JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
HENRIK SAUGMANDSGAARD ØE
6 päivänä joulukuuta 2018 (1)
Asia C‑396/17
Martin Leitner
vastaan
Landespolizeidirektion Tirol
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesverwaltungsgericht (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Itävalta))
Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Direktiivi 2000/78/EY – Ikään perustuvan syrjinnän kielto – Virkamiesten palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskeva kansallinen järjestelmä – Syrjiväksi todettu jäsenvaltion lainsäädäntö – Uuden lainsäädännön antaminen tämän syrjinnän poistamiseksi – Yksityiskohtaiset säännöt kyseisten henkilöiden siirtämisestä uuteen järjestelmään – Erilaisen kohtelun jatkuminen – Oikeuttamisperusteet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – Oikeus hyvitykseen – Ensisijaisuuden periaate
I Johdanto
1. Bundesverwaltungsgerichtin (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Itävalta) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 21 ja 47 artiklan ja yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetun direktiivin 2000/78/EY(2) 1, 2, 6, 9, 16 ja 17 artiklan tulkintaa.
2. Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Itävallan hallintoviranomainen ja sen palveluksessa oleva virkamies ja jonka kohteena on päätös, jonka kyseinen viranomainen teki sellaisen palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevan liittovaltion järjestelmän perusteella, joka Itävallassa otettiin käyttöön vuoden 2015 alussa ikään perustuvan syrjinnän lopettamiseksi tuomion Schmitzer(3) seurauksena.
3. Ensinnäkin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, jatketaanko yksityiskohtaisilla säännöillä, joiden mukaisesti palveluksessa olevat virkamiehet siirretään vanhasta palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevasta järjestelmästä uuteen järjestelmään, unionin oikeudessa ja erityisesti direktiivin 2000/78 2 ja 6 artiklassa, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 21 artiklan kanssa, kiellettyä ikään perustuvaa syrjintää. Jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa esittämistäni syistä katson, että näin on.
4. Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näihin samoihin oikeussääntöihin ja perusoikeuskirjan 47 artiklaan viitaten, onko riidanalainen kansallinen lainsäädäntö, jossa sen mielestä ei konkreettisesti poisteta syrjintää vaan ainoastaan todetaan se poistetuksi ja jossa ei taata oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, unionin oikeuden mukainen. Mielestäni nämä seikat eivät saisi vaikuttaa käsiteltävän asian ratkaisuun.
5. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lisäksi tietää, ovatko unionin oikeussäännöt ja erityisesti direktiivin 2000/78 17 artikla ja perusoikeuskirjan 47 artikla esteenä kyseiselle sääntelylle. Jos näin on, se tiedustelee, edellyttääkö unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate sitä, että vanhan järjestelmän säännöksiä, joiden voimassaolo on lakannut taannehtivasti, sovelletaan kuitenkin edelleen uuden lainsäädännön puutteiden korjaamiseksi. Mielestäni tähän kysymykseen annettava vastaus on monisäikeisempi, ja siinä olisi tukeuduttava ennemminkin direktiivin 16 artiklaan.
6. Huomautettakoon, että käsiteltävällä asialla on läheinen yhteys asiaan C‑24/17, Österreichischer Gewerkschaftsbund, jossa esitän erillisen ratkaisuehdotuksen tämän ratkaisuehdotuksen kanssa samana päivänä.(4)
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
7. Direktiivin 2000/78 1 artiklan mukaan kyseisen direktiivin ”tarkoituksena on luoda yleiset puitteet – – ikään – – perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa”.
8. Direktiivin 2 artiklan, jonka otsikko on ”Syrjinnän käsite”, 1 kohdan mukaan ”yhdenvertaisen kohtelun periaatteella” tarkoitetaan, ettei ”minkäänlaista 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää saa esiintyä”. Saman artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään, että ”välittömänä syrjintänä pidetään sitä, että henkilöä kohdellaan jonkin 1 artiklassa tarkoitetun seikan perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai voitaisiin kohdella vertailukelpoisessa tilanteessa”.
9. Direktiivin 6 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeutettu ikään perustuva erilainen kohtelu”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että ”sen estämättä, mitä 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat säätää, että ikään perustuvaa erilaista kohtelua ei pidetä syrjintänä, jos sillä on kansallisen lainsäädännön puitteissa objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu, erityisesti työllisyyspoliittinen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva oikeutettu tavoite, ja jos tämän tavoitteen toteuttamiskeinot ovat asianmukaiset ja tarpeen”. Toisessa alakohdassa täsmennetään, että ”tällaista erilaista kohtelua voi olla erityisesti – – ikään, ammatilliseen kokemukseen tai palveluajan pituuteen liittyvien vähimmäisehtojen asettaminen työhönpääsylle tai tiettyjen työhön liittyvien etujen saaminen – –”.
10. Saman direktiivin 9 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeuksien puolustaminen”, 1 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanoon tarkoitetut oikeudelliset ja/tai hallinnolliset menettelyt, mukaan lukien jäsenvaltioiden aiheellisina pitämät sovittelumenettelyt, ovat – myös sen työsuhteen päätyttyä, jossa syrjinnän väitetään tapahtuneen – kaikkien niiden henkilöiden käytettävissä, jotka katsovat tulleensa kohdelluiksi väärin sen vuoksi, että heihin ei ole sovellettu yhdenvertaisen kohtelun periaatetta”.
11. Direktiivin 2000/78 16 artiklan, jonka otsikko on ”Direktiivin noudattaminen”, a alakohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että – – yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaiset lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset kumotaan”.
12. Direktiivin 17 artiklassa, jonka otsikko on ”Seuraamukset”, säädetään, että ”jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin mukaisesti annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista, ja niiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että niitä sovelletaan. Seuraamusten, joihin saattaa kuulua korvausten maksaminen uhrille, on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia – –”.
B Itävallan lainsäädäntö
1. Vuoden 2010 GehG
13. Virkamiesten palkkaluokittelusta ja kahden vuoden välein tapahtuvasta palkkatasoilla etenemisestä säädetään vuoden 1956 palkkalaissa (Gehaltsgesetz 1956,(5) jäljempänä vuoden 1956 GehG), sellaisena kuin se on useaan kertaan muutettuna erityisesti Itävallan tämän alan lainsäädäntöä koskevissa asioissa annettujen unionin tuomioistuimen tuomioiden huomioon ottamiseksi.
14. Tuomion Hütter(6) seurauksena vuoden 1956 GehG:tä muutettiin 30.8.2010(7) julkaistulla liittovaltion lailla (vuoden 1956 GehG, sellaisena kuin se on muutettuna tällä lailla, jäljempänä vuoden 2010 GehG).
15. Vuoden 2010 GehG:n 8 §:n 1 momentissa säädetään, että ”palkkatasoilla etenemisen määrittää etenemisen viitepäivämäärä” ja että ”jollei jäljempänä muusta säädetä, eteneminen kussakin virkaryhmässä kyseeseen tulevalle toiselle palkkatasolle edellyttää viiden vuoden ajanjaksoa, muut kahden vuoden”.
16. Vuoden 2010 GehG:n 12 §:n 1 momentissa säädetään, että ”viitepäivämäärä palkkatasoilla etenemistä varten lasketaan siten – ellei jäljempänä 4–8 momentissa säädetyistä rajoituksista muuta johdu –, että sen vuoden, jonka aikana kyseinen henkilö on suorittanut tai olisi suorittanut ensimmäisen asteen opintojen aloittamisen jälkeen yhdeksän vuoden pituiset opinnot loppuun, seuraavien kesäkuun 30. päivän jälkeen täyttyneiden kausien katsotaan edeltävän palvelukseentulopäivää – –”.
2. Muutettu GehG
17. Tuomion Schmitzer(8) seurauksena vuoden 1956 GehG:n 8 ja 12 §:n sanamuotoa muutettiin jälleen taannehtivasti 11.2.2015 julkaistulla liittovaltion lailla(9) (vuoden 1956 GehG, sellaisena kuin se on muutettuna tällä lailla, jäljempänä vuoden 2015 GehG).
18. Tämän lisäksi Verwaltungsgerichtshofin (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta) antaman tuomion(10) noudattamiseksi julkaistiin 6.12.2016 liittovaltion laki,(11) jolla muutettiin toistamiseen vuoden 1956 GehG:tä (sellaisena kuin se on muutettuna tällä lailla, jäljempänä vuoden 2016 GehG ja yhdessä vuoden 2015 GehG kanssa muutettu GehG) siltä osin kuin oli kyse vuoden 2015 GehG:n 8 ja 12 §:n voimaantulopäivästä.
