JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
27 päivänä marraskuuta 2014 (1)
Asia C‑557/13
Hermann Lutz
vastaan
Elke Bäuerle, selvittäjä maksukyvyttömyysmenettelyssä, joka koskee ECZ Autohandel GmbH:n omaisuutta
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesgerichtshof (Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Asetus (EY) N:o 1346/2000 – 4 ja 13 artikla – Kanne velkojia vahingoittavan toimen peräyttämiseksi – Vanhentumisajat, preklusiiviset määräajat ja oikeustoimen peräyttämistä koskevat määräajat – Muotovaatimukset – Sovellettavan lain määrittäminen – Maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisajankohdan jälkeen suoritettu maksu ennen tätä ajankohtaa toimitetun ulosmittauksen perusteella
I Johdanto
1. Esillä olevaa asiaa koskevat oikeussäännöt sisältyvät asetukseen (EY) N:o 1346/2000.(2) Bundesgerichtshofin (liittovaltion ylin siviilituomioistuin, Saksa) esittämien kysymysten johdosta unionin tuomioistuimen on ensinnäkin tutkittava, voidaanko tämän asetuksen 13 artiklaa soveltaa tilanteessa, jossa velalliselle annetun maksamismääräyksen täytäntöönpanoon perustuva maksu (jäljempänä riitautettu oikeustoimi tai kyseinen oikeustoimi) on suoritettu maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen. Tämän jälkeen unionin tuomioistuimen on ratkaistava, säännelläänkö riitautettuun oikeustoimeen sovellettavalla lailla (jäljempänä lex causae), tässä tapauksessa Itävallan lailla, myös ajan kulumiseen liittyviä oikeusvaikutuksia. Tämän ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä unionin tuomioistuimella on lisäksi tilaisuus täsmentää, määräytyvätkö myös asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa tarkoitetun oikeustoimen peräyttämistä koskevaan selvittäjän oikeuteen vetoamisen kannalta merkittävät muotoseikkoja koskevat säännöt lex causaen mukaan.
2. Ennen asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan tulkintaa on mielestäni paikallaan tutkia, missä määrin kyseisen asetuksen 5 artikla on sovellettavissa ulosmittauspanttioikeuteen, jonka perusteella riidanalainen summa on tässä tapauksessa ulosmitattu.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
3. Asetuksen N:o 1346/2000 johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Tässä asetuksessa tunnustetaan se, että koska eri jäsenvaltioiden aineellisen oikeuden säännökset poikkeavat merkittävästi toisistaan, ei ole käytännöllistä ottaa käyttöön koko yhteisön alueella soveltamisalaltaan yleistä maksukyvyttömyysmenettelyä. Menettelyn aloittavan valtion lain poikkeukseton soveltaminen johtaisi näin ollen usein vaikeuksiin. Tämä koskee esimerkiksi vakuuksia koskevaa lainsäädäntöä, joka on hyvin erilainen yhteisön eri maissa. Lisäksi myös joidenkin velkojien maksukyvyttömyysmenettelyssä nauttimat etuoikeudet ovat osin täysin erilaisia. Tässä asetuksessa tämä olisi pyrittävä ottamaan kahdella tavoin huomioon; yhtäältä tässä asetuksessa olisi säädettävä sovellettavaa lainsäädäntöä koskevista erityissäännöistä erityisen merkityksellisten oikeuksien ja oikeussuhteiden osalta (esimerkiksi esineoikeus ja työsopimukset), toisaalta vaikutuksiltaan yleisen päämenettelyn rinnalla olisi sallittava myös kansalliset menettelyt, jotka koskevat ainoastaan menettelyn aloittavassa valtiossa olevaa omaisuutta.”
4. Asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Se, että maksukyvyttömyysmenettely, johon sovelletaan pääsääntöisesti menettelyn aloitusvaltion lakia, tunnustetaan ilman eri toimenpiteitä, saattaa olla ristiriidassa niiden sääntöjen kanssa, joiden mukaisesti oikeustoimia toteutetaan muissa jäsenvaltioissa. Perustellun luottamuksen ja oikeustoimien varmuuden turvaamiseksi muissa kuin menettelyn aloitusvaltiossa olisi säädettävä useita poikkeuksia pääsäännöstä.”
5. Kyseisen asetuksen 4 artiklan 2 kohdan f ja m alakohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Menettelyn aloittamisen edellytykset, menettelyn kulku sekä menettelyn päättäminen määräytyvät menettelyn aloitusvaltion lain mukaan. Sen mukaan määräytyy erityisesti:
– –
f) maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset saatavien erillisperintään, lukuun ottamatta vireillä olevia oikeudenkäyntejä;
– –
m) velkojia vahingoittavien oikeustointen mitättömyys, pätemättömyys ja peräytyminen.”
6. Saman asetuksen 5 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Maksukyvyttömyysmenettelyn alkaminen ei vaikuta velkojan tai sivullisen esineoikeuteen, joka kohdistuu menettelyn alkaessa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan velallisen omaisuuteen, olipa se aineellista tai aineetonta, irtainta tai kiinteää ja riippumatta siitä, onko kyseessä tietty omaisuus vai ajallisesti vaihtelevan omaisuuden muodostama kokonaisuus.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja oikeuksia ovat erityisesti:
a) oikeus omaisuuden rahaksimuuttoon sekä oikeus saada maksu omaisuudesta tai sen tuotosta, erityisesti pantin tai kiinnityksen perusteella;
b) yksinoikeus saatavan perimiseen, erityisesti silloin kun saatava on velan vakuutena tai siirretty vakuustarkoituksessa;
– –
4. Mitä 1 kohdassa säädetään, ei estä vetoamasta oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen eikä oikeustoimen peräyttämistä 4 artiklan 2 kohdan m alakohdan mukaisesti.”
7. Asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Mitä 4 artiklan 2 kohdan m alakohdassa säädetään, ei sovelleta, jos se, joka on saanut etua velkojia vahingoittavasta toimesta, osoittaa, että
– tähän oikeustoimeen sovellettava laki on muun jäsenvaltion kuin menettelyn aloitusvaltion laki,
ja että
– tämän lain mukaan ei ole mitään mahdollisuutta peräyttää kyseistä oikeustointa.”
8. Saman asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos velkoja 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun menettelyn alkamisen jälkeen saa millä tavalla tahansa, erityisesti ulosottotoimin, täyden tai osittaisen suorituksen saatavastaan velallisen muussa jäsenvaltiossa sijaitsevasta omaisuudesta, hänen on palautettava selvittäjälle, mitä hän on saanut, jollei 5 tai 7 artiklasta muuta johdu.”
B Saksan oikeus
9. Saksan maksukyvyttömyyslain (Insolvenzordnung, BGBl. 1994 I, s. 2866; jäljempänä InsO) 88 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Jos maksukyvyttömän henkilön velkoja on maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevaa hakemusta edeltävän kuukauden kuluessa tai sen jälkeen saanut ulosmittauksen kautta vakuuden maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena olevasta velallisen omaisuudesta, tämä vakuus on menettelyn aloittamisen seurauksena tehoton.”
