UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
21 päivänä joulukuuta 2016 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 93/13/ETY – Kuluttajasopimukset – Kiinnelainat – Kohtuuttomat ehdot – 4 artiklan 2 kohta – 6 artiklan 1 kohta – Pätemättömyyden toteaminen – Kansallinen tuomioistuin on rajannut kohtuuttoman ehdon pätemättömyyden toteamisen vaikutukset ajallisesti
Yhdistetyissä asioissa C-154/15, C-307/15 ja C-308/15,
joissa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, jotka Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Granada (Granadan kauppatuomioistuin nro 1, Espanja) on esittänyt 25.3.2015 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 1.4.2015 (C-154/15), ja Audiencia Provincial de Alicante (Alicanten maakunnan tuomioistuin, Espanja) 1.4.2015 ja 15.6.2015 tekemillään päätöksillä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimeen 1.7.2015 (C-307/15 ja C-308/15), saadakseen ennakkoratkaisun asioissa
Francisco Gutiérrez Naranjo
vastaan
Cajasur Banco SAU (C-154/15),
Ana María Palacios Martínez
vastaan
Banco Bilbao Vizcaya Argentaria SA (BBVA) (C-307/15) ja
Banco Popular Español SA
vastaan
Emilio Irles López ja
Teresa Torres Andreu (C-308/15),
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti A. Tizzano, jaostojen puheenjohtajat R. Silva de Lapuerta ja M. Ilešič sekä tuomarit J. Malenovský, E. Levits (esittelevä tuomari), J.-C. Bonichot, A. Arabadjiev, C. G. Fernlund, C. Vajda, S. Rodin, F. Biltgen ja K. Jürimäe,
julkisasiamies: P. Mengozzi,
kirjaaja: hallintovirkamies L. Carrasco Marco,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 26.4.2016 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Francisco Gutiérrez Naranjo, edustajinaan A. Navarro Vidal, A. Martínez Muriel, D. Pineda Cuadrado ja L. Pineda Salido, abogados,
– Ana María Palacios Martínez, edustajinaan F. J. Zambudio Nicolas, abogado, ja R. López Coloma, procuradora,
– Banco Popular Español SA, edustajinaan C. Fernández Vicién, I. Moreno-Tapia Rivas ja J. Capell, abogados,
– Cajasur Banco SAU, edustajinaan J. Remón Peñalver ja D. Sarmiento Ramirez-Escudero, abogados,
– Banco Bilbao Vizcaya Argentaria SA (BBVA), edustajinaan J. Rodríguez Cárcamo ja A. Rodríguez Conde, abogados,
– Emilio Irles López ja Teresa Torres Andreu, edustajinaan Y. Sánchez Orts, procuradora, ja F. García Cerrillo, abogado,
– Espanjan hallitus, asiamiehinään A. Gavela Llopis ja M. Sampol Pucurull,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään S. Šindelková, M. Smolek ja J. Vláčil,
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehinään S. Simmons ja L. Christie, avustajinaan S. Ford, barrister, sekä K. Smith ja B. Kennelly, QC,
– Euroopan komissio, asiamiehinään D. Roussanov, N. Ruiz García ja J. Baquero Cruz,
kuultuaan julkisasiamiehen 13.7.2016 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) ja erityisesti sen 6 ja 7 artiklan tulkintaa.
2 Nämä pyynnöt on esitetty riita-asioissa, joissa asianosaisina ovat kiinnelainasopimuksia tehneet henkilöt ja luottolaitokset ja joissa on kyse oikeudesta sellaisten sopimusehtojen perusteella maksettujen summien palautukseen, joiden kohtuuttomuus on todettu tuomioistuinratkaisulla.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 93/13 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”– – tehokkaampi kuluttajansuoja voidaan saavuttaa ottamalla käyttöön yhdenmukaiset kohtuuttomia ehtoja koskevat säännöt – –”
4 Direktiivin johdanto-osan 12. perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”– – on tarpeen jättää jäsenvaltioille mahdollisuus perustamissopimusta asianmukaisesti noudattaen varmistaa kuluttajalle suojelun korkeampi taso tämän direktiivin säännöksiä tiukemmilla kansallisilla säännöksillä”.
5 Direktiivin 93/13 johdanto-osan 24. perustelukappale on muotoiltu seuraavasti:
”jäsenvaltioiden tuomioistuimilla tai hallintoviranomaisilla on oltava käytettävissään riittävät ja tehokkaat keinot kuluttajasopimusten kohtuuttomien ehtojen soveltamisen lopettamiseksi”.
6 Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”
7 Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos se on ennakolta laadittu, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, varsinkaan ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä.”
8 Direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista.
2. Sopimusehtojen kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa koskea sopimuksen pääkohteen määrittelyä, hinnan tai korvauksen riittävyyttä eikä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita, jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.”
9 Direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos on kyse sopimuksesta, jonka kaikki tai tietyt kuluttajalle esitetyt ehdot on laadittu kirjallisesti, ehdot on aina laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi. – – ”
10 Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”
11 Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”
Espanjan oikeus
Lainsäädäntö
12 Siviililain (Código Civil) 1303 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Jos sopimusvelvoite todetaan pätemättömäksi, sopimuspuolten on palautettava toisilleen sopimuksen kohde, tuotto ja hinta korkoineen, ellei seuraavissa pykälissä säädetystä muuta johdu.”