19. Vuoden 2015 GehG:n 8 §:n, jonka otsikko on ”Luokitus ja eteneminen”, 1 momentissa säädetään, että ”palkkatasoille luokitteleminen ja palkkatasoilla eteneminen määräytyvät palkkaukseen liittyvän palvelusajan perusteella”.
20. Vuoden 2015 GehG:n 12 §:ssä, jonka otsikko on ”Palkkaukseen liittyvä palvelusaika”, säädetään seuraavaa:
”1. Palkkaukseen liittyvä palvelusaika käsittää palvelussuhteessa kuluneet, palkkatasoilla etenemiseen vaikuttavat ajanjaksot ja huomioon otettavien aiempien palvelusajanjaksojen keston.
2. Aiempina palvelusajanjaksoina palkkaukseen liittyvässä palvelusajassa otetaan huomioon ajanjaksot
1) palvelussuhteessa Euroopan talousalueen jäsenvaltion, Turkin tasavallan tai Sveitsin valaliiton aluehallintoelimeen tai kuntayhtymään
2) palvelussuhteessa Euroopan unionin toimielimeen tai valtioiden väliseen järjestöön, johon [Itävallan tasavalta] kuuluu
3) joina sopimussuhteisella työntekijällä oli asevoimien huolenpidosta annetun lain [Heeresversorgungsgesetz] perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen – – sekä
4) joina suoritettiin – – varusmiespalvelus, – – upseerikoulutus, – – siviilipalvelus, – – asevelvollisuuspalvelus – –.
3. Edellä 2 momentissa mainittujen ajanjaksojen lisäksi aiempina palvelusajanjaksoina voidaan ottaa huomioon ajanjaksot, joina on harjoitettu merkityksellistä ammattia tai suoritettu merkityksellinen hallinnollinen harjoittelu, yhteensä enintään kymmenen vuoden osalta. – –”
21. Muutetun GehG:n 169 c §:n, jonka otsikko on ”Nykyisten palvelussuhteiden siirto”, 1–9 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Kaikki 169 d §:ssä mainittuihin virkaryhmiin ja palkkaluokkiin kuuluvat virkamiehet, jotka ovat virassa 11.2.2015, siirretään seuraavien säännösten mukaisesti pelkästään heidän tähänastisten palkkojensa perusteella tällä liittovaltion lailla perustettuun uuteen palkkausjärjestelmään. Virkamiehet sijoitetaan aluksi tähänastisen palkkansa perusteella uuden palkkausjärjestelmän palkkatasolle, jolla maksetaan tähänastista palkkaa. – –
2. Virkamiehen siirtäminen uuteen palkkausjärjestelmään tapahtuu vahvistamalla kertaluonteisesti hänen palkkaukseen liittyvä palvelusaikansa. Kertaluonteisen vahvistamisen kannalta merkityksellinen on siirtymisajankohdan mukainen määrä. Siirtymisajankohdan mukainen määrä on kokonaispalkka, ilman mahdollisia poikkeuksellisia palkkatasoilla etenemisiä, jota käytettiin perusteena määritettäessä virkamiehen kuukausipalkkaa helmikuulta 2015 (siirtymäkuukausi). – –
2 a. Siirtymisajankohdan mukaisena määränä käytetään sen palkkatason alkupalkkaa, joka oli tosiasiallisesti merkityksellinen siirtymäkuukaudelta maksettujen määrien kannalta (palkkakuitin mukainen luokittelu). Tässä yhteydessä ei arvioida määrien asianmukaisuutta niiden perusteen eikä suuruuden osalta. Maksettujen määrien oikaiseminen jälkikäteen otetaan huomioon siirtymisajankohdan mukaisen määrän määrittämisessä vain siltä osin kuin
1) näin oikaistaan luonteeltaan tosiasiallisia virheitä, jotka ovat tapahtuneet kirjattaessa tietoja automaattiseen tietojenkäsittelyjärjestelmään, ja
2) virheellinen kirjaus poikkeaa selvästi kirjauksesta, joka oli tarkoitus tehdä, sellaisena kuin se ilmenee kirjaamisajankohtana jo käytettävissä olleista asiakirjoista.
– –
2 c. Edellä mainituilla 2 a ja 2 b momentilla pannaan Itävallan lainsäädännössä täytäntöön – – direktiivin 2000/78 2 ja 6 artikla liittovaltion henkilöstöön ja opettajiin sovellettavan virkamiesoikeuden alalla siten kuin Euroopan unionin tuomioistuin tulkitsi niitä [tuomiossa Specht ym.(12)]. Näin vahvistetaan ennen liittovaltion palkkausuudistuksen 2015 voimaantuloa nimitettyjen virkamiesten uuteen palkkausjärjestelmään siirtämisen yksityiskohtaiset säännöt ja säädetään, että palkkataso, jolle heidät nyt osoitetaan, määritetään yksinomaan vanhan palkkausjärjestelmän palkan perusteella, vaikka tämä vanha järjestelmä perustui virkamiesten ikään perustuvaan syrjintään, ja että eteneminen korkeammalle palkkatasolle määräytyy yksinomaan liittovaltion palkkausuudistuksen 2015 voimaantulon jälkeen hankitun työkokemuksen perusteella.
3. Siirretyn virkamiehen palkkaukseen liittyvä palvelusaika vahvistetaan sen ajanjakson mukaan, jota edellytetään etenemiseen ensimmäiseltä palkkatasolta (ensimmäisestä päivästä alkaen) saman virkaryhmän sille palkkatasolle, jolle 12.2.2015 voimassa olevassa versiossa määritetään rahamääräisesti siirtymisajankohdan mukaista määrää lähinnä alempi palkka. Jos siirtymisajankohdan mukainen määrä on sama kuin alhaisin saman virkaryhmän palkkatasolle määritetty määrä, tämä palkkataso on merkityksellinen. Kaikki viitemäärät pyöristetään kokonaisiin euroihin.
– –
6. – – Jos virkamiehen uusi palkka on siirtymisajankohdan mukaista määrää alempi, hänelle maksetaan ylimääräisenä palkanlisänä näiden erotuksen suuruista täydennyslisää, joka otetaan huomioon eläkkeen laskennassa – –, siihen saakka, kunnes hänen palkkatasonsa ylittää siirtymisajankohdan mukaisen määrän. Erotusta laskettaessa otetaan huomioon mahdolliset ikälisät tai poikkeukselliset palkkatasoilla etenemiset.
– –
9. Vanhaan järjestelmään perustuvien tulevaa palkkakehitystä, poikkeuksellista palkkatasoilla etenemistä tai ikälisää koskevien odotusten suojaamiseksi virkamiehelle maksetaan ylimääräisenä palkanlisänä täydennyslisää, joka otetaan huomioon eläkkeen määrän laskennassa – –, sen jälkeen, kun hän on saavuttanut siirtymäpalkkatason – –”
22. Vuoden 2016 GehG:n 175 §:n 79 momentin 3 kohdan mukaan ”sellaisina kuin ne sisältyvät BGBl:ssä I, 32/2015 julkaistuun liittovaltion lakiin, voimaan tulevat: – – 8 ja 12 § otsikkoineen 1.2.1956; näitä säännöksiä kaikissa ennen 11.2.2015 julkaistuissa muodoissaan ei enää sovelleta meneillään olevissa ja tulevissa menettelyissä – –”.
III Pääasia, ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
23. Martin Leitneriin sovellettiin helmikuuhun 2015 asti vanhan virkamiesten palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevan Itävallan järjestelmän sääntöjä, minkä jälkeen hänet luokiteltiin uudelleen Itävallan lainsäätäjän tuolloin hyväksymään uuteen järjestelmään.
24. Leitner haki 27.1.2015 Landespolizeidirektion Tirolilta (Tirolin osavaltion poliisiviranomainen, jäljempänä osavaltion viranomainen) palkkatasoilla etenemisensä viitepäivämäärän ja palkkaoikeudellisen asemansa uudelleen vahvistamista ja tarvittaessa hänelle kuuluvien palkkojen maksamista jälkikäteen hänen ennen 18 vuoden ikää hankkimansa työkokemuksen huomioon ottamiseksi.
25. Osavaltion viranomainen jätti Leitnerin hakemuksen tutkimatta 30.4.2015 tekemällään päätöksellä, koska lainsäätäjä oli vuoden 2015 alussa voimaan tulleessa vuoden 1956 GehG:n uudistuksessa(13) kumonnut kaikki aikaisemmat etenemisen viitepäivämäärää koskevat säännökset ja täsmentänyt, että siihen asti merkityksellisiä säännöksiä ei tämän taannehtivan kumoamisen vaikutuksesta enää sovellettu, ei myöskään meneillään olevissa tai tulevissa menettelyissä.
