UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
6 päivänä syyskuuta 2017 (*)
Muutoksenhaku – SEUT 102 artikla – Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – Uskollisuusalennukset ‐ Komission toimivalta – Asetus (EY) N:o 1/2003 ‐ 19 artikla
Asiassa C‑413/14 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 26.8.2014,
Intel Corporation Inc., kotipaikka Wilmington (Yhdysvallat), edustajinaan D. M. Beard, QC, sekä A. Parr ja R. Mackenzie, solicitors,
valittajana,
ja jossa muina osapuolina ovat
Euroopan komissio, asiamiehinään T. Christoforou, V. Di Bucci, M. Kellerbauer ja N. Khan,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
Association for Competitive TechnologyInc., kotipaikka Washington (Yhdysvallat), edustajanaan J.-F. Bellis, avocat, ja
Union fédérale des consommateurs – Que choisir (UFC – Que choisir),
väliintulijoina ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti A. Tizzano, jaostojen puheenjohtajat R. Silva de Lapuerta, M. Ilešič, J. L. da Cruz Vilaça (esittelevä tuomari), E. Juhász, M. Berger, M. Vilaras ja E. Regan sekä tuomarit A. Rosas, J. Malenovský, E. Levits, F. Biltgen, K. Jürimäe ja C. Lycourgos,
julkisasiamies: N. Wahl,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 21.6.2016 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 20.10.2016 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Intel Corporation Inc. (jäljempänä Intel) vaatii valituksessaan kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen 12.6.2014 antaman tuomion Intel v. komissio (T-286/09, EU:T:2014:547; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Intelin kanteen, jossa vaadittiin kumottavaksi [EY] 82 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan mukaisesta menettelystä 13.5.2009 tehty komission päätös K(2009) 3726 lopullinen (asia COMP/C-3/37.990 – Intel) (jäljempänä riidanalainen päätös).
Asiaa koskevat oikeussäännöt
2 [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) johdanto-osan 25 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Koska kilpailusääntöjen rikkomisen selville saaminen on yhä vaikeampaa, kilpailun tehokkaan suojelun varmistamiseksi on tarpeen täydentää komission tutkintavaltuuksia. Komissiolle on annettava erityisesti valtuudet kuulla kaikkia henkilöitä, joilla voi olla hyödyllisiä tietoja, ja tallettaa kyseiset lausunnot. – – Komission valtuuttamilla virkamiehillä on oltava myös oikeus vaatia tarkastuksen kohteeseen ja tarkoitukseen liittyviä tietoja.”
3 Saman asetuksen johdanto-osan 32 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Asianomaisille yrityksille on myönnettävä oikeus siihen, että komissio kuulee niitä. Kolmansilla osapuolilla, joiden etua päätös saattaa koskea, on oltava tilaisuus esittää huomautuksensa etukäteen, ja tehdyt päätökset on julkistettava laajalti. Samalla kun varmistetaan yritysten puolustautumisoikeudet ja erityisesti oikeus tutustua asiakirja-aineistoon, on välttämätöntä suojella liikesalaisuuksia. Lisäksi olisi varmistettava, että verkoston sisäinen tietojenvaihto on suojattua.”
4 Asetuksen N:o 1/2003 19 artiklassa, jonka otsikkona on ”Valtuudet kirjata lausumia”, säädetään seuraavaa:
”1. Hoitaakseen tällä asetuksella sille annetut tehtävät komissio voi kuulla kaikkia luonnollisia tai oikeushenkilöitä, jotka suostuvat kuultaviksi tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä varten.
2. Jos 1 kohdassa tarkoitettu kuuleminen suoritetaan yrityksen tiloissa, komissio ilmoittaa sen jäsenvaltion kilpailuviranomaisille, jonka alueella kuuleminen suoritetaan. Jos kyseisen jäsenvaltion kilpailuviranomainen sitä pyytää, sen virkamiehet voivat avustaa komission valtuuttamia virkamiehiä ja muita mukana olevia henkilöitä toteuttamaan kuulemisen.”
5 [EY] 81 ja [EY] 82 artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL 2004, L 123, s. 18) 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Valtuudet ottaa vastaan lausumia”, säädetään seuraavaa:
”1. Kun komissio kuulee henkilöä tämän suostumuksella asetuksen (EY) N:o 1/2003 19 artiklan mukaisesti, se mainitsee kuulemisen alussa kuulemisen oikeusperustan ja tarkoituksen ja muistuttaa kuulemisen vapaaehtoisuudesta. Lisäksi komissio ilmoittaa kuultavalle henkilölle aikomuksestaan tallentaa kuuleminen.
2. Kuuleminen voidaan toteuttaa millä tavoin tahansa, mukaan lukien puhelimitse tai sähköisin välinein.
3. Komissio voi tallentaa kuultavien henkilöiden lausumat mihin tahansa muotoon. Jäljennös tallenteesta on oltava kuultavan henkilön saatavilla tämän hyväksyttäväksi. Komissio asettaa tarvittaessa määräajan, jonka kuluessa kuultu henkilö voi ilmoittaa sille lausumaan tehtävistä mahdollisista korjauksista.”
Asian tausta ja riidanalainen päätös
6 Intel on Yhdysvaltojen lainsäädännön mukaan perustettu yhtiö, joka suunnittelee, kehittää, valmistaa ja markkinoi prosessoreita (jäljempänä CPU:t), piirisarjoja (chipsets) ja muita puolijohdekomponentteja sekä alustaratkaisuja tietojenkäsittelyn ja viestintälaitteiden alalla.
7 Käsiteltävässä asiassa merkitykselliset markkinat ovat prosessorimarkkinat, erityisesti x86-CPU-markkinat. X86-arkkitehtuuri on Intelin omia CPU:itaan varten kehittämä standardi ja mahdollistaa Windows- ja Linux-käyttöjärjestelmien käyttämisen.
8 Advanced Micro Devices Inc:n (jäljempänä AMD) tehtyä 18.10.2000 komissiolle virallisen kantelun, jota täydennettiin 26.11.2003, komissio käynnisti toukokuussa 2004 joukon tutkimuksia ja teki heinäkuussa 2005 tarkastuksen useissa Intelin toimipaikoissa, jotka sijaitsevat Saksassa, Espanjassa, Italiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, sekä useiden Intelin asiakkaiden toimipaikoissa Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
9 Komissio antoi 26.7.2007 Intelille väitetiedoksiannon sen toiminnasta, joka oli kohdistettu viiteen merkittävään alkuperäislaitevalmistajaan (Original Equipment Manufacturer, jäljempänä OEM-valmistajat) eli Dell Inc:iin, Hewlett-Packard Companyyn (HP), Acer Inc:iin, NEC Corp:iin (NEC) ja International Business Machines Corp:iin (IBM). Intel vastasi väitetiedoksiantoon 7.1.2008, ja suullinen kuuleminen pidettiin 11. ja 12.3.2008.
10 Komissio antoi kantajalle 17.7.2008 täydentävän väitetiedoksiannon Media-Saturn-Holding GmbH:hon (jäljempänä MSH), joka on eurooppalainen sähkölaitteiden vähittäiskauppias ja tärkein pöytätietokoneiden vähittäiskauppias Euroopassa, ja erääseen toiseen OEM-valmistajaan eli Lenovo Group Ltd:iin (jäljempänä Lenovo) kohdistetusta toiminnasta. Tähän väitetiedoksiantoon sisältyi uusia todisteita Intelin eräisiin 26.7.2007 päivätyssä väitetiedoksiannossa mainittuihin OEM-valmistajiin kohdistamista toimista. Intel ei vastannut siihen asetetussa määräajassa.
11 Komissio kuvailee riidanalaisessa päätöksessä Intelin kauppakumppaneihinsa kohdistamia kahdenlaisia toimia: ehdollisia alennuksia ja ”peittelemättömiä rajoituksia”, joilla kilpailija eli AMD pyrittiin sulkemaan x86-CPU-markkinoilta. Näistä ensimmäisessä kyse oli siitä, että neljälle OEM-valmistajalle eli Dellille, Lenovolle, HP:lle ja NEC:lle oli annettu alennuksia, joiden ehtona oli, että ne ostaisivat kaikki tai lähes kaikki x86-CPU:nsa Inteliltä. Toisessa oli kyse siitä, että Intel on suorittanut OEM-valmistajille maksuja, joilla pyrittiin siihen, että OEM-valmistajat lykkäävät AMD:n x86-CPU:ille pohjautuvien tuotteiden markkinoille saattamista, peruuttavat sen tai rajoittavat sitä.
12 Nämä seikat huomioon ottaen komissio katsoi Intelin syyllistyneen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun SEUT 102 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1 s. 3) 54 artiklan rikkomiseen, joka on kestänyt lokakuusta 2002 joulukuuhun 2007, ja se määräsi Intelille 1,06 miljardin euron sakot.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
13 Intel nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.7.2009 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista, ja se vetosi yhdeksään kanneperusteeseen.
14 Association for Competitive Technology Inc. (jäljempänä ACT) pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.11.2009 jättämällään asiakirjalla saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen Intelin vaatimuksia. Väliintulohakemus hyväksyttiin 7.6.2010 tehdyllä päätöksellä.
15 Komission suorittamaan oikeudelliseen arviointiin liittyviä horisontaalisia kysymyksiä koskevan ensimmäisen kanneperusteensa tueksi Intel riitautti todistustaakan jaon ja vaadittavan näytön tason, oikeudellisen luonnehdinnan myönnetyistä alennuksista ja maksuista, jotka oli suoritettu vastineena yksinoikeuksista laitetoimituksissa, sekä oikeudellisen luonnehdinnan komission ”peittelemättömiksi rajoituksiksi” nimittämistä maksuista, joilla pyrittiin siihen, että OEM-valmistajat lykkäävät AMD:n CPU:ille pohjautuvien tuotteiden markkinoille saattamista, peruuttavat sen tai rajoittavat sitä.
