JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
GIOVANNI PITRUZZELLA
19 päivänä marraskuuta 2019(1)
Asia C-653/19 (PPU)
Rikosoikeudenkäynti, jossa vastaajana on
DK,
Spetsializirana prokuraturan osallistuessa asian käsittelyyn
(Ennakkoratkaisupyyntö – Spetsializiran nakazatelen sad (erityisrikostuomioistuin, Bulgaria))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Direktiivi (EU) 2016/343 – Syyttömyysolettama – Todistustaakka – Syyllisyyttä koskeva päätös – Tutkintavankeuden jatkamiseen kohdistuva tuomioistuimen valvonta
1. Jäsenvaltioiden rikosoikeudellisille järjestelmille on erittäin suuressa määrin tunnusomaista vaikeasti poistettava ristiriita. Samalla kun niissä vahvistetaan syyttömyysolettaman periaate, joka on eurooppalaisen rikosoikeudellisen identiteetin todellinen perusta, niissä turvaudutaan valtavissa määrin tutkintavankeuteen.(2) Tässä ennakkoratkaisuasiassa unionin tuomioistuimen on tarkasteltava, onko – ja missä määrin – eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2016/343(3) pystytty tutkintavankeutta koskevan oikeudellisen järjestelmän osalta tekemään Euroopan unionin rikosoikeudellisesta alueesta vähemmän puutteellinen ja epätasapainoinen.(4)
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Direktiivi 2016/343
2. Direktiivin 2016/343 johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee, että ”syyttömyysolettamaa loukattaisiin, jos viranomaisen julkisissa lausumissa tai muissa kuin syyllisyyttä koskevissa oikeusviranomaisen päätöksissä viitattaisiin epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä, vaikka kyseisen henkilön syyllisyyttä ei ole laillisesti näytetty toteen. – – Tämän ei pitäisi vaikuttaa – – menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, joita oikeusviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset tekevät ja jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön, kuten tutkintavankeutta koskeviin päätöksiin, edellyttäen, että kyseisissä päätöksissä ei viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä. Toimivaltainen viranomainen voi ennen menettelyyn liittyvän ennakollisen päätöksen tekemistä joutua tarkistamaan, että epäiltyä tai syytettyä vastaan on olemassa riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, jonka perusteella kyseinen päätös on perusteltu, ja päätöksessä voidaan viitata tähän näyttöön”.
3. Direktiivin 2016/343 johdanto-osan 22 perustelukappaleessa todetaan, että ”todistustaakka epäillyn ja syytetyn syyllisyydestä on syyttäjällä, ja epäselvyys olisi luettava epäillyn tai syytetyn eduksi. Syyttömyysolettamaa loukattaisiin, jos todistustaakka siirtyisi syyttäjältä puolustukselle, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta tuomioistuimen mahdollisiin valtuuksiin hankkia tietoa viran puolesta, oikeuslaitoksen riippumattomuuteen sen arvioidessa epäillyn tai syytetyn syyllisyyttä ja rikoksesta epäillyn tai syytetyn rikosoikeudelliseen vastuuseen liittyvään tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevien olettamien käyttöön. Tällaisten olettamien käytön olisi pysyttävä kohtuuden rajoissa siten, että otetaan huomioon kyseessä olevan asian merkitys ja säilytetään oikeus puolustukseen, ja keinojen olisi oltava asianmukaisessa suhteessa niillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. Tällaisten olettamien olisi oltava kumottavissa ja niitä saisi joka tapauksessa käyttää vain sillä edellytyksellä, että oikeutta puolustukseen kunnioitetaan”.
4. Direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä säädetään yhteisistä vähimmäissäännöistä, jotka koskevat
a) tiettyjä syyttömyysolettamaan liittyviä näkökohtia rikosoikeudellisissa menettelyissä;
b) oikeutta olla läsnä oikeudenkäynnissä rikosoikeudellisissa menettelyissä.”
5. Direktiivin 2016/343 2 artiklan mukaan direktiiviä ”sovelletaan luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat epäiltynä tai syytettynä rikosoikeudellisissa menettelyissä. Sitä sovelletaan rikosoikeudellisen menettelyn kaikissa vaiheissa siitä hetkestä, kun henkilöä epäillään tai syytetään rikoksesta tai väitetystä rikoksesta, kunnes on lopullisesti ratkaistu kysymys siitä, onko epäilty tai syytetty tehnyt rikoksen, ja tästä päätöksestä on tullut lopullinen”.
6. Direktiivin 2016/343 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Todistustaakka”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että todistustaakka epäillyn tai syytetyn syyllisyydestä on syyttäjällä. Tämä ei vaikuta tuomarin tai toimivaltaisen tuomioistuimen velvoitteeseen etsiä sekä syyllisyyden puolesta että sitä vastaan puhuvaa näyttöä eikä puolustuksen oikeuteen esittää näyttöä asiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäselvyys syyllisyydestä on luettava epäillyn tai syytetyn eduksi, myös silloin kun tuomioistuin arvioi kysymystä siitä, onko asianomainen henkilö vapautettava syytteestä.”
1. Bulgarian oikeus
7. Rikosprosessilain (nakazatelno protsesualen kodeks) 270 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1) Kysymys pakkokeinon muuttamisesta voidaan esittää milloin tahansa oikeudenkäynnin aikana. Olosuhteiden muuttuessa toimivaltaiselle tuomioistuimelle voidaan tehdä pakkokeinoa koskeva uusi vaatimus.
2) Tuomioistuin ottaa asiaan kantaa määräyksellä julkisessa istunnossa.”
II Pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymys
8. DK oli paikassa, jossa tapahtui ampumavälikohtaus, jonka kuluessa yksi henkilö sai surmansa ja toinen loukkaantui vakavasti. Ampumavälikohtauksen jälkeen DK jäi paikalle ja antautui poliisille. Näiden tosiseikkojen perusteella häntä syytetään kuulumisesta järjestäytyneeseen rikollisryhmään ja murhasta ja hänet on 11.6.2016 määrätty tutkintavankeuteen. Yleinen syyttäjä katsoo, että DK on syyllinen uhrin kuolemaan. DK väittää, että hänen toimintansa oli oikeutettua itsepuolustusta.
9. DK:ta vastaan käytävän rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaihe alkoi 9.11.2017. DK esitti 5.2.2018 ensimmäisen vapauttamispyynnön, joka hylättiin. DK on esittänyt vähintään kuusi muuta vastaavaa vaatimusta. Kaikki on hylätty joko ensimmäisen tai toisen asteen tuomioistuimessa. Kaikki vaatimukset on tutkittu ottamalla huomioon lakisääteinen vaatimus siitä, että on olemassa uusia olosuhteita, jotka asettavat vankeuden laillisuuden kyseenalaiseksi.
10. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, ettei yleisen syyttäjän ole tarvinnut esittää mitään vaatimusta tutkintavankeuden jatkamisesta. Tutkintavankeus jatkuu, niin kauan kuin puolustus ei pysty näyttämään toteen Bulgarian rikosprosessilain 270 §:ssä tarkoitettua olosuhteiden muuttumista. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi määrätä vapauttamisesta vasta, kun puolustus on kyennyt osoittamaan vakuuttavasti, että olosuhteet ovat muuttuneet. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan rikosprosessilain 270 §:ssä siirretään todistustaakka syyttäjältä puolustukselle ja otetaan käyttöön vankeuden jatkamisen laillisuutta koskeva olettama, jonka kumoaminen kuuluu puolustukselle. Se epäilee, onko tällainen lähestymistapa direktiivin 2016/343 johdanto-osan 22 perustelukappaleen ja 6 artiklan mukainen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 27.8.2019 antamaan tuomioon Magnitski ym. v. Venäjä(5), jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että vapauttamista puoltava olettama käännetään, jos kansallisessa oikeudessa sallitaan tutkintavankeuden jatkuminen, jollei esiin ole tullut uusia olosuhteita, ja että tämä tarkoittaa todistustaakan siirtämistä puolustukselle. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kansallinen oikeus voi siis olla ristiriidassa myös Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 5 artiklan 3 kappaleen kanssa.
11. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, ettei kansallisessa oikeudessa säädetä tutkintavankeuden enimmäiskeston vahvistamisesta eikä mistään viran puolesta toteutettavasta määräaikaistarkastelusta.
12. Spetsializiran nakazatelen sad (erityisrikostuomioistuin, Bulgaria) on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimen kirjaamoon 4.9.2019 saapuneella ja 27.9.2019 vahvistetulla välipäätöksellään unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko kansallinen lainsäädäntö, jossa rikosoikeudellisen menettelyn tuomioistuinvaiheessa puolustuksen esittämän, syytetyn vankeuden päättämistä koskevan vaatimuksen hyväksymisen edellytykseksi asetetaan olosuhteiden muutos, yhteensopiva direktiivin 2016/343 6 artiklan ja johdanto-osan 22 perustelukappaleen sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan [jäljempänä perusoikeuskirja] 6 ja 47 artiklan kanssa?”
III Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
13. Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty 4.9.2019. Koska unionin tuomioistuin oli epätietoinen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan oikeudenkäynnin tilasta, se lähetti sille tietojensaantipyynnön, johon vastattiin 13.9.2019. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti 25.9.2019 unionin tuomioistuimelle, että toisen oikeusasteen tuomioistuin oli kumonnut päätöksen DK:n vapauttamisesta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin piti 27.9.2019 ylimääräisen istunnon, jossa DK esitti uuden vapauttamisvaatimuksen. Tässä tilanteessa unionin tuomioistuin päätti 1.10.2019 tekemässään päätöksessä työjärjestyksensä 107 artiklan 1 kohdan perusteella, että ennakkoratkaisupyyntö käsitellään kiireellisessä menettelyssä.
14. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet DK ja Euroopan komissio. Ainoastaan komissio esitti suullisia lausumia unionin tuomioistuimessa 7.11.2019 pidetyssä istunnossa.
IV Asian tarkastelu
A Alustavat toteamukset
15. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta pääasiallisesti, onko kansallinen rikoslainsäädäntö, jonka mukaan tutkintavankeutta koskeva päätös voidaan rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaiheen aikana kumota vain, jos esiin on tullut uusia olosuhteita, yhteensopiva direktiivin 2016/343 6 artiklan tai mahdollisesti perusoikeuskirjan kanssa. Ennakkoratkaisukysymystä luettaessa on kuitenkin otettava huomioon ennakkoratkaisupyynnön muut perustelut, joista ilmenee hieman tarkemmin, että kysymys on esitetty todistustaakkaa koskevan kysymyksen yhteydessä. Kysymys on toisin sanoen siitä, onko lainsäädäntö, jossa vaaditaan, että syytetyn on siinä tapauksessa, että hän haluaa tutkintavankeutensa lopettamista, näytettävä toteen uusien olosuhteiden olemassaolo, yhteensoveltuva direktiivin 2016/343 6 artiklan kanssa.
16. Unionin tuomioistuimelle esitetyn kysymyksen yksinkertaisuus ei tee oikeutta niille unionin rikosoikeudelliseen alueeseen kohdistuville perustuvanlaatuisille haasteille, jotka kysymys nostaa esiin.
