UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

7 päivänä joulukuuta 2010 (*)

Valtiontuet – Verovelan osittainen anteeksiantaminen velkasaneerauksen puitteissa – Päätös, jolla tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ja määrätään sen takaisin perimisestä – Markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeri

Asiassa T‑11/07,

Frucona Košice a.s., kotipaikka Košice (Slovakia), edustajinaan barrister B. Hartnett ja asianajajat O. H. Geiss ja A. Barger,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään B. Martenczuk ja K. Walkerová,

vastaajana,

jota tukee

St. Nicolaus-trade a.s., kotipaikka Bratislava (Slovakia), edustajanaan asianajaja N. Smaho,

väliintulijana,

joka koskee valtiontuesta C-25/05 (ex NN 21/05), jonka Slovakian tasavalta on myöntänyt Frucona Košice a.s. -yritykselle, 7.6.2006 tehdyn komission päätöksen 2007/254/EY (EUVL L 2007, 112, s. 14) kumoamisvaatimusta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Pelikánová sekä tuomarit K. Jürimäe (esittelevä tuomari) ja S. Soldevila Fragoso,

kirjaaja: hallintovirkamies C. Kantza,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 14.10.2009 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

1.     Yhteisön säännöstö

1        Euroopan yhteisöjen komissio antoi vuonna 1999 yhteisön suuntaviivat valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistukseksi (EYVL C 288, s. 2; jäljempänä vuoden 1999 suuntaviivat).

2        Vuoden 1999 suuntaviivojen 31 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Edellytyksenä tuen myöntämiselle on rakenneuudistussuunnitelman täytäntöönpano, jonka komissio on vahvistanut jokaisen yksittäisen tuen osalta.”

3        Pienistä ja keskisuurista yrityksistä (pk-yritykset) 55 kohdassa, jonka otsikkona on ”Tuki pk-yritysten rakenneuudistukseen”, todetaan seuraavaa:

”Tuet pk-yrityksille – – muuttavat yleensä kaupankäynnin edellytyksiä vähemmän kuin tuet suurille yrityksille. Sama koskee myös tukea rakenneuudistukseen, jolloin 29–47 kohdassa vahvistettuja edellytyksiä koskevat edellytykset ovat vähäisempiä. Tuen myöntäminen ei yleensä edellytä vastasuoritteita (ks. 35–39 kohta), ellei alakohtaisissa valtiontukisäännöissä ole määrätty toisin. Myöskään kertomusten sisällölle ei aseteta yhtä tiukkoja vaatimuksia (ks. 45, 46 ja 47 kohta). Sitä vastoin tuen ainutkertaisuuden periaatetta (ks. 48–51 kohta) sovelletaan sellaisenaan myös pk-yrityksiin.”

2.     Kansallinen säännöstö

4        Konkurssista ja velkasaneerauksesta annetussa laissa nro 328/1991 (zákon 328/1991 Zb. o konkurze a vyrovnaní, jäljempänä konkurssi- ja velkasaneerauslaki) säädetään Slovakiassa konkurssi- ja velkasaneerausmenettelyihin sovellettavista säännöistä.

 Asian tausta

1.     Kantaja

5        Kantaja, Frucona Košice a.s., on Slovakian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, jonka kotipaikka on Košice (Slovakia), eli kaupunki, joka 7.6.2006 kuului alueeseen, jolle EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan voitiin myöntää aluekehitystukea. Vuonna 1995, jolloin kantaja perustettiin, se hankki aikaisemman valtion yrityksen varat ja velat.

6        Alun perin kantaja toimi yhtäältä alkoholijuomien ja väkevien alkoholijuomien tuotantoalalla ja toisaalta elintarviketuotteiden, kuten hedelmä- ja vihannessäilykkeiden ja säilykemehujen kaltaisten elintarviketuotteiden valmistusalalla sekä hiilihappopitoisten ja hiilihapottomien juomien tuotantoalalla. Siltä poistettiin 6.3.2004 sen alkoholijuomien ja väkevien alkoholijuomien tuotanto- ja valmistuslupa siksi, ettei se ollut maksanut erääntyneitä valmisteverojaan. Siitä lähtien se ei enää ole valmistanut väkeviä alkoholijuomia, vaan harjoittanut niiden jakelua 24.8.2004 Old Herold s.r.o:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Tämän sopimuksen nojalla kantaja vuokrasi Old Heroldille Košicessa ja Obišovcessa (Slovakia) sijaitsevat alkoholijuomatehtaansa, joissa viimeksi mainittu valmisti luvanvaraisesti väkeviä alkoholijuomia, jotka kantaja tämän jälkeen osti jälleenmyydäkseen ne asiakkailleen Frucona-merkkisinä.

2.     Kansalliset hallinnolliset ja oikeudelliset menettelyt

7        Sen jälkeen, kun 1.1.2004 oli tullut voimaan verojen, maksujen ja saatavien hallinnoinnista ja alueellisten veroviranomaisten järjestelmän muuttamisesta annetun Slovakian kansallisneuvoston lain nro 511/1992 muuttamisesta ja täydentämisestä ja tiettyjen muiden lakien muuttamisesta ja täydentämisestä annettu laki nro 609/2003 C.l. (zákon č. 609/2003 Z. z., ktorým sa mení a dopĺňa zákon Slovenskej národnej rady č. 511/1992 Zb. o správe daní a poplatkov a o zmenách v sústave územných finančných orgánov v znení neskorších predpisov a ktorým sa menia a dopľňajú niektoré ďalšie zákony), jossa säädetään muun muassa, että verovelvollinen voi pyytää veron maksun lykkäämistä vain kerran vuodessa, kantaja joutui taloudellisiin vaikeuksiin, joiden vuoksi se ei voinut maksaa valmisteveroja, jotka olivat tulleet sen maksettaviksi vuoden 1994 tammikuulta ja jotka erääntyivät 25.2.1994. Aikaisemmin kantaja oli saanut verovelkansa maksamiseen useita lykkäyksiä, jotka oli myönnetty sille sen Slovakian verohallinnolle antamien taloudellisten vakuuksien jälkeen. Tämän vuoksi kantaja velkaantui konkurssi- ja velkasaneerauslaissa tarkoitetulla tavalla.

8        Verojen lykkäystä koskevan lainsäädännön muutosehdotusten perusteella ja lopulta hyväksytystä muutoksesta johtuvia talousvaikutuksia ennakoiden kantaja oli toimitusjohtajansa edustamana tavannut Slovakian verohallituksen edustajat 16.12.2003 ja 23.1.2004. Kantajan toimitusjohtaja oli 30.1.2004 tavannut myös Slovakian valtiovarainministerin. Näiden tapaamisten yhteydessä kantaja oli muun muassa antanut tiedoksi ehdotuksensa vahvistaa verovelvoitteensa mahdollisessa velkasaneerausmenettelyssä.

9        Tällä välin kantaja oli myös ottanut yhteyttä paikalliseen veroviranomaiseen, jonka piiriin sen kuului, eli Košice IV:n verovirastoon (jäljempänä paikallinen veroviranomainen). Kantaja oli 8.1.2004 päivätyllä kirjeellään ilmoittanut tälle, että se ei pystyisi maksamaan helmikuussa 2004 valmisteverojen erääntyneitä määriä, ja se ehdotti, että se voisi joko maksaa nämä määrät viiden vuoden ajalle jaettuina erinä taikka veroviranomainen hyväksyisi velkasaneerauksen, jonka perusteella maksu rajoittuisi 35 prosenttiin erääntyneistä määristä. Paikallisen veroviranomaisen johtaja hylkäsi 3.2.2004 päivätyllä kirjeellään kantajan esittämän ensimmäisen vaihtoehdon, ja kantajan ehdottamaan toiseen vaihtoehtoon eli velkasaneerausehdotukseen se vastasi seuraavaa: ”– – verohallinto ei lähtökohtaisesti vastusta velkasaneerausta, mutta sitä vastoin se ei voi hyväksyä velkasaneerausehdotustanne, jonka mukaan maksettaisiin 35 prosenttia erääntyneestä summasta. Käsittääksemme velkasaneerausehdoista keskustellaan ennen saneerausehdotuksen tekemistä.”

10      Kantaja teki 8.3.2004 velkasaneeraushakemuksen Krajský súd v Košiciachissa (Košicen alueellinen tuomioistuin, Slovakia), jossa se selvitti ylivelkaantumistilanteensa ja kuvaili konkurssi- ja velkasaneerauslain säännösten mukaisesti eri toimenpiteet, joiden avulla se voisi saavuttaa uudelleen taloudellisen tasapainon velkasaneerausmenettelyn päätteeksi. Sen velkasaneerausehdotuksessa huomioon ottaman verovelan kokonaismäärä oli noin 640,8 miljoonaa Slovakian korunaa (SKK) yhteensä noin 644,6 miljoonan SKK:n suuruisesta kokonaisvelasta. Velkasaneerausehdotuksessaan kantaja ehdotti maksavansa kaikille etuoikeudettomille velkojilleen ja tietyille etuoikeutetuille velkojilleen osuuden, joka vastaa 35:tä prosenttia niistä kokonaissummista, jotka se on näille velkaa.

11      Krajský súd v Košiciach katsoi 29.4.2004 tekemällään päätöksellä, että konkurssi- ja velkasaneerauslain 46 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä säädetyt edellytykset olivat täyttyneet, ja se antoi siten mainitun lain 50 §:n 3 momentin mukaisesti luvan velkasaneerausmenettelyn aloittamiseen. Tässä menettelyssä se muun muassa kehotti kantajan velkojia esittämään selvityksen saatavistaan. Se nimesi myös selvitysmiehen ja kutsui kantajan ja tämän velkojat 9.7.2004 pidettyyn velkasaneerausistuntoon (jäljempänä 9.7.2004 pidetty velkasaneerausistunto). Lopuksi se toisti kantajan 8.3.2004 päivätyssä velkasaneerausehdotuksessa muotoilemat velkasaneerauksen yksityiskohdat.

12      Jotta paikallinen veroviranomainen voi arvioida Slovakian oikeuden mukaisen velkasaneerauksen, konkurssin ja veroulosoton vastaavat edut, kantaja toimitti sille useita tilintarkastuskertomuksia ennen kuin Krajský súd v Košiciach vahvisti velkasaneerauksen. Kantaja toimitti 26.4.2004 sen sisäisen tilintarkastajan K:n ensimmäisen tilintarkastuskertomuksen (jäljempänä K:n kertomus), jossa kantajan omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyssä saatava tuotto oli arvioitu 78 miljoonaksi SKK:ksi. Se toimitti 7.7.2004 toisen tilintarkastuskertomuksen, jonka oli laatinut riippumaton tilintarkastusyhtiö E (jäljempänä E:n kertomus) ja jossa todettiin yhtäältä, että kantajan omaisuuden osittainen myyminen konkurssimenettelyssä tuottaisi parhaassakin tapauksessa vain 203,6 miljoonan SKK:n suuruisen kokonaistulon, josta olisi vielä vähennettävä konkurssimenettelykustannukset, joiden suuruudeksi arvioitiin noin 45 miljoonaa SKK, ja toisaalta, että mainittu omaisuuden myyminen kokonaisuudessaan saisi parhaassakin tapauksessa aikaan vain 152,4 miljoonan SKK:n tuoton, josta olisi vielä vähennettävä konkurssimenettelykustannukset, joiden määräksi arvioitiin 35 miljoonaa SKK. E:n kertomuksen väliaikainen versio oli lähetetty paikalliselle veroviranomaiselle heinäkuun 2004 lopulla.

13      Slovakian verohallinto suoritti 21.6.2004 paikalla pidettävän tarkastuksen kantajan tiloissa. Tässä tarkastuksessa todettiin, että kantajalla oli 17.6.2004 likvidejä varoja 161 miljoonaa SKK.

14      Slovakian verohallituksen pääjohtaja kehotti 6.7.2004 päivätyllä kirjeellään paikallista veroviranomaista olemaan hyväksymättä kantajan velkasaneerausehdotusta 9.7.2004 pidettävässä istunnossa siitä syystä, että se ei ollut Slovakian tasavallan edun mukainen, kun otetaan huomioon tämän kirjeen liitteenä oleva Slovakian valtiovarainministerin 15.1.2004 päivätty kirje, jossa jälkimmäinen pyytää valvomaan sitä, että veroviranomaiset eivät suostu verovelan pienentämiseen verovelvollisten hyväksi.

15      Velkasaneerausistunnossa, joka pidettiin 9.7.2004, kantajan velkojat, mukaan lukien Slovakian verohallinto, hyväksyivät kantajan velkasaneerausehdotuksen.

16      Krajský súd v Košiciach vahvisti 14.7.2004 tekemällään päätöksellä velkasaneerauksen. Se yksilöi aluksi kantajan velkojat, jotka olivat esittäneet selvityksen saatavastaan velkasaneerausmenettelyssä. Erityisesti se totesi, että Slovakian verohallinnolla oli noin 640,8 miljoonan SKK:n erääntynyt saatava, josta velkasaneerauksessa määrättiin maksettavaksi 35 prosentin osuus eli noin 224,3 miljoonan SKK:n suuruinen määrä. Tämän jälkeen se totesi, että 9.7.2004 pidetyssä velkasaneerausistunnossa kantajan velkojat, mukaan lukien paikallinen veroviranomainen etuoikeutettuna velkojana ja siten itsenäisellä äänellä, äänestivät kaikki konkurssi- ja velkasaneerauslain 58 §:n 4 ja 5 momentin sekä 58 b §:n 1 momentin a alakohdan ja 2 momentin mukaisesti kantajan velkasaneerausehdotuksen puolesta. Se muistutti myös niistä edellytyksistä, joiden on täytyttävä, jotta mainitun lain 60 §:n 1 momentin mukaisesti kyseessä oleva velkasaneeraus voitaisiin myöhemmin vahvistaa, ja katsoi, että edellytykset täyttyivät nyt käsiteltävässä asiassa.

17      Slovakian verohallituksen pääjohtaja pidätti 14.7.2004 paikallisen veroviranomaisen johtajan virasta ja korvasi tämän toisella henkilöllä.

18      Paikallinen veroviranomainen ilmoitti 20.10.2004 päivätyllä kirjeellään kantajalle, että sen 9.7.2004 pidetyssä velkasaneerausistunnossa hyväksymät velkasaneerausta koskevat yksityiskohdat, joiden mukaan osaa verovelasta ei tarvitse maksaa, ovat epäsuoraa valtiontukea, jolle on saatava komission lupa. Se pyysi myös kantajaa ilmoittamaan sille ennen 19.11.2004 investointisuunnitelman, joka koskee summia, joita ei Krajský súd v Košiciachin 29.4.2004 tekemän päätöksen perusteella tarvitse maksaa.

19      Najvyšší súd Slovenskej republiky (Slovakian tasavallan ylin oikeusaste) jätti 25.10.2004 antamallaan tuomiolla paikallisen veroviranomaisen elokuussa 2004 Krajský súd v Košiciachin 14.7.2004 tekemästä päätöksestä tekemän valituksen tutkimatta ja totesi, että mainittu päätös oli pätevä ja täytäntöönpanokelpoinen 23.7.2004 lähtien.

20      Kantaja vastasi 9.11.2004 päivätyllä kirjeellään paikallisen veroviranomaisen 20.10.2004 päivättyyn kirjeeseen ja ilmoitti, että se oli tehnyt ”velkasaneeraushakemuksen” eikä ”valtiontukihakemusta”. Kirjeessään se ilmoitti olevansa eri mieltä siitä, että veroviranomaisen antama suostumus luokitellaan valtiontueksi. Se totesi myös, että investointisuunnitelmaa koskeva pyyntö on sen mielestä perusteeton.

21      Paikallisen veroviranomaisen johtaja, joka pidätettiin virasta 14.7.2004, joutui 14.12.2004 syytteeseen petoksesta ja kavalluksesta.

22      Kantaja maksoi 17.12.2004 velkasaneerauspäätöksen mukaisesti muun muassa paikalliselle veroviranomaiselle 224,3 miljoonaa SKK, joka oli 35 prosenttia sen kokonaisvelasta. Krajský súd v Košiciach totesi 30.12.2004 tekemällään päätöksellä, että velkasaneeraus oli tehokas 23.7.2004 lukien, ja julisti velkasaneerausmenettelyn päättyneen.

23      Velkasaneerausmenettelystä koituvien etujen vahvistamiseksi konkurssimenettelyyn nähden kantaja sai myös 27.1.2005 päivätyn kolmannen tilintarkastuskertomuksen H:lta, joka on Košicen selvitysmies (jäljempänä H:n kertomus); tämä totesi kertomuksessaan, että hänen Košicen alueella konkursseista ja velkasaneerauksesta hankkimansa kokemuksen perusteella velkasaneeraus oli velkojille selvästi edullisempi kuin konkurssimenettely.

24      Špeciálny súd v Pezinku (Pezinokin erityistuomioistuin, Slovakia) vapautti 6.3.2006 antamallaan tuomiolla 14.7.2004 virasta pidätetyn paikallisen veroviranomaisen johtajan kaikista tätä vastaan nostetuista syytteistä.

25      Krajský súd v Košiciachin 14.7.2004 tekemästä päätöksestä tehdyn ylimääräisen muutoksenhaun johdosta Najvyšší súd Slovenskej republiky kumosi osittain 27.4.2006 antamallaan tuomiolla Krajský súd v Košiciachin 14.7.2004 tekemän päätöksen siksi, että erääntyneet ajoneuvoverot, joiden määrä oli 424 490 SKK, oli virheellisesti sisällytetty velkasaneeraukseen. Muilta osin Najvyšší súd Slovenskej republiky hylkäsi ylimääräisen muutoksenhaun. Krajský súd v Košiciach pani 18.8.2006 tekemällään päätöksellä täytäntöön Najvyšší súd Slovenskej republikyn 27.4.2006 antaman tuomion ja vahvisti paikalliselle veroviranomaiselle maksettavat oikaistut määrät 640,4 miljoonaksi SKK:ksi (35 % tästä summasta on 224,1 miljoonaa SKK).

3.     Hallinnollinen menettely komissiossa

26      Komissiolle tehtiin 15.10.2004 päivätyllä kirjeellä kantelu väitetysti lainvastaisesta valtiontuesta kantajalle.

27      Komissio kehotti 6.12.2004 päivätyllä kirjeellään Slovakian tasavaltaa antamaan sille tietoja kyseessä olevista toimenpiteistä eli kantajan verovelan osittaisesta anteeksiantamisesta velkasaneerauksen yhteydessä.

28      Slovakian tasavalta ilmoitti 4.1.2005 päivätyllä kirjeellään komissiolle, että on mahdollista, että kantaja on saanut lainvastaista valtiontukea, ja se pyysi komissiota hyväksymään tämän tuen vaikeuksissa olevan yrityksen pelastamistukena.

29      Täydentävät tiedot saatuaan komissio ilmoitti Slovakian tasavallalle 5.7.2005 päivätyllä kirjeellään päätöksestään aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätty muodollinen tutkintamenettely kyseessä olevista toimenpiteistä (jäljempänä muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva päätös). Tämä päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 22.9.2005 (EUVL C 233, s. 47), ja asianosaisia kehotettiin samassa yhteydessä esittämään huomautuksensa kyseessä olevasta toimenpiteestä.

30      Slovakian tasavalta ilmoitti 10.10.2005 päivätyllä kirjeellään huomautuksensa kyseessä olevasta toimenpiteestä komissiolle. Myös kantaja ilmoitti 24.10.2005 päivätyllä kirjeellään komissiolle toimenpidettä koskevat huomautuksensa, jotka toimitettiin Slovakian tasavallalle, jotta tämä voisi reagoida niihin, minkä se tekikin 16.12.2005 päivätyllä kirjeellään.

31      Komissio ja kantaja pitivät 28.3.2006 kokouksen. Tässä kokouksessa kantaja ilmoitti muun muassa, että se oli valinnut konkurssimenettelyn sijaan velkasaneerausmenettelyn, että Old Herold harjoitti tuotantoa sen omaisuutta ja sen tavaramerkkiä käyttäen, että niiden yhteistyö, joka oli alkanut heinäkuussa 2004, perustui Old Heroldin tuotteiden yksinmyyntisopimukseen, että vakuuksiin käytetyn omaisuuden määrä oli 194 miljoonaa SKK, että E:n kertomuksen tarkoituksena oli osoittaa paikalliselle veroviranomaiselle, että velkasaneerausmenettely oli edullisempi kuin konkurssimenettely, ettei se voinut selittää, miksi yhtiö E oli käyttänyt 31.3.2004 peräisin olevia tietoja, että Old Herold oli myöntänyt sille toimitusluoton vuoden 2004 jälkimmäisellä puoliskolla ja että se suoritti maksuvelvoitteensa yleensä 14–60 päivässä.

32      Kantaja toimitti komissiolle 4.4.2006 päivätyllä kirjeellä kopion Špeciálny súd v Pezinkun 6.3.2006 antamasta tuomiosta.

33      Slovakian tasavalta lähetti 5.5.2006 päivätyllä kirjeellään komissiolle täydentäviä tietoja.

34      Komissio teki valtiontuesta C 25/05 (ex NN 21/05), jonka Slovakian tasavalta on myöntänyt kantajalle, 7.6.2006 päätöksen 2007/254/EY (EUVL L 112, s. 14; jäljempänä riidanalainen päätös).

35      Riidanalaisen päätöksen päätösosassa säädetään seuraavaa:

”1 artikla

Slovakian tasavallan [kantajalle] myöntämä 416 515 990 [SKK:n] suuruinen valtiontuki ei sovellu yhteismarkkinoille.

2 artikla

1.      Slovakian tasavallan on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitetun laittomasti myönnetyn tuen takaisin perimiseksi.

