UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
15 päivänä maaliskuuta 2017 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Sähköiset viestintäverkot ja ‑palvelut – Direktiivi 2002/22/EY – 25 artiklan 2 kohta – Numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelut – Direktiivi 2002/58/EY – 12 artikla – Tilaajaluettelot – Tilaajia koskevien henkilötietojen asettaminen saataville yleisesti saatavilla olevien numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelujen tarjoamista varten – Tilaajan suostumus – Erottelu sen mukaan, missä jäsenvaltiossa yleisesti saatavilla olevat numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelut tarjotaan – Syrjintäkiellon periaate
Asiassa C-536/15,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka College van Beroep voor het bedrijfsleven (talousalan asioita käsittelevä ylempi hallintotuomioistuin, Alankomaat) on esittänyt 3.7.2015 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 13.10.2015, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Tele2 (Netherlands) BV,
Ziggo BV ja
Vodafone Libertel BV
vastaan
Autoriteit Consument en Markt (ACM),
European Directory Assistance NV:n
osallistuessa asian käsittelyyn,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Ilešič sekä tuomarit A. Prechal, A. Rosas, C. Toader ja E. Jarašiūnas (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: Y. Bot,
kirjaaja: hallintovirkamies R. Schiano,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 5.10.2016 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Tele2 (Netherlands) BV, edustajinaan Q. R. Kroes ja M. P. F. Reker, advocaten,
– Ziggo BV, edustajinaan W. Knibbeler ja N. Lorjé, advocaten,
– Vodafone Libertel BV, edustajanaan H. P. Wiersema, advocaat,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. de Ree, M. Bulterman ja J. Langer,
– Euroopan komissio, asiamiehinään H. Kranenborg, G. Braun ja L. Nicolae,
kuultuaan julkisasiamiehen 9.11.2016 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen alalla 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) (EYVL 2002, L 108, s. 51), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY (EUVL 2009, L 337, s. 11) (jäljempänä yleispalveludirektiivi), 25 artiklan 2 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Tele2 (Netherlands) BV, Ziggo BV ja Vodafone Libertel BV, jotka ovat Alankomaihin sijoittautuneita yhtiöitä, ja toisaalta Autoriteit Consument en Markt (ACM) (kuluttaja- ja markkinaviranomainen) ja jossa on kyseessä tämän viranomaisen päätös, jonka se antoi mainittujen yritysten ja European Directory Assistance NV:n (jäljempänä EDA), joka on toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yritys, välisessä asiassa, jossa on kyseessä edellä mainittujen yhtiöiden tilaajia koskevien tietojen luovuttaminen viimeksi mainitulle yritykselle yleisesti saatavilla olevien numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelujen tarjoamista varten viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa ja/tai muissa jäsenvaltioissa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Yleispalveludirektiivi
3 Yleispalveludirektiivin johdanto-osan 11 ja 35 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(11) – – Henkilötietojen käsittelyä ja yksityisyyden suojaa televiestinnän alalla koskevassa 15 päivänä joulukuuta 1997 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 97/66/EY [(EYVL 1998, L 24, s. 1)] turvataan tilaajien oikeus yksityisyyteen heidän henkilötietojensa julkisessa luettelossa ilmoittamisen osalta.
– –
(35) Numerotiedotuspalvelujen ja luettelojen tarjonnassa kilpailu on jo vapautettu. Tämän direktiivin säännöksillä täydennetään direktiivin 97/66/EY säännöksiä siten, että tämän direktiivin säännösten mukaisesti tilaajilla on oikeus saada henkilötietonsa painettuun tai sähköiseen luetteloon. Kaikkien tilaajilleen puhelinnumeroita jakavien palveluntarjoajien on asetettava numeroita koskevat tiedot saataville oikeudenmukaisesti, kustannuslähtöisesti ja ketään syrjimättä.”