C Itävallan oikeus
10. Itävallan maksukyvyttömyyslain (Insolvenzordnung, RGBl. 1914, s. 337; jäljempänä IO) 43 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”1) Oikeustoimen peräyttämiseen voidaan pätevästi vedota ainoastaan asiasta nostetulla kanteella – –
2) Takaisinsaantikanne on oikeudenmenetyksen uhalla nostettava vuoden kuluessa maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisesta. – – ”
III Tosiseikat
11. ECZ GmbH on Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, jonka kotipaikka on Tettnang (Saksa). Tämä yhtiö harjoitti vilpillistä autokauppaa pyramidihuijausjärjestelmän muodossa. Itävallan markkinoilla tämä emoyhtiö käytti tähän tarkoitukseen tytäryhtiötä eli Itävallan oikeuden mukaan perustettua yhtiötä ECZ Autohandel GmbH (jäljempänä velallisyhtiö), jonka kotipaikka on Bregenz (Itävalta). Pääasian valittaja Hermann Lutz, jonka kotipaikka on Itävallassa, kuului velallisyhtiön asiakaskuntaan ja oli ostanut siltä auton.
12. Koska velallisyhtiö ei täyttänyt kyseistä autokauppaa koskevaa sopimusta, Bezirksgericht Bregenz (Bregenzin alioikeus, Itävalta) antoi Lutzin hakemuksesta 17.3.2008 velallisyhtiötä koskevan täytäntöönpanokelpoisen maksamismääräyksen, jossa määrättiin maksettavaksi 9 566 euroa korkoineen.
13. Bezirksgericht Bregenz hyväksyi 20.5.2008 Itävallassa ulosmittauksen, jolla velallisyhtiön kolme pankkitiliä itävaltalaisessa pankissa ulosmitattiin. Ulosmittausmenettely annettiin tiedoksi kyseiselle pankille Sparkasse Feldkirchille (jäljempänä velallisyhtiön pankki) 23.5.2008.
14. Velallisyhtiö haki 13.4.2008 itse maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista. Amtsgericht Ravensburg (Ravensburgin alioikeus, Saksa) aloitti 4.8.2008 Saksassa maksukyvyttömyysmenettelyn, joka koski velallisyhtiön omaisuutta. Pääasian vastapuoli Elke Bäuerle, jonka kotipaikka on Saksassa, on nykyinen ”selvittäjä”(3) tässä menettelyssä.
15. Velallisyhtiön pankki maksoi 17.3.2009 ulosmittauksen perusteella Lutzille riidanalaisen 11 778,48 euron määrän. Sitä ennen silloinen selvittäjä oli kuitenkin ilmoittanut 10.3.2009 päivätyllä kirjeellä, että hän ei aikonut vedota minkään vastaoikeuksiin kyseiseen pankkiin nähden mutta pidätti itselleen oikeuden vaatia oikeustoimen peräyttämistä maksukyvyttömyyden perusteella.
16. Noin kymmenen kuukautta maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen silloinen selvittäjä ilmoitti 3.6.2009 päivätyllä kirjeellä oikeustoimen peräyttämisestä maksukyvyttömyyden perusteella 20.5.2008 hyväksytyn ulosmittauksen ja 17.3.2009 suoritetun maksun osalta. Asia saatettiin kuitenkin tuomioistuimen käsiteltäväksi vasta 23.10.2009 tiedoksi annetulla kanteella. Bäuerle vaati saksalaisissa tuomioistuimissa nostamallaan kanteella ulosmitatun määrän palauttamista maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena olevaan omaisuuteen.
17. Landgericht Ravensburg (Ravensburgin alueellinen tuomioistuin, Saksa) hyväksyi kanteen. Lutzin tästä päätöksestä tekemä valitus ei menestynyt. Revision-valituksessaan hän vaatii edelleen kanteen hylkäämistä.
18. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että valituksen menestyminen riippuu asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan tulkinnasta, jos tämä säännös on sovellettavissa esillä olevassa asiassa. Tämän asetuksen 4 artiklan 2 kohdan m alakohdassa nimittäin täsmennetään, että velkojia vahingoittavien oikeustointen mitättömyydestä, pätemättömyydestä ja peräytymisestä säädetään maksukyvyttömyysmenettelyyn sovellettavassa laissa (jäljempänä lex fori concursus). Tämän saman asetuksen 13 artiklan mukaan kyseistä säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos se, joka on saanut etua velkojia vahingoittavasta toimesta, osoittaa, että tähän oikeustoimeen sovellettava laki on muun jäsenvaltion kuin menettelyn aloitusvaltion laki ja että tämän lain mukaan ei ole mitään mahdollisuutta peräyttää kyseistä oikeustointa.
19. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sovellettaessa lex fori concursusia, eli tässä tapauksessa Saksan lainsäädäntöä, kyseistä oikeustointa ei voida peräyttää, koska ainoastaan ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista toteutetut oikeustoimet on mahdollista peräyttää.(4) Ulosmitattujen tilisaamisten maksu suoritettiin vasta seitsemän kuukautta menettelyn aloittamisen jälkeen. Ulosmittauspanttioikeus tilisaamisiin syntyi kuitenkin vasta 13.4.2008 jätetyn maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jälkeen ja siitä tuli InsO:n 88 §:n nojalla maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisajankohtana tehoton. Tämän jälkeen suoritettu ulosmitattujen tilisaamisten maksu on siten niin ikään tehoton.(5) Vaikka asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklassa säädetään, että maksukyvyttömyysmenettelyn alkaminen ei vaikuta velkojan esineoikeuteen, tämä artikla ei sen 4 kohdan nojalla estä vetoamasta kyseisen oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen eikä oikeustoimen peräyttämistä.
20. Ennakkoratkaisupyynnöstä kuitenkin ilmenee, että Lutz on vedonnut asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan perusteella siihen, että riidanalaisen summan maksua ei ole mitään mahdollisuutta peräyttää riitautettuun oikeustoimeen sovellettavan lain nojalla(6) preklusiivisen määräajan päättymisen vuoksi. Vaikka Itävallan lain asiaa koskevien säännösten mukaan tilisaamisista 17.3.2009 suoritettu maksu oli periaatteessa aluksi peräytettävissä,(7) takaisinsaantikanne ei olisi kuitenkaan voinut mitenkään menestyä, sillä IO:n 43 §:n 2 momentissa säädetään tällaiselle maksukyvyttömyyteen perustuvalle takaisinsaantikanteelle vuoden pituisesta preklusiivisesta määräajasta, joka alkaa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta.
21. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että Saksan oikeuden mukaan takaisinsaantikanteen nostamisen määräaika on kolme vuotta ja että tätä määräaikaa on noudatettu.