26. Leitner valitti päätöksestä Bundesverwaltungsgerichtiin vedoten siihen, ettei päätös ollut syrjintäkieltoa koskevien unionin oikeussääntöjen mukainen, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut.(14) Bundesverwaltungsgericht kumosi valituksenalaisen päätöksen 7.11.2016 antamallaan tuomiolla ja kehotti osavaltion viranomaista antamaan pääasiaratkaisun.
27. Osavaltion viranomainen antoi 9.1.2017 uuden päätöksen, jossa se hylkäsi Leitnerin hakemuksen sillä perusteella, ettei Leitner voinut vedota vanhan palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevan järjestelmän mukaisiin oikeuksiinsa, koska kyseistä järjestelmää ei voitu enää soveltaa missään menettelyissä edellä mainitun uudistuksen seurauksena.
28. Leitner valitti tästä päätöksestä 8.2.2017 samaan tuomioistuimeen ja vaati, että hänen palkkausluokituksensa ja hänelle sen perusteella kuuluvat palkat vahvistetaan hänen 27.1.2015 tekemässään hakemuksessa esitetyllä tavalla.
29. Tässä tilanteessa Bundesverwaltungsgericht päätti 30.6.2017 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 3.7.2017, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko unionin oikeutta, erityisesti direktiivin 2000/78 1, 2 ja 6 artiklaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 21 artiklan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään palveluksessa olevien virkamiesten syrjinnän poistamiseksi siirtymäjärjestelystä, jossa ’siirtymisajankohdan mukaisen määrän’, joka mitataan rahassa mutta joka vastaa kuitenkin tiettyä, konkreettista luokittelua, avulla luokitellaan virkamies uudelleen aikaisemmasta kahden vuoden etenemisväleihin perustuvasta järjestelmästä uuteen (itsenäiseen ja uusia virkamiehiä syrjimättömään) kahden vuoden etenemisväleihin perustuvaan järjestelmään siten, että palveluksessa olevien virkamiesten ikään perustuva syrjintä jatkuu muuttumattomana edelleen?
2) Onko unionin oikeutta, erityisesti direktiivin 2000/78 17 artiklaa, sekä perusoikeuskirjan 47 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, joka estää sen, että palveluksessa olevat virkamiehet, Euroopan unionin tuomioistuimen [tuomiossa Schmitzer(15)] esittämää direktiivin 2000/78 9 ja 16 artiklan tulkintaa vastaavasti, voivat saada direktiivin 2000/78 2 artiklaan vedoten palkkaoikeudellisen asemansa määritetyksi siirryttäessä uuteen palkkausjärjestelmään, toteamalla, ettei vastaavia oikeusperustoja voida taannehtivasti soveltaa historiallisen alkuperäisen lain voimaantuloon nähden, ja jossa erityisesti suljetaan pois se, että ennen 18 vuoden iän täyttämistä täyttyneet aiemmat palvelusajanjaksot voidaan ottaa huomioon?
3) Jos [toiseen kysymykseen] vastataan myöntävästi: Edellyttääkö tuomiossa [Mangold(16)] ja muissa tuomioissa edellytetty unionin oikeuden soveltamisen ensisijaisuus, että palveluksessa olevia virkamiehiä koskevia säännöksiä, joiden voimassaolo on lakannut taannehtivasti, on edelleen sovellettava ennen siirtoa, niin että kyseiset virkamiehet voidaan taannehtivasti luokitella vanhassa järjestelmässä syrjimättömästi ja siirtää näin ollen syrjimättömästi uuteen palkkausjärjestelmään?
4) Onko unionin oikeutta, erityisesti direktiivin 2000/78 1, 2 ja 6 artiklaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 21 ja 47 artiklan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa poistetaan olemassa oleva ikään perustuva syrjintä (joka koskee ennen 18 vuoden ikää täyttyneitä aiempia palvelusajanjaksoja) puhtaasti toteamalla, ettei syrjinnän aikana tosiasiallisesti täyttyneitä aikoja pidä taannehtivasti enää katsoa syrjiviksi, vaikka syrjintä jatkuu käytännössä edelleen muuttumattomana?”
30. Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle ovat esittäneet Leitner, Itävallan hallitus sekä komissio.
31. Unionin tuomioistuin osoitti 14.6.2018 päivätyllä kirjeellä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle selvennyspyynnön, johon tämä vastasi, ja esitti kirjallisen kysymyksen, johon Leitner, Itävallan hallitus ja komissio vastasivat.
32. Samat asianosaiset ja muut osapuolet esittivät suulliset lausumansa istunnossa, joka pidettiin 12.9.2018.
IV Tapauksen tarkastelu
A Alustavat huomautukset
33. Käsiteltävä asia koskee Itävallan uutta lainsäädäntöä, jossa vahvistetaan yksityiskohtaiset säännöt ennen palvelukseen tuloa kertyneen aiemman työkokemuksen huomioon ottamisesta virkamiesten palkkausluokituksessa ja palkkatasoilla etenemisessä. Tämä vuoden 2015 alussa tehdyllä vuoden 1956 GehG:n uudistuksella käyttöön otettu palkkausjärjestelmä on samanlainen kuin samanaikaisesti käyttöön otettu julkishallinnon sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkausjärjestelmä.(17)
34. Uudessa järjestelmässä virkamiesten palkkatasoille luokittelu ja palkkatasoilla eteneminen eivät enää määräydy fiktiivisen lähtöpisteen eli ”etenemisen viitepäivämäärän” mukaan vaan ”palkkaukseen liittyvän palvelusajan” perusteella.(18) Palvelusajan laskennassa otetaan nykyisen palvelussuhteen keston lisäksi huomioon aiemmin kertyneet palvelusajanjaksot siltä osin kuin ne on nimenomaisesti määritelty merkityksellisiksi, ja ne huomioidaan eri tavalla sen mukaan, minkä tyyppisestä työnantajasta on kyse, eli kokonaisuudessaan, jos työskentely on tapahtunut nimetyissä julkisissa elimissä, ja muissa tapauksissa yhteensä enintään kymmenen vuoden ajalta.(19)
35. Tämän taannehtivasti sovellettavaksi tulleen(20) palkkausuudistuksen voimaantulohetkellä(21) palveluksessa olleet virkamiehet siirretään uuteen palkkausjärjestelmään luokittelulla, joka toimii yksinkertaistettuna seuraavasti.(22) Virkamiehet sijoitetaan aluksi uuden palkkausjärjestelmän palkkatasoille tähänastisten palkkojensa perusteella. Tämän jälkeen vahvistetaan kertaluonteisesti heidän palkkaukseen liittyvä palvelusaikansa ”siirtymisajankohdan mukaisen määrän perusteella”; tämä määrä vastaa palkkatasoa, jota käytettiin perusteena määritettäessä virkamiehen kuukausipalkkaa helmikuulta 2015 (siirtymäkuukausi), ja näin määritettyjen palkkojen asianmukaisuus voidaan tutkia vain, jos kyse on ilmeisestä kirjausvirheestä.(23)
36. Bundesverwaltungsgerichtin esittämissä ennakkoratkaisukysymyksissä unionin tuomioistuinta pyydetään lähinnä määrittämään, jatketaanko riidanalaisella uudella lainsäädännöllä tuomiossa Schmitzer(24) todettua, unionin oikeudessa kiellettyä ikään perustuvaa syrjintää, kuten Leitner väittää, vai onko asia päinvastoin, kuten pääasian vastaaja väittää. Ennakkoratkaisupyyntönsä perusteluissa Bundesverwaltungsgericht täsmentää, etteivät Itävallan ylimpien tuomioistuinten tällä alalla antamat ratkaisut ole yhtäpitäviä.(25)
37. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa ensinnäkin tietää, voidaanko yksityiskohtaisia sääntöjä, joiden mukaisesti virkamiehet siirretään vanhasta palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevasta järjestelmästä uuteen järjestelmään, pitää yhteensopivina unionin oikeuden kanssa erityisesti siltä osin kuin on kyse yhtäältä valitusta ”siirtymisajankohdan mukaiseen määrään” perustuvasta menetelmästä ja toisaalta syrjinnän poistamisen puhtaasti toteavasta luonteesta (B osa). Tämän jälkeen se tiedustelee, onko unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2000/78 17 artiklan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan vastaisena pidettävä sitä, ettei virkamiehillä ole mahdollisuutta vedota tähän direktiiviin ”siirtymisajankohdan mukaisen määrän” määrittämiseksi, ja jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, edellyttääkö unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate sitä, että kumotun järjestelmän soveltamista jatketaan edelleen, jotta virkamiehet voitaisiin siirtää syrjimättömästi uuteen järjestelmään (C osa).
