella.(11)
19. On huomattava, ettei kansallinen tuomioistuin ennakkoratkaisupyynnössään määrittele täsmällisesti, minkä ajanjakson aikana pääasian tosiseikat ovat tapahtuneet. Näin ollen katson, ettei unionin tuomioistuimella ole käytettävissään niin paljon tietoja tosiseikoista, että se voisi ulottaa vastauksensa koskemaan muita kuin ennakkoratkaisupyynnössä mainittuja säännöksiä.(12) Ratkaisuehdotuksessani rajoitun siten tulkitsemaan ainoastaan asetusten N:o 1408/71 ja N:o 574/72 säännöksiä.
20. Huomautan kuitenkin, että asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ja asetuksen N:o 574/72 11 artiklan 1 kohdasta ehdottamani tulkinta on nähdäkseni täysin sovellettavissa asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohtaan ja asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohtaan ja 19 artiklan 2 kohtaan. Ensinnäkin on todettava, että uusien asetusten tultua voimaan asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohta korvattiin sisällöllisesti asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdalla ja asetuksen N:o 574/72 11 artiklan 1 kohta sisällöllisesti asetuksen N:o 987/2009 19 artiklan 2 kohdalla.(13) Toiseksi on niin, kuten unionin tuomioistuin on todennut, että nykyisin voimassa olevassa asetuksessa N:o 987/2009 on lisäksi kodifioitu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistamalla E 101 ‑todistuksen sitovuus ja todistuksen antaneen laitoksen yksinomainen toimivalta kyseisen todistuksen pätevyyden arvioinnissa.(14) Asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan, jonka otsikko on ”Toisessa jäsenvaltiossa annettujen asiakirjojen ja todisteiden oikeudellinen pätevyys”, 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion laitoksen antamat asiakirjat, joilla osoitetaan henkilön tilanne asetusten N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 soveltamista varten, ja todisteet, joiden perusteella nämä asiakirjat on annettu, on hyväksyttävä muiden jäsenvaltioiden laitoksissa niin kauan kuin jäsenvaltio, jossa nämä asiakirjat tai todisteet on annettu, ei peruuta niitä tai julista niitä mitättömiksi.
21. Lisäksi on mielestäni paikallaan kiinnittää unionin tuomioistuimen huomio siihen, että käynnissä on lainsäädäntömenettely asetusten N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 muuttamiseksi komission 13.12.2016 esittämän ehdotuksen(15) pohjalta. Siinä komissio muun muassa ehdottaa, että asetuksen N:o 987/2009 1 artiklaan lisättäisiin ”petoksen” määritelmä(16) ja että 5 artiklan 1 ja 2 kohtaan sisällytettäisiin täsmälliset määräajat, joihin mennessä E 101 ‑todistuksen antaneen laitoksen on tarkasteltava uudelleen sitä, oliko todistuksen antaminen perusteltua, ja tarvittaessa oikaistava tai peruutettava todistus, jos toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen sitä pyytää.(17) Vaikka näillä lainvalmistelutöillä ei olekaan välitöntä vaikutusta käsiteltävässä asiassa suoritettavaan arviointiin, joka koskee ainoastaan jo kumottujen asetusten N:o 1408/71 ja N:o 574/72 säännösten tulkintaa, mielestäni ne ovat kuitenkin osa sitä oikeudellista asiayhteyttä, johon nyt käsiteltävä asia kuuluu.
22. Lisäksi katson aiheelliseksi esittää joitakin huomautuksia ”vaihtoehtoisesta ratkaisusta”, jota komissio ehdotti nyt käsiteltävässä asiassa esiin nousseisiin ongelmiin istunnossa. Komissio nimittäin katsoo, ettei kansallisen tuomioistuimen esittämä ennakkoratkaisukysymys ole niinkään merkityksellinen vaan unionin tuomioistuimen olisi pikemminkin määritettävä, osoittavatko käsiteltävän asian olosuhteet, että henkilö on ”tosiasiallisesti lähetetty työntekijä” asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla, ja onko Bulgarian toimivaltainen viranomainen siten perustellusti antanut kyseiset E 101 ‑todistukset.(18) Tässä yhteydessä komissio toteaa, että jos unionin tuomioistuin vastaisi näihin kysymyksiin kieltävästi, Belgian toimivaltaiset laitokset voisivat unionin tuomioistuimen antaman ratkaisun perusteella vaatia Bulgarian toimivaltaista laitosta peruuttamaan E 101 ‑todistukset tai toteamaan ne pätemättömiksi ja että tämä olisi tarvittaessa velvollinen toimimaan näin. Jos sitä vastoin unionin tuomioistuin vahvistaisi mainittujen todistusten sääntöjenmukaisuuden, pääasiassa kyseessä oleva riita raukeaisi.
