JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MELCHIOR WATHELET
7 päivänä heinäkuuta 2016 (1)
Asia C‑301/15
Marc Soulier ja
Sara Doke
vastaan
Ministre de la Culture et de la Communication ja
Premier ministre
(Ennakkoratkaisupyyntö – Conseil d’État (ylin hallintotuomioistuin, Ranska))
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2001/29/EY – Tekijänoikeus ja lähioikeudet – Yksinoikeus kappaleen valmistamiseen – 2 artikla – Yleisölle välittämisen oikeus – 3 artikla – Poikkeukset ja rajoitukset – 5 artikla – Kansallinen säännöstö, jossa annetaan yhteisvalvontajärjestölle oikeus käyttää ei-saatavilla-olevien kirjojen hyödyntämisoikeuksia kaupallisiin tarkoituksiin – Tekijän tai oikeudenhaltijan vastustusoikeus
I Johdanto
1. Conseil d’État’n (ylin hallintotuomioistuin, Ranska) unionin tuomioistuimen kirjaamoon 19.6.2015 toimittama ennakkoratkaisupyyntö koskee tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY(2) 2 ja 5 artiklan tulkintaa.
2. Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Marc Soulier ja Sara Doke sekä ministre de la Culture et de la Communication ja Premier ministre ja joka koskee immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-1–L. 134-9 §:n soveltamisesta ja ei-saatavilla-olevien 1900-luvun kirjojen digitaalisesta hyödyntämisestä 27.2.2013 annetun asetuksen nro 2013-182(3) (décret n° 2013-182, du 27 février 2013, portant application des articles L. 134-1 à L. 134-9 du code de la propriété intellectuelle et relatif à l'exploitation numérique des livres indisponibles du XXème siècle, jäljempänä riidanalainen asetus) lainmukaisuutta.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
3. Direktiivin 2001/29 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Kappaleen valmistamista koskeva oikeus”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yksinoikeus sallia tai kieltää suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi, millä keinolla ja missä muodossa tahansa kokonaan tai osittain tapahtuva kappaleen valmistaminen on:
a) tekijöillä teostensa osalta;
– –”
4. Tämän direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus välittää yleisölle teoksia ja oikeus saattaa muu aineisto yleisön saataviin”, 1 ja 3 kohdassa säädetään muun muassa seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.
– –
3. Edellä 1 ja 2 kohdassa mainitut oikeudet eivät sammu tässä artiklassa säädetyllä tavalla tapahtuvan yleisölle välittämisen tai yleisön saataviin saattamisen yhteydessä.”
5. Mainitun direktiivin 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Levitysoikeus”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa alkuperäiskappaleiden ja niiden kopioiden levitys yleisölle missä muodossa tahansa myymällä tai muutoin.
2. Levitysoikeus ei sammu yhteisössä teoksen alkuperäiskappaleen tai sen kopioiden osalta, paitsi kun on kyseessä yhteisössä tapahtuva kohteen ensimmäinen myynti tai muu omistusoikeuden siirto, jonka oikeudenhaltija suorittaa itse tai joka suoritetaan hänen suostumuksellaan.”
6. Saman direktiivin 5 artiklan, jonka otsikko on ”Poikkeukset ja rajoitukset”, 2 kohdassa säädetään muun muassa, että jäsenvaltiot voivat säätää erilaisista poikkeuksista tai rajoituksista 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen tässä kohdassa luetelluissa tapauksissa.
7. Tämän artiklan 3 kohdassa säädetään myös, että jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista 2 ja 3 artiklassa säädettyihin oikeuksiin tässä kohdassa luetelluissa tapauksissa.
8. Edellä mainitun artiklan 5 kohdassa säädetään lisäksi seuraavaa:
”Tämän artiklan 1, 2, 3 ja 4 kohdan mukaisia poikkeuksia ja rajoituksia sovelletaan vain tietyissä erityistapauksissa, jotka eivät ole ristiriidassa teoksen tai muun aineiston tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eivätkä kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja.”
B Ranskan oikeus
Ei-saatavilla-olevista kirjoista annettu laki
9. Ei-saatavilla-olevien 1900-luvun kirjojen digitaalisesta hyödyntämisestä 1.3.2012 annetulla lailla nro 2012-287 (loi n° 2012-287, du 1er mars 2012, relative à l’exploitation numérique des livres indisponibles du XXème siècle, jäljempänä ei-saatavilla-olevista kirjoista annettu laki; JORF nro 53, 2.3.2012, s. 3986) täydennettiin immateriaalioikeuskoodeksin ensimmäisen osan I osaston tekijänoikeuksiin liittyvien oikeuksien hyödyntämistä koskevaa III lukua IV jaksolla, jonka otsikko on ”Ei-saatavilla-olevien kirjojen digitaalista hyödyntämistä koskevat erityissäännökset” ja joka sisältää kyseisen koodeksin L. 134-1–L. 134-9 §:n. Tiettyjä pykäliä on myöhemmin joko muutettu tai ne on kumottu Euroopan unionin oikeuteen mukauttamista koskevista erilaisista säännöksistä kirjallisen ja taiteellisen omaisuuden sekä kulttuuriperinnön alalla 20.2.2015 annetulla lailla nro 2015-195 (loi n° 2015-195, du 20 février 2015, portant diverses dispositions d’adaptation au droit de l’Union européenne dans les domaines de la propriété littéraire et artistique et du patrimoine culturel; JORF nro 45, 22.2.2015, s. 3294).
10. Immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-1–L. 134-9 §:ssä, sellaisina kuin ne ilmenevät näistä kahdesta laista, säädetään seuraavaa:
”L. 134-1 §
Ei-saatavilla-olevalla kirjalla tarkoitetaan tässä jaksossa Ranskassa ennen 1.1.2001 julkaistua kirjaa, jota kustantaja ei enää levitä kaupallisesti ja jota ei ole tällä hetkellä julkaistu painetussa tai digitaalisessa muodossa.