IV Ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
22. Näissä olosuhteissa Bundesgerichtshof on päättänyt 10.10.2013 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 29.10.2013, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Voidaanko [asetuksen N:o 1346/2000] 13 artiklaa soveltaa, jos selvittäjän riitauttama ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista ulosmitatun määrän maksu on suoritettu vasta menettelyn aloittamisen jälkeen?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, koskeeko asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa säädetty väite myös riitautettuun oikeustoimeen aineellisesti sovellettavan lain (lex causae) mukaisia vanhentumisaikoja, oikeustoimen peräyttämistä koskevia määräaikoja ja preklusiivisia määräaikoja?
3) Jos toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, määräytyvätkö myös asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa tarkoitetun oikeuteen vetoamisen kannalta merkittävät muotoseikkoja koskevat säännöt asiaan aineellisesti sovellettavan lain (lex causae) vai sen jäsenvaltion valtion lain mukaan, jossa menettely on alkanut (lex fori concursus)?”
23. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, Saksan liittotasavalta, Helleenien tasavalta, Espanjan kuningaskunta, Portugalin tasavalta sekä Euroopan komissio.
24. Pääasian asianosaisten, Saksan liittotasavallan, Espanjan kuningaskunnan sekä komission suulliset huomautukset kuultiin 18.9.2014 pidetyssä istunnossa.
V Asian arviointi
A Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan sovellettavuus
25. Esillä olevassa asiassa on sovellettava monimutkaisia oikeussääntöjä ja ratkaistava, voidaanko asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklaa soveltaa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen suoritettuun maksuun ennen kyseisen menettelyn aloittamista syntyneen ulosmittauspanttioikeuden perusteella. Tähän kysymykseen vastaamiseksi, kun otetaan huomioon, että velkojia vahingoittava oikeustoimi on tässä tapauksessa ulosmittauspanttioikeuden perustaminen,(8) on ratkaistava, tuleeko menettelyn alkamisajankohtana muun jäsenvaltion alueella sijaitsevaan omaisuuteen kohdistuvasta esineoikeudesta tehoton tämän menettelyn alkamisen seurauksena lex fori concursusin mukaan.
26. Heti alkuun on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on yksin toimivalta todeta ja arvioida sen käsiteltäväksi saatetut tosiseikat sekä tulkita ja soveltaa kansallista oikeutta.(9)
27. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta tulkitsemaan asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklaa, mielestäni on näissä olosuhteissa ensin syytä tutkia, onko ulosmittauspanttioikeus esineoikeus ja täyttyvätkö siis kyseisen asetuksen 5 artiklan edellytykset esillä olevassa asiassa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että ulosmittauspanttioikeus on esineoikeus, minkä arvioiminen kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle, Lutz ei olisi velvollinen palauttamaan maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena olevaan omaisuuteen vakuuden kohteena olevan saatavan arvoa.(10) Oikeuden määrittely esineoikeudeksi on näin ollen ennakkoedellytyksenä asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan soveltamiselle tässä tapauksessa.
28. Tämän vuoksi tutkin ensin velallisyhtiön tilisaamisia koskevan ulosmittauspanttioikeuden määrittelyä esineoikeudeksi, minkä jälkeen selvitän kyseisen asetuksen 5 artiklan 4 kohdassa esineoikeuksille annetun suojan laajuutta.
1. Velallisyhtiön tilisaamisia koskevan ulosmittauspanttioikeuden määrittely asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan kannalta
29. Asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 1 kohdan mukaan maksukyvyttömyysmenettelyyn ja sen vaikutuksiin sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa menettely on alkanut (lex fori concursus). Kuten saman asetuksen johdanto-osan 23 perustelukappaleessa todetaan, tämän lain mukaan määräytyvät kaikki maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusta, kulkua ja päättämistä koskevat edellytykset.(11)
30. Kuitenkin on niin, että perustellun luottamuksen ja oikeustoimien oikeusvarmuuden säilyttämiseksi muissa jäsenvaltioissa kuin siinä, jossa maksukyvyttömyysmenettely aloitettiin, asetuksen N:o 1346/2000 5–15 artiklassa säädetään useita poikkeuksia mainittuun sovellettavaa lakia koskevaan sääntöön sellaisten oikeuksien tai oikeussuhteiden osalta, joita pidetään asetuksen johdanto-osan 11 perustelukappaleen mukaisesti erityisen merkityksellisinä.(12) Muun muassa esineoikeuksista kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että maksukyvyttömyysmenettelyn alkaminen ei vaikuta velkojan tai sivullisen esineoikeuteen, joka kohdistuu menettelyn alkaessa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan velallisen omaisuuteen.(13)
31. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tämän säännöksen ulottuvuutta selvennetään asetuksen N:o 1346/2000 johdanto-osan 11 ja 25 perustelukappaleessa, joiden mukaan esineoikeuksien osalta on tärkeää säätää erityisestä liittymästä, jolla poiketaan ”menettelyn aloitusvaltion laista”, sillä nämä oikeudet ovat erittäin merkittäviä luotonannossa. Johdanto-osan 25 perustelukappaleen mukaan tällaisen esineoikeuden perustamisen, pätevyyden ja ulottuvuuden on tavanomaisesti määräydyttävä mainitun oikeuden kohteena olevan omaisuuden sijaintivaltion lain mukaan (lex rei sitae) eikä maksukyvyttömyysmenettelyn aloittaminen saa vaikuttaa niihin.(14) Kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 kohta on täten ymmärrettävä säännökseksi, jolla poiketaan menettelyn aloitusvaltion lakia koskevasta säännöstä ja sallitaan se, että velallisen tiettyyn omaisuuteen kohdistuvaan velkojan tai kolmannen esineoikeuteen sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jonka alueella kyseinen omaisuus sijaitsee (lex rei sitae).(15) Tämän artiklan mukaista suojaa saavat ainoastaan esineoikeudet, jotka koskevat maksukyvyttömyysmenettelyn alkaessa muussa jäsenvaltiossa kuin menettelyn aloitusvaltiossa sijaitsevaa velallisen omaisuutta.(16) Asetuksen N:o 1346/2000 5 artikla ei ole lainvalintasääntö vaan ”negatiivinen” aineellisoikeudellinen sääntö,(17) jonka tarkoituksena on varmistaa ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista hankittujen esineoikeuksien suoja.(18)
32. Näin ollen on ratkaistava seuraava ennakkokysymys: voidaanko tilisaamisia koskevaa ulosmittauspanttioikeutta pitää tässä tapauksessa esineoikeutena, jonka haltija Lutz on?
33. Ulosmittauspanttioikeuden määrittelystä totean heti alkuun, että asetuksessa N:o 1346/2000 viitataan kansalliseen lakiin, jollei asetuksen 5 artiklan 2 ja 3 kohdan säännöksistä muuta johdu.
