Language of document : ECLI:EU:F:2010:167

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

15 päivänä joulukuuta 2010

Asia F-14/09

Ana Maria Almeida Campos ym.

vastaan

Euroopan unionin neuvosto

Henkilöstö – Virkamiehet – Ylennys – Vuoden 2008 ylennyskierros – Kielten alan virkoja hoitavien hallintovirkamiesten ja yleisluonteisia virkoja hoitavien hallintovirkamiesten ansioiden vertailu

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Ana Maria Almeida Campos ja neljä muuta neuvoston virkamiestä vaativat virkamiestuomioistuinta kumoamaan yhtäältä neuvoston päätökset, joilla heidät jätettiin ottamatta palkkaluokkaan AD 12 vuoden 2008 ylennyskierroksella ylennettyjen virkamiesten luetteloon, ja toisaalta päätökset, joilla palkkaluokkaan AD 12 ylennettiin muissa kuin kielten alan tehtävissä toimivat AD-tehtäväryhmän virkamiehet.

Ratkaisu: Päätökset, joilla neuvosto jätti ylentämättä kantajat palkkaluokkaan AD 12 vuoden 2008 ylennyskierroksella, kumotaan. Kanne hylätään muilta osin. Neuvosto vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Kanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Kohteen ja perusteen samanlaisuus

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2.      Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Yksityiskohtaiset säännöt – Hallinnon harkintavalta – Rajat – Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen

(Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 723/2004)

1.      Valituksen ja kanteen vastaavuutta koskevaa sääntöä rikotaan ainoastaan, jos kanteessa muutetaan valituksen kohdetta tai perustetta, ja jälkimmäistä ”perusteen” käsitettä on tulkittava laajasti. Tällaisen tulkinnan mukaan ja kumoamista koskevien vaatimusten osalta on ”riita-asian perusteeksi” ymmärrettävä kantajan tekemä, kanteen kohteena olevan toimen sisäisen laillisuuden riitauttaminen tai vaihtoehtoisesti kyseisen toimen ulkoisen laillisuuden riitauttaminen.

Koska kantajat ovat kuitenkin valituksissaan kyseenalaistaneet kanteensa kohteena olevien toimien sisäisen laillisuuden, myös kanneperuste, jolla riitautetaan mainittujen toimien sisäinen laillisuus, voidaan ottaa tutkittavaksi.

(ks. 28 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑45/07, Mandt v. parlamentti, 1.7.2010 (119 ja 120 kohta)

2.      Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdasta ilmenee nimenomaisesti, että ylennysmenettelyn yhteydessä nimittävän viranomaisen on tehtävä valintansa ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden vertailun perusteella.

Vaikka nimittävällä viranomaisella on henkilöstösääntöihin perustuva toimivalta tehdä tällainen vertailu tarkoituksenmukaisimmaksi katsomaansa menettelyä tai menetelmää noudattaen, tätä toimivaltaa rajoittaa kuitenkin tarve tehdä mainittu vertailu huolellisesti ja puolueettomasti yksikön edun mukaisesti ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen. Käytännössä tämä vertailu on tehtävä yhdenvertaisin perustein, ja siinä on käytettävä toisiinsa verrattavia tietolähteitä ja tietoja.

Lisäksi henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohta, jonka mukaan nimittävän viranomaisen on vertailtava ylennyskelpoisten virkamiesten ansioita, edellyttää, että tällainen vertailu laajennetaan koskemaan kaikkia ylennyskelpoisia virkamiehiä heidän hoitamistaan tehtävistä riippumatta. Tällainen vaatimus on näet ilmaus sekä virkamiesten yhdenvertaista kohtelua koskevasta periaatteesta että urakehityksen periaatteesta.

Ylennysmenettelyssä, jossa on kaksi peräkkäistä vaihetta, joista aluksi ensimmäisessä kaksi erillistä neuvoa-antavaa ylennyskomiteaa tutkii alustavasti kielten alan tehtävissä toimivien hallintovirkamiesten ja muissa tehtävissä toimivien hallintovirkamiesten ansioita, ja tämän jälkeen toisessa vaiheessa nimittävä viranomainen vertailee kumpaankin näistä kahdesta ryhmästä kuuluvien hallintoviranomaisten ansioita, ylennysmenettelyn ensimmäisen vaiheen eli sen vaiheen, jossa kaksi erillistä neuvoa-antavaa ylennyskomiteaa tutkii alustavasti kahden hallintovirkamiesryhmän ansioita, osalta on todettava, että kun otetaan huomioon ensimmäiseen ryhmään kuuluville virkamiehille annettujen tehtävien erityisyys jälkimmäiseen ryhmään kuuluville virkamiehille uskottuihin tehtäviin nähden, tällainen tutkimus, jolla pyritään yksinomaan toimittamaan nimittävälle viranomaiselle tietoja ylennettävien virkamiesten nimistä, ei voi merkitä sitä, ettei hakijoiden ansioita olisi perusteellisesti vertailtava vaan kuuluu sitä vastoin hyvän hallintotavan periaatteeseen.

Ylennysmenettelyn toisen vaiheen osalta, jossa nimittävä viranomainen tutkii ylennyskelpoisten virkamiesten ansioita, henkilöstösääntöjen ja Euroopan unionin muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta annetun asetuksen N:o 723/2007 mukaan ura-alueille A–D kuuluvien virkamiesten hoitamien muiden kuin kielten alan toimien ja LA-virkaryhmään kuuluvien virkamiesten hoitamien kielten alan toimien välillä ei sitä vastoin tehdä enää eroa niin kuin aikaisemmin, ja siinä luodaan uusi urarakenne, joka muodostuu kahdesta tehtäväryhmästä eli hallintoavustajien (AST) tehtäväryhmästä, jolla on tarkoitus korvata vanhat C ja B ura-alueet, ja hallintovirkamiesten (AD) tehtäväryhmästä, jolla on tarkoitus korvata vanha A ura-alue ja kielten alan virkaryhmä LA. Koska lainsäätäjä on siis halunnut sulauttaa yhteen ainoaan tehtäväryhmään kaikki hallintovirkamiehet siitä riippumatta, hoitavatko he kielen alan tehtäviä vai muita tehtäviä, nimittävän viranomaisen, jolla on toimivalta päättää ylennyksistä, on tehtävä yksi yhteinen ansioiden vertailu kaikkien palkkaluokkaan AD 12 kuuluvien ylennyskelpoisten hallintovirkamiesten osalta.

(ks. 29–31 ja 33–35 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 62/75, de Wind v. komissio, 1.7.1976 (Kok., s. 1167, 17 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑76/92, Tsirimokos v. parlamentti, 30.11.1993 (Kok., s. II‑1281, 21 kohta); asia T‑134/02, Tejada Fernández v. komissio, 9.4.2003 (Kok. H., s. I‑A‑125 ja II‑609, 41 kohta); asia T‑557/93, Rasmussen v. komissio, 13.7.1995 (Kok. H., s. I‑A‑195 ja II‑603, 20 ja 21 kohta) ja yhdistetyt asiat T-188/01–T-190/01, Tsarnavas v. komissio, 19.3.2003 (Kok. H., s. I‑A‑95 ja II‑495, 98 ja 121 kohta)