L. 134-2 §
Perustetaan julkinen tietokanta, johon yleisö voi tutustua vapaasti ja maksutta verkkoviestintäpalvelun kautta ja jossa on luettelo ei-saatavilla-olevista kirjoista. Ranskan kansalliskirjasto valvoo sen toteuttamista ja päivittämistä sekä L. 134-4, L. 134-5 ja L. 134-6 §:ssä säädettyjen tietojen kirjaamista.
– –
L. 134-3 §
I. Kun kirja on ollut L. 134-2 §:ssä mainitussa tietokannassa yli kuuden kuukauden ajan, oikeutta antaa lupa digitaaliseen kappaleen valmistamiseen siitä tai sen digitaaliseen esittämiseen käyttää tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaava järjestö, josta säädetään tämän osan III luvun II osastossa ja jonka kulttuuriministeriö on tässä tarkoituksessa hyväksynyt.
Jäljempänä L. 134-5 §:n 3 momentissa säädettyä tapausta lukuun ottamatta digitaalinen kappaleen valmistaminen kirjasta tai kirjan digitaalinen esittäminen sallitaan korvausta vastaan ilman yksinoikeutta viiden vuoden määräajaksi, joka voidaan uudistaa.
II. Hyväksytyillä järjestöillä on kelpoisuus vastuullaan olevia oikeuksia tuomioistuimissa.
III. Edellä I momentissa säädetty hyväksyntä annetaan ottaen huomioon seuraavat seikat:
– –
2° tekijöillä ja kustantajilla on yhtä suuri edustus jäsenten keskuudessa ja johtoelimissä;
– –
5° saatujen maksujen jakamista oikeudenhaltijoiden kesken koskevien sääntöjen oikeudenmukaisuus riippumatta siitä, ovatko oikeudenhaltijat kustannussopimuksen sopimuspuolia. Kirjan tekijän tai tekijöiden saamien maksujen määrä ei voi olla pienempi kuin kustantajan saamien maksujen määrä;
6° todistelukeinot, joiden käyttöönottoa järjestö ehdottaa oikeudenhaltijoiden selvittämiseksi ja löytämiseksi saatujen maksujen jakamista varten;
– –
L. 134-4 §
I. Ei-saatavilla-olevan kirjan tekijä tai kustantaja, jolla on oikeus valmistaa kyseisestä kirjasta painettu kappale, voi vastustaa sitä, että tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaava hyväksytty järjestö käyttää L. 134-3 §:n I momentin 1 kohdassa mainittua luvanantamisoikeutta. Vastustamisesta ilmoitetaan L. 134-2 §:n 1 momentissa mainitulle laitokselle kirjallisesti viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kyseessä olevan kirjan merkitsemisestä samassa momentissa mainittuun tietokantaan.
Tieto vastustamisesta kirjataan samassa L. 134-2 §:ssä mainittuun tietokantaan.
Ei-saatavilla-olevan kirjan tekijä voi tämän pykälän I momentin 1 kohdassa mainitun määräajan päätyttyä vastustaa kappaleen valmistamista kyseisestä kirjasta tai kirjan esittämistä koskevan oikeuden käyttämistä, jos hänen mielestään kappaleen valmistaminen kirjasta tai kirjan esittäminen voi vahingoittaa hänen kunniaansa tai mainettaan. Tämän oikeuden käyttäminen ei johda korvauksiin.
II. Kustantajan, joka on ilmoittanut vastustamisestaan tämän pykälän I momentin 1 kohdassa säädettyjen edellytysten mukaisesti, on hyödynnettävä kyseistä ei-saatavilla-olevaa kirjaa kahden vuoden kuluessa tästä ilmoituksesta. Hänen on esitettävä millä tahansa keinoin hyväksytylle järjestölle näyttö kirjan tosiasiallisesta hyödyntämisestä L. 134-3 §:n mukaisesti. Jos kirjaa ei ole hyödynnetty asetetun määräajan kuluessa, tieto vastustamisesta poistetaan L. 134-2 §:ssä mainitusta tietokannasta ja oikeutta sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen kirjasta tai kirjan digitaalinen esittäminen käytetään L. 134-3 §:n I momentin 2 kohdassa säädetyin edellytyksin.
– –
L. 134-5 §
Ellei tekijä tai kustantaja ole L. 134-4 §:n I momentissa säädetyn määräajan päätyttyä ilmoittanut vastustamisesta, tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaava järjestö ehdottaa, että kustantajalle, jolla on oikeus valmistaa ei-saatavilla-olevasta kirjasta painettu kappale, annetaan oikeus valmistaa kyseisestä kirjasta digitaalinen kappale ja esittää kyseinen kirja digitaalisesti.
– –
Tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaava järjestö antaa 1 momentissa mainitun hyödyntämisluvan yksinoikeudella kymmenen vuoden määräajaksi, joka voidaan uudistaa hiljaisesti.
– –
Ellei tekijä, joka esittää millä tahansa keinoin näytön siitä, ettei kyseisellä kustantajalla ole oikeutta valmistaa kirjasta painettua kappaletta, vastusta oikeuden käyttöä, kustantajan, joka on ilmoittanut hyväksymispäätöksestään, on hyödynnettävä kyseistä ei-saatavilla-olevaa kirjaa kolmen vuoden kuluessa kyseisen ilmoituksen tekemisestä. Hänen on esitettävä tälle järjestölle millä tahansa keinoin näyttö kirjan tosiasiallisesta hyödyntämisestä.
Ellei 1 momentissa mainittua ehdotusta hyväksytä tai teosta ei hyödynnetä tämän pykälän 5 momentissa säädetyssä määräajassa, tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaava järjestö sallii digitaalisen kappaleen valmistamisen kirjasta tai kirjan digitaalisen esittämisen L. 134-3 §:n I momentin 2 kohdassa säädetyin edellytyksin.