13 Kuluttajien ja käyttäjien suojasta annetun yleisen lain sekä muiden täydentävien lakien uudelleen laaditun tekstin (Real Decreto Legislativo 1/2007 por el que se aprueba el Texto refundido de la Ley General para la Defensa de los Consumidores y Usuarios y otras leyes complementarias), joka hyväksyttiin 16.11.2007 annetulla kuninkaan asetuksella 1/2007 (Real Decreto Legislativo 1/2007; BOE nro 287, 30.11.2007), sellaisena kuin se oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä (jäljempänä LGDCU), 82 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kohtuuttomina pidetään kaikkia sellaisia sopimusehtoja, joista ei ole erikseen neuvoteltu, sekä kaikkia käytäntöjä, jotka eivät perustu nimenomaiseen sopimukseen, jos ne lojaliteettiperiaatteen vastaisesti aiheuttavat kuluttajan ja käyttäjän vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”
14 LGDCU:n 83 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Kohtuuttomat sopimusehdot ovat pätemättömiä suoraan lain nojalla, ja niistä ei katsota sovitun. Tässä tarkoituksessa tuomioistuin toteaa sopimukseen sisältyvien kohtuuttomien ehtojen pätemättömyyden asianosaisia kuultuaan. Sopimus kuitenkin sitoo samoin ehdoin edelleen sopimuspuolia, mikäli se voi pysyä voimassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”
15 Yleisistä sopimusehdoista 13.4.1998 annetun lain 7/1998 (Ley 7/1998 sobre condiciones generales de la contratación; BOE nro 89, 14.4.1998), sellaisena kuin se oli voimassa pääasioiden tosiseikkojen tapahtumahetkellä (jäljempänä LCGC), 5 §:n 5 momentissa säädetään seuraavaa:
”Yleisiä sopimusehtoja laadittaessa noudatetaan avoimuuden, selvyyden, täsmällisyyden ja yksinkertaisuuden vaatimuksia.”
16 LCGC:n 7 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Seuraavia yleisiä sopimusehtoja ei katsota osaksi sopimusta:
a) ehdot, joista kuluttaja ei ole todellisuudessa voinut olla kaikilta osin tietoinen sopimusta tehtäessä tai joita ei ole allekirjoitettu, silloin kun tätä on 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla edellytetty
b) ehdot, joiden sisältö on vaikeaselkoinen, monimerkityksinen, epäselvä tai vaikeatajuinen, paitsi jos kuluttaja on nämä viimeksi mainitut nimenomaisesti kirjallisesti hyväksynyt ja jos ne ovat niiden erityisten säännösten mukaisia, joissa säädetään kyseisellä alalla sopimukseen sisältyviltä ehdoilta edellytetyn avoimuuden vaatimuksista.”
17 LCGC:n 8 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Suoraan lain nojalla pätemättömiä ovat sellaiset yleiset sopimusehdot, joilla loukataan vastoin sopimuspuolen etua tämän lain säännöksiä tai jotakin muuta pakottavaa säännöstä tai kieltoa, ellei niissä ole säädetty muunlaisesta seuraamuksesta.
2. Pätemättömiksi katsotaan erityisesti kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot. – –”
Tribunal Supremon (ylin oikeusaste, Espanja) oikeuskäytäntö
– 9.5.2013 annettu tuomio nro 241/2013
18 Tribunal Supremolta haettiin muutosta asiassa, jossa kuluttajayhdistys oli nostanut useita eri luottolaitoksia vastaan ryhmäkieltokanteen, ja se ratkaisi asian 9.5.2013 antamallaan tuomiolla nro 241/2013 (jäljempänä 9.5.2013 annettu tuomio), jossa se totesi ensin kohtuuttomiksi ehdot, joissa määrätään vähimmäiskorkokannasta, jonka alapuolelle vaihtuva korko ei voi laskea (jäljempänä vähimmäiskorkoehto), ja joita käytetään kuluttajien kanssa tehtävien kiinnelainasopimusten yleisissä sopimusehdoissa, ja totesi sitten, että nämä ehdot olivat pätemättömiä.
19 Tribunal Supremo katsoi, että mainitut ehdot, joissa oli kyse tällaisten sopimusten pääkohteen määrittelemisestä, olivat kieliopilliselta rakenteeltaan sellaisia, että kuluttajat kykenivät saamaan niistä selvää, ja että ne täyttivät näin direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua selvää ja ymmärrettävää muotoilua koskevan vaatimuksen. Sen näkemyksen mukaan niitä ei siis ollut syytä katsoa kohtuuttomiksi unionin tuomioistuimen 3.6.2010 antamaan tuomioon Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid (C-484/08, EU:C:2010:309) perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti.
20 Tribunal Supremo totesi kuitenkin tukeutumalla muun muassa unionin tuomioistuimen 21.3.2013 antamassa tuomiossa RWE Vertrieb (C-92/11, EU:C:2013:180) vahvistettuihin periaatteisiin, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa säädetty avoimuusvaatimus on ymmärrettävä siten, ettei sillä ole pelkästään muodollista vaan myös sisällöllinen ulottuvuus, joka vastaa direktiivin 93/13 5 artiklassa säädettyä vaatimusta ja liittyy niiden tietojen riittävyyteen, jotka kuluttajille on sopimusta tehtäessä annettava sopimuksen pääkohdetta koskevien ehtojen soveltamisesta heille aiheutuvista oikeudellisista ja taloudellisista vaikutuksista.