2.      Tuki on perittävä takaisin viipymättä kansallisen oikeuden menettelyjen mukaisesti, jos niissä mahdollistetaan tämän päätöksen välitön ja tehokas täytäntöönpano.

3.      Takaisin perittävään tukeen sisällytetään korko alkaen siitä, kun tuki asetettiin [kantajan] käyttöön, tuen todelliseen takaisinperintään asti.

4.      Korko lasketaan [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 täytäntöönpanosta 21 päivänä huhtikuuta 2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 V kappaleen säännösten mukaisesti. Korkoprosenttia sovelletaan koko 3 kohdassa tarkoitetun kauden perusteella.

3 artikla

Slovakian tasavallan on ilmoitettava komissiolle kahden kuukauden kuluttua tämän päätöksen tiedoksi antamisesta päätöksen noudattamiseksi toteuttamansa toimenpiteet. Slovakian on toimitettava tiedot käyttämällä tämän päätöksen liitteessä I olevaa lomaketta.

4 artikla

Tämä päätös on osoitettu Slovakian tasavallalle.”

36      Kantaja sai kappaleen riidanalaisesta päätöksestä Slovakian tasavallan Brysselin (Belgia) suurlähetystöltä 2.11.2006.

 Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset

37      Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.1.2007 toimittamallaan kannekirjelmällä tämän kanteen.

38      Nicolaus-trade a.s. -niminen yritys toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.6.2007 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua tähän oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia.

39      Toisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemuksen 11.10.2007 antamallaan määräyksellä ja päätti, että koska se oli esitetty työjärjestyksen 115 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kuuden viikon määräajan päätyttyä, väliintulijalla oli työjärjestyksen 116 artiklan 6 kohdassa määrätyt oikeudet.

40      Toinen jaosto päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn, ja työjärjestyksen 64 artiklassa säädettyjen prosessinjohtotoimien puitteissa komissiota ja kantajaa kehotettiin toimittamaan tietyt asiakirjat ja vastaamaan kirjallisesti useampaan kysymykseen. Asianosaiset vastasivat kyseisiin prosessinjohtotoimiin niille asetetussa määräajassa.

41      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 14.10.2009 pidetyssä istunnossa.

42      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen tai ainakin kumoaa päätöksen 1 artiklan kokonaan tai osittain

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

43      Komissio vaatii väliintulijan tukemana, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

44      Väliintulija vaati istunnossa komission vaatimusten tueksi lähtökohtaisesti unionin yleistä tuomioistuinta hylkäämään kanteen ja velvoittamaan kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Asiakysymys

45      Kantaja esittää kumoamisvaatimuksensa tueksi kymmenen kanneperustetta, jotka koskevat ensinnäkin kyseessä olevan tukitoimenpiteen määrään liittyvää ilmeistä arviointivirhettä, toiseksi olennaisen menettelymääräyksen ja EY 33 artiklan rikkomista, kolmanneksi lähtökohtaisesti komission puuttuvaa toimivaltaa tehdä riidanalainen päätös, neljänneksi oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komission mukaan konkurssimenettely olisi edullisempi kuin velkasaneeraus, viidenneksi oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komission mukaan veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely, kuudenneksi oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komissio ei ole vapautunut sille kuuluvasta selvitysvastuusta ja on rikkonut markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteerin soveltamista koskevia oikeussääntöjä, seitsemänneksi oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komissio ei ole arvioinut oikein eikä ottanut huomioon sen käytössä ollutta selvitysaineistoa, kahdeksanneksi oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komissio on ottanut huomioon asiaankuulumattomia todisteita, yhdeksänneksi EY 253 artiklan rikkomista siltä osin kuin komissio ei ole perustellut riittävästi riidanalaista päätöstä ja kymmenenneksi oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komissio ei ole vapauttanut velkasaneerausta rakenneuudistustukena ja on soveltanut taannehtivasti valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistustueksi annettuja yhteisön suuntaviivoja (EUVL 2004, C 244, s. 2; jäljempänä vuoden 2004 suuntaviivat).

1.     Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee kyseessä olevan tukitoimenpiteen määrää koskevaa ilmeistä arviointivirhettä

 Asianosaisten lausumat

46      Kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa tarkoitettu määrä eli 416 515 990 SKK on ilmeisen virheellinen. Sen mukaan komissio ei ole ottanut huomioon Najvyšší súd Slovenskej republikyn 27.4.2006 antamaa tuomiota, jolla velkasaneerausmenettelyssä huomioon otetun verovelan määrä vähennettiin 424 490 SKK:ksi. Täsmällinen määrä on 416 240 072 SKK. Näin ollen riidanalaiseen päätökseen liittyy ilmeinen arviointivirhe. Siten se olisi kumottava tai ainakin sen 1 artikla olisi kumottava.

47      Komissio kiistää väliintulijan tukemana kaikki kantajan ensimmäisen kanneperusteensa tueksi esittämät väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

48      Aluksi on palautettava mieliin, että kumoamiskanteen yhteydessä kyseisen toimenpiteen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen mukaan, jotka olivat olemassa toimenpiteen tekemisen ajankohtana (yhdistetyt asiat 15/76 ja 16/76, Ranska v. komissio, tuomio 7.2.1979, Kok., s. 321, Kok. Ep. IV, s. 311, 7 kohta; yhdistetyt asiat T-371/94 ja T-394/94, British Airways ym. v. komissio, tuomio 25.6.1998, Kok., s. II-2405, 81 kohta ja asia T-109/01, Fleuren Compost v. komissio, tuomio 14.1.2004, Kok., s. II-127, s. 50).

49      Oikeuskäytännöstä ilmenee erityisesti, että valtiontukia koskevan päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka komissiolla oli käytettävissään päätöstä tehdessään (yhdistetyt asiat C-74/00 P ja C-75/00 P, Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, tuomio 24.9.2002, Kok., s. I-7869, 168 kohta; ks. myös vastaavasti asia 234/84, Belgia v. komissio, tuomio 10.7.1986, Kok., s. 2263, 16 kohta).

50      Näin ollen kantaja ei voi vedota tuomioistuimessa sellaisiin tosiseikkoihin, joita ei ole esitetty EY 88 artiklan mukaisessa oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-278/92–C-280/92, Espanja v. komissio, tuomio 14.9.1994, Kok., s. I-4103, 31 kohta; asia C-382/99, Alankomaat v. komissio, tuomio 13.6.2002, Kok., s. I-5163, 49 ja 76 kohta sekä edellä 48 kohdassa mainittu asia Fleuren Compost v. komissio, tuomion 51 kohta).

51      Komissiota ei voida arvostella myöskään siitä, ettei se ole ottanut huomioon mahdollisia tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jotka sille olisi voitu esittää hallinnollisessa menettelyssä, kun näin ei kuitenkaan ole tehty, koska komissiolla ei ole viran puolesta velvollisuutta kuvitella, mitkä ovat ne seikat, jotka sille olisi voitu esittää (edellä 48 kohdassa mainittu asia Fleuren Compost v. komissio, tuomion 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52      Nyt käsiteltävässä asiassa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen yhteenvedosta, joka on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (C 233, s. 47), ilmenee, että komissio on valtiontukimäärän määrittämiseksi tukeutunut seikkoihin, jotka sisältyvät Krajský súd v Košiciachin 14.7.2004 tekemään päätökseen, joka koskee velkasaneerauksen vahvistamista; näitä seikkoja ei ole kyseenalaistettu Slovakian tasavallan 10.10.2005 esittämissä huomautuksissa eikä kantajan 24.10.2005 esittämissä huomautuksissa.

53      Ei myöskään ole kiistetty sitä, että komission tehdessä riidanalaisen päätöksen, kantaja tai Slovakian tasavalta ei ollut antanut sille tiedoksi Najvyšši súd Slovenskej republikyn 27.4.2006 antamaa tuomiota, joka koski velkasaneerausmenettelyssä huomioon otettavan kantajan verovelan pienentämistä.

54      Edellä 48–50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella komissiota ei siis voida moittia siitä, että se on tukeutunut Krajský súd v Košiciachin 14.7.2004 tekemään päätökseen sisältyneihin seikkoihin eikä se ole ottanut huomioon Najvyšší súd Slovenskej republikyn 27.4.2006 antamaa tuomiota valtiontuen määrän määrittelyssä. Näin ollen ensimmäinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

2.     Toinen kanneperuste, joka koskee olennaisen menettelymääräyksen ja EY 33 artiklan rikkomista

 Asianosaisten lausumat

55      Kantaja väittää yhtäältä, että riidanalaiseen päätökseen liittyy olennaisen menettelymääräyksen rikkominen ja näin ollen se olisi kumottava. Sen mukaan tutkinnan suorittamiseen ja riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneiden toimien toteuttamiseen toimivaltainen komission pääosasto (PO) olisi ollut maatalouden ja maaseudun kehittämisen PO eikä kilpailun PO, koska kantaja tuottaa pääasiallisesti maataloustuotteita, jotka kuuluivat kyseessä olevan toimenpiteen toteuttamishetkellä EY:n perustamissopimuksen liitteen I soveltamisalaan. Samoista syistä maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä vastaavan komission jäsenen olisi pitänyt kilpailusta vastaavan komission jäsenen sijaan allekirjoittaa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehty päätös ja riidanalainen päätös. Toisaalta kantaja moittii komissiota siitä, että se ei ole ottanut riidanalaisessa päätöksessä huomioon EY 33 artiklan tavoitteita.

56      Komissio kiistää väliintulijan tukemana kaikki kantajan toisen kanneperusteen tueksi esittämät väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

57      Olennaisen menettelymääräyksen rikkomista koskevan toisen kanneperusteen ensimmäisestä osasta on todettava, että se perustuu olettamaan siitä, että kyseessä olevan toimenpiteen hyväksymishetkellä kantaja tuotti pääasiallisesti EY:n perustamissopimuksen liitteeseen I kuuluvia maataloustuotteita, joten ainoastaan maatalouden ja maaseudun kehittämisen PO ja maatalouden ja maaseudun kehittämisestä vastaava komission jäsen olivat toimivaltaisia tutkimaan kyseessä olevan toimenpiteen ja tekemään muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen ja riidanalaisen päätöksen.

58      Kuten komissio väittää, kantajan 24.10.2005 esittämistä huomautuksista ja erityisesti mainittuihin huomautuksiin sisältyvästä taulukosta 1 ilmenee kuitenkin nimenomaisesti, että vuonna 2004 kantajan kokonaisliikevaihto oli noin 880,3 miljoonaa SKK ja alkoholijuomien ja väkevien alkoholijuomien tuotantoon liittyvistä toiminnoista saatu liikevaihto oli noin 728,8 miljoona SKK. Viimeksi mainitut toiminnat saivat siis aikaan liikevaihdon, joka oli yli 82 prosenttia kantajan kokonaisliikevaihdosta. On todettava, että kun otetaan huomioon tämä merkittävä liikevaihdon osuus, joka syntyy sen alkoholijuomien ja väkevien alkoholijuomien tuotantoon liittyvistä kantajan toiminnoista, se ei ole osoittanut, että sen maataloustuotteiden tuotantotoiminnat, jotka kuuluivat EY:n perustamissopimuksen liitteen I soveltamisalaan kyseessä olevan toimenpiteen toteuttamishetkellä, olisivat olleet merkittävämmät kuin ensin mainitut. Asiakirja-aineiston seikkojen perusteella on todettava, että tosiseikkojen tapahtuma-aikaan suurin osa kantajan kokonaisliikevaihdosta johtui sen alkoholijuomien ja väkevien alkoholijuomien tuotantoon liittyvistä toiminnoista. On siis hylättävä toisen kanneperusteen ensimmäinen osa ilmeisen virheellisiin tietoihin perustuvana.

59      Toisen kanneperusteen toisesta osasta, joka koskee sitä, että komissio ei ole ottanut huomioon EY 33 artiklan tavoitteita, on palautettava mieliin, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, jota sovelletaan saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan menettelyihin unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että ne olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, käyvät ilmi ainakin pääpiirteittäin itse kannekirjelmän tekstistä, kunhan ne on esitetty johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi (ks. asia T-201/04, Microsoft v. komissio, tuomio 17.9.2007, Kok., s. II-3601, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60      Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja ei kuitenkaan ole esittänyt EY 33 artiklan rikkomista koskevan väitteensä tueksi mitään tosiseikkaa tai oikeudellista seikkaa. Se ei näin ollen ole työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti esittänyt yhteenvetoa toisen kanneperusteen toisesta osasta. Toisen kanneperusteen toinen osa on siis jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.

61      Edellä olevien päätelmien perusteella toisen kanneperusteen kummatkin osat on hylättävä, koska ensimmäinen on selvästi perusteeton ja toisen osan tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.

3.     Kolmas kanneperuste, joka koskee liittymissopimuksen liitteessä IV olevan 3 osaston, EY 253 artiklan, EY 88 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 659/1999 rikkomista, koska komissiolla ei ollut toimivaltaa riidanalaisen päätöksen tekemiseen

 Asianosaisten lausumat

62      Kantajan mukaan komissiolla ei ollut toimivaltaa tutkia kyseessä olevaa toimenpidettä. Se väittää, että vaikka oletettaisiinkin, että tämä toimenpide olisi EY 87 artiklassa tarkoitettua valtiontukea, se on myönnetty ja pantu täytäntöön, kun Slovakian verohallinto oli ennen Slovakian tasavallan liittymistä Euroopan unioniin 1.5.2004 (jäljempänä Slovakian tasavallan liittyminen) päättänyt luopua mahdollisuudesta konkurssimenettelyyn ja veroulosottomenettelyyn. Se katsoo, että kun velkasaneerausmenettely aloitettiin 29.4.2004, se saattoi legitiimisti odottaa, että Slovakian verohallinto suorittaa kaikki velkasaneerauksen täytäntöön panemiseksi välttämättömät muodolliset toimet. Tämän päivän jälkeen velkasaneerausehdotuksen hyväksyminen 9.7.2004 pidetyssä velkasaneerausistunnossa oli vain muodollisuus. Se lisää, ettei kyseessä olevaa toimenpidettä enää sovellettu viimeksi mainitusta päivästä lukien. Näin ollen se oli olemassa olevaa tukea eikä uutta tukea, joten komissiolla ei ole toimivaltaa vaatia sen palauttamista EY 88 artiklan 2 kohdan ja [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) nojalla.

63      Tarkemmin sanottuna komission kanta riidanalaisessa päätöksessä on ristiriitainen sen hetken suhteen, jolloin valtiontuki on nyt käsiteltävässä asiassa myönnetty. Yhtäältä komissio siteeraa edellä 48 kohdassa mainitussa asiassa Fleuren Compost vastaan komissio annettua tuomiota tukeakseen arviotaan siitä, että kyseessä oleva toimenpide oli myönnetty vasta oikeudellisesti sitovan toimenpiteen toteuttamisaikaan eli 9.7.2004. Toisaalta komissio perusteli päätelmäänsä siitä, että kyseessä oleva toimi oli valtiontukea, sillä tosiseikalla, ettei Slovakian verohallinto ollut suorittanut ”asianmukaista menettelyä ennen velkasaneerausmenettelyn aloittamista”. Sekä komission hallinnollisesta käytännöstä että oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että useissa tapauksissa tuen olemassaolo on päätelty toimenpiteen puuttumisen vuoksi, vaikkei olisikaan ollut olemassa muodollista oikeudellisesti sitovaa asiakirjaa.

64      Kantaja väittää, ettei kyseessä oleva toimenpide enää ollut voimassa Slovakian tasavallan liityttyä unioniin. Tältä osin se väittää, ettei velkasaneeraus luonut Slovakian tasavallalle mitään velvoitetta liittymisen jälkeen, koska mitään maksua eikä mitään muuta velan anteeksiantoa vaadittu.

65      Komissio kiistää väliintulijan tukemana kaikki kantajan kolmannen kanneperusteen tueksi esittämät väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

66      Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 61–68 perustelukappaleessa, että osa käsiteltävän tapauksen kannalta merkityksellisistä tapahtumista sijoittuu Slovakian tasavallan liittymistä edeltäneeseen aikaan. Se toteaa liittymisen jälkeen voimaan tulleiden toimenpiteiden kuuluvan kiistatta EY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan ja komission toimivaltaan, ja se täsmentää, että sen mukaan määritettäessä ajankohtaa, jolloin tietty toimenpide tuli voimaan, käytetään ratkaisevana perusteena sitä oikeudellisesti sitovaa toimenpidettä, jonka myötä ”toimivaltainen valtion viranomainen sitoutuu myöntämään tuen”. Nyt käsiteltävässä asiassa se katsoi yhtäältä, että ehdotus velkasaneerauksen aloittamisesta ei ole ”tuen myöntävän viranomaisen toimenpide”, vaan ”tuensaajan toimenpide” ja toisaalta, että velkasaneeraukseen luvan antava tuomioistuimen päätös ei ole ”tuen myöntävän viranomaisen toimenpide”. Sen mielestä ei lisäksi ole olemassa näyttöä siitä, että Slovakian verohallitus olisi ilmaissut hyväksyntänsä kiistanalaiselle toimenpiteelle joulukuussa 2003 pidetyssä kokouksessa. Slovakian viranomaiset ovat päinvastoin kiistäneet antaneensa mitään tällaista ennakkohyväksyntää. Komission mukaan ”toimivaltaisen viranomaisen päätös luopua osasta saatavia” tehtiin 9.7.2004, eli Slovakin tasavallan liittymisen jälkeen, kun paikallinen veroviranomainen hyväksyi kantajan ehdottaman velkasaneerauksen. Näin ollen se katsoi, että sillä on toimivalta ”arvioida” kyseessä oleva toimenpide EY 88 artiklan nojalla.

67      Kolmas kanneperuste, joka koskee komission puuttuvaa toimivaltaa tehdä riidanalainen päätös, perustuu lähtökohtaan, jonka mukaan kyseessä oleva toimenpide on toteutettu ennen Slovakian tasavallan liittymistä.

68      Kolmannen kanneperusteen asiakysymyksestä on katsottava, että merkityksellinen arviointiperuste on ”oikeudellisesti sitova päätös, jolla toimivaltaiset kansalliset viranomaiset sitoutuvat myöntämään tuen” (ks. vastaavasti edellä 48 kohdassa mainittu asia Fleuren Compost v. komissio, tuomion 74 kohta).

69      Tätä varten on ensiksi yksilöitävä kyseessä olevan toimenpiteen kohde. Kantajan mukaan toimenpide hyväksyttiin ennen Slovakian tasavallan liittymistä, kun paikallinen veroviranomainen päätti olla aloittamatta konkurssimenettelyä tai veroulosottomenettelyä.

70      Kuten komissio perustellusti huomauttaa, on kuitenkin katsottava, että jäsenvaltion viranomaisen päätös olla aloittamatta konkurssimenettelyä tai veroulosottomenettelyä eroaa velkasaneerausehdotuksen hyväksymispäätöksestä, joka nyt käsiteltävässä asiassa merkitsee sitä, että paikallinen veroviranomainen luopuu 65 prosentin osuudestaan saamisistaan, jotka sillä on kantajalta. Kun velkojan päätös olla aloittamatta konkurssimenettelyä tai veroulosottomenettelyä ainoastaan lykkää ajallisesti saatavan mahdollista pakkotäytäntöönpanoa, velkojan päätös hyväksyä velkasaneerausehdotus merkitsee, edellyttäen, että toimivaltainen tuomioistuin vahvistaa sen, sitä, että mainittu velkoja luopuu lopullisesti koko tästä saatavastaan tai sen osasta. Näin ollen nämä kaksi päätöstä eroavat selvästi toisistaan.

71      Kuten sekä muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevasta päätöksestä että riidanalaisesta päätöksestä nimenomaisesti ilmenee, kyseessä oleva toimenpide muodostuu ainoastaan siitä, että paikallinen veroviranomainen luopuu 65 prosentista kantajalta olevista saatavistaan velkasaneerauksessa. Toimenpide ei missään tapauksessa koske paikallisen veroviranomaisen päätöstä olla aloittamatta konkurssimenettelyä tai veroulosottoa.

72      Näin ollen komission puuttuvaa toimivaltaa riidanalaisen päätöksen tekemiseen koskevan kolmannen kanneperusteen asiakysymyksen arvioimiseksi on yksinomaan määritettävä, milloin paikallisen veronviranomaisen päätös velkasaneerausehdotuksen hyväksymisestä on tehty.

73      Ensinnäkin on ensisijaisesti huomautettava, että kantaja väittää, että Krajský súd v Košiciachin 29.4.2004 tekemällä päätöksellä hyväksyttiin velkasaneerausmenettely. Komissio sitä vastoin väittää, että tällä samalla päätöksellä Krajský súd v Košiciach ainoastaan antoi luvan velkasaneerausmenettelyn aloittamiseen. On siis tutkittava Krajský súd v Košiciachin 29.4.2004 tekemän päätöksen ulottuvuutta siltä osin kuin kantaja väittää kolmannen kanneperusteen tueksi, että kyseessä oleva toimenpide hyväksyttiin ennen Slovakian tasavallan liittymistä, joten komissiolla ei ollut toimivaltaa tutkia toimenpiteen yhteensoveltuvuutta EY:n perustamissopimusten määräysten kanssa.

74      Tältä osin konkurssi- ja velkasaneerauslain säännöksistä ja erityisesti lain 50 §:stä ilmenee, että ennen velkasaneerauksen vahvistamista tuomioistuimen on todettava päätöksessään, että velkasaneerausmenettelyn aloittamisen edellytykset ovat täyttyneet. Krajský súd v Košiciachin 29.4.2004 tekemä päätös ei missään tapauksessa voi olla päätös, joka koskee nyt esillä olevan velkasaneerauksen vahvistamista.