34. Oikeuden määrittely esineoikeudeksi kuuluu ensinnäkin kansalliseen oikeuteen, jossa esineoikeudet määräytyvät ennen maksukyvyttömyysmenettelyä sovellettavien lainvalintasääntöjen nojalla (lex rei sitae).(19) Näiden esineoikeuksien perustamisesta, pätevyydestä ja ulottuvuudesta säädetään siten sen paikan laissa, missä esineoikeuden kohteena oleva omaisuus sijaitsee.(20)
35. Sen jälkeen, kun tarkastellun oikeuden esineoikeudellinen luonne on selvitetty lex rei sitaen kannalta, on seuraavaksi tutkittava, täyttääkö tämä oikeus asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamisedellytykset. Nämä unionin oikeudessa itsenäisesti määriteltävät edellytykset(21) rajoittavat siten subjektiivisen oikeuden kansallista määrittelyä esineoikeudeksi tämän asetuksen 5 artiklan soveltamisen kannalta.(22)
36. Unionin tuomioistuimelle toimitetuista ja istunnossa vahvistetuista asiakirja-aineiston tiedoista ilmenee pääasian oikeudenkäynnin osalta, että Itävallan lain mukaan ulosmittauspanttioikeus on esineoikeus, joka perustuu velalliselle annetun maksamismääräyksen tiedoksiantoon.(23)
37. Ennakkoratkaisupyynnössä todetaan, että itävaltalainen tuomioistuin hyväksyi 20.5.2008 ulosmittauksen, jolla velallisyhtiön kolme tiliä itävaltaisessa pankissa ulosmitattiin. Ulosmittausmenettely annettiin tiedoksi tälle samalle pankille 23.5.2008. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Itävallan lain nojalla(24) ulosmittauspanttioikeuden myötä hankitun etuoikeuden on katsottava olevan suojattu maksukyvyttömyysmenettelyn varalta, koska se oli toteutettu yli 60 päivää ennen menettelyn alkamista. Kyseisen tuomioistuimen mukaan Lutzille tunnustettu etuoikeus mahdollisti ulosmitattujen tilisaamisten maksamisen hänelle.(25)
38. Kuten asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 kohdasta ilmenee, esineoikeuteen kuuluu erityisesti ”yksinoikeus saatavan perimiseen, erityisesti silloin kun saatava on velan vakuutena tai siirretty vakuustarkoituksessa”,(26) mikä käsittää tilisaamisen ulosmittauksen Itävallan lain mukaan. Lutzin suojelu varmistetaan periaatteessa tämän oikeudella velallisyhtiön pankkitilien ulosmittaukseen saatavan kattamiseksi aivan kuten tilanteessa, jossa tämä saatava ei olisi maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena Saksassa. Vaikka esillä olevassa asiassa kyseinen maksu oli alun perin peräytettävissä Itävallan maksukyvyttömyyttä koskevan lainsäännön nojalla,(27) ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan(28) tämä toteamus ei vaikuta ulosmittauspanttioikeuden määrittelyyn esineoikeudeksi asetuksen N:o 1346/2000 soveltamisen kannalta.
39. Tarkasteltaessa velallisen omaisuuden sijaintipaikkaa maksukyvyttömyysmenettelyn alkaessa on todettava ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenevän, että 4.8.2008 velallisyhtiön omaisuus, johon ulosmittauspanttioikeus kohdistui, eli riidanalainen summa, oli kyseisen velallisyhtiön itävaltaisilla pankkitileillä.(29)
40. Näin ollen katson, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan edellytykset täyttyvät esillä olevassa asiassa, minkä tarkistaminen kuuluu joka tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, joka on yksin toimivaltainen arvioimaan sen käsiteltäväksi saatetun asian tosiseikat.
2. Esineoikeuksien suojan laajuus asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 4 kohdan kannalta: oikeustoimen peräyttäminen
41. Todettakoon tässä yhteydessä, että koska sivullisten esineoikeuksien suoja ja siten niiden koskemattomuus on suhteellista, kyseisten oikeuksien jättäminen lex fori concursusin soveltamisalan ulkopuolelle ei ole ehdotonta.
42. Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 1 kohdan sääntö ei ensinnäkään ole esteenä sille, että selvittäjä pyytää sekundäärimenettelyn aloittamista jäsenvaltiossa, jossa omaisuus sijaitsee, jos velallisella on toimipaikka tässä jäsenvaltiossa.(30) Tällaisella sekundäärimenettelyllä olisi samat vaikutukset esineoikeuksiin kuin päämenettelyllä.(31)
43. Toiseksi asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 4 kohdassa vahvistetaan poikkeuksen poikkeus, kun siinä säädetään, että mitä 1 kohdassa säädetään, ei estä vetoamasta oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen eikä oikeustoimen peräyttämistä tämän asetuksen 4 artiklan 2 kohdan m alakohdan mukaisesti. Siten lex fori concursusia sovelletaan, kun esineoikeuksien perustaminen tai käyttäminen on ristiriidassa maksukyvyttömyysmenettelyn etujen kanssa ja kun oikeustoimia voidaan pitää velkojia vahingoittavina oikeustoimina. Tämä artikla koskee siten esillä olevan asian tavoin takaisinsaantikanteita, jotka perustuvat maksukyvyttömyysmenettelyä koskeviin sääntöihin eivätkä yleisiin oikeussääntöihin (tavalliset siviili- ja kauppaoikeudelliset kanteet). Viimeksi mainittujen osalta noudatetaan yleisiä lainvalintasääntöjä. Nämä yleisiin oikeussääntöihin perustuvat kanteet voidaan kuitenkin ottaa tutkittavaksi ainoastaan, jos se on lex fori concursusin mukaan mahdollista.(32)
44. Perussääntönä on se, että asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan mukaisesti velkojien etuja vahingoittavien oikeustointen mahdollinen mitättömyys, pätemättömyys ja peräytyminen määräytyvät maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusvaltion lain mukaan. Esillä olevassa asiassa Bäuerlen nostamaan takaisinsaantikanteeseen sovelletaan siten Saksan lakia. Tässä sovellettavassa laissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä velkojia vahingoittavista oikeustoimista voidaan määrätä seuraamuksia (mitättömyys, pätemättömyys), näitä seuraamuksia koskevasta järjestelmästä (jossa seuraamukset ovat sovellettavissa suoraan lain nojalla tai selvittäjän nostaman kanteen perusteella joko taannehtivin vaikutuksin tai ilman niitä jne.) ja niiden oikeusvaikutuksista (esimerkiksi sellaisen sivullisen asemasta, jota vastaan on nostettu takaisinsaantikanne).(33)
45. Saksan oikeudessa InsO:n 88 §:ssä säädetään, että jos maksukyvyttömän henkilön velkoja on maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevaa hakemusta edeltävän kuukauden kuluessa tai sen jälkeen saanut ulosmittauksen kautta vakuuden maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena olevasta velallisen omaisuudesta, tämä vakuus on menettelyn aloittamisen seurauksena tehoton. On syytä todeta, että edellä mainittu säännös koskee siis velallisen omaisuudesta annetun vakuuden mitättömyyttä suoraan lain nojalla (ipso jure) ilman selvittäjän nostamaa kannetta. Tähän liittyy pääasian ratkaisun kannalta olennainen kysymys, jota käsiteltiin istunnossa unionin tuomioistuimen esittämän suullisen kysymyksen johdosta: kuuluuko tämä Saksan oikeuden sääntö ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen väittämällä tavalla asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan? Sovelletaanko toisin sanoen velallisen omaisuuteen kohdistuvan esineoikeuden mitättömyyteen tämän asetuksen 5 artiklan 4 kohtaa, jossa säädetään lex fori concursusin soveltamisesta silloin, kun tuomioistuimessa vedotaan oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen tai oikeustoimen peräyttämiseen 4 artiklan 2 kohdan m alakohdan mukaisesti?
