JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
YVES BOT
7 päivänä syyskuuta 2010 1(1)
Asia C‑261/09
Rikosoikeudenkäynti
Gaetano Mantelloa vastaan
(Oberlandesgericht Stuttgartin (Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Puitepäätös 2002/584/YOS – Eurooppalainen pidätysmääräys – Ehdoton kieltäytymisperuste – Ne bis in idem -periaate – Perusoikeus – Soveltaminen silloin kun lopullinen tuomio on annettu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa – Saman teon käsite – Itsenäinen käsite – Soveltamisala
1. Eurooppalainen pidätysmääräys, joka on otettu käyttöön neuvoston puitepäätöksellä 2002/584/YOS,(2) on korvannut jäsenvaltioiden välisen muodollisen luovuttamista koskevan menettelyn oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä, jotka perustuvat näiden viranomaisten väliseen vankkaan luottamukseen. Sitä pidetään perustellusti rikosasioissa oikeudellisen yhteistyön keinona, joka tuottaa parhaat tulokset.
2. Puitepäätöksessä luetellaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen kieltäytymisperusteet tyhjentävästi. Nyt vireillä oleva ennakkoratkaisumenettely koskee ensi kertaa puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa vahvistetun perusteen ulottuvuutta: sen nojalla eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on kieltäydyttävä, jos jossain jäsenvaltiossa on annettu samasta teosta etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio ja hän on suorittanut rangaistuksen, suorittaa sitä parhaillaan tai sitä ei voida enää panna täytäntöön.
3. Käsiteltävänä olevan asian taustalla on eurooppalainen pidätysmääräys, jonka italialainen oikeusviranomainen on antanut Saksassa asuvasta Italian kansalaisesta, jonka väitetään osallistuneen kokaiinin myyntiin Saksan ja Italian välillä rikollisjärjestössä useiden kuukausien ajan vuosina 2004 ja 2005.
4. Oberlandesgericht Stuttgart (Saksa) tiedustelee puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan mahdollista sovellettavuutta nyt käsiteltävään asiaan seuraavien seikkojen perusteella. Yhtäältä italialainen tuomioistuin on tuominnut etsityn henkilön 13.9.2005 tapahtuneesta kokaiinin laittomasta hallussapidosta ja toisaalta italialaisilla rikostutkijoilla oli jo tämän tuomion antamishetkellä käytettävissään riittäviä tietoja kyseisen henkilön asettamiseksi syytteeseen hänen osallistumisestaan eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettuun huumausaineiden myyntiin, mutta he pidättyivät menettelemästä näin, jotta he eivät vaarantaisi tätä myyntiä koskeneen rikostutkintansa moitteetonta kulkua.
5. Kansallinen tuomioistuin esittää unionin tuomioistuimelle kaksi kysymystä, joista ensimmäinen koskee sitä, onko puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettua käsitettä ”sama teko” tulkittava siten, että sillä viitataan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädäntöön, vai siten, että sillä viitataan täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion lainsäädäntöön, vai pitääkö sitä tulkita itsenäisesti. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee toisessa kysymyksessään, sovelletaanko tätä käsitettä tilanteeseen, jossa rikostutkijoilla oli jo näyttö etsityn henkilön osallistumisesta laajempaan huumausaineiden myyntiin mutta he olivat tutkinnallisista syistä päättäneet olla syyttämättä häntä tästä osallistumisesta, kun etsitty henkilö tuomittiin erillisestä huumausaineiden hallussapitorikoksesta.
6. Nämä kaksi kysymystä perustuvat lähtökohtaan, jonka mukaan puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa sovelletaan myös silloin, kun eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetuista teoista on annettu lopullinen tuomio jäsenvaltiossa, jossa tämä pidätysmääräys on annettu.
7. Useimmat tähän oikeudenkäyntiin väliintulijoina osallistuneet jäsenvaltiot ovat kiistäneet täysin tämän lähtökohdan, joka on niiden mielestä ristiriidassa eurooppalaisen pidätysmääräysjärjestelmän taustalla olevan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen kanssa. Nämä jäsenvaltiot ovat sitä mieltä, että kyseessä olevaa kieltäytymisperustetta voidaan soveltaa vain, jos eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetuista teoista on annettu lopullinen tuomio jossain muussa jäsenvaltiossa kuin pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.
8. Kehotan siis unionin tuomioistuinta antamaan ratkaisun näiden kysymysten taustalla olevasta lähtökohdasta ennen kansallisen tuomioistuimen esittämien kysymysten tutkimista, enkä ainoastaan sen vuoksi, että kyseessä on periaatekysymys, vaan myös sen vuoksi, että on hyvin todennäköistä, että se tulee esiin useissa tapauksissa.
9. Todettakoon, että vaikka eurooppalainen pidätysmääräys perustuu vankkaan vastavuoroiseen luottamukseen, tällaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön luovuttaminen perustuu täytäntöönpanojäsenvaltion oikeusviranomaisen(3) päätökseen, joka on tehtävä siten, että perusoikeuksia kunnioitetaan. Esitän, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohta ilmaisee ne bis in idem -periaatteen, joka on kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksessä tunnustettu perusoikeus ja joka on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa.(4)
10. Päättelen tästä, että vaikka vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen tehtävänä ei ole selvittää viran puolesta tämän periaatteen noudattamista, se ei voi panna eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos sillä on käytettävissään riittäviä todisteita kyseisen periaatteen loukkaamisesta esimerkiksi sillä tavoin, että teoista on jo annettu lopullinen tuomio pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.
11. Ehdotan tämän jälkeen, että unionin tuomioistuin toteaa, että koska puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetussa käsitteessä ”sama teko” ei ole sen sisällön osalta viitattu jäsenvaltioiden lainsäädäntöön, sitä on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti tulkittava yhtenäisesti Euroopan unionin sisällä. Väitän myös, että tätä käsitettä on tulkittava samalla tavoin kuin Schengenin sopimuksen soveltamista koskevan yleissopimuksen(5) 54 artiklaa, koska näiden kahden määräyksen käsitteet ovat samat ja tavoitteet samankaltaiset.
12. Ehdotan lopuksi, että unionin tuomioistuin vastaa toiseen kysymykseen yleissopimuksen 54 artiklan tulkintaa koskevan oikeuskäytännön perusteella, että sillä, että rikostutkintayksiköillä oli silloin, kun etsitty henkilö tuomittiin erillisestä huumausaineiden lainvastaisesta hallussapidosta, käytettävissään todisteita siitä, että tämä henkilö oli osallistunut useiden kuukausien ajan huumausaineiden myyntiin rikollisjärjestössä, ja että he olivat tuolloin luopuneet asettamasta tätä henkilöä syytteeseen tutkinnallisista syistä, ei ole merkitystä arvioitaessa saman teon käsitettä.
I Asiaa koskeva lainsäädäntö
A Puitepäätös
13. Puitepäätöksen tarkoituksena on poistaa jäsenvaltioiden väliltä erilaisissa sopimuksissa, joissa nämä valtiot ovat osapuolina, määrätty muodollinen luovuttamista koskeva menettely ja korvata se oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä. Sen tarkoituksena on erityisesti ”poistaa nykyiset monimutkaiset ja aikaa vievät luovuttamismenettelyt” ja korvata ne ”rikosoikeudellisten päätösten, sekä ennen tuomiota annettujen että lopullisten, vapaan liikkuvuuden järjestelmällä”.(6)
14. Puitepäätös perustuu rikosasioissa annettujen ratkaisujen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, joka on oikeudellisen yhteistyön ”kulmakivi”.(7) Puitepäätöksellä käyttöön otetut eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat järjestelyt perustuvat jäsenvaltioiden väliseen ”vankkaan luottamukseen”.(8)
15. Puitepäätöksen johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan tältä osin, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevia päätöksiä on valvottava riittävästi, mikä merkitsee sitä, että sen jäsenvaltion oikeusviranomaisen, jossa etsitty henkilö on otettu kiinni, on tehtävä päätös henkilön luovuttamisesta.
16. Puitepäätöksen johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaan puitepäätöksessä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan EU 6 artiklassa tunnustettuja ja Euroopan unionin perusoikeuskirjasta kuvastuvia periaatteita.
17. Nämä puitepäätöksen tavoitteet näkyvät seuraavalla tavalla sen säännöksissä.
18. Puitepäätöksen 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.
2. Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.
3. Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”
19. Puitepäätöksen 3 artiklassa luetellaan kolme eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdotonta kieltäytymisperustetta. Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan sanamuoto on seuraava:
”[Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen] kieltäytyy panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön seuraavissa tapauksissa:
– –
2) jos täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käytettävissä olevien tietojen mukaan jossain jäsenvaltiossa on annettu samasta teosta etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio, sillä edellytyksellä, että jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan.”
20. Puitepäätöksen 4 artiklan seitsemässä kohdassa säädetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista. Puitepäätöksen 4 artiklan 3 ja 5 alakohdan sanamuoto on seuraava:
”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön:
– –
3) jos [täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset] ovat päättäneet, että ne joko eivät nosta syytettä eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteena olevasta rikoksesta tai luopuvat jo nostetusta syytteestä, tai jos etsittyä henkilöä vastaan on jossain jäsenvaltiossa annettu samasta teosta lopullinen päätös, joka estää syytteen nostamisen myöhemmin;
– –
5) jos täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käytettävissä olevien tietojen mukaan kolmannessa maassa on annettu samasta teosta etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio, sillä edellytyksellä, että jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan.”
21. Puitepäätöksen 8 artiklassa luetellaan pakolliset tiedot, joita eurooppalaisen pidätysmääräyksen on sisällettävä. Etsityn henkilöllisyyden lisäksi eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä on oltava esitettyinä muun muassa kuvaus olosuhteista, joissa rikos on tehty, ja tiedot siitä, millä tavoin etsitty henkilö on osallisena rikokseen. Nämä tiedot on käännettävä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen viralliselle kielelle.
22. Puitepäätöksen 15 artikla koskee luovuttamispäätöstä. Siinä säädetään seuraavaa:
”1. Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee päätöksen henkilön luovuttamisesta tässä puitepäätöksessä määritetyissä määräajoissa ja siinä määritetyin edellytyksin.
2. Jos täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen katsoo, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimittamat tiedot eivät riitä, jotta se voisi tehdä päätöksen luovuttamisesta, se pyytää toimittamaan kiireellisesti erityisesti 3–5 ja 8 artiklan osalta tarvittavat lisätiedot ja voi asettaa tietojen saamiselle määräajan ottaen huomioon tarpeen noudattaa 17 artiklassa vahvistettua määräaikaa.
3. Pidätysmääräyksen [antaneen jäsenvaltion] oikeusviranomainen[(9)] voi milloin tahansa toimittaa kaikki käyttökelpoiset lisätiedot täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle.”
23. Puitepäätöksen 17 artikla koskee eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanopäätöksen määräaikoja ja menettelyjä. Sen sanamuoto on seuraava:
”1. Eurooppalainen pidätysmääräys käsitellään ja se pannaan täytäntöön kiireellisesti.
2. Jos etsitty henkilö suostuu luovuttamiseen, lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta olisi tehtävä 10 päivän kuluttua suostumuksen antamisesta.
3. Muissa tapauksissa lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta olisi tehtävä 60 päivän kuluessa etsityn henkilön kiinni ottamisesta.
4. Jos eurooppalaista pidätysmääräystä ei erityistapauksissa voida panna täytäntöön 2 tai 3 kohdan mukaisissa määräajoissa, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on välittömästi ilmoitettava siitä ja viivästyksen syystä pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle. Tällaisessa tapauksessa määräaikoja voidaan jatkaa 30 päivällä.
5. Siihen saakka, kunnes täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen, sen on varmistettava, että henkilön tosiasiallisen luovuttamisen aineelliset edellytykset säilyvät.
6. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyminen on perusteltava.
7. Jos jäsenvaltio ei poikkeuksellisissa olosuhteissa pysty noudattamaan tässä artiklassa säädettyjä määräaikoja, sen on ilmoitettava siitä ja viivästyksen syistä Eurojust-yksikölle. Jäsenvaltion, joka on toistuvasti kärsinyt jonkin toisen jäsenvaltion viivästyksestä pidätysmääräyksen täytäntöönpanossa, on lisäksi ilmoitettava siitä [Euroopan unionin] neuvostolle tämän puitepäätöksen täytäntöönpanon arvioimiseksi jäsenvaltioiden tasolla.”
24. Puitepäätöksessä säädetään vielä etsityn henkilön oikeuksista. Kun etsitty henkilö otetaan kiinni, toimivaltainen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen antaa puitepäätöksen 11 artiklan nojalla hänelle tiedon eurooppalaisen pidätysmääräyksen sisällöstä. Kiinni otettu henkilö voi antaa suostumuksensa siihen, että hänet luovutetaan, tai vastustaa sitä. Hän voi myös luopua tai olla luopumatta siihen erityissääntöön vetoamisesta, jonka mukaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella luovutettua henkilöä ei saa syyttää ennen kyseistä luovuttamista tehdystä muusta kuin luovuttamisen perusteena olleesta rikoksesta.(10) Jos pidätetty henkilö ei anna suostumustaan luovuttamiseensa, hänellä on oikeus tulla kuulluksi täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen toimesta.(11)
B Ne bis in idem -periaate
25. Ne bis in idem -periaate ilmaistaan puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa.
1. Ne bis in idem -periaatteen tausta
26. Latinankielisellä maksiimilla ilmaistu ”ne bis in idem”- tai ”non bis in idem” -periaate, joka tarkoittaa ”ei kahdesti samassa asiassa”, merkitsee sitä, että samaa henkilöä ei voida tuomita kahdesti samasta teosta.
27. Tämä periaate kuuluu erottamana osana oikeusvaltion käsitteeseen. Kun yhteiskunta on käyttänyt laillista oikeuttaan rangaista sen sääntöjä rikkonutta, se on menettänyt syyteoikeutensa, eikä sillä näin ollen ole enää valtuuksia määrätä seuraamuksia henkilölle, joka on jo tuomittu tästä teosta. Kyseinen periaate on siten erottamaton lainvoimaisuuden periaatteesta ja rangaistusten oikeasuhteisuutta koskevasta periaatteesta, joiden nojalla seuraamuksen on oltava oikeassa suhteessa niiden tekojen vakavuuteen, joista asianomaista syytetään.
28. Kun ne bis in idem -periaatetta tarkastellaan yksittäisen henkilön tasolla, sillä on tarkoitus taata tuomitulle henkilölle se, että kun hän on suorittanut rangaistuksensa, hän on ”maksanut velkansa” yhteiskunnalle ja voi siten ottaa jälleen takaisin paikkansa siinä, ilman että hänen tarvitsisi pelätä uusia syytteitä. Se vastaa siten sekä kohtuullisuuden että oikeusvarmuuden vaatimuksia.
29. Ne bis in idem -periaate on erittäin vanha periaate.(12) Se ei ole kuitenkaan missään tapauksessa jäänyt unholaan, vaan sitä on vähitellen vahvistettu ja laajennettu, kun rikosoikeus on kehittynyt moderneissa yhteiskunnissa erityisesti seuraamuksen merkityksen osalta. Rikosoikeuden modernissa kehityksessä, joka on kaikille jäsenvaltioille yhteinen, seuraamuksen perustehtävänä on sopeuttaminen uudelleen yhteiskuntaan. Sen ainoana tehtävänä ei siis ole enää tuottaa tuomitulle harmia ja ehkäistä rikoksia, vaan sen tavoitteena on myös edistää hänen sopeuttamistaan. Tämä sopeuttaminen edellyttää väistämättä sitä, että rikoksen katsotaan tulleen lopullisesti kuitatuksi ja että lainvoimaisesti tuomitulla ei ole enää mitään pelättävää lain taholta.
30. Ne bis in idem -periaate on vahvistettu useilla kansainvälisillä toimilla sekä jäsenvaltioiden kansallisessa oikeudessa että unionin piirissä.
31. Kansallisessa oikeudessa ne bis in idem -periaate ilmaistaan 22.11.1984 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen liitteenä olevan seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklassa.(13) Tässä 4 artiklassa määrätään seuraavaa:
”1. Ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.
– –”
32. Jäsenvaltioiden välisten suhteiden tasolla ne bis in idem -periaate vahvistetaan yleissopimuksen 54 artiklassa(14) seuraavasti:
”Henkilöä, jota koskevassa asiassa sopimuspuoli on antanut lainvoimaisen tuomion, ei voida syyttää samasta teosta toisen sopimuspuolen toimesta edellyttäen, että tämä henkilö on tuomion saatuaan suorittanut rangaistuksensa tai parhaillaan suorittaa sitä taikka että sitä ei voida tuomion antaneen sopimuspuolen lain mukaan enää suorittaa.”