16 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa lähinnä, että Dellille, HP:lle, NEC:lle ja Lenovolle myönnetyt alennukset ovat yksinostoalennuksia, koska niiden ehtona oli se, että asiakas hankkii kaikki tarvitsemansa x86-CPU:t tai huomattavan osan niistä Inteliltä. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 80–89 kohdassa lisäksi, että tällaisen alennuksen luonnehtiminen väärinkäytöksi ei riipu asianomaisen asian tosiseikkojen analyysistä, jolla pyrittäisiin osoittamaan se, että alennus voi rajoittaa kilpailua.
17 Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 172–197 kohdassa ylimääräisenä perusteluna komission osoittaneen oikeudellisesti riittävällä tavalla ja käsiteltävän asian olosuhteista tehdyn analyysin perusteella, että Intelin Dellille, HP:lle, NEC:lle, Lenovolle ja MSH:lle myöntämillä yksinostoalennuksilla ja suorittamilla yksinmyyntimaksuilla saatettiin rajoittaa kilpailua.
18 Toisen kanneperusteen osalta, jonka mukaan komissio ei ollut osoittanut alueellista toimivaltaansa soveltaa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaa Aceriin ja Lenovoon kohdistettuihin menettelytapoihin, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 244 kohdassa aluksi, että kun komission toimivaltaa perustellaan kansainvälisen oikeuden sääntöjen kannalta, riittää, että osoitetaan joko menettelytavan tietyt kvalifioidut vaikutukset tai sen toimeenpano Euroopan unionissa. Se katsoi tämän jälkeen valituksenalaisen tuomion 296 kohdassa, että Intelin toiminta oli omiaan aiheuttamaan huomattavia, välittömiä ja ennakoitavissa olevia vaikutuksia Euroopan talousalueella (ETA-alue), mistä seuraa, että komissio oli toimivaltainen. Se katsoi vielä valituksenalaisen tuomion 314 kohdassa ylimääräisenä perusteluna, että komissio oli toimivaltainen myös sen vuoksi, että kyseessä oleva toiminta toteutettiin unionissa ja ETA-alueella.
19 Intel vetosi komission väitetysti tekemiä menettelyvirheitä koskevan kolmannen kanneperusteensa tueksi erityisesti puolustautumisoikeuksiensa loukkaamiseen sen vuoksi, että D1:n kanssa pidetystä kokouksesta ei ollut laadittu pöytäkirjaa, ja se väitti, että joitakin tähän kokoukseen liittyneitä seikkoja olisi voitu käyttää sen puolesta puhuvina seikkoina. Se väitti myös, että komissio oli kieltäytynyt perusteettomasti järjestämästä toista kuulemistilaisuutta ja toimittamasta Intelille tiettyjä AMD:n asiakirjoja, joilla olisi voinut olla merkitystä Intelin puolustuksessa.
20 Unionin yleinen tuomioistuin arvioi ensiksi valituksenalaisen tuomion 618 kohdassa, että kyseessä ollut kokous ei ollut asetuksen N:o 1/2003 19 artiklassa tarkoitettu muodollinen kuuleminen ja että komissiolla ei ollut myöskään velvollisuutta suorittaa tällaista kuulemista. Se päätteli tämän perusteella mainitussa kohdassa, että asiassa ei sovellettu asetuksen N:o 773/2004 3 artiklaa ja että väite, joka koski tässä artiklassa säädettyjen muodollisuuksien rikkomista, oli tehoton.
21 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi toiseksi valituksenalaisen tuomion 621 ja 622 kohdassa, että vaikka komissio olisi loukannut hyvän hallinnon periaatetta jättämällä laatimatta asiakirjan, johon sisältyy lyhyt yhteenveto kyseisessä kokouksessa käsitellyistä asioista sekä osanottajien nimet, komissio on korjannut tämän alkuperäisen puutteen, koska se on antanut Intelin käytettäväksi ei-luottamuksellisen version tätä kokousta koskeneesta sisäisestä muistiosta.
22 Tarkasteltuaan neljättä kanneperustetta, joka koski OEM-valmistajiin ja MSH:hon kohdistettujen menettelytapojen arviointiin liittyviä virheitä, unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 665, 894, 1032, 1221, 1371 ja 1463 kohdassa Intelin Delliä, HP:tä, NEC:tä, Lenovoa, Aceria ja MSH:ta koskeneet väitteet kokonaisuudessaan.
23 Viidennestä kanneperusteesta, jossa Intel riitautti sellaisen kokonaisstrategian olemassaolon, jolla pyrittiin estämään AMD:n pääsy tärkeimpien myyntikanavien käyttäjäksi, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 1551 ja 1552 kohdassa, että komissio oli osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla sen, että Intel oli yrittänyt salailla menettelytapojensa kilpailunvastaisuutta ja oli toteuttanut pitkäaikaista kokonaisstrategiaa, jolla pyrittiin estämään AMD:n pääsy mainittujen myyntikanavien käyttäjäksi.
24 Kuudennesta kanneperusteesta, jonka mukaan komissio olisi soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettuja suuntaviivoja (EUVL 2006, C 210, s. 2), unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 1598 kohdassa erityisesti, että oikeusvarmuuden periaate tai rikosoikeudellinen laillisuusperiaate (nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaate) ei estä sitä, että komissio päättää ottaa käyttöön ja soveltaa uusia sakkojen laskennasta annettuja suuntaviivoja jopa sen jälkeen, kun rikkominen on tapahtunut. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi mainitussa kohdassa myös, että kilpailusääntöjen tehokkaalla soveltamisella voidaan perustella se, että yrityksen täytyy ottaa huomioon mahdollisuus, että komission sakkoja koskevaa yleistä kilpailupolitiikkaa muutetaan sekä sakkojen laskentamenetelmän että sakkojen määrän osalta.
25 Seitsemännen kanneperusteen osalta, jonka mukaan SEUT 102 artiklaa ei ole loukattu tahallaan tai tuottamuksellisesti, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 1602 ja 1603 kohdassa lähinnä, että Intel ei ole voinut olla tietämätön toimintansa kilpailua rajoittavasta luonteesta ja että riidanalaiseen päätökseen sisältyvillä todisteilla on osoitettu oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantaja on toteuttanut pitkäaikaista kokonaisstrategiaa, jolla pyrittiin estämään AMD:n pääsy strategisesta näkökulmasta katsottuna tärkeimpien myyntikanavien käyttäjäksi, ja että kantaja on yrittänyt salailla menettelytapojensa kilpailunvastaisuutta.
26 Määrätyn sakon väitettyä suhteettomuutta koskevasta kahdeksannesta kanneperusteesta unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 1614–1616 kohdassa, että komission aiempi päätöskäytäntö ei ole sakkojen määrittämisen oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla ja että päätökset, joihin Intel tässä yhteydessä vetoaa, eivät ole merkityksellisiä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamisen osalta. Toisin kuin Intel väitti, unionin yleinen tuomioistuin palautti valituksenalaisen tuomion 1627 ja 1628 kohdassa lisäksi mieleen, että komissio ei ottanut huomioon rikkomisen todellisia vaikutuksia markkinoihin sen vakavuutta määrittäessään.
27 Tarkasteltuaan lopuksi yhdeksättä kanneperustetta, jolla haluttiin saada unionin yleisen tuomioistuimen täyttä harkintavaltaansa käyttäen määräämään sakkoon alennusta, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 1647 kohdassa erityisesti, että minkään kanneperusteisiin, perusteluihin, oikeudellisiin seikkoihin tai tosiseikkoihin sisältyvän seikan perusteella, jonka Intel on esittänyt, ei voida päätellä, että kantajalle määrätty sakko on suhteeton. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi mainitussa kohdassa, että sakko oli asian olosuhteissa asianmukainen, ja korosti, että sakko oli selvästi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn 10 prosentin enimmäismäärän alapuolella.
Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa
28 Intel vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaan tai osittain
– kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaan tai osittain
– kumoaa määrätyn sakon tai alentaa sen määrää huomattavasti
– toissijaisesti palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen sen ratkaisemiseksi unionin tuomioistuimen antaman tuomion mukaisesti ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut tässä oikeusasteessa sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa.
29 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen ja
– velvoittaa Intelin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
30 ACT vaatii, että unionin tuomioistuin
– hyväksyy Intelin valituksen kokonaisuudessaan ja
– velvoittaa komission korvaamaan sille muutoksenhakumenettelystä ja kumoamiskanteen käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Valituksen tarkastelu
31 Intel esittää valituksensa tueksi kuusi valitusperustetta. Ensimmäisessä valitusperusteessa Intel vetoaa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei tutkinut riidanalaisia alennuksia ottamalla huomioon kaikki asiassa merkitykselliset olosuhteet. Intel vetoaa toisessa valitusperusteessa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan vuosien 2006 ja 2007 osalta kyseistä kilpailusääntöjen rikkomista koskevaa toteamusta erityisesti siltä osin, miten laajalti riidanalaisilla alennuksilla katettiin markkinat näiden kahden vuoden aikana. Intel väittää kolmannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki Intelin HP:lle ja Lenovolle myöntämien yksinostoalennusten oikeudellista luonnehdintaa koskevan oikeudellisen virheen. Intel katsoo neljännessä valitusperusteessaan, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan kuullessaan D1:tä komissio ei tehnyt Intelin puolustautumisoikeuksiin vaikuttavaa olennaista menettelyvirhettä, on virheellinen. Viidennen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti komission toimivaltaa koskevia kriteerejä Intelin vuosina 2006 ja 2007 Lenovon kanssa tekemien sopimusten osalta. Kuudennella valitusperusteella Intel vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan määrätyn sakon tai alentamaan sen määrää huomattavasti suhteellisuusperiaatteen ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen taannehtivan soveltamisen kieltoa koskevan periaatteen mukaisesti.
