JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
ELEANOR SHARPSTON
24 päivänä syyskuuta 2014 (1)
Asia C‑359/13
B. Martens
vastaan
Minister van Onderwijs, Cultuur en Wetenschap
(Ennakkoratkaisupyyntö – Centrale Raad van Beroep (Alankomaat))
Merentakaisilla alueilla suoritettavien korkeakouluopintojen rahoitus – Asumista koskeva edellytys – ”Kolme vuotta kuudesta” -sääntö – Entinen rajatyöntekijä
1. Nyt käsiteltävään asiaan liittyvä ennakkoratkaisupyyntö koskee mahdollisuutta saada tukea, jota Alankomaat myöntää korkeakouluopintoihin Alankomaiden ulkopuolella – ja jota kutsutaan nimellä meeneembare studie financiering (jäljempänä MNSF tai mukaan otettava opintotuki). Unionin tuomioistuin totesi tuomiossaan komissio vastaan Alankomaat,(2) että Alankomaiden oikeussääntö, jonka nojalla tällaisen rahoituksen hakijan piti paitsi täyttää edellytykset tuen saamiseksi opintoihin Alankomaissa, olla lisäksi asunut laillisesti Alankomaissa vähintään kolme vuotta niistä kuudesta vuodesta, jotka edeltävät opiskelijan ilmoittautumista suorittamaan korkeakouluopintoja (jäljempänä kolme vuotta kuudesta -sääntö), oli ristiriidassa SEUT 45 artiklan ja asetuksen N:o 1612/68(3) 7 artiklan 2 kohdan kanssa, koska se oli välillisesti syrjivä.
2. Kolme vuotta kuudesta -sääntöä sovellettiin tästä huolimatta Alankomaiden kansalaiseen Babette Martensiin, joka on asunut Belgiassa lähes koko kouluaikansa ajan ja joka haki Alankomaiden viranomaisilta mukaan otettavaa opintotukea suorittaakseen korkeakouluopintonsa Curaçaossa. Hänen isänsä (joka on niin ikään Belgiassa asuva Alankomaiden kansalainen) työskenteli osa-aikaisesti Alankomaissa jonkin aikaa, ja Martensille on myönnetty MNSF yliopisto-opintoja varten tämän ajanjakson osalta. Häneltä evättiin kuitenkin opintotuki opintojen loppuosan ajalta sen jälkeen kun hänen isänsä oli lakannut olemasta rajatyöntekijä, koska hänen tilanteeseensa sovellettiin tuolloin kolme vuotta kuudesta -sääntöä, jonka edellytyksiä hän ei täyttänyt.
3. Centrale Raad van Beroep (Alankomaiden muutoksenhakutuomioistuin; jäljempänä ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin) tiedustelee lähinnä, estävätkö (i) työntekijöiden liikkumisvapaus tai (ii) Euroopan unionin kansalaisuuteen liittyvät oikeudet Alankomaita soveltamasta kolme vuotta kuudesta -sääntöä tällaisessa tilanteessa. Se kysyy erityisesti, voiko Martensin isä vedota Alankomaita vastaan työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen perustuviin oikeuksiin sen jälkeen kun hän on lakannut olemasta rajatyöntekijä kyseisessä jäsenvaltiossa. Jos hän ei voi, ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin pyytää ohjeita siitä, voiko Martens vedota omiin oikeuksiinsa unionin kansalaisena.
Unionin oikeus
Sopimus Euroopan unionin toiminnasta
4. SEUT 20 artiklan 1 kohdalla otetaan käyttöön unionin kansalaisuus. Unionin kansalaisella on SEUT 20 artiklan 2 kohdan nojalla ”perussopimuksissa määrätyt oikeudet ja velvollisuudet”. Erityisesti SEUT 20 artiklan 2 kohdan a alakohdassa annetaan unionin kansalaisille ”oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella”. Tämä oikeus vahvistetaan SEUT 21 artiklassa, jossa lisätään, että kansalaisilla on tämä oikeus, ”jollei perussopimuksissa määrätyistä tai [niiden] soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu”.
5. SEUT 45 artiklassa määrätään seuraavaa:
”1. Turvataan työntekijöiden vapaa liikkuvuus unionissa.
2. Se merkitsee, että kaikki kansalaisuuteen perustuva jäsenvaltioiden työntekijöiden syrjintä työsopimusten tekemisessä sekä palkkauksessa ja muissa työehdoissa poistetaan.
– –”
6. Kun SEU 52 artiklan 1 kohdassa määrätään, että perussopimuksia sovelletaan muun muassa ”Alankomaiden kuningaskuntaan”, johon Curaçao kuuluu,(4) SEU 52 artiklan 2 kohdassa viitataan SEUT 355 artiklaan perussopimusten alueellisen soveltamisalan täsmentämisen osalta. SEUT 355 artiklan 2 kohdan mukaan SEUT:n neljännessä osassa määrättyä, assosiointia koskevaa erityissääntelyä sovelletaan liitteessä II lueteltuihin merentakaisiin maihin ja alueisiin (MMA).(5) Liitteessä II olevaan luetteloon kuuluvat Alankomaiden Antillit, joka sisältävät Curaçaon. Näitä maita ja alueita kuvataan SEUT 198 artiklan 1 kohdassa (joka on neljännen osan ensimmäinen määräys) ilmaisulla ”Euroopan ulkopuoliset maat ja alueet, joilla on erityiset suhteet Tanskaan, Ranskaan, Alankomaihin ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan”, ja jäsenvaltiot ”sopivat assosioivansa unioniin” nämä maat ja alueet.
7. SEUT:n neljännen osan otsikkona on ”Merentakaisten maiden ja alueiden assosiointi”. SEUT 202 artiklassa määrätään, että ”jollei kansanterveyttä taikka yleistä turvallisuutta tai järjestystä koskevista määräyksistä muuta johdu, maista ja alueilta olevien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioissa ja jäsenvaltioista olevien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta maissa ja alueilla säännellään 203 artiklan mukaisesti hyväksytyillä säädöksillä”.(6)
Asetus N:o 1612/68
8. Asetus N:o 1612/68 sisältää täydentäviä sääntöjä, joilla pyritään toteuttamaan jäsenvaltion kansalaisen vapaus työskennellä toisessa jäsenvaltiossa ja täten panemaan perustamissopimuksen määräykset työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta täytäntöön. Asetuksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa kuvataan sen yleistavoitteeksi se, että ”kaikki jäsenvaltioiden työntekijöiden työhön, palkkaukseen ja muihin työsuhteen ja työllistymisen ehtoihin liittyvä sekä työntekijöiden oikeutta liikkua vapaasti [unionin] alueella palkatun työn saamiseksi koskeva, kansalaisuuteen perustuva syrjintä poistetaan, jollei yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvista rajoituksista muuta johdu”.
9. Johdanto-osan kolmannessa ja neljännessä perustelukappaleessa todetaan, että ”vapaa liikkuvuus on työntekijöiden ja heidän perheidensä perusoikeus” ja että tämä oikeus on tunnustettava tekemättä eroa ”pysyvän työntekijän, kausityöntekijän, rajatyöntekijän sekä sellaisten henkilöiden välillä, jotka harjoittavat palvelujen tarjoamista”.
10. Johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan, että jotta tätä perusoikeutta ”voisi käyttää puolueettomien arviointiperusteiden mukaan vapaasti ja arvokkaasti, on turvattava niin tosiasiallinen kuin oikeudellinenkin tasa-arvo kaikessa, mikä liittyy toimimiseen palkatussa työssä ja asunnon saantiin; kaikki esteet työvoiman vapaan liikkuvuuden tieltä tulee poistaa ottaen erityisesti huomioon työntekijän oikeus elää perheensä kanssa ja edellytysten luominen perheen sopeutumiselle vastaanottavan maan oloihin”.
11. Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion kansalaisen ”on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden” toisen jäsenvaltion alueella.
12. Asetuksen N:o 1612/68 12 artiklan sanamuoto on seuraava:
”Jos jäsenvaltion kansalainen on tai on ollut työssä toisen jäsenvaltion alueella, on hänen lapsillaan, jos he asuvat kyseisessä jäsenvaltiossa, oikeus osallistua peruskoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen samoin edellytyksin kuin tämän valtion kansalaisilla.
– –”
Direktiivi 2004/38
13. Direktiivin 2004/38/EY(7) 24 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jollei perustamissopimuksessa ja johdetussa oikeudessa annetuista nimenomaisista erityismääräyksistä muuta johdu, kaikkia vastaanottavan jäsenvaltion alueella tämän direktiivin nojalla asuvia unionin kansalaisia on kohdeltava jäsenvaltion kansalaisten kanssa tasavertaisesti perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. Tämä oikeus on ulotettava koskemaan perheenjäseniä, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, mutta joilla on oleskeluoikeus tai oikeus pysyvään oleskeluun.
2. Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, vastaanottavan jäsenvaltion ei tarvitse myöntää – – muille kuin työntekijöille tai itsenäisille ammatinharjoittajille taikka henkilöille, joilla säilyy tällainen asema, ja heidän perheensä jäsenille – – ennen pysyvän oleskeluoikeuden saamista toimeentulotukea opintoja varten, ammattiin johtava koulutus mukaan luettuna, opintorahan tai -lainan muodossa.”