23. En pidä komission ehdottamaa ratkaisua vakuuttavana seuraavista syistä.
24. Tällainen ratkaisu ei ensinnäkään olisi SEUT 267 artiklan mukainen. Muistutettakoon, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen selkeään tehtävänjakoon perustuvan SEUT 267 artiklan mukaan unionin tuomioistuin on toimivaltainen lausumaan ainoastaan unionin säädöksen tulkinnasta tai pätevyydestä niiden tosiseikkojen perusteella, jotka kansallinen tuomioistuin sille ilmoittaa, ja että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä sitä vastoin on soveltaa unionin oikeussääntöjä konkreettisessa yksittäistapauksessa. Unionin tuomioistuin ei täten ole toimivaltainen määrittämään pääasian tosiseikastoa tai soveltamaan kansallisiin toimiin tai tilanteisiin unionin säännöksiä, joiden tulkinnan se on vahvistanut, koska nämä kysymykset kuuluvat kansallisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan.(19) Nähdäkseni komission ehdottama lähestymistapa kuitenkin edellyttäisi unionin tuomioistuimelta käsiteltävän asian tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa, mikä ei kuulu sen toimivaltaan.(20)
25. Toiseksi katson, että komission ehdottamalla ratkaisulla tultaisiin todellisuudessa muuttaneeksi käsiteltävän asian kohdetta ja luonnetta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät kysymykset nimittäin koskevat sitä, onko vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimilla toimivalta jättää E 101 ‑todistuksen huomiotta, jos kyseessä on petos, kun taas komissio ehdottaa unionin tuomioistuimelle, että tämä vastaisi aivan eri kysymykseen eli siihen, oliko kyseisten E 101 ‑todistusten antaminen sääntöjenmukaista. Tämä on kuitenkin kysymys, joka kuuluisi käsitellä pikemminkin SEUT 258 tai SEUT 259 artiklan mukaisesti vireille pantavassa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä.
26. Kolmanneksi on niin, että vaikka unionin tuomioistuin toteaisikin, että asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut työhön lähettämisen ehdot eivät käsiteltävässä asiassa ole täyttyneet, ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella olisi edelleen velvollisuus, kuten komissio myöntää, ottaa E 101 ‑todistukset huomioon ennen kuin Bulgarian toimivaltainen laitos kumoaa tai peruuttaa ne. Komission ehdottamalla ratkaisulla ei siten tuoda vastausta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävänä olevaan tilanteeseen.
27. Näin ollen katson, ettei ennakkoratkaisukysymystä ole tarpeen muotoilla uudelleen.
B. Ennakkoratkaisukysymys
28. Kansallinen tuomioistuin haluaa ennakkoratkaisukysymyksellään selvittää, voiko vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin peruuttaa tai jättää huomiotta asetuksen N:o 574/72 11 artiklan 1 kohdan nojalla annetun E 101 ‑todistuksen, jos sen arvioitavaksi esitetyistä seikoista voidaan todeta, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisin keinoin. Kansallinen tuomioistuin siis lähinnä pyytää unionin tuomioistuinta täsmentämään, velvoittaako unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä E 101 ‑todistukselle normaalisti annettu sitova vaikutus vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuinta siinä tapauksessa, että tämä tuomioistuin toteaa, että kyseessä on petos.(21)
29. Belgian ja Ranskan hallitukset katsovat, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimelle on annettava mahdollisuus jättää E 101 todistus huomiotta tapauksessa, jossa on kyse petoksesta. Altun ym., Irlannin, Unkarin ja Puolan hallitukset sekä komissio sitä vastoin väittävät, että toisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen antama E 101 ‑todistus sitoo vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuinta silloinkin, kun se toteaa, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti.
30. Ennen kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelua on mielestäni paikallaan kerrata lyhyesti E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja sen taustalla olevat periaatteet (ensimmäinen osa).
31. Tämän jälkeen tutkin kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen. Selitän aluksi, mistä syistä katson, ettei E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevaa oikeuskäytäntöä voida soveltaa, jos vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että E 101 ‑todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti, ja että tällaisessa tapauksessa kyseinen tuomioistuin voi jättää todistuksen huomiotta (toinen osa). Sen jälkeen esitän muutamia huomioita petoksen toteamisesta vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimessa (kolmas osa). Lopuksi tarkastelen käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle esittämääni ratkaisua vastaan esitettyjä väitteitä (neljäs osa).
