UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu ensimmäinen jaosto)

10 päivänä huhtikuuta 2019 (*)

Polkumyynti – Intiasta peräisin olevien pallografiittiraudasta valmistettujen putkien tuonti – Täytäntöönpanoasetus (EU) 2016/388 – Asetus (EY) N:o 1225/2009 (korvattu asetuksella (EU) 2016/1036) – Polkumyyntimarginaali – Vientihinnan määrittäminen – Viejän ja tuojan yhtiösuhde – Luotettava vientihinta – Vientihinnan muodostaminen – Myynti-, hallinto- ja muiden yleiskustannusten kohtuullinen marginaali – Kohtuullinen voittomarginaali – Vahinko unionin tuotannonalalle – Hinnan alittavuuden ja vahinkomarginaalin laskeminen – Syy-yhteys – Oikeus tutustua polkumyynninvastaisen tutkimuksen luottamuksellisiin tietoihin – Puolustautumisoikeudet

Asiassa T-301/16,

Jindal Saw Ltd, kotipaikka New Delhi (Intia), ja

Jindal Saw Italia SpA, kotipaikka Trieste (Italia),

edustajinaan asianajajat R. Antonini ja E. Monard, asianajajat,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään J.-F. Brakeland ja G. Luengo,

vastaajana,

jota tukee

Saint-Gobain Pam, kotipaikka Pont-à-Mousson (Ranska), edustajinaan asianajajat O. Prost, A. Coelho Dias ja C. Bouvarel,

väliintulijana,

jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kumota lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevien pallografiittiraudasta (tunnetaan myös nimellä pallografiittivalurauta) valmistettujen putkien tuonnissa 17.3.2016 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2016/388 (EUVL 2016, L 73, s. 53) kantajia koskevin osin,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Pelikánová sekä tuomarit V. Valančius, P. Nihoul, J. Svenningsen (esittelevä tuomari) ja U. Öberg,

kirjaaja: hallintovirkamies P. Cullen,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 3.7.2018 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantajat Jindal Saw Ltd, joka on Intian oikeuden mukaan perustettu yksityinen yritys, ja Jindal Saw Italia SpA, joka on Jindal Saw’n omistuksessa oleva italialainen yritys, harjoittavat muun muassa Intian markkinoille ja vientiin tarkoitettujen pallografiittiraudasta valmistettujen putkien tuotantoa ja myyntiä. Käsiteltävässä asiassa merkityksellisen ajanjakson aikana kolme etuyhteydessä olevaa yritystä eli Jindal Saw Italian lisäksi Jindal Saw España SL ja Jindal Saw Pipeline Solutions, UK (eli Jindal Saw UK) (jäljempänä yhdessä Jindal Saw’n myyntiyksiköt) osallistui Jindal Saw’n tuotteiden kaupan pitämiseen Euroopan unionissa.

2        Saint-Gobain Pam, Saint-Gobain Pam Deutschland GmbH ja Saint-Gobain Pam España S.A. tekivät polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (EUVL 2009, L 343, s. 51), sellaisena kuin se on muutettuna 15.1.2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 37/2014 (EUVL 2014, L 18, s. 1) (jäljempänä perusasetus) (korvattu polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/1036 (EUVL 2016, L 176, s. 21)) Euroopan komissiolle 10.11.2014 valituksen asetuksen N:o 1225/2009 5 artiklan nojalla, jotta komissio panisi vireille Intiasta peräisin olevien pallografiittiraudasta valmistettujen putkien tuontia unioniin koskevan polkumyynnin vastaisen tutkimuksen.

3        Euroopan unionin virallisessa lehdessä 20.12.2014 julkaistulla ilmoituksella (EUVL 2014, C 461, s. 35) komissio pani vireille kyseistä tuontia koskevan polkumyyntimenettelyn (jäljempänä polkumyyntimenettely).

4        Samaan aikaan Saint-Gobain Pam, Saint-Gobain Pam Deutschland ja Saint-Gobain Pam España tekivät muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuetulta tuonnilta suojautumisesta 11.6.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 597/2009 (EUVL 2009, L 188, s. 93), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 37/2014 (jäljempänä tukien vastainen perusasetus) (korvattu muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuetulta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/1037 (EUVL 2016, L 176, s. 55), mukaisesti 26.1.2015 komissiolle valituksen perusasetuksen 10 artiklan nojalla, jotta se panisi vireille tukien vastaisen tutkimuksen, joka myös koski kyseessä olevaa tuontia.

5        Euroopan unionin virallisessa lehdessä 11.3.2015 julkaistulla ilmoituksella (EUVL 2015, C 83, s. 4) komissio pani vireille kyseistä tuontia koskevan tukien vastaisen menettelyn (jäljempänä tukien vastainen menettely).

6        Jindal Saw toimitti 24.6.2015 komissiolle huomautuksensa tietyistä polkumyyntianalyysin näkökohdista, unionin tuotannonalalle aiheutuneesta vahingosta ja unionin edusta. Huomautukset kattoivat samalla kertaa sekä polkumyyntimenettelyn että tukien vastaisen menettelyn.

7        Komissio antoi väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevien pallografiittiraudasta (tunnetaan myös nimellä pallografiittivalurauta) valmistettujen putkien tuonnissa 18.9.2015 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/1559 (EUVL 2015, L 244, s. 25; jäljempänä väliaikainen asetus). Kyseisessä asetuksessa asianomainen tuote määriteltiin Intiasta peräisin oleviksi pallografiittiraudasta (tunnetaan myös nimellä pallografiittivalurauta) valmistetuiksi putkiksi.

8        Jindal Saw esitti 23.10.2015 polkumyyntimenettelyssä huomautuksensa alustavista ilmoituksista ja pyysi samalla komissiota järjestämään kuulemisen.

9        20.11.2015 järjestettiin kokous. Jindal Saw lähetti 24.11.2015 komissiolle sähköpostiviestin, jossa se vahvisti tiettyjä kyseisessä kokouksessa käsiteltyjä seikkoja, erityisesti ne, jotka koskivat asianomaisen tuotteen määritelmää ja hinnan alittavuuden laskemista, ja 27.11.2015 se toimitti komissiolle huomautuksensa tämän kokouksen johdosta polkumyyntimenettelyn yhteydessä. Se esitti 9.12.2015 komissiolle tiettyjä huomautuksia polkumyyntimenettelyn ja tukien vastaisen menettelyn yhteydessä, erityisesti siltä osin kuin on kyse ensinnäkin rautamalmiin kohdistuvan vientiveron määrittelemisestä tueksi, toiseksi vahingosta, kolmanneksi asianomaisen tuotteen käyttäjien kyselylomakkeisiin antamista vastauksista ja neljänneksi sisä- ja ulkopuolelta pinnoittamattomien putkien jättämisestä asianomaisen tuotteen määritelmän ulkopuolelle.

10      Komissio ilmoitti 22.12.2015 Jindal Saw’lle olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella aiottiin ottaa käyttöön lopullinen polkumyyntitulli mainitun tuotteen tuonnissa (jäljempänä lopullinen ilmoitus), sekä niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella aiottiin ottaa käyttöön lopullinen tasoitustulli samassa tuonnissa. Ennen huomautustensa esittämistä Jindal Saw pyysi 12.1.2016 päivätyllä sähköpostiviestillä lisätietoja erityisesti neljästä kohdasta.

11      Jindal Saw esitti 20.1.2016 huomautuksensa lopullisesta ilmoituksesta polkumyyntimenettelyn ja tukien vastaisen menettelyn yhteydessä.

12      Komissio lähetti 26.1.2016 Jindal Saw’lle lopullista ilmoitusta täydentävän tiedoksiannon korjauksista, joita tiettyihin polkumyyntimarginaalin laskemisessa käytettyihin seikkoihin oli tehty polkumyyntimenettelyn yhteydessä. Huomautusten esittämiselle asetettu määräaika päättyi 28.1.2016.

13      Jindal Saw osallistui 28.1.2016 komission järjestämään kokoukseen. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa päätelmiä, jotka koskivat rautamalmiin kohdistuvasta vientiverosta ja rautamalmiin sovellettavasta kahden eri rautatierahtimaksun järjestelmästä tehtyjä päätelmiä, kaikkiin tukitoimenpiteisiin liittyviä laskelmia, unionin tuotannonalalle aiheutunutta vahinkoa ja polkumyyntiä. Samana päivänä komissio lähetti Jindal Saw’lle kirjeen, jossa ilmoitettiin sille tietyistä korjauksista, joita unionin tuotannonalan vahinkoindikaattoreista tehtyihin laskelmiin oli tehty polkumyyntimenettelyn ja tukien vastaisen menettelyn yhteydessä. Huomautusten esittämiselle asetettu määräaika päättyi 1.2.2016.

14      Jindal Saw lähetti 1.2.2016 komissiolle kaksi sähköpostiviestiä, joissa se esitti huomautuksia yhtäältä korjauksista, joita oli tehty tiettyihin unionin tuotannonalan vahinkoindikaattoreihin, ja toisaalta 28.1.2016 pidetystä kokouksesta. Nämä sähköpostiviestit sisälsivät myös useita tietopyyntöjä.

15      Polkumyyntimenettelyn ja tukien vastaisen menettelyn päätteeksi komissio antoi lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevien pallografiittiraudasta (tunnetaan myös nimellä pallografiittivalurauta) valmistettujen putkien tuonnissa 17.3.2016 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2016/388 (EUVL 2016, L 73, s. 53; jäljempänä riidanalainen asetus) sekä lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevien pallografiittiraudasta (tunnetaan myös nimellä pallografiittivalurauta) valmistettujen putkien tuonnissa 17.3.2016 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2016/387 (EUVL 2016, L 73, s. 1), josta on nostettu kumoamiskanne asiassa Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑300/16).

16      Riidanalaisessa asetuksessa asianomaisen tuotteen lopulliseksi määritelmäksi vahvistettiin ”Intiasta peräisin olevat pallografiittiraudasta (tunnetaan myös nimellä pallografiittivalurauta) valmistetut putket, – –, jotka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodeihin ex 7303 00 10 ja ex 7303 00 90, lukuun ottamatta pallografiittirautaputkia, joissa ei ole sisä- ja ulkopinnoitetta, – –” (jäljempänä asianomainen tuote).

 Asian käsittelyn vaiheet sekä asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

17      Kantajat nostivat nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.6.2016 toimittamallaan kannekirjelmällä. Vastine, kantajan vastaus ja vastaajan vastaus toimitettiin 27.9. ja 21.11.2016 ja 26.1.2017.

18      Unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanon muututtua asia osoitettiin ensimmäisessä jaostossa uudelle esittelevälle tuomarille.

19      Kantajat esittivät tiettyjen kannekirjelmään, kantajan vastaukseen ja vastaajan vastaukseen sisältyvien tietojen luottamuksellista käsittelyä koskevat vaatimukset 11. ja 21.11.2016 ja 14.2.2017.

20      Saint-Gobain Pam pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.10.2016 toimittamallaan asiakirjalla saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia. Unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi tämän väliintulohakemuksen 19.1.2017 antamallaan määräyksellä.

21      Väliintulija toimitti 6.3.2017 väliintulokirjelmänsä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon. Komissio ja kantajat esittivät tätä kirjelmää koskevat huomautuksensa 24.3. ja 19.4.2017.

22      Unionin yleinen tuomioistuin määräsi 20.7.2017 unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan b alakohdan nojalla, ja jollei kyseisen työjärjestyksen 103 artiklan 1 kohdan soveltamisesta muuta johdu, komission toimittamaan tarvittavat luottamukselliset tiedot, jotta voitiin varmistua tiettyjen vastineessa esitettyjen selvitysten paikkansapitävyydestä siltä osin kuin on kyse riidanalaisen asetuksen 72 perustelukappaleessa mainitun laskuvirheen (jäljempänä laskuvirhe) vaikutuksista.

23      Komissio toimitti unionin yleisen tuomioistuimen määräämässä asian selvittämistoimessa tarkoitetut tiedot 10.8.2017 digitaalisessa muodossa.

24      Asianosaisille 14.9.2017 tiedoksi annetulla päätöksellä kantajia edustavia asianajajia kehotettiin prosessinjohtotoimena tutustumaan mainittuihin tietoihin tietyin edellytyksin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamon tiloissa. Tietoihin tutustuminen tapahtui 26. ja 27.9.2017.

25      Kantajat esittivät 18.10.2017 huomautuksia sen jälkeen, kun niiden asianajajat olivat tutustuneet kyseessä oleviin tietoihin (jäljempänä 18.10.2017 esitetyt huomautukset). Samana päivänä ne vaativat, että tietty osa edellä mainituista tiedoista käsitellään luottamuksellisesti väliintulijaa nähden.

26      Komissio esitti 14.11.2017 vaatimuksen siitä, että tietty osa 18.10.2017 esitettyihin huomautuksiin sisältyvistä tiedoista käsitellään luottamuksellisesti väliintulijaan nähden.

27      Komissio esitti 22.11.2017 huomautuksia 18.10.2017 esitetyistä huomautuksista.

28      Väliintulija esitti 15.12.2017 huomautuksia 18.10.2017 esitetyistä ja komission esittämistä huomautuksista.

29      Unionin yleinen tuomioistuin kehotti 27.4.2018 prosessinjohtotoimena pääasian asianosaisia vastaamaan useisiin kysymyksiin ja toimittamaan tiettyjä asiakirjoja. Asianosaiset vastasivat tähän pyyntöön asetetussa määräajassa. Niille annettiin mahdollisuus esittää huomautuksia toistensa vastauksista, minkä ne myös tekivät asetetussa määräajassa.

30      Komission annettua vastauksensa unionin yleinen tuomioistuin kehotti 25.6.2018 sitä uuden prosessinjohtotoimen yhteydessä esittämään polkumyyntimarginaalia koskevan korjatun laskelman, koska komissio oli myöntänyt tehneensä virheen.

31      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen asetuksen niitä koskevin osin

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

32      Komissio, jota väliintulija tukee, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut..

33      Asianosaisten ja väliintulijan lausumat ja unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 3.7.2018 pidetyssä istunnossa.

