Language of document : ECLI:EU:F:2012:157

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

20 päivänä marraskuuta 2012

Asia F‑1/11

Zdenek Soukup

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Avoin kilpailu – Hakijan jättäminen merkitsemättä varallaololuetteloon – Suullisen kokeen arviointi

Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Zdenek Soukup vaatii virkamiestuomioistuinta yhtäältä kumoamaan ensimmäiseksi kilpailun EPSO/AD/144/09 valintalautakunnan päätöksen olla merkitsemättä häntä kilpailun varallaololuetteloon, toiseksi saman valintalautakunnan päätöksen merkitä kyseiseen luetteloon toinen hakija, kolmanneksi ”kaikki valintalautakunnan sen vaiheen jälkeen toteuttamat toimenpiteet, jonka aikana sääntöjenvastaisuudet tapahtuivat”, ja toisaalta velvoittamaan komission maksamaan 25 000 euron suuruisen summan korvauksena väitetystä vahingosta.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan komissiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Hallinnon toteuttamat toimet – Pätevyysolettama – Riitauttaminen – Todistustaakka – Velvollisuus esittää seikkoja, jotka ovat omiaan asettamaan toimen lainmukaisuuden kyseenalaiseksi

2.      Virkamiehet – Kilpailu – Valintalautakunnan puolueettomuuden periaate – Valintalautakunnan jäsenen ja hakijan välinen tuttavuussuhde

(Henkilöstösääntöjen 11a artikla)

1.      Koska yhtäältä hallintotoimea koskee laillisuusolettama ja koska toisaalta todistustaakka kuuluu lähtökohtaisesti sille, joka väitteen on esittänyt, on kantajan esitettävä ainakin riittävän täsmällisiä, objektiivisia ja yhtäpitäviä todisteita, jotka tukevat niiden tosiseikkojen todenmukaisuutta tai todennäköisyyttä, joihin hän vaatimuksensa tueksi vetoaa.

Näin ollen kun on kyse kilpailusta, on asianomaisen, joka ei ole esittänyt näyttöä ja joka ei voi edes vedota tiettyihin seikkoihin, hyväksyttävä valintalautakunnan tekemiä päätöksiä koskeva laillisuusolettama, eikä hän voi vaatia virkamiestuomioistuinta tutkimaan omasta aloitteestaan kilpailun läpäisseiden hakijoiden hakuasiakirjoja sen tarkastamiseksi, onko joidenkin kilpailussa menestyneiden hakijoiden mahdollisesti annettu osallistua kilpailuun sääntöjenvastaisesti.

(ks. 34 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑15/08, Wiame v. komissio, 4.2.2010, 21 kohta

2.      Se, että valintalautakunnan jäsen ja ehdokas tuntevat toisensa, ei yksinään riitä osoittamaan, että kyseisellä jäsenellä on henkilöstösääntöjen 11 a artiklassa tarkoitettu henkilökohtainen intressi, joka sellaisenaan voi vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Se, että valintalautakunnan jäsen tuntee yhden ehdokkaista henkilökohtaisesti, ei nimittäin välttämättä merkitse sitä, että kyseisellä jäsenellä olisi myönteinen ennakkokäsitys kyseisen ehdokkaan suorituksesta. Koska suullinen koe ei myöskään luonteensa vuoksi voi olla anonyymi, se, että yksi tai useat hakijat työskentelevät samassa toimielimessä yhden tai kahden valintalautakunnan jäsenen kanssa, ei sellaisenaan ole seikka, jonka perusteella valintalautakunta saa tietoja, joista tämä ei saisi olla tietoinen.

(ks. 38 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑16/07, Dragoman v. komissio, 30.4.2008, 44 kohta