46. Mielestäni asia on näin.
47. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 25–40 kohdassa esitetystä tarkastelusta sekä Saksan hallituksen ja komission istunnossa esittämistä huomautuksista ilmenee, InsO:n 88 §:n tarkoitus eli vakuuden saaminen ulosmittauksen avulla velallisen varallisuudesta, joka kuuluu maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena olevaan omaisuuteen, kuuluu asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan soveltamisalaan.
48. Lisäksi Virgósin ja Schmitin selvityksen 91 ja 106 kohdassa näytetään hyväksyttävän laaja tulkinta asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 4 kohdassa olevalle vetoamisen käsitteelle. Siten ”velkojia vahingoittava oikeustoimi voi muodostua esineoikeuden perustamisesta määrätyn velkojan tai sivullisen hyväksi. Tällaisessa tapauksessa sovelletaan [asetuksen N:o 1346/2000] yleisiä sääntöjä, jotka koskevat vetoamista oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen tai oikeustoimen peräyttämistä (4 artiklan 2 kohdan m alakohtaa ja 13 artiklaa)”.(34) Saksan hallitus väitti istunnossa, että erilainen kohtelu suoraan lain nojalla (ipso jure) seuraavaa mitättömyyttä koskevien säännösten ja tuomioistuimessa nostettavaa kannetta edellyttävien säännösten välillä ei ole asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 4 kohdan tarkoituksen tai hengen mukaista.
49. Kuten Saksan hallitus ja komissio ovat perustellusti todenneet, sillä perusteella, että eri kieliversioissa on eroja viitattaessa mitättömyyteen ”vetoamiseen” (ts. kanteisiin), ei voida päätellä, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 4 kohdan soveltamisala rajoittuisi yksinomaan tuomioistuimissa nostettaviin kanteisiin. Tämä artikla on luettava yhdessä kyseisen asetuksen 4 artiklan 2 kohdan m alakohdan kanssa, jossa viitataan ”oikeustointen mitättömyyttä, pätemättömyyttä ja peräytymistä” koskeviin sääntöihin(35) eikä yksinomaan ”vetoam[iseen] oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen [tai] oikeustoimen peräyttämis[een]” tai näitä koskeviin ”kanteisiin”. Kansallisessa laissa määritetään siten, perustuuko mitättömyys, pätemättömyys tai peräyttäminen kanteeseen, suoraan lakiin(36) vai oikeustoimeen. Riippumatta siitä, edellytetäänkö kansallisessa lainsäädännössä ensin mitätöimiskanteen nostamista vai johtaako aloittamispäätös ilman eri toimenpiteitä kumoutumiseen,(37) sikäli kuin se on tarpeen,(38) menettelyn aloitusvaltion lakia (tässä tapauksessa Saksan lakia) sovelletaan velkojia vahingoittavaan oikeustoimeen tavallisesti sovellettavan lain (tässä tapauksessa Itävallan lain) sijaan.(39)
50. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tilisaamisten ulosmittaus Itävallassa ei siten ollut pätevä InsO:n 88 §:n perusteella pelkästään siitä syystä, että tämä ulosmittaus tapahtui sen jälkeen, kun maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva hakemus oli jätetty Saksassa. Tämän vuoksi ennen menettelyn alkua saadusta ulosmittauspanttioikeudesta tilisaamisiin tulee lähtökohtaisesti tehoton tämän menettelyn aloittamisen seurauksena lex fori concursusin mukaisesti.(40)
51. Asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan m alakohtaa on kuitenkin luettava yhdessä sen 13 artiklan kanssa. Lex fori concursus voitaisiin näin ollen jättää soveltamatta lex causaen perusteella. Juuri tästä on kyse ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä, jota tarkastelen jäljempänä.
B Asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan sovellettavuus maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen toteutettuun oikeustoimeen
52. Ennakkoratkaisupyynnöstä samoin kuin tämän ratkaisuehdotuksen 45 ja 49 kohdasta ilmenee, että ulosmittauspanttioikeus Itävallan alueella oleviin tilisaamisiin on syntynyt maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jälkeen ja että siitä on InsO:n 88 §:n perusteella tullut tehoton maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisesta lähtien.
53. Asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa säädetään kuitenkin lex fori concursusin soveltamista koskevasta poikkeuksesta, jonka mukaan kyseistä oikeustointa ei voida pätevästi peräyttää, jos se, joka on saanut etua velkojia vahingoittavasta toimesta, osoittaa, että ”tähän oikeustoimeen sovellettava laki on muun jäsenvaltion kuin menettelyn aloitusvaltion laki ja että tämän lain mukaan ei ole mitään mahdollisuutta peräyttää kyseistä oikeustointa”.
54. Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tietää, voidaanko asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklaa soveltaa tilanteessa, jossa esineoikeus on perustettu ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista, kun taas tällä perusteella ulosmitatun määrän maksu on suoritettu tämän menettelyn aloittamisen jälkeen.
55. Tähän kysymykseen vastaamiseksi käsittelen ensin asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan ulottuvuutta, minkä jälkeen tutkin, voidaanko ulosmittauspanttioikeuden perustamista pitää kyseisen artiklan soveltamisen kannalta määräävänä ajankohtana.
1. Asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan ulottuvuus
56. Heti alkuun on täsmennettävä, että yhdyn olennaisilta osin Lutzin ja Saksan hallituksen esittämään arviointiin, jonka mukaan asetuksen N:o 1346/2000 13 artikla ei sisällä mitään sellaista, mikä edellyttäisi, että velkojia vahingoittavat toimet eroteltaisiin sen mukaan, onko ne toteutettu ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista vai sen jälkeen.
57. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeussäännön ulottuvuuden määrittämiseksi on otettava huomioon samanaikaisesti sen sanamuoto, asiayhteys ja tavoitteet.(41) Myös unionin oikeussäännön syntyhistoriasta voi ilmetä sen tulkinnan kannalta merkityksellisiä seikkoja.(42)
58. Ilmaisujen ”se, joka on saanut etua velkojia vahingoittavasta toimesta, osoittaa” ja ”mitään mahdollisuutta” käyttäminen asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan sanamuodossa sekä siinä oleva viittaus kyseisessä asiassa olevaan peräyttämismahdollisuuteen vahvistaa sen, että poikkeus on soveltamisalaltaan suppea asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklassa vahvistettuun pääsääntöön nähden. Virgósin ja Schmitin selvityksen mukaan ensin mainittu ilmaisu merkitsee sitä, että tämä säännös on lex fori concursusin soveltamista koskeva aineellinen poikkeus, jota sovelletaan asianomaisen henkilön pyynnöstä, jolloin tällä henkilöllä on todistustaakka.(43) Lisäksi komissio viittasi istunnossa perustellusti kyseiseen selvitykseen perustuviin ilmaisuihin ”esillä olevassa tapauksessa” ja ”mitään mahdollisuutta”. Ensin mainittu ilmaisu on ymmärrettävä siten, että oikeustointa ei voida konkreettisesti peräyttää, kun toisin sanoen otetaan kaikki asian konkreettiset olosuhteet. Ei riitä, että todetaan abstraktin vaaran olemassaolo. Ilmaisu ”mitään mahdollisuutta” merkitsee taas sitä, että oikeustointa ei voida todeta pätemättömäksi maksukyvyttömyysmenettelyä koskevien sääntöjen perusteella eikä myöskään sovellettavien yleisten oikeussääntöjen perusteella.(44)
59. Tulkitun oikeussäännön systematiikasta ja tarkoituksesta on todettava, että asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan m alakohdan ja 13 artiklan yhdessä soveltamisesta seuraavilla lainvalintasäännöillä on yleinen ulottuvuus asetuksen järjestelmässä. Tätä järjestelmää sovelletaan myös 5 artiklassa suojattuihin esineoikeuksiin. Siten asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan m alakohta koskee lex fori concursusin mukaisia pätemättömäksi toteamista koskevia sääntöjä tai kanteita ja sen 13 artikla on poikkeus tämän lain soveltamisesta.(45) Tämä viimeksi mainittu artikla toimii eräänlaisena ”veto-oikeutta” koskevana sääntönä, joka estää velkojia vahingoittavan oikeustoimen pätemättömäksi toteamisen menettelyn aloitusvaltion lain mukaisesti. Kyseisellä artiklalla ei siten ole muuta tarkoitusta kuin säilyttää velkojan tai sivullisen perusteltu luottamus lex causaen mukaisen oikeustoimen pätevyyteen (sekä yleisten oikeussääntöjen että maksukyvyttömyysmenettelyä koskevien sääntöjen kannalta) tilanteessa, jossa tämä laki voisi olla ristiriidassa toisen lex fori concursusin kanssa.(46)
60. Kyseessä olevien säännösten syntyhistoria tukee näitä päätelmiä. Kuten Virgósin ja Schmitin selvitys osoittaa, asetuksen N:o 1346/2000 13 artikla koskee velkojia ”vahingoittavia oikeustoimia”, jotka ovat syntyneet tai jotka on toteutettu ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista ja jotka ovat esillä olevan asian tavoin vaarassa joutua selvittäjän nostaman takaisinsaantikanteen kohteeksi. Tätä artiklaa ei siten sovelleta maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen tapahtuneisiin omaisuuden luovutuksiin. Velkojien luottamukselle tällaisten myöhemmin toteutettujen oikeustoimien pätevyyteen ei ole annettava laajaa suojaa, sillä se ei ole enää perusteltua.
61. Katson siten kaikkien näiden perustelujen puoltavan selvästi asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan suppeaa tulkintaa. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin perustellusti toteaa, esillä olevassa tapauksessa ei kuitenkaan ole selvää, että tällainen tulkinta voisi päteä myös pääasian oikeusriidan kaltaisessa tilanteessa, jossa omaisuuden siirto velkojan hyväksi perustuu jo ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista saatuun esineoikeuteen. Vaikka maksua ei ollut vielä suoritettu takaisinsaantikanteen nostamisen ajankohtana, selvittäjän olisi pitänyt vaatia kyseisen ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista perustetun ulosmittauspanttioikeuden peräyttämistä. Asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklaa olisi voitu soveltaa tällaisessa tilanteessa.
2. Ulosmittauspanttioikeuden perustaminen asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan soveltamisen kannalta määräävänä tekijänä
62. Haluan aloittaa tämän tarkastelun seuraavalla kysymyksellä: Onko esillä olevassa asiassa ajankohtaa, jona Lutzille maksettiin määrä, jonka vakuutena oli esineoikeus, tässä tapauksessa ulosmittauspanttioikeus, pidettävä asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan soveltamisen oikeuttavana olennaisena tekijänä?
63. Mielestäni näin ei ole.
64. Komission mukaan silloin, kun velalliseen omaisuuteen kohdistuva ulosmittauspanttioikeus, joka tosin voidaan peräyttää, on perustettu ennen menettelyn aloittamista, asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan soveltamisen kannalta on merkityksetöntä, onko määrä, jonka vakuutena on esineoikeus, maksettu tämän aloittamisen jälkeen. Tämä perustelu on nähdäkseni vakuuttava. Mielestäni kyseisen asetuksen 13 artiklan soveltamisen kannalta ratkaisevana pitäisi pitää ainoastaan ulosmittauspanttioikeuden perustamista. Siten pelkästään esineoikeuden perustamista voidaan pitää velkojia vahingoittavana oikeustoimena. Jos esineoikeutta ei olisi perustettu, olisi voitu soveltaa lex fori concursusia eikä Lutz olisi voinut vedota tähän säännökseen. Velallisyhtiön pankin suorittama maksu Lutzille olisi vain seurausta ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista perustetusta panttioikeudesta. Kuten Lutzin edustaja totesi istunnossa, Lutz ei myöskään voinut ennakoida maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista, joka tapahtui 4.8.2008, ajankohtana, jona hän saattoi asian itävaltalaisten tuomioistuinten käsiteltäväksi, eikä liioin kyseisen panttioikeuden syntymisen ajankohtana.
65. Tätä tulkintaa tukee asetuksella N:o 1346/2000 käyttöön otetun mekanismin systematiikka, joka perustuu yhtäältä siihen, että muissa jäsenvaltioissa sijaitsevaan omaisuuteen kohdistuviin esineoikeuksiin ei vaikuteta (5 artikla), mikä jättää tällaiset oikeudet maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutusten ulottumattomiin, ja toisaalta oikeustoimien pätevyyteen kohdistuvan velkojien tai sivullisten perustellun luottamuksen turvaamiseen (13 artikla).
66. Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklalla turvatusta esineoikeuksien suojasta on ensinnäkin todettava, että tällä ratkaisulla on aineellisoikeudelliset perusteet, kuten pyrkimys varmistaa kaupan suojaaminen jäsenvaltiossa, jossa omaisuus sijaitsee, ja siihen liittyviä oikeuksia koskeva oikeusvarmuus. Esineoikeuksilla on hyvin merkittävä tehtävä luotonannossa ja varallisuuden siirroissa. Niillä suojataan oikeudenhaltijoita velallisen maksukyvyttömyydeltä ja mahdollistetaan luoton saaminen edullisin ehdoin.(47) Oikeusvarmuus ja toteutettuja oikeustoimia koskevan velkojien perustellun luottamuksen turvaaminen ovat mielestäni perustavanlaatuisia tekijöitä. Esineoikeuksien laaja suoja on perusteltua myös prosessuaalisista syistä, kuten asetuksen N:o 1346/2000 institutionaalisten tavoitteiden vuoksi, jotka liittyvät pyrkimykseen yksinkertaistaa ja helpottaa omaisuuden hallinnointia.(48)
67. Toiseksi tarkasteltaessa asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklaa tämän ratkaisuehdotuksen 30 ja 65 kohdassa esitetystä käy ilmi, että tässä säännöksessä omaksutulla ratkaisulla pyritään ensisijaisesti säilyttämään velkojien tai sivullisten perusteltu luottamus lex causaen mukaisen oikeustoimen pätevyyteen. Yhdyn tältä osin Lutzin ja komission esittämään analyysiin, jonka mukaan Itävallan lain nojalla ja kaikkien pääasian oikeusriidan olosuhteiden perusteella kyseistä oikeustointa ei voitu peräyttää.(49)
68. Kaiken edellä esitetyn perusteella mielestäni asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklaa on tulkittava siten, että sitä voidaan soveltaa, jos esineoikeus on perustettu ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista ja tällä perusteella ulosmitatun määrän maksu on suoritettu tämän menettelyn aloittamisen jälkeen.
