Language of document : ECLI:EU:T:2018:77

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

8 päivänä helmikuuta 2018 (*)

EU-tavaramerkki – Menettämismenettely – EU-tavaramerkiksi rekisteröity kuviomerkki Vieta – Tavaramerkin tosiasiallinen käyttö – Päätös, joka on tehty unionin yleisen tuomioistuimen kumottua aikaisemman päätöksen – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 72 artiklan 6 kohta) – Oikeusvoima

Asiassa T‑879/16,

Sony Interactive Entertainment Europe Ltd, kotipaikka Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajanaan S. Malynicz, QC,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehinään J. Crespo Carrillo ja D. Walicka,

vastaajana,

jossa vastapuolena EUIPO:n valituslautakunnassa on

Marpefa, SL, kotipaikka Barcelona (Espanja),

ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n neljännen valituslautakunnan 4.10.2016 tekemästä päätöksestä (asia R 1010/2016-4), joka liittyy Sony Computer Entertainment Europe Ltd:n ja Marpefan väliseen menettämismenettelyyn,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. M. Collins (esittelevä tuomari) sekä tuomarit M. Kancheva ja J. Passer,

kirjaaja: hallintovirkamies X. Lopez Bancalari,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 14.12.2016 jätetyn kannekirjelmän,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.3.2017 jätetyn vastauskirjelmän,

ottaen huomioon 10.11.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Gedelson, SA teki 3.8.2000 EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) Euroopan yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna ja puolestaan korvattuna Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)), nojalla.

2        Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:

Image not found

3        Tavarat, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 9, ja ne vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Äänilevyt, äänilevyjen puhdistuslaitteet, kaiuttimet, äänirasiat, äänenvahvistimet, videonauhat, magneettinauhat, kaiutinkaapit, videokamerat, elokuvat, magneettinauhat, CD-levyt, diakuvat, valokuvauslaitteet, tietokoneet, videoruudut, äänen ja kuvan toistolaitteet, televisiolaitteet, levysoittimet”.

4        Riidanalainen tavaramerkki rekisteröitiin 13.9.2001 numerolla 1790674 edellä 3 kohdassa tarkoitettuja tavaroita varten.

5        Riidanalaisen tavaramerkin siirtäminen Marpefa, SL:lle kirjattiin EUIPO:n rekisteriin 12.12.2002.

6        Riidanalaisen tavaramerkin rekisteröinti uusittiin 25.7.2010 jatkumaan 3.8.2020 asti.

7        Kantaja Sony Interactive Entertainment Europe Ltd, jonka nimi oli tuolloin Sony Computer Entertainment Europe Ltd, esitti 14.11.2011 riidanalaisen tavaramerkin menettämistä koskevan vaatimuksen asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 58 artiklan 1 kohdan a alakohta) nojalla kaikkien niiden tavaroiden osalta, joita varten se oli rekisteröity. Se väitti tässä vaatimuksessaan, että tätä tavaramerkkiä ei ollut otettu tosiasialliseen käyttöön Euroopan unionissa viiden vuoden merkityksellisenä ajanjaksona ja että käyttämättä jättämiseen ei ollut pätevää syytä.

8        Marpefa totesi riidanalaisen tavaramerkin menettämistä koskevaan vaatimukseen 21.3.2012 antamassaan vastauksessa, että riidanalaista tavaramerkkiä oli käytetty tosiasiallisesti ainakin Espanjassa 14.11.2006 ja 13.11.2011 välisenä ajanjaksona kaikkia edellä 3 kohdassa tarkoitettuja tavaroita varten, ja esitti joukon todisteita, joihin sisältyivät muun muassa sana ”vieta” ja seuraava EU-tavaramerkiksi rekisteröity kuviomerkki (myös harmaan värisenä):

Image not found

9        Mitättömyysosasto hylkäsi 23.8.2013 menettämisvaatimuksen seuraavien tavaroiden osalta: ”kaiuttimet, äänirasiat, äänenvahvistimet” ja ”tietokoneet, videoruudut, äänen ja kuvan toistolaitteet, televisiolaitteet, levysoittimet”. Se hyväksyi vaatimuksen muiden riidanalaisen tavaramerkin kattamien tavaroiden osalta.

10      Kantaja valitti 28.10.2013 EUIPO:ssa ja vaati mitättömyysosaston päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä oli hylätty menettämisvaatimus.