 Oikeudellinen arviointi

 18.10.2017 esitettyjen huomautusten tutkittavaksi ottaminen

34      Kantajat toimittivat 18.10.2017 esitetyt huomautukset jäljempänä selostetussa yhteydessä.

35      Hallinnollisen menettelyn viimeisessä vaiheessa komissio ilmoitti asianomaisille osapuolille laskuvirheen olemassaolosta. Tämä virhe, joka liittyy unionin tuotannonalan tiettyihin vahinkoindikaattoreihin, perustui siihen, että tietty unionin tuotannonalan vientimyynti oli otettu huomioon unionin sisäisenä myyntinä. Sen seurauksena komissio korjasi tietoja, jotka liittyivät unionin tuotannonalan unionin sisäiseen myyntiin, sekä tarkisti muihin indikaattoreihin liittyviä tietoja, joihin laskuvirheen vaikutus oli heijastunut.

36      Kannekirjelmässä kantajat väittivät, ettei komissio ollut tehnyt kaikkia tarkistuksia, joita laskuvirheen korjaaminen edellytti.

37      Vastineessa komissio selvitti yksityiskohtaisesti, että laskuvirhe oli tapahtunut jäljennettäessä erään unionin tuottajan kyselyvastausten liitteenä olevaan taulukkolaskentaohjelmalla laadittuun sähköisessä muodossa olevaan taulukkoon sisältyviä lukuja erityiseen sähköisessä muodossa olevaan taulukkoon ja ettei kyseinen virhe ollut vaikuttanut muihin kuin korjattuihin indikaattoreihin, koska muut indikaattorit oli vahvistettu erillisissä sähköisessä muodossa olevissa taulukoissa.

38      Komission mukaan ainoat vahinkoindikaattorit, joihin virhe oli vaikuttanut ja jotka oli tarkistettu, olivat ne, joiden osalta kyseiseen erityiseen taulukkoon sisältyvissä laskentakaavoissa oli luotu automaattisia linkkejä niihin tietoihin, joita laskuvirhe oli koskenut.

39      Komissio ehdotti, että kyseiset tiedot, jotka ovat perusasetuksen 19 artiklassa tarkoitettuja luottamuksellisia tietoja, annettaisiin unionin yleisen tuomioistuimen käytettäviksi, jollei työjärjestyksen 103 artiklasta muuta johdu, jotta kantajat voisivat varmistua siitä, että edellä 37 ja 38 kohdassa annetut selitykset ovat perusteltuja.

40      Unionin yleisen tuomioistuimen määräämän asian selvittämistoimen johdosta komissio lähetti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon muistitikun, jolle tiedot, joiden toimittamista tarkoitettiin, oli tallennettu. Päätöksellä, joka annettiin tiedoksi 14.9.2017, luettuna yhdessä mainitun asian selvittämistoimen kanssa, kantajia edustavia asianajajia kehotettiin sillä edellytyksellä, että nämä allekirjoittavat luottamuksellisuutta koskevat sitoumukset, tutustumaan kyseiselle muistitikulle tallennettuihin asiakirjoihin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamon tiloissa yksinomaan, jotta voitiin varmistaa tiettyjen vastineessa annettujen selvitysten paikkansapitävyys siltä osin kuin on kyse laskuvirheen vaikutuksista.

41      Tämän asiakirjoihin tutustumisen jälkeen 18.10.2017 esittämissään huomautuksissa kantajat eivät riitauta mainittujen selvitysten paikkansapitävyyttä, mutta väittävät löytäneensä mainituista asiakirjoista viisi uutta virhettä, jotka vahvistavat tietyt niiden väitteet.

42      Komissio väittää ensisijaisesti, että 18.10.2017 esitetyt huomautukset on jätettävä tutkimatta, koska niissä käsitellyt kysymykset eivät liity unionin yleisen tuomioistuimen määräämien asian selvittämistoimen ja prosessinjohtotoimen kohteeseen. Toissijaisesti se väittää, ettei kantajien mainitsemien virheiden oikaiseminen muuttanut sen riidanalaisen asetuksen yhteydessä tekemää analyysiä.

43      Väliintulija, jolta suurin osa kyseessä olevista luottamuksellisista tiedoista on peräisin, väittää lähinnä, ettei perusasetuksessa anneta lupaa luovuttaa yrityksen unionin toimielimille antamia luottamuksellisia tietoja tukien vastaisen menettelyn yhteydessä ilman kyseisen yrityksen lupaa. Toissijaisesti väliintulija vaatii, että sille myönnetään aiempaa kattavampi oikeus tutustua kyseessä oleviin tietoihin.

44      Heti aluksi on todettava, että kantajien 18.10.2017 esittämissä huomautuksissa mainitut viisi virhettä eivät liity laskuvirheeseen, jonka johdosta unionin yleinen tuomioistuin toteutti asian selvittämistoimen ja prosessinjohtotoimen, eivätkä siis kyseisten toimien kohteeseen.

45      Seuraavaksi on muistutettava, että perusasetuksessa säännellään yksityiskohtaisesti asianomaisten osapuolten oikeutta tutustua polkumyyntitutkimuksen yhteydessä kerättyihin tietoihin. Siinä säädetään kattavat menettelylliset takeet sisältävästä järjestelmästä, jolla pyritään yhtäältä mahdollistamaan se, että ne, joita asia koskee, kykenevät puolustamaan etujaan tehokkaasti, ja toisaalta säilyttämään tarpeen mukaan kyseisessä tutkimuksessa käytettyjen tietojen luottamuksellisuus, ja siihen sisältyvillä säännöillä mahdollistetaan näiden kahden vaatimuksen yhteensovittaminen (ks. vastaavasti tuomio 30.6.2016, Jinan Meide Casting v. neuvosto, T‑424/13, EU:T:2016:378, 96 kohta).

46      Tältä osin perusasetuksen 19 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan viranomaisten on pätevästä syystä käsiteltävä luottamuksellisina kaikkia tietoja, jotka ovat luonteeltaan luottamuksellisia. Saman artiklan 5 kohdassa muun muassa kielletään komissiota paljastamasta mitään tämän asetuksen mukaisesti saamiaan tietoja, joita tiedot toimittanut henkilö on pyytänyt käsittelemään luottamuksellisina, ilman mainitun henkilön erityistä lupaa ja paitsi jos muun muassa unionin viranomaisten laatimien sisäisten asiakirjojen ilmaisemisesta nimenomaan säädetään.

47      Perusasetukseen sisältyy myös tiettyjä säännöksiä, joilla voidaan sovittaa yhteen asianomaisten osapuolten puolustautumisoikeuksiin ja luottamuksellisten tietojen suojaamisen tarpeeseen liittyvät vaatimukset. Yhtäältä asianomaisten osapuolten oikeutta tutustua perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdan ja 20 artiklan nojalla käytettävissä oleviin tietoihin rajoittaa kyseisten tietojen luottamuksellisuus. Toisaalta asianomaisten osapuolten puolustautumisoikeuksien säilyttämiseksi perusasetuksen 19 artiklan 2–4 kohdassa säädetään tietojen luottamuksellisuuden osalta tietyistä järjestelyistä.

48      Tässä tapauksessa asiakirjat, joihin kantajien asianajajat saivat luvan tutustua, sisältävät yksinomaan kaupallisia tietoja kahdelta niistä kolmesta yrityksestä, jotka käsiteltävässä asiassa muodostavat unionin tuotannonalan. Kyse on perusasetuksen 19 artiklassa tarkoitetuista luottamuksellisista tiedoista, mitä asianosaiset eivät kiistä.

49      Kyse on siis asiakirjoista, joiden luovuttamista kantajat eivät voineet vaatia perusasetuksen mukaisesti. Oikeus tutustua näihin asiakirjoihin annettiin unionin yleisen tuomioistuimen päätöksessä vain kantajien asianajajille yksinomaan sitä varten, että nämä voisivat selvittää komission tekemän laskuvirheen vaikutukset, ja kyseinen oikeus rajattiin tarkasti, jotta varmistettiin kantajien puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen, kuten unionin yleisen tuomioistuimen määräämistä asian selvittämistoimesta ja prosessinjohtotoimesta ilmenee.

50      Yhtäältä nimittäin unionin yleisen tuomioistuimen määräämän asian selvittämistoimen sanamuoto oli täsmällinen. Komission oli esitettävä vain ne tiedot, jotka olivat ehdottoman välttämättömiä, jotta voitiin varmistua tiettyjen vastineessa esitettyjen selvitysten paikkansapitävyydestä siltä osin kuin on kyse laskuvirheen alkuperästä ja vaikutuksista.

51      Toisaalta asianosaisille 14.9.2017 tiedoksi annetussa päätöksessä määrättiin prosessinjohtotoimena oikeus tutustua kyseessä oleviin tietoihin yksinomaan sen varmistamiseksi, että kantajien puolustautumisoikeuksia kunnioitetaan nyt käytävässä menettelyssä siltä osin kuin on kyse mainituista selvityksistä, ei sen varmistamiseksi, että kantajilla olisi perusasetuksessa asianomaisille osapuolille annettuja takeita laajempi tiedonsaantioikeus, mikä olisi ristiriidassa mainittujen tietojen luottamuksellisuuden kunnioittamisen kanssa. On vielä korostettava, että kantajien oikeudet hallinnollisessa menettelyssä taattiin perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdalla sekä 19 ja 20 artiklalla.

52      Edellä esitetystä seuraa, että nyt käsiteltävää tapausta ei voida rinnastaa tilanteeseen, jossa unionin yleinen tuomioistuin olisi päättänyt työjärjestyksen 103 artiklan 3 kohdan nojalla ja kyseisen artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteensovittamisen päätteeksi yleisesti saattaa pääasian asianosaisen tietoon toisen pääasian asianosaisen toimittamia luottamuksellisia tietoja tai asiakirjoja. Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin nimittäin antoi kantajien asianajajille oikeuden tutustua erityisesti sähköisessä muodossa oleviin taulukoihin, joiden avulla komissio vahvisti riidanalaiset indikaattorit, vain jotta nämä saattoivat varmistaa tiettyjen vastineessa annettujen selvitysten paikkansapitävyyden siltä osin kuin on kyse laskuvirheen vaikutuksista erityisesti kyseisissä taulukoissa luotujen linkkien osalta. Kantajat eivät näin ollen voi väittää, että niillä olisi ollut yleinen oikeus tutustua uusiin tietoihin, joihin perehtyminen antaisi niille mahdollisuuden vedota uusiin perusteisiin tai väitteisiin, jotka on otettava tutkittavaksi työjärjestyksen 84 artiklan nojalla.

53      Tältä osin on myös huomattava, että kantajat eivät itse pyytäneet unionin tuomioistuimelta mahdollisuutta tutustua kyseisiin asiakirjoihin voidakseen saada ne yleisesti käyttöönsä. Vastauksessa kantajat päinvastoin pyysivät nimenomaisesti tätä oikeutta vain varmistaakseen tiettyjen vastineessa annettujen selvitysten paikkansapitävyyden siltä osin kuin on kyse laskuvirheen vaikutuksista.

54      Edellä esitetyn perusteella 18.10.2017 esitetyt huomautukset on jätettävä tutkimatta.

55      Ei siis ole tarpeen lausua väliintulijan toissijaisesta vaatimuksesta, jolla se pyrkii saamaan kattavamman oikeuden tutustua kyseisiin tietoihin.

 Asiakysymys

56      Kantajat esittävät kanteensa tueksi lähinnä neljä kanneperustetta, jotka koskevat useita perusasetuksen rikkomisia:

–        ensimmäisen kanneperusteen mukaan perusasetuksen 2 artiklan 8 ja 9 kohtaa ja sen seurauksena sen 9 artiklan 4 kohtaa on rikottu

–        toisen kanneperusteen mukaan perusasetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohtaa ja sen seurauksena sen 3 artiklan 6 kohtaa ja 9 artiklan 4 kohtaa on rikottu

–        kolmannen kanneperusteen mukaan perusasetuksen 3 artiklan 2, 3, 5–8 kohtaa, 4 artiklan 1 kohtaa ja 5 artiklan 4 kohtaa on rikottu

–        neljännen kanneperusteen mukaan perusasetuksen 20 artiklan 4 ja 5 kohtaa on rikottu ja puolustautumisoikeuksia loukattu.

57      On syytä tutkia ensin neljäs kanneperuste.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 20 artiklan 4 ja 5 kohdan rikkomista ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista

58      Neljännessä kanneperusteessa on lähinnä kaksi osaa.

59      Ensimmäisessä osassa kantajat väittävät komission rikkoneen perusasetuksen 20 artiklan 4 kohtaa ja loukanneen Jindal Saw’n oikeutta tulla kuulluksi, koska komissio ei toimittanut Jindal Saw’lle tiettyjä tietoja, joita se oli pyytänyt 1.2.2016 päivätyissä kahdessa sähköpostiviestissä.

60      Kantajat väittävät oikeuskäytännön perusteella, että unionin oikeusjärjestyksessä taattujen oikeuksien kunnioittamisella on sitäkin olennaisempi merkitys silloin, kun unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, ja että näihin oikeuksiin kuuluu oikeus tulla asianmukaisesti kuulluksi. Niiden mukaan ei kuitenkaan voida täysin sulkea pois sitä, että jos Jindal Saw’lla oli ollut mahdollisuus esittää huomautuksia niistä tiedoista, joita se oli pyytänyt siltä osin kuin on kyse vahinkoindikaattoreista, joihin laskuvirhe oli vaikuttanut, ja unionin tuotannonalan kustannuksista, mukaan lukien Saint-Gobain Pam ‑konsernin myyntiyksiköiden myynti-, hallinto- ja muut yleiskustannukset (jäljempänä myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset), hallinnollinen menettely olisi voinut johtaa erilaiseen ja sen kannalta edullisempaan lopputulokseen, koska komissio oli aikaisemmin jo tarkistanut kantaansa asianomaisten osapuolten sille esittämien huomautusten johdosta.

