JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
EVGENI TANCHEV
3 päivänä huhtikuuta 2019 (1)
Asia C‑722/17
Norbert Reitbauer,
Dolinschek GmbH,
B.T.S. Trendfloor Raumausstattungs-GmbH,
Elektrounternehmen K. Maschke GmbH,
Klaus Egger ja
Architekt DI Klaus Egger Ziviltechniker GmbH
vastaan
Enrico Casamassima
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bezirksgericht Villach (Villachin piirioikeus, Itävalta))
Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Asetus (EU) N:o 1215/2012 – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Erityinen toimivalta – 24 artiklan 1 ja 5 alakohta – Pakkohuutokaupan tuoton jako – Täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne – 7 artiklan 1 alakohdan a alakohta – Sopimusta koskevan asian käsite – Actio pauliana
1. Käsiteltävänä oleva Bezirksgericht Villachin (Villachin piirioikeus, Itävalta) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee asetuksen (EU) N:o 1215/2012(2) 7 ja 24 artiklan tulkintaa, kun kyseessä on Itävallan oikeuden mukainen täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne (Widerspruchsklage), joka vastaa tässä tapauksessa – kuten jäljempänä nähdään – pohjimmiltaan actio pauliana ‑kannetta (etenkin kyseisen asetuksen 7 artiklaa sovellettaessa).
2. Vuosien 150–125 eKr. tienoilla Paulus-niminen preettori salli ilmeisesti ensimmäisenä oikeuskeinon, jossa velkoja saattoi riitauttaa velallisen petollisesti velkojan vahingoksi toteuttamat toimet ja josta alettiin näin myöhemmin käyttää nimitystä actio pauliana.(3) Actio pauliana ‑kanne kirjattiin lakiin ensimmäisen kerran Ranskassa: Code Napoléonin 1167 §:n I momentin mukaan velkojatkin ”peuvent aussi, en leur nom personnel, attaquer les actes faits par leur débiteur en fraude de leurs droits”.(4)
3. Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö liittyy Itävallan täytäntöönpanolain (Exekutionsordnung, jäljempänä EO) 232 §:n mukaiseen täytäntöönpanon riitauttamista koskevaan kanteeseen oikeusriidassa, joka koskee talon pakkohuutokaupasta saadun tuoton jakamista. Kanteen osapuolina ovat yhtäältä Norbert Reitbauer, Dolinschek GmbH, B.T.S. Trendfloor Raumausstattungs-GmbH, Elektrounternehmen K. Maschke GmbH, Klaus Egger ja Architekt DI Klaus Egger Ziviltechniker GmbH (jäljempänä kantajat) ja toisaalta Enrico Casamassima (asianajaja, jäljempänä vastaaja). Kantajat väittävät myyntituloja koskevan vaateensa olevan ensisijainen vastaajan vaateeseen nähden ja Itävallan tuomioistuimen olevan asetuksen N:o 1215/2012 nojalla toimivaltainen.
4. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt ennakkoratkaisukysymyksiä, jotka liittyvät asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 ja 5 alakohtaan, olen tullut siihen tulokseen, että tässä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tuomiovalta saattaakin perustua kyseisen asetuksen 7 artiklaan.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Asetus N:o 1215/2012
5. Asetuksen N:o 1215/2012 II luku, jonka otsikko on ”Toimivalta”, sisältää muun muassa 1 jakson (”Yleiset säännökset”) ja 2 jakson (”Erityinen toimivalta”). Luvun 1 jaksossa olevan 4 artiklan 1 kohdan mukaan ”kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu”.
6. Luvun 2 jakson 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdan mukaan on niin, että ”jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa – – sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä”.
7. Asetuksen 24 artiklan 1 ja 5 alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Seuraavilla jäsenvaltion tuomioistuimilla on asianosaisten kotipaikasta riippumatta yksinomainen toimivalta:
1) asiassa, joka koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokrasopimusta, sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, missä kiinteistö sijaitsee.
– –
5) asiassa, joka koskee tuomioiden täytäntöönpanoa, sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa tuomio on pantu tai on määrä panna täytäntöön.”
B Itävallan oikeus
8. EO:n 232 §:n mukaisen täytäntöönpanon riitauttamista koskevan kanteen luonteesta on todettava, että kiinteistön pakkohuutokaupan tuoton jaosta on sovittava suullisessa käsittelyssä ja tätä varten velkojia kehotetaan esittämään tuotonjakoa koskevat vaateensa ja näyttämään ne toteen asiakirjoilla. Käsittelyssä tutkitaan vaateiden oikeellisuus ja etusijajärjestys. Velkojat ja velallinen voivat vastustaa vaateiden huomioon ottamista. Vastustaminen voi koskea vaateen oikeellisuutta, tapauksen mukaan koko vaateen tai sen osien erääntymistä, kiinteistöön liittyviä vastuita, kiinteistörekisteriin merkittyä etusijajärjestystä ja etenkin myös saadun panttioikeuden pätevyyttä.
9. Itävallan takaisinsaantiasetuksessa (Anfechtungsordnung, jäljempänä AnfO), joka on actio pauliana ‑kannetta koskeva Itävallan säädös, säädetään tässä yhteydessä merkityksellisiltä osin, että velkojalla on takaisinsaantioikeus silloin, kun velallisen omaisuuteen kohdistuva täytäntöönpano ei ole johtanut tai ei johtaisi velkojan vaateiden täysimääräiseen täyttymiseen ja nämä vaateet on mahdollista täyttää takaisinsaannin avulla. Takaisinsaantiin voidaan vedota haittaamistarkoituksen tai omaisuuden hukkaamisen vuoksi ja myös vastikkeettoman käytön osalta. Jos velallisen oikeustoimen tarkoituksena on aiheuttaa haittaa sen velkojille ja toinen osapuoli on tästä tietoinen, takaisinsaannin määräaika on kymmenen vuotta, muissa tapauksissa kaksi vuotta. Esteenä takaisinsaannille ei ole se, että takaisinsaantivaatimuksen kohteena olevalle toimelle on hankittu täytäntöönpanoperuste tai että se on seurausta täytäntöönpanosta.
II Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
10. Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelta tiedustellaan, kuuluvatko EO:ssa ”täytäntöönpanon riitauttamista koskevaksi kanteeksi” nimetyt kanteet asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 5 alakohdan soveltamisalaan, kun kilpailevat velkojat ovat menettelyssä erimielisiä talon pakkohuutokaupasta saadun tuoton jakamisesta.
11. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää kysymyksensä tarkemmin sanottuna tilanteessa, jossa täytäntöönpanon riitauttamista koskevassa kanteessa väitetään, että velkojan A (vastaaja Casamassima) saaminen, joka perustuu panttioikeudella taattuun lainasopimukseen ja kilpailee velkojien B (kantajat Reitbauer ym.) vastasaamisen kanssa, on tehoton velkojan A (perusteettoman) suosimisen vuoksi. Kyseinen vastaväite on samankaltainen kuin Itävallan oikeuden mukainen takaisinsaantikanne (Anfechtungsklage).
12. Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, kuuluuko kyseinen täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdan soveltamisalaan.
13. Ennakkoratkaisupyynnössä esitetyn perusteella tosiseikat ovat tiivistettynä seuraavat.
14. Vastaaja ja Isabel C. (jäljempänä velallinen) asuvat Roomassa Italiassa, ja he asuivat yhdessä ainakin kevääseen 2014 asti. He ostivat vuonna 2010 Villachissa Itävallassa sijaitsevan talon, jonka omistajaksi kiinteistörekisteriin merkittiin yksin velallinen. Ennakkoratkaisupyynnössä todetaan tarkemmin asiaa selvittämättä, että velallisen ja kantajien välillä tehtiin sopimuksia talon laajoista kunnostustöistä ja vastaaja ”osallistui” kyseisten sopimusten tekemiseen.
15. Koska kunnostustöiden kustannukset ylittivät selvästi alkuperäisen kustannusarvion, maksujen suorittaminen kantajille keskeytyi. Kantajat ovat tästä syystä nostaneet kanteita velallista vastaan vuodesta 2013 lähtien, ja vuoden 2014 alussa annettiin ensimmäinen useista kantajien hyväksi ratkaistuista tuomioista. Velallinen on hakenut kyseisiin tuomioihin muutosta.
16. Velallinen myönsi 7.5.2014 roomalaisessa tuomioistuimessa olevansa vastaajalle velkaa lainasopimuksesta 349 772,95 euroa(5) ja sitoutui tuomioistuimessa vahvistetun sovinnon mukaisesti maksamaan tämän määrän viimeksi mainitulle viiden vuoden kuluessa. Lisäksi velallinen sitoutui ottamaan kiinnityksen Villachissa (Itävallassa) sijaitsevaan kiinteistöön vastaajan saamisen takaamiseksi.
17. Itävaltalainen notaari laati 13.6.2014 (vielä) velka- ja panttiasiakirjan Itävallan lainsäädännön mukaisesti Wienissä edellä mainitun järjestelyn (ensimmäinen panttioikeus) takaamiseksi. Tällä asiakirjalla perustettiin 18.6.2014 panttioikeus Villachissa sijaitsevaan taloon.
18. Kantajien hyväksi annetuista tuomioista tuli täytäntöönpanokelpoisia vasta tämän ajankohdan jälkeen. Velallisen taloon kohdistuvat kantajien panttioikeudet, jotka saatiin täytäntöönpanomenettelyn kautta (toinen panttioikeus), ovat näin ollen toissijaisia vastaajan sopimusperusteiseen ensimmäiseen panttioikeuteen nähden.
19. Roomalainen tuomioistuin vahvisti 3.9.2015, että tuomioistuimessa 7.5.2014 vahvistettu sovintoratkaisu on eurooppalainen täytäntöönpanoperuste.(6)
20. Panttioikeuden realisoimiseksi vastaaja haki helmikuussa 2016 ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta (Bezirksgericht Villach) velallista vastaan määräystä, jossa hän vaati Villachissa sijaitsevan talon pakkohuutokauppaa. Talo huutokaupattiin 280 000 euron hintaan syksyllä 2016. Kiinteistörekisterimerkinnän mukaisesti tuotto menisi lähes kokonaan vastaajalle (Itävallan lain mukaan kesäkuussa 2014 merkityn) ensimmäisen panttioikeuden perusteella.
21. Tämän estämiseksi kantajat nostivat kesäkuussa 2016 Landesgericht Klagenfurtissa (Klagenfurtin osavaltion tuomioistuin, Itävalta) takaisinsaantikanteen (Anfechtungsklage) vastaajaa ja velallista vastaan. Landesgericht Klagenfurt jätti kanteen tutkimatta, koska sillä ”ei ollut kansainvälistä toimivaltaa [velallisen ja vastaajan] kotipaikan” sijaitessa Itävallan ulkopuolella. Päätöksestä tuli lainvoimainen heinäkuussa 2017.
22. Samaan aikaan kantajat vastustivat ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa (Bezirksgericht Villach) 10.5.2017 pidetyssä istunnossa pakkohuutokaupan tuoton jakoa ja nostivat sen jälkeen EO:n mukaisen täytäntöönpanon riitauttamista koskevan kanteen vastaajaa vastaan.
23. Täytäntöönpanon riitauttamista koskevassa kanteessa kantajat vaativat toteamaan päätöksen, joka koski 279 980,43 euron jakamista vastaajalle, oikeudellisesti pätemättömäksi seuraavista syistä: i) velallisella oli vastaajalta vähintäänkin lainasopimukseen perustuvaa saamista vastaava määrä vahingonkorvaussaamisia,(7) joten kyseinen saaminen on lakannut (ne väittävät velallisen vahvistaneen, että vastaaja oli tehnyt kantajilta tilauksia velallisen tietämättä ja ilman tämän suostumusta), ja ii) kesäkuussa 2014 päivätty velka- ja panttiasiakirja oli laadittu vain muodollisesti, ja sen tarkoituksena oli estää kantajia panemasta vireille taloon liittyviä täytäntöönpanomenettelyitä.
24. Vastaaja on esittänyt toimivallan puuttumista koskevan väitteen täytäntöönpanon riitauttamista koskevan kanteen osalta. Kantajat väittävät, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toimivaltainen asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan nojalla.
25. Tämän perusteella Bezirksgericht Villach päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”[1.] Onko [asetuksen N:o 1215/2012] 24 artiklan 5 alakohtaa tulkittava siten, että [EO:n] 232 §:ssä sellaista tapausta varten, jossa osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen pakkohuutokaupan tuoton jaosta, säädetty täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne kuuluu tämän säännöksen soveltamisalaan
myös silloin, jos panttivelkojan toista panttivelkojaa vastaan nostama kanne
a) tukeutuu perusteeseen, jonka mukaan panttioikeudellisesti turvattu lainasaaminen ei ole enää olemassa velallisen vahingonkorvaukseen perustuvan vastasaamisen vuoksi, ja
b) tukeutuu lisäksi – takaisinsaantikanteen tapaan – perusteeseen, jonka mukaan tätä lainasaamista koskevan panttioikeuden perustaminen on velkojan suosimisen vuoksi tehoton?
[2.] Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi:
Onko [asetuksen N:o 1215/2012] 24 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että [EO:n] 232 §:ssä sellaista tapausta varten, jossa osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen pakkohuutokaupan tuoton jaosta, säädetty täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne kuuluu tämän säännöksen soveltamisalaan
myös silloin, jos panttivelkojan toista panttivelkojaa vastaan nostama kanne
a) tukeutuu perusteeseen, jonka mukaan panttioikeudellisesti turvattu lainasaaminen ei ole enää olemassa velallisen vahingonkorvaukseen perustuvan vastasaamisen vuoksi, ja
b) tukeutuu lisäksi – takaisinsaantikanteen tapaan – perusteeseen, jonka mukaan tätä lainasaamista koskevan panttioikeuden perustaminen on velkojan suosimisen vuoksi tehoton?”
26. Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle esittivät kantajat, vastaaja, Portugalin ja Sveitsin hallitukset sekä Euroopan komissio. Mainittuja kahta hallitusta lukuun ottamatta edellä mainitut asianosaiset ja muut osapuolet esittivät suullisia huomautuksia 16.1.2019 pidetyssä istunnossa.
III Arviointi
A Yhteenveto asianosaisten väitteistä
27. Kantajat väittävät olennaisilta osin, että tässä on mahdollista vedota tuomioistuimen toimivaltaisuuteen asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 5 alakohdan nojalla tuomioiden täytäntöönpanoon liittyvissä menettelyissä tai, jos tämä ei ole mahdollista, kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 alakohdan nojalla muun muassa siksi, että täytäntöönpanon riitauttamista koskevalla kanteella on suora yhteys täytäntöönpanomenettelyihin.
28. Vastaaja väittää lähinnä, ettei kyseisen asetuksen 24 artiklan 5 alakohtaa voida soveltaa tämän kanteen osalta. Kanteella ei ole hänen mukaansa suoraa yhteyttä julkista valtaa käyttäen toteutettaviin pakkotäytäntöönpanotoimenpiteisiin, ja sillä pyritään vastaajan panttioikeuden aineelliseen tutkimiseen. Nostettu kanne vastaa luonteeltaan takaisinsaantikannetta, ja unionin tuomioistuin on jo todennut, ettei tätä toimivaltaa voida käyttää takaisinsaantikanteiden osalta.(8) Tämän on näin ollen pädettävä myös silloin, kun takaisinsaantivaatimuksella vastustetaan pakkohuutokaupan tuoton jakamista ja pannaan vireille täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne. Myöskään asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohtaa ei voida soveltaa, sillä täytäntöönpanon riitauttamista koskevalla kanteella ei ole yhteyttä kyseisen talon sijaintipaikkaan (täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne nostettiin vasta tuomioistuimen määräämän kiinteistön pakkohuutokaupan jälkeen).
29. Portugalin hallitus ja komissio esittävät olennaisilta osin, että 4.7.1985 annetun tuomion AS Autoteile (220/84, EU:C:1985:302), 10.1.1990 annetun tuomion Reichert ja Kockler (C‑115/88, EU:C:1990:3; jäljempänä tuomio Reichert I) ja 16.11.2016 annetun tuomion Schmidt (C‑417/15, EU:C:2016:881) perusteella asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 ja 5 alakohdan soveltamisala ei kata tässä kyseessä olevaa täytäntöönpanon riitauttamista koskevaa kannetta.
30. Sveitsin hallitus väittää lähinnä, että täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne on osa täytäntöönpanomenettelyä ja kuuluu näin asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 5 alakohdan soveltamisalaan. Jos kannetta on pidettävä myös actio pauliana ‑kanteena, toimivaltakysymys olisi käsiteltävä erikseen. Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, Sveitsin hallitus pitää toista kysymystä hypoteettisena.
B Arviointi
1. Alustavat huomautukset
31. Vastaaja ehdottaa huomautuksissaan ensinnäkin, että unionin tuomioistuimen pitäisi vastata yhteen ylimääräiseen ennakkoratkaisukysymykseen. Tuohon pyyntöön ei voida suostua, sillä yksinomaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan sen ratkaistavaksi saatetun riita-asian tosiseikat ja arvioimaan niitä sekä tulkitsemaan ja soveltamaan kansallista lainsäädäntöä.(9) Asianosaiset eivät voi muuttaa niiden kysymysten sisältöä, jotka ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin päättää esittää unionin tuomioistuimelle,(10) eikä unionin tuomioistuimen tehtävänä ole tarkastella muita pääasian asianosaisten esittämiä ennakkoratkaisukysymyksiä.(11) Vaikka pääasian asianosaiset voivat vapaasti ehdottaa ennakkoratkaisukysymyksiä ennakkoratkaisua pyytävälle tuomioistuimelle, nämä pyynnöt eivät sido sitä sen pyytäessä unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua.
32. Toiseksi asianosaiset vaikuttavat olevan erimielisiä siitä, mikä panttioikeus on merkityksellinen pääasian menettelyssä. Asianosaiset väittivät istunnossa, että merkityksellinen panttioikeus on joko vastaajan ja velallisen Italiassa sopima järjestely tai itävaltalaisen notaarin tästä järjestelystä laatima asiakirja. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy kuitenkin selvästi ilmi, että merkityksellinen on itävaltalaisen notaarin Wienissä laatima, vastaajan ja velallisen välinen panttiasiakirja, joka on Villachissa sijaitsevaa taloa koskevan panttioikeuden perusta. Kyseinen panttioikeus perustettiin 18.6.2014. Kantajien hyväksi ratkaistuista tuomioista tuli täytäntöönpanokelpoisia vasta tämän ajankohdan jälkeen. Tuomioistuimessa 7.5.2014 vahvistettu sovintoratkaisu vahvistettiin eurooppalaiseksi täytäntöönpanoperusteeksi 3.9.2015 eli vuosi taloa koskevan panttioikeuden perustamisen jälkeen.
33. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta tarkastelemaan lähinnä, olisiko asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 ja 5 alakohdassa säädettyjä yksinomaista toimivaltaa koskevia sääntöjä arvioitava täytäntöönpanon riitauttamista koskevan kanteen osalta kokonaisuutena tarkasteltavan kanteen tarkoituksen perusteella vai tosiasiassa esitettyjen yksittäisten vastaväitteiden perusteella.
34. Kuten selitän arvioinnissani jäljempänä, kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 ja 5 alakohtaa ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimivalta saattaa voida perustua saman asetuksen 7 artiklan 1 alakohtaan.
2. Ensimmäinen kysymys (asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 5 alakohta)
35. Esitän (komission tavoin), että täytäntöönpanon riitauttamista koskevan kanteen katsominen kokonaisuutena tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanoon liittyväksi menettelyksi ei ole yhteensopivaa asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 5 alakohdan mukaisen, vain poikkeustapauksessa sovellettavan yksinomaisen toimivallan kanssa, koska menettelyn sisältö voi vaihdella huomattavasti ja sisältää hyvin erilaisia vaateita.
36. Näin on erityisesti siksi, että kyseistä säännöstä ei pidä tulkita laajemmin kuin mitä sen tarkoitus edellyttää (tuomio Reichert II, 25 kohta).