21 Avoimuusedellytys ei Tribunal Supremon mukaan kuitenkaan 9.5.2013 annetussa tuomiossa kyseessä olleessa tapauksessa täyttynyt sen sisällöllisten vaatimusten osalta, koska asianomaiset pankit eivät olleet antaneet kuluttajille tällaisia tietoja sellaisia lainasopimuksia tehtäessä, joihin sisältyi vähimmäiskorkoehtoja. Tämän vuoksi se tutki näiden ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa, 4 artiklan 1 kohdassa ja 5 artiklassa muotoiltujen lojaliteettiperiaatetta, sopimuspuolten välistä tasapainoa ja avoimuutta koskevien yleisten vaatimusten kannalta ja totesi ehdot pätemättömiksi siitä syystä, etteivät ne täyttäneet avoimuuden vaatimuksia, koska lainanottajille ei ollut annettu riittäviä tietoja niistä konkreettisista vaikutuksista, joihin ehtojen soveltaminen käytännössä johtaa.
22 Tribunal Supremo katsoi kuitenkin, että kyseessä olleet kiinnelainasopimukset voitiin pitää voimassa, minkä lisäksi se rajoitti vähimmäiskorkoehtojen pätemättömäksi toteamisen takautuvia vaikutuksia.
23 Tribunal Supremo viittasi tässä yhteydessä näet ensin siihen, että kohtuuttomien ehtojen pätemättömäksi toteamisessa sovellettavan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella kyseessä olevat ehdot oli katsottava alusta saakka tehottomiksi, ja toi tämän jälkeen esiin sen, että siitä pääsäännöstä huolimatta, että pätemättömyyden toteaminen vaikuttaa takautuvasti, tämä vaikutus ei voinut muodostua ylitsepääsemättömäksi esteeksi yleisille oikeusperiaatteille eikä erityisesti oikeusvarmuuden periaatteelle.
24 Tribunal Supremo katsoi, että vähimmäiskorkoehdot olivat sellaisenaan laillisia, että ne perustuivat objektiivisiin syihin, etteivät ne olleet epätavallisia eivätkä täysin epäsuhteisia, että niiden käyttö oli asuntolainamarkkinoilla jo pitkään hyväksytty, että niiden pätemättömyys perustui avoimuuden puutteeseen, joka johtui siitä, ettei lainanottajille ollut annettu riittäviä tietoja, että pankit olivat noudattaneet lakisääteistä tiedonantovelvollisuuttaan, että vähimmäiskorkokannan vahvistaminen oli tarpeen kyseisten kiinnelainojen vähimmäistuoton säilyttämiseksi, jotta pankit kykenisivät kattamaan tuotantokustannuksensa ja jatkamaan rahoituksen myöntämistä, että vähimmäiskorkoehdot oli laskettu siten, ettei alun perin maksettavaksi sovittuihin summiin, jotka lainanantajat olivat ottaneet huomioon päättäessään taloudellisista ratkaisuistaan, tulisi huomattavia muutoksia, että Espanjan lainsäädäntö sallii velkojan vaihdokset ja että kyseisten ehtojen pätemättömäksi toteamisen takautuvasta vaikutuksesta aiheutuisi vakavia taloudellisia häiriöitä.
25 Tribunal Supremo katsoi näiden seikkojen valossa ja oikeusvarmuuden periaatteen perusteella, että sen tuomion ajalliset vaikutukset oli rajattava alkamaan tuomion julistamispäivästä, ja päätti, ettei kyseisten vähimmäiskorkoehtojen pätemättömyyden toteaminen vaikuttaisi ennen 9.5.2013 lainvoimaisilla tuomioistuinratkaisuilla lopullisesti ratkaistuihin tilanteisiin eikä tätä päivää ennen suoritettuihin maksuihin, joten vain ne summat, jotka oli maksettu perusteettomasti näiden ehtojen mukaisesti mainitun päivän jälkeen, pitäisi palauttaa.
– 25.3.2015 annettu tuomio nro 139/2015
26 Tribunal Supremo vahvisti 25.3.2015 antamallaan tuomiolla nro 139/2015 (jäljempänä 25.3.2015 annettu tuomio) vähimmäiskorkoehtojen pätemättömyyden toteamisen takautuvien vaikutusten rajaamisen asiassa, jossa yksittäinen kuluttaja oli kanteellaan vaatinut tällaisen ehdon perusteella perusteettomasti maksamiensa summien palauttamista. Se ulotti tällä tavoin yksittäistapauksia koskeviin kielto- ja korvauskanteisiin ratkaisun, jonka se oli omaksunut 9.5.2013 antamassaan tuomiossa ryhmäkieltokanteiden osalta. Näin tapauksessa, joka ratkaistiin 25.3.2015 annetulla tuomiolla, palautusvelvollisuus rajattiin ainoastaan niihin summiin, jotka oli maksettu perusteettomasti 9.5.2013 annetun tuomion julistamisen jälkeen.