61      Toisessa osassa kantajat väittävät komission rikkoneen perusasetuksen 20 artiklan 5 kohtaa ja loukanneen Jindal Saw’n oikeutta tulla kuulluksi, koska komissio ei antanut sille riittävästi aikaa esittää huomautuksia muutettujen vahinkoindikaattoreiden tiedoksi antamisen jälkeen. Tältä osin ne väittävät, ettei voida täysin sulkea pois sitä, että jos Jindal Saw’lla olisi muutettujen vahinkoindikaattoreiden tiedoksi antamisen jälkeen ollut käytettävissään mainitun säännöksen mukainen määräaika, se olisi voinut esittää seikkaperäisempiä huomautuksia, jotka olisivat voineet saada komission muuttamaan kantaansa.

62      Komissio, jota väliintulija tukee, kiistää tämän kanneperusteen perusteltavuuden.

63      Heti aluksi on ensinnäkin todettava, että kun polkumyyntitutkimuksen asianomaiset osapuolet, muun muassa vientiä harjoittavat tuottajat, joita tutkimus koskee, pyytävät etujaan puolustaakseen oikeutta tutustua niitä tosiasioita tai huomioita koskeviin tietoihin, joihin polkumyyntitoimenpiteet voivat perustua, komissio on velvollinen noudattamaan tiettyjä periaatteita ja menettelyllisiä takeita.

64      Tältä osin on todettava, että yhtäältä perusasetuksen 20 artiklassa vahvistetaan tietyt yksityiskohtaiset säännöt siltä osin kuin on kyse asianomaisten osapuolten kuulluksi tulemista koskevan oikeuden, joka on unionin oikeusjärjestyksessä tunnustettu perusoikeus, käytöstä. Kyseisen artiklan 2 kohdassa säädetään oikeudesta saada tieto niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella aiotaan suositella lopullisten polkumyyntitoimenpiteiden käyttöön ottamista. Mainitun artiklan 4 kohdassa säädetään lisäksi, että jos komissio aikoo tehdä päätöksen, joka perustuu aiemmin ilmoitetuista poikkeaviin tosiasioihin ja huomioihin, niistä on ilmoitettava niin pian kuin mahdollista, ja sen 5 kohdassa, että asianomaisilla osapuolilla on lähtökohtaisesti oltava vähintään kymmenen päivää aikaa esittää huomatuksensa ja että kyseinen määräaika voi olla lyhyempi, jos kyse on täydentävästä lopullisesta ilmoituksesta.

65      Toiseksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevat vaatimukset eivät liity pelkästään menettelyihin, jotka voivat johtaa seuraamusten määräämiseen, vaan myös tutkimusmenettelyihin, jotka edeltävät sellaisten polkumyynnin vastaisten asetusten antamista, jotka voivat vaikuttaa asianomaisiin yrityksiin suoraan ja erikseen sekä aiheuttaa niille haitallisia vaikutuksia. Erityisesti tilanteessa, jossa asianomaisille yrityksille toimitetaan tietoja tutkimusmenettelyn kuluessa, niiden puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää, että niille on kyseisen menettelyn aikana annettu mahdollisuus esittää tehokkaasti kantansa väitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden tosiasiallisesta luonteesta ja merkityksellisyydestä ja todisteista, joita komissio käyttää polkumyynnin ja siitä aiheutuvan vahingon olemassaoloa koskevan väitteensä tukena (ks. tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66      Vaikka puolustautumisoikeuksien kunnioittamisella tosin on ensiarvoisen tärkeä merkitys polkumyynnin vastaisessa tutkimusmenettelyssä (ks. tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), näiden oikeuksien kunnioittamista koskeva sääntöjenvastaisuus voi johtaa riidanalaisen asetuksen kumoamiseen vain silloin, kun on mahdollista, että tämän sääntöjenvastaisuuden johdosta hallinnollisessa menettelyssä olisi voitu päätyä toisenlaiseen lopputulokseen, jolloin asianomaisen osapuolen puolustautumisoikeuksiin olisi tosiasiallisesti vaikutettu (ks. vastaavasti tuomio 1.10.2009, Foshan Shunde Yongjian Housewares & Hardware v. neuvosto, C‑141/08 P, EU:C:2009:598, 107 kohta).

67      On kuitenkin muistettava, että kyseistä osapuolta ei voida vaatia osoittamaan sitä, että komission päätös olisi ollut toisenlainen, vaan ainoastaan se, että tämä mahdollisuus ei ole täysin pois suljettu, koska tämä asianosainen olisi kyennyt varmistamaan puolustuksensa paremmin ilman todettua menettelyllistä sääntöjenvastaisuutta (ks. vastaavasti tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68      Sitä vastoin asianomaisen osapuolen tehtävänä on osoittaa konkreettisesti, miten se olisi voinut puolustautua paremmin, ellei mainittua sääntöjenvastaisuutta olisi tapahtunut, eikä todeta ainoastaan, ettei se voinut esittää huomautuksia hypoteettisista tilanteista (ks. tuomio 1.6.2017, Changmao Biochemical Engineering v. neuvosto, T‑442/12, EU:T:2017:372, 145 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69      Toiseksi on todettava, että käsiteltävässä asiassa komissio antoi lopullisessa ilmoituksessa asianomaisille osapuolille tiedoksi kaikki ne tosiasiat ja huomiot, joita se piti olennaisina ja joiden perusteella se aikoi ottaa käyttöön lopullisen polkumyyntitullin, mukaan lukien vahinkoindikaattoreita koskevat luvut ja näistä indikaattoreista ilmenevien kehityssuuntausten analyysin. Käytännössä komissio oli yhtäältä todennut unionin tuotannonalan myynnin vähentyneen yli 6 prosenttia ja kyseisen tuotannonalan menettäneen markkinaosuudestaan noin 2,5 prosenttia taantuvilla markkinoilla. Toisaalta komissio oli edelleen todennut kyseisen tuotannonalan osalta, että sen heikoksi todettu kannattavuus yhdessä unionissa tapahtuneen myynnin vähenemisen ja markkinaosuuksien menettämisen kanssa oli tehnyt sen talous- ja rahoitustilanteesta vaikean, ja päätellyt kaikkien merkityksellisinä pitämiensä vahinkoindikaattoreiden kokonaisanalyysin perusteella ja kyseisen vaikeaksi todetun talous- ja rahoitustilanteen vuoksi, että mainitulle tuotannonalalle oli aiheutunut perusasetuksen 3 artiklassa tarkoitettua merkittävää vahinkoa.

70      Ensimmäinen väite koskee yhtäältä perusasetuksen 20 artiklan 4 kohdan, luettuna yhdessä saman artiklan 2 kohdan kanssa, rikkomista ja toisaalta puolustautumisoikeuksien loukkaamista sen vuoksi, ettei Jindal Saw’lle toimitettu sen 1.2.2016 päivätyissä kahdessa sähköpostiviestissä pyytämiä tietoja, jotka koskivat ensinnäkin laskuvirheen toteamisen jälkeen muutettujen vahinkoindikaattoreiden ilmoittamista ja toiseksi erilaisia unionin tuotannonalan kustannuksia.

71      Ensinnäkin sen osalta, ettei Jindal Saw’lle toimitettu sen pyytämiä tietoja, jotka koskivat unionin vahinkoindikaattoreihin tehtyjä korjauksia, on huomautettava, että 28.1.2016 päivätyssä kirjallisessa tiedoksiannossa, jossa Jindal Saw’lle ilmoitettiin tietyistä unionin tuotannonalan vahinkoindikaattoreihin tehdyistä korjauksista, komissio mainitsi heti aluksi nimenomaisesti ne vahinkoindikaattorit, joihin oli tehty muutoksia laskuvirheen toteamisen jälkeen, eli ensinnäkin unionin kokonaiskulutukseen, toiseksi vientiä harjoittavien tuottajien markkinaosuuteen, kolmanneksi mainitun tuotannonalan markkinaosuuteen ja neljänneksi kyseisen tuotannonalan myyntihintaan liittyvät vahinkoindikaattorit. Sen jälkeen kyseisen kirjallisen tiedonannon liitteessä esitettiin asianomaiset luvut lopullisen ilmoituksen tapaan vaihteluväleinä. Lopuksi komissio ilmoitti mainitussa kirjallisessa tiedonannossa nimenomaisesti, ettei näiden muutosten perusteella ollut tehty muutoksia kehityssuuntauksia koskeviin päätelmiin eikä lopullisiin päätelmiin, jotka oli aiemmin toimitettu asianomaisille osapuolille.

72      Näistä toteamuksista ilmenee, ettei komission laskuvirheen korjaamisen jälkeen tekemiä muutoksia voitu itsessään pitää perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuina olennaisina tosiasioina ja huomioina, koska nämä muutokset eivät aiheuttaneet muutoksia vahinkoa koskevan arvioinnin perusteena käytettyihin kehityssuuntauksiin. Näin ollen komissio ei siis perusasetuksen eikä etenkään sen 20 artiklan 4 kohdan mukaisesti ollut velvollinen ilmoittamaan Jindal Saw’lle mainituista muutoksista, eikä sen varsinkaan ollut pakko noudattaa Jindal Saw’n pyyntöä saada lisätietoa tästä aiheesta. Komissio ei siten rikkonut perusasetuksen 20 artiklan 2 ja 4 kohtaa.

73      Lisäksi sen väitteen osalta, joka koskee kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista, on katsottava, että komissio oli 28.1.2016 päivätyssä kirjallisessa tiedonannossaan toimittanut kaikki tarvittavat tiedot, jotta Jindal Saw’n oli mahdollista ilmaista näkemyksensä laskuvirheen korjaamisen jälkeen tehdyistä muutoksista, minkä Jindal Saw ensimmäisessä 1.2.2016 päivätyssä sähköpostiviestissään tekikin. Tältä osin on todettava vielä, että unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä kantajat eivät esittäneet yhtään uutta huomautusta komissiolle 1.2.2016 jo esitettyihin huomautuksiin nähden. Näin ollen on todettava, että komissio antoi riidanalaisen asetuksen sen jälkeen, kun Jindal Saw oli voinut esittää kaikki tarpeelliset huomautukset, ja etteivät kantajat tässä menettelyssä osoittaneet, että Jindal Saw olisi voinut puolustautua paremmin hallinnollisessa menettelyssä.

74      Toiseksi, siltä osin kuin on kyse tiettyjä unionin tuotannonalan kustannuksia koskevien tietojen toimittamatta jättämisestä, on todettava, että komission olisi tosin hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti pitänyt vastata tähän pyyntöön, vaikka vain ilmoittaakseen, että kyse oli luottamuksellisista tiedoista, joihin se ei voinut antaa Jindal Saw’lle oikeutta tutustua. Tähän nimenomaiseen tietopyyntöön vastaamatta jättämisestä ei kuitenkaan seuraa, että komissio on rikkonut perusasetuksen 20 artiklan 4 kohtaa, luettuna yhdessä saman artiklan 2 kohdan kanssa, koska Jindal Saw’n pyytämät lisätiedot eivät olleet uusia olennaisia tosiasioita ja huomioita.

75      Jo 18.9.2015 annetusta väliaikaisesta asetuksesta ilmeni, että unionin tuotannonalan kannattavuutta laskettaessa komissio oli ottanut huomioon kyseisen tuotannonalan tuotantoyksiköiden myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten lisäksi sen myyntiyksiköiden kustannukset Väliaikaisen polkumyyntiasetuksen 92 perustelukappaleessa todettiin tältä osin, että ”komissio [oli määrittänyt] yhteistyössä toimineiden unionin tuottajien kannattavuuden ilmaisemalla samankaltaisen tuotteen myynnistä etuyhteydettömille asiakkaille unionissa saadun nettovoiton ennen veroja prosentteina tämän myynnin liikevaihdosta” ja että ”[samankaltaisen] tuotteen unionin-myynnistä suurin osa [oli tapahtunut] yhteistyössä toimineiden EU:n tuottajien [myyntiyksiköiden] kautta, ja niiden kustannukset ja kannattavuus otettiin huomioon”.

76      Se, että Jindal Saw ei pannut merkille tai ymmärtänyt oikein niiden selvitysten ulottuvuutta, jotka annettiin väliaikaisen asetuksen yhteydessä ja toistettiin lopullisessa ilmoituksessa ja joiden mukaan unionin tuotannonalan myyntiyksiköiden kustannukset otettiin huomioon kyseisen tuotannonalan kannattavuutta laskettaessa, ei tarkoita, että komission 28.1.2016 pidetyssä kokouksessa tältä osin tekemät selvennykset olivat uusia olennaisia tosiasioita ja huomioita. Näin ollen komissio ei ole tältä osin rikkonut perusasetuksen 20 artiklan 2 ja 4 kohtaa.

77      Myös siitä, että kyseessä oleva ilmoitus, joka liittyy unionin tuotannonalan myyntiyksiköiden kustannusten huomioon ottamiseen kyseisen tuotannonalan kannattavuutta laskettaessa, oli ollut Jindal Saw’n hallussa 19.9.2015 eli siitä saakka, kun väliaikainen asetus julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä, seuraa, että Jindal Saw’lla oli käytettävissään tarvittavat tiedot, jotta se saattoi esittää asianmukaisesti tätä laskelmaa koskevat huomautuksensa

78      Näin ollen ensimmäinen väite on hylättävä perusteettomana.

79      Toisesta väitteestä, joka liittyy perusasetuksen 20 artiklan 5 kohdan rikkomiseen siltä osin kuin Jindal Saw’lla ei ollut kymmenen päivän pituista tai ainakaan riittävää määräaikaa esittääkseen huomautuksia tiettyihin vahinkoindikaattoreihin tehdyistä muutoksista, on todettava, ettei kyseisestä säännöksestä ilmene, että komissio olisi velvollinen myöntämään asianomaisille osapuolille määräajan, jonka kuluessa ne voivat esittää huomautuksia kaikista muutoksista, joita komissio tekee niiden lopullisesta ilmoituksesta esittämien huomioiden johdosta. Tällaisesta velvollisuudesta olisi ollut kyse vain, jos 28.1.2016 päivätty komission kirjallinen tiedonanto olisi sisältänyt perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja olennaisia tosiasioita ja huomioita, joita siihen ei sisältänyt.