17. Kysymyksen asiayhteys on nimittäin erityislaatuinen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuvailee tutkintavankeuteen sovellettavan kansallisen oikeuden tilaa melko huolestuttavin sanankääntein. Tutkintavankeudelle ei etenkään ole mitään aikarajaa, sen jälkeen kun rikosoikeudellisessa menettelyssä on alkanut oikeudenkäyntivaihe. Bulgarian rikosprosessilain 270 §:ssä kylläkin säädetään, että syytetty voi milloin tahansa pyytää tutkintavankeutensa päättämistä, mutta vaikuttaa siltä, että tosiasiallista vapauttamista tai pakkokeinon lieventämistä on käytännössä erittäin vaikeaa saada aikaan.(6)
18. Minun on siis pakko tuoda esiin huoleni tällaisesta tilanteesta. Huoleni ovat kahdenlaisia eli ensinnäkin mikrotason huolia DK:n henkilökohtaisesta tilanteesta ja toiseksi makrotason huolia sen osalta, mitä tämä asia kertoo unionin rikosoikeudellisen alueen todellisuudesta.
19. On ensinnäkin todettava, että DK on syytetty, mutta syytetty on henkilö, jota ei voida vielä pitää syyllisenä ja joka mahdollisesti on jopa syytön. Voimmeko tuntea olomme täysin mukavaksi sen ajatuksen kanssa, ettei hänen vankeudelleen ole mitään aikarajaa? Eikö se, että jatketaan tutkintavankeudesta puhumisesta, ole virheellistä kielenkäyttöä? Vaikkei tosiaan ole minun asiani tarkastella jäsenvaltioiden valintaa, jonka perusteella ne ovat päätyneet järjestelmiin, joissa turvaudutaan valtavissa määrin tutkintavankeuteen,(7) mielestäni kaikessa tätä aihekokonaisuutta käsittelevässä analyysissa on pidettävä mielessä, että ne, jotka – yleensä melko surkeissa oloissa – odottavat rikosoikeudellisen asemansa vahvistamista, ovat mahdollisesti syyttömiä.
20. Toiseksi huoleni johtuvat siitä, että alaa koskeva unionin tason yhdenmukaistaminen on melkein olematonta, kuten yritän jäljempänä osoittaa. Käsiteltävä asia pakottaa meidät toteamaan unionin oikeuden rajat. Kun on kysymys niin perustavanlaatuisesta asiasta kuin tutkintavankeuden kestosta ja edellytyksistä, joilla tutkintavankeutta koskeva päätös voidaan riitauttaa tuomioistuimessa, on väistämättä lohdutonta todeta, että unionin oikeuden tehokkuus on vähäistä. Kaikkea ei voida antaa anteeksi sillä perusteella, ettei unionilla ole toimivaltaa toimia tällä alalla.
21. Rikosoikeuden alalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin voi kylläkin taata sen, mitä unioni ei takaa. Käsiteltävää asiaa voitaisiin siten pitää unionin tuomioistuimen tilaisuutena hoitaa toimivallan vaihdemiehen tehtäväänsä.(8) On ilmiselvää, ettei se, mitä ei säännellä unionin oikeudessa, väistämättä jää oikeuden itsensä ulkopuolelle. Palaan tähän myöhemmin mutta totean nyt, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kehittänyt tärkeitä periaatteita, joilla rajataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolina olevien valtioiden harkintavaltaa tutkintavankeutta koskevien päätösten osalta. On kuitenkin kysyttävä, kuinka kauan DK:n on vielä oltava tutkintavankeudessa, ennen kuin hän saa asiassaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion. Pystyykö hän tähän, kun otetaan huomioon, etteivät hänen edustajansa – mahdollisesti taloudellisista syistä – osallistuneen unionin tuomioistuimen istuntoon?
22. Järjestelmien välisiä suhteita koskevan kysymyksen ulkopuolelta on todettava, että on kiireellistä, että unionin lainsäätäjä ryhtyy käsittelemään tutkintavankeuden – vaikka vähäistäkin – yhdenmukaistamista, sillä lopulta uhattuna on unionin rikosoikeudellinen alue. Oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa voi nimittäin olla vain, jos jäsenvaltioiden keskinäinen luottamus lujittuu, eikä tällaista luottamusta voi muodostua rauhallisesti, jos jäsenvaltiot soveltavat näin erilaisia standardeja erityisesti tutkintavankeuteen, jonka muistutan olevan poikkeus oikeudellisen sivistyksemme perustana olevasta oikeudesta vapauteen, ja tällaisen poikkeuksen on pysyttävä niin suppeana kuin mahdollista.
23. Unionin oikeuden nykytilaan kohdistuvista huolistani ja murheistani huolimatta minun on kuitenkin pakko todeta puhtaasti oikeudellisen analyysin päätteeksi, ettei direktiivistä 2016/343 löydy ratkaisua DK:n tilanteeseen.
B Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
24. Edellytetäänkö direktiivin 2016/343 6 artiklassa, että jäsenvaltioiden on säädettävä, että todistustaakka on syyttäjällä, kun puolustus pyytää tutkintavankeuden päättämistä sen jatkuessa rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaiheen alettua? Vastatakseni tähän kysymykseen aion ensiksi osoittaa, ettei direktiivissä 2016/343 säädetä mistään säännöstä, joka koskisi edellytyksiä, joilla tutkintavankeuden jatkamista koskeva päätös voidaan riitauttaa. Toiseksi tarkastelen tätä välipäätelmää direktiiviä 2016/343 ja tutkintavankeutta koskevia päätöksiä koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Kolmanneksi esitän analyysini lopuksi katsauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannanotoista.