Viides valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti komission toimivaltaa koskevia kriteerejä Intelin vuosina 2006 ja 2007 Lenovon kanssa tekemien sopimusten osalta
Asianosaisten lausumat
32 Viidennessä valitusperusteessa, joka on syytä käsitellä ensimmäiseksi, koska se koskee komission toimivaltaa, Intel vetoaa aluksi siihen, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi virheellisesti komission toimivallan soveltaa SEUT 102 artiklaa Intelin kiinalaisen yrityksen Lenovon kanssa vuosina 2006 ja 2007 tekemiin sopimuksiin. Kilpailua rajoittavien menettelytapojen toimeenpanopaikkaan perustuva kriteeri (jäljempänä toimenpanoa koskeva kriteeri) ja näiden menettelytapojen tiettyjä kvalifioituja vaikutuksia unionissa koskeva kriteeri (jäljempänä kvalifioituja vaikutuksia koskeva kriteeri) eivät voi käsiteltävässä asiassa olla komission toimivallan perustana.
33 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi siten Intelin mukaan valituksenalaisen tuomion 311 kohdassa virheellisesti, että näiden sopimusten toimeenpano kyettiin osoittamaan menettelytavoilla, jotka vaikuttivat asiakkaiden ennusteisiin niiden tuotteiden jatkomyynnistä koko maailmassa ETA-alue mukaan lukien. Toimeenpanoa koskevaan kriteeriin perustuvaa komission toimivaltaa ei voida kuitenkaan tämän seikan perusteella hyväksyä, koska riidanalaista toimintaa ei toimeenpantu ETA-alueella ja koska Intel ei myynyt Lenovolle tuotteita ETA-alueella.
34 Unionin yleinen tuomioistuin teki Intelin mukaan lisäksi oikeudellisen virheen, kun se hyväksyi kvalifioituja vaikutuksia koskevan kriteerin ratkaistessaan sitä, oliko komissio toimivaltainen. Intelin mukaan ainoastaan toimeenpanoa koskeva kriteeri on oikeuskäytännössä hyväksytty toimivaltaperuste.
35 Intel väittää seuraavaksi, että vaikka oletettaisiin, että kvalifioituja vaikutuksia koskevaa kriteeriä voitaisiin tosiasiassa soveltaa, sillä ei voitaisi perustella komission toimivaltaa käsiteltävässä asiassa. Intel vetoaa tässä yhteydessä 27.2.2014 annetun tuomion InnoLux v. komissio (T-91/11, EU:T:2014:92) 87 kohtaan, jossa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sisämarkkinoiden ja kilpailusääntöjen rikkomisen välinen yhteys on liian heikko silloin, kun osat on myyty ensin riippumattomille ostajille ETA-alueen ulkopuolella. Intel päättelee tästä, ettei ollut mahdollista ennakoida, että Kiinaan toimitettaviksi tarkoitettuja CPU:ita koskevista Lenovon kanssa tehdyistä sopimuksista aiheutui välittömiä ja huomattavia vaikutuksia ETA-alueella. Vaikka epäsuorat vaikutukset saattoivat olla riittävät toimivaltaperustetta ratkaistaessa, Lenovon kanssa vuosina 2006 ja 2007 tehdyt sopimukset eivät voineet aiheuttaa huomattavia vaikutuksia ETA-alueella.
36 Intelin mukaan on lisäksi niin, että unionin yleinen tuomioistuin käänsi valituksenalaisen tuomion 289 kohdassa todistustaakan lainvastaisesti, kun se vaati Inteliä osoittamaan, että kaikki suunnitellut myynnit oli tarkoitettu ETA-alueen ulkopuolisille Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueille.
37 Intel korostaa lopuksi, että komission lähestymistapa johtaa toimivaltakonflikteihin muiden kilpailuviranomaisten kanssa ja luo todellisen kaksoisrangaistavuuden vaaran.
38 ACT yhtyy asiallisesti Intelin väitteisiin. Se väittää erityisesti, että SEUT 102 artiklan sanamuodon ja 27.9.1988 annetusta tuomiosta Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (89/85, 104/85, 114/85, 116/85, 117/85 ja 125/85–129/85, EU:C:1988:447) seuraavan oikeuskäytännön mukaan on tarpeen osoittaa, että kyseisellä toiminnalla rajoitetaan kilpailua yhteismarkkinoilla.
39 Komissio katsoo, että viides valitusperuste on hylättävä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
40 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 244 kohdassa, että komission toimivalta todeta kansainvälisen oikeuden sääntöjen perusteella unionin ulkopuolella toteutettu toiminta ja määrätä siitä seuraamuksia voidaan osoittaa joko toimeenpanoa koskevan kriteerin tai kvalifioituja vaikutuksia koskevan kriteerin nojalla, ja tarkasteli sitten komission toimivaltaa käsiteltävässä asiassa ensin kvalifioituja vaikutuksia koskevan kriteerin nojalla ja sen jälkeen toissijaisesti toimeenpanoa koskevan kriteerin nojalla.
41 Tässä yhteydessä on syytä tutkia ensiksi Intelin ja ACT:n väite siitä, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi virheellisesti sen, että kvalifioituja vaikutuksia koskevaa kriteeriä voidaan käyttää komission toimivallan perustana.
42 Kuten julkisasiamies teki ratkaisuehdotuksensa 288 kohdassa, tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen, että SEUT 101 ja SEUT 102 artiklassa vahvisteluilla unionin kilpailusäännöillä halutaan puuttua yritysten monenväliseen tai yksipuoliseen toimintaan, jolla rajoitetaan kilpailua sisämarkkinoilla. SEUT 101 artiklassa kielletään sopimukset ja menettelytavat, joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua ”sisämarkkinoilla” tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy ”sisämarkkinoilla”, ja SEUT 102 artiklassa kielletään määräävän aseman väärinkäyttö ”sisämarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla”.
43 Oikeuskäytännön mukaan SEUT 101 artiklan soveltamisen yhteydessä on lisäksi niin, että se, että sopimuksessa sopimuspuolena olevan yrityksen kotipaikka on kolmannessa valtiossa, ei ole esteenä tämän määräyksen soveltamiselle silloin, kun tällaisesta sopimuksesta aiheutuu vaikutuksia sisämarkkinoilla (tuomio 25.11.1971, Béguelin Import, 22/71, EU:C:1971:113, 11 kohta).
44 On lisäksi syytä palauttaa mieleen, että unionin tuomioistuin on toimeenpanoa koskevan kriteerin soveltamista perustellessaan korostanut, että jos kilpailuoikeudessa säädettyjen kieltojen sovellettavuus riippuisi paikasta, jossa kartelli on luotu, se johtaisi väistämättä siihen, että yrityksille annettaisiin yksinkertainen keino kiertää kyseiset kiellot (ks. analogisesti tuomio 27.9.1988, Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, 89/85, 104/85, 114/85, 116/85, 117/85 ja 125/85–129/85, EU:C:1988:447, 16 kohta).
45 Kvalifioituja vaikutuksia koskevalla kriteerillä tavoitellaan samaa päämäärää, eli sillä pyritään puuttumaan toimintaan, jota ei ole toteutettu unionissa mutta jonka kilpailua rajoittavat vaikutukset ovat omiaan tuntumaan unionin markkinoilla.
46 Intel väittää ACT:n tukemana siten virheellisesti, ettei kvalifioituja vaikutuksia koskeva kriteeri voisi olla komission toimivallan perustana.
47 Tämä väite on siksi hylättävä perusteettomana.
48 Toiseksi on syytä tutkia Intelin toissijaisesti esittämää väitettä siitä, että vaikka oletettaisiin, että kvalifioituja vaikutuksia koskevaa kriteeriä voitaisiin soveltaa käsiteltävässä asiassa, unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että Lenovon kanssa vuosina 2006 ja 2007 tehdyistä sopimuksista aiheutui ennakoitavissa olevia, välittömiä ja huomattavia vaikutuksia ETA-alueella. Intel korostaa tässä yhteydessä sitä, että kyseessä olleiden tuotteiden määrä oli väitetysti rajallinen.
49 Aluksi on syytä todeta, että kun – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 233 ja 258 kohdassa – on ennakoitavissa, että kyseisellä toiminnalla on välittömiä ja huomattavia vaikutuksia unionissa, unionin oikeuden soveltamista voidaan kansainvälisen oikeuden kannalta perustella kvalifioituja vaikutuksia koskevalla kriteerillä.
50 Kuten unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 268 ja 280 kohdassa, on syytä korostaa myös, että se, onko komissiolla tarvittava toimivalta soveltaa unionin kilpailusääntöjä kussakin tapauksessa, on ratkaistava ottamalla huomioon kyseessä olevan yrityksen tai kyseessä olevien yritysten toiminta kokonaisuudessaan.