80      Joka tapauksessa on huomautettava, että unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä kantajat eivät esittäneet muita laskuvirheen korjaamiseen liittyviä väitteitä kuin ne, jotka Jindal Saw oli jo esittänyt ensimmäisessä 1.2.2016 päivätyssä sähköpostiviestissään

81      Näin ollen ei ole mitään perusteita katsoa, että tukien vastainen menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen lopputulokseen, jos Jindal Saw’lla olisi ollut enemmän aikaa esittää huomautuksiaan tältä osin.

82      Lisäksi voidaan korostaa, että senkään jälkeen, kun unionin yleisen tuomioistuimen määräämän prosessinjohtotoimen yhteydessä oli tutustuttu niihin asiakirjoihin, jotka sisälsivät tietoja, joihin laskuvirhe mahdollisesti oli vaikuttanut, kantajat eivät esittäneet yhtään kyseiseen virheeseen liittyvää uutta väitettä ja myönsivät, että mainitun virheen korjaaminen ei edellyttänyt muita oikaisuja niiden lisäksi, jotka komissio oli tehnyt ja antanut tiedoksi Jindal Saw’lle 28.1.2016.

83      Näin ollen on hylättävä toinen väite perusteettomana ja siten neljäs kanneperuste kokonaisuudessaan.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 8 ja 9 kohdan ja sen seurauksena saman asetuksen 9 artiklan 4 kohdan rikkomista

84      Ensimmäinen kanneperuste jakautuu kahteen osaan.

–       Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 8 ja 9 kohdan rikkomista

85      Ensimmäinen osa sisältää kaksi väitettä.

86      Kantajien ensimmäisen väitteen mukaan komissio rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 8 ja 9 kohtaa, kun se ei käyttänyt todellisia vientihintoja, jotka Jindal Saw peri myyntiyksiköilleen suuntautuvasta myynnistä, vaan turvautui niiden sijasta vientihinnan muodostamiseen. Ne väittävät tältä osin, että polkumyyntimarginaalia määritettäessä todellisia vientihintoja ei voida jättää huomiotta pelkästään sen vuoksi, että viejän ja tuojan välillä on yhtiösuhde, vaan yksinomaan, jos vaikuttaa siltä, että nämä hinnat eivät ole luotettavia tämän yhtiösuhteen takia, mitä komissio ei ole niiden mukaan näyttänyt toteen.

87      Tämän väitteen tueksi kantajat vetoavat ensinnäkin perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan sanamuotoon, jonka muuttaminen Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamisesta 1.1.1995 alkaen on osoitus kyseisessä säännöksessä edellytetyn lähestymistavan muutoksesta. Vaikka unionin tuomioistuimet eivät kantajien mukaan ole vielä ottaneet kantaa todistustaakan jakamiseen mainitun säännöksen soveltamisen yhteydessä, 26.11.2015 annetun tuomion Giant (China) v. neuvosto (T-425/13, ei julkaistu, EU:T:2015:896) 59 kohta tukee niiden kyseisestä säännöksestä tekemää tulkintaa. Lisäksi ne viittaavat tiettyyn polkumyyntitullien käyttöön ottamisesta annettuun asetukseen, josta ilmenee, että komissio on itsekin tulkinnut sitä samansuuntaisesti.

88      Toiseksi kantajat vetoavat perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan kolmanteen alakohtaan, joka liittyy asianomaisen tuotteen normaaliarvon määrittämiseen viejämaassa ja jonka sanamuodosta ilmenee, että myynnin osapuolten välinen yhtiösuhde on riittävä peruste jättää huomiotta näiden kahden osapuolen väliset hinnat. Näiden kahden samaan artiklaan sisältyvän kohdan erilainen sanamuoto osoittaa kantajien mukaan, että unionin lainsäätäjä on tehnyt merkittävän eron näiden tilanteiden välille.

89      Komissio, jota väliintulija tukee, riitauttaa tämän väitteen perusteltavuuden.

90      Aluksi on huomattava, että perusasetuksen 2 artiklan 8 kohdassa säädetään, että ”vientihinta on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hinta tuotteesta, joka on myyty vientiin viejämaasta unioniin”. Vain ”jos vientihintaa ei ole tai jos näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava, koska viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on etuyhteys tai hyvitysjärjestely”, perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa sallitaan vientihinnan muodostaminen sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet on jälleenmyyty ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle.

91      Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdasta ilmenee siis, että komissio voi katsoa, ettei vientihinta ole luotettava kahdessa tapauksessa, nimittäin kun viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely. Muissa kuin näissä tapauksissa komissiolla on velvollisuus määrittää polkumyyntitulli vientihinnan perusteella, jos sellainen on olemassa (ks. vastaavasti tuomio 21.11.2002, Kundan ja Tata v. neuvosto, T‑88/98, EU:T:2002:280, 49 kohta ja tuomio 25.10.2011, CHEMK ja KF v. neuvosto, T‑190/08, EU:T:2011:618, 26 kohta).

92      Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ensimmäistä alakohtaa vastaavan säännöksen sanamuodon peräkkäisistä muutoksista, on huomattava, että virkkeen osa ”jos näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava, koska viejän ja tuojan – – välillä on etuyhteys”, jota nyt käsiteltävä väite koskee, sisältyy alun perin lähes samanlaisena suojatoimenpiteistä muiden kuin Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioiden harjoittamia polkumyynti-, palkkio- tai avustuskäytäntöjä vastaan 5.4.1968 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 459/68 (EYVL 1968, L 93, s. 1; jäljempänä vuoden 1968 polkumyyntiasetus) 3 artiklan 3 kohdassa olevaan vastaavan virkkeen osaan. Viimeksi mainitussa säännöksessä käytettiin sanamuotoa ”in cases – – where it appears that the export price is unreliable because of association – – between the exporter and the importer” (kun – – näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava viejän ja tuojan – – välisen yhtiösuhteen takia). Kyseinen sanamuoto oli sama kuin Genevessä 30.6.1967 allekirjoitetun ja 1.7.1968 voimaan tulleen tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT-sopimus) VI artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen 2 artiklan e kohdan sanamuoto.

93      Julkisasiamies Warner totesi kyseisen samankaltaisuuden ratkaisuehdotuksessaan NTN Toyo Bearing ym. v. neuvosto (113/77, EU:C:1979:39, Kok. s. 1212(1253)) ja huomautti, että GATT-sopimuksen VI artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen 2 artiklan e kohta koskee GATT-sopimuksen VI artiklan tulkintaa ja että vuoden 1968 polkumyyntiasetuksen 3 artiklan 3 kohdan sanamuotoa ei voida tulkita siten, että todellisten hintojen huomiotta jättäminen olisi ollut sallittua vain sillä edellytyksellä, että oli erityisiä syitä ajatella, että kyseiset hinnat eivät olleet luotettavia viejän ja tuojan välisen yhtiösuhteen takia. Kyseinen julkisasiamies päätteli tästä, että viejän ja tuojan välinen yhtiösuhde oli riittävä peruste katsoa, etteivät vientihinnat olleet luotettavia.

94      Vuoden 1968 polkumyyntiasetuksen 3 artiklan 3 kohta korvattiin polkumyynnillä tai vientituella muista kuin Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 20.12.1979 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3017/79 (EYVL 1979, L 339, s. 1; jäljempänä vuoden 1979 polkumyyntiasetus) 2 artiklan 8 kohdan b alakohdalla, ja viimeksi mainitussa säännöksessä säädetään seuraavaa:

”In cases where there is no export price or where it appears that there is an association – – between the exporter and the importer or a third party, or that for other reason the price actually paid or payable for the product sold for export to the community is unreliable – –” (Kun vientihintaa ei ole tai kun näyttää siltä, että – – viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on etuyhteys tai että yhteisöön vietäväksi myydystä tuotteesta tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hinta ei jostain muusta syystä ole luotettava).

95      Ei voida kuitenkaan katsoa, että kyseisen sanamuodon muuttamisen tarkoituksena oli muuttaa todistustaakkaa koskevaa sääntöä, joka liittyy hintojen luotettavuuteen tai epäluotettavuuteen, jos viejän ja tuojan välillä on yhtiösuhde. Sitä vastoin sillä laajennettiin niiden tilanteiden joukkoa, joissa vientiin myydystä tuotteesta tosiasiallisesti maksettua hintaa ei voitu käyttää viitehintana (ks. vastaavasti tuomio 14.3.1990, Gestetner Holdings v. neuvosto ja komissio, C‑156/87, EU:C:1990:116, 30 kohta). Tämä johtuu sanojen ”muista syistä” lisäämisestä, sillä tämä ilmaus ei sisältynyt GATT-sopimuksen VI artiklan soveltamisesta tehdyn uuden sopimuksen tekstiin. Muutos, joka virkkeen rakenteeseen tehtiin vuoden 1968 polkumyyntisopimuksen 3 artiklan 3 kappaleeseen nähden, oli välttämätön tämän lisäyksen sisällyttämiseksi. Näin ollen säännön sisältö on pysynyt ennallaan siltä osin kuin se koskee etuyhteydessä olevien osapuolten välisen vientihinnan luotettavuutta.

96      Vuoden 1979 polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 8 kappaleen b kohdan sanamuoto säilytettiin mainitun sopimuksen jälkeen annetun sääntelyn vastaavissa säännöksissä siihen saakka, kunnes kyseinen sanamuoto puolestaan korvattiin polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 22.12.1994 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 3283/94 (EYVL 1994, L 349, s. 1; jäljempänä vuoden 1994 polkumyyntisopimus) 2 artiklan 9 kohdan sanamuodolla, jossa mahdollisesta yhtiösuhteesta käytetään ilmausta ”jos – – vientihinta ei ole luotettava viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen yhteenliittymisen – – vuoksi”. Tätä ilmausta voidaan verrata alkuperäiseen sanamuotoon, sellaisena kuin se sisältyi vuoden 1968 polkumyyntiasetuksen 3 artiklan 3 kohtaan ja tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen 1994 VI artiklan soveltamisesta tehtyyn sopimukseen (EYVL 1994, L 336, s. 103; jäljempänä WTO:n vuoden 1994 polkumyyntisopimus).

97      Vuoden 1994 polkumyyntiasetuksen kolmannesta ja viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, että yhteisön sääntöjen muuttaminen perustui WTO:n vuoden 1994 polkumyyntisopimukseen, jonka asianmukainen ja avoin soveltaminen oli varmistettava saattamalla yhteisön lainsäädäntö mahdollisimman hyvin sen mukaiseksi.

98      On siis selvää, että yhteisön lainsäätäjä pyrki yhdenmukaistamaan mahdollisuuksien mukaan vuoden 1994 polkumyyntiasetuksen sanamuodon WTO:n vuoden 1994 polkumyyntisopimuksen sanamuodon kanssa. Kun otetaan huomioon erityisesti se, ettei kyseessä olevan säännöksen sanamuotoon tehdyistä muutoksista esitetty huomautuksia vuoden 1979 polkumyyntiasetuksen, jossa kyseistä sanamuotoa muutettiin ensimmäisen kerran, eikä vuoden 1994 polkumyyntiasetuksen, jossa mainittua sanamuotoa yhdenmukaistettiin uudestaan WTO:n vuoden 1994 polkumyyntisopimuksessa käytetyn sanamuodon kanssa, perustelukappaleissa ja valmisteluasiakirjoissa, on katsottava, ettei näiden muutosten tavoitteena ollut tehdä muutosta siltä osin kuin on kyse todistustaakasta perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ensimmäistä alakohtaa vastaavan säännöksen soveltamisen yhteydessä.

99      Kantajien muut perustelut eivät horjuta tätä analyysiä.

100    Ensinnäkin siltä osin kuin kantajat viittaavat 26.11.2015 annetun tuomion Giant (China) v. neuvosto (T‑425/13, ei julkaistu, EU:T:2015:896) 59 kohtaan, on todettava, että kyseistä kohtaa ei voida ottaa huomioon sen asiayhteyden ulkopuolella. Tämän tuomion antamiseen johtaneessa asiassa unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan lausunut perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan soveltamista koskevasta todistustaakasta vaan ainoastaan toisesta erityiskysymyksestä.

101    Toiseksi on niin, että siltä osin kuin on kyse kantajien viittauksesta Norjasta peräisin olevan viljellyn merilohen tuontia koskevan polkumyyntimenettelyn ja tukien vastaisen menettelyn sekä Chilestä ja Färsaarilta peräisin olevan viljellyn merilohen tuontia koskevan polkumyyntimenettelyn päättämisestä 26.5.2003 annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 930/2003 (EUVL 2003, L 133, s. 1), ne vetoavat kyseisen asetuksen 84 perustelukappaleessa esitettyyn toteamukseen, joka on myös irrotettu erityisestä asiayhteydestään, kuten mainitun asetuksen 82–84 perustelukappaleesta ilmenee.

102    Toiseksi on niin, että siltä osin kuin on kyse kantajien väitteestä, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ensimmäisen alakohdan ja saman artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan erilaista sanamuotoa, on todettava, että ensiksi mainitusta säännöksestä poiketen jälkimmäisen säännöksen perustana ei ole WTO:n vuoden 1994 polkumyyntisopimus, joten mainittujen säännösten erilaisen sanamuodon osalta ei voida tehokkaasti vedota mihinkään a contrario ‑perusteeseen. Koska unionin lainsäätäjän ei ole pakko noudattaa WTO:ssa hyväksytyn tekstin sanamuotoa, se on voinut ilmaista perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa saman ajatuksen kuin kyseisen artiklan 9 kohdassa, mutta selvemmin.

103    Ensimmäinen väite on siis hylättävä perusteettomana.

104    Toissijaisesti esitetyssä toisessa väitteessä kantajat vetoavat siihen, että Jindal Saw on joka tapauksessa hallinnollisessa menettelyssä näyttänyt toteen, että vientihinnat, joita se peri myyntiyksiköiltään, olivat luotettavia, ensinnäkin viittaamalla riippumattomilta tuojilta unionissa perittyihin hintoihin, toiseksi riippumattomilta tuojilta kolmansissa maissa perittyihin hintoihin ja kolmanneksi, kun otetaan huomioon, että tulliviranomaiset hyväksyivät mainitut vientihinnat.