1. Direktiivin 2016/343 sanamuodon mukainen, systemaattinen, historiallinen ja teleologinen tulkinta
25. Totean aluksi, ettei pääasian kohteena olevan tilanteen ja direktiivin 2016/343 6 artiklan välinen yhteys ole ilmeinen.
26. Direktiivissä 2016/343 kylläkin säädetään, että sitä sovelletaan ”luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat epäiltynä tai syytettynä rikosoikeudellisissa menettelyissä”(9). On kiistatonta, että DK kuuluu direktiivin 2016/343 henkilölliseen soveltamisalaan.
27. Direktiiviä sovelletaan lisäksi ”rikosoikeudellisen menettelyn kaikissa vaiheissa” eli siitä hetkestä, kun henkilöä epäillään rikoksesta, kunnes on lopullisesti ratkaistu kysymys siitä, onko epäilty tehnyt rikoksen, ja tästä päätöksestä on tullut lopullinen.(10) Aika, joksi syytetty on määrätty tutkintavankeuteen, sisältyy kokonaisuudessaan tähän menettelyyn, joten pääasian tilanne lähtökohtaisesti kuuluu direktiivin 2016/343 soveltamisalaan.(11) On kuitenkin selvää, ettei direktiivin kaikkia artikloja välttämättä sovelleta rikosoikeudellisen menettelyn kaikkiin vaiheisiin.(12)
28. Onko direktiivin 2016/343 6 artiklalla kuitenkaan tarkoitus säännellä todistustaakkaa menettelyissä, joissa pyritään riitauttamaan tutkintavankeuden jatkuminen? En ole vakuuttunut tästä.
29. Tässä yhteydessä on huomattava, että tämä artikla sisältyy syyttömyysolettamaa koskevaan laajempaan lukuun. Direktiivissä 2016/343 näin ollen velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan, että epäiltyä tai syytettyä kohdellaan syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.(13) Etenkään viranomaisen julkisissa lausumissa ja oikeusviranomaisten päätöksissä ei saa viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä, niin kauan kuin kyseisen epäillyn tai syytetyn syyllisyyttä ei ole laillisesti näytetty toteen.(14) Tämä kuitenkaan ”ei vaikuta syyttäjän toimiin, joiden tavoitteena on näyttää toteen epäillyn tai syytetyn syyllisyys, eikä menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, joita oikeusviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset tekevät ja jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön”(15). Sen osalta, miten syyttömyysolettama on turvattava julkisissa lausumissa ja menettelyyn liittyvissä ennakollisissa päätöksissä, direktiivin 2016/343 4 artiklan sanamuotoa voidaan tehokkaasti selventää lukemalla direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappale, josta ilmenee, ettei syytekirjelmää voida arvostella siitä, että kyseiseen henkilöön viitataan siinä mahdollisesti syyllisenä. Syyttömyysolettaman kunnioittaminen ”ei – – myöskään vaikut[a] menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, – – kuten tutkintavankeutta koskeviin päätöksiin, edellyttäen, että kyseisissä päätöksissä ei viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä. Toimivaltainen viranomainen voi ennen menettelyyn liittyvän ennakollisen päätöksen tekemistä joutua tarkistamaan, että epäiltyä tai syytettyä vastaan on olemassa riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, jonka perusteella kyseinen päätös on perusteltu, ja päätöksessä voidaan viitata tähän näyttöön”(16). Se, että tässä siis viitataan tutkintavankeutta koskeviin päätöksiin, liittyy kuitenkin yksinomaan viranomaisten ja oikeusviranomaisten julkisiin lausumiin, joissa ei direktiivin mukaan siis saa viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä.
30. Varsinaisen todistustaakan osalta direktiivin 2016/343 6 artiklan 1 kohdassa – jota ennakkoratkaisukysymys nimenomaan koskee – jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että todistustaakka epäillyn tai syytetyn syyllisyydestä on syyttäjällä. Tämä ”ei vaikuta tuomarin tai toimivaltaisen tuomioistuimen velvoitteeseen etsiä sekä syyllisyyden puolesta että sitä vastaan puhuvaa näyttöä eikä puolustuksen oikeuteen esittää näyttöä asiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti”(17). Epäselvyys on luettava epäillyn tai syytetyn eduksi, ”myös silloin kun tuomioistuin arvioi kysymystä siitä, onko asianomainen henkilö vapautettava syytteestä”(18). Direktiivin 2016/343 johdanto-osan 22 perustelukappaleessa pyritään selventämään lainsäätäjän tarkoitusta. Siitä ilmenee, että kyse on epäillyn ja syytetyn syyllisyyttä koskevasta todistustaakasta ja että tämän todistustaakan on oltava syyttäjällä. Unionin lainsäätäjä näyttää hyväksyneen mahdollisuuden, että voidaan käyttää rikoksesta epäillyn tai syytetyn rikosoikeudellista vastuuta koskevia tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin perustuvia olettamia niin, ettei olettamilla loukata syyttömyysolettaman periaatetta, sillä edellytyksellä, että ”käytön olisi pysyttävä kohtuuden rajoissa siten, että otetaan huomioon kyseessä olevan asian merkitys ja säilytetään oikeus puolustukseen, ja keinojen olisi oltava asianmukaisessa suhteessa niillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. Tällaisten olettamien olisi oltava kumottavissa ja niitä saisi joka tapauksessa käyttää vain sillä edellytyksellä, että oikeutta puolustukseen kunnioitetaan”(19).