B Yksityiskohtaiset säännöt virkamiesten siirtämisestä vanhasta palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevasta järjestelmästä uuteen järjestelmään (ensimmäinen ja neljäs ennakkoratkaisukysymys)
38. Kun otetaan huomioon kansallisen tuomioistuimen esittämien ensimmäisen ja neljännen ennakkoratkaisukysymyksen yhteiset piirteet, ne on mielestäni tutkittava yhdessä, vaikka niihin onkin paikallaan antaa erilliset vastaukset.
1. Käyttöön otetusta siirtojärjestelmästä aiheutuneen syrjinnän jatkuminen (ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys)
39. Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, onko unionin oikeutta ja erityisesti direktiivin 2000/78 1, 2 ja 6 artiklaa, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 21 artiklan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan syrjivä palkkausjärjestelmä korvataan uudella järjestelmällä, jossa kaikki palveluksessa olevat virkamiehet siirretään viimeksi mainittuun järjestelmään(26) siten, että ensimmäinen luokittelu uuteen järjestelmään tapahtuu vanhassa palkkausjärjestelmässä tietyltä kuukaudelta maksetun ja sen mukaisesti lasketun palkan perusteella.(27) Huomautan aluksi, että kansallinen tuomioistuin toteaa ennakkoratkaisukysymyksensä lopussa(28) nimenomaisesti, että sen alustavan käsityksen mukaan kyseisellä lainsäädännöllä jatketaan aiempaa syrjintää.(29)
40. Tältä osin Leitner väittää, että koska pääasiassa kyseessä olevassa lainsäädännössä säädetään, että palveluksessa olevien virkamiesten uudelleenluokittelu perustuu helmikuulta 2015 maksettuun palkkaan, joka on vahvistettu syrjivästi, vanhasta palkkausjärjestelmästä aiheutunut ikään perustuva syrjintä jatkuu tämän liitynnän seurauksena edelleen(30) ja etteivät perusteet, joihin riidanalaisen lainsäädännön oikeuttamiseksi on vedottu, ole unionin oikeuden mukaisia. Itävallan hallitus ei kiistä, että vanhasta järjestelmästä aiheutuneen syrjinnän vaikutukset voivat edelleen jatkua, mutta se väittää, että virkamiesten siirtämisestä uuteen palkkausjärjestelmään annetut yksityiskohtaiset säännöt ovat paitsi perusteltavissa oikeutetuilla tavoitteilla myös asianmukaisia ja tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Komissio sitä vastoin katsoo, ettei tällainen lainsäädäntö ole direktiivin 2000/78 2 ja 6 artiklasta johtuvien vaatimusten mukainen, koska sillä jatketaan ikään perustuvaa erilaista kohtelua, jota ei ole asianmukaisesti perusteltu. Olen tästä samaa mieltä seuraavista syistä.
41. Ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä mainituista määräyksistä ja säännöksistä on ensinnäkin todettava, että ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaate vahvistettiin perusoikeuskirjan 21 artiklassa ja konkretisoitiin direktiivillä 2000/78 mutta että pääasian kaltaisessa tapauksessa tätä kysymystä on tarkasteltava jälkimmäisen kannalta, koska kyseiset kansalliset toimenpiteet kuuluvat tämän direktiivin soveltamisalaan.(31) Koska käsiteltävässä asiassa ei sitä paitsi suoraan viitata direktiivin 2000/78 tarkoitukseen sen paremmin kuin siinä kiellettyihin syrjinnän muotoihinkaan, sellaisina kuin ne määritellään kyseisen direktiivin 1 artiklassa, mielestäni unionin tuomioistuimen ei ole tarpeen tulkita tätä säännöstä.
42. Pääasiassa kyseessä olevasta kansallisesta lainsäädännöstä esitetyistä väitteistä on todettava, että se riitautetaan lähinnä siltä osin kuin on kyse yksityiskohtaisista säännöistä, joiden mukaisesti vuoden 2015 palkkausuudistuksen hyväksymisajankohtana palveluksessa olleet virkamiehet siirrettiin syrjiväksi todetusta(32) vanhasta palkkausjärjestelmästä uuteen järjestelmään. Seuraavaksi on siis määritettävä, ovatko kyseessä olevat säännökset omiaan jatkamaan vanhasta järjestelmästä aiheutunutta ikään perustuvaa syrjintää, ja sen jälkeen tutkittava, ovatko nämä säännökset objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltuja niin, etteivät ne kuulu direktiivissä 2000/78 säädetyn syrjintäkiellon soveltamisalaan.
43. Ensinnäkin siitä, onko kyse ikään perustuvasta syrjinnästä, on huomautettava, että direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan välittömänä syrjintänä pidetään sitä, että henkilöä kohdellaan muun muassa iän perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai voitaisiin kohdella vertailukelpoisessa tilanteessa.
44. Muistutan myös unionin tuomioistuimen todenneen käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan palkkausuudistuksen taustalla(33) olevassa tuomiossa Schmitzer,(34) että uudistusta edeltäneeseen Itävallan lainsäädäntöön sisältyi välittömästi ikään perustuvaa erilaista kohtelua direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla ja ettei tätä kohtelua ollut perusteltu oikeutetuilla tavoitteilla, joten se kuului kyseisessä säännöksessä säädetyn kiellon soveltamisalaan.
45. Unionin tuomioistuin on lisäksi toistuvasti todennut, että silloin, kun tiettyyn ryhmään kuuluvien henkilöiden uudelleenluokittelu uudessa palkkausjärjestelmässä tapahtuu yksinomaan vanhassa järjestelmässä saavutetun ikätason perusteella, tämäntyyppisillä kansallisilla säännöksillä saatetaan jatkaa ikään perustuvaa syrjintää uudessa järjestelmässä.(35)
46. Tässä tapauksessa muutetun GehG:n 169 c §:ssä säädetään, että palveluksessa olevien virkamiesten uudelleenluokittelu määräytyy ”pelkästään heidän tähänastisten palkkojensa perusteella”,(36) ja nehän juuri perustuivat ikään. Näin ollen kyseisillä säännöksillä jatketaan syrjivää tilannetta, jonka mukaan vanhassa järjestelmässä epäedullisessa asemassa olleet virkamiehet saavat pienempää palkkaa kuin muut virkamiehet, vaikka he ovat vertailukelpoisissa tilanteissa, vain sillä perusteella, että he olivat tietynikäisiä, kun laskennassa huomioon otettavat aikaisemmat palvelusajat täyttyivät.
47. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää samanlaisen näkemyksen. Itävallan hallitus myöntää edellä mainittuun unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön viitaten, että nämä uuden palkkausjärjestelmän säännökset ovat omiaan jatkamaan vanhan järjestelmän syrjiviä vaikutuksia.(37) Lisäksi komissio toteaa, että kansallisista lainvalmisteluasiakirjoista ilmenee Itävallan lainsäätäjän valinneen aivan tarkoituksellisesti menetelmän, jolla on tällaiset seuraukset.(38)
48. Näin ollen on mielestäni täysin kiistatonta, että nyt kyseessä olevan kaltaisella lainsäädännöllä jatketaan syrjivää tilannetta eli direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua välittömästi ikään perustuvaa erilaista kohtelua, jonka unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Schmitzer.(39) Uudistusta edeltäneen syrjinnän on siis ollut tarkoitus jatkua, eikä ainoastaan tilapäisesti, vaan pitkään ja jopa lopullisesti.(40)
49. Tämän jatketun erilaisen kohtelun mahdollisista oikeuttamisperusteista on toiseksi muistutettava, että direktiivin 2000/78 6 artiklan mukaan ikään perustuvaa erilaista kohtelua ei pidetä 2 artiklassa tarkoitettuna välittömänä syrjintänä eikä siihen siten sovelleta syrjintäkieltoa, jos sillä on 6 artiklassa mainitun kaltainen ”kansallisen lainsäädännön puitteissa objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu” oikeutettu tavoite(41) ja ”jos tämän tavoitteen toteuttamiskeinot ovat asianmukaiset”.
50. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että viime kädessä kansallisen tuomioistuimen, joka on yksin toimivaltainen arvioimaan tosiseikkoja, on ennakkoratkaisumenettelyssä määritettävä, onko pääasiassa kyseessä oleva sisäinen säännöstö, ja missä määrin se on, näiden vaatimusten mukainen, ja unionin tuomioistuin, jota pyydetään antamaan kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisiä vastauksia, on toimivaltainen antamaan ohjeita, jotka perustuvat pääasian asiakirja-aineistoon ja sille esitettyihin huomautuksiin ja joiden avulla kansallinen tuomioistuin voi ratkaista sen käsiteltäväksi saatetun konkreettisen asian.(42)
51. Tavoitteista, joilla kyseisen lainsäädännön sisältöä voitaisiin mahdollisesti perustella, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin(43) ja Itävallan hallitus toteavat, että vuoden 2015 palkkausuudistuksessa annetuilla uuteen järjestelmään siirtoa koskevilla yksityiskohtaisilla säännöillä pyrittiin yhtäältä välttämään merkittävät vaikeudet, joita olisi aiheutunut palkkojen tapauskohtaisesta vahvistamisesta näin suurelle määrälle virkamiehiä,(44) ja toisaalta varmistamaan, ettei toimenpiteestä aiheutuisi valtiolle kustannuksia ja ettei näiden virkamiesten palkkataso laskisi merkittävästi.
52. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että taloudellisen rasituksen ja mahdollisten hallinnollisten vaikeuksien lisääntymiseen perustuvilla oikeuttamisperusteilla ei lähtökohtaisesti voida oikeuttaa direktiivin 2000/78 mukaisesta ikään perustuvan syrjinnän kiellosta johtuvien velvoitteiden noudattamatta jättämistä. Unionin tuomioistuin on kuitenkin myöntänyt, ettei voida edellyttää, että aikaisempien kokemusajanjaksojen selvittämiseksi tapauskohtaisesti jokainen yksittäistapaus tutkittaisiin erikseen, koska kyseisen järjestelmän hallinnoinnin on pysyttävä teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisena.(45)
53. Lisäksi on riidatonta, että Itävallan lainsäätäjän nimenomaisesti ilmaisema tahto(46) tarjota tietylle henkilöryhmälle takeet siirrosta uuteen järjestelmään ilman taloudellista menetystä saavutettujen oikeuksien kunnioittamisen ja luottamuksensuojan noudattamisen mukaisesti, on työllisyyspoliittinen ja työmarkkinoita koskeva oikeutettu tavoite,(47) jolla voidaan perustella aikaisempien palkkojen ja siis järjestelmän, joka on syrjivä iän perusteella, säilyttäminen siirtymäkauden aikana.(48)
54. Koska pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä tosiasiallisesti pyritään direktiivin 2000/78 6 artiklan mukaiseen oikeutettuun tavoitteeseen, on seuraavaksi tutkittava kyseisen säännöksen mukaisesti, ovatko tämän tavoitteen toteuttamiskeinot asianmukaisia ja tarpeen.
55. Siltä osin kuin on kyse kyseisten keinojen asianmukaisuudesta, epäilen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ja komission tapaan vahvasti, voidaanko vuoden 2015 palkkausuudistukseen sisältyvää riidanalaista järjestelyä eli kaikkien palveluksessa olevien virkamiesten uudelleenluokittelua ”pelkästään heidän tähänastisten palkkojensa perusteella”(49) pitää asianmukaisena keinona saavuttaa tavoite, joka koskee kaikkien järjestelyn piirissä olevien henkilöiden saavuttamien oikeuksien ja luottamuksensuojan suojaamista.
56. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista nimittäin ilmenee Itävallan lainsäätäjän toteuttaneen useita toimenpiteitä sen varmistamiseksi, ettei kenellekään näistä henkilöistä aiheutuisi kyseisen uudistuksen seurauksena merkittäviä palkkatulon menetyksiä, olivatpa he vanhassa järjestelmässä edullisessa asemassa tai eivät.(50) Jo se, että tähänastiseen palkkaan perustuvan riidanalaisen järjestelyn täydentämiseksi on pitänyt toteuttaa mainitun kaltaisia siirtymätoimenpiteitä, antaa olettaa, ettei tämä järjestely yksin ja sellaisenaan riitä suojaamaan asianomaisten henkilöiden saavuttamia oikeuksia ja oikeutettuja odotuksia.
57. Pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten järjestelyjen tarpeellisuudesta on lisäksi todettava, että vuonna 2015 toteutetulla palkkausuudistuksella mielestäni ylitetään se, mikä on tarpeen edellä mainitun tavoitteen saavuttamiseksi. Kuten komissio huomauttaa,(51) ja Itävallan hallituksen vastakkaisesta näkemyksestä huolimatta katson, että kyseisten virkamiesten saavuttamien oikeuksien ja perustellun luottamuksen suojaamiseksi olisi hyvinkin voitu toteuttaa(52) muita, vanhassa järjestelmässä epäedullisessa asemassa olleita henkilöitä vähemmän rankaisevia toimenpiteitä(53) ilman, että uuden järjestelmän hallinnointi olisi tämän seurauksena muuttunut teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelvottomaksi.(54)
58. Tällainen toteamus on nähdäkseni paikallaan etenkin, kun otetaan huomioon uuden järjestelyn rajoittamaton voimassaoloaika, joka ei mahdollista vanhassa järjestelmässä epäedullisessa asemassa olleiden virkamiesten palkkojen lähentämistä asteittain edullisessa asemassa olleiden virkamiesten palkkoihin niin, että ensiksi mainitut saavuttavat keskipitkällä tai lyhyellä aikavälillä ja joka tapauksessa tietyn ennalta määrätyn ajanjakson päätyttyä jälkimmäisille myönnetyt edut.(55)
59. Tästä on muistutettava unionin tuomioistuimen jo todenneen, ettei tällä tavoitteella voida perustella toimenpidettä, jolla – kuten käsiteltävässä asiassa – säilytetään lopullisesti ikään perustuva erilainen kohtelu, joka oli määrä poistaa syrjivän järjestelmän uudistuksella. Sellainen toimenpide ei sovellu käytettäväksi syrjimättömän järjestelmän käyttöön ottamiseen kyseisellä aikaisemmalla järjestelmällä epäedulliseen asemaan saatettujen virkamiesten osalta siitä huolimatta, että sillä voidaan varmistaa, että aikaisemmalla järjestelmällä edulliseen asemaan saatettujen virkamiesten saavutettuja oikeuksia ja perusteltua luottamusta suojellaan.(56)
60. Täsmennän vielä, ettei edellä esittämääni analyysia voida kyseenalaistaa Itävallan hallituksen esittämällä perustelulla, jonka mukaan Gewerkschaft Öffentlicher Dienst (julkisen sektorin palkansaajien ammattiliitto, Itävalta) on antanut hyväksyntänsä kyseisille palkkausuudistusta koskeville yksityiskohtaisille säännöille. Aivan kuten jäsenvaltioiden, myös työmarkkinaosapuolten on nimittäin noudatettava direktiivistä 2000/78 johtuvia velvoitteita,(57) vaikka jälkimmäisillä voikin olla keskeinen rooli tiettyjen normien laadinnassa.(58)
61. Näin ollen katson, että vaikka jäsenvaltioilla ja työmarkkinaosapuolilla onkin laaja harkintavalta päätettäessä pyrkimisestä johonkin tiettyyn sosiaali- ja työllisyyspoliittiseen tavoitteeseen, ja tämän lisäksi myös määriteltäessä toimenpiteet, joilla kyseinen tavoite voidaan toteuttaa,(59) Itävallan lainsäätäjä ei voinut kohtuudella katsoa, että muutetun GehG:n 169 c §:n kaltaisten kansallisten oikeussääntöjen antaminen oli asianmukaista ja tarpeen.
62. Edellä esitetyn perusteella direktiivin 2000/78 2 ja 6 artiklaa on mielestäni tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevien kaltaisille kansalliseen lainsäädäntöön sisältyville yksityiskohtaisille säännöille, joiden mukaisesti palveluksessa olevat virkamiehet siirretään vanhasta syrjivästä palkkausjärjestelmästä uuteen järjestelmään.
2. Kansallisen lainsäätäjän esittämien toteamusten vaikutus ja oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan (neljäs ennakkoratkaisukysymys)
63. Neljännessä ennakkoratkaisukysymyksessään kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta määrittämään, ovatko direktiivin 2000/78 1, 2 ja 6 artikla ja perusoikeuskirjan 21 artikla, joihin viitataan jo ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä, ja perusoikeuskirjan 47 artikla, johon myös viitataan toisaalla,(60) esteenä sellaisten kansallisen lainsäätäjän esittämien ehdottomien toteamusten huomioon ottamiselle, joiden mukaan riidanalaisella palkkausuudistuksella saadaan asianmukaisesti loppumaan aiemmin sovelletusta järjestelmästä aiheutunut syrjintä. Ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ilmenee, että perusoikeuskirjan 47 artikla tuodaan esiin, jotta unionin tuomioistuin myös määrittäisi, loukkasiko Itävallan lainsäätäjä kyseisessä artiklassa taattua oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan hyväksyessään kyseisen palkkausuudistuksen.
64. Täsmennän aluksi, että keskityn tarkastelussani perusoikeuskirjan 47 artiklan tulkintaan ottaen samalla huomioon edellä(61) esittämäni näkemykset muista nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisukysymyksessä mainituista säännöksistä soveltaakseni niitä yhdessä tämän artiklan kanssa.
