EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS

(kolmas jaosto)

18 päivänä marraskuuta 2015

Asia F-73/15

FH

vastaan

Euroopan parlamentti

Henkilöstö – Virkamiehet – Päivärahojen maksamista koskeva vaatimus – Implisiittinen hylkäyspäätös, jota seurasi kyseisen vaatimuksen nimenomainen hylkäyspäätös – Implisiittisestä hylkäyspäätöksestä ei ole tehty valitusta – Nimenomaisen hylkäyspäätöksen vahvistava luonne – Prekluusio – Tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvä puuttuminen

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa FH vaatii virkamiestuomioistuinta lähinnä kumoamaan 8.7.2014 tehdyn päätöksen, jolla Euroopan parlamentti hylkäsi hänen päivärahojen maksamista koskevan vaatimuksensa.

Ratkaisu:      Kanne jätetään tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat. Euroopan parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan FH:n oikeudenkäyntikulut

Tiivistelmä

1.      Henkilöstökanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Hakemuksen implisiittinen hylkäyspäätös, jota ei ole riitautettu määräajassa – Myöhempi nimenomainen päätös – Vahvistava toimenpide – Prekluusio

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2.      Tuomioistuinmenettely – Oikeudenkäyntikulut – Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen – Kohtuullisuusvaatimusten huomioon ottaminen – Asian voittaneen asianosaisen velvoittaminen oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen

(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 102 artiklan 2 kohta)

1.      Vaikka henkilöstösääntöjen 91 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”jos nimenomainen hylkäyspäätös tehdään valituksen hylkäävän implisiittisen päätöksen jälkeen, mutta kanteen nostamiselle säädetyssä määräajassa, määräaika kanteen nostamiselle alkaa uudelleen”, tätä säännöstä ei voida soveltaa vaatimuksen esittämisvaiheessa ja ennen valituksen tekemistä. Tätä erityissäännöstä, joka koskee kanteen nostamiselle asetettujen määräaikojen laskemista, on tulkittava sanatarkasti ja suppeasti. Tästä seuraa, että vaatimuksen nimenomainen hylkääminen tämän saman vaatimuksen implisiittisen hylkäyspäätöksen jälkeen, jolloin kysymyksessä on pelkkä vahvistava toimi, ei anna virkamiehelle mahdollisuutta jatkaa oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä avaamalla hänelle uuden määräajan valituksen tekemistä varten.

Näin ollen valitus, joka on tehty yli kolme kuukautta vaatimuksen implisiittisen hylkäyspäätöksen jälkeen, ei merkitse asian saattamista nimittävän viranomaisen käsiteltäväksi sääntöjenmukaisesti tavalla, joka mahdollistaa oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn jatkamisen kanteella.

Jos lisäksi olisi katsottava, että tämän hylkäämisen perusteiden pelkkä tiedoksi antaminen kyseisellä vaatimuksen hylkäyspäätöksellä saattoi käynnistää uudelleen kanteen nostamisen määräajat, voitaisiin kaikista hallinnon implisiittisistä päätöksistä, joita määritelmän mukaisesti ei ole perusteltu, koska hyvänsä tehdä perusteluvaatimus, jonka avulla virkamiehet tai toimihenkilöt voisivat myöntää itselleen uuden määräajan valituksen nostamiseksi kolmen kuukauden kuluessa täydentävien perusteluiden vastaanottamisesta, vaikka henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukaisen päätöksen puutteellisiin perusteluihin voidaan vedota tai niihin on jopa vedottava valituksen yhteydessä, ja hallinto voi näin ollen mahdollisesti oikaista sen tällaisen valituksen perusteella tekemässään päätöksessä.

(ks. 24, 25 ja 28 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: määräys 17.11.2000, Martinelli v. komissio (T-200/99, EU:T:2000:269, 11 kohta)

Unionin yleinen tuomioistuin: tuomio7.7.2011, Longinidis v. Cedefop (T-283/08 P, EU:T:2011:338, 72 kohta) ja tuomio 21.5.2014, Mocová v. komissio (T-347/12 P, EU:T:2014:268, 35 kohta)

Virkamiestuomioistuin: määräys 8.7.2009, Sevenier v. komissio (F-62/08, EU:F:2009:88, 33 kohta) ja määräys 22.4.2015, ED v. ENISA (F-105/14, EU:F:2015:33, 41 kohta)

2.      Virkamiestuomioistuin voi työjärjestyksensä 102 artiklan 2 kohdan mukaan päättää, että asian voittanut asianosainen velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan toiselle osapuolelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, jos tämä katsotaan perustelluksi kyseisen osapuolen menettelyn takia, ottaen huomioon myös tämän menettely ennen asian vireilletuloa. Tältä osin toimielin voidaan velvoittaa vastaamaan oikeudenkäyntikuluista sen takia, että se on toiminut huolimattomasti oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä.

Toimielin, joka on yhtäältä antanut henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukaisen neljän kuukauden määräajan kulua ennen kuin se hylkää kyseisen hakemuksen nimenomaisesti, ja joka ei toisaalta ole kiinnittänyt kantajan huomiota nimenomaisessa hylkäyspäätöksessä siihen, että pyyntö oli jo hylätty implisiittisellä päätöksellä ja että tästä viimeksi mainitusta päätöksestä alkoi kulua kolmen kuukauden määräaika valituksen tekemistä varten, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se on velvoitettava korvaamaan kantajalle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

(ks. 37–39 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: tuomio 28.6.2006, Le Maire v. komissio (F-27/05, EU:F:2006:56, 53 kohta) ja määräys 5.7.2011, Coedo Suárez v. neuvosto (F-73/10, EU:F:2011:102, 47 kohta)