31. Direktiivin 2016/343 4 artiklassa viitataan nimenomaisesti menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, kuten tutkintavankeutta koskeviin päätöksiin,(20) mutta on todettava, ettei direktiivin 6 artiklassa ole tällaista viittausta. Sama koskee direktiivin johdanto-osan 22 perustelukappaletta. Mielestäni tämä johtuu siitä, että unionin lainsäätäjä tarkastelee tässä toista rikosoikeudellisen menettelyn vaihetta eli syyllisyyden toteen näyttämisen vaihetta.(21) Siltä osin kuin on kysymys tutkintavankeutta koskevista päätöksistä, direktiivin 2016/343 4 artiklalla pyritään kuitenkin vain siihen tavoitteeseen, ettei näissä päätöksissä viitata syytettyihin syyllisinä. Koska tutkintavankeutta koskeva päätös ei ole näiden henkilöiden syyllisyyttä koskeva päätös, kuten direktiivissä sitä paitsi nimenomaisesti todetaan,(22) tällainen päätös ei käsitykseni mukaan kuulu direktiivin 2016/343 6 artiklan soveltamisalaan.
32. Direktiivin 2016/343 6 artiklan 2 kohdan sanamuoto, jonka mukaan epäselvyys syyllisyydestä on luettava syytetyn eduksi, ei mielestäni tee tästä tulkinnasta virheellistä. Koska tutkintavankeudesta päätetään ennen kuin päätetään syytetyn syyllisyydestä – eli rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa, jossa ei voi olla muodostunut mitään varmaa käsitystä syyllisyydestä ja jossa syyllisyydestä on väistämättä vielä epäselvyyttä – se, että olisi katsottava, että direktiivin 2016/343 6 artiklan 2 kohtaa sovelletaan myös tutkintavankeutta koskeviin päätöksiin, merkitsisi nimittäin, että mahdolliset tilanteet, joissa henkilö voidaan määrätä tutkintavankeuteen, vähenisivät huomattavasti, kuten komissio on aiheellisesti huomauttanut.(23)
33. Direktiivin 2016/343 6 artiklan suppea tulkinta, jonka mukaan sillä ei ole tarkoitus säännellä todistustaakan jakoa tehtäessä tutkintavankeutta koskevia päätöksiä, saa mielestäni lisäksi tukea direktiivin historiallisesta analyysista. Eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä annettavaa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä koskevan ehdotuksen(24) perustelujen 16 kohta osoittaa, että komission käsityksen mukaan ”[direktiivissä] ei käsitel[ty] – –tutkintavankeutta”, koska unioni oli jo tehnyt siitä erillisiä aloitteita. Näiden muiden lainsäädännöllisten hankkeiden tällä hetkellä edelleen suppea ulottuvuus(25) ei voi oikeuttaa direktiivin 2016/343 tulkintaa, jossa mennään pidemmälle kuin mitä direktiivissä sallitaan. Totean tässä yhteydessä vielä, että parlamentin ehdotusta, että pelkästään 4 artiklan sanamuotoon lisätään nimenomainen viittaus tutkintavankeuteen, ei hyväksytty.(26)
34. Kuten olen edellä muistuttanut, direktiivillä 2016/343 pyritään lujittamaan eräitä syyttömyysolettamaan liittyviä näkökohtia, jotta lujitettaisiin jäsenvaltioiden luottamusta toistensa rikosoikeudellisiin järjestelmiin ja tehostettaisiin tuomioiden ja oikeusviranomaisten muiden päätösten vastavuoroista tunnustamista.(27) Direktiivillä 2016/343 on sen oikeusperustan(28) mukaisesti kuitenkin otettu käyttöön vähimmäissääntöjä, jotka koskevat vain eräitä syyttömyysolettamaan liittyviä näkökohtia rikosoikeudellisissa menettelyissä.(29)
35. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on tähän saakka erityisesti painotettu tätä vähimmäistason yhdenmukaistamista rajoitettaessa direktiivin 2016/343 ulottuvuutta tutkintavankeutta koskevien kansallisten järjestelmien osalta.
2. Direktiivi 2016/343 ja tutkintavankeutta koskevat päätökset unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä
36. Ensimmäisessä tuomiossaan Milev(30) unionin tuomioistuimen oli lausuttava siitä, oliko bulgarialaisen ylimmän oikeusasteen tuomioistuimen lausunto, jonka mukaan kansallisilla tuomioistuimilla, jotka ovat toimivaltaisia ratkaisemaan muutoksenhaun tutkintavankeudesta tehdystä päätöksestä, oli oikeus päättää, oliko rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaiheessa syytetyn pitäminen edelleen tutkintavankeudessa saatettava sellaisen tuomioistuinvalvonnan piiriin, joka koski myös sitä, oliko todennäköisiä syitä olettaa, että syytetty oli tehnyt rikoksen, josta häntä syytettiin, yhteensoveltuva direktiivin 2016/343 3 ja 6 artiklan kanssa. Koska kysymys oli esitetty ajankohtana, jona direktiivi 2016/343 oli tullut voimaan mutta sen täytäntöönpanolle varattu määräaika ei ollut vielä päättynyt, unionin tuomioistuin tyytyi muistuttamaan velvollisuuksista, joita jäsenvaltioilla on tänä erityisenä ajanjaksona,(31) ja totesi tämän jälkeen, että koska kyseisen lausunnon mukaan asianomaisilla tuomioistuimilla oli vapaus soveltaa joko Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiä, sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on niitä tulkinnut, tai kansallista rikosprosessioikeutta, lausunto ei ollut omiaan vakavasti vaarantamaan direktiivin 2016/343 tavoitteita sen täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisen jälkeen. Tässä asiassa unionin tuomioistuimen vastauksessa keskityttiin siis kysymykseen, joka koski velvollisuutta olla vaarantamatta vakavasti direktiivin 2016/343 tulosta sen täytäntöönpanolle varatun ajan kuluessa, eikä – perimmäistä mutta erillistä – kysymystä, (32) oliko ylimmän oikeusasteen tuomioistuimen lausunto ja laajemmin Bulgarian lainsäädäntö yhteensoveltuva direktiivin kanssa, tutkittu.
