Asia C-271/08
Euroopan komissio
vastaan
Saksan liittotasavalta
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Direktiivit 92/50/ETY ja 2004/18/EY – Julkiset palveluhankinnat – Kunnallisten työntekijöiden ammatillinen lisäeläke – Sopimusten tekeminen suoraan työmarkkinaosapuolten välillä tehdyssä työehtosopimuksessa nimettyjen vakuutuslaitosten kanssa järjestämättä unionin laajuista tarjouskilpailua
Tuomion tiivistelmä
1. Perusoikeudet – Kollektiivinen neuvotteluoikeus – Yhteensovittaminen perustamissopimuksessa taattujen perusvapauksia koskevien vaatimusten kanssa – Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Julkisia hankintoja koskevat direktiivit
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 28 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18; neuvoston direktiivi 92/50)
2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyt – Direktiivit 92/50 ja 2004/18 – Soveltamisala
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18; neuvoston direktiivi 92/50)
3. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyt – Direktiivit 92/50 ja 2004/18 – Soveltamisala – Sopimusten arvo
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18 9 artiklan 8 kohta; neuvoston direktiivin 92/50 7 artiklan 4 ja 5 kohta)
1. Kollektiivisen neuvotteluoikeuden perustavanlaatuinen luonne ja sellaisen työehtosopimuksen, jonka mukaan osa kunnallisten työntekijöiden palkoista muutetaan suoraan eläkemaksuiksi, sosiaalinen tavoite kokonaisuutena tarkasteltuina eivät sellaisinaan voi merkitä sitä, että kunnalliset työnantajat voisivat automaattisesti olla noudattamatta vaatimuksia, jotka perustuvat julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettuun direktiiviin 92/50/ETY ja julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettuun direktiiviin 2004/18/EY, joissa sovelletaan sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta julkisten hankintojen alalla.
Työehtosopimusten määräykset kuuluvat henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten soveltamisalaan.
Lisäksi kollektiivisen neuvotteluoikeuden kaltaisen perusoikeuden käyttämiselle voidaan asettaa rajoituksia. Vaikka kollektiivinen neuvotteluoikeus nauttii jäsenvaltiossa perustuslain suojaa, on kuitenkin niin, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 28 artiklan mukaan tätä oikeutta on käytettävä unionin oikeuden mukaisesti.
Ei myöskään voida katsoa, että työmarkkinaosapuolten vapauden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden käyttämiseen itsessään liittyisi erottamattomasti niiden direktiivien jonkinlainen loukkaaminen, joissa sovelletaan sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta julkisten hankintojen alalla.
Toisin kuin työmarkkinaosapuolten sopima kunnallisten työntekijöiden eläketason kohentamisen tavoite, niiden laitosten ja yritysten nimeäminen työehtosopimuksessa, joiden kanssa aiotaan tehdä ammatillista lisäeläkejärjestelmää koskevia palvelusopimuksia, ei liity kollektiivisen neuvotteluoikeuden perusolemukseen.
(ks. 41–43, 47 ja 49 kohta)
2. Jäsenvaltio ei ole noudattanut 31.1.2006 saakka julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 92/50 8 artiklan ja III–VI osaston sekä 1.2.2006 alkaen julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 2004/18 20 ja 23–55 artiklan mukaisia velvoitteitaan, kun kunnalliset viranomaiset tai yritykset, jotka työntekijöiden lukumäärän perusteella olivat saavuttaneet sellaisen koon, josta lähtien sopimusten arvo vastaa mainittujen direktiivien soveltamisen kannalta kriittistä kynnysarvoa tai ylittää sen, ovat tehneet ammatillista lisäeläkejärjestelmää koskevia palvelusopimuksia suoraan eräässä työehtosopimuksessa mainittujen laitosten ja yritysten kanssa järjestämättä Euroopan unionin laajuista tarjouskilpailua.
Kollektiivista neuvotteluoikeutta koskevan perusoikeuden käyttäminen on sovitettava yhteen EUT-sopimuksessa suojattuja vapauksia koskevien vaatimusten kanssa, ja sen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaista. Asianmukaista tasapainoa kysymyksessä olevien intressien välillä – eli yhtäältä asianomaisten työntekijöiden eläkkeiden tason kohentamisen ja toisaalta sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden sekä kilpailulle avaamisen unionin laajuisesti – ei noudateta sellaisella työehtosopimuksen määräyksellä, jolla suljetaan pois direktiivien 92/50 ja 2004/18 sääntöjen soveltaminen kunnallisten työntekijöiden eläketurvan alalla kokonaan ja määräämättömäksi ajaksi, vaikka julkisia palveluhankintoja koskevien direktiivien noudattamista ei ole mahdotonta sovittaa yhteen sen sosiaalisen tavoitteen toteuttamisen kanssa, johon työehtosopimuksen sopimuspuolet pyrkivät.