4 Mainitun direktiivin 1 artiklan, jonka otsikko on ”Aihe ja soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Osana [sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi) [(EYVL 2002, L 108, s. 33)] soveltamista tässä direktiivissä säädetään sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen tarjonnasta loppukäyttäjille. Tavoitteena on varmistaa hyvälaatuisten ja yleisesti saatavilla olevien palvelujen saatavuus kaikkialla [Euroopan unionissa] todellisen kilpailun ja valinnanvapauden avulla sekä antaa säännökset sellaisia tilanteita varten, joissa markkinat eivät tyydyttävästi täytä loppukäyttäjien tarpeita. – –”
5 Yleispalveludirektiivin II luku koskee yleispalveluvelvollisuuksia. Tässä luvussa olevassa 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Numerotiedotuspalvelut ja luettelot”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että
a) loppukäyttäjien saatavilla on vähintään yksi kattava asianomaisen viranomaisen hyväksymässä muodossa oleva painettu tai sähköinen luettelo tai molemmat ja että se saatetaan ajan tasalle säännöllisesti ja vähintään kerran vuodessa;
b) kaikkien loppukäyttäjien, myös maksullisten yleisöpuhelimien käyttäjien, saatavilla on vähintään yksi kattava numerotiedotuspalvelu.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen luettelojen on sisällettävä kaikki yleisesti saatavilla olevien puhelinpalvelujen tilaajat, jollei henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12 päivänä heinäkuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) [(EYVL 2002, L 201, s. 37)] 12 artiklan säännöksistä muuta johdu.
– –”
6 Yleispalveludirektiivin IV luku koskee loppukäyttäjien etuja ja oikeuksia. Tässä luvussa olevassa 25 artiklassa, jonka otsikko on ”Numerotiedustelupalvelut”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisesti saatavilla olevien puhelinpalvelujen tilaajilla on oikeus saada tietonsa 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun yleisesti saatavilla olevaan luetteloon ja numerotiedotuspalvelujen ja/tai luetteloiden tarjoajien käyttöön 2 kohdan mukaisesti.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki tilaajille numeroita osoittavat yritykset täyttävät kaikki kohtuulliset pyynnöt, jotka koskevat asianmukaisten tietojen asettamista saataville yleisesti saatavilla olevien numerotiedotuspalvelujen ja luettelojen tarjontaa varten sovitussa muodossa oikeudenmukaisin, puolueettomin, kustannuslähtöisin ja syrjimättömin ehdoin.
– –
5. Edellä olevaa 1–4 kohtaa sovelletaan, jollei henkilötietojen ja yksityisyyden suojaa koskevan [unionin] lainsäädännön vaatimuksista ja erityisesti direktiivin [2002/58] – – 12 artiklan säännöksistä muuta johdu.”
Sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi
7 Direktiivin 2002/58, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136 (jäljempänä sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi), johdanto-osan 39 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(39) Velvollisuus ilmoittaa tilaajille niiden julkisten luetteloiden käyttötarkoituksista, joihin heidän henkilötietonsa merkitään, olisi asetettava sille osapuolelle, joka kerää kyseisiä tietoja. Jos tiedot voidaan siirtää yhdelle tai useammalle kolmannelle osapuolelle, tilaajalle on ilmoitettava tästä mahdollisuudesta ja vastaanottajasta tai mahdollisten vastaanottajien ryhmistä. Tietoja saa välittää sillä ehdolla, ettei niitä käytetä muihin tarkoituksiin kuin niihin, joita varten ne on kerätty. Jos tilaajalta tietoja keräävä osapuoli tai jokin kolmas osapuoli, jolle tietoja on välitetty, haluaa käyttää tietoja johonkin muuhun tarkoitukseen, on joko alun perin tietoja keränneen osapuolen tai kolmannen osapuolen, jolle tietoja on välitetty, hankittava tilaajalta uusi suostumus.”
8 Sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 1 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala ja tavoite”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä säädetään sellaisten kansallisten säännösten yhdenmukaistamisesta, joita tarvitaan samantasoisen perusoikeuksien ja ‑vapauksien, erityisesti yksityisyyttä ja luottamuksellisuutta koskevan oikeuden, suojan varmistamiseksi henkilötietojen käsittelyssä sähköisen viestinnän alalla sekä tällaisten tietojen ja sähköisten viestintälaitteiden ja ‑palvelujen vapaan liikkuvuuden varmistamiseksi [unionissa].”
9 Mainitun direktiivin 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Tilaajaluettelot”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tilaajille ilmoitetaan veloituksetta ja ennen kuin heidän tietonsa kirjataan luetteloon sellaisen yleisesti saatavilla olevan tai numerotiedotuspalvelujen kautta käytettävissä olevan painetun tai sähköisen tilaajaluettelon tarkoituksesta, jossa heidän henkilötietonsa voidaan mainita, sekä kaikista muista käyttömahdollisuuksista, jotka perustuvat luettelon sähköiseen toisintoon sulautettuihin hakutoimintoihin.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tilaajille annetaan mahdollisuus määritellä, mainitaanko heidän henkilötietonsa julkisessa luettelossa ja mitkä tiedot niissä mainitaan, siinä määrin kuin tällaiset tiedot ovat merkityksellisiä luettelon julkaisijan määrittelemän luettelon tarkoituksen kannalta, sekä tarkistaa, korjata tai poistaa tällaisia tietoja. Tilaajan mainitsematta jättämisen julkisessa tilaajaluettelossa tai hänen henkilötietojensa tarkistamisen, korjaamisen tai siitä poistamisen on oltava maksutonta.