1. E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö
32. Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että E 101 ‑todistus on sitova. Unionin tuomioistuin on muun muassa todennut, että niin kauan kuin E 101 ‑todistusta ei ole peruutettu tai mitätöity, kyseisellä todistuksella on sitova vaikutus sen jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä, jonne palkattu työntekijä menee työskentelemään, ja se sitoo näin ollen tämän jäsenvaltion laitoksia.(22) Tästä seuraa yhtäältä, että sen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen, jossa työntekijä työskentelee, on siten otettava huomioon, että häneen sovelletaan jo sen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmää, johon hänen työnantajanaan oleva yritys on sijoittautunut, eikä laitos siten voi soveltaa kyseiseen työntekijään omaa sosiaaliturvajärjestelmäänsä. Toisaalta tästä seuraa, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole toimivaltaa tutkia E 101 ‑todistuksen pätevyyttä tämän todistuksen myöntämisen perustana olevien seikkojen kannalta.(23)
33. Unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa ilmaistu vilpittömän yhteistyön periaate velvoittaa toimivaltaisen laitoksen arvioimaan oikein asian kannalta merkityksellisiä tosiseikkoja soveltaakseen sovellettavan lainsäädännön määrittämistä koskevia sääntöjä sosiaaliturva-alalla ja takaamaan näin E 101 ‑todistuksessa olevien mainintojen paikkansapitävyyden. Tässä yhteydessä E 101 ‑todistuksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen on kuitenkin tarkasteltava uudelleen sitä, oliko todistuksen antaminen perusteltua, ja tarpeen vaatiessa peruutettava todistus, jos sen jäsenvaltion, jossa työntekijä työskentelee, toimivaltainen laitos esittää epäilyksiä todistuksen perustana olevien seikkojen paikkansapitävyydestä ja siten siinä olevista maininnoista erityisesti sen vuoksi, että ne eivät vastaa asetuksen N:o 1408/71 niissä säännöksissä olevia vaatimuksia, joiden perusteella todistus on annettu.(24)
34. Siinä tapauksessa, että kyseessä olevat laitokset eivät pääse yksimielisyyteen siitä, miten on määritettävä kyseessä olevassa tapauksessa sovellettava lainsäädäntö, ne voivat jättää asian hallintotoimikunnan käsiteltäväksi. Jos hallintotoimikunta ei onnistu sovittamaan yhteen toimivaltaisten laitosten näkökantoja, se jäsenvaltio, jonka alueella asianomainen työntekijä työskentelee, voi ilman, että se vaikuttaisi todistuksen antaneen laitoksen jäsenvaltiossa käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin, aloittaa SEUT 259 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn.(25)
35. Kuten ratkaisuehdotuksessani A-Rosa Flussschiff totesin, E 101 ‑todistuksen tarkoituksena on varmistaa asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 1 kohdassa ilmaistun yhden lainsäädännön soveltamisen periaatteen kunnioittaminen estämällä tiettyihin yksittäistapauksiin liittyvät toimivaltaristiriidat, jotka johtuvat arviointieroista sen suhteen, mikä on sovellettava sosiaaliturvalainsäädäntö.(26) Tässä yhteydessä E 101 ‑todistus auttaa varmistamaan unionin alueella liikkuvien työntekijöiden osalta oikeusvarmuuden ja helpottamaan näin työntekijöiden vapaata liikkuvuutta sekä palvelujen tarjoamisen vapautta, mikä on asetuksen N:o 1408/71 tavoite.
36. Mielestäni E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että asetuksen N:o 1408/71 II osaston säännöksissä, jotka koskevat sovellettavan lainsäädännön määrittämistä, vahvistetaan sekä lainvalintasääntöjen järjestelmä että järjestetään jäsenvaltioiden välinen toimivallan jako, sillä yksinomaan E 101 ‑todistuksen myöntänyt laitos on toimivaltainen arvioimaan todistuksen pätevyyden sekä määrittämään joko omasta aloitteestaan tai vastauksena toisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen pyyntöön, onko kyseinen todistus työntekijän tosiasiallisesta tilanteesta saatujen tietojen perusteella syytä peruuttaa tai mitätöidä, mistä seuraisi, ettei todistus enää velvoita muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisia laitoksia ja tuomioistuimia.(27) Päinvastainen ratkaisu aiheuttaisi riskin siitä, että jossakin yksittäisessä tapauksessa sovellettavasta lainsäädännöstä on keskenään ristiriitaisia päätöksiä, ja näin ollen myös riskin kahteen eri sosiaaliturvajärjestelmään kuulumisesta, millä olisi erilaisia seurauksia, kuten kaksien sosiaaliturvamaksujen periminen työntekijältä.(28)
37. E 101 ‑todistuksen sitovuus perustuu myös SEU 4 artiklan 3 kohdassa ilmaistuun vilpittömän yhteistyön periaatteeseen. Unionin tuomioistuin on nimittäin todennut, että tästä määräyksestä johtuvia yhteistyövelvoitteita ei noudatettaisi, jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos katsoisi, etteivät E 101 ‑todistuksen maininnat sido sitä.(29)
38. Asiassa A-Rosa Flussschiff(30) Cour de cassation (Ranska) pyysi unionin tuomioistuinta täsmentämään, onko E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevaa unionin oikeuskäytäntöä sovellettava tilanteisiin, joissa todetaan, etteivät kyseisten työntekijöiden työskentelyolosuhteet selvästikään kuulu sen säännöksen aineelliseen soveltamisalaan, jonka perusteella E 101 ‑todistus on annettu. Unionin tuomioistuin vastasi tähän kysymykseen myöntävästi. Tältä osin se totesi, että se, etteivät asianomaiset työntekijät selvästikään kuuluneet asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan soveltamisalaan, ei muuttanut millään tavoin E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevan oikeuskäytännön taustalla vaikuttavia näkökohtia.(31)
39. On kuitenkin huomautettava, että käsiteltävästä asiasta poiketen asiassa A-Rosa Flussschiff(32) Cour de cassation ei ennakkoratkaisupyynnössään millään tavoin viitannut siihen, että sen käsiteltäväksi saatettu tosiseikasto olisi osoittanut, että kyseessä oli petos. Tämä oli keskeinen seikka kyseisessä asiassa esittämässäni arvioinnissa. Lähdin ratkaisuehdotuksessani siitä, ettei ennakkoratkaisukysymyksellä pyritty saamaan tarkempia tietoja E 101 ‑todistuksen sitovaa vaikutusta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön soveltamisesta petoksia koskevissa tapauksissa.(33) Kyseisessä asiassa antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin ei käsitellyt ollenkaan tätä kysymystä vaan lausui vain tilanteesta, jossa asianomaisen työntekijän työskentelyolosuhteet eivät selvästikään kuulu asetuksen N:o 1408/71 sen säännöksen soveltamisalaan, jonka perusteella E 101 ‑todistus annettiin.
40. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa esittämä kysymys on siten aivan uusi. Unionin tuomioistuinta pyydetään nyt määrittämään, pätevätkö E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevan oikeuskäytännön taustalla vaikuttavat näkökohdat myös siinä tapauksessa, että kyseessä on petos, jonka vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin on todennut.
41. Totean jo tässä vaiheessa, että tähän kysymykseen on nähdäkseni vastattava kieltävästi. Katson nimittäin jäljempänä esittämistäni syistä, ettei E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevaa unionin tuomioistuimen nykyistä oikeuskäytäntöä voida ulottaa koskemaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaista tilannetta, jossa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että mainittu todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti, ja että kyseiselle tuomioistuimelle on tällaisessa tilanteessa annettava mahdollisuus jättää E 101 ‑todistuksen huomiotta.
2. Ehdoton tarve torjua petoksia
42. Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, etteivät oikeussubjektit saa vedota unionin oikeusnormeihin vilpillisesti tai käyttää niitä väärin ja että kansalliset tuomioistuimet voivat tapauskohtaisesti objektiivisten seikkojen perusteella ottaa huomioon sen, että asianomainen henkilö on käyttänyt oikeuttaan väärin tai menetellyt vilpillisesti, evätäkseen mahdollisesti häneltä unionin oikeuden säännöksiin tai määräyksiin, joihin hän on vedonnut, perustuvan edun. Niiden on tätä arvioitaessa kuitenkin otettava huomioon kyseisillä unionin säännöksillä ja määräyksillä tavoitellut päämäärät.(34) Tämä on mielestäni unionin yleinen oikeusperiaate,(35) jota on noudatettava riippumatta siitä, onko se pantu täytäntöön unionin tai kansallisilla oikeussäännöillä.(36) Mielestäni tästä periaatteesta seuraa, että kansallisella tuomioistuimella on unionin oikeutta soveltavana tuomioistuimena silloin, kun unionin oikeuden säännöksiin vedotaan vilpillisesti, paitsi oikeus myös velvollisuus torjua petos epäämällä asianomaisilta henkilöiltä näihin säännöksiin perustuva etu.(37)
43. Mielestäni vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimen on pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa se toteaa, että E 101 ‑todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti, evättävä asianomaisilta henkilöitä mainittuun todistukseen ja siten siihen unionin oikeussääntöön, jonka perusteella todistus on annettu, eli tässä tapauksessa asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohtaan perustuva etu. Tämä tarkoittaa, etteivät asianomaiset henkilöt tällaisessa tilanteessa voi vedota kyseisessä säännöksessä säädettyyn poikkeukseen ja että heihin on sovellettava mainitun asetuksen 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistettua pääsääntöä, jonka mukaan työntekijä on sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jonka alueella hän työskentelee (lex loci laboris).(38)
44. Päinvastainen ratkaisu johtaisi mielestäni lopputulokseen, jota ei voida hyväksyä. E 101 ‑todistuksen katsominen sitovaksi siinäkin tapauksessa, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että kyseessä on petos, tarkoittaisi yhtäältä sitä, että tekijät voisivat hyötyä vilpillisestä menettelystään, ja toisaalta sitä, että kyseinen tuomioistuin joutuisi tietyissä tapauksissa sallimaan petoksen tai jopa seisomaan sen takana.