75      Yhtäältä konkurssi- ja velkasaneerauslain 58 §:n 1 momentin säännösten mukaan mainitut velkojat, jotka ovat esittäneet selvityksen saatavistaan, voivat esittää ehdotuksia tai antaa ilmoituksia ja äänestää kirjallisesti velkasaneerausehdotuksesta jopa ennen mainitun lain 58 §:n 2 momentissa säädetyn velkasaneerausistunnon pitämistä.

76      Toisaalta konkurssi- ja velkasaneerauslain 50 §:n 3 momentin b alakohdan mukaisesti velkasaneerausmenettelyn aloittamisen täytyy mahdollistaa se, että tuomioistuin voi velkasaneerausistunnon aikana todeta, ketkä mainituista velkojista hyväksyvät velkasaneerausehdotuksen ja ketkä näistä eivät sitä hyväksy. Tuomioistuin voi päättää vahvistaa velkasaneerauksen konkurssi- ja velkasaneerauslain 60 ja 61 §:n säännöksiä noudattaen vain, jos mainitun lain 58 a ja 58 b §:ssä tarkoitetut edellytykset täyttyvät. Konkurssi- ja velkasaneerauslain säännöksistä ilmenee näin ollen, että päätös velkasaneerauksen vahvistamisesta voidaan tehdä vasta velkasaneerausmenettelyn aloittamisen jälkeen ja sen jälkeen, kun mainitut velkojat ovat esittäneet selvityksen saatavistaan ja niitä on kehotettu viimeistään velkasaneerausistunnossa äänestämään velkasaneerauksen puolesta.

77      Krajský súd v Košiciachin 29.4.2004 tekemän päätöksen ilmaisuista ilmenee, että tämä tuomioistuin on kehottanut mainittuja velkojia esittämään 10 viikon määräajassa selvityksen saatavistaan, joihin ne vetoavat velkasaneerausmenettelyssä, se on kutsunut koolle 9.7.2004 velkasaneerausistunnon ja se on toistanut velkasaneerausta koskevat yksityiskohdat sellaisina kuin ne on muotoiltu kantajan 8.3.2004 esittämässä velkasaneerausehdotuksessa.

78      On todettava, että kantaja on 24.10.2005 esittämissään huomautuksissa todennut, että Krajský súd v Košiciach oli 29.4.2004 hyväksynyt velkasaneerausmenettelyn ensimmäisen vaiheen siinä merkityksessä, että kaikki muotovaatimukset ja aineelliset edellytykset olivat täyttyneet. Se on myös lisännyt, että velkasaneerausmenettelyn toinen vaihe oli päätetty 14.7.2004 annetulla päätöksellä, jolla Krajský súd v Košiciach oli vahvistanut velkasaneerauksen.

79      Kun otetaan huomioon edellä 74–78 kohdassa esitetyt näkemykset, on todettava, ettei Krajský súd v Košiciachin 29.4.2004 tekemä päätös ole edellä 68 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu oikeudellisesti sitova toimi. Krajský súd v Košiciach tyytyi mainitussa päätöksessä toteamaan, että nyt käsiteltävässä asiassa velkasaneerausmenettelyn aloittamisen edellytykset täyttyivät.

80      Toiseksi velkasaneerausmenettelyn aloittamista koskevan päätöksen vaikutusten osalta on selvää, että nyt käsiteltävässä asiassa sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten nojalla tällä päätöksellä poistetaan velalliselta sekä tämän velkojilta oikeus aloittaa konkurssimenettely koko velkasaneerausmenettelyn ajaksi. Kuitenkin konkurssi- ja velkasaneerauslain 66 §:ssä säädetään, että jos mainitut velkojat eivät ole hyväksyneet velkasaneerausehdotusta, tuomioistuimen on lopetettava velkasaneerausmenettely. Tästä hetkestä lähtien velkojilla on siis oikeus aloittaa konkurssimenettely.

81      Kolmanneksi on selvää, että Slovakian verohallinnolla on nyt käsiteltävässä asiassa etuoikeutetun velkojan asema. On myös selvää, että konkurssi- ja velkasaneerauslain säännösten mukaisesti etuoikeutettujen velkojien on hyväksyttävä velkasaneerausehdotus, jotta tuomioistuin voisi vahvistaa velkasaneerauksen. Toisin kuin kantaja väittää, asiakirja-aineistosta ei ilmene, että ennen Krajský súd v Košiciachin 29.4.2004 tekemää päätöstä kantaja olisi saanut paikalliselta veroviranomaiselta jonkinlaisen takeen sen 8.3.2004 esittämän velkasaneerausehdotuksen hyväksymisestä. Näin ollen kantaja väittää virheellisesti, että Slovakian tasavalta on hyväksynyt kyseessä olevan toimenpiteen ennen 1.5.2004.

82      Muilta osin on todettava, kuten riidanalaisen päätöksen 57 perustelukappaleesta ilmenee, että Slovakian viranomaiset ovat kahteen otteeseen vuonna 2004 ilmoittaneet vastalauseensa kantajan velkasaneerausehdotuksen hyväksymiselle. Slovakian valtiovarainministeriö oli 15.1.2004 päivätyssä kirjeessään kehottanut Slovakian verohallitusta olemaan hyväksymättä velkasaneerausehdotuksia, jotka merkitsisivät verosaatavista luopumista. Slovakian verohallitus kehotti 6.7.2004 päivätyllä kirjeellään paikallista veroviranomaista olemaan hyväksymättä kantajan velkasaneerausehdotusta.

83      Asiakirja-aineistosta tosin ilmenee, että Špeciálny súd v Pezinku katsoi 6.3.2006 antamassaan tuomiossa, etteivät 15.1. ja 6.7.2004 päivätyt kirjeet olleet sitovia. Vaikka kirjeiltä puuttuukin tällainen sitovuus, kyseisistä suosituksista ilmenee kuitenkin erityisen selvästi Slovakian verohallituksen kanta, joka oli epäsuotuisa paitsi kantajan velkasaneerausehdotukselle, myös yleisemmin kaikenlaiselle verovelan lievennykselle Slovakian tasavallan alueella. Näin ollen komissiota ei voida moittia siitä, että se on riidanalaisessa päätöksessään tukeutunut 15.1. ja 6.7.2004 päivättyihin kirjeisiin seikkoina, jotka osoittavat Slovakian viranomaisten jättäneen suostumatta kantajan velkasaneerausehdotukseen.

84      Kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, paikallinen veroviranomainen on antanut virallisen suostumuksensa kantajan velkasaneerausehdotukselle vasta 9.7.2004 pidetyssä velkasaneerausistunnossa. On selvää, että Krajský súd v Košiciach teki velkasaneerauksen vahvistamispäätöksensä 14.7.2004 kantajan velkojien yksimielisen hyväksynnän perusteella.

85      Slovakian verohallitus olisi etuoikeutettuna velkojana voinut ennen 9.7.2004 vastustaa kantajan velkasaneerausehdotusta, mikä olisi automaattisesti johtanut siihen, että Krajský súd v Košiciach olisi päättänyt 29.4.2004 aloitetun velkasaneerausmenettelyn. Asianosaisten kesken on riidatonta, että kantajan etuoikeutettua velkojaa edustavan paikallisen veroviranomaisen hyväksynnän puuttuessa Krajský súd v Košiciach ei olisi voinut vahvistaa velkasaneerausta. Näin ollen paikallinen veroviranomainen olisi voinut 9.7.2004 asti esittää vetonsa kantajan velkasaneerausehdotukselle, ja sillä olisi näin ollen ollut oikeus aloittaa joko veroulosottomenettely tai konkurssimenettely sen jälkeen, kun Krajský súd v Košiciach olisi päättänyt velkasaneerausmenettelyn. Kantajan 24.10.2005 esittämistä huomautuksista ilmenee, että osoittaakseen, että paikallinen veroviranomainen oli vakuuttunut siitä, että sen 9.7.2004 hyväksymä velkasaneerausratkaisu oli edullisempi kuin konkurssi, kantaja väittää, että mainittu viranomainen olisi voinut puuttua velkasaneerausmenettelyn eri vaiheisiin estääkseen tämän velkasaneerauksen. Tällainen väite on ristiriidassa kantajan sen väitteen kanssa, että kyseessä oleva toimenpide on hyväksytty ennen 29.4.2004.

86      Edellä todettujen seikkojen perusteella nyt käsiteltävässä asiassa vasta siitä lähtien, kun paikallinen veroviranomainen hyväksyi muodollisesti velkasaneerausehdotuksen eli 9.7.2004, mainittu viranomainen teki päätöksen luopua 65 prosentista saatavistaan kantajalta. Näin ollen vasta Slovakian liittymisen jälkeen on tehty oikeudellisesti sitova toimi, jolla Slovakian viranomaiset sitoutuivat hyväksymään kyseessä olevan tukitoimenpiteen.

87      Kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

4.     Neljäs, viides, kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs kanneperuste, jotka koskevat oikeudellisia ja tosiseikkoja koskevia virheitä kyseessä olevan toimenpiteen luokittelussa EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi

 Alustavat huomautukset

88      On todettava, että neljäs kanneperuste koskee oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komissio on katsonut, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely, ja viides kanneperuste koskee oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komissio on katsonut, että veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

89      Riidanalaisen päätöksen 75 perustelukappaleesta ilmenee, että tutkiakseen, voidaanko kyseessä oleva toimenpide luokitella EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, komissio on käyttänyt markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeriä. Tätä varten se on tutkinut, oliko Slovakian tasavallan verohallinnon velkasaneerausmenettelystä saama hyöty suurempi kuin minkä sama hallinto olisi voinut saada konkurssimenettelystä tai veroulosottomenettelystä. Riittää siis, että toinen näistä menettelyistä olisi edullisempi kuin velkasaneerausmenettely, jotta komissio voi päätellä, ettei markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeriä ei noudatettu nyt käsiteltävässä asiassa ja että näin ollen kyseessä oleva toimenpide on EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

90      Lisäksi on huomattava, että kun kuudennella, seitsemännellä, kahdeksannella ja yhdeksännellä kanneperusteella pyritään kyseenalaistamaan riidanalaisen päätöksen lainmukaisuus siltä osin kuin siinä luokitellaan kyseessä oleva toimenpide EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, ne liittyvät joko neljänteen tai viidenteen kanneperusteeseen.

91      Aluksi on siis neljännen kanneperusteen sekä kuudennen, seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen kanneperusteen, siltä osin kuin ne liittyvät neljänteen kanneperusteeseen, suhteen tutkittava riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta siltä osin kuin komission mukaan konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

92      Ainoastaan siinä tapauksessa, että komission olisi todettava virheellisesti katsoneen, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely, olisi seuraavaksi tutkittava riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta viidennen kanneperusteen suhteen, ja mikäli ne liittyvät viidenteen kanneperusteeseen, myös kuudennen, seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen kanneperusteen suhteen siltä osin kuin komissio on katsonut, että veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

 Riidanalaisen päätöksen lainmukaisuus siltä osin kuin komissio on katsonut, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely

 Neljännen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet

–       Asianosaisten lausumat

93      Kantaja väittää, ettei velkasaneerauksesta koidu sille kilpailuetua, koska Slovakian verohallinto oli toiminut kuten yksityinen velkoja, jonka ainoana tarkoituksena on maksimoida Slovakian tasavallan tulot. Sen mukaan sen lisäksi, että velkasaneeraus on sille ”selvästi edullisempi”, saneeraus on myös kaikkien yksityisten velkojien ilmeinen valinta yhtäältä velan osittaisen mutta välittömän maksun ja toisaalta pitkän ja kalliin konkurssimenettelyn välillä, joka sisältää riskin pienemmän summan saamisesta kuin velkasaneerauksen yhteydessä. Riidanalaisessa päätöksessä komissio tekee erilaisen päätelmän, koska se perustuu tosiseikkojen virheelliseen arviointiin, virheellisiin päätelmiin, perusteettomiin oletuksiin ja paikkansapitämättömiin väitteisiin, jotka on esittänyt jäsenvaltio, joka alusta lähtien ja kummallisista ja epäilyttävistä syistä on myöntänyt myöntäneensä sääntöjenvastaisen valtiontuen.

94      Ensinnäkin kantaja vetoaa siihen, että komissio ei ole ottanut huomioon konkurssimenettelyn kestoa Slovakiassa eikä tätä koskevia kolmansien kertomuksia. Se väittää, että merkittävin velkasaneerausmenettelyn ja konkurssimenettelyn välinen ero on näiden kahden menettelyn kesto. Kun velkasaneerausta täytäntöön pantaessa erääntyneet summat maksetaan velkojille seuraavan kuukauden kuluessa, konkurssimenettelyssä velkojat saavat velallisen omaisuuden myynnistä saatavan tuoton vasta paljon pidemmän menettelyn jälkeen. Lisäksi riidanalaisen päätöksen 54 perustelukappaleessa komissio viittaa ainoastaan Slovakian viranomaisten lausuntoon, jonka mukaan nyt käsiteltävässä asiassa velkojien vähäisen määrän ja omaisuuden positiivisen likvidaatioarvon vuoksi konkurssimenettely olisi tapahtunut keskimääräistä nopeammin, selittämättä, miten nämä tekijät voisivat lyhentää menettelyn kestoa. Kantaja väittää, että komissio on myöntänyt vastauskirjelmässä, ettei se ole yrittänyt muodostaa mielipidettä kantajan omaisuuden konkurssimenettelyn todennäköistä kestoa koskevasta kysymyksestä. Se ei siis ole ottanut huomioon ”menetettyjä korkotuottoja” vertaillessaan konkurssimenettelyä ja velkasaneerausmenettelyä.

95      Vaikka mainitut tekijät olisivatkin voineet johtaa yleistä nopeampaan konkurssimenettelyyn, kantajan mukaan on komission tehtävä ottaa huomioon asiaan liittyvät lukuisat tekijät, jotka voivat pidentää mainitun menettelyn kestoa. Tältä osin kantaja väittää, että koska suurin osa sen varallisuudesta muodostuu erityisistä juomien tuotantoon ja käsittelyyn käytettävistä koneista, potentiaalisten ostajien lukumäärä oli rajoitettu. Lisäksi niiden maantieteellinen sijainti on kuljetusta ja pätevää henkilöstöä koskeva haitta. Se katsoo siis, ettei sen kiinteällä omaisuudella eikä sen tuotantovälineillä ollut mitään arvoa Slovakiaan sijoittautuneelle merkittävälle alkoholijuomien tuottajalle ja että niitä olisi ollut erittäin vaikea myydä.

96      Kantaja väittää, että eri lähteistä peräisin olevat tiedot konkurssimenettelyn keskimääräisestä kestosta Slovakiassa oli toimitettu komissiolle tutkinnan aikana. Ensinnäkin se väittää ilmoittaneensa komissiolle 24.10.2005 päivättyjen huomautustensa liitteenä Maailmanpankin kertomuksen vuodelta 2004, josta ilmenee, että konkurssimenettelyn keskimääräinen kesto Slovakiassa oli parhaassa tapauksessa neljä vuotta kahdeksan kuukautta. Lisäksi myös kannekirjelmän liitteenä olevasta Maailmanpankin kertomuksesta vuodelta 2002 ilmenee, että konkurssimenettely olisi velkojalle huonoin vaihtoehto ja kestäisi kolmesta seitsemään vuotta ja että etuoikeutetut velkojat saavat myöntämistään veloista takaisin poikkeuksellisen alhaisen osuuden, joka on noin 5–10 prosenttia hallinnollisten kulujen maksamisen jälkeen. Toiseksi se huomauttaa, että vuoden 2004 kertomuksessa, joka on ilmoitettu komissiolle sen 24.10.2005 esittämien huomautusten liitteenä, Slovakian oikeusministeri oli arvioinut konkurssimenettelyn keston Slovakiassa olevan kolmesta seitsemään vuotta. Kolmanneksi H:n kertomuksesta ilmenee, että konkurssimenettelyn normaali kesto Slovakiassa voi ylittää kuusi vuotta. Neljänneksi komissio on todennut Slovakian tasavallan unioniin liittymisvaiheessa suorittamasta edistyksestä laatimissaan vuoden 2002 ja 2003 kertomuksissa konkurssia ja maksukyvyttömyysalaa koskevia vaikeuksia ja parantamistarpeen.

97      Kantaja väittää, että vaikka oletettaisiinkin, että sen omaisuuden myynnistä saatava riidanalaisessa päätöksessä arvioitu tuotto konkurssimenettelyssä olisikin laskettu E:n kertomuksessa sovelletun kertoimen perusteella, on selvää, että optimistisinkin yksityinen velkoja olisi valinnut vaihtoehdon, jonka mukaan se olisi saanut 225 miljoonaa SKK joulukuussa 2004, ennemmin kuin sen, että se olisi mahdollisesti saanut enintään 239 miljoonaa SKK (275 miljoonaa SKK vastaa sen varallisuuden myynnistä konkurssin yhteydessä saatavaa mahdollista kokonaistuottoa, josta vähennetään vähintään 36 miljoonaa konkurssimenettelykustannuksina) ”keskiarvoista lyhyemmän ajan” ja seitsemän vuoden väliin sijoittuvana aikana. Kantaja väittää, että kun yhtäältä otetaan huomioon 14 miljoonan SKK:n suuruinen ero velkasaneerauksen avulla mahdollisesti saatavan summan ja konkurssimenettelyssä mahdollisesti saatavan summan välillä ja toisaalta maaliskuussa 2004 sovellettu 5,1 prosentin diskonttokorko, konkurssimenettely olisi saanut kestää enintään 13,5 kuukautta, jotta yksityinen velkoja olisi valinnut konkurssimenettelyn velkasaneerauksen sijaan. Näin lyhyt aika on kuitenkin nyt esillä olevassa asiassa mahdoton.

98      Toiseksi kantaja vetoaa siihen, ettei komissio ole ottanut huomioon konkurssimenettelykustannuksia Slovakiassa ja tätä koskevia kolmansien kertomuksia. Se väittää, että nämä kustannukset ovat E:n kertomuksen mukaan 45 miljoonaa SKK eli 22 prosenttia sen omaisuuden myyntituloista, jotka on arvioitu 204 miljoonaksi SKK:ksi tällaisen menettelyn yhteydessä, ja K:n kertomuksen mukaan ne ovat 22 miljoonaa SKK eli 28 prosenttia sen omaisuuden myyntituloista, jotka on arvioitu 78 miljoonaksi SKK:ksi tällaisen menettelyn yhteydessä. Komissio oli vähentänyt konkurssimenettelyn yhteydessä saatavista omaisuuden myyntituloista, joiden suuruudeksi arvioitiin 275 miljoonaa SKK, 36 miljoonan SKK:n määrän konkurssimenettelykustannuksina, jotka todellisuudessa vastasivat kustannuksia, jotka liittyivät sen konkurssimenettelyn yhteydessä saataviin, 204 miljoonan SKK:n suuruiseksi arvioituihin omaisuuden myyntituloihin. Kustannusten suhde mainittuihin tuloihin nähden pienenee sitä mukaa kuin nämä tulot kasvavat. Näin ollen komissio on virheellisesti katsonut, että K:n kertomukseen sisältyvät kustannukset olivat pienemmät kuin E:n kertomukseen sisältyvät. Kantaja lisää, että komissio totesi tukeutuen Slovakiassa aiheutuviin konkurssimenettelykustannuksiin, jotka oli arvioitu Maailmanpankin vuoden 2004 kertomuksessa ja jotka vastasivat 18:aa prosenttia tässä menettelyssä saatavista omaisuuden myyntituloista, että odotettavissa olevat kokonaistulot olivat 17.6.2004 annettujen tietojen perusteella pienemmät tai yhtä suuret kuin velkasaneerauksesta saadut tulot. Komission väite siitä, että selvitysmies olisi jatkanut tuotantoprosessia, ei ollut ”vakuuttava”, koska sen alkoholin ja väkevien alkoholijuomien tuotanto- ja käsittelylupa oli peruttu eikä se voinut siis enää tuottaa väkeviä alkoholijuomia.

99      Kolmanneksi kantaja moittii komissiota siitä, ettei se ole ottanut huomioon sitä lisätyötä ja niitä hallinnollisia kustannuksia, jotka kantajalle olisivat aiheutuneet konkurssimenettelyn aloittamisesta. Se väittää, että sen lisäksi, että sen olisi täytynyt jatkaa työntekijöidensä palkkojen ja liiketoimintakustannusten maksamista, se olisi myös todennäköisesti asteittain lakkauttanut työsopimuksia ja näin ollen maksanut irtisanomiskorvauksia.

100    Neljänneksi kantaja moittii komissiota siitä, että se ei ole ottanut huomioon Slovakian alkoholimarkkinoilla vastaavaa aikaisempaa tapausta, jonka järkevä yksityinen velkoja olisi ottanut huomioon. Tältä osin se muistuttaa, että se oli 24.10.2005 esittämissään huomautuksissa kiinnittänyt komission huomion Liehofruct White Lady Distillery, s.r.o. Levočan (jäljempänä Liehofruct) ilmoitettuun konkurssiin. Se väittää, että sen tavoin tästä yrityksestä oli tullut aikaisemmin valtion hallussa olleen alkoholituotannon omistaja, ja lisää, että ”veroviranomaiset olivat myös sen merkittävimmät velkojat”. Se huomauttaa, että Liehofructin konkurssimenettely alkoi heinäkuussa 1999, että omaisuutta ei myyty ennen kymmentä huutokauppakierrosta, joiden aikana korkeimmat tarjoukset eivät ylittäneet 30:tä prosenttia yrityksen arvioidusta arvosta, ja että menettelyä ei ollut päätetty vielä kahdeksankaan vuoden jälkeen. Tämä osoittaa, ettei ole helppoa löytää ostajaa vanhentuneella laitteistolla varustetulle tislaamolle Itä-Slovakiassa.