Alankomaiden lainsäädäntö
Alankomaiden kuningaskunnan peruskirja
14. Alankomaiden kuningaskunnan peruskirjassa (Statuut voor het Koninkrijk der Nederlanden), sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2010, määrätään, että Alankomaat, Aruba, Curaçao ja Sint Maarten muodostavat Alankomaiden kuningaskunnan.(8) Alankomailla ja muilla Alankomaiden kuningaskunnan muodostavilla yksiköillä on yhteinen kansalaisuus, valtionpäämies, ulkopolitiikka ja puolustus. Koulutus ja opintojen rahoitus ovat kuitenkin edelleen alueita, joissa ne ovat itsenäisiä, vaikka yhteistyö onkin mahdollista.
Opintotukilaki
15. Opintotukilaissa (Wet Studiefinanciering, jäljempänä vuoden 2000 WSF) vahvistetaan edellytykset, joiden perusteella tukea voidaan myöntää opintoihin Alankomaissa ja ulkomailla. Opintotukea Alankomaissa suoritettaviin korkeakouluopintoihin voivat saada opiskelijat, jotka ovat 18–29-vuotiaita, opiskelevat nimetyssä tai hyväksytyssä oppilaitoksessa ja täyttävät kansalaisuutta koskevan edellytyksen. Lain 2.2 §:ssä (vrt. jäljempänä) säädetään kansalaisuutta koskevasta edellytyksestä. Tukea voivat saada Alankomaiden kansalaiset ja muut kuin Alankomaiden kansalaiset, jotka kansainvälisen järjestön tekemän sopimuksen tai päätöksen nojalla rinnastetaan opintotuen osalta Alankomaiden kansalaiseen.
16. Unionin kansalaisten, jotka ovat taloudellisesti aktiivisia Alankomaissa, ja heidän perheenjäsentensä ei ole tarvinnut asua Alankomaissa saadakseen tätä tukea. Siten rajatylittävästi työskentelevät työntekijät,(9) jotka työskentelevät Alankomaissa, mutta asuvat muualla, ja heidän perheenjäsenensä voivat saada tukea. Sitä vastoin unionin kansalaiset, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia Alankomaissa, voivat saada opintotukea asuttuaan viiden vuoden ajan laillisesti Alankomaissa.
17. Vuoden 2000 WSF:n 2.13 §:n 1 momentin d kohdassa, sellaisena kuin sitä on sovellettu 1.9.2007 lähtien, säädetään, että opiskelijalla ei ole oikeutta opintotukeen, jos hänelle voidaan myöntää asianomaisena opintotukiajanjaksona opetukseen pääsystä aiheutuviin tai toimeentuloa koskeviin kustannuksiin avustusta, jonka myöntää muun maan kuin Alankomaiden tällaisista avustuksista vastaava viranomainen.
18. Vuoden 2000 WSF:n 2.14 §:n 2 momentin c kohdan nojalla opiskelijan (kansalaisuudesta riippumatta), joka hakee mukaan otettavaa opintotukea, pitää paitsi täyttää edellytykset tuen saamiseksi korkeakouluopintoihin Alankomaissa, täyttää kolme vuotta kuudesta -sääntö. Tätä sääntöä sovelletaan vain opiskelijoihin, jotka ovat kirjoittautuneet Alankomaiden ulkopuolella sijaitsevaan korkeakouluun 31.8.2007 jälkeen.
19. Vuoden 2000 WSF:n 3.21 §:n toisen momentin mukaan opintotukea ei myönnetä tuen hakemista edeltävältä opintojaksolta. Tiettyjä siirtymäjärjestelyjä kuitenkin sovelletaan. Siten esimerkiksi 12.1ba §:ssä säädetään seuraavaa: ”Opiskelijaan, joka on saanut ennen 1.9.2007 opintotukea Alankomaiden ulkopuolella suoritettavia korkeakouluopintoja varten, sovelletaan [– – ] §:ää, sellaisina kuin ne olivat voimassa 31.8.2007, niin kauan kuin hän saa opintotukea keskeytyksettä”.
20. Vuoden 2000 WSF:n 11.5 §:n mukaan Minister van Onderwijs, Cultuur en Wetenschap (opetus-, kulttuuri- ja tiedeministeri, jäljempänä ministeri) voi jättää soveltamatta kolme vuotta kuudesta -sääntöä sikäli kuin kyseisen säännön soveltaminen saattaisi johtaa, kun otetaan huomioon etu, jonka suojelua vuoden 2000 WSF:llä tavoitellaan, vakavaan epäoikeudenmukaisuuteen (jäljempänä kohtuullistamissääntö).
21. Ennen päivämäärää 1.1.2014 kolme vuotta kuudesta -sääntöä ei sovellettu opiskelijoihin (kansalaisuudesta riippumatta), jotka hakivat MNSF:ää suorittaakseen korkeakouluopintoja Alankomaiden ”raja-alueilla”.(10)
22. Kansallisen tuomioistuimen mukaan MNSF koostuu seuraavista osista: perusosa, joka määräytyy sillä perusteella, asuuko opiskelija vanhempiensa luona (eli jommankumman vanhemman tai molempien vanhempien osoitteessa) vai itsenäisesti, matkakustannuksia koskeva avustus (”OV vergoeding”), opintotukea täydentävä opintolaina, jonka enimmäismäärä on rajattu, vanhempien tuloista riippuva tuen lisäosa ja laina, joka on tarkoitettu kattamaan kuluja, joiden enimmäismäärä vastaa lähtökohtaisesti Alankomaiden oppilaitoksen vastaavasta koulutuksesta perimiä maksuja.
Tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset
23. Martens syntyi Alankomaissa 2.10.1987. Hän asui siellä, kunnes muutti kesäkuussa 1993 (hieman alle 6-vuotiaana) vanhempineen (jotka ovat niin ikään Alankomaiden kansalaisia) Belgiaan, jossa hän kävi koulua ja suoritti oppivelvollisuutensa. Hänen isänsä työskenteli ja työskentelee edelleen Belgiassa. Tämä työskenteli kuitenkin 1.10.2006–31.10.2008 osa-aikaisesti myös Alankomaissa. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Martensin isä ei lokakuun 2008 jälkeen etsinyt enää työtä Alankomaista eikä ollut muutoinkaan sen työmarkkinoiden käytettävissä. Hän oli sen sijaan kokoaikaisessa työssä Belgiassa.
24. Martens kirjoittautui 15.8.2006 Curaçaossa sijaitsevaan Alankomaiden Antillien yliopistoon bachelor-tutkintoon johtavia opintoja varten lukuvuodeksi 2006/2007. Martensin vanhemmat antoivat tyttärelleen hänen opintojensa aikana merkittävää taloudellista tukea (toimeentulo- ja opintokustannukset) ja saivat Belgiassa hänestä lapsista maksettavaa lisää. Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on selittänyt, että lapsista maksettava lisä on eri asia kuin täysi-ikäisten opiskelijoiden opintotuki, ja että Flanderin yhteisö ei pääsääntöisesti myönnä viimeksi mainittua tukea niin sanotun eurooppalaisen korkeakoulualueen ulkopuolella sijaitsevissa oppilaitoksissa suoritettavia opintoja tai koulutusta varten.
25. Martens haki 24.6.2008 Alankomaiden viranomaisilta opintotukea (perusosaa ja matkakustannuksia koskevan avustuksen muodossa olevaa opintotukea). Martens ilmoitti hakemuksessaan, ettei hän saanut opintojaan varten tukea mistään muusta maasta ja että hän oli asunut Alankomaissa vähintään kolme vuotta niistä kuudesta vuodesta, jotka edelsivät hänen kirjoittautumistaan Alankomaiden Antillien yliopistoon (eli vuosina 2000–2006). Vaikuttaa siltä, ettei ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin epäile Martensin vilpitöntä mieltä hakemuksen täyttämisessä vaan katsoo, että hän on saattanut ymmärtää kolme vuotta kuudesta -säännön tuolloin väärin.
26. Martensille myönnettiin 22.8.2008 tehdyllä päätöksellä opintotuki vuoden 2007 syyskuusta lukien, mikä tarkoittaa sitä, että hän sai tuen toisesta opiskeluvuodestaan lähtien. Tukea jatkettiin jakso kerrallaan, ja siinä yhteydessä oletettiin, että Martens täytti kolme vuotta kuudesta -säännön.
27. Martens haki 1.2.2009 opintotukea täydentävää opintolainaa, joka hänelle niin ikään myönnettiin.
28. Ministeri vahvisti tarkastuksen jälkeen 28.5.2010, että Martens ei ollut asunut elokuun 2000 ja heinäkuun 2006 elokuun välisenä aikana vähintään kolmea vuotta Alankomaissa, ja päätti, että hänen jo saamansa opintotuki (19 481,64 euroa) piti peruuttaa. Martensia kehotettiin palauttamaan jo saamansa summat takaisin.
29. Martens teki kyseisistä päätöksistä oikaisuvaatimukset, jotka todettiin perusteettomiksi, samoin kuin hänen kanteensa Rechtbank ’s-Gravenhagessa (jäljempänä Rechtbank). Hän valitti tämän jälkeen Rechtbankin tuomiosta ennakkoratkaisua pyytävään tuomioistuimeen. Martens väittää, että päätöksillä loukataan luottamuksensuojan periaatetta ja että väitetty riittävän siteen puuttuminen Alankomaihin ei voi olla hyväksyttävä perustelu ministerin päätökselle.
