JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
ELEANOR SHARPSTON
13 päivänä heinäkuuta 2006 1(1)
Asia C-306/05
Sociedad General de Autores y Editores de España (SGAE)
vastaan
Rafael Hoteles SL
1. Käsiteltävänä olevassa asiassa Audiencia Provincial de Barcelona (Espanja) pyytää tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22 päivänä toukokuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY(2) (jäljempänä tekijänoikeusdirektiivi tai direktiivi) 3 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
Tekijänoikeusdirektiivi
2. Tekijänoikeusdirektiivillä pyritään, kuten sen otsikosta ilmenee, yhdenmukaistamaan tekijänoikeuden ja lähioikeuksien,(3) mukaan lukien oikeuden välittää yleisölle teoksia, tiettyjä piirteitä.
3. Direktiivin johdanto-osassa korostetaan ensinnäkin, että tekijänoikeuden ja lähioikeuksien yhdenmukaistamisen on perustuttava muun muassa tekijöiden ja esittäjien suojan korkeaan tasoon, sillä voidakseen jatkaa luovaa ja taiteellista työtään heidän on saatava asianmukainen korvaus työnsä käyttämisestä. Siinä lisätään, että täsmällinen ja tehokas järjestelmä tekijänoikeuden ja lähioikeuksien suojaamiseksi on yksi tärkeimmistä keinoista varmistaa, että eurooppalaisella kulttuuria luovalla toiminnalla ja kulttuurituotannolla on käytettävissään tarpeelliset voimavarat, ja taata, että teosten tekijät ja esittäjät voivat toimia riippumattomina ja arvonsa mukaisesti.(4)
4. Myös seuraavat perustelukappaleet koskevat nyt esillä olevaa asiaa:
”15) WIPOn tekijänoikeussopimukse[lla] ? ? saatetaan tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kansainvälistä suojaa merkittävästi ajan tasalle myös niin kutsutun digitaalisen asialistan osalta ? ? . Tämän direktiivin avulla edistetään myös eräiden uusien kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanoa.
? ?
23) Tällä direktiivillä olisi edelleen yhdenmukaistettava tekijän oikeutta välittää teoksia yleisölle. Tämä oikeus tulisi ymmärtää laajasti siten, että se koskee kaikenlaista välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa. Tämän oikeuden olisi katettava kaikenlainen teoksen siirto ja edelleen siirto yleisölle sekä langallisesti että langattomasti, mukaan lukien yleisradiointi. Tämän oikeuden ei olisi koskettava muita toimia.
? ?
27) Pelkkä aineiston välittämisen mahdollistavien tai toteuttavien välineiden tarjoaminen ei ole tässä direktiivissä tarkoitettua välittämistä.”
5. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että ”tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.”
6. Direktiivi tuli voimaan 22.6.2001 ja se oli pantava täytäntöön 22.12.2002 mennessä.(5)
Asiaa koskevat kansainväliset oikeussäännöt
7. Tekijänoikeusdirektiivin 3 artiklan 1 kohta vastaa kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta tehdyn Bernin yleissopimuksen (jäljempänä Bernin yleissopimus tai yleissopimus)(6) 11 bis artiklan 1 kappaletta ja on lähes samansisältöinen kuin WIPOn(7) tekijänoikeussopimuksen (jäljempänä WCT)(8) 8 artikla. Kuten komissio huomauttaa, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan johdettua yhteisön oikeutta on tulkittava mahdollisimman pitkälle yhteisön tekemien kansainvälisten sopimusten mukaisesti.(9)
Bernin yleissopimus
8. Vaikka yhteisö ei ole Bernin yleissopimuksen osapuolena, (eikä voisi edes olla, koska Bernin liiton jäsenyys on varattu valtioille) sen tulee noudattaa yleissopimusta tekijän‑ ja teollisoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen (jäljempänä TRIPS‑sopimus) 9 artiklan mukaisesti. Tämä sopimus on Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen,(10) jossa yhteisö on osapuolena, liitteessä 1 C. On näin ollen mahdollista olettaa, että direktiivin 3 artiklan 1 kohta on ollut tarkoitus laatia yleissopimuksen mukaiseksi.
9. Bernin yleissopimuksen 11 artiklassa määrätään seuraavaa:
”1. Näytelmä‑, musiikkinäytelmä‑ ja sävellysteosten tekijöillä on yksinoikeus sallia:
i) teostensa julkinen esittäminen millaisin keinoin tai menetelmin tahansa;
ii) teostensa esityksen saattaminen yleisön saataviin millä tavalla tahansa.
2. Samat oikeudet on näytelmä‑ ja musiikkinäytelmäteosten tekijöillä teostensa käännöksiin koko sen ajan, jonka heidän oikeutensa alkuperäisteoksiin on voimassa.”
10. Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklan 1 kappaleessa määrätään seuraavaa:
”Kirjallisten ja taiteellisten teosten tekijöillä on yksinoikeus sallia:
i) teostensa yleisradioiminen tai välittäminen yleisölle muulla merkkien, äänien tai kuvien johtimettoman lähettämisen keinolla;
ii) teoksen yleisradioinnin välittäminen yleisölle johtimitse tai edelleen yleisradioiminen silloin, kun tämä tapahtuu muun kuin alkuperäisen organisaation toimesta;[(11)]
iii) teoksen yleisradioinnin välittäminen yleisölle kaiuttimella tai muulla samankaltaisella merkkien, äänen tai kuvien siirtämiseen käytettävällä laitteella.”
11. Bernin yleissopimusta tarkistettiin viimeksi vuonna 1971.(12) Sopimuksen tarkistaminen edellyttää läsnäolevien ja äänestykseen osallistuvien sopimuspuolten yksimielisyyttä. Yksimielisyyden saavuttaminen osoittautui vaikeaksi jopa vuonna 1971, jolloin sopimuspuolia oli huomattavasti nykyistä vähemmän.(13) Ilmeisesti tästä syystä sitä, että yleissopimusta olisi tarkistettu vuoden 1971 jälkeen tapahtuneen tekniikan kehityksen huomioon ottamiseksi, pidettiin epärealistisena. WIPO päätti tämän vuoksi valmistella uuden sopimuksen, jonka hyväksyminen ei yleissopimuksen 20 artiklassa tarkoitettuna erityissopimuksena edellyttäisi Bernin liiton jäsenten yksimielisyyttä. Etuna oli lisäksi, että Euroopan yhteisö (ja valtiot, jotka eivät olleet Bernin liiton jäseniä) saattoivat liittyä sopimuksen osapuoliksi.