105    Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse Jindal Saw’n toimittamista vientihinnoista, jotka koskivat suoria myyntejä riippumattomille ostajille unionissa, kantajat väittävät, että komissio ei voinut yhtäältä kieltäytyä käyttämästä näitä todellisia hintoja Jindal Saw’n myyntiyksiköiltä laskutettujen vientihintojen luotettavuuden arvioinnissa sillä perusteella, että suoraan riippumattomille ostajille myydyt määrät olivat liian vähäisiä, ja toisaalta käyttää mainittuja todellisia hintoja vientihintaa muodostettaessa.

106    Toiseksi on niin, että siltä osin kuin on kyse riippumattomilta ostajilta kolmansissa maissa perityistä hinnoista, kantajat väittävät, että komissio ei voinut jättää niitä huomiotta arvioidessaan Jindal Saw’n myyntiyksiköiltä perittyjen vientihintojen luotettavuutta, sillä perusteella, että mainituista myynneistä ei käy riittävästi ilmi Jindal Saw’n taloudellinen asema ja käyttäytyminen unionin markkinoilla. Kantajien mukaan on nimittäin niin, että koska perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa säädetään, että normaaliarvon muodostamiseksi on käytettävä vientihintaa kolmansiin maihin, kyseisiä hintoja on myös pidettävä riittävän luotettavina sellaisen vertailun tekemiseksi, jonka perusteella voidaan määrittää, ovatko etuyhteydessä olevilta tuojilta unionissa laskutetut hinnat luotettavia. Komission tältä osin väliaikaisessa asetuksessa esittämällä väitteellä, jonka mukaan Jindal Saw ”myi samana ajanjaksona unioniin suuria määriä etuyhteydessä olevien kauppiaiden kautta”, ei kantajien mukaan ole merkitystä. Lisäksi toimielimet ovat kantajien mukaan jo käyttäneet kolmansien maiden markkinoilla laskutettuja hintoja varmistaakseen, että vientihinnat unioniin olivat luotettavia.

107    Kolmanneksi siltä osin kuin on kyse siitä, että tiettyjen jäsenvaltioiden tulliviranomaiset hyväksyivät Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään perimät vientihinnat, komissio ei voi kantajien mukaan pätevästi väittää, että nämä viranomaiset eivät hoitaneet tehtäväänsä asianmukaisesti, pelkästään sillä perusteella, että tuontitullin määrä oli 0 prosenttia, erityisesti koska arvonlisävero (ALV) lasketaan tullausarvosta, mikä oli kantajien mukaan kyseisille viranomaisille riittävä syy vientihinnan varmistamiseen.

108    Kantajien mukaan on niin, että vaikka oletettaisiin, että nämä seikat erikseen tarkasteltuina eivät riitä osoittamaan Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään perimien hintojen luotettavuutta, yhdessä tarkasteltuina ja vastatodisteiden puuttuessa ne vahvistavat kyseisen tosiasian.

109    Komissio, jota väliintulija tukee, riitauttaa tämän väitteen perusteltavuuden.

110    Aluksi on muistettava, että kaupan suojatoimenpiteiden alalla komissiolla on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita sen on arvioitava, ovat monitahoisia (ks. tuomio 27.9.2007, Ikea Wholesale, C‑351/04, EU:C:2007:547, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Siitä seuraa, että toimielinten suorittamia arviointeja koskevassa unionin tuomioistuinten valvonnassa varmistetaan ainoastaan, että menettelyä koskevia sääntöjä on noudatettu, että ne tosiseikat, joiden perusteella riitautettu valinta on tehty, pitävät aineellisesti paikkansa ja että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti tai ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (ks. tuomio 7.2.2013, EuroChem MCC v. neuvosto, T‑84/07, EU:T:2013:64, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämä pätee erityisesti siltä osin kuin on kyse viejän ilmoittamien vientihintojen luotettavuuden arvioinnista (ks. vastaavasti tuomio 21.11.2002, Kundan ja Tata v. neuvosto, T‑88/98, EU:T:2002:280, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

111    Lisäksi on niin, että – kuten ensimmäisen väitteen tarkastelusta ilmenee – perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdasta käy ilmi, että jos viejän ja tuojan välillä on yhtiösuhde, on olemassa olettama, jonka mukaan niiden väliset hinnat eivät ole luotettavia, joten komissio voi lähtökohtaisesti muodostaa vientihinnan. Kuten komissio kuitenkin myöntää, kyse on kumottavissa olevasta olettamasta, jonka asianomaiset yritykset voivat kumota esittämällä näyttöä hintojensa luotettavuudesta.

112    Käsiteltävässä asiassa kantajat väittävät esittäneensä hallinnollisessa menettelyssä todisteita, joilla voidaan osoittaa, että Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään perimät vientihinnat olivat luotettavia.

113    Väliaikaisen asetuksen 35 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio katsoi lähtökohtaisesti, että kun kyse on etuyhteydessä olevien tuojien tuonnista, vientihinnat oli muodostettava perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti. Komissio katsoi seuraavaksi kyseisen asetuksen 45 perustelukappaleessa, ettei Jindal Saw’n myyntiä riippumattomille osapuolille unionissa eikä sen myyntiä kolmansissa maissa voitu käyttää Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään perimien todellisten vientihintojen luotettavuuden varmistamiseen.

114    Perustelut, joita kantajat esittivät tukeakseen väitettään, jonka mukaan ne ovat osoittaneet Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään perimien vientihintojen luotettavuuden, eivät voi menestyä.

115    Ensinnäkään se, että komissio totesi väliaikaisen asetuksen 45 perustelukappaleessa, että Jindal Saw’n myynti riippumattomille ostajille unionissa – sen osuus oli noin 1 prosentti sen kokonaismyynnistä unionissa – ei ollut määrältään eikä arvoltaan riittävää, jotta se olisi edustavaa ja jotta sitä voitaisiin käyttää vertailukohtana arvioitaessa sen myyntiyksiköille suunnatusta myynnistä perittävien vientihintojen luotettavuutta, ei liity siihen, ovatko kyseisestä riippumattomille ostajille unionissa suunnatusta myynnistä perittävät hinnat erikseen tarkasteltuina luotettavia hintoja kyseessä olevien yksittäisten liiketoimien osalta. Komissio ei nimittäin väittänyt, että Jindal Saw’n riippumattomilta ostajilta unionissa perimät hinnat eivät olleet itsessään luotettavia vaan katsoi ilmeistä arviointivirhettä tekemättä, että kyseinen myynti ei ollut määrältään ja arvoltaan riittävää, jotta se olisi ollut edustavaa ja jotta sitä olisi siis voitu käyttää vertailukohtana arvioitaessa niiden hintojen luotettavuutta, joita Jindal Saw peri unioniin suuntautuvasta viennistä niiden loppujen 99 prosentin osalta, joka vastasi etuyhteydessä olevien osapuolten välistä myyntiä.

116    Toiseksi sen osalta, että komissio kieltäytyi käyttämästä vertailukohtana Jindal Saw’n myynnistä kolmansissa maissa perimiä vientihintoja varmistaakseen Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään perimien vientihintojen luotettavuuden, on katsottava, ettei komissio tehnyt ilmeistä arviointivirhettä myöskään todetessaan, että kolmansien maiden markkinat, joilla Jindal Saw myi tuotteitaan, poikkesivat melko paljon unionin markkinoista, ja katsoessaan, ettei ollut näytetty toteen, että näillä markkinoilla käytettiin samaa hinnoittelustrategiaa kuin unionin markkinoilla.

117    Tältä osin kantajien väite, jonka mukaan perusasetuksessa itsessään säädetään, että asianomaisen tuotteen normaaliarvon muodostamiseksi on käytettävä vientihintoja kolmansiin maihin, on merkityksetön. Heti aluksi on nimittäin huomautettava, että normaaliarvon laskenta ja vientihinnan laskenta ovat eri toimenpiteitä, jotka perustuvat eri laskentamenetelmiin, joista edellisestä säädetään perusasetuksen 2 artiklan 3–7 kohdassa ja jälkimmäisestä sen 2 artiklan 8 ja 9 kohdassa (ks. vastaavasti tuomio 5.10.1988, Canon ym. v. neuvosto, 277/85 ja 300/85, EU:C:1988:467, 37 kohta). Näin ollen sitä ei voida päätellä vientihinnan ja normaaliarvon määrittelymenetelmien vastaavuuden perusteella.

118    Seuraavaksi on komission tavoin muistutettava, että perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti vientihintoja voidaan käyttää normaaliarvon laskennassa ”edellyttäen, että hinnat ovat edustavia”. Kantajat eivät kuitenkaan ole hallinnollisessa menettelyssä eivätkä unionin yleisessä tuomioistuimessa näyttäneet toteen, että Jindal Saw’n vientihinnat kolmansiin maihin olivat edustavia.

119    Kun on todettu, että normaaliarvo on tosiasiallisesti muodostettava, komissio tekee sen perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan nojalla. Kuten komissio siis väittää, kolmansien maiden markkinoilla perittävien vientihintojen käytöstä säädetään sen jälkeen, kun normaaliarvo on päätetty muodostaa, ei sen päättämiseksi, muodostetaanko se vai ei. Vaikka näin myönnettäisiin, että normaaliarvon määrittämiseen ja vientihinnan määrittämiseen käytetyt menetelmät ovat rinnastettavissa toisiinsa – mikä ei ole totta – ei sitä, että normaaliarvo voidaan muodostaa käyttämällä vientihintoja kolmansiin maihin, mistä säädetään menettelyn myöhemmässä vaiheessa, ja sitä, onko vientihinta muodostettava perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti vai ei, voida rinnastaa toisiinsa.

120    Lisäksi riippumatta siitä, että kantajat eivät voi perustellusti luottaa toimielimen alun perin valitseman keinon pysyttämiseen silloin, kun toimielimellä on harkintavaltaa valita keinot, joita se tarvitsee politiikkansa toteuttamiseen (ks. tuomio 20.5.2015, Yuanping Changyuan Chemicals v. neuvosto, T‑310/12, ei julkaistu, EU:T:2015:295, 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), esimerkillä, johon ne tukeutuvat tässä perusteessa, jonka mukaan toimielimet ovat jo käyttäneet vientihintoja kolmansiin maihin varmistaakseen unioniin suuntautuvassa viennissä käytettyjen vientihintojen luotettavuuden, ei ole merkitystä. Intiasta peräisin olevan tietyn polyeteenitereftalaatin tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden osittaisen välivaiheen tarkastelun päättämisestä 1.9.2011 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 905/2011 (EUVL 2011, L 232, s. 14), johon kantajat vetoavat, koski tilannetta, jossa vientihintoja unioniin ei voitu käyttää joko siksi, ettei unioniin suuntautuvaa vientiä ollut lainkaan tiettyjen kuukausien aikana, tai siksi, että oli olemassa hintasitoumus, jonka mukaan kyseisen yrityksen oli pakko myydä tuotteitaan unionin markkinoilla kuukausittain määritettävän vähimmäistuontihinnan ylittävällä hinnalla etukäteissitoumuksen nojalla.

121    Kolmanneksi ja viimeiseksi on niin, että siltä osin kuin on kyse kantajien väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt hyväksyä Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään veloittamat tosiasialliset vientihinnat, koska tiettyjen jäsenvaltioiden tulli- ja veroviranomaiset olivat hyväksyneet nämä hinnat, on todettava, että oikeuskäytännön mukaan unionin tullikoodeksista 9.10.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 952/2013 (EUVL 2013, L 269, s. 1) nykyään tarkoitettua tullausarvon käsitettä ja käsiteltävän asian yhteydessä perusasetuksessa tarkoitettua vientihinnan käsitettä ei voida rinnastaa toisiinsa (ks. vastaavasti tuomio 14.9.1995, Descom Scales v. neuvosto, T‑171/94, EU:T:1995:164, 39 kohta).

122    Kantajien lisäperuste, joka koskee tullausarvon käyttöä ALV:n laskentaperusteena, on myös hylättävä samoista syistä.

123    Siltä osin kuin on kyse kantajien väitteestä, jonka mukaan on niin, että vaikka edellä 115–122 kohdassa tarkastellut seikat eivät erikseen tarkasteltuina riitä osoittamaan, että Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään perimät vientihinnat olivat luotettavia, näitä seikkoja on yhdessä tarkasteltuina pidettävä riittävänä osoituksena kyseisten hintojen luotettavuudesta, on todettava, että mainituilla seikoilla on vain viitteellinen merkitys. Kun kuitenkin otetaan huomioon laaja harkintavalta, joka komissiolla on arvioidessaan tehtävänsä mukaisesti, ovatko yhtiösuhteessa olevan viejän ja tuojan väliset vientihinnat luotettavia vai ei, ei sen voida katsoa merkitsevän ilmeistä arviointivirhettä, että komissio arvioi, että nämä seikat, siltä osin kuin ne voitiin hyväksyä, kun otetaan huomioon sen esittämät vastaväitteet, eivät olleet riittäviä osoittamaan Jindal Saw’n myyntiyksiköiltään veloittamien hintojen luotettavuutta.

124    Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä perusteettomana.

–       Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ja sen seurauksena saman asetuksen 9 artiklan 4 kohdan rikkomista

125    Myös ensimmäisen kanneperusteen toinen osa jakautuu kahteen väitteeseen.

126    Ensimmäisellä väitteellään, jossa nojaudutaan erityisesti WTO:n riitojenratkaisuelimen paneelin 1.2.2001 riita-asiassa United States – Anti-Dumping Measures on Stainless Steel Plate in Coils and Stainless Steel Sheet and Strip from Korea (WT/D179/R) (Koreasta peräisin olevia rullina olevia ruostumattomasta teräksestä valmistettuja levyjä ja ruostumattomasta teräksestä valmistettuja levyjä ja nauhoja koskevat polkumyyntitoimenpiteet) antaman raportin (jäljempänä riita-asia Yhdysvallat – ruostumaton teräs (Korea) ja paneelin riita-asiassa Yhdysvallat – ruostumaton teräs (Korea) antama raportti) 6.99 ja 6.100 kohtaan, kantajat vetoavat siihen, että vientihintojen muodostamisen tarkoituksena on vahvistaa hinnat, jotka etuyhteydessä oleva tuoja olisi maksanut, jos myynti oli tapahtunut tavanomaisin liiketaloudellisin edellytyksin. Komission muodostama vientihinta ei kuitenkaan ole kantajien mukaan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla luotettava.