37. Toisessa tuomiossaan Milev(33) unionin tuomioistuimen oli ratkaistava, oliko direktiivin 2016/343 3, 4 ja 10 artiklaa, kun ne luetaan yhdessä kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 ja 48 perustelukappaleen sekä perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan kanssa, tulkittava siten, että kun kansallinen tuomioistuin tarkastaa, onko olemassa kansallisessa säännöstössä tarkoitettuja, kyseisen henkilön tutkintavankeuden jatkamisen edellyttämiä todennäköisiä syitä olettaa, että henkilö on tehnyt rikoksen, kyseinen tuomioistuin voi vain todeta, että tämä henkilö on ensi näkemältä voinut tehdä kyseisen rikoksen, vai onko mainitun tuomioistuimen selvitettävä, onko olemassa suuri todennäköisyys siitä, että mainittu henkilö on tehnyt mainitun rikoksen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuinta täsmentämään myös, sallittiinko unionin oikeuden säännöksissä, joihin oli vedottu, että kansallinen tuomioistuin, joka ottaa kantaa tutkintavankeudesta muodostuvan toimenpiteen muuttamista koskevaan vaatimukseen, perustelee päätöstään vertailematta toisiinsa syyllisyyden puolesta ja sitä vastaan puhuvaa näyttöä, vai oliko kyseisen tuomioistuimen tutkittava yksityiskohtaisemmin tämä näyttö ja annettava selkeä vastaus vangittuna olevan henkilön esittämiin argumentteihin.(34)
38. Muistutettuaan direktiivin 2016/343 2, 3, 4 ja 10 artiklan sanamuodosta unionin tuomioistuin täsmensi, että direktiivin tavoitteena ”on – kuten kyseisen direktiivin 1 artiklasta ja sen johdanto-osan yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee – vahvistaa rikosoikeudellisissa menettelyissä sovellettavat yhteiset vähimmäissäännöt, jotka koskevat tiettyjä syyttömyysolettamaan liittyviä näkökohtia”(35). Näiden vähimmäissääntöjen tavoitteena on lujittaa jäsenvaltioiden luottamusta toistensa rikosoikeudellisiin järjestelmiin ja näin ollen helpottaa rikosasioissa annettujen ratkaisujen vastavuoroista tunnustamista.(36) Sen vuoksi, että kyse on vähimmäistasosta, mitä tässä tuomiossa erityisesti korostettiin, unionin tuomioistuin katsoi, että direktiiviä 2016/343 ”ei – – voida tulkita siten, että se olisi täydellinen ja kattava säädös, jonka tavoitteena on vahvistaa kaikki edellytykset tutkintavankeutta koskevan päätöksen tekemiselle”(37). Unionin tuomioistuin on seuraavaksi katsonut, että direktiivin 2016/343 3 artiklan ja 4 artiklan 1 kohta ”[eivät] – – ole esteenä sellaisten oikeusviranomaisen tutkintavankeuden jatkamisesta tekemän päätöksen kaltaisten menettelyyn liittyvien ennakollisten päätösten tekemiselle, jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön, kunhan kyseisissä päätöksissä ei viitata vangittuna olevaan henkilöön syyllisenä”(38). Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että ”siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään – – edellytykset, joilla päätös tutkintavankeudesta voidaan tehdä, ja pohtii erityisesti sitä, missä määrin sen on oltava vakuuttunut rikoksen tekijän syyllisyydestä, sitä, miten eri todisteita on arvioitava, ja niiden perustelujen laajuutta, jotka sen on esitettävä vastauksena siinä esitettyihin argumentteihin, on – – todettava, ettei tällaisia kysymyksiä säännellä kyseisessä direktiivissä vaan ne kuuluvat yksinomaan kansallisen oikeuden soveltamisalaan”(39). Toisin ja vielä selvemmin sanottuna direktiivillä 2016/343 ”ei – – säännellä edellytyksiä, joilla päätökset tutkintavankeudesta voidaan tehdä”(40).
