Language of document : ECLI:EU:F:2008:50

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (ensimmäinen jaosto)

29 päivänä huhtikuuta 2008

Asia F-133/07

André Hecq

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Virkamiehet – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Lääketieteellisen menettelyn kesto – Vahingonkorvauskanne – Hallinnollisen valituksen puuttuminen – Tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvä puuttuminen

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Hecq vaatii virkamiestuomioistuinta erityisesti kumoamaan 12.7.2007 tehdyn komission päätöksen, jolla on annettu ratkaisu hänen hallinnolliseen valitukseensa, siltä osin kuin komissio on hylännyt kyseisessä päätöksessä hänen vaatimuksensa, joka koskee yhtäältä viivästyskorkojen saamista summista, jotka voitaisiin suorittaa hänelle henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla, ja toisaalta 2 000 euron suuruisen summan suorittamista korvauksena henkisestä kärsimyksestä, jota hänelle on aiheutunut siitä, että hallinto on hidastellut hänen asiansa käsittelyn yhteydessä tavalla, joka ei ole hyväksyttävissä.

Ratkaisu: Kanne jätetään tutkimatta, koska sen tutkimisedellytykset selvästi puuttuvat. Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Henkilöstö – Kanne – Vahingonkorvauskanne, joka on nostettu ilman henkilöstösääntöjen mukaista oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä – Tutkimatta jättäminen

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2.      Henkilöstö – Kanne – Täysi toimivalta

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

1.      Kumoamisvaatimukset, jotka on kohdistettu hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehtyyn päätökseen ja joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin sellaisten korvausten saaminen, jotka on evätty kantajalta kyseisellä päätöksellä, merkitsevät samaa kuin vahingonkorvausvaatimukset, joten ne voidaan tutkia henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklalla käyttöön otetussa kannetiejärjestelmässä vain, jos kannetta on edeltänyt henkilöstösääntöjen määräysten mukainen oikeudenkäyntiä edeltävä menettely. Tämä menettely on erilainen sen mukaan, perustuuko vahinko, josta vaaditaan korvausta, henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun virkamiehelle vastaiseen toimeen vai hallinnon käyttäytymiseen, joka ei liity päätöksentekoon. Ensin mainitussa tapauksessa on asianomaisen tehtävänä saattaa kyseistä toimea koskeva hallinnollinen valitus määräajassa nimittävän viranomaisen käsiteltäväksi. Jälkimmäisessä tapauksessa hallinnollinen menettely on sitä vastoin aloitettava esittämällä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaatimus korvauksen saamiseksi. Vasta tämän hakemuksen nimenomainen tai implisiittinen hylkääminen on virkamiehelle vastainen päätös, josta voidaan tehdä hallinnollinen valitus, ja vasta sen jälkeen kun tämän hallinnollisen valituksen nimenomaisesta tai implisiittisestä hylkäämisestä on tehty päätös, voidaan nostaa vahingonkorvauskanne ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

Vaikka vahingonkorvauskanne voidaan nostaa sääntöjenmukaisesti hallinnollisen valituksen vaiheessa eikä sitä siten tarvitse välttämättä edeltää henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaatimus, tämä edellyttää sitä, että vahingonkorvauskanne perustuu sen toimen lainvastaisuuteen, josta kyseinen vaatimus on tehty. Tässä tapauksessa kumoamiskanne ja vahingonkorvauskanne ovat välittömässä yhteydessä toisiinsa, joten viimeksi mainittu, joka on kumoamiskannetta täydentävä kanne, on tutkittava, ilman että sitä pitäisi välttämättä edeltää nimittävälle viranomaiselle esitetty vaatimus väitetyn vahingon korvaamisesta. Jos vahingonkorvauskanne ei sitä vastoin perustu virkamiehelle vastaista toimea koskevaan moitteeseen, se ei riipu mistään kumoamiskanteesta eikä vahingonkorvauskannetta voida nostaa, ellei riidanalaista hylkäävää päätöstä ole ensin riitautettu hallinnossa.

(ks. 18, 23 ja 24 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T-64/91, Marcato v. komissio, tuomio 25.2.1992 (Kok., s. II‑243, 31–33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); asia T-44/93, Saby v. komissio, tuomio 13.7.1995 (Kok. H., s. I‑A‑175 ja II‑541, 31 kohta; asia T-184/94, O’Casey v. komissio, tuomio 12.5.1998 (Kok. H., s. I‑A‑183 ja II‑565, 98 kohta) ja asia T-138/01, F v. tilintarkastustuomioistuin, tuomio 28.1.2003 (Kok. H., s. I‑A‑25 ja II‑137, 57 kohta).

2.      Vaikka yhteisöjen tuomioistuimet voivat viran puolesta myöntää kumoamiskanteen yhteydessä vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, jota kantajalle on aiheutunut siitä, että henkilöstösääntöjen 73 artiklassa tarkoitettu lääketieteellinen menettely on kestänyt epätavallisen pitkään, vaikka asianomainen ei ole pannut vireille vahingonkorvauskannetta henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklan nojalla ja vaikka näiden artiklojen mukaisia prosessuaalisia edellytyksiä ei ole siis noudatettu, vaatimus, jonka mukaan hallinto pitäisi velvoittaa tähän, on kuitenkin jätettävä tutkimatta, jos virkamiehen nostama vahingonkorvauskanne ei ole ollut henkilöstösääntöjen määräysten mukaisen oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn kohteena eikä lääketieteellistä menettelyä ole vielä viety päätökseen.

Yhtäältä yhteisöjen tuomioistuimet eivät näet voi käyttää lainkäytöllisiä erioikeuksiaan, erityisesti täyttä toimivaltaansa, joka sillä on raha-asioita koskevissa riidoissa, ellei asiaa ole saatettu sääntöjenmukaisesti niiden käsiteltäväksi. Toisaalta se, että 73 artiklan mukaisen menettelyn lopputulos ei ole selvillä, estää sen, että tuomioistuin voisi arvioida väitetyn henkisen kärsimyksen olemassaoloa ja laajuutta. Lisäksi tällainen viran puolesta määrättävä korvaus voidaan joka tapauksessa myöntää vain siinä tarkoituksessa, että lääketieteellisen menettelyn epätavallista kestoa koskevalle toteamukselle annetaan tehokas vaikutus, jos tämä sääntöjenvastaisuus ei voisi kumoamiskanteen yhteydessä kuitenkaan olla riidanalaisen päätöksen kumoamisen perusteena.

(ks. 26 ja 28–30 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T-394/03, Angeletti v. komissio, tuomio 11.4.2006 (Kok. H., s. I-A-2-95 ja II-A-2-441, 162–167 kohta).

Virkamiestuomioistuin: asia F-77/07, Labate v. komissio, tuomio 1.2.2008 (20–22 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).