Pääasioiden tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset
Asia C-154/15
27 Francisco Gutiérrez Naranjo teki Cajasur Banco SAU:n kanssa kiinnelainasopimuksen, johon sisältyi vähimmäiskorkoehto.
28 Gutiérrez Naranjo vetosi direktiiviin 93/13 ja Tribunal Supremon oikeuskäytäntöön kanteessaan, jossa se vaati Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Granadaa (Granadan kauppatuomioistuin nro 1, Espanja) toteamaan tämän vähimmäiskorkoehdon pätemättömyyden ja määräämään kyseisen ehdon perusteella perusteettomaksi maksetut summat palautettaviksi.
29 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii sitä, onko sopimusehdon, joka on sen kohtuuttomuuden vuoksi todettu pätemättömäksi, pätemättömyyden toteamisen vaikutusten rajaaminen vain toteamista seuraavaan ajanjaksoon direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan mukaista.
30 Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Granada päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa vahvistetun ’sitomattomuuden’ tulkinta: Onko tämän käsitteen mukaisena pidettävä näissä tapauksissa tulkintaa, jonka mukaan ehdon pätemättömyyden toteamisesta huolimatta sen vaikutukset ulottuvat pätemättömyyden toteamishetkeen saakka, ja onko tämän vuoksi katsottava, vaikka pätemättömyys on todettu, että vaikutukset, jotka ehdolla on ollut voimassaolonsa aikana, eivät ole kumoutuneet tai tehottomia?
2) Tietyn ehdon käytön mahdollinen kieltäminen (6 ja 7 artiklan 1 kohtien mukaisesti) yksittäistapausta koskevan, kuluttajan nostaman kieltokanteen perusteella, kun ehto todetaan pätemättömäksi: Voidaanko ehdon käytön kieltämisen yhteydessä määrätä pätemättömyyden vaikutusten rajoittamisesta? Voivatko tuomioistuimet kohtuullistaa elinkeinonharjoittajaan kohdistuvaa velvollisuutta palauttaa kuluttajan kyseisen ehdon – joka on myöhemmin todettu pätemättömäksi siitä sopimisesta alkaen tiedottamisessa tapahtuneiden laiminlyöntien ja/tai avoimuuden vaatimusten noudattamatta jättämisen vuoksi – mukaisesti maksamia määriä?”
Asia C-307/15
31 Ana María Palacios Martínez teki 28.7.2006 Banco Bilabao Vizcaya Argentaria SA:n (BBVA) kanssa kiinnelainasopimuksen, johon sisältyi vähimmäiskorkoehto.
32 Lainanottaja nosti 6.3.2014 kanteen Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Alicantessa (Alicanten kauppatuomioistuin nro 1, Espanja) ja vaati vähimmäiskorkoehdon toteamista pätemättömäksi sen kohtuuttomuuden vuoksi sekä niiden summien palauttamista, jotka pankki oli perusteettomasti perinyt.
33 Mainittu ensimmäisenä asteena asiaa käsitellyt tuomioistuin totesi viittaamalla Tribunal Supremon 9.5.2013 antamassa tuomiossa omaksuttuun ratkaisuun, että kanne oli jäänyt vaille kohdetta, tämän vaikuttamatta niiden summien palauttamiseen kantajalle, jotka pankki on saattanut periä kyseessä olevan sopimusehdon nojalla mainitun tuomion antamispäivästä alkaen.
34 Audiencia Provincial de Alicante (Alicanten maakunnan tuomioistuin, Espanja) sai käsiteltäväkseen valituksen mainitusta tuomiosta, eikä se ole varma ensimmäisessä oikeusasteessa omaksutun ratkaisun yhteensopivuudesta direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan kanssa.
35 Audiencia Provincial de Alicanten mukaan kohtuuttoman ehdon pätemättömyyden toteamisen takautuvan vaikutuksen epääminen saattaisi olla ristiriidassa niin direktiivin 93/13 tavoitteiden kuin senkin kanssa, että kohtuuttoman ehdon vaikutusten kohtuullistaminen tuomioistuimessa on kielletty. Lisäksi se epäilee sitä, voidaanko 9.5.2013 annetussa tuomiossa kyseessä olleessa tapauksessa niiden vaatimusten katsoa täyttyneen, jotka unionin tuomioistuin on asettanut kohtuuttoman ehdon pätemättömäksi toteamisen vaikutusten rajaamiselle ajallisesti.
36 Audiencia Provincial de Alicante päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa tunnustetun periaatteen, jonka mukaan kuluttajan kanssa tehtyjen sopimusten [kohtuuttomat ehdot] eivät sido, kanssa yhteensoveltuvaa, että lainasopimukseen sisältyneen kohtuuttoman vähimmäiskorkolausekkeen pätemättömäksi toteamisesta johtuvat palauttamista koskevat [taannehtivat] vaikutukset eivät ala sopimuksen tekopäivästä vaan myöhäisemmästä ajankohdasta?
2) Onko kohtuuttoman ehdon [pätemättömäksi toteamisen] taannehtivien vaikutusten rajoittamisen perusteena oleva asianomaisten vilpitöntä mieltä koskeva edellytys unionin oikeuden itsenäinen käsite, jota on tulkittava yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa?
