Asia C‑356/12

Wolfgang Glatzel

vastaan

Freistaat Bayern

(Bayerischer Verwaltungsgerichtshofin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Liikenne – Direktiivi 2006/126/EY – Liitteessä III oleva 6.4 kohta – Pätevyys – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 20 artikla, 21 artiklan 1 kohta ja 26 artikla – Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista – Ajokortti – Moottoriajoneuvon kuljettamiseen vaadittava fyysinen ja henkinen suorituskyky – Vähimmäisvaatimukset – Näöntarkkuus – Yhdenvertainen kohtelu – Poikkeamismahdollisuuden puuttuminen – Oikeasuhteisuus

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 22.5.2014

1.        Perusoikeudet – Euroopan unionin perusoikeuskirja – Yhdenvertainen kohtelu – Vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto – Ulottuvuus

(Neuvoston direktiivi 2000/78; neuvoston päätös 2010/48)

2.        Liikenne – Maantieliikenne – Ajokortti – Direktiivi 2006/126 – Ajokorttien vastavuoroinen tunnustaminen – Näöntarkkuusvaatimukset – Pätevyyden arviointi vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon kannalta – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu rajoitus – Pätevyys – Pätevyyden arviointi vammaisten henkilöiden sopeutumista yhteiskuntaan koskevan velvoitteen kannalta – Pätevyys – Pätevyyden arviointi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kannalta – Pätevyys

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 artikla, 21 artiklan 1 kohta ja 26 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126 4 ja 7 artikla sekä liite III)

1.        Vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kysymyksen osalta Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa edellytetään erityisesti, ettei unionin lainsäätäjä toteuta mitään erilaista kohtelua muun muassa pitkäaikaisista fyysisistä, henkisistä tai psyykkisistä vaurioista johtuvan sellaisen rajoitteen perusteella, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää asianomaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden henkilöiden kanssa, ellei tällaista erilaista kohtelua voida objektiivisesti perustella.

(ks. 46 kohta)

2.        Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelussa ei ole ilmennyt mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa ajokorteista annetun direktiivin 2006/126 liitteessä III olevan 6.4 kohdan pätevyyteen Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 artiklan, 21 artiklan 1 kohdan tai 26 artiklan kannalta.

Erilainen kohtelu, joka kohdistetaan henkilöön sen mukaan, onko hänellä moottoriajoneuvojen kuljettamiseen vaadittava näöntarkkuus vai ei, ei nimittäin lähtökohtaisesti ole vastoin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa, kunhan kyseinen vaatimus tosiasiallisesti vastaa yleistä etua koskevaa tavoitetta, on tarpeen eikä siinä ole kyse kohtuuttomasta rasituksesta. Kun direktiivin 2006/126 liitteessä III vahvistetaan tässä liitteessä tarkoitetun ryhmän 2 kuljettajien osalta huonomman silmän näöntarkkuuden vähimmäisraja, direktiivin tarkoituksena on parantaa tieliikenneturvallisuutta, joten sillä vastataan tieliikenneturvallisuuden parantamiseen liittyvään yleistä etua koskevaan tavoitteeseen. Kyseisten vähimmäisvaatimusten tarpeellisuudesta puolestaan on huomattava, että tieliikenneturvallisuuden varmistamiseksi on olennaista, että henkilöillä, joille myönnetään ajokortti, on asianmukaiset fyysiset kyvyt erityisesti heidän näkönsä osalta, koska fyysisistä toimintavajeista voi olla merkittäviä seurauksia. Lopuksi unionin lainsäätäjä on asettanut yhtäältä tieliikenneturvallisuuden vaatimukset ja toisaalta näkövammasta kärsivien henkilöiden syrjimättömyyttä koskevan oikeuden keskenään tasapainoon tavalla, jota ei voida pitää suhteettomana tavoiteltavien päämäärien kannalta.

Lisäksi on niin, että vaikka Euroopan unionin perusoikeuskirjan 26 artiklan mukaan unionin on tunnustettava vammaisten henkilöiden oikeus päästä osallisiksi sopeutumista koskevista toimenpiteistä ja kunnioitettava tätä oikeutta, mainitussa artiklassa vahvistettu periaate ei merkitse sitä, että unionin lainsäätäjä olisi velvollinen toteuttamaan jonkin tietyn erityisen toimenpiteen. Jotta kyseinen artikla saisi täyden vaikutuksensa, sitä on nimittäin konkretisoitava unionin oikeussäännöillä tai kansallisilla oikeussäännöillä. Niinpä kyseisestä artiklasta ei voida katsoa, että siinä itsessään annettaisiin yksityisille subjektiivinen oikeus, johon voitaisiin vedota sellaisenaan.

Lopuksi se, että direktiivin 2006/126 liitteessä III tarkoitettujen ryhmään 1 kuuluvien sellaisten kuljettajien, jotka eivät täytä erityisesti näöntarkkuusvaatimuksia, osalta ajokortin myöntämistä voidaan kuitenkin harkita ”poikkeustapauksissa” silloin, kun kuljettaja käy henkilökohtaisessa ajokykyään koskevassa tarkastuksessa, kun taas tällainen mahdollisuus puuttuu ryhmän 2 kuljettajilta, ei merkitse Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 artiklan vastaista erilaista kohtelua. Unionin lainsäätäjä on tarkoituksellisesti jakanut kuljettajat kahteen ryhmään ajoneuvon koon, kuljetettavien matkustajien määrän ja siis ajoneuvojen kuljettamiseen sisältyvän vastuun perusteella. Asianomaisten ajoneuvojen koon, painon tai ohjattavuuden kaltaiset ominaisuudet nimittäin tekevät perustelluksi sen, että niiden kuljettamiseen tarkoitetun ajokortin myöntämiseen sovelletaan eri edellytyksiä. Niinpä ajoneuvojen kuljettajien tilanteet eivät ole rinnastettavissa toisiinsa. Siltä osin kuin kyseiset tilanteet eivät ole rinnastettavissa toisiinsa niiden erilaisella kohtelulla ei loukata jompaankumpaan kuljettajaryhmään kuuluvien kuljettajien oikeutta Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 artiklassa vahvistettuun ”yhdenvertaisuuteen lain edessä”.

(ks. 50, 51, 54, 72, 78, 80, 83, 84 ja 86 kohta sekä tuomiolauselma)