WCT
12. WCT tuli voimaan 6.12.2001. Vaikka yhteisö on allekirjoittanut WCT:n, se ei ole vielä ratifioinut sitä.(14) Sillä on kuitenkin merkitystä tekijänoikeusdirektiivin tulkinnan kannalta, koska direktiivin johdanto-osan 15 perustelukappaleessa todetaan, että direktiivin ”avulla edistetään myös eräiden uusien kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanoa”, jotka johtuvat WCT:stä.
13. WCT:n 8 artiklassa, jonka otsikkona on ”Oikeus yleisölle välittämiseen” määrätään seuraavaa:
”Kirjallisten ja taiteellisten teosten tekijöillä on, tämän kuitenkaan rajoittamatta Bernin yleissopimuksen 11 artiklan 1 kappaleen ii kohdan, 11 bis artiklan 1 kappaleen i ja ii kohdan ? ? soveltamista, yksinoikeus sallia teostensa mikä tahansa välittäminen yleisölle johtimitse tai ilman johdinta, mukaan lukien teostensa yleisön saataville saattaminen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada nämä teokset saatavilleen yksilöllisesti valitsemaansa paikkaan ja valitsemanaan aikana.”
Asiaa koskeva Espanjan lainsäädäntö
14. Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen mukaan Espanjassa henkisen omaisuuden suojasta annetussa laissa (ley de propiedad intelectual)(15) myönnetään tekijälle yksinomaiset oikeudet hyödyntää teostaan missä muodossa hyvänsä. Näihin oikeuksiin kuuluu yleisölle välittäminen. Lain 20 §:ssä selitetään ensimmäiseksi, mitä yleisölle välittämisellä tarkoitetaan: ”kaikki toimenpiteet, joiden avulla useat henkilöt voivat tutusta teokseen ilman, että jokaiselle heistä jaetaan siitä kappale”. Seuraavaksi 20 §:ssä todetaan, että yleisölle välittämistä ei ole välittäminen, joka tapahtuu ”puhtaasti yksityisessä kodissa, joka ei kuulu tai ole kytkettynä minkäänlaiseen jakeluverkkoon”.
15. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Espanjan Tribunal Supremo katsoi viime aikoihin asti, ettei hotellihuoneita voitu pitää yksityisinä koteina ja että näin ollen näissä hotellihuoneissa tapahtuva television käyttö oli henkisen omaisuuden suojasta annetun lain 20 §:ssä tarkoitettua yleisölle välittämistä.(16) Tribunal Supremo katsoi, että hotellin omistajan oli maksettava lupamaksut sille järjestölle, joka hallinnoi ohjelmistoa, johon yleisölle välitetyt teokset kuuluivat.
16. Tätä oikeuskäytäntöä kuitenkin muutettiin Tribunal Supremon vuonna 2003 antamassa tuomiossa,(17) jossa katsottiin, että hotellihuone on yksityinen koti, minkä vuoksi televisiovastaanottimien käyttö näissä huoneissa ei ole yleisölle välittämistä eikä lupaa näin ollen tarvita yleisölle välitettyjä teoksia koskevien tekijänoikeuksien haltijoilta.
Pääasia ja ennakkoratkaisupyyntö
17. Sociedad General de Autores y Editores de España (jäljempänä SGAE) on immateriaalioikeuksia hallinnoiva järjestö. Se on nostanut kanteen Hotel Rafaelin omistajaa, Rafael Hoteles SL ‑nimistä yhtiötä (jäljempänä Rafael) vastaan, koska se väittää tämän loukanneen SGAE:n hallinnoimia tekijänoikeuksia. SGAE väittää erityisesti, että vuoden 2002 kesäkuun ja vuoden 2003 maaliskuun välisenä aikana Hotel Rafaelissa välitettiin yleisölle teoksia, jotka kuuluvat SGAE:n hallinnoimaan ohjelmistoon. Kyseinen yleisölle välittäminen tapahtui hotellihuoneisiin sijoitettujen televisiovastaanottimien avulla, jotka mahdollistivat hotellin asiakkaille sellaisten ohjelmien katselun, joita esitetään kanavilla, joiden televisiosignaaleja vastaanotettiin hotellin antennilla ja jaeltiin jokaiseen huoneeseen sijoitettuun televisiovastaanottimeen. SGAE vaatii, että Rafael velvoitetaan maksamaan korvauksia.
18. Kansallinen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi SGAE:n kanteen. Se katsoi, että edellä viitatun Espanjan Tribunal Supremon viimeaikaisen oikeuskäytännön perusteella televisiovastaanottimien käyttö Hotel Rafaelin huoneissa ei ollut SGAE:n hallinnoimien teosten välittämistä yleisölle ja että näin ollen hotellinomistajan ei ollut tarpeellista hankkia ennalta myönnettävää lupaa ja suorittaa sitä vastaavaa maksua.
19. SGAE valitti tästä tuomiosta Audiencia Provincial de Barcelonaan, joka on katsonut, että Espanjan lainsäädännöllä ja oikeuskäytännöllä saatetaan rikkoa tekijänoikeusdirektiiviä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmaisee erityisesti epäilyjä siitä, onko direktiivissä tarkoitetun kaltaista yleisölle välittämistä se, että hotelli vastaanottaa satelliitin välityksellä tai maitse televisiosignaaleja ja lähettää ne edelleen kaapeleitse hotellihuoneisiinsa. Se katsoo, että yleisölle välittämisen käsitteessä on olennaista se, että useille henkilöille annetaan mahdollisuus tutustua tässä tapauksessa television välityksellä esitettyyn teokseen. Tilanne on selkeästi tällainen silloin, kun yleisö on läsnä samanaikaisesti, kuten tapauksissa, joissa televisiovastaanotin on sijoitettu hotellin aulaan. Epäilyjä nousee kuitenkin esiin silloin, kun yleisö muodostuu vaihtuvista henkilöistä, kuten hotellihuoneissa.
20. Audiencia Provincial de Barcelona on näin ollen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko televisiovastaanottimien, joihin lähetetään edelleen kaapelin välityksellä satelliitin kautta tai maitse vastaanotettuja televisiosignaaleja, sijoittaminen hotellihuoneisiin sellaista yleisölle välittämistä, jota koskee [direktiivin 2001/29] 3 artiklassa tarkoitettu tekijänoikeuksien suojaa koskevien kansallisten lainsäädäntöjen yhdenmukaistaminen?
2) Onko 22.5.2001 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2001/29/EY säädetyn tekijänoikeuksien suojan vastaista se, että hotellihuoneen katsotaan olevan yksityinen tila, ja näin ollen se, että välittämistä, joka tapahtuu televisiovastaanottimien avulla, lähettämällä niihin edelleen hotellin aikaisemmin vastaanottamia televisiosignaaleja, ei pidetä yleisölle välittämisenä?
