Language of document : ECLI:EU:F:2008:112

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

11 päivänä syyskuuta 2008

Asia F-51/07

Philippe Bui Van

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Virkamiehet – Palvelukseen ottaminen – Palkkaluokan ja palkkatason määrittäminen – Sääntöjenvastainen määrittäminen – Lainvastaisen toimen peruuttaminen – Perusteltu luottamus – Kohtuullinen aika – Puolustautumisoikeudet – Hyvää hallintotapaa koskeva oikeus

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Bui Van vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan komission yhteisen tutkimuskeskuksen pääjohtajan 4.10.2006 tekemän päätöksen, jolla kantajan uudeksi palkkaluokaksi määriteltiin AST 3, taso 2, vaikka hänen palkkaluokakseen oli alun perin määritelty AST 4, taso 2, ja nimittävän viranomaisen 5.3.2007 tekemän päätöksen hänen valituksensa hylkäämisestä sekä määräämään yhden euron symbolisen korvauksen hänelle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä.

Ratkaisu: Komissio velvoitetaan maksamaan kantajalle vahingonkorvausta 1 500 euroa. Kanne hylätään muilta osin. Kantaja vastaa kahdesta kolmasosasta omia oikeudenkäyntikulujaan. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja yhdestä kolmasosasta kantajan oikeudenkäyntikuluja.


Tiivistelmä


1.      Virkamiehet – Periaatteet – Luottamuksensuoja – Edellytykset

(Henkilöstösääntöjen 85 artiklan ensimmäinen alakohta)

2.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Peruuttaminen – Lainvastaiset toimet – Edellytykset – Kohtuullinen aika – Laskeminen

(Henkilöstösääntöjen 91 artiklan 3 kohta)

3.      Virkamiehet – Periaatteet – Puolustautumisoikeudet

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohta)


1.     Vaikka kaikille yhteisön toimielimille, jotka toteavat, että niiden tekemä päätös on lainvastainen, on tunnustettu oikeus peruuttaa se taannehtivasti kohtuullisen ajan kuluessa, tätä oikeutta voidaan rajoittaa siksi, että on tarpeen suojata päätöksen osalta sellaisena edunsaajana olevan henkilön perusteltua luottamusta, joka on voinut luottaa toimen lainmukaisuuteen, kun kyseistä toimea ei ole toteutettu tämän antamien virheellisten tai epätäydellisten tietojen perusteella. Tältä osin hallintopäätöksen vastaanottajan perustellun luottamuksen syntymisen kannalta ratkaiseva päivämäärä on se, jolloin toimi on annettu tiedoksi, eikä sen antamis- tai peruuttamispäivämäärä.

Tältä osin on tukeuduttava niitä edellytyksiä koskevaan oikeuskäytäntöön, joilla hallinto voi henkilöstösääntöjen 85 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti periä takaisin perusteettoman edun, ja erityisesti edellytykseen, jonka mukaan suorituksen sääntöjenvastaisuuden on oltava ilmeinen.

Vaikka lainvastaisen toimen adressaatille olisi syntynyt perusteltu luottamus, ehdoton yleinen etu, joka koskee erityisesti hyvää hallintoa ja toimielimen taloudellisten resurssien turvaamista, voi ohittaa edunsaajan intressin sen suhteen, että tilanne, jota hän voi pitää pysyvänä, säilytetään ennallaan.

(ks. 51, 53, 54, 56 ja 62 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 42/59 ja 49/59, Snupat v. korkea viranomainen, 22.3.1961 (Kok. 1961, s. 99, 159 ja 160 kohta); asia 14/61, Koninklijke Nederlandsche Hoogovens en Staalfabrieken v. korkea viranomainen, 12.7.1962 (Kok. 1962, s. 485, 516 ja 518 kohta); asia 14/81, Alpha Steel v. komissio, 3.3.1982 (Kok. 1982, s. 749, 10–12 kohta); asia 15/85, Consorzio Cooperative d’Abruzzo v. komissio, 26.2.1987 (Kok. 1987, s. 1005, 12–17 kohta); asia C‑248/89, Cargill v. komissio, 20.6.1991 (Kok. 1991, s. I‑2987, 20 kohta); asia C‑365/89, Cargill, 20.6.1991 (Kok. 1991, s. I‑3045, 18 kohta); asia C‑90/95 P, De Compte v. parlamentti, 17.4.1997 (Kok. 1997, s. I‑1999, 35–37 ja 39 kohta) ja asia C‑183/95, Affish, 17.7.1997 (Kok. 1997, s. I‑4315, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑38/93, Stahlschmidt v. parlamentti, 24.2.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑65 ja II‑227, 19 kohta); asia T‑205/01, Ronsse v. komissio, 5.11.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑211 ja II‑1065, 47 kohta); yhdistetyt asiat T‑180/02 ja T‑113/03, Gouvras v. komissio, 15.7.2004 (Kok. H. 2004, s. I‑A‑225 ja II‑987, 110 kohta); asia T‑416/04, Kontouli v. neuvosto, 27.9.2006 (Kok. H. 2006, s. II‑A‑2‑897, 161, 162 ja 167 kohta) ja asia T‑324/04, F v. komissio, 16.5.2007, (142 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).