11      EUIPO:n toinen valituslautakunta hylkäsi valituksen 2.7.2014 antamallaan päätöksellä (jäljempänä ensimmäinen päätös). Se katsoi, että Marpefan esittämä näyttö osoitti, että riidanalaista tavaramerkkiä oli käytetty tosiasiallisesti unionissa merkityksellisenä ajanjaksona luokkaan 9 kuuluvia seuraavia tavaroita varten: ”kaiuttimet, äänirasiat, äänenvahvistimet” ja ”tietokoneet, videoruudut, äänen ja kuvan toistolaitteet, televisiolaitteet, levysoittimet”.

12      Valituslautakunta totesi ensimmäisessä päätöksessään ensinnäkin, että riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallisen käytön arvioimista koskeva merkityksellinen ajanjakso on 14.11.2006–13.11.2011. Toiseksi se katsoi, että paikkaa, jossa käyttö on tapahtunut, koskevat edellytykset täyttyivät kyseessä olevassa asiassa. Kolmanneksi se totesi käytön kestosta, että Marpefan esittämät todisteet yhdessä osoittavat riidanalaisen tavaramerkin unionissa tapahtuneen käytön ”tiheyden” ja ”säännöllisyyden” erityisesti vuosien 2008 ja 2011 välisenä aikana. Neljänneksi valituslautakunta totesi käytön luonteesta, että riidanalaista tavaramerkkiä ei ole käytetty muodossa, joka olisi poikennut sen rekisteröidystä muodosta niin, että se olisi vaikuttanut tavaramerkin erottamiskykyyn. Viidenneksi se katsoi, että todisteiden kokonaisarviointi osoittaa, että riidanalaista tavaramerkkiä on käytetty edellä 11 kohdassa mainituille tavaroille. Tässä yhteydessä valituslautakunta totesi erityisesti ensimmäisen päätöksen 46 kohdassa, että on selvää, että nämä tavarat ovat ”elektronisia ja audiovisuaalisia järjestelmiä, laitteita ja tuotteita, jotka koostuvat tai ovat osa äänen ja kuvan toistolaitteita” ja jotka ”kaikki ovat luonteeltaan tai käyttötarkoitukseltaan samankaltaisia tai samoja ja jotka eivät ole toisiaan täydentäviä vaan liittyvät erottamattomasti toisiinsa ja jotka kuuluvat luonnolliseen valikoiman laajentamiseen”, sellaisena kuin tämä on määritelty unionin yleisen tuomioistuimen 14.7.2005 antamassa tuomiossa Reckitt Benckiser (España) v. SMHV – Aladin (ALADIN), T‑126/03, EU:T:2005:288. Valituslautakunta totesi samassa 46 kohdassa myös, että ilmaisu ”äänen ja kuvan toistolaitteet” on määritelty riittävän ”täsmällisesti ja rajatusti” kuvaamaan tavaroita, joita varten käyttäminen oli näytetty toteen, ja että ei ollut mitään perusteltua syytä jaotella niitä merkityksellisesti kyseisen ryhmän sisällä.

13      Kantaja nosti ensimmäisestä päätöksestä kumoamiskanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.9.2014 jätetyllä kannekirjelmällä, joka kirjattiin asianumerolla T‑690/14. Kantaja vetosi kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen. Kolmas kanneperuste koski asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 2 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 58 artiklan 2 kohta) tarkoitetun osittaisen käytön periaatteen loukkaamista ja kohdistui valituslautakunnan ensimmäisen päätöksen 46 kohdassa tekemiin toteamuksiin. Kantaja väitti kyseisessä kanneperusteessa, että riidanalaiselle tavaramerkille annettua suojaa ”äänen ja kuvan toistolaitteita” varten sovelletaan aivan liian laajaan tavaroiden ryhmään ja että tämä ryhmä pitäisi jakaa alaryhmiin. Kantaja lisäsi edellä mainitussa asiassa pidetyssä istunnossa, että mainittua ryhmää ei ole rajattu riittävän selkeästi ja täsmällisesti.