51 Siltä osin kuin Intel moittii unionin yleistä tuomioistuinta seuraavaksi siitä, että se katsoi olleen ennakoitavissa, että Kiinaan toimitettaviksi tarkoitettuja CPU:ita koskeneista Lenovon kanssa tehdyistä sopimuksista aiheutui välittömiä vaikutuksia ETA-alueella, on syytä todeta yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 251, 252 ja 257 kohdassa perustellusti, että jotta ennakoitavuuden vaatimusta koskeva edellytys täyttyisi, on riittävää ottaa huomioon toiminnan todennäköiset vaikutukset kilpailuun.
52 Toisaalta on huomattava, että koska unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 255 kohdassa, että Intelin toiminta suhteessa Lenovoon merkitsi kokonaisstrategiaa, jolla pyrittiin siihen, ettei yhtään AMD:n CPU-pohjaista Lenovon kannettavaa tietokonetta olisi saatavilla markkinoilla missään eikä siis ETA-alueellakaan, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 277 kohdassa oikeudellista virhettä tekemättä, että Intelin toiminta oli omiaan aiheuttamaan välittömiä vaikutuksia ETA-alueella.
53 Tämä väite on siksi hylättävä perusteettomana.
54 Intel vetoaa lopuksi siihen, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi virheellisesti väitteen siitä, että Kiinaan toimitettaviksi tarkoitettuja CPU:ita koskeneista Lenovon kanssa tehdyistä sopimuksista saattoi aiheutua huomattavia vaikutuksia ETA-alueen markkinoilla, vaikka näiden sopimusten vaikutukset olivat vähäpätöisiä.
55 Tässä yhteydessä riittää, kun todetaan unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen, että Intelin toiminta suhteessa Lenovoon oli osa kokonaisstrategiaa, jolla AMD:n pääsy markkinoiden tärkeimpien myyntikanavien käyttäjäksi pyrittiin estämään, eikä Intel valituksensa yhteydessä myöskään kiistä tätä.
56 Kun näin ollen otetaan huomioon tämän tuomion 50 kohtaan sisältyvät seikat, unionin yleinen tuomioistuin saattoi katsoa oikeudellista virhettä tekemättä, että kun kyse oli Intelin laatiman kaltaisesta strategiasta, huomioon oli syytä ottaa yrityksen toiminta kokonaisuudessaan, kun arvioitiin sen vaikutusten huomattavuutta unionin ja ETA-alueen markkinoilla.
57 Kuten komissio korostaa, muulla tavoin toimiminen johtaisi kilpailua rajoittavan toimintakokonaisuuden, joka on omiaan vaikuttamaan markkinoiden rakenteeseen ETA-alueella, jakamiseen keinotekoisesti joukoksi erillisiä toimintaryhmiä, jotka ovat vaarassa jäädä unionin toimivallan ulkopuolelle.
58 Tämän vuoksi edellä 54 kohdassa mainittu väite on hylättävä perusteettomana.
59 Kolmanneksi Intelin väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 289 kohdassa kääntänyt todistustaakan lainvastaisesti, on riittävää todeta, että väite johtuu siitä, että valituksenalaista tuomiota on luettu virheellisesti. Kuten kyseisen tuomion 286–289 kohdasta nimittäin ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin totesi eräiden tietokoneiden maailmanlaajuisesta myöhäistetystä markkinoille saattamisesta, että sen käytettävissä olleista tiedoista ilmeni, että näitä tietokoneita oli suunniteltu myytäviksi Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueilla, joiden erittäin merkittävä osa ETA-alue on, ja tämä riitti sen toteamiseksi, että ETA-alueella oli aiheutunut ainakin potentiaalisia vaikutuksia.
60 Unionin yleinen tuomioistuin viittasi tässä yhteydessä toki siihen, ettei ollut esitetty konkreettisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin olettaa, että suunniteltu myynti oli kohdistunut kokonaisuudessaan muualle tällä alueella kuin ETA-alueeseen. Tätä toteamusta on kuitenkin tarkasteltava valituksenalaisen tuomion 287 ja 288 kohtien valossa, joista ilmenee unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen, että istunnossa tehty ehdotus, jonka mukaan oli mahdollista, että kaikki nämä tietokoneet olisi tarkoitettu ETA-alueen ulkopuolisille alueille, oli pelkästään Intelin spekulaatiota, jonka tueksi ei ollut esitetty mitään perusteluja.
61 Tämä väite on siten perusteeton.
62 Neljänneksi ja viimeiseksi Intelin väitteistä, jotka koskevat sitä, millä tavalla unionin yleinen tuomioistuin sovelsi toimeenpanoa koskevaa kriteeriä, on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin täsmensi valituksenalaisen tuomion 297 kohdassa tarkastelevansa tätä kriteeriä ylimääräisenä perusteluna.
63 Tuomion ylimääräisiä perusteluja koskevat väitteet eivät voi kuitenkaan aiheuttaa kyseisen tuomion kumoamista (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2011, Ranska v. People’s Mojahedin Organization of Iran, C‑27/09 P, EU:C:2011:853, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
64 Nämä väitteet on tämän vuoksi hylättävä tehottomina.
65 Edellä esitetystä seuraa, että viides valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.
Neljäs valitusperuste, jonka mukaan on tehty Intelin puolustautumisoikeuksiin vaikuttava oleellinen menettelyvirhe
Asianosaisten lausumat
66 Neljäs valitusperuste, joka on syytä tutkia toiseksi, koska se koskee komissiossa käytyä hallinnollista menettelyä, koskee sitä, miten komission järjestämää D1:n kuulemista käsiteltiin prosessuaalisesti. Valitusperuste jakautuu kolmeen osaan.
67 Intel vetoaa ensiksikin siihen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 612 kohdassa, ettei komissio ollut rikkonut asetuksen N:o 1/2003 19 artiklaa, tarkasteltuna yhdessä asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan kanssa.
68 Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin teki Intelin mukaan valituksenalaisen tuomion 614 kohdassa keinotekoisen eron muodollisten kuulemisten ja epämuodollisten kuulemisten välillä. Intel väittää Euroopan oikeusasiamiehen 14.7.2009 tekemään päätökseen tukeutuen, että kaikki kokoukset, jotka pidetään kolmansien kanssa tietojen keräämiseksi tutkinnan kohteesta, ovat mainitussa 19 artiklassa tarkoitettuja kuulemisia, jotka on tämän vuoksi tallennettava.
69 Intel arvioi toisaalta toissijaisesti, että jos asetusta N:o 1/2003 pitäisi tulkita siten, että olemassa on sellaisten epämuodollisten kuulemisten ryhmä, joiden tallentamista ei edellytetä, D1:n kuuleminen ei kuulu tähän ryhmään ja että komissio oli velvollinen tallentamaan kyseisen kuulemisen sisällön, koska viisi tuntia kestäneessä kuulemisessa tuli ilmi seikkoja, joilla on huomattavaa merkitystä ja jotka ovat objektiivisessa yhteydessä tutkinnan kohteeseen.
70 Intel väittää toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen virheellisesti, että asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan, tarkasteltuna yhdessä asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan kanssa, rikkomisesta aiheutunut menettelyvirhe voitiin korjata sillä, että Intelille annettiin tiedoksi ei-luottamuksellinen versio muistiosta, johon sisältyi kyseisen kuulemisen keskeisiä seikkoja koskevat esityslistan kohdat mutta johon ei sisältynyt yhteenvetoa D1:n todistajanlausunnon sisällöstä. Intel vetoaa tässä yhteydessä siihen, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 622 kohdassa – kyseiseen muistioon ei sisältynyt myöskään lyhyttä yhteenvetoa käsitellyistä asioista vaan pelkästään luettelo tässä kuulemisessa käsitellyistä aiheista.
71 Intel korostaa myös, että komission vastineessaan esittämää väitettä siitä, että Intelin puolustautumisoikeuksien loukkaaminen oli korjattu muistion jälkikäteen tapahtuneella tiedoksi antamisella, ei voida sovittaa yhteen sen kanssa, että kyseisestä muistiosta selvästi puuttui D1:n todistajanlausunnon sisältö, tai sen kanssa, että komissio oli myöntänyt, ettei tämän muistion tarkoituksena ollut toistaa sanasta sanaan tai tyhjentävästi kokouksen sisältöä.
72 Intel katsoo kolmanneksi unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen sen vuoksi, että se ei soveltanut 25.10.2011 annetussa tuomiossa Solvay v. komissio (C‑109/10 P, EU:C:2011:686) vahvistettua arviointiperustetta. Kun se totesi valituksenalaisen tuomion 630 kohdassa, että Intel kykeni rekonstruoimaan kyseisen kuulemisen sisällön oikeudellisesti riittävällä tavalla, vaikkei se ollut ollut läsnä siinä, unionin yleinen tuomioistuin edellytti sen näyttävän toteen seikkoja, joita sille ei koskaan ole ilmoitettu.
73 ACT yhtyy Intelin neljännen valitusperusteen tueksi esittämiin väitteisiin ja korostaa erityisesti, ettei voitu sulkea pois sitä, että D1:n esittämästä mielipiteestä olisi voinut olla hyötyä Intelin puolustuksessa, koska viimeksi mainittu oli esittänyt Intelin puolesta puhuvia todisteita US Federal Trade Commissionissa (Yhdysvaltojen liittovaltion kilpailuviranomainen) vuonna 2003 käydyssä menettelyssä.