3. Jäsenvaltiot voivat vaatia, että julkisen luettelon käyttöön muuhun tarkoitukseen kuin yhteystietojen etsimiseen nimen tai tarvittaessa mahdollisimman harvojen muiden tunnisteiden perusteella pyydetään tilaajan lisäsuostumus.
– –”
Alankomaiden lainsäädäntö
10 Yleispalvelusta ja loppukäyttäjien intresseistä 7.5.2004 annetun päätöksen (Besluit universele dienstverlening en eindgebruikersbelangen; Stb. 2004, nro 203; jäljempänä Bude) 1.1 §:n e kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tavanomaisella numerotiedotuspalvelulla tarkoitetaan yleisesti saatavilla olevaa numerotiedotuspalvelua, josta voidaan tiedustella ainoastaan puhelinnumeroita tilaajan nimitietojen sekä lähiosoite-, postinumero- tai postitoimipaikkatietojen yhdistelmällä.”
11 Buden 3.1 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Palveluntarjoajan, joka antaa puhelinnumeroita tilaajien käyttöön, on täytettävä kaikki kohtuulliset pyynnöt, jotka koskevat asianmukaisten tietojen asettamista saataville yleisesti saatavilla olevien puhelinluettelojen ja numerotiedotuspalvelujen tarjontaa varten sovitussa muodossa oikeudenmukaisin, puolueettomin, kustannuslähtöisin ja syrjimättömin ehdoin.”
12 Buden 3.2 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Yleisesti saatavilla olevan puhelinpalvelun tarjoajan, joka pyytää käyttäjän kanssa tehtävän sopimuksen tekemistä varten tai sen yhteydessä tämän nimen ja osoitteen (lähiosoite, postinumero ja postitoimipaikka), on pyydettävä myös suostumus tämänkaltaisten henkilötietojen ja käyttöön annettujen puhelinnumeroiden mainitsemiseen kaikissa tavanomaisissa puhelinluetteloissa ja kaikissa tavanomaisten numerotiedotuspalvelujen yhteydessä käytettävissä tilaajatiedostoissa. Edellisessä virkkeessä tarkoitettu suostumus on pyydettävä kaikenlaisten henkilötietojen osalta erikseen.”
2. Annettu suostumus on 3.1 §:ssä tarkoitettua asianmukaista tietoa.
3. Yleisesti saatavilla olevan puhelinpalvelun tarjoajan pyytäessä myös suostumusta tällaisten tietojen mainitsemiseen muissa kuin tavanomaisissa puhelinluetteloissa tai tilaajatiedostoissa, joita ei käytetä yksinomaan tavanomaisten numerotiedotuspalvelujen yhteydessä, sen on huolehdittava, että 1 momentissa tarkoitetun suostumuksen pyytämistapa ja suostumuksen muoto vastaavat vähintään tässä momentissa tarkoitetun alkuperäisen suostumuksen pyytämistapaa ja muotoa.”
13 Alankomaiden 19.10.1998 annetun televiestintälain (Telecommunicatiewet) (Stb. 1998, nro 610) 11.6 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Jokaisen, joka julkaisee yleisesti saatavilla olevaa puhelinluetteloa tai tarjoaa yleisesti saatavilla olevaa numerotiedotuspalvelua, on ilmoitettava tilaajalle maksutta ennen tätä koskevien henkilötietojen mainitsemista puhelinluettelossa tai numerotiedotuspalvelun yhteydessä käytettävässä tilaajaluettelossa:
a) tarkoitus, jota varten kyseinen puhelinluettelo ja numerotiedotuspalvelu laaditaan, ja jos kyseessä on puhelinluettelon sähköinen toisinto, käyttömahdollisuudet, jotka perustuvat tähän toisintoon sulautettuihin hakutoimintoihin, ja
b) minkä tyyppisiä henkilötietoja kyseisessä puhelinluettelossa ja numerotiedotuspalvelussa voidaan mainita, ottaen huomioon tarkoitus, jota varten ne on laadittu.
2. Tilaajan henkilötiedot voidaan mainita yleisesti saatavilla olevassa puhelinluettelossa ja numerotiedotuspalvelujen yhteydessä käytettävässä tilaajaluettelossa vain, jos tilaaja on antanut tähän suostumuksensa, ja tämä koskee vain tilaajan tätä varten antamia henkilötietoja. Tietojen mainitsematta jättämisen puhelinluettelossa tai numerotiedotuspalvelujen yhteydessä käytettävässä tilaajaluettelossa on oltava maksutonta.