30. Martens suoritti bachelor-tutkinnon 1.7.2011 ja muutti Alankomaihin.
31. Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin lykkäsi ratkaisun antamista valituksesta siihen saakka, kunnes unionin tuomioistuin antaisi tuomionsa asiassa komissio vastaan Alankomaat, minkä tämä teki 14.6.2012.(11)
32. Tämän jälkeen ministeri hyväksyi sen, että Martensin isä oli ollut rajatyöntekijä Alankomaissa 1.10.2006–31.10.2008 ja että Martensilla oli siksi oikeus mukaan otettavaan opintotukeen syyskuusta 2007 lokakuuhun 2008.(12) Tämä johtui siitä, että tuomion komissio vastaan Alankomaat perusteella kolme vuotta kuudesta -sääntöä ei voitu soveltaa niissä olosuhteissa. Ministeri piti kuitenkin voimassa päätöksen, jonka perusteella opintotuki peruutettiin siitä lähtien, kun Martensin isä lakkasi olemasta rajatyöntekijä Alankomaissa (eli marraskuusta 2008).
33. Ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen mukaan ministeri ei perustanut päätöstään siihen, että Martens olisi kenties voinut saada opintotukea Belgiasta (vaikka ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen mukaan Belgia ei ilmeisesti anna opintotukea Euroopan unionin ulkopuolella sijaitsevissa oppilaitoksissa suoritettaviin opintoihin), eikä tuomioistuin siksi tarkastellut tätä seikkaa lähemmin. (13)
34. Tällä perusteella ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on lykännyt asian käsittelyä ja pyytänyt ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:
”1 A) Onko unionin oikeutta sekä erityisesti SEUT 45 artiklaa ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että – – Alankomaat lakkauttaa Belgiassa asuvan ja osittain Alankomaissa ja osittain Belgiassa työskentelevän rajatyöntekijän, joka on Alankomaiden kansalainen, huollettavana olevan täysi-ikäisen lapsen oikeuden unionin ulkopuolella suoritettavia opintoja varten myönnettävään opintotukeen sillä hetkellä, jona rajatyöntekijänä suoritettava työskentely lopetetaan ja työntekijä työskentelee enää yksinomaan Belgiassa, sillä perusteella, ettei lapsi täytä edellytystä, jonka mukaan hänen on täytynyt asua Alankomaissa vähintään kolme vuotta niistä kuudesta vuodesta, jotka edeltävät opiskelijan kirjoittautumista asianomaiseen oppilaitokseen?
1 B) Jos kysymykseen 1A on vastattava myöntävästi, onko unionin oikeus esteenä sille, että opintotuki myönnetään – olettaen, että opintotuen muut edellytykset täyttyvät – niiden opintojen, joita varten opintotuki myönnetään, kestoa lyhemmälle ajanjaksolle?
Jos unionin tuomioistuin katsoo vastatessaan kysymyksiin 1A ja 1B, etteivät säännöt, jotka koskevat työntekijöiden oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen, ole esteenä sille, ettei Martensille myönnetty opintotukea marraskuusta 2008 kesäkuuhun 2011 tai osalle tuota ajanjaksoa:
2) Onko SEUT 20 ja SEUT 21 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että unionin jäsenvaltio – Alankomaat – ei jatka opintotukea, johon henkilöllä on ollut oikeus siksi, että hänen isänsä työskenteli Alankomaissa rajatyöntekijänä, merentakaisilla alueilla (Curaçao) sijaitsevassa oppilaitoksessa suoritettavia opintoja varten sillä perusteella, että asianomainen ei täytä jokaiseen unionin kansalaiseen, mukaan luettuina Alankomaiden omat kansalaiset, sovellettavaa edellytystä, jonka mukaan hänen on täytynyt asua Alankomaissa vähintään kolme vuotta niistä kuudesta vuodesta, jotka edeltävät opiskelijan kirjoittautumista suorittamaan kyseisiä opintoja?”
35. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Tanskan ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio. Nämä osapuolet esittivät myös suullisia lausumia 2.7.2014 pidetyssä istunnossa.
Oikeudellinen arviointi
Alustavia huomautuksia
36. Koulutuksesta aiheutuu kustannuksia ainakin koulutuksen tarjoavalle jäsenvaltiolle, opiskelijalle itselleen (jos hän on taloudellisesti itsenäinen) tai niille, joista opiskelija on taloudellisesti riippuvainen, ja muille (julkisille tai yksityisille) koulutuksen rahoittajille. Unionin oikeuden mukaan jäsenvaltiot ovat edelleen toimivaltaisia päättämään, antavatko ne tukea korkeakouluopintoihin ja miten paljon ne mahdollisesti siinä tapauksessa antavat. Unionin oikeudessa ei lähtökohtaisesti puututa jäsenvaltion päätökseen tarjota opintotukea opintoihin, jotka suoritetaan sen alueen ja mahdollisesti Euroopan unionin alueen ulkopuolella sijaitsevissa korkeakouluissa, ja mitä ehtoja tällaiseen tukeen liitetään.
37. Unionin oikeus voi kuitenkin koskea tiettyjen opintotuen hakijoiden tilannetta. Näillä hakijoilla voi siksi olla unionin oikeuteen perustuvia oikeuksia, myös lähtöjäsenvaltioonsa nähden. Jäsenvaltioiden on siten noudatettava unionin oikeutta, kun ne käyttävät (kiistatonta) toimivaltaansa.(14) Niiden on erityisesti huolehdittava siitä, että näiden tukien myöntämistavat eivät luo perusteettomia rajoituksia oikeudelle liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella eivätkä merkitse kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää.(15)
38. Nyt käsiteltävän asian varsinaisena kohteena ei siten ole Alankomaiden päätös myöntää opintotukea korkeakouluopiskeluun Alankomaiden ulkopuolella vaan pikemminkin edellytys (eli kolme vuotta kuudesta -sääntö), jota sovelletaan päätettäessä, myönnetäänkö tämä opintotuki tietylle hakijalle.
39. Ensimmäiset asumista koskevaa edellytystä ja opintotukea koskeneet tapaukset liittyivät usein työntekijöihin, joista tuli opiskelijoita ja jotka eivät olleet enää muiden huollettavina.(16) Ei ole kuitenkaan epätavallista, että opiskelijat ovat edelleen riippuvaisia perheenjäsenistään (yleensä toisesta vanhemmasta tai molemmista) koko opiskeluaikansa tai osan siitä. Siinä tapauksessa opintotuen saaminen saattaa keventää taloudellista taakkaa, joka muuten aiheutuisi näille perheenjäsenille. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ammattipätevyyteen johtavien yliopisto-opintojen harjoittamiseen myönnetty toimeentulo- ja opintotuki on asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sosiaalinen etu myös silloin, kun se myönnetään siirtotyöläisen lapsille,(17) mutta ainoastaan, jos siirtotyöläinen vastaa edelleen lapsen elatuksesta.(18)
40. Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että Martenin isä tuki hänen opintojaan Curaçaossa. Siksi Martensin hakema mukaan otettava opintotuki on hänen isälleen asetuksessa N:o 1612/68 tarkoitettu sosiaalinen etu. Nyttemmin on hyväksytty, että Martensilla oli oikeus saada MNSF:ää lokakuulta 2007–lokakuulle 2008, kun hänen isänsä oli rajatyöntekijänä Alankomaissa. Riidanalaista on, oliko hänellä oikeus siihen tämän jälkeen.
41. Unionin tuomioistuinta pyydetään ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä keskittymään Martensin asemaan entisen rajatyöntekijän huollettavana olevana lapsena. Jos Martens voi vedota isänsä asemaan entisenä rajatyöntekijänä Alankomaissa ja johtaa siitä oikeuksia siten, että hän voi edelleen saada opintotukea opintojen loppuosaa varten Curaçaossa, ei ole tarpeen käsitellä toista ennakkoratkaisukysymystä, joka koskee Martensin omia oikeuksia unionin kansalaisena.(19) (Alankomaat otti selkeästi kantaa vain viimeksi mainittuun tapaukseen oikeuksien rajoittamisen mahdollisen oikeuttamisperusteen osalta.)
42. Vastaan täydellisyyden vuoksi molempiin kysymyksiin. Ennen sitä tarkastelen kuitenkin, herättääkö Martensin opiskelupaikka (Curaçao) kysymyksiä sekä työntekijöiden liikkumisvapauden että unionin kansalaisen oikeuksien alueellisen soveltamisalan osalta.
Unionin oikeuden alueellinen soveltamisala
43. Curaçao kuuluu Alankomaiden kuningaskuntaan, mutta se on myös merentakainen alue. Kolme vuotta kuudesta -säännön soveltaminen Martensiin viittaa siihen, että ministeri katsoi, ettei Martens opiskellut ”Alankomaissa”.(20) Alankomaiden hallitus vahvisti istunnossa tämän näkemyksen oikeaksi.
44. Herättääkö Martensin opiskelupaikka kysymyksiä työntekijöiden liikkumisvapauden ja/tai unionin kansalaisten oikeuksien alueellisen soveltamisalan osalta?