3) Kun on kyse 22.5.2001 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/29/EY säädetystä tekijänoikeuksien suojaamisesta yleisölle välittämiseen nähden, voidaanko hotellihuoneeseen sijoitetun televisiovastaanottimen avulla tapahtuvaa esittämistä pitää yleisölle välittämisenä, koska teokseen tutustuva yleisö on vaihtuvaa.?”
21. SGAE, Irlanti, Itävallan ja Ranskan hallitukset sekä komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. SGAE, Rafael, Irlanti ja Puolan hallitus sekä komissio olivat edustettuina suullisessa käsittelyssä.
EGEDA-tapaus
22. Nyt esillä olevassa asiassa kyseessä oleva Espanjan lainsäädäntö on ollut jo ennakkoratkaisupyynnön kohteena, joka tehtiin ennen tekijänoikeusdirektiivin antamista. Asiassa EGEDA(18) yhteisöjen tuomioistuimelle esitettiin kysymys siitä, onko hotellin vastaanottaessa satelliitin välityksellä tai maitse televisiosignaaleja ja lähettäessä ne edelleen kaapeleitse hotellihuoneisiinsa, kysymys direktiivissä 93/83(19) tarkoitetusta välityksestä yleisölle tai yleisön vastaanotettaviksi tarkoitetuista signaaleista. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että kysymystä ei säädellä direktiivillä 93/83, minkä vuoksi sitä on tarkasteltava kansallisen oikeuden perusteella.
23. Myös julkisasiamies La Pergola katsoi ratkaisuehdotuksessaan, ettei kysymystä säädellä direktiivillä 93/83.(20) Hän kuitenkin tarkasteli Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklan 1 kappaletta, jonka perusteella kansallisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen voitiin hänen mukaansa vastata.(21) Hän ehdotti, että yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että ensinnäkään kysymystä ei säädellä direktiivillä 93/83 ja toiseksi että se, että hotelli vastaanottaa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevan lähettäjän satelliitin välityksellä tai maitse yleisradioimia suojattuja teoksia ja lähettää vastaanottamansa ohjelmasignaalit edelleen kaapeleitse hotellihuoneisiinsa sijoitettuihin televisioihin, on Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklassa tarkoitettua välittämistä yleisölle. Viittaan tässä ratkaisuehdotuksessani paljolti julkisasiamies La Pergolan hyödylliseen arviointiin.
Arviointi
24. Ennakkoratkaisukysymykset koskevat direktiivin 3 artiklan 1 kohdan käsitteen ”välittäminen yleisölle” tulkintaa.
25. SGAE ja Ranskan hallitus katsovat pääasiallisesti, että tätä käsitettä on tulkittava siten, että se kattaa kyseiset toiminnot, joten kaikkiin kolmeen ennakkoratkaisukysymykseen tulisi vastata myönteisesti. Rafael ja Irlanti ja Itävallan hallitus ovat toista mieltä. Puolan hallitus keskittyy toiseen ja kolmanteen kysymykseen, joihin sen mukaan tulisi vastata myönteisesti. Komissio katsoo, että vaikka pelkkää televisiovastaanottimien sijoittamista hotellihuoneisiin ei voida pitää yleisölle välittämisenä, satelliitin välityksellä tai maitse vastaanotettujen televisiosignaalien lähettämistä edelleen kaapeleitse hotellihuoneisiin on pidettävä tällaisena välittämisenä.
Ensimmäinen kysymys
26. Yhdyn Rafaelin, Irlanti ja Itävallan hallitus sekä komission kantaan, jonka mukaan pelkkää televisiovastaanottimien sijoittamista hotellihuoneisiin ei voida pitää direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yleisölle välittämisenä.(22)
27. Kyseinen johtopäätös syntyy selvästi direktiivin johdanto-osan 27 perustelukappaleen perusteella, jossa todetaan, että ”pelkkä aineiston välittämisen mahdollistavien tai toteuttavien välineiden tarjoaminen ei ole tässä direktiivissä tarkoitettua välittämistä”. Tämä selkeä rajoitus tukee 23 perustelukappaleen toteamusta, jonka mukaan ”oikeuden [välittää teoksia yleisölle] olisi katettava kaikenlainen teoksen siirto ja edelleen siirto yleisölle [joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa] sekä langallisesti että langattomasti, mukaan lukien yleisradiointi, [eikä sen] olisi koskettava muita toimia”.
28. Tämä lähestymistapa on lisäksi johdonmukainen WCT:ssä käytetyn käsitteen ”välittäminen” tulkinnan kanssa. On selvää, että direktiivin 3 artiklan 1 kohdalla pyritään panemaan täytäntöön yhteisössä tietyt uudet kyseiseen sopimukseen perustuvat kansainväliset velvoitteet.(23) Oikeus, josta jäsenvaltioiden on direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan säädettävä, on lähes samansisältöinen kuin WCT:n 8 artiklan mukainen oikeus. Tämä ei ole sattumaa: yhteisö ja jäsenvaltiot ehdottivat 8 artiklaa.(24) Diplomaattikokouksessa, jossa sopimus hyväksyttiin,(25) annettiin myös seuraava 8 artiklaa koskeva julkilausuma:
”On selvää, ettei pelkkien välittämisen mahdollistavien tai aikaansaavien fyysisten apuvälineiden toimittaminen itsessään merkitse tässä sopimuksessa tai Bernin yleissopimuksessa tarkoitettua välittämistä. Lisäksi on selvää, ettei mikään 8 artiklassa estä sopimuspuolta soveltamasta 11 bis artiklan 2 kappaletta.”
29. Katson näin ollen, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen tulee vastata, että televisiovastaanottimien, joihin lähetetään edelleen kaapeleitse satelliitin välityksellä tai maitse vastaanotettuja televisiosignaaleja, sijoittamista hotellihuoneisiin ei voida pitää tekijänoikeusdirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna välittämisenä yleisölle.
Toinen ja kolmas kysymys
30. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toista ja kolmatta kysymystä voidaan käsitellä yhdessä. Yhdessä luettuina niillä on katsottava tarkoitetun kysyä sitä, voidaanko lähetysten välittämistä hotellihuoneisiin televisiovastaanottimien avulla, joihin lähetetään hotellin ennalta vastaanottamia signaaleja, pitää direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna välittämisenä yleisölle.