– –
L. 134-6 §
Tekijä ja kustantaja, joilla on oikeus valmistaa ei-saatavilla-olevasta kirjasta painettu kappale, voivat milloin tahansa ilmoittaa yhdessä L. 134-3 §:ssä mainitulle tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavalle järjestölle päätöksestään peruuttaa sen oikeus sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen kyseisestä kirjasta ja kyseisen kirjan digitaalinen esittäminen.
Ei-saatavilla-olevan kirjan tekijä voi milloin tahansa päättää peruuttaa samassa L. 134-3 §:ssä mainitulta tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavalta järjestöltä oikeuden sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen kyseisestä kirjasta ja kyseisen kirjan digitaalinen esittäminen, jos hän esittää näytön siitä, että hän on mainitussa L. 134-3 §:ssä määritettyjen oikeuksien ainoa haltija. Tekijä ilmoittaa päätöksestään järjestölle.
– –
Kustantajan, joka on ilmoittanut päätöksestään 1 momentissa säädettyjen edellytysten mukaisesti, on hyödynnettävä kyseistä kirjaa 18 kuukauden kuluessa ilmoituksen tekemisestä. Hänen on esitettävä tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavalle järjestölle millä tahansa keinoin näyttö kirjan tosiasiallisesta hyödyntämisestä.
Järjestö ilmoittaa kaikille käyttäjille, joille se on myöntänyt luvan hyödyntää kyseistä kirjaa, edellä tämän pykälän kahdessa ensimmäisessä momentissa mainituista päätöksistä. Oikeudenhaltijat eivät voi vastustaa mainitun kirjan, jonka hyödyntäminen on aloitettu ennen ilmoituksen tekemistä, hyödyntämisen jatkamista L. 134-3 §:n I momentin 2 kohdassa tai L. 134-5 §:n 3 momentissa mainitun luvan jäljellä olevan voimassaoloajan aikana enintään viiden vuoden ajan ja ilman yksinoikeutta.
L. 134-7 §
Conseil d’État’n asetuksella säädetään tarkemmin tämän luvun soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja muun muassa L. 134-2 §:ssä säädetyn tietokannan käyttöä koskevista säännöistä, kerättyjen tietojen luonteesta ja muodosta ja tarkoituksenmukaisimmista julkistamistoimenpiteistä oikeudenhaltijoiden mahdollisimman hyvän tiedonsaannin takaamiseksi sekä L. 134-3 §:ssä säädetyn tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavia järjestöjä koskevan hyväksynnän antamisen ja peruuttamisen edellytyksistä.
L. 134-9 §
L. 321-9 §:n kolmen ensimmäisen momentin säännöksistä poiketen L. 134-3 §:ssä mainitut hyväksytyt järjestöt käyttävät ei-saatavilla-olevien kirjojen hyödyntämisestä saadut maksut, joita ei ole voitu jakaa, koska niiden saajia ei ole kyetty selvittämään tai löytämään ennen L. 321-1 §:n viimeisessä momentissa säädetyn määräajan päättymistä, teosten luovan työn auttamista ja kirjailijoiden kouluttamista ja yleistä lukemisharrastusta edistäviin kirjastojen toteuttamiin toimiin.
– –”
11. Immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-1–L. 134-9 §:n soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä säädetään tarkemmin riidanalaisessa asetuksessa.
III Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
12. Pääasian kantajat nostivat Conseil d’État’n riita-asiainosaston kirjaamoon 2.5.2013 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa he vaativat kumoamaan riidanalaisen asetuksen sen lainvastaisuuden vuoksi. He väittävät muun muassa, että ei-saatavilla-olevista kirjoista annettu laki, jota tässä asetuksessa sovelletaan, on ristiriidassa niiden poikkeusten ja rajoitusten kanssa, joita sovelletaan oikeuteen sallia kappaleen valmistaminen tekijänoikeudella suojatusta teoksesta ja joista on säädetty tyhjentävästi direktiivissä 2001/29.
13. Syndicat des écrivains de langue française (SELF), Autour des auteurs ‑järjestö ja 35 luonnollista henkilöä ovat myöhemmin osallistuneet oikeudenkäyntiin väliintulijoina tukeakseen pääasian kantajien vaatimuksia.
14. Pääasian vastaajat vaativat kanteen hylkäämistä muun muassa sillä perusteella, ettei riidanalainen asetus ole ristiriidassa direktiivin 2001/29 tavoitteiden kanssa, koska siinä ei oteta käyttöön tässä direktiivissä tarkoitettua poikkeusta tai rajoitusta, jota sovelletaan yksinoikeuteen valmistaa teoksesta kappale.
15. Myös Société française des intérêts des auteurs de l’écrit (jäljempänä SOFIA) on myöhemmin osallistunut oikeudenkäyntiin väliintulijana ja vaatinut kanteen hylkäämistä. Ministre de la Culture et de la Communication on 21.3.2013 tekemällään päätöksellä (JORF nro 76, 30.3.2013, s. 5420) hyväksynyt kyseisen järjestön käyttämään niin kutsuttuja ei-saatavilla-olevia 1900-luvun kirjoja koskevia digitaalioikeuksia.
16. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esitti 19.12.2013 tekemällään päätöksellä Conseil constitutionnelille (perustuslakineuvosto, Ranska) riidanalaiseen asetukseen liittyvän, perustuslainmukaisuutta koskevan ensisijaisesti käsiteltävän kysymyksen. Conseil constitutionnel totesi 28.2.2014 tekemässään päätöksessä immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-1–L. 134-9 §:n perustuslain mukaisiksi sillä perusteella, ettei yhtäältä niillä käyttöön otettu, ei-saatavilla-olevien kirjojen digitaalista kappaleen valmistamista ja esittämistä koskevan oikeuden yhteisvalvontajärjestelmä johtanut omaisuudensuojan menettämiseen ja toisaalta etteivät niitä edellytyksiä koskevat puitteet, joissa tekijät käyttävät näitä oikeuksia, aiheuttaneet tekijöille suhteetonta haittaa lainsäätäjän tavoittelemaan yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen nähden.