2.     Lainvastainen hallintotoimi on peruutettava kohtuullisessa ajassa, jota on arvioitava kunkin asian ominaispiirteiden perusteella, kuten sen perusteella, mikä merkitys oikeusriidalla on asianosaiselle, asian monitahoisuuden perusteella, vastapuolina olevien asianosaisten käyttäytymisen perusteella, sen perusteella, luodaanko kyseisellä toimella subjektiivisia oikeuksia, sekä intressivertailun perusteella. Pääsääntöisesti kohtuullisena on pidettävä peruuttamiseen kulunutta aikaa, joka vastaa henkilöstösääntöjen 91 artiklan 3 kohdassa kanteen nostamiselle säädettyä kolmen kuukauden määräaikaa. Kun tämä määräaika koskee hallintoa itseään, sen lähtökohdaksi on otettava sen toimen antamispäivä, jonka hallinto aikoo peruuttaa.

(ks. 63 ja 67–69 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: em. asia Snupat v. korkea viranomainen (Kok. s. 159); em. asia Koninklijke Nederlandsche Hoogovens en Staalfabrieken v. korkea viranomainen (Kok. s. 520); em. asia De Compte v. parlamentti, 35 kohta ja yhdistetyt asiat C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, 15.10.2002 (Kok 2002, s. I‑8375, 187 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑20/96, Pascall v. komissio, 27.11.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑361 ja II‑977, 72 ja 77 kohta); asia T‑197/99, Gooch v. komissio, 5.12.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑271 ja II‑1247, 53 kohta); asia T‑144/02, Eagle ym. v. komissio, 5.10.2004 (Kok. 2004, s. II‑3381, 66 kohta) ja em. asia Kontouli v. neuvosto, 161 kohta.


3.     Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kaikissa sellaisissa menettelyissä, jotka on saatettu vireille tiettyä henkilöä vastaan ja joiden päätteeksi voidaan tehdä tälle henkilölle vastainen päätös, on yhteisön oikeuden perusperiaate, jota on noudatettava myös kyseistä menettelyä koskevan nimenomaisen sääntelyn puuttuessa. Tämä periaate, joka vastaa hyvän hallinnon vaatimuksia, edellyttää, että kysymyksessä olevalle henkilölle on varattava tilaisuus esittää asianmukaisesti näkemyksensä niistä seikoista, joita voidaan tehtävässä päätöksessä käyttää häntä vastaan. Tältä osin Nizzassa 7.12.2000 julistetun Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa määrätään, että hyvää hallintoa koskevaan oikeuteen ”sisältyy erityisesti – jokaisen oikeus tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaisi häneen epäedullisesti, – –”.

Kaikesta puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta ei kuitenkaan seuraa riidanalaisen päätöksen kumoamista. Näin on silloin, kun lainvastaisuudella ei ole voinut olla vaikutusta riidanalaisen päätöksen sisältöön. Virkavirhettä merkitsevä lainvastaisuus voi kuitenkin olla vahingonkorvauksen perusteena.

Siten virkamiehelle, jota hallinto ei ole kuullut ennen hänelle vastaisen päätöksen tekemistä, aiheutuu henkistä kärsimystä sen seurauksena, että hän on tuntenut joutuneensa toteamaan tapahtuneen tosiseikan, ja hänelle on tämän vuoksi maksettava asianmukainen korvaus.

(ks. 72–74, 81, 84 ja 92–94 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 234/84, Belgia v. komissio, 10.7.1986 (Kok. 1986, s. 2263, 27 kohta); asia C‑301/87, Ranska v. komissio, 14.2.1990 (Kok. 1990, s. I‑307, 31 kohta); asia C‑142/87, Belgia v. komissio, 21.3.1990 (Kok. 1990, s. I‑959, 48 kohta); asia C‑458/98 P, Industrie des poudres sphériques v. neuvosto, 3.10.2000 (Kok. 2000, s. I‑8147, 99 kohta); asia C‑288/96, Saksa v. komissio, 5.10.2000 (Kok. 2000, s. I‑8237, 99 ja 101 kohta); em. asia Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, 318 ja 324 kohta ja asia C‑344/05 P, komissio v. De Bry, 9.11.2006 (Kok. 2006, s. I‑10915, 37 ja 38 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑372/00, Campolargo v. komissio, 23.4.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑49 ja II‑223, 31 kohta) ja asia T‑277/03, Vlachaki v. komissio, 8.3.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑57 ja II‑243, 64 kohta).