31. On selvää, että jos vastaanottajien katsotaan muodostavan yleisön, sovelletaan 3 artiklan 1 kohdan säännöksiä: se seikka, josta huomautuksia esittäneiden osapuolten välillä on erimielisyyttä ja jonka vuoksi kansallinen tuomioistuin teki asiassa ennakkoratkaisupyynnön, on käsitteen ”yleisö” merkitys.
32. Mielestäni toiseen ja kolmanteen kysymykseen tulee vastata myönteisesti.
33. Direktiivissä ei määritellä yleisön käsitettä, vaikka (kuten SGAE sekä Puolan ja Ranskan hallitukset väittävät) on viitteitä siitä, että tätä direktiivin käsitettä on tulkittava laajasti. Tähän viittaavat sekä direktiivin pääasiallinen tavoite, jonka mukaan se perustuu tekijänoikeuden ja lähioikeuksien ”suojan korkeaan tasoon”,(26) ja direktiivin johdanto-osan toteamus, jonka mukaan oikeus välittää teoksia yleisölle ”tulisi ymmärtää laajasti siten, että se koskee kaikenlaista välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa [ja sen] olisi katettava kaikenlainen teoksen siirto ja edelleen siirto yleisölle sekä langallisesti että langattomasti”.(27)
34. Koska direktiivissä ei ole määritelmää eikä selkeämpiä viitteitä, katson, että on perusteltua tarkastella asiaa koskevia kansainvälisiä instrumentteja.
35. Kuten edellä on todettu,(28) direktiivin 3 artiklan 1 kohdalla pyritään panemaan täytäntöön yhteisössä WCT:n 8 artiklan velvoitteet.
36. WCT:n 8 artiklan tavoitteena on selkeyttää Bernin yleissopimuksen määräyksiä, jotka koskevat yksinoikeutta teosten välittämiseen yleisölle, pääasiallisesti 11 bis artiklan 1 kappaletta, ja täydentää yleissopimukseen perustuvia oikeuksia ”laajentamalla oikeuden välittää teos yleisölle soveltamisalaa koskemaan kaikenlaisten teosten ryhmiä”.(29)
37. Jälkimmäinen näistä tavoitteista liittyy erityisesti kirjallisiin teoksiin, valokuvateoksiin, kuvataiteellisiin teoksiin ja graafisiin teoksiin, joita yleisölle välittämisen oikeus ei aikaisemmin koskenut. Perusehdotuksessa mainitaan, että tekniikan kehitys ”on mahdollistanut sen, että suojattuja teoksia voidaan saattaa yleisön saataville monilla tavoilla, jotka eroavat perinteisistä tavoista”.(30) Tärkeintä tältä osin on tietysti internetin kehittyminen,(31) ja direktiivin 3 artiklan 1 kohdan(32) ja WCT:n 8 artiklan(33) ilmaisu ”teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana” on tarkoitettu koskemaan erityisesti vuorovaikutteisia (tilauksesta) verkoissa tapahtuvia siirtoja. Tästä syystä en yhdy Rafaelin väitteeseen, jonka mukaan nyt esillä olevassa asiassa ei ole kysymys yleisölle välittämisestä sen vuoksi, että hotellin asiakkaat, jotka ovat sidottuja laadittuihin esitysaikatauluihin, eivät voi saada televisio-ohjelmia saataviinsa itse valitsemanaan aikana. Laajemmin tarkasteltuna nyt esillä olevassa asiassa on pikemminkin kysymys direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa ja WCT:n 8 artiklassa asetetusta yleisestä säännöstä kuin sen soveltamisalaan nimenomaisesti kuuluvasta erityistilanteesta.
38. WCT:n 8 artiklalla pyritään täydentämään Bernin yleissopimuksen yleisölle välittämistä koskevia määräyksiä antamalla tekijöille yksinoikeus kaikenlaisten teosten välittämiseen yleisölle, jos kyseistä oikeutta ei ole vielä annettu yleissopimuksen nojalla.(34) Sillä annetaan tekijöille näin ollen aikaisempaa laajempi oikeus sallia ”teostensa mikä tahansa välittäminen yleisölle johtimitse tai ilman johdinta”. Yleisön käsitettä ei ole määritelty.
39. Itävallan hallitus väittää, että yleisön käsite tulee määritellä kansallisen lainsäädännön perusteella. Se viittaa perusehdotuksen selitykseen 10.17, jossa todetaan seuraavaa: ”Yleisön käsitettä on käytetty 10 artiklassa vastaavassa merkityksessä kuin kyseisissä Bernin yleissopimuksen määräyksissä. Yleisön käsite määritellään kansallisessa lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä.” Itävallan hallitus viittaa myös oikeuskirjallisuuteen, jossa tuetaan sen näkemystä, jonka mukaan yleisön käsite määritellään kansallisessa lainsäädännössä,(35) ja komission yksiköiden kertomukseen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan yhteisön lainsäädännön tarkastelusta,(36) jossa todetaan seuraavaa: ”Tässä vaiheessa ei näyttäisi olevan tarvetta tarkastella uudelleen tähän asti noudatettua linjaa, ja yleisön käsitteen määrittely tulisi edelleenkin jättää kansallisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön varaan.”
40. Tätä teemaa muunnellen Rafael väittää, että nyt esillä olevassa asiassa sovelletaan direktiiviä 93/83(37) eikä tekijänoikeusdirektiiviä. Yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa EGEDA antaman tuomion(38) mukaisesti yleisölle välittäminen määritellään siten kansallisessa lainsäädännössä.
41. En yhdy näihin väitteisiin.
42. Kuten komissio huomauttaa, yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että ”sekä yhteisön oikeuden yhtenäisen soveltamisen periaate että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että yhteisön oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja soveltamisalan määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko yhteisössä itsenäisesti ja yhtenäisesti, mikä on tehtävä ottamalla huomioon säännöksen asiayhteys ja kyseisen säännöstön tavoitteet”.(39)
43. On selvää, että tekijänoikeusdirektiivi on tarkoitettu yhdenmukaistamisdirektiiviksi, jolla pyritään ennen kaikkea ”edistä[mään] sisämarkkinoiden neljän vapauden toteuttamista” ja ”täyttä[mään] henkisen omaisuuden korkeatasoisen suojan vaatimukset”.(40) Oikeus sallia teoksen välittäminen yleisölle on yksi niistä neljästä kysymyksestä, joiden komissio katsoi direktiiviehdotuksen tehdessään edellyttävän välittömiä lainsäädäntötoimia yhteisön tasolla ottaen huomioon niiden merkitys yhteismarkkinoiden kannalta.(41) Johdanto-osan 23 perustelukappaleessa todetaan nimenomaisesti, että direktiivillä ”olisi edelleen yhdenmukaistettava tekijän oikeutta välittää teoksia yleisölle”. On selvää, että yhdenmukaistaminen jäisi kuolleeksi kirjaimeksi, jos jäsenvaltioilla olisi vapaus määritellä toinen tämän oikeuden sisällön kannalta olennaisista seikoista.(42) Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin katsoi edellä mainitussa asiassa EGEDA antamassaan tuomiossa,(43) että 3 artiklan 1 kohta perustuu yleisölle välittämisen yhtenäiseen käsitteeseen.