33. Yleissopimuksen 54 artiklalla pyritään takaamaan unionin kansalaisten vapaa liikkuvuus unionin sisällä. Sen tarkoituksena on estää se, että henkilöä voitaisiin syyttää samoista teoista useiden eri jäsenvaltioiden alueella, koska hän käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.(15)
34. Koska jäsenvaltioiden rikoslainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu, tällaisen periaatteen soveltaminen edellyttää välttämättä sitä, että jäsenvaltioiden välillä vallitsee vastavuoroinen luottamus kunkin maan rikosoikeudelliseen järjestelmään ja että kukin jäsenvaltio hyväksyy muiden jäsenvaltioiden voimassa olevien rikosoikeuden sääntöjen soveltamisen, vaikka niiden kansallista oikeutta soveltamalla päädyttäisiinkin toisenlaiseen tulokseen.(16)
35. Lisäksi ne bis in idem -periaate on vahvistettu perusoikeuskirjan 50 artiklassa esteeksi sille, että asianomainen voitaisiin tuomita kahdesti saman jäsenvaltion tuomioistuimissa ja eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, sillä edellytyksellä, että tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan.(17) Kyseisessä 50 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo unionissa lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi lain mukaisesti.”(18)
2. Ne bis in idem -periaatteen sisältö
36. Ne bis in idem -periaatteen täsmällistä sisältöä on vaikea määrittää edellä mainittua erittäin yleistä määritelmää tarkemmin.(19) Se vaihtelee merkittävällä tavalla jäsenvaltiosta toiseen. Erot voivat koskea kahta osatekijää, joista tämän periaatteen soveltaminen riippuu, eli bis-osatekijää ja idem-osatekijää.
37. Käsite bis kattaa sellaisten ratkaisujen määrittämisen, jotka mahdollistavat periaatteen soveltamisen.
38. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artikla, yleissopimuksen 54 artikla ja perusoikeuskirjan 50 artikla koskevat, kuten puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtakin, lopullista vapauttavaa tai langettavaa tuomiota. Yleissopimuksen 54 artiklassa ja puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa lisätään kuitenkin lisäedellytyksenä langettavan tuomion varalta, että asianomainen on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai että rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan.
39. Tulee kuitenkin esiin kysymys siitä, kattaako viimeksi mainittu edellytys yksittäisen ja yleisen armahduksen, ja lisäksi on määritettävä, ovatko ratkaisuja, jotka voivat olla ne bis in idem -periaatteen soveltamisen perustana, ainoastaan tuomioistuinten tuomiot vai sisältävätkö ne syyttäjäviranomaisten päätökset silloin, kun nämä luopuvat lopullisesti syytteistä, ja millä edellytyksillä näin voisi mahdollisesti olla.
40. Käsitteellä idem viitataan seikkoihin, joista on katsottava jo annetun ratkaisu. Kyseessä voi olla kyseisten henkilöiden kannalta edullisen näkemyksen mukaan se, että pelkästään konkreettiset teot ovat samat, tai suppeamman tulkinnan mukaan se, että rikokset ovat samat eli tekojen oikeudellinen luonnehdinta on sama.
41. Unionin tuomioistuin on jo käsitellyt useita näistä kysymyksistä yleissopimuksen 54 artiklan tulkinnan yhteydessä.
42. Se on tulkinnut käsitteen bis osalta edellytystä, jonka mukaan asianomainen ”on suorittanut” sopimusvaltion tuomioistuimen määräämän rangaistuksen tai ”suorittaa sitä parhaillaan” siten, että se kattaa tilanteen, jossa syytetty on tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tämä käsite ei sitä vastoin kata tapausta, jossa syytetty on ollut lyhytaikaisesti pidätettynä ja/tai tutkintavankeudessa ja tuomiovaltion oikeuden mukaan tämä vapaudenmenetys on vähennettävä myöhemmin täytäntöönpantavasta vankeusrangaistuksesta.(20)
43. Unionin tuomioistuin on myös todennut, että ne bis in idem ‑periaatetta sovelletaan sellaiseen sopimusvaltion tuomioistuimen ratkaisuun, joka annetaan syyteoikeuden käyttämisen jälkeen ja jolla syytetty vapautetaan syytteestä lainvoimaisesti, koska syytteen perusteena ollut rikos on vanhentunut.(21)
44. Tätä periaatetta sovelletaan myös ratkaisuun, jolla syytetty on puutteellisen näytön takia vapautettu lopullisesti syytteestä.(22) Se kattaa myös vastaajan poissa ollessa annetun tuomion, jonka jäsenvaltion lainkäyttöviranomainen on antanut yleissopimuksen kattaman alueen ulkopuolella.(23)
45. Unionin tuomioistuin on todennut sellaisen ratkaisun tekijästä, joka voi aiheuttaa ne bis in idem -periaatteen soveltamisen, että tätä periaatetta sovelletaan myös sellaisiin toimenpiteistä luopumismenettelyihin, joissa jäsenvaltion virallinen syyttäjä tuomioistuimen tähän osallistumatta päättää tässä jäsenvaltiossa aloitetun rikosoikeudellisen menettelyn syytetyn täytettyä tietyt velvoitteet, ja etenkin kun syytetty on suorittanut tietyn rahasumman, jonka virallinen syyttäjä on määrännyt.(24)
46. Ne bis in idem -periaatetta ei sen sijaan sovelleta sellaiseen jäsenvaltion lainkäyttöviranomaisten tekemään päätökseen, jolla asian käsittely päätetään sen jälkeen, kun yleinen syyttäjä on päättänyt olla ajamatta syytettä siitä ainoasta syystä, että samaa syytettyä vastaan on jo aloitettu rikosoikeudellinen menettely saman teon johdosta toisessa jäsenvaltiossa, ja jossa pääasiaa ei arvioida mitenkään.(25)
47. Tätä periaatetta ei sovelleta myöskään ratkaisuun, jolla sopimusvaltion viranomainen on käsiteltäväkseen saamansa asian aineellisesti tutkittuaan määrännyt esitutkinta- ja syytemenettelyn keskeytyneeksi vaiheessa, jossa rikoksesta epäiltyä henkilöä ei vielä ole asetettu syytteeseen, kun tällainen keskeyttämisestä annettu ratkaisu ei kyseisen valtion kansallisen oikeuden mukaan johda syyteoikeuden lopulliseen menettämiseen ja kun se ei siten ole esteenä samaa tekoa koskevalle uudelle esitutkinta- ja syytemenettelylle kyseisessä valtiossa.(26)
48. Unionin tuomioistuin on todennut osatekijän idem osalta, että yleissopimuksen 54 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisen artiklan soveltamisen kannalta merkityksellisenä kriteerinä on tapahtuneiden tekojen identtisyyttä koskeva kriteeri, jolla tarkoitetaan sitä, että kyse on toisiinsa erottamattomasti liittyvien tekojen kokonaisuudesta, riippumatta näiden tekojen oikeudellisesta luonnehdinnasta tai suojatusta oikeushyvästä.(27)
49. Se on täsmentänyt, että huumausainerikosten osalta ei edellytetä, että molemmissa kyseessä olevissa sopimusvaltioissa kyseessä olevat huumemäärät tai henkilöt, joiden väitetään osallistuneen tekoihin molemmissa valtioissa, olisivat samat, joten ei ole mahdotonta, että tilanteessa, jossa tällainen identtisyys puuttuu, on kyse sellaisten tekojen kokonaisuudesta, jotka jo luonteensa takia liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Tätä koskeva lopullinen arviointi kuuluu toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille.(28)
50. Tässä oikeuskäytännössä määritetään ainoastaan ne bis in idem ‑periaatteen vähimmäisulottuvuus valtioiden välisissä suhteissa. Yleissopimuksen 58 artiklan mukaan sen 54 artiklan määräykset eivät rajoita sellaisten pitemmälle menevien kansallisten säännösten soveltamista, jotka koskevat ulkomailla tehtyihin oikeudellisiin ratkaisuihin sovellettavaa ne bis in idem -periaatetta.