127    Komission muodostamien laskennallisten vientihintojen epäluotettavuuden osoittaa niiden mukaan se, että kyseiset hinnat edustavat keskimäärin vain murto-osaa, joka on toisinaan alle puolet Jindal Saw’n myyntiyksiköiden riippumattomilta ostajilta unionissa veloittamista hinnoista ja vastaavanlainen osuus Jindal Saw’n riippumattomilta ostajilta kolmansien maiden markkinoilla veloittamista hinnoista, mitä komissio ei ole kiistänyt. Laskennalliset vientihinnat ovat niiden mukaan joissakin tapauksissa nolla tai jopa negatiiviset.

128    Lisäksi kantajat väittivät prosessinjohtotoimiin annettuja vastauksia koskevissa huomautuksissaan, sellaisina kuin niitä täsmennettiin suullisessa käsittelyssä, että käsiteltävässä asiassa muodostettujen laskennallisten vientihintojen epäluotettavuuden osoittaa myös se, että komissio jätti pois kyseisiä hintoja koskevasta laskelmasta osan Jindal Saw’n riippumattomille ostajille unionissa suuntautuvasta myynnistä. On kuitenkin todettava, että kantajat ilmoittivat suullisessa käsittelyssä luopuvansa riitauttamisesta tältä osin.

129    Komissio, jota väliintulija tukee, kiistää tämän väitteen perusteltavuuden.

130    Aluksi on muistutettava, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisen alakohdan mukaisesti on niin, että kun vientihinta muodostetaan sen hinnan perusteella, jolla tuote myytiin ensimmäiselle riippumattomalle ostajalle, tai millä tahansa muulla hyväksyttävällä perusteella, ”tehdään oikaisuja tuonnin ja jälleenmyynnin välisten kaikenlaisten kustannusten – – ja voittomarginaalin huomioon ottamiseksi luotettavan vientihinnan laskemiseksi [unionin] rajalla”. Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että oikaistaviin kustannuksiin kuuluu muun muassa ”kohtuullinen määrä myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia sekä voittoa”.

131    Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa ei myöskään säädetä myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalin ja voittomarginaalin laskenta- tai määritysmenetelmää, vaan siinä ainoastaan viitataan mainitun marginaalin kohtuullisuuteen. WTO:n vuoden 1994 polkumyyntisopimuksessa ei myöskään määrätä niitä koskevaa menetelmää, kuten paneelin riita-asiassa Yhdysvallat – ruostumaton teräs (Korea) antaman raportin 6.91 kohdasta ilmenee.

132    Lisäksi myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten sekä voiton kohtuullisen marginaalin määrittämisessä ei poiketa edellä 110 kohdassa mainitun oikeuskäytännön soveltamisesta, ja kyseisen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on kaupan suojatoimenpiteiden alalla laaja harkintavalta, joten unionin tuomioistuinten on harjoitettava ainoastaan rajallista valvontaa. Tämä määrittäminen nimittäin sisältää välttämättä monitahoisten taloudellisten seikkojen arviointia (ks. tuomio 17.3.2015, RFA International v. komissio, T‑466/12, EU:T:2015:151, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

133    Lopuksi on todettava, että kun viejä ja tuoja ovat yhtiösuhteessa, asianosaisen, joka aikoo riitauttaa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla tehtyjen oikaisujen laajuuden siltä osin kuin myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton nojalla määritellyt marginaalit ovat liiallisia, on toimitettava todisteita ja konkreettisia laskelmia väitteidensä ja erityisesti mahdollisesti ehdottamansa vaihtoehtoisen prosenttiosuuden perustelemiseksi (ks. tuomio 17.3.2015, RFA International v. komissio, T‑466/12, EU:T:2015:151, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

134    Erityisesti ensimmäisen väitteen osalta on todettava heti aluksi, että – toisin kuin komissio väittää – kun laskennallinen vientihinta muodostetaan, tavoitteena on laskea luotettava vientihinta unionin rajalla, kuten perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa täsmennetään. Tämä ilmenee myös WTO:n riidanratkaisuelinten oikeuskäytännöstä, erityisesti paneelin riita-asiassa Yhdysvallat – ruostumaton teräs (Korea) antaman raportin 6.99 kohdasta.

135    Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin kantajien väitteestä, jonka mukaan komission muodostamien laskennallisten vientihintojen epäluotettavuuden osoittaa se, että ne vastaavat vain murto-osaa Jindal Saw’n myyntiyksiköiden riippumattomilta ostajilta perimistä hinnoista, perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodosta ilmenee, että vientihinnan muodostamiseen käytetään lähtökohtaisesti ensimmäisen riippumattoman ostajan maksamaa hintaa. Näin ollen laskennallinen vientihinta vastaa väistämättä tiettyä prosenttiosuutta ensimmäiseltä riippumattomalta ostajalta veloitetusta hinnasta, kun otetaan huomioon kyseisessä säännöksessä edellytetyt erilaiset oikaisut.

136    Toiseksi on niin, että siltä osin kuin on kyse Jindal Saw’n myynnistä riippumattomille ostajille unionissa, kyseinen myynti muodosti noin 1 prosenttia Jindal Saw’n kokonaismyynnistä unioniin, kuten väliaikaisen asetuksen 33 ja 39 perustelukappaleessa todetaan. Kuten edellä 115 kohdasta kuitenkin ilmenee, komissio saattoi laajaa harkintavaltaansa käyttäessään ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsoa, että näin pieniä myyntimääriä ei voitu pitää edustavina ja että pelkästään Jindal Saw’n riippumattomilta ostajilta unionissa perimiä hintoja ei siis voitu käyttää vertailukohtana arvioitaessa etuyhteydessä olevien osapuolten välisestä myynnistä perittyjen vientihintojen luotettavuutta. Samasta syystä komissiota ei voida moittia siitä, ettei se arvioinut laskennallisten vientihintojen luotettavuutta käyttämällä vertailukohtana kyseistä myyntiä.

137    Koska kantajien ensimmäisessä väitteessä esittämät kaksi seikkaa eivät siis itsessään ole omiaan osoittamaan, että komission muodostamat laskennalliset vientihinnat eivät ole perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla luotettavia, tämä väite on hylättävä perusteettomana.

138    Toisessa väitteessä kantajat riitauttavat komission vahvistamien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalin sekä voittomarginaalin perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetun kohtuullisen määrän niiden oikaisujen osalta, jotka tehtiin muodostettaessa vientihintoja ensimmäisiltä riippumattomilta asiakkailta perittyjen myyntihintojen perusteella.

139    Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin vientihintoja muodostettaessa huomioon otettavien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten määrittämisestä komission Jindal Saw’n myyntiyksiköiden todellisiin kustannuksiin perustuvien laskelmien osalta kantajat moittivat komissiota ensimmäiseksi siitä, ettei se ottanut riittävästi huomioon kustannuksia, jotka liittyivät kahden näistä myyntiyksiköistä eli Jindal Saw Italian ja Jindal Saw UK:n harjoittamaan jalostustoimintaan, voidakseen jättää kyseiset kustannukset huomiotta myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksiin tehtävissä oikaisuissa, minkä se olisi voinut tehdä käyttämällä näiden kahden yksikön osalta kolmannen myyntiyksikön eli Jindal Saw Españan, joka ei harjoittanut jalostustoimintaa, osalta vahvistettua myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalia tai ainakin soveltamalla Jindal Saw UK:n osalta samaa myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalia kuin Jindal Saw Italian osalta.

140    Toiseksi kantajat moittivat komissiota siitä, ettei se oikaissut Jindal Saw’n myyntiyksiköiden todellisia myynti-, hallinto ja yleiskustannuksia ottaakseen huomioon, miten kyseisiin kustannuksiin vaikutti se, että näiden yksiköiden myynti unionissa ei vielä yltänyt tavanomaiselle tasolle.

141    Kolmanneksi kantajat väittävät, että se, että komissio käytti Jindal Saw’n myyntiyksiköiden myynti-, hallinto ja yleiskustannuksiin liittyviä todellisia tietoja vientihintojen muodostamiseen, ei tarkoita, että kyseiset tiedot vastaavat määritelmän mukaisesti perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettua myynti-, hallinto ja yleiskustannusten kohtuullista marginaalia.

142    Tältä osin kantajat väittävät heti aluksi, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa ei edellytetä, että komissio käyttää myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten laskemiseksi hyväksyttävää menetelmää vaan että se käyttää kohtuullisia myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia. Sen jälkeen kantajat huomauttavat, että kyseisessä säännöksessä ei mainita, että myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten osalta on käytettävä tosiasiallisia tietoja, toisin kuin unionin lainsäätäjä esimerkiksi perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdassa täsmentää. Kantajien mukaan vaatimus käyttää myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten osalta todellisia tietoja eroaa siis vaatimuksesta käyttää näiden samojen kustannusten osalta kohtuullista marginaalia. Lopuksi kantajat väittävät, että siinäkin tapauksessa, että todellisia kustannuksia on pidettävä kohtuullisina, kyseessä ei ole kumoamaton olettama. Komissio ei kuitenkaan ole kantajien mukaan selittänyt, miksi kantajien mainitsemat seikat ja Jindal Saw’n myyntiyksiköiden erittäin korkeat myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset eivät tehneet käsiteltävässä asiassa vahvistettua myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalia kohtuuttomaksi.

143    Toiseksi on niin, että siltä osin kuin on kyse teoreettisesta voittomarginaalista, jonka komissio otti huomioon vientihintaa muodostettaessa, kantajat moittivat komissiota siitä, että se on käyttänyt voittomarginaalia, joka on järjenvastainen sellaisen tuojan kannalta, johon sovelletaan samaan aikaan myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten erittäin suurta marginaalia. Ne katsovat, että jos komissio päättää soveltaa teoreettista voittomarginaalia, sen on käytettävä myös myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten kohtuullista teoreettista marginaalia, jonka avulla kyseinen voittojen taso on mahdollista saavuttaa, sillä myynti-, hallinto ja yleiskustannusten marginaalin ja voittomarginaalin kohtuullisuus arvioidaan myös tarkastelemalla näitä marginaaleja toisiinsa nähden.

144    Kolmanneksi ja viimeiseksi on niin, että siltä osin kuin on kyse vientihintoja muodostettaessa huomioon otettavien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalin määrittämisestä, kantajat väittävät, että komissio on virheellisesti vahvistanut kyseisen marginaalin Jindal Saw’n myyntiyksiköiden osalta prosenttiosuutena, josta ilmenee niiden todellisten myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja niiden todellisen liikevaihdon välinen suhde, joka vastasi tappioita. Kantajien mukaan komission olisi nimittäin pitänyt tätä marginaalia vahvistaessaan ottaa huomioon todellinen liikevaihto korotettuna teoreettisella voittomarginaalilla, jonka se on lisäksi ottanut huomioon.

145    Kantajat väittävät lopuksi, että kun otetaan huomioon sääntöjenvastaisuudet, jotka vaikuttavat laskennallisten vientihintojen määrittämiseen, komission käyttämä polkumyyntimarginaali arvioitiin liian suureksi, joten kyseisen marginaalin perusteella käyttöön otettu polkumyyntitulli ylittää niiden mukaan polkumyyntimarginaalin, sellaisena kuin se olisi pitänyt määrittää, mikä on vastoin perusasetuksen 9 artiklan 4 kohtaa.

146    Komissio, jota väliintulija tukee, kiistää tämän väitteen perusteltavuuden.

147    Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse kantajien väitteestä, jonka mukaan komissio ei käyttänyt myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten kohtuullista marginaalia vientihintojen vahvistamiseksi siltä osin kuin se käytti Jindal Saw’n yksiköiden todellisia kustannuksia tämän marginaalin määrittämisessä, on huomautettava heti aluksi, että komissiolla on tältä osin laaja harkintavalta ja että todellisten kustannusten huomioon ottamista sellaisen tuojan osalta, jonka ensimmäisiltä riippumattomilta ostajilta veloittamien hintojen perusteella muodostetaan laskennalliset vientihinnat, ei voida pitää ilmeisenä arviointivirheenä, koska kyseiset todelliset kustannukset ovat lähtökohtaisesti luotettavimmat tiedot perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa tältä osin säädettyjen oikaisujen vahvistamiseksi. Se, ettei tässä säännöksessä säädetä nimenomaisesti mahdollisuudesta määrittää myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaali todellisten kustannusten perusteella, ei voi tarkoittaa, että todellisten kustannusten käyttö olisi kohtuutonta.

148    Seuraavaksi on niin, että siltä osin kuin on kyse Jindal Saw Italian ja Jindal Saw UK:n jalostustoimintaan liittyvien kustannusten huomioon ottamisesta näiden kahden yksikön todellisten myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten määrittämiseksi, on todettava, että komissio on riidanalaisen asetuksen 45–47 perustelukappaleessa lähinnä todennut, että Jindal Saw Españan, jolla ei ollut jalostustoimintaa, myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksiin perustuva ekstrapolaatio ei ollut yhteensopiva sen käyttämän menetelmän kanssa, jota se piti asianmukaisena ja jossa myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset määritettiin kullekin Jindal Saw’n myyntiyksikölle aiheutuneiden todellisten kustannusten perusteella, ja toisaalta, ettei se ollut voinut oikaista Jindal Saw UK:n kustannuksia, koska väliaikaisen asetuksen antamisen jälkeen se ei ollut saanut mitään tietoa kyseisten kustannusten jaottelusta.