17. Conseil d’État’n mukaan sellaisen kirjallisen kulttuuriperinnön, joka ei ole enää saatavilla, koska sitä ei ole levitetty kaupallisesti yleisölle, hyödyntämisen varmistamiseksi riidanalaisessa asetuksessa otettiin käyttöön järjestely, jolla pyrittiin edistämään Ranskassa ennen 1.1.2001 julkaistuihin kirjoihin, joita kustantaja ei enää levittänyt kaupallisesti ja joita ei julkaistu painetussa tai digitaalisessa muodossa, sisältyvien teosten digitaalista hyödyntämistä. Se toteaa, että tässä tapauksessa oikeutta sallia näiden kirjojen digitaalinen kappaleen valmistaminen tai esittäminen käyttävät kulttuuriministeriön tätä tarkoitusta varten nimeämät, tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavat hyväksytyt järjestöt kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun kirjat on sisällytetty yleisön saatavilla olevaan tietokantaan, jota Ranskan kansalliskirjasto hallinnoi.
18. Conseil d’État toteaa, että ei-saatavilla-olevan kirjan tekijä tai kustantaja, joilla on tämän kirjan painettujen kappaleiden valmistamista koskeva oikeus, voi vastustaa kyseisen oikeuden käyttämistä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa kirjan sisällyttämisestä tietokantaan. Conseil d’État’n mukaan ei-saatavilla-olevan kirjan tekijä voi lisäksi vielä tämän määräajan päättymisen jälkeenkin vastustaa milloin tahansa kappaleenvalmistamis- tai esittämisoikeuden käyttämistä, jos sen mielestä kappaleen valmistaminen kirjasta tai kirjan esittäminen voi vahingoittaa hänen kunniaansa tai mainettaan. Conseil d’État lisää, että ei-saatavilla-olevan kirjan tekijä voi lisäksi milloin tahansa päättää evätä tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavalta hyväksytyltä järjestöltä oikeuden sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen kirjasta ja kirjan digitaalinen esittäminen immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-6 §:ssä säädetyin edellytyksin.
19. Hylättyään kaikki pääasian kantajien muihin oikeusperustoihin kuin direktiivin 2001/29 2 ja 5 artiklaan nojautuvat kanneperusteet ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi, että pääasian kantajien näitä säännöksiä koskevaan kanneperusteeseen vastaaminen edellyttää sen selvittämistä, ovatko edellä mainitut direktiivin 2001/29 säännökset esteenä sille, että tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavat hyväksytyt järjestöt voivat immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-1–L. 134-9 §:ssä käyttöön otetun kaltaisen säännöstön nojalla käyttää oikeutta sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen ei-saatavilla-olevista kirjoista tai kyseisten kirjojen digitaalinen esittäminen, vaikka kyseisessä säännöstössä samalla annetaankin näiden kirjojen tekijöille tai oikeudenhaltijoille mahdollisuus vastustaa tämän oikeuden käyttöä tai lopettaa se siinä määritellyin edellytyksin.
20. Tässä tilanteessa Conseil d’État päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Ovatko – – direktiivin 2001/29 [2 ja 5 artikla] esteenä sille, että [immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-1–L. 134-9 §:ssä käyttöön otetun] kaltaisen säännöstön mukaan tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavat hyväksytyt järjestöt voivat käyttää oikeutta sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen ei-saatavilla-olevista kirjoista tai kyseisten kirjojen digitaalinen esittäminen, vaikka kyseisessä säännöstössä samalla annetaankin näiden kirjojen tekijöille tai oikeudenhaltijoille mahdollisuus vastustaa tämän oikeuden käyttöä tai lopettaa se säännöstössä määritellyin edellytyksin?”
IV Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
21. Kirjallisia huomautuksia ennakkoratkaisukysymyksestä ovat esittäneet Marc Soulier ja Sara Doke, SOFIA, Ranskan, Saksan, Italian ja Puolan hallitukset sekä Euroopan komissio. SOFIA, Ranskan, Tšekin ja Puolan hallitukset sekä komissio esittivät suullisia huomautuksia 11.5.2016 pidetyssä istunnossa.
22. Soulier ja Doke sekä komissio väittävät, että ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava myöntävästi, kun taas SOFIAn sekä Ranskan, Saksan ja Puolan hallitusten mielestä siihen on vastattava kieltävästi. Italian hallitus puolestaan ehdottaa, että siihen vastataan kieltävästi, ellei selvityksestä, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava, muuta ilmene. Italian hallitus nimittäin ehdottaa, että ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta kehotetaan tarkastamaan konkreettisesti, ettei kyseessä olevalla lainsäädännöllä rajoiteta suhteettomasti tekijänoikeuksia, tutkimalla erityisesti sen niitä säännöksiä, jotka liittyvät tekijöille etukäteen annettaviin tietoihin, tekijöiden vastustamis- ja peruuttamisoikeuksiin sekä tekijöille maksettavia korvauksia koskeviin yksityiskohtaisiin sääntöihin.