74 Komissio arvioi neljännen valitusperusteen olevan tehoton ja katsoo ensiksi, että Euroopan oikeusasiamiehen päätökseen, johon Intel viittaa, ei voida vedota oikeudellisen virheen osoittamiseksi, koska Intel ei ole riitauttanut valituksenalaisen tuomion 617 kohtaa, jonka mukaan kyseisen kokouksen tarkoituksena ei ollut kerätä allekirjoituksella varmennetun pöytäkirjan muodossa olevia todisteita tai asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan mukaisia lausumia. Komissio lisää, että unionin yleinen tuomioistuin rinnasti valituksenalaisen tuomion 614–616 kohdassa luonteeltaan ne tiedot, joita voidaan saada kyseisen asetuksen 19 artiklan perusteella, ja tiedot, jotka kuuluvat saman asetuksen 18 artiklan soveltamisalaan, ja katsoi, ettei kyseinen kokous ollut 19 artiklassa tarkoitettu kuuleminen.
75 Komissio vetoaa toiseksi siihen, että sisäisen muistion tiedoksi antamisella korjattiin riittävällä tavalla menettelyvirhe, johon Intel on vedonnut. Komissio lisää, että sillä, ettei Intel ollut kyseisessä kuulemisessa läsnä, ei voida osoittaa virhettä valituksenalaisen tuomion 631 kohtaan sisältyvässä päätelmässä, jonka mukaan todisteen rekonstruoiminen oli mahdollista. Intel näet kiistää ensimmäisessä oikeusasteessa itse esittämänsä perustelut, joilla se väitti, että D1:n lausumat oli mahdollista rekonstruoida ainakin siten, että näiden lausumien voitiin todeta puhuneen väistämättä sen puolesta.
76 Komissio esittää kolmanneksi, että käsiteltävän asian olosuhteet eivät ole samanlaiset kuin ne, jotka johtivat 25.10.2011 annettuun tuomioon Solvay v. komissio (C‑109/10 P, EU:C:2011:686), jossa puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen vedottiin siinä yhteydessä, jossa Solvay SA:n määräävä asema kyseisillä markkinoilla todettiin kumottavissa olevan olettaman nojalla.
77 Komissio katsoo myös, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä, kun se sovelsi 25.10.2011 annetusta tuomiosta Solvay v. komissio (C‑109/10 P, EU:C:2011:686) seuraavaa oikeuskäytäntöä käsiteltävän asian olosuhteisiin ja päätteli tämän perusteella, ettei puolustautumisoikeuksia ollut loukattu.
78 Koska kaikkia Dellin lausumia, joilla yksinostoalennukset on kiistetty, on valituksenalaisen tuomion 582 kohdassa pidetty muut esitetyt todisteet huomioon ottaen epäuskottavina, komissio katsoo, ettei edes yksityiskohtaisesta pöytäkirjasta, johon D1:n esittämä ehdoton kiistäminen olisi kirjattu, olisi ollut Intelille mitään hyötyä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
79 Komissio vetoaa aivan aluksi siihen, että neljäs valitusperuste on tehoton, koska valituksenalaiseen tuomioon sisältyvää päätelmää, jonka mukaan Intel on myöntänyt Dellille yksinostoalennuksia, ei ole riitautettu.
80 Väite on kuitenkin hylättävä, sillä valittaja vaatii tällä valitusperusteellaan erityisesti yhtäältä, että määrättyjä sakkoja alennetaan, ja toisaalta, että riidanalainen päätös kumotaan Delliä koskevilta osin. Valittaja vetoaa siihen, että komissio vei valittajalta todisteita ja loukkasi siten sen puolustautumisoikeuksia, kun se jätti D1:n kuulemisen tallentamatta.
81 Tämän valitusperusteen asiasisältö on siten syytä tutkia.
82 Intel moittii valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta erityisesti siitä, että tämä teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 612 kohdassa, ettei komissio ollut rikkonut asetuksen N:o 1/2003 19 artiklaa, tarkasteltuna yhdessä asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan kanssa.
83 Tässä yhteydessä on aluksi todettava, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 621 kohdassa – erityisesti D1:n kuulemista koskevasta komission sisäisestä muistiosta ilmenee, että yli viisi tuntia kestäneessä D1:n kanssa pidetyssä kokouksessa käsitellyt asiat koskivat kysymyksiä, joilla oli objektiivinen yhteys tutkimusten perustaan. Kuten Intel on korostanut, D1 oli lisäksi eräs Intelin suurimman asiakkaan ylimmistä johtajista, jonka tehtävänä oli erityisesti valvoa yrityksensä suhteita Inteliin, eikä Intelin näkemystä ole tältä osin riitautettu. Tästä seuraa, että komission suorittamalla D1:n kuulemisella pyrittiin keräämään komission Inteliä koskevan tutkinnan kohteeseen liittyviä tietoja asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, mitä komissio ei ole sitä paitsi kiistänyt.
84 Kun kyse on ensiksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 614 kohdassa tekemästä kritisoidusta erosta muodollisten kuulemisten ja epämuodollisten kuulemisten välillä, on todettava, että asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että tätä säännöstä on sovellettava kaikkiin kuulemisiin, joilla pyritään keräämään tutkinnan kohteeseen liittyviä tietoja.
85 Asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 25 perustelukappaleessa tarkennetaan tältä osin, että asetuksella pyritään täydentämään komission tutkintavaltuuksia siten, että komissiolle annetaan erityisesti valtuudet kuulla kaikkia henkilöitä, joilla voi olla hyödyllisiä tietoja, ja tallettaa kyseiset lausunnot.
86 Asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohta muodostaa siten oikeudellisen perustan, jonka nojalla komissio voi suorittaa henkilön kuulemisen tutkinnan yhteydessä, mikä käy ilmi myös tämän asetuksen valmisteluasiakirjoista (ks. ehdotus neuvoston asetukseksi [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta ja asetusten (ETY) N:o 1017/68, (ETY) N:o 2988/74, (ETY) N:o 4056/86 ja (ETY) N:o 3975/87 muuttamisesta (KOM(2000) 582 lopullinen; EYVL 2000, C 365 E, s. 284)).
87 Minkään tämän säännöksen sanamuotoon sisältyvän tai sillä tavoiteltuun päämäärään liittyvän seikan perusteella ei voida päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut tehdä ero kahden tutkinnan kohteeseen liittyvän kuulemisten ryhmän välillä tai sulkea tämän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle joitakin näistä kuulemisista.
88 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi siten valituksenalaisen tuomion 614–618 kohdassa virheellisesti, että komission tutkintansa yhteydessä suorittamien kuulemisten osalta on syytä erottaa toisistaan muodolliset kuulemiset, joihin on sovellettava sekä asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohtaa että asetuksen N:o 773/2004 3 artiklaa, ja epämuodolliset kuulemiset, jotka eivät kuulu näiden säännösten soveltamisalaan.
89 Koska Intel väittää toiseksi, että komissiolla on velvollisuus tallentaa kaikki asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohdan perusteella suorittamansa kuulemiset, on syytä todeta aluksi, että asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan 1 kohta, jossa säädetään, että komissio ”ilmoittaa kuultavalle henkilölle aikomuksestaan tallentaa kuuleminen”, on ymmärrettävä siten, että se ei merkitse sitä, että kuulemisen tallentaminen olisi vapaaehtoista, vaan sitä, että komissiolla on velvollisuus ilmoittaa asianomaiselle henkilölle etukäteen suunnitellusta tallentamisesta.
90 Kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 617 kohdassa asianmukaisesti katsoi, asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan 3 kohta, jonka mukaan ”komissio voi tallentaa kuultavien henkilöiden lausumat mihin tahansa muotoon”, merkitsee sitä, että jos komissio päättää kuultavan henkilön suostumuksella suorittaa asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohtaan perustuvan kuulemisen, se on velvollinen tallentamaan kuulemisen kokonaisuudessaan tämän kuitenkaan rajoittamatta komissiolle tallentamisen muodon osalta annettua valinnanvapautta.
91 Tästä seuraa, että komissiolla on velvollisuus tallentaa valitsemassaan muodossa kaikki kuulemiset, jotka se järjestää asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan nojalla tutkintansa kohteeseen liittyvien tietojen keräämiseksi.
92 Kun kyse on siitä, onko unionin yleinen tuomioistuin katsonut valituksenalaisen tuomion 622 kohdassa perustellusti, että sillä, että Intelin käyttöön annettiin hallinnollisessa menettelyssä ei-luottamuksellinen versio D1:n kanssa pidettyä kokousta koskeneesta komissiossa laaditusta sisäisestä muistiosta, oli korjattu se puute, ettei tässä kokouksessa suoritettua kuulemista ollut tallennettu, on syytä todeta, että vaikka – kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 635 ja 636 kohdassa totesi – tämä sisäinen muistio sisältää lyhyen yhteenvedon riidanalaisessa kuulemisessa käsitellyistä asioista, siihen ei sitä vastoin sisälly tietoja tämän kuulemisen yhteydessä käytyjen keskustelujen sisällöstä eikä erityisesti niiden tietojen luonteesta, jotka D1 oli kyseisessä kuulemisessa siinä mainituista asioista esittänyt. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän vuoksi virheellisesti, että sisäisen muistion tiedoksi antamisella Intelille hallinnollisessa menettelyssä olisi korjattu kyseisen kuulemisen tallentamatta jättämisestä aiheutunut alkuperäinen puute tässä menettelyssä.