101    Vastauksena komission väitteeseen, jonka mukaan kantaja ei olisi selittänyt, missä määrin Liehofructin konkurssi olisi samanlainen kuin kantajan, tämä toteaa, että on komission tehtävä tutkia tätä täsmällistä kysymystä ja että sen passiivisuus on ilmeinen virhe. Se kiistää myös komission väitteen siitä, että omaisuus oli myyty markkinahintaan. Sen mukaan jokaisen järkevän yksityisen velkojan on lähdettävä siitä, että sen velallisen omaisuuden myyntihinta konkurssimenettelyssä on alhaisempi kuin normaali markkinahinta.

102    Viidenneksi kantaja väittää, että komissio ei ole ottanut huomioon Slovakian oikeusministeriön vuonna 2004 antamaa kertomusta, joka mainitaan edellä 96 kohdassa ja jonka mukaan etuoikeutetut velkojat onnistuvat erittäin harvoin saamaan konkurssimenettelyssä enemmän kuin 5–10 prosenttia saatavistaan maksukyvyttömältä velalliselta. Tämä pessimistinen toteamus on kuitenkin ristiriidassa Slovakian viranomaisten äärimmäisen positiivisen arvion kanssa konkurssimenettelystä nyt käsiteltävässä asiassa. Kun komissio ei ole huomannut tätä ristiriitaa, se on tehnyt ilmeisen arviointivirheen.

103    Kantaja muistuttaa vastauskirjelmässään, että 161 miljoonan SKK:n suuruisessa omaisuusarviossa otettiin huomioon Old Heroldin velkasaneerausehdotuksen johdosta sille myöntämä erääntyneiden maksujen lykkäys; ne olivat erääntyneet alun perin heinäkuussa 2004. Kantaja väittää näiden likvidien varojen olemassaoloa kiistämättä, että konkurssimenettelyn yhteydessä myös Old Heroldille olisi velkojana pitänyt maksaa. Järkevä yksityinen velkoja ei siis olisi luottanut siihen, että pitkäaikaisten varojen, varastojen ja lyhytaikaisten saatavien myynnistä saataisiin yli 63,3 miljoonaa SKK sen jälkeen, kun on vähennetty palkkakulut, hallinnolliset ja oikeudelliset kulut sekä osittaiset maksut olemassa oleville velkojille, joihin Old Herold olisi kuulunut. Lopuksi se väittää, että sen varastojen myynnistä Old Heroldille saatu noin 110 miljoonan SKK:n määrä perustuu Old Heroldin kanssa tehtyyn pitkäaikaiseen sopimukseen ja viimeksi mainitun luottamukseen siihen, että velkasaneeraus onnistuu. Old Herold ei olisi ostanut mainittuja varastoja konkurssitilanteessa. Näin ollen ei ole legitiimiä ottaa huomioon tällaisia varoja arvioitaessa konkurssimenettelystä saatavaa ”mahdollista taloudellista hyötyä”.

104    Kantaja lisää, että komission väite, jonka mukaan veroulosotto likvidien varojen osalta olisi voitu suorittaa pelkällä varojen pois ottamisella, ei ole merkityksellinen, koska mainitut varat oli joka tapauksessa varattu Slovakian verohallinnolle.

105    Komissio kiistää väliintulijan tukemana kaikki kantajan neljännen kanneperusteensa tueksi esittämät väitteet.

–       Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

106    Ensinnäkin on palautettava mieliin, kuten edellä 49 kohdassa on todettu, että valtiontukialaa koskevan päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka olivat komission käytettävissä päätöksentekohetkellä.

107    Tämän jälkeen on todettava, että on selvää, että kantaja hyötyi kyseessä olevasta toimenpiteestä, joka koskee velkojien myöntämää velkojen anteeksiantoa niiden hyväksymän velkasaneerauksen puitteissa. Sitä vastoin osapuolet ovat eri mieltä siitä, olisiko kantaja nyt käsiteltävässä asiassa markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeri huomioon ottaen saanut normaaleissa markkinaolosuhteissa tällaisen taloudellisen edun, ja näin ollen siitä, onko kyseessä oleva toimenpide EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

108    Tältä osin on palautettava mieliin, että samoin kuin markkinataloudessa toimivaa yksityistä sijoittajaa koskevan arviointiperusteen soveltaminen, myös markkinataloudessa toimivaa yksityistä velkojaa koskevan arviointiperusteen soveltaminen edellyttää komissiolta monitahoisia taloudellisia arviointeja, ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseistä soveltamista valvotaan rajallisesti ja valvonta kohdistuu siihen, että menettelyä ja perusteluvelvollisuutta koskevia sääntöjä on noudatettu, että ratkaisun perustana olevat tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (ks. asia T-36/99, Lenzing v. komissio, tuomio 21.10.2004, Kok., s. II-3597, 150 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja vahvistettuna asiassa C-525/04 P, Espanja v. Lenzing, 22.11.2007 annetulla tuomiolla, Kok., s. I-9947, 59 kohta).

109    On myös muistutettava, että vaikka unionin tuomioistuin tunnustaa komissiolla olevan harkintavaltaa taloudellisissa asioissa, se ei tarkoita sitä, että unionin tuomioistuinten on pidättäydyttävä valvomasta sitä, miten komissio on tulkinnut taloudellisluonteisia seikkoja (asia C-12/03 P, komissio v. Tetra Laval, tuomio 15.2.2005, Kok., s. I-987, 39 kohta ja edellä 108 kohdassa mainittu asia Espanja v. Lenzing, tuomion 56 kohta).

110    Oikeuskäytännössä on todettu, että unionin tuomioistuinten on paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki merkitykselliset tiedot, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea päätelmiä, jotka niistä on tehty (ks. vastaavasti asia 98/78, Racke, tuomio 25.1.1979, Kok., s. 69, Kok. Ep. IV, s. 297, 5 kohta; asia C-16/90, Nölle, tuomio 22.10.1991, Kok., s. I-5163, 12 kohta ja asia C-326/05 P, Industrias Químicas del Vallés v. komissio, tuomio 18.7.2007, Kok., s. I-6557, 76 kohta). Tässä valvonnassa unionin tuomioistuinten tehtävänä ei kuitenkaan ole korvata omalla taloudellisia seikkoja koskevalla arvioinnillaan komission arviointia (asia C-323/00 P, DSG v. komissio, määräys 25.4.2002, Kok., s. I-3919, 43 kohta).

111    Kun unionin toimielimellä on laaja harkintavalta, tiettyjen menettelyllisten takeiden noudattamisen valvonta on erityisen tärkeää. Oikeuskäytännössä on tältä osin täsmennetty, että näihin takeisiin kuuluvat toimivaltaisen toimielimen velvoite tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävän tapauksen kannalta merkitykselliset seikat sekä perustella päätöksensä riittävällä tavalla (asia C-269/90, Technische Universität München, tuomio 21.11.1991, Kok., s. I-5469, Kok. Ep. XI, s. I-485, 14 kohta ja yhdistetyt asiat C-258/90 ja C-259/90, Pesquerias De Bermeo ja Naviera Laida v. komissio, tuomio 7.5.1992, Kok., s. I-2901, 26 kohta).

112    Näin ollen riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuden valvonnan on rajoituttava sen tarkistamiseen, onko komissio arvioinut tosiseikkoja ilmeisen virheellisesti, kun sen mukaan markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeri ei ollut täyttynyt.

113    Toiseksi lainmukaisuusvalvonnan suorittamiseksi nyt käsiteltävässä asiassa on erityisesti otettava huomioon seuraavat neljä tekijää.

114    Ensimmäinen tekijä on Slovakian verohallinnon, joka on hyväksynyt kyseessä olevan toimenpiteen, velkojan ominaisuus, jota ei ole kiistetty. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan julkisia elimiä, jotka ovat antaneet velat anteeksi, on verrattava sellaiseen yksityiseen velkojaan, joka pyrkii perimään takaisin saatavansa velalliselta, joka on taloudellisissa vaikeuksissa. Velkojan ominaisuus on erotettava sellaisen markkinataloudessa toimivan yksityisen sijoittajan ominaisuudesta, joka harjoittaa kokonaisvaltaista tai alakohtaista rakennepolitiikkaa ja joka haluaa saada sijoitetuille pääomille tuottoa pitkällä aikavälillä (ks. vastaavasti asia T-152/99, HAMSA v. komissio, tuomio 11.7.2002, Kok., s. II-3049, 167 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

115    Toinen tekijä on kyseessä olevan toimenpiteen hyväksyneen viranomaisen etuoikeutetun velkojan ominaisuus, jota asianosaiset eivät ole kiistäneet. On muistutettava, että kun yritys, jonka taloudellinen asema on huonontunut merkittävästi, ehdottaa velkojilleen yhtä tai useampaa sellaista sopimusta, joka koskee sen velkojen järjestelyä, tilanteensa korjaamiseksi ja purkamisensa välttämiseksi, kunkin velkojan on tehtävä päätös yhtäältä sen summan osalta, jota sille tarjotaan ehdotetun sopimuksen pohjalta, ja toisaalta sen summan osalta, jonka se arvioi voivansa saada takaisin yrityksen mahdollisen purkamisen jälkeen. Sen päätökseen vaikuttaa joukko tekijöitä, kuten se, onko se kiinteistöpanttivelkoja, etuoikeutettu vai tavallinen velkoja, sillä mahdollisesti olevien vakuuksien luonne ja laajuus, sen tekemä arviointi yrityksen selviämismahdollisuuksista ja se hyöty, jonka se saa, jos yritys puretaan (edellä 114 kohdassa mainittu asia HAMSA, tuomion 168 kohta).

116    Kolmas tekijä on se erityinen varovaisuus, jolla komissio on arvioinut kantajan omaisuuden myyntituottoa konkurssimenettelyn yhteydessä. Tältä osin unionin yleisen tuomioistuimen mielestä konkurssimenettelyssä saatava tuotto, sellaisena kuin komissio on arvioinut sen riidanalaisen päätöksen taulukossa 4, eli 275 miljoonaa SKK, on vähimmäisarvio. Mainittuun taulukkoon sisältyvä kantajan varojen kirjanpitoarvo perustuu yhtäältä erittäin suurelta osin kantajan ilmoittamiin tietoihin ja toisaalta päivämäärältä 17.6.2004 peräisin olevien tietojen osalta Slovakian veroviranomaisten kantajan tiloissa 21.6.2004 suorittaman tarkastuksen tuloksiin.

117    Tältä osin on yhtäältä todettava, että kantaja ei kyseenalaista Slovakian veroviranomaisten 21.6.2004 suorittaman tarkastuksen yhteydessä keräämien tietojen paikkansapitävyyttä. Toisaalta sen lisäksi, että komissio on osoittanut äärimmäistä varovaisuutta omaisuuden arvioinnissa, kuten riidanalaisen päätöksen alaviitteistä 20 ja 23 erityisesti ilmenee, se on myös soveltanut tässä taulukossa E:n kertomukseen sisältyneitä likvidaatiokertoimia, vaikka se pitikin näitä kertoimia liian pieninä, kuten riidanalaisen päätöksen 84–87 perustelukappaleesta ilmenee.

118    Riidanalaisen päätöksen taulukossa 4 komissio esittelee kantajan pitkäaikaisten varojen myynnistä 17.6.2004 konkurssimenettelyssä saatavan tuoton arviona 90 miljoonaa SKK, kun taas niiden kirjanpitoarvo on 200 miljoonaa SKK. Kuten riidanalaisen päätöksen 87 perustelukappaleesta ilmenee, komissio väittää, että siltä osin kuin nämä saatavat oli turvattu kantajan itsensä mukaan vähintään 194 miljoonan SKK:n määrästä, sen tuoton, jonka se olisi voinut saada pitkäaikaisten varojen myynnistä, olisi pitänyt olla vähintään yhtä suuri kuin mainittujen turvattujen saatavien arvo. Riidanalaisen päätöksen taulukossa 4 komissio on kuitenkin soveltanut E:n kertomuksen mukaista likvidaatiokerrointa.

119    Riidanalaisen päätöksen taulukossa 4 komissio on soveltanut E:n raportissa esitettyä 20 prosentin suuruista likvidaatiokerrointa kantajan varaston myyntituoton laskemiseksi konkurssimenettelyssä, kun taas 17.6.2004 varaston kirjanpitoarvo oli pienentynyt 125 miljoonalla SKK:lla eli 60 prosenttia verrattuna maaliskuun 2004 varastoon.

120    Edellä todetuista päätelmistä ilmenee, että 17.6.2004 arvioitu kantajan omaisuuden myyntituotto konkurssimenettelyn yhteydessä, sellaisena kuin se ilmenee riidanalaisen päätöksen taulukosta 4, oli komission silmissä välttämätön vähimmäismäärä, jonka yksityinen velkoja olisi ottanut huomioon arvioidessaan konkurssimenettelyn etuja suhteessa 9.7.2004 hyväksyttyyn velkasaneeraukseen.

121    Neljäs tekijä on kantajan velan osittainen anteeksiantaminen. Toisin kuin velkasaneeraus, konkurssimenettely ei mahdollista sitä, että velallinen voi saada velkojaltaan velat anteeksi. Jos toisin sanoen velallisen omaisuuden myyntituotto ei ole riittänyt tyydyttämään kaikkia sen velkojia konkurssimenettelyn päätteeksi, ne voivat aina vaatia velallista maksamaan jäljelle jääneet velat.

122    Kantajan neljännen kanneperusteen tueksi esittämiä väitteitä on siis tutkittava elellä esitettyjen näkemysten valossa.

123    Ensimmäiseksi on todettava kantajan väitteestä, joka koskee sitä, että ei ole otettu huomioon konkurssimenettelyn kestoa Slovakiassa ja tätä koskevia kolmansien kertomuksia, että toisin kuin kantaja väittää, sen lisäksi, että komissio on riidanalaisen päätöksen 54 perustelukappaleessa todennut, että Slovakian tasavallan mukaan käsiteltävän asian erityisten olosuhteiden perusteella konkurssimenettely veisi keskimääräistä lyhyemmän ajan, se on myös maininnut riidanalaisen päätöksen 40 perustelukappaleessa, että kantajan mukaan konkurssimenettely kestää Slovakiassa keskimäärin 3–7 vuotta. Se on täsmentänyt, että kantaja esittää tuekseen tilastoja ja esimerkin yhdestä slovakialaisesta yhtiöstä, joka on sen mukaan samankaltaisessa tilanteessa kuin se. Näin ollen komissiota ei voida moittia siitä, että se olisi sivuuttanut tältä osin kantajan näkemyksen.

124    Lisäksi niistä todisteista, jotka komissiolla oli käytettävissään, on todettava, että kantajan ilmoittamat tiedot itsessään eivät täytä luotettavuuden ja johdonmukaisuuden vaatimuksia. Kantajan komissiolle esittämät arviot konkurssimenettelyn kestosta Slovakiassa olivat yleisiä eikä niissä otettu huomioon nyt käsiteltävän asian ominaispiirteitä. Tällaiset arviot olivat myös likimääräisiä, eivätkä ne tietyin osin olleet keskenään yhtäpitäviä. Kantaja vetoaa edellä 96 kohdassa tarkoitettuun neljään kertomukseen, joissa tämän keston arvioitiin olevan neljä vuotta kahdeksan kuukautta, taikka 3–7 vuotta taikka enintään kuusi vuotta.

125    Muut kertomukset, joihin kantaja viittaa, ovat komission kertomukset vuosilta 2002 ja 2003 Slovakian tasavallan edistyksestä unioniin liittymisvaiheessa. Kantajan mukaan komissio toteaa näissä kertomuksissa vaikeuksia ja parantamistarpeita konkurssimenettely- ja maksukyvyttömyysasioissa Slovakiassa. On todettava, että nämä komission kertomukset koskevat konkurssimenettelyä Slovakiassa yleensä, eikä niissä oteta huomioon nyt käsiteltävän asian erityispiirteitä.

126    On huomattava, ettei kantaja ole maininnut K:n kertomuksen tuloksia siitä, kuinka kauan kantajaa koskeva konkurssimenettely olisi voinut kestää. Tässä kertomuksessa, jonka kantaja itse on esittänyt tässä asiassa, mainitun keston arvioidaan olevan ”noin kaksi vuotta (olosuhteiden ja selvitysmiehen työn mukaan)”. On kuitenkin todettava, että sen lisäksi, että tämä arviointi tällaisen konkurssimenettelyn kestosta on selvästi paljon optimistisempi kuin muut kantajan esittämät arviot, mainittu arviointi koski erityisesti kantajaa.

127    On myös todettava, kuten komissio väittää, että kun velallisen velkojien lukumäärä on pieni ja kun kyseessä on omaisuus, jonka likvidaatioarvo on positiivinen, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, konkurssimenettely voidaan saattaa loppuun keskimääräistä nopeammin. Tämä pitää paikkansa sitäkin suuremmalla syyllä nyt käsiteltävässä asiassa, jossa asianomaisten kesken on riidatonta, että Slovakian verohallinnon saatava kantajalta oli noin 99 prosenttia tämän veloista, ja jossa mainittu hallinto oli etuoikeutettuna velkojana. Näin ollen Slovakian verohallinnolla olisi ollut ratkaiseva vaikutus konkurssimenettelyn kestoon. Kantaja tosin väittää, että ostajan etsimistä olisi vaikeuttanut sen omaisuuden ominaispiirteet, maantieteellinen sijainti ja useiden omaisuuserien vanhentuneisuus ja näin ollen konkurssimenettelyn kulku olisi hidastunut. Kuten komissio on riidanalaisen päätöksen 88 perustelukappaleessa todennut, useat seikat, erityisesti se, että kantajan tuotanto-omaisuudelle löytyi käyttäjä sen jälkeen, kun se oli menettänyt alkoholin ja alkoholijuomien valmistusluvan, osoittavat kuitenkin, että tämä kantajan väite on perusteeton.

128    Lopuksi siitä kysymyksestä, olisiko optimistisinkaan yksityinen velkoja ennemmin halunnut saada 225 miljoonaa SKK joulukuussa 2004 kuin saada mahdollisesti jopa 239 miljoonaa SKK aikavälillä, joka ulottuu ”keskimääräistä lyhyemmän” ajan ja seitsemän vuoden välille, kuten edellä 116–120 kohdassa on todettu, on palautettava mieliin, että kantajan omaisuuden myyntituotto konkurssimenettelyssä, sellaisena kuin komissio on sen arvioinut, eli 275 miljoonaa SKK, on vähimmäisarvio. Näin ollen kantajan laskelma konkurssimenettelyn kestosta sellaisen tuoton suhteen, jonka yksityinen velkoja olisi voinut saada kantajan omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyssä korot huomioon ottaen, on merkityksetön nyt käsiteltävän asian olosuhteisiin nähden ja erityisesti siihen nähden, että komissio on arvioinut mainitun tuoton hyvin varovaisesti.

129    Edellä todettujen päätelmien perusteella komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä konkurssimenettelyn keston suhteen.

130    Toiseksi kantaja toteaa väitteestään, joka koskee sitä, ettei komissio ole ottanut huomioon konkurssimenettelykustannuksia Slovakiassa eikä tätä koskevia kolmansien kertomuksia, että E:n kertomuksen mukaan ne olivat 22 prosenttia kantajan omaisuuden myyntituotosta, joka oli arvioitu 204 miljoonaksi SKK:ksi tällaisessa menettelyssä, ja K:n kertomuksen mukaan 28 prosenttia kantajan omaisuuden myyntituotosta, joka oli arvioitu 78 miljoonaksi SKK:ksi tällaisessa menettelyssä.

131    Tältä osin on aluksi todettava, että 28 prosentin osuus, jonka kantaja esittää, on selvästi virheellinen. Kuten K:n kertomuksesta ilmenee, kantajan omaisuuden myyntituotto muuttujan III mukaisessa konkurssimenettelyssä arvioitiin 100 miljoonaksi SKK:ksi. Tämän tuoton laskemiseksi tilintarkastaja vähensi 22 miljoonaa SKK, joka vastaa konkurssimenettelykustannuksia. Mainitut kustannukset olivat siis 22 prosenttia, eivätkä – kuten kantaja väittää – 28 prosenttia sen omaisuuden myyntituotosta tällaisessa menettelyssä.

132    Kantaja moittii komissiota lisäksi siitä, että se on vähentänyt konkurssimenettelyssä saatavasta omaisuuden myyntituotosta, joka on arvioitu 275 miljoonaksi SKK:ksi, 36 miljoonan SKK:n määrän tällaisina menettelykustannuksina. Sen mukaan tämä 36 miljoonan SKK:n määrä vastaa kustannuksia, jotka liittyvät konkurssimenettelyssä saatavaan omaisuuden myyntituottoon, joka on arvioitu 204 miljoonaksi SKK:ksi.

133    Tältä osin on todettava, että komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappaleessa seuraavaa:

”[E:n] raportin luotettavuuteen vaikuttaa myös se, miten konkurssimenettelyyn liittyvät eri maksut – jotka oli määrä vähentää omaisuuden myynnin kokonaistuotosta – on laskettu. Kun [E-yhtiö] vähensi maksuina 45 miljoonaa [SKK], [kantajan] esittämissä asiakirjoissa ilmoitettu luku oli 36 miljoonaa [SKK] ja [sen sisäisen] tilintarkastajan [K:n] arvio enintään 22 miljoonaa [SKK]. Tämä herättää epäilyjä [E-yhtiön] oletusten tarkkuudesta, mitä tulee maksujen suuruuteen ja sitä kautta myös konkurssimenettelyssä saatavan tuoton suuruuteen. Huomattakoon, että ottaen huomioon [kantajan] tilanne 17. kesäkuuta 2004 konkurssissa olisi saatu suurempi tuotto kuin ehdotetussa velkasaneerauksessa siinäkin tapauksessa, että maksut olisivat olleet 36 miljoonaa [SKK].”