37. On totta, että pääasian kanne on nostettu pakkohuutokaupasta saadun tuoton jakamiseen liittyvässä asiayhteydessä ja että kantajien lopullisena tavoitteena on saada vaateensa täytettyä kyseisestä pakkohuutokaupasta saadusta tuotosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olemassa olisi automaattisesti tiivis yhteys ”irtainta tai kiinteää omaisuutta koskevaan pakkotoimenpiteeseen, rajoitukseen tai takavarikointiin, jotta varmistetaan tuomioiden ja virallisten asiakirjojen tehokas täytäntöönpano”, mitä edellytetään 26.3.1992 annetussa tuomiossa Reichert II (26 ja 27 kohta) ja Jenardin selvityksessä.(12)
38. Tällaisen tiiviin yhteyden (ja yksinomaisen toimivallan) osoittamiseksi on siis tarkasteltava jokaista yksittäistä vaadetta erikseen. Toisin sanoen käsiteltävässä asiassa ei pitäisi tukeutua kanteen tyyppiin yleisesti teorian tasolla, sillä vain siten voidaan kunnioittaa kyseisen poikkeuksen henkeä ja tavoitetta.
a) Kantajien ensimmäinen vastaväite
39. Kantajat väittävät, että panttioikeudellisesti turvattu lainasaaminen on lakannut olemasta, koska velallinen on vaatinut vastaajalta vahingonkorvauksia vastavaateella. Jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi arvioida, onko väite perusteltu, sen pitäisi suorittaa tutkinta, joka loittonee huomattavasti pakkohuutokaupan täytäntöönpanoa koskevista kysymyksistä.
40. Tällainen tilanne on verrattavissa tilanteeseen, jota tarkasteltiin tuomiossa AS Autoteile,(13) jossa yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi väitteen siitä, että asianosainen voi vedota sen sopimusvaltion, jossa täytäntöönpano on määrä toteuttaa, tuomioistuimissa nostetussa täytäntöönpanoa vastustavassa kanteessa siihen, että oikeus, jonka täytäntöönpanoa haetaan, kuitataan vaateella, jonka osalta kyseisen valtion tuomioistuimet eivät olisi toimivaltaisia, jos vaade esitettäisiin erikseen. Yhteisöjen tuomioistuin tukeutui yleissopimuksen(14) mukaiseen järjestelmään sekä yleissopimuksen 16 artiklan luonteeseen poikkeusmääräyksenä ja totesi, että kyseinen kanne oli vastoin vastaajan kotipaikan tuomioistuinten ja täytäntöönpanopaikan tuomioistuinten välistä toimivallanjakoa.
41. Tällaista tilannetta voidaan verrata tässä kyseessä olevaan tilanteeseen, jossa korvausvaatimus liittyy täytäntöön pantavaan velkaan ja jossa täytäntöön panevalla tuomioistuimella ei olisi kansainvälistä toimivaltaa, jos vastavaatimus esitettäisiin erikseen (jos siitä toisin sanoen nostettaisiin erillinen kanne).
42. Yksinomaisen kansainvälisen toimivallan ulottaminen tällaiseen tapaukseen, joka koskee deliktiluonteisia saamisia tai oikeuksia, jotka ovat ensi näkemältä itsenäisiä suhteessa täytäntöönpanokanteeseen, ylittäisi sen, mitä kyseisen säännöksen tarkoitus edellyttää.
43. Ensimmäisellä vastaväitteellä ei siis voida perustella sitä, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella olisi asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 5 alakohdan nojalla yksinomainen toimivalta.
b) Kantajien toinen vastaväite
44. Toinen vastaväite koskee velan vahvistavaa notaarin 13.6.2014 laatimaa asiakirjaa. Kyseisessä asiayhteydessä kantajat vaikuttavat riitauttavan asiakirjan, johon pakkohuutokauppa perustui, mutteivät varsinaista täytäntöön panevien viranomaisten menettelytapaa. Tämän vuoksi tilanne on mahdollista rinnastaa tuomioon Reichert II.
45. Yhteisöjen tuomioistuin toteaa kyseisen tuomion 28 kohdassa, että Ranskan lainsäädännön mukaisella actio pauliana ‑kanteella pyritään suojelemaan velkojan etuja. Sen mukaan sitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu päätöksen saamiseen menettelyssä, joka liittyy irtainta tai kiinteää omaisuutta koskevaan pakkotoimenpiteeseen, rajoitukseen tai takavarikointiin, jotta varmistetaan tuomioiden ja virallisten asiakirjojen tehokas täytäntöönpano, eikä se näin ollen kuulu yleissopimuksen 16 artiklan 5 kohdan soveltamisalaan.
46. Edellä todetun perusteella asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 5 alakohdan (joka vastaa olennaisilta osin yleissopimuksen 16 artiklan 5 kohtaa) olisi tulkittava tarkoittavan, ettei EO:n 232 §:n mukainen täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne kuulu sellaisenaan 24 artiklan 5 alakohdan soveltamisalaan. Sen sijaan on tutkittava jokainen yksittäinen vastaväite. Pakkohuutokaupan perusteena olevan saamisen olemassaolon ja kyseistä lainasaamista koskevan panttioikeuden perustamisen pätevyyden kiistävillä vastaväitteillä ei ole riittävän läheistä yhteyttä täytäntöönpanomenettelyihin (ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa itse ennakkoratkaisupyynnön 45 kohdassa, että asia saattaa olla näin), joten niillä ei voida perustella 24 artiklan 5 alakohdan mukaista yksinomaista toimivaltaa.
3. Toinen kysymys (asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohta)
47. Jos ensimmäiseen kysymykseen olisi vastattava kieltävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, voiko yksinomainen toimivalta perustua 24 artiklan 1 alakohtaan.
48. Olen komission kanssa samaa mieltä siitä, että samaa päättelyä on sovellettava myös toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, koska myös 24 artiklan 1 alakohdan mukainen yksinomainen toimivalta on poikkeus yleisestä periaatteesta.
49. Suppean tulkinnan poikkeuksellisesta luonteesta on muistutettu vastikään 16.11.2016 annetussa tuomiossa Schmidt (C‑417/15, EU:C:2016:881, 27–34 kohta), jossa unionin tuomioistuin toteaa lähinnä, että kun pääasiassa kyseessä oleva kanne sisältää monia vastaväitteitä, on jokainen vastaväite tutkittava, eikä tutkinnan pitäisi perustua yleiseen kannetyyppiin.
50. Ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä arvioitaessa esitettyjen perusteiden (jotka ovat kokonaan sovellettavissa tähän) mukaisesti asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdan nojalla tapahtuvan tarkastelun tulisi siis perustua kuhunkin yksittäiseen vastaväitteeseen.
51. Viittaan jälleen edellä mainittuun tuomioon Schmidt (34 kohta): ”sen jäsenvaltion, jossa kiinteistö sijaitsee, tuomioistuimen toimivaltaisuuteen ei kuitenkaan riitä, että kanne koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen tai liittyy kiinteistöön”.
