Language of document : ECLI:EU:F:2010:72

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (täysistunto)

1 päivänä heinäkuuta 2010

Asia F-45/07

Wolfgang Mandt

vastaan

Euroopan parlamentti

Henkilöstö – Virkamiehet – Perhe-eläke – Henkilöstösääntöjen 79 artikla – Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII oleva 18 artikla – Eloon jäänyt puoliso – Kahden henkilön tunnustaminen eloon jääneeksi puolisoksi – Määrän alentaminen 50 prosenttiin – Perusteltu luottamus – Vastaavuutta koskeva sääntö

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jolla Wolfgang Mandt vaatii pääasiassa parlamentin nimittävän viranomaisen 8.2.2007 tekemän sen päätöksen kumoamista, jolla hylättiin hänen tekemänsä valitus parlamentin 8.9.2006 tekemästä päätöksestä, jolla pienennettiin 1.4.2006 alkaen 50 prosentilla hänelle edesmenneen Gisela Mandtin, omaa sukua Neumannin, parlamentin entisen virkamiehen, jälkeen jääneenä puolisona maksettavaa perhe-eläkettä sen vuoksi, että myös Kurt-Wolfgang Braun-Neumannin vaadittua perhe-eläkettä edesmenneen Gisela Neumannin jälkeen jääneenä puolisona parlamentti oli tehnyt niin ikään 8.9.2006 päätöksen, jonka nojalla Braun-Neumannille maksetaan 1.4.2006 alkaen kyseistä eläkettä 50 prosentin suuruisena.

Ratkaisu: Lausunnon antaminen vaatimuksista, joiden mukaan parlamentin on suoritettava kantajalle jälkeen jääneen eläke täysimääräisesti, raukeaa siltä osin kuin nämä vaatimukset koskevat 31.10.2009 jälkeistä aikaa. Kanne hylätään muilta osin. Asianosaiset ja väliintulija Braun-Neumann, joka tukee parlamentin vaatimuksia, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Eläkkeet – Jälkeen jääneen eläke – Jälkeen jääneen puolison asema – Arviointi kansallisen oikeuden kannalta

(Henkilöstösääntöjen 79 artikla; liitteessä VIII oleva 18 artikla)

2.      Virkamiehet – Eläkkeet – Jälkeen jääneen eläke – Myöntämismenettely siinä tapauksessa, että jälkeen jääneitä puolisoita on useampia

(Henkilöstösääntöjen 79 artikla; liitteessä VIII oleva 18 ja 28 artikla)

3.      Virkamiehet – Kanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Valituksen ja kanteen vastaavuus

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

1.      Unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen ja yhdenvertaisuuden periaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden lainsäädäntöön sisältönsä ja soveltamisalansa määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja että tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys ja kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä. Kuitenkin myönnetään myös, että vaikka nimenomaista viittausta ei olisikaan, unionin oikeutta sovellettaessa voidaan tarvittaessa joutua katsomaan, että siihen on tarkoitettu sisältyvän viittaus jäsenvaltioiden lainsäädäntöön, erityisesti silloin, kun unionin tuomioistuimet eivät pysty löytämään unionin oikeudesta tai sen yleisistä periaatteista sellaisia seikkoja, joiden perusteella ne voisivat täsmentää unionin säännöksen sisältöä ja soveltamisalaa itsenäisellä tulkinnalla. Tämä koskee etenkin henkilöiden oikeudelliseen asemaan ja perheoikeuteen liittyviä käsitteitä, koska unionin oikeusjärjestys ei sisällä asiaa koskevia kirjallisia sääntöjä.

Kun otetaan huomioon se, että unionin oikeus ei sisällä täydellistä kansainvälisen yksityisoikeuden säännöstöä, ja toisaalta kansainvälisen yksityisoikeuden kansallisten järjestelmien väliset eroavuudet, unionin hallintoelimille olisi erityisen monimutkainen ja oikeudellisesti erittäin epävarma tehtävä nimetä se kansallinen oikeusjärjestys, jolla olisi ainoana ”toimivalta” määrittää henkilön siviilisääty sovellettaessa jotakin johdetun oikeuden säännöstä, kuten henkilöstösääntöjen 79 artiklaa tai henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevaa 18 artiklaa, vaikka ei otettaisikaan huomioon hallinnollisia vaatimuksia ja velvoitteita. Unionin tuomioistuinten pitäisi pidättäytyä tällaisesta hankkeesta erityisesti siksi, että se vastaisi tuomioistuimia koskevan lainsäädännön antamista.