65. Sille seikalle, että Itävallan lainsäätäjä on vahvistanut poistaneensa ikään perustuvan syrjinnän ”toteavasti”, annettavasta oikeudellisesta merkityksestä on kuitenkin ennen tätä huomautettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei valitussa mallissa poisteta syrjintää toimenpiteillä, joilla tilanne saataisiin konkreettisesti korjattua, vaan pelkillä toteamuksilla,(62) ja että näitä toteamuksia vastaan puhuu vanhan ja uuden järjestelmän vertailu, joka osoittaa, että uudelleenluokittelussa ikään perustuva syrjintä ”siirtyy samansuuntaisesti” vanhasta järjestelmästä uuteen järjestelmään.
66. Leitner ei ole esittänyt erityisiä huomautuksia siitä, onko edellä mainittujen unionin säännösten mukaan hyväksyttävää, että kansallisessa lainsäädännössä ainoastaan todetaan, että kielletty syrjintä on sillä poistettu, vaikka tilanne käytännössä jatkuukin muuttumattomana.
67. Itävallan hallitus huomauttaa, ettei ratkaisevaa ole se, onko syrjintä – väitetysti – poistettu yksinkertaisesti toteamalla se poistetuksi, vaan se, ovatko sovellettavat kansalliset säännökset unionin oikeuden mukaisia, mistä edellisten ennakkoratkaisukysymysten yhteydessä juuri keskusteltiin. Komissio toteaa samaan sävyyn, etteivät ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitseman kaltaiset kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät toteamukset muuta sitä tosiasiaa, että on tarpeen tarkistaa, onko tätä lainsäädäntöä tosiasiallisesti sovellettu unionin oikeuden mukaisesti.
68. Yhdyn olennaisin osin Itävallan hallituksen ja komission näkemykseen, ja todettakoon samalla, että ennakkoratkaisumenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on esittää kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka ovat tarpeen, jotta kansallinen tuomioistuin voi itse arvioida kansallisten säännösten yhteensoveltuvuutta unionin oikeuden, kuten perusoikeuskirjan,(63) kanssa, ja mielestäni näin on kansallisen lainsäätäjän niiden yhteensoveltuvuudesta mahdollisesti esittämistä toteamuksista riippumatta.
69. Mahdollisesta yhteensoveltumattomuudesta perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa(64) ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että uuden palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevan järjestelmän mukaan ”siirtymisajankohdan mukaista määrää”, joka vahvistetaan vanhan järjestelmän perusteella, voidaan valvoa ainoastaan rajoitetusti.(65) Se pohtii, eikö näillä kansallisilla säännöksillä riistetä vaikutus kaikilta oikeussuojakeinoilta, jotka kohdistuvat väärään luokitteluun, joka ei osoittaudu pelkäksi kirjausvirheeksi.(66)
70. Leitner väittää, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa kielletään riidanalaiseen palkkausuudistukseen sisältyvien kaltaiset säännökset, joiden mukaan vanhaa syrjiväksi todettua palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevaa järjestelmää ei enää sovelleta missään – ei myöskään meneillään olevissa ja tulevissa – menettelyissä.(67) Komissio ei ota laisinkaan kantaa tähän näkökohtaan. Itävallan hallitus sitä vastoin väittää, että tällaiset kansalliset säännökset ovat 47 artiklan vaatimusten mukaisia. Tätä mieltä olen itsekin seuraavista syistä.
71. Ensinnäkin on mielestäni kiistatonta, että käsiteltävä asia koskee tilannetta, jossa jäsenvaltio on soveltanut unionin oikeutta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, joten liittovaltion lainsäätäjällä on ollut velvollisuus kunnioittaa perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja erityisesti oikeutta unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien tehokkaaseen oikeussuojaan.(68) Huomautan, että tästä suojasta säädetään nimenomaisesti direktiivissä 2000/78,(69) joka riidanalaisella lainsäädännöllä oli juuri tarkoitus panna täytäntöön.(70)
72. Lisäksi on muistutettava, että jokaisella jäsenvaltiolla on tällä alalla tiettyä harkintavaltaa, jonka perusteella ne voivat määritellä kanteita koskevat menettelysäännöt, joilla on tarkoitus turvata yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, edellyttäen että näillä menettelysäännöillä kunnioitetaan unionin vakiintuneessa oikeuskäytännössä vahvistettuja rajoja, nimittäin vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita.(71) Kuten edellä jo tuotiin esiin, perusoikeuskirjan 47 artiklasta johtuvat vaatimukset, jotka unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus määrittää, ovat paitsi tarkoin rajattuja myös riippuvaisia useista eri tekijöistä, ja erityisesti vaikuttaa siltä, ettei oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tarkoita, että toimivaltaiset kansalliset tuomioistuimet voisivat välttämättä kaikissa olosuhteissa muuttaa riidanalaisia päätöksiä kaikkien niiden seikkojen osalta, joihin nämä päätökset perustuvat.(72)
73. Koska perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisellä kohdalla ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen(73) 13 artiklalla on liittymäkohtia toisiinsa, on lisäksi otettava huomioon viimeksi mainittuun määräykseen liittyvä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö.(74) Siitä ilmenee, että tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden on mahdollistettava se, että oikeussubjektit voivat vedota tuomioistuimessa kyseisessä yleissopimuksessa taattuihin oikeuksiin ja vapauksiin, ja kyseisellä oikeudella asetetaan jäsenvaltioille velvoite, jonka soveltamisala voi vaihdella sen mukaan, minkälainen valittajan Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla tekemä valitus on luonteeltaan, eikä näiden oikeussuojakeinojen tehokkuus riipu siitä, kuinka varmasti asia ratkaistaan valittajan hyväksi.(75)
74. Käsiteltävässä asiassa on huomautettava, että Itävallan uudessa palkkausjärjestelmässä sen aineellisen valvonnan ulottuvuus, jota toimivaltaiset kansalliset tuomioistuimet voivat harjoittaa virkamiesten uudelleenluokittelun perustana olevan ”siirtymisajankohdan mukaisen määrän” osalta,(76) on rajallinen.(77) Tämä valvonta voi nimittäin koskea yksinomaan tietojen kirjausvirheistä johtuvia epätarkkuuksia(78) mutta ei siirtymisajankohdan mukaisen määrän perustana olevan palkan laskennassa tapahtuneita virheitä, ja sehän laskettiin vanhan palkkausjärjestelmän mukaisesti.
75. Kuten Itävallan hallitus toteaa, kaikilla riidanalaisen palkkausuudistuksen piiriin kuuluvilla henkilöillä – eli kaikilla palveluksessa olevilla virkamiehillä riippumatta siitä, olivatko he vanhassa järjestelmässä edullisessa vai epäedullisessa asemassa – on kuitenkin käytettävissään oikeussuojakeinoja, joiden avulla he voivat saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi sen lainsäädännön laillisuuden, jonka nojalla heidät on siirretty uuteen palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevaan järjestelmään.(79) Tätä kyseisten oikeussääntöjen pätevyyteen kohdistuvaa tuomioistuinvalvontaa voidaan harjoittaa etenkin suhteessa unionin oikeuden vaatimuksiin, joten siinä voi hyvin tulla esiin, ettei palkkausuudistus sovellu yhteen näiden vaatimusten kanssa. Pääasiassa nostetusta kanteesta, joka johti nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön esittämiseen, ilmenee lisäksi, että tällaisia oikeussuojakeinoja on olemassa ja että ne ovat tehokkaita. Asianomaisilla henkilöillä on siis mahdollisuus vedota Itävallan tuomioistuimissa heille unionin oikeuden mukaan kuuluviin oikeuksiin sellaisilla edellytyksillä, jotka mielestäni ovat yhteensopivia perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan perusoikeuden sisällön kanssa ja joilla voidaan erityisesti varmistaa direktiiviin 2000/78 perustuvien velvoitteiden noudattaminen.
76. Näin ollen ehdotan vastaamista neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että perusoikeuskirjan 47 artiklaa on tulkittava niin, ettei se ole esteenä tässä kysymyksessä tarkoitetun kaltaisille kansallisille säännöksille.
C Mahdollinen yhteensoveltumattomuus direktiivin 2000/78 17 artiklan kanssa ja sen mahdolliset seuraukset unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen kannalta (toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys)
77. Koska kansallinen tuomioistuin mainitsee unionin tuomioistuimelle esittämiensä toisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen liittyvän toisiinsa, näihin kysymyksiin on mielestäni vastattava yhdessä.
1. Direktiivin 2000/78 17 artiklan vaikutus (toinen ennakkoratkaisukysymys)
78. Toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä unionin tuomioistuinta pyydetään lähinnä määrittämään, onko ”direktiivin 2000/78 17 artiklaa sekä perusoikeuskirjan 47 artiklaa”(80) tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle lainsäädännölle.
79. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tarkemmin sanoen tietää, onko edellä mainittujen oikeussääntöjen perusteella sallittua, että kansallisella lainsäädännöllä estetään se, että palveluksessa olevat virkamiehet voivat tämän direktiivin 2 artiklan, luettuna yhdessä sen 9 ja 16 artiklan kanssa, ja tuomion Schmitzer(81) perusteella saada mainittuun 2 artiklaan vedoten palkkaoikeudellisen asemansa määritetyksi siirryttäessä uuteen palkkausjärjestelmään, sillä kyseisen lainsäädännön mukaan vanhan palkkausjärjestelmän sääntöjä ei pidä taannehtivasti enää soveltaa.
80. Vaikka ennakkoratkaisupyynnössä ei nimenomaisesti näin sanotakaan, mielestäni on johdonmukaista katsoa, että toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä esiin tuotu ongelma on ratkaistava ainoastaan siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin noudattaa ehdotustani ja vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että riidanalainen lainsäädäntö ei ole direktiivin 2000/78 2 ja 6 artiklasta johtuvien vaatimusten mukainen.
81. Perusoikeuskirjan 47 artiklan tulkinnasta esitetyn pyynnön osalta viittaan tästä problematiikasta neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen antamassani vastauksessa(82) esittämiini toteamuksiin, kun myös neljäs kysymys koskee 47 artiklaa, mutta se perustuu mielestäni selkeämpiin ja asianmukaisempiin seikkoihin kuin nyt tarkasteltava ennakkoratkaisukysymys, sillä jälkimmäisen kohteena ovat pääosin direktiivin 2000/78 edellä mainitut säännökset.
82. Siltä osin kuin on kyse direktiivin 2000/78 17 artiklan tulkinnasta ennakkoratkaisupyynnön perusteluista mielestäni ilmenee kansallisen tuomioistuimen haluavan lähinnä selvittää, velvoitetaanko tässä artiklassa maksamaan taloudellinen hyvitys(83) palveluksessa oleville virkamiehille, joita unionin tuomioistuimen aiempien tuomioiden(84) mukaan syrjittiin iän perusteella vanhassa palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevassa järjestelmässä. Selvennyspyyntöön antamassaan vastauksessa kansallinen tuomioistuin täsmensi päättelevänsä tuomiosta Schmitzer,(85) että tällaisilla virkamiehillä ”on oltava mahdollisuus tämän direktiivin 2 artiklaan vedoten riitauttaa kyseisen lainsäädännön syrjivä vaikutus, jotta se saataisiin loppumaan, riippumatta siitä, että hänelle on tämän perusteella maksettava jälkikäteen taloudellinen hyvitys”. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että sen käsityksen mukaan Itävallan lainsäätäjä ei ole ottanut riittävästi huomioon 17 artiklan vaatimuksia, koska se on valinnut toimenpiteet, joilla pyritään ainoastaan kustannusten neutraalisuuteen ja joilla ikään perustuvaa syrjintää ei voida tehokkaasti poistaa.
83. Leitner väittää direktiivin 2000/78 17 artiklaan nimenomaisesti viittaamatta, että epäedulliseen asemaan saatettujen henkilöiden on saatava samat edut kuin edulliseen asemaan saatettujen henkilöiden siihen asti, kunnes unionin oikeus pannaan asianmukaisesti täytäntöön. Itävallan hallitus sitä vastoin väittää, että Itävallan lainsäätäjä on pääasiassa kyseessä olevaa palkkausuudistusta toteuttaessaan noudattanut direktiivin 2000/78 16 artiklasta johtuvia vaatimuksia. Komissio, joka viittaa huomautuksissaan erityisesti tämän direktiivin 17 artiklaan ja toteaa, että tässä tapauksessa voidaan joutua maksamaan taloudellinen hyvitys, ehdottaa lopulta vastaamista tähän kysymykseen siten, että direktiivin mukaisen järjestelmän puuttuessa vanhalla järjestelmällä epäedulliseen asemaan saatetuille virkamiehille on sekä ennen 18 vuoden ikää täyttyneiden aiempien palvelusajanjaksojen huomioon ottamisen että palkkatasoilla etenemisen osalta annettava edut, jotka ovat samoja kuin edut, jotka kyseisellä järjestelmällä edulliseen asemaan saatetut virkamiehet ovat voineet saada.
84. Vaikka olenkin pääosin samaa mieltä tämän komission esittämästä loppupäätelmästä, katson kuitenkin, ettei direktiivin 2000/78 17 artikla, joka mainitaan tässä ennakkoratkaisukysymyksessä yhdessä muiden saman direktiivin säännösten kanssa, ole asianmukainen oikeudellinen perusta sen ratkaisemiseksi, onko syrjityille tällaisissa olosuhteissa maksettava taloudellinen hyvitys vai ei.(86)
85. On nimittäin huomattava, ettei 17 artikla, jossa säädetään jäsenvaltioissa kyseisen direktiivin mukaisesti annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista,(87) koske nyt tarkasteltavan kaltaista tapausta, jossa on kyse siitä, millä keinoin jäsenvaltion on mahdollisesti poistettava(88) syrjintä, joka ei suinkaan ole aiheutunut tällaisten kansallisten säännösten rikkomisesta, josta sen olisi määrättävä asianmukainen seuraamus,(89) vaan siitä, etteivät nämä kansalliset säännökset ole unionin oikeuden vaatimusten mukaisia.
86. Mielestäni käsiteltävässä tapauksessa on asianmukaisempaa viitata direktiivin 2000/78 16 artiklaan, joka koskee jäsenvaltioiden velvollisuutta muuttaa kansallisia oikeussääntöjään saattaakseen ne syrjintäkiellon periaatteen mukaisiksi, kuten unionin tuomioistuin on useaan otteeseen – ja vieläpä aivan äskettäin – tehnyt samankaltaisissa asiayhteyksissä, joissa kansallisia palkkausjärjestelmiä on muutettu syrjinnän vuoksi.(90) Näin ollen ehdotan, että nyt tarkasteltavaan kysymykseen vastataan ottaen huomioon direktiivin 16 artiklan säännökset.(91)
87. Tästä kysymyksestä unionin tuomioistuin on jo todennut, että vaikka jäsenvaltioilla on 16 artiklan mukaisesti velvollisuus saattaa kansallinen lainsäädäntönsä unionin oikeuden mukaiseksi, kyseisessä artiklassa jätetään niille kuitenkin vapaus valita kielletyn syrjinnän lopettamiseksi soveltuvista erilaisista toimenpiteistä siihen niiden mielestä parhaiten soveltuva toimenpide. Tämän oikeuskäytännön mukaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen ikään perustuvan syrjinnän poistaminen ei silti välttämättä merkitse sitä, että aikaisemman lakisääteisen järjestelmän perusteella syrjityksi tullut henkilö saisi automaattisesti oikeuden saada taannehtivasti kyseisen erotuksen tai tulevien palkkojen korotuksen. Tämä pätee kuitenkin vain, jos – ja niin kauan kuin – kansallinen lainsäätäjä ei ole toteuttanut yhdenvertaisen kohtelun palauttavia toimenpiteitä. Siinä tapauksessa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen voidaan nimittäin varmistaa ainoastaan antamalla epäedullisessa asemassa olevaan ryhmään kuuluville henkilöille samat edut kuin etuoikeutettuun ryhmään kuuluville henkilöille, koska viimeksi mainittua ryhmää koskeva järjestelmä on siinä tapauksessa, ettei unionin oikeutta ole sovellettu asianmukaisesti, ainoa pätevä viitejärjestelmä.(92)
88. Riidanalainen lainsäädäntö vastaa mielestäni jälkimmäistä tapausta, sillä katson ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen yhteydessä esittämistäni syistä,(93) että toimenpiteillä, jotka Itävallan lainsäätäjä on hyväksynyt virkamiesten siirtämiseksi uuteen palkkoja ja palkkatasoilla etenemistä koskevaan järjestelmään, ei pystytä palauttamaan niiden virkamiesten, jotka olivat vanhassa järjestelmässä muita epäedullisemmassa asemassa, (94) yhdenvertaista kohtelua. Koska uudella lainsäädännöllä jatketaan aiemman lainsäädännön syrjiviä vaikutuksia,(95) yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen edellyttää sitä, että aikaisemmalla järjestelmällä epäedulliseen asemaan saatetuille henkilöille annetaan sekä ennen 18 vuoden ikää täyttyneiden työskentelykausien huomioon ottamisen että palkkatasoilla etenemisen osalta edut, jotka ovat samoja kuin edut, jotka kyseisellä järjestelmällä edulliseen asemaan saatetut virkamiehet ovat voineet saada.(96) Ymmärrän siis edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettavan sitä, että yhdenvertaisen kohtelun palauttamiseksi voidaan mennä niinkin pitkälle, että virkamiehille on maksettava taloudellinen hyvitys, ellei tilannetta saada hyvissä ajoin(97) tasattua heidän hyväkseen millään muilla unionin oikeudessa edellytettyyn palkkojen lähentämiseen soveltuvilla toimenpiteillä.