51. Jäsenvaltioiden täysin sisäisessä oikeusjärjestyksessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määrittää ne bis in idem -periaatteen pakollisen vähimmäissisällön. Se on omaksunut käsitteen idem osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, jonka mukaan on otettava huomioon ainoastaan konkreettiset teot eikä suojattua oikeushyvää.(29)
C Kansallinen lainsäädäntö
1. Saksan oikeus
52. Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohta on pantu täytäntöön Saksan oikeudessa kansainvälisestä virka-avusta rikosasioissa 23.12.1982 annetun lain (Gesetz über die internationale Rechtshilfe in Strafsachen) 83 §:n 1 momentilla, sellaisena kuin se on muutettuna eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä 20.7.2006 annetulla lailla (Europäisches Haftbefehlgesetz).(30) Tässä pykälässä, jonka otsikkona on ”Täydentävät hyväksymisedellytykset”, säädetään seuraavaa:
”Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen ei ole sallittua, jos
1. toisessa jäsenvaltiossa on jo annettu pyynnön perusteena olevasta teosta syytettyä henkilöä koskeva lainvoimainen tuomio, sillä edellytyksellä, että jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen valtion lainsäädännön mukaan,
– –”
2. Italian lainsäädäntö
53. Huumausaineisiin ja psykotrooppisiin aineisiin sovellettavaa säännöstöä koskevien lakien konsolidoidusta tekstistä 9.10.1990 annetun tasavallan presidentin asetuksen nro 306/90 73 ja 74 §:n sanamuoto on seuraava:
”73 § Huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laiton valmistus, kauppa ja hallussapito
1. Henkilö, joka ilman 17 §:ssä määriteltyä lupaa viljelee, valmistaa, tuottaa, uuttaa, jalostaa, myy, tarjoaa tai antaa myyntiin, luovuttaa, jakaa, pitää kaupan, kuljettaa, hankkii muille, lähettää, välittää tai lähettää jonkun muun välityksellä tai toimittaa jollekin missä tahansa tarkoituksessa huumausaineita tai psykotrooppisia aineita, tuomitaan vähintään kuuden ja enintään 20 vuoden vankeusrangaistukseen ja 26 000–260 000 euron sakkorangaistukseen – –.
– –
6. Se, että rikokseen osallistuu yhdessä kolme henkilöä tai useampi henkilö, on rangaistuksen koventamisperuste.
74 § Huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa harjoittava järjestö
1. Kun kolme henkilöä tai useampia henkilöitä liittyy yhteen tarkoituksenaan tehdä 73 §:ssä lueteltuja rikoksia, järjestöä edistänyt, sen muodostanut, sitä johtanut, sitä järjestänyt tai rahoittanut henkilö tuomitaan vähintään 20 vuoden vankeusrangaistukseen.
2. Järjestön toimintaan osallistunut henkilö tuomitaan vähintään 10 vuoden vankeusrangaistukseen.
3. Rangaistusta kovennetaan, jos järjestön jäsenmäärä on kymmenen – –.
– –”
54. Italian rikosprosessilain 649 §:n mukaan ”henkilö, jonka osalta on annettu lainvoimainen vapauttava tai langettava tuomio tai määräys rikosasiassa, ei voi saada uutta syytettä samasta teosta, vaikka rikosnimike, rikoksen törkeysluokka tai olosuhteet olisivatkin erilaiset”.
55. Italian hallituksen antamien tietojen mukaan Corte suprema di cassazionen (kassaatiotuomioistuin) (Italia) oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että ”rikosprosessilain 649 §:n mukaiseen poikkeukseen ei voida vedota, jos teko, jonka vuoksi lainvoimainen tuomio on annettu, koskee rikosten ideaalikonkurrenssia, siltä osin kuin teko, josta on jo annettu lainvoimainen tuomio, voidaan luokitella tosiseikkojen osalta eri tavalla erilaisen tai vaihtoehtoisen arvioinnin mukaan laajempaan rikostunnusmerkistöön”.
II Tosiseikat ja pääasian oikeudenkäynti
A Riidanalainen eurooppalainen pidätysmääräys
56. Tribunale di Catania, Sezione del Giudice per le indagini preliminari (Catanian tuomioistuin, esitutkintaa hoitava osasto) (Italia) antoi 7.11.2008 Gaetano Mantelloa koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka perustui 5.9.2008 päivättyyn kansalliseen pidätysmääräykseen, joka koski tätä henkilöä sekä 76:ta muuta syytettyä.
57. Eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä Mantelloa syytettiin kahdesta teosta.
58. Hän oli yhtäältä osallistunut hieman ennen tammikuuta 2004 ja aina marraskuuhun 2005 saakka rikollisjärjestössä, johon kuului ainakin 10 muuta henkilöä, Vittoriassa (Italia), muilla Italian paikkakunnilla ja Saksassa järjestettyyn kokaiinin myyntiin. Mantello ei ollut toiminut ainoastaan kuriirina ja välittäjänä vaan hän oli ollut myös vastuussa kokaiinin hankinnasta ja kaupasta.
59. Toisaalta hän oli ottanut tämän ajanjakson aikana ja samoilla paikkakunnilla yksin tai yhdessä muiden kanssa lainvastaisesti vastaan kokaiinia, pitänyt sitä hallussaan ja välittänyt, myynyt tai luovuttanut sitä muille.
B Ratkaisu, joka saattaa estää eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon
60. Kansallisessa pidätysmääräyksessä annettujen tietojen mukaan Italian eri viranomaiset tutkivat tammikuusta 2004 alkaen laitonta kokaiinin myyntiä Vittorian alueella. Mantellon puhelinkeskustelujen kuuntelu 19.1. ja 13.9.2005 välisenä aikana vahvisti sen, että hän oli osallistunut tähän myyntiin. Esitutkintaviranomaiset myös seurasivat Mantelloa hänen tietyillä matkoillaan, erityisesti Sisilian (Italia) ja Milanon (Italia) välillä 28.7.2005 ja 12.8.2005 sekä Sisilian, Esslingenin (Saksa) ja Catanian välillä 12.9.2005.
61. Mantello osti tämän viimeksi mainitun matkan aikana 150 grammaa kokaiinia Esslingenistä, ja kun hän palasi illalla 13.9.2005, rautatiepoliisi pidätti hänet hänen poistuessaan junasta Catanian asemalla. Hänellä oli mukanaan kaksi pussia, jotka sisälsivät 9,5 ja 145,96 grammaa kokaiinia, mikä vastaa yhteismäärältään 599–719:ää myyntiannosta.
62. Tribunale di Catania tuomitsi 30.11.2005 antamallaan tuomiolla Mantellon kolmen vuoden, kuuden kuukauden ja 20 päivän pituiseen vankeusrangaistukseen sekä 13 000 euron sakkorangaistukseen sillä perusteella, että hänellä oli ollut Cataniassa 13.9.2005 lainvastaisesti hallussaan 155,46 grammaa jälleenmyyntiin tarkoitettua kokaiinia. Tämä tuomio pysytettiin Corte d’apello di Catanian (Catanian muutoksenhakutuomioistuin) 18.4.2006 antamalla tuomiolla.
C Menettely täytäntöönpanosta vastaavassa oikeusviranomaisessa
63. Saatuaan tiedon eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä Schengenin tietojärjestelmästä (SIS) Generalstaatsanwaltschaft Stuttgart (Stuttgartin syyttäjäviranomainen) pidätti Mantellon 3.12.2008 kotoaan ja toimitti hänet kuultavaksi Amtsgericht Stuttgartiin (Stuttgartin alueellinen tuomioistuin) (Saksa). Mantello vastusti kuulemisen aikana luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle eikä luopunut oikeudestaan vedota erityissääntöön. Oberlandesgericht Stuttgart pyysi Generalstaatsanwaltschaft Stuttgartin vaatimuksesta 22.1.2009 Italian viranomaisia toimittamaan asiakirjoja sen selvittämiseksi, estikö 30.11.2005 annetun tuomion lainvoimaisuus eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon.
64. Koska Oberlandesgericht Stuttgart ei ollut saanut tietoa näiltä viranomaisilta, se päätti 20.3.2009 lykätä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa ja määrätä Mantellolle oikeusavustajan.
65. Tribunale di Catanian tutkintatuomari vastasi 4.4.2009, että ne bis in idem -periaatetta ei voida soveltaa. Tällöin Generalstaatsanwaltschaft Stuttgart pyysi kansallista tuomioistuinta panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön.