52. Kantajat pyrkivät saamaan määräyksen siitä, ettei pakkohuutokaupan tuottoja makseta (kokonaan) vastaajalle. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ”pääkysymys [on], osallistuuko vastaajana oleva velkoja jakoon, ja jos osallistuu, missä laajuudessa”. Tältä osin kanne perustuu kahteen vastaväitteeseen, jotka koskevat i) taustalla olevaa velkaa/saamista (lainasopimukseen perustuva saaminen on lakannut) ja ii) taustalla olevaa panttioikeutta (kyseistä lainasopimukseen perustuvaa saamista koskeva panttioikeus perustettiin vilpillisessä tarkoituksessa).
a) Kantajien ensimmäinen vastaväite
53. Edellisestä kohdasta seuraa, ettei ensimmäisellä vastaväitteellä ole käsiteltävässä asiassa esineoikeudellista luonnetta, koska kyseessä on velallisen ja vastaajan välisten oikeuksien olemassaolo. Vastaajan panttioikeuden perustaminen perustuu kyseiseen oikeuteen, samoin kuin siitä seuranneet täytäntöönpanomenettelyt.
54. On totta, että saamisen ja sen taustalla olevan oikeuden olemassaolo ovat olleet esineoikeudellisen panttioikeuden perustamisen ja sitä seuranneiden täytäntöönpanomenettelyiden perustana. Kuten komissio on kuitenkin tuonut esille, kyseisen vastaväitteen yhteydessä esineoikeus ei ole kanteen pääperuste eikä menettelyn kohde. Erityistä tosiseikkojen analysointia ei vaadita sen määrittämiseksi, onko vastaajana olevan velkojan saaminen velalliseen nähden lakannut olemasta. Se ei edellytä myöskään kiinteistön sijaintipaikan oikeussääntöjen ja tapaoikeuden soveltamista (mikä on ainoa seikka, jolla yksinomainen toimivalta voitaisiin perustella). Ensimmäisen vastaväitteen tutkiminen vaikuttaa vain automaattisesti esineoikeudellisen panttioikeuden perustamiseen ja täytäntöönpanomenettelyihin, mutta se ei ole kanteen pääperuste.
b) Kantajien toinen vastaväite
55. Kantajat kyseenalaistavat vastaajan hyväksi perustetun ensimmäisen panttioikeuden pätevyyden. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että tätä vastaväitettä on pidettävä actio pauliana ‑kanteena. Tältä osin tilanne on rinnastettava tuomioon Reichert I (tuomion 12 kohta).
56. Yhteisöjen tuomioistuin toteaa kyseisessä tuomiossa, että Ranskan oikeuden mukainen actio pauliana ‑kanne perustuu velkaan eli velkojan velalliseen kohdistamaan henkilökohtaiseen vaatimukseen, ja sillä pyritään turvaamaan vakuus, joka velkojalla voi olla velallisen omaisuuteen nähden. Jos kanne menestyy, tulee velallisen velkojan vahingoksi suorittama omaisuudensiirto tehottomaksi yksin velkojaan nähden.
57. Kantajat väittävät, että kyseistä saamista koskeva panttioikeus perustettiin vilpillisessä tarkoituksessa asianomaisen talon siirtämiseksi niiden ulottumattomiin.
58. Sen kysymyksen tarkastelu, täyttyvätkö actio pauliana ‑kanteen edellytykset, ei kuitenkaan edellytä tiukasti Villachissa sijaitsevaan taloon liittyvää arviointia, millä voitaisiin perustella sellaisenaan yksinomainen toimivalta (tuomio 16.11.2016, Schmidt, C‑417/15, EU:C:2016:881).
59. Vaikka kanteella on jonkinlainen yhteys taloon ja siihen liittyviin panttioikeuksiin, yhteys ei ole riittävän vahva niin, että sillä voitaisiin perustella asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettu yksinomainen toimivalta.
60. Tämän vuoksi kyseistä säännöstä ei voida soveltaa pääasian kaltaisessa oikeusriidassa.
61. Kuitenkin katson, että unionin tuomioistuimen on tutkittava myös asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan(15) (joka koskee sopimukseen liittyviä asioita) mahdollinen sovellettavuus käsiteltävässä asiassa, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa vastaus, josta on hyötyä sen käsiteltävänä olevan oikeusriidan ratkaisemisessa.
4. Asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohta
62. On totta, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimenomaisesti pyydä unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua kyseisessä säädöksessä säädetyistä muista toimivaltasäännöistä.
63. ”Se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla tiettyyn unionin oikeuden määräykseen tai säännökseen, ei [kuitenkaan] estä unionin tuomioistuinta esittämästä tälle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä tämän arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin viitannut niihin kysymyksissään. Unionin tuomioistuimen on poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde.”(16)
64. Kun otetaan huomioon, että yhteisöjen tuomioistuin on katsonut erityisesti tuomiossa Reichert I ja tuomiossa Reichert II,(17) ettei actio pauliana ‑kanne kuulu yleissopimuksen 16 artiklan 1 kohdan (joka vastaa olennaisilta osin asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohtaa) eikä myöskään yleissopimuksen 5 artiklan 3 kohdan, 16 artiklan 5 kohdan (olennaisilta osin edellä mainitun asetuksen nykyinen 24 artiklan 5 alakohta) eikä 24 artiklan soveltamisalaan, on joko myönnettävä, ettei actor sequitur forum rei ‑periaate salli mitään poikkeusta actio pauliana ‑kannetta koskevissa tapauksissa, tai ainoaksi vaihtoehtoiseksi tuomioistuimeksi jää forum contractus Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan(18) (asetuksen N:o 1215/2012 nykyinen 7 artiklan 1 alakohta) mukaisesti; kyseisen asetuksen rakenteesta seuraa, että jollei sen 24 artiklaa (yksinomainen toimivalta) voida soveltaa, voidaan soveltaa sen 7 artiklaa (erityinen toimivalta).
65. Jälkimmäinen vaihtoehto on mielestäni oikea.
66. Esimerkiksi usean valtion ylimmät tuomioistuimet ovat jo vahvistaneet tämän näkemyksen (kuten Italian Corte di cassazione, joka antoi asianosaisen (Corkran) riitauttaa sopimuksen, jolla häntä kohtaan velallinen henkilö, entinen aviomies, oli myynyt Italiassa sijaitsevan kiinteistön yritykselle, joka oli sijoittautunut Brittiläisille neitsytsaarille).(19)
67. On tärkeää pitää mielessä, että näiden unionin tuomioistuimessa käytävien menettelyjen aikana ja ennen käsiteltävän asian istuntoa myös unionin tuomioistuin on vahvistanut kyseisen näkemyksen tuomiossa Feniks,(20) jossa oli kyseessä actio pauliana ‑kanne.