45. Pitää paikkansa, että Euroopan unionin ja MMA:iden välisen erityissääntelyn olemassaolosta seuraa, että perussopimusten määräyksiä, jotka eivät sisälly kyseisen sopimuksen neljänteen osaan, ei sovelleta MMA:isiin ilman nimenomaista viittausta.(21) Ellei perussopimuksissa siis nimenomaisesti todeta, että tiettyä artiklaa sovelletaan Euroopan unionin ulkopuolisiin alueisiin tai kolmansiin valtioihin,(22) tätä artiklaa ei sovelleta MMA:isiin.(23)
46. Nämä ongelmat eivät mielestäni tule esiin nyt käsiteltävässä asiassa.
47. Nyt käsiteltävän asian kohteena ei ole kysymys siitä, sovelletaanko unionin oikeutta, koska unionin kansalainen (taloudellisesti aktiivinen tai epäaktiivinen) on muuttanut jäsenvaltiosta MMA:lle. Merkityksellistä on pikemminkin se, voidaanko oikeuksia johtaa siitä, että unionin kansalainen on muuttanut kahden jäsenvaltion välillä (Alankomaat ja Belgia) ja asunut myöhemmin jäsenvaltiossa (Belgia), joka ei ole se jäsenvaltio, jonka kansalainen hän on, kun kyseessä on opintotuki, jota toinen näistä jäsenvaltioista (Alankomaat) myöntää opintoihin ulkomailla.
48. Tässä yhteydessä sovellettiin erityisesti edellytystä (eli kolme vuotta kuudesta -sääntöä) unionin kansalaiseen (Martensiin), joka käytti oikeuksiaan vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun muuttaessaan Alankomaista Belgiaan ja joka asui edelleen Belgiassa ainakin siihen saakka, kunnes hän muutti Curaçaoon opintoja varten.(24) Hän käytti siis unionin oikeuteen perustuvia oikeuksia jatkuvasti ainakin siihen saakka, kun hän yritti vedota näihin oikeuksiin saadakseen MNSF:n.(25) Martens on myös sellaisen unionin kansalaisen huollettavana oleva lapsi, joka on käyttänyt oikeuksiaan työntekijänä muuttaessaan kotijäsenvaltiostaan (Alankomaat) vastaanottavaan jäsenvaltioon (Belgia) elääkseen ja työskennelläkseen siellä ja työskennellyt tämän jälkeen osa-aikaisesti Alankomaissa samalla kun hän on asunut edelleen Belgiassa, ennen kuin hän sai kokoaikaisen työn vastaanottavasta jäsenvaltiosta, jossa hän asuu (Belgia).
49. Näissä olosuhteissa sekä Martensin että hänen isänsä tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan.
Ensimmäinen kysymys: työntekijöiden liikkumisvapaus
Johdanto
50. Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin tiedustelee lähinnä, voivatko Martensin isä, joka on entinen rajatyöntekijä, ja Martens, joka on hänen huollettavanaan ja joka hakee MNSF:ää, saada oikeuksia sillä perusteella, että isällä on työntekijän asema Alankomaissa, kun hän ei enää työskentele siellä saatuaan kokoaikaisen työn Belgiasta.
51. Kaikki kirjallisia huomautuksia esittäneet ja istuntoon osallistuneet osapuolet ovat samaa mieltä siitä, että SEUT 45 artikla ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohta ovat esteenä sille, että Alankomaat asettaa kolme vuotta kuudesta -säännön edellytykseksi sille, että MNSF voitaisiin myöntää siirtotyöläisille ja rajatyöntekijöille Alankomaissa. Tämä oli myös unionin tuomioistuimen päätelmä tuomiossa komissio vastaan Alankomaat.(26) Niin kauan kuin Martensin isä työskenteli Alankomaissa, Martens saattoi (niiden mielestä) saada mukaan otettavaa opintotukea. Ne väittävät kuitenkin, että sen jälkeen kun työntekijä ei ole enää rajatyöntekijä, kumpaakaan oikeussääntöä ei enää sovelleta.
52. Minusta ei liity aiheeseen, mitä joku voi (tai ei voi) vaatia entisenä rajatyöntekijänä. Yksinkertainen tosiseikka on se, että Martensin isä on edelleen siirtotyöläinen. Osapuolet ovat keskittyessään vaikutuksiin, joita on seurannut siitä, että Martensin isä on menettänyt asemansa rajatyöntekijänsä, jättäneet huomaamatta seuraukset, joita tähän tosiseikkaan liittyy.
Martensin isän SEUT 45 artiklaan perustuvan oikeuden rajoitus
53. SEUT 45 artikla sisältää sekä sen, että kaikki kansalaisuuteen perustuva jäsenvaltioiden työntekijöiden syrjintä työsopimusten tekemisessä sekä palkkauksessa ja muissa työehdoissa poistetaan, että oikeuden liikkua vapaasti jäsenvaltioiden alueella hakeakseen tarjottua työtä.
54. Henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevilla perustamissopimuksen määräyksillä on tarkoitus helpottaa unionin kansalaisten kaikenlaista ansiotyön tekemistä unionin alueella. Vastaavasti kyseisten määräysten vastaisia ovat kaikki toimenpiteet, joilla voi olla epäsuotuisa vaikutus unionin kansalaisiin, kun he haluavat harjoittaa taloudellista toimintaa toisen jäsenvaltion alueella (ja siis lähteä kotijäsenvaltiostaan).(27) Näin ollen nämä määräykset ovat esteenä sellaisille kansallisille toimenpiteille, jotka voivat haitata sitä, että unionin kansalaiset käyttävät perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia, tai jotka tekevät niiden käytöstä vähemmän houkuttelevaa.(28) Tämän vapauden esteinä voidaan pitää muun muassa toimenpiteitä, joiden johdosta työntekijät menettävät jäsenvaltion lainsäädännössä heille taatut sosiaaliturvaetuudet sen vuoksi, että he ovat käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.(29) Tämä koskee myös kansallista lainsäädäntöä, jolla työntekijän kansalaisuudesta riippumatta estetään jäsenvaltion kansalaista lähtemästä kotimaastaan tai saadaan tämä luopumaan lähtemisestä ja käyttämästä oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, on siten katsottava rajoittavan tätä vapautta.(30)
55. Nyt käsiteltävässä asiassa Martensiin sovelletaan kolme vuotta kuudesta -sääntöä, koska hänen isänsä työskentely rajatyöntekijänä Alankomaissa päättyi. Ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen kuvaamat tosiseikat eivät viittaa siihen, että hän olisi säilyttänyt työntekijän asemansa Alankomaissa (että hän olisi esimerkiksi hakenut työtä siellä tai olisi ollut muulla tavoin Alankomaiden työmarkkinoiden käytettävissä).(31) Martensin isästä ei kuitenkaan tullut taloudellisesti epäaktiivista eikä hän jäänyt työmarkkinoiden ulkopuolelle. Hän käytti pikemminkin oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja otti kokoaikaisen työn Belgiasta, jossa hän edelleen asuu ja työskentelee.(32) Hän voi siten vedota SEUT 45 artiklaan, jotta se suojaisi häntä sellaisia toimenpiteitä vastaan, jotka asettavat hänet epäedulliseen asemaan sen vuoksi, että hän on halunnut työskennellä jossain toisessa jäsenvaltiossa.
56. Kolme vuotta kuudesta -säännön soveltamisella lähinnä pakotetaan Martensin isä joko olemaan käyttämättä liikkumisvapauttaan työntekijänä ja hakemaan edelleen työtä ainoastaan Alankomaista (säilyttääkseen MNSF:n tyttärelleen) tai käyttämään tätä vapautta mutta hyväksymään opintotukeen liittyvän taloudellisen menetyksen ja sen mahdollisen riskin, ettei muuta vaihtoehtoista tukea ole löydettävissä.
57. Tällaisella toimenpiteellä rajoitetaan Martensin isän SEUT 45 artiklaan perustuvia oikeuksia. Ellei se ole objektiivisesti perusteltavissa, se on kyseisen määräyksen nojalla kiellettyä.(33)
58. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin on eri mieltä tästä päätelmästä, on tarpeen tutkia tuomion komissio vastaan Alankomaat ulottuvuutta ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan (ja/tai kyseisen asetuksen 12 artiklan) nojalla annettavan suojan vaatimusta sekä tutkia lopuksi olosuhteet, joiden täyttyessä entisen työntekijän asemalla voi edelleen olla vaikutuksia.
Unionin tuomioistuimen tuomion C‑542/09, komissio vastaan Alankomaat, ulottuvuus
59. Nyt käsiteltävän asian osapuolten lähtökohtana on unionin tuomioistuimen tuomio asiassa komissio vastaan Alankomaat. Kyseisessä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä esitetyt toteamukset perustuivat SEUT 45 artiklaan ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaan ja koskivat kansalaisuuteen perustuvaa siirtotyöläisten ja rajatyöntekijöiden välillistä syrjintää kotimaisiin työntekijöihin nähden.