134    Kantaja tosin moittii komissiota perustellusti siitä, että se on vertaillut E:n kertomuksessa ja K:n kertomuksessa laskettua kahta konkurssimenettelykustannusten arvoa ottamatta huomioon sitä, että ne oli laskettu suhteessa kahteen absoluuttiseen arvoon eli konkurssimenettelyn yhteydessä saataviin kantajan omaisuuden myyntituottoihin, jotka oli arvioitu mainituissa kertomuksissa, jotka eivät olleet vertailukelpoisia keskenään. Näin ollen kantaja on myös perustellusti kiistänyt ne syyt, joiden perusteella komissio on poikennut mainittujen kertomusten tätä asiaa koskevista tiedoista. Kuten edellä 130 ja 131 kohdasta ilmenee, näissä kahdessa kertomuksessa konkurssimenettelykustannukset olivat 22 prosenttia kantajan omaisuuden myyntituotosta konkurssimenettelyn yhteydessä.

135    Samoin on hylättävä perusteettomana komission esittämä väite, jonka mukaan kantaja on tutkintamenettelyssä ainoastaan täsmentänyt, että 203,6 miljoonan SKK:n suuruisen tuoton osalta konkurssimenettelyn hallinnolliset kulut olisivat olleet 1,9 prosenttia, ilmoittamatta kaikkien muiden kustannusten todennäköistä tasoa. Kantajan 24.10.2005 esittämien huomautusten 50 kohdasta ilmenee nimenomaisesti, että se on ilmoittanut, että konkurssikustannukset, joiden osuudeksi arvioidaan 18 prosenttia, olisivat 32 miljoonaa SKK, lisättyinä selvitysmiehen kuluilla, joiden suuruudeksi arvioidaan 3,8 miljoonaa SKK (eli 1,9 % konkurssimenettelyn puitteissa saatavasta kantajan omaisuuden myyntituotosta, jonka suuruudeksi arvioidaan 203,6 miljoonaa SKK).

136    On kuitenkin todettava, että riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappaleessa komissio on sen lisäksi, että se on nimenomaisesti ottanut huomioon sen, että kantaja oli maininnut 36 miljoonan SKK:n määrän konkurssimenettelykustannuksina, myös todennut, että myös silloin, kun nämä kustannukset vähennettäisiin kantajan omaisuuden myyntituotosta tällaisessa menettelyssä, Slovakian viranomaisten saama määrä olisi ollut suurempi kuin ehdotetussa velkasaneerauksessa. Kantajan 24.10.2005 esittämien huomautusten 50 kohdasta ilmenee, että konkurssimenettelykustannusten arviointi 36 miljoonaksi SKK:ksi johtuu selvitysmieskulujen ja konkurssikustannusten yhdistämisestä (3,8 miljoonaa SKK + 32 miljoonaa SKK = 35,8 miljoonaa SKK). Näin ollen on kiistatonta, että tämä konkurssikustannusten arviointi perustuu konkurssimenettelyssä saatuun kantajan omaisuuden myyntituottoon, jonka suuruudeksi arvioidaan 204 miljoonaa SKK.

137    Kuten kantaja kuitenkin itse kirjelmissään myöntää, konkurssimenettelykustannusten osuus suhteessa velallisen omaisuuden myyntituottoon tällaisessa menettelyssä pienenee sitä mukaa kuin mainittu tuotto kasvaa. Kun komissio on pitänyt 36 miljoonaa SKK:aa summana, joka on vähennettävä konkurssimenettelyssä saatavasta kantajan omaisuuden myyntituotosta, jonka suuruudeksi arvioidaan 275 miljoonaa SKK, se on siis kantajan mukaan katsonut osan konkurssimenettelykustannuksia olevan suuruudeltaan 13 prosenttia mainitusta tuotosta (275 miljoonaa SKK – 36 miljoonaa SKK = 239 miljoonaa SKK). Jos komissio olisi vähentänyt 18 prosentin osuutta vastaavan määrän samasta tuotosta eli osuuden, jota kantaja pitää asianmukaisena Maailmanpankin vuoden 2004 kertomuksen valossa, sen olisi pitänyt todeta, että konkurssimenettelyssä saatu kantajan omaisuuden myyntituotto vähennettynä siihen liittyvillä kustannuksilla olisi ollut 225,5 miljoonaa SKK. Vaikka tämä määrä on melkein sama kuin velkojien velkasaneerauksen täytäntöönpanon yhteydessä saama määrä, on otettava huomioon, kuten edellä 116–120 kohdassa on todettu, että komissio on toiminut äärimmäisen varovaisesti arvioidessaan konkurssimenettelyssä saatavan kantajan omaisuuden myyntituottoa. On siis katsottava, että nyt käsiteltävässä asiassa summa, jonka Slovakian viranomaiset olisivat voineet saada kantajan omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyssä, siihen liittyvät kustannukset vähennettyinä, oli väistämättä suurempi kuin summa, jonka ne ovat saaneet velkasaneerauksen täytäntöönpanon yhteydessä. Edellä esitetyistä väitteistä ilmenee, että komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että kantajan omaisuuden myyntituotto, siihen liittyvillä kustannuksilla vähennettynä, olisi ollut konkurssimenettelyssä suurempi kuin määrä, jonka Slovakian viranomaiset saivat velkasaneerauksen täytäntöönpanon yhteydessä.

138    Kolmanneksi kantajan väitettä, joka koskee sitä, ettei ole otettu huomioon sitä ylimääräistä työtä ja niitä ylimääräisiä kuluja, jotka sille olisivat aiheutuneet konkurssimenettelyn vireillepanosta, ei voida hyväksyä. Kantajan väitettä ei tue mikään todiste. Kuten komissio toteaa, kantaja ei myöskään kiistä sitä, että huolimatta siitä, että se menetti 6.3.2004 alkoholin ja väkevien alkoholijuomien tuotanto- ja valmistuslupansa, se jatkoi muita tuotanto- ja jakelutoimintojaan, joista on välttämättä syntynyt liikevaihtoa, joka voi kattaa osan henkilöstö- ja hallintokuluista.

139    Neljänneksi on todettava kantajan väitteestä, joka koskee sitä, että ei ole otettu huomioon sen Slovakian väkevien alkoholijuomien markkinoilla toimineen edeltäjän eli Liehofructin konkurssiin julistamista, että toisin kuin kantaja väittää, komissio ei ole sivuuttanut tätä edeltäjää riidanalaisessa päätöksessä.

140    Yhtäältä riidanalaisen päätöksen 40 perustelukappaleessa olevassa alaviitteessä 9 komissio on maininnut kantajan väitteistä, joka koskevat konkurssimenettelyn kestoa Slovakiassa ja konkurssimenettelyn yhteydessä Slovakiassa saatavia kantajan omaisuuden myyntituottoja, että ”[kantaja] mainitsee esimerkkinä yrityksen, jolla on vastaava ominaisuus ja joka toimii samalla sektorilla – –”. Kantajan 24.10.2005 esittämistä huomautuksista ilmenee kuitenkin, että ainoa edeltäjä Slovakiassa, johon se vetoaa, on Liehofruct. Näin ollen on katsottava, että komission riidanalaisessa päätöksessä tarkoittama esimerkki koskee Liehofructin konkurssia.

141    Toisaalta kantajan 24.10.2005 esittämien huomautusten 43 kohdasta ilmenee, ettei se ollut menettelyn tässä vaiheessa antanut komissiolle tietoja, joiden perusteella olisi voitu todeta, kuten kantaja väittää, että Liehofructin tilanne oli samanlainen kuin sen.

142    Näin ollen kantaja väittää virheellisesti, että komission tehtävänä oli tutkia tätä konkreettista kysymystä ja että sen pidättäytyminen siitä on ilmeinen virhe. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, ettei komissiolla ole viran puolesta velvollisuutta kuvitella, mitkä ovat ne seikat, jotka sille olisi voitu esittää (ks. edellä 48 kohdassa mainittu asia Fleuren Compost v. komissio, tuomion 49 kohta ja vastaavat oikeuskäytäntöviittaukset).

143    Toisin kuin kantaja väittää, komission kirjelmistä ei ilmene sen toteavan, että kantajan omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyssä olisi saatu sen markkinahintaa vastaava määrä. Vastaajan vastauskirjelmän 123 kohdasta ilmenee, että komissio on yksinomaan väittänyt, että kun otetaan huomioon Slovakian verohallinnon asema etuoikeutettuna velkojana, se olisi voinut saada lähes 100 prosenttia konkurssimenettelyssä saatavasta kantajan omaisuuden myyntituotosta, joka on arvioitu vastaajan vastauskirjelmän 123 kohtaa edeltävässä taulukossa markkina-arvon suuruiseksi likvidaatiokerrointen soveltamisen jälkeen. Kuten lisäksi riidanalaisesta päätöksestä ja erityisesti sen taulukosta 4 ilmenee, komissio ei ole kiistänyt, että kantajan omaisuuden kirjanpitoarvoon olisi sovellettava likvidaatiokerrointa sen markkina-arvon arvioimiseksi.

144    Viidenneksi on todettava kantajan siitä väitteestä, ettei ole otettu huomioon Slovakian oikeusministeriön vuonna 2004 laatimaa kertomusta, jonka mukaan etuoikeutetut velkojat onnistuvat harvoin saamaan konkurssimenettelyssä enemmän kuin 5–10 prosenttia saatavistaan maksukyvyttömältä velalliseltaan, että – kuten komissio toteaa – mainittu kertomus oli luonteeltaan yleinen eikä sitä ollut tarkoitettu arvioimaan kantajan erityistä tilannetta ja sen pääasiallisen velkojan eli Slovakian verohallinnon ominaisuuksia. Lisäksi tiedot, jotka Slovakian tasavalta on antanut komissiolle kyseessä olevan toimenpiteen tutkintamenettelyssä, koskevat välttämättä kantajan erityistä tilannetta ja niissä otetaan huomioon sen pääasiallisen velkojan erityisominaisuudet. Komissiota ei siis voida moittia siitä, että se on tehnyt ilmeisen virheen, koska se ei ole ottanut huomioon Slovakian oikeusministeriön vuoden 2004 kertomusta.

145    Lopuksi kuudenneksi siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan sen 17.6.2004 omistaman omaisuuden määrän arvioinnissa 161 miljoonaksi SKK:ksi, jota se ei kiistä, ei otettu huomioon Old Heroldin sille velkasaneerausehdotuksen vuoksi myöntämää erääntyneiden saamisten maksun lykkäystä, on todettava, kuten komissio huomauttaa, että tätä väitettä ei tue mikään asiakirja-aineiston seikka, jonka avulla voitaisiin päätellä, että komission olisi täytynyt ottaa huomioon tämän omaisuuden se osa, joka johtuu tällaisesta lykkäyksestä.

146    Aluksi on todettava, ettei asiakirja-aineistosta ilmene, että kantaja on ilmoittanut komissiolle tästä tietystä asiasta. Tämän jälkeen on katsottava komission tavoin, että perustelut, jotka kantaja pyrkii sisällyttämään kirjelmiinsä arvioidakseen sen omaisuuden määrän, joka johtuu Old Heroldin sille myöntämästä maksun lykkäyksestä, ovat sekavia ja ristiriitaisia.

147    Tältä osin on katsottava komission tavoin, että kantaja väittää kannekirjelmässä, että Old Heroldin saatava oli 31.7.2004 suuruudeltaan 25,6 miljoonaa SKK ja että tämä saatava olisi kasvanut edelleen niin, että se olisi ollut 100 miljoonaa SKK velkasaneerauksen täytäntöönpanohetkellä vuoden 2004 joulukuussa. Näin ollen kantaja ei voi ristiriidattomasti väittää tällä hetkellä, ettei sillä 17.6.2004 ollutta omaisuutta kokonaisuudessaan tai merkittävin osin voida ottaa huomioon, koska se johtui Old Heroldin sille myöntämästä maksun lykkäyksestä. Muilta osin se, että kantaja väittää viidennen kanneperusteen tueksi, kuten edellä 104 kohdassa todetaan, että tämä omaisuus oli joka tapauksessa varattu Slovakian verohallinnolle, korostaa sen tätä koskevien väitteiden sekavuutta ja ristiriitaisuutta. Edellä esitettyjen toteamusten perusteella kantaja ei selvästikään voi perustella syitä, joiden vuoksi sillä 17.6.2004 ollutta omaisuutta ei voida ottaa huomioon mahdollisessa konkurssimenettelyssä.

148    Riidanalaisen päätöksen taulukkoon 4 – joka on laadittu, kuten riidanalaisen päätöksen 80 ja 82 perustelukappaleesta ilmenee, erityisesti likvidaatiokertoimen ja E:n kertomukseen sisältyneiden 31.3.2004 vallinnutta tilannetta koskevien tietojen perusteella – kirjatuista tiedoista ilmenee, että yhtäältä 31.3.–17.6.2004 kantajan varastojen kirjanpitoarvo pieneni 125 miljoonaa SKK eli vähän yli 40 prosenttia. Näin ollen kantajan varastojen myyntiolosuhteet näiden kahden päivämäärän välillä olivat paljon paremmat kuin ilmenee E:n kertomuksesta, jossa sovellettiin 20 prosentin suuruista varastojen likvidaatiokerrointa. Toisaalta 31.3.–17.6.2004 kantajan varojen kirjanpitoarvo nousi 111 miljoonalla SKK:lla. Näissä olosuhteissa ja kantajalta saatujen tätä koskevien tietojen puuttuessa komissiota ei voida moittia sen katsoneen tämän likvidien varojen kasvun johtuneen varastojen myynnistä tänä aikana. Muilta osin kantaja ei kiistä sitä, että sen varastojen myynnistä Old Heroldille saatu tuotto oli 110 miljoonaa SKK. Se väittää kuitenkin, että tämä myynti perustui pitkäaikaiseen sopimukseen Old Heroldin kanssa ja viimeksi mainitun luottamukseen velkasaneerauksen onnistumisesta. Tällaista väitettä ei voida ottaa huomioon, koska sitä ei tue mikään kyseessä olevan toimenpiteen tutkintamenettelyn aikana esiin tuotu seikka.

149    Kaikista edellä esitetyistä seikoista johtuu, että koska mikään kantajan neljännen kanneperusteen tueksi esittämistä väitteistä ei ole perusteltu, se ei ole osoittanut, että komissio olisi tehnyt ilmeisen virheen katsoessaan, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneeraus.

150    Lisäksi tutkittaessa riidanalaista päätöstä siltä kannalta, että arvioidaan konkurssimenettelyn edullisuutta velkasaneeraukseen nähden, ei voida kyseenalaistaa komission esittämän selvitysaineiston aineellista paikkansapitävyyttä eikä sen luotettavuutta ja johdonmukaisuutta. Mainittu selvitysaineisto sisältää päinvastoin kaikki keskeiset tiedot, joihin komissio on nojautunut päätelläkseen, että nyt käsiteltävässä asiassa markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeri ei täyty.

151    Kaikkien edellä esitettyjen päätelmien perusteella neljännen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet on hylättävä perusteettomina siltä osin kuin niiden tarkoituksena on osoittaa, että komissio on katsonut virheellisesti, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

 Konkurssimenettelyä koskevat kuudennen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet

–       Asianosaisten lausumat

152    Kantaja väittää, että komissio ei ole osoittanut, että Slovakian tasavalta ei ole toiminut yksityisen velkojan tavoin, vaan se on yksinomaan nojautunut siihen, että kantajan näkemystä tukeva selvitysaineisto puuttuu, ja siirtänyt siten virheellisesti selvitysvastuun viimeksi mainitulle. Komissio ei myöskään ole ottanut huomioon ”[unionin tuomioistuimen] vahvistamia oikeussääntöjä yksityisen velkojan kriteerin soveltamisesta”.

153    Täsmällisemmin sanoen komission täytyisi kantajan mukaan sen arvioimiseksi, antaako velan anteeksiantaminen kilpailuetua, määrittää, kuten edellä 114 kohdassa mainitussa asiassa HAMSA vastaan komissio annetun tuomion 170 kohdasta ilmenee, onko tämä anteeksianto olennaisesti suurempi kuin varovaisten ja pessimististen oletusten perusteella toimivan yksityisen velkojan myöntämä. Komission tehtävänä on esittää sen päätelmänsä tueksi, jonka mukaan markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeriä ei ole täytetty nyt käsiteltävässä asiassa ja velan anteeksianto on siis valtiontukea, ”objektiivista taloudellista selvitysaineistoa”, jonka unionin yleinen tuomioistuin voi tutkia. Ei ole kyseessä olevan jäsenvaltion eikä sen, joka on saanut velan anteeksi, tehtävänä esittää näyttöä siitä, ettei kyseessä ole valtiontuki.

154    Nyt käsiteltävässä asiassa sen lisäksi, että komissio on tehnyt virheelliset päätelmät kantajan esittämistä, riippumattomien kolmansien kertomuksista, se on myös laiminlyönyt velvollisuutensa esittää selvitysaineistoa näkemykselleen siitä, että konkurssimenettely olisi ollut edullisempi kuin velkasaneeraus. Komissio ei ole missään tapauksessa osoittanut velkasaneerauksen aiheuttaneen merkittävästi suuremman velkojen anteeksiannon kuin sen, jonka varovaisten ja pessimististen oletusten perusteella toimiva yksityinen velkoja olisi myöntänyt. Komissio on tyytynyt päättelemään esitetyn näytön perusteella, että kantajan omaisuuden myynti konkurssimenettelyssä olisi erittäin todennäköisesti tuottanut suuremmat ”tulot” velkojille kuin velkasaneerauksen täytäntöönpanon yhteydessä maksetut määrät. Komissio ei myöskään ole ottanut huomioon toimenpiteistä, jotka Espanja on toteuttanut Refractarios Especiales SA:n hyväksi, 27.11.2002 tehdyssä komission päätöksessä 2003/283/EY (EUVL L 108, s. 21; jäljempänä Refractarios Especiales -päätös) vahvistettua periaatetta, jonka mukaan yksityinen velkoja toimii varovaisten ja pessimististen oletusten perusteella. Näin ollen tällainen velkoja antaa suuren merkityksen konkurssimenettelyn ”negatiiviselle kuvalle” Slovakiassa.

155    Kantaja väittää myös, että komissio on kirjelmissään moittinut sitä useaan otteeseen väärin siitä, ettei se ole esittänyt selvitysaineistoa tutkinnan aikana. Tämä väite tuo esiin yhtäältä komission syyksi luettavat laiminlyönnit ja toisaalta sen, että komissio ei ymmärrä, mitkä ovat sille EY:n perustamissopimuksessa asetetut velvoitteet.

156    Komissio vaatii väliintulijan tukemana kaikkien kuudennen kanneperusteen tueksi esitettyjen väitteiden hylkäämistä siltä osin kuin ne koskevat konkurssimenettelyä.

–       Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

157    Siltä osin kuin kuudennen kanneperusteen yhteydessä esitettyjen väitteiden tarkoituksena on osoittaa, että komissio on katsonut virheellisesti, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely, ne voidaan esittää yhteenvetona seuraavasti. Yhtäältä komissio moittii komissiota siitä, että se on nojautunut yksinomaan siihen seikkaan, ettei se ollut esittänyt näyttöä tukemaan kantaansa siitä, ettei Slovakian tasavalta ollut menetellyt yksityisen velkojan tavoin. Toisaalta kantaja katsoo, ettei komissio ole soveltanut oikein markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeriä.

158    Ensinnäkin siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan komissio on tukeutunut yksinomaan siihen seikkaan, ettei se ole esittänyt näyttöä Slovakian tasavallan menettelystä yksityisen velkojan tavoin, on todettava, kuten edellä 142 kohdassa on jo todettu, että tarkastellessaan valtiontukia komissiolla ei ole viran puolesta velvollisuutta kuvitella, mitkä ovat ne seikat, jotka sille olisi voitu esittää.

159    Toiseksi asiakirja-aineistoon kuuluvista seikoista ilmenee, että kantajalla on useaan otteeseen EY 88 artiklassa määrätyn oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aikana sekä kirjeenvaihdolla että 28.3.2006 pidetyssä kokouksessa ollut tilaisuus antaa komission käyttöön kaikki tiedot, jotta viimeksi mainittu saisi selvitystä sen jatkotoimenpiteiden toteuttamiseksi.

160    Kolmanneksi riidanalaisesta päätöksestä ja erityisesti sen 78–92 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on ottanut huomioon tiedot, jotka kantaja on esittänyt sille EY 88 artiklassa määrätyssä oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä, todetakseen, että kantajan omaisuuden myyntituotto konkurssimenettelyssä olisi ollut pienempi kuin velkasaneerauksen täytäntöönpanolla saatu määrä.

161    Neljänneksi on todettava siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan sen lisäksi, että komissio on tehnyt virheellisiä päätelmiä sille toimitetutuista riippumattomien kolmansien laatimista kertomuksista, se on myös laiminlyönyt velvollisuutensa esittää selvitysaineistoa sen näkemyksensä tueksi, jonka mukaan konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely, että edellä 123–151 kohdassa esitetyistä päätelmistä ilmenee, ettei tämä väite ole perusteltu.