3. Jos yleisesti saatavilla olevaan puhelinluetteloon ja numerotiedotuspalvelujen yhteydessä käytettävään tilaajaluetteloon merkittyjen henkilötietojen käsittely koskee muita tarkoituksia kuin sitä, että tarjotaan mahdollisuutta hakea numeroita nimen ja sen lisäksi tilaajan lähiosoitetta, postinumeroa ja postitoimipaikkakuntaa koskevien tietojen perusteella, kutakin tällaista muuta tarkoitusta varten on saatava tilaajan erillinen suostumus.
4. Tilaajalla on oikeus saada yleisesti saatavilla olevassa puhelinluettelossa tai numerotiedotuspalvelujen yhteydessä käytettävässä tilaajaluettelossa mainitut henkilötietonsa tarkistetuiksi, korjatuiksi tai poistetuiksi maksutta.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
14 EDA on Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka tarjoaa Belgian alueella numerotiedotus- ja puhelinluettelopalveluja. Se pyysi puhelinnumeroita Alankomaissa tilaajien käyttöön antavia yrityksiä (jäljempänä alankomaalaiset yritykset) luovuttamaan sille niiden tilaajia koskevia tietoja. Kyseisten yritysten kieltäydyttyä luovuttamasta EDA:lle sen pyytämiä tietoja tämä saattoi 18.1.2012 ACM:n käsiteltäväksi sovittelupyynnön.
15 ACM eli kansallinen sääntelyviranomainen ratkaisi EDA:n pyynnön 5.6.2013 antamillaan päätöksillä ja toteutti seuraavat toimenpiteet. Ensinnäkin EDA voi vedota Buden 3.1 §:ään, koska se käyttää sille annettuja numeroita ja niihin liittyviä tietoja saattaakseen markkinoille tavanomaisen numerotiedotuspalvelun. Toiseksi alankomaalaisten yritysten on annettava EDA:n saataville tilaajiaan koskevat perustiedot (nimi, lähiosoite, puhelinnumero) oikeudenmukaisin, puolueettomin, kustannuslähtöisin ja syrjimättömin ehdoin. Kolmanneksi alankomaalaisten yritysten on huolehdittava kohtuullisessa ajassa siitä, että suostumus, jonka ne sopimusta tehtäessä pyytävät tilaajiltaan heidän tietojensa mainitsemiseen kaikissa tavanomaisissa puhelinluetteloissa ja kaikissa tavanomaisten numerotiedotuspalvelujen yhteydessä käytettävissä tilaajatiedostoissa, on yhteensopiva Buden 3.2 §:n säännösten kanssa.
16 Alankomaalaiset yritykset valittivat näistä ACM:n päätöksistä College van Beroep voor het bedrijfsleveniin (elinkeinoasioita käsittelevä ylempi hallintotuomioistuin, Alankomaat).
17 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että koska yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohta on saatettu Buden 3.1 §:llä osaksi Alankomaiden oikeutta, on selvitettävä yleispalveludirektiivin mainitun säännöksen soveltamisala, jotta voidaan vastata pääasian asianosaisten välillä riidanalaiseen kysymykseen siitä, velvoitetaanko mainitussa 3.1 §:ssä alankomaalaiset yritykset antamaan EDA:n saataville niiden tilaajia koskevia tietoja, vaikka EDA ei ole sijoittautunut Alankomaihin.
18 Se huomauttaa tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuimen 5.5.2011 antamassaan tuomiossa Deutsche Telekom (C-543/09, EU:C:2011:279) kyseisen direktiivin 25 artiklan 2 kohdasta tekemä tulkinta ei koske tilaajia koskevien tietojen rajat ylittävää asettamista saataville eikä näin ollen vastaa kysymykseen, onko tätä säännöstä tulkittava siten, että yrityksen on asetettava tilaajia koskevat tietonsa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen numerotiedotuspalvelujen tai luettelojen tarjoajan saataville.
19 Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tilaajien suostumuksen hankkimisesta, että Buden 3.2 §:ssä säädetään, että puhelinpalvelun tarjoaja pyytää suostumuksen henkilötietojen ja käyttöön annettujen puhelinnumeroiden mainitsemiseen kaikissa tavanomaisissa puhelinluetteloissa ja kaikissa tavanomaisten numerotiedotuspalvelujen yhteydessä käytettävissä tilaajatiedostoissa. Se täsmentää, että Buden 3.2 §:ää koskevien perustelujen mukaan ”tällä säännöksellä estetään se, että jokaisen yleisesti saatavilla olevien puhelinluetteloiden ja numerotiedotuspalvelujen tarjoajan olisi erikseen pyydettävä jokaiselta tilaajalta suostumus tavanomaiseen tietojen sisällyttämiseen”.