60. Siten kuin tulkitsen unionin tuomioistuimen kyseistä tuomiota, siinä ei siis nimenomaisesti käsitelty sellaisen Alankomaiden kansalaisen tilannetta, joka asuu kotijäsenvaltionsa ulkopuolella mutta käyttää oikeuksiaan vapaaseen liikkuvuuteen unionin oikeuden nojalla työskennelläkseen Alankomaissa (viittaan tähän ryhmään jäljempänä yksinkertaisuuden vuoksi nimellä Alankomaiden rajatyöntekijät).
61. Unionin tuomioistuin totesi tuomiossa komissio vastaan Alankomaat, että Alankomaat ei ollut noudattanut SEUT 45 artiklan eikä asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se oli asettanut (vuoden 2000 WSF:n 2.14 §:n 2 momentissa) siirtotyöläisille ja heidän huollettavinaan oleville perheenjäsenille kolme vuotta kuudesta -säännön, jotta he voivat saada opintotukea Alankomaiden ulkopuolella suoritettavia korkeakouluopintoja varten. Unionin tuomioistuin vahvisti, että 7 artiklan 2 kohdan mukaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa asuvien siirtotyöläisten ja rajatyöntekijöiden, jotka työskentelevät viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa mutta asuvat toisessa jäsenvaltiossa, on työntekijänä saatava muiden jäsenvaltioiden alueella samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden.(34)
62. Unionin tuomioistuin totesi, että kolme vuotta kuudesta -säännön kaltaista toimenpidettä ”sovelletaan pääasiallisesti siirtotyöläisten ja rajatyöntekijöiden, jotka ovat muiden jäsenvaltioiden kansalaisia, vahingoksi, koska henkilöt, jotka eivät asu asianomaisessa jäsenvaltiossa, ovat useimmiten muiden valtioiden kansalaisia”.(35) Unionin tuomioistuin totesi, että jotta toimenpiteellä voitaisiin katsoa harjoitettavan välillistä syrjintää, ”ei ole välttämätöntä, että sillä suosittaisiin kaikkia kyseisen jäsenvaltion kansalaisia tai että sillä asetettaisiin epäedulliseen asemaan ainoastaan muiden jäsenvaltioiden mutta ei kyseisen jäsenvaltion kansalaisia”.(36) Unionin tuomioistuin yksilöi tämän jälkeen vertailtavat tilanteet mukaan otettavan opintotuen kannalta siten, että niihin kuuluu yhtäältä i) sellaisen siirtotyöläisen tilanne, joka työskentelee Alankomaissa mutta asuu toisessa jäsenvaltiossa tai joka asuu ja työskentelee Alankomaissa mutta ei täytä kolme vuotta kuudesta -sääntöä, ja toisaalta ii) sellaisen hollantilaisen työntekijän tilanne, joka sekä asuu että työskentelee Alankomaissa.(37)
63. Unionin tuomioistuin ei käsitellyt Alankomaiden rajatyöntekijöiden asemaa erikseen. Sen kohteena oli kansalaisuuteen perustuva syrjintä, kun se yksilöi kaksi keskenään vertailtavaa ryhmää.
64. Alankomaiden rajatyöntekijää, kuten Martensin isää, kohdellaan eri tavoin kuin kotimaisia työntekijöitä lähinnä siksi, että hän on käyttänyt vapaata liikkuvuutta ja oleskelua koskevia oikeuksia, eikä hänen kansalaisuutensa vuoksi, joka on sama kuin kyseisten työntekijöiden. Tämän seurauksena – ilman, että on tarpeen selvittää asiaa sen enempää – hän ei mielestäni voi vedota välillistä syrjintää koskevaan tuomion komissio vastaan Alankomaat toteamukseen.
65. Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaa on siksi tutkittava tarkemmin.
Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yhdenvertainen kohtelu
66. Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan (ja 12 artiklan) säännöt ilmaisevat SEUT 45 artiklassa varmistetun työntekijöiden liikkumisvapauden Euroopan unionissa.(38) Tämän asetuksen johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan tämä oikeus on tunnustettava rajatyöntekijöitä syrjimättä. Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa taataan siten se, että siirtotyöläisiä ja rajatyöntekijöitä kohdellaan samalla tavoin kuin kotimaisia työntekijöitä. Se on suoja kansalaisuuteen perustuvaa suoraa tai välillistä syrjintää vastaan.(39)
67. Jotta työntekijä voisi vaatia oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun saadakseen opintotukea 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna sosiaalisena etuna, työntekijän on edelleen vastattava perheenjäsenensä elatuksesta.(40) Tilanne vaikuttaa olevan sellainen tässä tapauksessa. Ei ole välttämätöntä, että lapsi asuu siinä jäsenvaltiossa, jossa työntekijä asuu ja työskentelee (tai jossa rajatyöntekijä työskentelee).(41)
68. Nyt käsiteltävässä asiassa Martensin isää kohdellaan epäedullisemmin sen vuoksi, että hän on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen työntekijänä eikä sen vuoksi, että hän on Alankomaiden kansalainen.
69. Asetuksen 7 artiklan 2 kohdan sanamuodossa, jonka mukaan ”hänen on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden”, pronomini viittaa välittömästi aikaisemmin 7 artiklan 1 kohdassa kuvattuun työntekijään – eli työntekijään, joka on jäsenvaltion kansalainen ja työskentelee jossain toisessa jäsenvaltiossa. Muissakin asetuksen N:o 1612/68 säännöksissä, erityisesti niissä, jotka kuuluvat II osastoon ”Työskentely ja yhdenvertainen kohtelu”, viitataan työntekijään, joka on jäsenvaltion kansalainen ja työskentelee jonkin toisen jäsenvaltion alueella.
70. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö osoittaa kuitenkin, että yhdenvertaisen kohtelun vaatimus on asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa laajempi kuin kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon periaate.(42)
71. Unionin tuomioistuin vahvisti siten tuomiossa Hartmann, että työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten soveltamisalaan kuuluvat ”kaikki jäsenvaltioiden kansalaiset, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen ja tehneet työtä muussa jäsenvaltiossa kuin asuinvaltiossaan, – – asuinpaikastaan ja kansalaisuudestaan riippumatta”.(43) Tällainen henkilö kuului myös asetuksen N:o 1612/68 soveltamisalaan.(44) Siten Hartmann, joka asui toisessa jäsenvaltiossa mutta työskenteli jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän oli, kuului väistämättä työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien EY:n perustamissopimuksen määräysten soveltamisalaan ja näin ollen asetuksen N:o 1612/68 soveltamisalaan.(45) Hän saattoi vaatia siirtotyöläisen asemaa asetuksen N:o 1612/68 soveltamista varten ja vedota 7 artiklaan samalla tavoin kuin kuka tahansa työntekijä, johon kyseistä säännöstä sovelletaan.(46) Unionin tuomioistuin vertasi hänen tilanteessaan olevan henkilön (työntekijä, joka on käyttänyt liikkumisvapauttaan) kohtelua kotimaisten työntekijöiden (eli kotimaisten työntekijöiden, jotka eivät ole käyttäneet liikkumis- ja oleskeluvapauksia koskevia oikeuksiaan), kohteluun.
72. Unionin tuomioistuin viittasi siinä yhteydessä myös asetuksen N:o 1612/68 johdanto-osan neljänteen perustelukappaleeseen, jossa todetaan, että liikkumisvapautta koskeva oikeus on ”tunnustettava tekemättä eroa pysyvän työntekijän, kausityöntekijän, rajatyöntekijän – – välillä”.(47) Työntekijä voi samalla tavoin vedota asetuksen N:o 1612/68 7 artiklaan sitä jäsenvaltiota vastaan, jonka kansalainen hän on, silloin kun hän on asunut ja tehnyt työtä jossakin toisessa jäsenvaltiossa.(48)
73. Vaikuttaa siis siltä, että asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan käsitteellä ”kotimainen työntekijä” pitäisi ymmärtää tarkoitettavan kotimaista työntekijää, joka ei ole käyttänyt vapaata liikkuvuutta ja oleskelua koskevia oikeuksia, ja että tämän säännöksen mukainen vaatimus on kansalaisuudesta riippumaton yhdenvertainen kohtelu, jotta edistettäisiin liikkuvuutta ja oleskelua koskevien vapauksien käyttöä unionin oikeuden nojalla.
74. Tästä seuraa, että sekä SEUT 45 artikla että asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohta ovat esteenä sille, että jäsenvaltio asettaa liikkumis- ja oleskeluvapauttaan käyttäneet työntekijät (olivatpa he pysyviä työntekijöitä, kausityöntekijöitä tai rajatyöntekijöitä)(49) epäedullisempaan asemaan. Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan sanamuodosta riippumatta kyseinen säännös ja SEUT 45 artikla estävät siten Alankomaita epäämästä opintotukea rajatyöntekijänä olevan Alankomaiden kansalaisen huollettavana olevalta lapselta kolme vuotta kuudesta -säännön perusteella niin kauan kuin hän on rajatyöntekijä. Tämä johtuu siitä, että kolme vuotta kuudesta -säännöllä asetetaan rajatyöntekijä epäedullisempaan asemaan kuin kotimainen työntekijä vastaavissa olosuhteissa.