V Asian tarkastelu
A Ennakkoratkaisupyynnön ulottuvuus
23. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisupyynnössään unionin tuomioistuimelta, onko kansallinen lainsäädäntö, jonka nojalla tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavat hyväksytyt järjestöt voivat käyttää oikeutta sallia(4) korvausta vastaan(5) digitaalisen kappaleen valmistaminen niin kutsutuista ei-saatavilla-olevista kirjoista tai kyseisten kirjojen esittäminen,(6) sopusoinnussa direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdan,(7) jossa otetaan käyttöön tekijöiden yksinoikeus kappaleen valmistamiseen, ja sen 5 artiklan kanssa, jonka nojalla jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista tähän oikeuteen.(8)
24. Siitä huolimatta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ainoastaan direktiivin 2001/29 2 ja 5 artiklaan, katson pääasian kantajien, Saksan hallituksen ja komission tavoin, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista säännöstöä, jonka nojalla tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaava hyväksytty järjestö voi tietyin edellytyksin hyödyntää digitaalisesti niin kutsuttuja ei-saatavilla-olevia kirjoja, on tarkasteltava paitsi direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdan(9) myös sen 3 artiklan 1 kohdan, jonka mukaan tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa välittäminen yleisölle, valossa.
25. Kirjan digitaalisen version hyödyntäminen siten, että se on yleisön saatavilla, edellyttää nimittäin sen saattamista yleisön saataviin ja on mielestäni direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua teoksen välittämistä yleisölle.(10)
26. Tästä seuraa, että tekijänoikeudella suojattujen kirjojen digitaalinen hyödyntäminen on direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla kappaleen valmistamista teoksesta ja teoksen välittämistä yleisölle, joihin tarvitaan tekijän erikseen antama yksilöllinen lupa,(11) jolleivät nämä toimet kuulu jonkin kyseisen direktiivin 5 artiklassa säädetyn poikkeuksen tai rajoituksen alaan.(12)
B Direktiivin 2001/29 5 artikla
27. Ennen kuin otan kantaa direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan tulkintaan, suljen heti aluksi pois kyseisen direktiivin 5 artiklan ja siinä käyttöön otetun, 2 ja 4 artiklassa säädettyihin yksinoikeuksiin tehtäviä poikkeuksia ja rajoituksia koskevan järjestelmän merkityksellisyyden pääasian ratkaisemisen kannalta.
28. Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö ei nimittäin kuulu(13) niihin poikkeuksiin ja rajoituksiin, jotka on lueteltu yksityiskohtaisesti ja tyhjentävästi(14) direktiivin 2001/29 5 artiklassa.(15)
29. Kaiken lisäksi tämä poikkeuksia ja rajoituksia koskeva järjestelmä on rajattu tiukasti direktiivin 2001/29 5 artiklan 5 kohdassa, jossa säädetään, että niitä ”sovelletaan vain tietyissä erityistapauksissa, jotka eivät ole ristiriidassa teoksen tai muun aineiston tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eivätkä kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja”.(16) Mahdollisuus vedota kyseisen direktiivin 5 artiklassa säädettyyn poikkeukseen edellyttää näin ollen vielä, että poikkeus tai rajoitus kappaleen valmistamista tai yleisölle välittämistä koskevaan oikeuteen täyttää mainitun direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa vahvistetut edellytykset.(17)
30. Toisin kuin SOFIA huomauttaa, jäsenvaltiot eivät voi direktiivin 2001/29 5 artiklan eivätkä muidenkaan kyseisen direktiivin säännösten nojalla laajentaa tällaisten poikkeusten ja rajoitusten ulottuvuutta.(18)
31. Tämä voidaan tehdä yksinomaan unionin lainsäätäjän aloitteesta. Katson komission tavoin, että jäsenvaltioiden mahdollisuus ottaa käyttöön muita kuin unionin tasolla säädettyjä tekijänoikeutta koskevia poikkeuksia vaarantaisi tekijänoikeuteen liittyvän oikeusvarmuuden.
C Niiden direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa myönnettyjen yksinoikeuksien ulottuvuus, jotka koskevat teoksesta tapahtuvan kappaleen valmistamisen ja teoksen yleisölle välittämisen sallimista tai kieltämistä
32. Koska mikään direktiivin 2001/29 5 artiklassa tarkoitettu rajoitus tai poikkeus ei ole tässä tapauksessa mahdollinen, on vielä tutkittava kyseisen direktiivin 2 ja 3 artiklassa myönnettyjen yksinoikeuksien ulottuvuus, jotta kyseistä direktiiviä voidaan verrata ennakkoratkaisukysymyksen kohteena olevaan säännöstöön.
1. Alustavat huomautukset
33. Sekä unionin oikeuden yhtenäisen soveltamisen periaate että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että direktiivin 2001/29 2 ja 3 artiklan kaltaisten unionin oikeuden säännösten sanamuotoa, joka ei sisällä mitään nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja soveltamisalan määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti.(19)
34. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on.(20) Tässä tapauksessa direktiivin 2001/29 päätavoitteena on suojan korkean tason perustaminen(21) muun muassa tekijöille, mikä mahdollistaa sen, että nämä saavat teostensa käytöstä asianmukaisen korvauksen erityisesti silloin, kun teoksesta valmistetaan kappaleita tai se välitetään yleisölle.(22)
35. Direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan nojalla tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää kappaleen valmistaminen teoksestaan tai sen välittäminen yleisölle.(23)
36. Unionin tuomioistuin on todennut, että kyseessä olevat yksinoikeudet ovat luonteeltaan ehkäisevä oikeuksia, joiden perusteella tekijä voi puuttua ehkäisevästi sellaiseen kappaleen valmistamiseen (tai yleisölle välittämiseen),(24) johon hänen teostensa mahdolliset käyttäjät saattaisivat ryhtyä, ja kieltää tällaisen kappaleen valmistamisen tai välittämisen.
37. Näin ollen tekijällä on direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan nojalla yksinoikeus päättää, salliiko vai kieltääkö hän kappaleen valmistamisen teoksestaan tai teoksen yleisölle välittämisen, sekä tarvittaessa, milloin ja millä keinoin.