20 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että pääasian osapuolet ovat erimielisiä yhtäältä siitä, sallitaanko Buden 3.2 §:ssä se, että tilaajien suostumus heidän henkilötietojensa käyttöön hankitaan eri tavalla sen mukaan, onko nämä tiedot tarkoitettu alankomaalaisille vai ulkomaalaisille numerotiedotus- ja/tai puhelinluettelopalvelujen tarjoajille, ja toisaalta, onko tilaajien annettava valita, antavatko he suostumuksensa, sen mukaan, missä maassa tietoja pyytävä yritys tarjoaa palvelujaan. Se katsoo tässä yhteydessä, että on selvitettävä pääasiallisesti, miten mainitun suostumuspyynnön yhteydessä on sovitettava yhteen syrjintäkiellon periaatteen noudattaminen ja yksityisyyden suoja.
21 Tässä tilanteessa College van Beroep voor het bedrijfsleven (elinkeinoasioita käsittelevä ylempi hallintotuomioistuin, Alankomaat) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että pyynnöillä on katsottava tarkoitettavan myös pyyntöä, jonka esittää toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yritys, joka pyytää tietoja yleisesti saatavilla olevia numerotiedotuspalveluja ja puhelinluetteloita varten, joita tarjotaan kyseisessä jäsenvaltiossa ja/tai muissa jäsenvaltioissa?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, saako palveluntarjoaja, joka antaa puhelinnumeroita käyttöön ja jonka on kansallisen lainsäädännön perusteella pyydettävä tilaajalta suostumus tietojen mainitsemiseen tavanomaisissa puhelinluetteloissa ja tavanomaisissa numerotiedotuspalveluissa, syrjintäkiellon periaatteen valossa erotella suostumusta koskevan pyynnön yhteydessä eri jäsenvaltiot, joissa yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tietopyynnön esittävä yritys tarjoaa puhelinluettelon ja numerotiedotuspalvelun?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
22 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että tässä artiklassa mainituilla pyynnöillä tarkoitetaan myös pyyntöä, jonka esittää yritys, joka on sijoittautunut eri jäsenvaltioon kuin yritykset, jotka antavat puhelinnumeroita tilaajien käyttöön, ja joka pyytää näillä yrityksillä olevia asianmukaisia tietoja yleisesti saatavilla olevien numerotiedotuspalvelujen ja puhelinluettelojen tarjoamiseksi kyseisessä jäsenvaltiossa ja/tai muissa jäsenvaltioissa.
23 Yleispalveludirektiivin 25 artikla kuuluu mainitun direktiivin IV lukuun, joka koskee loppukäyttäjien etuja ja oikeuksia. Tämän artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisesti saatavilla olevien puhelinpalvelujen tilaajilla on oikeus saada tietonsa saman direktiivin 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun yleisesti saatavilla olevaan luetteloon ja numerotiedotuspalvelujen ja/tai luetteloiden tarjoajien käyttöön mainitun 25 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
24 Siltä osin kuin kyseessä on tilaajia koskevien tietojen asettaminen numerotiedotuspalvelujen ja/tai puhelinluettelojen tarjoajien saataville, yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohdan sanamuodosta käy ilmi, että tässä säännöksessä tarkoitetaan kaikkia kohtuullisia pyyntöjä, jotka koskevat asianmukaisten tietojen asettamista saataville yleisesti saatavilla olevien numerotiedotuspalvelujen ja luettelojen tarjontaa varten. Lisäksi tässä säännöksessä edellytetään, että tiedot on asetettava saataville syrjimättömin ehdoin.
25 Tästä sanamuodosta käy siten ilmi, että kyseisessä säännöksessä ei tehdä mitään erottelua sen mukaan, esittääkö tilaajia koskevien tietojen luovutuspyynnön yritys, joka on sijoittautunut samaan jäsenvaltioon kuin yritys, jolle pyyntö on osoitettu, vai esittääkö sen yritys, joka on sijoittautunut eri jäsenvaltioon kuin yritys, jolle pyyntö on osoitettu.