14      Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi 10.12.2015 antamallaan tuomiolla Sony Computer Entertainment Europe v. SMHV – Marpefa (Vieta) (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) kolmannen kanneperusteen sillä perusteella, että toisin kuin ensimmäisen päätöksen 46 kohdassa on todettu, ei voida katsoa, että ilmaisu ”äänen ja kuvan toistolaitteet” on määritelty riittävän ”täsmällisesti ja rajatusti”. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi, että EUIPO, jota oli pyydetty istunnossa kertomaan, mitä tämä ilmaisu kattaa, ei ollut antanut lopullista vastausta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös, että mainittu ilmaisu varsinaisessa ja tavanomaisessa merkityksessään ymmärrettynä sisältää monenlaisia audiovisuaalisia ja elektronisia laitteita mukaan lukien laitteet, joiden osalta mitättömyysosasto oli katsonut, että tosiasiallista käyttöä ei ollut näytetty toteen. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi 10.12.2015 antamansa tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) 69 kohdassa, että ”[ensimmäinen] päätös on kumottava siltä osin kuin siinä todetaan, että riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö on osoitettu 'äänen ja kuvan toistolaitteiden' osalta, ja näin ollen hylätään valitus mitättömyysosaston päätöksestä, jolla hylättiin riidanalaista tavaramerkkiä koskeva menettämisvaatimus mainittujen laitteiden osalta”.

15      Asiassa Vieta 10.12.2015 annetun tuomion (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) tuomiolauselman 1 ja 2 kohta kuuluvat seuraavasti:

”1)      [Ensimmäinen] päätös kumotaan siltä osin kuin siinä on hylätty valitus mitättömyysosaston päätöksestä, jolla hylättiin [riidanalaista tavaramerkkiä] koskeva menettämisvaatimus 'äänen ja kuvan toistolaitteiden' osalta.

2)      Kanne hylätään muilta osin.”

16      Asiassa Vieta 10.12.2015 annetun tuomion (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) johdosta EUIPO:n valituslautakuntien puheenjohtajisto palautti 6.6.2016 tekemällään päätöksellä asian viitteellä R 1010/2016-4 neljänteen valituslautakuntaan.

17      EUIPO:n neljäs valituslautakunta hylkäsi valituksen asiassa R 1010/2016-4 4.10.2016 antamallaan päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös).

18      Valituslautakunta totesi riidanalaisessa päätöksessä aluksi, että sen johdosta, että ensimmäinen päätös kumottiin osittain 10.12.2015 annetulla tuomiolla Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950), valituslautakunnan tehtävänä on tutkia, onko riidanalaista tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti ”äänen ja kuvan toistolaitteita” varten merkityksellisen ajanjakson aikana (riidanalaisen päätöksen 13 kohta). Se täsmensi, että ensimmäinen päätös on lopullinen siltä osin kuin kyseessä ovat ”kaiuttimet, äänirasiat, äänenvahvistimet, tietokoneet, videoruudut, äänen ja kuvan toistolaitteet, televisiolaitteet [ja] levysoittimet” ja että näin ollen riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö näitä tavaroita varten on näytetty toteen (riidanalaisen päätöksen 14 kohta).

19      Tämän jälkeen valituslautakunta totesi, että ilmaisu ”äänen ja kuvan toistolaitteet” tarkoittaa kaikkia laitteita, joilla voidaan toistaa sekä ääntä että kuvia (riidanalaisen päätöksen 15 kohta). Se katsoi, että televisiolaite on synonyymi erityiselle äänen ja kuvan toistolaitteelle ja että tästä syystä kantajan valituslautakunnalle tekemä valitus on hylättävä (riidanalaisen päätöksen 17 kohta). Valituslautakunta lisäsi, että ”äänen ja kuvan toistolaitteet” on ”erityinen ilmaisu ja ’televisiolaitteiden’ synonyymi sekä riittävän selkeä ja täsmällinen”, ja että se ei kuulu luokan 9 luokkaotsikkoon (riidanalaisen päätöksen 18 kohta).

20      Lopuksi valituslautakunta totesi, että nyt käsiteltävässä asiassa ei enää ole merkitystä oikeuskäytännössä vahvistetulla periaatteella – sellaisena kuin se on mainittu 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) 61 kohdassa –, jonka mukaan jos tavaramerkki on rekisteröity sellaista tavaroiden tai palvelujen ryhmää varten, joka on riittävän laaja, jotta kyseisen ryhmän sisällä voidaan erottaa useita alaryhmiä, joita voidaan tarkastella itsenäisesti, näyttö siitä, että tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty osaan näitä tavaroita tai palveluja, antaa suojaa vain sille alaryhmälle tai niille alaryhmille, joihin tavarat tai palvelut, joiden osalta tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty, kuuluvat (riidanalaisen päätöksen 19 kohta).

 Asianosaisten vaatimukset

21      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa EUIPO:n ja valituslautakunnassa käydyn menettelyn muun osapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

22      EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

23      Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koskee asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohta) rikkomista. Toinen kanneperuste koskee sen periaatteen loukkaamista, jonka mukaan tavarat ja palvelut, joille EU-tavaramerkkiä haetaan, on yksilöitävä riittävän selkeästi ja täsmällisesti.