44. En katso, että tämä kanta olisi ristiriidassa selityksen kanssa, johon Itävallan hallitus on viitannut. WCT:n osalta, johon yhteisö on liittynyt, kansallinen lainsäädäntö merkitsee tekijänoikeusdirektiiviä (eikä eri jäsenvaltioiden kansallisia lainsäädäntöjä) ja oikeuskäytäntö tämän tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.
45. Komission kertomuksen osalta komission edustaja ilmoitti suullisessa käsittelyssä, että kyseessä oli ainoastaan luonnos, jota komissio ei koskaan hyväksynyt. Joka tapauksessa komission oma näkemys yhteisön lainsäädännön vaikutuksesta, vaikka se onkin kiinnostava ja sillä on jossain määrin merkitystä, ei sido yhteisöjen tuomioistuinta.
46. Koska WCT:ssä tai direktiivissä ei määritellä yleisön käsitettä, tämän käsitteen sisältö täytyy määritellä 8 artiklan tavoitteen perusteella. Kuten olen edellä todennut,(44) tällä määräyksellä pyritään selkeyttämään ja täydentämään Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklan 1 kappaleen määräystä.
47. Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklan 1 kappaleen syntyhistorian voidaan katsoa muodostuvan lukuisista yrityksistä parantaa tekijöiden oikeuksien suojaa tekniikan kehityksen vuoksi. Tekijälle annettiin oikeus sallia näytelmä‑ tai sävellysteostensa julkinen esittäminen alusta alkaen vuonna 1886.(45) Vuonna 1928 lisättiin 11 bis artikla, jossa alkuperäisessä muodossaan ainoastaan annettiin kirjallisten ja taiteellisten teosten tekijöille ”yksinomainen oikeus antaa lupa teostensa esittämiseen yleisölle radiolähetyksinä”.(46) Tällä määräyksellä oli selvästi tarkoitus laajentaa silloista oikeutta sallia teoksen esittäminen radiotaajuusyhteyksien teknisen kehityksen johdosta.(47) Määräys ei kuitenkaan koskenut signaalien lähettämistä johtimitse.
48. Vuonna 1948 11 bis artiklan 1 kappale muutettiin (olennaisilta osin) nykyiseen sanamuotoonsa. Oikeutta sallia teosten julkinen esittäminen (11 artiklan 1 kappale) ja teosten esittäminen yleisölle radiolähetyksinä (silloinen 11 bis artiklan 1 kappale, josta tuli pääasiallisesti 11 bis artiklan 1 kappaleen 1 kohta), täydennettiin oikeudella sallia teoksen radiolähetyksen julkinen toisintaminen langan avulla tai ilman sitä, milloin toisintaminen tapahtuu muun kuin alkuperäisen yrityksen toimesta (11 bis artiklan 1 kappaleen 2 kohta) ja teoksen radiolähetyksen julkinen toisintaminen(48) kovaäänisellä tai muulla samankaltaisella merkkien, äänen tai kuvien siirtämiseen käytettävällä laitteella (11 bis artiklan 1 kappaleen 3 kohta). WIPOn sanastossa(49) edelleen yleisradioiminen [jota vuoden 1948 yleissopimuksen suomennoksessa vastaa ilmaisu julkinen toisintaminen ilman lankaa] määritellään joko ”toisesta lähteestä vastaanotetun yleisradiolähetyksen samanaikaiseksi yleisradioimiseksi tai aikaisemmin lähetetyn taikka vastaanotetun ja nauhoitetun yleisradiolähetyksen myöhemmin tapahtuvaksi uudeksi yleisradioimiseksi”. Siinä myös todetaan selkeästi, että ”lupa teoksen yleisradioimiseen ei välttämättä sisällä teoksen edelleen yleisradioimista”.
49. Suojaa laajennettiin näin ollen jälleen tarkistuksen yhteydessä tekniikan kehityksen vuoksi.(50) Huolenaiheena näyttäisi selvästi olleen varmistaa se, ettei yhtä vaihetta (esimerkiksi teoksen esittämistä tai ensimmäistä radiolähetystä) koskevan luvan katsottaisi automaattisesti ulottuvan myöhempiin vaiheisiin (esimerkiksi esityksen ensimmäiseen radiolähetykseen tai radiolähetyksen toisintamiseen muun kuin alkuperäisen yrityksen toimesta tai kovaäänisellä jne.).
50. Näyttää siltä, että yleissopimuksen 11 bis artiklan 1 kappaleen 2 kohdassa tarkoitettu toisintaminen ”muun kuin alkuperäisen yrityksen toimesta” hyväksyttiin ”puhtaasti toiminnallisena” erottavana arviointiperusteena: vaihtoehto, jonka mukaan uusi lupa vaadittaisiin aina, kun lähetys ”saa tuoreen kuulijakunnan” hylättiin tarkoituksella.(51) Kuitenkin määräyksen keskeinen vaikutus näyttäisi olevan juuri tämä. WIPOn ohjekirjassa(52) vahvistetaan lisäksi tämä tulkinta. Siinä todetaan 11 bis artiklan 1 kappaleen 3 kohdan osalta seuraavaa:
”Lopuksi kolmas [11 bis artiklan 1 kappaleessa] tarkoitettu tapaus on se, jossa yleisradioitu teos välitetään yleisölle esim. kaiuttimella tai muulla tavalla. Tämä tilanne on yleistymässä. On tavallista, että paikoissa, joihin ihmiset kokoontuvat (kahvilat, ravintolat, teehuoneet, hotellit, suuret myymälät, junat, lentokoneet jne.) esitetään yleisradioituja ohjelmia. Suojattuja teoksia hyödynnetään myös enenevässä määrin mainostamisessa julkisilla paikoilla. Kyse on siis siitä, kattaako tekijän yleisradioasemalle antama lupa lisäksi lähetyksen kaiken hyödyntämisen myös kaupallisessa tarkoituksessa.