68. Tuomiossa Feniks unionin tuomioistuin katsoi, että kun actio pauliana ‑kanne perustuu sopimuksen tekemällä annetuista sitoumuksista johtuviin velvoitteisiin, velkoja voi nostaa kanteen ”sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä”. Jos asia olisi toisin, velkojan olisi pakko nostaa kanteensa vastaajan kotipaikan tuomioistuimessa, vaikka tällä tuomioistuimella ei olisi välttämättä mitään liittymää velallisella velkojaansa nähden oleviin velvoitteisiin. Koska velkojan kanteella pyrittiin tuolloin suojelemaan velkojan etuja rakennustöitä koskevaan sopimukseen perustuvia velvoitteita täytettäessä, tästä seuraa, että paikkakunta, ”missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä”, on kyseisen sopimuksen mukaan se paikkakunta, missä työt on suoritettu. Unionin tuomioistuin asettui sille kannalle, että tällainen ratkaisu täyttää toimivaltasääntöjen ennustettavuuden tavoitteen, erityisesti jos kiinteistön ostamisesta sopimuksen tehnyt elinkeinonharjoittaja voi, jos sopimuksen toisen osapuolen velkoja väittää, että sopimus estää aiheettomasti sopimuksen toisen osapuolen velvoitteiden täyttämisen kyseistä velkojaa kohtaan, kohtuullisesti olettaa, että sitä vastaan nostetaan kanne sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kyseiset velvoitteet on täytetty tai täytettävä.
69. Käsitteen ”sopimusta koskeva asia” ei siis voida tulkita viittaavan siihen, miten kyseistä oikeussuhdetta on sovellettavan kansallisen lain mukaan luonnehdittava oikeudellisesti (tuomio 17.6.1992, Handte, C‑26/91, EU:C:1992:268, 10 kohta). Kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan sanamuotoa ei pitäisi yleisestikään yliarvioida tässä yhteydessä, sillä kielitoisinnot ovat toisinaan laajempia (”en matière contractuelle” ranskaksi, ”in materia contrattuale” italiaksi ja ”matters relating to a contract” englanniksi), toisinaan suppeampia (”verbintenissen uit overeenkomst” hollanniksi) ja toisinaan siltä väliltä (”wenn ein Vertrag oder Ansprüche aus einem Vertrag den Gegenstand des Verfahrens bilden” saksaksi).(21)
70. Kantajat suorittivat käsiteltävässä asiassa kunnostustöitä Villachissa sijaitsevassa talossa, jonka velallinen omisti hänen kanssaan tehdyn sopimuksen (tehtyjen sopimusten) perusteella. Velallinen ei pystynyt maksamaan myöhemmin (kaikkia) töitä.
71. Koska kantajien ja velallisen välillä on olemassa sopimussuhteita (talon kunnostustöihin liittyvät sopimukset ja mahdollisesti myös velallisen ja vastaajan väliset sopimukset, ks. esim. panttioikeuden perustaminen kiinteistörekisteriin), kantajat voivat vedota asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan a alakohtaan ja nostaa kanteen ”sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä”, eli Itävallassa – paikassa, jossa kunnostustyöt on suoritettu.
72. Tuomiosta Feniks voidaan päätellä, että actio pauliana ‑kanteen osalta toimivalta kuuluu sopimuksen osalta toimivaltaiselle tuomioistuimelle seuraavilla edellytyksillä.
73. Ensimmäiseksi on välttämätöntä, että kantajien ja vastaajan välillä on kolmitahoinen suhde. Ne kaikki ovat velallisen velkojia: kantajien ja velallisen välillä on lähtökohtaisesti sopimussuhde, velkojien (kantajien ja vastaajan) välillä taas ei.
74. Toiseksi kantajien ja vastaajan välillä on oltava saamisia, jotka johtuvat velallisen velvoitteiden laiminlyönnistä suhteessa kantajiin. Kuten unionin tuomioistuin toteaa tuomion Feniks 42 kohdassa, ”sekä panttioikeus, joka Feniksillä on velallisensa omaisuuteen, että kanne, joka koskee Feniksin velallisen kolmannen osapuolen kanssa tekemän myyntisopimuksen pätemättömäksi julistamista, perustuvat velvoitteisiin, joihin Coliseum on vapaasti antanut suostumuksensa suhteessa Feniksiin tekemällä – – sopimuksen” (kursivointi tässä).
75. Kolmanneksi velallisen on siirrettävä varojaan kolmannelle osapuolelle, tässä tapauksessa vastaajalle. Tästä aiheutuu vahinkoa kantajille, jotka vaativat velallisen kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvia oikeuksiaan.
76. Kyseessä ovat sopimuksiin perustuvat velvoitteet, kun (tuomion Feniks 44 kohtaa lainaten) ”actio pauliana ‑kanne – – nostetaan velvoitteisiin, joihin on sitouduttu tekemällä sopimus, perustuvien saamisoikeuksien perusteella”.
77. Tuomiossa Feniks ei edellytetä (ainakaan nimenomaisesti), että vastaaja on tietoinen ensimmäisestä sopimuksesta, eikä siinä edellytetä myöskään vilpillistä tarkoitusta. Käsiteltävässä asiassa kolmas osapuoli on ollut taatusti tietoinen sopimuksesta ja myös vilpillinen tarkoitus on mahdollisesti ollut olemassa,(22) kun huomioon otetaan velallisen ja kolmannen osapuolen (vastaajan) väliset henkilökohtaiset ja organisatoriset yhteydet. Vaikka on totta, että unionin tuomioistuimen käytettävissä oleva tieto on tältä osin rajallista, voidaan itse asiassa todeta, että ainakin ensi näkemältä velallisen ja vastaajan välisen panttioikeuden perustamisen ajoitus herättänee epäilyksiä toimen aitoudesta, koska päätavoitteena vaikuttaa olleen velkojien saamisten täyttämisen estäminen (eikä ajoitus vaikuta sattumalta). Kuten kantajat toivat istunnossa esille, tapahtumien kulku on ollut seuraava: ensin yksi velkojista oli nostanut kanteen ja Villachissa sijaitsevan talon osalta oli olemassa täytäntöönpanoperuste (vaikka täytäntöönpanoon ei tuossa vaiheessa suostuttu). Panttioikeus perustettiin vasta tällä hetkellä. Joka tapauksessa on selvää, että vastaaja on ollut tietoinen edellä mainituista seikoista sekä velallisen sopimukseen perustuvista velvoitteista ennen panttioikeuden perustamista.
78. Edellä esitetyn perusteella tuomiossa Feniks annettua ratkaisua voidaan mahdollisesti soveltaa käsiteltävässä asiassa.
79. Viime kädessä tämän seikan tarkistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä, ja asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan mukaista toimivaltaa tukevien tosiseikkojen esittäminen kuuluu yleensä kantajalle(23) (asianosaiselle, joka vetoaa tiettyyn toimivaltaperusteeseen kyseisen 7 artiklan nojalla). Asianosaiset pystyivät ottamaan istunnossa kantaa tuomioon Feniks, ja erityisesti kantajat väittivät kyseisen tuomion tukevan heidän näkemystään, jonka mukaan ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta.