66. Oberlandesgericht Stuttgart pohtii kuitenkin, voiko se vastustaa tätä täytäntöönpanoa seuraavien seikkojen perusteella. Tutkittaessa rikosta, joka johti Mantellon tuomitsemiseen kokaiiniannosten hallussapidosta jälleenmyyntiä varten, rikostutkijoilla oli jo riittäviä todisteita, joiden perusteella häneen oli voitu kohdistaa esitutkinta ja hänet olisi voitu asettaa syytteeseen eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetuista syytekohdista, erityisesti huumausainekaupasta rikollisjärjestössä. Tutkinnallisista syistä eli voidakseen paljastaa tämän kaupankäynnin ja ottaa kiinni muut rikokseen osallistuneet henkilöt nämä rikostutkijat eivät kuitenkaan antaneet käytettävissään olleita tietoja ja todisteita tutkintatuomarille eivätkä vaatineet tuolloin syytteen nostamista näistä teoista.
67. Kansallisen tuomioistuimen mukaan Saksan oikeudessa, sellaisena kuin Bundesgerichtshof (liittovaltion tuomioistuin) (Saksa) on sitä tulkinnut, järjestäytyneestä rikoksesta voitaisiin lähtökohtaisesti nostaa syyte vielä jälkikäteen, jos yhtäältä aikaisemman syytteen ja rikostutkinnan kohteena ovat olleet ainoastaan tällaisen järjestön jäsenen erilliset teot ja jos toisaalta syytetyllä ei ole perusteltua luottamusta siihen, että kaikki järjestön puolesta tehdyt teot on otettu huomioon aikaisemmassa menettelyssä. Kansallinen tuomioistuin arvioi, että lisäksi edellytettäisiin, että silloin kun on annettu tuomio erillisestä teosta, tutkintaviranomaiset eivät ole tienneet, että oli muita erillisiä rikoksia ja järjestäytynyt rikos, mikä nimenomaan ei päde Italian tutkintaviranomaisten osalta.
68. Kyseinen tuomioistuin korostaa lisäksi, että pääasiassa ei ole rajat ylittävää osatekijää, koska mahdollinen idem on tuomio, joka on peräisin pidätysmääräyksen antaneesta jäsenvaltiosta eikä jostain toisesta jäsenvaltiosta. Se korostaa lisäksi, että unionin tuomioistuin ei ole vielä tulkinnut puitepäätöksen käsitettä ”sama teko”. Kyseinen tuomioistuin tiedustelee tältä osin, voidaanko yleissopimuksen yhteydessä kehitettyä oikeuskäytäntöä soveltaa eurooppalaiseen pidätysmääräykseen.
III Ennakkoratkaisukysymykset
69. Oberlandesgericht Stuttgart on edellä esitetyn perusteella päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Arvioidaanko sitä, onko kyseessä [puitepäätöksen] 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettu sama teko,
a) pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeuden perusteella,
b) täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion oikeuden perusteella vai
c) tulkitsemalla käsitettä ‘sama teko’ itsenäisesti unionin oikeuden perusteella?
2) Onko huumausaineiden laiton maahantuonti edellä mainitun puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettu sama teko kuin jäsenyys järjestössä, jonka tavoitteena on huumausaineiden laiton kauppa, jos tutkintaviranomaisilla oli maahantuonnista annetun tuomion antamishetkellä käytettävissään tietoja ja todisteita, joiden perusteella oli vahvoja syitä epäillä jäsenyyttä, mutta tutkintaviranomaiset eivät tutkinnallisista syistä esittäneet asiaa koskevia tietoja ja todisteita tuomioistuimelle ja nostaneet niiden perusteella syytettä?”
IV Oikeudellinen arviointi
70. Oberlandesgericht Stuttgartin ennakkoratkaisupyyntö on EU 35 artiklan määräysten perusteella otettava tutkittavaksi. Amsterdamin sopimuksen voimaantulopäivästä annetusta ilmoituksesta, joka julkaistiin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä 1.5.1999,(31) näet ilmenee, että Saksan liittotasavalta on antanut EU 35 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun julistuksen, jolla se on hyväksynyt unionin tuomioistuimen toimivallan EU 35 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti eli kaikkien sen tuomioistuinten esittämien kysymysten osalta.
71. Ennen kansallisen tuomioistuimen esittämien kysymysten tutkimista on välttämätöntä tutkia, onko puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettu ehdoton kieltäytymisperuste sovellettavissa, jos lopullinen tuomio, jonka perusteella sitä pitäisi soveltaa, on annettu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.
A Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan soveltaminen silloin, kun eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetusta teosta on annettu lopullinen tuomio pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa
72. Useat nyt käsiteltävässä asiassa väliintulijoina olevat jäsenvaltiot väittävät, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettua ehdotonta kieltäytymisperustetta ei voida soveltaa tässä tapauksessa.(32) Ne esittävät tämän väitteensä tueksi, että ne bis in idem -periaate kuuluu yleisiin oikeusperiaatteisiin ja että oikeusviranomaisten, jotka antavat eurooppalaisen pidätysmääräyksen, on varmistettava sen noudattaminen. Ne korostavat, että näillä viranomaisilla on parhaat edellytykset selvittää, että henkilöä, jonka osalta eurooppalainen pidätysmääräys on annettu, ei ole jo tuomittu niiden valtiossa samoista teoista.
73. Näiden jäsenvaltioiden hallitusten mukaan puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan soveltaminen tällaisessa tapauksessa olisi siis vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ja sen vankan luottamuksen vastaista, joka täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on oltava pidätysmääräyksen antaneita oikeusviranomaisia kohtaan.
74. Italian hallituksen mielestä pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen arviointi, jonka mukaan ne bis in idem -periaatetta ei sovelleta, sitoo täytäntöönpanosta vastaavaa oikeusviranomaista.
75. Espanjan hallitus korostaa, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava suppeasti, kuten asiassa Wolzenburg 6.10.2009 annetun tuomion perusteluista ilmenee.(33) Se esittää Tšekin hallituksen tavoin, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettu ne bis in idem -periaate on välttämättä ylikansallinen samoin kuin yleissopimuksen 54 artiklassa tarkoitettu periaate. Espanjan hallitus väittää lisäksi, että ne bis in idem -periaatteen mahdollinen loukkaaminen ei tapahtuisi luovuttamisen aikana vaan sillä hetkellä, jona pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on mahdollisesti etsittyä henkilöä kuultuaan kuitenkin ryhtynyt tutkimaan häntä koskevaa asiaa.
76. En yhdy näiden hallitusten puoltamaan näkemykseen, koska se on mielestäni ristiriidassa eurooppalaisen pidätysmääräysjärjestelmän kanssa, sellaisena kuin se on määritelty puitepäätöksessä, ja koska sen 3 artiklan 2 alakohta ilmaisee perusoikeuden.
77. Vaikka puitepäätöksen järjestelmä perustuu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, unionin lainsäätäjä ei ole halunnut rinnastaa eurooppalaista pidätysmääräystä kansalliseen pidätysmääräykseen, jonka täytäntöönpano kuuluisi suoraan täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion poliisivoimille. Se on säätänyt, että eurooppalainen pidätysmääräys perustuu asianomaisten jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten yhteistyöhön ja että etsityn henkilön luovuttaminen perustuu täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen päätökseen ja tämä voi vastustaa luovuttamista jollain puitepäätöksessä mainitulla perusteella.
78. Kun unionin lainsäätäjä on tehnyt puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa mainitusta perusteesta ehdottoman kieltäytymisperusteen, vaikka pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen oletetaan selvittäneen itse, että teoista, joista asianomaista henkilöä syytetään, ei ole vielä annettu tuomiota, se on nimenomaisesti halunnut yhtäältä, että ne bis in idem -periaate ei ainoastaan estä uuden tuomion antamista asianomaiselle henkilölle vaan että se estää myös hänen luovuttamisensa, ja toisaalta, että tämän periaatteen noudattamista ei jätetä yksinomaan pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen harkintavaltaan, vaan sen takaa myös täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen.
79. Puitepäätöksessä säädetään tältä osin useista säännöistä, joiden nojalla täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen kykenee varmistamaan konkreettisesti kyseisen periaatteen noudattamisen. Edellytetään muun muassa, että eurooppalainen pidätysmääräys sisältää hyödylliset tiedot teoista, joista etsittyä henkilöä syytetään. Lisäksi säädetään, että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on kuultava tätä henkilöä. Kyseinen viranomainen voi lisäksi tarvittaessa pyytää pidätysmääräyksen antaneelta oikeusviranomaiselta kaikkia lisätietoja, joita se tarvitsee ehdottoman kieltäytymisperusteen osalta.