C Lex causaen mukaiset vanhentumisajat, oikeustoimen peräyttämistä koskevat määräajat ja preklusiiviset määräajat asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa säädetyssä poikkeusjärjestelmässä
69. Toinen kysymys koskee sitä, onko asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklaa tulkittava siten, että myös ajan kulumiseen liittyvät oikeusvaikutukset määräytyvät lex causaen mukaan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tarkkaan ottaen tietää, koskeeko kyseisessä 13 artiklassa säädetty poikkeusjärjestelmä myös lex causaen mukaisia vanhentumisaikoja, oikeustoimen peräyttämistä koskevia määräaikoja ja preklusiivisia määräaikoja.
70. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Saksan lain mukaan ulosmittauspanttioikeus tilisaamisiin syntyi maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen jälkeen ja siitä tuli siten InsO:n 88 §:n nojalla tämän menettelyn aloittamisajankohtana tehoton.(50) Itävallan asiaa koskevien säännösten mukaan Bäuerle on kuitenkin menettänyt oikeuden takaisinsaantikanteeseen, koska selvittäjälle kanteen nostamiseksi asetettu maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisesta laskettava vuoden pituinen määräaika on päättynyt. Sitä vastoin Saksan lain mukaan tällaisen kanteen nostamisen määräaika on kolme vuotta.
71. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Saksan oikeuskirjallisuudessa on tästä vastakkaisia näkemyksiä. Osassa oikeuskirjallisuutta katsotaan, että sovellettavien vanhentumisaikojen tai preklusiivisten määräaikojen ei pitäisi määräytyä lex causaen mukaan. Tällaiset määräajat pitäisi prosessuaalisina säännöksinä johtaa lex fori concursusista.(51) Sen sijaan toinen oikeustieteellinen suuntaus puoltaa näkemystä, jonka mukaan lex causaeta koskeva viittaus pitäisi ymmärtää yleiseksi viittaukseksi sen kaikkiin säännöksiin, mukaan luettuna vanhentumisaikoja ja preklusiivisia määräaikoja koskevat säännökset.
72. En voi kannattaa ensin mainittua analyysiä vaan yhdyn sen sijaan jälkimmäiseen analyysiin, kuten selitän jäljempänä.(52)
73. Ensimmäistä kysymystä tarkasteltaessa olen jo tämän ratkaisuehdotuksen 57–60 kohdassa ottanut kantaa asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan ulottuvuuden määrittämiseen sen sanamuodon, systematiikan ja tavoitteiden perusteella.(53) Tästä tarkastelusta ilmenee, että 13 artiklan viittauksella peräyttämismahdollisuuteen juuri kyseisessä asiassa tarkoitetaan tilanteita, joissa oikeustoimi ei voi olla peräytettävissä kyseisen asian konkreettisten olosuhteiden vuoksi. Mielestäni on selvää, että ajan kuluminen ja siten siihen sovellettavat aineellisoikeudelliset ja prosessuaaliset säännökset kuuluvat näihin asian olosuhteisiin.(54) Myös ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vahvistaa, että oikeudenmenetys ajan kulumisen perusteella voisi kuulua tällaisiin konkreettisiin olosuhteisiin.
74. Tämän lähestymistavan mukaisesti on viitattava Lutzin, Portugalin hallituksen ja komission esittämiin huomautuksiin. Niissä katsotaan, että asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa viitataan oikeustoimeen, jota ei ole ”mitään mahdollisuutta” peräyttää, joten se ei rajoitu lex causaen mukaisiin peräyttämisen aineellisiin edellytyksiin vaan ulottuu näin ollen muun muassa vanhentumisaikoja tai preklusiivisia määräaikoja koskeviin säännöksiin. Kuten olen edellä todennut, tämä ilmaisu merkitsee sitä, että oikeustointa ei voida todeta pätemättömäksi, kuten tässä tapauksessa, maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevien säännösten eikä myöskään siihen sovellettavien yleisten oikeussääntöjen perusteella.(55) Viimeksi mainittujen oikeussääntöjen osalta on todettava, että kun otetaan huomioon erityisesti vanhentumisen erilainen luonne eri oikeusjärjestyksissä, lex causaen soveltamisella edistetään mielestäni sen oikeusjärjestyksen johdonmukaista soveltamista, johon se kuuluu, ja siten sen aineellisoikeudellisten ja prosessuaalisten säännösten johdonmukaista soveltamista.
75. Komissio väittää kirjelmissään, että mikä tahansa asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan tulkinta, jossa jätetään huomiotta kansallisessa oikeudessa prosessuaalisina määräaikoina pidettävät vanhentumisajat, johtaisi mielivaltaiseen syrjintään jäsenvaltioissa hyväksyttyjen teoreettisten mallien välillä ja estäisi kyseisen säännöksen yhdenmukaisen tulkinnan.
76. Rooma I -asetuksen(56) säännökset tukevat tätä näkemystä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Lutz ja komissio viittaavat perustellusti kyseisen asetuksen 12 artiklan 1 kohdan d alakohtaan, jonka nojalla ajan kulumisen vaikutus sopimukseen perustuvaan oikeuteen määräytyy kyseiseen oikeuteen sovellettavan oikeusjärjestyksen mukaisesti.(57) Tarkemmin sanottuna tämän artiklan mukaisesti Rooma I -asetuksen nojalla sopimukseen sovellettavan lain mukaan säännellään erityisesti ”erilaisia velvoitteiden raukeamisen muotoja, kuten vanhentumista ja määräajan päättymiseen perustuvia oikeudenmenetyksiä”,(58) jotka on näin ollen määritelty aineellisoikeudellisiksi ja jotka noudattavat lex causaeta.
77. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 30, 65 ja 67 kohdasta ilmenee, asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklalla pyritään turvaamaan velkojien perusteltu luottamus oikeustoimen pysyvyyteen. Näin ollen velkojan, joka luottaa oikeustoimen pätevyyteen lex causaen mukaisesti, ei pidä joutua yllätetyksi toisen jäsenvaltion maksukyvyttömyysmenettelyä koskevan lainsäädännön soveltamisella.(59)
78. Joka tapauksessa mielestäni on täysin selvää, että vanhentumisaikoja ja preklusiivisia määräaikoja koskevat säännökset kuuluvat oikeustoimien pätemättömäksi toteamista koskevaan järjestelmään. Kun oikeustoimi voidaan peräyttää lex causaen mukaisesti takaisinsaantikanteella, kuten pääasian oikeudenkäynnissä, mutta tällaisen kanteen nostamisen määräaika on kulunut umpeen, en näe mitään syytä katsoa, että tällainen oikeustoimi voitaisiin edelleen peräyttää asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklan mukaisesti.(60)
79. Edellä esitetyn perusteella katson näin ollen, että asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa säädetty poikkeusjärjestelmä koskee lex causaen mukaisia vanhentumisaikoja, oikeustoimen peräyttämistä koskevia määräaikoja ja preklusiivisia määräaikoja.
D Takaisinsaantikanteen nostamisessa noudatettavien muotoseikkoja koskevien sääntöjen määrittämiseen sovellettava laki
80. Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tietää, määräytyvätkö asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa tarkoitetun oikeustoimen peräyttämistä koskevaan oikeuteen vetoamisen kannalta merkittävät muotoseikkoja koskevat säännöt lex causaen vai lex fori concursusin mukaan.
81. Ennakkoratkaisupyynnössä todetaan, että Saksan oikeudessa vapaamuotoinen tahdonilmaus, josta käy ilmi, että selvittäjä haluaa toteuttaa palauttamisvaatimuksen, riittää viemään velkojan luottamuksen maksun pätevyyteen. Sen sijaan Itävallan oikeudessa oikeustoimen peräyttämiseen voidaan vedota ainoastaan vuoden kuluessa konkurssimenettelyn alkamisesta nostetulla kanteella eikä velallisen luottamuksella ole tältä osin merkitystä.
82. Yhdyn komission väitteeseen, jonka mukaan se, joka on saanut etua oikeustoimesta, ei tunne toiseen oikeusjärjestykseen perustuvaan oikeuteen sovellettavia määräaikoja tai muotoseikkoja koskevia sääntöjä. Tämän henkilön kannalta on tärkeää tietää ainoastaan, onko takaisinsaantikanne nostettu tämän omassa oikeusjärjestyksessä voimassa olevassa määräajassa. Esillä olevassa asiassa hankitun omaisuuden säilyttäminen riippuu Itävallan oikeuden mukaan yksinomaan siitä, onko takaisinsaantikanne nostettu asianmukaisesti vuoden kuluessa maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisesta, minkä vuoksi tässä tapauksessa ei ole otettava huomioon selvittäjän 10.3.2009 päivättyä tuomioistuinmenettelyyn liittymätöntä kirjettä.
83. Asetuksen N:o 1346/2000 johdanto-osan 24 perustelukappaleessa todetaan, että perustellun luottamuksen ja oikeustoimien varmuuden turvaamiseksi muissa kuin menettelyn aloitusvaltiossa olisi säädettävä useita poikkeuksia pääsäännöstä. Ymmärrettäessä tämän asetuksen 13 artikla säännöksi, jonka mukaan sillä, joka on saanut etua oikeustoimesta, on ”veto-oikeus”, selvittäjän ei edellytetä osoittavan kumulatiivisesti, että oikeustoimi voidaan peräyttää molemmissa kyseessä olevissa oikeusjärjestyksissä.
84. Viittaan lisäksi ilmaisusta ”mitään mahdollisuutta” edellä esittämääni analyysiin, joka osoittaa, että lex causaeta koskevan viittauksen on oltava yleinen viittaus.
85. On myös muistettava, että muotoseikkoja koskevat säännöt voivat merkitä paitsi aineellisia myös prosessuaalisia edellytyksiä. Oikeustoimen peräyttämistä koskevat menettelysäännöt on siten määritettävä pääasiallisesti lex causaen perusteella. Olisi vastoin sovellettavan oikeusjärjestyksen johdonmukaisuutta pitää vanhentumisaikoja koskevat kysymykset erillään muotoseikkoja koskevista kysymyksistä, jotta niihin sovellettaisiin eri lakia. Velkojille vahingoittavaa oikeustointa ei näin ollen voida riitauttaa käyttämällä tuomioistuimen ulkopuolella oikeutta oikeustoimen peräyttämiseen lex fori concursusin perusteella.
86. Tätä kantaa tukee myös asetuksen N:o 1346/2000 soveltamista koskeva arviointikertomus.(61) Useissa kansallisissa kertomuksissa korostetaan, että asetuksen N:o 1346/2000 13 artikla on välttämätön osapuolten oikeutettujen odotusten turvaamiseksi heidän oikeussuhteisiinsa sovellettavan oikeusjärjestyksen osalta.(62)
87. Sitä vastoin en ole vakuuttunut Saksan hallituksen istunnossa esittämissään suullisissa huomautuksissa esille tuomista perusteluista, joiden mukaan lex causaen soveltaminen täysimääräisesti johtaisi käytännön vaikeuksiin, jotka liittyvät siihen, että selvittäjän on määritettävä ja tutkittava muita oikeusjärjestyksiä. Mielestäni velvollisuus tutkia muiden oikeusjärjestysten muotoseikkoja koskevia sääntöjä takaisinsaantikanteen nostamiseksi ei ole selvittäjälle kohtuuton vaatimus. Edellä mainitusta arviointikertomuksesta ilmenee, että asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklalla ei ylitetä sitä, mikä on tavanomaista kansainvälisissä asioissa (ja siten kansainvälisessä yksityisoikeudessa), sikäli kuin se edellyttää useamman kuin yhden valtion lain huomioon ottamista. Huomattavaan määrään kansallisia kertomuksia perustuvan vakiintuneen käytännön mukaan toisen oikeusjärjestyksen huomioon ottaminen ei merkitse ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.(63) Kyseisessä kertomuksessa ei siten ole ehdotettu minkäänlaisia muutoksia tai rajoituksia kyseisessä artiklassa olevaan lex causaeta koskevaan viittaukseen.(64)
88. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson näin ollen, että asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa tarkoitetun oikeuteen vetoamisen kannalta merkittävät muotoseikkoja koskevat säännöt määräytyvät lex causaen mukaan.
VI Ratkaisuehdotus
89. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesgerichtshofille (Saksa) seuraavasti:
1) Maksukyvyttömyysmenettelyistä 29.5.2000 annetun neuvoston asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklaa on tulkittava siten, että sitä voidaan soveltaa, jos esineoikeus on perustettu ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista ja tällä perusteella ulosmitatun määrän maksu on suoritettu tämän menettelyn aloittamisen jälkeen.
2) Asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa säädettyä poikkeusjärjestelmää on tulkittava siten, että se koskee lex causaen mukaisia vanhentumisaikoja, oikeustoimen peräyttämistä koskevia määräaikoja ja preklusiivisia määräaikoja.
3) Asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa tarkoitetun oikeuteen vetoamisen kannalta merkittävät muotoseikkoja koskevat säännöt määräytyvät lex causaen mukaan.