2. Tekijän yksinoikeudet ja pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännnöstö
a) Tekijän etukäteen antama nimenomainen suostumus
38. Mielestäni direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa edellytetään tekijän etukäteen antamaa nimenomaista suostumusta(25)kappaleen valmistamiseen teoksestaan tai sen yleisölle välittämiseen myös digitaalisessa muodossa. Suostumuksen(26) antaminen on tekijöille kuuluva keskeinen oikeus.
39. Koska unionissa ei ole annettu poikkeussäädöksiä,(27) tekijän etukäteen antamaa nimenomaista suostumusta kappaleen valmistamiseen teoksestaan tai sen yleisölle välittämiseen ei voida kumota, edellyttää tai rajoittaa korvaamalla se hiljaisella suostumuksella,(28) tai siirtymistä koskevalla olettamalla, joita tekijän on vastustettava tietyn määräajan kuluessa ja kansallisessa oikeudessa säädetyin edellytyksin. Tästä seuraa, että riidanalaisen asetuksen kaltaisella kansallisella säännöstöllä, jolla korvataan tekijän etukäteen antama nimenomainen suostumus hiljaisella suostumuksella tai suostumusta koskevalla olettamalla, evätään tekijältä keskeinen osa hänen immateriaalioikeudestaan.
b) Muuttavatko vastustamis- ja peruuttamismahdollisuus sekä oikeus korvaukseen kyseessä olevien yksinoikeuksien ulottuvuutta?
40. Se, että tekijällä on pääasiassa kyseessä olevan kansallisen säännöstön mukaan mahdollisuus tietyin edellytyksin vastustaa(29) sitä, että SOFIA käyttää oikeutta sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen hänen teoksestaan tai sen digitaalinen välittäminen yleisölle,(30) tai peruuttaa(31) SOFIAn oikeus sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen kirjasta tai kirjan digitaalinen välittäminen yleisölle, ei muuta mitenkään tätä toteamusta.(32)
41. Myöskään se, että tekijä saa kansallisen säännöstön mukaan korvauksen tai hyvityksen(33) kappaleen valmistamisesta teoksestaan tai sen välittämisestä yleisölle, ei muuta sitä seikkaa, että hänen yksinoikeuksiaan on loukattu.
42. Direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa säädettyihin yksinoikeuksiin kuuluu näet muun muassa muttei ainoastaan oikeus saada asianmukainen korvaus teosten käyttämisestä. Unionin tuomioistuin on tältä osin jo katsonut, että direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tekijänoikeus on erotettava esimerkiksi äänitteiden esittäjillä, tekijöillä ja tuottajilla olevasta korvauksenluonteisesta oikeudesta,(34) josta säädetään direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa.
c) Vaikuttaako se, ettei teosta levitetä kaupallisesti yleisölle, kyseessä olevien yksinoikeuksien sisältöön?
43. Se, ettei tekijä hyödynnä teostaan täysimääräisesti esimerkiksi siksi, ettei sitä levitetä kaupallisesti yleisölle,(35) ei muuta hänen yksinoikeuttaan sallia tai kieltää kappaleen valmistaminen teoksestaan tai sen välittäminen yleisölle.
44. Italian hallitus katsoo tältä osin, että ”omistusoikeuden klassisessa muodossa, jonka lähtökohtana on ollut kiinteä omaisuus, on aina hyväksytty se, että laissa [voitiin] säätää – niiden tätä oikeutta koskevien erityisten rajoitusten lisäksi, jotka velvoittavat omistajan ylemmäntasoisen yleisen edun vuoksi sallimaan [tiettyjä] kolmansien toimia, jotka vaikuttavat hänen oikeuteensa käyttää omaisuuttaan – tapauksista, joissa oikeus omaisuuteen lakkaa sen vuoksi, ettei omaisuutta ole käytetty, heti, kun kolmannet käyttävät sitä rakentavasti ja siis yhteiskuntaa hyödyttävästi. Vaikka omistajalla olisi nimittäin muiden oikeuksien ohella myös oikeus olla käyttämättä omaisuuttaan siten, ettei omistusoikeus vanhene, on aina ymmärretty se hyöty, joka saadaan antamalla etuoikeus – sellaiseen omistajaan nähden, joka ei ole kiinnostunut omaisuudestaan ja joka siis sulkee sen tuotantoketjun ulkopuolelle – kolmannelle, joka tosiasiallisesti hyödyntää omaisuutta, vaikkei hänellä ole siihen oikeutta, ja saa mahdollisuuden kehittää taloudellista potentiaaliaan”.
45. Tässä tapauksessa sovellettavien säädösten perusteella tätä näkemystä ei voida hyväksyä käsiteltävässä asiassa.
46. Direktiivissä 2001/29 ei nimittäin säädetä mistään seuraamuksesta tai seurauksesta siinä tapauksessa, että tekijä ei käytä kyseisen direktiivin 2 artiklan a alakohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa säädettyjä yksinoikeuksia tai käyttää niitä rajoitetusti. Näin ollen kyseessä olevat yksinoikeudet pysyvät ennallaan,(36) vaikka niiden haltija ei ”käytä” niitä.
47. Tämä tulkinta vahvistetaan lisäksi direktiivissä 2012/28.
48. Kyseinen direktiivi koskee niin kutsuttujen orpoteosten, toisin sanoen tekijänoikeudella suojattujen teosten, joiden oikeudenhaltijaa ei ole voitu tunnistaa tai joiden oikeudenhaltijaa ei ole tunnistamisesta huolimatta voitu paikantaa, tiettyjä käyttötarkoituksia. Se on annettu, koska ”orpoteosten tapauksessa tällaista etukäteistä suostumusta kappaleen valmistamiseen tai saattamiseen yleisön saataville ei voida saada”.(37)
49. Direktiivin 2012/28 6 artiklan 1 kohdassa säädetään tästä, että jäsenvaltioiden on säädettävä poikkeuksesta tai rajoituksesta, joka koskee direktiivin 2001/29 2 artiklassa tarkoitettua oikeutta valmistaa kappaleita ja 3 artiklassa tarkoitettua oikeutta saattaa teos tai äänite yleisön saataville, jotta voidaan varmistaa, että direktiivin 201/29 1 artiklan 1 kohdassa(38) tarkoitetut organisaatiot saavat valmistaa kappaleita kokoelmiinsa kuuluvista orpoteoksista(39) muun muassa digitointia koskeviin tarkoituksiin ja saattaa kyseiset teokset yleisön saataville.