Työntekijäaseman menettäminen
75. Olen jo edellä selittänyt, miksi unionin tuomioistuimen ei mielestäni tässä tapauksessa edellytetä päättävän, voiko (ja jos voi, missä määrin) henkilö edelleen vedota (tiettyihin) työntekijöiden liikkumisvapautta koskeviin määräyksiin, kun hän on menettänyt asemansa siirtotyöläisenä tai rajatyöntekijänä.(50) Käsittelen täydellisyyden vuoksi tätä kysymystä kuitenkin abstraktisti.
76. Tämä kysymys tulee mielestäni esiin vain silloin, jos henkilö ei enää käytä tätä vapautta työskentelemällä tai hakemalla aidosti työtä(51) tai olemalla muulla tavoin työmarkkinoiden käytettävissä vastaanottavassa jäsenvaltiossa.(52) Tilanne olisi tällainen esimerkiksi silloin, jos Martensin isän tilanteessa oleva henkilö olisi lopettanut työskentelyn ja jäänyt eläkkeelle (Belgiassa tai muualla).
77. Tällaisella henkilöllä ei lähtökohtaisesti voi enää olla oikeuksia entisen työntekijäasemansa perusteella.(53) Tämän aseman menettäminen merkitsee sille unionin oikeudessa annetun suojan menettämistä. Pelkkä työpaikan muutos ei voi kuitenkaan lopettaa tätä suojaa.(54)
78. Jos tällainen unionin kansalainen asuu edelleen vastaanottavan jäsenvaltion alueella, hän voi joka tapauksessa vedota direktiivin 2004/38 24 artiklan 1 kohdan yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen, joka suojaa häntä unionin kansalaisuuden perusteella.(55) Siinä yhteydessä jo pelkästään se, että hän on ollut aikaisemmin työntekijä ja/tai on säilyttänyt tämän aseman, voi olla oleskeluoikeuden perustana.(56) Unionin lainsäädännössäkin voidaan lisäksi säätää, että oikeudet perustuvat tai liittyvät entisen työntekijän asemaan.(57)
79. Unionin tuomioistuin on hyväksynyt myös sen, että entisen siirtotyöläisen tai rajatyöntekijän asemalla voi olla vaikutuksia sen jälkeen kun itse työsuhde on päättynyt.(58) Tämä (kattavampi) suoja voi edelleen olla voimassa siitä huolimatta, että unionin kansalaisen oikeudet voivat suojata tällaista henkilöä, kun hän ei ole enää taloudellisesti aktiivinen. Työntekijöiden liikkumisvapaus antaa kattavamman suojan. Unionin tuomioistuin on todennut erityisesti opintotuen osalta, että niin kauan kuin hakijan vanhempi on siirtotyöläinen tai rajatyöntekijä, Alankomaiden kuningaskunnan esittämää tavoitetta kohtuuttoman taloudellisen rasituksen välttämiseksi ei voida pitää yleisen edun mukaisena pakottavana syynä, jolla voitaisiin perustella erilainen kohtelu hollantilaisten työntekijöiden ja muista jäsenvaltioista olevien työntekijöiden välillä.(59) Se ei siten voi toteuttaa asumista koskevan edellytyksen kaltaista toimenpidettä rajoittaakseen taloudellista solidaarisuutta, jota on osoitettava siirtotyöläisille ja rajatyöntekijöille kotimaisiin työntekijöihin verrattuna. Tämän seurauksena on niin, että toisin kuin silloin, kun tällaista toimenpidettä perustellaan samalla tavoitteella unionin kansalaisten oikeuksien yhteydessä, tällaisen edellytyksen oikeasuhteisuutta koskevat kysymykset eivät tule esiin.(60)
80. Missä olosuhteissa entistä rajatyöntekijää tai entistä siirtotyöläistä pitäisi edelleen suojella työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevilla oikeuksilla (eli missä olosuhteissa hänen pitäisi saada muuta suojaa kuin lainsäädännössä nimenomaisesti annetaan)?
81. On selvää, miksi tiettyjen sosiaalisten etujen on jatkuttava asuinpaikasta riippumatta. Tilanne on tällainen selvimmin silloin, jos etu liittyy erottamattomasti työsuhteen päättymiseen tai työntekijän työuraan.(61) Siten työsopimuksen päättämisestä maksettavaa korvausta voi määritelmän mukaisesti saada vain henkilö, joka oli aikaisemmin työssä mutta ei enää ole. Niissä olosuhteissa täytyy olla mahdollista vedota entisen työntekijän asemaan. Johdetussa oikeudessa vahvistetaan tämä näkemys.(62)
82. Jos tapahtuma tai tilanne, jonka osalta sosiaalinen etu myönnetään, tapahtuu työsuhteen päättymisen jälkeen eikä liity tähän seikkaan tai työntekijän aikaisempaan työsuhteeseen, ei ole lähtökohtaisesti enää mahdollista vedota esimerkiksi asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaan tai SEUT 45 artiklaan.(63) Unionin tuomioistuin on siten katsonut, että jos entinen työntekijä itse opiskelee myöhemmin vastaanottavassa jäsenvaltiossa, hän säilyttää työntekijän asemansa ja voi siten toimeentulo- ja opintotukea hakiessaan vedota asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaan sillä edellytyksellä, että aiemman työskentelyn ja kyseisten opintojen välillä on yhteys.(64) Jos sitä vastoin aikaisempi työsuhde liittyy vain toissijaisesti tuella rahoitettaviin opintoihin, hän ei säilytä työntekijän asemaansa eikä vetoaminen tähän säännökseen ole mahdollista.(65) Jos työntekijästä on tullut vastoin tahtoaan työtön ja hän on velvollinen työmarkkinoilla asetettujen ehtojen vuoksi hakeutumaan ammatilliseen uudelleenkoulutukseen jollekin eri alalle, yhteyttä aikaisempaan työhön ei poikkeuksellisesti edellytetä.(66)
83. Entä jos tapahtuma tai tilanne, joka aiheuttaa tarpeen hakea sosiaalista etua, syntyi ennen rajatyöntekijän tai siirtotyöläisen aseman menettämistä mutta jatkuu tämän aseman menettämisen jälkeen?
84. Tämä riippuu mielestäni jälleen edun ulottuvuudesta ja siitä, miksi se myönnetään.
85. Useat osapuolet ovat vedonneet tässä yhteydessä tuomioon Fahmi ja Esmoris Cerdeiro-Pinedo Amado, joten tutkin sitä hieman yksityiskohtaisemmin.
86. Yhteisöjen tuomioistuin totesi siinä, että asiassa ei ollut ilmennyt sellaisia erityisiä olosuhteita, joiden johdosta olisi pitänyt poiketa periaatteesta, jonka mukaan rajatyöntekijän aseman tai siirtotyöläisen aseman menettäminen merkitsee tähän asemaan liittyvän suojan menettämistä, kun aikaisempi työntekijä (joka ei enää asunut vastaanottavassa jäsenvaltiossa) yritti vedota työntekijöiden liikkumisvapauteen saadakseen viimeksi mainitulta valtiolta opintotukea samoin edellytyksin, joita tämä jäsenvaltio soveltaa omiin kansalaisiinsa.(67)
87. Kyseisen asian tosiseikat liittyivät entiseen työntekijään, joka oli saanut lapsilisää, lopettaneet työskentelyn, saanut työkyvyttömyyseläkettä ja tämän jälkeen, kun lainsäädäntöä oli muutettu siten, että oikeus saada lapsilisää oli muutettu oikeudeksi saada opintotukea,(68) menetti tämän tuen, koska hänen tyttärensä oli päättänyt toisen asteen opinnot eikä enää täyttänyt siirtymäjärjestelyn edellytystä, jonka mukaan lasten piti suorittaa edelleen samoja opintoja kuin 1.10.1995.
88. Yhteisöjen tuomioistuin totesi, ettei voitu väittää, että silloin kun kysymyksessä on siirtotyöläinen, joka on päättänyt työuransa ja palannut takaisin lähtövaltioonsa, jossa myös hänen lapsensa elävät, opintotuen saamiseksi asetetut edellytykset voisivat rajoittaa työntekijällä SEUT 45 artiklan nojalla olevia oikeuksia.(69) Yhteisöjen tuomioistuin totesi tehdessään tämän päätelmän, että (i) asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaa ei pitäisi tulkita siten, että entiset työntekijät voivat vedota siihen, jotta saisivat vastaanottavan jäsenvaltion myöntämiä sosiaalisia etuja ilman syrjintää;(70) mutta että (ii) vaikutukset voivat jatkua, jos etu liittyi erottamattomasti työntekijän työsuhteen päättymiseen tai työntekijän työntekijäasemaan(71) ja siitä säädettiin nimenomaisesti lainsäädännössä.(72)
89. Yhteisöjen tuomioistuin hyväksyi pian tämän jälkeen tuomiossa Leclere ja Deaconescu sen, että työntekijällä, joka lopettaa työnteon, ”on tämän jälkeen edelleen oikeus tiettyihin työsuhteen perusteella saatuihin etuihin”.(73) Julkisasiamies Jacobs katsoi kyseisessä asiassa, että merkityksellistä on se, annetaanko entiselle kotimaiselle työntekijälle (joka ei käyttänyt vapaata liikkuvuutta koskevia oikeuksia) etu hänen aikaisemman työntekijäasemansa perusteella asuinpaikasta riippumatta. Jos tähän vastataan kieltävästi, entinen siirtotyöläinen tai rajatyöntekijä ei voi enää vedota tähän asemaan liittyvään suojaan.(74)
90. Katson siis – ja korostan jälleen sitä, että käsittelen tätä kysymystä abstraktisti –, että entisellä työntekijällä ei ole oikeutta saada edelleen kaikkia työsuhteensa aikana hankkimiaan etuja. Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan käsite ”sosiaalinen etu” on laaja, ja siihen kuuluvat kaikki – työsopimukseen liittyvät tai siitä riippumattomat – etuudet, jotka yleisesti myönnetään kotimaisille työntekijöille sen perusteella, että heillä on objektiivinen työntekijäasema, tai pelkästään kyseisessä jäsenvaltiossa asumisen perusteella.(75) Entinen työntekijä voi edelleen vedota työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskeviin oikeuksiin hänen aikaisempaan työsuhteeseensa liittyvien sosiaalisten etujen osalta. MNSF:n kaltaista mukaan otettavaa opintotukea ei kuitenkaan yleensä anneta työntekijöille (tai heidän huollettavinaan oleville lapsille) työsuhteen perusteella. Se on sosiaalinen etu, jonka Alankomaat tarjoaa kaikille unionin kansalaisille, jotka haluavat opiskella Alankomaiden ulkopuolella ja ovat riittävästi integroituneet Alankomaihin. Unionin oikeus estää siten sen, että Alankomaat epää tällaisen edun unionin kansalaisilta, jotka ovat käyttäneet työntekijöiden liikkumisvapautta (koska heidän objektiivinen työntekijäasemansa on alun perin osoitus integroitumisesta).
