Language of document :

Kanne 22.3.2018 – Euroopan komissio v. Espanjan kuningaskunta

(asia C-207/18)

Oikeudenkäyntikieli: espanja

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: É. Gippini Fournier, G. von Rintelen ja J. Samnadda)

Vastaaja: Espanjan kuningaskunta

Vaatimukset

Unionin tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, ettei Espanjan kuningaskunta ole noudattanut tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista sekä usean valtion alueen kattavasta musiikkiteosten oikeuksien lisensioinnista verkkokäyttöä varten sisämarkkinoilla 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/26/EU 43 artiklassa säädettyjä velvollisuuksiaan, koska se ei ollut 10.4.2016 mennessä antanut kaikkia kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä tai ei ole ainakaan ilmoittanut niitä komissiolle.

Espanjan kuningaskunnan on SEUT 260 artiklan 3 kohdan perusteella maksettava uhkasakko, jonka määrä on 123 928, 64 euroa päivässä, sen tuomion antamispäivästä lukien, jolla todetaan, ettei se ole toteuttanut direktiivin 2014/26/EU noudattamisen edellyttämiä toimenpiteitä tai ettei se ainakaan ole ilmoittanut niitä komissiolle.

Espanjan kuningaskunta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Direktiivin 2014/26/EU 43 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 10 päivänä huhtikuuta 2016 ja ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Koska Espanjan kuningaskunta ei ole pannut direktiiviä 2014/26/EU kokonaisuudessaan täytäntöön eikä se ole ilmoittanut komissiolle täytäntöönpanotoimenpiteitä, komissio on päättänyt panna tämän kanteen vireille unionin tuomioistuimessa.

Komissio vaatii, että Espanjan kuningaskunta velvoitetaan tässä asiassa annettavan tuomion julistamispäivästä lukien maksamaan joka päivä määrältään 123 928, 64 euron suuruisen uhkasakon, jota laskettaessa on otettu huomioon rikkomisen vakavuus, kesto ja varoittava vaikutus suhteessa kyseisen jäsenvaltion maksukykyyn.

____________