Sen enempää unionin tuomioistuinten kuin toimielintenkään tehtävänä ei siten ole henkilöstösääntöjä soveltaessaan tutkia kansallisten tuomioistuinten tekemiä päätöksiä.

Tilanne, jossa unionin toimielin tunnustaa kaksi henkilöä saman entisen virkamiehen jälkeen jääneiksi puolisoiksi rahallista etuutta myönnettäessä, ei missään tapauksessa merkitse edes hiljaista moniavioisuuden hyväksymistä unionissa, koska kyseiseen hyväksymiseen liittyisi kysymys yhteensopivuudesta ylempien oikeusperiaatteiden ja -sääntöjen kanssa erityisesti, jos kumpikin asianomaisista henkilöistä saisi jälkeen jääneelle puolisolle tarkoitetun rahallisen etuuden täysimääräisenä. Joka tapauksessa asianomainen toimielin tekee vain päätelmät kansallisten perhelainsäädäntöjen soveltamisesta.

(ks. 62, 63, 68, 84 ja 87 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 40/79, P v. komissio, 5.2.1981 (Kok., s. 361, julkisasiamies Warnerin ratkaisuehdotus, s. 382 ja 383); asia 327/82, Ekro, 18.1.1984 (Kok., s. 107, 11 kohta); asia 59/85, Reed, 17.4.1986 (Kok., s. 1283, 15 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑122/99 P ja C‑125/99 P, D ja Ruotsi v. neuvosto, 31.5.2001 (Kok., s. I‑4319, 34–38 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑43/90, Díaz García v. parlamentti, 18.12.1992 (Kok., s. II‑2619, 36 kohta) ja asia T‑342/04, Adam v. komissio, 22.2.2006 (Kok. H., s. I‑A‑2‑23 ja II‑A‑2‑107, 32 kohta)

2.      Koska henkilöstösäännöissä ei ole sääntöä perhe-eläkkeen myöntämismenettelystä siinä tapauksessa, että jälkeen jääneitä puolisoita on useampia, toimielin joutuu määrittämään myöntämisessä käytettävän menetelmän.

Toimielimen valitsema jakomenetelmä, jossa perhe-eläke jaetaan yhtä suuriin osiin jälkeen jääneiden puolisoiden kesken ei ole ristiriidassa henkilöstösääntöjen 79 artiklan ja niiden liitteessä VIII olevan 18 artiklan eikä myöskään kyseisen liitteen perhe-eläkettä koskevan luvun sanamuodon, rakenteen eikä tarkoituksen kanssa kokonaisuutena tarkasteltuna, varsinkaan, kun henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 28 artiklassa vahvistettua, avioliiton pituutta koskevaa edellytystä olisi vaikea soveltaa tapaukseen, jossa on olemassa useita jälkeen jääneitä puolisoita, ja kun sen soveltaminen olisi vastoin henkilöstösääntöjen 79 artiklan tarkoitusta.

(ks. 97 ja 104 kohta)

3.      Edeltävän hallinnollisen valituksen ja kanteen vastaavuutta koskeva sääntö edellyttää, että niiden kohteet ja perusteet vastaavat toisiaan. Tämän säännön oikeutuksena on itse oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tarkoitus eli se, että hallinto voisi tarkistaa päätöksensä ja että voitaisiin päästä tuomioistuimen ulkopuoliseen ratkaisuun eli ”sovintoratkaisuun”.