91. Tämä merkitsee myös sitä, kuten julkisasiamies Jacobs huomautti,(76) että jos jäsenvaltio myöntää edelleen sosiaalisen edun entisille työntekijöille työsuhteen päättymisen jälkeen asuinpaikasta riippumatta, se ei voi syrjiä entisiä työntekijöitä, jotka ovat muiden jäsenvaltioiden kansalaisia tai jotka ovat käyttäneet työntekijöiden liikkumisvapautta. Siinä yhteydessä entinen rajatyöntekijä tai entinen siirtotyöläinen voi edelleen vedota asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa taattuun suojaan sellaisten etujen osalta, jotka on hankittu ennen hänen rajatyöntekijäasemansa tai siirtotyöläisasemansa päättymistä.
92. On siten jäsenvaltion asiana päättää, myönnetäänkö (kotimaisille) entisille työntekijöille edelleen opintotuen kaltainen sosiaalinen etu heidän työsuhteensa päättymisen jälkeen aikaisemman työskentelyn perusteella. Jos näin on, jäsenvaltio ei voi kohdella epäedullisemmin työntekijöitä, jotka ovat jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisia ja/tai jotka ovat käyttäneet työntekijöiden liikkumisvapauttaan.
Asetuksen N:o 1612/68 12 artikla
93. Vaikka ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin tiedustelee ohjeita vain SEUT 45 artiklan ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan osalta, kaikki osapuolet ovat käsitelleet ensimmäiseen kysymykseen vastatessaan myös kyseisen asetuksen 12 artiklaa (ja myös sitä, voidaanko sitä lainkaan soveltaa rajatyöntekijän lapseen). Käsittelen täydellisyyden vuoksi ratkaisuehdotukseni tässä osassa vielä tätäkin säännöstä.
94. Asetuksen 12 artiklassa annetaan oma, erillinen oikeus sellaisten työntekijöiden lapsille, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet jonkin toisen jäsenvaltion alueella.(77) Siinä taataan heille muun muassa oikeus osallistua yleiseen koulutukseen jäsenvaltiossa, jossa heidän vanhempansa ovat tai olivat työssä (eli ovat tai olivat siirtotyöläisinä), samoin edellytyksin kuin kyseisen valtion kansalaisille, kunhan he asuvat vastaanottavan jäsenvaltion alueella.(78) Kyseisessä tilanteessa olevat lapset voivat siten aloittaa opinnot vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja tarvittaessa viedä ne päätökseen.(79) He voivat myös vedota 12 artiklaan, jos vastaanottava jäsenvaltio tarjoaa omille kansalaisilleen mahdollisuuden saada tukea opintoihin tai koulutukseen ulkomailla.(80) Jotta hakija voisi vedota 12 artiklaan, hänen ei tarvitse olla siirtotyöläisen huollettavana oleva lapsi osoittaakseen, että hänen molemmilla vanhemmillaan on oikeus oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa, tai osoittaakseen, että hänen vanhempansa ovat edelleen siirtotyöläisiä.(81) Hänen vanhempiensa ei myöskään tarvitse pysyä naimisissa eikä heidän molempien tarvitse olla unionin kansalaisia.(82) Merkityksellistä on se, että lapsi on asunut jäsenvaltiossa vanhempiensa (tai toisen vanhempansa) kanssa sinä aikana, jolloin ainakin toinen vanhemmista oleskeli siellä työntekijänä.(83) Tällä tavoin 12 artiklalla edistetään asetuksen N:o 1612/68 kokonaistavoitetta eli sitä, että siirtotyöläisen perheellä on parhaat mahdolliset edellytykset integroitua yhteiskuntaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa.(84) Siirtotyöläisen lapsella on oltava mahdollisuus käydä koulua ja opiskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa voidakseen saattaa koulunkäyntinsä ja opintonsa menestyksekkäästi päätökseen.(85) Tästä syystä oikeus päästä koulutukseen ja siihen liittyvä oleskeluoikeus pysyvät voimassa, kunnes lapsi on saanut opintonsa päätökseen.(86)
95. Rajatyöntekijä ei kuitenkaan määritelmän mukaisesti asu ja työskentele vastaanottavassa jäsenvaltiossa.
96. Siten 12 artiklan kirjaimellinen sanamuoto viittaa siihen, että sitä ei sovelleta rajatyöntekijöiden lapsiin. Tällainen tulkinta olisi kuitenkin vaikeaa sovittaa yhteen sen periaatteen kanssa, että siirtotyöläisiä ja rajatyöntekijöitä on kohdeltava samalla tavalla, mikä seuraa asetuksen N:o 1612/68 johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta sekä työntekijöiden liikkumisvapautta koskevasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä.(87)
97. Joka tapauksessa on katsottava, että vaikka (rajatyöntekijänä olevan) vanhemman ei tarvitse asua vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jotta asetuksen N:o 1612/68 12 artiklaa sovelletaan (seikka, jonka nimenomaisesti jätän avoimeksi), lapsen on – mielestäni – osoitettava, että hänellä on jonkinlainen side vastaanottavaan jäsenvaltioon tai että hän on integroitunut sinne asuinpaikan tai opintojen välityksellä. En esitä tässä yhteydessä tyhjentävää näkemystä siitä, miten tämä raja pitäisi täsmällisesti vetää. Nyt käsiteltävässä asiassa Martens ei asunut Alankomaissa, kun hänen isänsä oli siellä rajatyöntekijänä ja hän haki opintotukea opintoihin Alankomaiden ulkopuolella sijaitsevassa oppilaitoksessa.
98. Katson, että asetuksen N:o 1612/68 12 artikla ei ole sovellettavissa nyt käsiteltävään asiaan.
Toinen kysymys: unionin kansalaisten vapaata liikkuvuutta ja oleskelua koskevat oikeudet
99. Unionin tuomioistuimen ei ole mielestäni tarpeen vastata unionin kansalaisuutta koskevaan toiseen kysymykseen. SEUT 20 artiklasta ja SEUT 21 artiklan 1 kohdasta on työntekijöiden vapaan liikkuvuuden osalta erityismääräys SEUT 45 artiklassa,(88) ja Martensin isä voi edelleen vedota viimeksi mainittuun määräykseen. Jos unionin tuomioistuin on eri mieltä ja päättää vastata toiseen kysymykseen, vakiintunut oikeuskäytäntö antaa mielestäni tarvittavan perustan ohjeiden antamiseksi ennakkoratkaisua pyytävälle tuomioistuimelle.