80. Kuten komissio toi asianmukaisesti istunnossa esille, molempien tapausten kolmitahoiset suhteet vaikuttavat olevan verrattavissa keskenään. On mahdollista päätellä, että vastaaja on tiennyt, ettei velallinen ollut täyttänyt sopimukseen perustuvia velvoitteitaan suhteessa kantajiin. Unionin tuomioistuimessa esitettyjen asiakirjojen perusteella vaikuttaa nimittäin siltä, että vastaaja on tilannut työt itse ja vastannut niiden valvonnasta sekä ollut velallisen todistajana kantajien ja velallisen välillä vuodesta 2013 lähtien (eli jopa ennen panttioikeuden perustamista vuonna 2014) vireillä olleissa oikeudenkäynneissä.
81. Vastaaja selitti istunnossa, että arkkitehdin (Egger, joka on yksi käsiteltävän asian kantajista) ja velallisen välillä oli puitesopimus: ensin mainittu toimi arkkitehtinä ja samalla pääsopimuskumppanina (mikä tarkoittaa, että sopimukset muiden yhtiöiden kanssa tehtiin hänen valvonnassaan). Kyseiset yksittäiset yhtiöt nostivat velallista vastaan kanteita laskujen maksamatta jättämisen vuoksi. Vastaaja antoi puolestaan varoja talon ostamista ja kunnostustöitä varten ”ja toimi osittain henkilönä, joka vastaa sopimuksista ja allekirjoittaa ne”.
82. Asetuksen N:o 1215/2012 kaksi päätavoitetta ovat ensinnäkin vahvistaa Euroopan unioniin sijoittautuneiden henkilöiden oikeussuojaa helpottamalla kantajien mahdollisuutta nostaa kanne valitsemassaan tuomioistuimessa. Toiseksi asetuksella pyritään siihen, että vastaajat pystyvät kohtuullisesti ennakoimaan, missä tuomioistuimissa niitä vastaan voidaan nostaa kanne.(24)
83. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että on vältettävä tilanne, jossa vastaaja havaitsee kanteen nostetun itseään vastaan tuomioistuimessa, jota hän ei voinut kohtuudella ennakoida (asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 16 perustelukappale, ks. tämän ratkaisuehdotuksen 96 kohta), tässä tapauksessa näin ei ole käynyt.
84. Koska tuomiossa Feniks laajennettiin sopimusta koskevaan asiaan liittyvää toimivaltaa, kun kanne oli nostettu kolmatta osapuolta vastaan, niin että se kattoi actio pauliana ‑kanteen, vaikkei kantajan ja vastaajan välillä ollut sopimussuhdetta, kolmannen osapuolen tietoisuuden olisi oltava rajoittava tekijä: kuten käsiteltävässä asiassa, kolmannen osapuolen on tiedettävä, että oikeustoimi sitoo vastaajan velalliseen ja että tästä aiheutuu vahinkoa velallisen toisen velkojan (kantajien) sopimukseen perustuville oikeuksille.
85. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, ”käsiteltävässä kanteessa esittämällään toisella väitteellä kantajat käyttävät pakkohuutokaupan tuoton jakamisen yhteydessä täytäntöönpanomenettelyssä – – takaisinsaantioikeutta vastaajaa vastaan” (eli actio pauliana ‑kannetta). Tätä voidaan verrata täysin tuomion Feniks taustalla olleessa tilanteessa kyseessä olleeseen actio pauliana ‑kanteeseen.
86. Asiassa voidaan siis soveltaa sopimusta koskevaan asiaan liittyvää toimivaltaa ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toimivaltainen.
87. Kantajat kiistävät kuitenkin ensimmäisessä vastaväitteessään panttioikeuden perusteena olevan saamisen. Ennakkoratkaisupyynnössä mainitaan velallisen vahingonkorvausvaatimus ja siihen perustunut saamisten keskinäinen kuittaus, mutta siinä ei kerrota selkeästi, voidaanko myös kyseistä vastaväitettä pitää kansallisen oikeuden mukaisena actio pauliana ‑kanteena.
88. Katson, että tuomion Feniks perusteella kyseinen seikka ei ole itsessään ratkaiseva. Olen komission kanssa samaa mieltä siitä, että koska tuomiossa Feniks määritetään sopimusta koskevaan asiaan liittyvän toimivallan edellytykset sopimukseen perustuvan actio pauliana ‑kanteen yhteydessä, ei asiassa tukeuduta kansallisen oikeuden mukaisiin actio pauliana ‑kanteen edellytyksiin yksityiskohtaisesti etenkään siksi, että kyseiset edellytykset vaihtelevat väistämättä jäsenvaltiosta toiseen.
89. Actio pauliana ‑kanne esimerkiksi tunnetaan monien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä, mutta niiden välillä on selkeitä eroja. Osassa jäsenvaltioista kyseistä kannetta pidetään sopimusoikeudellisena välineenä, osassa taas muuna kuin sopimusoikeudellisena välineenä, ja osassa jäsenvaltioista tällainen kanne on mahdollinen vain maksukyvyttömyysmenettelyn yhteydessä.(25)
90. Asetuksen N:o 1215/2012 mukainen sopimusta koskevaan asiaan liittyvä toimivalta ei siis voi riippua siitä, millainen kansallisen oikeuden mukaisen actio pauliana ‑kanteen varsinainen muoto on. Jos actio pauliana ‑kanteen lähtökohtana on kantajien ja velallisen väliseen sopimukseen perustuvan velvoitteen täytäntöönpano, sopimusta koskevaan asiaan liittyvää toimivaltaa voidaan soveltaa kolmatta osapuolta, jolle velallinen on siirtänyt varoja, vastaan nostetussa kanteessa.
91. Unionin tuomioistuin toteaa tuomion Feniks 47 kohdassa, että ”tällainen päätelmä vastaa toimivaltasääntöjen ennakoitavuuden tavoitetta varsinkin, kun elinkeinonharjoittaja, joka on tehnyt kiinteistöä koskevan ostosopimuksen, voi silloin, kun hänen sopimuskumppaninsa velkoja väittää, että kyseinen sopimus estää perusteettomasti kyseisellä sopimuskumppanilla tähän velkojaan nähden olevien velvoitteiden täyttämisen, kohtuudella odottaa, että hänet haastetaan sen paikkakunnan tuomioistuimeen, missä mainitut velvoitteet on täytetty tai täytettävä”.
92. Tuossa asiayhteydessä vastaajan tietoisuus kyseisen sopimuksen (kyseisten sopimusten) olemassaolosta on tärkeää.
93. On tuotava esille, että asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: ”Lainkäytön yhdenmukaisuus edellyttää, että rinnakkaiset oikeudenkäynnit saadaan mahdollisimman vähiin ja että voidaan varmistaa, ettei eri jäsenvaltioissa anneta keskenään ristiriitaisia tuomioita. Olisi säädettävä selkeästä ja tehokkaasta järjestelmästä vireilläolon ja toisiinsa liittyvien kanteiden ratkaisemiseksi sekä vireilletuloajankohdan määrittämisessä esiintyvien kansallisten erojen välttämiseksi. Kyseinen ajankohta olisi tämän asetuksen soveltamista varten määritettävä itsenäisesti.”