24      Ensimmäisessä kanneperusteessa, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdan rikkomista, kantaja väittää, että valituslautakunta ei ole riidanalaisen päätöksen antaessaan noudattanut 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) tuomiolauselmaa eikä kyseiseen tuomioon johtanutta unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä.

25      Kantaja toteaa tästä, että valituslautakunta on virheellisesti katsonut voivansa vapaasti tutkia sen oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevan kysymyksen, onko ilmaisu ”äänen ja kuvan toistolaitteet” määritelty riittävän täsmällisesti, jotta osittaisen käytön edellytys täyttyy, vaikka unionin yleinen tuomioistuin teki toisenlaisen päätelmän 10.12.2015 annetussa tuomiossa Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950). Kantaja väittää, että tästä päätelmästä on tullut lopullinen, koska sitä ei ole kyseenalaistettu kyseisestä tuomiosta tehdyssä valituksessa. Kantaja katsoo, että valituslautakunta on näin ollen esittänyt virheellisenä perusteluna, että koska televisiovastaanottimen voidaan katsoa olevan esimerkki äänen ja kuvan toistolaitteesta, tämä ilmaisu voidaan hyväksyä. Tämä perustelu ei myöskään voi olla pätevä vastaus unionin yleisen tuomioistuimen päätelmään, jonka mukaan ilmaisu ”äänen ja kuvan toistolaitteet” on liian laaja osittaisen käytön periaatteeseen nähden. Osittaisen käytön periaatetta sovelletaan näet kantajan mukaan nimenomaan siksi, että ”yleisen” ilmaisun sisällä on mahdollista erottaa alaryhmiä, joita voidaan tarkastella itsenäisesti.

26      Kantaja katsoo, että se seikka, että valituslautakunta on riidanalaisen päätöksen 19 kohdassa todennut, että unionin yleisen tuomioistuimen vahvistama osittaisen käytön periaate ei ole käsiteltävässä asiassa merkityksellinen, on toinen esimerkki asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdan huomiotta jättämisestä.

27      EUIPO toteaa, että riidanalaisessa päätöksessä selvennetään tietyt käsitteet kuten erityisesti se, että ”äänen ja kuvan toistolaitteet” ovat laitteita, joilla yksinomaan tai pääasiallisesti toistetaan sekä ääntä että kuvia, mikä sulkee pois videokamerat tai kamerat. Se toteaa lisäksi, että valituslautakunta on katsonut, että ilmaisu ”äänen ja kuvan toistolaitteet” on synonyymi ilmaisulle ”televisiolaitteet” eli tavaralle, jonka osalta riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö on näytetty toteen.

28      EUIPO väittää, että valituslautakunta on noudattanut 10.12.2015 annettua tuomiota Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) tutkiessaan, onko mahdollista erottaa äänen ja kuvan toistolaitteiden ryhmän sisällä jonkinlaista tavaroiden yhtenäistä alaryhmää, jota voitaisiin tarkastella itsenäisesti. Valituslautakunta ei kuitenkaan ole voinut yksilöidä tällaista alaryhmää, koska kyseinen ryhmä sisältää vain yhdenlaisia tavaroita eli nyt käsiteltävässä asiassa televisiolaitteita. EUIPO lisää, että kantaja ei myöskään ole ehdottanut tällaista alaryhmää.

29      Lisäksi EUIPO toteaa, että kun äänen ja kuvan toistolaitteiden ryhmään sisällytetään televisiolaitteiden lisäksi elokuvaprojektorit, DVD-soittimet ja videonauhurit, voidaan äänen ja kuvan toistolaitteiden ilmaisun merkitykselle saada vaihtoehtoinen selitys. EUIPO katsoo kuitenkin, että nämä kolme tavaralajia eivät ole riittävän erilaisia voidakseen muodostaa yhtenäisiä ryhmiä tai alaryhmiä, joita voitaisiin tarkastella itsenäisesti. Toisin sanoen ei ole mahdollista tehdä merkityksellisiä erotteluja äänen ja kuvan toistolaitteiden ryhmän sisällä. Näin ollen riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallisen käytön osoittaminen televisiolaitteiden, elokuvaprojektoreiden, DVD-soitinten ja videonauhureiden osalta kattaa koko edellä mainitun ryhmän. Tästä EUIPO toteaa, että valituslautakunta on katsonut ensimmäisen päätöksen 41 kohdassa, että riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö on osoitettu projektoreiden ja kannettavien DVD-soitinten osalta.