39. Unionin tuomioistuin tämän jälkeen antanut työjärjestyksensä 99 artiklan perusteella määräyksen.(41) Unionin tuomioistuimelta kysyttiin pääasiallisesti, oliko direktiivin 2016/343 4 artiklaa, kun se luetaan yhdessä direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleen kanssa, tulkittava siten, että syyttömyysolettamaan perustuvat vaatimukset edellyttävät, että kun tuomioistuin arvioi todennäköisiä syitä – joiden perusteella syytetyn voidaan olettaa tehneen rikoksen, josta häntä syytetään – voidakseen lausua tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuudesta, se punnitsee keskenään asiassa esitettyjä syyllisyyttä tukevia ja sitä vastaan puhuvia todisteita ja perustelee päätöksensä lausumalla – sen lisäksi, että se ilmoittaa seikat, jotka se on päättänyt ottaa huomioon asiassa – asianomaisen henkilön puolustuksen esittämistä vastaväitteistä.(42) Todettuaan, että asia näytti kuuluvan ”Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 [kappaleen] c [kohdassa] käytetystä käsitteestä ”milloin on syytä epäillä” muodostuvaan laajempaan asiayhteyteen[(43)]”,(44) unionin tuomioistuin ensin tukeutui ennakkoratkaisupyynnön ratkaisemisen kannalta hyödyllisten direktiivin 2016/343 säännösten sanamuotoon ja sen jälkeen halusi tukea arviointiaan viittaamalla myös direktiivin 6 artiklaan päätelläkseen, että ”jos – – syytettä tukevan ja sitä vastaan puhuvan näytön tutkinnan jälkeen kansallinen tuomioistuin tulee siihen tulokseen, että on todennäköisiä syitä epäillä henkilön syyllistyneen tekoihin, joista häntä syytetään, ja tekee tähän perustuvan alustavan päätöksen, ei tämä merkitse sitä, että epäiltyyn tai syytettyyn olisi direktiivin 2016/343 4 artiklassa tarkoitetulla tavalla viitattu syyllisenä näihin tekoihin”(45). Unionin tuomioistuin muistutti samalla ennakkotapauksesta Milev, joka koski vähimmäistason yhdenmukaistamista, johon pyritään direktiivillä 2016/343, jonka ei voida tulkita olevan ”täydellinen ja kattava säädös”, jonka tavoitteena on ”vahvistaa kaikki edellytykset tutkintavankeutta koskevan päätöksen tekemiselle, olipa kyse sitten erilaisten todisteiden arvioinnissa noudatettavista menettelytavoista tai tällaisen päätöksen perustelujen laajuudesta”(46). Unionin tuomioistuin katsoi tällöin, että ”direktiivin 2016/343 4 ja 6 artikla [– –] – – eivät ole esteenä sille, että kun toimivaltainen tuomioistuin arvioi todennäköisiä syitä – joiden perusteella epäillyn tai syytetyn voidaan olettaa tehneen rikoksen, josta häntä syytetään – voidakseen lausua tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuudesta, se punnitsee keskenään asiassa esitettyjä syyllisyyttä tukevia ja sitä vastaan puhuvia todisteita ja perustelee päätöksensä lausumalla – sen lisäksi, että se ilmoittaa seikat, jotka se on päättänyt ottaa huomioon asiassa – asianomaisen henkilön puolustuksen esittämistä vastaväitteistä, kunhan tässä päätöksessä ei viitata vangittuna olevaan henkilöön syyllisenä”(47). Toteamuksesta, jonka mukaan direktiivin 2016/343 6 artikla ”[ei] ole esteenä”, on kuitenkin mahdollista päätellä, että unionin tuomioistuimen aikaisempien toteamusten mukaisesti sitä ei yksinkertaisesti sovelleta.(48) Määräyksen määräysosa on mielekäs vain tällä tavalla tulkittuna.(49)
3. Tutkintavankeutta koskevat päätökset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä
40. Direktiivillä 2016/343 pannaan täytäntöön syyttömyysolettama ja oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, joista määrätään perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa, joihin direktiivissä viitataan nimenomaisesti.(50) Syyttömyysolettamalla pyritään takaamaan jokaiselle oikeus siihen, että häntä ei nimetä rikokseen syylliseksi tai kohdella sellaisena ennen kuin hänen syyllisyytensä on näytetty toteen tuomioistuimessa.(51) Direktiivissä 2016/343 on lisäksi suojan tason säilyttämistä koskeva lauseke, jonka mukaan ”tämän direktiivin säännösten ei ole katsottava rajoittavan perusoikeuskirjassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa – – tai minkään jäsenvaltion oikeudessa turvattuja oikeuksia tai menettelyllisiä takeita eikä poikkeavan niistä, jos nämä tarjoavat tätä direktiiviä korkeatasoisemman suojan”(52).
41. Perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrätään oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudesta puolueettomaan tuomioistuimeen ja 48 artiklassa määrätään edellä todetuin tavoin syyttömyysolettamasta ja oikeudesta puolustukseen. Erityisesti 48 artiklan selityksestä ilmenee, että tämä artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 ja 3 kappaletta, ja perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan sillä on sama merkitys ja ulottuvuus kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taatulla oikeudella.
42. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä ei kuitenkaan lausuta kyseessä olleen tilanteen yhteensoveltuvuudesta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kanssa vaan sen yhteensoveltuvuudesta tämän sopimuksen 5 artiklan 3 kappaleen kanssa.(53)
43. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan Magnitski ym. v. Venäjä(54) muistuttanut nykyään vakiintuneista periaatteista, jotka se oli aiemmin kehittänyt sen arvioimiseksi, onko tutkintavankeuden jatkaminen Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista.