162    Viidenneksi on todettava, että todetessaan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksensä 38 kohdassa, että sen omaisuuden arvo, joka muodostaa Slovakian viranomaisten etuoikeuden perusteen, oli noin 397,5 miljoonaa SKK, komissio on paitsi todennut riidanalaisessa päätöksessä, että kantajan mukaan sen Slovakian viranomaisille taatun omaisuuden arvo oli 194 miljoonaa SKK (ks. riidanalaisen päätöksen 87 perustelukappale), se on myös ottanut huomioon tämän määrän verratakseen konkurssimenettelyssä saatavan kantajan omaisuuden myyntituoton ja velkasaneerauksen täytäntöönpanon yhteydessä saatavaa määrää.

163    Edellä todetusta seuraa, ettei kantajan väitettä, jonka mukaan komissio on tukeutunut ainoastaan siihen seikkaan, ettei kantaja ollut esittänyt näkemystään tukevaa näyttöä, katsoakseen, että Slovakian tasavalta ei ollut toiminut yksityisen velkojan tavoin, voida hyväksyä.

164    Toiseksi siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan komissio ei ole soveltanut oikein markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeriä, on todettava ensinnäkin, että kantaja väittää virheellisesti edellä 114 kohdassa mainitussa asiassa HAMSA vastaan komissio annetun tuomion perusteella, että arvioidakseen, saako velallinen velan anteeksiannosta kilpailuetua, komission täytyisi osoittaa, että kyseessä oleva anteeksianto on selvästi merkittävämpi kuin se, jonka varovaisten ja pessimististen oletusten perusteella toimiva yksityinen velkoja olisi myöntänyt.

165    Kuten yhtäältä edellä 114 kohdassa on palautettu mieleen, paikallisen veroviranomaisen kaltaista julkista elintä on verrattava yksityiseen velkojaan, joka pyrkii saamaan maksun summista, jotka ovat erääntyneet sen saataviksi taloudellisissa vaikeuksissa olevalta velalliselta. Muilta osin kantaja ei voi viitata Refractarios Especiales ‑päätökseen tukeakseen väitettään siitä, että yksityinen velkoja toimii varovaisten ja pessimististen oletusten perusteella. Mainitussa päätöksessä komissio on vain katsonut, että kyseessä olevia seikkoja voidaan arvioida ”varovaisten ja pessimististen oletusten ja yksityisen velkojan periaatteen mukaisesti” (ks. Refractarios Especiales -päätöksen 62 perustelukappale). Näin ollen komissio ei ole mainitussa päätöksessä luonnehtinut yksityistä velkojaa varovaiseksi ja pessimistiseksi vaan on erottanut selvästi toisistaan kaksi kyseessä olevassa asiassa erityistä muuttujaa eli yhtäältä varovaisiin ja pessimistisiin oletuksiin perustuvan tarkastelun ja toisaalta markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeriin perustuvan tarkastelun. Näin ollen kantajan väite, jonka mukaan yksityinen velkoja toimii varovaisten ja pessimististen oletusten perusteella, on perusteeton.

166    Toisaalta siitä kysymyksestä, olisiko komission osoitettava, että kantajan saama velan anteeksianto velkasaneerauksen yhteydessä oli selvästi merkittävämpi kuin se, jonka yksityinen velkoja olisi sille myöntänyt, on palautettava mieliin, kuten edellä 116–120 kohdassa on todettu, että konkurssimenettelyn yhteydessä kantajan omaisuuden myynnistä saatava tuotto, sellaisena kuin komissio on sen arvioinut, eli 275 miljoonaa SKK, on vähimmäisarvio. Kuten edellä 121 kohdassa on todettu, on samoin otettava huomioon se, että vaikka konkurssimenettelyn vuoksi velallisen omaisuuden myyntituotto ei riittäisikään tyydyttämään kaikkia sen velkojia, nämä voivat aina vaatia velalliselta erääntyneiden saatavien maksamista. Näin ollen komission arvioima 275 miljoonan SKK:n määrä konkurssimenettelyssä saatavana kantajan omaisuuden myyntituottona ei ole viitearvo sen arvioimiseksi, olisiko tämä määrä suurempi kuin 9.7.2004 hyväksytyn velkasaneerauksen täytäntöönpanon yhteydessä saatu määrä. Kun otetaan huomioon Slovakian tasavallalla olleet vakuudet sekä se edellä 148 kohdassa todettu tosiseikka, että kantajan varastojen myyntiedellytykset vuoden 2004 maaliskuun ja kesäkuun välillä olivat paljon edullisemmat kuin E:n kertomuksessa on todettu, sekä kantajan likvidit varat 17.6.2004, on kohtuullista katsoa, että konkurssimenettelyssä saatava kantajan omaisuuden myyntituotto olisi ollut paljon merkittävämpi kuin velkasaneerauksen täytäntöönpanon yhteydessä saatu määrä. Näin ollen komissio on katsonut perustellusti, että markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeri ei nyt käsiteltävässä asiassa ole täyttynyt.

167    Toiseksi kantaja moittii virheellisesti komissiota siitä, ettei se ole esittänyt ”objektiivista taloudellista näyttöä” markkinataloudessa toimivaa yksityistä velkojaa koskevien päätelmiensä tueksi. Kuten edellä 108 kohdassa on todettu, se, että komissio soveltaa mainittua kriteeriä, merkitsee monimutkaisia taloudellisia arviointeja. Kuten edellä 109 ja 110 kohdassa on todettu, komissiolla on tältä osin taloudellisia tietoja koskevaa harkintavaltaa, ja vaikka unionin tuomioistuin voikin valvoa sitä, kuinka komissio tulkitsee taloudellisia tietoja, se ei kuitenkaan tämän valvonnan puitteissa voi korvata omalla taloudellisella arvioinnillaan komission suorittamaa arviointia. Komissiota ei siis voida vaatia esittämään ”objektiivista taloudellista näyttöä” sen päätelmien tueksi markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteerin soveltamisessa.

168    Edellä todetun perusteella kantajan väite siitä, ettei komissio ole soveltanut oikein markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeriä, ei voi menestyä. Näin ollen kaikki kuudennen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet on hylättävä siltä osin kuin niiden tarkoituksena on todeta, että komissio on katsonut virheellisesti, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

 Konkurssimenettelyä koskevat seitsemännen kanneperusteen väitteet

–       Asianosaisten lausumat

169    Kantaja moittii komissiota lähtökohtaisesti siitä, että se ei ole tutkinut huolellisesti sille esitettyjä kertomuksia eikä arvioinut niitä.

170    Kantaja väittää, että koska komissio oli päätellyt, etteivät kantajan sille toimittamat kertomukset, erityisesti E:n kertomus, olleet luotettavia ”tiettyjen epäjohdonmukaisuuksien” vuoksi, sen pitäisi pyytää tältä selityksiä esitetyistä tiedoista ja hankkia asiantuntijalausunto E:n kertomuksesta tai koko velkajärjestelystä, kuten kantaja on nimenomaisesti ehdottanut. Se, ettei komissio ole pyytänyt selityksiä, poistaa riidanalaisen päätöksen ”koko luotettavuuden” ja merkitsee huolellista ja puolueetonta tutkimista ja käytettävissä olevan selvitysaineiston tarkastelua koskevan komission velvollisuuden ”vakavaa laiminlyöntiä”.

171    Mikään komission väitteistä, joiden tarkoituksena on osoittaa E:n kertomuksen epäluotettavuus, ei kantajan mukaan ole tosiasiallisesti perusteltu. E-yhtiötä ei voida moittia siitä, että se on käyttänyt päivämäärältä 31.3.2004 peräisin olevia tietoja, koska mainitun kertomuksen laatimisaikaan toukokuussa 2004 ainoastaan nämä tiedot olivat käytettävissä.

172    Komissio moittii kantajan mukaan E-yhtiötä virheellisesti siitä, että tämä on käyttänyt kertomuksessaan liian pientä varaston likvidaatiokerrointa eli 20:tä prosenttia. Yhtäältä kantaja väittää, ettei konkurssipesän selvittäjä olisi voinut myydä valmiiden tuotteiden varastoa sopimushintaan, ja muistuttaa, että keskeneräisten tuotteiden ja raaka-aineiden varasto ei ollut myytävissä. Toisaalta se väittää E-yhtiön katsoneen, että varastojen myyntituotto oli alle 20 prosenttia.

173    Kantaja huomauttaa lyhytaikaisista saatavista, että E arvioi kertomuksessaan niiden ”tuoton” olevan yli 20 prosenttia. Se väittää myös, että suuri osa niistä saatavista, joihin E:n kertomuksessa viitataan, ei ole perittävissä ja niiden arvo pitäisi kirjata nollaksi. Lisäksi lyhytaikaisten saatavien ”kokonaisnimellisarvosta” olisi vähennettävä 10 miljoonaa SKK, koska tämä summa vastaa lykättyä verovelkaa. Lopuksi kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen 86 perustelukappaleessa sovellettu kaksinkertainen korjaus ”on täysin paikkansapitämätön”.

174    Komissio on myös realisointikelvottomiin varoihin ja kiinnitetyn omaisuuden arvoon sovelletun likvidaatiokertoimen osalta väittänyt vakuutena käytetyn omaisuuden arvon perusteella virheellisesti, että konkurssimenettelyssä omaisuuden arvo on suurempi kuin E:n kertomuksessa käytetyn 45 prosentin kertoimen soveltamisesta johtuva arvo. Mainittu kerroin merkitsee, että kyseessä olevaan laitteistoon kohdistuva mielenkiinto on hyvin vähäinen, että laitteisto on huonossa kunnossa, että se on vanhanaikainen tai että se on poistettu kirjanpidosta. Komissio ei voi rinnastaa vakuutena käytetyn omaisuuden arvoa siihen summaan, jonka Slovakian verohallinto voi odottaa saavansa tämän omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyn päätteeksi. Jokainen järkevä yksityinen velkoja on kantajan mukaan ollut tietoinen siitä, että pitkäaikaisten varojen kirjanpitoarvo on suurempi kuin niiden todellinen markkina-arvo erityisesti pakkomyyntitilanteessa. Muilta osin komissio on muissa valtiontukia koskevissa päätöksissä myöntänyt, että konkurssipesän selvitysmiehen suorittamasta omaisuuden myynnistä saatavan hinnan ja markkinahinnan välillä on perustavanlaatuinen ero. Se on Refractarios Especiales -päätöksessä jopa myöntänyt, että se, että muut velkojat ovat myös antaneet erittäin merkittävissä määrin velkaa anteeksi, vahvistaa näkymiä siitä, että konkurssitapauksessa odotusarvo on erittäin alhainen.

175    Lopuksi komission päätöksestä hylätä sekä K:n kertomus että H:n kertomus todisteena, joka tukee tai horjuttaa kantajan väitettä siitä, että markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeri täyttyy, kantaja huomauttaa ensin mainitun kertomuksen osalta, ettei komissio ole pyytänyt sen esittämistä eikä se ole yrittänyt selittää sen väitettyjä ristiriitaisuuksia E:n kertomuksen kanssa. Hylätessään H:n kertomuksen komissio ei myöskään ole ottanut huomioon sitä tosiseikkaa, että konkurssimenettelyssä saatavien perimistä koskevat määräajat voivat olla erittäin pitkät ja että – kuten mainitussa kertomuksessa todetaan – konkurssimenettelyssä saatu myyntituotto ei ole edes 10:tä prosenttia kirjanpitoarvosta, ei edes etuoikeutettujen velkojien osalta. Komissio ei ole esittänyt minkäänlaista näyttöä, joka horjuttaisi H:n kertomukseen sisältyviä tietoja.

176    Komissio kiistää väliintulijan tukemana kaikki kantajan seitsemännen kanneperusteen tueksi esittämät väitteet siltä osin kuin niiden tarkoituksena on todeta, että komissio on katsonut virheellisesti, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

–       Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

177    Ensinnäkään kantajan väite siitä, että koska komissio on päätellyt, että kantajan toimittamat kertomukset eivät olleet luotettavia ”tiettyjen epäjohdonmukaisuuksien” vuoksi, sen pitäisi pyytää selityksiä sille annetuista tiedoista ja hankkia E:n kertomuksesta tai velkasaneerauksesta kokonaisuudessaan laadittu asiantuntijalausunto, jota se on nimenomaisesti ehdottanut, ei voi menestyä.

178    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontukien valvontamenettelyssä muiden osapuolten, joita asia koskee, kuin kyseessä olevan jäsenvaltion rooli rajoittuu kaikkien sellaisten tietojen toimittamiseen komissiolle, joista sillä voisi olla hyötyä tulevassa toiminnassaan (asia 70/72, komissio v. Saksa, tuomio 12.7.1973, Kok., s. 813, Kok. Ep. II, s. 117, 19 kohta). Näin ollen ne eivät voi itse vaatia, että komission olisi kuultava niitä samalla kontradiktorisella tavalla kuin sen on kuultava kyseessä olevaa jäsenvaltiota (asia C-367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I-1719, 59 kohta ja edellä 49 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, tuomion 82 kohta).

179    Lisäksi yhdessäkään valtiontukien valvontamenettelyä koskevassa säännöksessä ei anneta kaikista niistä, joita asia koskee, juuri tuensaajalle mitään erityistä asemaa. Tältä osin on tarkennettava, ettei valtiontukien valvontamenettely ole tuensaajaa tai tuensaajia ”vastaan” aloitettu menettely, mikä tarkoittaisi sitä, että tuensaaja voi tai tuensaajat voivat vedota niinkin laajoihin oikeuksiin kuin puolustautumisoikeudet sellaisinaan (edellä 49 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, tuomion 83 kohta).

180    Kuten edellä 49 ja 50 kohdassa on todettu, riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka komissiolla oli käytettävissään päätöksen tekohetkellä, ja kyseessä olevan jäsenvaltion ja mahdollisesti tuensaajien on esitettävä näyttöä siitä, että nämä tuet soveltuvat yhteismarkkinoille, sekä mahdollisesti selvittää jo maksettujen tukien palauttamiseen liittyvät erityiset seikat, jos komissio sitä vaatisi.

181    Edellä todetun perusteella kantaja väittää virheellisesti, että se, ettei komissio ole vaatinut selityksiä, merkitsee sitä, että komissio on laiminlyönyt vakavasti velvollisuutensa asian huolelliseen ja puolueettomaan tutkimiseen ja saatavilla olevan näytön tutkimiseen.

182    Toiseksi se kantajan väite, ettei E-yhtiötä voida moittia siitä, että se on käyttänyt 31.3.2004 peräisin olevia tietoja, on hylättävä tehottomana, koska paikallinen veroviranomainen on tehnyt 9.7.2004 päätöksensä velkasaneerauksen hyväksymisestä, kuten edellä 86 kohdassa on todettu. Näin ollen komissiolla oli ainoastaan velvollisuus tutkia ajankohtaisimmat tiedot valvoakseen sitä, täyttyikö nyt käsiteltävässä asiassa markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeri.

183    Slovakian tasavalta ilmoitti komissiolle 17.6.2004 päivätyt tiedot, jotka on kerätty Slovakian veroviranomaisten kyseisessä yrityksessä 21.6.2004 suorittamassa tarkastuksessa; kantaja ei ole kiistänyt näiden tietojen luotettavuutta. Lopuksi on todettava, että vaikka E:n kertomus olisikin valmisteltu toukokuussa 2004, kuten kantaja väittää, kantaja itse toteaa, että tästä kertomuksesta on annettu luonnos Slovakian veroviranomaisille kesäkuun 2004 lopulla ja että sen lopullinen versio on annettu tiedoksi 7.7.2004.

184    Näin ollen näinä 9.7.2004 pidettyä velkasaneerausistuntoa edeltäneenä kahtena hetkenä kantajalla ja siten myös E-yhtiöllä oli hallussaan kesäkuuta 2004 koskevia tietoja, jotka Slovakian verohallinto toi esiin 21.6.2004, eikä kantaja voi sivuuttaa sitä, että nämä tiedot oli tosiasiallisesti tuonut esiin veroviranomaisen paikallistoimisto. Kantaja olisi siis voinut joko itse tai E-yhtiön välityksellä laatia riidanalaisen päätöksen taulukkoon 4 verrattavissa olevan taulukon arvioidakseen taloudellisen tilanteensa kehittymistä maaliskuusta 2004 lähtien 17.6.2004 asti.

185    Kolmanneksi kantajan väitettä, jonka mukaan komissio on virheellisesti moittinut E-yhtiötä siitä, että se on käyttänyt kertomuksessaan liian pientä varaston likvidaatiokerrointa eli 20:tä prosenttia, ei voida hyväksyä.

186    Riidanalaisen päätöksen 85 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Komissio totesi, että [kantajalla] oli vuonna 2004 mahdollisuus saada [alle 150] miljoonan Slovakian korunan tuotto varastojensa myynnistä. – – Se on enemmän kuin se [40–50] % varastojen kirjanpitoarvosta, jota [E-yhtiö] käytti arvionsa perustana. Tämä tukee vahvasti kantaa, jonka mukaan 20 prosentin likvidaatiokerroin oli liian matala. Taseen kehitys varastojen osalta vuonna 2004 tukee tätä päätelmää. Lisäksi [kantaja itse] arvioi liiketoimintasuunnitelmassaan varastojen myyntituoton maalis–toukokuussa 2004 [vähemmän kuin 110] miljoonaksi Slovakian korunaksi – –. [E-yhtiö] ei ottanut huomioon tätä arviota. Lopuksi [kantajan] toiminnan luonteen perusteella voidaan olettaa, että varastot koostuivat valmiista tuotteista, jotka olisi voitu helposti myydä suoraan välittäjille tai kuluttajille, eikä jatkojalostusta vaativista puolijalosteista.”

187    Kuten lisäksi edellä 119 kohdassa todetaan, kantajan varaston kirjanpitoarvo oli pienentynyt 125 miljoonaa SKK eli 60 prosenttia maaliskuun 2004 varastoon nähden. Näin ollen komission riidanalaisen päätöksen 85 perustelukappaleessa esittämän kahden muun seikan lisäksi sillä oli käytettävissään riittävän luotettavia ja yhtäpitäviä tietoja E-yhtiön kantajan varastoihin maaliskuun 2004 mukaisten tietojen perusteella soveltaman 20 prosentin likvidaatiokertoimen kyseenalaistamiseksi.

188    Neljänneksi kantajan väitteet, jotka se on esittänyt lyhytaikaisista saatavista, on hylättävä. Ensinnäkään – toisin kuin kantaja väittää – E:n kertomuksesta ei ilmene, että sen laatija oli arvioinut, että mainittujen saatavien ”tuotto” olisi yli 20 prosenttia. Tämä väite ei siis pidä paikkaansa. Tämän jälkeen se väittää, että riidanalaisen päätöksen 86 perustelukappaleessa sovellettu kaksinkertainen korjaus ”on täysin paikkansapitämätön”. Koska kantaja ei mitenkään perustele tätä väitettä, se on jätettävä tutkimatta. Lopuksi sama pätee kantajan väitteisiin, joiden mukaan yhtäältä suurin osa saatavista, joihin E-yhtiö viittaa kertomuksessaan, ei ollut perittävissä ja niiden arvo oli siten kirjattava nollaksi, ja joiden mukaan toisaalta 10 miljoonan SKK:n summa olisi vähennettävä lyhytaikaisten saatavien ”kokonaisnimellisarvosta”, koska se vastaa lykättyä verovelkaa.

189    Viidenneksi kantajan siitä väitteestä, jonka mukaan komissio on vakuutena käytetyn omaisuuden arvon perusteella väittänyt realisointikelvottoman omaisuuden likvidaatiokertoimen ja kiinnitetyn omaisuuden arvon osalta, että konkurssimenettelyssä omaisuuden arvo on suurempi kuin se, joka johtuu E:n raportissa käytetyn 45 prosentin kertoimen soveltamisesta, riidanalaisen päätöksen 87 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Myös pitkäaikaisiin varoihin sovellettava likvidaatiokerroin 45 prosenttia vaikuttaa liian matalalta. [Kantajan] mukaan sen verovirastolle varatun omaisuuden arvo oli 194 miljoonaa Slovakian korunaa. Tämä arvo on [kantajan] mukaan ilmaistu riippumattomien asiantuntijoiden vuosien 2003 ja 2004 vaihteessa arvioimina hintoina. Komission näkemyksen mukaan tällaisen nk. asiantuntijahinnan tulisi yleisesti ottaen ilmentää omaisuuden yleishintaa, joka ilmaisee, mihin hintaan omaisuus voidaan myydä tiettynä ajankohtana. [E-yhtiö] ei selitä mitenkään, miksi pitkäaikaisten varojen myynnistä konkurssissa saatava tuotto olisi vain 45 prosenttia niiden kirjanpitoarvosta 205 miljoonaa Slovakian korunaa, vaikka [kantaja] itse arvioi tämän omaisuuden arvon paljon korkeammalle.”

190    Kuten lisäksi komissio kirjelmissään toteaa, E:n kertomuksesta tai asiakirja-aineistosta ei ilmene, että käyttöomaisuuden muodostavat laitteet olisivat huonokuntoisia, että ne olisivat vanhentuneita tai että ne olisi poistettu kirjanpidosta. Samoin on huomattava, ettei kantaja kyseenalaista komission sekä riidanalaisen päätöksen 87 perustelukappaleessa että kirjelmissään esittämää väitettä, jonka mukaan vakuutena käytetyn omaisuuden arvon olisi normaalisti kuvastettava omaisuuden yleistä hintaa, joka vastaa niiden markkina-arvoa. Tältä osin on lisättävä, että Slovakian verohallinnon kaltainen velkoja huolehtii, vaikka se on etuoikeutettu, lähtökohtaisesti siitä, että sen vakuuksien arvo vastaa vähintään niiden varojen markkina-arvoa, johon ne liittyvät. Jos nyt käsiteltävässä asiassa ei ole otettava huomioon markkinahintaa, kuten kantaja antaa ymmärtää, sen on annettava komissiolle tätä koskevat tiedot. Kantaja kuitenkin tyytyy viittaamaan järkevän velkojan menettelyyn ottamatta edes huomioon sitä, että sen pääasiallinen velkoja oli velkoja, jolla oli etuoikeus osaan sen käyttöomaisuudesta. Tällainen etuoikeutettu velkoja arvioi välttämättä mahdollisuuksiaan saada sille sen etuoikeuden perusteella kuuluvat summat.