100. Tuomiossa komissio vastaan Alankomaat ei tutkittu kolme vuotta kuudesta -säännön soveltamista sellaisten Alankomaiden kansalaisten huollettavina oleviin lapsiin, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia Alankomaissa eivätkä asu siellä. Unionin tuomioistuin on kuitenkin sittemmin tarkastellut samanlaisia toimenpiteitä unionin kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien yhteydessä, erityisesti ennakkoratkaisuissa, jotka ovat koskeneet Saksan ulkopuolella asuvien Saksan kansalaisten opintotukihakemuksia opintoihin Saksassa.(89)
101. Unionin tuomioistuin on todennut lähinnä, että kun jäsenvaltio säätää opintotukijärjestelmästä, jossa opiskelijat voivat saada opintotukea opintoihin tai koulutukseen jossain toisessa jäsenvaltiossa, sen on huolehdittava siitä, että näiden tukien myöntämistavat eivät luo perusteetonta rajoitusta SEUT 21 artiklassa vahvistetulle oikeudelle liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella.(90) Edellytystä, jonka mukaan asianomaisen on pitänyt asua keskeytyksettä maassa tietyn aikaa, on pidetty tällaisena rajoituksena: se on omiaan tekemään muussa jäsenvaltiossa liikkumista ja oleskelua koskevan vapauden käyttämisestä unionin kansalaisille vähemmän houkuttelevaa, koska jos he menettelevät näin, he todennäköisesti menettävät opinto- tai opintotukioikeutensa.(91)
102. Kun unionin tuomioistuin on tutkinut, voidaanko tällaista rajoitusta perustella yleistä etua koskevilla objektiivisilla seikoilla (kansalaisuudesta riippumatta) ja onko riidanalainen toimenpide oikeassa suhteessa hyväksyttävään tavoitteeseensa, se on selittänyt olevan legitiimiä, että jäsenvaltiot myöntävät tukea ulkomailla suoritettavien opintojen koko kestoa varten ainoastaan opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet integroituneensa tuen antavaan jäsenvaltioon riittävässä määrin.(92) Unionin tuomioistuin on kuvannut tätä tavoitetta keinoksi saavuttaa toinen tavoite eli välttää se, että toisesta jäsenvaltiosta tuleville opiskelijoille toimeentuloa varten myönnettävien tukien myöntämisestä koituu kohtuuton kustannus, jolla saattaisi olla vaikutuksia niiden tukien kokonaismäärään, joita kyseinen valtio voi myöntää.(93) Pelkästään keskeytymätöntä asumista tietyn ajanjakson ajan on kuitenkin pidetty liian yleisenä ja pois sulkevana, ja sillä on katsottu ylitettävän se, mikä on tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi; tästä syystä sitä on pidetty suhteellisuusperiaatteen vastaisena.(94) Muutkin seikat voisivat osoittaa riittävän siteen olemassaolon tuen antavaan jäsenvaltioon, kuten kansalaisuus, koulunkäynti, perhesiteet, työpaikka, kielitaito tai muut sosiaaliset tai taloudelliset siteet.(95)
103. Vaikka siis unionin kansalainen ei ole (tai ei ole enää) taloudellisesti aktiivinen, työpaikka ja perhe voivat osoittaa siteen olemassaolon jäsenvaltioon, josta tukea haetaan. Tämä kattaa erityisesti asianomaisen opiskelijan (aikaisemman) työskentelyn mutta mahdollisesti myös niiden perheenjäsenten senhetkisen tai aikaisemman työskentelyn, joiden huollettavana opiskelija on (yleensä vanhemmat).(96) Koska siteen vahvuus on vain edellytys, jota käytetään rajaamaan edunsaajien ryhmää, jotta vältettäisiin kohtuuttoman taloudellisen rasitteen aiheutuminen tuen antavalle jäsenvaltiolle, olen sitä mieltä, ettei voida jättää huomiotta sitä, että vanhempi on maksanut aiemmin veroja kyseiseen jäsenvaltioon.
104. Tietyissä tilanteissa on mahdollista, että myös opiskelupaikka ja -ala voivat antaa viitteitä arvioitaessa sitä, onko unionin kansalaisella riittävä side opintotuen maksavaan jäsenvaltioon, mutta pidän sitä pikemminkin lisäseikkana kuin pakollisena seikkana.
105. Nyt käsiteltävässä asiassa Martens on unionin kansalainen, joka on käyttänyt vapauttaan liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella, kun hän on muuttanut lapsena vanhempineen Alankomaista Belgiaan. Hän voi siten vedota SEUT 20 ja SEUT 21 artiklaan myös sitä jäsenvaltiota vastaan, jonka kansalainen hän on (Alankomaat).
106. Pelkästään se, että on kulunut huomattavan pitkä aika siitä, kun hän on käyttänyt näitä vapaata liikkuvuutta koskevia oikeuksia, ei voi sellaisenaan vaikuttaa siihen, voidaanko SEUT 20 ja SEUT 21 artiklasta johtaa oikeuksia sellaisissa olosuhteissa, joissa oikeutta oleskella jossain toisessa jäsenvaltiossa on käytetty jatkuvasti.(97)
107. Vaikka saattaa pitää paikkansa, että MNSF:ää ei ollut olemassa vielä silloin kun Martens muutti perheineen Belgiaan (eikä se tuolloin tästä syystä rajoittanut heidän vapaata liikkuvuutta koskevien oikeuksiensa käyttöä), kolme vuotta kuudesta -säännön soveltaminen joka tapauksessa asettaa hänet epäedullisempaan asemaan, koska hän on asunut jatkuvasti Alankomaiden ulkopuolella.
108. Alankomaiden on kohdeltava hakijoita oikeudellisesti samalla tavoin heidän kansalaisuudestaan riippumatta, kun se ratkaisee, kuka saa sen tarjoaman tuen jäsenvaltioissa tai Euroopan unionin ulkopuolella harjoitettavia opintoja varten. Päätöstä tehdessään se ei saa myöskään asettaa epäedulliseen asemaan hakijoita, jotka ovat käyttäneet oikeuksiaan liikkua ja oleskella jossain toisessa jäsenvaltiossa. Unionin tuomioistuin totesi yksiselitteisesti tuomiossa D’Hoop, että olisi ”liikkumisvapautta koskevan oikeuden vastaista, jos häneen voitaisiin siinä jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on, soveltaa epäedullisempaa kohtelua kuin siinä tapauksessa, että hän ei olisi käyttänyt perustamissopimuksessa annettuja liikkumisvapautta koskevia oikeuksia”.(98) Jäsenvaltio näet itse asiassa määräisi sellaisessa tapauksessa kansalaiselleen seuraamuksen siitä, että tämä on käyttänyt liikkumisvapautta koskevaa oikeuttaan.(99)
109. Kolme vuotta kuudesta -säännön soveltamisella Martensiin on juuri tällainen vaikutus. Martens ei voi noudattaa tätä sääntöä, koska hän on muuttanut Alankomaista Belgiaan lapsena ja asunut edelleen Belgiassa ainakin siihen saakka kunnes hän kirjoittautui Alankomaiden Antillien yliopistoon.
110. Alankomaat perustelee kolme vuotta kuudesta -sääntöä vetoamalla unionin tuomioistuimen toteamukseen, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat myöntää tukea vain opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet, että he ovat integroituneet tietyssä määrin kyseisen valtion yhteiskuntaan.(100)
111. Vaikka unionin tuomioistuin on todellakin tunnustanut tämän tavoitteen, se on myös tehnyt selväksi, että pelkän asuinpaikan käyttäminen perusteena on liian pois sulkeva ja yleinen. Tässä yhteydessä ei ole mielestäni mitään merkitystä sillä, että toisin kuin Saksan asumista koskeva edellytys, joka oli riidanalainen esimerkiksi tuomioissa Prinz ja Thiele Meneses, vuoden 2000 WSF:ssä ei edellytetä, että opiskelija on asunut Alankomaissa keskeytyksettä kolmen vuoden ajan välittömästi ennen opintojen aloittamista ulkomailla. Tämä ero ei muuta sitä, että asumista koskeva edellytys on ehdoton ja pois sulkeva.
112. Huomautettakoon täydellisyyden vuoksi, että kolme vuotta kuudesta -sääntö ei ole ehdoton (koska ministeri voi kumota sen soveltamalla kohtuullistamislauseketta).(101) Unionin tuomioistuimella on kuitenkin hyvin vähän tai ei lainkaan tietoa tämän lausekkeen ulottuvuudesta ja soveltamisesta. Joka tapauksessa se, että ministeri voi käyttää harkintavaltaansa sen osalta, sovelletaanko unionin kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien perusteetonta rajoitusta tietyissä tilanteissa, ei muuta lopputulosta. Se, mikä on unionin oikeuden nojalla kiellettyä, se on kiellettyä. (Sama pätee rajatyöntekijöitä (ja heidän lapsiaan) ja henkilöitä, jotka ovat Alankomaiden kansalaisia ja asuvat raja-alueella ja jotka haluavat opiskella siellä sijaitsevassa oppilaitoksessa, koskevaan poikkeukseen.)
Ratkaisuehdotus
113. Edellä esitetyn perusteella katson, että unionin tuomioistuimen pitäisi vastata Centrale Raad van Beroepin esittämiin kysymyksiin seuraavasti:
SEUT 45 artikla ja työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15.10.1968 annetun neuvoston asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohta ovat esteenä sille, että Alankomaat epää opintotuen rajatyöntekijän huollettavana olevalta lapselta, joka on Alankomaiden kansalainen, kolme vuotta kuudesta -säännön perusteella niin kauan kuin hän on rajatyöntekijä. Jos tämä rajatyöntekijä lopettaa työskentelyn Alankomaissa ja käyttää työntekijöiden liikkumisvapautta ottamalla vastaan kokoaikaisen työn jossain toisessa jäsenvaltiossa, SEUT 45 artikla estää hänen asuinpaikastaan riippumatta Alankomaita soveltamasta toimenpiteitä, joilla tehdään SEUT 45 artiklasta johtuvien oikeuksien käyttämisestä tällaiselle työntekijälle vähemmän houkuttelevaa ja joiden vuoksi hän menettää vapaata liikkuvuutta koskevien oikeuksiensa käyttämisen seurauksena sosiaalisia etuja, jotka hänelle on taattu Alankomaiden lainsäädännössä, kuten mukaan otettavan opintotuen huollettavanaan olevalle lapselleen, ellei tätä voida objektiivisesti perustella.