44. On nimittäin todettava, että vaikka tutkintavankeus voi olla sallittua Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdassa mainituista syistä, tämän artiklan 3 kappaleessa asetetaan ”tietty määrä menettelyllisiä takeita” ja määrätään erityisesti, ”että tutkintavankeuden keston on oltava kohtuullinen eli se ei siis ole rajoittamaton”(55). Se, että on edelleen todennäköisiä syitä epäillä pidätetyn henkilön syyllistyneen rikokseen, on vankeuden jatkamisen välttämätön edellytys,(56) mutta ”tietyn ajan” kuluttua se ei enää riitä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen on tällöin todettava ensinnäkin, oikeuttavatko oikeusviranomaisten käyttämät muut perusteet edelleen vapaudenriiston, ja toiseksi siinä tapauksessa, että nämä perusteet osoittautuvat asiaankuuluviksi ja riittäviksi, sen on todettava, ovatko kansalliset viranomaiset noudattaneet asian käsittelyssä erityistä ripeyttä.(57) Viranomaisten on näytettävä vakuuttavasti toteen, että jokainen – vaikka kuinka lyhyt – vankeusjakso oli perusteltu.(58) Kun ne päättävät, onko henkilö vapautettava vai vangittava, niiden on tutkittava, eikö ole muita keinoja taata hänen saapumisensa oikeudenkäyntiin.(59) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että tällainen oikeuttamisperuste on olemassa, kun on olemassa pakenemisen, todistajien painostamisen, todistusaineiston vääristämisen, salaliiton tai yleiseen järjestykseen kohdistuvan häiriön uusimisen vaara tai kun on tarpeen suojella vapaudenriiston käsittävän toimenpiteen kohteena olevaa henkilöä.(60) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut myös, että ”olettama puoltaa aina vapauttamista – –. Syytettyä on tuomitsemiseensa saakka pidettävä syyttömänä, ja [Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 3 kappaleella] on pääasiallisesti tarkoitus velvoittaa väliaikaiseen vapauttamiseen heti, kun vankeuden jatkaminen ei enää ole kohtuullista. – – Syytetyn vankeuden jatkamisen legitimiteettiä on kussakin tapauksessa arvioitava asian erityispiirteiden perusteella. Vankeuden jatkaminen voi olla tietyssä tapauksessa perusteltua vain, jos konkreettiset todisteet osoittavat, että on olemassa todellinen yleistä etua koskeva vaatimus, joka – syyttömyysolettaman tätä estämättä – on ensisijainen suhteessa – – sääntöön yksilönvapauden kunnioittamisesta”(61). Oikeusviranomaisten on tässä tarkoituksessa ”otettava asianmukaisesti huomioon syyttömyysolettaman periaate ja tutkittava kaikki seikat, jotka puhuvat sen puolesta tai sitä vastaan, että on olemassa edellä mainittu yleistä etua koskeva vaatimus, jonka vuoksi on perusteltua poiketa [Euroopan ihmisoikeussopimuksen] 5 artiklassa vahvistetusta säännöstä – –. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen on pääasiallisesti näissä päätöksissä esitettyjen perusteiden ja asianomaisen henkilön vaatimuksissaan esittämien toteen näytettyjen tosiseikkojen perusteella ratkaistava, onko [Euroopan ihmisoikeussopimuksen] 5 artiklan 3 kappaletta rikottu”(62).
45. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossa Magnitski ym. v. Venäjä(63) samaten ottanut erityisesti huomioon sen, että kansalliset viranomaiset olivat kääntäneet vapauttamista puoltavan olettaman toteamalla, että koska ei ollut uusia olosuhteita, tutkintavankeutta oli jatkettava. Europan ihmisoikeustuomioistuin muistutti, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa vahvistetaan vapautta koskevaan oikeuteen kohdistuvien puuttumisten poikkeuksellisuus, sillä ne ovat hyväksyttäviä vain tyhjentävästi luetteluissa ja tiukasti määritellyissä tapauksissa.(64) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että todistustaakan siirtyminen syyttäjältä puolustukselle on tosin altis viimeksi mainitun esittämälle arvostelulle, mutta se ei kuitenkaan ole itsenäinen, riittävä ja automaattinen peruste katsoa, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 3 kappaletta on rikottu, sillä tällainen rikkominen todetaan aina kunkin yksittäistapauksen kaikkia olosuhteita koskevan konkreettisen arvioinnin jälkeen.(65)
46. Näyttökysymystä koskeva toteamus on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä paljon täsmällisempi, kun tilannetta tutkitaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen valossa,(66) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitä paitsi katsonut, että rikosoikeuden alalla todistelua koskevaa ongelmaa on tarkasteltava tämän määräyksen valossa.(67)
47. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 3 kappaletta koskevasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä päinvastoin ilmenee, että kyseinen tuomioistuin tutkii sen lähtökohtaisen määritelmän ohella, joka koskee todistustaakkaa menettelyissä, joissa pyritään kyseenalaistamaan tutkintavankeutta koskevia päätöksiä, onko tällaisten päätösten valvonnasta vastaava viranomainen tutkinut kaikki argumentit sen puolesta ja sitä vastaan, että on olemassa yleinen etu, joka voi tehdä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa vahvistetun säännön – eli vapauden – loukkaamisen perustelluksi, ja heijastuuko tämä tutkinta kyseisen viranomaisen päätöksessä.(68) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole myöskään sulkenut pois olettamaan turvautumista, siltä osin kuin on kyse tutkintavankeuden jatkamisen lakisääteisten edellytysten täyttymisestä, mutta tämä edellyttää kuitenkin, että viranomaisten on näytettävä vakuuttavasti toteen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan säännön sivuuttavien konkreettisten tosiseikkojen olemassaolo, jotta nämä voisivat olla riittäviä perusteita vapaudenriiston jatkumisen legitimoimiseksi.(69)
4. Asian tarkastelun päätelmät
48. Edellä esitetystä ilmenee siten, ettei direktiivillä 2016/343 ole tarkoitettu panna täytäntöön oikeutta vapauteen, sellaisena kuin tästä määrätään perusoikeuskirjan 6 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa, vaan ainoastaan yhdenmukaistaa eräitä syyttömyysolettamaan liittyviä näkökohtia.(70) Direktiivin 2016/343 6 artikla koskee siis todistustaakkaa syytetyn syyllisyyden toteen näyttämiseksi. Koska todistustaakan määrittäminen tutkintavankeuden jatkamista koskevan päätöksen riitauttamiseksi on eri kysymys, sitä ei säännellä direktiivin 2016/343 6 artiklalla.
V Ratkaisuehdotus
49. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Spetsializiran nakazatelen sadin ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/343 6 artiklalla ei säännellä todistustaakkaa tutkintavankeuden jatkamista koskevien päätösten osalta.