191    Kuudenneksi kantajan väite, joka koskee sitä, että komissio on virheellisesti poikennut sekä K:n että H:n kertomuksesta, jotka kantaja on esittänyt tukemaan väitettään siitä, että markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeri täyttyy nyt käsiteltävässä asiassa, on hylättävä tehottomana. Toisin kuin kantaja väittää – ja kuten unionin yleinen tuomioistuin on jo huomauttanut – komission tehtävänä ei ole pyytää kantajaa toimittamaan K:n kertomusta eikä antaa selityksiä sen väitetyistä ristiriitaisuuksista E:n kertomuksen kanssa. Kantajan väitteet, jotka se on esittänyt komission suorittamasta H:n kertomuksen arvioinnista konkurssimenettelyssä, ovat perusteettomia, kuten edellä 124 kohdassa esitetyistä toteamuksista ilmenee.

192    Kaikkien edellä esitettyjen toteamusten perusteella seitsemäs kanneperuste on hylättävä perusteettomana siltä osin kuin sen tarkoituksena on todeta, että komissio on katsonut virheellisesti, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

 Konkurssimenettelyä koskevat kahdeksannen kanneperusteen väitteet

–       Asianosaisten lausumat

193    Kantaja väittää, että komission suorittama arviointi tässä asiassa esiintyvistä ongelmista on vääristynyt, koska se on antanut suuren merkityksen sille, että Slovakian tasavalta on vastustanut velkasaneerausmenettelyä kansallisessa tuomioistuimessa, ja Slovakian verohallinnossa vallitseville sisäisille erimielisyyksille. Nämä tekijät ovat vaikuttaneet vahingollisesti ja epäoikeudenmukaisesti komission arviointiin, eikä se ole ottanut huomioon Slovakian tasavallan mainitussa kansallisessa tuomioistuimessa vireille paneman menettelyn lopputulosta. Komissio on päättänyt sivuuttaa kaiken kantajan esittämän näytön ja on tyytynyt hyväksymään ilman kriittistä tutkimusta Slovakian tasavallan väitteet, joille ei ole tukea, ja ilmoitukset, joita tosiasiat eivät vahvista. Komissiolle on kuitenkin ilmoitettu, että Slovakian tuomioistuimet ovat mitätöineet Slovakian viranomaisten väitteiden ydinsisällön. Samoin tietyt ilmoitukset, kuten se, jonka mukaan Old Herold oli kantajan tuotantohyödykkeiden potentiaalinen ostaja, ovat virheellisiä. Old Heroldilla ei ollut mitään intressiä hankkia sen tuotantohyödykkeitä. Kantajan mukaan Old Heroldilla oli ylikapasiteettia sen Trenčinin (Slovakia) tehtaalla, minkä osoittaa se, että vuoden 2004 huhtikuusta syyskuuhun tämä yhtiö saattoi tislata kaikki Frucona-merkillä varustetut tuotteet sen omaa tuotantotoimintaa rajoittamatta. ”Ehdoton luottamus”, joka komissiolla oli Slovakian tasavallan ilmoitusten suhteen, on ilmeinen arviointivirhe.

194    Tarkemmin sanottuna kantaja moittii komissiota siitä, että se on hyväksynyt selvitysaineistoksi 15.1. ja 6.7.2004 päivätyt kirjeet osoittaakseen, etteivät Slovakian viranomaiset olleet suopeita kantajan velkasaneerausehdotukselle. Špeciàlny súd v Pezinkun 6.3.2006 antamasta tuomiosta ilmenee kuitenkin, että Slovakian verohallitus ei ole kunnioittanut paikallisten veroviranomaisten autonomisten päätösten periaatetta. Samoin Najvyšši súd Slovenskej republikyn 25.10.2004 ja 27.4.2006 antamista päätöksistä ilmenee, että Slovakian verohallinto oli asianmukaisesti edustettuna 9.7.2004 pidetyssä velkasaneerausistunnossa. Kantaja lisää, että koska valtiontuen käsite on objektiivinen käsite ja koska komission ei ole otettava kantaa nyt käsiteltävässä asiassa kiistatta esiintyviin hallinnon sisäisiin erimielisyyksiin, komission täytyisi ottaa yksinomaan huomioon markkinataloudessa toimivan yksityisen investoijan kriteeri. Komissio on kuitenkin päättänyt sivuuttaa sen seikan, että Špeciàlny súd v Pezinku vapautti velkasaneerauksen hyväksyneen paikallisen veroviraston johtajan kaikista häntä koskevista syytteistä. Mainittu kansallinen tuomioistuin totesi tuomiossaan yhtäältä, että mainittu johtaja oli toiminut toimivaltansa rajoissa ja puolustanut oikein Slovakian tasavallan intressejä hyväksymällä velkasaneerauksen, ja toisaalta, että toisin kuin syyttäjä väitti, Slovakian verohallinto ei olisi voinut ”saada välittömästi” 308 miljoonan SKK:n määrää kantajan vaihto-omaisuudesta; tämän määrän komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 97 perustelukappaleessa. Kantajan mukaan Špeciàlny súd v Pezinku on näin ollen todennut, että tämä 308 miljoonan SKK:n määrä oli liian suuri. Lisäksi kantaja toteaa, että kansallinen tuomioistuin on päätellyt, että 15.1. ja 6.7.2004 päivätyt kirjeet (joihin komissio tukeutuu riidanalaisen päätöksen 101 perustelukappaleessa) eivät olleet sitovia. Najvyšši súd Slovenskej republikyyn Špeciàlny súd v Pezinkun tuomiosta tehdyn valituksen vuoksi ensin mainittu kansallinen tuomioistuin palautti asian viimeksi mainitun kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja pyysi sitä hankkimaan lisää selvitysaineistoa. Špeciàlny súd v Pezinku pyysi syyskuussa 2006 kertomuksen arvioidakseen E:n kertomuksen päätelmiä, ja tämä kertomus toimitettiin sille joulukuussa 2006.

195    Komissio kiistää kaikki kantajan kahdeksannen kanneperusteen tueksi esittämät väitteet siltä osin kuin niiden tarkoituksena on todeta, että komissio on katsonut virheellisesti, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

–       Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

196    Ensinnäkin on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa edellä 114 kohdassa esitettyihin olosuhteisiin on sovellettava ainoastaan markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan kriteeriä. Näin ollen kantaja väittää virheellisesti, että komission olisi täytynyt ottaa huomioon yksinomaan markkinataloudessa toimivan yksityisen investoijan kriteeri.

197    Kuten toiseksi edellä 83 kohdassa on huomautettu, se, että Špeciàlny súd v Pezinku on katsonut, että 15.1. ja 6.7.2004 päivätyillä kirjeillä ei ole sitovaa vaikutusta ja että näin ollen ne ovat pelkkiä suosituksia, ei voi estää komissiota nyt käsiteltävässä asiassa toteamasta, että näissä kahdessa kirjeessä tuotiin esiin Slovakian verohallituksen vastalause paitsi kantajan velkasaneerausehdotukselle, myös kaikelle verovelan anteeksiantamiselle Slovakian tasavallan alueella.

198    Kolmanneksi on todettava kantajan väitteestä, jonka mukaan komissio katsoi virheellisesti, että Old Herold olisi kantajan tuotantohyödykkeiden potentiaalinen ostaja, että asiakirja-aineistosta ilmenee, että Old Herold oli ilmeisen kiinnostunut kantajan omaisuudesta sekä lyhytaikaisesti varastojen osalta että enemmän tai vähemmän pitkäaikaisesti käyttöomaisuuden osalta. Koska komissiolla ei ollut riidanalaisen päätöksen tekohetkellä käytettävissään mitään muuta tietoa, sitä ei voida moittia siitä päätelmästä, että se, että Old Herold suostui vuokraamaan kantajan tuotantovälineet sen jälkeen, kun tämä oli menettänyt alkoholijuomien ja väkevien alkoholijuomien tuotanto- ja valmistuslupansa, merkitsi itsessään paitsi sitä, että mainittu omaisuus oli toimintakunnossa, myös sitä, että Old Herold oli kiinnostunut mahdollisuudesta näiden tuotantovälineiden omistukseen. Vaikka oletettaisiin kantajan väittämällä tavalla, että Old Heroldilla olisi voinut olla ylikapasiteettia sen Trenčinin tehtaalla, ei missään tapauksessa voida sulkea pois sitä, että jälkimmäinen olisi halunnut kehittää toimintaansa alkoholijuomien ja väkevien alkoholijuomien markkinoilla vahvistaakseen yhteistyötään kantajan kanssa, varsinkin koska kantaja vastasi niiden yhteistyösopimuksen mukaisesti sen alkoholijuomien jakelusta. Edellä esitetyistä päätelmistä ilmenee, että tämä väite on hylättävä perusteettomana.

199    Neljänneksi kantaja väittää myös virheellisesti, että Špeciálny súd v Pezinkun 6.3.2006 antaman tuomion valossa komission pitäisi katsoa, että 308 miljoonan SKK:n määrä, joka on sen lähtökohta, on liian suuri. Mainitusta tuomiosta ilmenee, että Špeciálny súd v Pezinku on vain todennut, että siltä osin kuin taattujen saamisten määrä oli 200 miljoonaa SKK, syyttäjä väitti virheellisesti, että 308 miljoonan SKK:n määrä olisi voitu periä välittömästi.

200    Špeciálny súd v Pezinkun 6.3.2006 antamasta tuomiosta ilmenee, että tämä kansallinen tuomioistuin vahvistaa likimääräisesti (toisin sanoen n. 200 miljoonaa SKK) kantajan arvion (joka on toisin sanoen noin 194 miljoonaa SKK) Slovakian viranomaisille annettuihin vakuuksiin käytetyn kantajan omaisuuden arvosta. Näin ollen siltä osin kuin komissio on, kuten edellä 162 kohdassa on jo todettu, riidanalaisessa päätöksessä katsonut, että niiden saamisten määrä, joille oli vakuudet, oli ainakin yhtä suuri kuin kantajan arvio (eikä Slovakian tasavallan arvio, eli 397 miljoonaa SKK), sitä ei voida moittia siitä, että on sivuuttanut kantajan sille tältä osin esittämät tiedot.

201    Näin ollen kahdeksas kanneperuste on hylättävä perusteettomana siltä osin kuin sen tarkoituksena on todeta, että komissio on katsonut virheellisesti, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

 Konkurssimenettelyä koskevat yhdeksännen kanneperusteen väitteet

–       Asianosaisten lausumat

202    Kantaja moittii komissiota siitä, ettei se ole perustellut riidanalaista päätöstä riittävästi.

203    Tarkemmin sanottuna komissio on jättänyt päätelmänsä perustelematta useilta osin. Yhtäältä kantaja ei kiistä sitä, että Slovakian verohallinto oli etuoikeutettuna velkojana oikeudellisesti edullisemmassa asemassa muihin velkojiin nähden, mutta se moittii komissiota siitä, ettei se ole selittänyt syitä, joiden perusteella se väitti, että Slovakian verohallinto oli taloudellisesti edullisemmassa asemassa kuin muut velkojat. Toisaalta kantaja väittää, ettei se ymmärrä, ”mikä on [riidanalaisen päätöksen] 100 perustelukappaleen ja sitä seuraavien perustelukappaleiden tarkoitus – – suhteessa komission päätelmään valtiontuesta”.

204    Komissio kiistää kaikki kantajan yhdeksännen kanneperusteen tueksi esittämät väitteet.

–       Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

205    Yhtäältä siitä kantajan väitteestä, ettei komissio ole selittänyt, miksi Slovakian verohallinto olisi ollut taloudellisesti edullisemmassa asemassa kuin muut velkojat, on todettava, että komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 74 perustelukappaleessa seuraavaa:

”Veroviraston oikeudellinen ja taloudellinen asema ennen velkasaneerausta oli kuitenkin edullisempi verrattuna yksityisiin velkojiin. Siksi on tarpeen tutkia, käyttikö verovirasto kaikki käytettävissään olleet keinot saadakseen mahdollisimman suuren osan saatavistaan maksetuiksi, kuten markkinataloudessa toimiva velkoja olisi menetellyt.”

206    Komissio ei tosin ole riidanalaisessa päätöksessä perustellut selvästi väitettään Slovakian verohallinnon taloudellisesti ja oikeudellisesti edullisemmasta asemasta.

207    Tästä toteamuksesta ei kuitenkaan ole minkäänlaista seurausta riidanalaisen päätöksen lainmukaisuudelle. Kantaja ei kiistä paikallisen veroviranomaisen oikeudellista luonnetta eli etuoikeutetun velkojan luonnetta eikä siihen liittyviä, tosiseikkojen tapahtuma-aikaan voimassa olleen Slovakian lainsäädännön mukaisia edullisempia seurauksia suhteessa muihin velkojiin. Kuten komissio toteaa kirjelmissään, nyt käsiteltävässä asiassa paikallisen veroviranomaisen etuoikeutettuna velkojana saama oikeudellinen etu merkitsi myös taloudellista etua, koska sillä oli tässä ominaisuudessaan varmuus siitä, että se saa kantajan muihin yksityisiin velkojiin nähden ensisijaisesti saatavansa millä tahansa hetkellä ainakin 194 miljoonan SKK:n arvosta vakuutena käytetyn omaisuuden osalta konkurssimenettelyssä. Näin ollen kantajan ensimmäinen argumentti on hylättävä perusteettomana.

208    Toisaalta siitä kantajan väitteestä, ettei se ymmärrä selvästi, ”mikä on [riidanalaisen päätöksen] 100 perustelukappaleen ja sitä seuraavien perustelukappaleiden tarkoitus – – suhteessa komission päätelmään valtiontuesta”, on huomattava, että riidanalaisen päätöksen 78 perustelukappaleessa komissio tuo otsikon ”Onko tuki [EY] 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea” alla esiin analyysinsä kolme osaa, joista viimeisessä tarkastellaan Slovakian viranomaisten ja kantajan esittämiä aihetodisteita. Riidanalaisen päätöksen 100–109 perustelukappaleessa komissio suorittaa tällaisen tarkastelun. Näin ollen tämä väite on selvästi perusteeton.

209    Näin ollen yhdeksäs kanneperuste on hylättävä perusteettomana siltä osin kuin sillä on tarkoitus todeta, että komissio on katsonut virheellisesti konkurssimenettelyn olleen edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

210    Edellä 151, 168, 192, 201 ja 209 kohdassa esitettyjen päätelmien perusteella neljäs kanneperuste on hylättävä perusteettomana ja samojen syiden perusteella kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs kanneperuste on hylättävä perusteettomina siltä osin kuin ne liittyvät neljänteen kanneperusteeseen.

211    Kun otetaan huomioon yhtäältä edellä 88–92 kohdassa esitetyt alustavat huomautukset ja toisaalta edellä 149–151 kohdassa tehdyt päätelmät, sen arvioimiseksi, onko riidanalaisessa päätöksessä tehty päätelmä kyseessä olevan toimenpiteen luokittelemisesta EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi lainmukainen, ei ole tarpeen lausua viidennen kanneperusteen eikä kuudennen, seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen kanneperusteen perustelujen riittävyydestä siltä osin kuin ne koskevat kysymystä siitä, onko komissio perustellusti katsonut, että veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

212    Näin ollen komissio on perustellusti luokitellut kyseessä olevan toimenpiteen EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi.

5.     Kymmenes kanneperuste, joka koskee oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komissio ei ole vapauttanut velkasaneerausta rakenneuudistustukena ja se on soveltanut taannehtivasti vuoden 2004 suuntaviivoja

 Asianosaisten lausumat

213    Kantaja väittää, että komissio on soveltanut virheellisesti EY 87 artiklan 3 kohtaa ja vuoden 1999 suuntaviivoja, koska se ei ole vapauttanut kyseessä olevaa tukea, vaikka kantaja oli vaikeuksissa oleva yritys ja vaikka velkasaneeraus perustui rakenneuudistussuunnitelmaan, joka rajoittui välttämättömään vähimmäismäärään ja johti sen elinkelpoisuuden palauttamiseen pitkällä aikavälillä. Lisäksi komissio on soveltanut taannehtivasti vuoden 2004 suuntaviivoja, vaikka se myönsi, että olisi sovellettava vuoden 1999 suuntaviivoja. Kantaja väittää, että komissio on tyytynyt toteamaan, ettei sen elinkelpoisuutta ole palautettu ja ettei kyseessä oleva tuki rajoittunut välttämättömään vähimmäismäärään. Komissio ei ole tutkinut muita kriteerejä, joiden perusteella rakenneuudistustukitoimenpide voidaan luokitella täydentäväksi toimenpiteeksi. Lisäksi kantaja väittää, että vaikka se on pieni tai keskisuuri yritys, komissio ei ole ottanut huomioon vuoden 1999 suuntaviivojen 55 kohtaa, jossa todetaan, että pieniin ja keskisuuriin yrityksiin mainittujen suuntaviivojen 29–47 kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä on sovellettava väljemmin.

214    Kantaja väittää ensinnäkin, että sen elinkelpoisuuden palauttamiseksi pitkällä aikavälillä se on toimittanut Krajský súd v Košiciachille rakenneuudistussuunnitelman, joka sisälsi useita toimenpiteitä. Tämän suunnitelman olisi pannut täytäntöön ja sitä olisi valvonut Krajský súd v Košiciachin nimeämä selvitysmies, ja se olisi mahdollistanut kantajan elinkelpoisuuden ”palauttamisen” ilman muuta valtion väliintuloa. Muilta osin komission olisi pitänyt ottaa huomioon se, että tämä suunnitelma oli laadittu ja se oli ilmoitettu Krajský súd v Košiciachille ennen Slovakian tasavallan liittymistä, joten jälkimmäisen ei ollut mahdollista ilmoittaa sitä. Kantaja väittää, että jos komission vaatimassa muodossa laaditun rakenneuudistussuunnitelman puuttuminen aiheuttaa automaattisesti toimenpiteen soveltumattomuuden, unionin uusi jäsenvaltio ei pysty soveltamaan tai panemaan täytäntöön mitään rakenneuudistustoimenpiteitä ennen sen liittymistä, vaikka kaikkia muita kriteerejä noudatettaisiinkin. Tällainen politiikka on ristiriidassa EY 12 artiklan kanssa.

215    Toiseksi kantaja väittää, että sen elinkelpoisuus pitkällä aikavälillä on palautettu. Sen mielestä – toisin kuin komissio väittää riidanalaisessa päätöksessä – tämä menestys johtuu sen tislaustoimintojen saneerauksesta ja sen yhteistyöstä Old Heroldin kanssa. Siltä osin kuin sen taloudelliset vaikeudet johtuvat sen alkoholituotantotoimintaan liittyvien valmisteverojen maksuehdoista, se väittää, että koska se ei enää valmista alkoholia, se välttää tällaisten vaikeuksien uusiintumisen. Lisäksi komission väite siitä, että se voisi hakea uudelleen alkoholijuomia ja väkeviä alkoholijuomia koskevaa tuotanto- ja valmistuslupaa, olisi hylättävä, koska se ei ole hakenut uudelleen tällaista lupaa eikä sillä ole aikomusta tehdä sitä, joten se on jättänyt markkinat, joilla kyseessä olevan toimenpiteen väitetään vääristävän kilpailua.

216    Siitä kysymyksestä, rajoittuuko tuki välttämättömään vähimmäismäärään, komissio on väittänyt, että Slovakian tasavallan olisi pitänyt periä velasta 35,84 prosenttia 35 prosentin sijaan ja että kantajan oma osuus oli liian pieni. Kantaja väittää, että 35 prosenttia suurempi perintä olisi vaarantanut ”velkasaneerauksen kannattavuuden”. Se toteaa, että koska se ei voinut antaa pankkilainaa varten vakuuksia, sen velkasaneerauksesta johtuvien velvoitteiden rahoittamiseksi keräämät varat, jotka olivat yhteensä 231 miljoonaa SKK, oli saatu muilla keinoin. Näihin keinoihin kuului Old Heroldin myöntämä 100 miljoonan SKK:n suuruinen toimittajan laina. Komissio on arvioinut väärin kyseistä lainaa, jota ei ole maksettu sille vaan jonka takaisinmaksun erääntymistä on vain lykätty, jotta kantaja voi kartuttaa likvidejä varoja. Najvyšší súd Slovenskej republiky oli 27.4.2006 antamassaan tuomiossa vahvistanut, että kantajalla velkasaneerauksen jälkeen käytettävissä olevan varallisuuden määrä oli välttämätön vähimmäismäärä sen selviämisen varmistamiseksi. Kantaja väittää, ettei sillä ollut muita likvidejä varoja ja että mitään kilpailun vääristymistä kyseisillä markkinoilla ei ollut todettu heinäkuun 2004 jälkeen.

217    Kun tarkastellaan komission arviota kantajan osuudesta rakenneuudistukseen, kantaja moittii komissiota siitä, että se on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että Old Heroldin sille myöntämä laina ei ollut tällainen osuus siitä syystä, että 40 päivän maksuaikaa voidaan pitää yleisenä käytäntönä. Tältä osin kantaja väittää, että se, että tällainen aika myönnettiin velkasaneerauksen aikana, ylittää ”tavanomaiset kaupalliset käytännöt” ja on näin ollen rakenneuudistustoimenpide. Sen mukaan toimittaja, jolla ei toisin kuin Old Heroldilla ole ”mitään pitkäaikaista taloudellista intressiä [kantajan] suhteen”, ei olisi toimittanut sille tavaroita pyytämättä maksua ennakolta taikka vakuuksia. Komission päätöskäytännöstä ilmenee, että se on aikaisemmin katsonut, että 35 prosenttia oli riittävä prosenttiosuus tuensaajan osuudeksi rakenneuudistussuunnitelmassa.