45. Muistutan tässä yhteydessä julkisasiamies Jacobsin todenneen asiassa FTS, että jos vastaanottava jäsenvaltio ”voi näyttää, että todistus on saatu petoksella, todistuksen antaneella viranomaisella tuskin on vaikeuksia peruuttaa se”.(39) Tästä on todettava, että vain jos todistuksen antanut laitos suostuu mitätöimään tai peruuttamaan E 101 ‑todistuksen vastaanottavan jäsenvaltion viranomaisten esitettyä sille todisteita, jotka osoittavat, että kyseessä on petos, kanteen nostaminen vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimessa on tosiasiallisesti tarpeetonta. Kuten käsiteltävästä asiasta ilmenee, eteen voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa E 101 ‑todistuksen antanut laitos ei syystä tai toisesta mitätöi tai peruuta todistusta, vaikka vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvaviranomaiset ovat esittäneet sille tietoja, jotka osoittavat, että kyseessä on petos.(40) Se, että tällaisissa olosuhteissa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin velvoitettaisiin ottamaan E 101 ‑todistus huomioon, vaikka on voitu todeta, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti, tarkoittaisi, että tuomioistuin velvoitettaisiin sulkemaan silmänsä petokselta. Katson joka tapauksessa, ettei se mahdollisuus, että todistuksen antanut laitos mitätöi tai peruuttaa E 101 ‑todistuksen, voi vaikuttaa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimen toimivaltaan jättää E 101 ‑todistus huomiotta, jos sillä on riittävästi tietoja, joiden perusteella voidaan todeta, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti.(41)
46. Myös sosioekonomiset syyt puoltavat sitä, että petosten torjunta asetetaan tällaisessa tilanteessa etusijalle. Asetuksen N:o 1408/71 II osaston säännöksillä käyttöön otetussa lainvalintajärjestelmässä E 101 ‑todistusten antamiseen liittyvät petokset nimittäin vaarantavat jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmien yhtenäisyyden.(42) Tältä osin katson, että jäsenvaltioilla on oikeutettu intressi ryhtyä asianmukaisiin toimiin taloudellisten etujensa suojaamiseksi ja sosiaaliturvajärjestelmiensä taloudellisen vakauden turvaamiseksi.(43) Mielestäni sellaisten E 101 ‑todistusten käyttämistä, jotka on hankittu tai joihin vedotaan vilpillisesti, on lisäksi pidettävä vilpillisenä kilpailuna, ja se saattaa kyseenalaiseksi työehtojen tasapuolisuuden kansallisilla työmarkkinoilla.
47. On kuitenkin korostettava, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin voi evätä E 101 ‑todistukseen ja siten siihen säännökseen, jonka perusteella kyseinen todistus on annettu, perustuvan edun vain, jos petos on asianmukaisesti näytetty toteen. On nimittäin ehdottoman välttämätöntä, ettei tässä ehdottamaani ratkaisua käytetä väärin niin, että asetuksen N:o 1408/71 II osastossa säädetty lainvalintajärjestelmä kokonaisuudessaan vaarantuu. Petosten torjunnalla ei siis mielestäni voida kyseenalaistaa toisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen asetuksen N:o 574/72 11 artiklan 1 kohdan nojalla antaman E 101 ‑todistuksen sitovuutta muutoin kuin tarkoin määrätyissä olosuhteissa, jotka esitän jäljempänä.
3. Petoksen toteaminen
48. On todettava, ettei asetuksissa N:o 1408/71 ja N:o 574/72 ole niitä sovellettaessa käytettävää ”petoksen” määritelmää.(44) Tällaisen määritelmän puuttuessa unionin tuomioistuimen asiana on rajata se, minkälaisissa petostapauksissa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin voi jättää toisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen antaman E 101 ‑todistuksen huomiotta.
49. Mielestäni petoksen toteamisen edellytyksenä on sekä objektiivisen että subjektiivisen tekijän olemassaolo. Objektiivisella tekijällä tarkoitetaan sitä, että tavoitellun edun saamisen edellytykset eli tässä tapauksessa asetuksen N:o 1408/71 II osaston siinä säännöksessä, jonka nojalla E 101 ‑todistus on annettu, säädetyt edellytykset eivät todellisuudessa täyty.(45)
50. Tämä ei kuitenkaan ole yksinään riittävä peruste todeta, että kyseessä on petos, jonka perusteella vastaanottava jäsenvaltio voi jättää E 101 -todistuksen huomiotta. Unionin tuomioistuinhan totesi tuomiossa A-Rosa Flussschiff, että E 101 ‑todistus sitoo sekä sen jäsenvaltion sosiaaliturvalaitoksia, jossa työskentely tapahtuu, että saman jäsenvaltion tuomioistuimia silloinkin, kun ne toteavat, etteivät asianomaisen työntekijän työskentelyä koskevat olosuhteet selvästikään kuulu asetuksen N:o 1408/71 sen säännöksen asialliseen soveltamisalaan, jonka nojalla E 101 ‑todistus on annettu.(46) Tällainen tilanne voi nimittäin aiheutua (pelkästä) E 101 ‑todistusta annettaessa tapahtuneesta tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevasta virheestä tai työntekijän tilanteen muuttumisesta.(47)
51. Petoksen toteaminen edellyttää mielestäni myös sen toteen näyttämistä, että asianomaisilla henkilöillä on ollut pyrkimys salata se, etteivät E 101 ‑todistuksen antamiselle asetetut edellytykset todellisuudessa täyttyneet, jotta he saisivat todistuksesta johtuvan edun.(48) Tämä vilpillinen pyrkimys on nähdäkseni sellainen subjektiivinen tekijä, joka erottaa varsinaisen petoksen pelkästä toteamuksesta, jonka mukaan asetuksen N:o 1408/71 II osaston siinä säännöksessä, jonka nojalla E 101 ‑todistus on annettu, asetetut edellytykset eivät täyty. Todisteena tällaisesta vilpillisestä pyrkimyksestä voi olla tahallinen teko, erityisesti virheellisen kuvan antaminen työhön lähetetyn työntekijän todellisesta tilanteesta tai hänet lähettäneestä yrityksestä, tai tahallinen laiminlyönti, kuten jonkin merkityksellisen tiedon ilmoittamatta jättäminen.
52. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että belgialainen tarkastusviranomainen on käsiteltävässä asiassa näyttänyt toteen, ettei kyseisillä bulgarialaisilla yrityksillä, jotka lähettivät työntekijöitä työhön Belgiaan, ollut käytännössä lainkaan toimintaa Bulgariassa.(49) Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoastaan yritys, joka harjoittaa tavanomaisesti merkittävää toimintaa sen jäsenvaltion alueella, jonne se on sijoittautunut, voi saada asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn poikkeuksen tarjoaman edun.(50) Jollei kansallisen tuomioistuimen suorittamasta tarkastelusta muuta johdu, voidaan siis katsoa, että yksi niistä asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetetuista edellytyksistä, jonka nojalla kyseiset E 101 ‑todistukset on annettu, ei täyttynyt.(51)
53. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee muutoksenhakutuomioistuimen todenneen, että ”E 101 ‑todistukset oli hankittu vilpillisesti tosiseikkoja vääristämällä tarkoituksena kiertää yhteisön lainsäädännössä työvoiman lähettämiselle säädettyjä edellytyksiä ja saada siten etu, jota ei olisi saatu ilman tätä vilpillistä järjestelyä”.(52) Belgian hallitus täsmensi istunnossa, että käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva petos tehtiin perustamalla Bulgariaan ”pöytälaatikkoyhtiöitä”, joilla ei ollut lainkaan tai juurikaan toimintaa, jotta ensin voitaisiin hakea E 101 ‑todistukset ja sen jälkeen lähettää työntekijöitä Belgiaan niin, että sosiaaliturvamaksut maksettaisiin edelleen Bulgariassa.
54. Kansallisen tuomioistuimen asiana on tarkistaa, voidaanko käsiteltävässä asiassa osoittaa se objektiivinen tekijä ja se subjektiivinen tekijä, joiden olemassaolo on petoksen toteamisen edellytyksenä. Tämä edellyttää kaikkien käsiteltävän asian olosuhteiden huomioon ottamista, E 101 ‑todistuksen antaneen laitoksen mahdollisesti toimittamat tiedot mukaan luettuina.(53)
55. Haluan täsmentää, että näyttö petoksesta on hankittava kontradiktorisessa menettelyssä, jossa asianomaisille henkilöille tarjotaan asianmukaiset oikeudelliset takeet ja jossa kunnioitetaan heidän perusoikeuksiaan, erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Tässä yhteydessä toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on esittää näyttö petoksesta eli osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla yhtäältä se, että asetuksen N:o 1408/71 II osaston siinä säännöksessä, jonka nojalla E 101 ‑todistus on annettu, asetetut edellytykset eivät asiassa täyty (objektiivinen tekijä) ja toisaalta se, että asianomaiset henkilöt ovat tahallisesti salanneet sen, etteivät nämä edellytykset täyty (subjektiivinen tekijä). Ainoastaan näissä erityisolosuhteissa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin voi todeta, että kyseessä on petos, ja jättää sen perusteella E 101 ‑todistus huomiotta.
56. Haluan vielä tarkentaa niitä oikeudellisia seurauksia, joita aiheutuu siitä, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa kyseessä olevan petos. Ensinnäkin koska E 101 ‑todistus on toisen jäsenvaltion laitoksen antama asiakirja, mielestäni vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimella ei voida edes petostapauksessa katsoa olevan toimivaltaa mitätöidä tätä todistusta tai todeta sitä pätemättömäksi. Sillä on ainoastaan toimivalta jättää se huomiotta. Toiseksi on nähdäkseni selvää, että petoksen toteamisella vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimessa voi olla oikeusvaikutuksia vain tämän saman jäsenvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin nähden.
Välipäätelmä
57. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että asetuksen N:o 1408/71 11 artiklan 1 kohdan nojalla annettu E 101 ‑todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti, tämä tuomioistuin voi jättää mainitun todistuksen huomiotta. Voidakseen todeta petoksen, mikä oikeuttaisi jättämään E 101 ‑todistuksen huomiotta, sen on ensiksi osoitettava, että asetuksen N:o 1408/71 II osaston siinä säännöksessä, jonka nojalla E 101 ‑todistus on annettu, asetetut edellytykset eivät täyty (objektiivinen tekijä) ja toiseksi että asianomaiset henkilöt ovat tahallisesti salanneet sen, etteivät nämä edellytykset täyty (subjektiivinen osatekijä).
