VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

9 päivänä syyskuuta 2008

Asia F-18/08

Luis Ritto

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Virkamiehet – Perusteettoman edun palautus – Kotitalouslisä – Suorituksen ilmeinen aiheettomuus

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Ritto vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan 14.5.2007 tehdyn komission päätöksen, jonka mukaan häneltä evättiin 1.9.2001 alkaen kotitalouslisä ja jonka mukaan hänen kyseisestä päivämäärästä alkaen kotitalouslisänä saamansa summa on palautettava henkilöstösääntöjen 85 artiklan nojalla ja joka tehtiin yhdessä tämän palauttamisen yksityiskohtaisista menettelytavoista 1. ja 21.6.2007 tehtyjen komission päätösten kanssa, sekä kumoamaan edellä mainituista päätöksistä tehdyn valituksen hylkäämisestä 7.11.2007 tehdyn komission päätöksen. 

Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

Virkamiehet – Perusteettoman edun palautus – Edellytykset

(Henkilöstösääntöjen 85 artikla; liitteessä VII olevan 1 artiklan 3 kohta)

Henkilöstösääntöjen 85 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että jotta aiheettomasti suoritettu summa voitaisiin periä takaisin, on esitettävä näyttöä joko siitä, että edunsaaja on ollut tietoinen suorituksen aiheettomuudesta, tai siitä, että suorituksen aiheettomuus on ollut niin ilmeistä, että edunsaajan on täytynyt tietää siitä. Ilman näyttöä siitä, että edunsaaja on todellakin ollut tietoinen suorituksen aiheettomuudesta, on tutkittava olosuhteet, joissa suoritus on tapahtunut, sen selvittämiseksi, onko suorituksen aiheettomuuden täytynyt olla ilmeistä. 

Henkilöstösääntöjen 85 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuun suorituksen aiheettomuuteen liitetty ilmaisu ”niin ilmeinen” ei merkitse sitä, että perusteettomien maksujen saaja olisi vapautettu kaikesta harkinnasta tai valvonnasta, vaan sitä, että nämä maksut on palautettava, kun kysymyksessä on virhe, joka ei voi jäädä tavanomaista huolellisuutta noudattavalta virkamieheltä huomaamatta.

Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 3 kohdan pelkän lukemisen perusteella jokainen virkamies voi myös ilman oikeustieteellistä koulutusta saada tietoonsa sen, että oikeus kotitalouslisään säilyy ainoastaan sillä edellytyksellä, että puolison työtulot eivät ylitä tiettyä määrää. Korkeassa virka-asemassa oleva, pitkään palvellut ja kokenut virkamies on välttämättäkin tietoinen henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun rajan ylittämisen seurauksista.

Se, että virkamies on vuosittain toimittanut tositteet puolisonsa työtuloista hallinnolle, ei vapauta tätä itse toteamasta, että nämä tulot ylittävät henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun rajan. Joka tapauksessa se, että hallinto on tehnyt virheen tai syyllistynyt laiminlyöntiin, on merkityksetöntä sovellettaessa henkilöstösääntöjen 85 artiklaa, jossa nimenomaisesti edellytetään hallinnon tehneen virheen aiheettoman suorituksen maksaessaan. Kysymys ei ole siitä, oliko virhe ilmeinen hallinnolle, vaan siitä, oliko se ilmeinen asianomaiselle. Koska kantajalla on kaikkien virkamiesten tavoin henkilökohtainen intressi tarkistaa hänelle kuukausittain suoritetut maksut, hänen tilannettaan ei voida verrata tuhansien palkkojen ja kaikenlaisten etuuksien maksamisesta vastaavan hallinnon tilanteeseen.

(ks. 29–31, 34, 36, 39 ja 40 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 71/72, Kuhl v. neuvosto, 27.6.1973 (Kok. 1973, s. 705, 11 kohta); asia 252/78, Broe v. komissio, 11.7.1979 (Kok. 1979, s. 2393, 11 ja 13 kohta) ja asia 142/78, Berghmans v. komissio, 11.10.1979 (Kok. 1979, s. 3125, 9 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑111/89, Scheiber v. neuvosto, 12.7.1990 (Kok. 1990, s. II‑429, 43 kohta); asia T‑107/92, White v. komissio, 10.2.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑41 ja II‑143, 38 kohta); asia T‑38/93, Stahlschmidt v. parlamentti, 24.2.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑65 ja II‑227, 23 kohta); asia T‑205/01, Ronsse v. komissio, 5.11.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑211 ja II‑1065, 47–49 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑180/02 ja T‑113/03, Gouvras v. komissio, 15.7.2004 (Kok. H. 2004, s. I‑A‑225 ja II‑987, 76 kohta).