26 Tällaisen erottelun puuttuminen on yhteensopivaa yleispalveludirektiivin sen tavoitteen kanssa, jona on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan erityisesti varmistaa hyvälaatuisten ja yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen saatavuus kaikkialla unionissa todellisen kilpailun ja valinnanvapauden avulla sekä käsitellä tilanteita, joissa markkinat eivät tyydyttävästi täytä loppukäyttäjien tarpeita, sekä yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohdan sen erityisen tavoitteen kanssa, jona on kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetyn yleispalveluvelvollisuuden noudattamisen varmistaminen (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2011, Deutsche Telekom, C-543/09, EU:C:2011:279, 35 kohta).
27 Unionin tuomioistuin on jo todennut tässä yhteydessä 5.5.2011 antamansa tuomion Deutsche Telekom (C-543/09, EU:C:2011:279) 36 kohdassa, jossa se viittasi yleispalveludirektiivin johdanto-osan 35 perustelukappaleeseen, että mainitun direktiivin 25 artiklan 2 kohdan mukainen puhelinnumeroita jakavien yrityksien velvollisuus luovuttaa omia tilaajiaan koskevat tietonsa mahdollistaa markkinoilla, joilla on kilpailua, lähtökohtaisesti sen lisäksi, että nimetty yritys voi varmistaa kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetyn yleispalveluvelvollisuuden noudattamisen, myös sen, että mikä tahansa puhelinpalvelujen tarjoaja voi luoda kattavan tietokannan ja toimia numerotiedotuspalvelujen ja luetteloiden markkinoilla. Tältä osin on riittävää, että kyseinen palveluntarjoaja pyytää kultakin puhelinnumeroita jakavalta yritykseltä sen tilaajia koskevat asianmukaiset tiedot.
28 Yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohdan sellainen tulkinta, jonka mukaan tämä säännös koskisi vain kohtuullisia pyyntöjä, jotka yritykset, jotka ovat sijoittautuneet samaan jäsenvaltioon kuin tilaajille puhelinnumeroita antavat yritykset, ovat esittäneet, olisi vastoin tavoitetta taata hyvälaatuisten sähköisten viestintäpalvelujen saatavuus kaikkialla unionissa todellisen kilpailun avulla ja erityisesti tavoitetta varmistaa yleispalveludirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetyn yleispalveluvelvollisuuden, joka tarkoittaa erityisesti vähintään yhden kattavan luettelon asettamista loppukäyttäjien saataville, noudattaminen.
29 Lisäksi on niin, kuten edellä 24 kohdassa todetaan, että yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että tilaajille puhelinnumeroita antavat yritykset täyttävät ketään syrjimättä kaikki kohtuulliset pyynnöt, jotka koskevat asianmukaisten tietojen asettamista saataville yleisesti saatavilla olevien numerotiedotuspalvelujen ja luetteloiden tarjontaa varten. Se, että tilaajille Alankomaissa puhelinnumeroita antavat yritykset kieltäytyvät asettamasta tilaajiaan koskevia tietoja niitä pyytävien tahojen saataville pelkästään sillä perusteella, että nämä tahot ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon, ei ole yhteensopivaa edellä selostetun vaatimuksen kanssa.
30 Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että tässä artiklassa mainituilla pyynnöillä tarkoitetaan myös pyyntöä, jonka esittää yritys, joka on sijoittautunut eri jäsenvaltioon kuin yritykset, jotka antavat puhelinnumeroita tilaajien käyttöön, ja joka pyytää näillä yrityksillä olevia asianmukaisia tietoja yleisesti saatavilla olevien numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelujen tarjoamiseksi kyseisessä jäsenvaltiossa ja/tai muissa jäsenvaltioissa.
Toinen kysymys
31 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että yritys, joka antaa puhelinnumeroita tilaajien käyttöön ja jolla on kansallisen lainsäädännön nojalla velvollisuus hankkia näiden tilaajien suostumus, jotta heitä koskevia tietoja voidaan käyttää numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelujen tarjoamista varten, muotoilee tämän pyynnön siten, että kyseiset tilaajat ilmaisevat näiden tietojen käyttöä koskevan suostumuksensa erikseen sen mukaan, missä jäsenvaltiossa yritykset, jotka voivat pyytää tässä säännöksessä tarkoitettuja tietoja, tarjoavat näitä palveluja.
32 Yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki tilaajille puhelinnumeroita osoittavat yritykset täyttävät kaikki kohtuulliset pyynnöt, jotka koskevat asianmukaisten tietojen asettamista saataville yleisesti saatavilla olevien numerotiedotuspalvelujen ja luettelojen tarjontaa varten sovitussa muodossa oikeudenmukaisin, puolueettomin, kustannuslähtöisin ja syrjimättömin ehdoin. Lisäksi mainitun direktiivin 25 artiklan 5 kohdasta käy ilmi, että saman artiklan 2 kohtaa sovelletaan, ”jollei henkilötietojen ja yksityisyyden suojaa koskevan [unionin] lainsäädännön vaatimuksista ja erityisesti [sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin] 12 artiklan säännöksistä muuta johdu”.