Lisäksi edellytykset, joista kyseisissä direktiiveissä julkiseksi hankinnaksi luokitteleminen tehdään riippuvaiseksi, täyttyvät, koska yhtäältä kunnalliset työnantajat siitä huolimatta, että ne panevat täytäntöön ammatillisten lisäeläkkeiden alalla työehtosopimuksella ennalta tehdyn valinnan, ovat hankintaviranomaisia ja koska toisaalta ryhmävakuutussopimuksiin sisältyy välitön taloudellinen intressi ne tekeville kunnallisille työnantajille siten, että kysymys on vastikkeellisista sopimuksista. Tämän osalta se seikka, että eläkesuoritusten lopulliset edunsaajat ovat ne työntekijät, jotka ovat liittyneet tähän toimenpiteeseen, ei aseta kyseenalaiseksi sitä, että tällainen sopimus on luonteeltaan rahallista vastiketta vastaan tehty sopimus.
(ks. 44, 52, 53, 66, 75, 80, 89 ja 105 kohta sekä tuomiolauselma)
3. Kun tarkastellaan palvelusopimuksia, jotka koskevat kunnallisten työntekijöiden ammatillista lisäeläkettä siinä muodossa, että osa palkoista muutetaan eläkemaksuiksi, julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 92/50 7 artiklan 4 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan sekä julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 2004/18 9 artiklan 8 kohdan a alakohdan i alakohdan mukainen ”sopimusten ennakoitu arvo” vastaa suoritettavien vakuutusmaksujen ennakoitua arvoa eli maksuja, jotka palkan eläkemaksuiksi muuntamisen perusteella peritään asianomaisten työntekijöiden palkasta kyseisessä kunnallisessa viranomaisessa tai yrityksessä ja jotka on tarkoitettu ammatillisen lisäeläkkeen lopullisten etuuksien rahoittamiseen. Kyseiset maksut muodostavat näet tässä tapauksessa pääasiallisen vastikkeen laitoksen tai yrityksen kunnallisille työnantajille tarjoamista palveluista näiden suoritusten täytäntöönpanon yhteydessä. Asiayhteydessä, jossa asianomaisen sopimuksen tekoajankohtana on mahdotonta ilmoittaa täsmällisesti näiden maksujen kokonaisarvoa sen vuoksi, että kullekin työntekijälle on annettu mahdollisuus valita, liittyykö hän palkan eläkemaksuiksi muuttamista koskevaan toimenpiteeseen, ja kun otetaan huomioon tällaisen sopimuksen kesto, joka on pitkä tai jopa määrittelemätön, sekä direktiivin 92/50 7 artiklan 5 kohdan toisessa luetelmakohdassa että direktiivin 2004/18 9 artiklan 8 kohdan b alakohdan ii alakohdassa edellytetään, että tämän hankintasopimuksen ennakoidun arvon laskentaperusteeksi otetaan ”kuukausiarvo kerrottuna luvulla 48”. Näin ollen on ensiksi luotava laskelma arvioon työntekijäkohtaisesta eläkemaksuiksi muutetun palkan keskimääräisestä kuukausimäärästä kerrottuna 48:lla, sitten tästä saatu tulos huomioon ottamalla laskettava sen palkan eläkemaksuiksi muuttamista koskevaan järjestelmään liittyneiden yksittäisten työntekijöiden lukumäärä, joka tarvitaan julkisia hankintasopimuksia koskevien unionin sääntöjen noudattamiskynnyksen saavuttamiseksi, ja lopulta arvioitava, miten monta prosenttia kunnallisista työntekijöistä on osallistunut palkan eläkemaksuiksi muuttamista koskevaan toimenpiteeseen, ja tällä perusteella määriteltävä työntekijöiden lukumääränä ilmaistuna se kriittinen koko, josta lähtien kunnalliset työnantajat ovat tehneet sopimuksia, jotka saavuttavat kynnysarvon tai ylittävät sen.
(ks. 86–89 kohta)