3) Jos kysymykseen vastataan myöntävästi, mitä syitä on otettava huomioon määriteltäessä sitä, onko asianomainen ollut vilpittömässä mielessä?
4) Onko sellainen elinkeinonharjoittajan toiminta, joka sopimusta tehtäessä on ollut perusteena ehdon kohtuuttomuuden kannalta ratkaisevalle avoimuuden puutteelle, joka tapauksessa yhteensoveltuvaa asianomaisten vilpittömän mielen kanssa?
5) Onko kohtuuttoman ehdon [pätemättömäksi toteamisen] taannehtivien vaikutusten rajoittamisen perusteena oleva vakavien vaikeuksien uhka unionin oikeuden itsenäinen käsite, jota on tulkittava yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa?
6) Jos kysymykseen vastataan myöntävästi, mitä arviointiperusteita pitäisi ottaa huomioon?
7) Onko vakavien vaikeuksien uhkaa arvioitava ottamalla huomioon ainoastaan elinkeinonharjoittajalle aiheutuvat vaikeudet vai pitääkö ottaa huomioon myös vahinko, joka kuluttajalle aiheutuu siitä, että mainitun vähimmäiskorkoehdon perusteella maksettuja määriä ei palauteta kokonaan?”
Asia C-308/15
37 Emilio Irles López ja Teresa Torres Andreu tekivät 1.6.2001 Banco Popular Español SA:n (jäljempänä BPE) kanssa kiinnelainasopimuksen, johon sisältyi vähimmäiskorkoehto. Sopimuspuolet sopivat tämän jälkeen luoton määrän korottamisesta kaksi kertaa 2.5. ja 14.6.2007 laadituilla muutosasiakirjoilla, joihin kumpaankin sisältyi vähimmäiskorkoehto.
38 Lainanottajat katsoivat, että heidän vähimmäiskorkoehtoja koskevien tahdonilmaisujensa osalta oli kyseessä avoimuuden puute, ja nostivat kanteen Juzgado de lo Mercantil n° 3 de Alicantessa (Alicanten kauppatuomioistuin nro 3, Espanja), jossa he vaativat näiden ehtojen toteamista pätemättömiksi ja niiden summien palauttamista, jotka oli maksettu perusteettomasti näiden ehtojen perusteella.
39 Tämä asian ensimmäisenä asteena ratkaissut tuomioistuin hyväksyi kanteen ja velvoitti BPE:n palauttamaan lainanottajille perusteettomasti näiden ehtojen perusteella maksetut summat lainasopimuksen ja sen muutosasiakirjojen tekemispäivistä alkaen.
40 BPE valitti Audiencia Provincial de Alicanteen vedoten 9.5.2013 ja 25.3.2015 annettuihin tuomioihin.
41 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee yhtäältä sitä, voidaanko kohtuuttoman ehdon pätemättömyyden toteamisen vaikutusten rajaamista ajallisesti pitää direktiivin 93/13 6 artiklan mukaisena. Toisaalta se katsoo, että se, että Tribunal Supremo on 25.3.2015 antamallaan tuomiolla ulottanut yksittäistapauksia koskeviin kanteisiin ryhmäkanneasiassa 9.5.2013 antamansa tuomion, voisi johtaa siihen, että yksittäisten lainanottajien oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan rajoitetaan, koska kussakin konkreettisessa yksittäistapauksessa vallitsevia olosuhteita ei näin otettaisi huomioon määritettäessä ajankohtaa, josta siihen pankkiin kohdistuva palautusvelvollisuus alkaa, joka on hyötynyt kohtuuttoman ehdon vaikutuksista.
42 Audiencia Provincial de Alicante päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle asiassa C-307/15 jo esittämiensä kysymysten lisäksi kahdeksannen ennakkoratkaisukysymyksen, joka on muotoiltu seuraavasti:
”8) Onko vähimmäiskorkolausekkeen pätemättömyydestä, joka on todettu kuluttajajärjestön rahalaitosta vastaan vireille panemassa menettelyssä, johtuvien palauttamista koskevien vaikutusten rajoittamisen automaattinen laajentaminen eri rahalaitosten kanssa lainasopimuksen, jonka vakuutena on kiinteistökiinnitys, tehneiden kuluttaja-asiakkaiden nostamiin yksittäistapauksia koskeviin kanteisiin, joissa vaaditaan vähimmäiskorkolausekkeen julistamista pätemättömäksi sen kohtuuttomuuden vuoksi, yhteensoveltuvaa direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa tunnustetun periaatteen, jonka mukaan kohtuuton ehto ei sido kuluttajaa, sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin kanssa?”
43 Asiat C-307/15 ja C-308/15 yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 10.7.2015 tekemällä päätöksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.
44 Audiencia Provincial de Alicanten pyyntö asioiden C-307/15 ja C-308/15 käsittelyn toimittamisesta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 a artiklassa ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklassa tarkoitetussa nopeutetussa menettelyssä hylättiin unionin tuomioistuimen presidentin 14.8.2015 antamalla määräyksellä.