80. Ymmärrän hyvin tutkimuksen tässä vaiheessa hallitusten väitteen, jonka mukaan tällä järjestelmällä käyttöön otetusta kaksinkertaisesta valvonnasta on todellista hyötyä vain silloin, kun etsitty henkilö on jo tuomittu jossain muussa jäsenvaltiossa kuin pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa. Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen, jolla ei ehkä ole ollut mahdollisuutta kuulla etsittyä henkilöä, voi näet perustellusti olla tietämätön siitä, että asiasta on jo annettu tuomio jossain toisessa jäsenvaltiossa, koska sellaista eurooppalaista oikeustapausrekisteriä ei ole olemassa, johon olisi keskitetty jokainen kaikkien jäsenvaltioiden tuomioistuinten antama tuomio. Tällaista riskiä ei sitä vastoin ole olemassa pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion antaman tuomion osalta etenkään silloin, kun lopullisen tuomion, johon etsitty henkilö vetoaa, ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen on antanut sama tuomioistuin, kuten nyt käsiteltävässä asiassa.
81. Tämä väite ei mielestäni ole hyväksyttävä peruste sulkea pois puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan soveltaminen, jos lopullinen tuomio on annettu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.
82. Koska täytäntöönpanosta vastaavien ja pidätysmääräyksen antaneiden oikeusviranomaisten välisissä suhteissa on vallittava vankka luottamus, ensin mainittujen ei tosin pidä tutkia viran puolesta, onko eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetusta teosta jo annettu tuomio pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa tai jossain toisessa jäsenvaltiossa. Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa ei säädetä tällaisista etukäteisselvityksistä, koska siinä säädetään, että sitä sovelletaan, ”jos täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käytettävissä olevien tietojen mukaan” jossain jäsenvaltiossa on annettu samasta teosta etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio.
83. Tulee esiin kysymys siitä, onko tämän oikeusviranomaisen reaktion oltava erilainen sen mukaan, onko lopullinen tuomio annettu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa vai jossain toisessa jäsenvaltiossa, kun sillä on käytettävissään tällaisia tietoja.
84. Näin ei mielestäni ole seuraavista syistä. Kuten Euroopan yhteisöjen komissio on korostanut, yhtäältä puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohta ja järjestelmä, jolla pyritään varmistamaan sen noudattaminen, eivät koske ainoastaan tapauksia, joissa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetusta teosta on jo annettu lopullinen tuomio jossain muussa jäsenvaltiossa kuin pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.
85. Toisaalta perusoikeus, jota tällä puitepäätöksen säännöksellä pyritään suojaamaan, on samanarvoinen molemmissa tapauksissa.
86. Muistutettakoon siitä, että ne bis in idem -periaate on perusoikeus, joka kuuluu kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestykseen oikeusvaltion käsitteeseen kuuluvana periaatteena ja joka on vahvistettu nimenomaisesti perusoikeuskirjassa.
87. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden on noudatettava perusoikeuksia, kun ne panevat unionin oikeutta täytäntöön.(34) Tämä oikeuskäytäntö ei koske ainoastaan toimia, jotka on toteutettu EY:n perustamissopimuksen yhteydessä. Sitä sovelletaan kaikkiin unionin piirissä toteutettuihin toimiin,(35) koska EU 6 artiklan mukaan unioni perustuu oikeusvaltion periaatteeseen ja se pitää arvossa perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetussa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä eurooppalaisessa yleissopimuksessa ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä.
88. Näin ollen samalla tavoin kuin kolmannen pilarin yhteydessä toteutetun toimen, kuten puitepäätöksen, laillisuutta voidaan valvoa perusoikeuksien kannalta,(36) jäsenvaltioiden toiminnan on oltava näiden samojen oikeuksien mukaista, kun ne panevat tällaisen toimen täytäntöön. Kuten puitepäätöksen 1 artiklan 3 kohdassa nimenomaisesti muistutetaan, täytäntöönpanosta vastaavaa oikeusviranomaista sitoo siis tämä velvollisuus, kun sen on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön.
89. Kun unionin lainsäätäjä on säätänyt siitä, että ne bis in idem -periaate on ehdoton kieltäytymisperuste eikä ainoastaan oikeudenkäynnin este pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, se on ottanut huomioon ja halunnut estää vahingolliset vaikutukset, joita olisi yksilön vapauksille eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolla tämän periaatteen vastaisesti.
90. On näet tärkeää muistaa, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta seuraa etsityn henkilön pidättäminen ja tämän jälkeen tarvittaessa hänen pitämisensä säilössä täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa enintään 60 päivää, jos etsitty henkilö ei anna suostumustaan luovuttamiseensa ja viime kädessä pakkosiirtämiseensä toiseen jäsenvaltioon pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen alaiseksi. Kun otetaan huomioon näiden toimenpiteiden vaikutukset yksilön vapauksiin, unionin lainsäätäjä on perustellusti arvioinut, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa on pidettävä erottamattomana osana pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen vireille panemaa syytemenettelyä.
91. Lisäksi tapaus, jossa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetusta teosta on annettu tuomio pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, ei ole täysin sisäinen tilanne, jonka yhteensopivuutta perusoikeuksien kanssa olisi arvioitava yksinomaan tämän jäsenvaltion oikeuden perusteella Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen valvonnassa.
92. Siitä hetkestä lähtien, kun etsitystä henkilöstä on annettu eurooppalainen pidätysmääräys, hänen tilanteeseensa näet sovelletaan unionin lainsäädäntöä ja tämän pidätysmääräyksen on oltava niiden yleisten oikeusperiaatteiden mukainen, jotka rajaavat unionin toimintaa ja jäsenvaltioiden toimintaa, kun ne panevat tämän lainsäädännön täytäntöön.
93. Arvioitaessa sitä, onko puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohta sovellettavissa vai ei, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei selvitä, onko pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen noudattanut ne bis in idem -periaatetta, sellaisena kuin se on määritelty pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä, vaan valvoo unionin oikeuden tässä säännöksessä vahvistetun periaatteen noudattamista, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sen määritellyt.
94. Vahingolliset vaikutukset, joita etsitylle henkilölle aiheutuu eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta tämän periaatteen vastaisesti, ovat yhtä vakavia riippumatta siitä, onko teosta annettu tuomio pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa vai jossain toisessa jäsenvaltiossa.
95. Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on siis sovellettava puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa säädettyä ehdotonta kieltäytymisperustetta, mikäli poikkeuksellisesti ilmenee, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetusta teosta on jo annettu lopullinen tuomio pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, tai mikäli se ei saa pidätysmääräyksen antaneelta oikeusviranomaiselta tyydyttävää vastausta vastaanotettuaan pidätysmääräystä koskevat tiedot ja esitettyään tälle oikeusviranomaiselle kysymyksiä näiden tietojen paikkansapitävyyden varmistamiseksi.
96. Tästä seuraa, että nyt käsiteltävässä asiassa saksalainen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on menetellyt perustellusti, kun se on sen jälkeen, kun etsitty henkilö on väittänyt sille, että hänet on jo tuomittu Italiassa teoista, joita tarkoitetaan Tribunale di Catanian antamassa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä, tiedustellut Italian oikeusviranomaisilta tämän tuomion olemassaolosta ja sisällöstä arvioidakseen sitä, onko puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettua kieltäytymisperustetta tämän perusteella sovellettava vai ei.
97. Tämän jälkeen saksalainen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on menetellyt perustellusti esittäessään unionin tuomioistuimelle tämän ennakkoratkaisupyynnön, koska se on epävarma puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan ulottuvuudesta pääasiaan liittyvissä olosuhteissa ja koska unionin tuomioistuin ei ole vielä täsmentänyt kyseisessä säännöksessä tarkoitetun ”saman teon” käsitettä.
98. Se pyrkii ennakkoratkaisukysymyksillään täsmentämään perusteita, joiden mukaisesti tätä käsitettä on arvioitava, ja nämä kysymykset ovat täysin asianmukaisia pääasian riidan ratkaisemisen kannalta, joten ne on otettava tutkittavaksi.
B Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
99. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettua käsitettä ”sama teko” on arvioitava pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännön kannalta, vai siten, että tätä käsitettä on arvioitava täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion lainsäädännön kannalta, vai onko tämä käsite unionille ominainen itsenäinen käsite.
100. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus väittää, että kyseinen käsite on määritettävä täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti seuraavista syistä.