Yleissopimuksen perusteella vastaus on kielteinen. Samoin kuin silloin, kun lähetys välitetään johtimitse, muodostuu uusi yleisö (1 kappaleen 2 kohta), joten myös tässä tapauksessa teos saatetaan sellaisten kuulijoiden (ja ehkä myös katsojien) saataviin, jotka eivät olleet tekijän tiedossa silloin, kun hän antoi lupansa. Vaikka lähetyksen vastaanottavien henkilöiden määrä on määrittelemätön, tekijä olettaa yleisradioinnille antamansa luvan kattavan ainoastaan välittömän yleisön, joka vastaanottaa signaalin perhepiirissä. Jos tämän vastaanottamisen tapahduttua pyritään tavoittelemaan laajempaa kohderyhmää, usein voittoa tavoitellen, ja uudelle kohderyhmälle annetaan mahdollisuus tutustua teokseen, kysymys ei enää ole pelkästä yleisradioinnista. Tekijälle annetaan oikeus valvoa teoksensa uutta julkista esittämistä.”(53)
51. Edellä esitetyn perusteella näyttää selvältä, että WCT:n 8 artiklalla pyritään täydentämään Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklan 1 kappaletta tehostamalla tekijöiden oikeutta sallia teostensa välittäminen tilanteissa, joissa tekniikan kehitys mahdollistaa sen, että välitetty teos, jonka välittämisen tekijä on sinänsä sallinut, voidaan lähettää edelleen kohderyhmälle, joka on laajempi kuin ensimmäiselle välitykselle tarkoitettu vastaanottajien ryhmä.
52. Lähetysten välittäminen edelleen hotellihuoneisiin televisiovastaanottimien avulla, joihin lähetetään hotellin ennalta vastaanottamia signaaleja, kuuluu suoraan tämän käsitteen piiriin. Kuten julkisasiamies La Pergola muotoili tämän edellä mainitussa asiassa EGEDA antamassaan ratkaisuehdotuksessa,(54) ”vaikuttaa aivan selvältä, että – kun otetaan huomioon, ettei kyseinen lähettäminen ole vain vahvistimien asentamisen ja käyttämisen kaltainen tekninen keino alkuperäisen lähetyksen vastaanottamisen varmistamiseksi tai parantamiseksi sen näkyvyysalueella – [hotellin omistaja] on esillä olevassa asiassa se henkilö, joka tarjoaa hotellin asiakkaille mahdollisuuden suojatun teoksen näkemiseen. Ilman tätä [sen] suorittamaa myöhempää käyttöä asiakkaat – jotka oleskelivat satelliitin kattamalla alueella – eivät nimittäin olisi voineet nähdä yleisradioitua teosta millään tavalla; tältä osin he siis muodostavat ’uuden yleisön’ verrattuna alkuperäisen lähetyksen kohdeyleisöön”.
53. Muistutan, että ”puhtaasti toiminnallinen” arviointiperuste, joka tosiasiassa hyväksyttiin 11 bis artiklan 1 kappaleen 2 kohdassa eli että välittämisen täytyy ”tapahtua muun kuin alkuperäisen organisaation toimesta”, täyttyy joka tapauksessa nyt esillä olevan kaltaisessa tilanteessa. Kuten Ranskan hallitus huomauttaa, hotellin omistaja on samassa asemassa kuin kolmas taho, joka välittää edelleen alun perin yleisradioituja tai kaapeleitse lähetettyjä ohjelmia.
54. Komissio väittää, että kun arvioidaan sitä, onko kyseessä välittäminen ”yleisölle”, ratkaisevia seikkoja ovat välityksen mahdollisten vastaanottajien piirin laajuus ja sen taloudellinen merkitys tekijälle. Olen sitä mieltä, että nämä molemmat seikat tulee ottaa huomioon. Tulkinta, jossa huomioidaan nämä seikat, vaikuttaisi vastaavan määräyksen tavoitetta, joka on antaa tekijälle oikeus sallia teoksensa hyödyntäminen välittämällä se yleisölle.(55)
55. On totta, että kun hotelli välittää televisiosignaaleja hotellihuoneisiin, kunkin yksittäisen välityksen vastaanottajana tietyllä hetkellä ovat vain huoneen asukkaat, yleensä yksi tai kaksi henkilöä. On kuitenkin huomioitava kaikkien samantyyppisten välitysten kasautuvat vaikutukset ottaen huomioon direktiivin tarkoitus, joka on sen yhdeksännen perustelukappaleen mukaan oikeudenhaltijoiden suojan korkea taso ja 23 perustelukappaleen toteamus, jonka mukaan yleisölle välittämisen oikeus ”tulisi ymmärtää laajasti”. Julkisasiamies La Pergola käsitteli edellä mainitussa asiassa EGEDA antamassaan ratkaisuehdotuksessa taidokkaasti väitettä, jonka mukaan ”hotellihuoneessa asuvien asiakkaiden taloudellinen merkitys on niin vähäinen, etteivät he voi muodostaa ’uutta’ yleisöä verrattuna alkuperäisen ohjelman yleisöön. Yleisradioidun teoksen lähettämistä television välityksellä ei siis voitaisi pitää taloudellisesti merkityksellisenä erillisenä välitystoimena.” Yhdyn hänen näkemykseensä, jonka mukaan ”tekijänoikeutta koskevissa säännöksissä tarkoitetuksi ’yleisöksi’ on määriteltävä kaikki hotellissa tietyllä hetkellä olevat asiakkaat. Toisin sanoen niiden henkilöiden ’paikallinen epäyhtenäisyys’, jotka muodostavat vastaanottajapiirin, jonka saataville myöhemmästä käytöstä vastuussa oleva henkilö saattaa teoksen, ei ole riittävä peruste sille, että saavutetun uuden yleisön taloudellinen merkittävyys voitaisiin kiistää.”(56)
56. Komission mukaan välittämisen voittoa tavoitteleva luonne ei ole ratkaisevaa. Komissio viittaa esimerkkeinä musiikin soittamiseen kaiuttimilla tai kuvien heijastamiseen laajakankaalle hyväntekeväisyys‑ tai poliittisissa tilaisuuksissa. Se katsoo, että tällaisissa tapauksissa olisi kysymys välittämisestä yleisölle siitä huolimatta, että taloudellinen vaikutin puuttuu. Julkisasiamies La Pergola, joka piti tärkeänä uuden yleisön taloudellista merkitystä, katsoi sitä vastoin edellä mainitussa asiassa EGEDA antamassaan ratkaisuehdotuksessa, että Bernin yleissopimuksessa ”esitetään periaate, jonka mukaan tekijän lupaa tarvitaan yleisradioidun teoksen kaikkeen myöhempään käyttöön, joka johtaa erillisiin taloudellisiin hyödyntämistoimiin, joihin liittyy niistä vastuussa olevan henkilön voiton tavoittelu”.(57) Hän myös esitti näkemyksen, johon yhdyn ja jonka mukaan hotellihuoneisiin tarjottavien ohjelmien sisäinen lähetyspalvelu epäilemättä ”tuottaa ? ? hotellille taloudellisesti arvioitavissa olevaa hyötyä”.(58)
57. Nyt esillä olevassa asiassa on selvää, että ensinnäkin välityksen mahdollisten vastaanottajien piiri on sekä laaja että tekijän kannalta taloudellisesti merkittävä ja toisaalta välittävä organisaatio toimii voittoa tavoitellen. Tällaisessa tilanteessa välittämisen täytyy katsoa tapahtuvan ”yleisölle”. Mielestäni ei ole tarpeellista tai asianmukaista ratkaista nyt esillä olevan asian yhteydessä sitä, edellytetäänkö aina, että välittämisestä vastuussa oleva henkilö tavoittelee taloudellista etua, jotta välityksen katsottaisiin direktiivin 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla tapahtuvan yleisölle.