33 Tästä seuraa, että toiseen kysymykseen vastaamiseksi on selvitettävä myös, edellytetäänkö viimeksi mainitun direktiivin 12 artiklan 2 kohdassa, jotta tilaajille puhelinnumeroita osoittava yritys voi luovuttaa tilaajia koskevia henkilötietoja kolmannelle yritykselle, jonka toimintaan kuuluu yleisesti saatavilla olevien numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelujen tarjoaminen muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, missä tämä tilaaja asuu, tilaajan erillistä ja erityistä suostumusta.
34 Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuin on katsonut 5.5.2011 antamansa tuomion Deutsche Telekom (C-543/09, EU:C:2011:279) 67 kohdassa, että mainitun direktiivin 12 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa velvoitetaan julkisia luetteloita julkaiseva yritys luovuttamaan sillä muiden puhelinpalvelujen tarjoajien tilaajista olevia henkilötietoja kolmannelle yritykselle, joka julkaisee painettua tai sähköistä julkista luetteloa tai saattaa tällaisia luetteloita käytettäviksi numerotiedotuspalvelujen kautta, ilman että tällaisen luovuttamisen edellytyksenä on tilaajien antama uusi suostumus. Edellytyksenä on kuitenkin yhtäältä, että viimeksi mainituille on ilmoitettu ennen heidän tietojensa ensimmäistä kirjaamista julkiseen luetteloon kyseisen luettelon tarkoituksesta ja siitä, että kyseiset tiedot voidaan luovuttaa toiselle puhelinpalvelujen tarjoajalle, ja toisaalta, että taataan se, ettei kyseisiä tietoja käytetä niiden luovuttamisen jälkeen muihin tarkoituksiin kuin niihin, joita varten ne on kerätty niiden ensimmäistä julkaisemista varten.
35 Unionin tuomioistuin päätyi tähän johtopäätökseen sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin johdanto-osan 39 perustelukappaleen ja 12 artiklan 2 ja 3 kohdan sanamuodon perusteella ja totesi, että silloin, kun tilaajalle puhelinnumeron jakanut yritys on ilmoittanut tilaajalle siitä mahdollisuudesta, että hänen henkilötietojaan luovutetaan kolmannelle yritykselle niiden julkaisemiseksi julkisessa luettelossa, ja kun tilaaja on suostunut kyseisten tietojen julkaisemiseen tällaisessa luettelossa, hänen ei tarvitse antaa uutta suostumusta näiden samojen tietojen luovuttamiseen muulle yritykselle, joka julkaisee painettua tai sähköistä julkista luetteloa tai saattaa tällaisia luetteloita käytettäviksi numerotiedotuspalvelujen kautta, sillä ehdolla, ettei kyseisiä tietoja käytetä muihin tarkoituksiin kuin niihin, joita varten ne on kerätty niiden ensimmäistä julkaisemista varten. Mainitun direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukainen tilaajan, jolle on ilmoitettu asianmukaisesti tästä mahdollisuudesta, suostumus hänen henkilötietojensa julkaisemiseen julkisessa luettelossa nimittäin koskee tämän julkaisemisen tarkoitusta ja ulottuu siten kaikkeen yleisesti saatavilla olevien numerotiedotuspalvelujen ja luetteloiden markkinoilla toimivien kolmansien yritysten kyseisten tietojen käsittelyyn, kunhan tällaisella tietojen käsittelyllä on tämä sama tarkoitus. Unionin tuomioistuin täsmensi tässä yhteydessä, että sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 12 artiklan 2 kohdan sanamuodon perusteella ei voida katsoa, että tilaajalla olisi oikeus tehdä valikoiva päätös tiettyjen yleisesti saatavilla olevien numerotiedotuspalvelujen ja luetteloiden tarjoajien hyväksi (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2011, Deutsche Telekom, C-543/09, EU:C:2011:279, 62–65 kohta).
36 Unionin tuomioistuin totesi lisäksi, että silloin, kun tilaaja on suostunut siihen, että hänen henkilötietojaan luovutetaan tietylle yritykselle niiden julkaisemiseksi kyseisen yrityksen julkisessa luettelossa, näiden samojen tietojen luovuttaminen toiselle yritykselle, joka aikoo julkaista julkisen luettelon, ilman että kyseinen tilaaja on antanut uutta suostumusta, ei loukkaa henkilötietojen suojaa koskevan oikeuden, sellaisena kuin se on tunnustettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 8 artiklassa, keskeistä sisältöä (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2011, Deutsche Telekom, C-543/09, EU:C:2011:279, 66 kohta).