50. Direktiivin 2012/28 6 artiklan 1 kohdassa säädetty poikkeus tai rajoitus direktiivin 2001/29 2 ja 3 artiklaan on siis hyvin vähäinen.
51. Direktiivin 2012/28 6 artiklan 2 kohdassa säädetään lisäksi, että ”edellä 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen organisaatioiden on käytettävä orpoteoksia tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti ainoastaan saavuttaakseen yleisen edun mukaisiin tehtäviinsä liittyvät tavoitteet, joiksi katsotaan erityisesti niiden kokoelmissa olevien teosten ja äänitteiden säilyttäminen, restaurointi sekä niiden kulttuuri- ja opetuskäytön mahdollistaminen. Organisaatiot voivat kerryttää tällaisen käytön yhteydessä tuloja yksinomaan kattaakseen niille orpoteosten digitoinnista ja yleisön saataville saattamisesta aiheutuvat kustannukset”.(40)
52. Mielestäni olisi paradoksaalista, että kappaleen valmistamiselle orpoteoksesta ja orpoteoksen yleisölle välittämiselle asetettaisiin direktiivin 2012/28 nojalla paljon tiukempia vaatimuksia kuin niin kutsuttujen ei-saatavilla-olevien kirjojen samoille hyödyntämistoimille asetetaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen säännöstön nojalla.(41)
53. Poiketen direktiivistä 2012/28, jossa vaaditaan vilpittömässä mielessä tehtyä huolellista selvitystä teoksen oikeudenhaltijoista ennen teoksen hyödyntämistä, kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä ei velvoiteta mihinkään yksittäisiin toimenpiteisiin tekijän suhteen. Immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-3 §:n mukaan tekijällä on silloin, kun kirja on sisällytetty L. 134-2 §:ssä mainittuun tietokantaan, kuusi kuukautta aikaa vastustaa sitä, että SOFIA käyttää oikeutta sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen hänen teoksestaan tai sen digitaalinen yleisölle välittäminen. Lisäksi direktiivin 2012/28 6 artiklan 2 kohdassa suljetaan nimenomaisesti pois orpoteosten käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin, kun taas pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella säännöstöllä pyritään niin kutsuttujen ei-saatavilla-olevien kirjojen kaupalliseen hyödyntämiseen.
d) Asianomaisessa kansallisessa säännöstössä säädettyjen hallinnointitapojen merkitys
54. SOFIA(42) sekä Ranskan, Saksan(43) ja Puolan hallitukset katsovat, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen säännöstö ei koske tekijänoikeuden suojaa ja on ainoastaan tiettyjen oikeuksien hallinnointitapa, eivätkä direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohta ja 3 artiklan 1 kohta ole esteenä sille, että jäsenvaltiot määrittelevät tekijänoikeuden hallinnointitavat.
55. Tällainen tulkinta tekijänoikeudesta on mielestäni ristiriidassa direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan kanssa.(44) Koska näissä säännöksissä nimittäin säädetään tekijän yksinoikeudesta sallia tai kieltää kappaleen valmistaminen teoksistaan ja niiden yleisölle välittäminen, ne koskevat myös sitä tapaa, jolla tekijä käyttää näitä oikeuksia.
56. Vaikka on totta, että direktiivillä 2001/29 ei yhdenmukaisteta jäsenvaltioissa käytettyjä, tekijänoikeuksien hallinnointia koskevia järjestelyjä eikä se vaikuta niihin,(45) unionin lainsäätäjä on käyttänyt sille kuuluvaa toimivaltaa henkisen omaisuuden alalla säätäessään, että tekijällä on lähtökohtaisesti yksinoikeus sallia tai kieltää kappaleen valmistaminen teoksestaan ja sen välittäminen yleisölle.
57. Tämän perusteella jäsenvaltiot eivät voi enää ottaa käyttöön hallinnointitapoja, joilla unionin säännöstö saatetaan kyseenalaiseksi,(46) vaikka sillä pyrittäisiinkin yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen.(47) Kappaleen valmistamista ja yleisölle välittämistä koskevien oikeuksien hallinnointi tulee nimittäin kyseeseen vasta sitten, kun näiden oikeuksien haltijan on pitänyt valtuuttaa hallinnointijärjestö hallinnoimaan oikeuksiaan.
58. Täydellisyyden vuoksi totean, että edellä esitetty on mielestäni vahvistettu tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista sekä usean valtion alueen kattavasta musiikkiteosten oikeuksien lisensioinnista verkkokäyttöä varten sisämarkkinoilla 26.2.2014 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2014/26/EU,(48) jossa määritetään ”tarvittavat vaatimukset sen varmistamiseksi, että yhteishallinnointiorganisaatioiden suorittama tekijänoikeuden ja lähioikeuksien hallinnointi toimii moitteettomasti”,(49) vaikka se ei olekaan ajallisesti sovellettavissa pääasiassa.
59. Direktiivin 2014/26 5 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”oikeudenhaltijoilla on oikeus valtuuttaa valitsemansa yhteishallinnointiorganisaatio hallinnoimaan valitsemiaan oikeuksia, oikeuksien luokkia tai teosten ja muun aineiston tyyppejä valitsemillaan alueilla riippumatta yhteishallinnointiorganisaation tai oikeudenhaltijan kansalaisuudesta tai asuin- tai sijoittautumisjäsenvaltiosta”.(50) Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö on mielestäni ristiriidassa tämän artiklan kanssa.