58. Tarkastelen lopuksi neljää yksityiskohtaista väitettä, jotka Rafael sekä Irlanti ja Itävallan hallitus ovat vielä esittäneet.
59. Ensinnäkin Rafael väittää, mikäli ymmärsin oikein sen edustajaa suullisessa käsittelyssä, että tekijänoikeusdirektiivin johdanto-osan 35 perustelukappaleen ja 5 artiklan mukaan direktiivillä suojatuista tekijöiden oikeuksista on mahdollista poiketa ja joka tapauksessa 35 perustelukappaleessa todetaan ainoastaan, että tällaisissa tapauksissa ”oikeudenhaltijoiden olisi saatava sopiva hyvitys”(59) teostensa käytön korvaamiseksi. Rafael väittää, että koska verbi on konditionaalissa, hyvityksen maksaminen ei ole pakollista. Myös Irlanti viittaa jäsenvaltioiden oikeuteen säätää poikkeuksista.
60. On totta, että direktiivin 5 artiklassa on ”tyhjentävä luettelo poikkeuksista ja rajoituksista ? ? yleisölle välittämistä koskevaan oikeuteen”.(60) Nyt esillä olevassa asiassa ei ole kuitenkaan mitenkään selvitetty sitä,(61) mitkä näistä poikkeuksista voisivat soveltua nyt esillä olevassa asiassa. Väite, joka perustuu konditionaalin käyttöön espanjankielisessä versiossa (joka on sitä paitsi tavallinen käytäntö perustelukappaleissa), ei ole hyväksyttävissä teleologisen tulkinnan eikä muiden kieliversioiden vertailun perusteella.
61. Toiseksi Rafael ja Itävallan hallitus väittävät, että hotellin toimesta tapahtuva edelleen lähettäminen hotellihuoneisiin ei kuulu 3 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, koska tämä säännös sen vuoksi, että siinä käytetään ilmaisua ”langallinen tai langaton” välittäminen, koskee lähinnä etävälittämistä. Tämä tulkinta vahvistetaan niiden mukaan 23 perustelukappaleessa, jonka mukaan oikeus koskee ainoastaan ”välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa”. Tämän mukaisesti yleisölle välittämistä koskevia säännöksiä ei ole täysin yhdenmukaistettu ja ainoastaan etävälittämistä – kuten radiolähetyksiä (”langaton” välittäminen) tai kaapelilähetyksiä (”langallinen” välittäminen) – koskevat säännökset on yhdenmukaistettu. Rafael ja Itävallan hallitus katsovat, että jos jokaista vaikka vain perättäistä välittämistä pidetään julkisena ja näin ollen välittämisenä yleisölle, tästä seuraisi (todennäköisesti vastoin tarkoitusta) se, että myös televisiolähetysten yksityinen vastaanottaminen merkitsisi välittämistä yleisölle.
62. Olen jo edellä selvittänyt, miksi väite, jonka mukaan direktiivillä ei ole täysin yhdenmukaistettu yleisölle välittämisen käsitettä, ei ole mielestäni perusteltu.
63. En myöskään pidä hyväksyttävänä väitettä, jonka mukaan yleisölle välittäminen edellyttää etäisyyden olemassaoloa. Riippumatta niistä ilmeisistä vaikeuksista, joita liittyisi tällaisen mielivaltaisen edellytyksen soveltamiseen – mihin linja tulisi vetää? – Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklan 1 kappaleen syntyhistoria ei tue tällaista näkemystä. Kuten edellä on todettu, sen mukaisesti asian kannalta merkityksellinen arviointiperuste on sitä vastoin alkuperäisen lähetyksen vastaanottajien piirin laajentaminen muun kuin alkuperäisen organisaation toimesta. On selvää, että tiettyä lähetystekniikkaa täytyy pystyä käyttämään etäältä,(62) mutta jos etäisyys on tietyssä tapauksessa lyhyt, se ei vähennä tämän arviointiperusteen merkitystä. Asiaa voidaan sitä vastoin arvioida direktiivin johdanto-osan 23 perustelukappaleessa käytetyn arviointiperusteen nojalla, jonka mukaan yleisölle välittäminen koskee ”kaikenlaista välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa”(63) ja jonka mukaisesti ei edellytetä etäisyyden määrittämistä.
64. Rafaelin ja Itävallan viimeisen väitteen osalta, jonka mukaan jos perättäistä välittämistä pidetään kuitenkin julkisena, määritelmä soveltuisi myös yksityiseen televisiolähetysten vastaanottamiseen, näyttää selvältä WIPOn ohjekirjan ja sanaston (sekä terveen järjen) nojalla, että sillä ei ole tällaista seurausta. Kuten ohjekirjassa todetaan, ”tekijä olettaa yleisradioinnille antamansa luvan kattavan ainoastaan välittömän yleisön, joka vastaanottaa signaalin perhepiirissä”.(64) Tämän tulkinnan vahvistaa WIPOn sanaston yleisölle välittämisen määritelmä: ”teoksen asettaminen ? ? millä tahansa asianmukaisella tavalla yleisesti henkilöiden saataviin eikä vain rajoitetusti tiettyjen yksityiseen ryhmään kuuluvien henkilöiden saataviin”.(65) Lisäksi siltä osin kuin vastuussa olevan organisaation taloudellisen edun tavoittelulla on merkitystä, sen avulla voidaan, kuten julkisasiamies La Pergola toteaa edellä mainitussa asiassa EGEDA antamassaan ratkaisuehdotuksessa, ”selvittää vakuuttavasti, miksi kyse ei ole välityksestä yleisölle, kun television välitön käyttäjä asettaa suojatun teoksen perheensä tai ystäviensä saataville: pikemminkin kuin kolmansien henkilöiden toteuttamasta yleisradioidun teoksen myöhemmästä käytöstä tällaisessa tapauksessa on kyse pelkästä alkuperäisen ohjelman vastaanottamiseen käytettävien laitteiden yhteiskäytöstä ilman että asianomainen henkilö tavoittelee voittoa”.(66) Lopuksi todettakoon, että Bernin yleissopimus, WCT ja direktiivi koskevat kaikki tekijöiden taloudellisten oikeuksien suojaamista. On vaikea nähdä, kuinka teoksen välittäminen yksityisissä piireissä voisi olla näiden oikeuksien vastaista.