93 Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ensiksikin erottaessaan komission tutkinnan kohteeseen liittyvien kuulemisten joukosta toisistaan muodolliset kuulemiset, joihin sovelletaan sekä asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohtaa että asetuksen N:o 773/2004 3 artiklaa, ja epämuodolliset kuulemiset, jotka eivät kuulu näiden säännösten soveltamisalaan, toiseksi arvioidessaan, että komission yksiköiden ja D1:n välinen kokous, vaikka se kuului tällaisen komission tutkinnan kohteeseen, ei kuulunut näiden säännösten soveltamisalaan sen vuoksi, että kyse ei ollut muodollisesta kuulemisesta, ja kolmanneksi katsoessaan toissijaisesti, että kokouksen tallentamatta jättäminen oli korjattu sillä, että Intelin käytettäväksi annettiin hallinnollisessa menettelyssä ei-luottamuksellinen versio tätä kokousta koskevasta komissiossa laaditusta sisäisestä muistiosta.
94 Vaikka unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perustelut olisivatkin joltain osin unionin oikeuden vastaisia mutta sen tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu, tällainen oikeudenvastaisuus ei ole kuitenkaan omiaan aiheuttamaan tuon tuomion kumoamista, vaan perustelut on korvattava uusilla perusteluilla (tuomio 9.6.2011, Comitato ”Venezia vuole vivere” ym. v. komissio, C‑71/09 P, C‑73/09 P ja C‑76/09 P, EU:C:2011:368, 118 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
95 Käsiteltävässä asiassa on syytä todeta, että unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 611 kohdassa asianosaisten kesken olevan riidatonta, ettei komissio tukeutunut riidanalaisessa päätöksessään D1:n kuulemisen yhteydessä saamiinsa tietoihin todetakseen Intelin syyllistyneen rikkomiseen.
96 Koska Intel on vedonnut siihen, että D1 oli esittänyt komissiolle Intelin puolesta puhuvia seikkoja, jotka komission olisi pitänyt kirjata asianmukaiseen pöytäkirjaan, johon Intelillä olisi pitänyt olla tilaisuus tutustua, on syytä palauttaa mieleen, että kun kyse on siitä, että asianosaisen puolesta väitetysti puhuvaa asiakirjaa ei ole annettu tiedoksi, kyseisen yrityksen on ainoastaan osoitettava, että sen tiedoksi antamatta jättäminen on saattanut vaikuttaa yrityksen vahingoksi menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön (ks. vastaavasti tuomio 1.7.2010, Knauf Gips v. komissio, C‑407/08 P, EU:C:2010:389, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
97 Yrityksen on siten osoitettava, että se olisi kyennyt käyttämään kyseisiä sen puolesta puhuvia asiakirjoja puolustuksessaan sillä tavalla, että mikäli se olisi kyennyt vetoamaan niihin hallinnollisessa menettelyssä, se olisi voinut tuoda esiin seikkoja, jotka eivät olisi olleet sopusoinnussa komission siinä vaiheessa tekemien päätelmien kanssa, ja olisi siten kyennyt jollain tavoin vaikuttamaan arviointeihin, jotka komissio on tehnyt päätöksessä (ks. vastaavasti tuomio 1.7.2010, Knauf Gips v. komissio, C‑407/08 P, EU:C:2010:389, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
98 Tästä seuraa, että kyseisen yrityksen on osoitettava yhtäältä, ettei se ole saanut oikeutta tutustua tiettyihin sen puolesta puhuviin todisteisiin, ja toisaalta, että se olisi voinut käyttää niitä puolustuksessaan (ks. vastaavasti tuomio 1.7.2010, Knauf Gips v. komissio, C‑407/08 P, EU:C:2010:389, 24 kohta).
99 Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 629–659 kohdassa tekemästä yksityiskohtaisesta analyysistä ilmenee kuitenkin käsiteltävässä asiassa, että Intelin käytettäväksi annettiin hallinnollisessa menettelyssä paitsi ei-luottamuksellinen versio D1:n kuulemista koskeneesta komissiossa laaditusta sisäisestä muistiosta myös ”seuranta-asiakirja”, johon sisältyi Dellin kirjalliset vastaukset suullisiin kysymyksiin, jotka esitettiin D1:lle kyseisessä kuulemisessa.
100 Kuten valituksenalaisen tuomion 44–49 ja 628 kohdassa lisäksi todetaan, on lisäksi niin, että vaikka Intel on unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä saanut tilaisuuden esittää huomautuksia kyseisen tietoja keskustelujen sisällöstä sisältäneen sisäisen muistion luottamuksellisen version pohjalta, se ei ole kuitenkaan esittänyt mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin olettaa, että komissio oli mainitun kuulemisen yhteydessä jättänyt kirjaamatta Intelin puolesta puhuvia seikkoja, jotka olisivat voineet olla hyödyllisiä sen puolustuksessa siten, että niillä olisi voitu valaista eri tavalla riidanalaiseen päätökseen sisältyviä suoria asiakirjatodisteita kyseessä olleiden menettelytapojen ehdollisuuden osoittamiseksi.
101 Kuten komissio erityisesti korostaa, Intel ei ole käyttänyt sille unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen – siinä muodossa, jona sitä riidanalaisen päätöksen tekemisajankohtana sovellettiin – 68–76 artiklan mukaisesti tarjolla ollutta mahdollisuutta vaatia, että D1 haastettaisiin unionin yleiseen tuomioistuimeen. Se ei osoittanut unionin yleisessä tuomioistuimessa edes yrittäneensä ottaa yhteyttä D1:een pyytääkseen häntä vahvistamaan sen, että hän oli esittänyt kuulemisensa yhteydessä Intelin puolesta puhuvia seikkoja, jotka olisivat voineet olla hyödyllisiä Intelin puolustuksessa.
102 Siksi tämän tuomion 93 kohdassa yksilöidyt valituksenalaiseen tuomioon sisältyvät oikeudelliset virheet eivät ole sellaisia, että niiden perusteella olisi kumottava valituksenalaisen tuomion 625 kohtaan sisältyvä päätelmä, jonka mukaan hallinnollisessa menettelyssä ei Intelin puolustautumisoikeuksia loukaten ole syyllistytty sääntöjenvastaisuuteen, joka voisi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 164 kohta).
103 Neljännen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa on siten hylättävä tehottomina (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2015, komissio v. IPK International, C‑336/13 P, EU:C:2015:83, 66 kohta).
104 Siltä osin kuin neljännen valitusperusteen kolmas osa liittyy 25.10.2011 annetun tuomion Solvay v. komissio (C‑109/10 P, EU:C:2011:686) soveltamiseen käsiteltävässä asiassa, on syytä todeta, että unionin yleinen tuomioistuin ratkaisi tämän kysymyksen, kun se tarkasteli ylimääräisenä perusteluna mahdollisen menettelyvirheen seurauksia riidanalaisen päätöksen kannalta.
105 Unionin yleisen tuomioistuimen tuomion ylimääräisiä perusteluja vastaan esitetyt väitteet eivät kuitenkaan voi aiheuttaa kyseisen tuomion kumoamista, ja ne ovat siten tehottomia (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2011, Ranska v. People’s Mojahedin Organization of Iran, C‑27/09 P, EU:C:2011:853, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
106 Neljännen valitusperusteen kolmas osa on siksi hylättävä tehottomana.
107 Tästä seuraa, että neljäs valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.
Ensimmäinen valitusperuste, jonka mukaan on tehty oikeudellinen virhe, koska riidanalaisia alennuksia ei tutkittu kaikki merkitykselliset olosuhteet huomioon ottaen
Asianosaisten lausumat
108 Ensimmäinen valitusperuste, joka on tutkittava kolmanneksi, koska se koskee SEUT 102 artiklassa tarkoitetuksi määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi luonnehtimista, jakautuu kolmeen osaan.
109 Intel väittää ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että uskollisuusalennuksia voidaan luonnehtia väärinkäytöksi vasta sen jälkeen, kun kaikki sellaiset merkitykselliset olosuhteet on tutkittu, joiden avulla pyritään ratkaisemaan, saattavatko alennukset rajoittaa kilpailua. Intel tukeutuu erityisesti 19.4.2012 annetun tuomion Tomra Systems ym. v. komissio (C‑549/10 P, EU:C:2012:221) 70 ja 71 kohtaan ja päättelee niiden perusteella, että kaikkia olosuhteita koskeva analyysi koskee yhtä lailla yksinostoalennuksia ja muita alennuksia, joilla on uskollisuutta edistävä vaikutus.
110 Intel lisää, että SEUT 102 artiklan sanamuodosta sen paremmin kuin sen rakenteestakaan ei ilmene, että tietyntyyppistä toimintaa olisi luonnehdittava luonteensa puolesta kilpailua rajoittavaksi silloin, kun määräävässä markkina-asemassa oleva yritys toteuttaa sitä.
111 Intel väittää, että SEUT 102 artiklassa tarkoitetun määräävän aseman väärinkäytön toteamiseksi unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä edellytetään kaikkien olosuhteiden tutkimista ja näihin olosuhteisiin kuuluvat alennusten taso ja kesto, asianomaiset markkinaosuudet, asiakkaiden tarpeet ja se, saatetaanko alennuksilla syrjäyttää yhtä tehokas kilpailija markkinoilta (as efficient competitor test, jäljempänä AEC-testi), jotta voidaan osoittaa, että tällaiset alennukset voivat rajoittaa kilpailua ja että ne merkitsevät siten SEUT 102 artiklassa tarkoitettua määräävän aseman väärinkäyttöä.
112 Valituksenalaisen tuomion 94 kohtaan sisältyvä unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan määräävässä asemassa oleva yritys voi osoittaa, että sen toiminta on objektiivisesti perusteltua, ei ole todellinen mahdollisuus, koska unionin yleinen tuomioistuin totesi saman tuomion 89 kohdassa, ettei tällaisen toiminnan hyödyllisiä vaikutuksia voida hyväksyä. Komission kanta johtaa myös todistustaakan kääntämiseen, sillä Intel joutuu perustelemaan toimintaansa jo ennen kuin komissio on osoittanut sen, että toiminta voi rajoittaa kilpailua.