149    Koska – kuten edellä 147 kohdasta ilmenee – komission päätös käyttää perusteena Jindal Saw’n myyntiyksiköiden todellisia kustannuksia ei sellaisenaan ole moitittava, komissiota ei voida pätevästi arvostella siitä, että se on kieltäytynyt tekemästä ekstrapolaatiota joko Jindal Saw Españan kustannuksista ottaakseen huomioon kahden muun Jindal Saw’n myyntiyksikön jalostustoimintaan liittyvät kustannukset tai Jindal Saw Italian myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksista ottaakseen huomioon Jindal Saw UK:n jalostustoimintaan liittyvät kustannukset.

150    Lisäksi – kuten edellä 133 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – sikäli kuin asianomaisten osapuolten tarkoituksena on riitauttaa osa ilmoitetuista oikaisuista, on niiden tehtävä esittää riitautuksensa tueksi numeromääräisiä tietoja, kuten sen oikeuttavia konkreettisia laskelmia.

151    Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen asetuksen 47 perustelukappaleesta ilmenee, että komissiolle toimitettiin tällaisia Jindal Saw Italian jalostustoimintaan liittyviä tietoja ja että komissio oikaisi kyseisen myyntiyksikön myynti-, yleis- ja hallintokustannuksia kyseisten tietojen perusteella ilman, että unionin yleisessä tuomioistuimessa olisi vedottu tarkkoihin kustannuseriin, joita ei olisi otettu huomioon kyseisissä oikaisuissa. Tällaisia tietoja ei sitä vastoin toimitettu Jindal Saw UK:n osalta, eivätkä kantajat antaneet tarkkaa selvitystä tältä osin.

152    Lopuksi on todettava, että jos oletetaan, että vaatimusta Jindal Saw Italian ja Jindal Saw UK:n jalostustoimintaan liittyvien kustannusten huomioon ottamisesta siten, että ekstrapoloidaan Jindal Saw Españan myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaali, voidaan pitää lukuja sisältävänä riitauttamisena, edellä 148 ja 149 kohdassa todettiin, että komissio torjui pätevästi tämän vaatimuksen.

153    Lopuksi sen kantajien väitteen osalta, jonka mukaan komissio ei riittävästi ottanut huomioon sitä, miten Jindal Saw’n myyntiyksiköiden todellisiin myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksiin vaikutti se, ettei kyseisten yksiköiden myynti unionissa vielä yltänyt tavanomaisena pidettävälle tasolle, on huomattava, että kyseinen väite ei voi menestyä, sillä myöskään sen tueksi ei ole esitetty numeromääräisiä tietoja myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaaliin tehtävistä oikaisuista, joita kantajat pitivät tarpeellisina tällä perusteella.

154    Ei tosin voida sulkea pois sitä, että yritys osoittaa, että se on perustamisvaiheessa uusilla markkinoilla ja että tästä syystä sen myynti kyseisillä markkinoilla ei vielä ole yltänyt sen tavoittelemalle tasolle, ja esittää numeromääräisiä tietoja tämän tilanteen vaikutuksesta. Tällaisessa tilanteessa vaatimus myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten kohtuullisen marginaalin käyttämisestä velvoittaa lähtökohtaisesti komissiota arvioimaan nämä todisteet ja tekemään niiden perusteella tarvittavat oikaisut. On kuitenkin huomautettava, että kantajat eivät ole käsiteltävässä asiassa lainkaan esittäneet tällaisia todisteita.

155    Toiseksi on niin, että siltä osin kuin on kyse komission käyttämästä 3,7 prosentin teoreettisesta voittomarginaalista, se totesi riidanalaisen asetuksen 50 perustelukappaleessa lähinnä, että Jindal Saw’n myyntiyksiköiden tappiollisuuden takia oli mahdotonta viitata todellisiin tietoihin kyseisten yksiköiden voittomarginaalin määrittämiseksi, joten kaikkien muiden asianmukaisten viitetietojen puuttuessa käytettiin keskimääräistä voittoa.

156    Tältä osin on todettava, että vaikka perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa säädetään, että oikaisu on tehtävä voittomarginaalin mukaisesti, kyseisessä säännöksessä ei säädetä menettelyä mainitun marginaalin määrittämiseksi, mutta marginaalin on kuitenkin oltava kohtuullinen.

157    Oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun on kyse tuottajan ja tuojan välisestä yhtiösuhteesta unionissa, kohtuullinen voittomarginaali voidaan laskea yhtiösuhteessa olevan tuojan tietojen, joihin kyseinen yhtiösuhde voi vaikuttaa, sijasta itsenäisen maahantuojan tietojen perusteella (ks. tuomio 25.10.2011, CHEMK ja KF v. neuvosto, T‑190/08, EU:T:2011:618, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

158    Käsiteltävässä asiassa Jindal Saw’n myyntiyksiköt olivat tappiollisia ja komissio katsoo, ettei sen näin ollut mahdollista käyttää kyseisten yksiköiden todellista voittomarginaalia.

159    Kantajien pohjimmiltaan epäsuorasti esittämästä arvostelusta, jonka mukaan alijäämää merkitsevän kustannustason yhteydessä mitään voittomarginaalia ei voida pitää perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuullisena, on todettava heti aluksi komission tavoin, että mainitun 9 kohdan toisessa alakohdassa ei säädetä tappiollisen marginaalin vaan ainoastaan voittomarginaalin oikaisemisesta. Siksi tappioiden huomioon ottamiseksi ei ole lähtökohtaisesti mahdollista tehdä oikaisuja yrityksen ollessa tappiollinen, kuten käsiteltävässä asiassa. Kuten paneelin riita-asiassa Yhdysvallat – ruostumaton teräs (Korea) antaman raportin 6.99 kohdassa korostetaan, etuyhteydessä olevan tuojan voidaan lähtökohtaisesti odottaa määrittävän hinnan kustannuksiin lisättyjen voittojen perusteella. Lisäksi, kuten edellä 157 kohdassa mieliin palautetusta oikeuskäytännöstä ilmenee, etuyhteydessä olevan tuojan tietoihin, jotka koskevat sen joko voitollista tai tappiollista tilannetta, voi itsessään vaikuttaa sen yhtiösuhde viejään.

160    Tämä kysymys kuitenkin liittyy perustamisvaiheessa olevien yritysten erityistilanteeseen, koska tällainen vaihe voi vastata tappiollista jaksoa. Kuten edellä 154 kohdassa kuitenkin todettiin, tällainen tilanne on otettava huomioon vientihintoja muodostettaessa tehtävissä oikaisuissa myynti-, hallinto ja yleiskustannusten tasolla ja käyttäen perusteena sekä näyttöä että numeromääräisiä tietoja, joita käsiteltävässä asiassa ei ole esitetty.

161    Näin ollen kantajat eivät ole osoittaneet, että komissio teki ilmeisen virheen tekemällä käsiteltävässä asiassa oikaisuja ottaakseen voittomarginaalin huomioon vientihintoja muodostettaessa.

162    Kolmanneksi siitä kantajien väitteestä, että koska komissio aikoi samaan aikaan määrittää myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalin Jindal Saw’n myyntiyksiköiden todellisten kustannusten perusteella ja käyttää teoreettista voittomarginaalia, vaikka kyseiset yksiköt olivat tappiollisia, sen olisi pitänyt määrittää myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaali sen prosenttiosuuden perusteella, josta ilmenivät todelliset myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset suhteessa siihen teoreettiseen liikevaihtoon, joka vastaa todellista liikevaihtoa korotettuna mainitulla teoreettisella voittomarginaalilla, on riittävää todeta, että myös kyseinen vaatimus liittyy Jindal Saw’n myyntiyksiköiden korkeisiin myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksiin, jotka aiheutuivat kyseisten yksiköiden perustamisvaiheesta, joka kantajien mukaan vastasi tappiollista vaihetta, ja siihen, että komissio otti huomioon teoreettiseen voittomarginaaliin. Näin ollen, kuten edellä 160 kohdassa todettiin, tämä kysymys liittyy oikaisuihin, joita myynti-, hallinto- ja yleiskuluihin on tehtävä todisteiden ja numeromääräisten tietojen perusteella, joita ei kuitenkaan ole toimitettu käsiteltävässä asiassa.

163    Lopuksi on niin, että siltä osin kuin on kyse kantajien väitteestä, jonka mukaan voidaan olettaa, että vaikka yksikään seikka, jonka ne ovat esittäneet näyttääkseen toteen vientihinnan muodostamisessa käytettyjen myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalin ja voittomarginaalin kohtuuttomuuden, ei yksinään riitä näyttämään toteen tätä väitettä, kyseiset seikat muodostavat yhdessä tarkasteltuina todisteiden kokonaisuuden, joka puolestaan kantajien mukaan on omiaan näyttämään toteen mainitun väitteen, myös tämä väite on hylättävä. On nimittäin todettava, että mainitut seikat ovat vailla perustetta, sillä yhtäältä kun on kyse myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalista, vaatimukset jalostukseen liittyvien lisäkustannusten huomiotta jättämisestä ja Jindal Saw’n myyntiyksiköiden perustamisvaiheesta johtuvien poikkeuksellisten korkeiden myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten huomioon ottamisesta eivät perustu todisteisiin ja numeromääräisiin tietoihin, ja toisaalta kun on kyse voittomarginaalista, riitauttaminen perustuu joka tapauksessa Jindal Saw’n myyntiyksiköiltä niiden voitollisesta tai tappiollisesta tilanteesta saatuihin tietoihin, joita on oikeuskäytännön mukaan pidettävä epäilyttävinä. Näin ollen yhtäkään näistä seikoista ei voida käyttää todisteena komission käsiteltävässä asiassa määrittämien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten marginaalin ja voittomarginaalin kohtuuttomuudesta.

164    Edellä esitetyn perusteella myös ensimmäisen kanneperusteen toisen osan toinen väite on hylättävä perusteettomana, ja kyseinen osa ja kanneperuste on siten hylättävä kokonaisuudessaan.

 Toinen kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohdan ja sen seurauksena saman asetuksen 3 artiklan 6 kohdan ja 9 artiklan 4 kohdan rikkomista

165    Toisessa kanneperusteessaan kantajat väittävät, että komissio ei ole unionin tuotannonalalle aiheutunutta vahinkoa määrittäessään nojautunut sitä tukevaan näyttöön ja objektiiviseen tarkasteluun. Ne väittävät komission rikkoneen perusasetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohtaa, kun se ei vertaillut hintoja samassa eikä asianmukaisessa kaupan portaassa analysoidakseen polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin vaikutuksia kyseisen tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintoihin ja erityisesti määrittääkseen asianomaisen tuotteen hinnan alittavuuden unionin tuotannonalan samankaltaiseen tuotteeseen nähden.

166    Kantajien mukaan komissio käytti asianomaisen tuotteen hinnan alittavuutta koskevassa laskelmasta tehtyjä päätelmiä unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon määrittämiseen sekä kyseisen tuotteen tuonnin ja kyseisen vahingon välisen syy-yhteyden toteamiseen samoin kuin vahinkomarginaalin laskemiseen. Näin ollen hinnan alittavuutta koskevassa laskelmassa tehdyt virheet vaikuttavat kantajien mukaan näihin muihin riidanalaisen asetuksen osiin. Niiden mukaan erityisesti vahinkomarginaalin määrittämisestä liian korkealle tasolle seurasi, että polkumyyntitulli, sellaisena kuin se määritellään kyseisessä asetuksessa, ylittää tullin, joka riittää poistamaan mainitulle tuotannonalalle aiheutuvan vahingon, mikä on vastoin perusasetuksen 9 artiklan 4 kohtaa.

167    Komissio, jota väliintulija tukee, kiistää tämän kanneperusteen perusteltavuuden. Se väittää kantajien perusteluja epätäsmällisiksi. Lisäksi – toisin kuin kantajat väittävät – hinnan alittavuuden laskeminen perustui komission mukaan hintojen vertailuun samassa kaupan portaassa ja asianmukaisessa vaiheessa.

168    Komissio korostaa, ettei perusasetuksessa määritellä tapaa, jolla hinnan alittavuus on laskettava, ja ettei myöskään oikeuskäytännössä määrätä tätä varten erityistä laskentamenetelmää.

169    Lisäksi komissio muistuttaa, että kaikki hintojen alittavuutta koskevassa laskelmassa käytetyt tiedot on saatu asianomaisilta osapuolilta.

170    Komissio väittää lisäksi, ettei perusasetuksesta, sellaisena kuin sitä on oikeuskäytännössä tulkittu, ilmene, että hinnan alittavuutta koskevan laskelman pitäisi perustua todellisiin hintoihin siten, että otetaan huomioon todellinen kilpailu markkinoilla ja asiakkaan näkökulma, kuten kantajat väittävät.

171    Lopuksi komissio väittää, että kyseessä olevan tuonnin hintojen alittavuus on joka tapauksessa vain yksi unionin tuotannonalalle aiheutunutta merkittävää vahinkoa ilmaisevista indikaattoreista, että hintojen alittavuuteen liittyviä toteamuksia ei kiistetty siltä osin kuin ne koskivat toista yhteistyössä toiminutta intialaista vientiä harjoittavaa tuottajaa ja että kyseessä olevan tuonnin ja mainitulle tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välisen syy-yhteyden arviointi perustui seikkoihin, jotka liittyivät paitsi hintoihin myös määriin, jotka itsessään voivat olla riittävä peruste syy-yhteyden toteamiselle.

172    Tällä kanneperusteella kantajat väittävät täsmällisesti, että komissio teki hinnan alittavuutta koskevassa laskelmassa virheitä, jotka merkitsevät perusasetuksen 3 artiklan rikkomista ja vaikuttavat riidanalaisen asetuksen pätevyyteen.

173    On muistettava, että perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon määrittäminen perustuu sitä tukevaan näyttöön, ja siihen kuuluu objektiivinen tarkastelu, joka kohdistuu yhtäältä polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin määrään ja tämän tuonnin vaikutukseen samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla ja toisaalta kyseisen tuonnin vaikutuksiin mainittuun tuotannonalaan.