45 Asia C-154/15 yhdistettiin asioihin C-307/15 ja C-308/15 unionin tuomioistuimen presidentin 21.10.2015 tekemällä päätöksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Asiassa C-154/15 esitetty ensimmäinen ja toinen kysymys sekä asioissa C-307/15 ja C-308/15 esitetyt ensimmäiset kysymykset
46 Ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet ovat kahdella asiassa C-154/15 esitetyllä kysymyksellä ja asioissa C-307/15 ja C-308/15 esitetyillä ensimmäisillä kysymyksillä, jotka on käsiteltävä yhdessä, halunneet vastauksen asiallisesti siihen, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jolla rajataan ajallisesti ne palauttamista koskevat vaikutukset, jotka liittyvät elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyvän ehdon tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuuttomuuden toteamiseen tuomioistuimessa, vain niihin summiin, jotka on maksettu perusteettomasti tällaisen ehdon perusteella sen ratkaisun antamisen jälkeen, jolla tuomioistuin on todennut kohtuuttomuuden.
47 Aluksi on tutkittava Espanjan hallituksen, Cajasur Bancon sekä BPE:n esittämä väite, jonka mukaan kysymys pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen ehdon kohtuuttomuuden toteamisen vaikutuksista ei kuulu direktiivin 93/13 soveltamisalaan siksi, että Tribunal Supremo on tällä toteamuksellaan taannut kuluttajille paremman suojan kuin se, jonka direktiivi tarjoaa.
48 Todettakoon tähän, että ennakkoratkaisupyyntöjen mukaan Tribunal Supremo on 9.5.2013 antamassaan tuomiossa oikeuttaakseen kyseessä olevien sopimusten pääkohteeseen liittyvien vähimmäiskorkoehtojen kohtuuttomuuden valvonnan tulkinnut direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua avoimuusvaatimusta niin, ettei se koske vain sopimusehtojen muodollista avoimuutta koskevan vaatimuksen noudattamista, jossa on kyse siitä, onko ehdot laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi, vaan että se ulottuu niiden sisällölliseen avoimuuteen, jossa on kyse niiden tietojen riittävyydestä, jotka kuluttajalle on annettu hänen sopimussitoumuksensa oikeudellisesta ja taloudellisesta laajuudesta.
49 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 46–50 kohdassa todennut, sopimuksen pääkohdetta koskevien ehtojen sisällöllisen avoimuuden valvonta perustuu direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa edellytettyyn valvontaan. Mainitussa säännöksessä säädetään näet käyttäen samaa ilmaisua kuin direktiivin 5 artiklassa, että sopimusehdot on laadittava ”selkeästi ja ymmärrettävästi”.
50 Unionin tuomioistuin on todennut tämän osalta, että ennen sopimuksen tekemistä tiedoilla sopimusehdoista ja sopimuksen tekemisen seurauksista on kuluttajalle perustavanlaatuinen merkitys. Kuluttaja päättää nimenomaan näiden tietojen perusteella, haluaako hän sitoutua elinkeinonharjoittajan aiemmin laatimiin ehtoihin (tuomio 21.3.2013, RWE Vertrieb, C-92/11, EU:C:2013:180, 44 kohta).
51 Näin ollen sopimuksen pääkohteen määrittelyä koskevan sopimusehdon direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuuttomuuden arviointi siinä tapauksessa, ettei kuluttajalla ole ennen sopimuksen tekemistä ollut tarvittavia tietoja sopimusehdoista ja sopimuksen tekemisen seurauksista, kuuluu yleisesti tämän direktiivin ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.
52 Koska ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet ovat viitanneet 9.5.2013 annettuun tuomioon, jolla rajataan vähimmäiskorkoehtojen kohtuuttomuuden toteamisen palauttamista koskevaa vaikutusta, on siis tutkittava, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se sallii kansallisen tuomioistuimen tehdä tällaisen rajauksen.
53 Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
54 Tämän säännöksen on katsottava olevan sellaisia kansallisia sääntöjä vastaava normi, jotka kuuluvat kansallisen oikeusjärjestyksen perusteisiin (ks. vastaavasti tuomio 30.5.2013, Asbeek Brusse ja de Man Garabito, C-488/11, EU:C:2013:341, 44 kohta).
55 Todettakoon lisäksi, että kyse on pakottavasta säännöksestä, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus (tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C-618/10, EU:C:2012:349, 63 kohta).
56 Kun otetaan huomioon elinkeinonharjoittajiin nähden heikommassa asemassa olevien kuluttajien suojelun muodostaman yleisen edun luonne ja merkityksellisyys, direktiivissä 93/13 velvoitetaan, kuten sen 7 artiklan 1 kohdasta ilmenee, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 24. perustelukappaleen kanssa, jäsenvaltiot säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista ”kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa” (tuomio 30.4.2014, Kásler ja Káslerné Rábai, C-26/13, EU:C:2014:282, 78 kohta).
57 Tätä silmällä pitäen kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on vain jättää soveltamatta kohtuutonta sopimusehtoa, jotta se ei vaikuttaisi sitovasti kuluttajaan nähden; sillä ei ole toimivaltaa muuttaa ehdon sisältöä (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C-618/10, EU:C:2012:349, 65 kohta).
58 Kansallisella tuomioistuimella on tässä yhteydessä yhtäältä velvollisuus tutkia viran puolesta direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus ja tällä tavalla korjata kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä vallitsevaa epätasapainoa aina silloin, kun tuomioistuimella on käytössään tämän tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat.