218    Kolmanneksi kantaja moittii komissiota siitä, että se on soveltanut taannehtivasti vuoden 2004 suuntaviivoja käyttäen perustana niihin sisältyvää uutta osallistumiskynnystä. Tällainen taannehtiva soveltaminen on itsessään riittävä kumoamisperuste. Komission olisi joka tapauksessa uutta vuoden 2004 suuntaviivojen kynnystä soveltaessaan myös pitänyt ottaa huomioon se, että mainituissa suuntaviivoissa todetaan, että Košicen kaltaisilla avustusalueilla tuensaajan osuuden suuruuden arviointiedellytykset voivat olla lievemmät.

219    Komissio kiistää väliintulijan tukemana kaikki kantajan kymmenennen kanneperusteen tueksi esittämät väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

220    Aluksi on todettava EY 12 artiklan rikkomista koskevasta kantajan väitteestä, että kantaja ei tuo missään vaiheessa esiin, miltä osin tätä määräystä, joka koskee syrjintäkieltoa, olisi nyt käsiteltävässä asiassa rikottu. Näin ollen se on työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännösten perusteella hylättävä, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat.

221    Toiseksi on todettava, että kantajan väite siitä, että komissio on soveltanut vuoden 2004 suuntaviivoja taannehtivasti, ei ole perusteltu. Yhtäältä riidanalaisen päätöksen useammasta kohdasta, erityisesti 116–118 ja 120–136 perustelukappaleesta, ilmenee nimenomaisesti, että komissio on paitsi todennut, että vuoden 1999 suuntaviivoja sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa, myös tutkinut kyseessä olevan toimenpiteen yhteensopivuutta mainittujen suuntaviivojen kanssa. Vaikka toisaalta komissio onkin maininnut riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleessa mainitun päätöksen alaviitteeseen numero 36 viittaamalla vuoden 2004 suuntaviivoihin kirjatun tuensaajan 40 prosentin suuruisen raja-arvon, tämä viittaus ei kuitenkaan tue kantajan väitettä näiden suuntaviivojen taannehtivasta soveltamisesta riidanalaisessa päätöksessä. On todettava, että mainittu viittaus on tehty vain selventämään komission päätelmää siitä, että sen käytäntö vuoden 1999 suuntaviivojen soveltamisalalla ja sen politiikan kehittyminen tuen määrän ja intensiteetin rajoittamisesta pienimpään mahdolliseen määrään on johtanut ”raja-arvojen käyttöönottoon [vuoden 2004] suuntaviivoissa”. Kuten riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleen toisesta virkkeestä selvällä tavalla ilmenee, muuten komissio on nimenomaisesti todennut, että kantajan alle 27 prosentin osallistuminen ”voitaisiin hyväksyä vuoden 1999 suuntaviivojen mukaisesti vain siinä tapauksessa, että kaikki muut tuen hyväksyntään liittyvät ehdot täyttyisivät”. On siis katsottava, että komissio on soveltanut vuoden 1999 suuntaviivoja, ja näin ollen on hylättävä perusteettomana väite, joka koskee vuoden 2004 suuntaviivojen taannehtivaa soveltamista.

222    Kolmanneksi kantaja väittää aivan yhtä virheellisesti, että komissio ei ole ottanut huomioon vuoden 1999 suuntaviivojen 55 kohtaa, joka koskee suuntaviivojen soveltamisedellytyksiä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Komissio on riidanalaisen päätöksen 119 perustelukappaleessa yhtäältä katsonut, että kantaja on unionin lainsäädännössä tarkoitettu ”keskisuuri yritys”. Toisaalta riidanalaisen päätöksen 129 perustelukappaleessa komissio on todennut, että pienten ja keskisuurten yritysten osalta vuoden 1999 suuntaviivoissa määrätään, että tuen hyväksymisen ehdot voivat olla väljemmät vastasuoritteiden asettamisessa ja seurantakertomusten sisällön kannalta. Kyseisen perustelukappaleen toisessa virkkeessä komissio on myös lisännyt, että ”tämä ei kuitenkaan vapauta tällaisia yrityksiä velvoitteesta laatia rakenneuudistussuunnitelma eikä jäsenvaltioita sitoumuksesta myöntää rakenneuudistustuki ainoastaan sillä ehdolla, että yritys toteuttaa rakenneuudistussuunnitelman”. Edellä todetun perusteella kantajan väite siitä, ettei komissio ole ottanut huomioon vuoden 1999 suuntaviivojen 55 kohtaa, on hylättävä perusteettomana.

223    Neljänneksi riidanalaisen päätöksen toisesta perustelukappaleesta ilmenee, että Slovakian tasavalta pyysi 4.1.2005 päivätyssä kirjeessään komissiota nimenomaisesti hyväksymään kyseessä olevan toimenpiteen taloudellisissa vaikeuksissa olevalle yritykselle myönnettävänä pelastustukena.

224    Ensisijaisesti on todettava, että kantaja kiistää lähtökohtaisesti komission toteamuksen siitä, että kyseessä oleva toimenpide ei ollut vuoden 1999 suuntaviivojen perusteella yhteismarkkinoille soveltuva.

225    Ensinnäkin on palautettava mieliin, että EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan yhteismarkkinoille soveltuvana voidaan pitää ”tukea tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla”.

226    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissiolle on EY 87 artiklan 3 kohdassa annettu tuen hyväksymistä koskeva laaja harkintavalta, ja se voi poiketa mainitun artiklan 1 kohdassa määrätystä yleisestä kiellosta, siltä osin kuin näissä tapauksissa määritettäessä valtiontuen soveltuvuutta tai soveltumattomuutta yhteismarkkinoille syntyy ongelmia, jotka edellyttävät nopeasti muuttuvien monimutkaisten taloudellisten olosuhteiden ja tosiseikkojen huomioon ottamista ja arviointia (ks. asia C-39/94, SFEI ym., tuomio 11.7.1996, Kok., s. I-3547, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Koska unionin tuomioistuimet eivät voi omalla arvioinnillaan korvata päätöksentekijän muun muassa taloudelliselta kannalta tekemää arviointia tosiseikoista, unionin yleisen tuomioistuimen valvonnan on tältä osin kohdistuttava ainoastaan siihen, että menettelyä ja perusteluvelvollisuutta koskevia sääntöjä on noudatettu, että tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (asia T-126/99, Graphischer Maschinenbau v. komissio, tuomio 14.5.2002, Kok., s. II-2427, 32 kohta ja asia T-137/02, Pollmeier Malchow v. komissio, tuomio 14.10.2004, Kok., s. II-3541, 52 kohta).

227    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella, jotka olivat olemassa toimen toteuttamisen ajankohtana, ja komission monitahoisia arviointeja on tutkittava ainoastaan niiden seikkojen perusteella, jotka olivat komission tiedossa sen arvioidessa asiaa (asia T-123/97, Salomon v. komissio, tuomio 6.10.1999, Kok., s. II-2925, 48 kohta ja edellä 226 kohdassa mainittu asia Graphischer Maschinenbau v. komissio, tuomion 33 kohta).

228    Lisäksi komissio voi hyväksyä harkintavaltansa käyttämiseksi toimintaohjeita mainittujen suuntaviivojen kaltaisina toimina, jos nämä toimet sisältävät ohjeellisia sääntöjä kyseisen toimielimen toimintaa varten eivätkä ole perustamissopimuksen vastaisia (ks. asia C-278/00, Kreikka v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. I-3997, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

229    Uskottavan rakenneuudistussuunnitelman puuttuessa komissio voi perustellusti evätä kyseessä olevien tukien sallimisen vuoden 1999 suuntaviivojen nojalla (ks. vastaavasti ja analogisesti asia C-17/99, Ranska v. komissio, tuomio 22.3.2001, Kok., s. I-2481, 44–49 kohta).

230    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on tutkinut kantajalle myönnettyä tukea vuoden 1999 suuntaviivojen valossa, joissa määritellään kriteerit vaikeuksissa olevien yritysten rakenneuudistustukien soveltuvuuden arvioimiseksi.

231    Kuten vuoden 1999 suuntaviivojen 31 kohdasta ilmenee, on niin, että jotta vaikeuksissa oleville yrityksille myönnettävät tuet voidaan katsoa EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan kanssa yhteensoveltuviksi, edellytyksenä tuen myöntämiselle on sellaisen rakenneuudistussuunnitelman täytäntöönpano, jonka komissio on vahvistanut jokaiselle yksittäiselle tuelle. Vuoden 1999 suuntaviivojen 32–40 kohdan mukaan rakenneuudistussuunnitelman, jonka toteuttamisajan on oltava mahdollisimman lyhyt, on mahdollistettava pitkän aikavälin elinkelpoisuuden palauttaminen kohtuullisessa ajassa yrityksen tulevia toimintaedellytyksiä koskevien realististen oletusten perusteella niin, että tukimäärä ja -intensiteetti on rajattava määrään, joka on ehdottomasti välttämätön. Vuoden 1999 suuntaviivojen 43 ja 45 kohdan mukaan kyseessä olevan yrityksen on lisäksi pantava komission hyväksymä rakenneuudistussuunnitelma kokonaisuudessaan täytäntöön. Tästä täytäntöönpanosta ja mainitun suunnitelman moitteettomasta edistymisestä komissio varmistuu vuosittain sille toimitettujen yksityiskohtaisten kertomusten avulla. On siis tarkistettava, onko näitä vaatimuksia nyt käsiteltävässä asiassa noudatettu.

232    Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee nyt käsiteltävässä asiassa toiseksi, että komissio perusteli päätelmäänsä siitä, ettei vuoden 1999 suuntaviivoissa määriteltyjä edellytyksiä ollut täytetty, rakenneuudistussuunnitelman puuttumisella ja sillä, että kyseessä oleva toimenpide ei rajoittunut välttämättömään vähimmäismäärään.

233    Ensinnäkin kantaja väittää komission päätelmästä, joka koskee vuoden 1999 suuntaviivoissa tarkoitetun ”rakenneuudistussuunnitelman” puuttumista, yhtäältä, että se on toimittanut Krajský súd v Košiciachille rakenneuudistussuunnitelman, joka sisälsi useita rakenneuudistustoimenpiteitä, ja toisaalta, että Krajský súd v Košiciachin nimeämä selvitysmies pani tämän suunnitelman täytäntöön ja valvoi sitä, ja lopuksi, ettei komissio ole ottanut suunnitelmaa huomioon.

234    Asiakirja-aineistosta ei kuitenkaan ilmene, että Slovakian viranomaisilla on ollut käytettävissään kyseessä olevan tuen myöntämispäivänä edellä 231 kohdassa esitettyjen vaatimusten mukainen rakenneuudistussuunnitelma, joka voidaan esittää komissiolle.

235    Asiakirja-aineistosta ilmenee, että paikallinen veroviranomainen oli 20.10.2004 päivätyllä kirjeellään kiinnittänyt kantajan huomion siihen seikkaan, että paikallisen veroviranomaisen hyväksymä velan anteeksianto oli tukea, joka vaatii komission hyväksynnän, ja että se oli näin ollen pyytänyt tätä antamaan sille tiedoksi noin kuukauden määräajassa investointisuunnitelman. Kantaja on kuitenkin 9.11.2004 päivätyssä kirjeessä paitsi kiistänyt kyseessä olevan toimenpiteen luokittelun EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, myös tiukasti kieltäytynyt antamasta paikallisen veroviranomaisen pyytämää investointisuunnitelmaa, jotta tuelle voitaisiin pyytää komission lupa.

236    Lisäksi toisin kuin kantaja väittää, komissio on riidanalaisessa päätöksessä selvästi ottanut huomioon kantajan velkasaneerausmenettelyssä esittämän liiketoimintasuunnitelman. Komissio on riidanalaisen päätöksen 52–81 perustelukappaleessa nimenomaisesti viitannut tähän liiketoimintasuunnitelmaan, ja riidanalaisen päätöksen 130–141 perustelukappaleessa (jotka sisältyvät kyseessä olevan toimenpiteen soveltuvuutta koskevaan komission tarkasteluun) se on arvioinut sekä muodollisesti että aineellisesti, voidaanko kyseinen liiketoimintasuunnitelma luokitella vuoden 1999 suuntaviivoissa tarkoitetuksi ”rakenneuudistussuunnitelmaksi”. Tältä osin komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 141 perustelukappaleessa, että ”ottaen huomioon, että virallinen rakenneuudistussuunnitelma ja tosiasiallinen analyysi vaikeuksista, näiden vaikeuksien ratkaisemiseksi tarvittavista toimenpiteistä sekä markkinaolosuhteista ja -näkymistä puuttuvat, [se] teki sen päätelmän, että tuensaajan esittämä liiketoimintasuunnitelma ei ole vuoden 1999 suuntaviivoissa edellytetty aito rakenneuudistussuunnitelma”. Komission mukaan siis sen epäilyt kantajan pitkän aikavälin elinkelpoisuuden palautumisesta eivät olleet ”poistuneet”.

237    Vaikka komissio on riidanalaisessa päätöksessä selvästi ottanut huomioon ja tutkinut kantajan velkasaneerausmenettelyssä esittämän liiketoimintasuunnitelman, on todettava, että kantaja väittää kirjelmissään ainoastaan, että sen Krajský súd v Košiciachille esittämä liiketoimintasuunnitelma sisälsi useita rakenneuudistustoimenpiteitä, Krajský súd v Košiciachin nimeämä selvitysmies oli pannut ne täytäntöön ja valvonut niitä ja kantaja oli niiden avulla palauttanut elinkelpoisuutensa ilman valtion väliintuloa.

238    Näin ollen on todettava, ettei kantaja esitä mitään väitettä, jolla se voisi horjuttaa kaikkia riidanalaisen päätöksen 130–141 perustelukappaleessa esitettyjä komission päätelmiä, joiden nojalla mainittu liiketoimintasuunnitelma ei sen mielestä muodollisesti eikä aineellisesti ole vuoden 1999 suuntaviivoissa tarkoitettu ”rakenneuudistussuunnitelma”.

239    Kantaja väittää aivan yhtä virheellisesti, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon se, että tämä suunnitelma oli laadittu ja annettu tiedoksi Krajský súd v Košiciachille ennen Slovakian tasavallan liittymistä, joten viimeksi mainitun ei ollut mahdollista ilmoittaa sitä komissiolle. Tämä väite perustuu virheelliseen olettamaan siitä, että koska kyseessä oleva toimenpide hyväksyttiin ennen Slovakian tasavallan liittymistä, EY 88 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua velvollisuutta ennalta ilmoittamiseen ei sovelleta. Kuten edellä 86 kohdassa on todettu, mainittu viranomainen luopui 65 prosentista saatavistaan kantajalta vasta siitä hetkestä lähtien, jolloin paikallinen veroviranomainen muodollisesti hyväksyi velkasaneerausehdotuksen eli 9.7.2004. Oikeudellisesti sitova toimi, jolla Slovakian viranomaiset sitoutuivat osittain antamaan kantajan verovelan anteeksi velkasaneerauksen yhteydessä, toteutettiin siis vasta Slovakian tasavallan liittymisen jälkeen. Näin ollen EY 88 artiklan 3 kohdan mukaista velvollisuutta ennalta ilmoittamiseen sovellettiin kyseessä olevaan toimenpiteeseen 9.7.2004 voimassa olleiden muodollisten ja aineellisten sääntöjen mukaisesti. Kuten edellä 231 kohdassa on palautettu mieliin, pääasiassa kyseessä olevan kaltainen tukitoimenpide on liitettävä vuoden 1999 suuntaviivoissa tarkoitettuun rakenneuudistussuunnitelmaan.

240    Kaikista edellä esitettyjen päätelmien perusteella kantaja ei ole osoittanut, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan riidanalaisen päätöksen 141 perustelukappaleessa, ettei kantajan esittämä liiketoimintasuunnitelma ollut vuoden 1999 suuntaviivoissa tarkoitettu rakenneuudistussuunnitelma.

241    Edellä 229 kohdassa esitetyn oikeuskäytännön mukaan komissio epäsi perustellusti uskottavan rakenneuudistussuunnitelman puuttuessa kyseisen tukitoimenpiteen vuoden 1999 suuntaviivojen nojalla, kuten se riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappaleessa on todennut.

242    Toiseksi riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on arvioinut myös vaatimusta, joka koskee tukimäärän ja -intensiteetin rajoittamista välttämättömään vähimmäismäärään vuoden 1999 suuntaviivojen 40 kohdan mukaisesti. On siis lisäksi tarkasteltava kantajan kymmenennen kanneperusteensa tueksi esittämiä väitteitä siltä osin kuin niiden avulla pyritään osoittamaan, että komissio on virheellisesti päätellyt, että kyseessä oleva toimenpide ei täyttänyt mainittua kriteeriä.

243    Tältä osin kantaja ei kiistä sitä, että tuensaajien on vuoden 1999 suuntaviivojen mukaisesti normaalisti osallistuttava rakenneuudistukseen merkittävästi omilla varoillaan tai markkinaehdoin hankitulla ulkoisella rahoituksella.

244    Sitä vastoin osapuolet ovat eri mieltä siitä, onko Old Heroldin kantajalle myöntämä maksun lykkäys kantajan omaa osallistumista sen rakenneuudistussuunnitelmaan.

245    Kuten komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 147–149 perustelukappaleessa, maksun lykkäystä, jonka Old Herold oli myöntänyt kantajalle, ei voida pitää ulkoisista varoista tulevana osallistumisena eikä erityisesti sellaisen velkojan osallistumisena, joka uskoo elinkelpoisuuden palautumiseen. On riittävää todeta, että 28.3.2006 pidetyssä komission ja kantajan kokouksessa jälkimmäinen oli nimenomaisesti todennut, että Old Herold oli myöntänyt sille ”toimittajan luoton” vuoden 2004 jälkipuoliskolla ja että sen maksujen vakiomaksuaika oli 14–60 päivää. Näin ollen komissio on voinut riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa perustellusti katsoa, että Old Heroldin sille myöntämä 40 päivän maksuaika oli yleinen käytäntö ainakin kantajan itsensä ilmoittama 14–60 päivän vakiomaksuaika huomioon ottaen ja ettei se näin ollen ollut ulkoisista varoista tulevaa osallistumista rakenneuudistukseen.

246    Edellä todetun perusteella kantaja ei ole osoittanut, että komission arvioinnit kyseessä olevan toimenpiteen oikeasuhteisuudesta rakenneuudistuksen kustannuksiin nähden olisivat ilmeisen virheellisiä.

247    Näin ollen komissio on perustellusti katsonut, että vuoden 1999 suuntaviivojen mukaiset edellytykset eivät olleet täyttyneet, ja siten se on perustellusti todennut kyseessä olevan toimenpiteen olevan yhteensoveltumaton EY:n perustamissopimuksen kanssa.

248    Näin ollen kymmenes kanneperuste on kokonaisuudessaan hylättävä perusteettomana.

249    Edellä 54, 61, 87, 210, 211 ja 248 kohdassa esitettyjen päätelmien perusteella kaikki tämän kanteen tueksi esitetyt perusteet on hylättävä, joten kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

250    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja komissio ja väliintulija ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Frucona Košice a.s. velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Pelikánová Jürimäe Soldevila Fragoso

Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä joulukuuta 2010.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asiaa koskevat oikeussäännöt

1.  Yhteisön säännöstö

2.  Kansallinen säännöstö

Asian tausta

1.  Kantaja

2.  Kansalliset hallinnolliset ja oikeudelliset menettelyt

3.  Hallinnollinen menettely komissiossa

Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset

Asiakysymys

1.  Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee kyseessä olevan tukitoimenpiteen määrää koskevaa ilmeistä arviointivirhettä

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

2.  Toinen kanneperuste, joka koskee olennaisen menettelymääräyksen ja EY 33 artiklan rikkomista

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

3.  Kolmas kanneperuste, joka koskee liittymissopimuksen liitteessä IV olevan 3 osaston, EY 253 artiklan, EY 88 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 659/1999 rikkomista, koska komissiolla ei ollut toimivaltaa riidanalaisen päätöksen tekemiseen

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

4.  Neljäs, viides, kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs kanneperuste, jotka koskevat oikeudellisia ja tosiseikkoja koskevia virheitä kyseessä olevan toimenpiteen luokittelussa EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi

Alustavat huomautukset

Riidanalaisen päätöksen lainmukaisuus siltä osin kuin komissio on katsonut, että konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely

Neljännen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet

–  Asianosaisten lausumat

–  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

Konkurssimenettelyä koskevat kuudennen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet

–  Asianosaisten lausumat

–  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

Konkurssimenettelyä koskevat seitsemännen kanneperusteen väitteet

–  Asianosaisten lausumat

–  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

Konkurssimenettelyä koskevat kahdeksannen kanneperusteen väitteet

–  Asianosaisten lausumat

–  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

Konkurssimenettelyä koskevat yhdeksännen kanneperusteen väitteet

–  Asianosaisten lausumat

–  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

5.  Kymmenes kanneperuste, joka koskee oikeudellista ja tosiseikkoja koskevaa virhettä siltä osin kuin komissio ei ole vapauttanut velkasaneerausta rakenneuudistustukena ja se on soveltanut taannehtivasti vuoden 2004 suuntaviivoja

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

Oikeudenkäyntikulut

** Oikeudenkäyntikieli: englanti.