113 Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa Intel moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se arvioinut kilpailun rajoittumisen todennäköisyyttä. Sen, että riidanalaisia alennuksia on luonnehdittu valituksenalaisessa tuomiossa yksinostoalennuksiksi tai että niitä on analysoitu sellaisina, ei pitäisi sulkea pois sen tutkimista, saattavatko ne rajoittaa kilpailua.
114 Intel vetoaa ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 172‐197 kohdassa tekemä analyysi, joka koskee sitä, saattoivatko alennukset rajoittaa kilpailua, ja jolla pyrittiin osoittamaan, että kyseinen alennusten saajiin kohdistettu toiminta oli omiaan rajoittamaan kilpailua, on riittämätön eikä sillä voida korjata edellä yksilöityjä oikeudellisia virheitä.
115 Unionin yleinen tuomioistuin on Intelin mukaan jättänyt virheellisesti huomiotta merkittäviä tosiseikkoja, kuten sen, ettei riidanalaisilla alennuksilla katettu markkinoita riittävällä tavalla, riidanalaisten menettelytapojen lyhyen keston, sen, ettei markkinoita ollut suljettu, ja hintojen nopean alentumisen sekä aiemman yhtä tehokasta kilpailijaa koskevan analyysin.
116 Riidanalaisilla alennuksilla katetuista markkinoista unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti, että riidanalaisella toiminnalla katettu osa markkinoista oli merkittävä. Keskimäärin 14 prosentin suuruista kattavuusastetta nyt käsiteltävässä asiassa ei voida verrata merkityksellisten markkinoiden sulkemiseen 39-prosenttisesti asiassa, joka johti 19.4.2012 annettuun tuomioon Tomra Systems ym. v. komissio (C‑549/10 P, EU:C:2012:221), tai 40-prosenttisesti asiassa, joka johti 23.10.2003 annettuun tuomioon Van den Bergh Foods v. komissio (T-65/98, EU:T:2003:281). Intel kiistää tässä yhteydessä komission väitteen siitä, että riidanalaisista menettelyistä aiheutuva kattavuusaste ei ole asiassa merkityksellinen sen vuoksi, että se liittyy vain konkreettisiin vaikutuksiin. Intel vastaa, että merkittävä markkinoiden kattavuusaste on välttämätön seikka, jotta väärinkäyttö on mahdollista todeta.
117 Riidanalaisten menettelytapojen keston osalta Intel arvioi, ettei lyhytaikaisista sopimuksista aiheutunut todellisia tai potentiaalisia vahingollisia vaikutuksia. Intel lisää, että kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa, ettei sopimusten kesto ole ollut lyhyt, tämä ei tukeutunut sopimusten yksilölliseen kestoon vaan useiden sopimusten yhteiskestoon, niin että se ei ole voinut ottaa huomioon sitä, että Intelin asiakkaat saattoivat vapautua usein sopimuksistaan. Intel riitauttaa tässä yhteydessä komission toteamuksen siitä, että asiakkaina olleet OEM-valmistajat eivät kyenneet vapautumaan Intelin kanssa tekemistään sopimuksista niiden lyhyestä kestosta huolimatta. Se kiistämätön seikka, että Dell vaihtoi tavarantoimittajakseen AMD:n silloin, kun Intelin myöntämät alennukset olivat kaikkein korkeimmalla tasollaan, osoittaa sen, että muutosmahdollisuus oli todellinen.
118 Kun kyse on siitä, ettei riidanalaisilla alennuksilla suljettu markkinoita, Intel katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon kapasiteettiongelmia, joihin AMD oli joutunut ja joiden vuoksi se ei kyennyt vastaamaan CPU-kysyntään, jolloin Dell ja Lenovo tekivät kyseisten ajanjaksojen aikana hankintansa yksinomaan Inteliltä.
119 AEC-testin merkityksellisyyden osalta unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei valituksenalaisessa tuomiossa pitänyt komission tekemää analyysiä merkityksellisenä ja osana sitä valvontaa, jota sen pitää harjoittaa noudattaakseen Roomassa 4.11.1950 allekirjoitettua ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyä yleissopimusta. Intelin mukaan kyse ei ole siitä, oliko komissio velvollinen tekemään tämän testin. Koska komissio kuitenkin oli tällaisen analyysin tehnyt, sen asianmukaisella tavalla arvioidut tulokset olisi pitänyt ottaa huomioon kaikkien merkityksellisten olosuhteiden joukossa sen osoittamiseksi, että kilpailua todennäköisesti rajoitettiin.
120 ACT yhtyy asiallisesti Intelin kantaan.
121 Komissio katsoo, että ensimmäinen valitusperuste perustuu oletukseen, jota ei ole tuettu ja jonka mukaan yksinostoalennukset olivat vain eräänlainen hinnoittelukäytäntö. Unionin tuomioistuimen ei siten pidä tutkia tätä valitusperustetta.
122 Komissio vetoaa toissijaisesti siihen, että yksinostoalennuksiin liittyy sellaisia kilpailua rajoittavia piirteitä, että on yleensä hyödytöntä osoittaa, että ne saattavat rajoittaa kilpailua. Näillä alennuksilla on ehkäisevä vaikutus, joka aiheutuu siitä mahdollisuudesta, että asiakkaana oleva yritys voi menettää alennukset markkinoiden kilpailun ulkopuolelle kuuluvalla osalla. Tästä seuraa, että niillä rajoitetaan yleisesti asiakkaiden vapautta valita hankintalähteensä kaikkein houkuttelevimman tarjouksen perusteella.
123 Intel on lisäksi komission mukaan tehnyt virheellisen tulkinnan 19.4.2012 annetun tuomion Tomra Systems ym. v. komissio (C‑549/10 P, EU:C:2012:221) 70 ja 71 kohdasta, kun se väittää, että näissä kohdissa olisi kyse yksinostoalennuksista.
124 Komissio arvioi, että Intelin toiseksi esittämiä väitteitä ei voida ottaa tutkittavaksi, koska niissä ei vedota oikeudelliseen virheeseen.
125 Kyseiset väitteet ovat komission mukaan joka tapauksessa tehottomat, koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 172–197 kohdassa, että Intelin toiminta saattoi rajoittaa kilpailua.
126 Komissio lisää toissijaisesti, että hinnoittelukäytäntöjä ja saalistushinnoittelua koskevasta oikeuskäytännöstä seuraavaa oikeudellista arviointiperustetta ei sovelleta yksinostoalennuksiin. Se selittää tältä osin, että unionin tuomioistuin olisi 19.4.2012 antamassaan tuomiossa Tomra Systems ym. v. komissio (C‑549/10 P, EU:C:2012:221) voinut alkaa soveltaa hinnoittelukäytäntöjen väärinkäyttöä koskevaa oikeudellista arviointiperustetta alennusjärjestelmiin mutta se toisti tämän tuomion yhteydessä nimenomaisesti sen, että määräävässä asemassa oleva yritys käyttää väärin asemaansa silloin, kun se soveltaa tällaista alennusjärjestelmää.
127 Komissio katsoo lopuksi, ettei unionin tuomioistuimen ole tarpeen tutkia valituksenalaisen tuomion 172–197 kohtaa koskevia Intelin väitteitä, koska unionin yleinen tuomioistuin tutki ylimääräisenä perusteluna kysymystä siitä, oliko komissio osoittanut riidanalaisessa päätöksessä sen, että Intelin toiminta saattoi rajoittaa kilpailua.
128 Komissio vetoaa toissijaisesti siihen, että valituksenalaisessa tuomiossa osoitetaan oikeudellisesti riittävällä tavalla kokonaisstrategian olemassaolo ja että Intelin tätä seikkaa koskevia väitteitä ei voida ottaa tutkittavaksi, koska niillä pyritään tosiseikkojen uudelleenarvioimiseen. Komissio vastaa myös markkinoiden kattavuusasteen ja menettelytavan keston merkityksellisyyttä koskeviin Intelin väitteisiin.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
129 Intel moittii ensimmäisen valitusperusteensa kahdessa ensimmäisessä osassa ACT:n tukemana unionin yleistä tuomioistuinta ensiksi siitä, että se hyväksyi sen, että kyseessä olevia menettelytapoja voitiin luonnehtia SEUT 102 artiklassa tarkoitetuksi määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi tutkimatta ensin kaikkia asian olosuhteita ja tarkastelematta sitä, miten todennäköisesti tästä toiminnasta seuraa kilpailun rajoittuminen.
130 Intel arvostelee toiseksi ensimmäisen valitusperusteensa kolmannessa osassa unionin yleisen tuomioistuimen erityisesti valituksenalaisen tuomion 172–197 kohdassa ylimääräisenä perusteluna tekemää analyysiä siitä, saattoivatko Dellille, HP:lle, NEC:lle, Lenovolle ja MSH:lle myönnetyt alennukset ja suoritetut maksut rajoittaa kilpailua käsiteltävän asian olosuhteissa.
131 Intel riitauttaa tässä yhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen arvion, joka koskee erityisesti komission tekemän AEC-testin merkityksellisyyttä käsiteltävässä asiassa.
132 Intel vetoaa erityisesti siihen, että koska komissio on tehnyt tällaisen testin, unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia Intelin väitteitä siitä, että testin soveltamisessa tehtiin useita virheitä, ja että jos testi olisi tehty oikein, se olisi johtanut komission päätelmän kanssa vastakkaiseen päätelmään, jonka mukaan riidanalaiset alennukset eivät voineet rajoittaa kilpailua.