60. Direktiivin 2014/26 5 artiklan 7 kohdasta käy lisäksi selvästi ilmi, että oikeudenhaltija antaa ”nimenomaisen suostumuksen kustakin oikeudesta tai oikeuksien luokasta tai teosten ja muun aineiston tyypistä, jota tämä valtuuttaa yhteishallinnointiorganisaation hallinnoimaan”. Kyseisessä artiklassa todetaan lisäksi, että ”tällaisesta suostumuksesta on oltava asiakirjanäyttö”.
61. Tekijälle kuuluvien yksinoikeuksien käyttämisen kulmakivenä on siis edelleen suostumuksen antaminen.
e) Sellaisten teosten digitointia ja saataville saattamista koskevista perusperiaatteista, jotka eivät ole kaupallisesti saatavilla, 20.9.2011 allekirjoitetun yhteisymmärryspöytäkirjan(51) vaikutus
62. SOFIA sekä Ranskan, Saksan ja Puolan hallitukset tuovat vielä esiin, että pääasiassa kyseessä oleva säännöstö liittyy unionin tasolla toteutettaviin toimiin, joiden tulokset on otettu huomioon eurooppalaisten kirjastojen, kirjoittajien, kustantajien ja yhteisvalvontajärjestöjen edustajien 20.9.2011 komission läsnä ollessa(52) allekirjoittamassa yhteisymmärryspöytäkirjassa sellaisten teosten digitointia ja saataville saattamista koskevista perusperiaatteista, jotka eivät ole kaupallisesti saatavilla (jäljempänä pöytäkirja). Pöytäkirjassa, johon viitataan direktiivissä 2012/28 nimenomaisesti,(53) mainitaan mahdollisuus sellaisten kirjojen, jotka eivät ole kaupallisesti saatavilla, laajamittaiseen digitointiin niiden saattamiseksi yleisön saataviin. Siinä myönnetään myös, että tekijöiden suostumusta vastaavien hyödyntämisoikeuksien yhteisvalvontaan voidaan pitää oletettuna edellyttäen yhtäältä, että heille on kaikin tavoin pyritty ilmoittamaan siitä ja toisaalta, että heidän etujaan on suojeltu liittymättömyyttä tai peruuttamista koskevilla järjestelyillä.
63. Direktiivin 2012/28 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan, että ”tämä direktiivi ei rajoita jäsenvaltioissa kehitettäviä ratkaisuja, joilla käsitellään laajamittaisen digitoinnin kysymyksiä, esimerkiksi sellaisten teosten tapauksessa, jotka eivät ole kaupallisesti saatavilla (out-of-commerce-works). Tällaisissa ratkaisuissa otetaan huomioon erilaisten sisältötyyppien ja erilaisten käyttäjien erityispiirteet, ja ne perustuvat eri sidosryhmien väliseen yhteisymmärrykseen. – – [pöytäkirjassa] noudatetaan samaa lähestymistapaa. Tämän direktiivin soveltaminen ei vaikuta [pöytäkirjaan], jossa jäsenvaltioita ja komissiota kehotetaan varmistamaan, että käyttäjien, oikeudenhaltijoiden ja oikeuksien yhteishallinnoinnista vastaavien järjestöjen välisillä vapaaehtoisilla sopimuksilla, joilla annetaan yhteisymmärryspöytäkirjaan sisältyvien periaatteiden mukaisesti lupa sellaisten teosten käyttöön, jotka eivät ole kaupallisesti saatavilla, on vaadittava oikeusvarmuus sekä kansallisissa että kansainvälisissä yhteyksissä”.(54)
64. Mielestäni tämä pöytäkirja ei ole sillä tavalla oikeudellisesti sitova, että sillä voitaisiin rajoittaa direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdassa ja 3 artiklan 1 kohdassa säädettyjen yksinoikeuksien ulottuvuutta, ja siinä ainoastaan kehotetaan komissiota ja jäsenvaltioita turvaamaan käyttäjien, oikeudenhaltijoiden ja oikeuksien yhteisvalvontajärjestöjen tekemien vapaaehtoisten sopimusten(55) oikeusvarmuus. Kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä ei kuitenkaan ole lainkaan kyse ”vapaaehtoisista sopimuksista”.
VI Ratkaisuehdotus
65. Vaikka en kiistä oikeutettua tavoitetta herättää henkiin unohduksiin jääneitä kirjoja tarvittaessa uusien teknologioiden avulla, ehdotan kuitenkin, että unionin tuomioistuin vastaa – kun otetaan huomioon direktiivin 2001/29 tavoitteet, sen 2 artiklan a alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan selkeä sanamuoto sekä etukäteen annettavaa nimenomaista suostumusta koskevaan periaatteeseen sovellettavan poikkeuksen ja muiden päinvastaisten unionin oikeuden säännösten puuttuminen – Conseil d’État’n (Ranska) esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun direktiivin 2001/29/EY 2 artiklan a alakohta ja 3 artiklan 1 kohta ovat esteenä sille, että tekijänoikeusmaksujen keräämisestä ja jakamisesta vastaavat hyväksytyt järjestöt voivat immateriaalioikeuskoodeksin L. 134-1–L. 134-9 §:ssä käyttöön otetun kaltaisen säännöstön nojalla käyttää oikeutta sallia digitaalinen kappaleen valmistaminen ei-saatavilla-olevista kirjoista ja kyseisten kirjojen digitaalinen esittäminen, vaikka kyseisessä säännöstössä samalla annetaankin näiden kirjojen tekijöille tai oikeudenhaltijoille mahdollisuus vastustaa oikeuden käyttöä tai lopettaa se säännöstössä määritellyin edellytyksin.