VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

17 päivänä helmikuuta 2011

Asia F-119/07

Guido Strack

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Virkamiehet – Sovittelumenettely – Virkamiehelle vastainen toimi – Henkilöstösääntöjen 73 artikla – Konsolidointi – Ennakkokorvaus

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Guido Strack vaatii virkamiestuomioistuinta yhtäältä kumoamaan komission kielteisen päätöksen aloittaa sovittelumenettely ja maksaa hänelle Euroopan yhteisöjen virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta annettujen yhteisten määräysten 19 artiklan 4 kohdan mukainen ennakkokorvaus, sekä kumoamaan nimittävän viranomaisen 20.7.2007 tekemän päätöksen, jolla hänen valituksensa hylättiin; toisaalta Guido Strack vaatii virkamiestuomioistuinta velvoittamaan komission maksamaan hänelle korvausta hänelle väitetysti aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä ja aineettomasta vahingosta sekä terveyteen kohdistuneesta vahingosta, ja niille viivästyskorkoja.

Ratkaisu: Komission 26.2.2007 tekemä päätös, jolla kieltäydyttiin maksamasta kantajalle yhteisten määräysten 19 artiklan 4 kohdan mukaista ennakkokorvausta, kumotaan. Kanne hylätään muilta osin. Komissio velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan puolet kantajan oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa puolesta omia oikeudenkäyntikulujaan.

Tiivistelmä

1.      Kumoamiskanne – Kannekelpoinen toimi – Päätös, jolla kieltäydytään aloittamasta sovittelumenettelyä, ei ole kannekelpoinen toimi

(SEUT 263 artikla)

2.      Virkamiehet – Hallinnolle kuuluva huolenpitovelvollisuus

(Henkilöstösääntöjen 24 artikla)

3.      Virkamiehet – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Työkyvyttömyys – Korvaus – Oikeus saada korvausta – Edellytykset

(Henkilöstösääntöjen 73 artiklan 2 kohdan c alakohta; Euroopan yhteisöjen virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta annettujen yhteisten määräysten 18–20 artikla)

1.      Kannetta, joka koskee vastaajan kieltäytymistä sovintomenettelyn aloittamisesta, ei voida ottaa tutkittavaksi.

Sovittelu on nimittäin vapaaehtoinen riitojenratkaisumenettely, jonka tavoite on nimenomaan tarjota osapuolille mahdollisuus ratkaista riita ilman tuomioistuinkäsittelyä. Näin ollen ja edellyttäen, että osapuolen kieltäytyminen tällaisesta menettelystä voisi olla vastapuolelle kielteinen päätös, tämän kielteisen päätöksen kumoamisen etu olisi vain hypoteettinen, koska kumoaminen ei voi johtaa siihen, että mainittu osapuoli velvoitettaisiin hyväksymään sovittelumenettely.

(ks. 65 ja 66 kohta)

2.      Huolenpitovelvollisuudesta johtuvat velvollisuudet tiukentuvat huomattavasti, kun on kysymys sellaisen virkamiehen tilanteesta, jonka osalta on osoitettu, että hänen psyykkinen terveytensä on heikentynyt. Tällaisessa tilanteessa hallinnon on tarkasteltava virkamiehen vaatimuksia erityisen avoimin mielin. Tämä velvollisuus on sitä suurempi, kun muun muassa virkamiehen terveydentilan heikkenemistä ei ole kiistetty ja kun virkamiestä hoitava psykiatrian erikoislääkäri kiinnittää hallinnon huomion siihen, että lääketieteellisistä syistä on ehdottomasti välittömästi ryhdyttävä kiireellisiin toimenpiteisiin kiistojen ratkaisemiseksi ja lopettamiseksi.

(ks. 85 kohta)

3.      Oikeus saada henkilöstösääntöjen 73 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettua korvausta pysyvästä osittaisesta työkyvyttömyydestä syntyy vasta terveydentilan vakaannuttua. Vakaantumisella tarkoitetaan sairaudesta kärsivän henkilön tilaa, jossa ruumiinvammat ovat vakaantuneet sitten, ettei niiden täydellinen tai osittainen parantuminen vaikuta enää mahdolliselta, ja kun ruumiinvammojen hoitamisen tarkoitus on lähtökohtaisesti enää vain välttää niiden paheneminen.

Virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta annettujen yhteisten määräysten 19 artiklan 4 kohdassa säädetään oikeudesta ennakkokorvaukseen, koska henkilöstösääntöjen 73 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettu korvaus voidaan maksaa vasta kun vakaantuminen on tapahtunut. Ennakkokorvauksen myöntämisen edellytys on kuitenkin, että ”pysyvän työkyvyttömyyden riidaton osa” on määritelty.

Tältä osin, kun virkamies on tehnyt ennakkokorvausta koskevan hakemuksen, hallinnon ja nimittävän viranomaisen on ennen tämän hakemuksen hylkäämistä erityisesti konsultoitava lääketieteellisiä asiantuntijoita, neuvoa-antavaa lääkäriä ja mahdollisesti lääketieteellistä lautakuntaa soveltamalla analogisesti yhteisten määräysten 18-20 artiklaa. Yhteisten määräysten yleisestä rakenteesta ja erityisesti niiden 19 artiklan 3 kohdasta ja 20 artiklasta nimittäin seuraa, että lääketieteellisten arviointien tekeminen kuuluu vain lääkäreille.

Lisäksi jos hallinto hylkää ennakkokorvausta koskevan hakemuksen lääkäriä kuulematta, se laiminlyö yhteisten määräysten 19 artiklan 4 kohdan ja 20 artiklan rakennetta ja huolenpitovelvollisuuttaan. Jos 19 artiklan 4 kohdan rikkominen ja huolenpitovelvollisuuden loukkaaminen vaikuttavat osaltaan sairauden pahenemiseen ja viivästyttävät sen vakaantumista, tämä vahinko on korvattava henkilöstösääntöjen 73 artiklan täytäntöönpanemista varten tarkoitetun menettelyn yhteydessä.

(ks. 88, 89, 93, 95 ja 105 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑185/90 P, komissio v. Gill, 4.10.1991, 24 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑148/95, W v. komissio, 21.5.1996, 36 ja 37 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑23/05, Giraudy v. komissio, 2.5.2007, 200 kohta