Language of document : ECLI:EU:F:2010:53

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TOISEN JAOSTON PUHEENJOHTAJAN MÄÄRÄYS

15 päivänä kesäkuuta 2010

Asia F-51/09

Alessandro Petrilli

vastaan

Euroopan komissio

 Virkamiestuomioistuimen aloitteesta tehty sovintoratkaisu – Asian poistaminen rekisteristä

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Alessandro Petrilli, joka on entinen komission virkamies, joka on siirtynyt eläkkeelle 1.7.2007, vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan 18.2.2009 tehdyn nimittävän viranomaisen päätöksen, jolla hylättiin hänen 20.10.2008 Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan perusteella tekemänsä valitus 16.10.2008 tehdystä henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimiston päätöksestä, jossa kieltäydyttiin vahvistamasta Italiaa hänen pääasialliseksi asuinpaikakseen hänen eläkkeelle siirtymisestään lähtien, ja näin ollen vaatii ensinnäkin sitä, että hänen eläkkeeseensä sovelletaan Italian korjauskerrointa, toiseksi sitä, että hänelle myönnetään uudelleenasettautumiskorvausta, ja kolmanneksi sitä, että hänen tyttärensä saama koulutuslisä kaksinkertaistetaan.

Ratkaisu: Asia F‑51/09, Petrilli vastaan komissio, poistetaan virkamiestuomioistuimen rekisteristä. Komissio maksaa 5 750 euron kiinteämääräisen hyvityksen kantajalle, joka luopuu sitä vastaan kaikista vaatimuksista, mukaan luettuina oikeudenkäyntikuluja koskevat vaatimukset. Kantaja vastaa muista oikeudenkäyntikuluistaan. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

Virkamiehet – Kanne – Virkamiestuomioistuimessa tehty sovintoratkaisu – Asian poistaminen rekisteristä

(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 69 ja 74 artikla)