58. Tätä päätelmää ei mielestäni voida kyseenalaistaa lausumilla, joihin asianosaiset ja muut unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneet osapuolet ovat vedonneet torjuakseen sen. Tarkastelen näitä lausumia jäljempänä.
4. Päätelmää vastaan esitetyt lausumat
59. Käsiteltävässä asiassa on esitetty joitakin unionin tuomioistuimelle ehdottamani ratkaisun vastaisia lausumia.
60. Ensinnäkin Irlannin, Unkarin ja Puolan hallitukset ovat vedonneet siihen, että E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on kodifioitu asetuksen N:o 987/2009 5 artiklaan,(54) ja väittävät, että tämä estäisi unionin tuomioistuinta poikkeamasta mainitusta oikeuskäytännöstä.
61. Tällainen väite ei voi menestyä.
62. Aluksi on todettava, ettei unionin lainsäätäjä tarkastellut eikä suinkaan ratkaissut petoskysymystä asetusta N:o 987/2009 hyväksyessään.(55) Koska asetuksen tekstissä ei ole mitään viitteitä päinvastaisesta, voidaan mielestäni olettaa, että unionin lainsäätäjä on vain halunnut kodifioida E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevan unionin tuomioistuimen nykyisen oikeuskäytännön.(56) Kuten jo edellä esitin, unionin tuomioistuimella ei kuitenkaan ole tähän mennessä ollut tilaisuutta lausua E 101 ‑todistuksen sitovuudesta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti.(57) Ehdottamastani ratkaisusta ei siten aiheudu minkäänlaisia muutoksia unionin tuomioistuimen aiempaan oikeuskäytäntöön, sellaisena kuin se on kodifioitu asetuksella N:o 987/2009, vaan sillä täsmennetään tämän oikeuskäytännön ulottuvuutta ja erityisesti sen sovellettavuutta uudessa tilanteessa eli silloin, kun vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että kyseessä on petos. Tämä tarkoittaa, ettei E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kodifiointi asetukseen N:o 987/2009 estä unionin tuomioistuinta toteamasta, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimella on mahdollisuus jättää E 101 ‑todistus huomiotta, jos se toteaa, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti.
63. Toiseksi Irlannin, Unkarin ja Puolan hallitukset sekä komissio vetoavat asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 1 kohdassa vahvistettuun yhden sosiaaliturvalainsäädännön soveltamista koskevaan periaatteeseen ja tässä yhteydessä oikeusvarmuuden periaatteeseen.(58)
64. Asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 1 kohdassa vahvistetusta yhden sosiaaliturvalainsäädännön soveltamista koskevasta periaatteesta on ensinnäkin todettava, että tässä ehdottamaani ratkaisuun sisältyy lähtökohtaisesti mahdollisuus soveltaa – ainakin väliaikaisesti – useaa kansallista lainsäädäntöä samanaikaisesti. Jos nimittäin vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaisi tämän ratkaisuehdotuksen 48–56 kohdassa mainittujen periaatteiden mukaisesti, että kyseessä on petos, ja jättäisi huomiotta E 101 ‑todistuksen ilman, että todistuksen antanut laitos samalla mitätöisi tai peruuttaisi sen, kyseinen työntekijä ja hänen työnantajansa voisivat joutua tilanteeseen, jossa kumpikin kuuluisi kahteen eri sosiaaliturvajärjestelmään.(59) Katson kuitenkin, että petoksen toteamiseen sisältyy luonnostaan tällainen riski. Toisin sanoen tällaisessa tapauksessa ehdoton tarve varmistaa, etteivät asianomaiset henkilöt saa etua vilpillisestä menettelystään, on mielestäni väistämättä asetettava etusijalle yhden sosiaaliturvalainsäädännön soveltamista koskevaan periaatteeseen nähden.(60)
65. Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan SEU 4 artiklan 3 kohdassa ilmaistu vilpittömän yhteistyön periaate velvoittaa E 101 ‑todistuksen antaneen toimivaltaisen laitoksen tarkastelemaan uudelleen sitä, oliko todistuksen antaminen perusteltua, ja tarpeen vaatiessa peruuttamaan todistuksen, jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos esittää epäilyksiä todistuksen perustana olevien seikkojen paikkansapitävyydestä ja siten siinä olevista maininnoista erityisesti sen vuoksi, että ne eivät vastaa siinä asetuksen N:o 1408/71 säännöksessä, jonka perusteella todistus on annettu, säädettyjä vaatimuksia.(61) Mielestäni näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että E 101 ‑todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti.(62) Jos kuitenkin E 101 ‑todistuksen antanut laitos mitätöi tai peruuttaa todistuksen, voidaan (jälleen) taata se, että kyseisessä tilanteessa sovelletaan yhtä ainoaa sosiaaliturvalainsäädäntöä.