59 Direktiivissä säädetyn suojan täysi teho edellyttää näet, että kansallinen tuomioistuin, joka on todennut viran puolesta ehdon kohtuuttomaksi, voi tehdä tästä toteamuksesta kaikki päätelmät odottamatta sitä, että kuluttaja, jolle on ilmoitettu hänen oikeuksistaan, antaa lausunnon, jossa hän pyytää, että kyseinen ehto todetaan pätemättömäksi (tuomio 30.5.2013, Jőrös, C-397/11, EU:C:2013:340, 42 kohta).
60 Kansallisella tuomioistuimella ei toisaalta voi olla valtaa muuttaa kohtuuttomien ehtojen sisältöä, koska tämä voisi myötävaikuttaa sen ehkäisevän vaikutuksen poistamiseen, joka kohdistetaan elinkeinonharjoittajiin yksinkertaisesti sillä, ettei tällaisia kohtuuttomia ehtoja sovelleta kuluttajiin nähden (ks. vastaavasti tuomio 21.1.2015, Unicaja Banco ja Caixabank, C-482/13, C-484/13, C-485/13 ja C-487/13, EU:C:2015:21, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että on lähtökohtaisesti katsottava, ettei kohtuuttomaksi todettu sopimusehto ole koskaan ollut olemassa, minkä vuoksi sillä ei voi olla vaikutuksia kuluttajaan nähden. Näin ollen siitä, että tällainen ehto todetaan kohtuuttomaksi tuomioistuimessa, on lähtökohtaisesti seurattava sen oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen palauttaminen, jossa kuluttaja olisi, jos tällaista ehtoa ei olisi ollut olemassa.
62 Tämä merkitsee sitä, että kansallisen tuomioistuimen velvollisuus sivuuttaa kohtuuton sopimusehto, joka velvoittaa perusteettomiksi osoittautuvien summien maksamiseen, sisältää lähtökohtaisesti sen, että nämä määrät on vastaavasti palautettava.
63 Näin on siksi, että ellei tällaista palauttamista koskevaa vaikutusta olisi, kyseenalaistettaisiin se varoittava vaikutus, joka direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä sen 7 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaan on tarkoitettu olevan sillä, että kuluttajien ja elinkeinonharjoittajan välisiin sopimuksiin sisältyvät ehdot on todettu kohtuuttomiksi.
64 Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään kyllä jäsenvaltioiden säätävän, että kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia ”niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti” (tuomio 6.10.2009, Asturcom Telecomunicaciones, C-40/08, EU:C:2009:615, 57 kohta).
65 Direktiivillä 93/13 kuluttajille taattua suojaa koskevalla kansallisella lainsäädännöllä ei kuitenkaan voida muuttaa suojan ulottuvuutta eikä sen asiallista sisältöä eikä näin vaarantaa tämän suojan tehostamista, johon Euroopan unionin lainsäätäjä on tähdännyt ottamalla käyttöön kohtuuttomia ehtoja koskevat yhdenmukaiset säännöt, niin kuin direktiivin 93/13 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan.
66 Vaikka jäsenvaltioiden tehtävänä onkin kansallisen oikeutensa avulla määritellä yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaisesti sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuus todetaan ja tämän toteamisen konkreettiset oikeusvaikutukset toteutuvat, tällaisen toteamisen avulla on siis kuitenkin voitava palauttaa se oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne, jossa kuluttaja olisi ollut, ellei mainittua kohtuutonta ehtoa olisi ollut, muun muassa ottamalla käyttöön oikeus sellaisten perusteettomien etujen palautukseen, jotka elinkeinonharjoittaja on saanut kuluttajan vahingoksi tällaisen kohtuuttoman ehdon perusteella.
67 Tribunal Supremo katsoi kuitenkin 9.5.2013 antamassaan tuomiossa, johon ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet ovat viitanneet, että kyseessä olevien vähimmäiskorkoehtojen kohtuuttomuuden toteaminen ei vaikuttanut tilanteisiin, jotka oli lainvoimaisilla tuomioistuinratkaisuilla lopullisesti ratkaistu, eikä maksuihin, jotka oli suoritettu ennen mainitun tuomion julistamispäivää, minkä vuoksi toteamisen vaikutukset, kuten kuluttajan oikeus palautukseen, rajattiin oikeusvarmuuden periaatteen nojalla summiin, jotka on maksettu perusteettomasti tästä päivästä alkaen.
68 On totta, että unionin tuomioistuin on jo todennut, ettei kuluttajan suoja ole absoluuttinen. Se on todennut erityisesti, että unionin oikeudessa ei edellytetä kansallista tuomioistuinta olemaan soveltamatta muun muassa sellaisia kansallisia menettelysääntöjä, joiden perusteella ratkaisu on lainvoimainen, vaikka tämä antaisikin mahdollisuuden korjata jonkin direktiivin 93/13 säännöksen rikkominen, olipa se luonteeltaan minkälainen hyvänsä (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2009, Asturcom Telecomunicaciones, C-40/08, EU:C:2009:615, 37 kohta). Tribunal Supremo oli siis 9.5.2013 antamassaan tuomiossa voinut perustellusti katsoa, ettei kyseinen tuomio vaikuta sellaisiin tilanteisiin, joiden osalta on aiemmin annettu lainvoimainen tuomioistuinratkaisu.