30      On todettava, että oikeuskäytännössä on jo korostettu oikeusvoiman periaatteen tärkeyttä sekä unionin oikeusjärjestyksessä että kansallisissa oikeusjärjestyksissä. Sekä oikeusrauhan ja oikeussuhteiden vakauden että hyvän lainkäytön varmistamiseksi on näet tärkeää, että kaikkien käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen käytön tai näitä oikeussuojakeinoja varten säädettyjen määräaikojen umpeen kulumisen jälkeen lopullisiksi tulleita tuomioistuinten päätöksiä ei voida enää saattaa kyseenalaisiksi (ks. tuomio 19.4.2012, Artegodan v. komissio, C‑221/10 P, EU:C:2012:216, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31      Tässä yhteydessä on katsottu yhtäältä, että oikeusvoimavaikutus ulottuu ainoastaan niihin tosiasia- ja oikeuskysymyksiin, jotka tuomioistuimen päätöksellä on tosiasiallisesti tai väistämättä ratkaistu, ja toisaalta, että tämä oikeusvoima ei liity vain kyseisen päätöksen tuomiolauselmaan vaan se ulottuu sen perusteluihin, jotka ovat tuomion tuomiolauselman tarpeellinen tuki ja joita ei tämän takia voida tuomiolauselmasta erottaa (ks. tuomio 19.4.2012, Artegodan v. komissio, C‑221/10 P, EU:C:2012:216, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32      Unionin yleinen tuomioistuin on muiden ensimmäisessä päätöksessä tarkoitettujen tavaroiden kuin äänen ja kuvan toistolaitteiden eli kaiutinten, äänirasioiden, äänenvahvistinten, tietokoneiden, videoruutujen, televisiolaitteiden ja levysoitinten osalta vahvistanut – kuten 10.12.2015 annetusta tuomiosta Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) käy ilmi – valituslautakunnan ensimmäisessä päätöksessä tekemän johtopäätöksen, jonka mukaan riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö mainittuja tavaroita varten on näytetty toteen. Tätä johtopäätöstä ei ole millään tavoin kyseenalaistettu nyt käsiteltävässä asiassa.

33      Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut äänen ja kuvan toistolaitteista – kuten 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) 63–68 kohdasta käy ilmi –, että tämä ilmaisu ei tarkoita täsmällistä ja rajattua tavararyhmää, kuten valituslautakunta on todennut ensimmäisen päätöksen 46 kohdassa, vaan audiovisuaalisten ja elektronisten laitteiden laajaa ryhmää. Niinpä unionin yleinen tuomioistuin on 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) 61 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä soveltaen katsonut saman tuomion 68 kohdassa, että riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallista käyttöä näitä laitteita varten ei ole näytetty toteen.

34      Edellä 32 ja 33 kohdassa esitettyjen näkökohtien ja päätelmien johdosta unionin yleinen tuomioistuin on katsonut 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) 69 kohdassa ja saman tuomion tuomiolauselman 1 kohdassa, että ensimmäinen päätös on kumottava siltä osin kuin siinä hylättiin valitus mitättömyysosaston päätöksestä, jolla oli hylätty vaatimus riidanalaisen tavaramerkin menettämisestä äänen ja kuvan toistolaitteiden osalta.

35      Koska 10.12.2015 annettu tuomio Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) on lopullinen sen vuoksi, että siihen ei ole haettu muutosta, on todettava, että se on tullut oikeusvoimaiseksi. Tästä on täsmennettävä, että unionin yleisen tuomioistuimen 10.12.2015 annetussa tuomiossa Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) tekemät päätelmät ilmaisun ”äänen ja kuvan toistolaitteet” laajuudesta ja näytön puuttumisesta riidanalaisen tavaramerkin tosiasiasiallisesta käytöstä näitä laitteita varten (ks. edellä 33 kohta) ovat olleet ratkaisevia kyseisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan, jolla ensimmäinen päätös on osittain kumottu, perustelemiseksi. Näin ollen nämä päätelmät ovat 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) tavoin oikeusvoimaisia ja niihin sisältyvät kysymykset on katsottava lopullisesti ratkaistuiksi.

36      Lisäksi EUIPO:n on asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdan nojalla pitänyt toteuttaa 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) täytäntöönpanosta johtuvat toimenpiteet.