101. Ensinnäkin tämän hallituksen mukaan puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohta on pantava täytäntöön kuten muut tässä artiklassa tarkoitetut kieltäytymisperusteet, joissa viitataan täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion lainsäädäntöön.(37)
102. Toiseksi nyt käsiteltävään asiaan liittyvissä olosuhteissa kysymys, joka koskee sitä, missä määrin asianomaiset teot ovat päällekkäisiä, ja sitä, merkitseekö se, että kaikista tiedossa olleista rikoksista ei ollut nostettu syytettä ajankohtana, jolloin vain osasta niistä oli nostettu syyte, menettelyn väärinkäyttöä tai puolustautumisoikeuksien loukkaamista, kuuluu ratkaistavaksi kunkin jäsenvaltion aineellisen rikosoikeuden mukaan.
103. Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa on siis tämän näkemyksen mukaan tarkoitus soveltaa nimenomaan silloin, kun täytäntöönpanosta vastaava jäsenvaltio tulkitsee ne bis in idem -periaatetta laajemmin kuin pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio. Mikäli näin ei olisi ja mikäli saman teon käsite pitäisi määritellä itsenäisesti ja yhdenmukaisesti, olisi ensinnäkin epätodennäköistä, että pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio olisi antanut eurooppalaisen pidätysmääräyksen.
104. En yhdy tähän näkemykseen. Olen samaa mieltä kuin tässä oikeudenkäynnissä muina väliintulijoina olevien jäsenvaltioiden hallitukset sekä komissio siitä, että on kiinnitettävä huomiota siihen, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa, toisin kuin sen 3 artiklan 1 ja 3 alakohdassa, ei viitata täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion lainsäädäntöön sen sisällön määrittämiseksi vaan ainoastaan tuomion antaneen jäsenvaltion lainsäädäntöön ja sen osalta yksinomaan siihen erityiseen seikkaan, voidaanko lopullista tuomiota enää panna täytäntöön, jos kyseessä on langettava tuomio.
105. Yhdyn siis muiden väliintulijoiden puoltamaan näkemykseen, jonka mukaan on sovellettava vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka nojalla yhteisön tai unionin oikeuden säännöstä, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tulkittava kaikissa jäsenvaltioissa itsenäisesti ja yhdenmukaisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys ja lainsäädännöllä, jonka osa säännös on, tavoiteltu päämäärä.(38) Unionin tuomioistuin on jo soveltanut tätä oikeuskäytäntöä puitepäätöksen osalta tulkitessaan sen 4 artiklan 6 kohdan käsitteitä ”oleskella” ja ”asua”.(39)
106. Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa on siis mielestäni tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu käsite ”sama teko” on unionin oikeuden itsenäinen käsite.
107. Tätä näkemystä puoltavat hallitukset sekä komissio ehdottavat unionin tuomioistuimelle, että se menisi vastauksessaan pidemmälle ja toteaisi, että tätä käsitettä on tulkittava samalla tavoin kuin yleissopimuksen 54 artiklassa tarkoitettua käsitettä ”sama teko”. Yhdyn niiden näkemykseen.
108. On näet välttämätöntä täsmentää puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”sama teko” sisältöä kansallisen tuomioistuimen toiseen kysymykseen vastaamiseksi. Yhdyn myös perusteluihin, joiden vuoksi nämä väliintulijat ehdottavat yleissopimuksen 54 artiklaan viittaamista.
109. Ensinnäkin nämä käsitteet ilmaistaan samoin sanamuodoin useimmissa kieliversioissa. Tämä ei tosin päde saksan kieleen, koska puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa mainitaan käsite ”derselben Handlung”, kun puolestaan yleissopimuksen 54 artiklassa viitataan käsitteeseen ”derselben Tat”. Saksan hallitus esittää kuitenkin itse kirjallisissa huomautuksissaan, että tämä terminologinen ero ei saa olla esteenä sille, että näitä kahta sääntöä tulkitaan samalla tavoin.
110. Kuten Saksan hallitus väittää, tämä sama tulkinta on perusteltavissa toissijaisesti etenkin sillä, että näiden kahden säännön tavoitteet ovat samankaltaiset.
111. Kuten on todettu, yleissopimuksen 54 artiklan tarkoituksena on näet estää se, että henkilöä voitaisiin syyttää samoista teoista useiden eri jäsenvaltioiden alueella, koska hän käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.(40) Nyt käsiteltävään asiaan liittyvissä olosuhteissa yleissopimuksen 54 artikla on siten esteenä sille, että Mantello tuomitaan uudelleen samasta teosta Saksassa, jos oletetaan, että teosta, josta Mantelloa syytetään eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä, on annettu lopullinen tuomio Italiassa.
112. Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohta on jonkinlainen yleissopimuksen 54 artiklaa täydentävä väline Italian tasavallan kannalta. Kun viimeksi mainitussa määräyksessä kielletään oikeusviranomaisia panemasta täytäntöön Mantellon osalta annettua eurooppalaista pidätysmääräystä, sen tarkoituksena on myös estää se, että asianomaisen oleskelu Saksassa tai jossain muussa jäsenvaltiossa estyy, vaikka pidätysmääräyksessä tarkoitetusta teosta on jo annettu lopullinen tuomio.
113. Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa vahvistetulla ne bis in idem -periaatteella on siten sama päämäärä kuin yleissopimuksen 54 artiklalla. Viimeksi mainitun määräyksen tarkoituksena on taata, että jo tuomittu henkilö voi liikkua vapaasti, ilman että hänen tarvitsee pelätä uusia syytteitä samoista teoista sopimusvaltiossa, johon hän menee.(41) Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan tarkoituksena on puolestaan estää se, että tämän henkilön oleskelua kyseisessä valtiossa hankaloitetaan toisen jäsenvaltion antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolla.
114. Ehdotan siis, että unionin tuomioistuin täydentäisi ensimmäiseen kysymykseen antamaansa vastausta maininnalla, jonka mukaan puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettua käsitettä ”sama teko” on tulkittava samalla tavoin kuin yleissopimuksen 54 artiklassa tarkoitettua käsitettä ”sama teko”.
C Toinen ennakkoratkaisukysymys
115. Oberlandesgericht Stuttgart tiedustelee toisella kysymyksellään, onko sillä, että silloin kun Mantello tuomittiin 30.11.2005 siitä, että hän oli pitänyt 13.9.2005 kokaiinia hallussaan jälleenmyyntiä varten, italialaisilla rikostutkijoilla oli jo käytettävissään todisteita siitä, että hän oli osallistunut useiden kuukausien ajan huumausaineiden myyntiin Saksan ja Italian välillä, merkitystä kun arvioidaan sitä, onko tämän henkilön luovuttamisesta kieltäydyttävä puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan nojalla.
116. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee siten lähinnä, onko puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa tulkittava siten, että koska rikostutkijoilla oli sillä hetkellä, jona henkilöä vastaan nostettiin syyte ja hänet tuomittiin yksittäistekona pidettävästä huumausaineiden hallussapidosta, jo käytettävissään todisteita siitä, että tämä henkilö oli osallistunut useiden kuukausien ajan rikollisjärjestöön, jonka tarkoituksena oli huumausaineiden myynti, mutta näitä todisteita ei ollut paljastettu toimivaltaiselle tuomioistuimelle tutkinnallisista syistä, on oikeutettua katsoa, että tämä rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen ja yksittäistekona pidettävä huumausaineiden hallussapito ovat sama teko.
117. Kansallinen tuomioistuin esittää tämän kysymyksen, koska tällainen seikka voisi sen kansallisessa oikeusjärjestyksessä tietyin edellytyksin aiheuttaa sen, että syyteoikeus menetetään rikollisjärjestöön osallistumisen osalta.
118. Katson tässä oikeudenkäynnissä väliintulijoina olevien jäsenvaltioiden hallitusten ja komission tavoin, että tällaisella seikalla ei ole merkitystä ja että sen perusteella ei voida katsoa, että yksittäistekona pidettävä huumausaineiden hallussapito ja useita kuukausia kestänyt osallistuminen huumausaineiden myyntiin olisivat ”sama teko” siinä mielessä kuin tämä käsite on määritelty yleissopimuksen 54 artiklassa.
119. Edellä on näet jo todettu, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ratkaiseva peruste arvioitaessa osatekijää ”idem” on tapahtuneiden tekojen identtisyyttä koskeva kriteeri, jolla tarkoitetaan sitä, että kyse on toisiinsa erottamattomasti liittyvien tekojen kokonaisuudesta, riippumatta näiden tekojen oikeudellisesta luonnehdinnasta tai suojatusta oikeushyvästä.(42) Tällä tulkinnalla pyritään suojelemaan jo tuomitun ja oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen käyttäneen henkilön perusteltua luottamusta siihen, että häntä vastaan ei nosteta uudelleen syytettä samasta teosta sen vuoksi, että teolla rikotaan eri rikossäännöstä jokaisessa jäsenvaltiossa ja sitä voitaisiin luonnehtia oikeudellisesti eri tavalla.