133 Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen, että SEUT 102 artiklan tavoitteena ei ole estää yritystä hankkimasta omilla ansioillaan määräävää asemaa markkinoilla. Mainitun määräyksen tarkoituksena ei ole myöskään taata, että kilpailijat, jotka ovat vähemmän tehokkaita kuin määräävässä markkina-asemassa oleva yritys, pysyvät markkinoilla (ks. mm. tuomio 27.3.2012, Post Danmark, C-209/10, EU:C:2012:172, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
134 Näin ollen kaikki markkinoilta syrjäyttäminen ei välttämättä rajoita kilpailua. Laatukilpailu voi jo määritelmänsä mukaan johtaa siihen, että vähemmän tehokkaat ja siis erityisesti hintojen, valikoiman, laadun tai innovaatioiden osalta kuluttajille vähemmän kiinnostavat kilpailijat häviävät markkinoilta tai joutuvat vähäpätöiseen asemaan (ks. mm. tuomio 27.3.2012, Post Danmark, C-209/10, EU:C:2012:172, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
135 Määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä on kuitenkin erityinen velvollisuus olla toiminnallaan rajoittamatta toimivaa ja vääristymätöntä kilpailua sisämarkkinoilla (ks. mm. tuomio 9.11.1983, Nederlandsche Banden-Industrie-Michelin v. komissio, 322/81, EU:C:1983:313, 57 kohta ja tuomio 27.3.2012, Post Danmark, C-209/10, EU:C:2012:172, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
136 SEUT 102 artiklassa kielletään tästä syystä määräävässä markkina-asemassa olevaa yritystä muun muassa toteuttamasta sellaisia käytäntöjä, joilla on markkinoilta syrjäyttävä vaikutus sen sellaisiin kilpailijoihin, jotka ovat vähintäänkin yhtä tehokkaita kuin se itse, ja vahvistamasta määräävää markkina-asemaansa muihin menetelmiin kuin laatukilpailuun turvautumalla. Tältä kannalta katsoen kaikkea hintakilpailua ei siis voida pitää oikeutettuna (ks. vastaavasti tuomio 27.3.2012, Post Danmark, C-209/10, EU:C:2012:172, 25 kohta).
137 Oikeuskäytännön mukaan määräävässä markkina-asemassa oleva yritys syyllistyy SEUT 102 artiklassa tarkoitettuun määräävän aseman väärinkäyttöön, kun se sitoo ostajia – vaikka näiden omasta pyynnöstä – niin, että nämä sitoutuvat hankkimaan tai lupaavat hankkia yksinomaan siltä koko tarvitsemansa määrän tai huomattavan osan siitä, riippumatta siitä, asetetaanko kyseinen velvoite sellaisenaan vai annetaanko sen vastineena alennuksia. Samoin on silloin, kun kyseinen yritys ei sido ostajia muodollisella velvoitteella vaan soveltaa joko ostajien kanssa tekemiensä sopimusten nojalla tai yksipuolisesti uskollisuusalennusjärjestelmää eli hyvityksiä, joiden myöntäminen edellyttää sitä, että asiakas – riippumatta ostojensa rahallisesta arvosta – hankkii kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä kyseiseltä määräävässä asemassa olevalta yritykseltä (ks. tuomio 13.2.1979, Hoffmann-La Roche v. komissio, 85/76, EU:C:1979:36, 89 kohta).
138 Tätä oikeuskäytäntöä on kuitenkin syytä täsmentää silloin, kun kyseessä oleva yritys väittää hallinnollisessa menettelyssä, ettei sen toiminta saattanut rajoittaa kilpailua ja että toiminnasta ei erityisesti seurannut moitittuja markkinoilta syrjäyttämiseen johtaneita vaikutuksia, ja kun yritys esittää näyttöä tämän väitteen tueksi.
139 Komissio on tällaisessa tapauksessa velvollinen analysoimaan paitsi yhtäältä yrityksen määräävän aseman vahvuutta merkityksellisillä markkinoilla ja toisaalta sitä, miten laajalti markkinat on riidanalaisella menettelytavalla katettu, myös kyseisten alennusten myöntämisedellytykset ja ‑tavat, alennusten keston ja niiden määrän, mutta komissio on myös velvollinen arvioimaan, onko mahdollisesti olemassa strategia, jolla vähintään yhtä tehokkaat kilpailijat pyritään syrjäyttämään markkinoilta (ks. analogisesti tuomio 27.3.2012, Post Danmark, C-209/10, EU:C:2012:172, 29 kohta).
140 Tämä analyysi, joka koskee kykyä syrjäyttää markkinoilta, on merkityksellinen myös silloin, kun arvioidaan sitä, voidaanko SEUT 102 artiklassa määrätyn kiellon piiriin lähtökohtaisesti kuuluva alennusjärjestelmä oikeuttaa objektiivisesti. Alennusjärjestelmästä seuraava kilpailulle haitallinen syrjäyttävä vaikutus voidaan tasoittaa tai jopa ylittää tehokkuuseduilla, jotka koituvat myös kuluttajan eduksi (tuomio 15.3.2007, British Airways v. komissio, C‑95/04 P, EU:C:2007:166, 86 kohta). Tällainen riidanalaisen menettelytavan kilpailulle hyödyllisten ja haitallisten vaikutusten punninta voidaan tehdä komission päätöksessä vasta sen jälkeen, kun on analysoitu kyseessä olevaan menettelytapaan erottamattomana osana kuuluva kyky syrjäyttää markkinoilta vähintään yhtä tehokkaat kilpailijat.
141 Jos komissio tekee tällaisen analyysin päätöksessä, jossa alennusjärjestelmä todetaan väärinkäytöksi, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia kaikki kantajan perustelut, joilla pyritään kyseenalaistamaan se, onko komissio todennut perustellusti, että kyseisellä alennusjärjestelmällä saattaa olla syrjäyttävä vaikutus.
142 Vaikka komissio on käsiteltävässä asiassa korostanut riidanalaisessa päätöksessä sitä, että kyseiset alennukset saattoivat niiden luonteen puolesta rajoittaa kilpailua siten, että analyysi käsiteltävän asian kaikista olosuhteista ja erityisesti AEC-testi eivät olleet tarpeen määräävän markkina-aseman väärinkäytön toteamiseksi (ks. mm. päätöksen 925 ja 1760 perustelukappale), se on kuitenkin tutkinut samassa päätöksessä näitä olosuhteita syvällisesti ja esittänyt tämän päätöksen 1002–1576 perustelukappaleessa erittäin yksityiskohtaisia perusteluja AEC-testin yhteydessä tekemästään analyysistä, jonka perusteella se päätteli kyseisen päätöksen 1574 ja 1575 perustelukappaleessa, että yhtä tehokkaan kilpailijan olisi pitänyt soveltaa kestämättömiä hintoja ja että kyseessä olevalla alennuskäytännöllä saattoi siksi olla tällaisen kilpailijan markkinoilta syrjäyttävä vaikutus.
143 Tästä seuraa, että AEC-testillä oli riidanalaisessa päätöksessä todellista merkitystä, kun komissio arvioi sitä, saattoiko kyseessä olevalla alennuskäytännöllä olla yhtä tehokkaisiin kilpailijoihin kohdistuva syrjäyttämisvaikutus.
144 Tämän vuoksi unionin yleinen tuomioistuin oli velvollinen tutkimaan kaikki Intelin tämän testin osalta esittämät perustelut.
145 Valituksenalaisen tuomion 151 ja 166 kohdassa katsottiin kuitenkin, ettei ollut tarpeen tutkia, oliko komissio tehnyt AEC-testin kaikkien alan sääntöjen mukaisesti ja virheettömästi, ja ettei ollut myöskään tarpeen tarkastella kysymystä siitä, olivatko Intelin esittämät vaihtoehtoiset laskelmat tehty asianmukaisesti.
146 Kun unionin yleinen tuomioistuin tutki käsiteltävän asian olosuhteita ylimääräisenä perusteluna, se kiisti samalla valituksenalaisen tuomion 172–175 kohdassa sen, että komission tekemällä AEC-testillä olisi ollut asiassa mitään merkitystä, eikä se näin ollen vastannut Intelin tätä testiä kohtaan esittämään arvosteluun.
147 Valituksenalainen tuomio on siksi kumottava ilman, että toista, kolmatta ja kuudetta valitusperustetta on tarpeen ratkaista, koska unionin yleinen tuomioistuin on analysoidessaan sitä, saattoivatko riidanalaiset alennukset rajoittaa kilpailua, jättänyt virheellisesti ottamatta huomioon Intelin perustelut, joilla pyrittiin osoittamaan komission AEC-testin yhteydessä mahdollisesti tekemät virheet.
Asian palauttaminen unionin yleiseen tuomioistuimeen
148 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että kun unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen. Tilanne käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole tämä.
149 Sitä, saattoivatko riidanalaiset alennukset rajoittaa kilpailua, koskeva unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama valvonta edellyttää Intelin esittämien väitteiden valossa tosiseikkojen ja taloudellisten seikkojen tutkimista, ja tämä on unionin yleisen tuomioistuimen tehtävä.
150 Asia on siksi palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen.
Oikeudenkäyntikulut
151 Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, tämän muutoksenhakumenettelyn oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 12.6.2014 antama tuomio Intel vastaan komissio (T-286/09, EU:T:2014:547) kumotaan.
2) Asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen.
3) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Allekirjoitukset