Koska oikeudenkäyntiä edeltävä menettely on epävirallinen ja asianosaiset voivat tässä vaiheessa toimia ilman asianajajaa, hallinnon ei pidä tulkita valituksia suppeasti vaan avoimin mielin. Vaikka unionin tuomioistuimissa esitetyillä vaatimuksilla voi olla ainoastaan sama kohde kuin valituksessa esitetyillä vaatimuksilla ja ne voivat sisältää ainoastaan sellaisia ”riitauttamisperusteita”, jotka pohjautuvat samaan syyhyn kuin valituksessa esitetyt riitauttamisperusteet, näitä riitauttamisperusteita voidaan kuitenkin unionin tuomioistuimissa kehittää esittämällä kanneperusteita ja perusteluja, jotka eivät välttämättä sisältyneet valitukseen mutta liittyvät siihen läheisesti.

Vastaavuutta koskevaa sääntöä on sovellettava ainoastaan silloin, kun kanteessa muutetaan valituksen kohdetta tai perustetta, ja ”perusteen” käsitettä on tässä yhteydessä tulkittava laajasti. Lainvastaisuusväitteitä ja tietenkin yleistä järjestystä koskevia perusteita lukuun ottamatta riita-asian syy katsottaisiin muutetuksi ja kanne olisi näin ollen jätettävä tutkimatta vastaavuutta koskevan säännön rikkomisen vuoksi ainoastaan siinä tapauksessa, että kantaja, joka on valituksessaan esittänyt väitteitä pelkästään hänelle epäedullisen toimen muodollista pätevyyttä vastaan menettelynäkökohdat mukaan lukien, esittää kanteessaan aineellisia kanneperusteita, tai siinä päinvastaisessa tapauksessa, että kantaja, joka on valituksessaan riitauttanut pelkästään hänelle epäedullisen toimen aineellisen lainmukaisuuden, esittää kanteessaan perusteita, jotka koskevat toimen muodollista pätevyyttä menettelynäkökohdat mukaan lukien.

Koska lainvastaisuusväite on lisäksi luonteeltaan olennaisesti oikeudellinen samoin kuin se päättely, joka johtaa asianosaisen etsimään tällaista lainvastaisuutta ja ottamaan sen esille, valituksen tehnyttä virkamiestä tai toimihenkilöä, jolla ei välttämättä ole soveltuvaa oikeudellista asiantuntemusta, ei voida vaatia laatimaan tällaista väitettä oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa uhalla, että hänen kanteensa jätettäisiin muussa tapauksessa tutkimatta.

(ks. 109–111 ja 119–121 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 58/75, Sergy v. komissio, 1.7.1976 (Kok., s. 1139, 31–33 kohta); yhdistetyt asiat 75/82 ja 117/82, Razzouk ja Beydoun v. komissio, 20.3.1984 (Kok., s. 1509, 9 kohta); asia 52/85, Rihoux ym. v. komissio, 7.5.1986 (Kok., s. 1555, 12 ja 14 kohta); asia 224/87, Koutchoumoff v. komissio, 26.1.1989 (Kok., s. 99, 10 kohta); asia 133/88, Del Amo Martinez v. parlamentti, 14.3.1989 (Kok., s. 689, 10 ja 11 kohta); asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, 2.4.1998 (Kok., s. I‑1719, 67 kohta) ja asia C‑316/97 P, parlamentti v. Gaspari, 19.11.1998 (Kok., s. I‑7597, 17 ja 18 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑496/93, Allo v. komissio, 8.6.1995 (Kok. H., s. I‑A‑127 ja II‑405, 26 kohta); asia T‑353/03, Nielsen v. neuvosto, 13.4.2005 (Kok. H., s. I‑A‑95 ja II‑443, 23 kohta) ja asia T‑284/02, Dionyssopoulou v. neuvosto, 31.5.2005 (Kok. H., s. I‑A‑131 ja II‑597, 62 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑31/07, Putterie-De-Beukelaer v. komissio, 21.2.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑53 ja II‑A‑1‑261, 57 kohta ja sitä seuraavat kohdat, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑160/08 P); asia F‑135/07, Smadja v. komissio, 11.9.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑299 ja II‑A‑1‑1585, 40 kohta, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑513/08 P) ja yhdistetyt asiat F‑138/06 ja F‑37/08, Meister v. SMHV, 18.5.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑131 ja II‑A‑1‑727, 145 kohta)