120. Asiassa Kraaijenbrink annetun tuomion mukaan(43) pelkästään siitä, että toista asiaa käsittelevä tuomioistuin toteaa oletetun tekijän toimineen samassa rikollisessa tarkoituksessa, ei voida päätellä, että teot kuuluvat yhteen erottamattomaan kokonaisuuteen yleissopimuksen 54 artiklassa tarkoitetulla tavalla.(44)
121. Tämän oikeuskäytännön perusteella puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”sama teko” arvioinnin on siis perustuttava siihen, että verrataan ensimmäisen oikeudenkäynnin kohteena objektiivisesti ollutta tekoa eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevaan tekoon. On ratkaistava, onko asianomainen ensimmäisessä oikeudenkäynnissä jo tuomittu eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetusta teosta.
122. Tästä seuraa yhtäältä, että sillä, millä hetkellä rikostutkijat ovat todenneet eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetut tosiseikat, ei ole merkitystä ratkaistaessa sitä, liittyvätkö ne erottamattomasti jo tuomittuun tekoon.
123. Tästä seuraa toisaalta, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei saa ottaa tässä vertailussa subjektiivisia tekijöitä huomioon. Tämä viranomainen ei saa näin ollen ottaa huomioon etsityn henkilön rikollista tarkoitusta eikä kiinnittää huomiota tutkintayksikköjen strategiaan.
124. Kuten komissio esittää, siihen, mitkä ovat ne mahdollisuudet, joita näillä yksiköillä on käytössään vaikeissa ja laajoissa asioissa aloitetun tutkinnan, kuten järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan tutkinnan, tehokkaasti päätökseen viemiseksi, sovelletaan lisäksi niiden jäsenvaltion rikosprosessisääntöjä, eikä tällä kysymyksellä ole merkitystä arvioitaessa sitä, ovatko teot samat puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
125. Koska käsite ”sama teko” on unionin oikeuden itsenäinen käsite, se, että samankaltainen tilanne johtaisi mahdollisesti täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa kansallisen oikeuden perusteella syyteoikeuden menettämiseen, ei voi oikeuttaa erilaista arviointia.
126. Kun otetaan huomioon ne bis in idem -periaatteen ulottuvuutta koskeva oikeuskäytäntö yleissopimuksen 54 artiklan osalta, tätä periaatetta ei voida siis tulkita siten, että sillä velvoitettaisiin rikostutkintayksiköt nostamaan jo ensimmäisen syytteen yhteydessä syyte kaikista asianomaisen henkilön moitittavista teoista ja saattamaan ne tuomioistuimen arvioitaviksi.
127. Näin ollen se, että rikostutkintayksiköillä oli silloin, kun etsittyä henkilöä vastaan nostettiin syyte ja hänet tuomittiin yksittäistekona pidettävästä huumausaineiden hallussapidosta, käytettävissään todisteita, jotka osoittivat tämän henkilön osallistuneen useiden kuukausien ajan huumausaineiden myyntiin, mutta ne päättivät olla nostamatta syytettä ja ilmoittamatta asiasta toimivaltaiselle tuomioistuimelle, jotta tutkinnan moitteetonta kulkua ei vaarannettaisi ja mahdollistettaisiin verkoston paljastaminen kokonaisuudessaan, ei ole hyväksyttävä peruste katsoa, että viimeksi mainittu teko muodostaisi ensin mainitun kanssa erottamattoman kokonaisuuden, joka kuuluisi puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan soveltamisalaan.
128. Kuten Ranskan hallitus esittää, myöskään sitä, että nostaessaan syytteen, joka johti tuomion antamiseen 30.11.2005, poliisiviranomaiset päättivät olla nostamatta syytettä myös eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetusta teosta, jotta rikostutkinnan moitteetonta kulkua ei vaarannettaisi, ei voida rinnastaa puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuun tästä teosta annettuun ”lopulliseen tuomioon”.
129. Kun näet otetaan huomioon tämän käsitteen tulkinta, jonka unionin tuomioistuin on esittänyt yleissopimuksen 54 artiklan yhteydessä edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Gözütok ja Brügge, asiassa Miraglia sekä asiassa Turanský antamissaan tuomioissa, on katsottava, että tätä tekoa ei ole saatettu ensimmäistä asiaa käsitelleen tuomioistuimen eikä syyttäjäviranomaisen tietoon ja että näin ollen asianomaisessa oikeusjärjestyksessä rikosoikeudelliseen lainkäyttöön osallistuvat viranomaiset eivät ole arvioineet lainkaan siihen liittyvää asiakysymystä. Poliisiviranomaisten päätös olla nostamatta syytettä ei ole myöskään johtanut syyteoikeuden menettämiseen tässä oikeusjärjestyksessä.
130. Nyt käsiteltävässä asiassa se, että italialaisilla rikostutkintayksiköillä oli silloin, kun Tribunale di Catania tuomitsi Mantellon marraskuussa 2005 siitä, että hänellä oli ollut hallussaan ja hän oli kuljettanut Cataniaan 13.9.2005 jälleenmyytäväksi 155,46 g kokaiinia, käytettävissään todisteita, jotka osoittivat, että hän oli osallistunut tammikuusta 2004 marraskuuhun 2005 rikollisjärjestöön, jonka tarkoituksena oli kokaiinin myynti, ei siis estä sitä, että hänet luovutetaan Italian oikeusviranomaisille sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, joka koskee hänen osallistumistaan tähän järjestöön.
131. Italian oikeusviranomaisten tehtävänä on tosin sulkea pois uudet syytteet, joita nostetaan Mantelloa vastaan teoista, joista hänet on jo lopullisesti tuomittu. Tämän velvoitteen noudattaminen kuuluu kuitenkin sen eikä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen vastuulle. Eurooppalaisen pidätysmääräysjärjestelmän taustalla olevan vastavuoroisen luottamuksen periaatteen nojalla täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on täyttänyt velvoitteensa valvoa ne bis in idem -periaatteen noudattamista heti, kun se on kyennyt selvittämään, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu teko ei ole sama kuin teko, josta on jo annettu tuomio, ja sen on silloin päätettävä etsityn henkilön luovuttamisesta.
132. Ehdotan siis, että kansalliselle tuomioistuimelle vastataan, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava siten, että se, että rikostutkijoilla oli silloin, kun henkilöä vastaan nostettiin syyte ja hänet tuomittiin yksittäistekona pidettävästä huumausaineiden hallussapidosta, käytettävissään todisteita, jotka osoittivat tämän henkilön osallistuneen useiden kuukausien ajan huumausaineiden myyntiä harjoittavaan rikollisjärjestöön, mutta he eivät ilmoittaneet asiasta toimivaltaiselle tuomioistuimelle tutkinnallisista syistä, ei ole hyväksyttävä peruste katsoa, että tämä rikollisjärjestöön osallistuminen ja yksittäistekona pidettävä huumausaineiden hallussapito muodostaisivat kyseisessä määräyksessä tarkoitetun ”saman teon”.
V Ratkaisuehdotus
133. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Stuttgartin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS 3 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä päätöksessä tarkoitettu käsite ”sama teko” on itsenäinen unionin oikeuden käsite.
Tällä käsitteellä on sama merkitys kuin Schengenissä 19.6.1990 allekirjoitetun Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välisestä sopimuksesta tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla 14.6.1985 tehdyn yleissopimuksen 54 artiklan käsitteellä ”sama teko”.
2) Se, että rikostutkijoilla oli silloin, kun henkilöä vastaan nostettiin syyte ja hänet tuomittiin yksittäistekona pidettävästä huumausaineiden hallussapidosta, käytettävissään todisteita, jotka osoittivat tämän henkilön osallistuneen useiden kuukausien ajan huumausaineiden myyntiä harjoittavaan rikollisjärjestöön, mutta he eivät ilmoittaneet asiasta toimivaltaiselle tuomioistuimelle tutkinnallisista syistä, ei ole hyväksyttävä peruste katsoa, että tämä rikollisjärjestöön osallistuminen ja yksittäistekona pidettävä huumausaineiden hallussapito muodostaisivat puitepäätöksen 2002/584 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun ”saman teon”.