65. Kolmanneksi Irlanti väittää, että hotellihuoneiden yksityisen luonteen vuoksi suojattujen teosten edelleen lähettämistä televisiovastaanottimiin tai niiden saataville asettamista televisiovastaanottimissa tällaisissa paikoissa, joissa asiakkaat (ja mahdollisesti heidän luonaan huoneessa vierailevat sukulaiset ja ystävät) voivat katsella niitä, ei ole pidettävä julkisena välittämisenä. Se huomauttaa, että yhteisöjen tuomioistuin on katsonut ensisijaisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan(67) perusteella, että suojan antaminen sellaisia julkisen vallan toimenpiteitä vastaan, joilla puututaan mielivaltaisesti tai suhteettomalla tavalla henkilöiden yksityisen toiminnan piiriin, on yhteisön oikeuden yleinen periaate.(68) Yhteisön lainsäätäjän on otettava huomioon tämä periaate antaessaan johdettua yhteisön oikeutta, johon tekijänoikeusdirektiivi kuuluu. Se on näin ollen merkityksellinen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan tulkinnan kannalta.
66. En kuitenkaan ymmärrä, miten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla, joka koskee yksityisten suojaamista viranomaisten puuttumista vastaan, kun he käyttävät oikeuttaan nauttia yksityis‑ ja perhe‑elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta, voi olla merkityksellinen edes analogisesti sellaisen säännöksen tulkinnassa, jolla pyritään tekijänoikeuteen liittyvien oikeuksien yhdenmukaistamiseen. Yleisesti ottaen olisin samaa mieltä julkisasiamies La Pergolan kanssa, joka otti kantaa samanlaiseen väitteeseen edellä mainitussa asiassa EGEDA antamassaan ratkaisuehdotuksessa.(69) Vaikka julkisasiamies katsoi, että perusoikeuksien suojan kannalta ”hotellihuone on henkilön tai hänen perheensä yksityiselämään tai kotipiiriin kuuluvaa aluetta”, hän jatkoi seuraavasti: ”Tekijänoikeuksien suojan osalta yksityisen ja yleisen välinen oikeudellinen rajaviiva ei ? ? ole välttämättä samanlainen. Ei ole sattumaa, että asunnon yksityistä tai yleistä luonnetta koskeva arviointiperuste vaikuttaa vieraalta sen yleissopimuksen 11 bis artiklan sanamuodon ja hengen kannalta, jossa tekijän lupaa vaaditaan paitsi silloin, kun teos lähetetään edelleen yleiseen tai yleisölle avoimeen paikkaan, myös silloin, kun teos välitetään yleisön saataville. Tästä näkökulmasta katsoen sen määrittämiseksi, onko toimenpide välitystä yleisölle, ratkaisevana ei voida myöskään pitää yleisön käsitteen ominaispiirrettä eli sitä, että tiettyyn ryhmään kuuluvien henkilöiden tai näiden henkilöiden ja järjestäjän välillä ei ole erityisiä henkilökohtaisia suhteita.”
67. Lopuksi Rafael ja Irlanti väittävät, että nyt esillä olevassa asiassa ei ole kysymys välittämisestä yleisölle, koska tietyn edelleen lähetetyn televisio-ohjelman tosiasiallinen vastaanottaminen riippuu siitä, avaako hotellin asiakas television huoneessaan ja valitseeko hän tietyn kanavan. Olen jälleen kiitollisuudenvelassa julkisasiamies La Pergolalle, joka on jo vastannut tähän kysymykseen. Edellä mainitussa asiassa EGEDA antamassaan ratkaisuehdotuksessa(70) hän totesi, että tämä väite ”on ristiriidassa erään tekijänoikeutta koskevan perusperiaatteen kanssa: kyseisen periaatteen mukaan oikeudenhaltija ei saa korvausta teoksen tosiasiallisesta käytöstä vaan pelkästä oikeudellisesta mahdollisuudesta teoksen käyttöön. Esimerkiksi kustantajan on maksettava tekijälle sovitut palkkiot myydyistä kirjoista riippumatta siitä, lukevatko ostajat ostamansa kirjat. Vastaavasti hotelli, joka lähettää sisäisesti kaapelin välityksellä – samanaikaisesti, lyhentämättömänä ja muuttamattomana – alun perin satelliitin välityksellä lähetetyn ohjelman, ei voi kieltäytyä maksamasta tekijälle hänelle kuuluvia korvauksia väittäen, että yleisradioitu teos ei ole tosiasiallisesti saavuttanut niitä mahdollisia katsojia, jotka voivat käyttää hotellihuoneisiin sijoitettuja televisioita.”
68. Olen näin ollen sitä mieltä, että toiseen ja kolmanteen kysymykseen tulisi vastata siten, että esittämistä, joka tapahtuu televisiovastaanottimien avulla, joihin lähetetään hotellin ennalta vastaanottamia televisiosignaaleja, on pidettävä tekijänoikeusdirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna välittämisenä yleisölle.
Ratkaisuehdotus
69. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Audiencia Provincial de Barcelonan (Espanja) esittämiin kysymyksiin seuraavasti:
Ensimmäinen kysymys
– Televisiovastaanottimien, joihin lähetetään edelleen kaapelin välityksellä satelliitin kautta tai maitse vastaanotettuja televisiosignaaleja, sijoittamista hotellihuoneisiin ei voida pitää tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22 päivänä toukokuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yleisölle välittämisenä.
Toinen ja kolmas kysymys
– Esittämistä, joka tapahtuu televisiovastaanottimien avulla, joihin lähetetään hotellin ennalta vastaanottamia signaaleja on pidettävä direktiivin 2001/29/EY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yleisölle välittämisenä.