EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(toinen jaosto)

19 päivänä marraskuuta 2015

Asia F‑37/15

Daniel van der Spree

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Palkkaus – Palvelussuhteen lopullinen päättyminen – Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 6 artiklan 1 kohta – Kahden kuukauden peruspalkkaa vastaava uudelleenasettautumiskorvauksen perusmäärä – Kantajan kotipaikan vaihtuminen – Kantajan tyttären kotipaikka – Näyttö

Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Daniel van der Spree vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan komission 19.5.2014 tekemän päätöksen maksaa hänelle uudelleenasettautumiskorvaus, jonka määrä vastaa hänen yhden kuukauden peruspalkkaansa kahden kuukauden peruspalkkaa vastaavan määrän sijaan.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Daniel van der Spree vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

Virkamiehet – Kulukorvaus – Uudelleenasettautumiskorvaus – Myöntämisedellytykset – Tavanomaisen asuinpaikan tosiasiallinen siirtyminen – Tavanomaisen asuinpaikan käsite – Uudelleenasettautuminen perheen kanssa – Virkamiehen todistustaakka uudelleenasettautumisen todellisuuden osalta – Paikkakunnan väestörekisteriin merkitseminen – Seikka, jonka perusteella ei voida olettaa tavanomaista asuinpaikkaa

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII oleva 6 artikla)

Uudelleenasettautumiskorvauksella on tarkoitus kattaa ja keventää kuluja, joita entiselle virkamiehelle aiheutuu siitä, että hänen pääasiallinen asuinpaikkansa vaihtuu sen jälkeen, kun hän on lopullisesti lopettanut tehtävissään, ja näiden kulujen oletetaan olevan korkeammat silloin, kun asianomainen virkamies asettautuu uudelle paikkakunnalle perheensä kanssa, minkä vuoksi on perusteltua, että uudelleenasettautumiskorvauksen määrä vastaa kahden kuukauden peruspalkkaa virkamiehille, joilla on oikeus kotitalouslisään ja jotka ovat osoittaneet asettautuvansa uudelle paikkakunnalle perheensä kanssa.

Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevassa 6 artiklassa tarkoitetun asuinpaikan vaihdon on oltava ”virkamiehen tavanomaisen asuinpaikan tosiasiallinen siirtäminen uudelle paikkakunnalle, joka on ilmoitettu uudelleenasettautumisen paikkakunnaksi”; tavanomaisen asuinpaikan käsitettä on tulkittava siten, että se on ”pysyväksi aiottu paikka, jonne asianosainen on keskittänyt pysyvästi tai tavanmukaisesti intressinsä”. Lisäksi virkamiehen on esitettävä todisteet siitä, että hän on tosiasiallisesti asettautunut perheensä kanssa. Asian laita on näin myös siltä osin kuin on kyse virkamiehen perheen uudelleenasettautumista koskevista todisteista.

Paikkakunnan väestörekisteriin merkitseminen on puhtaasti muodollinen seikka, jonka avulla ei voida osoittaa, että asianomainen tosiasiallisesti asuu kyseisellä paikkakunnalla, joten tämä seikka ei ole ratkaiseva henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevassa 6 artiklassa tarkoitettua uudelleenasettautumista koskevia todisteita varten.

Lisäksi tietyn valtion hallinnollisten viranomaisten laatimien sellaisten asiakirjojen todistusvoima on suljettu pois, jotka kuvastavat asianomaisen yhteyksiä kyseiseen maahan tai joissa jopa mainitaan osoite tässä maassa, kuten esimerkiksi kansalaisoikeuksien käyttämistä tai auton rekisteröintiä ja siihen liittyvien maksujen maksamista koskevat todistukset, kun kyseisillä asiakirjoilla esitetään näyttöä toimista tai tosiseikoista, joita kyseessä olevat hallinnolliset viranomaiset eivät ole millään tavoin tarkistaneet. Sitä suuremmalla syyllä on siis suljettava pois sellaisten yksityishenkilöiden tekemien ilmoitusten todistusvoima, jotka eivät välttämättä kykene arvioimaan henkilöstösäännöissä tarkoitettua asuinpaikan oikeudellista käsitettä.

(ks. 29–31, 34 ja 37 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: tuomio 25.11.1982, Evens v. tilintarkastustuomioistuin (79/82, EU:C:1982:404, 11 ja 12 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio 24.4.2001, Miranda v. komissio (T‑37/99, EU:T:2001:122, 29–31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 8.7.2003, Chetaud v. parlamentti (T‑65/02, EU:T:2003:190, 64 kohta)

Virkamiestuomioistuin: tuomio 8.4.2008, Bordini v. komissio (F‑134/06, EU:F:2008:40, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 9.3.2010, Tzvetanova v. komissio (F‑33/09, EU:F:2010:18, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)