66. Oikeusvarmuuden periaatteesta on toiseksi todettava, että jos vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että E 101 ‑todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti, petoksen tekijät ja/tai siitä hyötyvät eivät voisi vedota oikeusvarmuuden periaatteeseen vastustaakseen kyseisestä todistuksesta ja asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohdasta saatavan edun epäämistä.(63) Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällainen epääminen ei sellaisenaan synnytä velvollisuutta kyseiselle oikeussubjektille vaan se on ainoastaan seuraus siitä toteamuksesta, etteivät tavoitellun edun saamisen objektiiviset edellytykset tosiasiassa täyty.(64)
67. Kolmanneksi Altun ym., Irlannin, Unkarin ja Puolan hallitukset sekä komissio vetoavat SEU 4 artiklan 3 kohdassa ilmaistuun vilpittömän yhteistyön periaatteeseen ja siihen, että toimivaltariitojen ratkaisemiseksi sellaisissa yksittäistapauksissa, jotka koskevat sovellettavan lainsäädännön määrittämistä asetuksen N:o 1408/71 II osaston säännösten nojalla, on olemassa erityinen menettely(65) ja väittävät, ettei vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimen mahdollisuus jättää E 101 ‑todistus huomiotta, kun kyse on petoksesta, voida sovittaa yhteen mainitun periaatteen ja mainitun menettelyn noudattamisen kanssa.
68. Tämä perustelu ei mielestäni ole vakuuttava.
69. Kuten jo edellä esitin, silloin, kun vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa petoksen, tällä tuomioistuimella on mielestäni unionin oikeutta soveltavana tuomioistuimena velvollisuus evätä E 101 ‑todistuksesta saatavat etuudet.(66) Sen mahdollisuus noudattaa tätä velvollisuutta ei voi riippua siitä, suostuuko todistuksen antanut laitos mitätöimään tai peruuttamaan kyseisen todistuksen, eikä minkään erityisen menettelyn toimittamisesta, varsinkin kun kyseinen menettely on nähdäkseni tarkoitettu aivan toisenlaisten tilanteiden käsittelyyn.(67) Tämä nimittäin johtaisi seurauksiin, joita ei voitaisi hyväksyä.(68)
70. Muistutan tässä yhteydessä, ettei unionin tuomioistuimella ole toistaiseksi ollut tilaisuutta lausua siitä, sovelletaanko E 101 ‑todistuksen sitovuutta koskevaa vakiintunutta oikeuskäytäntöä tai menettelyä, jota on noudatettava ratkaistaessa toimivaltariitoja, jotka koskevat sovellettavan lainsäädännön määrittämistä asetuksen N:o 1408/71 II osaston säännösten nojalla, silloin, kun vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että kyseessä on petos.(69) Tältä osin on mielestäni otettava huomioon, ettei vilpittömän yhteistyön periaate ole luonteeltaan ehdoton ja että tätä periaatetta voidaan rajoittaa poikkeuksellisissa olosuhteissa, kuten silloin, kun todetaan petos.(70) On nimittäin ehdottomasti vältettävä se, että jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaate muuttuu sokeaksi luottamukseksi, joka mahdollistaisi kaikenlaiset vilpilliset menettelyt.
71. Katson kuitenkin, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa ilmaistu vilpittömän yhteistyön periaate velvoittaa vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvaviranomaiset silloin, kun niillä on tiedossaan petokseen viittaavia seikkoja, lähettämään ensin tiedustelun E 101 ‑todistuksen antaneelle laitokselle, jolloin asianomainen laitos voi tarkastella uudelleen sitä, oliko E 101 ‑todistuksen antaminen perusteltua, ja arvioida, onko se näiden seikkojen perusteella peruutettava tai mitätöitävä. Tällaisella tiedustelulla voitaisiin käytännössä poistaa mahdolliset kyseessä olevan tapauksen tosiasiallisia olosuhteita koskevat epäilykset.(71) Lisäksi, jos todistuksen antanut laitos tämän tiedustelun johdosta mitätöi tai peruuttaa E 101 ‑todistuksen, kanteen nostaminen vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimessa olisi tosiasiallisesti tarpeetonta.(72) Todistuksen antaneelle laitokselle lähetettävällä tiedustelulla voitaisiin näin huolehtia prosessiekonomiasta. On kuitenkin korostettava, ettei tämä tiedustelu voi vaikuttaa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimella olevaan toimivaltaan jättää E 101 ‑todistus huomiotta, jos sillä on riittävästi tietoja, joiden perusteella voidaan todeta, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti.(73)
V. Ratkaisuehdotus
72. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Hof van Cassatien esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä annetun asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21.3.1972 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72, sellaisena kuin se on muutettuna 8.12.1981 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 3795/81, 11 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin voi jättää huomiotta E 101 ‑todistuksen, jonka toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen nimeämä laitos on antanut asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna 12.5.1981 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1390/81, 14 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, jos tämä tuomioistuin toteaa, että todistus on hankittu tai siihen vedotaan vilpillisesti.