174    Erityisesti siltä osin kuin on kyse polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutuksesta hintoihin perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetään velvollisuus tutkia, onko kyseisen tuonnin osalta esiintynyt merkittävää alihinnoittelua suhteessa unionin tuotannonalan valmistaman samankaltaisen tuotteen hintaan tai onko tällaisen tuonnin vaikutuksesta muutoin aiheutunut merkittävää hintojen alenemista tai onko tuonti merkittävästi estänyt sellaisia hinnankorotuksia, joita muuten olisi tehty.

175    Perusasetuksessa ei määritellä hinnan alittavuuden käsitettä eikä säädetä mainitun alittavuuden laskentamenetelmää.

176    Kyseessä olevan tuonnin hinnan alittavuus lasketaan perusasetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti sen määrittämiseksi, onko unionin tuotannonalalle aiheutunut vahinkoa kyseisen tuonnin takia, ja laskelmaa käytetään laajemmin kyseisen vahingon arvioimiseen ja vahinkomarginaalin eli vahingon poistavan tason määrittämiseen. Mainitun 3 artiklan 1 kohdassa säädetty velvollisuus tarkastella objektiivisesti polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutuksia edellyttää, että verrataan tasapuolisesti asianomaisen tuotteen ja mainitun tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintoja unionin alueella tapahtuvan myynnin yhteydessä. Kyseisen vertailun tasapuolisuuden turvaamiseksi hintoja on verrattava samassa kaupan portaassa. Vertaamalla toisiinsa eri kaupan portaissa saatuja hintoja siten, että ei oteta huomioon kaikkia siihen kaupan portaaseen liittyviä kustannuksia, joka on otettava huomioon, saadaan väistämättä keinotekoisia tuloksia, joiden perusteella ei voida arvioida oikein unionin tuotannonalalle aiheutunutta vahinkoa. Tällainen tasapuolinen vertailu on kyseiselle tuotannonalalle aiheutuneen vahingon laskennan lainmukaisuuden edellytys (ks. vastaavasti tuomio 17.2.2011, Zhejiang Xinshiji Foods ja Hubei Xinshiji Foods v. neuvosto, T‑122/09, ei julkaistu, EU:T:2011:46, 79 ja 85 kohta).

177    Riidanalaisen asetuksen 84 perustelukappaleen mukaan hinnan alittavuuden marginaali laskettiin käsiteltävässä asiassa seuraavasti:

”Komissio määritti hintojen alittavuuden tutkimusajanjaksolla vientiä harjoittavien tuottajien ja unionin tuotannonalan toimittamien tietojen perusteella vertaamalla

a)      tuottajien tuotelajikohtaisia painotettuja keskimääräisiä myyntihintoja, jotka on oikaistu noudettuna lähettäjältä ‑tasolle;

b)      vastaavia intialaisten yhteistyössä toimineiden tuottajien ensimmäiseltä riippumattomalta asiakkaalta unionin markkinoilla veloittamia tuotelajikohtaisia painotettuja keskimääräisiä hintoja, jotka on määritetty CIF-tasolla ja oikaistu asianmukaisesti tuonnin jälkeisten kustannusten huomioon ottamiseksi.”

178    Lisäksi komissio totesi riidanalaisen asetuksen 93 perustelukappaleessa, että Jindal Saw’n valmistaman asianomaisen tuotteen, jota myytiin unionissa, painotettu keskimääräinen hinnan alittavuuden marginaali oli 30,9 prosenttia eli hinnat, joilla Jindal Saw myi kyseistä tuotetta unionissa, olivat 30,9 prosenttia alhaisemmat kuin unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hinnat.

179    Siten riidanalaisen asetuksen 84 perustelukappaleesta ilmenee, että hintoja vertailtiin samassa kaupan portaassa eli ottaen huomioon noudettuna lähettäjältä ‑tason hinnat unionin tuotannonalan myynnin osalta ja cif-hinnat Jindal Saw’n myynnin osalta. Unionin yleisen tuomioistuimen prosessijohtotoimena esittämien kysymysten johdosta komissio kuitenkin totesi, että tosiasiallisesti kyseisessä vertailussa oli otettu huomioon yhtäältä mainitun tuotannonalan osalta joko tuotantoyksiköiden noudettuna lähettäjältä ‑tason hinnat niiden myydessä suoraan riippumattomille asiakkaille tai myyntiyksiköiden noudettuna lähettäjältä ‑tason hinnat, ja toisaalta Jindal Saw’n osalta cif-hinnat, jotka vastasivat polkumyyntimarginaalin määrittämisen yhteydessä laskennallisesti muodostettua vientihintaa. Kuten ensimmäiseen kanneperusteeseen annetusta vastauksesta ilmenee, kyseiset cif-hinnat perustuvat laskennallisiin vientihintoihin, joissa otetaan huomioon erilaiset oikaisut, joiden tarkoituksena oli muun muassa ilmoittaa asianomaisen tuotteen vientihinta ennen Jindal Saw’n myyntiyksiköiden toimia.

180    Komissio väittää tältä osin, että unionin tuotannonalan myyntiyksiköiden myynnin oli katsottava vastaavan noudettuna lähettäjältä ‑myyntiä, joten se oli otettu asianmukaisesti huomioon mainitun tuotannonalan samankaltaisen tuotteen noudettuna lähettäjältä ‑myyntinä hinnan alittavuutta koskevaa laskelmaa varten. Näin hintojen vertailu tehtiin komission mukaan samaa kaupan porrasta vastaavien hintojen välillä.

181    Tätä väitettä ei voida hyväksyä.

182    Vaikka komissio totesi riidanalaisen asetuksen 84 perustelukappaleessa ja suullisessa käsittelyssä ottaneensa vertailun yhteydessä huomioon unionin tuotannonalan noudettuna lähettäjältä ‑portaan hinnat, tosiasiassa se vertasi mainitun tuotannonalan ensimmäisille riippumattomille ostajille suorittamien myyntien hintoja Jindal Saw’n cif-hintoihin.

183    Koska komissio kuitenkin käytti unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen osalta ensimmäisille riippumattomille ostajille suuntautuvan myynnin hintoja, vaatimus hintojen vertailemisesta samassa kaupan portaassa velvoitti sen vertailemaan niitä myös Jindal Saw’n tuotteiden osalta ensimmäisille riippumattomille ostajille suuntautuvan myynnin hintoihin.

184    Lisäksi on todettava, että yhtäältä se, ettei tuottaja pidä tuotteita kaupan suoraan vaan myyntiyksiköiden kautta, merkitsee, että kyseisillä yksiköillä on omat kustannukset ja oma voittomarginaali, joten ne perivät riippumattomilta asiakkailta yleensä korkeampia hintoja kuin tuottajat perivät suorista myynneistä tällaisille ostajille, eikä myyntiyksiköiden perimiä hintoja siis voida rinnastaa tuottajien perimiin hintoihin. Toisaalta väliaikaisen asetuksen 7 ja 92 perustelukappaleesta ilmenee, että tässä tapauksessa unionin tuotannonalan unionin-myynnistä suurin osa tapahtui kahden sellaisen yhteistyössä toimineen unionin tuottajan myyntiyksikön kautta, joiden osuus unionin kokonaistuotannosta on noin 96 prosenttia.

185    Tehdessään edellä 180 kohdassa tarkoitetun rinnastuksen verratakseen hinnan alittavuutta koskevan laskelman yhteydessä toisiinsa myyntiyksiköiden riippumattomilta ostajilta ja tuottajien suorissa myynneissä tällaisilta ostajilta perimiä hintoja yksinomaan unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen osalta komissio otti kyseisen tuotteen osalta huomioon hinnan, jota oli korotettu ja joka näin ollen oli epäedullisempi Jindal Saw’lle, jonka myynnistä unionissa suurin osa tapahtui myyntiyksiköiden kautta ja jonka tilanne poikkesi tältä osin toisen yhteistyössä toimineen vientiä harjoittavan tuottajan tilanteesta

186    Lisäksi on niin, että – toisin kuin komissio väittää – 30.11.2011 annetusta tuomiosta Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto ja komissio (T‑107/08, EU:T:2011:704) ei ilmene, että siltä osin kuin on kyse asianomaisesta tuotteesta, se olisi ollut velvollinen ottamaan huomioon hinnat vapaaseen liikkeeseen luovutuksen tasolla, mikä olisi käsiteltävässä asiassa vastannut cif-hintaa intialaisten vientiä harjoittavien tuottajien tuotteiden osalta.

187    Mainitun tuomion 62 ja 63 kohdasta nimittäin ilmenee, että kyseisessä asiassa unionin tuomioistuin katsoi, että hinnan alittavuutta koskevassa laskelmassa käytettyjen hintojen oli oltava riippumattomien ostajien kanssa neuvoteltuja hintoja eli hintoja, jotka ne olivat voineet ottaa huomioon päättäessään, ostavatko ne unionin teollisuudenalan tuotteita vai kyseessä olevien vientiä harjoittavien tuottajien tuotteita, ei hintoja välietapissa.

188    Edellä esitetystä seuraa, että koska komissio otti huomioon johtavaan unionin tuottajaan etuyhteydessä olevien myyntiyksiköiden myyntien hinnat määrittäessään unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hinnan ja jätti samalla huomiotta Jindal Saw’n myyntiyksiköiden myyntien hinnat määrittäessään kyseisen yrityksen tuottaman asianomaisen tuotteen hinnan, ei voida katsoa, että hinnan alittavuus laskettiin vertaamalla hintoja samassa kaupan portaassa.

189    Kuten edellä 176 kohdasta kuitenkin ilmenee, hintojen vertailu samassa kaupan portaassa on asianomaisen tuotteen hinnan alittavuutta koskevan laskelman lainmukaisuuden edellytys. Siksi hinnan alittavuutta koskevan laskelman, sellaisena kuin komissio sen toteutti riidanalaisessa asetuksessa, on katsottava olevan ristiriidassa perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan kanssa.

190    Näin ollen on todettava, että kantajat ovat perustellusti riitauttaneet hinnan alittavuutta koskevan laskelman siltä osin kuin se koskee Jindal Saw’n tuotteita.

191    Edellä esitetyn perusteella virheestä, jonka komissio teki asianomaisen tuotteen hinnan alittavuutta koskevassa laskelmassa Jindal Saw’n tuotteiden osalta, seurasi, että otettiin huomioon sellainen hinnan alittavuus, jonka määrää saati olemassaoloa ei ole määritetty asianmukaisesti.

192    Riidanalaisen asetuksen 124 perustelukappaleessa komissio kuitenkin korosti pitävänsä alittavuuden olemassaoloa tärkeänä. Kyseisen asetuksen 125 ja 126 perustelukappaleessa se katsoi, että asianomaisen tuotteen myynti unionin tuotannonalan veloittamia hintoja huomattavasti halvemmilla hinnoilla – ottaen huomioon, että ne alittivat kyseisen tuotannonalan hinnat yli 30 prosentilla – selitti yhtäältä mainitun tuotteen myyntimäärien ja markkinaosuuden kasvun ja toisaalta sen, ettei mainitun tuotannonalan ollut mahdollista lisätä myyntimääriään unionin markkinoilla tasoille, jotka olisivat varmistaneet kestävät voitot. Mainitussa 126 perustelukappaleessa komissio totesi muun muassa, että tuonti kyseisen tuotannonalan hintoja merkittävästi halvemmilla hinnoilla oli painanut hintoja huomattavasti alaspäin unionin markkinoilla ja siksi estänyt hintojen korotukset, jotka ilman kyseistä tuontia olisi tehty, sekä päätteli, että mainitun tuonnin hintojen, jotka alittivat huomattavasti unionin tuotannonalan hinnat, ja kyseiselle tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä on ajallinen yhteys.

193    Edellä 192 kohdassa mainituista riidanalaisen asetuksen perustelukappaleista ilmenee, että päätelmä, jonka mukaan unionin tuotannonalalle aiheutunut vahinko johtuu asianomaisen tuotteen tuonnista, perustuu hinnan alittavuuteen, sellaisena kuin se on laskettu kyseisessä asetuksessa. Perusasetuksen 1 artiklan 1 kohdan ja 3 artiklan 6 kohdan mukaisesti polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välinen syy-yhteys on polkumyyntitullin käyttöönoton välttämätön edellytys.

194    Kantajien tässä osassa esittämän kolmannen väitteen mukaisesti ei myöskään voida sulkea pois sitä, että jos hinnan alittavuus oli laskettu oikein, unionin tuotannonalan vahinkomarginaali olisi alennettu polkumyyntimarginaalia alhaisemmalle tasolle. Kyseisessä tapauksessa polkumyyntitullin määrää olisi perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaisesti pitänyt alentaa tasolle, joka riittää poistamaan mainitun vahingon.

195    Kun otetaan huomioon, että hinnan alittavuuden laskemisessa tehty virhe voi kyseenalaistaa riidanalaisen asetuksen lainmukaisuuden tekemällä syy-yhteyttä koskevan komission analyysin kokonaan pätemättömäksi (ks. vastaavasti tuomio 25.10.2011, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, T‑192/08, EU:T:2011:619, 119 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), kyseinen asetus on kumottava Jindal Saw’ta koskevin osin ilman, että kolmatta kanneperustetta on tarpeen tutkia.

 Oikeudenkäyntikulut

196    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut viimeksi mainittujen vaatimusten mukaisesti.

197    Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä, että muu kuin mainitun artiklan 1 ja 2 kohdassa mainittu väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Käsiteltävässä asiassa väliintulija on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevien pallografiittiraudasta (tunnetaan myös nimellä pallografiittivalurauta) valmistettujen putkien tuonnissa 17.3.2016 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2016/388 kumotaan siltä osin kuin se koskee Jindal Saw Ltd:tä.

2)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Jindal Saw’n ja Jindal Saw Italia SpA:n oikeudenkäyntikulut.

3)      Saint-Gobain Pam vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

PelikánováValančiusNihoul

SvenningsenÖberg

Julistettiin Luxemburgissa 10 päivänä huhtikuuta 2019.

Allekirjoitukset

Sisällys

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.