37 Edellä esitetystä seuraa, että tilaajan henkilötietojen ensimmäisen julkaisemisen, johon hän on antanut suostumuksensa, tarkoitus on ratkaiseva arvioitaessa tämän suostumuksen laajuutta. Tässä yhteydessä on todettava, että sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 12 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat vaatia, että julkisen luettelon käyttöön muuhun tarkoitukseen kuin yhteystietojen etsimiseen nimen tai tarvittaessa mahdollisimman harvojen muiden tunnisteiden perusteella pyydetään tilaajan lisäsuostumus.
38 Lisäksi on todettava, että riippumatta siitä, mihin yleisesti saatavilla olevia numerotiedotus- ja puhelinluettelopalveluja tarjoava yritys on sijoittautunut unionissa, se toimii pitkälle yhdenmukaistetun ja tarkkaan valvotun säädöskehyksen perusteella, ja tämä säädöskehys mahdollistaa tilaajien henkilötietojen suojavaatimusten täyttämisen kaikkialla unionissa, mikä käy ilmi erityisesti yleispalveludirektiivin 25 artiklan 5 kohdasta sekä sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 1 artiklan 1 kohdasta ja 12 artiklasta.
39 Edellä esitetyn perusteella on katsottava, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 40 ja 41 kohdassa, että pyyntöjä ei voida käsitellä eri tavoin sen mukaan, onko tilaajia koskevia henkilötietoja pyytävä yritys sijoittautunut sen jäsenvaltion alueelle, jossa tilaajat asuvat, vai toiseen jäsenvaltioon, kun tämä yritys kerää mainittuja tietoja samoihin tarkoituksiin kuin niihin, joita varten ne on kerätty niiden ensimmäistä julkaisemista varten, ja kun tilaajien antama suostumus kattaa näin ollen tämän tietojen luovutuksen.
40 Edellä esitetyn ja nyt annettavan tuomion 23–30 kohdassa selostettujen seikkojen perusteella on näin ollen katsottava, että tilaajille puhelinnumeroita antavalla yrityksellä ei ole velvollisuutta muotoilla tilaajalle esitettävää suostumuspyyntöä siten, että tilaaja ilmaisee suostumuksensa erikseen sen mukaan, mihin jäsenvaltioon häntä koskevat tiedot voidaan luovuttaa.
41 Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että yleispalveludirektiivin 25 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että yritys, joka antaa puhelinnumeroita tilaajien käyttöön ja jolla on kansallisen lainsäädännön nojalla velvollisuus hankkia näiden tilaajien suostumus, jotta heitä koskevia tietoja voidaan käyttää numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelujen tarjoamista varten, muotoilee tämän pyynnön siten, että kyseiset tilaajat ilmaisevat näiden tietojen käyttöä koskevan suostumuksensa erikseen sen mukaan, missä jäsenvaltiossa yritykset, jotka voivat pyytää tässä säännöksessä tarkoitettuja tietoja, tarjoavat näitä palveluja.
Oikeudenkäyntikulut
42 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen alalla 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY, 25 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että tässä artiklassa mainituilla pyynnöillä tarkoitetaan myös pyyntöä, jonka esittää yritys, joka on sijoittautunut eri jäsenvaltioon kuin yritykset, jotka antavat puhelinnumeroita tilaajien käyttöön, ja joka pyytää näillä yrityksillä olevia asianmukaisia tietoja yleisesti saatavilla olevien numerotiedotuspalvelujen ja puhelinluettelojen tarjoamiseksi kyseisessä jäsenvaltiossa ja/tai muissa jäsenvaltioissa.
2) Direktiivin 2002/22, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136, 25 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että yritys, joka antaa puhelinnumeroita tilaajien käyttöön ja jolla on kansallisen lainsäädännön nojalla velvollisuus hankkia näiden tilaajien suostumus, jotta heitä koskevia tietoja voidaan käyttää numerotiedotus- ja puhelinluettelopalvelujen tarjoamista varten, muotoilee tämän pyynnön siten, että kyseiset tilaajat ilmaisevat näiden tietojen käyttöä koskevan suostumuksensa erikseen sen mukaan, missä jäsenvaltiossa yritykset, jotka voivat pyytää tässä säännöksessä tarkoitettuja tietoja, tarjoavat näitä palveluja.
Allekirjoitukset