94. Jos tuomiota Feniks sovelletaan käsiteltävään asiaan, ennakkoratkaisua pyytänyt Itävallan tuomioistuin on toimivaltainen, ja italialaisessa tuomioistuimessa ilmeisesti vireillä olevissa kysymyksissä (etenkin vastaajaa vastaan esitetyssä velallisen vahingonkorvausvaatimuksessa) toimivaltainen on kyseinen italialainen tuomioistuin. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että rinnakkaisia oikeudenkäyntejä kahdessa eri jäsenvaltiossa on tietyssä määrin mahdotonta välttää tässä tapauksessa.
95. Italiassa käytävän menettelyn asianosaiset eivät ole kuitenkaan samat kuin Itävallassa käytävän pääasian asianosaiset. On siis riittävää todeta, ettei kyseessä ole johdanto-osan 21 perustelukappaleessa tarkoitetun kaltainen tiivis yhteys.
96. Edellä esitetyn ratkaisun tukemiseksi palautan mieliin asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 16 perustelukappaleen, jonka mukaan ”moitteettoman lainkäytön helpottamiseksi tai tuomioistuimen ja riita-asian läheisen liittymän vuoksi olisi oltava vaihtoehtoisia toimivaltaperusteita vastaajan kotipaikan mukaan määräytyvän toimivaltaperusteen lisäksi. Läheisellä liittymällä olisi taattava oikeusvarmuus ja vältettävä mahdollisuus siitä, että vastaaja haastetaan sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimeen, johon hän ei kohtuudella ole voinut odottaa joutuvansa. – –”.
97. Tässä yhteydessä on todettava, että käsiteltävässä asiassa havaitaan seuraavat liittymät: asianomainen talo sijaitsee Itävallassa, asiaankuuluvat työt suoritettiin ja palvelut tarjottiin Itävallassa, laskut laadittiin Itävallassa, täytäntöönpanomääräyksen antamiseen liittyvät menettelyt käytiin Itävallassa, kyseisen asiakirjan laati itävaltalainen notaari, panttioikeus merkittiin Itävallan kiinteistörekisteriin ja täytäntöönpanomenettelyjä käydään Itävallassa.
98. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut 19.2.2002 antamassaan tuomiossa Besix (C‑256/00, EU:C:2002:99, 31 kohta), ”Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan [joka vastaa asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa] toimivaltakriteeristä on määrätty hyvään lainkäyttöön ja prosessin asianmukaiseen järjestämiseen liittyvien syiden perusteella – – sen paikkakunnan tuomioistuimella, jossa sopimuksessa määrätty ja kanteessa tarkoitettu velvoite on täytettävä, on yleensä parhaat mahdollisuudet ratkaista asia muun muassa riidan läheisyyden ja asian selvittämisen vaivattomuuden vuoksi”.
99. Lisäksi on pidettävä mielessä, että asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklalla pyritään saattamaan kantajien ja vastaajien intressit tasapainoon ja tasapuoliseen asemaan, kun taas pelkkä kyseisen asetuksen 4 artikla johtaisi liialliseen vastaajan/velallisen suosimiseen.(26)
100. Jos käsiteltävän kaltaisessa asiassa katsottaisiin tiukasti, että toimivaltainen on vastaajan kotipaikan tuomioistuin, saattaisi avautua tilaisuus väärinkäyttöön siltä osin kuin panttioikeuksien perustaminen luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden hyväksi on mahdollista missä tahansa Euroopan unionin jäsenvaltiossa ja näin velkojat menettäisivät etusijansa ulkomaiseen omistukseen siirrettyyn taloon kohdistuvien oikeuksien osalta.
101. Ylimääräisenä huomautuksena on otettava mielenkiinnon vuoksi vielä esille periaate, jota Saksan tuomioistuimet soveltavat käsiteltävän asian kaltaisissa tapauksissa ja jonka mukaan lainvalintakysymystä ratkaistaessa on arvioitava ensin suurinta suojaa tarvitseva näkökohta (Schutzwürdigkeitsgesichtspunkte): sovellettavaksi valitaan laki, jota sovelletaan siihen oikeudelliseen suhteeseen, jonka oikeussuojan tarve on suurin actio pauliana ‑kanteeseen sisältyvien kolmen oikeudellisen suhteen joukossa; pyrkimyksenä on noudattaa nemo liberalis nisi liberatus ‑periaatetta.(27) Etenkin aineellisessa oikeudessa tämä merkitsee velkojan suojelua tilanteessa, jossa sopimus on luotu keinotekoisesti velkojan oikeuksien täyttymisen estämiseksi tai kun siirron saajan oikeudet tarvitsevat vähemmän suojaa siirron vastikkeettomuuden vuoksi. Lainvalintatilanteessa actio pauliana ‑kanteen kolmen osapuolen suoja voidaan hyvinkin saavuttaa soveltamalla lakia, jota osapuolet odottavat vilpittömästi sovellettavan.(28)
IV Ratkaisuehdotus
102. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaisi Bezirksgericht Villachin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1. Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 24 artiklan 5 alakohtaa on tulkittava siten, ettei Itävallan täytäntöönpanolain 232 §:ssä säädetty täytäntöönpanon riitauttamista koskeva kanne kuulu tämän säännöksen soveltamisalaan. Sen sijaan on tutkittava kantajien esittämät yksittäiset vastaväitteet. Vastaväitteet, joilla sekä kiistetään pakkohuutokaupan taustalla olevaan lainasopimukseen perustuvan saamisen olemassaolo että esitetään kyseistä lainasopimukseen perustuvaa saamista koskevan panttioikeuden perustamisen olevan pätemätön velkojan suosimisen vuoksi, eivät liity tarpeeksi läheisesti täytäntöönpanomenettelyihin, eikä niillä näin ollen voida perustella kyseisen 24 artiklan 5 alakohdan mukaista yksinomaista toimivaltaa.
2. Asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, ettei sitä voida soveltaa velkojien välisessä oikeusriidassa, joka koskee pakkohuutokaupasta saadun tuoton jakoa ja jossa on esitetty vastaväitteitä, joilla pyritään kiistämään taustalla olevan saamisen olemassaolo ja vedotaan actio pauliana ‑kanteen tavoin esineoikeudellisen panttioikeuden perustamisen tehottomuuteen.
3. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa actio pauliana ‑kanne, joka perustuu kantajien ja velallisen välisen sopimukseen perustuvan velvoitteen täytäntöönpanoon, saattaa kuitenkin kuulua asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa säädetyn kansainvälistä toimivaltaa koskevan säännön soveltamisalaan.