37      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kumoamistuomion vaikutukset ovat takautuvia, ja kumottu toimi poistetaan sillä täten takautuvasti oikeusjärjestyksestä (ks. tuomio 25.3.2009, Kaul v. SMHV – Bayer (ARCOL), T‑402/07, EU:T:2009:85, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Tästä samasta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kumotun toimen toteuttaneen toimielimen on kumoamistuomion noudattamiseksi ja pannakseen sen kaikilta osin täytäntöön paitsi noudatettava tuomion tuomiolauselmaa myös otettava huomioon siihen johtaneet perustelut, jotka ovat sen tarpeellinen tuki, sillä perustelut ovat välttämättömiä tuomiolauselman täsmällisen sisällön määrittämiseksi. Juuri perusteluissa yksilöidään nimenomainen toimen kohta, jota pidetään lainvastaisena, ja juuri niistä käyvät tarkasti ilmi ne tuomiolauselmassa todetun lainvastaisuuden syyt, jotka asianomaisen toimielimen on otettava huomioon, kun se korvaa kumotun toimen toisella toimella (tuomio 13.4.2011, Safariland v. SMHV – DEF-TEC Defense Technology (FIRST DEFENSE AEROSOL PEPPER PROJECTOR), T‑262/09, EU:T:2011:171, 41 kohta ja tuomio 8.6.2017, Bundesverband Deutsche Tafel v. EUIPO – Tiertafel Deutschland (Tafel), T‑326/16, ei julkaistu, EU:T:2017:380, 19 kohta).

39      Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että valituslautakunta on pannut asianmukaisesti täytäntöön 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) todetessaan riidanalaisen päätöksen 14 kohdassa, että ensimmäinen päätös on lopullinen siltä osin kuin kyseessä ovat ”kaiuttimet, äänirasiat, äänenvahvistimet, tietokoneet, videoruudut, äänen ja kuvan toistolaitteet, televisiolaitteet ja levysoittimet”, ja että näin ollen riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö näitä tavaroita varten on näytetty toteen.

40      Valituslautakunta on myös pannut asianmukaisesti täytäntöön 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) katsoessaan riidanalaisen päätöksen 13 kohdassa, että koska unionin yleinen tuomioistuin on osittain kumonnut ensimmäisen päätöksen, valituslautakunnan tehtävänä on antaa uusi ratkaisu ”äänen ja kuvan toistolaitteiden” osalta, sillä kantajan valituslautakunnassa tekemä valitus oli tullut juuri tämän seikan osalta uudelleen vireille.

41      Valituslautakunta on sitä vastoin jättänyt riidanalaisessa päätöksessä selvästi huomiotta 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) katsoessaan – täysin vastoin unionin yleisen tuomioistuimen oikeusvoimaisiksi tulleita toteamuksia (ks. edellä 35 kohta) –, että ilmaisu ”äänen ja kuvan toistolaitteet” on sisällöltään selkeä ja täsmällinen ja kattaa vain yhdenlaiset tavarat eli televisiolaitteet, ja päätellessään, että tosiasiallinen käyttö on osoitettu äänen ja kuvan toistolaitteita varten. Neljäs valituslautakunta on siis täysin ristiriitaisesti 10.12.2015 annetun tuomion Vieta (T‑690/14, ei julkaistu, EU:T:2015:950) tuomiolauselman 1 kohdan, joka myös oli tullut oikeusvoimaiseksi (ks. edellä 35 kohta), kanssa hylännyt kantajan valituksen mitättömyysosaston 23.8.2013 tekemästä päätöksestä ja vahvistanut näin uudelleen riidanalaisen tavaramerkin menettämisvaatimuksen hylkäämisen äänen ja kuvan toistolaitteiden osalta, sellaisena kuin mitättömyysosasto oli päättänyt tästä hylkäämisestä edellä mainitussa päätöksessään ja toinen valituslautakunta ensimmäisessä päätöksessä.

42      Täten ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdan rikkomista, on hyväksyttävä.

43      Näin ollen riidanalainen päätös on kumottava ilman että on tarpeen tutkia toista kanneperustetta.

 Oikeudenkäyntikulut

44      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska EUIPO on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan teollisoikeuksien viraston (EUIPO) neljännen valituslautakunnan 4.10.2016 tekemä päätös (asia R 1010/2016-4), joka koskee Sony Computer Entertainment Europe Ltd:n ja Marpefa, SL:n välistä menettämismenettelyä, kumotaan.

2)      EUIPO velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Collins

Kancheva

Passer

Julistettiin Luxemburgissa 8 päivänä helmikuuta 2018.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.