69 Unionin tuomioistuin on myös todennut, että se, että oikeussuojakeinojen käyttämiselle asetetaan kohtuulliset preklusiiviset määräajat, joilla edistetään oikeusvarmuutta, on unionin oikeuden mukaista (tuomio 6.10.2009, Asturcom Telecomunicaciones, C-40/08, EU:C:2009:615, 41 kohta).
70 Kohtuullista vanhentumisaikaa koskevan säännön kaltaisen menettelysäännöksen soveltamisesta on kuitenkin pidettävä erillään unionin oikeussäännön tulkinnan vaikutusten ajallinen rajaaminen (ks. vastaavasti tuomio 15.4.2010, Barth, C-542/08, EU:C:2010:193, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämän osalta on muistettava, että kun otetaan huomioon unionin oikeuden yhtenäistä ja yleistä soveltamista koskeva perustavanlaatuinen vaatimus, yksin unionin tuomioistuimen asiana on päättää tällaisesta säännöstä vahvistamansa tulkinnan ajallisesta rajaamisesta (ks. vastaavasti tuomio 2.2.1988, Barra ym., 309/85, EU:C:1988:42, 13 kohta).
71 Kansallisissa lainsäädännöissä, joihin direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa viitataan, ei siis voida puuttua sen oikeuden asialliseen sisältöön, jonka kuluttajat saavat mainitun säännöksen perusteella, sellaisena kuin sitä on edellä 54–61 kohdassa lainatussa unionin oikeuskäytännössä tulkittu, ja jonka mukaan kohtuuttomaksi todettu ehto ei sido kuluttajia.
72 Vähimmäiskorkoehdon pätemättömyyden toteamisen vaikutuksia koskeva ajallinen rajaus, jonka Tribunal Supremo on tehnyt 9.5.2013 antamassaan tuomiossa, johtaa siihen, että kaikilta kuluttajilta, jotka ovat tehneet ennen mainittua päivää tällaisen ehdon sisältävän kiinnelainasopimuksen, evätään yleisesti oikeus saada palautetuksi kaikki summat, jotka he ovat maksaneet pankille perusteettomasti ennen 9.5.2013 tämän ehdon perusteella.
73 Tästä seuraa, että 9.5.2013 annettuun tuomioon perustuvan kaltaisella kansallisella oikeuskäytännöllä, joka koskee niiden oikeusvaikutusten ajallista rajaamista, jotka johtuvat sopimusehdon pätemättömyyden toteamisesta direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan nojalla, voidaan taata vain rajoitettu suoja kuluttajille, jotka ovat tehneet vähimmäiskorkoehdon sisältävän kiinnelainasopimuksen ennen sen ratkaisun julistamispäivää, jolla ehdon kohtuuttomuus on tuomioistuimessa todettu. Tällainen suoja on puutteellinen ja riittämätön, eikä sitä voida pitää direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla riittävänä eikä tehokkaana keinona tämäntyyppisten ehtojen käytön lopettamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 14.3.2013, Aziz, C-415/11, EU:C:2013:164, 60 kohta).
74 Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten on siksi, että unionin tuomioistuimen omaksuma unionin oikeuden tulkinta sitoo niitä pääasioiden ratkaisun osalta, jätettävä omasta aloitteestaan soveltamatta vaikutusten ajallista rajausta, jonka Tribunal Supremo on tehnyt 9.5.2013 antamassaan tuomiossa, koska rajaus ei ole yhteensopiva unionin oikeuden kanssa (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2010, Elchinov, C-173/09, EU:C:2010:581, 29–32 kohta; tuomio 19.4.2016, DI, C-441/14, EU:C:2016:278, 33 ja 34 kohta; tuomio 5.7.2016, Ognyanov, C-614/14, EU:C:2016:514, 36 kohta ja tuomio 8.11.2016, Ognyanov, C-554/14, EU:C:2016:835, 67–70 kohta).
75 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jolla rajataan ajallisesti ne palauttamista koskevat vaikutukset, jotka liittyvät elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyvän ehdon tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuuttomuuden toteamiseen tuomioistuimessa, vain niihin summiin, jotka on maksettu perusteettomasti tällaisen ehdon perusteella sen ratkaisun antamisen jälkeen, jolla tuomioistuin on todennut kohtuuttomuuden.
Muut ennakkoratkaisukysymykset
76 Kun otetaan huomioon ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen asiassa C-154/15 sekä ensimmäisiin kysymyksiin asioissa C-307/15 ja C-308/15 annettu vastaus, muihin ennakkoratkaisukysymyksiin ei tarvitse vastata.
Oikeudenkäyntikulut
77 Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisten tuomioistuinten asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:
Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jolla rajataan ajallisesti ne palauttamista koskevat vaikutukset, jotka liittyvät elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyvän ehdon tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuuttomuuden toteamiseen tuomioistuimessa, vain niihin summiin, jotka on maksettu perusteettomasti tällaisen ehdon perusteella sen ratkaisun antamisen jälkeen, jolla tuomioistuin on todennut kohtuuttomuuden.
Allekirjoitukset