89. Direktiivin 2000/78 16 artiklaa on mielestäni tulkittava tällä tavalla, jotta kansallisen tuomioistuimen esittämään toiseen ennakkoratkaisukysymykseen voidaan antaa hyödyllinen vastaus.
2. Unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen vaikutus (kolmas ennakkoratkaisukysymys)
90. Huomautan ensinnäkin, että kolmas ennakkoratkaisukysymys esitetään ainoastaan siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa myöntävästi toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, sellaisena kuin kansallinen tuomioistuin on sen esittänyt.
91. Kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, missä määrin pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön yhteensoveltumattomuus unionin oikeuden kanssa – joka sen näkemyksen mukaan johtuu erityisesti toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitetusta ristiriidasta direktiivin 2000/78 17 artiklan säännösten kanssa – voitaisiin poistaa soveltamalla unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevaa periaatetta.(98) Muistutan kuitenkin jo ehdottaneeni, että toinen ennakkoratkaisukysymys muotoiltaisiin uudelleen niin, että siihen voitaisiin antaa hyödyllinen vastaus, jossa tukeuduttaisiin pikemminkin direktiivin 16 artiklaan.(99)
92. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee erityisesti, edellyttääkö unionin oikeuden ensisijaisuus sitä, että vanhan palkkausjärjestelmän säännöksiä, joiden voimassaolo on lakannut taannehtivasti,(100) on kuitenkin edelleen sovellettava palkkausuudistuksen voimaantulohetkellä palveluksessa olleisiin virkamiehiin, niin että heidät voidaan taannehtivasti luokitella vanhassa järjestelmässä syrjimättömästi ja siirtää näin ollen syrjimättömästi uuteen palkkausjärjestelmään.
93. Leitner ei ota kantaa kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen. Itävallan hallitus katsoo, ettei tätä kysymystä ole tarpeen tutkia, koska toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava kieltävästi unionin oikeuden mukaisuuden vuoksi, mutta esittää kuitenkin kolmannesta ennakkoratkaisukysymyksestä toissijaisia huomautuksia viitaten ensisijaisuuden periaatetta koskevaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.(101) Komission mukaan toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava yhdessä, sillä niissä lähinnä pyydetään määrittämään, onko aiemmassa syrjivässä palkkausjärjestelmässä epäedullisesti kohdelluille virkamiehille myönnettävä joko unionin oikeuden ensisijaisuuden perusteella tai direktiivin 2000/78 17 artiklan nojalla taloudellinen hyvitys.
94. Katson omalta osaltani, että silloin, kun kyse on direktiivissä 2000/78 kielletyn syrjinnän poistamisesta, unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen noudattaminen voidaan varmistaa jo soveltamalla direktiivin 2000/78 16 artiklan tulkintaa koskevaa oikeuskäytäntöä, johon viittasin toista ennakkoratkaisukysymystä tarkasteltaessa ja josta ilmenee, että syrjivässä järjestelmässä epäedullisessa asemassa olleille henkilöille on annettava samat edut kuin niille, jotka ovat olleet tässä järjestelmässä edullisessa asemassa.(102) Vaikuttaa nimittäin siltä, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate konkretisoituu direktiivin 2000/78 asiaa koskevissa säännöksissä ja erityisesti sen 16 artiklassa säädetyissä velvoitteissa. Näin ollen kolmanteen kysymykseen ei mielestäni ole tarpeen vastata. Ollakseni perusteellinen esitän siitä kuitenkin seuraavat huomautukset.
95. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kanne on nostettu jäsenvaltion hallintoviranomaista vastaan, kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi tämä asia on saatettu ja joka ei voi tulkita eikä soveltaa kansallisia säännöksiä direktiivin 2000/78 mukaisesti, ilman että kyseessä olisi kuitenkaan contra legem ‑tulkinta, on unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla jätettävä soveltamatta lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa unionin oikeuden vaatimusten kanssa.(103) Käsiteltävässä asiassa kyseisen periaatteen noudattaminen merkitsisi sitä, että unionin oikeuden täyden tehokkuuden varmistamiseksi kumottaisiin uuden palkkausjärjestelmän säännökset, joissa ei ole noudatettu tästä direktiivistä johtuvia velvoitteita eikä etenkään ikään perustuvan syrjinnän kieltoa.
96. Itävallan hallituksen esittämien toissijaisten huomautusten mukaan tämä edellyttäisi sitä, että oikeussääntöä, jonka nojalla uuteen järjestelmään siirtymisen on tapahduttava yleisesti, jätetään soveltamatta(104) ja että palvelusaika vahvistetaan kunkin palveluksessa olevan virkamiehen kohdalla erikseen laskemalla uudelleen hänelle kertyneet palvelusajanjaksot ja hänen niihin perustuva palkkaluokituksensa.(105)
97. Mielestäni kansallisella tuomioistuimella on harkintavaltaa tässä yhteydessä käytettävien keinojen määrittämisessä, kunhan niillä voidaan tosiasiallisesti poistaa pääasiassa kyseessä oleva ikään perustuva syrjintä. Mielestäni asianmukaisin tapa olisi ensin kumota riidanalaisen lainsäädännön se osa, jolla tätä syrjintää jatketaan, eli järjestely, jonka mukaan siirto tapahtuu vanhan syrjiväksi todetun järjestelmän mukaisesti vahvistetun palkan perusteella. Tämän jälkeen olisi määritettävä edut, jotka vanhassa järjestelmässä edullisessa asemassa olleet virkamiehet ovat voineet saada, ja myönnettävä tämä sama palkkakohtelu kyseisessä järjestelmässä epäedullisessa asemassa olleille virkamiehille, kuten direktiivin 2000/78 16 artiklan tulkinnan yhteydessä totesin.(106)
98. Täsmennettäköön, että toisin kuin kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessä ehkä annetaan ymmärtää, ensisijaisuuden periaatetta koskevan oikeuskäytännön soveltamisen ei mielestäni pitäisi johtaa siihen, että päädytään soveltamaan vanhaa palkkausjärjestelmää ikään kuin aktivoimalla kumotut säännökset taannehtivasti uudelleen.(107) Unionin oikeuden ensisijaisuuden noudattaminen ei sentään tarkoita, että kansallinen tuomioistuin voitaisiin velvoittaa soveltamaan lainsäädäntöä, joka on jäsenvaltion lainsäätäjän tahdosta jo kumottu. Lisäksi tähän vanhaan järjestelmään sisältyy säännöksiä, joiden unionin tuomioistuin on todennut merkitsevän ikään perustuvaa syrjintää,(108) joten niitä ei voida sellaisenaan soveltaa, jotta tämä syrjintä nimenomaan saataisiin loppumaan.
V Ratkaisuehdotus
99. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesverwaltungsgerichtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 2 ja 6 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jolla iän perusteella syrjiväksi todettu palkkausjärjestelmä korvataan uudella palkkausjärjestelmällä ennen 18 vuoden ikää täyttyneiden aiempien palvelusajanjaksojen huomioon ottamiseksi mutta jossa säädetään, että kaikkien jo palveluksessa olevien henkilöiden siirtäminen uuteen järjestelmään tapahtuu siten, että ensimmäinen luokittelu uuteen järjestelmään tapahtuu vanhassa palkkausjärjestelmässä tietyltä kuukaudelta maksetun ja sen mukaisesti lasketun palkan perusteella, niin että siihenastisella ikään perustuvalla syrjinnällä on edelleen taloudellisia vaikutuksia.
2) Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jolla rajoitetaan toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten mahdollisuutta valvoa niiden käsiteltäväksi saatettujen riitautettujen päätösten sisältöä mutta jossa niiden kuitenkin sallitaan valvoa näiden päätösten laillisuutta ja tässä yhteydessä tarkastaa, onko kyseinen lainsäädäntö unionin oikeuden mukainen.
3) Direktiivin 2000/78 16 artiklaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa ikään perustuvan syrjinnän poistamiseksi ei ole vielä otettu käyttöön direktiivissä säädetyn mukaista järjestelmää, vanhalla järjestelmällä epäedulliseen asemaan saatetuille henkilöille on annettava sekä ennen 18 vuoden ikää täyttyneiden työskentelykausien huomioon ottamisen että palkkatasoilla etenemisen osalta edut, jotka ovat samoja kuin edut, jotka kyseisellä järjestelmällä edulliseen asemaan saatetut henkilöt ovat voineet saada.